Astuttuamme vähän matkaa metsää saavuimme oikealle ajotielle. Ohjeita annettiin ja säännöllinen marssijärjestys lakkautettiin, kukin sai kulkea, miten tahtoi. »Kaikukohon» piti kyllä hetkisen joukkoa koossa, mutta laulun vaiettua kasvoi yhä matka etujoukon ja varsinaisen jälkijoukon välillä, jota vakava »maisteri» komensi, saatuaan osaksensa tärkeän tehtävän, väsyneimpienkin toimittamisen turvapaikkaan.
Viimein olivat kaikki koossa Kauramaassa, jossa Kymin uitttoyhtiön hyväntahtoisesti meidän käytettäväksemme annettu, päivän kunniaksi koivuilla koristettu höyryvene oli valmiina viemään edelleen. Parin tunnin päästä pysähdyttiin Oravalan luo ja rannasta lähetetty venejoukko siirsi meidät maalle. Me olimme päässeet päiväyksemme päähän, meille toivotettiin tervetuloa kolmen marssikumppanin kotiin. Tieto, että kaikki päivän ponnistukset olivat lopussa ja että huomispäivä ei vaatinut suurtakaan voimain koetusta, teki mielet virkeiksi. Juotua lämmittävää teetä oli kohta leikki täydessä vauhdissa, kunnes viimein kaikki komennettiin levolle.
Yömajaksemme oli laitettu tilava riihi. Olkia oli levitetty pitkiin riveihin lattialle ja päänalus-oljille lakanoita; muita makuuvaatteita ei tarvittu, kun saalinsa kyllin riitti jokaiselle peitteeksi. Nämä yksinkertaiset vuoteet eivät olleet mitään uutta meille; useimmat olivat jo edellisinä vuosina samanlaisilla matkoilla tutustuneet niihin ja ensikertalaisillakin oli niistä jo kahden yön kokemus, niin että kunkin järjestäminen paikalleen tällä kertaa kävi hyvin nopeasti, varsinkin kuin päivän ponnistukset olivat tehneet levon hyvin toivotuksi.
Reppuineen kokoutuvat kaikki riihen ovelle ja huuto alkaa. Ensin päästetään nuorimmat makuusaliin, jossa »maisteri» ottaa heidät vastaan ja asettaa riviin avaran huoneen etäisimpään nurkkaan; 8 tai 10 pojan jäljestä tulee taas maisteri rauhoittavaksi rajaksi kahden ryhmän väliin ja samoin yhä edelleen, kunnes vanhimmatkin saavat sijansa. Riisuutuminen tapahtuu nopeasti, vaatteet ja reput asetetaan makuusijojen jalkopäähän, kengät, kävelymatkalla tärkeimmät kappaleet, sullotaan täyteen olkia tai kuivia heiniä, kipeät jalat voidellaan ja laastaroidaan ja tuota pikaa makaavat kaikki saaliinsa kääriytyneinä pehmeällä vuoteella. Nämä yövalmistukset tietysti tehdään puhellen ja iloiten, mutta vähitellen hälvenee hälinä, ja jo ennen, kuin viimeiset ovat järjestyksessä, vallitsee uni tuolla nuorimpain nurkassa. Viimein ovat kaikki paikoillaan, joku rauhan häiritsijä kyllä vielä koettaa saada kuulijoita sukkeluuksilleen, kunnes viimein johtaja sanomalla »kas niin, nyt minä olen valmis, hyvää yötä, pojat» ilmoittaa, että päivä on lopussa ja makuuaika alkanut.
Ensimmäisenä koulukävelyn iltana ei ole helppo saada päivää lopetetuksi. Kaikki on silloin vielä niin ihan uutta, kumppaneilla on paljo kertomista toisilleen ensimmäisistä kesäviikoistansa eikä levon tarve ole niin tuntuva; uni ei myöskään ole niin rauhallinen ja aamun tultua monikin ihan jyrkästi sanoo, että hän ei ole nukkunut koko yönä. Usein kyllä voidaan hänestä todistaa toista, mutta kaikissa tapauksissa on varma, että jo toisena iltana ymmärretään jotkut yleiset järjestyssäännöt välttämättömiksi ja kolmantena jo jokainen itsestään taipuu käskyjen mukaan mitä annetaan. Velvollisuuden tunto lähimmäistä kohtaan ja oman hyvinvoinnin ajatus, ne molemmat yhtä paljon tekevät vallattoman poikalauman tarkkaa kuria noudattavaksi joukoksi.
Virallinen herääminen tapahtuu taas johtajan aamutervehdyksestä, joka samalla on ylösnousemisen merkki. Vaatteet ja reppu otetaan käsivarrelle ja lähdetään lähimpään rantaan, jossa virkistävän uinnin jälkeen pukeudutaan.
