language: Finnish

JUUDAS

Nelinäytöksinen draama

Kirj.

LAURI HAARLA

Helsingissä, Kustannusosakeyhtiö Otava, 1925.

HENKILÖT:

YRJÖ MAUNU SPRENGTPORTEN.
ANNA ELISABETH, Seestan rouva.
JUHANA ANTTI JÄGERHORN.
HEDVIG MARIA, Nynäsin rouva.
BEATA KRISTIINA.
ISAURA.
KAARLE HENRIK KLICK.
KUSTAA III.
SEBASTIAN VON OTTER.
JUHANA ALBERT EHRENSTRÖM.
STEN BIERKEN.
JEAN MARIE HIERTA.
KUSTAA BJÖRNRAM.
HENRIK ARGILLANDER.

Tapahtuu Suomessa kustavilaisena aikana.

ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.

Kustavilaistyylinen huone Seestan kartanossa. Oikealla (katsomosta käsin) pieni pelipöytä tuoleineen. Taempana oikealla ovi muihin huoneisiin ja tämän vieressä pieni tarjoilupöytä. Oikealla takanurkassa muuri ja tämän lähettyvillä kaappikello ja pari tuolia. Takaseinän ovesta näkyy osa pientä salonkia siroine huonekaluineen. Taka-alalta, hieman vasemmalta, nousevat pimeähköt kierreportaat vinttikerrokseen. Portaitten edusta ja vasen nurkkaus ylempänä muuta permantoa. Tällä korokkeella kaappi ja seinän viereen työnnetty pöytä. Vasemmalla korkea ikkuna ja tämän lähettyvillä sohva ja pöytä parine tuoleineen. Vasemmalla kaapin päällä kolmihaarainen kynttilänjalka, jonka kynttilöitä ei vielä näytöksen alussa sytytetä, ja katossa kattokruunu.

Ulkona hämärtyvä myöhäiselokuun ilta. Kierreportaat ja vasemmanpuolinen nurkkaus jäävät tiheään varjoon.

Ensimmäisessä ja toisessa näytöksessä käyttävät herrat aikansa siviilipukuja ja peruukkeja. Viimeksimainittuihin nähden tekevät kuitenkin poikkeuksen Jägerhorn ja Klick, joilla on omat hiuksensa, edellisellä ruskeat ja tuuheat, jälkimmäisellä musta, sileä leikkotukka. Eversti von Otterilla on koko ajan yllään sotilaspuku. Naiset käyttävät ajalle ominaisia ylhäisönaisten pukuja: värikkäitä ja laajahameisia "rastisilji"-, "triumfantti"- ja "peaudesoire"-pukuja kireine kureliiveineen ja runsaine koristeineen.

I KOHTAUS.

Henrik Argillander, lihava pappi, istuu vasemmalla, sohvalla, piippua polttaen, edessään pikari ja liköörikannu. Beata Kristiina, kirkkoherran kasvatti, sytyttää viimeisiä kattokruunun kynttilöitä.

BEATA KRISTIINA (kirkkoherralle; lähestyen, niiaten arasti). Rukoilemalla rukoilen kasvatusisää, ettei hän juopuisi tänä iltana liikaa. Olemme vieraina jalosukuisen everstin ja ritarin kartanossa, ja armollinen emäntämme pahastuisi, jos…

ARGILLANDER (keskeyttäen; muhoilevan leppoisasti). Siveän tyttäreni pitäisi muistaa, että siellä Kuopion puolessa saa pappiparka juoda sakat ehtoolliskalkista. Täällä on boolimaljat kiinalaisesta porsliinista ja hopeasta kannut… eletään kuin Herodeksen hekumassa… Siellä kyttyräselät ja kaatuvatautiset!

BEATA KRISTIINA Mutta isäntämme itse on matkalla Gammelbackasta tänne ja Tukholmaan suurissa asioissa. Teidän tehtävänne koko Savon papiston edusmiehenä menee tyhjiin, jos… juhlitte liian aikaisin. (Yhä hätäisempänä; katsahtaen portaisiin.) Ja mitä sanoisi nuori herra Jägerhorn, jonka ankarista hyveistä on maine levinnyt ylhäisten ja alhaisten pariin.

ARGILLANDER (nauraa hohottaen). Vai sieltäpäin sen piikaisen kenkää puristaa. Eikös olekin päivät päästään konverseerattu ja replikeerattu, puistokäytäviä koreasti kepsuteltu ja elokuisessa hämärässä… amyseerattu…

BEATA KRISTIINA (syvästi loukkaantuneena). Kasvatusisä…

ARGILLANDER (leppoisasti). Nää… nää, tarkoitin vain sanoa, että minun heikko lihani taitaa olla täällä pienemmässä kiusauksessa kuin Eevan luonto… rippilapsessani. Mutta — palatakseni asiaan — en kiellä kieltäymyksen suurta arvoa, jos se on ikäänkuin tulevaisen nautinnon talteen panemista.

BEATA KRISTIINA (ottaen kannun pöydältä). Saanhan siis kantaa tämän pois?

ARGILLANDER (ojentaen pikarinsa; pyytävästi). Vie, tyttäreni, vie… Mutta… vielä lohdutuksen pisara… (Beata Kristiinan täyttäessä pikaria.) Lihallekin on sanottava hyvästit säädyllisellä tavalla. (Nousten.) Juon maljan Savon jumalan, Yrjö Maunu Sprengtportenin, kunniaksi. (Juo maljan.) Ja sinun pitää niiata. (Istuutuu jälleen.)

BEATA KRISTIINA (leikillään niiaten; iloisesti). Niiaanpa mielelläni… olen valmis uhraamaan ajallisen onneni ja… sieluni autuuden patrioottien alttarilla…

ARGILLANDER (varoittavasti). So-soo, mamselli! (Karkeasti.) Etkös tiedä astuvasi avioon lihallisen poikani, pitäjänkirjuri Argillanderin kanssa? Sinun säädyllesi on sopimatonta kuherrella täällä sydämillä ja autuuksilla. Mene nyt ja ojenna tapasi.

BEATA KRISTIINA (puoliksi itsekseen). Menen, mutta sydän on minun omani… (Kääntyy oikeanpuolista ovea kohti.)

II KOHTAUS.

Juhana Albert Ehrenström, nuori vänrikki, tulee peräovesta kädessä "Siunattu Painovapaus".

EHRENSTRÖM (jo ovelta). Posti Tukholmasta! Viimeinen numero "Siunattua Painovapautta". "Spartacus" paljastaa hoviherrain vehkeet. (Lukee.) "Aatelius on kauppatavaraa. Viisikymmentätuhatta plootua maksaa onnenonkijalle paroonius. Kahvilakeikarit tulevat majureiksi ja eversteiksi, sillä lahjuksilla ja parisilaisilla näyttelijättärillä rakennetaan valtakunnan armeijaa…" Niin kirjoittaa "Spartacus" ja vertaa kuningasta Eerik Pommerilaiseen. Rohkea poika! Ja tiedättekö, kuka hän on?

BEATA KRISTIINA. Kukas muu kuin Valhallan mestari, jalosukuinen
Jägerhorn…

EHRENSTRÖM. Eipäs Olekaan, vaan miettiväisten muusain palvelija
Valhallassamme. Odottakaa!

BEATA KRISTIINA (istuutuu oikealle).

EHRENSTRÖM (mennen portaitten juureen; kutsuen). Spartacus! Tule tuomiolle… (Kääntyen jälleen Beata Kristiinan puoleen.) Jägerhorn on veljesseuramme profeetta ja omatunto, mutta runoniekkamme on Kaarle Henrik Klick.

ARGILLANDER. Mutta, nuori herra, jos keltanokat hoitavat rovastin ja piispan virkaa, millä istuimella sitten istuukaan teidän hierarkiassanne eversti Sprengtporten?

BEATA KRISTIINA. Kun olin äitivainajani keralla pienenä tyttönä
Brahelinnassa, oli hän mielestäni kuin nuori ruhtinas…

EHRENSTRÖM (yhä innostuneempana). Generalissimus! Suurempi ruhtinaita ja kuninkaita… Washington ja… ja Engelbrekt, tyrannien karkoittaja!

III KOHTAUS.

Kaarle Henrik Klick tulee portaista, papereita kädessä.

KLICK (jo portailta; sukkelasti). Kuulkaas nyt, kirkkoherra, tuossa on syy, että aateli on pakanallisesti lakannut käymästä kirkossa. (Viitaten Ehrenströmiin.) Me olemme oppineet itse saarnaamaan.

