language: Finnish

JOKAMIES

Vanha näytelmä rikkaan miehen kuolemasta

Suomentanut

Huugo Jalkanen

Helsingissä, Kustannusosakeyhtiö Otava, 1916.

Tämän »Jokamiehen» uusinnon pohjana on nimetön englantilainen teksti viidenneltätoista vuosisadalta: Everyman, a morality play, painettu Lontoossa noin v. 1490. Hans Sachsin näytelmästä »Komedia rikkaan miehen kuolemasta» on otettu yhtä ja toista, enimmäkseen alkuun. Äidin kohtaukseen on punottu muuan loppusointuinen rukous, joka on Albrecht Dürerin tekemä. Tanssilaulu ja muut laulut on otettu eräästä uudemmasta kokoelmasta kolmannentoista vuosisadan minne-lauluja. Uusinnon on tehnyt Hugo von Hofmannsthal.

Aljettu huhtikuussa 1903 — valmistunut syyskuussa 1911.

HENKILÖT:

Herra Jumala
Arkkienkeli Mikael
Kuolema
Piru
Jokamies
Jokamiehen Äiti
Jokamiehen hyvä ystävä
Vouti
Kokki
Köyhä naapuri
Velkavanki
Velkavangin vaimo
Mielitietty
Paksu serkku
Laiha serkku
Nuoria neitoja
Jokamiehen pöytäkumppaneita
Oikeudenpalvelija
Renkejä
Soittoniekkoja
Poikia
Mammona
Hyvät Työt
Usko
Munkki
Enkeleitä

PROLOGI astuu esiin ilmoittaen näytelmän alkavan.

Nyt huomionne kiintäkää
Ja kuunnelkaatte näytelmää!
Se hengellinen näytös lie,
Se Jokamiehen tuomiolle vie.
Siin' nähdä saatte, kuinka mainen
Elomme, työmme katoovainen
Ja tyhjä, turha onpi vallan.
Sen toiminta on kaunis, selkeä,
Ja aiheeltaan on oiva näytelmä,
Vaan paljon viel' on aiheen alla;
Ken tarkalleen sen mieleen painaa,
Hän sisällöstä hyvän opin lainaa.

<tb>

HERRA JUMALA (näyttäytyy valta-istuimellaan ja lausuu):

Ei, kauempaa sit' en kestää saata,
Ett' on mua vastaan ihmiset
Perin sydämensä paaduttaneet,
Ett' elävät he kuin elukat ikään,
Eik' enää pelvoita heitä mikään.
He hengellisesti sokeiksi tutaan,
He vaipuneita on synnin mutaan,
Mua Herraksi ei he tunnusta lain,
On pyytehensä maallisissa ain'.
Mi siitä yli on, saa pilkkaa vain.
Ja nyt kun heitä katselen,
He unhottaneet on liiton sen,
Ma jonka tein, kun mailman synnit kannoin
Ja ristinpuulla henkeni annoin.
He jotta sais elon autuaan,
Ma vaivuin ristinkuolemaan.
Heit' orjantappurat pisteli,
Ne kannoin ma kruununa päässäni.
Tein kaiken minkä saatoin vaan
Ja nyt mua kunniatta kohdellaan.
Siks tahdon käydä ma tutkinnolle
Ja kutsua kiireellä tuomiolle
Jokamiehen ansionsa mukaan.
Käy tänne, Kuolema, vahva sanansaattajani!

KUOLEMA:

Täss' seison ma, Kaikkivaltias,
Oon valmis sanansaattajas.

JUMALA:

Vie sinä Jokamiehelle mun nimessäni käsky,
Hän että pyhiinvaelluksen
Nyt viipymättä aloittaa,
Jost' armahdusta hän ei saa,
Ja ett' tilikirjansa myötään hän tuo.
En lykkäyst' enää ma hälle suo.

KUOLEMA:

Herra, ma tahdon koko mailman kaartaa
Ja kaikki, suuret ja pienet saartaa,
Jotk' eivät sun käskyjäs seuraa lain
Ja lailla eläinten elävät vain.
Kenen sydän on maallisessa kiini,
Sen viikatteellani heti lyön,
Sen silmät puhkaisen,
Hän ettei taivaan porttia löydä,
Jollei hänt' almut ja laupeus
Voi sinne johtaa ja katumus.

<tb>

JOKAMIES (astuu esiin talostaan rengin seuraamana):

JOKAMIES:

Mene, käske voutini tänne tulla,
On hälle asiata mulla.

(Renki menee sisälle.)

On taloni muhkea tosiaan,
Sen tuossa rikkaana, ylhäisnä nään,
Sen vertaa tääll' ei yhtäkään.
Se täynnänsä kallista kalua on,
Arkkuja, kaappeja joukottain,
Ja lauma on suuri palvelijain.
On aarteeni runsaat, arvokkaat
Ja takana tullin on laajat maat
Ja paljon karjaa ja kartanoita,
Jotk' antaa korkoja korkeoita,
Ma jotta aina huoletta
Voin riemuita ja juhlia.

(Vouti saapuu.)

JOKAMIES:

Tuo mulle rahapussi täysi,
Sen unhotin vyöhöni kiinnittää,
Ja huomaa vielä käskyni tää:
Sukulaisia, tuttuja vierahiksi
Oon kutsunut eineelle huomenna, siksi
On parhaita herkkuja, mitä löytään
Ja kultia, hopeita pantava pöytään;
Käy kokkini tänne kutsumaan,
Tuo itse rahani joutuisaan.

(Vouti menee sisälle, kokki astuu heti esille.)

JOKAMIES:

Sa oivan eineen huomiseksi
Saat laittaa.

KOKKI:

      Joka antimeksi
Mun täytyykö tuoresta valmistaa?

JOKAMIES:

Tuoresta! Mies huutia tiedä!
En jätteitä pöydälläni siedä.

KOKKI:

Jäi eilistä paljon tähteheksi,
Ois ainakin kahdeksi antimeksi.

JOKAMIES:

Sun kokki-aasin rutto lyököön.
Hiis kerjurinatrioita syököön!

    (Kokki lähtee. Vouti on saapunut kukkaron kera.
    Jokamies ottaa kukkaron.)

JOKAMIES:

Pidä palvelijoitani silmällä,
Ei täysin mua he tyydytä.

(Köyhä naapuri tulee näkyviin etäällä, lähestyy arkana. Jokamiehen ystävä tulee samassa kiirein askelin katua pitkin.)

JOKAMIES (voudille):

Siks ylemmäs muita sun asetin,
Ett' tarkkaat heitä — kas vihdoinkin!

(Vouti menee sisälle taloon.)

Sua melkein jo ootin, ystäväin,
Ulos kaupungin portista maalle päin
Nyt käymme seudun katselulle,
Siit' eikö huvipuistoa tulle.

YSTÄVÄ:

Sait haltuusi onnen kukkaron,
Siks sulle kaikki helppoa on.
Sun tarvis ei muuta: kun toivot, niin saat.
Siks onkin sun päiväsi onnekkaat.

KÖYHÄ NAAPURI:

Jokamiehen rikkaan talo on tuo.
Oi, herra, sua pyydän, mulle suo
Nyt armosi, suojasi hädässä tässä
Ja auta köyhää pälkähässä!

YSTÄVÄ (Jokamiehelle):

Niin, kuten sanottu, rientää saamme,
Nyt matkalle paikalla kiiruhtakaamme.