Täysissä tamineissa ja uljaalla mielellä seisoimme valmiina lähtemään Oravalasta. Aamuhuudossa ei ollut ketään ilmoitettu sairaaksi, vaikka eilispäivänä olikin kärsitty sadetta, märkiä polkuja ja ponnistuksia. Riittävä yölepo oli vahvistanut voimia, aurinko taas paistoi lämpöisesti ja kirkkaasti, virkistäen mieliä. Yhdeksänkertaisella hurraa-huudolla, joka oli tavallinen tunnussanamme, kiitettiin nautitusta vierasvaraisuudesta, ja joukko läksi liikkeelle.
Pahin osa matkasta oli nyt suoritettu. Yhteisissä iloissa ja vaivoissa olivat kaikki joukon ainekset, suuret ja pienet, opettajat ja oppilaat, lähentyneet toisiansa, kokonaisuus oli täydellinen; ei enää kuulunut ensi päivinä usein lausuttua kysymystä »onko se tai se mukana», nyt jo tiedettiin, ketä kumppaneja oli seurassa, ja yhä vaihtelevissa ryhmissä kulki joukko edelleen, puoluejakoa ei näkynyt, siinä oli vain yksi suuri kumppanijoukko kävelyllä. Mieliala lakkaamatta vilkastui. Milloin pääsi vallaton iloisuus voitolle, milloin taas vakavampi ja syvällisempi tunne; ainoastaan untelolle välinpitämättömyydelle ei ollut sijaa. Ei edes täysien ja kuumain rautatievaunujen ilmakaan, joka muuten ei suinkaan ole vilkastuttava, nyt saanut tukeutetuksi iloisuutta, kuin Savon radalta Harjun asemalta vierimme etelää kohti Inkeroisiin. Iloinen laulu kaikui vaunuista niin voimakkaasti ja vakuuttavasti, että mistään vastaväitteistä ei voinut tulla puhettakaan. Ilo tosiaan vallitsi huolettomassa nuorisojoukossa.
Me olimme katselleet Inkeroisia, olleet vieraina muistorikkaassa Anjalassa, Vredebystä kulkeneet Kyminjokea alas päin kauneille Ahvisten virroille, marssineet autiota metsäseutua edelleen Korkeakoskelle, Karhulaan ja Kyminsuuhun, jossa joki laskee mereen, jatkaneet höyryveneellä matkaa Kotkaan ja vielä päiväkauden katselleet kaupungin ympäristöjä: Kyminkartanoa, Kyminluostaria ja Langinkoskea, ja nyt oli matka-ohjelmamme lopussa. Viikko oli kulunut siitä, kuin läksimme Lahdesta, havainnoista rikas viikko. Paljon me olimme nähneet ja oppineet tuntemaan. Ulkokehyksenä oli Kyminjoen laakso, joen maantieteellinen alue Päijänteestä mereen asti. Mutta tämän kehyksen sisällä olimme nähneet kuvia eri aloilta, metsän tuotteiden ja monista koskista saadun vesivoiman kasvattamaa teollisuutta, historiallisesti muistettavia paikkoja, jotka olivat antaneet aihetta kertoella entisistä ajoista, niiden taisteluista, toivoista ja koetuksista.
Viimeinen ilta oli tullut, me olimme kokoutuneet päämajaamme, käytettäväksemme ystävällisesti annettuun kansakouluun. Seuraavana päivänä meidän tuli hajota kunkin tahollensa. Vielä kerran kaikuivat yhä rakkaammiksi tulleet laulumme ja me muistelimme kuluneen viikon vaikutuksia mieliimme. Ja niissä mielialoissa kävi lämpöisenä virtana kiitollisuus kaikkia niitä kohtaan, jotka olivat tehneet matkamme siksi, kuin se oli tullut, — valoisaksi kesäpäiväksi.
OHJEITA JA NEUVOJA.
Jalkamatkoja Suomessa.
Kävelijä on vaatimattomin kaikista matkailijoista, vaan samalla myöskin riippumattomin. Jos hän on oikein varustautunut, ei hänellä ole huolia muista kuin itsestään; häntä ei pidättele mikään raskas taakka eikä muu mukana kuljetettava, hän voi vapaasti ohjata kulkunsa, minne vain tahtoo. Ja tämä vapaus avaa hänelle kaikki paikat, jotka houkuttelevat matkailijaa, ja sen lisäksi vielä syrjäisetkin seudut, joihin ei ole mukavia valtateitä eikä väyliä. Voidaan kyllä vastustaa tätä sillä, että hän hitaammalla kulkutavallaan ei ehdi yhtä pitkiä matkoja, kuin samassa ajassa ehdittäisiin muulla kulkuneuvolla. Mutta vaikka hänen täytyykin supistaa matkansa alaa, niin korvaa sen runsaastikin hänen olonsa välittömässä yhteydessä luonnon ja kansan kanssa. Ei siinä hänelle aukeile eteen ainoastaan kuolleita tauluja, vaan elävä elämä koko vaihtelevaisuudessaan, ja mitä hän on nähnyt ja oppinut tuntemaan, sen kaikki on hän saanut omilla ponnistuksillaan; matkahavainnot tulevat elävämmiksi, ne pysyvät muistissa kauan sen jälkeenkin, kuin reppu heitetään pois seljästä, ne ovat omin neuvoin ansaittua omaisuutta ja sen tähden kallisarvoisia. Ken tahtoo oppia tuntemaan maatansa ja kansaansa, jokahan on jokaisen kansalaisen velvollisuus, hänen pitää ruveta jalkamatkailijaksi, voidakseen nähdä oikealta kannalta kaikkia oloja.