ARGILLANDER (merkitsevästi). Tosi on, että sielunpaimenen on nykyaikana helppo hoitaa jalosukuiset sielut taivaaseen. Jos vielä pääsisimme ostamasta aatelisherroilta papinvirkoja, kiittäisimme Sallimusta tyhjistä kirkonpenkeistä… (Naurahtaa tyytyväisenä.)

KLICK (kumartaen; iroonisesti). Huomaan, että kirkko valistuu meidän mukanamme rienauksen jaloissa opeissa. Mutta… mehän tuhlaamme aikaa! Everstimme tulojuhlaan on ohjelma valmistamatta. (Antaen kumartaen yhden papereista Beata Kristiinalle.) Neiti Beata, tässä on teille… proloogi tämäniltaiseen näytelmään.

BEATA KRISTIINA (nousten; silmäten paperiin). Laulu, minulle? En rohkene laulaa niin korkealle seuralle.

KLICK. Te säestätte ja vänrikki Ehrenström laulaa. Ja näyttelijöiksi molemmat korkeat rouvat ja herroista Hierta ja Bierken. Mitäs sanotte?

BEATA KRISTIINA. Minulle on suuri kunnia olla osaltani valmistamassa iloa Seestan kuuluisalle herralle.

EHRENSTRÖM (tarjoten käsivartensa). Neiti Beata, suvaitsetteko… (Poistuvat taka-ovesta; taustalta, näkymättömistä alkaa pian kuulua hetken kestävä, hiljainen säestely.)

ARGILLANDER (on lähestynyt Klickiä; tuttavallisesti). Näin neljän silmän välillä: taivutan Savon papiston ja kansan oikean asian puolelle, jos sangen arka omatuntoni sopivasti rauhoitetaan ja Herran palvelijain luonnolliset edut otetaan huomioon.

KLICK. Savon kansa on liittynyt lujalla uskollisuudella jo ennen papistoa, Brahelinnan ajoista alkaen, everstiimme, hyväntekijäänsä. Se ei ole pettävä patrioottien noustessa.

ARGILLANDER (leveästi hymyillen; itsetietoisesti). Tämä kansa on veisannut aina paimentensa suulla, (hyrähtäen nauramaan) sillä meillä on helvetin piina sanojemme suolana.

IV KOHTAUS.

Taka-ovesta tulevat Hedvig Maria, Nynäsin rouva, nuori, vilkas ja kaunis nainen; Anna Elisabeth, noin 40-vuotias, väsyneen ja lempeän näköinen Seestan rouva, ja näiden jäljessä luutnantti Jean Marie Hierta ja vänrikki Sten Bierken. Edellinen on ulkomuodoltaan tyypillinen kustavilaisen ajan kahvila- ja hajuvesisankari, jonka kasvoilla on houna ja pikkutärkeä leima ja jonka korea pitsikoristeinen puku todistaa kiireestä kantapäähän turhamaista muotikeikaria. Jälkimmäinen on nuori, kalpeatko mies, jonka eleet ovat hermostuneita ja katse levoton ja synkkä.

HEDVIG MARIA. Yllätys! he sanovat. Näytelmäkö?

KLICK (kohteliaasti, rakastuneesti; antaen yhden rooleista). Tässä teille, pakeneva Psyke, toivottomalta Erokselta…

HEDVIG MARIA (samassa läheisessä sävyssä). Leikkiä vaiko totta?

KLICK. Niin paljon leikkiä kuin puuttuu uskallusta paljastamaan toivotonta sydäntä.

HEDVIG MARIA. Ja niin paljon kai totta kuin leikki sallii?

KLICK (kuiskaten). Niin paljon kuin itse näytelmässä rakastatte onnellista kreiviä, niin paljon toivon minä teiltä.

HEDVIG MARIA. Katsotaanpa… (Lukee "roolistaan":) "Kuningattaren ensimmäinen hovineiti…"

KLICK (kääntyen Anna Elisabethin puoleen, joka on istuutunut vasemmalle ja vaihtanut muutamia sanoja Argillanderin kanssa). Ja tässä… kuningattarelle. Tosin vähemmän lempeä kuin kuningatar Seestan hovissa… (Ojentaa "roolin" kumartaen.)

ANNA ELISABETH (lempeän leikillisesti). Pelkään, etten osaa näytellä muuta kuin sairasta mieltä ja murheellista muotoa; tottumus on toinen luonto.

KLICK. Pieni muutos virkistää, armollinen rouva.

ANNA ELISABETH (nyökkää hymyillen).

KLICK (Bierkenille; antaen "roolin"). Sinut, veljeni Bierken, nimitän drabanttien kapteeniksi. (Kääntyen samassa Hiertan puoleen; liioittelevasti.) Mutta Jean Marie Hierta on itse kuningas. (Ojentaa Hiertalle "roolin".)

HIERTA (tarttuu asiaan yksinkertaisen innokkaasti). Jaa, jaa, siinäpä osasit oikeaan. Kuulun isoäitini kautta Bonde-sukuun ja tämän kautta Horneihin, myös kreivilliset Posset ja Sparret ovat koristaneet sukupuutani, niin että… ma foi! eräissä pikkuserkuissani on melkein kuninkaallista verta. — En vérité! Karaktääriini sangen sopiva… (Siirtyy innokkaana taka-alalle, ryhtyen lukemaan osaansa.)

KLICK (laskien leikkiä Hiertan kustannuksella; toisille ikäänkuin salaa Hiertalta). Vain hän tuo näyttämölle oikeata hovitapaa: pitsinenäliinat hajuvettä täynnä ja kyyneleistä kosteat lemmenkirjeet — tyhjissä taskuissa. Todellakin: Gustave le roi!

HIERTA (kääntyen Klickin puoleen). Mais mon Dieu! Täällähän kuningas riitelee mustasukkaisena kuningattaren kanssa? Miten porvarillista!

KLICK (nokkelasti). Rauhoitu, veljeni! Kuningas ei ole mustasukkainen puolisostaan, vaan kreivistä hovineidille, jota kreivi rakastelee kuningattaren lisäksi. Eikä kuningatar ole mustasukkainen kuninkaasta, vaan rakastajastaan tämän rakastajattarelle, mikä tapa, tietääkseni, on juuri hienoimmissa piireissä comme il faut.

HEDVIG MARIA. Mutta näytelmän juoni? Kertokaa…

KLICK. Vain pieni hoviskandaali.

HIERTA (innostuen). Ooh, skandaali…

KLICK. Tapahtuu Drottningholmissa, aamuyöllä. Kun verho nousee, on edessämme hovineidin ja kreivin lemmenkohtaus. (Hedvig Marialle.) Tunnustan, rouva Hedvig, että olen itsekkäästi riistänyt kreivin osan itselleni. (Kaikille.) Toisessa kohtauksessa palaa hovineiti kreivinsä luota emäntänsä huoneisiin. Välttääkseen käytävässä seisovia vahtisotilaita hiipii hän — tapansa mukaan drabanttisalin kautta, jossa komentava upseeri viettää yönsä. Mutta hän kompastuu kynnykseen, hänen pieni kenkänsä singahtaa hurmaavasta jalasta ja kierii vuoteen alle, jolla nukkuva kapteeni herää ja anastaa kengän. Sukkela upseeri sanoo kiusoitellen: Kun huomenaamuna näytän tämän suloisen kengän hoville ja kuningattarelle, saan palkaksi majurin arvon, sen takaan. Hovineiti rukoilee hädissään armoa, polvistuu hänen vuoteensa ääreen ja nyyhkyttää suloisesti. Kapteeni kuiskaa: "Ma chère, jos sallitte saman suosion minulle kuin kreiville viime yönä… kolme suudelmaa, on kenkä teidän jälleen."

ANNA ELISABETH (hymyillen). Julma mies…

HEDVIG MARIA. Mitä tekee hovineiti?

KLICK. Neiti ilostuneena maksaa tuon lunastussumman kolmin kerroin, saa kengän ja palaa kuningattaren suojiin.

HEDVIG MARIA. Uskomatonta!

KLICK. Tukholman hovissa ei ole mikään lankeemus mahdotonta.

HIERTA (nauraa hekottaa taka-alalta Klickin väitteelle).

