[189] Israelin lapset, joille Punainen meri aukeni, kuolivat kaikki paitsi Joosua ja Kaleb ennen luvatun maan näkemistä rangaistukseksi siitä, että olivat niin hitaita noudattamaan Jumalan käskyjä.

[190] Ne troijalaiset, jotka matkasta ja seikkailuista väsyneinä jäivät Sisiliaan ja osattomiksi johtajansa Aeneaan (Ankiseen pojan) ja tovereittensa maineesta.

19. laulu

[191] Dante kuvaa näissä säkeissä hetkeä (tuntia) ennen auringon nousua. Siihen aikaan uskottiin, että aamun kylmyys johtuu osaksi maan luontaisesta kylmyydestä, joka voittaa ilmaan jääneen auringonlämmön, osaksi myös kuusta ja Saturnuksesta, joita pidettiin kylmää synnyttävinä taivaankappaleina.

[192] »Velhot», geomantit: he ennustivat lyömällä umpimähkään puikolla hiekkaan tai papereille pisteitä, joiden muodostamilla kuvioilla sitten oli omat merkityksensä tavallisesti sen tähtikuvion mukaan, jota ne muistuttivat. [193] »Nainen» (seireeni), maallisen onnen ja aistinautinnon vertauskuva.

[194] »Nainen pyhä», korkeamman hyvän, Jumalan tahdon vertauskuva (gratia cooperans).

[195] Tässä piirissä ahneet puhdistuvat: he makaavat kasvoillaan maassa, koska he eläessään etsivät silmillään maan aarteita.

[196] »Sieluni on tomuun vaipunut», Psalmit 119:25.

[197] Puhuja on paavi Hadrianus V (kuoli 1276), Lavagnan kreivi, kuuluisaa Fiesco-sukua. Oli paavina vain 40 päivää.

[198] »Tiedä, että olin Pietarin seuraaja».

[199] »Joki», Lavagna Genovan alueella.

[200] »Neque nubent», »eivätkä mene naimisiin». Matteuksen evank. 22:30 mukaan (»Sillä ylösnousemuksessa eivät miehet nai eivätkä naiset mene miehelle») kuolema katkaisee jokaisen avioliiton, siis myös kuvaannollisen avioliiton paavin ja kirkon välillä.

[201] »Hyvä mainitsemas», ks. S. 117, s. 5.

[202] Alagia, Hadrianuksen veljentytär, joidenkin mukaan Moroello Malaspinan puoliso.

20. laulu

[203] Dante, joka olisi tahtonut vielä enemmän udella sielulta (Hadrianukselta), antaa tahtonsa väistyä katujan paremman tahdon edestä, nimittäin tahdon huolehtia sielunsa pelastuksesta.

[204] »Paha», ahneus, jota Dante pitää aikansa turmiollisimpana paheena. Kuten Helvetissä on sitä tässäkin kutsuttu sudeksi.

[205] Viittaa Can grande della Scalaan, Veronan herraan, josta puhutaan Helvetissä S. 11, s. 9.

[206] Fabricius, roomalainen sotapäällikkö ja censori 280- ja 270-luvulla eKr. Rooman viholliset eivät voineet lahjoa häntä puolelleen suurimmillakaan lahjoilla. Hänen kerrotaan kuolleen niin köyhänä, että valtion täytyi kustantaa hänen hautauksensa.

[207] Pyhä Nikolaus, piispa Vähässä Aasiassa 300-luvun alussa. Kerrotaan, että hän lahjoitti myötäjäiset erään köyhän miehen kolmelle tyttärelle, jotka isä aikoi myydä häpeällisessä tarkoituksessa.

[208] Ks. vastausta S. 123, s. 10 ja seur.

[209] »Kasvi huono», ranskalainen kuningassuku, Kapetingien sukupuu. [210] 1290-luvulla Filip Kaunis oli ottanut valtaansa Flanderin kreivikunnan, jossa mainitut kaupungit sijaitsevat. Mutta v. 1302 löivät flanderilaiset ranskalaisen sotajoukon Courtrayn luona ja pakottivat kuninkaan luovuttamaan takaisin suuren osan anastamaansa maata. Tämä on se kosto, jota Hugo Capetin henki nyt, vuonna 1300, näyttää profeetallisesti anovan.

[211] Danten aikana oli taru, että Hugo Capet muka oli rikkaan pariisilaisen teurastajan poika ja ettei hän itse vaan hänen poikansa kantoi kruunua.

[212] Kaarle Suuren (karolingien) suku. Kun suvun viimeinen kuningas Ludvig V kuoli vuonna 987, julistutti Hugo Capet itsensä kuninkaaksi, minkä jälkeen hän voitti ja otti vangiksi Ludvigin sedän Kaarlen, joka oli tavoitellut kruunua.—Epähistoriallinen on se Danten tiedonanto, että tämä viimeinen karolingi olisi ruvennut munkiksi, pukeutunut harmaaseen pukuun.

[213] Anjoun Kaarle meni 1200-luvun keskivaiheilla naimisiin Provencen viimeisen kreivin Raimundin tyttären Beatrixin kanssa. Beatrix oli sitä ennen luvattu puolisoksi Toulousen kreiville Raimundille.

[214] Filip Kaunis riisti Englannilta Ponthieun ja Gascognen, mutta ei Normandiaa, kuten Dante erehdyksessä sanoo. Normandia oli jo pitkän aikaa ollut ranskalainen.

[215] Anjoun Kaarle mestautti v. 1268 viimeisen Hohenstaufin, Konradinon. Hänen kerrotaan sitäpaitsi antaneen myrkyttää (1274) Tuomas Akvinolaisen, skolastiikan suurimman teologin, koska pelkäsi hänestä valtiollista vastustajaa.

[216] »Toinen Ranskan Karl», Valoisin Kaarle, Danten vihamies ja vastustaja. Bonifacius VIII kutsui hänet v. 1301 Italiaan kukistamaan Firenzen ghibelliinit ja Sisilian kuninkaan Fredrik Aragonialaisen. »Juudaksen miekalla», viekkaudella hän pääsi voitolle Firenzessä, mutta Sisiliassa hänen piti suostua häpeälliseen rauhantekoon.

[217] »Laivavanki», Napolin kuningas Kaarle II, Anjoun Kaarlen poika. Kun ranskalaiset oli kukistettu Sisiliassa v. 1282, joutui Kaarle meritaistelussa Pietari Aragonialaisen vangiksi. Oltuaan kuusi vuotta vankeudessa hän palasi valtakuntaansa ja naitti v. 1305 tyttärensä kuten kerrotaan suuresta summasta vanhalle ja huonomaineiselle Azzo d'Estelle, Ferraran rajakreiville.

[218] Vuonna 1303 antoi Filip Kaunis Alagnassa (Anagnissa) vangita iäkkään paavi Bonifacius VIII:n, joka kuoli pian sen jälkeen. Vaikka Dante suuresti halveksi Bonifaciusta, katsoi hän kuitenkin tätä väkivallantekoa ikäänkuin se olisi tehty itse Kristukselle, sitäkin enemmän kun paavi arvokkaasti kärsi nöyryytyksen.

[219] Filipin tuumien toteuttajina olivat etenkin ranskalainen Nogaret sekä ylhäistä roomalaista sukua oleva Sciarra Colonna, jota paavi herkeämättä vainosi.

[220] Pilatus = Filip Kaunis.

[221] Tässä säkeessä Dante ennustaa Temppeliherrain ritarikunnan tuhon. Paavi Klemens V:n suostumuksella Filip Kaunis antoi vuosina 1307—14 vangita ja surmata temppeliherrat ja anasti heidän omaisuutensa.

[222] Päivällä elvytetään mieliin hyveen (pyhän köyhyyden) kannustavia esimerkkejä, yöllä ahneuden synnin peloittavia esimerkkejä.

[223] Pygmalion, Tyroksen kuningas, surmasi lankonsa Sikeuksen, Didon puolison, ottaakseen haltuunsa hänen aarteensa.

[224] Midas, fryygialainen tarukuningas, joka pyysi, että kaikki mitä hän koskettaisi muuttuisi kullaksi. Jumalat täyttivät hänen pyyntönsä. Mutta hän kuoli pian, koska ruokakin muuttui kullaksi.

[225] Akan, joka anasti varkain osan Jerikosta saatua saalista, jonka tähden Joosua antoi kivittää hänet Akorin laaksossa (Joosua 7).

[226] Safira ja Ananias möivät maatilansa (joka alkukristittyjen lakien mukaan oli kaikkien yhteistä), mutta pidättivät itselleen osan hinnasta ja kaatuivat sitten kuolleina apostoli Pietarin jalkojen juureen. (Apostolien teot 5:1—6.)

[227] Syyrian kuningas Seleukis lähetti Heliodoruksen Jerusalemiin ryöstämään temppelin aarteita, mutta Jumalan lähettämä ratsu polki hänet matkalla kuoliaaksi.