KÖYHÄ NAAPURI (kohottaa rukoillen kätensä):

Oi, Jokamies, äl' ole armoton

YSTÄVÄ:

Tuon tunnetko miehen?

JOKAMIES:

Ma? Ken hän on?

KÖYHÄ NAAPURI:

Oi, Jokamies, sun käännyn puoleen,
Oon nähnyt päiviä parempia,
Olin naapureitasi varempia,
Vaan sitte vaivuin köyhän huoleen.

JOKAMIES (antaa hänelle rahan vyöltään):

Hyv' on!

KÖYHÄ NAAPURI (ei ota sitä vastaan):

Se halpa on lahja aivan.

JOKAMIES:

Vai niin? Kies' auta! Jopa maksaa vaivan.

KÖYHÄ NAAPURI (osoittaa kukkaroa):

Suo naapurille veljesosa tuosta, — niin ei tarvis enää kerjuulla juosta!

JOKAMIES:

Vai tästä?

KÖYHÄ NAAPURI:

      Sitä rukoilen ma sulta.
Vain puolet! Ethän kiellä multa?

JOKAMIES (nauraa):

Vain?

YSTÄVÄ:

       Tuopa riivattu on mies!
Saat tuhat kerjäläistä, sen ties,
Sa kimppuusi samaa laatua!

KÖYHÄ NAAPURI:

On kyllin kultaa sulla isiltä saatua.
Jos ja'atkin kanssani kukkaron,
Sull' arkut täynnänsä aarteita on,
Ja korot, tulot suuret on sulla.

JOKAMIES:

Mies, ett' on kullat, aarteet mulla,
Sa mistä kielelles sen sait?

YSTÄVÄ:

Jo hävetä sietäis ja olla vait.

JOKAMIES:

Ei, malta! — Mies, sa erhetyt,
Jos luulet, että kanssasi voin
Ma noin vain jakaa kukkaroin.
Ei mun se oo, sitä vaikka kannan,
Sen tänään vielä maksuksi annan
Maapalstasta, min huvipuistoksi ostin.
Tein kaupan ja myyjä minuun luottaa,
En pettymystä voi hälle tuottaa.

KÖYHÄ NAAPURI:

Jos tää on hinta puistikon,
Sull' onhan aarre pohjaton,
Saat kymmenen, kun viittaat vain,
Siis tuota toinen — et niit' ole vailla —
Ja ja'a se kanssani kristityn lailla.

JOKAMIES:

Jos toisen käskisin noutamaan,
Ei oisi se vapaa kuitenkaan.
Ei jouda kultani kotia,
Sen täytyy kiertää ja sotia,
Pirun, kuoleman kanssa kilvoitella
Ja mulle korkoja kokoella,
Ma jotta saan, mitä tarvitsen.
Myös kallist' on hoito talojen,
Pito hevosten, koirain ja palvelijain
Ja kaiken muun, mik' on hallussain,
Puutarhojen, huviloiden
Ja jahtimaiden, kalalammikoiden,
Saa hoitaa niitä kuin pientä lasta,
Ja nekös rahaa vaatii vasta!
On helppo sanoa: »rikas mies»,
Vaan ken rikas on, hän toista ties.
On kimpussamme kaikki aina,
Se huomaa myös ja mielees paina!
Läheltä, kaukaa meidän luokse
Kaikk' avun mankujat rientää, juoksee.
Kas, meikäläinen joka askeleella
Min jalkansa yli kadun kantaa,
Saa avokäsin vain antaa — antaa.
Hyvä niinkin vielä, vaan täytyy panna
raja myös, pois ettei kaikkea anna,
Ettei ken tahansa laittomasti
Voi vaatia aivan ylettömiin asti.
Sa rikkonut oot tätä lakia vastaan.
Jos kaiken tavarani ja'an
Joka kristitylle, mi puutteessaan
On almun tarpeessa, enempää
Sun osalles kuin killinki tää
Ei lankea siitä, sieluni kautta.
Nyt osas kohtuullinen sen tautta
Sa ota ja lähde kiirehesti.

(Naapuri ottaa killingin ja lähtee.)

YSTÄVÄ:

Jopa annoit oikeamielisesti!
Niin, kulta tuo älyä ylevää.

JOKAMIES:

Nyt lähtekäämme, jo hämärtää.

(Velkavanki tulee kahden vartijan saattamana. Hänen jäljessään hänen vaimonsa ja lapsensa risat yllä.)

YSTÄVÄ:

Ken lienee tuokin onneton,
Min kädet ristiin kytketty on,
Jota vartioituna kuljetetaan?
Käy tiensä kai velkavankilaan.
Ois karttanut korkoja aikoinaan!
Nyt saa siis vesi-leipäkopissa
Hän istua rahojenhoidon opissa
Tai hirttää itsensä ensi naulaan.
Mies juotunut nyt olet pahaan paulaan:
Min velaksi ottaa, se velkana pysyy.

VELKAVANKI:

Moni suurempi syyllinen vapaana käy,
Kun vain ei velkakirja näy.

JOKAMIES:

Ketä koskee tuo muka?

VELKAVANKI:

Sitä, ken kysyy.

JOKAMIES:

En tiedä mitään, en tunne seikkaa,
Mua toiseksi luulet, lyönpä veikkaa.

VELKAVANKI:

En kehtais olla sun nahkoissasi.

JOKAMIES:

On suotta mulle sanasi kovat,
Sun pahoin käy, mitä voin sille minä?

VELKAVANKI:

Sanat pyövelilleni lievät ovat.

JOKAMIES:

Ken on hän?

VELKAVANKI:

Tilille siitä tulet sinä.

JOKAMIES:

On muotoskin mulle outo vallan.

VELKAVANKI:

Sun jalkasi juuri mun maahan tallaa.

JOKAMIES:

Kai siit' ei mulle syytä riitä,
Kun itse en mitään tiedä siitä.

VELKAVANKI:

Sun nimelläs velkakirja kulkee,
Joka nyt minut vankityrmään sulkee.

JOKAMIES:

Mitä mulle se kuuluu, Herra ties?

VELKAVANKI:

Sa oothan sama Jokamies,
Min nimessä ryöstöhaaste käy,
Vaikk' ei sua itseäsi näy!
Sun valtuutes on syynä pahan,
Sen vuoksi joudun ma vankilahan.

JOKAMIES (astuu askeleen taaksepäin):

Viatonna käteni pestä voin,
Tää juttu mulle on tuntematoin.

VELKAVANKI:

Tosin apurit, välikappaleet
Mua nylkeneet on ja vaivonneet.
Mut sa olet ollut kaiken takana,
Ja siksi hävetä saisit, pakana.
Saat nyt ja iankaiken häpeätä kantaa.

JOKAMIES:

Ken käski sormensa pahalle antaa?
Ken käski lainata korkoa vastaan?
Ei tiedä rahani eroitusta,
Minä, vai sinä, vaiko valkea, musta.
Maksupäivä, laina-ajan loppu,
Siit' on sulla nyt tyrmään hoppu.

VELKAVANKI:

Hän pilkkaa mua onnetonta!
Siin' näätte miehen rikkahan.
On velkakirjoja tuhatta monta
Häll' arkussaan, ja kiusaa köyhää.
Kuink' onkaan Herranpelkonsa löyhää!

