TOINEN NÄYTÖS.
Näyttämö sama kuin ensimmäisessä näytöksessä; on helteisen heinäkuun iltapäivä.
I KOHTAUS.
Jägerhorn istuu vasemmalla lukien kirjaa; Klick istuu taka-alalla ovenpielessä kirjoitellen muistikirjaansa.
JÄGERHORN (laskee kirjan pöydälle, punnitsee miettien hetken, silmää vielä kirjaan; Klickille, tähän katsomatta). "Valloitus ei sido enempi kuin varkaus." Mitä sanot siitä Raynalin ajatuksesta?
KLICK. Ken riistää meiltä sen, minkä luonto itse on lahjoittanut, ja vaivamme hedelmät, hän on varkaana tuomittava.
JÄGERHORN. Riistää? sanoit. Pitäisi siis olla: Valloitus ei sido enempi kuin varkaus ja ryöstö.
KLICK (hieman hajamielisesti; kirjoittelunsa lomassa). Ehkäpä niin.
JÄGERHORN (ponnistellen yhä jyrkempään tulokseen). Mutta ryöstäjä, joka tarpeen tullen, omiin itsekkäisiin tarkoituksiinsa, vaatii omaisuutemme ja henkemme? Hänhän ei ole muuta kuin ryöstömurhaaja, kuolemaan vikapää.
KLICK. Tuo ei ole mikään uusi totuus. Valhallan veljesvala sisältää jokaiseen tyranniin nähden saman tuomion.
JÄGERHORN (nousten, ottaen kuin ajatuksissaan kirjan pöydältä; painavasti). Niin, ja velvoituksen sen täytäntöönpanoon. Siinäpä sitä ollaan. Me vannomme, mutta valaa emme täytä. Me puhumme liian paljon ja teemme liian vähän.
KLICK. Minkä teimme me sille, että Wienin ja Haagin diplomaatit saivat sodan estetyksi, ja meidän rekryyttivärväyksemme lakkasi alkuunsa. Täytyy odottaa uutta tilaisuutta, ei auta.
JÄGERHORN. Tilaisuus on aina olemassa niille, jotka eivät epäile, kuten me. Me vietämme painajaisöitä. Ja käsivartemme? Ne vain pyyhkivät tuskanhikeä. Ja tyranni elää ja vallitsee… (Itsekseen punniten.) Ajatella… On kaksi samankaltaista tekoa: toinen katala murha, toinen sankarityö, mutta kummassakin rikoksen leima…
KLICK (leikillisen iroonisesti). Taaskin kyselet, muilta ja itseltäsi. Näyt lukeneen Suomen kansan katkismusta. "Mitä se on?", "Mitä tämä merkitsee?" seisoo siellä jokaisen käskyn jäljessä. Piispallista saivartelua, moraalista hapatusta!
JÄGERHORN (istuutuen jälleen). Olet oikeassa. Siitä täytyy päästä. Sillä isänmaan kohtalo ei odota. (Puoliksi itsekseen.) Ja meillä kaikilla on kiire, sangen kiire…
KLICK (nousten; nauraen). Hirsipuuhun vai mestauslavalle?
JÄGERHORN. Veljeni, kohta vuoden on minua odottanut nainen, joka on antanut minulle kunniansa.
KLICK (ihmetellen). Mitä tarkoitat?
JÄGERHORN. Beata Kristiina odottaa kasvatusisänsä luona. Lupasin hänet noutaa palattuani voittajana, kuten luulin. Kun aikeemme raukesi, olen miettinyt tuhansia keinoja. Kysymysten sokkeloissa olen piinannut itseni melkein uuvuksiin. En ole voinut lähteä tyhjin käsin. Ahnetta pappia ei masenneta pelkillä kosimisilla…
KLICK (istuutuen Jägerhornin lähelle). Sinä rakastat… Silloin ymmärrät minuakin… Niin toisin tavoin kuin rakkaus on tullutkin minun osakseni.
JÄGERHORN (hämmästyen). Sinun?
KLICK. Juuri minun, lemmenrunoja kyhäilevän tuulihatun! Minulla on salainen onni, joka herättää minut joka aamu kuin haltiattaren kosketus, sillä minä tiedän näkeväni jo aamulla hänen kasvonsa.
JÄGERHORN (yhä enemmän kummissaan). Täälläkö…?
KLICK. Lähellä ja kaukana, avioliiton kahleissa, käteni yltämättömissä, mutta… minä olen tehnyt hänen kauneudestaan itselleni viheriöitsevän ristin…
JÄGERHORN. Toisen miehen vaimo…
KLICK (nousten). Sinun sisaresi, Nynäsin rouva. Vaadi hyvitystä tai ojenna kätesi. Kumman teetkin, en tahdo sitä enää salata.
JÄGERHORN. Ja sisareni?
KLICK. Olin hänelle jo aikaisemmin tuhlannut mitättömän ihastuksen sanoja, käsittämättä niiden alla nukkuvaa rakkautta. Mutta kun onnettoman emäntämme sairauden aikana valvoin öitä hänen avuksensa, kohosi hän silmissäni saavuttamattomaksi kauneudeksi. Hän oli kuin laupeudentyönsä pyhittämä. En rohjennut lähestyä, en kyennyt pakenemaan. Mutta kuoleman katveessa ei ihminen nähtävästi kykene peittämään itseänsä. En minäkään. Eräänä yönä tunnustin hänelle rehellisesti kaiken. Ja hän salli sen tapahtua. Hän ei luvannut mitään, enkä minä häneltä lupauksia pyytänyt. Mutta sen tiedän, että minulla on oikeus kantaa hänen värejänsä.
JÄGERHORN (ojentaen Klickille kätensä; lämpimästi, mutta murheellisena). Sinä olet onnellisempi minua.
KLICK. Luulin äsken…
JÄGERHORN (istuutuen). En sanonut vielä kaikkea. Tuskin itselleni rohkenen tunnustaa, että hänen kasvonsa ovat ikäänkuin vierasten ajatusten haalistamat. En voi sille mitään. Hänen pitäisi olla lähelläni. Välimatkan tyhjyyttä me emme kestä. — Olen kyllä kirjoittanut. Mutta hänen kirjeensä harvenivat, ja — nyt ne ovat lakanneet. Onko hän unohtanut minut, vai asetetaanko hänelle esteitä? (Nousee, ryhtyen levottomana kävelemään.)
KLICK (vakavasti). Mitä seisoneekin vastassamme, sitä älä unohda, että veljeytemme teräskilpi on nyt kirkkaampi kuin koskaan ennen.
II KOHTAUS.
Hedvig Maria tulee mustaan pukuun puettuna oikealta.
HEDVIG MARIA. Saamme vieraita. Kaksi ratsua ajoi portista. Saanemmeko vihdoinkin tietoja everstistä.
KLICK siirtyy katsomaan akkunasta.
HEDVIG MARIA (Jägerhornille). En ole lakannut sitä suremasta, ettei hän kiirehtinyt vaimonsa kuolinvuoteelle, ei maahanpaniaisiin, ehkäpä hän ajaa vaunuissa ohi vaimonsa haudankin…
JÄGERHORN (Hedvig Marialle). Sinä vilpitön sydän! (Lähestyen; lämpimästi.) Sinun tulee tietää, että luotan siihen mieheen, kenelle sen annoit.
HEDVIG MARIA (sydämellisesti). Myös minä toivon olevani jalon veljeni arvoinen.
KLICK (akkunan luota). No, totta vieköön… itse eversti von Otter laveassa persoonassaan. (Hedvig Marialle.) Lähtekäämme vastaan.
HEDVIG MARIA tarttuu tuottavasti Klickin käsivarteen; poistuvat peräovesta.
III KOHTAUS.
Bierken tulee portaista, kulkee peräovelle ja todettuaan toisten poistuneen lähestyy Jägerhornia.
BIERKEN (röyhkeästi). Tarvitsen rahaa.
JÄGERHORN. Taasko pelivelka?
BIERKEN. Ja kunniavelka.
JÄGERHORN. Sinä olet lurjus!
BIERKEN. Olkoon menneeksi, jos saan kolmesataa täysipainoista dukaattia.
JÄGERHORN. Hiertalleko olet ne taas velkaa?
BIERKEN (naurahtaen). Sille narrilleko kunniavelkoja? Ehei, tämä on miehelle, jolle täytyy pitää sanansa tai… (Tekee kuvaavan liikkeen ohimoaan kohti.)
JÄGERHORN. Että Hierta on yksinkertainen, sen olen tietänyt, mutta että
Bierken on luonteeltaan alhainen, sen havaitsen nyt vasta.
BIERKEN (kautta rantain). Tietääkös Valhallan valtias, mikä on ilmiantaja — (Jägerhornin kääntyessä kuin inhoten poispäin) se on sellainen mies, joka saa kymmenen kertaa suuremman summan, jos vihjaisee kuninkaan suosikeille äskeisestä värväyksestä ja eräistä muista…
IV KOHTAUS.
Klick ilmestyy edellisen repliikin loppupuolella peräovelle.
JÄGERHORN (käännähtää Bierkeniin, huomaa Klickin; syvästi kuohuksissaan). Tuossa on petturi!
BIERKEN näyttää hätkähtävän, jäykistyy pelokkaan kyräilevään asentoon.
KLICK (lähestyen; Jägerhornille). Mitä käsket?
JÄGERHORN. Jollei hän kykene itse lävistämään kurjaa päätänsä, saa hän taistella minua vastaan. Siihen mennessä: arestiin. (Viittaa yläkertaan.)