Oikea jalkamatkailija ei ole mikään urheilija. Hän ei voi siis antautua yksipuolisten ohjeiden eikä horjumattomien päätelmäin kahleihin. Hän sen tähden ei lähdekään matkalle sillä mielellä, että hän sillä matkallaan ei koskaan käytä höyrylaivaa, rautatietä eikä edes hevostakaan. Päin vastoin hän osaa käyttää hyväkseen nopeaa pääsöä paikasta toiseen, jos väliseudussa on vähempi viehätystä kuin etäämpänä sen molemmin puolin. Kävelijä täten ei olekaan eri laji matkailijoita, vaan käytöllinen matkustaja, joka on varustautunut mihin hyvänsä matkalla sattuviin oloihin ja joka ilman pitkiä viivykkejä ja varustuksia voi lähteä laivasta tai rautatieltä sivuretkille viehättäviin seutuihin; hän on riippumaton matkailija, ja riippumattomuus on välttämätön ehto, että huvimatka tuottaa sitä, kuin sillä tarkoitetaan: virkistystä.
Lisäksi tulee vielä, että matkailijan täytyy meidän maassamme usein ihan pakosta turvautua omaan voimaansa, jos hän tahtoo toteuttaa suunnittelemansa kiertomatkan. Ensi katsauksella Suomen liikekarttaan näkyy, kuinka eri kulkutiet ovat maantieteellisistä syistä järjestyneet eri ryhmiin, joiden väliltä enimmäkseen puuttuu suoraa yhteyttä. Laatokka on sellainen alue, Saimaan vedet toinen, Päijänne kolmas j.n.e. Jos tahdotaan yhteen jaksoon, kulkematta samaa matkaa kahdesti tai tekemättä suuria kierroksia, käydä samalla matkalla useammilla näillä alueilla, täytyy maiden poikki siirtyä vesistön alalta toiselle. Jos silloin tahdotaan saada vapaasti valita tiensä, pitää olla katkottuna kaikki kahleet, jotka pakottavat kulkemaan määrättyjä teitä, ja tässä on jalkamatkailijalla kaikki edut puolellaan.
Seuraavat ohjeet ja neuvot ovat siis sekä varsinaista jalkamatkailijaa että myöskin ketä hyvänsä matkailijaa varten, joka ei tahdo olla sidottuna millään esteillä matkallansa, vaan vapaasti valita tiensä.
Ensi kysymys, kuin päätetään lähteä huvimatkalle, on tietysti: mihinkä lähden? Matkasuunnitelman tekemisen täytyy aina riippua hyvin monista satunnaisista asianhaaroista, niin että mitään varmoja ohjeita ei siitä voi antaa. Tottunut matkailija osaa kartta kädessä helposti itse valita sopivan alueen tutkimusmatkallensa. Yleiseksi säännöksi kuitenkin lausuttakoon, että ei suinkaan tarvitse peljätä tiensä vetämistä sellaisten seutujen poikki, joissa kartta ei näytä vallanteita; kylästä kylään on aina edes kapea polku ja vesimatkoille on helppo saada venettä. Sitä paitsi ovat paraimmatkin kartat maastamme hyvin vaillinaiset. Viljelys on useimmissa seuduissa tiheämpää, kuin kartoista näkyy, ja uusia teitä on monessa paikassa, jotka ovat karttoihin merkityt koskemattomiksi saloiksi.
Yleiseksi ohjaukseksi kävelytien valitsemisessa olkoot seuraavat lyhyet suunnitelmat. Niissä on ehdotettuna sekä pitempiä, yleisemmin tutustuttavia kiertomatkoja että lyhempiä teitä tutustumiseksi johonkin erityiseen, tarkkarajaiseen alaan.
Ä. Pitkiä matkoja.
1. »Jalkamatkoilla»-luvussa kerrottu matka. Viipurista pitkin Saimaan kanavaa Rättijärvelle, josta jalkaisin Jääsken kautta Imatralle ja edelleen Parikkalan kautta Punkaharjulle ja Savonlinnaan; höyrylaivalla Leppävirroille, Kuopioon ja Tuovilanlahteen; jalkaisin länteen päin Pielaveden, Viitasaaren ja Saarijärven kautta Jyväskylään ja edelleen Petäjäveden kautta Keuruulle, josta osittain vesitse, osittain jalkaisin Ruoveden kautta Tampereelle ja Hämeenlinnaan.
2. Niin kuin I:ssä Jyväskylään, josta Päijännettä myöten Heinolaan ja edelleen pitkin Kyminjokea Kotkaan.
3. Niin kuin I:ssä Parikkalaan, josta maantietä Kurkijoelle; laivamatkaa Valamoon ja Sortavalaan; Ännikänniemen ja Kesälahden kautta Savonlinnaan; edelleen 1:sen tai 2:sen mukaan.