VELKAVANGIN VAIMO:

Sa etkö armoa suoda vois
Ja velkakirjaa heittää pois,
Mun ettei lapseni turvatta jäisi,
Miest' ettei torniin heitettäisi.
Ei sulle hän ole tehnyt väärin,
Ei tuhlannut kultaasi mielin määrin.
Omantunnon tunnetko kolkutusta
Ja kannatko tyynnä orpojen kirousta
Ja muistatko: velkakirjasi musta
Sun tuotava ilman mutkia
On tuomion päivänä tuomarin tutkia?

JOKAMIES:

Asioista haastat, joit' ymmärrät vähän,
Ei ilkeys ollut ole syynä tähän,
On seikkaa harkittu tarkalleen,
Ei ennen ryhdytty haasteeseen.
Raha on kuin muukin tavara ikään,
Eik' ole kauppa konnuus mikään.

YSTÄVÄ:

Johan oisi maailmanjärjestys väärä,
Jos toisin olisi oikeuden määrä.

VELKAVANGIN VAIMO:

Raha siunausta tuottaa vaan,
Kun on se kädessä armeliaan.

VELKAVANKI:

Muun tavaran lainen ei ole raha,
Se on kirottu kiusaaja, itse paha.
Ken kätensä kurkotti sitä kohti,
Hän sieluunsa häpeän, vahingon johti,
Jost' ei hän enää koskaan toivu.
Raha maailmassa on saatanan ansa,
Johon kiroten lankee kaikki kansa.

JOKAMIES:

Osaa narrin oletko näyttelemässä?
On suotta mun enää viipyä tässä.
Nyt väität rahaa halveksivasi,
Se vaikk' oli miltei jumalasi!
Alat nyt sitä manata, moittia,
Kuin kettu marjoja karvaita.
Vaan ken noin häilyy tuulen mukaan,
Ei häneen usko, ei luota kukaan.

VELKAVANKI:

Myös voiton vaivoistani ma sain:
Nyt pirun pauloista mull' on selko,
Ei paina mieltäni enää pelko,
Voin riistää mammonan sielustain.

YSTÄVÄ:

Jo mammona suita on riistetty, mies,
Ja siksipä torniin nyt käy ties.

JOKAMIES:

Tää seikka visusti muista vasta:
Saa ihmiset kiittää miestä arvokasta
Ja viisasta, joka rahan keksi
Kaman kaikenlaisen vaihtimeksi.
Koko maailmamme kautta rahan
On noussut arvoon korkeampahan,
Ja kukin ihminen alallansa
On miltei kuin jumala konsanansa,
Saa paljon aikaan piirissään,
Saa tuhat tointa syntymään.
Hänen ympärillään tungos käy
Ja ilman melua vallitsee
Hän tuhat kättä ja hallitsee
Tosikuninkaana, vaikk' ei näy.
Ei mitään maassa niin korkeaa,
Jota kullalla ei ostaa saa.
Maat, mannut sa ostaa voit ja orjat,
Jopa keisarikunnat, kruunut korjat,
Ja keisarinvaltuus on pyhä, verraton —
Niin itse Kristus sanonut on.
Rahalla saa siis kaikkea,
Saa kunniaa ja autuutta.
En voimaa tunne ylempää,
Sen eessä täytyy kaikkein taipua
Ja kunnioittaen maahan vaipua,
Se hallitsija on raha — tää!

VELKAVANGIN VAIMO:

Kovin kärkäs kiittämään olet pahaa,
ihan saarnan nuottiin käy sun kieles,
On saatanassa sydämes, mieles,
Kuin tabernaakkelia palvelet rahaa.

JOKAMIES:

Kelle kunnia kuuluu, sille kunnian annan,
Maan valtijaalle kiitoksen edeskannan.

VELKAVANKI (vartijain viedessä häntä mukanaan):

Ei auta itku, vaimo rukka,
Mua kahlein kaartaa mammona-peikko.
Miks Olinkaan niin altis, heikko,
Nyt perii elämäni hukka!

(Hänet viedään pois.)

VELKAVANGIN VAIMO:

On kivisydän sulla! — Isä meiltä meni!
Mist' yösijan saan nyt lapsilleni?

(Lähtee miehensä jäljessä.)

JOKAMIES (ystävälle):

Tee mieliksein, käy katsomassa,
Mitä tehdä voisi asiassa.
Mies joutuu tyrmään, telkien taa,
Mut vaimo multa suojan saa,
Ma annan hälle ja lapsilleen,
Mitä tarvitsee he elääkseen.
Saa voutini huolehtia asiasta
Ja heille huoneen kuntoon laittaa,
Mut tahdon päästä parkunasta,
En huoli itselleni haittaa.
On perin harmillista tuo:
Kun viettää rauhassa aikojansa,
Eik' ole pahaa tiedossansa,
Niin päivänä mitä kauneimpana
Näin joutuu keskelle katkeruutta
Ja toraa, parkua, vihaisuutta,
Sen ties, se mielestä rauhan vie.
Sano, ystävä, kuinka laita lie:
Mitä kuuluu mulle sen miehen juttu?
Niin itse hän tahtoi, se on kaikille tuttu,
Nyt kiinni hän juuttui ja voihkailee,
Se seuraa aina kuin a:ta b.
Ken talonsa rakensi rahoilla toisen,
Hän kohtalon saa kokea moisen.
Niin ollut on Aatamin ajoista saakka,
Se ei ole uusi, ei outo taakka.
Nyt työntää hän sille syyt ja pahat,
Hän jolle on velkaa jäänyt rahat.
Kovin pitkämielisyyttä ja armoa
On kysytty jutussa tässä ja tarmoa,
Ja nyt minä, armelias mies,
Olen pahempi pirua, kukaties!
Vaan nyt, sen suoraan sanon sulle,
Ei huvipuiston katselulle
Mun mieleni enää lainkaan tee.
Myös ilta nyt jo pimenee.
Ma vielä pyydän, hyvä ystäväisen,
Kun suorinut työn olet ensimäisen,
Voit viedä myyjälle kauppahinnan,
En enää maksua jättää voisi,
Vain kiusaa mulle sen lykkäys toisi.
Tuon puiston sekä huvilinnan,
Ne syntymäpäivälahjaksi
Ma annan lemmitylleni.

YSTÄVÄ:

Hänen luonaan kai kohtaamme illalla taas?
Tuon kauppakirjan tullessain
Sepitettynä muotoon vaatimaas.

JOKAMIES:

Hyvä ystävä, suuret kiitokset vain!
Kovin kaipaankin hänen luokseen, veikko,
Se on ainoa kolkka mailmastain,
Mua jossa ei häiri murheen peikko.
Paratiisin oikean päällä maan
Luo mulle hän rakkaudellaan.
Siks vertauskuvaksi ilmeiseksi
Ja muistoksi, onnen kuvastimeksi
Ma tahdon hälle lahjan antaa
Ja kiitollisuuteni edeskantaa.

YSTÄVÄ:

Miten mielit laittaa sen, millä tavoin?

JOKAMIES:

Ma teetän kauniin, laajan puiston,
Huvilinnan sen keskelle, lempemme muiston,
Näin mielin sen tehdä: altaani avoin,
Sen ympäri kaaressa marmoripylväät,
Myös suihkulähteet, vaskipatsaat ylväät
Koristukseen täyteen kuuluvat vielä.
Puut, istutukset kaikki laitan niin,
Ett' aamuin, illoin tuulet huoneisiin
Tuo aina kukkaintuoksun viljan
Hyasintin, kielon, ruusun, liljan.
Myös lehtokujat, käytävät
Niin suunnittelen tiheät,
Ett'ei pahin päivän hellekään
Läpi lehvien tunge häirimään,
Vaan että vilvas paikka on,
Jota polta ei helo auringon.
Viel' aijon kolkkaan varjoiseen
Kylyn laittaa kivialtaineen,
Joss' armas purossa virtaavassa
Voi kylpeä vedessä vilppahassa.