KLICK (Bierkenille). Lähde. (Poistuu Bierkeniä saattaen portaisiin.)
JÄGERHORN (on kääntänyt kärsivän näköisenä Bierkenille selkänsä; toisten lähtiessä, puoliksi itsekseen). Hänestäkin on minun omatuntoni vastuussa…
V KOHTAUS.
Ehrenström tulee peräovesta, matkapuvussa.
EHRENSTRÖM (reippaasti). Suuria uutisia!
JÄGERHORN (synkkänä). Onko tyranni surmattu? Ovatko valtiopäivät tuominneet Armfeltin ja muut suosikit mestauslavalle? Pienemmät uutiset eivät ole enää suuria.
EHRENSTRÖM (yhä iloisesti). Onpa Seestan filosofi, näen mä, tuimalla päällä. Mutta kirkastuupa kohta naamasi, sen takaan. — Onko Björnram jo saapunut?
JÄGERHORN (lyhyesti). Saapui yöllä. Tietoja Sprengtportenille.
EHRENSTRÖM. Kuninkaallisia tietoja! Everstimme ajaa parhaillaan Porvoon tietä neljän hevosen vetämissä vaunuissa kuin kuningas Eriksgatallaan, ja kuningatar, pohjolan kaunein nainen, istuu hänen vierellään.
JÄGERHORN. Onko aikomuksesi vähentää kunnioitustani opettajaani kohtaan? Luuletko, etten häpeäisi hänen puolestaan, jos hän tähänastiset laiminlyöntinsä aviomiehenä kruunaisi vielä — rakastajattarilla.
EHRENSTRÖM (kiusoittelevan leikillisesti). Syytä ennemmin itseäsi! Tiedätkö, kenestä Sprengtportenin jälkeen puhutaan eniten Tukholman hovissa? — Juhana Antti Jägerhornista, Valhallan kuuluisasta mestarista. Etenkin naiset! Juuri niin, teidän harvinaisuutenne…
JÄGERHORN. Kuka on tuo nainen?
EHRENSTRÖM. Isaura.
JÄGERHORN. Harvinainen nimi ja… kummallinen. Mitä sukua?
EHRENSTRÖM (leikillisesti). Kuningattaret eivät käytä sukunimeä…
VI KOHTAUS.
Hedvig Maria ja eversti von Otter univormuun puettuna tulevat peräovesta. Jälkimmäinen on oikea miekan, maljan ja naisen rehevä, mutta jo ohi loistopäiviensä elänyt ritari.
HEDVIG MARIA (aikoen poistua oikealle). Emännän velvollisuudet…
v. OTTER. Sukkela keino päästä lentoon. (Kaikille.) Katkera sallimus, nuoret veljeni. (Viitaten punoittavaan nenäänsä.) Mitä loistavammaksi käy tämä maallinen majakkani, sitä nopsemmin lentävät ohitseni elämän perhoset.
EHRENSTRÖM. Ne pelkäävät kuolemaa jättiläisliekissä!
HEDVIG MARIA (hymyillen veikeästi). Hetkiseksi, herra eversti. (Poistuu oikealle.)
v. OTTER. Tulivuoressa! Siitä saakka, kun tapahtui Lissabonin maanjäristys, olen verrannut itseäni kraateriin, jolle nainen on onnellinen tilaisuus maanjäristyksen järjestämiseen.
EHRENSTRÖM. Ja nainen joutui pakokauhun valtaan.
v. OTTER (taputtaen Ehrenströmiä olalle). Ei aina, ei aina, nuori mies. (Lyöden kättä Jägerhornille.) Mutta, nuori ystäväni, teiltä tulin kysymään, miten käy sotamiehen, jolta puuttuu ruuti ja ammukset.
JÄGERHORN (hymyillen). Hänen selkäpuolensa saa ottaa kuulat vastaan.
(Viittaa v. Otteria istumaan ja itsekin istuutuu vasemmalle.)
v. OTTER. Parbleu! Oikein vastattu. (Istuutuen.) Ja siihen tilaan on nyt joutunut koko pataljoonani. Mitä meidän on tehtävä? Kysyn sitä koko upseeristoni puolesta. Sotahuhut vahvistuvat…
EHRENSTRÖM. Älkää surko, herra eversti. On olemassa mies, joka osaa hankkia kultaista ruutia ja sillä sekä lyijyä että kuoleman mustaa ruutia.
v. OTTER. Kuningasko, se lurjus, joka keskellä katovuotta juoksi hovista hoviin, ihaili Roomaa, metsästi Neapelissa ja tanssi Versailles'issa, parbleu, tanssi sotakassan tyhjäksi? Se tyhjähousuko…
EHRENSTRÖM. Kuningasko? Ehei. — Ettekö ole kuulleet, että hän perusti Tukholmaan pelihelvetin ja rakentaa sen tuloilla parhaillaan hullujenhuonetta…
VII KOHTAUS.
Klick tulee portaista edellisen repliikin aikana.
KLICK (tarttuu keskusteluun). Itselleen vanhuuden turvaa! Hän tietää siis olevansa hullu, siinä on jo jotain neroutta.
JÄGERHORN (puoliksi itsekseen). Mitä useampi mielenvikainen Ruotsin valtaistuimella, sitä enemmän meillä isonvihan kauhuja.
EHRENSTRÖM. Tämäkö Euroopan tyhjätaskuisin tyhjäntoimittaja? Ei, pojat, tarkoitin Yrjö Maunu Sprengtportenia, joka aloittaa kohta Suomen sodan Ruotsia vastaan.
KLICK (nauraen). Kuulkaapa, herrat, veljemme Ehrenström on ajanut hovikarusellissa itsensä pyörryksiin.
EHRENSTRÖM. Eipä niinkään. Aioin vain säästää erään uutisen everstin itsensä sanottavaksi. Mutta koska asia on julkinen salaisuus ja koska meidän on otettava hänet vastaan kuninkaallisesti, olkoon sanottuna, että Björnramilla on kuninkaan käskykirje, jolla everstimme nimitetään Suomen armeijan ylipäälliköksi.
v. OTTER (nousten). Triomphe! Parbleu!
JÄGERHORN (on noussut). Silloinhan olisi… isänmaa pelastettu!
KLICK (Ehrenströmille ). Kerro miten tapahtui tämä ihme.
EHRENSTRÖM (istuutuen). Everstin palattua Hollannista Tukholmaan kerääntyi hänen ympärilleen loistava seura. Venäjän lähettiläs kumarteli kultaisin lupauksin, kuninkaan veli, herttua Kaarle, kuunteli mielellään hänen kuvauksiaan Suomen itsenäisestä kuningaskunnasta…
JÄGERHORN (äkkiä; kiinteästi). Kuningaskunnasta?
EHRENSTRÖM. Se oli vain diplomatiaa. Samalla aikaa hän esiintyi valtiopäivillä ja lisäsi kannattajiaan päivä päivältä. Ooh, se oli loistava näytelmä, jota Suomen nerokkain ylimys johti tahtonsa mukaan.
KLICK. Mutta sitten? Tämähän oli kaikki kuningasta vastaan.
EHRENSTRÖM. Hän saartoi ja piiritti kaikilta puolilta, kunnes kuningas antautui ja etsi sovintoa. He keskustelivat kauan, kuningas, Armfelt ja hän. Silloin tuli sanoma armollisen rouvamme sairaudesta ja lähdimme matkaan. Mutta ylipäällikön valtakirja jäi kansliaan valmistettavaksi. Björnram sai käskyn purjehtia suoraan Pohjanlahden yli ja ratsastaa yötä päivää. Me olemme voittaneet!
JÄGERHORN. En voi enää epäillä. Tämä on kunnianpäivä. Mitä teemme, veljet?
EHRENSTRÖM. Suomen leijona liehumaan!
v. OTTER. Pojat, suihkulähteestä tehdään jättiläisbooli!
JÄGERHORN. Tänään on armahdettava raskainkin rikos. (Klickille.) Vie sana Bierkenille.
KLICK (poistuu portaisiin).
EHRENSTRÖM. Nyt, pojat, kenraalia vastaan!
v. OTTER. Seis! Koko pataljoona mukaan. Minä komennan ja parbleu, minun viinabassoni tekee rumpalin virkaa hurratessamme.
VIII KOHTAUS.
Klick, Hierta, Bierken ja Björnram tulevat portaista.
KLICK (kiireissään ). Tieltä kuuluu vaunujen jyrinä.
v. OTTER. He, kaikki aselajit. Eteenpäin, mars! (Poistuu peräovesta jäljessään Klick, Hierta ja Bierken.)
JÄGERHORN (vetää luokseen mukana aikovan Björnramin). Minkä näköinen on se nainen, joka saapuu tänne everstimme seurassa?
BJÖRNRAM. Miten kuvaisinkaan… arvoitusta? Hänen kasvonsa ovat pakanalliset ja — hurskaat. Joku hurja haave, aie näyttää vaivaavan hänen mieltään, kun hän kyselee sinusta, tuon tuostakin…
JÄGERHORN (kavahtaen). Minusta? Tunteeko hän minut?
BJÖRNRAM. En tiedä. Mutta silloin hän tarttuu käsivarteen ja huoahtaa kärsimättömästi.
JÄGERHORN. Olisiko hän tasavaltalaisten lähettämä… asioissa?