[228] Polymnestor, Traakian kuningas, surmasi Troijan kuninkaan Priamoksen pojan Polydorin, joka oli jätetty hänen hoidettavakseen, ja anasti tämän aarteita.

[229] Crassus, roomalainen triumviri, rikkaudestaan kuuluisa. Hän kaatui v. 53 jKr. sodassa partheja vastaan, jotka tarun mukaan hakkasivat hänen päänsä poikki, heittivät sen sulatettuun kultaan ja sanoivat: »kultaa olet sinä janonnut, juo nyt sitä».

[230] Delos-saari uiskenteli tarun mukaan meressä, kunnes se pysähtyi lujalle pohjalle kun Latona, jota mustasukkainen Juno vainosi, pakeni sinne ja synnytti siellä Apollon ja Dianan (auringon ja kuun).

[231] »Kunnia Jumalalle korkeudessa».

21. laulu

[232] »Jano luontainen», totuuden jano, tässä etenkin Danten halu saada tietää maanjäristyksen ja henkien huudon syy. Dante vertaa tätä janoa samarialaisen naisen pyyntöön saada herralta ikuisen elämän vettä (Joh. ev. 4:15).

[233] »Hän», Lakhesis, joka kehräsi ihmisen elonlankaa, Kloto piteli värttinää.

[234] Vasta Kiirastulen portin sisäpuolella alkaa ikuinen järjestys.

[235] »Tytär Taumaan», Iris, sateenkaari.

[236] Maanjäristyksen uskottiin johtuvan maan sisällä syntyvien höyryjen (tuulten) vaikutuksesta.

[237] Roomalainen runoilija Statius, joka tässä puhuu, oli kotoisin Napolista eikä Toulousesta niinkuin Danten aikana luultiin (ks. s. 10). Hän on kirjoittanut sankarirunoelman »Thebais». Toista Eeposta »Akilleista» valmistaessaan hän kuoli. Hänen runoelmiensa herätteiden antajana oli Vergilius.—Statius oli syntynyt n. 1200 vuotta ennen Danten tuloa Kiirastuleen; tästä ajasta hän oli viettänyt 4000 vuotta hitaiden ja 5000 vuotta ahneitten piirissä, loput joko muissa piireissä tai Kiirastulen ulkopuolella.

[238] Kun Tiitus v. 70 jKr. hävitti Jerusalemin.

[239] »Maine, mi kunniaa suo enin…», runoilijan maine.

22. laulu

[240] »Autuaita ovat ne, jotka janoavat vanhurskautta», vastakohtana rahanjanolle. Vasta kuudennessa eli ahmijain piirissä toistetaan tämä autuaaksijulistus kokonaisuudessaan. (Matt. ev. 5:6.)

[241] Juvenalis, roomalainen runoilija, Statiuksen aikainen satiirikko.

[242] Vergiliuksen Aeneis-runoelmassa (3:56): Quid non mortalia pectora cogis, auri sacra fames.

[243] Helvetin neljännessä piirissä, jossa ahneet ja tuhlaajat rintoinensa vyöryttävät raskaita taakkoja.

[244] Statius kertoo Thebaidissaan Iokasteen poikain Eteokleen ja Polynikeen välisestä kaksintaistelusta, jossa molemmat kaatuivat.

[245] »Kalastaja», apostoli Pietari.

[246] Nämä säkeet (muistuma Vergiliuksen neljännestä eklogista), joita Statius kiittää uskonsa heräämisestä, tulkittiin keskiajalla ennustukseksi Kristuksen syntymästä ja ne vaikuttivat epäilemättä suuresti siihen melkein jumaloivaan kunnioitukseen, jota Vergilius nautti.

[247] Terentius, Cecilius, Plautus, roomalaisia huvinäytelmänkirjoittajia.—Varro oli runoilija ja suuri oppinut.

[248] »Kreikkalainen», Homeros.

[249] »Kukkula», Helikon, pyhitetty Apollonille ja muusoille, runottarille.

[250] Kreikkalaisia näytelmäkirjailijoita ja runoilijoita.

[251] »Hän», Hypsipyle, mainitaan tavallisesti argonauttien retken yhteydessä.

[252] »Tytär Teiresiaan», Manto, ennustaja kuten isänsäkin.

[253] Jokainen Päivän neiti vetää tunnin aurinkovaunuja. Kello oli siis n. 10 ja aurinko nousemassa.

[254] Merkinnee ikuisen elämän puuta paratiisissa. Puun lehväin lomitse kuuluu ääniä, jotka ylistävät kohtuullisen elämän esimerkkejä.

[255] Kaanaan häissä Maria huolehti enemmän vieraittensa nautinnosta kuin omastaan.

[256] Viini oli Rooman naisilta kielletty.

[257] Kun Daniel oli kolmen muun pojan kanssa kuningas Nebukadnesarin vankina he halveksivat kuninkaan ruokia ja juomia. Mutta »näille neljälle nuorukaiselle antoi Jumala taitoa ja ymmärrystä kaikissa kirjoituksissa ja viisaudessa; ja Daniel ymmärsi kaikenlaisia näkyjä ja unia» (Daniel 1).

[258] Markuksen evankeliumin 1:6 mukaan Johannes Kastaja »söi heinäsirkkoja ja metsähunajaa».—Kristus sanoo hänestä Matt. ev. 11:11: »Ei ole vaimoista syntyneiden joukosta noussut suurempaa kuin Johannes Kastaja».

23. laulu

[259] Psalmit 51:17: »Herra, (avaa) minun huuleni, (että minun sieluni ilmoittaisi sinun kiitostasi»).

[260] Tarun mukaan Erysikton halveksi Ceres-jumalatarta, joka rankaisi häntä sammumattomalla nälällä niin, että hän lopulta söi itsensä.

[261] Nälänhädässä, joka raivosi Jerusalemissa Tiituksen piirityksen aikana, muuan Maria-niminen juutalaisnainen söi oman lapsensa.

[262] »OMO», vanha muoto sanasta uomo, ihminen. Keskiajan mystikkoteologit olivat keksivinään, että ihmiskasvoissa on tämä sana luettavana (oikeastaan kaksi sanaa: [H]OMO DEI, jumalan ihminen). Molemmat O:t merkitsevät tällöin silmiä, M nenää ja kulmakarvoja. [263] Nella (Annella), Foresan hyveellinen puoliso.

[264] Forese Donati, kuuluisan puoluejohtajan Corso Donatin veli, Danten ystävä ja sukulainen.

[265] Barbagia, Sardinian seutu, jonka asukkaat ovat puolivillejä, elivät ilman avioliittoa, naiset kulkivat puolialastomina jne. Sen vuoksi Dante antaa tämän nimen Firenzelle, jossa useat kerrat julistettiin sekä maallisia että kirkollisia kieltoja naisten pukuja vastaan.

[266] »Auringon sisar», kuu.

24. laulu

[267] »Tuo toinen», Statius, joka tahtoi pitkittää käyntiään saadakseen kauemmin olla Vergiliuksen seurassa.

[268] Piccarda Donati, Foresen sisar, esiintyy myöhemmin Paratiisissa.

[269] Buonagiunta Urbicciani, Luccan kaupungista kotoisin oleva runoilija 1200-luvun lopulta.

[270] »Tuo lähin», paavi Martin IV Toursista (kuoli 1285). Hänen kerrotaan olleen ylen perso Bolsena-järven ankeriaille, jotka hän keitätti viinissä saadakseen niihin siten erikoisen hyvän maun.

[271] Ubaldino della Pila, firenzeläinen aatelismies 1300-luvun keskivaiheilla, suuri herkkusuu.

[272] Bonifacius, Ravennan arkkipiispa (1274—95), genovalaista Fiesco-sukua.

[273] Forlilainen Marchese, iloinen juomari. Kun häntä moitittiin, ettei hän tee mitään muuta kuin juo, hän vastasi: »Minulla on aina jano!»

[274] Gentucca.—Buonagiunta ennustaa, että Dante on maanpakonsa aikana Luccassa mieltyvä suuresti jaloon nuoreen naiseen, jonka nimi on Gentucca.

[275] Erään canzonen ensi säe Danten teoksessa Vita nuova, italiaksi: Donne che avete intelletto di amore.

[276] Notario, sisilialaisen runoilijan Giacomo da Lentinon lisänimi.—Fra Guittone, Arezzosta, huomattava nimi italialaisen runouden kehityksessä.

[277] Firenze.

[278] Tässä Forese ennustaa veljensä Corso Donatin, mustien mahtavan johtajan perikadon. Kun valkeat oli karkoitettu Firenzestä, Corso riitaantui omien puoluelaistensa kanssa ja surmattiin v. 1307 kansanmellakassa. Toisten mukaan laahasi hevonen hänet pakomatkallaan kuoliaaksi.

[279] »Pilven pojat», kentaurit, joilla oli ihmisen ja hevosen rinta. Heidät oli kutsuttu Pirithouksen ja Hippodamian häihin, mutta kesken hääilon he alkoivat pitää pahaa elämää, olivatpa ryöstää morsiamenkin, kunnes Theseus vihdoin taltutti heidät.

