Auto kiiti Paddington Greenin ohi, teki jyrkän käänteen kaupungintalon luona ja jatkoi matkaansa St. Maryn pengermälle. Pian se hidasti vauhtiaan, eteni vielä verkkaisesti, sivuutti toisen auton, joka oli seisahtunut korkean rakennusryhmän edustalle, ja pysähtyi sitten muutamia metrejä kauempana. Ohjaaja hyppäsi istuimeltaan kadulle ja tuli ovelle.
"Se pitkä rouvashenkilö!" hän sanoi tuttavallisesti. "Sama, joka nousi toiseen autoon. Hän meni St. Maryn rakennusryhmään — tuonne."
"Asuntokasarmeja, vai mitä?" kysäisi Matherfield.
"Juuri niin, sir", vastasi ohjaaja. Hän vilkaisi pitkin katuja. "Auto poistui, sir. Ovenvartija kävi maksamassa."
"Näyttää siltä kuin hän aikoisi viipyä täällä jonkun aikaa", supatti Matherfield. "No niin, me myöskin laskeudumme kadulle ja tarkastamme ympäristöä." Hän maksoi ohjaajalle ja lähetti auton pois. Mennen sitten tien toiselle puolelle hän osoitti Hetherwickille vuokrakasarmi-ryhmää, johon lady Riversreade oli kadonnut. "Iso talo", hän jupisi. "Oikea kaniinitarha. Siinä ei kuitenkaan ole muuta sisäänkäytävää kuin tämä — takapuolella on vanha hautausmaa, sielläpäin ei ole ovea, sen tiedän varmasti! Niin ollen hän ei hevillä voi pujahtaa pois sitä kautta."
"Aiotteko siis odottaa?" kysyi Hetherwick.
"Minusta ei kannata ryhtyä leikkiin pysymättä mukana loppuun asti", vastasi Matherfield. "Niin, me kai odotamme. Mutta ei ole suinkaan tarpeellista värjötellä täällä kadulla. Tunnen tämän piirin — olin ennen tuolla kadunkulmauksen takana sijaitsevalla poliisiasemalla. Katsokaapa näitä tällä puolella olevia taloja, herra Hetherwick. Ne ovat kaikki matkustajakoteja, ja tunnen useimmat niiden omistajista. Vartokaa täällä yksi minuutti; hankin pian huoneen, josta voimme tarkkailla ja samalla olla itse näkymättömissä."
Hän jätti Hetherwickin seisomaan läheisen korkean seinän varjoon ja eteni itse vähän matkaa katua pitkin. Hetherwick kuuli hänen avaavan pieneen puutarhaan vievän portin ja koputtavan ovelle. Kului hetkinen. Aikansa ratoksi Hetherwick katseli vastassaan olevan vuokrakasarmin pitkiä, valaistuja ikkunarivejä, aprikoiden mielessään, minkähän ikkunan takana lady Riversreade oli ja mitä hän siellä lainkaan teki. Hänestä oli selvää, että kysymyksessä oli joku salaperäisen Baseverien ja Vivianin yökerhon yhteydessä oleva seikkailu — mutta millainen?
Matherfield palasi pian hilpeänä ja huolettomana.
"Lähdetään, herra Hetherwick!" hän supatti. "Täällä on mies — majatalon pitäjä — joka tuntee minut. Me saamme olla vahdissa hänen kadun puolella sijaitsevan seurusteluhuoneensa ikkunan ääressä. Se on paljoa hauskempaa kuin kadulla asteleminen. Siellä meillä on mukavaa."
"Teistä on siis silmälläpitäminen tärkeätä?" virkkoi Hetherwick heidän astellessaan eteenpäin.
"En mieli antaa näin pitkän ajan mennä hukkaan", vastasi Matherfield. "Aion seurata häntä, kunnes hän sijoittuu yöpymispaikkaansa. Tänne hän ei jää; piakkoin hän lähtee johonkin hotelliin."
Mutta Matherfieldin ennustus osoittautui vääräksi. Aika vieri hitaasti ummehtuneessa ja kehnossa pienessä huoneessa, johon hän ja Hetherwick olivat tulleet ja jonka ikkunasta Matherfield yhtä mittaa tarkkaili vastapäätä olevan vuokrakasarmin ulko-ovea. Keskiyö meni ohitse, mutta mitään ei tapahtunut. Puoli yhden aikaan Hetherwick arveli, ettei vahtimiseen kannattanut tuhlata kynttilää, ja ehdotti, että he poistuisivat.
"Tehkää kuten haluatte, herra Hetherwick!" murahti Matherfield, tukahduttaen epäilyttävän haukotuksen. "Myöskin minua tämä kyllästyttää. Mutta minä pysyn paikallani, kunnes nainen tulee ulos, vaikka saisin odottaa yli aamiaisen!"
"Entä sitten?" kysyi Hetherwick, puolittain ilveillen.
"Sitten katsomme — tai minä katson, jos te lähdette — mihin hän sitten menee. Minä en tyydy puolinaisiin toimenpiteisiin!" ärähti Matherfield.
"No, kyllä minäkin olen mukana loppuun saakka!" myöntyi Hetherwick.
"Onhan joka tapauksessa aamu pian käsissä."
Aamu valaisi talojen kattoja kello neljä. Siihen mennessä he eivät olleet havainneet mitään. Mutta kaksikymmentä minuuttia yli neljä Matherfield nykäisi kumppaninsa käsivartta. Lady Riversreade ilmestyi yksin vastapäätä olevasta ovesta puettuna väljään, ulsterikankaiseen matkavaippaan, kantaen pientä käsilaukkua.
KAHDESTOISTA LUKU
Toisella nimellä madame Listorelle
Heidän tähyilemänsä nainen asteli ripeästi tyhjää katua pitkin kaupungintalolle päin, ja vilkaistuaan häneen tutkivasta Matherfield laski alas venetsialaisen kaihtimen sälön, jonka välitse hän oli tirkistänyt, ja kääntyi kumppaniinsa päin. Samassa hän ojensi kätensä ottaakseen päällystakkinsa ja hattunsa.
"Nyt, herra Hetherwick", hän sanoi terävästi, "tämä on muuttunut yhden miehen tehtäväksi! Ei ole ensinkään tavatonta, että yksi mies kävelee kaduilla, ehättäen aikaiselle aamujunalle, mutta näyttäisi hiukan epäiltävältä, jos kaksi miestä liikkuisi yhdessä samalla asialla ja samaa tietä pitkin! Minä lähden hänen jälkeensä! Otan hänestä selon! Olen tottunut sellaisiin hommiin. Menkää te asuntoonne ja nukahtakaa! Pistäydyn luonanne sittemmin kertomassa uutiseni. Sanani on jyrkkä. Näkemiin!"
Seuraavina sekunteina hän oli rientänyt ulos huoneesta ja koko talosta. Harmitellen itsekseen, että oli viipynyt niin kauan puuhassa, jonka Matherfield sitten niin kursailematta otti omiin käsiinsä, Hetherwick valmistautui seuraamaan häntä. Pian hän oli viheliäisessä eteissalissa. Talon isäntä tuli juuri yläkerrasta, tukahduttaen leveätä haukottelua. Nähdessään Hetherwickin hän hymyili tietävän näköisenä.
"Joko Matherfield lähti, sir?" hän kysyi. "Kuulin oven käyvän."
"Hän meni", myönsi Hetherwick. "Hänen odottamansa henkilö ilmestyi äkkiä, ja Matherfield lähti hänen jälkeensä."
Isäntä, silonaamainen, kepeäkäyntinen mies, hymyili taaskin.
"Noilla poliisimiehillä on omituisia hommia!" hän huomautti. "Outoa puuhaa, katsella koko yö ikkunasta! Olin juuri tulossa keittämään teille kupin kahvia", jatkoi hän. "Valmistan sen muutamissa minuuteissa, jos suvaitsette. Tai kenties teetä? Ehkä pidätte teestä enemmän."
"Olette kovin ystävällinen", vastasi Hetherwick. "Mutta totta puhuen menen mieluummin kotiin ja paneudun nukkumaan. Mutta suuri kiitos silti!"
Silkasta hyväntahtoisuudesta hän sitten sujautti setelin miehen kouraan, sanoi hänelle hyvästi ja poistui. Myöskin hän meni samaan suuntaan, johon lady Riversreade takaa-ajajineen oli kadonnut. Mutta hänen saavuttuaan Harrowtien kulmaukseen ei heistä näkynyt jälkeäkään, ei oikealla eikä vasemmalla. Tie ei kuitenkaan ollut tyhjä; työläisiä oli jo menossa varhaisiin aamutehtäviinsä, ja lähellä kaupungintalon kulmausta käytteli kadunlakaisija uutterasti luutaansa. Hetherwick meni hänen luokseen.
"Näittekö juuri äsken rouvashenkilön ja hänen jälessään herrasmiehen tulevan St. Maryn pengermältä?" hän tiedusti. "He olivat pitkiä ihmisiä kumpikin."
Mies nojautui luutaansa, kääntyi puolittain ja osoitti
Paddington-sillalle päin.
"Kyllä näin heidät, herra", hän vastasi. "Kookas rouvashenkilö, kantaen pientä käsilaukkua. Meni tuon sillan ylitse Paddingtonin asemalle päin. Ja hänen jälkeensä Matherfield."
"Kas! Te tunnette hänet, niinkö?" huudahti Hetherwick kummastuneena.
Mies heilautti peukaloaan läheisen poliisiaseman suuntaan.
"Hän oli ennen kersanttina tuolla, Matherfield", hän selitti. "Tunnen hänet varsin hyvin! Kerran hän vei minut putkaan — minut ja erään toverini — kun olimme vähän juhlatuulella. Viisi shillingiä ja kulut saimme siitä. Mutta en kanna hänelle kaunaa, en kannakaan! Kiitos, herra!"
Hetherwick jätti jälkeensä toisen juomarahan ja lähti verkkaisesti astelemaan Edgware-tielle päin. Maanalaisella radalla alkoi liikenne parhaillaan; hän nousi etelään päin menevään junaan ja ajoi Charing Crossille, jatkaen sieltä matkaansa Templeen. Kello kuusi hän heittäytyi vuoteeseensa ja nukkui sikeästi, kunnes neljä tuntia myöhemmin kuuli Mapperleyn liikkuvan viereisessä huoneessa.
Mapperley, jonka työskentely Hetherwickin luona oli suureksi osaksi tyhjäntoimittamista, luki huvikseen sanomalehteä isäntänsä astuessa sisään. Hän laski lehden syrjään ja katsahti Hetherwickiin tietävän näköisenä.