4. Viipurista Saimaan kanavaa myöten Rättijärvelle; jalkaisin Imatralle ja siitä Jääskeen; venematkaa pitkin Vuoksea Käkisalmeen joko koko matka (mieluisimmin) tai osaksi, esim. Antreaan asti, josta osaksi maantietä (Sirlahteen), osaksi veneellä Räisälään ja Käkisalmeen; matka Valamoon j.n.e. 3:nen mukaan; Savonlinnasta sivumatka Punkaharjulle ja sitte edelleen 1:sen tai 2:sen mukaan.
5. Viipurista Kuopioon l:sen, 3:nen tai 4:nen mukaan; höyrylaivalla Kuopiosta Iisalmelle, josta jalkaisin Kajaaniin; höyryveneellä Oulunjärveä Vaalaan, veneellä Oulunjokea Ouluun.
6. Viipurista Savonlinnaan l:sen mukaan, sieltä höyryveneellä Joensuuhun ja edelleen Pielisjokea ja Pielisjärveä Nurmekseen (sivumatkaa Kolin kukkuloille Pielisjärven länsirannalle ei pidä jättää tekemättä). Jalkaisin Nurmeksesta Sotkamon kautta Kajaaniin (osan matkasta voi tehdä veneelläkin); edelleen 5:nen mukaan Ouluun.
7. Viipurista 3:nen tai 4:nen mukaan Sortavalaan, josta jalkaisin Ruskealan, Tohmajärven ja Kiihtelysvaaran kautta Joensuuhun. Edelleen Nurmeksen ja Kajaanin kautta Ouluun 6:nen ja 5:nen mukaan.
8. Jos 5:es, 6:es ja 7:äs matka aletaan kesäkuun ensi päivinä, ehditään siiloin suunnitelmaa laajentaa juhannusmatkalla Oulusta Aavasaksalle; höyrylaivaa pitää silloin käyttää Oulusta Tornioon, josta jalkaisin perille.
B. Lyhempiä matkoja.
Matkailija-yhdistyksen toimittamassa matkakäsikirjassa »Matkasuuntia Suomessa» on laveita suunnitelmia eri matkoille, tosin tehtyjä nopeampaa matkustusta varten kuin jalkamiehen, mutta kuitenkin sinänsä kelvollisia hänellekin. Osoittaen siihen joka matkamiehelle välttämättömään oppaasen panemme tähän ainoastaan yleisiä viittauksia viehättävistä matkoista eri seutuihin.
1. Matka Länsi-Uudellemaalle, varsinkin Lohjanjärven, Pohjanpitäjänlahden ja Tammisaaren seutuihin.
2. Matka Uudenmaan ja Hämeen välisiin metsäseutuihin joko yhdessä B l:sen kanssa tahi lähtein Hämeen radalta joltakin asemalta (Turengista) jollekin Turun radan asemalle (Koivistoon) niin, kuin luvussa »Metsäseudussa» edellä on kerrottu.
3. Matka Hämeenlinnasta Tampereelle, Sääksmäki, Pälkäne ja Kangasala pääpaikkoina.
4. Matka B 3, ulotettuna Ruovedelle ja Keuruulle asti.
5. Matka B 3, ulotettuna Nokialle, Karkkuun ja Tyrväälle.
6. Kiertomatka B 3, 4 ja 5:ssä luetelluissa seuduissa. Hämeenlinnasta osaksi höyryveneellä, osaksi jalkaisin Sääksmäen, Pälkäneen ja Kangasalan kautta Tampereelle; rautateitse Vaasan rataa Kolhon asemalle, kävellen Keuruulle ja takaisin Mänttään ja Filppulaan, höyryveneellä Ruovedelle, josta viehättävä sivumutka Virroille. Ruovedeltä höyryveneellä Muroleen kautta Toikkoon (Kurun pitäjään); metsäseutuja Ikaalisiin tai Hämeenkyröön, ja edelleen Karkkuun ja Tyrväälle, josta veneellä Rauta- ja Kulovettä Siuruun (Turun ja Hämeen läänien rajalle); kävely Pirkkalan kautta Nokian ohi Tampereelle.
7. Matka Kymin joen laaksoa pitkin. Lahdesta höyryveneellä Vesijärveä Heinolaan; edelleen niiden ohjeiden mukaan, kuin on luvussa »Koulukävelyllä». Kotkasta retki Suursaareen (vrt. luk. »Uudessa seurassa»).
8. Matka Viipurista Imatralle, Punkaharjulle ja Savonlinnaan, A l:sen mukaan.
9. Kiertomatka Itä-Suomessa Viipurista Laatokalle ja Savonlinnaan A 3:nen mukaan.
10. Kiertomatka Viipurista pitkin Vuoksea Laatokalle ja edelleen Savonlinnaan A 4:n mukaan.
11. Kiertomatka Itä-Suomessa Viipurista Laatokalle; Sortavalasta Joensuuhun A 7:n mukaan tai Sortavalasta Ruskealan kautta Puhokseen, josta edelleen höyryveneellä Joensuuhun tai Savonlinnaan.