BJÖRNRAM. Mahdotonta tietää. Joka tapauksessa: kaunis nainen. Hänen vartalonsa! Kuin elämänhalun jumalattarella…
JÄGERHORN (rypistäen kulmallisiaan; äkkiä). Pidä kirje valmiina…
(Siirtyy vasemmalle, jää katsomaan ikkunaan.)
BJÖRNRAM (kumartaa, poistuu peräovesta).
IX KOHTAUS.
Isaura, upeasti puettu ylimysnainen, tulee oikealta Jägerhornin huomaamatta. Hedvig Maria tulee jäljessä saattaen.
HEDVIG MARIA osoittaa ääneti Jägerhornia, ikäänkuin aikoisi ruveta esittelemään.
ISAURA panee sormen huulilleen, viittaa Hedvig Mariaa vetäytymään takaisin.
HEDVIG MARIA näyttää huvitetun hämmästyneeltä, nyökkää sitten ymmärtävästi ja poistuu hiljaa oikealle.
ISAURA (kevyen iloisesti). Minulla oli saattajana uskoton ritari.
JÄGERHORN kääntyy, jää tyrmistyneenä tuijottamaan Isauraa.
ISAURA (yhä nauraen). Hän läksi katumusretkelle pyhälle haudalle, sovittamaan syntejään, luulen. Ja niin minä jäin vaunuihin yksin. Tosin oli minua portilla vastassa kokonainen pataljoona kavaljeereja, mutta minä olin puolestani uskoton heille. (Vakavammin.) Sillä minäkin olen pyhiinvaellusmatkalla. No, mykkä ritari, enkö tehnyt somasti?
JÄGERHORN (liikahtaa kuin satutettuna; kääntyy katsomaan poispäin.)
ISAURA. Todellakin, profeetathan ovat katkeria naisille! Luulenpa melkein voittaneeni riidan, joka syntyi hiljan emäntäni Sofia Albertiinan luona juorutessamme Seestan nuoresta erakosta. Prinsessa sanoi: "Hän lienee henkiennäkijä, joka loihtii öisin Suomen koivut hameisiin ja huntuihin!" Toiset väittivät: "Rinaldo hän on, suomalaisen korven ristiritari, jonka pellavapäinen paimenetar on lumonnut vuosisadaksi!" Silloin huudahdin minä: "Ei, ei, hän on Tristan!"
JÄGERHORN (sekaisin tuntein; syyttävästi ja hämmentyneenä).
Magdaleena…
ISAURA (lähestyen; hiljentyen). Katuva Magdaleena…
JÄGERHORN (tukahduttavan vihan vallassa). Rietas!
ISAURA (hätkähtäen, mutta voittaen itsensä, kylmähkösti hymyillen). En ymmärrä, tarkoitin sanoa: minullekin lie aika tullut tavata katumuksen kirjaa…
JÄGERHORN (hillityn purevasti; siteeraten Magdaleenan sanoja). "Galanteriaa, ajanvietettä ja — harjoitusta, kukaties." Tulitteko näyttämään, kuinka pitkälle harjoitukset ovat edistyneet? Kehnoon suuntaan luullakseni. Ennen te tyydyitte kevytkenkäiseen kuhertelukieleen. Mutta nyt: ensi sanoiksenne teitä huvittaa häväistä sitä hautaa, jossa lepää Seestan emäntä vainajana. Ja astutte vieraana samaan taloon. Sellaistako on nykyisin se hovimuoti ja… galanteria?
ISAURA (suloisesti nöyrtyen). Jalon ritarin tavoin ja oikein te rankaisette minua tyhjistä sanoistani. — Mutta yhtä ritarillista ei ole muistuttaa kuusitoistavuotiaan tytön sanoista, jotka elämä kyllä on minulle jo tarpeeksi karvaasti kostanut.
JÄGERHORN (kylmästi). Valitan. En kuitenkaan ymmärrä teidän vierailuanne täällä.
ISAURA (äkkiä; kerkeästi). Muistatteko tarinaa nuoresta Tristanista, joka saapui valepuvussa, narrina, linnaan saadakseen tavata nuoruudenrakastettunsa, joka nyt eli mahtavan linnanherran puolisona. Linnan valtiatar tunsi hänet valepuvun alta. Mutta hän ei paennut narrin mukana vieraisiin maihin, vaikka Tristan oli sitä varten saapunut. Valtiattaren ylhäinen elämä oli himmentänyt hänen nuoruudenrakkautensa. Ja narri poistui katkerin ivanauruin, sydän särjettynä. Kuitenkin: Tristanin lähdettyä tulvahti rakkaus hänen sydämeensä äärettömällä voimalla, ja hän tunnusti sen ankaralle puolisolleen. Tämä pieksätti hänet alastomana linnan portailta ja portista kedolle, jossa rengit ja orjat häpäisivät hänen ruumiinsa, kunnes hän heitti henkensä kuiskaten Tristanin nimeä. — Juhana Antti Jägerhorn, minulle on käynyt vielä onnettomammin: en edes tuntenut Tristaniani hänen valepukunsa alta. Kuinka olisin ymmärtänyt paeta hänen mukanaan.
JÄGERHORN (peittäen levottomuutensa). Tuo saattaisi liikuttaa minua, jos en tietäisi sitä… runoudeksi.
ISAURA (herkästi, vakuuttavasti). Vasta lähdettyäsi, pettymysten avattua silmäni, ymmärsin sinua rakastaneeni. Sinun kömpelö kumarruksesi, kankea puheesi, mitätön asemasi, niin — koko sinun itkevä nuorukaisrakkautesi silloin minut nopeasti kylmensi. Olin tottunut isäni kodissa haaveilemaan siroudesta ja ylhäisestä loistosta. En osannut nähdä pintaa syvemmälle, en tuntenut kuka olit. Nyt tiedän: minun unelmieni Tristan oli sekoittanut nimensä kirjaimet, niin että se särähti kuin "narri Tantris", ja minä petin sinut ja itseni. — Tämä minun täytyi tulla sinulle sanomaan.
JÄGERHORN. Olen yhä yhtä köyhä, yhtä kömpelö ja kieleni on vielä karkeampi, sillä olen tottunut puhumaan kovaa totuutta kauniittenkin kasvojen edessä. Niinpä lienen minäkin — vastaukseksi äskeiseen tarinaanne — pienen tunnustuksen velkaa. (Kuin pahoittaen itseään.) Minulla ei ole lupa sitä edes ymmärtää, sillä minulla on velvollisuuksia naista kohtaan, joka on uskonut minulle kunniansa, jos lie hovikielessä tämänkaltaisia sanoja…
ISAURA (koetellen, sanojensa vaikutusta tarkaten). Siellä puhutaan kunniasta ja velvollisuuksista vasta sitten, kun rakkaus on sammunut. (Lyhyt paussi; lähestyen, vakavasti.) Lieneekö täällä toisin?
JÄGERHORN (painuu sanojen satuttamana viereiselle tuolille; puoliksi itsekseen). Luulin toisin olleen… (Isauran laskiessa kätensä hänen hartioilleen, avuttomana katsoen.) Tähän saakka luulin!
ISAURA (hyväillen hänen päätänsä; liikutettuna). Olet poika, sama totinen poika…
JÄGERHORN (onnen ja tuskan ilmeet lientyvät masennukseksi). Sitäkö varten join lääkettä toisen kädestä, jotta, terveeksi tultuani, menettäisin sinut toisen kerran?
ISAURA (istuutuen Jägerhornin lähelle). Mitä liekin oikeuksia sinuun muilla enemmän kuin minulla, yksi on meillä yhteinen ajatus, jonka rinnalla muut oikeudet ja velvollisuudet saavat ainakin odottaa…
JÄGERHORN (tarttuen Isauran käsiin). Odottaa? Niin, nehän voivat odottaa
ISAURA. Tiedätkö, etten tullut luoksesi ainoastaan rakkautta tuntien, vaan myöskin vihaa?
JÄGERHORN katsoo kummastuneena.
ISAURA. Samaa vihaa kuin sinäkin.
JÄGERHORN. Minä vihaan vääryyttä ja petosta.
ISAURA. Minä vihaan sitä miestä, joka teki väärin minulle naisena ja sukuni jäsenenä; minä vihaan häntä, ketä useimmat vihaavat…
JÄGERHORN (nousten). Kuningasta?
ISAURA. Kustaa kolmatta ja hänen hoviansa.
JÄGERHORN. Sano, miten on sinua loukattu!
ISAURA (epävarmasti; lyhyin paussein). Ei, älä kysele. Selitän tarkemmin… tuonnempana. Luottanet minuun?
JÄGERHORN. Ken vihaa tyrannia, hän on rehellinen. Ken vahvistaa minua aikeissani, hän on luottamukseni arvoinen.
ISAURA (nousten; lähestyen). Oletko jo jotain aikonut ja sitten… ehkä luopunut?
JÄGERHORN. Olen miettinyt, ja tarpeeksi kauan…
ISAURA Sinulle asetetaan koreannäköisiä ansoja. Jos sota syttyy Venäjän kanssa, kutsutaan sinut ylipäällikön ajutantiksi, sillä sinä olet vaarallisin.
JÄGERHORN. Sitä lähemmäksi pääsen päämajaa ja kuningasta.
ISAURA (ihailevasti). Et ole turhaan Valhallan mestari! (Lähestyy, suutelee häntä itse; Jägerhornin aikoessa painaa hänet syliinsä irtautuu sulavasti.) Kun on annettu ylpeä isku, saat hyljätä minut tai pitää luonasi.
JÄGERHORN (aikoo kuitenkin lähestyä).