"Sain viime yönä joitakuita lisätietoja", hän ilmoitti, "siitä miekkosesta, jota tuonnottain vainusin".
"Miten ne saitte?" kysyi Hetherwick.
"Pistäydyin hetkiseksi Vivianiin", vastasi Mapperley. "Siellä on eräs tuttavani, erään Flowers-nimisen kirjurin konttoristi. Se Baseverie on kerhon osakas — jonkunlainen johtaja luullakseni."
"Mihin aikaan olitte Vivianissa?" tiedusti Hetherwick. "Myöhään vai aikaisin?"
"Aikaisin — sikäläisistä", vastasi Mapperley.
"Näittekö miehen siellä?"
"Näin. Hän oli siellä koko ajan, jonka minäkin. Hän puuhaili minkä mitäkin kaiken aikaa. Mutta aluksi hän näytti vakavasti keskustelevan erään pitkän, komean naisen kanssa. He istuivat eräässä nurkkasohvassa jonkun aikaa. Sitten nainen poistui — yksin."
"Vai näitte sen, niinkö?" virkkoi Hetherwick. "No niin, koska tiedätte, mitä teette, voin yhtä hyvin ilmaista teille, että nainen oli lady Riversreade!"
"Sen arvasinkin!" vastasi Mapperley. "Niin päättelin heti. Mutta ei siinä kaikki. Sain selville muutakin. Se vainaja, Hannaford — mikäli tuttavaltani kuulin — olen ehdottomasti varma siitä, että Hannaford oli Vivianissa kerran, jollei kahdesti, korkeintaan kaksi tai kolme päivää ennen kuolemaansa. Joka tapauksessa ystäväni tunsi hänet kuvauksestani, joka luonnollisesti perustuu sanomalehdistä ja teiltä saamiini tietoihin."
"Hannaford siellä, mitä?" huudahti Hetherwick. "Yksinkö?"
"Ei — hän saapui tämän Baseverien seurassa. Siellä häntä ei kuitenkaan tunneta tohtori Baseveriena, vaan yksinkertaisesti herrana. Olen aivan varma siitä, että hänen seurassaan ollut mies oli Hannaford."
"Saitteko selville tarkan päivä- ja aikamäärän?" kysyi Hetherwick.
"En saanut. Sitä ei kertojani osannut sanoa. Mutta hän muisti sellaisen miehen."
"No niin, onhan se jo jotakin." Hän meni toiseen huoneeseen ja istuutui miettivänä aamiaispöytään. "Mapperley, tulkaa tänne!" hän huusi pian. "Kuulkaahan!" hän jatkoi, kun konttoristi saapui. "Koska tunnette Vivianin kerhon, niin menkää sinne taaskin tänä iltana ja koettakaa saada selville, tietääkö ystävänne mitään sennäköisestä pitkästä miehestä kuin se oli, joka nähtiin yhdessä Hannafordin kanssa Victoria-asemalla! Olette kai lukenut Ledbitterin selostuksen, jonka hän antoi kuulustelussa?"
"Kyllä", vastasi Mapperley. "Mutta mitä merkitystä sillä on? Ei mitään — käytännöllistä! Hän ei kykenisi edes kertomaan, minkämuotoinen miehen nenä on tai minkäväriset hänen silmänsä ovat. Korkeintaan hän voisi mainita nähneensä miehen, joka oli käärinyt kaulaliinansa niin, ettei hänen kasvoistaan voinut erottaa juuri mitään, ja että hän oli pitkä sekä muodikkaasti puettu. Lontoossa on kymmeniä tuhansia pitkiä, muodikkaasti puettuja miehiä!"
"Siitä huolimatta — kysykää!" tiukkasi Hetherwick. "Ottakaa erikoisesti selvää siitä, onko sellainen mies nähty siellä Baseverien seurassa!"
Hän lopetti aamiaisensa ja sensijaan, että olisi tavallisuuden mukaan mennyt rikosasiain keskusoikeuteen, hän vetelehti asunnossaan, odottaen Matherfieldiä. Mutta Matherfieldiä ei kuulunut, ja keskipäivällä Hetherwickin päähän pälkähti uusi ajatus; hän jätti ilmoituksen Matherfieldille siltä varalta, että tämä tulisi häntä tapaamaan, ja lähti ulos. Mielijohteensa mukaisesti hän ajoi uudelleen Paddingtonin seuduille ja koputti sen talon ovelle, jossa hän ja Matherfield olivat olleet pitämässä silmällä vastapäistä vuokrakasarmia.
Majatalon pitäjä avasi itse oven. Kun hän näki Hetherwickin, levisi hänen kasvoilleen hymy. Hetherwick astui sisälle ja nyökäytti päätään sen huoneen ovea kohti, josta hän oli poistunut vain muutamia tunteja sitten.
"Haluaisin puhua pari sanaa kanssanne", hän sanoi. "Kahden kesken."
"Täällä ei ole ketään, sir", vastasi mies. "Käykää sisään!"
Hän sulki oven itsensä ja vieraansa jälkeen ja tarjosi viimemainitulle tuolin.
"Odotin teidän tulevan takaisin tämän päivän kuluessa", hän virkkoi, hymyillen ovelasti. "Joko teidän tai Matherfieldin tahi molempien."
"Ettekö ole nähnyt häntä sen jälkeen?" tiedusti Hetherwick.
"En; hän ei ole käynyt täällä", vastasi mies.
"No niin, haluaisin kysyä teiltä erästä seikkaa", jatkoi Hetherwick.
"Kenties paria kolmeakin. Aluksi: oletteko asunut täällä kauan?"
"Olen asunut täällä siitä asti, kun nämä vuokrakasarmit rakennettiin, ja siitä on jo monta vuotta; en osaa tarkalleen sanoa, kuinka paljon aikaa siitä on." Hän vilkaisi ikkunansa vastapäätä olevaan isoon rakennusryhmään. "Kaksikymmentäkaksi tahi -kolme vuotta joka tapauksessa."
"Sitten tuntenette useimmat lähimmän ympäristön asukkaat", huomautti
Hetherwick, "ainakin ulkonäöltä".
Majatalon pitäjä hymyili, pudistaen päätään.
"Se olisi suuri urakka, herra!" hän vastasi. "Tähän Lontoon kaistaleeseen on ahdettu muutamia tuhansia ihmisiä. Tunnen luonnollisesti koko joukon lähimpiä naapurejani. Mutta jos olette Lontoosta, niin tiedätte, että lontoolaiset pysyttelevät itsekseen. Tuntunee kummalliselta, mutta tosiasia on, etten tunne kummallakaan puolella minua asuvien, lähimpien naapurieni nimiä — vaikka he kumpikin ovat olleet täällä jo jonkun vuoden."
"Tarkoitin sitä", selitti Hetherwick, "että otaksuttavasti tunnette ulkonäöltä paljon vastapäätä olevissa vuokrakasarmeissa asuvia ihmisiä".
"Niin, kyllä tunnen heistä joitakuita ulkomuodolta", myönsi mies. "Noissa vuokrakasarmeissa asuu sekalaista seurakuntaa! Joitakuita vanhoja herrasmiehiä — yksityiselämään vetäytyneitä — pari, kolme vanhaa rouvashenkilöä — kokonainen lauma näyttelijättäriä — nuo vuokrakasarmit ja näyttämö ovat hyvin läheisessä yhteydessä keskenään. Mutta luonnollisestikin tunnen heidät vain ulkonäöltä, nimeltä en ainoatakaan. Minä vain näen heidän tulevan ja menevän, käsitättehän?"
"Satutteko tuntemaan ulkomuodolta pitkän, komean naisen, jolla on vuokra-asunto tuolla?" kysyi Hetherwick. "Hän on todennäköisesti varsin hyvin puettu."
Majatalon pitäjä, jolla ei ollut takkia yllään ja jonka paidanhihat olivat käärityt ylös, kynsi miettivän näköisenä kyynärpäitään.
"Luullakseni tunnen sen naisen, jota tarkoitatte", hän sanoi vihdoin. "Hänellä on aina mukanaan sellainen helkkarinmoinen pieni rakki — musta — talutusnauhassa. Hänkö?"
"En tiedä mitään koirasta", vastasi Hetherwick. "Tarkoittamani nainen on, kuten jo mainitsin, pitkä, komea ja ylhäisennäköinen; tukka vaalea, iho raikasvärinen; ikä noin neljäkymmentä vuotta."
"Uskallanpa väittää, että hän on sama, jota ajattelen", vakuutti toinen. "Olen nähnyt sellaisen rouvashenkilön silloin tällöin — en kuitenkaan äskettäin." Sitten hän loi Hetherwickiin viekkaan, uteliaan katseen. "Ajatteko te ja Matherfield takaa häntä?"
"Ei juuri niinkään", vastasi Hetherwick. "Nyt tahtoisin tietää hänen nimensä. Sen nimen, jolla hänet ainakin täällä tunnetaan."
"Sen tiedon voin pian hankkia teille", lupasi majatalon pitäjä auliisti. "Tunnen tuon vuokrakasarmin isännöitsijän oikein hyvin — pakinoimme usein keskenämme. Hän on valmis kertomaan minulle mitä hyvänsä — näin meidän kesken. No niin, katsotaanpa vielä! Pitkä komea nainen, noin nelikymmenvuotias, tukka vaalea, ihonväri raikas, hyvin puettu. Pitääkö paikkansa, herra?"
"Täsmälleen", kehaisi Hetherwick.
"Odottakaa sitten täällä hetkinen, sillä aikaa kun minä käväisen kadun toisella puolen!" käski mies. "Kaikki jää varmasti meidän välillemme, ymmärrättehän? Kuten sanoin, isännöitsijä ja minä olemme kumppanuksia."
Hän lähti huoneesta ja hetkisen kuluttua Hetherwick näki hänen menevän kadun poikki ja laskeutuvan vuokrakasarmin pohjakerrokseen. Neljännestunnin kuluttua hän tuli takaisin, ilmeisesti tuoden uutisia.