KLICK. Mutta eräs kapteenin hylkäämä kamarineitsyt mi kateus sydämessä seurannut tuota tapahtumaa, ja aamulla se on koko hovin ja kuningattaren tietona. Syntyy myrskyinen kohtaus, joka kuitenkin päättyy kaikkien yhteiseksi parhaaksi, sillä kuningatar ilmoittaa, että iloinen perhetapaus on odotettavissa, ja kuningas lyö kreivin ritariksi haaveellisin menoin.

HIERTA. Mikä nerokas spectacle!

ANNA ELISABETH (hymyillen). Minua melkein arveluttaisi olla tässä häijyssä ivassa mukana, jollen tietäisi herra mieheni tulevan tästä hyvälle päälle. (Sydämellisesti.) Viihdyttääksemme hänet viipymään Seestassa olemme tänään iloisella mielellä kaikki. (Leikillisesti, iloisesti.) Te nuoret saatte mielin määrin vihata noita kruunupäitä… tänään tahdon pysyä mukana, vaikka yksinäisyydessäni olenkin usein ihmetellyt tuota vihan katkeraa oppia.

KLICK (kohteliaasti). Tähän hyvän sydämen ihmettelyyn vastaa parhaiten veljeni Ehrenström laulullaan. (Kääntyen peräovea kohti.) Prologi alkaa! (Läsnäoleville.) Se on laulu nykyajan naurettavista pikkutyranneista. (Istuutuu taka-alalle).

V KOHTAUS.

Ehrenström tulee takaovesta kädessä nuottivihko.

EHRENSTRÖM (sirosti kumartaen; lausuu laulun nimen). "Les tyranneaux ridicules." (Esittää seuraavan laulun karrikoivin ilmein säestyksen kuuluessa taustalta.) [Säestys voi tapahtua pianolla, kitaralla tai luutulla.]

Sansonin Charles on rikkain Ranskan pyöveleistä, ja köyhin kuudestoista on Louis. Mut tää jos tyhjä penningeistä, Charles vippaa, mutta — hioo veistä, ja riemuitsee Paris.

    Taas Tanskanmaassa Kristian on morfinisti,
    ja prinssi Fredrik kantaa kyttyrää.
    Siell' leski vanha maan on risti.
    Ja ken on myrkkyspesialisti,
    hän arvoon kiipeää.

Mut nokkelimmat arvat kolmas Kustaa heittää: Hän naist' ei lemmi, mutta pojan saa, hän viinan kieltää — viinat keittää, hän tanssein pirunsorkan peittää ja kahlein armahtaa.

VI KOHTAUS.

Laulun kestäessä tulee portaista Juhana Antti Jägerhorn kantaen kädessään kolmihaaraista kynttilää. Hänen tullessaan kynttilän valo heittää portaitten vasempaan seinään hänen varjonsa, joka pysyy hetken paikallaan, ennenkuin hän itse tulee näkyviin. Bierkenin ja Hedvig Marian huomio kääntyy varjoon, ja jälkimmäinen huomauttaa siitä hiljaa kuiskaten ja kädellä viitaten Anna Elisabethille. Viimeisten säkeitten ajan Jägerhorn seisoo viimeisellä porrasaskelmalla ankarana, mutta rauhallinen ilme kasvoillaan, ja heti laulun loputtua nousevat herrat, paitsi Argillander, kunnioittavina kuin päällikön edessä. Beata Kristiina ilmestyy heti säestyksensä lopetettuaan peräovelle ja istuutuu ovipieleen.

JÄGERHORN (rauhallisen ylevästi). Meidän on ylennettävä mielemme hyveen harjoituksin eikä matkittava riettaan hovin turhamaista elämää. (Asettaa kynttilänjalan vasemmalle kaapin päälle.)

KLICK (kunnioittavasti, mutta iloisesti). Mitä käskee Valhallan päämies?

JÄGERHORN. Miten on puolustanut karhunkämmenkilpeänsä Kustaa Björnram?

EHRENSTRÖM. Kypärin Walfauderina voin vakuuttaa, että hänen miekkailutaitonsa ja kykynsä kestää ruumiillista tuskaa ovat moitteettomat.

HIERTA. Minut hän vei eilen illalla huoneeseensa ja teki satanistisia temppuja: sammutti kynttiläin valot kaukaa, huoneen toisesta päästä, ja sytytti ne taas miten tahtoi. Ja sitten… minulla oli kunnia lainata hänelle kaksi dukaattia. Sacre Dieu! miten meillä oli hauskaa.

JÄGERHORN (Bierkenille ja Ehrenströmille). Veljemme Turnausmarsalkka ja
Walfauderi saattakoot proselyytin tänne tavalliseen tapaan. (Bierken ja
Ehrenström poistuvat peräovesta).

JÄGERHORN (kaikille). Veljeskuntamme kokous alkaa. (Siirtyy oikealle etualalle; läsnäolevista poistuvat eri ovista Argillander, saattaen Anna Elisabethia, ja Klick, saattaen Hedvig Mariaa; Hierta järjestää korokkeen kokousta varten: asettaa esille pöydän ja tälle laajan, mustan verhon, jonka ottaa kaapista; sytyttää kaapin päällä olevan toisenkin kynttilähaarukan ja asettaa tämän, paperit ja musteen hanhensulkineen pöydälle, touhuten koko ajan innokkaana ja tärkeänä.)

JÄGERHORN (Beata Kristiinan aikoessa poistua viimeisenä oikeanpuolisesta ovesta). Neiti Beata… (Beata Kristiinan lähestyessä.) Olen ajatellut teitä… tuolla kammiossani.

BEATA KRISTIINA (arastuen). Tulen melkein hämilleni… (Hätäisesti.) Olen varmaan häirinnyt… (koettaen leikillä peittää hämmennystään) lentämällä kuin utelias kana kuulemaan tuontuostakin herrojen keskustelua. Mutta… minulla kun ei koskaan ennen ole ollut onnea…

JÄGERHORN. Ajattelin niitä vaikeuksia, joihin kohtalo on teidät vienyt…

BEATA KRISTIINA. Se lienee orvoksi jääneen tavallinen kohtalo… joutuu kaukaisten sukulaisten…

JÄGERHORN (keskeyttäen). Se on loukkaus sydämen vapautta kohtaan, se on teidän elämänne turmelemista, mitä kuulin Anna-rouvalta…

BEATA KRISTIINA (kuin säikähtäen). Hänkö? Avasin hänelle sydämeni, äitini nuoruuden ystävälle, en ajatellut, että…

JÄGERHORN. Rauhoittukaa. Otin hänen luottamuksensa vastaan loukatun naisen ritarina, siitä voitte olla varma. — Niin paljon kuin riippuu meidän voimastamme, Seestan isäntäväen ja minun, emme salli teidän joutua vasten tahtoanne tuon juopottelevan kirkkoherran kehnon ja huonotapaisen pojan vaimoksi. (Lämpimästi.) Tähän sanaani saatte luottaa, neiti Beata.

BEATA KRISTIINA. Luulin… siellä maalla, että kasvatusisäni tahto oli kova sallimus, jota vastaan oli synti kapinoida. Täällä olen oppinut ajattelemaan. Kun luulin teidän eräänä iltana puhuvan sydämen oikeudesta ja hyveen ylpeydestä, joka kerjurinkin vaatteissa saa ruhtinaat kumartamaan, silloin ymmärsin, että minulla on oikeus asettua kasvatusisääni vastaan.

JÄGERHORN. Te olette ihailtava, Beata Kristiina. Teidän sydämellenne ei hyveen tarvitse antaa käskyjä…

BEATA KRISTIINA. Minun ei ole tarvinnut mitään muuta kuin uskoa teidän ajatuksiinne. Enkä pelkää mitään, niin kauan kuin minulla on teidän myötätuntonne ja… (kuin kavahtaen omaa avomielisyyttään) ja… Seestan lempeän rouvan. (Iloisesti.) Kuten näette, olette jo melkein suorittanut ritarintehtävänne.

JÄGERHORN (myös leikkisässä sävyssä). Ja löytänyt palkinnokseni opetuslapsen, jonka veroista hartaassa oppivaisuudessa en ole tähän asti nähnytkään…

BEATA KRISTIINA (ojentaen kätensä). Luulen, he tulevat…

JÄGERHORN (suudeltuaan Beata Kristiinan kättä, pitäen sitä yhä vielä omassaan). Tulettehan hetken kuluttua takaisin. (Leikillisesti.) Meidän on… minä luulen… muserrettava tuo inhoittava kirkko.

BEATA KRISTIINA (nyökäten myöntymykseksi, poistuu oikealle).

JÄGERHORN (siirtyy korokkeelle).