ÄÄNET (ulkona). Hurraa, kenraali! Hurraa, hurraa!
ISAURA (siirtyen oikealle; oven luota). Hetkiseksi… odotan sinua.
(Poistuu oikealle.)
JÄGERHORN katsoo hetken sulkeutuvaa ovea, kääntyy kasvoilla yhä selkenevä ja varmistuva onnellisuuden ilme, siirtyy voimakkain elein vasemmalle ja jää odottamaan saapuvia.
X KOHTAUS.
Yrjö Maunu Sprengtporten, puettuna matkapukuun, tulee peräovesta, jäljessään v. Otter, Ehrenström, Klick, Bierken, Björnram ja Hierta.
SPRENGTPORTEN (lyöden kättä Jägerhornille; loistavalla tuulella). No, Seestan ankara Cato, Pyrrhos on tullut Adrian yli etsimään kuningaskuntaa.
JÄGERHORN (iloisena). Pyrrhos sai surmansa kivenheitosta. Toivottavasti ei historia tällä kertaa toistu.
SPRENGTPORTEN. Totisesti ei, sillä meillä on kruununanojia joka sormelle, vaikka kivitettäviksi, kun vain on valtakuntamme valmis.
v. OTTER. Kun Suomi on vapaa, tarvitsemme vain kenraalin sitä hallitsemaan, ei prinssejä eikä herttuoita.
KLICK (nopean kohteliaasti). Suomalainen aatelismies on ennenkin painanut päähänsä kruunun.
HIERTA (kumartaen syvään). L'état, c'est moi… Sen kuningasajatuksen kykenee vain herra kenraali toteuttamaan.
JÄGERHORN (lujasti, mutta yhä valoisassa sävyssä). Täälläpä kumarretaan kruunulle, vaikka sitä ei ole vielä edes taottu. Muualla kruunuja särjetään. Emme suinkaan täällä ryhdy niitä valamaan kuin savenvalajat kannuja? Varsinkin kun olemme tähän saakka vannoneet tasavallan nimeen.
SPRENGTPORTEN (istuutuen ja samalla viitaten herroille, joista pari noudattaa kehoitusta). Hyvät herrat, päivä kerrallaan, kun on kysymys suurista asioista. Kruunusta tai konsulintoogasta nyt ei ole aika keskustella. Mutta armeijasta, joka meidän on luotava. Savon kevyet joukot on saatettava jälleen kuntoon. Pohjanmaan miehistä on harjoitettava iskujoukot, jotka viiltävät vihollisen rintamaa kuin puukko rintaa. Ja Hämeen ruodut, nuo uskolliset miehet, jotka eivät osaa perääntyä eikä pettää, heistä tehdään linnoituksiin vankkumaton varusväki ja rajoille ylikäymätön muuri. Tämän suunnitelman toteuttaminen vaatii ankaraa työtä. Mutta me teemme sen.
v. OTTER (innostuneena). Par la barbe… siitä pantiksi ainakin Sebastian von Otterin kunnia ja henki!
SPRENGTPORTEN (puoliksi itsekseen). Ja senjälkeen: tämä kuningas parka, tämä mielenvikaisen Kaarlen salonkiapina, joka keinottelee parhaillaan itselleen — hänkin Norjan kruunua, haikailee Puolan kuninkuutta ja heristelee naisellista nyrkkiään Venäjän eukolle, hän on silloin käsissämme. Hän luulee antaessaan minulle ylipäällikön valtakirjan, että riistän Suomesta rautaisin kourin muonaa ja miestä, hankin hänelle sotateatteria varten veriset laakerit. (Nauraa halveksuvasti.) Päinvastoin. Siinä seikassa juuri hän ja hänen korea Armfeltinsa menivät ansaan. Kun he ovat tarpeeksi näytelleet sankaria sekä länteen että itään, joutuvat he pakosta sotaan. Ja silloin käykin tämä maa omin päin sotaa.
EHRENSTRÖM. Omaa vapauttansa varten!
v. OTTER (ylenpalttisessa innostuksessa). Tahtoisinpa juoda tuhannen maljaa ja ammuttaa rykmentillä pilvet hajalle… tämän hetken kunniaksi! (Innokasta äänten sorinaa.)
SPRENGTPORTEN (äänten sorinan yhä jatkuessa; Jägerhornille). Missä on
Björnram?
JÄGERHORN (muille). Vaietkaa. (Hiljaisuus.)
SPRENGTPORTEN. Avatkaamme tuo kuninkaallinen onnenlehti.
BJÖRNRAM (on lähestynyt ja ojentaa kumartaen kirjeen).
SPRENGTPORTEN (avatessaan kirjettä; hyvätuulisen ivallisesti). Majesteetin omakätisesti vahvistama Kustaa paran kuolemantuomio… (Alkaa lukea, hymyilee ensi lauseita silmäillessään, käy äkkiä tarkkaavaksi, lukee rypistynein kulmin, jatkaa yhä kiihkeämmin, puristaa paperin kouraansa, ponnahtaa ylös, astuu raivokkain askelin pari kertaa edestakaisin, pysähtyy; puoliksi itsekseen.) Minulta riistettiin kokonainen valtakunta… (Vaitiolo.)
JÄGERHORN (toisten seisoessa jännityksestä mykkinä). Mitä on tapahtunut?
SPRENGTPORTEN (vaimennetuin äänin, mutta raivokkaasti). Juudas-suudelma, kavallus… (Ojentaa kirjeen Jägerhornille; heittäytyen istumaan vasemmalle.) Mikä häväistys…
JÄGERHORN (silmää nopeasti kirjeeseen). Armfeltin käsialaa… (Antaa kätensä vaipua; toisille, jotka ovat keräytyneet tiheänä joukkona hänen ympärilleen.) Kuningas on luopunut aikeestaan. Peruutus. Yksinkertaisesti: aiotun valtakirjan peruutus.
KLICK (ottaa kirjeen).
JÄGERHORN (kääntyy synkkänä etunäyttämölle päin.)
SPRENGTPORTEN (Jägerhornille). Vaimoni sairaus sen teki. Prinssit, herttuat, valtiopäivät ja Katariinan lähettiläs olivat puolellani. Hän pelkäsi kapinaa. Hän ei uskaltanut kieltää minulta ylipäällikkyyttä, niin kauan kuin olin siellä.
JÄGERHORN (jyrkästi). On tehty virhe. Seurustelu Venäjän lähettilään kanssa herätti liiaksi epäluuloja kuninkaassa.
SPRENGTPORTEN. Siinä ei ollut virhettä, vaan juuri sydämessä. Tahdoin täyttää vaimoni viimeisen toivon. Ja päästin viholliseni viime hetkenä saarroksista. (Naurahtaen katkerasti.) Valtaherrain shakkipelin voittaa vain laskumestari eikä "viimeisen toivon ritari". (Jää tuijottamaan synkkänä eteensä.)
100
KLICK (äkkiä). Jägerhorn! (Lähestyen kirje kädessä Jägerhornia, toisten upseerien seuratessa.) Oletko lukenut loppuun? Täällä sanotaan: Valhalla ja kaikki maassa toimivat veljesseurat aiotaan hävittää sodanvaaran uhatessa Venäjän taholta.
JÄGERHORN (ottaen kirjeen). Valhalla? (Silmäten kirjeeseen; puoliksi itsekseen.) He löivät siis itse viimeisen naulan. (Lähtien koroketta kohti.) Hyvä. (Korokkeelta; lyhyin paussein.) Veljet! Ketkä ovat valmiit yhtymään salaliittoon kuninkaan — surmaamiseksi? (Vaitiolo; kukaan ei vastaa; hämmästyneenä.) Ette vastaa? Pelkäävätkö Valhallan ritarit, walfauderit ja jaarlit totella valaansa, vaikkapa mestauslavalle saakka?
KLICK (astuen esiin). Olen valmis.
JÄGERHORN. Entä muut?
v. OTTER (muristen itsekseen). Parbleu… (Kääntyy poispäin kynsien korvallistaan.)
HIERTA (pelästyy, hätääntyy). Mon Dieu… (Siirtyy taka-alalle.)
BIERKEN (tuijottaa synkkänä eteensä).
BJÖRNRAM (on vetäytynyt erikseen oikealle).
EHRENSTRÖM (katkaisten vaitiolon; epävarmana). Eversti ratkaiskoon…
SPRENGTPORTEN (nousee kuin tehden ratkaisevan päätöksen; kylmästi, hymyillen). Everstikö? Kenraali edelleen, jos suvaitsette. Pettymykset ja sotataito ovat opettaneet minua turvaamaan myös selkäpuolen. (Siirtyy vasemmanpuolisen pöydän luo.) Niin, herrat puhuivat — jos kuulin oikein — kuninkaan kuolemasta. En kiellä sen miellyttävyyttä. Mutta minua ei huvita olla mukana pienessä hommailussa. Niinpä tarjoankin teille toisen taistelun ja koston tien, loistavan ja rikkaan… Suvaitkaa. (Vetää esille useita rahapusseja; heittäen niitä pöydälle.) Dukaatteja, tarkkaan punnittuja, ja kultaruplia, jokainen viisitoista hopearuplaa… Jakakaa keskenänne.
BIERKEN (jäljessään Björnram, v. Otter ja Hierta lähestyvät pöytää ahneina).
JÄGERHORN. Odottakaa. (Sprengtportenille.) Mistä ovat nämä rahat ja mitä varten ne ovat aiotut?