"Toimitin asianne ripeästi, herra!" hän ilmoitti voitonriemuisesti. "Hän tunsi kuvauksesta, ketä tarkoitatte! Naisen nimi on madame Listorelle. Kas tässä! Annoin hänen kirjoittaa sen paperipalalle, kun en ole tottunut ulkomaalaisiin nimiin. Hän luulee, että nainen on jonkunlaisissa teatteripuuhissa. Hänellä on huoneisto kaksikymmentäkuusi. Mutta isännöitsijä sanoi, että hän on viime aikoina ollut harvoin kotosalla — saapuu yöksi tai pariksi ja on sitten taas poissa ehkä kuukausimääriä yhteen menoon. Eilen hän kuitenkin näki naisen täällä; hän oli ollut poissa, kertoi mies, pitkän ajan. Mutta isännöitsijälle ei muuten merkitse mitään, onko hän kotosalla vaiko poissa — hän maksaa aina täsmälleen määräaikana, ja se on pääasia, eikö olekin?"
Hetherwick lisäsi varhain aamulla antamaansa anteliasta juomarahaa ja lähti pois. Nyt hän oli varma siitä, että lady Riversreade jostakin syystä piti vuokra-asuntoa Paddingtonissa, kävi siellä silloin tällöin ja käytti siellä nimeä madame Listorelle. Mitähän siinä piili ja mikä merkitys sillä oli siihen arvoitukseen nähden, jota hän koetti ratkaista?
KOLMASTOISTA LUKU
Kuka hän oli?
Kun Hetherwick myöhään samana iltana istui asunnossaan, miettien sen päivän tapahtumia, kuului portaista askelten kuminaa ja ovelle kolkutettiin. Sisään astui Matherfield, joka silmissään ilmeikäs katse heittäytyi lähimpään nojatuoliin.
"Taivaan tähden, herra Hetherwick, antakaa minulle tilkkanen tuota wiskyä!" hän huudahti. "Olen lopen väsynyt — ja peräti pettymyksenkin vallassa! Millaisen päivän olenkaan viettänyt vainutessani sitä naista! Ja yksin Jumala tietää, mitä se kaikki merkitsee — minulla ei siitä ole aavistustakaan!"
Hetherwick tarjosi ilmeisesti perin uupuneelle vieraalleen wiskyä ja soodaa, odottaen sitten, kunnes tämä oli juonut siitä kelpo siemauksen. Sitten hän istuutui omalle tuolilleen ja otti piippunsa.
"Teillä ei taitanut olla varsin myötäinen päivä, Matherfield", hän virkkoi. "Toivottavasti se ei ollut tyyten harhaantunut ote."
"Siihen se päätyy sittenkin!" tuskitteli Matherfield. "Ajatelkaahan! Näin vaivaa loputtomasti, ja sitten hän pujahti tiehensä aivan nenäni edestä! Mutta kerron teille kaikki, juuri sitä varten poikkesin luoksenne. Kun tulin ulos talosta St. Maryn pengermän varrella, kääntyi hän parhaillaan kadunkulmauksesta oikealle, Bishop-tien suunnalle. Minä tietystikin seurasin häntä. Hän meni sillan ylitse — ison rautatiesillan — ja lopuksi Paddington-asemalle. Päättelin hänen aikovan keskikaupungille jollakin varhaisella aamujunalla. Hän meni asemalle ensimmäisen luokan lippukonttorin kautta; en ollut montakaan metriä häntä jälempänä. Mutta pysähtymättä sinne ostamaan junalippua hän asteli suoraan konttorin lävitse saapuvien junien sillalle ja kutsui vuokra-auton. Seuraavalla minuutilla hän oli noussut siihen ja kiitänyt tiehensä. Kaikeksi onneksi oli ihan lähellä toinen auto. Huusin sen luokseni ja käskin ohjaajan pysyttää ensinmainitun auton näkyvissä ja seurata sitä, minne se suuntaisikin matkansa. Niin jatkettiin taaskin ajoa toistamiseen! Ja sen loppupää oli — Waterloon asema!"
"Hän kai oli menossa kotiinsa", huomautti Hetherwick, kun Matherfield keskeytti puheensa tarttuakseen lasiin. "Dorkingiin päästään Waterloon asemalta."
"Ei hän aikonut mihinkään Dorkingiin", vastasi Matherfield. "Pian sain sen selville. Vaikka olikin varhaista, oli asemalla koko joukko väkeä, ja hänen mennessään lippukonttoriin, onnistui minun pysytellä hänen kintereillään — joka tapauksessa kyllin lähellä kuullakseni hänen kaikki, sanansa. Hän pyysi ensimmäisen luokan menopilettiä Southamptoniin."
"Southamptoniin!" huudahti Hetherwick. "Hm!"
"Southamptoniin!" toisti Matherfield. "Ensimmäisen luokan menopiletti Southamptoniin. Hän otti lipun ja lähti kävelemään vilkaisemattakaan sivuilleen; hän ei kertaakaan katsahtanut minuun. No niin, kuten jo eilen sanoin, en hevillä luovu kesken aloittamastani puuhasta. Niinpä nytkin harkittuani minuutin ajan ostin lipun Southamptoniin — kolmannessa luokassa. Sitten poistuin ulos katsomaan ilmoitustaulua. Southampton 5.40. Silloin oli 5.25. Menin senvuoksi puhelimeen, soitin päämajaamme, ilmoitin, että olin seuraamassa jälkiä ja ettei minua tarvinnut odottaa sinne koko päivänä. Sitten ostin aikataulun ja pari sanomalehteä kirjamyymälästä, joka juuri avattiin, ja menin junalle. Matkustajia oli aika paljon. Juna ei vielä silloin ollut saapunut sillalle; kun se parin minuutin kuluttua tulla porhalsi, odotin, kunnes hän astui vaunuun; häntä oli helppo pitää silmällä hänen pituutensa nojalla. Hyppäsin tupakkavaunuun vähän edemmäksi junan jälkipäähän, ja lähdimme asianmukaisesti liikkeelle. Totta pulmakseni aprikoin mielessäni, mihin oikeastaan olin matkalla! Mutta aioin mennä mihin hyvänsä hänen perässään."
"Vaikka pois Englannistako?" kysyi Hetherwick hymyillen.
"Niin, ajattelin sitä!" myönsi Matherfield. "Hän saattoi koettaa pudistaa tämän maan tomut jaloistaan, sikäli kuin minä tiesin. Se saattoi minut silmäilemään höyrylaiva-tietoja sanomalehdestä, ja näin, että Tartarian piti lähteä Southamptonista New Yorkiin kello kahden vaiheilla samana iltapäivänä. No, oli hyvinkin mahdollista, että hän aikoi matkustaa sillä laivalla jostakin syystä, erittäinkin jos hän oli sama rouva Whittingham, joka oli esiintynyt Sellithwaitessa kymmenen vuotta sitten. Minä, nähkääs, mietin seuraavaan tapaan: jos hän on silloinen rouva Whittingham, niin hän on kyllin älykäs tietääkseen, etteivät tässä maassa rikosasiain syytökset vanhene ja että hänet vielä voidaan pidättää, vetää oikeuden eteen ja tuomita; otaksuttavasti hän myöskin tietäisi, että tämä Hannafordin juttu kiinnittäisi huomion uudelleen hänen pikku asiaansa ja että hän on vaarassa. Toiseksi olin kehittänyt erään ajatuksen hänestä ja Baseveriesta. Mistä tiedämme, ettei Baseverie ollut hänen rikostoverinsa Sellithwaitessa tehdyssä petoksessa? Useimmissa senlaatuisissa tapauksissa on naisella rikostoveri näkymättömissä — Baseverie saattoi silloin olla rouva Whittinghamin kanssa yhdessä juonessa. Ja nyt hän on saattanut saada jotakin vihiä, jonka nojalla hän on varoittanut naista kehoittaen häntä livistämään, vai mitä?"
"Se kuulostaa mahdolliselta, Matherfield", myönsi Hetherwick. "Niin — hyvinkin mahdolliselta."
"Asia saattaa olla niin", tehosti Matherfield. "Olemmehan antaneet sanomalehtimiehille koko joukon tietoja. Minä kannatan sitä, että käytetään hyväksi sanomistoa; siitä on arvokasta apua joskus, ehkä yleensä, mutta erinäisissä tapauksissa voidaan siinä mennä liian pitkälle; silloin niin sanoakseni annetaan arvokasta apua viholliselle. Emmeköhän vain ole tässäkin jutussa ilmaisseet liian paljon sanomalehtien uutistenhankkijoille? Olemme esimerkiksi kertoneet heille Hannafordin muistikirjan välistä löydetystä muotokuvasta ja sinetöidystä kuoresta, joka luultavasti sisälsi hänen keksintönsä selostuksen. Kaikki se on ollut sanomalehdissä, vaikka ne tosin eivät sepittäneet siitä paljoakaan tekstiä. Mutta sitä oli sittenkin kylliksi jokaiselle, joka seurasi juttua tarkoin. Jos nyt oletamme, että Baseverie oli rouva Whittinghamin rikostoveri kymmenen vuotta sitten ja että hän on lukenut kaiken tämän sekä nähnyt muotokuvan jäljennöksen, niin eikö hän olisi oivaltanut, että nainen oli vaarassa, ja varoittanut häntä? Minusta se on todennäköistä ja toivoisinpa, ettemme olisi niin auliisti antaneet uutisiamme sanomalehdille. Olen kuitenkin hyvilläni siitä, etten ole kertonut heille yhdestä seikasta — Granettin asunnosta löydetystä lääkepullosta! Siitä ei toistaiseksi ole aavistustakaan muilla kuin minulla, teillä ja lääkäreillä."
"Luuletteko, että tämä nainen — nykyinen lady Riversreade, entinen rouva Whittingham — matkusti Southamptoniin ja mahdollisesti edemmäksikin Baseverielta saamansa vihjauksen johdosta?" sanoi Hetherwick miettivästi.
"Olen ajatellut niin", vastasi Matherfield. "Luonnollisestikin on siinä melkoisen paljon otaksumista, mutta tässä jutussa emme pääse mihinkään ilman otaksumisia. Lady Riversreade oli aikaisemmin rouva Whittingham. Rouva Whittingham teki näppärän petoksen Sellithwaitessa ja pääsi livistämään saaliinensa. Baseverie oli hänen rikostoverinsa. Nyt, kymmenen vuoden kuluttua, on rouva Whittinghamista tullut mylady Riversreade, hyvin varakas nainen. Hänen luonaan Riversreade courtissa pistäytyy äkkiarvaamatta Baseverie, jonka ensimmäinen käynti saattaa hänet silminnähtävästi kiihdyksiin. Mies tulee toistamiseen. Kolmantena iltana senjälkeen nähdään lady Riversreaden tulevan kerhosta, jossa Baseverie oleksii paljon. Nainen viettää suurimman osan yöstä vuokra-asunnossa eräässä Lontoon hiljaisessa osassa ja seuraavana aamuna livahtaa niin varhain kuin kello viisi satamakaupunkiin — Southamptoniin. Mikä johtopäätös on vedettävä? Se, että hänen matkansa Southamptoniin on varmasti jossakin yhteydessä sen kanssa, että Baseverie kävi hänen luonaan ja hän Vivianissa!"