HIERTA (kumartaen). Eh bien, kaikki on valmista… (Siirtyy oikealle jääden seisomaan.)

JÄGERHORN (jää odottavana pöydän taakse seisomaan tarkaten pöydällä olevia papereita).

VII KOHTAUS.

Kustaa Björnram, puoliksi ränsistyneeseen pukuun puettu keski-ikäinen mies, jonka kasvojen ilme osoittaa myrskyisiä elämänvaiheita, mutta myöskin nokkeluutta ja kelmiyttä, tulee peräovesta Bierkenin ja Ehrenströmin saattamana. Kaikki herrat seisovat koko kohtauksen ajan.

JÄGERHORN (Björnramille). Luutnantti ja kuninkaallinen sihteeri Kustaa Björnram, kestettyänne mielen lujuudella ruumiilliset koetukset on teidät nyt saatettu doorilaisen temppelimme esikartanoon, voidaksenne todistaa, että myöskin sieluunne on tunkeutunut Valhallan iankaikkinen valo. Te seisotte nyt ihmisenä ihmisen edessä ja tuotte julki ajatuksenne miehen suoruudella, ilman vilppiä ja peittelyä. Oletteko valmis?

BJÖRNRAM (pälyiltyään edellisen repliikin aikana salavihkaa ympärilleen). Jos riittänee swedenborgiaanien, narcissaanien ja aasialaisten veljien viisaus, valistusmiesten kirjat ja…

JÄGERHORN. Vastatkaa siis: Mikä on parhain valtio?

BJÖRNRAM Missä on toteutettu vallan kolmijako, kuten sen oikein esittää
Montesqieun "L'esprit des lois".

JÄGERHORN. Kuka on tyranni?

BJÖRNRAM. Ken rikkoo kolmijaon harmoniaa: vallankaappauksella, sananvapauden riistämisellä, kansan varoja tuhlaamalla tai huonolla elämällä, esimerkiksi (lyhyt paussi) Gustave le roi.

KLICK. Selvästi sanottu!

BIERKEN. Ja rohkeasti.

EHRENSTRÖM. Ja oikein!

HIERTA. Enkös sitä sanonut!

JÄGERHORN. Miten palvelet parhaiten isänmaata, jossa tyranni hallitsee?

BJÖRNRAM (tarkaten läsnäolevia, tarkasti seuraten vastauksensa vaikutusta). Tyrannin karkoittamalla tai (lyhyt paussi) surmaamalla.

ÄÄNIÄ (innostuneesti). Kuulkaas…

JÄGERHORN. Mihin velvoittaa veljesvala?

BJÖRNRAM. Ken luopuu maallisista eduista ja naisen lemmestä veljensä tähden, ken surmaa veriveljensä, ennenkuin uhraa valaveljensä, hän on veljeyden täyttänyt.

JÄGERHORN. ken on pettureista katalin?

BJÖRNRAM. Juudas Iskariot.

JÄGERHORN. Ja Juudaksen osa?

BJÖRNRAM. Surma ja ikuinen häpeä.

JÄGERHORN. Miten vannot meille oman veljeytesi?

BJÖRNRAM (nostaen oikean kätensä). Ihmisenä.

JÄGERHORN. Sinäpä sen sanoit. (Tarjoten korokkeelle nousevalle Björnramille oikean kätensä ja laskien vasemman hänen oikealle olalleen.) Olet veljemme ja Valhallan veljeskunnan, Rutger Ingenpojan looshin, jäsen, ja nimitän sinut asemieheksi Kultaisen Jousen osastoon. (Kaikille.) Ja nyt valmistukaa kaikki vastaanottamaan everstiämme. (Poistuu vinttikerrokseen, vieden mukanaan pöydällä olevan kynttilähaarukan.)

(Klick, Ehrenström ja Bierken poistuvat onnitellen käteltyään
Björnramia peräovesta).

BJÖRNRAM (vieden viimeisenä kättelevän Hiertan etualalle). Tämä veljeys taitaa olla hengenvaarallista hommaa.

HIERTA (istahtaen tuolille). Non, mon frère, ei muuta kuin haukuskella kuningasta ja siteerata suuren Jean-Jacques'in confessioneja.

BJÖRNRAM (äkkiä). Mutta kuninkaalla on — urkkijoita.

HIERTA (pahasti säikähtäneenä). Fi donc… Jestas sentään… (Ottaa taskustaan pienen migreeniputken, huokailee kuin sairas ja sivelee putkella ohimoitansa.)

BJÖRNRAM (lähestyen; kujeillen). Niillä on sininen merkki röyhelön alla ja leikarin naama.

HIERTA (kääntyy tuijottamaan kauhistuneena Björnramiin, ponnahtaa ylös ja katsoo Björnramin rintaröyhelön alle; retkahtaa jälleen istumaan helpotuksesta huoahtaen).

BJÖRNRAM (työntäen Hiertan luotaan). Mitä sinä, nulikka, uskallat?
(Teeskennellen uhkaavaa.) Vaadin hyvitystä!

HIERTA. Etkö sinä tiedä, että minä sairastan syvää melankoliaa, jonka olen perinyt äidin puolelta, ja ainaista kalvavaa elämäntuskaa… (Ottaen jälleen migreeniputken ja sivellen ohimoitaan.) Jollei olisi tätä vilvoittavaa migreenirasiaa, olisi minun jo monta kertaa käynyt pahemmin kuin nuoren Wertherin, joka sairasti samoja tauteja ja — surmasi itsensä…

BJÖRNRAM (nauraen). No, olkoon sitten menneeksi. Voit hyvittää kunniaani esimerkiksi — viidellä dukaatilla.

HIERTA (kaivaen kiireesti taskustaan rahat; nousten ja antaen ne
Björnramille). Parole d'honneur! Sinä olet oikea gentleman.

BJÖRNRAM (laskee kätensä Hiertan olkapäälle ja vie hänet aivan etualalle).

VIII KOHTAUS.

Samalla tulee peräovesta Argillander, menee tarjoilupöydän luo ja kaataa itselleen likööriä; ryyppää hitaasti maistellen.

BJÖRNRAM (Hiertalle; urkkien). Mistä sinä saat rahaa?

HIERTA. Me pelaamme! Bierken häviää minulle, minä häviän Klickille ja eversti häviää meille kaikille. Bierken ja minä vippaamme toisiltamme ja Jägerhornilta, joka pitää joka kerran moraalisaarnan, mutta vippaa kumminkin. (Kerskuen.) Me pelaamme uhkapeliä, näetkös, huimaavia summia, ja Bierken on rappiolla, pelihimon uhri… Voilà l'histoire, mon frère.

BJÖRNRAM. Mutta entäs apurahoja, noin suoralta kädeltä, kassoista, aatteen puolesta? Majesteettirikos on kallista peliä…

HIERTA (etääntyen; syvästi halveksuen). Me emme ole myöneet itseämme. Me olemme majureita, everstejä ja kenraaleja kohta joka poika, kun vain onni antaa takapotkun oikealla tavalla. (Siirtyy Argillanderin lähestyessä korokkeelle ja ryhtyy järjestämään sitä entiseen kuntoon.)

ARGILLANDER (on lähestynyt; muhoillen kohteliaasti). Herra Björnram ei kieltäne sananpalvelijallakaan pientä heikkoutta silloin tällöin korttipeliin?

BJÖRNRAM (viittaa Argillanderia istumaan oikealle pelipöydän ääreen).

ARGILLANDER (istuutuen). Pieni istunto korttien parissa rauhoittaa sielun ja varjelee sen suuremmista synneistä, eritoten hyvässä seurassa.

BJÖRNRAM (on istuutunut, järjestellen kortteja pöydällä; nokkelasti).
Valistuneelle hurskaudelle käy korttipakka rukouskirjasta.

ARGILLANDER. Ooho… tuopa kuulostaa näin evankeliuminkin saarnaajasta hieman lavealta sananselitykseltä…

BJÖRNRAM (sukkelasti). Vain oikeaoppista lutherilaisuutta. Eikös antanutkin Martti herra meille venyvimmän kaikista ojennusnuorista: mieliala ja hurskaus ovat kaksoisia. Ne, niin sanoakseni, punnitsevat toisensa. Eikö näin ollen voi Herra herättää mielemme näkemään herttakuninkaassa taivaallisen kuninkaan ja patakuninkaassa pimeyden ruhtinaan, joka meidän on kaikin voimin kaadettava… (Kaataen ja vetäen puolelleen korttiparin.) Kas näin. Ja myöskin nujerrettava sydämissämme. (Ottaen erilleen kortin.) Entäs tämä musta rouva? Kukas muu kuin esiäitimme Eeva, josta meidän on päästävä irti (lyöden pöytään) kuten perisynnistä.