[280] Ks. Tuomarien kirja 7:5-7.

[281] Enkelin siivenleyhkä, joka taas poistaa yhden P:n Danten otsalta.

[282] Vrt. Matt. ev. 5:6.

25. laulu

[283] Tässä kuvatun tähtikuvioiden asennon mukaan oli kello Kiirastulen vuorella n. 14.

[284] Meleagros, antiikin taruhenkilö. Kohtalottaret olivat ennustaneet, että hän oli kuoleva niin pian kuin halko, joka hänen syntyessään oli heitetty lieteen palaisi tuhkaksi. Äiti otti silloin halon ja pani sen säilöön. Mutta kun Meleagros sittemmin Kolydonin metsästysretken jälkeen surmasi kaksi veljeänsä, niin äiti ensi tuskassaan heitti halon jälleen tuleen ja sitä mukaa kun se paloi, Meleagros tunsi sisäisesti riutuvansa, kuolevansa.

[285] »Vereen toiseen», naisen vereen.—»Luonnon astiassa», kohdussa.

[286] Sikiön ensimmäinen animaalisen elämän muoto muistuttaa kasvin elämää, sillä on kasvisielu (anima vegetativa) joka ei kuitenkaan kuten kasvilla pysähdy tähän, vaan kehittyy edelleen eläinsieluksi (a. sensitiva), joka aluksi on samalla alhaisella tasolla kuin esimerkiksi merisieni, polyyppi.

[287] »Sua viisahamman», Aristoteleen, joka opettaa, että yleisjärki (intelletto) on ruumiista kokonaan riippumaton, koska sillä ei ole mitään ruumiillista elintä.

[288] »Muut kyvyt», kasvi- ja eläinsielulle kuuluvat kyvyt.—Muisti, järki ja tahto ovat Jumalan »puhaltamia» voimia.

[289] Joko Tuonelan joen Akeronin rantaan tai Tiberin rannalle, jossa Kiirastuleen aikovat astuvat laivaan.

[290] Nimittäin kuinka sielu joka ei tarvitse ravintoa, kuitenkin voi laihtua?

[291] Seitsemänteen piiriin, jossa hekkuman synnistä puhdistutaan.

[292] »Korkeimman laupeuden Jumala», niin alkaa muuan kirkollinen hymni, jossa Jumalaa pyydetään valamaan sydämeen pyhää tultansa ja sammuttamaan kaikki syntiset hehkut.

[293] »En tiedä miehestä», Marian sanat enkelille, joka ilmoitti hänelle, että hän on synnyttävä maailman Vapahtajan (Luuk. 1:34).

[294] Kun Diana tuli lehtoon, jossa Jupiter oli vietellyt nymfi Helicen (Kalliston), ja sai tietää sen, hän ajoi tämän pois seurastaan.

26. laulu

[295] Pasiphae, Kreetan kuninkaan Minoksen puoliso, rakastuttuaan erääseen härkään, kätkeytyi puisen lehmän kuvaan. Hän synnytti sitten Minotauros-hirviön, joka oli puoleksi ihminen puoleksi härkä ja jonka Theseus sittemmin surmasi.

[296] Ei nuorena eikä vanhana (hän kuollut).

[297] Julius Caesar oli, kertoo Suetonius, nuoruudessaan ollut Bithynian kuninkaan Nikomedeen »vaimonsijaisena». Tästä häpeästä ei häntä voinut puhdistaa edes Gallian voitto, vaan sotilaat laulavat hänestä pilkkalaulua ja kutsuvat häntä »kuningattareksi».

[298] Bolognalainen Guido Guinicelli, Danten edeltäjä canzone-runoudessa.

[299] Lykurgos Nemealainen tahtoi surmata Hypsipylen, Jasonin entisen puolison, koska hänen pieni poikansa oli kuollut tämän huolimattomuuden takia. Hän oli juuri täyttämäisillään aikeensa, kun Hypsipylen kaksi poikaa, jotka olivat häntä kauan etsineet, nyt löysivät hänet ja liikuttuneina heittäytyivät hänen kaulaansa.

[300] Lethe, yksi antiikin tuonelan joista, josta vainajat joivat unohdusta maallisesta elämästään.

[301] Se, jota Guido osoittaa, on provencelainen runoilija Arnaut (Arnault) Daniel (kuoli 1189).

[302] Limogesin miesi, Giraut de Borneil (kuoli 1220), aikanaan kuuluisa runoilija ja trubaduuri.

[303] Mainittu jo edellä kohdassa [276].

[304] »Isä meidän» kaksi viimeistä pyyntöä »Äläkä saata meitä kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta» ovat sieluille täällä tarpeettomia.

27. laulu

[305] Kun Jerusalemissa aurinko nousi, Espanjassa (Ebro-joella) oli keskiyö ja Intiassa (Ganges-virralla) keskipäivä, oli Kiirastulen vuorella siis Danten laskutavan mukaan auringonlaskun aika.

[306] »Autuaita ovat puhdassydämiset» (Matt. ev. 5:8).

[307] Geryon, helvetissä esiintyvä hirviö, viekkaitten piirin vartija, alunperin mytologinen tarukuningas.

[308] Antiikin taru, johon Dante usein viittaa. Pyramus oli luullut, että leijona oli tappanut Thisben, ja epätoivoissaan lävistänyt itsensä miekalla. Mutta samassa tuli Thisbe paikalle ja kun hän huusi nimensä, Pyramus avasi viimeisen kerran silmänsä häntä kohti, minkä jälkeen tyttökin surmasi itsensä. Tämä tapahtui silkkiäispuun juurella, jonka valkeat kukat muuttuivat tulipunaisiksi.

[309] »Tulkaa, minun Isäni siunatut.» Matt. ev. 25:34.

[310] Lea merkitsee kirkollisessa symboliikassa toimivaa elämää, Raakel (s. 17) katselevaa.

[311] Suloheelmä = tosi onni.

[312] Dante ja Vergilius ovat nyt käyneet lävitse kiirastulen kaikki puhdistuspiirit ja saapuneet maalliseen paratiisiin. Tässä Vergilius puhuu Dantelle viimeisen kerran, mutta seuraa häntä kuitenkin vielä jonkun matkaa.

[313] Kruunu ja mitra (hiippa), maallisen ja hengellisen hallitusmahdin merkit. Päämaaliin saapuneet eivät enää ole paavin eivätkä keisarin käskettäviä, he ovat nyt omia herrojaan.

28. laulu

[314] Chiassin rannalla lähellä Ravennaa oli muinoin kuuluisa pinjametsä, joka nykyään on hävinnyt.

[315] »Sirocco», kuuma kaakkoistuuli.—Aeolus, tuulten jumala.

[316] Nainen jota myöhemmin on kutsuttu Mateldaksi, merkinnee jotakin sen nimistä henkilöä, joka on todella elänyt mutta jota ei kuitenkaan ole tarkemmin tunnettu.

[317] Proserpina (Persephone), Ceres-jumalattaren tytär. Kun hän oli kerran eräällä niityllä Sisiliassa kukkia poimimassa, Pluto ryösti hänet ja vei Manalaan.

[318] Tarun mukaan syttyi Afroditen rakkaus Adonikseen siitä, että häntä vahingossa (»vasten tapaa») riipaisi muuan nuoli, joka putosi Amorin viinestä.

[319] Xerxes lähti Hellespontoon yli hyökkäysretkelle Kreikkaa vastaan. Hän oli ylpeästi uskonut ylivoimaansa, mutta saikin palata takaisin täydellisesti nöyryytettynä.

[320] Leander (Leandros) joka asui Abydoossa Aasian rannalla, ui kuten taru kertoo joka yö Hellespontoon yli kohdatakseen Sestossa Euroopan puolella rakastettunsa Heron, mutta eräänä myrskyisenä yönä hän hukkui aaltoihin.

[321] Delectasti (me Domine) = »Sillä sinä ilahutat minua, Herra, töilläsi.» Psalmit 92:5. Autuaille suotu Jumalan ihanuuksien näkeminen voittaa kaiken murheen synnistä ja kuolemasta.

[322] Ks. S. 127, s. 10 ja seur.

[323] Maan uskottiin seisovan paikallaan ja taivaan ajateltiin kiertävän sitä idästä länteen ja vievän maan ilmakehän mukaansa kiertokulkuun.

29. laulu

[324] Psalmit 32:1. »Autuas se (jonka rikokset ovat anteeksi annetut), jonka synti on peitetty».,

[325] »Verhoa ei voinut sietää», toisin sanoen tahtoi nähdä enemmän kuin mitä Jumala oli sallinut.

[326] Nimittäin Hippokrene-lähde Helikonilla.—Urania, tähtitieteen runotar.