"Minusta tuntuu, että siinäkin on perää", sanoi Hetherwick. "Mutta olemme matkalla Southamptoniin. Jatketaan sitä!"
"Juna oli oivallinen", jatkoi Matherfield. "Saavuimme Southamptoniin vähää vaille kahdeksan — minuutin tai parin myöhästyneinä. Minulla oli nälkä ja jano; olin senvuoksi iloinen, kun näin myladyn pistäytyvän ravintolahuoneeseen heti vaunusta lähdettyään. Niin tein minäkin. Olin varma siitä, ettei hän lainkaan epäilisi minun kaltaistani tyyntä, tavallisen näköistä miestä. Jos hän suvaitsisi vilkaista minuun — hän oli perin kopealta näyttävä nainen, sen huomasin — niin hän pitäisi minua kauppamatkustajana. Emmekä olleetkaan kovin kaukana toisistamme ravintolassa; hän istui pienen pöydän ääressä, nauttien teetä ja jotakin syötävää; minä olin tarjoilupöydän vieressä. En tietystikään pienimmälläkään merkillä ilmaissut kiinnittäväni häneen lainkaan huomiota — mutta sain tarkastella häntä läpikotaisin pariin, kolmeen otteeseen. Hän on todella komea, siitä ei ole epäilystäkään, herra Hetherwick — hyvin säilynyt nainen! Mutta senhän olette nähnyt itsekin."
"Teidän tulee muistaa, että olen nähnyt hänet vain kahdesti", huomautti Hetherwick nauraen. "Kerran Victoria-asemalla, kun neiti Hannaford osoitti hänet minulle; toisen kerran toissayönä kehnossa kaasuvalossa. Muuten luotan sanaanne, Matherfield. No, entä kuinkas sitten kävi?"
"Niin, hän ei hätäillyt juodessaan teetään ja syödessään voileipiään", jatkoi Hetherwick. "Kaikki hänen liikkeensä olivat perin verkkaisia, sen vakuutan teille. Vihdoin hän lähti — minä tietysti perässä, ikäänkuin sattumalta ja huolettomana. Southamptonin läntinen asema, jolle juna meidät toi, on, kuten tiedätte, jonkun matkan päässä kaupungista, ja otaksuin hänen ottavan auton. Mutta niin hän ei tehnyt, vaan poistui asemalta jalkaisin. Niin minäkin — parin-, kolmenkymmenen askeleen päässä hänen jälessään. Hän ei kiirehtinyt; minusta hän tuntui tahallaan vitkastelevan. Vihdoin välähti mieleeni syy — hän odotti liiketoimistojen avaamista. Siinä olin oikeassa: heti kun kello löi kymmenen, hän joudutti kävelyään ja oikaisi suoraapäätä määräpaikkaansa. Ja arvatkaapa, mikä se oli!"
"En osaa aavistaakaan", virkkoi Hetherwick.
"Valkoisen Tähden laivayhtiön toimisto!" ilmoitti Matherfield. "Hän meni suoraan sinne ja astui heti sisälle! Minä luonnollisesti jäin odottamaan ulkosalle sellaiseen paikkaan, josta hän ei näkisi minua tullessaan jälleen ulos. Hän viipyi sisällä parikymmentä minuuttia. Palattuaan hän kääntyi toiseen osaan kaupunkia. Ja lähellä vanhaa porttia tai puomia — tai miksi sitä nimitettäneen — joka sulkee kadun, kadotin hänet näkyvistäni — lopullisesti!"
"Sattui kai joku poikkeuksellinen syy, Matherfield", huomautti
Hetherwick. "Miten se kävi?"
"Oman typeryyteni vika!" murahti Matherfield. "Siirsin katseeni hänestä erikoisen sankassa väkijoukossa — kaupungissa alkoi liike olla hyvin vilkasta. Satuin vain sallimaan huomioni kiintyä toisaalle — ja hän oli poissa! Aluksi luulin hänen poikenneen johonkin myymälään. Pistäydyin useissa — niin uskallettua kuin se olikin — mutta häntä ei näkynyt, ei kuulunut. Vetelehdin sinne tänne, mutta tuloksettomasti. Sitten päättelin hänen pujahtaneen jollekin syrjäkadulle tai -kujalle tai johonkin sivusolaan — ja päässeen kynsistäni. Maleksittuani vielä vähän aikaa, astellen umpimähkään pitkin katuja — mikä meidän ammatissamme on kehnoa hommaa parhaimmissakin tapauksissa, sillä silloin on kaikki sattuman varassa — päätin tehdä rohkean tempun ja varmistautua ainakin yhdestä seikasta."
"Mistä? Miten?" tiedusti Hetherwick.
"Arvelin, että minun oli otettava selkoa, mitä varten hän oli käynyt 'Valkean Tähden' toimistossa", vastasi Matherfield. "Ei tietystikään ollut asiain näin ollen tarpeellista herättää epäluuloja häntä kohtaan. Mutta pidän itseäni hieman diplomaattina ja tein suunnitelmani. Menin toimistoon, sain käsiini muutaman konttoristin, joka ulkomuodosta päättäen näytti osaavan säilyttää salaisuuksia, ilmoitin hänelle, kuka olin, ja näytin hänelle valtakirjani ja pyysin häneltä haluamiani tietoja. Sain ne. Onneksi oli sama mies järjestänyt lady Riversreaden asian ja muisti hänet perin hyvästi. Oli kulunut hiukan yli puolentoista tunnin siitä, kun hän oli ollut siellä."
"Ja mitä varten hän oli siellä käynyt?" kysyi Hetherwick. "Mitä saitte tietää?"
Matherfield nyökkäsi merkitsevästi.
"Juuri sen, mitä odotinkin", hän sanoi. "Hän oli tilannut toisen luokan matkapaikan New Yorkiin Tartaricissa, joka lähtisi samana iltapäivänä, H. Cunninghamin nimelle. Heti kun sain sen tietää, tiesin taaskin pääseväni hänen jäljilleen — enää minun ei tarvinnut haeskella häntä kaupungista. Otin selvän siitä, että matkustajia alettiin päästää laivaan kello kahdesta lähtien; aluksen piti lähteä viiden ja kuuden välillä. Kehoitettuani vielä kerran konttoristia pysymään vaiti ja esitettyäni hänelle uskottavan syyn tiedusteluuni lähdin levähtämään hiukan ja oikeissa ajoin istuuduin varhaiselle, mukavalle murkinalle — ihmisen on huokaistava silloin tällöin, kuten ymmärrätte, herra Hetherwick."
"Juuri niin, Matherfield — olen aivan samaa mieltä", vakuutti Hetherwick. "Mutta uskonpa, että aivonne siitä huolimatta olivat työssä syödessänne ja juodessanne."
"Niin olivat, sir", myönsi Matherfield. "Niin — kehittelin suunnitelmiani. En luonnollisestikaan aikonut matkustaa New Yorkiin; se ei tullut kysymykseenkään. Mutta tahdoin puhutella naista. Päätin pitää varani, kun hän saapuisi Tartariciin — koska hän oli yksin, tulisi hän otaksuttavasti aikaisin. Suunnittelin pyytää häntä syrjään, puhutellen häntä tietysti lady Riversreadeksi, ilmaista hänelle, kuka olin, ja näyttää hänelle paperini sekä kysyä häneltä, voisiko hän antaa minulle tietoja eräästä tohtori Cyprian Baseveriesta. Arvelin katsoa, minkä vaikutuksen se tekisi häneen, ennen kuin tiedustaisin mitään muuta; jos hän hämääntyisi, joutuisi ymmälle ja erikoisesti, jos hän vastaisi minulle kierrellen ja vältellen, kysyisin hänellä suoraan, oliko hän, ennen kuin meni avioliittoon sir John Riversreade-vainajan kanssa, sama rouva Whittingham, joka noin kymmenen vuotta sitten asui jonkun aikaa Valkoisen Karhun hotellissa Sellithwaitessa. Ja melkeinpä päätin pidättääkin hänet, jos hän myöntäisi sen ja jos katsoisin olevan syytä siihen."
"Aioitteko mennä niin pitkälle?" huudahti Hetherwick.
"Kyllä! Minulla olisi ollut siihen oikeus", vastasi Matherfield. "Sillä ei kuitenkaan ole mitään merkitystä, sillä en tavannut häntä! Olin lähtöpaikalla paljoa ennen kahta ja hankin varman tiedon siitä, ettei siihen mennessä ollut Tartariciin noussut ainoatakaan matkustajaa. Tähyilin niin tarkasti kuin vain yhdellä silmäparilla varustettu ihminen suinkin voi kymmenen minuuttia yli yhdestä kaksikymmentäviisi minuuttia yli viiteen, mutta nainen ei tullut. Luonnollisestikin voidaan väittää, että hän pujahti alukseen huomaamattani, mutta minä olen varma, ettei hän mennyt laivaan. Ei, sir! Minun mielipiteeni on, että hän tarkemmin ajateltuaan ei lähtenytkään — matkarahan tai sen osan menettäminen ei merkitsisi mitään niin varakkaalle naiselle kuin hänelle — tai että hän alkoi viimeisellä minuutilla pelätä eikä rohjennut näyttäytyä laivalla!"
"Pelätä! Miksi?" kysyi Hetherwick.
Matherfield naurahti merkitsevästi.
"Laivan lähistöllä oli kaksi tai kolme meikäläistä Scotland Yardista", hän selitti. "En tiedä, mitä he etsivät; en tiedustanut sitä. Mutta pyysin myöskin heitä pitämään silmällä rouvashenkilöä, jonka kuvasin heille täydelleen — minkä vuoksi olen aivan varma, ettei hän saapunut laivaan. Saattoihan hän tulla satamaan, tuntea — ei koskaan tiedä — jonkun miehistämme ja — livistää. Minä en ainakaan saanut häntä silmiini. En nähnyt häntä enää sen jälkeen, kun kadotin hänet näkyvistäni aamulla. Niin pitkällä siis olen!"
"Palasitte — voitettuna?" huomautti Hetherwick.