ARGILLANDER (nauraa ja kaataa rouvan). Mikähän siinä lienee, että jumalattomat miehet ovat hauskimpia kavereita maailmassa…

BJÖRNRAM. Mikäs muu voisi tarjota papille virkistävää vaihtelua kuin jumalattomuus?

ARGILLANDER. Mutta, herra luutnantti, näin leikin lomassa en malta olla tiedustamatta, onko perää siinä huhussa, että kuningas aikoo verottaa uudella verolla papiston kymmenyksiä. Savon papisto on siitä syvästi huolissaan.

BJÖRNRAM. Sellaisesta aikeesta olen kyllä kuullut…

ARGILLANDER. Tyrannillinen aikomus! Ja Herran palvelijoita kohtaan.

BJÖRNRAM (leikillisen iroonisesti). Nähkääs, kirkkoherra, jos papin säkki on pohjaton, tottakai on kuninkaan aarrearkku sekä pohjaa että laitoja vailla. Mutta… talonpoikahan maksaa sekä kymmenykset että kymmenysten kymmenykset…

ARGILLANDER. Ehei, herra luutnantti, piru pettää peijakkaankin — sanotaan — mutta suomalainen talonpoika pettää sekä papit että peijakkaat…

BJÖRNRAM (väliin tokaisten). Tai maallisella kielellä: varas varkaankin varastaa.

ARGILLANDER (huomaamatta Björnramin ivaa). Sanokaapas muuta! Jos suurennat jyvämitan, se tekee kukkurapäät latteita kuin lehmän jäljet karjatiellä, en paremmin sano. Jos koetat punnuksia korjailla vaimosi ja lastesi parhaaksi, se paiskaa vaakaan piimäistä voita ja höyryävää lihaa, joka painaa kuin syntisen kaulassa myllynkivi.

BJÖRNRAM. Saanemme kuitenkin toivoa, että kirkkoherran syvä kokemus ja ahneudensynnin niin sanoakseni omakohtainen tuntemus on antava voimaa juurittamaan tämän paheen pois (naurahtaen ilvehtivästi) ainakin seurakunnassa.

ARGILLANDER (tuimasti). Arvon herra, tarkoitatteko te leikkiä minulla ja vakavilla asioilla? Olen tullut eversti Sprengtportenilta anomaan vainotulle Savon papistolle oikeutta kuninkaan mielivaltaa vastaan. Mutta jos hänen oppilaansa haastavat kunnon israeliitalle filistealaisten kieltä, olen hänelle huomauttava, että haemme ennemmin turvaa vaikka riettaasta hovista kuin pilkkaajien leiristä…

BJÖRNRAM (on katsellut valppaasti ympärilleen; Hiertalle). A-propos, veljeni, he harjoittelevat kiinalaisessa salongissa jotain… näytelmää…

HIERTA. Mon Dieu! Ja kuningas on tässä… (Poistuu suinpäin peräovesta.)

BJÖRNRAM (Argillanderille; asiallisen terävästi). Arveletteko, että Savon papisto liittyisi kuninkaaseen, jos se pääsee lisätystä kymmenysverosta ja ostamasta pastoraattejaan?

ARGILLANDER. Siitä panen pantiksi koko syntisen pääni ja nämä katumuksessa harventuneet haiveneni.

BJÖRNRAM. Entä jos suuremmille tilallisille ja pappiloille myönnettäisiin jälleen viinanpoltto-oikeus?

ARGILLANDER (yhä innostuen). Laillisessa humalassa me menemme vaikka hirteen kuninkaamme puolesta ja meidän perässämme koko Suomen papisto ja kansa rusthollarista loiseen saakka.

BJÖRNRAM. Siinä tapauksessa ei meidän ole vielä vannottava kummankaan nimeen, vaan odotettava ja harkittava.

ARGILLANDER. Mutta… milläs puolella te sitten oikein olette? Teidän patriotisminne ja…

BJÖRNRAM (nokkelasti). Olen yläpuolella! Sellainen pitkänokkainen kalalokki, joka saa lennellä nälkäänsä kirkuen elämän sumeitten vesien yllä.

ARGILLANDER. Mutta asioitten punnitseminen avomielisellä selkeydellä ja niin sanoakseni kultavaa'alla on paras tapa näin… Herodeksen ja Kaifaan kesken.

BJÖRNRAM. Suoraan sanoen: olen virkaheitto luutnantti, ja kuninkaallisen sihteerin arvo on kerjuupassina. Olenpa keikaroinnut röyhelöissä ja hetaleissa, olen kumarrellut lakeijana Pariisissa ja manaillut henkiä näkyviin Lontoossa ja Tukholmassa. Saksalaisen käherrystaidon tunnen paremmin kuin omat sormeni, jotka kuitenkaan eivät ole koskaan luvattomasti toisen omaan koskeneet. Sanalla sanoen: olen saanut tuhlata jokaiseen äyriin enemmän neroutta kuin minua tyhmemmät hollantilaiseen dukaattiin.

ARGILLANDER. Tjaa, en voi kieltää, että mitä tulee hengenlahjojemme maallisiin hedelmiin, olemme kumpikin vääryyttä kärsineet.

BJÖRNRAM. Nyt huhutaan Tukholmassa myöskin sellaista, että kuningas aikoo muuttaa politiikkansa saadakseen tukea papistolta ja talonpojilta aatelia vastaan. Ette voi olla havaitsematta, että silloin tuomiorovastin liperit ja piispanhiipat vaihtavat miestä kuin hovikeikarit pukua, ja nokkela aatelismies ja sielunpaimen yhdessä… sanalla sanoen: minulle kultakala, teille Pietarin kalansaalis…

IX KOHTAUS.

Beata Kristiina tulee oikeanpuolisesta ovesta neulomus kädessä ja istuutuu oikealle, odottavana katsahtaen portaisiin päin.

ARGILLANDER (silmättyään Beata Kristiinaan, nousten; peittäen tarkoituksensa ylimalkaiseen haasteluun). Niinpä niin… tunnustella ajan merkkejä ja niistä havaita mikä hyödyllistä on… öhöm. (Kulkee Björnramin kanssa keskustellen peräovea kohti.)

BJÖRNRAM (poistuu peräovesta).

ARGILLANDER (kääntyen Beata Kristiinan puoleen). Tyttäreni, panepa kokoon kimpsut ja kampsut, meidän on aika matkata jälleen sinne… Jumalan selän taakse.

BEATA KRISTIINA (nousten; säikähtyneenä). Kotiin? Näinkö pian?

ARGILLANDER He-hee, vai pian… Oo, te älyttömät galatalaiset ja nuoret naiset, etkös tiedä, että kotipuolen sulhasilla ovat olleet nämä viikot kuin sarvettomat etanat… (Nauraa merkitsevästi.)

BEATA KRISTIINA. Armollinen rouva on pyytänyt minua viipymään kauan, ja herra Jägerhorn…

ARGILLANDER (julmistuen). Jägerhorn!

BEATA KRISTIINA (asettuen vastarintaan). Hän ei salli minua kuljettaa kuin karitsaa. Hän on minun ritarini.

ARGILLANDER (melkein hyvätuulisen mehevästi). Ja kantaa kai tyhjissä taskuissaan mamsellin viirejä… (Tuimasti.) Paikalleen sanottuna: Se mies on palkaton kornetti parka, sinä olet orpo, (hurskastelevasti) jota minun tuntoni vaatii varjelemaan aatelisherrojen vilpillisistä houkutuksista.

BEATA KRISTIINA. Puolustan omaa vapauttani, jonka arvo on minulle täällä selvinnyt kaikkea muuta kalliimmaksi. Ja olen valmis sen teiltä lunastamaan kaikella mitä minulla on.

ARGILLANDER (rehevästi, melkein lempeästi). No, mutta… eikö minun rakas rippilapseni havaitse, että hän pistää päänsä pensaaseen ja paljastaa koko sydämensä suloisine aivoituksineen. Jollen olisi saanut elämän herralta ymmärtämyksen suurta lahjaa…

BEATA KRISTIINA (päättävästi). Kirkkoherra Argillander, tiedän sangen hyvin, että vain äidinperintöäni tavoitellaan aikomallanne avioliitolla. Olen valmis siitä luopumaan teidän hyväksenne, korvaukseksi siitä vaivannäöstä, jota kasvatukseni on teille tuottanut.