12. Kiertomatka Itä-Suomessa B 11:n mukaan Sortavalaan, josta Impilahden, Suistamon, Korpiselän ja Ilomantsin kautta Koitajoelle; sitä myöten veneellä Pielisjoelle. Edelleen höyryveneellä Joensuuhun B 13:n mukaan.
13. Matka Itä-Karjalassa Sortavalasta Joensuuhun. Sortavalasta Kirjavalahteen ja edelleen Ristijärveä Pötsövaaralle, josta raivaamatonta metsää Läskelänjoelle sekä sitä pitkin Jänisjärvelle. Edelleen vesitse Anoniemeen ja Värtsilään, josta jalkaisin saloteitä Korpiselän ja Ilomantsin kautta Koitajoen Lylykoskelle. Sieltä veneellä tätä koskirikasta jokea Pielisjoen varteen Uimaharjulle. Höyryveneellä Joensuuhun tai myös edelleen B 14:n mukaan. — Tämä matka on tosin vaivalloinen, mutta hyvin vaihteleva: etelässä Laatokka ja Karjalan ihanimmat seudut, Jänisjärvestä Koitajoelle synkintä saloa ja vihdoin Koitajoen monet rajut kosket, joista erittäin mainittakoon Kuusamo ja Pamilokoski. Monesta koskesta käy laskea veneelläkin.
14. Matka Joensuusta Nurmekseen, tapahtuu tavallisesti suoraan höyryveneellä. Kuitenkin pitää matkailijan poiketa Koitajoen Pamilokoskelle ja Kolin kukkuloille, jotka ovat Pielisjärven länsirannalla Juu'an pitäjässä.
a) Matka Koitajoelle alotetaan joko Enon kirkolta, josta jalkaisin joelle Lylykoskelle (josta edelleen B 13:n mukaan), tai Uimaharjulta vähän ylempää Pielisjoen varrelta, josta jalkaisin metsäpolkuja Pamilokoskelle; sieltä takaisin veneellä Koitajokea Pielisjoelle. (Tällä matkalla on Siikakoski, josta käy laskea veneellä.) Kumpaakin näitä matkoja käy esittää ainoastaan tottuneille matkailijoille, jotka eivät pelkää mitään vastuksia eikä vaivoja.
b) Matka Kolin kukkuloille voidaan usein mukavasti tehdä höyryveneellä perille asti. Jos ei kuitenkaan satu laivakulkua sinne suoraan, päästään Kolille sopivimmin soutamalla Pielisjärven poikki järven itärannasta Läpikäytävästä, johon kaikki näiden vesien höyryveneet poikkeavat. Pääsee Kolille maitsekin Ahvenisten sillalta Pielisjärven alapäästä eli Pielisjoen niskasta. Maantie, 10 km, kulkee kauniin Herajärven ohitse, josta ei ole muuta kuin huono metsäpolku Kolille.
Varustautuminen pitkälle matkalle.
Viihtymys pitkällä jalkamatkalla riippuu hyvin suuresti tarkoituksen mukaisista varuksista, jonka tähden niistä on pidettävä hyvää huolta. Puvun pitää täyttää monta ehtoa: sen tulee olla mukava kävelylle, soveltua yhtä hyvin kauniilla ilmalla kuin kylmässä, tuulessa ja sateessa, yhtä hyvin kaupunkioloissa ja höyrylaivoilla kuin syrjäisimmissä maakylissä; sen tulee olla kevyt, kestävä ja viimeksi vielä helppo pestä ja korjata. Saadakseen sellaisen puvun, joka täyttää kaikki nämä vaatimukset, täytyy jalkamatkailijan heti hyljätä kaikki sellaiset mietteet, miten hän matkallaan voisi esiytyä muhkeassa seurapuvussa, sillä kantamukseen ei sovi muuta kuin mikä jalkamiehelle on kaikkein välttämättömintä. Mutta sopiva puku salliikin tämän supistuksen. Eikä matkailijan tarvitse pitääkään lukua mistään seuraelämän vanhoista kaavoista tai etuluuloista tai »mitähän ihmiset sanovat», jos hänen pukunsa onkin niin taikka näin. Hän liikkuu vapaasti kaikissa tiloissa ja pysyy sinä, kuin on: matkailijana.
Tässä seuraa näiden perusasteiden mukaan käytöllisen kokemuksen nojalla tehty varustusehdotus jalkamatkailijalle, sekä miehelle että naiselle.