SPRENGTPORTEN (nauraen). Suuren Katariinan myötäjäislahja Suomen ylimyksille. Me olemme tervetulleet Venäjän hoviin. Minulle on vakuutettu kenraalimajurin arvo keisarinnan armeijassa. Ja minä puolestani takaan jokaiselle teistä arvonylennyksen upseerina. Tulkaa mukaan. Keisarinna on nyt helposti kiihoitettavissa sotaan. Me marssimme hänen armeijansa etunenässä tänne, lyömme ruotsalaiset joukot ja nostamme kansan aseisiin, mihin kaikkeen yksin ollen emme kykene. Vallankumouksia ei saada aikaan ruusuvedellä, vaan lyijyllä ja kullalla. — Täällä on, hyvät herrat.
BIERKEN (mukana v. Otter ja Hierta lähestyvät jälleen).
JÄGERHORN (jäätävän ivallisesti). Onko Suomen aateli todellakin noin rappiolla? Ja sen vanhemmatkin jäsenet? Te, jotka olitte jo silloin syntyneet, kun saman Venäjän keisarinna silpoi tämän kansan kahteen osaan. Oletteko nyt, kun irstaan Katariinan ruokahalu vaatisi siitä loputkin, valmiit palvelemaan juomarahoista tsaarittaren pöydässä?
v. OTTER. Nuori mies, aiotteko loukata vanhan soturin kunniaa?
HIERTA. Ma foi, emmekö ole ritareita sans peur et sans reproche?
BIERKEN (siirtyy keskustelemaan Ehrenströmin ja Björnramin kanssa).
SPRENGTPORTEN. Rakas Brutukseni on ollut aina hyveen harjoituksessa mestari. Mutta ensimmäinen myös sen sokeudessa. — Olla hyveellinen Ruotsin herrain parissa on samaa kuin käydä lampaana susien seurassa. Vai miten ovat Ruotsin kuninkaat tällä vuosisadalla maksaneet velkojansa? Miljoona livreä silloin tällöin Ranskan Ludvigeilta. Millä on rakennettu Ruotsin laivasto? Ranskan lahjuksilla. — Ja nyt, kun Ludvigin raha-arkku on tyhjä, on Kustaa valmis myömään Suomen ruplista ja kopeekoista, jos vain Venäjä suostuu heittämään Norjan suojattomaksi. Samaan aikaan hän ottaa vastaan almuja Turkin rahassa. Ja juuri sillä, muhamettilaisella kullalla, hän palkkaa meitä varten pyövelin, jollemme ajoissa saa taaksemme voimaa. (Istuutuu.)
JÄGERHORN. Mitä turmeltuneempia ovat Ruotsin herrat, sitä varmemmin voittavat lahjomattomat miehet.
KLICK. Kumpikaan herroista ei näytä huomaavan, että liittymällä Venäjään tehdään laskuvirhe. Te unohdatte, että tällä kansalla on oma sielu ja sydän, josta se ei voi hetkessä luopua. Sen tuhannet pakomatkat korpeen, takanaan risteilevät kasakkalaumat, ovat syöpyneet kauhukuvina sen vereen. Piilopirteissä vietetyt pitkät päivät ja pelonalaiset yöt ovat jättäneet sen mieleen tuijottavan vihan. Eivätkä voi suomalaiset miehet unohtaa raiskattujen kotiensa raunionäkyjä, ei tässä polvessa eikä vielä tulevissakaan. Hekö ottaisivat avosylin vastaan itärajalta marssivat — "vapauttajat"?
SPRENGTPORTEN (ylpeänä). Rohkeneeko täällä joku väittää, että Savon kansa on unohtanut Brahelinnan everstin, hyväntekijänsä, rohkenen sanoa? Ja onko muussa Suomessa jo haalistunut se kunnia, jonka se sai erään nuoren upseerin nostaessa Kustaa kuninkaan mitättömyydestä valtaan? En usko. En saata uskoa.
KLICK. Kaikki hyvät työt muuttuvat tämän kansan mielestä rikoksiksi sinä hetkenä, kun niitten tekijä on liittynyt sen periviholliseen.
JÄGERHORN (täydestä sydämestä; tuskassa). Emmekä me, Seestan herran kiitollisimmat oppilaat, kykene ymmärtämään, kuinka hän voi muuttua tasavaltalaisesta tsaarittaren palvelijaksi.
SPRENGTPORTEN (pilkallisesti). Ja lisäksi sama mies, joka oli nuorukaisena rojalisti. Ette, sillä te näette vasta viitan, jota mies kulloinkin kantaa, ette viitan kantajaa, jonka täytyy vastata vuosisadasta. — Hyvät herrat, sallinette minulle tuon pienen huvin: hieman kiirehtiä historian etanaa.
JÄGERHORN. Luulen ymmärtäväni tuon tarinan viitoista ja etanasta, jonka tuntosarvet näyttävät hamuilevan itää. Mutta tämänpä tähden juuri: vain ratkaiseva teko, joka yhdistää meidät kuin rovion huimailtava liekki sulkee marttyyrit samaan syliin…
SPRENGTPORTEN (keskeyttäen; käskevästi). Ratsuni!
BIERKEN poistuu täyttämään käskyä palaten nopeasti takaisin.
JÄGERHORN (jatkaa ajatustaan). Vain sellainen teko on itsenäisyytemme alku. Jokainen luopumus tasavalta-ajatuksestamme on tänä hetkenä rikos.
SPRENGTPORTEN (Ehrenströmille; surumielisyys sanojensa alla). Juhana Albert, sinä nuorin oppilaistani, satutko muistamaan, mitä olen joskus sanonut totisesta patriootista?
EHRENSTRÖM. Sen muistan ikäni: "Ken ei tee kaikkea, ei tee mitään isänmaan puolesta", ja se on ollut meille kaikille pyhänä käskynä.
SPRENGTPORTEN (nousee; Jägerhornille, tähän katsomatta). Juhana Antti Jägerhorn, ymmärrätkö: siihen "kaikkeen" kuuluu myöskin rikos. Lähden Venäjälle, "luopumuksen" häpeälliselle tielle. Jollen sieltä käsin kykene luomaan tähän maahan valtakuntaa, on "rikokseni" sen ainakin pelastava joutumasta erämaaksi, jollaista suojamuuria Pietarissa kyllä suunnitellaan rakennettavaksi Ruotsia vastaan. Jo tämäkin riittäisi lohdutuksekseni kuolinvuoteellani. — Hyvät herrat, lupasin teille äsken loistavaa kostoa. Nyt näette: sillä on myöskin musta varjonsa. Ratkaiskaa.
EHRENSTRÖM (intomielisesti). Päällikköni, jokainen ajatus, joka on polttanut mieltäni, on teidän antamanne. Ketä seuraisin, ellen teitä, vaikkapa… rikokseen?
JÄGERHORN. Koko se voima, jolla olen vääryyttä vihannut, on nyt kypsä tyrannin surmaamaan. Se rakkaus, jolla olen teitä, veljet, Valhallassa rakastanut, on nyt Spartacuksen rakkautta kohtaloveljiinsä. Minäkin kutsun teidät rikokseen, mutta rikoksista tahrattomimpaan. — En voi olla tänä hetkenä kiittämättä kohtalon jumalaa, joka on antanut tänään minulle takaisin kaiken nuoruuteni voiman, juuri nyt, kun rikoksista jaloin meidät vaatii omakseen. — En epäile siis minäkään sanoa: valitkaa.
SPRENGTPORTEN. Ken seuraa minua, lähteköön oitis, ken jää, hän hoitakoon täällä… hautoja (mitaten silmillään läsnäolevaa seuraa, joka, lukuunottamatta oikealle jäänyttä Björnramia, on siirtynyt Jägerhornin edellisen repliikin aikana lähemmäksi koroketta) ja haudoilla… vaivaiskoivuja. (Tekee tervehtivän liikkeen, poistuu peräovesta.)
KLICK on noussut Sprengtportenin viime sanojen aikana korokkeelle ja antaa lujin puristuksin kätensä Jägerhornille.
JÄGERHORN (nousee portaisiin).
KLICK (seuraa hänen jäljessään).
EHRENSTRÖM (katsahtaen kysyvästi jäljelle jääneisiin; äkkiä). Minä seuraan Suomen ylpeintä ylimystä! (Poistuu peräovesta.)
BIERKEN (lähestyy etualan pöytää; päättävästi). Kunniavelka on maksettava. (Ottaa pöydältä pari rahapussia; työntäen toisen v. Otterin kouraan.) Siinä on, sinä vanha pukki. Voit maksaa kaikki lemmenvelkasi summamutikassa. (Poistuvat peräovesta.)
HIERTA (on tullut pöydän luo ja siepannut yhden rahapusseista; lähtien toisten jälkeen, Björnramille). En voi sietää heitettävän rahoja huonoihin käsiin… au revoir. (Poistuu peräovesta.)
BJÖRNRAM vetää peräoven kiinni, katsahtaa oikealle ja portaisiin, syöksyy äkkiä pöytää kohti, ryhtyy kahmimaan rahapusseja taskuihinsa, kasvoilla varkaanahne ilme.
Väliverho.
KOLMAS NÄYTÖS.