"No niin, jos haluatte käyttää sitä sanaa", myönsi Matherfield. "Tulin takaisin seitsemän ja kolmenkymmenenkahdeksan junassa. Ja lopen uupuneena! Mutta vielä en luovu tästä yrityksestä, herra Hetherwick, ja pyytäisin teiltä erästä palvelusta. Neiti Hannafordhan on Riversreade courtissa. Sinne pääsee puhelimella tietystikin. Pyytäisin teitä soittamaan sinne varhain huomenaamulla ja kysymään häneltä, voiko hän tulla tapaamaan teitä tärkeän yksityisen asian tähden Dorkingiin puolenpäivän aikaan. Mikä paikka olisi mukava?"
"'Valkoinen Hevonen' käy laatuun", ehdotti Hetherwick.
"Hyvä siis — Valkoisen Hevosen hotellissa keskipäivällä", jatkoi Matherfield. "Menemme Dorkingiin — sillä minä tulen mukaan — kymmenen ja kymmenen junassa Victoria-asemalta. Olkaa hyvin varovainen puhelimessa, herra Hetherwick! Älkää ilmoittako, mistä syystä tulette Dorkingiin! Älkääkä missään nimessä mainitko lady Riversreadea millään tavoin! Sanokaa neiti Hannafordille vain se, että teillä on tärkeä syy, jonka vuoksi teidän olisi tavattava hänet! ja — järjestäkää kohtaus!"
"Kyllä se järjestyy", vakuutti Hetherwick. "Neiti Hannaford voi helposti ajaa Dorkingiin Riversreade courtista. Mutta en tiedä, mitä hänestä tahdotte."
"Malttakaa huomiseen saakka", vastasi Matherfield viekkaan näköisenä. "Saatte nähdä. Tapaan teidät Victoria-asemalla täsmälleen kello kymmenen."
NELJÄSTOISTA LUKU
Kiristystäkö?
Hetherwick ei vielä silloinkaan tietänyt, mistä syystä Matherfield halusi tavata Rhonan, kun hän ja Matherfield astelivat Dorkingin asemalta High-kadulle ja suuntasivat matkansa "Valkoiseen Hevoseen". Matherfield seisahtui muutamien metrien päähän hotellin ovesta.
"Odotetaan ulkosalla neiti Hannafordia", hän sanoi. "Kysyn täällä häneltä paria seikkaa. En tahdo antautua edes siihen vaaraan, että meitä kuultaisiin."
Jonkun minuutin kuluttua Rhona saapui autossa; nähtyään miehet hän tuli heitä vastaan. Matherfield kävi asiaan vitkastelematta.
"Neiti Hannaford", hän alkoi, vilkaisten varovasti ympärilleen ja puhuen hiljaa, "onko lady Riversreade nyt kartanossa? Hän on!" hän jatkoi, kun Rhona nyökkäsi. "Milloin hän sitten palasi?"
"Hyvin varhain eilen aamulla", vastasi Rhona empimättä. "Seitsemän ja neljänkymmenenviiden junalla Victoria-asemalta. Hän oli kartanossa puoli kymmenen."
Matherfiled kääntyi Hetherwickiin päin kasvoillaan äärimmäisen tyrmistynyt ilme.
"Riversreade courtissa puolikymmenen eilenaamulla — tiistaina!" hän huudahti. "Mahdotonta! Omin silmin näin hänet eilen aamulla puolikymmenen Southamptonissa."
"Olen aivan varma siitä, ettette nähnyt!" tokaisi Rhona, naurahtaen ivallisesti. "Olette jonkun kummallisen harhavaikutelman vallassa, herra Matherfield. Lady Riversreade oli puolikymmenen eilen aamulla täällä omassa talossaan minun seurassani. Sen voin vannoa!"
Miehet katsoivat toisiinsa. Kumpikin näytti tekevän toiselle äänettömän kysymyksen. Äkkiä Matherfield lausui kysymyksensä ääneen kummastelevasti ja harmistuneesti.
"Mikä ihmeen otus on sitten se nainen, jota seurasin Southamptoniin?"
Matherfield ei saanut vastausta. Rhona, joka ei lainkaan käsittänyt hänen puhettaan, loi Hetherwickiin hämmästyneen ja kysyvän katseen. Ja Hetherwick huomasi ajan sopivaksi selityksille.
"Kuulkaahan!" hän virkkoi. "Meidän on puhuttava näistä asioista, emmekä voi seisottaa neiti Hamnafordia kadulla. Tulkaa hotelliin — otamme yksityisen huoneen, jossa syömme puolista ja saamme keskustella kenenkään kuulematta. Olette hieman ymmällä kaikesta tästä", hän jatkoi jonkun minuutin kuluttua, kun he olivat varmasti kolmisin ja puolinen oli tilattu. "Eikä ihmekään! Mutta minun lienee parasta kertoa teille, missä Matherfield ja minä olimme maanantai-iltana ja mitä Matherfield puuhasi koko eilispäivän. Nähkääs", hän lopetti suppeasti selostettuaan Rhonalle äskeiset tapahtumat, "olin ehdottoman varma siitä, että nainen, jonka näin tulevan Vivianista maanantai-iltana, oli sama nainen, jota te sunnuntaiaamuna osoititte Victoria-asemalla minulle lady Riversreadena — hän oli puettu samalla tavoin, se on varma — lyhyesti sanoen, vakaumukseni on, että hän oli lady Riversreade. Sitten olemme, sekä Matherfield että minä, yhtä varmat siitä, että näimme saman naisen tulevan St. Maryn rakennusryhmästä vähäistä vaille kello viisi eilenaamulla, ja Matherfield seurasi häntä Southamptoniin. Tähän asti emme ole lainkaan epäilleet sitä, että hän oli lady Riversreade — emme vähääkään!"
"No niin", virkkoi Rhona, naurahtaen epäuskoisesti, "en voi luonnollisestikaan väittää, ettette maanantai-iltana nähneet lady Riversreaden tulevan Vivianista. Lady Riversreade oli varmasti Lontoossa sunnuntaista puolelta päivin eilenaamuun saakka ja saattoi maanantai-iltana käydä Vivianissa jostakin syystä. Siitä en tiedä mitään. Mutta sen tiedän, ettei hän eilen ollut Southamptonissa, sillä hän palasi kotiin Riversreade courtiin puolikymmenen tienoilla aamulla eikä ole poistunut talosta senjälkeen. Se on selvä totuus!"
"Sitten en jaksa sitä ymmärtää!" huudahti Matherfield. "Ja sanon vielä kerran: jos se nainen, jonka perässä menin Southamptoniin, ei ollut lady Riversreade, niin kuka hän sitten oli? Sanon enemmänkin: jos se henkilö, jonka näimme tulevan Vivianista ja jota seurasimme Paddingtoniin, oli todella lady Riversreade, ja jollei hän ollut se nainen, joka eilen aamulla ilmestyi vuokrakasarmista ja jonka jälessä minä lähdin, niin silloin täytyy lady Riversreadella olla kaksoisolento, joka asuu St. Maryn rakennusryhmässä! Se siitä!"
"Mitä siihen tulee", puuttui Hetherwick puheeseen, "niin en tullut eilen illalla maininneeksi teille, Matherfield, että kävin eilen toistamiseen siinä talossa, jossa olimme vahdissa, ja suoritin varovaisia tiedusteluja vastapäätä asuvasta pitkästä, komeasta naisesta. Sain jonkun verran selville. Se nainen, jota seurasimme sinne ja jonka jälessä te juoksitte eilen, tunnetaan siellä nimellä madame Listorelle. Hän on hyvin vähän asunnossaan, mutta maksaa säännöllisesti vuokransa. Hän on joskus poissa pitkiä toveja yhteen menoon — häntä nähdäänkin siellä harvoin. Ja hänen luullaan kuuluvan teatterimaailmaan. Isännöitsijä, joka nämä tiedot antoi, näki hänet asunnossaan maanantaina."
Matherfield läjähytti toisen kätensä toiseen kämmeneensä. "Se on valenimi!" hän huudahti. "Voin panna vetoon vaikka mitä siitä, että hän on lady Riversreade! Poissa asunnostaan pitkiä aikoja! Tietystikin — koska hän on täällä upeassa talossaan. Pitää sitä vuokra-asuntoa jotakin tarkoitusta varten ja nimittää itseään — kuinka se olikaan? Nimi kuulosti ranskalaiselta."
"Mutta jos asia on niin", huomautti Hetherwick, vilkaisten vaivihkaa
Rhonaan, "on kuitenkin tuiki mahdotonta, että lady Riversreade
oli Riversreade courtissa eilen ja Southamptonissa samaan aikaan!
Totisesti!"
"Niin, se käy yli minun ymmärrykseni!" jupisi Matherfield. "Tiedän, mitä näin! Jos jotakin on viassa, niin syy on teidän, herra Hetherwick! Minä en tunne tätä lady Riversreadea! Mutta sen tiedän, että te sanoitte lady Riversreadeksi sitä naista, jonka näimme tulevan kerhosta. Se, sir, oli sama nainen, jota seurasin!"
"Se nainen, jonka näin tulevan Vivianista, oli sama kuin se, jota neiti Hannaford osoitti minulle lady Riversreadena", vakuutti Hetherwick tyynesti. "Se on varma! Mutta —"
Tässä hänet keskeytti puolisen saapuminen. Ei hiiskuttu mitään, ennen kuin kaikki kolme olivat istuutuneet pöytään ja tarjoilija lähetetty pois. Sitten Rhona katsahti seuratovereihinsa ja hymyili.
"Te molemmat näytte päässeen hyvin lupaavalle asteelle!" hän sanoi.
"Aluksi luulin sitä ehdottomaksi umpikujaksi, mutta —"
"Eikö se sitten ole?" tokaisi Hetherwick. "Tällä hetkellä en käsitä miten siitä pääsisi yli tai ympäri."
"Minusta tuntuu, että alatte saada jotakin selville", vastasi tyttö. "Kaikki tämä, niin häkellyttävää kuin se onkin, on parempi kuin ei mitään. Minullakin on uutisia — jos olette varmat siitä, ettei kukaan voi meitä kuunnella."
"Siitä olkaa huoleti!" rauhoitti häntä Hetherwick. "Täällä on ovet kunnollista, lujaa, vanhaa työtä, ja ne sulkeutuvat tiiviisti. Mitä sitten?"
Rhona kumartui hieman eteenpäin ja hiljensi ääntään.
"Eilen oli vähän hälyä kartanossa tai ainakin hoitolassa", hän alkoi, "tuosta Baseveriesta".