[327] »Seitsemät tuohusjalat» merkitsevät useimpien Dante-selittäjäin mukaan Pyhän Hengen seitsemää armolahjaa, joista profeetta Jesaja puhuu 11:2. Ne ovat viisaus, ymmärrys, neuvo, väkevyys, taito, hurskaus ja Herran pelko.

[328] »Juovaa seitsemän» merkitsevät luultavasti katolisen kirkon seitsemää sakramenttia.

[329] »Väli kymmen-askelinen», Jumalan kymmenen käskyä.

[330] »Vanhinta neljäkolmatta», Vanhan Testamentin 24 kirjaa, joita Pyhän Hieronymuksen mukaan edustavat ne 24 vanhinta, jotka Johanneksen ilmestyksessä (4:4) ylistävät Herraa.

[331] Ylistyslaulu on tarkoitettu Neitsyt Marialle, toisten mukaan Beatricelle.

[332] »Eläintä neljä», joista puhutaan Hesekielissä (1:4-6) ja Johanneksen ilmestyksessä (4:8), merkitsevät neljää evankeliumia. Edellinen mainitsee kullakin eläimellä olleen neljä, jälkimmäinen kuusi siipeä.

[333] Argus, tarun satasilmäinen jättiläinen, jonka Hermes uuvutti huilun soitolla uneen ja sitten tappoi. [334] »Voittovaunut», kirkon vertauskuva.

[335] »Aarnikotka», jolla tässä tarkoitetaan puoliksi kotkan, puoliksi leijonan hahmoista tarueläintä (grifone), merkitsee Kristusta jumalallisine ja inhimillisine luontoineen; edellistä kuvaa kullan väri, jälkimmäistä valkea ja veripuna, viattomuuden (uskon) ja rakkauden värit.

[336] »Kolme naista», kristilliset hyveet: usko, toivo, rakkaus, joiden värit ovat valkea, vihreä ja punainen.

[337] »Neljä neittä», neljä kardinaalihyvettä.

[338] Viisaus joka katselee menneisyyttä, nykyisyyttä ja tulevaisuutta.

[339] Apostolien tekojen kirjoittaja Luukas, joka oli lääkäri (ks. Kolossalaiskirje 4:14).—Hippokrates, antiikin suurin lääkäri (n. 460-370 eKr.).

[340] Tarkoittaa isompien apostolisten kirjeitten tekijää Paavalia, hengen miekan kantajaa.

[341] Pienemmät apostoliset kirjeet tai niiden kirjoittajat Pietari, Johannes, Jaakob ja Juudas.

[342] Ilmestyskirjan tekijä Johannes.

[343] »Liljaseppeleet», puhtauden vertauskuva.—Ruusut ja punaheljäkukat merkinnevät rakkautta, joka on elähdyttävänä voimana Uudessa testamentissa.

30. laulu

[344] »Taivaan ensimmäisen» = jumaltaivaan, nk. empyreumin.—Seitsentähti, seitsemän kynttilänjalkaa.

[345] »Sisko alhaisempi», joko Plejadit tai Otava.

[346] »Tule minun kanssani Libanonista, morsiameni.» Korkea veisu 4:8.

[347] »Siunattu Sinä, joka tulet.» Enkelit tervehtivät Beatricea, joka ilmestyy pian, samoilla sanoilla kuin Kristusta tavallisesti tervehdittiin hänen tullessaan Jerusalemiin.

[348] »Siroittakaa liljoja täysin käsin.» Säe lainattu Vergiliuksen Aeneis-runoelmasta.

[349] »Nainen», Beatrice uskon, toivon ja rakkauden väreissä. Öljypuun lehti, rauhansanoman merkki.

[350] Vergiliuksen Aeneis-runoelmassa esiintyy sama säe: Agnosco veteris vestigia flammae.

[351] »Minervan lehdin», öljypuun lehdin.

[352] Enkelit lauloivat Daavidin 31. psalmin: »Herra, Sinuun minä turvaan», lopettaen yhdeksännellä säkeistöllä: »vaan asetit jalkani (pedes meos) avaralle».

[353] »Slavonian tuulten», pohjatuulten.

[354] Astrologian mukaan tähtien asento ihmisen syntyessä vaikutti hänen luonteeseensa ja kohtaloihinsa.

[355] »Elossaan uudess'», alkutekstissä »nella sua vita nuova», tarkoittanee vain »Danten nuoruudessa» eikä »hänen teoksessaan 'Vita Nuova' (Uusi elämä)», kuten muutamat ovat arvelleet.

31. laulu

[356] »Seireeni-laulu», maallisten huvien houkutukset.

[357] Vrt. Sananlaskut 1:17. »Sillä verkko on viritetty kaikille siivekkäille, niin että ne sen näkevät.—Mutta turhaan.»

[358] »Rajumyrsky Iarban valtakunnan», etelätuuli.—Iarba, afrikkalainen tarukuningas.

[359] »Naisen», Mateldan.

[360] »Asperges me», »Puhdista minut iisopilla jne.». Psalmit 51:9.

[361] »Smaragdein eteen», Beatricen silmien eteen.

[362] Kristus, jonka oppia Beatrice merkitsee, näyttäytyi milloin inhimillisessä, milloin jumalallisessa luonteessaan.

32. laulu

[363] Beatrice kuoli vuonna 1290, mistä siis nyt oli kulunut kymmenen vuotta.

[364] Se osa kulkuetta, joka oli käynyt aarnikotkan edellä ja ollut Danten takana hänen seisoessaan vaunuun päin kääntyneenä aarnikotkan rinnalla.

[365] Matelda, Statius ja Dante astelivat vaunun oikealla puolella seuraten kristillisiä (teologisia) hyveitä.

[366] Mainittu puu on tiedon puu, mutta se merkitsee tässä yhteydessä myös Rooman valtakuntaa, joka ennen Kristusta oli vailla tosi hengellistä elämää.

[367] Kristus ei nauttinut tiedon puusta eikä tavoitellut maallista valtaa ja rikkautta.

[368] Noudattamalla Jumalan käskyä olla maistamatta tiedon puun hedelmiä, mikä tässä erityisesti tarkoittaa kirkonmiesten pidättyvyyttä maallisesta hallitusvallasta. »Antakaa keisarille, mikä keisarin on.»

[369] Kristus yhdistää kirkon ja valtion, jolloin maallinen yhteiskunta saa uutta elämää.

[370] »Valoon yhtyneenä», Oinaan tähtikuvioon, jossa aurinko on keväällä ja joka seuraa Kalojen tähtimerkkiä.

[371] »Syrinx-immen taru». Merkurius nukutti satasilmäisen Arguksen, jonka yksi silmä aina valvoi, tarulla Panista ja Syrinx-immestä, joka muutettiin ruokoputkeksi.

[372] »Hunnun kirkkaus», taivaaseen kohoavan kotkan loiste; viittaa Kristuksen kirkastukseen.

[373] »Omenapuu», Kristus. Vrt. Korkea veisu 2:3. Sen kukkaset merkitsevät autuuden esimakua, jota Pietari, Jaakob ja Johannes olivat kirkastusvuorella nauttineet.

[374] »Unen raskahamman», kuolonunen josta Kristus oli herättänyt.

[375] »Tuon hurskaan», Mateldan.

[376] »Totuuden maa», Rooman keisarikunta.

[377] »Parvi seitsen-neito», 3 kristillistä ja 4 moraalista (kardinaali-) hyvettä.

[378] Seuraavassa näyssään Dante esittää kuvaannollisesti kirkon kohtalon pääpiirteet siihen saakka kun paavinistuin siirrettiin Avignoniin (1309), mikä Dantelle merkitsee kirkon suurinta alennustilaa. Koska Danten vaellus henkivaltakuntien läpi tapahtui vuonna 1300, näyn jälkimmäinen osa on käsitettävä ennustuksena.

[379] »Jupiterin lintu», kotka, merkitsee tässä Rooman keisarimahtia, joka vainosi ensimmäistä kristillistä kirkkoa samalla vahingoittaen omaakin valtakuntaansa, kuten tekstistä käynee ilmi.

[380] »Kettu», harhaoppi, kerettiläisyys (gnostisismi, areiolaisuus tms.), jonka Beatrice karkoittaa, tässä Jumalan puhtaan opin vertauskuvana.

[381] Tultuaan kristityiksi roomalaiset keisarit alkoivat lahjoittaa kirkolle maatiloja ja omaisuutta, mikä Danten mielestä oli alkuna kirkon rappeutumiselle.

[382] »Lohikäärme», luultavasti Muhammed, joka riisti ison osan kirkon aluetta.

[383] Maallisen rikkauden turmelemana kirkko (vaunu) muuttuu hirviöksi, joka muistuttaa Johanneksen ilmestyksen petoa 13:1. »Ja minä näin pedon nousevan merestä; sillä oli kymmenen sarvea ja seitsemän päätä.» On epävarmaa, mitä nuo päät merkitsevät, ehkä seitsemää kuolemansyntiä.