YSTÄVÄ:

Sepä suuremmeistä, kuin satua vaan,
Sen vertaa tuskin on päällä maan!

JOKAMIES:

Se olkoon armaani asunto täällä,
Hänet sinne kannan ma käsilläin,
Hän jotta siellä huomata näin
Saa yrttitarhassa kaunoisessa
Oman kuvansa sorjan kuin kuvastimessa.
Kun siellä käyskelevän hänen näen,
Niin lailla aidatun viinamäen
Hän tarhurin autuudella juottaa
Ja hellettä, siimestä, rikkautta tuottaa.

YSTÄVÄ:

Tuoll' äitis saapuu meidän luo,
Ei miellytä kai sua kohtaus tuo?

JOKAMIES:

En sitä toivoisi tosiaan,
Vaan auta ei, nyt tyytyä saan.
Sa lähde ja toimita tehtäväni,
Ma tervehtimään käyn äitiäni.

JOKAMIEHEN ÄITI:

Miten hauskaa, että kohtaan sinut,
Liet vallan unhottanut jo minut,
Kun mailmalliset asiat
Niin tarkoin aikasi vaativat.

JOKAMIES:

On ilma raakaa illan tullen,
Ei liene terveellistä se sullen.
En sairaaksi sun käyvän soisi,
Sa etkö sisälle mennä voisi?

JOKAMIEHEN ÄITI:

Sa tuletko myös, olet seurana mulla?

JOKAMIES:

Tän' iltana en ehdi tulla.

JOKAMIEHEN ÄITI:

Siks et saa siitä harmistua,
Jos kadulla puhuttelenkin sua.

JOKAMIES:

Sun terveytes tuo huolta mulle,
Ois aikaa toistekin juttelulle —

JOKAMIEHEN ÄITI:

Voit terveydestäni heittää huolen,
Mua vanhuus painaa, jo kohta kuolen.
En aattele enää ma ajallista,
Vaan yli kaiken vain taivahista.
Älä, poikani, muotoas silti murra,
Jos alankin haastaa siitä ja surra.
Ja raskauttaako se mieltäsi niin,
Jos kysyn, sun sydämes taivaisiin,
Luo Jumalan onko jo kääntynyt,
Vai syntiin lienetkö nääntynyt?
Sa taapäin astutko askeleen
Ja jatkat tapaasi entiseen,
Ennenkuin pilkatta itsees vaivut
Ja Herran tutkisteluun taivut?
Ja kuitenkin minä päivänä hyvänsä
Voi tuntea hetkeä lähestyvänsä,
Jona kutsun tuomiolle saa:
Joka hetkestä tilille sa tulet,
Min synnin alhossa täällä kulet.

JOKAMIES:

Hyvä äiti, ma kyll' olen pilkasta vapaa,
Mut tiedän, ett' uhata papit tapaa.
Se on heidän virkansa mailmassamme,
Ja se tarkoittaa vain rahojamme;
He että ne saisivat itselleen,
He ryhtyvät keinoon viisaaseen.
Vaan väärin on, että he loihtivat peikkoja
Ja synkiksi saattavat vanhoja, heikkoja.

JOKAMIEHEN ÄITI:

On synkkyys muualla lohduton,
ilon lähde kuoleman aatos on.
Kenell' ei ole sielussa pelkoa soiman,
Saa oudon ja ihmeellisen voiman,
Ja hälle inhan kuoleman vaivaan
Jo aukenevat portit taivaan.
Oi, kelle maisen kuoleman hetki
Ois ikuisuuden armoretki,
Hänen tarvis ei taivaan portilta kääntyä,
Ei äidin sydämen tuskaan nääntyä.

JOKAMIES:

Hyvä kristitty olen, kirkossa käyn
Ja almuja annan ja ripittäyn.

JOKAMIEHEN ÄITI:

Vaan entä, kun tuomiopasuunan soitto
Sinut täältä kutsuu tilille kerran,
Kun saat selon ankaran edessä Herran,
ikikuoloko on osas, vai ikivoitto?
On kauheata astua kuoleman ukseen,
Vaan kauheampi joutua kadotukseen.

JOKAMIES:

Olen tuskin neljääkymmentä vuotta,
Pelotella en anna itseäni suotta,
On maisiin riemuitun aikaa mulla.

JOKAMIEHEN ÄITI:

Sa tahdotko silmäsi sulkea
Ja kuolemaa uhmaten kulkea,
Joka hetki mi voi sun luoksesi tulla?

JOKAMIES:

Olen terve ja nuori mieleltäni
Ja tahdon nauttia eläissäni.
Viel' ehtii vanhana kääntyä
Ja katumuksiin nääntyä.

JOKAMIEHEN ÄITI:

Kuin hiekka soljuu aika nopea,
Vaan vitkaan kääntyy mieli kopea.

JOKAMIES:

Hyvä äiti, nyt mua juttu vaivaa,
Mull' ei ole aikaa syntejä kaivaa.

JOKAMIEHEN ÄITI:

Rakas poikani!

JOKAMIES:

      Huomenna, äiti kulta,
Ma ehdin enemmän kuulla sulta.

JOKAMIEHEN ÄITI:

On puheeni sulle kiusantaakka,
Mua murheena painaa se hautaan saakka.
Rakas poikani, aavistus on mulla,
Etten ole kauan taakkana sulla.
Sua vaivaan hetkisen vielä sentähden,
Kun iäksi kohta jo täältä lähden.
Vaan yksin jäät sinä maailmaan,
Sinut nähdä saanenko milloinkaan!
Siks sanan vielä ma sulle sanon,
Sen mielees painamaan sua anon:
Pois luovu synnin harhailuista,
Ain' Herraa Jumalaasi muista,
Hänen pyhiä armolahjojaan,
Hänen seitsentä sakramenttiaan,
Jok'ainoa joista hyödyn tuo
Ja heikkoudessamme avun suo,
Jok'ainoa joist', omatunto kun soimaa,
Elonmatkalla lohtua suo ja voimaa.

JOKAMIES:

Mitä tarkoitat —?

JOKAMIEHEN ÄITI:

      Olet muhkea mies,
Ja rakkauteen on avoin ties.
Ja eikö itse Vapahtajamme,
Joka täysin ymmärsi luontoamme
Ja tunsi kaiken maallisen,
Sen siunaukseksi kääntäen,
Ole sakramenttia määrännyt,
Joka muuttaa paheet peitetyt
Ja nautinnosta syntisestä
Voi pyhän toimituksen pestä!
Sa jatkatko irstasta menoa yhä,
Sua eikö houkuta avioliitto pyhä?

JOKAMIES:

On tuttua mulle tuo esittämäsi.

JOKAMIEHEN ÄITI:

Vaan ei ole kääntänyt sydäntäsi.

JOKAMIES:

En viel' ole tomua enkä tuhkaa.

JOKAMIEHEN ÄITI:

Joka hetki säälitön kuolema uhkaa.

JOKAMIES:

En sano niin, en sano näin.