"Ahaa!" äänsi Hetherwick. "Sepä mielenkiintoista! Kertokaahan!"
"No niin, kuten jo mainitsin, saapui lady Riversreade eilen Lontoosta noin kello yhdeksän ja kolmekymmentä", jatkoi Rhona. "Hänen seurassaan oli majuri Penteney."
"Kuka on majuri Penteney?" tiedusti Matherfield.
"Hän on entinen upseeri, joka on hyvin innostunut Riversreaden hoitolaan ja huolehtii sen asioista Lontoossa", selitti Hetherwick. "Ja neiti Hannaford arvelee, että hän on rakastunut hoitolan perustajattareen. Olen nähnyt hänet — hän oli lady Riversreaden seurassa sunnuntaina. Niin", hän lisäsi, kääntyen Rhonan puoleen, "majuri Penteney oli hänen mukanaan. Jatkakaa!"
"Heti saavuttuaan — näin heidät toimistohuoneeni ikkunasta — he tulivat hoitolaan. Minusta he kumpikin näyttivät harvinaisen vakavilta. Puheltuaan muutamia minuutteja minun kanssani liikeasioista he menivät lady Riversreaden yksityiseen konttoriin, jonkun ajan kuluttua tuli lady Riversreade sieltä ja poistui; näin hänen menevän kartanoon. Pian pistäytyi majuri Penteney luokseni ja sanoi haluavansa keskustella vähän aikaa kanssani kahden kesken. Hän puhui — sikäli kuin muistan — seuraavasti: 'neiti Featherstone —'"
Matherfield käänsi äkkiä katseensa lautasestaan.
"Mitä?" hän virkkoi. "Neiti — Featherstone?"
"Sillä nimellä tunnetaan neiti Hannaford — siellä", selitti
Hetherwick. "Hänen äitinsä nimi. Mainitsin siitä teille, muistanette."
"Niin, niin", myönsi Matherfield murahtaen. "Niin teitte, kyllä nyt muistan. Olen sekaisin — eilisen jälkeen."
"'Neiti Featherstone'", jatkoi Rhona, "'luullakseni olette huomannut, että lady Riversreadea on äskettäin käynyt kahdesti tapaamassa muuan mies, joka nimittää itseään tohtori Cyprian Baseverieksi?'"
"'Kyllä', vastasin, 'kyllä olen, majuri Penteney. Näin tohtori Baseverien kummallakin kerralla.' 'No niin', sanoi hän, 'hän ei kai tehnyt teihin erikoista vaikutusta?' 'Ei lainkaan, majuri Penteney', vastasin, 'paitsi hyvin epäsuotuisaa'. 'Ettekö pitänyt hänen ulkonäöstään?' tiedusti hän hymyillen. 'Pidättekö te?' kysyin minä puolestani. 'En ole nähnyt koko miestä', vastasi hän. 'Mutta odotan näkeväni — juuri tänä aamuna. Ja siitähän tahtoisinkin puhua teille. Luultavasti hän tulee tänne kello kahdentoista maissa — kuten, mikäli olen kuullut, on tehnyt aikaisemminkin — ja tahtoo tietysti tavata lady Riversreadea. Pyydän teitä käskemään, että ovenvartija Mitchell tuo hänet suoraan sisään, kun hän saapuu; eikä Mitchell saa ilmoittaa, ettei lady Riversreade ole saapuvilla — hän ei ole silloin täällä — vaan hänen on heti saatettava mies tänne. Ja teidän, pyydän, on ohjattava hänet suoraa päätä yksityiseen konttoriin. Hän ei tapaa siellä lady Riversreadea, vaan — minut. Onko se selvä?' 'Täysin selvä, majuri Penteney', vastasin. 'Kyllä huolehdin siitä.' 'No niin', jatkoi hän, 'on vielä vähän muutakin. Puhuttuani jonkun aikaa suoraa kieltä sille miekkoselle soitan kelloa. Silloin toivon teidän tulevan sisään Mitchell mukananne. Ja — se riittääkin tällä kertaa. Ymmärrättekö?' 'Ymmärrän, majuri Penteney', vastasin. 'Kyllä pidän siitä huolen. Mutta koska ette ole kertaakaan nähnyt tätä miestä, niin haluaisin sanoa teille erään asian — hän näyttää sellaiselta, että hän saattaa käydä vaaralliseksi.' Sen kuullessaan hän hymyili. 'Kiitos!' hän virkkoi. 'Olen valmistautunut siltä varalta, neiti Featherstone. Ohjatkaa hänet vain suoraan luokseni!'"
Rhona keskeytti kertomuksensa hetkiseksi, kiinnittäen huomionsa lautasensa sisältöön. Mutta Hetherwickin veitsi ja haarukka olivat jääneet toimettomiksi, samoin Matherfieldin; molemmat miehet ilmeisesti unohtuivat miettimään. Äkkiä Matherfieldin kasvot kirkastuivat; hän iski Hetherwickille silmää sellaisella tavalla, ettei siitä voinut erehtyä.
"Hyvä! Hyvä! Hyvä!" hän mutisi, ikäänkuin hihittäen. "Minulle alkaa valo hiukan sarastaa! Mainiota! Kun pääsette kertomuksenne loppuun, neiti Featherstone —"
"No niin", jatkoi Rhona oltuaan vaiti muutamia minuutteja, "puolenpäivän aikaan saapui tohtori Cyprian Baseverie autolla. Olin jo antanut Mitchellille ohjeet, ja hän toi Baseverien suoraan konttoriini. Baseverie oli ilmeisesti mitä parhaalla tuulella — hän kumarteli ja virnisteli minut nähdessään, ikäänkuin olisi luullut minun kuolevan ikävästä kaivatessani häntä. En vastannut mitään hänen korupuheiseen tervehdykseensä. Nousin vain pystyyn, ohjasin hänet yksityisen konttorin ovelle ja suljin sen hänen jälkeensä hänen astuttuaan kynnyksen yli. Sitten purskahdin nauramaan — hän ei voinut nähdä, kuka oli häntä odottamassa, ennenkuin oli huoneessa, ja majuri Penteneyn sanoista olin jo arvannut, ettei hänen vastaanottonsa olisi hauska eikä miellyttävä."
Matherfield hieroi käsiään vastakkain.
"Hyvä! Hyvä!" hän hihitti. "Toivoisinpa olleeni siinä huoneessa!"
"Ei viipynyt kauan, ennen kuin minä olin siellä, herra Matherfield", virkkoi Rhona. "Olin luonnollisestikin hirveän utelias tietämään, mitä siellä tapahtui; mutta ovi sulkeutuu tiiviisti, enkä kuullut mitään — en kiukkuisia ääniä enkä muutakaan. Mutta vajaan kymmenen minuutin kuluttua kello kilahti terävästi. Kutsuin Mitchellin — hän on kookas, jäntevä, päättäväisen näköinen entinen kaartilainen — ja menimme sisään. Käsitin kaikki yhdellä silmäyksellä. Majuri Penteney istui lady Riversreaden kirjoituspöydän ääressä. Imupaperilehtiöllä oli revolveri, ja hänen oikea kätensä oli hyvin likellä sitä —"
"Haa!" huudahti Hetherwick "Totisesti! Juuri niin! Oivallista!"
"Kirjoituspöydän toisella puolen seisoi Baseverie, tuijottaen ensin majuri Penteneyhin, sitten meihin. Minun on vaikea kuvata, miltä hän näytti. Minusta tuntui, että voimakkaimpana ilmeenä hänen kasvoillaan oli perinpohjainen ällistys."
"Ällistys?" äänsi Hetherwick.
"Ällistys! Hämmästys! Näytti siltä kuin hän olisi kuullut jotakin, mitä hän ei olisi uskonut kuulevansa. Mutta hänen kasvoistaan kuvastui myöskin kiukkua ja raivoa — niin jos majuri Penteneyn revolveri ei olisi ollut niin lähellä hänen sormiaan ja jos Mitchell ei olisi ollut saapuvilla, olisin kirkaissut ja lähtenyt juoksemaan karkuun. Mutta nyt ei minun tarvinnut lähteä. Heti kun Mitchell ja minä astuimme sisään, alkoi majuri Penteney puhua — hyvin rauhallisesti. Hän nyökkäsi Baseveriehin päin. 'Neiti Featherstone ja te Mitchell — näette tuon miehen. Jos hän vielä kerran tulee tänne, niin te, Mitchell, ette laske häntä sisään, ja te, neiti Featherstone, kuultuanne Mitchelliltä, että hän on täällä, soitatte poliisille, ja jos hän vetelehtii ympäristössä, käskette pidättää hänet.' Sitten hän kääntyi Baseverien puoleen. 'Ja nyt, mies!' Hän osoitti ovea. 'Ulos — nopeasti! Tiehenne!' Katsahdin tietysti Baseveriehen. Hän seisoi alallaan, tuijottaen majuri Penteneyhin ikäänkuin ei olisi ymmärtänyt. Minusta näytti, että hän tuskin uskoi korviaan — hän teki sen vaikutuksen, että hänen oli mahdoton käsittää joutuneensa kärsimään sellaista kohtelua. Mutta hän oli myöskin lyijynharmaana raivosta. Hänen sormensa nytkähtelivät; silmät säihkyivät; oli kamalaa katsella hänen huuliaan. Vihdoin hän sai suustaan joitakuita sanoja —"
"Toistakaa ne sananmukaisesti, jos voitte", keskeytti Matherfield.
"Kyllä voin — en luule niitä unohtavani", vakuutti Rhona. "Hän sanoi: 'Mitä — te uhittelette minua, vaikka olette selvillä, mitä tiedän — olette selvillä, mitä tiedän!'"
"'Olette selvillä, mitä tiedän!'" jupisi Matherfield. "Selvillä siitä, mitä hän tiesi! Hm! Entä sitten?"
"Sitten majuri Penteney vain osoitti ovea. 'Tiehenne, sanon!' hän komensi. 'Ja lukekaa tämäniltaisista sanomalehdistä! Ulos!'"
"'Lukekaa tämäniltaisista lehdistä!'" kertasi Matherfield. "Niinkö?
Hm — hm! Sitten mies kai lähti?"