Ylipäällikön teltta Husulan leirillä. Teltta on korkeahko ja kauttaaltaan tummansinisestä kankaasta. Peräseinässä käytävä taustalle, jota ei kuitenkaan näy, sillä verhot muodostavat aukon, josta ajatellaan nähtävän viistoon vasemmalta oikealle, mutta ei suoraan taustalle. Vasemmalta taka-alalta ja oikealta etualalta käynti teltan toiseen osaan ja ulos. Oikeassa takanurkassa on sinikeltainen Ruotsin lippu. Keskellä näyttämöä on mustalla verholla peitetty laaja pöytä, jolla on papereita ja karttoja, sekä lähettyvillä tumma, korkeaselustainen nojatuoli. Teltan permanto on hieman epätasainen. Vasemmalla etualalla on ryhmässä pari kiveä ja laaja kanto, jotka on peitetty istuimiksi tummalla kankaalla.
I KOHTAUS.
Bierken, v. Otter, Björnram ja Hierta tunkeilevat uteliaina ja liikehtivät Klickin ympärillä, joka ei näytä saavan suunvuoroa.
HIERTA (kävelee touhukkaana etualalla). Charmant, charmant…
v. OTTER (keskellä seisovasta ryhmästä). Par la barbe… parbleu…
BIERKEN (v. Otterille). Lakkaa siitä murisemasta.
BJÖRNRAM (terävästi). Antakaa hänen kertoa! Missä on kuningas?
BIERKEN. Mitä aikoo herttua ja laivasto?
KLICK (istuutuen nojatuoliin; hengästyneenä). Odottakaa…
Heinäkuisessa helteessä…
v. OTTER (on kaatanut taskumatistaan pieneen pikariin ryypyn). Ryyppy, veli hyvä.
HIERTA. Mepä olemme jeevelinmoisia poikia, charmant.
KLICK (otettuaan ryypyn). Yötä päivää ratsulla, kurkussa tomu ja sieraimissa Suomenlahdelta ruumiitten haju…
BIERKEN. Näitkö Suursaaren sankaria?
KLICK. Herttua ei ole Suursaaren jälkeen tehnyt mitään, laivasto makaa Viaporissa, ja kapina kiertää kulovalkeana laivalta laivalle. Huhuttiin, että kuningas aiottiin vangita ja kutsua kansakunnan kokous päättämään itsenäisen Suomen hallitusmuodosta. Toiset kannattavat Jägerhornia ja tasavaltaa, toiset ovat valmiit antamaan Suomen kruunun Kaarle herttualle, jos hän nousee veljeänsä vastaan. Ja kuningas kulki, kuulema, höperönä laivan kannella ja tuhersi itkua.
HIERTA (muiden nauraa hohottaessa). Qu'elle bagatelle!
BIERKEN. Mutta me olemme kuulleet, että kuningas on jättänyt laivaston ja on matkalla maa-armeijaan?
KLICK. Niin on, sillä herttua on Juudas eikä sankari. Hän ei nosta miekkaa veljeänsä vastaan, mutta jättää hänet meidän käsiimme. Hän on luvannut kuninkaalle lähettävänsä täksi illaksi saarilaivaston Haminanlahteen tukeakseen muka meidän hyökkäystämme ensi yönä Haminaa vastaan. Mutta samalla hän on antanut sanansa kapinallisille, ettei laivasto tule ampumaan laukaustakaan joukkojemme hyökätessä. Herttua, nähkääs, odottaa, että me suoritamme työn ja hän saa "tahrattoman" kruunun. (Nousee.) Mutta siinä hän erehtyy.
BJÖRNRAM. Vasta hiljan saapuneena en ole oikein varma, mitä veljet ovat täällä suunnitelleet. Loistavia tekoja, luulen?
BIERKEN. On kyllä aiottu jos jotakin. Mutta mitä tehdä täällä keskellä
Husulan soita. Miehistö sairastelee ja…
KLICK. Sitä parempi. Sillä meistä, vain meistä riippuu nyt Suomen kohtalo. (Lähestyen, melkein kuiskaten.) Vai ettekö tiedä, että kuningas on matkalla tänne, Husulaan.
v. OTTER. Parbleu, hän juoksee kuin jänis surmanpensaaseeni
KLICK. Hän on käsissämme. (Siirtyy vasemmalle taka-alalle, jää odottavana katsomaan taustalle päin.)
HIERTA (pelästyneenä). Mi-mi-missä on Jä-Jä-Jägerhorn?
BIERKEN (epäluuloisesti). Siitä asti, kun hänet korotettiin ylipäällikön ajutantiksi, näyttää hän viihtyvän huonosti seurassamme.
BJÖRNRAM (viekkaasti). Älkäämme ihmetelkö, veljet. Kuka meistä ei nauttisi suosiota, jos sitä meille tippanenkin pirahtaisi.
KLICK (lähestyen; tuimasti). Mitä täällä uskalletaan? (Björnramille.) Pyrittekö kylvämään keskuuteemme epäröintiä ja kateutta? (Kaikille.) Jägerhorn ratsastaa parhaillaan Anjalan tietä kuninkaan edellä, ja kuningas ajaa vaunuissa omaa kuolemaansa takaa. Joka leiriin hän kylvää kapinaa, ja joka pysähdyspaikassa ottaa kuninkaan vastaan mykkänä tuijottava joukko. Kuoleman silmät tuijottavat, kuningas näkee sen, mutta hän ei uskalla palata, sillä Haminan valloitus on hänen ainoa pelastuksensa. Odottakaa ja totelkaa.
BJÖRNRAM. Mikään ei ole minulle mieluisampaa kuin totella mestariamme. Mutta en ole tosiaankaan täysin varma mitä sanovat sotamiehet meidän leirissämme asiasta, lähes puolet ruotsalaisia ja…
v. OTTER. Jaa, pojat, taistelevatko ne vihollista vastaan vielä sittenkin kun…
II KOHTAUS.
Isaura tulee näkyviin vasemmalta.
ISAURA (erikoisesti v. Otterille). Toivon, etteivät kavaljeerit ole joutuneet pelon valtaan? (Ojentaa kätensä v. Otterin suudeltavaksi.)
KAIKKI (kumartavat).
HIERTA (sopertaen). Mademoiselle, quelle beauté…
v. OTTER (mielihyvästä palaen; tankaten). Jalosukuinen neiti, vain hieman harkintaa, ansaitaksemme… Pohjolan kauneimmasta kädestä… (Kykenemättä jatkamaan kohteliasta lausettaan; suuriäänisesti.) Suoraan sanoen: hurmaavasta sydämestä tarjoo Sebastian von Otter vaikka joka päivä tämän syntisen päänsä.
ISAURA (on istuutunut nojatuoliin). Herroille lienee turvallista kuulla, että eversti Hastfehr on valmis marssimaan Savon-joukkoineen avuksemme heti, kun Suomen pelottomimmat ritarit ovat antaneet arvoisensa iskun.
KLICK. En ole epäillyt hetkeäkään, että myös sisämaan joukot ovat yhtyneet meihin, ennenkuin huomisaamu on valjennut.
BJÖRNRAM. Olisi kuitenkin hyvä tietää suunnitelmasta jotain muutakin kuin…
HIERTA (keskeyttäen). Oh, suunnitelma! (Kumartaen Isauralle.) Emmekö ole ritareita, jotka iskevät sidotuin silmin, kun…
v. OTTER (työntäen Hiertan syrjään). Kylläpä kai. (Isauralle tarkoittaen.) Mutta jos täällä joku kiistää kunniasta ansaita ensimmäisenä… (Hiertaa tyrkäten.) Ymmärrätkös?
BIERKEN. Ja mitä tässä enää jauhetaan tyhjiä akanoita. Kaikki yhden kortin varaan ja… kuningas lautaan.
BJÖRNRAM (taka-alalta). Ratsuja…
KLICK. Ketähän? (Siirtyy oviaukon luo.)
ISAURA (nousee).
BIERKEN. Jägerhorn!
KLICK (oviaukolta). Niitä on kaksi! (Katoo taustalle.)
ISAURA. Hyvät herrat, olen iloinen, että olette hetken lähestyessä valmiit mieleltänne. (Björnramille; äkkiä.) Paitsi te, herra…
BJÖRNRAM (nokkelasti; viitaten Hiertaan ja v. Otteriin päin). Sidotuin silmin lentävät sokot ja päätä vailla kukot. En ole kumpiakaan…
ISAURA (poistuu vasemmalle).
III KOHTAUS.
Jägerhorn, Klick ja Ehrenström tulevat taustalta.
JÄGERHORN (tuoden Ehrenströmin etunäyttämölle). Katsokaa, nuorin veljemme on palannut! Ei tuhlaajapoikana, vaan hyvänä ennusmerkkinä.
KLICK (ihmeissään). Mistä tulet? Yli rajanko vai…?
JÄGERHORN. Kerro heille. Sinä todistat parhaiten, että juuri me valitsimme oikean tien.
EHRENSTRÖM (istuutuen vasemmalle). Uskossani kenraaliin petyin katkerasti. Hän juhli maatiloillaan kuin ainakin ryssäläinen pajari, hovissa hän mielisteli Katariinaa kuin kätyri ja näytti unohtaneen kokonaan patrioottien asian. Kun rohkenin hänelle tästä huomauttaa, julmistui hän kuin pahin satraappi ja uhkasi toimittaa minut Siperiaan…
KAIKKI (ihmeissään mumisten). Siperiaan…
EHRENSTRÖM. Niin, Siperiaan, minut, joka olin jumaloinut häntä poikaiästä asti. — Silloin pakenin. En kyennyt kumartamaan ryssäläiseen malliin. Kotimaassa olen vaeltanut kurjana paikasta toiseen. Kuninkaalta ei minulla, karkurilla, ole armoa odotettavissa. Jos astun hänen eteensä, lyöttää hän minut rautoihin tai lähettää suoraan mestauslavalle. Jägerhorn ja te, veljet, olitte ainoa toivoni. (Jägerhornia tarkoittaen.) Tapasin hänet Liikalassa, ja hän otti minut vastaan kuin kaivatun veljen…
v. OTTER. Oikein tehty. Nyt vanhat hautaan, ja tänä iltana annetaan miehen kädestä.