JOKAMIEHEN ÄITI:

Niin kalvaa tuska mun sydäntäin.

JOKAMIES:

Viel' uusi päivä valkeaa.

JOKAMIEHEN ÄITI:

Ken tietää, ken sen nähdä saa.

JOKAMIES:

Jo turhasta huolesta heretkäätte,
Te varmasti vielä mun naineena näätte.

JOKAMIEHEN ÄITI:

Rakas poikani, kuulinko oikein vain?
Sana siunattu, että sun kuulla sain!
Paras kiitos siitä, että kielesi
Näin ilmi lausui kääntyvän mielesi.

JOKAMIES:

Tänä päivänä ei, ei huomenna vielä.

JOKAMIEHEN ÄITI:

Mitä siitä, kun ei ole kieltosi tiellä.
Sydän äidin tyytyy vähäänkin,
Sana vain jo syttää toiveihin.
On päätöksesi heikko vaan,
Mut tähtää määrään korkeaan,
Ja koska vastasit sa noin,
Ma rauhallisna kuolla voin.

JOKAMIES:

Nyt hyvää yötä, Herran rauhaa
Ma toivotan, äiti, ja unta lauhaa.

JOKAMIEHEN ÄITI:

Hyvä, armas poikani mulle sen antaa,
Vaan on kuin kuulisin kaunista soittoa,
Sorapillien, huilujen kaikua loittoa,
Joka taivaan viestinä sanojasi kantaa!
Ei ennusmerkit ja ilmiöt nuo
Nyt mulle enää pelkoa tuo.
Ne otan varoituksena vainen,
Ett' on pian päättyvä matkani mainen.

(Lähtee.)

JOKAMIES:

Nyt kuulen minäkin säveliä,
Siis tuskinpa lie ne entehiä?
Oh, ei ole sentään pyörällä pääni,
Perin tuttua mulle on moinen ääni.
En yksin kuule, nyt myöskin näen
Jo tuolla saapuvan soittajaväen.

    (Mielitietty astuu esiin seurassaan soittajia
    ja tulisoihtuja kantavia poikia.)

JOKAMIES:

Sehän on mun mielitiettyseni,
Jota kaipaa jo kuumasti sydämeni.
On soittoniekkoja seurassaan,
Hän saapuu näin mua noutamaan.

MIELITIETTY:

Ken viipyy, ken ei tule myöhään, ei varhain,
Vaikk' on hän vieraista kallein, parhain,
Kera soihtujen, huilujen, symbaalien
Hänet velvollisuuksiinsa noudan ja vien.

JOKAMIES:

Sun loisteesi voittaa soihdut oivat,
Sanas suloisemmin kuin huilut soivat,
On mulle lempes, armahin,
Kuin balsamia haavoihin.

MIELITIETTY:

Vaan äsken sun luoksesi saapuissani
Tääll' luulin jonkun ma huomaavani,
Ja näytti siltä, kuin ollut ois
Sun otsallas varjo, mi haihtui pois.

JOKAMIES:

Niin suuren arvonko mulle annat,
Ett' aatoksistani huolta kannat?
En ehkä vielä kuulu siis
Ma miehiin vanhoihin, hylkimiis?

MIELITIETTY:

Mitä saatikaan surukseni kuulla,
Sa kuinka voitkaan moista luulla?
En poikasille tuhlaa rakkauttani,
Sa oot mun mieheni, kalleimpani.

JOKAMIES:

On nuori vielä mun sydämeni
Ja poikamainen on mieleni,
Vaan koska on mennyt jo nuoruuteni,
Olen uskollisempi ja lempeempi.

MIELITIETTY:

On julkea, raisu nuorten lempi,
Jalo rakkaus miehen ja herttaisempi.
Käsi hellivä häll' on ja mieli vakaa,
Ne hälle naisten suosion takaa.

JOKAMIES:

Ken kuulla sais, ett' eessä on hauta,
Kenen tuskaa muu ei lohduta, auta,
Sulos kiehtova kohta sen pyyhkis pois,
Ja hän murheellensa nauraa vois.

MIELITIETTY:

Tuo aatos saa minut valtaan pelon,
On kuolema kuin häijy kyy,
Joka kukkain alle kätkeytyy,
Ei saa sitä päästää teille elon.

JOKAMIES:

Voit, armas, huolesi kaikki heittää,
Sen annamme kukkien tuoksuunsa peittää,
Vain käärmettä kaksi jääköön muistoon:
Ne jotka mun sulkevat lemmen puistoon.

MIELITIETTY:

Mitä on ne? Ah, mitä kuulla sainkaan?
Sano mulle! Tunnenko niitä lainkaan?

JOKAMIES:

Käsivarsies kahden rakkaan kyyn
Ma tahdon vaipua syleilyyn.

(Mielitietty suutelee häntä ja asettaa hänen päähänsä kirjavan kukkaseppeleen, jonka muuan poika ojentaa hänelle.)

(Osa pojista juoksee esiin, siroittaen kukkia ja hyvänhajuisia yrttejä. Maasta kohoaa esiin ylellisesti katettu, kynttilöillä valaistu pöytä. Jokamies ja Mielitietty astuvat kumpikin eri puolille portaita, jotka johtavat ylemmälle lavalle. Vieraat, kymmenen nuorta miestä ja kymmenen neitosta, tulevat tanssien ja laulaen esille kummaltakin puolen.)

ESILAULAJA:

Me kutsun saimme ystävän luo,
Se meidät tänne nyt tuo.
Hän mies on oiva, herttainen,
Ja lemmittynsä on
Niin kaunis, verraton.
Ja kutsuansa seuraten
Me käymme kesteillen.

KUORO:

Me kuljemme laulaen, tanssien näin,
Me juhlahan saavumme seppelepäin.
Kun huilut ja torvet ja symbaalit soi,
Ken muuta kuin tanssia, riemuita voi!

ESILAULAJA:

Jokaisen katse lausuu sen,
Mi täyttää tuntehen.
Ja lemmenliiton seppeleen
Me muodostamme näin,
Ja kaikki vierekkäin
Nyt tanssin huimaan pyörteeseen
Näin käyvät neitoineen.

KUORO:

Me kuljemme laulaen, tanssien näin,
Me juhlahan saavumme seppelepäin.
Kun huilut ja torvet ja symbaalit soi,
Ken muuta kuin tanssia, riemuita voi!

ESILAULAJA:

Sen omaksensa ottaa voi,
Min sydän valikoi.
Ei salaa kenkään voittoa lain,
Min lempi valloittaa.
Se veren kuumaks saa,
Kun tanssin huumaan rakastain
Näin käymme rinnakkain.

KUORO:

Me kuljemme laulaen, tanssien näin,
Me juhlahan saavumme seppelepäin.
Kun huilut ja torvet ja symbaalit soi,
Ken muuta kuin tanssia, riemuita voi!

JOKAMIES:

Hyvät herrat ja neidot, terve tuloa!
Jokamiehen peijaille suokaa suloa.

MUUAN NEITO:

Sepä outo tervehdys, oikein karmi.

PAKSU SERKKU:

No hiis, hyvä serkkuni Jokamies,
Mitä nyt, mitä moinen tervehdys ties?

MIELITIETTY:

Mikä on sun, mistä on sulla harmi?

JOKAMIES:

Se tuli äkkiarvaamatta kielelle, —
Siis terve, te saatte mun riemumielelle.