Pukimet, a) Miehelle' Flanellipaita, mukavat hihansuut, leveä, alas käännetty, kiinni ommeltu kaulus, jonka alle kaulaliina solmitaan; väri mielen mukaan, ei kuitenkaan arkalaatuinen; kastumisesta välttämättä tapahtuvan kutistumisen tähden tehdään paita väljäksi, varsinkin hihat kyllin pitkiksi. Nuttu mekon malliin ja väljät polvihousut hyvästä villakankaasta, joka ei pelkää kastumista. Sekä mekkoon että housuihin pitää teettää niin monta taskua kuin mahdollista. Liivi ei ole välttämätön, vaan on kuitenkin usein, esim. vesimatkoilla, hyvään tarpeesen. Pitkät, tummansiniset tai mustat villasukat. Jalkineista tuonnempana. Alushousut, myöskin polvihousujen malliin, mieluisimmin liinaiset. Päällysvaatteeksi paksu, pehmoinen saali, joka samalla tekee peitteen virkaa. Eri päällystakki tai sadetakki on soveltumaton. Soveliain päähine on kevyt, pehmeä huopahattu. [Erittäin sopivia ovat n.s. »sänkihatut» (»ullstump»), joita saadaan esim. Vecksellin hattukaupasta Helsingistä 4 markalla.] Pitkä yöpaita.
Pitovaatteita tarvitaan ainoastaan yhdet, flanellipaitoja ja alusvaatteita sitä vastoin kerran muuttaa; suurempi varasto on liikaa, kun on helppo toimittaa pesua matkalla. Sukkia ja nenäliinoja kuitenkin runsaammin.
Muist.: Jos käytetään muuten mukavaa ja kevyttä polvihousupukua, otettakoon suojaksi itikoilta kevyet, hienosta liinakankaasta tehdyt säärykset vedettäväksi tarpeen tullen sukkien päälle jalkaan.
b) Naiselle. Päällyspaita ja lyhyt, yksinkertainen hame flanellista tai muusta pehmeästä villakankaasta. Flanellipaidan päälle napillinen mekko pehmeästä ja kastumista pelkäämättömästä villakankaasta. Alusvaatteita ainoastaan kerran muuttaa, kun on matkalla helppo toimittaa pesua. Nenäliinoja ja sukkia runsaammin. Kaikkien vaatteiden pitää olla hyvin käyvät, mukavat ja niin kiinnitetyt, ett'eivät estä vapaata liikettä. Villasukat. Jalkineista tuonnempana. Päällysvaate ja päähine samat kuin miehellä, katso edeltä. Sitä paitsi, jos välttämättä tahdotaan, ohut, kevyt gumminen sadetakki. Pitkä yöpuku.
Jalkineet. Nauhakengät pehmeästä, kastumista sietävästä nahasta (vasikannahasta), niin korkeat, että keträkset peittyvät; puolipohjitetut; kannat matalat ja leveät. Pohjia ei saa naulata, vaan on ommeltava kiinni; ne pitää tehdä leveämmiksi itse kenkiä, että kivikossa astuskellessa suojelevat päällisiä repeytymiseltä ja hankautumiselta. Kengät pitää ennen matkalle lähtöä astua hyvästi jalkain mukaisiksi.
Sopimattomat ovat pitkävartiset saappaat; samoin matalat kengät, joihin pääsee hiekkaa ja pikku kiviä. Nappikenkiä on samoin vältettävä, ne kun eivät anna sovitella kengän väljyyttä tarpeen mukaan; ne usein puristavat, kuin jalka rasittuessaan turpoaa.
Paitsi varsinaisia kävelykenkiä kuuluu varuksiin kevyet kengät levähdyspaikoissa pidettäväksi. Erittäin sopivat siihen ovat matalat pieksut (lipokkaat), joissa on kaksinkertaiset pohjat.
Muut tarpeet. Karkea pyyhe. Saippuata. Ompelutarpeita vaatteiden korjaamisen varalle; lankaa sukkien toppausta varten. Tulitikkuja. Puukko vyölle. Kompassi. Karttoja (maanmittaushallituksen karttalehtiä, leikeltynä taskukokoon ja palttinalle liimattuna, taikkapa Matkailijayhdistyksen karttakirja). Matkailijayhdistyksen matkakäsikirja. Sidelaastaria, jotakin parantavaa laastaria, palttinatilkkuja tai antiseptistä (puhdistettua) pummulia; vaseliinia tai lanoliinia. Kiniiniä ja ooppiumia (käytettäväksi lääkärin määräyksen mukaan).
Reppu. Hyvän taakan ensi ehto on, että sen paino kantaessa voi tasan jakautua molemmille olkapäille ja että se antaa liikkua niin vapaasti kuin suinkin mahdollista. Ensikertalaisten ja naisten usein käyttämä tapa kantaa taakkaansa yhdestä hiihnasta yhdellä olkapäällä on pitkällä matkalla sopimaton; sillä ruumiin epätasainen sälyttäminen vääntää viistoon asentoon, jota paitsi toisella puolella oleva kantamus heilahtaa joka askeleella, joka on aikaa myöten väsyttävää, taikka täytyy toisen käden olla kiinni estämässä tuota heilumista. Käytöllisin on siis sen muotoinen reppu, jota kannetaan seljassa. Sellainen pitää olla niin nais- kuin miesmatkailijankin kantamus. Reppua tehdessä tulee ottaa huomioon seuraavata: Kantohiihnojen pitää olla leveät ja pehmeät, niin että ne eivät hankaa olkapäitä eikä kainaloita; ne eivät saa estää vapaata hengitystä eikä siis olla ristissä rinnan päällitse; ne paikat, joissa hiihnat ovat kiinni itse kantamuksessa, eivät saa olla liikkuvaiset toisiinsa nähden, sillä vähäinenkin hiihnojen luistaminen tai kantamuksen muodon muuttuminen väsyttää ja on esteeksi; kantamuksessa ei saa olla pehmeä, kuumentava pinta selkää vasten. Näiden määritelmäin lisäksi täytyy vielä panna se ehto, että reppu hyvästi suojelee kantamusta kastumiselta eikä itse ole raskas. Ohjeeksi hyvän matkailurepun tekijälle seuraa tässä tarpeelliset neuvot.