ARGILLANDER. Kauniisti orastaa tekemäni hengenkylvö rippilapseni sydämessä. Sen havaitsen jalosta aikomuksestasi. Mutta niin on säätänyt harkitsevainen viisaus, että alaikäiset tyttölapset eivät voi määrätä perinnöstään muuta kuin… niin sanoakseni neitsyytensä hinnalla, aviosäätyyn astumalla.

BEATA KRISTIINA. Poikanne ja hänen isänsä kaikki matalamieliset alhaisuudet eivät kykene minua lannistamaan. Se tietäkää.

ARGILLANDER. Maailman turhuus viettelee, sen näen. Mutta… minä olen naittajasi nyt ja vastedes ja kykenen kyllä pitämään huolta ajallisesta onnestasi. (Varoittavasti.) Tutki itseäsi, tyttäreni. (Jyrkästi.) Ja valmistu huomiseksi matkalle. (Poistuu peräovesta.)

BEATA KRISTIINA (seisoo hetken tuskaisen neuvottomana, katsahtaa portaisiin, kääntyy ja sulkee peräoven, hymyilee kuin vapautuneena ja rientää portaitten alapäähän; kutsuen). Herra Jägerhorn… (Katsahtaa levottomana oviin päin; jälleen kutsuen.) Herra Jägerhorn…

X KOHTAUS.

Jägerhorn tulee kiireesti portaita.

JÄGERHORN (ottaen Beata Kristiinan molemmista käsistä, vieden hänet etualalle). Olin tulossa teitä etsimään. En voinut olla kuulematta keskusteluanne… (Saatettuaan Beata Kristiinan sohvalle ja istuuduttuaan itse tuolille hänen lähellensä.) Olkaa turvassa, tulin oikeaan aikaan, kuulemaan hyveellisen sydämenne puhuvan jaloa kieltä. Kuulin teidän äänenne värähtävän häpeästä toisen alhaisuuden tähden. Ja tiesin, että olin lähetetty teidän pelastajaksenne.

BEATA KRISTIINA (alttiisti). Pelastus on jo täällä, sydämessäni.

JÄGERHORN (sydämellisesti). Tunnen, että se sydän on minulle vilpittömästi avoin, kuin hiljainen puutarha taivasta kohti.

BEATA KRISTIINA (puoliksi itsekseen). Se lienee kuin nurmi ja laidunmaa, joka kaipaa sadetta.

JÄGERHORN (vakavasti; tuskalla). Mutta, Beata Kristiina, te ette tunne minua, ette tiedä, olenko…

BEATA KRISTIINA (hymyillen). Itseäni en taida tuntea.

JÄGERHORN. Olenko luottamuksenne arvoinen? Sitä ette kysele lainkaan.

BEATA KRISTIINA. Keneen luottaisin, ellen mestariin… minäkin, nähkääs, rohkenen haastaa teille opetuslasten kielellä.

JÄGERHORN. Ja kuitenkin: tällä "mestarilla" on oma sairautensa, jota olen luullut parantumattomaksi ja jonka tähden minulla ei ole ollut oikeutta tunnustaa teille sydämeni herääviä ajatuksia. Mutta nyt, äskeisen puhtaan tekonne edessä, se muuttuisi rikoksen taakaksi, jos en kykene vilpittömyydessä olemaan teidän arvoisenne. Koko viheliäisyyteni tahdon antaa tuomittavaksenne…

BEATA KRISTIINA (hymyillen). Luulen, etten jaksa tuomita, en oikein enkä väärin…

JÄGERHORN. Teidän täytyy se kuulla, sillä teidän tulee tietää, että sydämestäni on vain toinen puoli vapaa ja onneen arvollinen, toinen on lumottu ja myrkytetty.

BEATA KRISTIINA. Sen lumoojatar myrkytti… niinkö?

JÄGERHORN. Kävin kolme vuotta sitten Tukholmassa. Olin tehnyt työtä koko nuoruuteni innolla Savon rajamailla kenttäosastoissa, ja esimiesteni suositusten piti taata minulle Tukholmassa upseerin valtakirja tuotapikaa. Mutta siellä olivat kuninkaan suosikit, tuhlari Armfelt etunenässä, panneet käyntiin häpeällisen valtakirjain ja virkojen kaupittelun. Ja he vaativat lahjuksia eli akordisummaa, joksi he häpeänsä hinnan olivat hienosti nimittäneet. Kokemattomuudessani olisin ehkä tuon laittoman veron suorittanut, mutta minulla ei ollut tarvittavaa summaa. Ja parin viikon kuluttua sain kylmän ilmoituksen, että ansioni eivät riittäneet vakinaiseen virkaan. Olin jo kokenut tarpeeksi häpeätä paetakseni kotiin. Mutta… isävainajani nuoruudentuttavuuden nojalla olin saanut pääsyn erään ylhäisen valtaneuvoksen perheeseen, jonka nuori tytär vangitsi sydämeni kokonaan. Nyt hän lienee hovin juhlituimpia kaunottaria, mutta silloin hän oli vielä liian nuori tuon hovikarusellin vietäväksi, ja ihmeellisin neitseellinen kauneus oli kuin ruusuköynnös hänen vyötäröillään. Hän oli kuin Jeanne d'Arc ilman sotisopaa, kuin uudestisyntynyt Heloise… niin hän kuunteli ja vastasi, kun vietimme iltoja hänen isänsä puutarhassa. Sen yökasteisilla nurmikkoaukeamilla me tapasimme toisiamme salaa. Ja kun aamukylmä vavahdutti meidät takaisin maailmaan, me erosimme, ja minä palasin yksinäiseen asuntooni autuaasti riutunein jäsenin ja aivoissa lähtemätön kuutamon valo.

BEATA KRISTIINA (viehtyen mukaan). Ja se nainen nukkui neitsytkammiossaan… eikä nukkunut kuitenkaan.

JÄGERHORN. Eräänä iltana, kun valtaneuvoksen kartanossa vietettiin juhlaa, oli onneni korkeimmillaan. Illan näytelmässä näytteli rakastettuni haltiatarta, joka pelastaa Rinaldon viettelijätär Armidan noidanlumoista. Hän ratsasti valkoisella hevosella. Hänen käsivartensa, jotka olivat minua onnellista — ja onnetonta — syleilleet, olivat verhottomat, ja hänen vyötäisillään säteili timanttiketju. Minä sain näytellä Rinaldoa ja seurata hänen ratsuaan. Ja huumaavien applodien vaiettua saatoin hänet näyttämöltä pukusuojaan, jossa yhteisen ilomme hurmiossa vannoimme toisillemme ikuista uskollisuutta, (katkerasti lisäten) todellakin: uskollisuutta… Seuraavana aamuna astuin valtaneuvoksen eteen, kosimaan korkean herran tytärtä, minä — viraton kornetti, ylhäisiä suhteita vailla. Vanha herra julmistui. Hänen, valtaneuvoksen, perheen ja maalaisaatelisten Jägerhornien kesken eivät mitkään sukulaisuussuhteet voineet tulla kysymykseen. Niin hän pauhasi, ja minä läksin talosta. Mutta ehdotin Magdaleenalle, rakastetulleni, että pakenisimme Suomeen. Kuvasin hänelle pakomatkan hurmaavia vaiheita, Suomen erämaita, sen kultaisia maanteitä ja ratsuani, jolla minä — Rinaldo muka — pelastaisin haltiattareni, niinkuin hän oli näytelmässä pelastanut ritarinsa.

BEATA KRISTIINA. Ja hän? Mitä hän sanoi?

JÄGERHORN. Puhuin, riemuitsin, avasin hänelle sylini ja olin valmis häntä kantamaan, ajattelematta muuta kuin pyhää kantamustani. Mutta hän, nyt hän avasi sokaistuneet silmäni. Hän naurahti lyhyesti ja kylmästi, silitti hetken päätäni säälivästi hymähtäen: "Poika parka…" Jäykistyin sanattomaksi. Hän helähti nauramaan siristävin silmin: "Galanteriaa vain, hyvä herra. Lemmenleikki on aina sallittu tulevalle hovinaiselle… Vain Suomen Sysmässä on, kuulema, aatelisjunkkareita, jotka syöksyvät suoraa päätä isäukkojen luo tankkaamaan huonolla kielellä lemmenvalojansa. Galanteriaa! Ajanvietettä ja — harjoitusta, kukaties! Oppikaa toki tapoja, hyvä herra." En ymmärtänyt muuta, syöksyin ulos, ja kun yötuuli herätti minut kauheasta unestani, tunsin melkein nautintoa, olin kuin pelastunut tyhjyyden noidan, Armidan, saarelta.