"Hän poistui virkkamatta enää mitään", myönsi Rhona. "Mitchell saattoi hänet ulos ja näki hänen ajavan pois. Majuri Penteney katsoi minuun hänen mentyään. 'Siinä, neiti Featherstone', hän sanoi, 'näitte yhden Lontoon — koko Euroopan — pahimpia roistoja. Toivokaamme, että teidän ei tarvitse häntä enää nähdä, että hän oli täällä viimeisen kerran. Luultavasti hän sai kaipaamansa opetuksen!' En vastannut mitään, mutta olin kovin hyvilläni, kun näin Baseverien auton kiitävän tietä myöten pois!"
Matherfield tarttui lautasensa vieressä olevaan olutlasiin ja joi aimo siemauksen sen sisällöstä, laskien sen sitten takaisin ponnekkaasti, niin että pamahti.
"Kyllä arvaan, mistä on kysymys!" hän huudahti voitonriemuisesti.
"Kiristystä!"
"Juuri niin!" tehosti Hetherwick. "Olen ajatellut sitä viimeiset kymmenen minuuttia. Baseverie on koettanut kiristää rahaa lady Riversreadelta. Mutta se ei kuulu meihin. Meidän ratkaistavanamme on Hannafordin murhan salaperäinen arvoitus. Ja — näyttääkö tämä olevan missään yhteydessä sen kanssa?"
"Minä sanoisin, että se ehdottomasti näyttää olevan!" vastasi Matherfield. "Minusta se kuuluu yhteen sen kanssa, on sen osa tahi ainakin osan osa, yksi monista osasista, niinkuin kokoonpanotehtävässä. Meidän on sommiteltava kappaleet yhteen. Kahta seikkaa voimme koettaa suorittaa heti. Ensiksi on meidän yritettävä saada parempi selko tästä Baseveriesta ja toiseksi hankittava lähempiä tietoja St. Maryn rakennusryhmässä asuvasta naisesta."
"Entäpä jos koetettaisiin tiedustella lady Riversreadelta — tai majuri Penteneyltä?" ehdotti Hetherwick.
"Niin — miksi ette tee sitä?" kysyi Rhona melkein kiihkeästi.
"Tehkää se! Minua hiukan kyllästyttää esiintyä siellä neiti
Featherstonena. Tahtoisin kertoa lady Riversreadelle totuuden ja
menettelyni syyt ja tarkoituksen."
Mutta Matherfield pudisti päätään. Aika ei ollut vielä tullut, hän selitti; oli odotettava vielä vähän. Jonkun aikaa kestäneen keskustelun jälkeen hän ja Hetherwick palasivat Lontooseen.
VIIDESTOISTA LUKU
Paljastuksia
Iltalehtien viimeksi ilmestyviä painoksia oli juuri alettu myydä, kun Hetherwick ja Matherfield saapuivat Victoria-asemalle. Matherfield sieppasi yhden sanomalehden; hetkistä myöhemmin hän työnsi sen Hetherwickin eteen, osoittaen isoilla, mustilla kirjaimilla painettua otsaketta. "Hyvä Jumala!" hän huudahti. "Katsokaahan tuota!" Hetherwick katsoi ja jäi lukiessaan töllistelemään suu auki hämmästyksestä.
ROBERT HANNAFORDIN MURHA. VIIDENTUHANNEN PUNNAN PALKINTO.
Hetherwick kääntyi kumppaniinsa päin; hänen ilmeensä oli samalla kertaa sekä kysyvä että ällistynyt.
"Otaksuttavasti — ei, varmasti — juuri tähän Penteney viittasi käskiessään Baseverien silmäilemään sanomalehtiä!" hän päätteli. "Se tapahtui eilen; tuon on täytynyt olla myöskin eileniltaisissa ja tämänaamuisissa lehdissä. Minä en ole nähnyt kumpiakaan."
"Vartokaas!" kehoitti Matherfield. Hän riensi takaisin kirjamyymälälle ja palasi syli täynnä sanomalehtiä, käännellen ylimmäistä tullessaan. "Se on tässä — ja tässä!" hän jatkoi. "Mennään johonkin rauhalliseen nurkkaukseen ja luetaan se läpi tarkasti!"
"Tulkaa sitten odotussaliin!" sanoi Hetherwick. "Omituista!" hän mutisi heidän astellessaan sinne. "Kukapa lupaisi palkkion — ja lisäksi sellaisen! — jollei juttu koskisi häneen läheisesti?"
"Mistä tiedämme, ketä se ei koske?" huudahti Matherfield. "Jotakuta se ilmeisesti koskee! Jotakuta sellaista, joka kykenee lupaamaan viisituhatta puntaa eikä sitä paitsi pelkää suunnattomia ilmoituskuluja. Katsokaahan tuota — ja tuota — ja tuota!" jatkoi hän, käännellen hätäisesti ostamiaan sanomalehtiä. "Se on kaikissa Lontoon lehdissä!"
"Luetaan se tarkkaavasti", virkkoi Hetherwick. Hän levitti yhden sanomalehdistä odotussalin pöydälle ja luki hymisten ilmoituksen sanasta sanaan Matherfieldin kurkistaessa hänen olkansa ylitse. "Perin salaperäistä!" tuumi hän lopuksi. "Mitähän se merkitsee?"
Mutta Matherfield luki parhaillaan ilmoitusta toistamiseen.
Koska Robert Hannaford, entinen poliisimestari Sellithwaitesta Yorkshirestä, kuoli äkkiä maanalaisen rautatien junassa lähellä Charing Crossin (Thamesin rantatien) asemaa noin kello 1.15 ap. viime maaliskuun 19 p:nä ja lääkärintarkastuksessa on ilmennyt, että hänet oli myrkytetty, ja koska on aihetta luulla, että hänelle oli myrkyn antanut joku tai jotkut henkilöt aikeessa murhata hänet, niin ilmoitetaan täten, että yllämainittu summa, viisituhatta puntaa, maksetaan sille, joka ensimmäiseksi ilmoittaa sellaisia tietoja, että sanotun myrkyn antamiseen sekaantunut henkilö tahi sekaantuneet henkilöt voidaan niiden nojalla pidättää ja todistaa syyllisiksi, sekä että mainitut tiedot on jätettävä allekirjoittaneelle, joka suorittaa luvatun palkkion edelläesitettyjen ehtojen mukaisesti.
Penteney, Blenkinsop & Penteney,
asianajotoimisto.
Huhtikuun 22 p:nä 1920.
Lincoln's Inn Fields 853,
Lontoo, W. C.
Matherfield osoitti allekirjoitusta.
"Penteney", hän huomautti. "Sehän on sen miehen nimi, jonka neiti
Hannaford kertoi antaneen Baseverielle lähtöpassin."
"Niin juuri — majuri Penteney", vahvisti Hetherwick. "Otaksuttavasti liikkeen nuorempi osakas. Tunnen heidät nimeltä, mutta en tiedä heistä paljoakaan muuta."
"Luulin häntä soturiksi", sanoi Matherfield. "Majuriksi kai neiti
Hannaford häntä nimitti."
"Hyvin todennäköisesti territorialijoukkojen upseeri", vastasi Hetherwick. "Joka tapauksessa on tämän merkitys varsin selvä, Matherfield, katsoen siihen, mitä kaikkea tiedämme. Tämä ilmoitus on julkaistu lady Riversreaden laskuun. Penteney, Blenkinsop. Penteney on epäilemättä hänen käyttämänsä asianajotoimisto. Mutta — miksi?"
"Niin, miksi?" kertoi Matherfield. "Juuri se panee minut ymmälle! Mitä Hannafordin murha häntä liikuttaa? Miksi erikoisesti hän tahtoo saada murhaajan vastaamaan rikoksestaan? Jos Hannafordin pojantytär olisi luvannut sanokaamme sata puntaa tuollaisista tiedoista, niin sen jaksaisin käsittää — hän on vainajan lihaa ja verta. Mutta lady Riversreade! Niin, jos hän todella on sama nainen, joka kerran esiintyi rouva Whittinghamina, niin olisi voinut luulla hänen iloinneen siitä, että Hannaford oli toimitettu pois tieltä! Mutta saattaahan olla niinkin, ettei ilmoitus olekaan lähtöisin häneltä."
"Ehdottoman varmasti uskon, että se on", väitti Hetherwick. "Jos otamme kaikki huomioon, niin mihin muuhun johtopäätökseen voimme tulla? Se on lähtöisin rouva Riversreadelta — ja hänen neuvonantajaltaan, majuri Penteneyltä, ja siihen on tuo Baseverie jollakin tavoin sekaantunut. Mutta — miten?"
"Sitä olisi punnittava", jupisi Matherfield. "He eivät ole kääntyneet meidän puoleemme tässä asiassa. Se on puhtaasti vapaaehtoinen tarjous heidän puoleltaan. He ovat kokonaan syrjäyttäneet poliisilaitoksen."
"No niin, minulla on eräs ehdotus", sanoi Hetherwick. "Mielestäni olisi teidän ja minun parasta pistäytyä Penteneyn puheilla huomenaamulla. Voimme kertoa heille jotakin, ehkä hekin suostuvat kertomaan meille jotakin. Joka tapauksessa on voimien hajoittaminen typerää; meidän olisi viisainta liittyä ponnistelemaan yhdessä."
"Hm!" hymähti Matherfield epäillen. "Mutta nämä lakimiehet — heillä on tavallisesti hihaan piilotettuna joku kortti, jonka he iskevät pöytään valitsemallaan hetkellä. Mutta voimmehan kuitenkin koettaa."
"Tulkaa tapaamaan minua Lincoln's Inn Fieldsin kaakkoisessa kulmassa kello puoliyksitoista huomenaamulla!" ehdotti Hetherwick. "Penteneyn toimisto on siellä lähellä. Menemme yhdessä — ja kysymme suoraan, mitä tämä ilmoitus merkitsee."
"Hyvä kyllä — mutta jollei siellä suostuta sitä ilmoittamaan?" huomautti Matherfield.
"Siinä tapauksessa mainitsemme lady Riversreaden nimen ja tiedustamme, ovatko lady Riversreade Riversreade courtista ja rouva Whittingham, joka aikoinaan asui Sellithwaitessa, sama henkilö", vastasi Hetherwick. "Siinä se! Luullakseni voimme näyttää tietävämme jo nyt koko joukon asioita."
"Voimme todella lyödä pöytään kortin tai pari", myönsi Matherfield. "Olkoon menneeksi, herra Hetherwick! Huomenaamulla siis, kuten ehdotitte!"
Hetherwickin seuraavana aamuna kiiruhtaessa sovitulle kohtauspaikalle oli Matherfield jo siellä odottamassa. Ensinmainitun johdolla he lähtivät heti astelemaan pitkin alueen alareunaa.