[384] »Portto», vrt. Joh. ilm. 17:2, merkitsee paavinistuinta (1200-luvun loppu- ja 1300-luvun alkupuolella), joka oli julkeasti sekaantunut maalliseen politiikkaan.

[385] »Peikko», Ranskan kuningassuku, etenkin Filip Kaunis, jonka kanssa Danten perivihollinen Bonifacius VIII oli jonkun aikaa ollut hyvissä väleissä. Mutta sitten paavi oli ruvennut pelkäämään Filipiä ja etsimään turvaa muualta. Tästä julmistuneena Filip Kaunis vangitutti Bonifaciuksen, minkä jälkeen paavinistuin erotettiin Roomasta ja karkotettiin Avignoniin.

33. laulu

[386] »Jumala, pakanat ovat perikuntaasi karanneet jne.» Psalmit 79.

[387] »Vähän aikaa, niin ette enää näe minua, ja taas vähän aikaa, niin näette minut», Joh. ev. 16:16. Näillä säkeillä Dante ennustaa paavin paluun Avignonista jälleen Roomaan.

[388] »Nainen», Matelda.—»Viisas», Statius.

[389] Kirkon kristillisyys oli kokonaan tuhoutunut. Vrt. Joh. ilm. 17:8. »Peto, jonka näit, on ollut eikä enää ole.»

[390] »Viisisataa viisitoista», luvun merkitys on yhä pysynyt hämäränä. Useimmat Dante-selittäjät otaksuvat, että se kirjoitettuna latinalaisilla numeroilla DVX, siis johtaja, merkitsee jotakuta suurta sotapäällikköä, tulevaa keisaria. Vrt. Joh. ilm. 13:18. Luultavasti Danten DVX on yhtä kuin Helvetin 1. laulussa mainittu »koira», Can grande della Scala, joka siihen aikaan kun Dante kirjoitti runoelmansa oli huomattava ghibelliinijohtaja ja Danten suuren kunnioituksen kohde.

[391] Themis, oikeuden jumalatar, joka antoi vaikeatajuisia oraakkeleita. Kun najadit uskalsivat arvata hänen arvoituksiaan, suuttunut jumalatar antoi villipedon hävittää karjan ja vainiot.

[392] Ensimmäisen kerran Aatami syödessään kiellettyä hedelmää. Hänen on sentähden täytynyt viettää viisituhatta vuotta helvetissä, kunnes Kristus »otti hänen syynsä päälleen» ja vapautti hänet.—Toinen ryöstö tarkoittaa vaunujen irroittamista puusta, pyhän istuimen erottamista Roomasta.

[393] Elsa, pieni joki Toscanassa. Sen vesi on niin kalkkipitoista, että siihen heitetyn esineen ympärille muodostuu kivikuori.

[394] »Pyramus», ks. viite [308].

[395] »Että huomaisit suunnan jne.», että huomaisit, kuinka seuraamasi maallinen (skolastinen) viisaus on alapuolella jumalallisen opin.

[396] Lethe saa unohtamaan ainoastaan synnit. Dante oli siis erotessaan Beatricesta, puhtaasta opista, joutunut harhateille; paitsi syntisiä huvituksia hän oli filosofisissa mietiskelyissään seurannut Averroesia, Aristoteleen arabialaista tulkkia, kunnes Tuomas Akvinolainen tuli hänen oppaakseen.

[397] »Juomaa», Eunoen vettä.

JUMALAINEN NÄYTELMÄ: PARATIISI

Ensimmäinen painos ilmestyi 1914.

Ensimmäinen laulu[1]

Hän, kaiken alkuliike, kunniallaan maailmat täyttää, sitä sädehtien eriävästi eri osain mukaan.

Taivaassa, jolle valo suurin virtaa, oon ollut, nähnyt seikat, joit' ei kenkään voi kertoa, ken sieltä astuu alas.

Näät lähestyissä toivojensa määrää niin sielu siihen syventyy, ett' taida palata muistomme ei taapäin enää.

Mut mitä koota mielen aarre-aittaan pyhästä voinut valtakunnast' olen, se olkoon lauluni nyt aihe ainoo.

Hyvä Apollo, viime työtäin varten tee minut astiaksi arvovaltas, niin että antaa laakeris voit kalliin.

Parnasson toinen huippu kylläks ollut on mulle, mut on tarvis molempia, jos mieli jatkaa tietä alkamaani.

Poveeni astu, sinne mahti loihdi, min tunsit silloin, koska jäsentensä tupesta Marsyaan[2] sa ilmi vedit!

Oi, jumal-voima, jos niin vaihdut minuun, ett' ilmi tuoda pyhän valtakunnan ees varjon voin, mi mielehein on jäänyt,

tulevan näät mun lempipuusi luokse, sen lehdin pääni laakeroivan, jotka ansaitsen aiheellain ja suopeudellas.

Niin harvoin, Taatto, niitä korjatahan voittoihin caesarin tai lauluniekan (häpeä, rikos ihmistahtojemme),

iloa että tuottaa iloiselle kai Delphoin jumalalle lehvä Peneun,[3] kun siihen kurkoittaa ees muudan meistä.

Säentä pientä tuli suuri seuraa: paremmin äänin rukoillaan ehk' kerran mun jälkeheni, että Cirra vastais.[4]

Maailman lamppu[5] eri liesi-aukoin kohoopi kuoleville; mutta siitä, mi kolmeen ristiin kehää neljä liittää,

parempaan rataan, tähteen parempahan taas yhtyin lämmittämään käy se vahaa maailman, sille luonteen, leiman antain.

Näin tänne aamu, tuonne ilta tullut juur' oli kautta aukon moisen; tummui jo toinen, toinen seestyi pallonpuoli.

Beatricen näin ma kääntyneenä käteen vasempaan, katsomassa kohti Päivää; niin sit' ei tähdännyt lie kotka koskaan.[6]

Ja niinkuin ensi sätehestä säde taas toinen lähtee, ylös läikähtäen, pilgrimin lailla kotiin palaavaisen;

niin hänen asenteestaan, jonka silmä sieluuni heitti, syntyi omanikin: enempi kuin on tapa katsoin Päivään.

Näät paljon siell' on mahdollista,[7] jota ei mahda mainen voima, vuoksi paikan tuon tehdyn juuri ihmisheimollemme.

En kauan sitä sietänyt, vain kotvan, mut ympärilleen räiskyvän sen näin ma kuin raudan, jonk' on ahjo kuumentanut.

Ja näytti äkkiä kuin päivä päivään ois liittynyt ja Hän, mi voi, ois taivaan toisella koristanut Auringolla.

Beatrice seisoi kaikin katsein pyöröön ijäiseen[8] kiintyneenä; mutta minä pois siitä silmät siirsin, katsoin häneen.

Mun muuttui hänen katsannostaan mieli kuin ruoko-ruoastansa muuttui Glaucus,[9] jumalten kumppaniksi mennen mereen.

Ei yli-ihmisyyttä sanoin saata kuvailla; siksi vertaukseen se tyytyy, kokea moista joll' on ollut armo.

Olinko vain se itsestäin, min viimeks loit, Rakkaus, sa taivaan vallitsija? Sa tiedät sen, mi valollas mun nostit.[10]

Kun nyt tuo kehä, joka ikuisesti sua ikävöi, mun kiinti huomioni sävelin,[11] joita sinä jaat ja suistat,

niin paljon palavaa näin kantta taivaan tulesta Auringon, ett' eivät sade ja virrat järveä niin laajaa laita.

Tuo suuri valkeus ja soinnun uutuus mun sytti syytä niiden tietämähän; halua moista tuntenut en koskaan.

Siks hän, mi näki mieleni kuin minä, tuon myrskyn tyynnyttääkseen suunsa aukas ja vastasi jo ennen kuin ma kysyin

ja alkoi: »Itse väärin mielikuvin teet itses tuhmaksi, niin ettet huomaa, mitä sa huomaisit ne luotas heittäin.

Et ole päällä maan kuin luulet, mutta salama kiidä kodist' oikeasta niin nopsaan ei kuin sinne kiidät sinä.»

Ens epäilyni haihduttain nää sanat hymyili lyhvet mulle hän; mut uusi pahemmin jo mun vietti verkkohonsa.

Siks lausuin: »Lepään kummastuksestani jo suuresta, mut nyt ma ihmettelen, mua kuinka keveät nää aineet kantaa.»

Hän huoahtaen hurskahasti silmät mua kohden suuntas äidin kaltaisena, mi lapsukaistaan hourivaista katsoo.

Ja virkkoi: »Kaikki seikat keskenänsä on järjestyksessä, ja tää on muoto,[12] mi Luojan kuvaks luomakunnan tekee.

Olennot ylväät täällä nähdä saavat sen ikivoiman merkit, jok' on mitta, min mukaan sääntö tuo on luotu kerran.

Ja järjestykseen, josta puhun, liittyy jokainen luonto eri lajeinensa ens syytään lähemmä tai loitommaksi.