Alusta. Näistä vaatimuksista ensi ryhmän täyttämiseksi on hyvässä matkailurepussa tavallisesti selkää vasten soveltuva alusta puusta. Siihen kuuluu kaksi hienoa liistaa, jotka kantaessa ovat selkää vasten. Nämä liistat, joita vast'edes sanomme pituusliistoiksi, yhdistetään kahdella poikkiliistalla.
Soveliain puulaji on tammi tai kataja; sopii kuitenkin käyttää koivuakin.
Alustaan kiinnitetään varsinainen reppu sillä tavalla, että sen alalaita tulee alempaa poikkiliistaa vasten ja ylälaita ulottuu ylös päin. Repun päälle kiinnitetään saali eri hiihnoilla.
Kun kuitenkin sellainen luja reppu, tehty paksusta, vettä pitävästä aineesta, on raskas ja sitä paitsi lyheille jalkamatkoille paljon tilavampi, kuin olisi tarpeenkaan, kerrottakoon tässä myöskin toisenlainen reppulaitos.
Hankitaan kolme pientä pussia vettä pitävästä kankaasta, esim. gummivaatteesta. Yhteen niistä sovitellaan ne tavarat, joita joka päivä tarvitaan, toiseen muuton varalle otetut vaatteet, kolmanteen muut kapineet. Pussien suuruus sovitetaan itsekunkin tarpeen mukaan.
Nämä pussit täytetään ja sidotaan kukin erikseen. Yhteiseksi koteloksi niille tehdään ohuesta purjekankaasta tai vahvasta palttinasta laukku, 42 cm leveä, 30 cm korkea ja niin avara, että se pakattuna on noin 15 cm paksu. Tämä laukku eli pussi, kiinni pantuna hiihnoilla ja soljilla tai sidenuoralla kiinnitetään alustaan hiihnoilla. Saali kiinnitetään sitte tämän laukun päälle hiihnoilla. Nämä molemmat hiihnaparit ovat niin asetetut, että ne, kiinnitettyinä pituusliistoihin, ovat ommellut yhteen noin 8 cm pituudelta ja sitte jakautuvat pitempään, 65 tai 70 cm osaan alas päin, josta lyhempi pala solkinen tulee vastaan, ja lyhempään, soljella varustettuun osaan ylös päin, josta pitempi 35 cm osa tulee vastaan.
Tällaisesta laitoksesta on se etu, että palttinainen ulkopussi on kevyt ja helposti menevä siteitä kiinnittäessä niin pieneen tilaan kuin mahdollista. Sitä paitsi voidaan lyhyille sivumatkoille lähteissä jättää reppu kokonaan pois, kun sill'aikaa tarvittavat varukset kyllä sopivat yhteenkin pieneen pussiin, joka on helppo kuljettaa mukana.
Kun gummipussit ovat vettä pitävät, ei palttinapussin tarvitse olla. Mutta jos tahdotaan saada sekin samanlaiseksi, käy se helposti päinsä kastamalla valmis palttinapussi keitettyyn liinaöljyyn.
Palttinapussissa on vettä pitäväin pussien ohella vielä kyliksi tilaa varakengille ja uimapyyhkeelle.
Yleisiä sääntöjä.
Matkasuunnitelman kaikkia yksityiskohtia ei pidä edeltä päin määrätä, vaan ainoastaan yleisin piirtein. Matkailijan pitää aina säilyttää täysi vapautensa toimia, miten asianhaarat milloinkin vaativat.
Seura on huvittava, jos se on hyvä. Sen tähden liittyköön ainoastaan kokeneita kävelykumppaneja yhteen. Satunnaisille retkille tai lyhyille väleille pitkällä matkalla ei kuitenkaan tarvitse välttää yhtymistä uuteen seuraan, sillä usein voidaan siitä saada paljo huvia. Täytyy kuitenkin säilyttää vapaus erota milloin hyvänsä seurasta.
Aika ja nopeus. Jos matkalle aiottu aika on tarkkaan määrätty, ei pidä matkustettavaksi valita suurta alaa, sillä kiire hävittää huvimatkan ilon. Kävelyn nopeus voidaan keskimäärin arvata 30 kilometriksi päivässä. Jos tarvitaan pikamarssia, voivat tottuneet kävelijät astua 40 tai 45:kin km päivässä, jopa monena päivänä peräkkäinkin.