"Olen saanut hiukan tietoja näistä miehistä, joiden luokse olemme menossa", ilmoitti Hetherwick. "Konttoristini Mapperley kertoi minulle heistä jonkun verran; hän on ikäänkuin kävelevä tietosanakirja. Liike on vanha ja hyvin kunnianarvoisa. Penteney vanhempi on vetäytynyt syrjään; liike on nykyisin oikeastaan Blenkinsop & Penteney nuorempi. Ja Penteney nuorempi on majuri Penteney, joka on niin ihastunut lady Riversreaden hoitolaan — ja lady Riversreadeen. Kuten eilenillalla arvasin, hän on territorialijoukkojen upseeri, joten hän on nyt taaskin omassa hommassaan. Ja nyt, Matherfield, tehkäämme sotasuunnitelma! Teillä tietystikin on virallinen valtakirjanne mukananne — minä taas olen juttuun kovasti innostunut henkilö, sama mies, joka sattui olemaan saapuvilla Hannafordin kuollessa. Teidän olisi mielestäni paras johtaa puhetta."
"No niin, te puututte siihen tarvittaessa?" esitti Matherfield. "Te osaatte käsitellä lakimiehiä taitavammin kuin minä; olettehan itse yksi heistä."
"Kokemukseni asianajajista ovat, ikävä kyllä, toistaiseksi perin vähäiset, Matherfield", vastasi Hetherwick nauraen. "Olen saanut jonkun asianajo-valtakirjan — mutta vain sattumoisin! Mutta tässä on kahdeksansataaviisikymmentäkolme, ja vankka ja vakava vanha talo se onkin."
Tulijat saivat odottaa jonkun aikaa, ennen kuin ne henkilöt, joille he lähettivät käyntikorttinsa, millään tavoin näyttivät huomanneensa ne. Matherfield alkoi jo kiukustua, kun vihdoin vanhanpuolinen konttoristi opasti heidät perempään huoneeseen. Suuren kirjoituspöydän ääressä istui mies, jolla oli kylmät silmät ja liikkumattomat kasvot, kun taas toinen, ulkomuodoltaan melkein yhtä tuima, seisoi kädet taskussa uunimatolla. Jälkimäisen Hetherwick heti tunsi majuri Penteneyksi, jonka Rhona oli hänelle osoittanut. He kumpikin katsoa tuijottivat äänettöminä tulijoita; kirjoituspöydän ääressä istuva mies osoitti kahden puolen linnoitustaan olevia tuoleja. Sitten hän katsahti Matherfieldiin. "No?" hän kysyi.
"Herra Blenkinsop, otaksun?" alkoi Matherfield, kumartaen kohteliaasti kirjoituspöydälle. "Ja herra Penteney?" Toinen kumarrus uunimatolle. "Juuri niin", myönsi Blenkinsop. "Täsmälleen! No?"
"Teillä on käyntikorttini, hyvät herrat, joten tiedätte, kuka olen", jatkoi Matherfield. "Poliisi —"
"Hetkinen", keskeytti Blenkinsop. Hän otti pöydältä Hetherwickin käyntikortin, vilkaisten ensin siihen ja sitten mieheen. "Herra Guy Hetherwick", hän virkkoi. "Onko herra Hetherwick myöskin saapunut poliisilaitoksen nimessä? Muistelen nimittäin", lisäsi hän hymyillen kuivasti, "nähneeni herra Hetherwickin asianajajan kauhtanassa". "Olin saapuvilla silloin, kun Robert Hannaford kuoli", vastasi Hetherwick. "Jos olette tutustunut tähän juttuun —"
"Oikein hyvin! Kaikkiin yksityiskohtiin!" sanoi Blenkinsop.
"Siispä tiedätte, mitä näin ja minkälaisen lausunnon annoin kuulustelussa", jatkoi Hetherwick. "Olen tarkannut juttua siitä saakka — ja siitä syystä olen nyt täällä."
"Ette siis nyt ole amicus curiae", huomautti Blenkinsop, hymyillen entistäkin kuivakiskoisemmin. "Ette ole puolueeton neuvonantaja. Ymmärrän! Entä herra Matherfield — miksi te olette tullut?"
"Aioin sanoa, herra Blenkinsop, että poliisilaitoksessa on nähty teidän liikkeenne allekirjoittama ilmoitus, jossa luvataan viidentuhannen palkkio — ja niin edelleen", vastasi Matherfield. "No, tämä Hannafordin juttu on minun hoidossani, ja voin vakuuttaa teille tehneeni siinä kelpo lailla työtä. Samoin on herra Hetherwick omalla tavallaan. Meillä on se vakaumus, että Hannaford myrkytettiin ja että hänen myrkyttäjänsä myöskin myrkytti Granettin samalla kertaa. Koska nyt joko te tai joku edustamanne henkilö — otaksuttavasti joku asiakkaanne — pitää Hannafordin murhaajan saattamista oikeuden käsiin niin tärkeänä, että tarjoaa suuren rahasumman tarpeellisista tiedoista, arvelin, että teidän täytyy tuntea koko joukko asioita, ja esitän teille, hyvät herrat, että teidän olisi ilmaistava tietonne meidän käytettäviksemme. Toivon, että ehdotukseni on tervetullut, hyvät herrat."
Blenkinsop naputti sormenpäillään imupaperi-lehtiötä, ja hänen kasvonilmeensä kävivät vielä tutkimattomammiksi kuin ennen. Penteney puolestaan pysyi samassa asennossa, jossa oli ollut siitä pitäen, kun vieraat astuivat huoneeseen, nojaten kädet taskuissa uuninreunustaa vasten ja silmäillen vuorotellen Hetherwickia ja Matherfieldiä. Syntyi lyhyt hiljaisuus; vihdoin puhkesi Blenkinsop äkkiä puhumaan.
"Meillä ei taida olla mitään ilmaistavaa", hän alkoi. "Kaikki sanottavamme sisältyy ilmoitukseen. Suoritamme luvatun palkkion sille henkilölle, joka hankkii meille tyydyttävät tiedot. Mielestäni se ei häiritse poliisien työskentelyä."
"Siitä ei ole minulle kovin paljoa apua", väitti Matherfield. "Teidän tahi teidän asiakkaanne täytyy tietää enemmän! Asiakkaallanne täytyy olla hyvät syyt luvatessaan niin suuren palkkion. Minusta meidän pitäisi saada tietoja — enemmän."
"Minä en voi kertoa teille sen enempää", vastasi Blenkinsop, "paitsi siinä tapauksessa, että saamme tarvittavat tiedot, kuten uskomme saavamme, jolloin vitkastelematta ilmoitamme ne poliisiviranomaisille".
"Se saattaa olla liian myöhäistä", tiukkasi Matherfield. "Tämä on mutkallinen vyyhti — siinä sotkeutuu aikalailla lankoja yhteen." Sitten hän, käsittäen Hetherwickin häneen luoman katseen kehoitukseksi mennä pitemmälle, lisäsi: "Olemme saaneet käsiimme koko joukon lankojen päitä — enemmän kuin kukaan muu. Tiedämme esimerkiksi, hyvät herrat, kuinka omituisesti lady Riversreade on sotkeutunut tähän juttuun!"
Ilmeisestä itsehillintä-tottumuksesta huolimatta ei kumpikaan asianajaja kyennyt salaamaan hämmästystään. Blenkinsopin kasvot menivät noloiksi; Penteney oikaisihe nojaavasta asennostaan ja jäi seisomaan suorana. Ja ensimmäisen kerran hän puhkesi puhumaan:
"Mitä tiedätte lady Riversreadesta?"
"Koko paljon, sir, mutta en niin paljoa kuin aion hankkia tietooni", vastasi Matherfield lujasti. "Mutta tiedän sen, että Hannafordilla vähäistä ennen äkillistä kuolemaansa oli lady Riversreaden muotokuva; hän luuli, että lady Riversreade oli sama henkilö kuin eräs rouva Whittingham, joka oli hänen käsiteltävänään syytettynä petoksesta kymmenen vuotta takaperin Sellithwaitessa Yorkshiressa. Myöskin minä uskon, että tämä rouva Whittingham on nyt lady Riversreade, ja saatan ilmoittaa teille, että käytettävissäni ovat kaikki Sellithwaiten juttua koskevat tiedot — se oli noin neljäntuhannen punnan arvoinen timanttisen kaulaketjun anastaminen arvottomalla maksuosoituksella? — —"
Blenkinsop nousi äkkiä seisomaan, kohottaen kättään. "Hetkinen, pyydän!" hän virkkoi. "Penteney", hän jatkoi liikekumppanilleen, "pari sanaa sinulle huoneessani!"
Matherfield katsahti voitonriemuisesti poistuvan parin jälkeen ja purskahti nauramaan, kun ovi oli sulkeutunut heidän välilleen.
"Se sattui, herra Hetherwick!" hän kehaisi. "He näkevät, että tiedämme enemmän kuin he aavistivat. Mistä johtunee, mutta minusta tuntuu, että koko tämä ilmoitus on silmänlumetta!"
"Silmänlumetta!" kummasteli Hetherwick. "Mitä tarkoitatte?"
"Sitä, mitä sanon", vastasi Matherfield. "Silmänlumetta! Sillä koetetaan estää jotakuta vetämästä esiin tuota vanhaa Sellithwaiten juttua. Siitä voi panna vetoon tuhannen yhtä vastaan. Saatte nähdä, että nuo lakimiehet ovat palatessaan paljoa herkempiä ilmaisemaan tietonsa. Nyt heidän on puhuttava — me kuuntelemme."
"Jos teidän on vielä sanottava jotakin, Matherfield, niin älkää kuitenkaan mainitko neiti Hannafordin nimeä!" varoitti Hetherwick. "Hän on perin ikävässä asemassa. Hän tosin meni sinne ottamaan selvää, mistä voi, mutta tulos on ollut, että hän on alkanut pitää lady Riversreadesta ja vilpittömästi mieltynyt työhönsä sekä haluaa jäädä sinne. Hänestä on tämä kaikki tuiki kiusallista, ja se on saatava oikealle tolalle. Missään tapauksessa älkää sotkeko häntä juttuun!"
"Kuten sanoin, sir, nuo miekkoset pitävät kyllä palattuaan huolen puhumisesta", vastasi Matherfield hihittäen. "Saatte nähdä! Jos te ette tahdo sekoittaa juttuun neiti Hannafordia, eivät he puolestaan tahdo sekoittaa siihen lady Riversreadea — tunnen merkit!"