MIELITIETTY:

Nyt pöytään teidät mun pyytää suokaa!
Käsivettä, poikaset, joutuin tuokaa! —
Mitä noin sa julmana tuijotat?

JOKAMIES:

He kuolinpaidoissa istuvat!

MIELITIETTY:

Mikä vaivaa sua, olet sairas kait?

JOKAMIES:

Hahhaa! mist' aatoksen moisen sait?
Ma juon nyt, armas, viiniä tilkan,
Se vie mun päästäni houre-pilkan.

MIELITIETTY:

Sa istu ja suo sana ystävän heille!

JOKAMIES:

Te ettekö paikkahan väärään tulle?
Kovin vierailta kaikki näytätte mulle.

(Vaitioloa.)

LAIHA SERKKU:

No peijakas! Serkku, tää muka meille
Poishäädön merkkikö jo lie?

PAKSU SERKKU:

Se ei käy helpolla, hitto vie,
On siksi kokkisi liian hyvä
Ja viinisi oivaa ja kannusi syvä,
Kun kerran istun, niin syön ja juon.

JOKAMIES:

No niin… se vain… ma muistin tuon,
Kun äsken yllätitte meidät,
Ma ostaa voisin kaikki teidät
Ja myöskin jälleen teidät myydä,
Enk' enempää ma tarvitse tuohon seikkaan,
Kuin jos ma kynnestä lastun leikkaan.

MUUAN VIERAS:

Hän meitä pitääkö pilkkanansa?

MUUAN NEITO:

Mitä tarkoittaa hän puheillansa?

PAKSU SERKKU:

Ei muulloin moista hän suustaan syydä.

MIELITIETTY:

Mua tarkoittaako juttusi myös?

(Jokamies katsoo häneen.)

MUUAN VIERAS:

Rikas mies vain ylpeydessään
Noin julkea on kieleltään.

MIELITIETTY:

Sun silmäsi jäykkinä, kauheina palaa,
Mua mistä rangaista mielesi halaa?

JOKAMIES:

Sua, armas? Ei mieleeni moista herää,
Sua rakastan kuin silmäterää,
Tulin aatelleeksi vain sattumalta,
Mitä nähdä saisin sun hymysi alta,
Sua tieto jos kohtais oottamaton,
Tää että mun viime hetkeni on.

MIELITIETTY:

Pyhä Neitsyt, missä on sulla mieli,
rakas mieheni, armas, mit'on tää kieli?
Olen luonasi, tässä, katsohan vaan,
Omas oon ma nyt ja ainiaan!

JOKAMIES:

Jos kysyisin: Luokseni jäätkö silloin,
Siell' luonani ootko kuin ennen illoin?
Mua tahdotko seurata tuolle puolen,
Jääkylmälle vuoteelle, kun ma kuolen?
Sun jalkaini juureen pyörtyvän arvaan,
Katumuksen saisin ma tehdä karvaan!
Sua tielle jos kuitenkin houkuttaisin,
Veren suoniisi hyytyvän nähdä ma saisin;
Se vast' olis mulle tuska ja piina,
Ja kolkompi paljon kuin käärinliina,
Kun nähdä saisin, jos hautani aukee,
Miten kaikki sun suloiset valasi raukee,
Kätes kuinka sa, matkalle lähteissäni,
Manan portilla irroitat kädestäni,
Ja huulesi kuinka mun huuleni hylkää,
Et enää lemmi sa Tuonen ylkää.
Voi!

(Hän huokaa.)

MIELITIETTY:

      Rakkaat ystävät, pöytäkunta,
Tää mulle on kuin pahaa unta,
rakastettuni on kovin kummalla päällä,
Ken vois mua neuvolla auttaa täällä?

    (Jokamies tuijottaa eteensä ja ottaa seppeleen
    hiuksistaan.)

Ei hälle seura, ei riemu maista,
On puheensa myös perin kummanlaista,
Hänt' en ole koskaan nähnyt noin,
Mikä hällä nyt lie, mitä tehdä voin?

LAIHA SERKKU:

Hiis vieköön, serkkuni Jokamies,
Melankoolinen onko mielesi,
Vai miksi on myrkkyisä kielesi?

PAKSU SERKKU:

Nuo tunnen kyllä ma taudit nuivat,
On alla otsan aivot kuivat,
isäukkoni sairasti usein tuota.
Paras lääke siihen, sa minuun luota,
Hyvä viini on, sitä ällös säästä,
Se karkoittaa pahat höyryt päästä.

MUUAN NEITO:

Väkilientä toiset joukkoon määrää,
Seost' orvokin, pärskäjuuren ja hampun.

PAKSU SERKKU:

Hoi, pojat, viiniä päällä lampun
Te hehkuvaksi keittäkää,
Myös kanelia, inkiväärää
Te pannuun höyryävään heittäkää.

(Pojat kiehauttavat -perällä viiniä pannussa.)

TOINEN NEITO:

Kivi muuan kuuluu tepsivän,
Jota pääsky kuvussansa kantaa,
Sen viisaat lääkärit rohdoks' antaa.
Se on Chelidonius nimeltään.

LAIHA SERKKU:

Kai Calcedonia neiti tarkoittaa?
Moni on sitä mulle kiittänyt.
Surumielen se kohta karkoittaa.

KOLMAS NEITO:

Ma neuvoisin keinoksi sympatian,
Jos on myrkky-henkäys siittänyt
Tai ilkeä silmäys moisen vian.
Oma rakkaani jos noin sairas oisi,
Sitä koettamatta en olla voisi.

TOINEN:

Mitä koettaisit?

KOLMAS:

      Se on salaista, vait!
Sen jos joku toinen kuulla saisi,
Salamahtinsa siitä se kadottaisi.

TOINEN:

Sa mistä sen keinon kuulla sait?

KOLMAS:

Sit' en ilmaise, kun se on tiedossain.
Sanon hälle sen hiljaa korvaan vain.

    (Nousee ja kuiskuttaa Mielitietyn korvaan.
    Samaan aikaan puhelevat useat pöydän päässä
    seuraavasti.)

MUUAN VIERAS:

Ylellistä ken viettää elämätä,
Veren häitä se viimein tahmentaa,
Ketä vainonnut on köyhyys, hätä,
Surumieli ei häntä valtaan saa.

MUUAN NEITO:

Miks ei ole käsketty soittoniekkain
Sorapillejä, viuluja, huiluja soittaa;
Se aina synkeän mielen voittaa.

TOINEN NEITO:

Iloksemme nyt jotain laulakaamme,
Siten varmasti riemua seuraan saamme.

VIERAS:

Ei laulaa saa kuin siivolla suulla.

TOINEN:

Hän ei muuta kuin hienoa anna kuulla.

ENSIMÄINEN VIERAS:

Te tunnetteko laulun tään?
»On riemussa hetket menneet meiltä.»
Ken vain sen kerran kuulla saapi,
Heti kohta se hänet parantaapi.

ENSIMÄINEN NEITO:

Ei, olkoot rauhassa pappislaulut
Ja huomensaarnat ja huoneentaulut!

VIERAS:

Papeista kaukana on sen tahti,
Sitä laulaa aamuisin torninvahti.

ENSIMÄINEN NEITO:

Ma tunnen toisen, se laulakaamme.

TOINEN NEITO:

No?

ENSIMÄINEN VIERAS (suudellen häntä):

No, kun sataa, vettä saamme.

TOINEN NEITO:

»Metsät kukkii kaikkialla» —
»Mun kultani kulkee maailmalla.»