Siks eri valkamia päin ne liikkuu merellä suurell' olevaisuutemme; jokaista vaisto synnynnäinen ajaa.

Sepä se tulen kuuta kohden nostaa, se ihmissydämen saa sykkimähän, maanpiirin piirittää ja koossa pitää.

Eik' yksin luomakuntaa järjetöntä tään jousen nuoli nouda, mutta niitäi joill' omanaan on rakkaus ja äly.

Kaitselmus, joka järjestää tuon kaiken, myös valkeudellaan taivaan tyynnyttävi tään, jossa kiertää kehä kiireellisin.

Ja niinkuin paikkaan ennakolta säättyyn vie meidät voima jousen tuon, mi kantaa jokaisen, jonka kohtaa, autuaihin.

On totta, niinkuin aina muoto yhdy ei taideniekan[289] tarkoituksen kanssa, kun siihen taipumaan ei aine altis;

niin tältä radaltaan myös joskus luotu pois poikkeaa, kun siihen saa se vallan, sen suunta vaikka oisi toinen aivan.

Ja niinkuin nähdään pilvilöistä tulen putoovan, niin ens aikehestaan painuu päin maata sielu huvin huonon vuoksi.

Syy suurempi ei sulia ihmetellä nyt nousuasi kuin jos korkealta vuorelta joen juoksevan näät alas.

Sinussa ihme ois, jos estehistä vapaana tuonne alas jäänyt oisit, kuin liekki vilkas maahan jäisi hiljaa.»[13]

Ja kohden taivasta hän kasvot käänsi.

Toinen laulu

Te kaikki, joita kaipuu kuulemisen ajanut seuraamaan on pursin pienin mun laivaani, mi laulain merta kulkee,

takaisin kääntykää, oi, rannoillenne ja älkää ulapalle uskaltako; kenties, mun kadottain, te eksyisitte!

Vesillä vierin, joill' ei käynyt kukaan; Minerva tuulen suo, Apollo johdon ja Musat mulle Karhun merkin näyttää.

Te toiset harvat, jotka kurkoititte jo varhain leipää Enkelein, mi täällä elättää, mutta kyllästä ei koskaan,

te hyvin voitte aavan aallot soutaa ja vanaveessäin seuraella, ennen kuin sulkeuu se eessä kokkapuunne.

Niin kummastuneet matkamiehet Kolkiin ei mainehikkaat nähden, kuinka kynti vakoja Jason,[14] kuin te kummastutte.

Janomme ainainen ja synnynnäinen, mi meiss' on valtakuntaan luojan-luomaan vei meitä kiireesti kuin taivas kiertää.

Beatrice ylös katsoi, häneen minä; ja tuokiossa, jossa tuskin nuoli levähtää, lentää, jättää liipasimen,

jo siellä olin, missä seikat kummat kiinnitti katseeni; ja siks hän, jolle mun huoleni ei outo olla voinut,

kauniina, lempeänä kääntyi minuun: »Luo Luojan nosta mielen kiitos», lausui, »hän ensi tähteen saattanut on meidät.»

Minusta tuntui, meitä pilvi kattoi sees, sankka, luja, kiilto-kirkas niinkuin timantti, johon silmä Päivän sattuu.

Tuo ikihelmi sisähänsä meidät näin sulki, kuten vastaan ottaa vesi säteitä valon, silti särkymättä.

Jos olin kappale—ett' toinen toiseen ulottuvainen mennä voi, min pakko on olla niin, kaks kappalta jos yhtyy,

tajua sit' ei täällä järki—pitäis halumme palaa näkemään se ydin, miss' yhtyy meidän luontomme ja Luoja.

Mit' uskomme, se siellä ilmi käypi, ei todistettuna, vaan selviönä kuin ensi totuus, johon uskoo luotu.

»Madonna», vastasin, »niin hartahasti kuin voinen vain ma Häntä kiitän, joka mun nosti maailmasta kuolevien.

Mut lausukaa, mitk' ovat merkit synkät[15] tään tähden, jotk' on aikaan saaneet, että maan päällä Kainin taru liittyy siihen.»

Hymyili, haastoi hän: »Jos kuolevaisten erehtyy mielipide siinä, missä ei telkimiä avain aistin avaa,

sua haavoittaa ei ihmetyksen nuolten tulisi enää, koska näät, kuin lyhvin jää siivin järki jälkeen aistimien.

Mut virka, mitä itse tuumit tuosta.» Ma näin: »Mi täällä meist' on ihme, aikaan sen saa kai kappaleiden tiheys, ohuus.»

Hän näin:[16] »Sa varmaan huomaat hairahduksen tuoss' uskossasi, jos vain kuulet, mitä ma sitä vastaan todistella mielin.

Osoittaa kiintotähtein taivas monta valoa, jotka laadultaan ja kooltaan esiintyy teille erikaltaisina.

Jos tiheys, ohuus tämän aikaan saisi, yks voima ainoo jokaisessa asuis, jaettu suhtein, suuri taikka pieni.

Mut eri voimain täytyy olla tulos aineiden alkumuotojen, ja niistä jäis yksi vain, jos oikea ois väittees.

Jos ohuus taas ois syynä seikan himmeen, min juurta etsit, ois tää tähti joko niin aines-ontto jostain kohdastansa,

kuin uskonet, tai niinkuin ruumihissa lihava laihaan liittyvi, tään tähden volyymi vaihtuisi kuin kirjanlehdet.

Jos edellinen totta ois, se näkyis Auringon-pimennyksissä: kuun läpi, kuin kaiken ohuen, sen säteet paistais.

Mut niin ei käy; siis toinen vaihto-ehto on tutkittava, ja jos sen ma murskaan, sun väittees vääräksi on todistettu.

Jos läpinäkyvä ole tää ei ohuus, sill' olla täytyy raja, jonka yli sen vastakohta salli ei sen mennä,

ja siksi toiset säteet taapäin taittuu kuin säteet värilliset heijastuvat lasista, jonk' on alla lyijynpinta.

Nyt virkkaa voit, ett' tuolla tummempana näkyvi säde kuin taas toisin paikoin, kun syvempää se siellä heijastuvi.

Harhasta tuosta vapauttaa sun voipi kokemus, jos sa joskus koetat sitä, mi lähde lienee tietovirtojenne.

Sa ota kolme peiliä; kaks siirrä itsestäs yhtä kauas, kolmas niiden väliltä, kauimpaa, sun silmääs käyköön.

Päin niitä kasvot selkäs taakse valon sytytät, sattuvaisen peiliin kolmeen, ja jokaisesta vastaas välkkyväisen.

Vaikk' etäisimmän heijastus ei ole niin laaja kuin on muiden, silti huomaat sen hohteen samanlaiseksi kuin muiden.

Ja nyt—kuin paljastuu mit' all' on lumen, säteiden lämpimien singahtaissa väristään, kylmyydestään entisestä—

kun niin oot paljastunut järjessäsi, valolla valistaa niin kirkkahalla sun tahdon, että totuus siitä tuikkii.

Jumalanrauhan taivaan[17] alla kaartuu yks kappale, min voimaan perustuvi olemus kaiken siihen sisältyvän.

Seuraava taivas, joll' on silmää monta, tuon voiman jakaa eri tähtiin, jotka sen alle kuuluu, erilaisna kukin.

Muut taivas-piirit eri keinoin käyttää päämääräkseen ja siemenekseen voimat, ne erilaiset, jotka niissä piilee.

Elimet maailman nää vaikuttavat, kuin nähnet nyt, ain astehittain, että alempaan ylemmästä voima virtaa.

Nyt huomaa tarkkaan, mitä tietä kuljen totuuteen tullakseni etsimääsi, ett' yksin sitten kaahlata sa voisit.

Pyhien piirein liike, voima tulee ahjoista liikuttajain autuaiden kuin rautiolta vasaran on varmuus.

Ja taivas, valoin monin kaunistettu, kuvastaa, jäljentää kuin leimamerkki tuon syvän aatteen,[18] joka vierittää sen.

Ja niinkuin sielu, tomuhunne säätty, jakautuu eri jäseniin, jotk' ovat taas eri tarkoitusta varten luodut;

näin ylin järki hyvyytensä jakaa ja monistaa sen eri tähtiin, mutta ijäti kiertää omaa yhteyttänsä.

Jokainen voima eri lailla yhtyy kalliisiin kappaleihin, antaa elon ja niissä asuu niinkuin sielu teissä.

Laps luonnon liedon, voima sekoitettu tuo loistavi nyt läpi kappaleiden kuin ilo kautta ihmis-silmäterän.

Se aikaan saa, ei tiheys eikä ohuus, ett' eri lailla eri valot välkkyy: se muoto-aate on, mi hyvyytensä

mukahan kirkkaan luo ja himmeänkin.»

Kolmas laulu

Se Aurinko, mi lemmell' ensin sytti mun sydämein, syin, vastasyin ol' ilmi totuuden kauniin kasvot tuonut mulle.