Matkakuluihin voidaan kävelyllä arvata menevän 1 tai 1 1/2 markkaa päivässä. Jos on soutumatkoja, enenevät menot. Samoin ovat kustannukset kaupungeissa ja höyrylaivoilla melkoista suuremmat. Aina on varustettava mukaan kylliksi pientä rahaa. Ei koskaan pidä maksaa tasaisin markoin, jos vain saadaan vaihdetuksi. Jos matka käy kaupunkien kautta, on sovelias vaihtaa osa rahoista pankkilipuiksi, ett'ei tarvitse pitää varsin paljoa puhdasta rahaa muassa.
Päivän jako. Jos on pitkiä matkoja ehdittävä, tulee pitää yleisenä sääntönä päiväyksien jakaminen siten, että noin kolmas osa astutaan aamulla ja muu matka iltapäivällä ja illalla; puolipäivän hetket, varsinkin kirkkaina, kuumina päivinä, on levättävä. Tavallisessa marssissa ja milloin jonkun seudun merkillisyyksiä on katseltava, sovitetaan kävely satunnaisten asianhaarain mukaan.
Ruokajärjestys jalkamatkalla meidän maassamme sovitetaan olojen mukaan. Yleisenä sääntönä olkoon, että pitää nurisematta tyytyä siihen, mitä on tarjona, ja syödä mitä hyvänsä, kuin vain maistuu. Omaa evästä on vaikea kantaa mukana, kuitenkin pitää aina teetä olla repussa. Levähdyspaikasta lähteissä otetaan aina leipää ja, jos mahdollista, pari munaa taskuun; sen evään avulla tullaan toimeen, vaikka matka lähimpään taloon olkoon pitkäkin.
Kävelijän pahin kiusaaja on jano; sen voittamiseksi on kieltäytyminen välttämätön. Juoda joka lähteestä on turmiollista ja auttaa ainoastaan hetkiseksi. Jos ensi päivät vastustaa juomisvirvoituksen haluansa, niin loppuu janon tunne vähitellen. Iltasilla kävelyn päätyttyä sopii sitte juoda kylliksen, ja varsinkin tekee lämmin tee hyvää. Virvoitukseksi otettakoon sitruunoita reppuun; puoli sitruunaa riittää kyllin sammuttamaan janoa pitkäksi aikaa.
Taskumattia ei pidä hyvällä kävelijällä koskaan olla. Hän ei saa missään tapauksessa vähentää voimiansa nauttimalla väkeviä juomia; olutta hän kuitenkin saattaa vähän juoda.
Opasta on käytettävä ainoastaan suurimmassa tarpeessa. Viehättävämpää on omin neuvoin etsiä tietä, vaikkapa tulisikin tehdyksi pieniä kierroksia, kuin ajattelemattomasti kuljetuttaa itseään toisella. Kartta ja kompassi sekä tien kyseleminen riittävät useimmissa tapauksissa ihan kylliksi.
Yösijaksi on talossa, jonka siisteys epäilyttää, mieluisemmin valittava lato tai aitta kuin asuinhuone. Jos kuitenkin täytyy jäädä huoneesen, on olkivuode lattialla parempi kuin sänky. Aina pitää riisuutua täydelliseen yöpukuun silloinkin, kuin maataan ladossa; lepo ei tule riittäväksi, jos maataan vaatteissaan.
Uida tai kylpeä pitää vähintäin kerran päivässä.
Jalkojen hoidosta tulee pitää tarkkaa huolta. Jo ennen matkalle lähtöä on jalkoja karaistava. Se tapahtuu siten, että joka ilta pestään ne vedellä ja saippualla (jos ei muuten joka päivä käytetä kylpyä) ja sitte hyvästi kuivataan; nahkan kovettumat hierotaan pesemisen jälkeen vaseliinilla tai lanoliinilla. Samoin juuri on tehtävä matkalla. Jos tulee rakkoja, pistetään neulalla lävitse ompelulanka, vesi tiukkuu silloin pois ja lanka, joka leikataan siihen jäämään, pitää reiät auki; tämä pistäminen tuskin tuntuukaan. Jos hankautuu jokin paikka nahattomaksi, on se pidettävä puhtaana, voideltava sinkkisalvalla ja peitettävä liinatilkulla. Sukkain muuttaminen joka päivä edistää jalkojen pysymistä terveenä.
Jalkineita ei saa voidella heti ennen käyttämistä. Jos ne ovat läpimärjät, ei niitä saa kuivata kovin lämpimässä, vaan vähitellen. Kutistumisen estämiseksi on sovelias sulloa ne hyvästi täyteen kauroja. Jos niitä ei ole saatavissa, käytetään kuivia heiniä tai olkia. Jos kengät tällä tavoin pannaan illalla lestille, ovat ne seuraavana aamuna ihan kelvolliset jalkaan.
Pesua toimitetaan niin usein kuin mahdollista. Villaisten pesemistä on valvottava, ett'eivät ne kutistuisi.
Kantamuksen paino. Täyteen sullotun repun ja saalin paino ei saa olla suurempi kuin 7 kiloa täys'kasvuiselle mieskävelijälle ja 5,5 kiloa naisille ja nuorisolle.