JÄGERHORN (kaikille). Tunnette siis tilanteen?
ERI ÄÄNET. Olemme valmiit!
JÄGERHORN. Kuulkaa tarkasti. (Upseerien kokoonnuttua tiheäksi ryhmäksi hänen eteensä.) Kun kuningas saapuu seurueineen, astumme kaikki hänen vaunujensa luo. Minä, kreivi Possen ajutanttina, johdan hänet tänne, ilmoittaen, että kreivi on tulossa etuasemilta ja pyytää kahdenkeskistä keskustelua selostaakseen joukkojen asemat ja hyökkäyssuunnitelman. Kuninkaan astuttua telttaan asetutte te, Bierken ja Ehrenström, vartijoiksi kummallekin ovelle. Ja te muut johdatte seurueen von Otterin telttaan ja tarjoatte herroille tulomaljoja nopeassa tahdissa. Jos saan sopivan tilaisuuden, tulen itse antamaan teille merkin, jonka jälkeen poistutte seurasta yksi erältänne ja siirrytte tänne. Jos en ole tullut viimeistään neljännestunnin kuluttua, siirrytte samoin, ilman kutsuani. Kukin tarkastakoon ajoissa pistoolinsa. — Keräännyttyämme kuninkaan ympärille lausun keskustelun kuluessa kuuluvalla äänellä sanan tasavalta ja tähtään. Ymmärrättekö?
KAIKKI (nyökkäävät).
BJÖRNRAM on vetäytynyt ryhmästä erilleen ja aikoo hiipien kadota taustalle.
IV KOHTAUS.
Samassa astuu Björnramia vastaan Isaura, estäen hänen aikeensa.
ISAURA. Kavaltaja.
BJÖRNRAM (vetäytyy vasemmalle etualalle, näytellen hämmästynyttä).
MUUT (ympäröivät hänet samassa puoliympyrän muotoiseen kehään).
ISAURA. Hän aikoi hiipiä kuningasta vastaan ja myödä teidät hyvästä hinnasta.
BJÖRNRAM. Olen kyllä havainnut olevani armollisen neidin epäsuosiossa.
ISAURA. Jo Tukholmassa hän herätti epäluulojani. Hän näytti päässeen
Armfeltin suosioon nopeammin kuin hänen ansionsa edellyttävät…
HIERTA (kopeloi nokkelasti Björnramin rintapieliä ja vetää esiin sinisen merkin). Voilà Sininen merkki! Hän on kertonut tästä minulle… Urkkijain merkki, voilà!
BIERKEN (tarttuen pistooliin). Kuolema.
JÄGERHORN. Seis. Ei mitään melua nyt. (Osoittaen oikealle.) Viereiseen telttaan, sitokaa lujasti.
BIERKEN (ottaen Björnramia käsivarresta). Ja lukko hampaisiin, kyllä osataan. (Vie Björnramin oikealle.)
JÄGERHORN (kuohuksissaan). Te muut? Oletteko vannoneet?
KLICK. Rauhoitu, veli, sinä tiedät voivasi meihin luottaa.
JÄGERHORN. Niin, niin, siirtykää teltan edustalle ja tuokaa ajoissa sana.
(Klick, v. Otter, Ehrenström ja Hierta poistuvat taustalle).
ISAURA (lähestyen; kuiskaten). Rakkain…
JÄGERHORN Minä vapisen…
ISAURA. Sinä? Kuinka…
JÄGERHORN (katkonaisesti). Minä vapisen… ja silmäni ovat pimeässä.
ISAURA (hoivaa Jägerhornin nojatuoliin istumaan). Lepää hetkinen, toivut kyllä.
JÄGERHORN (yhä katkonaisesti). Tiedäthän… kun metsässä tarttuu otsaasi hämähäkin verkko, tarttuu toinen, kolmas… peittävät silmäsi, tunkevat huultesi väliin kuin katkera tomu. Sinulla on kiire heittää ne pois. Et pääse niistä eroon. Ne tuntuvat kasvoilla yhä, vaikka olet ne pyyhkinyt menemään. Luulen, että Juudaksen kämmenellä oli tuollaista nihkeää verkkoa, kun hän antoi kättä, ja huulilla tuollaista kitkerää tomua antaessaan suudelman… Petturin käden kosketuksesta minä nyt vapisen.
ISAURA (rauhoittaen). Tiedän… olet oikeassa.
JÄGERHORN (sisäisessä hädässä; melkein kuiskaten). Ja minusta tuntuu, kuin nyt odottaisin hänen suudelmaansa.
ISAURA (suutelee äkkiä Jägerhornia; kääntäen leikiksi). Siinäs sait.
Maistuiko katkeralta? Vai kitkerältäkö?
JÄGERHORN (yhä ristiriitaisessa mielentilassa). Polttavalta…
ISAURA (nauraen). Eikö miltään muulta?
JÄGERHORN. Ikäänkuin kaukaiselta… (Äkkiä, kuin löytäen oikean langan.) Niin, juuri sellainen olet sinä minulle. Sinun suudelmasi on kuin tummanpuhuva rypäle, joka jostain lasketaan huulilleni. Mutta sinä, sinä itse et ole lähellä. Sylisi on avoinna, mutta kuitenkin loittonet…
ISAURA. Vain tähän päivään ja tähän tummansiniseen telttaan saakka.
JÄGERHORN (melkein uhkaavasti). Viime aikoina on minun yhä useammin täytynyt pysähtyä ajattelemaan sinua ja minua.
ISAURA. Ota pistoolisi esiin, tarkasta se ja koettele onko käsivartesi vakaa. Nyt älä mieti muuta, jos aiot onnistua.
JÄGERHORN. Juuri sitä parhaillansa teen. (Vaativasti.) Mitä rehellisemmin avaat nyt sydämesi sitä vakaammin tähtää käsivarsi.
ISAURA (epävarmana). Tarkoitin… tuotat itsellesi turhaa kärsimystä.
JÄGERHORN (puoliksi itsekseen). Suuren teon edellä lie Getsemanensa jokaisella. Minulla oli jo Juudas ja jäljellä olet — sinä.
ISAURA. Minä?
JÄGERHORN (nousten). Sinun salaisuutesi!
ISAURA. Muistat kai sanoneeni, että vihaan kuningasta, koska hän häpäisi minut sukuni edessä, ja hovia, koska siellä turmeltui nuori elämäni.
JÄGERHORN. Miten sinut häväistiin? Miten turmeltui elämäsi? Näiden kysymysten alla juuri on salaisuus.
ISAURA. Sanoit luottavasi minuun…
JÄGERHORN. Nyt voit näyttää, että olet luottamukseni arvoinen.
ISAURA. Etkö muista, ken lähestyy? Onko nyt tunnustusten aika…
(Äkkiä.) Ja kestätkö sen, oletko varma?
JÄGERHORN (jäykästi; miettivästi). Minun täytyy kestää tilinteko sinun kanssasi ja itseni kanssa… juuri nyt. (Kiihkeämmin.) Mitään epäselvyyttä, salaisuutta, jonka alla voi piillä kylmyys, kierous, petos, ei saa jäädä tänä hetkenä välillemme. (Hiljaisesti.) Sekin lienee Getsemanesta osa…
ISAURA (pieni uhma äänessä). Kuule siis… (Istuutuu nojatuoliin.)
JÄGERHORN nojaa viereiseen pöytään tai nojatuoliin.
ISAURA. Pian eromme jälkeen pääsin hoviin. Luulin tulleeni onnellisten valtakuntaan. Minulle tuhlattiin siroja kumarruksia ja sieviä sanoja. Vieläpä prinssi Fredrik anoi suosiotani. Jos joskus muistuit mieleeni, hymähdin säälivästi itsekseni. Mutta… sitten rakastuin.
JÄGERHORN (katkerin hymyin). Et tietenkään toivottomasti?
ISAURA. En, vaan syvemmin kuin olisi sopinut hovin galanteriaan, ja lisäksi mieheen, joka oli aikeissa mennä avioliittoon toisen naisen kanssa.
JÄGERHORN. Siis keneen?
ISAURA. Häneen, jonka lemmenseikkailut ulottuvat Neapelista Tukholmaan, prinsessoista kamarineitsyt-tuttavuuksiin saakka. Ja hänen häitänsä valmistettiin, näytelmiä harjoitettiin ja karuselli rakennettiin kaupungin kokoiseksi…
JÄGERHORN. Niinpä niin…
ISAURA. Ja ne tulivat, tulivat. Mikään ei voinut niitä estää, sillä niin oli kuninkaan tahto. Mutta minua, minua hän rakasti… Sen tiesin, vaikka hän ei voinutkaan sitä sanoilla sanoa…
129
JÄGERHORN (naurahtaa katkerasti).
ISAURA. Vai luuletko, että rakkauteen tarvitaan sanoja?
JÄGERHORN. En, en, en!
ISAURA. Vihkimisyönä hän ryösti minut, vei maakartanoonsa, ja minusta tuli hänen rakastajattarensa. Oo, miten minä kostin tuolle vihitylle vaimolle, joka armollisesti oli suvainnut suudelmalla kiittää minua, hänen häittensä tanssijatarta. Kuulitko? Minusta tuli hänen rakastajattarensa.