Ja minä, näyttääkseni vakaumustain tät' uutta, varmaa, kohotin nyt pääni, mikäli sopi, puhuaksein hälle.

Mut näky ilmestyi, mi itsehensä niin kiinsi katseheni kaiken halun, tuo tunnustus ett' unohtuikin multa.

Kuin läpi lasin kuultavan ja kirkkaan tai vetten välkkyväin ja hiljaisien, mut ei niin syväin, ettei pohja paistais,

näkyvät kasvojemme ääriviivat niin vienot, ettei valko-otsan helmi nopeemmin satu meille silmäterään;

niin näin ma hahmoja, ne haastaa tahtoi, ja minä jouduin harhaan vastakkaiseen kuin poika tuo,[19] min lähde loitsi lempeen.

Siks heti kuin ma heidät nähnyt olin, vain valhekuviks heitä luullen, käännyin ma katsomaan, ken moiset heijastutti.

En mitään nähnyt; suuntasin nyt katseen valohon armaan saattajattareni, mi hymyellen pyhin silmin loisti.

»Äl' ihmety, jos hymyilen ma hiukan», hän virkkoi, »lapsellista luuloasi, mi jaloin käydä viel' ei totta tohdi,

vaan työntää tyhjyyteen sun nyt kuin aina. On tosi olennoita, jotka näet, vuoks sanan syödyn tänne määrättyjä.

Puhele heille, kuuntele ja usko! Totuuden valo, jok' on onni heidän, pois päästä enää heit' ei liukahtamaan.»

Ja haamuun päin, mi haastelemaan näytti heist' innokkaimmalta, ma käännyin, lausuin kuin mies, mi hämmentyy vuoks liian kiihkon:

»Oi henki, luotu onneen, nauttivainen suloutta ijäis-elon suuren hohteen, jot' arvaa ei, ken tuntenut ei sitä!

Sua kiittäisin, jos ilmoittaisit mulle nimesi ynnä autuutenne laadun.» Hän heti vastas silmin hymyilevin:

»Tahdolle oikealle rakkautemme on ovi auki kuin on rakkauden, mi itsensä kaltaisiksi kaikki tahtoo.

Maan päällä nunna olin; ja jos mieles mua tarkkaan muistelee, en oudoks sulle jää siksi, että oon nyt kaunihimpi.

Minussa tunteva oot taas Piccardan;[20] on mulla, seurass' autuaiden muiden, nyt autuus taivahassa hitaimmassa.

Tunteemme, joita sytyttää voi tuleen vain Pyhän Hengen riemu, alistuvat ilolla hänen järjestyksehensä.

Tää onni vähäiseltä näyttää; suotu se meille on, kun osaks laiminlöimme lupauksemme tai kokonansa joskus.»

Ma hälle: »Jotain jumalaista loistaa ihmeellisillä kasvoillanne, joka kuvanne kuolevaiset himmentävi.

Siks vitkaan vasta mulle muisto palas; mut nyt mua auttaa, mitä virkoit, siksi helpompi mieleen palauttaa on kuvas.

Mut lausu: Te, tääll' iki-autuahat, kai kaihoatte paikkaa korkeampaa, enemmän nähdä, enemp' ystäviä?»

Hymyili hän ja muutkin varjot ensin;[21] hän sitten vastasi niin iloisena kuin hehkunut ois ensi lemmen tulta:

»Ah veli, tahtojamme viihdyttävi rakkauden voima, joka pyytää sallii vain omaamme, ei ikävöidä muuta.

Jos toivoisimme ylemmäks, nuo toiveet sotisi vastaan Hänen tahtoansa, mi täällä määrännyt on meille sijan.

Tapahdu moist' ei taivahissa näissä; elämä rakkaudessa välttämätön on täällä, jos sen luonnon oikein huomaat.

On olennaista tälle autuudelle Jumalan tahtoon liittyä niin liki, ett' yhdeks yhtyy kaikkein meidän tahdot.

Asujat asteettaiset valtakunnan tään oomme, ja se kaikille on mieleen, myös Hälle, jok' on tahto tahtojemme.

Ja Hänen tahdossaan on meillä rauha: Hän meri on, päin jota kaikki liikkuu, min itse luo Hän ja min luonto muovaa.»

Tajusin nyt ma, kuink' on kaikkialla taivaassa paratiisi, vaikka samoin ylimmän hyvän armo siell' ei sada.

Mut kuin yks ruokalaji kyllästyttää ja toiseen viel' on himo ihmisellä ja tään hän ottaa, tuon hän kiittäin torjuu;

niin tein nyt minä sanoin ynnä liikkein tuon kankaan tullakseni tuntemahan, joss' ei hän sukkulaa viel' lyönyt loppuun.[22]

»Elämä pyhä, ansiot myös suuret», hän lausui, »nostanehet naisen[23] ovat, min mukaan päällä maan on huntu, puku,

ett' yljän luona, joka ottaa valat, jotk' antaa rakkaus hänen mieliksensä, ois kuoloon saakka valvonta ja uni.

Ma häntä seurataksein maailmasta jo nuorna luovuin, otin hunnun pyhän, sitouduin hänen sisarkuntahansa.

Mut miehet, pahaan tottuneet, ei hyvään,[24] mun ryösti luostarista lempeästä; eloni muuttunehen Luoja tuntee.

Ja hohde toinen tää, min oikealla minusta näät ja joka säteilevi valolla kaikella tään taivas-piirin,

voi saman virkkaa itsestään kuin minä: hän oli nunna, hänen päästään samoin pyhäisen hunnun varjo temmattihin.

Mut maailmaan kun takaisin hän tuotiin näin vasten tahtoaan ja tapaa hyvää, sydämen hunnun säilytti hän iki.

Se valo on Constanzan[25] suuren, hänen, mi Suevian toisen myrskytuulen kanssa kolmannen[26] synnytti sen viime mahdin.»

Hän haastoi näin ja laulaa alkoi: Ave, Maria, haihtui laulaen kuin raskas katoopi kappale veenpinnan alle.

Niin kauas seuras häntä katseheni kuin saattoi; vaan kun hänt' en nähnyt enää, ylimmän kaihoni taas neittä etsin

ja käännyin kokonaan Beatricen puoleen; mut salamat hän sinkos silmähäni, niin ettei ensin sietää voinut näkö;

siks viivähdin ma kysymyksineni.

Neljäs laulu

Välillä ruoan kahden, yhtä maukkaan ja läheisen, mies vapaa ennen nälkään nääntyisi kuin hän panis suuhun toisen.

Välillä suden kahden ahnaan lammas näin seisois, pelkäis yhtä paljon niitä; näin koira keskellä myös kahden kauriin.

Siks moiti en, en kiitä itseäni, jos vaikenin, kun oli pakko, kahden epäilyn yhtä paljon raastamana.

Ma vaikenin; mut kasvot kuvastivat toiveeni, kysymyksein lämpimämmin kuin sanoin tulkita ne tainnut öisin.

Beatrice teki niinkuin Daniel, koska Nebukadnezarin hän viihti vihan, mi väärin tämän julmaks saanut oli.[27]

Ja virkkoi: »Nään, kuink' kaksi toivettasi sua viskoo niin, ett' oma huoles sitoo itsensä eikä ilmi päästä tahdo.

Sa mietit näin: Jos hyvä tahto pysyy, syyn minkä vuoksi väkivalta muiden mun ansioini mitan pienentävi?

Se viel' on sulle epäilyksen aihe, kun sielu näyttää tähtiin palajavan niinkuin on mielipide Platon[28] juuri.

Nää kysymykset yhtä paljon painaa sun tahtoas, ja siksi käsittelen sit' ensin, jok' on sapekkaampi[29] niistä.

Serafi ei, mi enin Luojaan liittyy, ei Moses, Samuel, Johannes (kumman kahdesta ottanet), ei myös Maria

taivaassa toisess' istu istuimillaan kuin nämä henget, jotka näit sa juuri, eik' ole rajoitettu aika heidän.

He kaikki kaunistavat ensi kehää, mut eri autuus heillä on sen mukaan kuin kukin tuntee Luojan henkäyksen.

Nuo äsken näyttäytyivät merkitäkseen sen autuus-asteen, jok' on muista alin,[30] ei kuin sen heille määrännyt ois arpa.

Näin onhan puhuttava järjellenne, kun aistimuksista se yksin oppii, min sitten nostaa arvoon aattehien.

Siks Raamattukin tasollenne teidän alentuu, kun se Jumalalle kädet ja jalat antaa, muuta tarkoittaen.[31]

Ja Pyhä Kirkko ihmishahmoon teille Gabrielin, Mikaelin kuvaa ynnä sen, jolta Tobias sai näön jälleen.[32]

Sieluista mitä Timeus[33] haastaa, pidä sen kanssa yhtä ei, mit' täällä näet, kun sanan mukaan uskonee hän seikat.

Hän sanoo: sielu tähtehensä palaa, ja uskoo, että irtautui se siitä, kun luonto antoi sille ihmismuodon.