ENSIMÄINEN VIERAS (matkii häntä):

»Metsät kukkii kaikkialla» —
»Hänen kultansa kulkee maailmalla.»

SAMA NEITO:

»Hän ratsasti kaukomaille» —
»Jäin yksin, lempeä vaille!»

TOINEN VIERAS (yhtyy lauluun): »Nyt metsät kaikki viherjöi», »vaan kultaansa tyttö ikävöi».

(Jokamies on tällä välin tyhjentänyt hehkuviinimaljan ja katselee iloisin ilmein ympärilleen.)

JOKAMIES:

Hyvät serkut ja ystävät, riemuitkaatte,
Pahan vointini anteeksi antaa saatte,
Teki viini mun terveeksi sairahasta,
Nyt tervehdän teitä pöytääni vasta.
Suli raskas paino mun rinnastain,
Elonriemuni kaksin kerroin sain,
ilo nähdä on teidän seuraanne taas,
Se viinin parhaimman maljaani kaas.
Sydän tulvii täynnä mun rinnassani,
Vaan tulkita taida en tunteitani.
Miten paljon onkaan riemua maista,
Kuink' onkaan elämä ihanaista!
Ylin kaikest' on rakkaus, ystävyys,
Niiss' on paras autuus ja iäisyys.
Kun viel' ilon kruunaa viinillä, soitolla,
Muu liika jo kaikki olkoon loitolla!
Te rakkaat serkkuni, vieraani, juokaa,
iloitkaa, älkää hylkikö ruokaa!
Myös laululle sija kunnian suotakoon,
Ulos laulu, sisälle viini vuotakoon!
Nyt äänet soimaan soinnuin yksin
Ja laulakaa näin sylityksin!
Siten nauttia hetkeä ihanaa
Käsin, silmin, suin ja sydämin saa.
Rakas serkkuni, kuinka on kurkkusi laita,
Älä nyt ole taidoistasi saita!

PAKSU SERKKU:

Nyt laiha serkkuni — ah, mua säästä! —
Virittää laulunsa kylmästä jäästä.

(He laulavat nauraen.)

LAIHA SERKKU (laulaa):

Oi, liennä tuskaa, Lempi,
Oi, liennä tuskaa, Lempi!
Ei sydän poltteisempi
Voi olla yhdenkään!
Sulattaa voi tää palo
Jo kylmän, kylmän jään.
Mua auta, Lempi jalo,
Tulesta tuskan tään!

    (Kaikki laulavat mukana. Laulun seasta
    kuuluu kumeata kellonsoittoa.
    Jokamies sysää lasin kädestään.)

JOKAMIES:

Mitä moinen kellojensoitto on?
Ma luulen, se enne on onneton,
Kuin kuolinkellot ne jylhinä soivat, —
Pelon, ahdistuksen ne rintaani toivat.
Mitä näihin aikoihin soitetaan?

MUUAN VIERAS:

Ei kuulu soittoa laisinkaan.

TOINEN:

Joku onko kuullut kellonsoittoa?

MUUAN NEITO:

Mitä, soittoa, vai? En kuulla saata.

TOINEN:

Ei messua ennen aamunkoittoa!

MIELITIETTY:

Te älkää antako laulun laata.

VIERAS:

Joku onko teistä soittoa kuullut?

TOINEN (nauraen):

Ei soittoa kuullut eikä luullut.

MIELITIETTY:

Hyvät ystävät, laulua jatkakaas!

JOKAMIES:

Ma anteeksi pyydän, täss' ei hätä peri.
Sit' en enää ma kuule, nyt on hyvä taas.

PAKSU SERKKU:

On kaikkeen syynä hidas veri.
Lasin viiniä annan sulle keittää.

JOKAMIES:

Suur' kiitos, serkku, voit huolesi heittää.

(Hän istuutuu jälleen, Mielitietty painautuu hänen puoleensa. Pöydän alapäässä lauletaan:)

»Metsät kukkii kaikkialla» — (j.n.e. kiertolauluna.)

(Heidän laulaessaan tulee Jokamiehen hyvä ystävä ja asettuu pöydässä olevalle tyhjälle paikalle. Laulun vaimentuessa kuullaan useitten äänten huutavan):

ÄÄNET:

Jokamies! Jokamies! Jokamies!

(Jokamies hypähtää levottomana pystyyn.)

JOKAMIES:

Hyvä Jumala, ken mua huutaa noin?
Tuo huuto, se mistä mahtoi tulla?
Ilonhetkeä ei ole koskaan mulla.

YSTÄVÄ:

Jokamies, olen jälleen tullut luoksesi.

MIELITIETTY:

Jokamies, kas ystäväs tullut on vuoksesi.

JOKAMIES:

Hyvät ystävät, sanoa voitte kenties,
Kuka huusi kolkosti »Jokamies»?

LAIHA SERKKU:

Sa ehkä huutavanääneksi luulit,
Kun heidän laulunsa kaiun kuulit.

JOKAMIES:

Ei, ei! se karjasi kauheasti,
Ei hiljaa, vaan perin mahtavasti.
Jokamies! Jokamies! se huusi noin,
Vaan toisin kuin minä huutaa voin.
Perin vieraalta, vaan myös tuttavalta
Se kaikui aivankuin maan alta.
Manan kutsua tuota unhota kai
Ei koskaan hän, ken kuulla sen sai.
Nyt, nyt! jo taas! no, kuulkaahan vaan,
»Jokamiestä» kuin julmasti huudetaan!

(Kuullaan samat huudot kuin edellä.)

MIELITIETTY:

En mitään ma kuule.

PAKSU SERKKU:

En äänen raikua.

LAIHA SERKKU:

En kuule ma edes hiljaista kaikua.

(Ystävä astuu Jokamiehen luokse.)

YSTÄVÄ:

Soi korvasi vain, olet voinnilta heikko,
Sinut saatanko kotiin, sairas veikko?

JOKAMIES:

Heti, teihin kun ma katson vaan,
Takaisin voimani ma saan.
Tuo huuto, tuskin kertaa toista
Se kaikunee maan onkaloista.
Valoa kynttelien rakastan,
Hyvä ystävä, viereeni istuhan,
Ja te vieraani kaikki, juokaa, syökää,
Koko kummitusjuttu leikiksi lyökää!
Kun saan ma aikaa huomenna,
Kysyn lääkärin mieltä ja neuvoa,
Hänen taitonsa eikö vaivaa moista
Mua kiusaamasta poista.

MIELITIETTY:

Rakastettuni, lupaathan tehdä niin!
Taas huonommaksi jos vointisi kääntyy,
Sydän multa tuskaan ja huoleen nääntyy.

    (He murkinoivat kaikki edelleen ja
    seurustelevat rakkaasti. Jokamies
    nousee tuskaisena.)

JOKAMIES:

Sano, rakkaani, tää mitä merkitsee!
Valo kynttelien miks himmenee?
Ja ken mun taakseni hiipii konna?
Niin ei käy ihminen kuulumatonna.

(Kuolema seisoo hänen takanaan jonkun askeleen päässä. Vieraat kavahtavat pystyyn.)

KUOLEMA:

Jokamies! sinä kait elit riemun humussa?
Liet Luojasi vallan unhoittanut?

JOKAMIES:

Miks nyt kysyt multa seikkaa moista?
Mitä sulle se kuuluu? Ken sa olet?