JÄGERHORN (melankoolisen katkerasti). Miten sopivaa; Armfelt on hovin maître des plaisirs (halveksivasti) ja sinä — maîtresse.
ISAURA. Enkä sitä keneltäkään salannut. Paljastin suhteeni uhmamielin koko hoville ja itketin nuorta rouvaa. Niin tein… (masentuen) kunnes havaitsin, että olin kaikkien halveksima, kurtisaani, jolle keikarit alkoivat salaa tarjota lemmenkohtauksia. Havahduin, katsoin ympärilleni. Olin kuin tuo Tristanin rakastettu, kedolle ruoskittu, mutta itseni häpäisemänä, en toisten.
JÄGERHORN (raskaasti). Ja sitten… minä kelpasin pelastajaksi.
ISAURA. Ei, olit ainoa, joka koskaan olit ollut minulle oikea ritari. (Nousten.) Siispä: kosta puolestani, eikä kukaan voi antaa itseänsä toiselle sen rehellisemmin kuin minä itseni sinulle. — Kun tallaat kuninkaan hautaan, syökset samalla hänen suosikkinsa kunniasta kurjuuteen, maanpakolaiseksi, mitättömäksi. Tahraa verellä hänen koreat kasvonsa, jotta voin ne unohtaa… kokonaan.
JÄGERHORN (kuin näkisi allaan kuilun). Et siis…? Kuinka? Et ole unohtanut? Olet hänen, yhä hänen…
ISAURA. En, en. — Ne vain katselevat kuin… itsetyytyväinen viettelys…
JÄGERHORN. Tulit lääkettä hakemaan. Mikä mielenvikainen sattuma! Mitä sanonkaan… sattumako? Ei, ei… Helvetillinen harmonia! — Niinhän tein minäkin. Hain parannusta toisen sylistä. Sinä haet minulta. Tahdoin syövyttää sinun kuvasi olemattomiin toisen avulla. Sinä aiot pestä sen verellä, joka minun tulee vuodattaa. Samaa maata, samaa. Nainen on vain julmempi miestä. Viisaat ovat tainneet olla oikeassa.
ISAURA (hiljaisesti). Tiesin astuvani tuomarin eteen.
JÄGERHORN (puoliksi itsekseen). Korvata toinen toisella, rakkaus pienemmällä rakkaudella. Kenties julman elämän armeliasta viisautta? Mutta voi sitä, joka joutuu korvaamaan!
ISAURA. Etkö sitä itse sanonut, että olemme joutuneet samaan onnettomuuteen. Elämän edessä ovat pahat tekomme ja kärsimyksemme yhtä. Eikö se juuri meitä sovita ja lähennä?
JÄGERHORN (valoisammin). Niin, minä, itse vikapää, en ole oikea mies sinua tuomitsemaan. Sen sanoo oikeudentuntoni. (Joutuen jälleen kärsimyksen valtaan.) Mutta… minusta tuntuu, että yksityiset vihantunteemme tahraavat sen jalon rikoksen, jonka on minulta oikeutettu vaatimaan… yksin isänmaa. (Syyttävästi.) — Sinä toit pienen koston siihen, missä piti olla vain puhdasta velvoitusta…
ISAURA (vakuuttavasti). Alentuuko jalon tekosi arvo siitä, että tyrannin surmaamalla voit puhdistaa myös sen rakkauden, joka kokemattomuuteni tähden tahrautui. Ei, siitä se kirkastuu.
JÄGERHORN on kävellyt hetken, pysähtyy Isauran sanojen satuttamana ja istuu miettien vasemmalle.
ISAURA (lähestyen; hyväillen Jägerhornin päätä; houkutellen). Elämä kaivaa hautoja joka päivä. (Kumartuen yhä lähemmäksi.) Me luomme ne omalta osaltamme umpeen…
V KOHTAUS.
Klick ilmestyy hiljaa taustalta telttaan, jää odottavana taka-alalle.
JÄGERHORN (kuin löytämäisillään pelastavan ajatuksen). Mitä sanoitkaan?
Molemmat ovat jaloja tekoja? Toinen ei kiellä toista…
ISAURA. Ne vaativat toinen toisensa. Voitko sanoa rikostasi jaloksi, jos et astu siihen kantapäilläsi jalo lupaus myös avuttoman naisen puolesta?
JÄGERHORN (mieleltään kirkastuen). Nyt tuntuu selkeämmältä…
Tarkoitat? Jos kieltäisin vaativani hyvitystä loukatulle naiselle…
ISAURA. Nuoruutesi rakastetulle…
JÄGERHORN. Saisin kilpeeni tahran jo ennen taistelua.
ISAURA (painautuen Jägerhornin lähelle). Etkö tunne: liittämällä suureen kohtaloosi pienen katumuksentekijän koroitat mieltäsi oikealla hetkellä, juuri nyt, suurimman tuokion kynnyksellä…
JÄGERHORN (nousten; onnellisena). Sinäpä sen sanoit! — Salaisuutesi oli tehdä näiden hetkien koettelemuksen ylivoimaiseksi. Mutta… oikeaan aikaan sinä osasit myöskin avata Getsemanen portit. (Koskettaen Isauran hiuksia; lempeästi.) Magdaleena…
KLICK (kuin peläten häiritsevänsä). Veljeni… luulimme kuulevamme…
(Kuuluu kaukaa taustalta yksinäinen torventoitotus.)
JÄGERHORN (toitotuksen vaiettua). Oikeinpa kuulit. (Iloisen varmasti.) Nyt on kaksin verroin silmä tarkka ja käsivarsi vakaa. (Poistuu taustalle.)
KLICK (Isauralle; nopeasti). Pyydän saattaa teidät toiseen telttaan.
ISAURA. En tahdo. Tehtäväni on täällä.
KLICK. Tehtävä on meidän! Sitäpaitsi… (Alkaa kuulua ulkoa pysähtyväin hevosten korskahtelua ja voimakasta äänten sorinaa.)
ISAURA. Olen teille avuksi, en vahingoksi, siihen saatte luottaa. Ja nyt… kukin paikalleen.
KLICK (katsahtaa taustalle; lähestyy). Jos kuningas näkisi teidät täällä…
ISAURA (ylpeästi). Mitä te pelkäätte? Eikö teillä ole panoksia? Ettekö osaa tähdätä?
KLICK. Osaamme kyllä. (Kääntyy; poistuu.)
ISAURA. Tahdon nähdä läheltä, vierestä, miten kosto täyttyy… (Siirtyy taka-alalle, katsoo oviaukosta viistoon oikealle, kuuntelee ulkona liikkuvan seurueen ääntensorinaa; tämän äkkiä lakattua hätkähtää, katsahtaa vielä kerran oviaukosta ja poistuu vasemmalle.)
VI KOHTAUS.
Kustaa III ja Jägerhorn tulevat taustalta.
KUNINGAS (mennen suoraan kohti pöytää, silmäten sillä oleviin papereihin). Noo, nuori herra, käyttäkäämme aikamme hyvin ennen kreivin saapumista, jotta hän voi ruveta miettimään teille nopeaa arvonylennystä, jonka — tietääkseni — hyvin ansaitsette.
JÄGERHORN (kylmästi, kohteliaasti). Pyydän käskyjänne, majesteetti.
KUNINGAS. Piirrokset, kartat!
JÄGERHORN (viitaten nojatuoliin; kumartaen jäykästi, mutta kohteliaasti). Suvainnette istahtaa, käyn noutamassa. (Aikoo poistua taustalle.)
KUNINGAS (epäluuloisena; äkkiä). Seis!
JÄGERHORN palaa jälleen kuninkaan eteen ja katsoo tyynesti häntä silmiin.
KUNINGAS (katsottuaan hetken tutkivasti, jälleen rauhoittuen). Niin, noutakaa.
JÄGERHORN kumartaa, poistuu.
KUNINGAS ottaa pöydältä käteensä jonkin piirroksen, istuu nojatuoliin ja levittää paperin polveaan vasten ja ryhtyy sitä silmäilemään.
VII KOHTAUS.
Isaura tulee oikealta, lähestyy hitaasti kuningasta, joka ei häntä huomaa.
ISAURA (laskien hiljaa kätensä tuolin selkänojalle). Kumma piirros, teidän majesteettinne.
KUNINGAS (katsahtaa; hätkähtäen). Neiti… (Ponnahtaa tuolista; ihmeissään.) Haamu, luulen…
ISAURA (synkästi). Vain maanpakolainen.
KUNINGAS (tointuen hämmennyksestä; taitavan kohteliaasti). Ja haamunakin poikkeus! Asiaan kuuluvaa rumuutta vailla. Todellakin… yhä vain "la plus jolie".
ISAURA. Juuri tuosta innostelevasta herjausnimestä, jonka hovinne kavaljeerit minulle antoivat, tulin vaatimaan hyvitystä teidän majesteetiltanne.
KUNINGAS (kylmähkösti). Suvainnette sitä ennen selvittää mistä saitte rohkeutta unohtaa käskyni, joka tarkoitti parastanne.
ISAURA (kohteliaan ivallisesti). En ole hetkeäkään unohtanut, että teidän majesteettinne karkoitti minut Quedlinburgiin, korkean sisarensa hoviin, jotta minun rakkauteni lakkaisi häiritsemästä Hedvig de la Gardien aviollista onnea.