BEATA KRISTIINA. Ja niinhän pelastuittekin! Se oli vain heräämistä oikeaan aikaan.

JÄGERHORN. Enkä pelastunut kuitenkaan. Täällä, kotona, tuo nainen palasi muistoihini. Se syöpyi vereeni, paloi houkuttelevana tulena, yllätti häpeänä, joka tulvahdutti veret kasvoihin. Usein se hiipi mieleeni väsymyksenä ja uuvutti minut kuin keuhkotauti tuomitun miehen. Se kalvoi vähitellen loppuun koko nuoruuteni ilon, ja minä tuijotin pian kamarini akkunasta elämää kuin tylynharmaata seinää.

BEATA KRISTIINA (nousten; kiivaasti). Minä vihaan sitä naista! Hänellä oli kyllälti tämän elämän antimia. Ja jalkojen juuressa puhtaan nuorukaisen rakkaus, ja sen hän polkee häpeään… kuin kurtisaani laihan kukkaron katulokaan.

JÄGERHORN (väsyneesti). Miten helppo teidän on tuomita.

BEATA KRISTIINA (hiljentyen; katuen). Ei, ei! Unohtakaa mitä sanoin. Se lienee ollut vain unohdetun ja orvon katkeraa mieltä…

JÄGERHORN Mutta… jos olenkin häntä ikävöinyt kuin vanha kerjäläinen lapsuutensa päiviä, olen tuon tunnottoman kuvan edessä myös rukoillut yhtä ainoata ruhtinuuden päivää, jolloin hänen täytyisi polvistua eteeni. Mikä saatanallinen riemu: kokea hänen näyttelevän nöyryyttä edessäni ja nähdä hänen valheensa läpi. Pitää kämmenellään, tuossa kourassa hänen henkeään ja… ruumistaan…

BEATA KRISTIINA (vavahtaen tuskasta, loitoten; puoliksi itsekseen). Niinkö paljon te häntä rakastatte? (Koettaen puhua luontevan iloisesti, mutta hätääntyen.) Miten minä viivynkään… Menen auttamaan armollista rouvaa juhlavalmistuksissa. (Aikoo poistua.)

JÄGERHORN (on noussut; kiihkeästi). Jääkää! Kaikki mikä kuuluu teille, on vielä sanomatta.

BEATA KRISTIINA (kahden vaiheilla). Hän on iloinnut jo viikkoja herransa ja miehensä saapumisesta. Sillä voimalla hän nousi tautivuoteelta. Hänen heikko sydämensä, joka on saanut niin monta kertaa pettyä, sykkii ja iloitsee jälleen. Enkö kiirehtisi…

JÄGERHORN (pettyneenä). Tekin? Teidän minä uskoin kestävän armotontakin totuutta, siksi juuri, että se on vilpitöntä.

BEATA KRISTIINA (kylmähkösti). Miksi vaivaatte mieltänne hetkeä varten?
Minähän matkustan huomenna ja…

JÄGERHORN (pidättäen hänet; ehdottomasti). Siksi juuri. Nyt on puhuttava koko elämää varten. Tulkaa… (Vie Beata Kristiinan istumaan; istuutuen hänen lähellensä.) Beata Kristiina, tämän saman, ramman sydämen rohkenen tarjota teille…

BEATA KRISTIINA (katsomatta Jägerhorniin). Jalosukuinen ritari, suotte minulle arvaamattoman kunnian. Mutta… kuulittehan, kasvatusisäni jyrkkä vastarinta…

JÄGERHORN. Pelkäättekö? Ettekö usko tekään, että sydämellä yksin on oikeus ratkaista ruumiistamme ja sielustamme?

BEATA KRISTIINA. Minä en pelkää mitään. Sillä minä rakastan teitä. (Lähestyen, antaen molemmat kätensä Jägerhornille.) Olen rakastanut ensimmäisestä päivästä saakka. Mutta en tahdo peittää niitä uhrauksia, joita orvon-kohtaloni vaatii ritariltani.

JÄGERHORN (ihastuneena). Mitä suuremmat ne ovat, sitä onnellisempi olen. Me tarvitsemme vain kestävyyttä, emmekä luonnottoman pitkäksi ajaksikaan. Sillä jo on lähestymässä se hetki, jolloin aloitamme taistelun vierasta tyranniutta vastaan. Sen vapauden ihmeen, jonka Washington näytti maailmalle, me toteutamme, niin totta kuin veljesvalamme sen käskee. Ja kuka voi meidän liittoamme silloin estää?

BEATA KRISTIINA (taipuen Jägerhornin puoleen). Ei kukaan, ei mikään, sen tiedän… (Hetken vaitiolo; äkkiä, huolehtivasti.) Mutta oletko varma veljistäsi?

JÄGERHORN (levollisesti). Kuin itsestäni. Vala veljeni Kaarle Henrik on Tyrtaioksemme. Maan kaikilla puolilla on meillä uskaliaita tovereita. Ei puutu kolmenkymmenen tyrannin murhaajia, jos tarvitaan. Ja minä tahdon olla veljilleni omatunto, hellittämätön ja vakaa. (Vetäen Beata Kristiinan puoleensa.) Mitä voi tämän kaiken keskellä rakkaudellemme aika?

BEATA KRISTIINA (melkein leikkiä laskien). Aikaa en pelkää, jollei se rumenna minua sinun silmissäsi.

JÄGERHORN Nyt on hyvä olla. (Levittää käsivartensa.) Sinä ojensit puhtain käsin parantavan lääkkeen.

BEATA KRISTIINA (lähestyen). Synnintunnustus sen teki, en minä, heikko nainen, joka kaipaan suudelmaa, vain suudelmaa… (On vaipumaisillaan Jägerhornin syliin, mutta kavahtaa erilleen, sillä oikeanpuoliseen oveen koputetaan.)

XI KOHTAUS.

Anna Elisabeth tulee, oveen koputettuaan, oikealta. Hänellä on toinen avattu ja toinen suurikokoinen, suljettu ja sinetöity kirje kädessään. Hän on itkettyneen näköinen ja kävelee väsyneesti; ojentaa huoahtaen suljetun kirjeen Jägerhornille ja vaipuu tuolille, vasemmalle.

JÄGERHORN (siirtyy taka-alalle lukemaan kirjettä).

BEATA KRISTIINA (lähestyen Anna Elisabethia). Armollinen rouva, oletteko sairas?

ANNA ELISABETH (puhjeten kyyneliin). En kestä enää…

BEATA KRISTIINA. Miksi itkette, hyvä rouva?

ANNA ELISABETH (kärsivänä; kiihkeästi). Hänen levotonta henkeänsä. Se vaeltaa kuin jättiläisvarjo vieraita rantoja. Miksi hän ei koskaan väsy, että saisin häntä kerran hoitaa kuin omaani. Ei, hän ajaa takaa valtaa ja kunniaa ja kolkuttaa ruhtinasten ovilla.

BEATA KRISTIINA Mitä on tapahtunut… onnettomuusko?

ANNA ELISABETH. Herrani ei tulekaan kotiin. "Tärkeät asiat", hän sanoo, estävät. (Katkerasti.) Ne ovat estäneet aina. Hän lupasi viettää täällä viikkoja. Minä käskin sydämeni lyömään tasaisesti ja nuorentumaan. Tahdoin viihdyttää hänet jäämään luokseni pitkäksi aikaa. Ja nyt, ohi oman kotinsa ja vaimonsa, suoraan Porvooseen ja Tukholmaan ja Hollantiin. Ei päivää hän välittänyt minulle uhrata.

JÄGERHORN (joka on lukenut kirjeen, lähestyen, innostuneena). "Savon jumala" ei riitä enää. "Suomen jumala" on oleva hänen kunnianimensä. (Erikoisesti Beata Kristiinalle tarkoittaen.) Mitä äsken ennustin, sen täyttää everstimme tällä kirjeellään. Nyt joka miehelle kylkirauta. Tie on auki. (Rientää kiirein askelin peräovesta, jättäen sen jäljessään auki.)

BEATA KRISTIINA (Anna Elisabethille). Jotain iloista on tapahtunut!