KUOLEMA:

Sun Luojasi Majesteetti minut
Sua noutamaan on lähettänyt,
Ja kiire on: siks seison tässä.

JOKAMIES:

Mua noutamaan, sa niinkö sanot?

(Painaa sydäntään.)

Voi sydän raukkaa, sun tääll' ois hyvä!

KUOLEMA:

Vaikk' et sa häntä kunnioita,
Hän taivaassansa muistaa sinut:
Ja millä tavoin, sen tiedät kohta.

JOKAMIES (peräytyy askeleen katse maahan luotuna):

Mitä tahtoo Luojani minulta?

KUOLEMA:

Sen sulle näyttää tahdon, Jokamies.
Tilinteolle vaatii hän sinut. Ja heti!

JOKAMIES:

En valmistunut vielä laisinkaan
Ole moiseen tilintekoon ankaraan.
Minut sielun hätään saattaa Luoja.
Sua tunne en liioin, ken oot, sanantuoja?

KUOLEMA:

Olen Kuolema, en pelkää ketään,
En ketään säästä, käyn kaikkien luo.

(Useat pakenevat.)

JOKAMIES:

Mitä? näinkö viet minut liian varhain,
Et armoa hetken vertaa suo,
Yhtäkkiä viet, kun on elo parhain?
Kies' auta! tää on peliä kieroa,
Sua moisesta alkavat kaikki vieroa,
En viel' ole valmis, en jouda nyt,
Ei viel' ole tilini päätetyt,
Jos annat kymmenen, kaksioista vuotta,
Ne siksi jo järjestykseen saisin,
Ettei mua valtaa pelko laisin,
Ettei mene armonaikani suotta.
Siks armosta Luojan suo mun olla,
Ett' oisin valmis ma tuomiolla!

KUOLEMA:

Ei auta tässä nyt pyynnöt, ei porut,
Heti matkaan vain ja heitä lorut.

JOKAMIES:

Oi armon Herra, Valtijas taivaan,
Alas säälien katso mun vaikeaan vaivaan!
Sa etkö tälle matkalleni
Suo mulle muita seurakseni?
Mun täytyykö kulkea Tuonen mailla
Ypöyksin, kunnon seuraa vailla?
En yksin koskaan ollut täälläkään,
Nyt aivan seuraako vaille jään?

KUOLEMA:

Pidot päässä on nyt, sua seuraa ei kukaan,
On turhaa kätten vääntely tuo,
Käy joutuin nyt Herran istuimen luo,
Saat siellä palkkasi ansion mukaan.
Sa narreilta kaiketi lienet kuullut,
Ett' elämäs tää ja mammonas mainen
ikiomaksi sulle ois annettu vainen?

JOKAMIES:

Siten ain' olen toden teolla luullut.

KUOLEMA:

Ei sull' ole mitään, se kaikk' oli lainaa.
Se toiselle joutuu, sa kun olet vainaa,
Ja toinen kun ehtii viime hetkelle,
Hänen täytyy se jättää ja lähteä retkelle.
Ma saavun kohta.

JOKAMIES:

      Vain yksi päivä!
Tämä yö edes, kunnes aamu koittaa,
Ett' ehdin ma katua, syntini voittaa,
Papin suusta kuulla siunauksen
Ja tehdä vaatimas parannuksen.

KUOLEMA:

Ken sellaista minulta pyytää tohti!
Kun astun ma ihmistä kohti,
Hänet viikatteellani maahan lyön,
Ei tietää anneta hetkeä työn.

JOKAMIES:

Voi kauhua, voi! Nyt on itkun aika!

KUOLEMA:

On itkusi tässä vain turha taika.

JOKAMIES:

Voi, ethän hetkeä lyhyttä kiellä,
Ett' etsin jonkun, ken saattaa tiellä,
Ett' yksin, kaukana kumppaneista
Ei tarvitse tuomarin eessä seista?

KUOLEMA:

Sa luuletko saavasi kumppanin mukaan?
Sanon sulle sen, ei tule kanssasi kukaan.

JOKAMIES:

Ei yksin, ei, Kristuksen armon tähden!
Vain hetkinen viel', olen pyörällä päästä,
Vähän miettiä, pohtia suo! Mua säästä!

KUOLEMA:

Oli menneeksi, luotasi hetkeksi lähden,
Sitä nyt älä tuhlaa, kuin elonaikasi kalliin,
Vaan käytä se kunnon kristityn malliin.

(Nousee ylöspäin ja katoaa.)

JOKAMIES (astuu ystävänsä luo):

Hyvä ystävä, tiedäthän —

YSTÄVÄ:

      Ma tiedän.
Olithan aivan lähelläin,
Kun Kuoleman luoksesi saapuvan näin!
Ma haastelunne kaiken kuulin
Ja sydämeni pakahtuvan luulin!
Rikas mies olit, ain' elit iloisesti,
Ja terveytes tähän hetkeen kesti,
Nyt liikutus tunteesi kaikki turtaa,
Sun onnettomuutesi mieleni murtaa.

JOKAMIES:

Hyvä ystävä, kiitos sanoistasi.

YSTÄVÄ?

Sano pian, mikä vielä on taakkanasi.

JOKAMIES:

Tosi ystävä ain' olet ollut mulle,
Sen uskollisemmaks ei ystävä tulle.

YSTÄVÄ:

Ma seuraan uskollisesti sua,
Sun tiesi vaikka, sa usko mua,
Veis hornan tuuttiin päätä pahkaa,
On tässä mies, jok' ei säästä nahkaa.

JOKAMIES:

Rakas mies, sua Herra palkitkoon,
Mill' ansainnut moisen ystävän oon!

YSTÄVÄ:

Nyt ansiost' ei ole kysymys,
Olis mulle se suurin häväistys,
Jos sanoja suuria käyttäisin
Ja kehnosti työni täyttäisin.

JOKAMIES:

Hyvä ystävä!

YSTÄVÄ:

      Tiedän: et liikoja ano!
Mikä mieltäsi painaa, se suoraan sano,
Olen luonasi viime hetkeen saakka,
Ja'a kanssani suurten huoltesi taakka.

(Jokamies aikoo avata suunsa.)

YSTÄVÄ:

Valituksesi viiltää sydäntäni.
Sen kaiken, mikä alla taivaan
Sinut saattaa murheeseen ja vaivaan,
Ma huollan kuin oman elämäni.
Sano, loukannut sua onko ken,
Vihamiehesi kaikki rankaisen,
Ma heitä vastaan tartun miekkaan,
Vaikk' itse kaatuisinkin hiekkaan!

JOKAMIES:

Sen kaltaista en sure, ystävä hyvä!

YSTÄVÄ:

Siis siitä sulla on murhe syvä,
Veli, rikkautesi kelle jää,
Kun sulla ei ole perijää.

JOKAMIES:

Ei, rakkaani, ei!

YSTÄVÄ:

       Sana riittää vain,
Sinut ymmärrän kuin itseni oman.
On kauppakirja hallussain,
Ja huomaan lemmittysi soman
Niin paljon voin rikkauksistasi liittää,
Ett' iäksensä hälle riittää.

JOKAMIES:

Rakas ystävä, ei, mua kuule hetki.

YSTÄVÄ:

Älä tuhlaa aikaa, Jokamies,
On kohta päättynyt sun ties.

JOKAMIES:

Ah! aivan toinen on tuskani aihe,
Sisempi huoli mun sieluuni saihe.

YSTÄVÄ: