Hetherwick aukaisi metallirasian, otti sieltä esille luumuleivoksen ja ojensi sen Rhonan nähtäväksi.
"Mitä arvelet tällaisesta leivoksesta?" hän virkkoi ihailevasta. "Se on vanhan, maalla asuvan tätini lahja — totisesti oikein kunnollinen leivos. Niin", hän jatkoi, laskien leivoksen pöydälle, "niin, niin; nyt on sinulla kaikki hyvin. Mutta, hiisi vieköön —"
Rhona oli vaiti; hän näki, että Hetherwick oli nähtyään hänet jälleen voimakkaammin ja syvemmin liikutettu kuin olisi halunnut näyttää. Tyttö kaatoi teetä kuppeihin. He istuivat keskustellen äskeisistä tapauksista, kunnes hämärän varjot alkoivat pimentää huonetta.
"Minun pitäisi lähteä takaisin Riversreadeen", huomautti Rhona vihdoin. "On jo myöhäistä."
"Maltahan vähän!" kehoitti Hetherwick, joka siihen mennessä oli kertonut kaikki, mitä tiesi. "Matherfieldilta saapuu sähkösanoma kohtapuoleen. Älä mene Riversreadeen tänä iltana! Soita lady Riversreadelle, että jäät kaupunkiin yöksi! Hänen sisarensa lienee siellä jo nyt ja on varmaankin kertonut hänelle kaikki. Odota siksi, kunnes saamme Matherfieldin sanoman! Sitten menemme jonnekin päivällisille, ja sinä voit sijoittua täksi yöksi entiseen hotelliisi Surrey-kadun varrelle. Tahtoisin sinunkin saavan tietää, mitä Southamptonissa on tapahtunut, ja —"
Hän katkaisi lauseensa kesken, kun ulko-ovelle kolkutettiin.
"Siinä kai tulee Matherfieldin sähkösanoma!" huudahti hän. "Nyt siis —"
Hetkisen kuluttua hän palasi Rhonan luokse sähkösanoma kädessään.
"Se on Matherfieldilta", hän ilmoitti. "Lähetetty Southamptonin läntiseltä asemalta kello kuusi ja yhdeksäntoista. Ei sanaakaan siitä, onko hän saanut lurjuksen kiinni. Koko sisältö on: 'Tulkaa vastaan Waterloon asemalle, saavun kahdeksan ja kaksikymmentä.' No niin —"
"Kummallista", sanoi Rhona. "Mutta Baseverie on —"
"Juuri niinkuin Robmore sanoi", jupisi Hetherwick. "Mutta —" Hän vilkaisi kelloonsa. "Lähdetään liikkeelle! Ehdimme parhaiksi haukata hiukan päivällistä — Waterloon asemalla — ja joutua kahdeksan ja kahdenkymmenen junalle. Kunpa näkisimme Baseverien Matherfieldin ja Quigmanin huostassa! Silloin minulla vasta olisi hyvä ruokahalu!"
Waterloon asemarakennuksen ja junasiltojen sisäänkäytävän välinen avara aukeama oli tungokseen asti täynnä väkeä, kun Rhona ja Hetherwick tulivat ravintolasta kymmenen minuuttia yli kahdeksan. Tiedustaessaan, minkä sillan ääreen Southamptonin juna saapuisi, Hetherwick tunsi keveän kosketuksen käsivarressaan. Hän pyörähti ympäri; hänen takanaan oli Robmore. Robmore hymyili hänelle rauhallisesti, samalla iskien silmää paljon puhuvasti.
"Taidatte olla samassa juonessa, herra Hetherwick", hän sanoi.
"Sähkösanoma Matherfieldilta, vai mitä?"
"Niin", vastasi Hetherwick. "Entä te?"
"Sama juttu", myönsi Robmore. "Minun piti olla täällä kahdeksan ja kahdenkymmenen junalla — mukanani apuväkeä", hän lisäsi merkitsevästi. "Minulla on apuvoimia; neljä miestä on läheisyydessä. Oletteko kuullut mitään naisista, herra Hetherwick?"
"Tässä on heistä toinen", vastasi Hetherwick, osoittaen Rhonaa. "He ovat turvassa. Myöhemmin kerron kaikki. Mutta tämä juttu — mitä arvelette Matherfieldin sähkösanomasta? Onko hänen käynyt huonosti?"
"Minun luullakseni on asianlaita seuraavasti", selitti Robmore. "Baseverie lienee junassa; Matherfield ja Quigman pitävät häntä tarkoin silmällä. Jostakin syystä Matherfield tahtoo vangita Baseverien täällä — täällä! Niin minä olen kuvitellut asian olevan. He ovat nähneet Baseverien siellä ja päättäneet seurata häntä takaisin Lontooseen, Heti junan saavuttua —"
Rhonalta päässyt äkillinen, terävä huudahdus keskeytti hänen puheensa ja sai molemmat miehet kääntymään häneen päin. Tyttö tarttui Hetherwickin käsivarteen ja osoitti samalla toisella kädellään heidän takanaan olevalle aukeamalle.
"Baseverie — itse!" hän huohotti. "Tuolla — tuon kellon kohdalla!
Katsokaa! Hän menee portille päin."
Nopeasti ja siekailematta Robmore laski kätensä Rhonan olalle, pyöräytti hänet ympäri ja veti hänet lähellä olevien ihmisten joukkoon.
"Pysytelkää näkymättömissä, neiti!" hän kuiskasi. "Hän tuntee teidät! Ja nyt — mikä mies? Tuoko, jolla on kalpeat kasvot ja korkea hattu? Näen. On hyvä painaa hänet muistiin. Selvä on. Jääkää tähän, te molemmat! Jos hän tulee tähän suuntaan, niin siirtykää pois jonnekin, herra Hetherwick! Odottakaas!"
Robmore pujahti tiehensä. Hetkisen kuluttua he näkivät hänen puhelevan parille hiljaisen näköiselle miehelle, jotka pian sitten katsoivat Baseverieen päin. Myöskin Hetherwick tähyili Baseverieta. Rauhallisena, huolettomana, ilmeisesti aavistamatta mitään Baseverie oli sijoittunut sen portin viereen, josta Southamptonista saapuvien matkustajien täytyisi poistua. Hän poltteli levollisesti sikaaria, silminnähtävästi nauttien siitä.
"Oletko varma siitä, että tuo on oikea mies?" supatti Hetherwick.
"Baseverieko? Ehdottomasti", vakuutti Rhona. "Ikäänkuin voisin erehtyä hänestä! Minulla on liiankin hyvät syyt muistaa, minkänäköinen hän on. Mutta — kas noin! Kylläpä hän uskaltaa!"
"No niin", virkkoi Hetherwick. "Jotakin tapahtuu pian! Pysyttele takana — hyvästi piilossa! Täältä näemme kaikki kenenkään näkemättä meitä. Jos hän sattuisi havaitsemaan sinut —"
Robmore tuli verkkaisesti kävellen takaisin ja liittyi heihin.
"Kaikki kunnossa!" hän mutisi. "Meidän lisäksemme väijyy häntä neljä silmäparia — siis kolme paria lisää! Ja mieheni ovatkin hyvin likellä häntä. Näettekö heidät? Yksi, kaksi, kolme, neljä! Kaikki hänen ympärillään, mutta hän ei aavista mitään. En päästä häntä livistämään, tulkoonpa Matherfield tai olkoon tulematta. Kylmäverinen veitikka, vai mitä?"
"Juna on juuri tulossa", huomautti Hetherwick. Rhonan käsi oli hänen käsivarrellaan, ja hän tunsi sen vapisevan. "Niin", hän kuiskasi, kumartuen tytön puoleen, "siltä tuntuu minustakin. Jännittävä hetki. Mutta tuo roisto —"
Baseverie vilkaisi kelloon. Sitten hän kääntyi portin takana olevalle junasillalle päin, silmäillen odottavasti pitkin sen valaistua pintaa. Myöskin toiset katsoivat sinne. Kului minuutti. Sitten ilmestyi laajan aseman toisessa päässä vallitsevasta hämystä veturi, kiskoen hitaasti perässään vaunukuormaansa ja pysähtyi sillan viereen, puhkuen kuin väsynyt jättiläinen. Ensimmäisten vaunujen matkustajat hyppäsivät sillalle ja lähtivät jonossa etenemään uloskäytävää kohti.
"Nyt se alkaa", jupisi Robmore. "Pysytelkää taustalla te kaksi! Mieheni pitävät silmällä häntä ja sitä henkilöä, jonka hän kohtaa täällä, sillä hän odottaa jotakuta."
Ensimmäisellä minuutilla ei tapahtunut mitään. Saapuneita matkustajia, miehiä ja naisia, siviiliväkeä ja sotilaita, merimiehiä, tungeksi sankkana jonona sillalta, hajautuen kukin haaralleen. Vähitellen kävi tungos harvemmaksi. Sitten Rhona taas puristi Hetherwickin käsivartta, ja viimemainittu näki hänen tuijottavan sulkupuomin taakse. "Kas tuolla!" huudahti Rhona. "Tuo mies, jolla on harmaa takki ja vaaleanruskea hattu! Se on sama mies, joka ohjasi autoa! Näetkö! Baseverie huomasi hänet!"
Hetherwick katsoi ja näki Baseverien kohottavan kättään, tervehtien nuorta, terveen näköistä miestä, joka lähestyi matkalippujen kokoojia ja jonka kädessä oli pieni, neliskulmainen käärö. Mutta hän näki muutakin. Tämän nuoren miehen kintereillä seurasi Matherfield toisella ja Quigman toisella puolella. He vetäytyivät likemmäksi miestä, kun tämä lähestyi porttia, ja sen toisella puolen siirtyivät etsivät lähemmäksi Baseverietä. "Siis nyt!" kuiskasi Robmore ja syöksyi nopeasti eteenpäin. Kaikki kävi niin vikkelästi, etteivät Hetherwick ja Rhona oikein tienneet, miten se tapahtui. Ennen kuin he oivalsivat, että roistot olivat joutuneet ansaan, ja ennen kuin töllistelevät sivulliset pääsivät selville, että jotakin oli tekeillä aivan heidän silmiensä edessä, olivat Baseverie ja hänen kumppaninsa lujissa käsiraudoissa ympärillään ryhmä äänettömiä miehiä, jotka hoputtivat heitä pois. Hetkisen kuluttua olivat vangitsijat ja vangit kadonneet aseman ulompiin rakennuksiin. Sitten molemmat tarkkailijat äkkiä huomasivat lähellään Matherfieldin, jolla oli neliskulmainen käärö kädessään ja kasvoillaan tuikea, mutta perin tyytyväinen hymy. Hän näytti kääröä heille.
"Se kävi näppärästi, herra Hetherwick, perin näppärästi todellakin!
Harvinaisen näppärästi, vai kuinka?"
Mutta Hetherwick arvasi, ettei hän puhunut kääröstä.
SEITSEMÄSKOLMATTA LUKU
Vakuutus
Rhona majoittui siksi yöksi entiseen asuntoonsa, pieneen hotelliin Surrey-kadun varrella, ja seuraavana aamuna Hetherwick pistäytyi hänen luokseen kainalo täynnänsä sanomalehtiä. Tavattuaan tytön yksin hän laski ne hänen vierelleen pöydälle, nyökäyttäen merkitsevästi päätään osoittaessaan ensimmäisten sarekkeiden isokirjaimisia otsikkoja.
"Matherfieldin on eilenillalla täytynyt antaa sanomalehtimiehille runsaasti tietoja", hän huomautti jurosti hymyillen. "Kaikki on selostettu, hänen omat seikkailunsa Southamptonissa eilen, minun ja Robmoren Westminsterissä ja samoin kaikki muukin. Luultavasti sanomalehtimiehet nimittävät tällaista juttua kertomukseksi — ja oivallinen kertomus se onkin! Huippukohta on tietystikin Baseverien vaikuttava vangitseminen Waterloon asemalla. Pelkäänpä, että kovaksi onneksemme olemme jonkun aikaa tuomitut julkisen puheen alaisiksi!"
"Pitääkö meidän — pitääkö minun — saapua oikeuteen, kun tuo mies tuomitaan?" tiedusti Rhona.
"Se lienee välttämätöntä, ja moneen muuhun tilaisuuteen sitä ennen", vastasi Hetherwick. "Tulee viranomaisten kuulustelut, isäsi jutun jatkokäsittely ja niin edelleen. Sitä ei voi auttaa. Mutta tuottaahan jonkun verran tyydytystä se seikka, että vapautamme maailman harvinaisen julmasta ja kylmäverisestä murhamiehestä. Tuo Baseverie-vintiö on varmastikin pahin roisto, josta olen ikinä kuullut. Inhimillinen hämähäkki — ja taitava punomaan seittiään. Mutta haluaisin saada vähän tarkemman selon yhdestä kohdasta, mutta en jaksa käsittää, miten sen voi saada."
"Mistä niin?" kysyi Rhona.
"Sinetöidystä kuoresta, joka sisälsi isoisäsi keksinnön selostuksen", vastasi Hetherwick, "Missä se on? Ja mitä se oikeastaan on? Saiko Ambrose sen häneltä? Joutuiko se ehkä Baseverien haltuun? Sikäli kuin minä käsitän, sai koko juttu alkunsa siitä. Lieneepä sen todellinen arvo neljännespenny tahi omaisuus, joka tapauksessa toi isoisäsi sen Lontooseen, vilpittömästi pitäen sitä suuriarvoisena, ja epäilemättä hän joutui noiden kahden miehen, Baseverien ja Ambrosen, kynsiin juuri senvuoksi. Epäilemättä hän myöskin keskustellessaan heidän kanssaan mainitsi — ehkä piloillaan — mitä hän tiesi madame Listorellesta. Eikä ole epäilyksen sijaa siinäkään, että nämä kaksi murhasivat hänet. Eikä mielestäni voida epäillä sitäkään, miten hänet murhattiin. On muistettava, että molemmat miehet olivat lääkäreitä, ja että he lisäksi ilmeisesti olivat tieteellisillä lahjoilla varustettuja. Kumpikin he olivat epäilemättä tutkineet myrkkyjä perinpohjaisesti. Sellaiset tiedot ovat arvokkaita heidän kaltaisilleen ihmisille — joilla on rikollisia taipumuksia. Otaksuttavasti he tunsivat jonkun hienon myrkyn, jota voi helposti hankkia ja jonka vaikutus tuntuisi vasta muutamia tunteja nauttimisen jälkeen. Epäilemättä he järjestivät ajan niin, että heidän uhrinsa kuoli äkkiä ehdittyään kauaksi heidän laboratoriostaan. Ja tietystikin he menettelivät samoin Granettiin nähden. Granett sai surmansa sen tähden, että hän oli isoisänne seurassa. Mutta minkä tähden he murhasivat isoisänne? Tahtoivatko he päästä hänestä eroon saadakseen madame Listorellea koskevan salaisuuden yksinomaan omaan haltuunsa ja voidakseen kiristää rahaa häneltä ja hänen sisareltaan vai halusivatko he riistää häneltä hänen keksintönsä ja itse hyötyä siitä? Jos asia on viimeksimainitulla tavalla, niin —"
Hän pysähtyi, katsahtaen Rhonaan, ikäänkuin odottaen, että tämä oivaltaisi, mihin hän tähtäsi. Mutta Rhona pudisti päätään.
"En jaksa seurata ajatustesi juoksua", hän tunnusti. "Entä sitten?"
"No niin", virkkoi Hetherwick. "Jos heidän vaikuttimenaan oli halu saada haltuunsa isoisäsi salaisuus, niin se salaisuus on melkoisen rahasumman arvoinen! Ja sen rahan pitäisi kuulua sinulle. Ymmärrätkö? Missä salaisuus on? Missä on sinetöity kuori? Poliisilaitoksessa on Baseverie kai eilenillalla tarkastettu — ehkä se on löydetty häneltä. Siitä kyllä saamme kuulla — mutta joka tapauksessa se on sinun."
Rhona teki torjuvan liikkeen.
"Minua kammottaa koskea siihen tai joutua mihinkään tekemisiin sen kanssa, jos se on ollut sen miehen hallussa!" hän huudahti. "Mutta mielestäni on hyvin todennäköistä, että he murhasivat isoisäni juuri sen salaisuuden tähden. Mutta luultavasti heillä oli kaksinkertainen syy. Madame Listorellen juttu oli toinen aihe. Otaksuttavasti he pitivät lady Riversreadea helppona saaliina. Ja uskon, että hän olisi ollutkin, jollei hänellä olisi ollut majuri Penteneytä, johon voi turvautua. Muistan, että hän oli kauhean kiihtynyt Baseverien ensi käynnin jälkeen. Oletan niin ollen — olen aina olettanut — että he luulivat voivansa myydä isoisän keksinnön huomattavasta hinnasta ja saada lisäksi runsaasti rahaa kiristämällä sitä lady Riversreadelta ja madame Listorellelta."
"Likaista rahaa totisesti se kaikki!" huudahti Hetherwick. "No niin —"
Pieneen huoneeseen, jossa he istuivat, pilkisti palvelijatar, katsahtaen Rhonaan merkitsevästi.
"Alhaalla on poliisi kysymässä teitä, neiti", hän ilmoitti. "Ainakin hän haluaa tietää, voitteko sanoa hänelle, onko herra Hetherwick täällä tai onko hän ollut täällä."
Hetherwick meni portaiden yläastuimelle; alhaalla eteissalissa seisova konstaapeli kosketti hattuaan.
"Komisarjus Matherfieldin terveiset, sir", hän sanoi. "Komisarjus pyytää teitä pistäytymään luonaan ja tuomaan neiti Hannafordin mukaanne. On ilmaantunut uusia seikkoja, herra Hetherwick. Tärkeitä!"
"Tulemme heti", lupasi Hetherwick. "Kymmenen minuutin päästä." Hän palasi Rhonan luokse ja joudutti tämän liikkeelle. "Mitähän nyt on sattunut?" hän tuumi heidän rientäessään Matherfieldin toimistolle. "Kenties he ovat saaneet Baseveriesta irti jotakin. Tahi ehkä sanomalehdet ovat herättäneet jonkun sellaisen henkilön huomiota, joka voi antaa lisätietoja."
Jälkimäinen olettamus osoittautui oikeaksi, sillä kun he astuivat Matherfieldin huoneeseen, tapasivat he siellä kaksi vierasta, jotka näyttivät vakavaraisilta ja hyvinvoivilta liikemiehiltä. Kaikki kolme olivat syventyneet vakavaan keskusteluun, ja Hetherwick pani heti merkille, että molemmat tuntemattomat katsahtivat Rhonaan harvinaisen uteliaasti. Matherfield ehätti esittelemään hänet poliisimestari Hannaford-vainajan pojantyttärenä ja Hetherwickin miehenä, joka oli ollut paljon mukana murhajuttua selvitettäessä.
"Nämä herrasmiehet, neiti Hannaford ja herra Hetherwick", hän jatkoi, viitaten kädellään toisiin, "ovat Culthwaite ja Houseover; heillä on kemikaliotehdas East Hamissa ja myöskin suuri liike Lancashiressa. Luettuaan tämänaamuiset sanomalehdet, joissa, kuten kaiketi olette huomanneet, on koko paljon selostusta jutustamme, he tulivat suoraapäätä luokseni kertoakseen eräitä tietoja, joista on paljon hyötyä, kun Baseverie tänään iltapäivällä pannaan kuulusteltavaksi. Asia on niin, herra Hetherwick, että nämä herrasmiehet ovat tuoneet meille puuttuvan renkaan!"
"Minkä renkaan?" tiedusti Hetherwick kiihkeästi.
Matherfield nyökkäsi vanhemmalle miehelle, Culthwaitelle; tämä veti taskustaan lompakon ja otti siitä esille paperiarkin. Virkkamatta mitään hän ojensi sen Hetherwickille, joka kääntyi Rhonan puoleen.
"No, neiti Hannaford", hän sanoi äänessään voitonriemuinen sointu, "varmastikin tunnette isoisänne käsialan ja hänen tekemänsä numerot. Voitteko vannoa, että tämä on hänen kirjoittamansa?"
Luotuaan paperiin yhden ainoan nopean silmäyksen Rhona katsahti toisiin ehdottoman varman näköisenä.
"Kyllähän toki!" hän huudahti. "Se on hänen kirjoittamansa; siitä ei ole epäilystäkään! Mikään ei voi olla sen varmempaa!"
Matherfield kääntyi Hetherwickiin päin.
"Se on musteen valmistuskaava!" hän selitti. "Nyt on tiedossamme se tärkeä asia, joka meiltä puuttui. Ja herra Culthwaite kertoo teille, miten hän sai sen käsiinsä."
Annettuaan Hetherwickin tarkastaa paperia Culthwaite pani sen huolellisesti takaisin lompakkoonsa. Hän ja hänen kumppaninsa näyttivät olevan huolissaan jostakin, ja Hetherwick alkoi arvailla sen syytä — he näyttivät epävarmoilta ja levottomilta. Mutta Culthwaite ehätti kertomaan.
"Saimme sen seuraavalla tavalla. Ja voinen heti sanoa, kuten jo äsken mainitsin teille, herra Matherfield, luullakseni emme olisi saaneet sitä lainkaan, jollei poliisilaitoksen taholla olisi oltu niin vaiteliaita juuri tähän kohtaan nähden — jos olisitte pitänyt hälyä Hannafordin salaisuudesta, olisimme ehkä osanneet olla varovaisia. Mutta nyt saapui joku aika sitten luoksemme mies, jonka olemme tunteneet Basing-nimisenä ja jonka vakaasti uskon sanomalehdissä tänä aamuna mainituksi Baseverieksi — mies, huomatkaa, jonka kanssa olemme olleet liikeasioissa silloin tällöin suunnilleen vuoden ajan — ja tarjoutui myymään meille sellaisen uuden musteen valmistusohjeen, joka löisi laudalta kaikki tunnetut musteet koko maailmassa! Hän kehui sitä tavattomasti, vannoskeli, että se oli ensimmäinen täysikelpoinen kirjoitusmuste, mitä milloinkaan oli keksitty. Hän toi meille nähtäväksi oman valmistamansa näytteen, koetti sitä erinäisillä tavoilla. Mutta hän meni vielä pitemmälle. Hän tarjoutui ilmaisemaan meille salaisen valmistusohjeen, jotta me itse voisimme valmistaa ja koetella sitä, ennen kuin ratkaisisimme, suostuisimmeko hänen ehdotukseensa, jonka mukaan meidän olisi tarjottava hänelle kertakaikkinen rahaerä valmistusohjeesta. No niin, me valmistimme mustetta ja koettelimme sitä, eikä siitä ole epäilystäkään — se vastaa juuri sitä, mitä Basing eli Baseverie kehui siitä, ehkäpä enemmänkin. Minun ei tarvinne puuttua useimpien hyvin tunnettujen musteiden vikoihin — tällä ei ole niistä yhtään. Ja kun Basing muutamia päiviä sitten jälleen pistäytyi luonamme, päätimme ostaa valmistusohjeen. Sovimme käteishinnasta, ja toissapäivänä suoritimme summan — konttorissamme East Hamissa."
"Vai niin?" sanoi Hetherwick tyynesti. "Entä mikä oli sovittu hinta?"
Liikekumppanukset vilkaisivat toisiinsa; Rhonasta, joka silmäili heitä tarkkaavasti, he näyttivät entistäkin levottomammilta. Mutta Culthwaite vastasi empimättä:
"Kymmenentuhatta puntaa!"
"Miten maksoitte hänelle?" tiedusti Hetherwick. "Käteiselläkö?"
"Emme; avoimella maksuosoituksella, hänen omasta pyynnöstään. Se oli luonnollisestikin yhtä hyvä kuin käteinen raha. Mutta niin pian kun olimme lukeneet tämänaamuiset sanomalehdet, me — se on minä, sillä minä luin koko jutun matkalla konttoriin — menin heti käyttämäämme pankkiin tiedustamaan, oliko maksuosoituksemme käyty perimässä. Oli — tunti tai pari senjälkeen, kun luovutimme sen Basingille. Hän oli nostanut rahat Englannin pankin seteleinä."
Hetherwick vilkaisi Matherfieldiin.
"Tietystikin", hän huomautti, ikäänkuin esittäen kysymyksen, "tuo valmistusohje on neiti Hannafordin omaisuutta. Baseveriella ei ollut oikeutta sen myymiseen — hänhän oli varastanut sen?"
"Niin on asia, herra Hetherwick", myönsi Matherfield. "Nämä herrasmiehet — tosin tietämättään — ostivat varastettua omaisuutta. Mutta äsken ilmaisin heille erään seikan, jonka nyt kerron teillekin. Löysimme rahat — setelit — Baseverielta eilenillalla. Ne olivat koskemattomina hänen lompakossaan. Siitä ja niistä jalokivistä, jotka hänen rikostoverinsa onnistui napata Southamptonissa, hän aikoi tietystikin saada hyvän apajan. Mutta nyt meidän on helppo todeta, millä tavoin hän on saanut haltuunsa nuo kymmenentuhatta — ja ne palautetaan näille herroille Culthwaitelle ja Houseoverille. Heidän todistuksensa nojalla voimme myöskin osoittaa todeksi, että Baseverie myrkytti Hannafordin saadakseen haltuunsa musteen valmistusohjeen. Baseverie on myyty mies!"
"Nämä herrat saavat siis takaisin kymmenentuhatta puntaansa?" virkkoi Hetherwick. "Siinä tapauksessa ei teillä käsittääkseni ole mitään pahoittelemista. Valmistusohje on luonnollisestikin luovutettava —"
"No, mutta siinäpä se juuri onkin, herra Hetherwick", keskeytti hänet toinen, joka siihen asti oli pysynyt vaiti. "Asia on niin, sir, ettemme halua päästää valmistusohjetta käsistämme. Tuolle Basingille eli Baseverielle annoimme siitä kymmenentuhatta puntaa, mutta —"
"Mutta pidätte sitä oikeastaan arvokkaampana, vai kuinka?" pisti
Hetherwick hymyillen väliin. "Ymmärrän! Siinä tapauksessa siis —"
"Jos saamme takaisin kymmenentuhatta puntaamme, olemme valmiit neuvottelemaan asiasta oikeudenmukaisen omistajan kanssa", selitti Culthwaite, vilkaistuaan liikekumppaniinsa. "Siihen asti on valmistusohje varmassa tallessa meillä. Liikkeemme on hyvin tunnettu —"
"Jättäkäämme asia toistaiseksi silleen", vastasi Hetherwick. "Neiti Hannaford luottaa sanaanne, kun lupaatte tallettaa ohjeen ja pitää sen salassa. Ja myöhemmin voidaan puhua liikeasioista!" Hän nousi seisomaan, ja Rhona nousi samalla. "Tarvitsetteko meitä tänään, herra Matherfield?" hän kysyi. "Jollette —"
"En", vastasi Matherfield. "Vain muodollisia selvittelyjä tänään — iltapäivällä sitten kuulustellaan häntä. Vain pidätystodistukset ja pyyntö jutun siirtämisestä. Saatte mennä, minne haluatte, herra Hetherwick — ilmoitamme kyllä teille molemmille, kun teitä tarvitaan."
Hetherwick saattoi Rhonan ulos ja päästyään pois poliisilaitoksen alueelta iski keppiään katukivitykseen.
"Kun selviydymme tästä jutusta", hän huudahti, "niin minut saadaan hirttää, jos milloinkaan enää sekaannun rikosjuttuihin — henkilökohtaisesti! Baseverie oli perinpohjainen konna, ja hänen asioihinsa puutuin! Ja että sinutkin piti sotkea siihen!" hän lisäsi äkkiä. "Se kiukuttaa minua enemmän kuin mikään muu. Mutta tuleehan siitäkin loppu, ja sitten —"
Hän pysähtyi; tyttö silmäili häntä, hieman ihmeissään hänen kiivaudestaan. Sitten Rhona, kun he kävelivät rauhallisella kohdalla Thamesin rantatien harvaliikkeisellä osalla, laski arasti kätensä hänen käsivarrelleen. Hetherwick pyörähti rajusti tyttöön päin ja tarttui hänen käteensä.
"Minusta sinä olet kovin paljon huolehtinut minusta", sanoi tyttö.
"Loppujen lopuksi ei pelkkä rikoksen tutkimisen into saanut sinua —"
"Hyvä Jumala, ei toki!" huudahti Hetherwick nopeasti. "Aluksi ehkä puolittain se — puolittain sinä! Tunsin — sitä on vaikea selittää — että minun oli pidettävä huolta sinusta. Ja sitten — ja kun sinä katosit — mutta minä taidan olla pyörällä päästäni! Kerronko sinulle yhden asian? Koko sinä aikana, jonka olit kadoksissa, minä — niin — tuskin nukuin lainkaan! Aprikoin, ymmärräthän? ja kun ilmestyit jälleen eilen, iltapäivällä — mutta haluaisin kysyä sinulta erästä seikkaa, josta en ole aivan selvillä — taisin totisesti olla sekaisin silloin!"
"Kuinka niin?" kysyi Rhona.
Hetherwick kumartui hänen puoleensa ja hiljensi ääntään.
"Olin niin iloinen, niin riemastunut nähdessäni sinut eilen iltapäivällä", hän vastasi, "että — että minua huumasi — käsitätkö? Ja tahtoisin tietää — suutelinko sinua?"
Rhona katsahti häntä äkkiä silmiin — ja naurahti.
"Kas vain! Kuinka huvittava oletkaan! Niin, tietysti, suutelit!
Kahdesti!"
"Se on hyvä!" huudahti Hetherwick. "Minä — minä luulin, että olin ehkä nähnyt unta. Mutta suutelitko sinä minua?"
"Pitäisikö sinun sitten saada kaikesta tarkka tieto?" kysyi Rhona ilkamoiden. "No niin — minä suutelin sinua!"
"Sitä parempi!" sanoi Hetherwick.