ANNA ELISABETH. Kuulitko hänen ääntänsä? Se merkitsee kapinaa ja vaaroja niille, joita rakastamme. En ole mitään niin hartaasti rukoillut kuin lepoon pääsemistä ennen sen… kauheimman tuloa. Tämä rikkinäinen sydämeni tuntuu kyllä tietävän, että se on kuultu. — Saata minut huoneeseeni. (Nousee Beata Kristiinan auttamana; pysähtyy keskinäyttämölle.) Ken antaa meistä rakkautensa suurelle miehelle, hän saa valmistua uhraamaan itsensä pala palalta. Tämä on sinulle, kasvinsisareni tytär.

BEATA KRISTIINA (intomielin). Ja jos sellainen rakkaus minut tuhkaksi polttaisi, kiittäisin Jumalaa osastani…

ANNA ELISABETH. Lienet oikeassa, tyttäreni. Kärsimyskin voi olla, meille naisille, armon järjestystä. Me tunnemme sen neitseinä, ehkä… näemme sen selkeästi, kun vajaa meissä lakkaa ja täydellinen tulee. (Kääntyy, poistuu oikealle Beata Kristiinan saattamana.)

XII KOHTAUS.

Alkaa kuulua taustalta äänten sorinaa, ja herrat tulevat peräovesta innokkaasti keskustelevana joukkona. Ensin Björnram, Bierken ja Hierta, sitten Klick ja Ehrenström. Tämän jälkeen Jägerhorn, joka kulkee kirje yhä kädessä korokkeelle.

JÄGERHORN (korokkeelta). Lyhyesti, veljet: Itävallan ja Alankomaitten kesken on syttymäisillään sota. Everstimme maine on saattanut Oranian prinssin kutsumaan hänet palvelukseensa. Hän saa johtoonsa monituhantisen legioonan, jonka hän aikoo järjestää Savon-brigadin tavoin kevyeksi jalkaväeksi sekä ratsuosastoiksi. Hänellä on myös oikeus täyttää kaikki upseeripaikat. Ja nyt hän, joka on meidät sotilaiksi kasvattanut, kutsuu tässä kirjeessä meitä todistamaan kuntomme.

HIERTA. Entä… meidän asemamme dans légion? Eversti ei ole voinut jättää sitä järjestämättä ansioittemme mukaan… (Osa herroista liikahtaa uteliaana.)

JÄGERHORN (jyrkästi). Meillä ei voi olla kenelläkään mitään ansioita, sillä työ on vasta edessä. Jo huomenna on meidän aloitettava suomalaisien värväys.

KLICK. Suomalaisten? Hollannin sotaan?

JÄGERHORN. Juuri niin. Eversti ilmoittaa, että kuningas on värväysoikeuden häneltä kieltänyt. Meidän on siis suoritettava se salassa.

EHRENSTRÖM ja BIERKEN (huudahtaen). Sehän on ilmeistä kapinaa!

JÄGERHORN. Se on kapinan valmistamista ja ainoa tie.

KLICK. Ja oikea tie. Ainakaan Savon miehet eivät ole unohtaneet Savon jumalan nimeä.

JÄGERHORN. Juuri suomalaisten on muodostettava legioonan kantajoukko. Yksinäisinä palkkasotureina vieraalla maalla emme merkitse mitään isänmaan asialle. Mutta palatessamme sodan päätyttyä suomalaisten veteraanien etunenässä on arpa heitetty, Pohjolan Rooma on säikähtävä, ja kansa on nostettavissa aseisiin.

EHRENSTRÖM (vilpittömästi). Nyt minä ymmärrän! Suomalaiset Galliaan! Ja palattuamme on Kymijoki tuleva kuuluisaksi kuin Rubicon…

JÄGERHORN (tinkimättömästi). Ken epäröi, hän nouskoon ja erotkoon meistä. Nyt on kaikki yhden kortin varassa.

KLICK (toisten puolesta). Epäilisimmekö, päästessämme kärventämään
Tukholman kahvilasankareitten hienoa hipiää!

JÄGERHORN. Hyvä. (Klickille.) Sinä veljeni pidät huolen siitä, että
veljeskuntamme haaraosastot saavat käskyn värväyksen aloittamisesta.
Lisäksi: yhden teistä on noustava ratsulle ja tavoitettava eversti
Porvoossa, ennenkuin hän ehtii purjehtia satamasta.

BJÖRNRAM. Veljeskunnan alimpana asemiehenä osoittanen parhaiten intoani tarjoomalla nämä koetellut koipeni ratsun selkään ja itseni suuren everstimme palvelijaksi.

JÄGERHORN. Saat suosituksen oitis. (Muille.) Ja te muut, huomenaamuksi valmiita matkalle. (Poistuu portaisiin.)

BIERKEN. No, hitto vieköön! Kaikki yhden kortin varaan! Se on minun pelitapaani se, ja kerran se vetelee. (Kääntyen toisten puoleen.) Pojat, tämä yö pelataan, "bostonia". (Argillanderin ilmestyessä peräovelle.) Ja mukaan pappi ja pohjaton säkki.

XIII KOHTAUS.

Argillander astuu sisään.

ARGILLANDER (Bierkenille; nauraen). Sellaisesta tarjouksesta ei hengenmiehen sovi kieltäytyä, sillä valvomaan on meitä käsketty… (Siirtyy Björnramia kohti.)

EHRENSTRÖM. Pojat, juhlasaliin! Ja booli kuntoon.

BIERKEN (herrojen kääntyessä poistumaan). Kaksi boolia! (Poistuu
Klickin, Ehrenströmin ja Hiertan seurassa peräovesta.)

BJÖRNRAM. Kirkkoherran monien hengellisten lahjain joukossa lienee myös armolahja selittää unennäköjä? Vai luetaanko se teologiassa synniksi?

ARGILLANDER. Mitä kauemmin olen tutkistellut synnin olemusta, sitä sopuisammaksi ovat mielestäni käyneet synti ja hurskaus. Summa summarum theologiae…

BJÖRNRAM. Miten selitätte siis tämän tapauksen, joka on ihmeellinen kuin uni? Kuningaskala ja patrioottien leijonanharjainen otus syöksyvät parhaillaan samaan nieluun ja kiiskenpoikaset perässä…

ARGILLANDER. Virranmutkaan painun ja jökötän kuin ahven kivellä.

BJÖRNRAM. Oikein. Minä kierrän lokkina, tarkaten oikeaa hetkeä…

ARGILLANDER. Niinpä niin, etsikkoaikaa… Ja vanha ahven hotkaisee silloin maaruunsa kiiskenpoikasen toisensa perästä… yhteiseksi avuksi…

BJÖRNRAM (tarjoten kätensä). Siihen mennessä…

ARGILLANDER (lyöden kättä). Kuin ahvena kivellä. (Kulkevat taka-alaa kohti.)

XIV KOHTAUS.

Jägerhorn tulee rappusista kirje kädessä.

BJÖRNRAM (jää seisomaan odottavana taka-alalle).

ARGILLANDER poistuu peräovesta.

JÄGERHORN (ojentaen Björnramille kirjeen). Muuten… seuraat everstin määräyksiä. (Kulkee Björnramin ohitse oikealle.)

BJÖRNRAM (kumartaa syvään, aikoo sanoa jotain, mutta vaikenee ja poistuu havaitessaan Jägerhornin aikovan poistua).

JÄGERHORN (avaa oikeanpuolisen oven, katsoo etsien sivuhuoneeseen, kääntyy takaisin näyttämölle).

XV KOHTAUS.

Beata Kristiina tulee oikealta.

BEATA KRISTIINA (lähestyen). Miten käy meidän?

JÄGERHORN (vakavan riemullisesti). Me olemme nousseet mitättömyyden haudasta. (Ojentaen kätensä.) Tule… (Kääntää Beata Kristiinan katsomaan vasemmalle akkunaan.) Katso, miten elokuun hämärä tihenee ja tummenee. Yhdessä-olomme viimeinen yö on meidän ensimmäisemme. Eikä se ole koskaan loppuva…

BEATA KRISTIINA (painuen Jägerhornin puoleen). Sinun on viimeinen ja ensimmäinen hetki…

JÄGERHORN (kuumasti). Puutarha on kuin kypsä jättiläishedelmä. Me olemme kaksi elävää siementä sen kosteassa maailmassa. Lähtekäämme… (Kietoo käsivartensa Beata Kristiinan vyötäisille ja saattaa hänet kiirehtien peräovea kohti.)

Väliverho.