Kentiesi oppinsa on toinen sentään kuin sanat sanovat, kentiesi siinä on tarkoitus, ei niinkään naurettava.[34]

Jos tähdille, vuoks niiden vaikutuksen, hän jakaa tahtoo kunniaa tai herjaa, ehk' ampuu joutsellaan hän totta jotain.

Tuo aate, väärin tajuttu, niin kerran harhautti maailman, ett' tähdet saada nimiä voi Mars, Jupiter, Merkurius.

Epäilys toinen,[35] joka vaivaa sua, vähemmän myrkyllinen on; sen pahuus minusta voi ei sua etäännyttää.

Jos oikeutemme vääryydeltä näyttää useinkin silmään kuolevaisten, uskon todistus on se eikä harha-uskon.

Mut koska ymmärryksenne voi tähän totuuteen täysin tunkea, ma tahdon sun tyydyttää nyt sydäntoivehesi.

Jos väkivaltaa on se, ettei uhri tavalla millään tekijää sen suosi, ei anteeks saaneet oo nuo sielut silloin.

Näät tahto, jos se tahdo ei, ei kuole, vaan tulen lailla ylös nousee, vaikka painaisi tuhatkerroin voima raaka.

Mut jos se taipuu vähänkin, se seuraa jo väkivaltaa; ja niin teki nämä, palata jotka luostariin ois voineet.

Jos täydellinen heiss' ois tahto ollut kuin halsterill' Laurentius Pyhän[36] oli tai Muciuksen,[37] kättään kohtaan jyrkän,

ajanut ois se, heti kuin he pääsi, palaamaan elontielleen entiselle; mut harvinaist' on moinen tahdon tarmo.

Sanojen näiden kautta, jos ne olet tajunnut oikein, murtuu mielipide, mi muuten vaivannut sua usein oisi.

Mut toinen ahdinko[38] nyt tiesi sulkee niin eessä silmäis, ettet pääse siitä omilla voimillas, vaan ennen väsyt.

Totuuden tuon ma painanut oon mielees, voi ettei valehdella sielu täällä, ain liki ollen totta ensimmäistä.

Ja kuitenkin Piccarda kertoi sulle Constanzan huntuaan ain rakastaneen; sopivan näytä ei se sanoihini.

Jo usein, veli, sattunut on, että on vaaran välttämiseks tehty vastoin mielt' omaa, mitä ei ois tullut tehdä.

Niinkuin Alkmeon,[39] isän pyytämänä, emonsa oman murhas: täyttääksensä tunteita lapsen tunnottomaks tuli.

Täss' on sun huomattava, että tahtoon sekoittuu väkivalta, jonka vuoksi rikosta moist' ei voida anteeks antaa.

Vapaasti vaikk' ei tahto[40] suostu pahaan, se siihen suostuu sikäli kuin pelkää, jos kieltäytyy se, pahaa suurempata.

Jos nyt Piccarda sanaa tuota käyttää, vapaata tahtoa hän tarkoittavi, ma toista taas, mut totta kumpainenkin.»

Näin kuului laineläikkä äänen pyhän, mi lähti lähtehestä kaiken toden, jokaisen toiveheni tyydytellen.

»Oi ensi yljän armas, jumalainen», ma virkoin, »sa, min sanat sielun täyttää niin lämmittäin, ma yhä että virkoon!

Niin syvät ei mull' ole sielunkyvyt, ne että korvata vois suosionne; mut Hän sen tehköön, joka voi ja näkee.

Tajuan hyvin, ettei hengen jano asetu, ellei sitä neuvo Totuus, jonk' ulkopuoll' ei ole totta mitään.

Kuin peto luolassaan se siinä lepää sen löydettyään; ja se voi sen löytää, ois muuten turhaa kaikki hengen kaipuu.

Totuuden juurella kuin vesa versoo siks epäily, ja luonto meitä ajaa korkeuteen kukkulalta kukkulalle.

Kehoittaa, rohkaisee se kysymähän mun teiltä, Donna, kunnioittavasti totuutta toista, jok' on mulle himmee.

Inehmo voiko, tietää tahdon, muilla hyvillä, jotka vaa'assanne painais, lupaukset rikkomansa täällä maksaa?»

Beatrice katsoi minuun silmin, joista niin jumalaiset lemmenliekit hohti, mult' että voima voipui, pois ma käännyin,

loin maahan silmät tajutonna melkein.

Viides laulu

»Jos sulle rakkaus olennostain paistaa sen mitan yli, päällä maan mi nähdään, niin ettei silmäsi voi kestää sitä,

tuot' ällös ihmettele! Täydellinen sen tieto[41] aikaan saa, mi oppiessaan opitun hyvyydenkin tietä jatkaa.

Nään hengessäs jo heijastuksen tästä valosta ijäisestä, jonka näkö, vain kerran nähty, ikilempeen lietsoo.

Ja muu jos rakkautenne viettelevi, se vain on tuike valon tuon, mi väärin tajuttunakin läpi loistaa siitä.

Sa tietää tahdot, sanan syödyn voiko teolla muulla korvata, niin että vapaaksi sielu pääsis kantehestaan.»

Näin alkoi laulun tään Beatrice; niinkuin se, jok' ei puhettansa paloittele; hän sitten jatkoi esitystään pyhää:[42]

»Lahjoista suurin, jonka luova Luoja soi auliudessaan, joka hyvyytensä mukaisin on, jot' arvostaa hän enin,

ol' lahja tahdon vapaan;[43] omistavat sen kaikki järjelliset luodut, heille vain antoi Hän sen sekä antaa yhä.

Käy ilmi sulle, jos nyt tuumit tuota, lupauksen arvo kallis, jos sen laatu niin on, ett' Taivas suostuu, kun sa suostut.

Liitossa ihmisen ja Luojan aarre tuo suuri uhrataan, ja niinkuin sanon, se tapahtuu juur' tahdon toiminnalla.

Mit' tarjota siis korvaukseksi voitais? Jos luulet hyvin käyttäväs, mink' annoit, hyväksi kääntäväs työn luulet pahan.

Pääseikasta nyt sull' on selvä tieto; mut kun tään Pyhä Kirkko anteeks antaa, sanaani vastaan sotivan mi näyttää,

sun viel' on hetki pöydäss' istuttava; näät ruoka ankara, min saanut olet, apua vielä sulaaksensa vaatii.

Aukaise sielus siis mun puheelleni ja hyvin kätke se; ei tiedoks riitä tajuta vain, myös täytyy panna talteen.

Kaks seikkaa kuuluu tämän uhrin luontoon: se ensin, mikä uhrataan, ja toinen on itse lupaus, joka annetahan.

Tää toinen kestää voimassansa, siks kuin se täytetään, ja siitä täsmällisen edellä saanut jo sa tiedon lienet.

Siks juutalaisille ol' uhrin käsky niin ehdoton, vaikk' uhri itse voitiin toiseksi vaihtaa, kuten tiedät varmaan.

Näät toinen seikka: esine tään uhrin voi moinen olla, ettei synti mikään tapahdu, jos se muuksi muutetahan.

Mut älköön kukaan ominvalloin taakkaa harteinsa vaihtako, jos kääntynehet ei avain valkoinen, ei keltainenkaan.[44]

Ja houkaks usko joka muutos, missä suhtaudu korvaus ei korvattavaan ens uhrin lupaukseen kuin kuusi neljään!

Siks mikä arvollaan niin paljon painaa, se että vaa'at kaikki vaaputtavi, ei vaihdettaviss' ole muuhun hintaan.

Inehmot, pitäkää siis lupauksenne ja vakaat olkaa, vaan ei nopsat niihin kuin Jefta[45] lupaamaan ens antimensa!

Ois hänen tullut sanoa: 'Tein pahoin,' kuin tehdä pahempaa sen pitäin; päämies helleenien[46] myös yhtä houkka oli,

kun itki kauneuttaan Iphigeneia ja saattoi itkemähän tuhmat, viisaat, jotk' kuuli huhun moisest' uskonnosta.

Te kristityt, siks olkaa verkkaisemmat ja älkää niinkuin höyhen tuulen tullen; ei joka vesi teitä pestä saata.

On teillä uus ja vanha Testamentti ja Kirkon paimen, joka teitä johtaa: se riittäköhön pelastukseksenne.

Jos himo häijy teille toista huutaa, te olkaa ihmisiä, älkää karjaa, ett' teille nauraisi ei juutalainen![47]

Laill' lampaan älkää tehkö, äidin maidon mi jättää, huvikseen käy leikkiin lietoon, itsensä kanssa ilon kamppaeluun.»

Kuin kirjoitan, Beatrice mulle puhui; hän sitten kääntyi ikävöiden sinne, maailman muoto[48] miss' on vilkkahampi.

Vait'olonsa ja vaihdos kasvon-ilmeen mun hengen-himoni myös hiljensivät, vaikk' uudet pyrki kysymykset esiin.