The Project Gutenberg eBook of Kahden tulen välissä
Title: Kahden tulen välissä
Kolminäytöksinen huvinäytelmä
Author: Johannes Koivukanta
Release date: January 7, 2026 [eBook #77640]
Language: Finnish
Original publication: Jyväskylä: K. J. Gummerus Oy, 1921
Credits: Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
language: Finnish
KAHDEN TULEN VÄLISSÄ
Kolminäytöksinen huvinäytelmä
Kirj.
JOHANNES KOIVUKANTA
Jyväskylässä, K. J. Gummerus Oy, 1921.
HENKILÖT:
IISAKKI LÖNNBERG, kamreeri.
MIMMI MIETTINEN, emännöitsijä.
LILLI LINDEN, tupakkakaupan myyjätär.
HEIKKI LEHTINEN, kauppias.
KUSTAAVA ROSLUND, leski.
HILDA SIHVONEN, ajurin vainio.
TILDA, palvelijatar.
Tapahtumapaikka: Kamreeri Lönnbergin sali Helsingissä.
ENSIMÄINEN NÄYTÖS.
LÖNNBERG (sytytellen sikariaan)
Niin — eikö olekin hieno aroomi?
LEHTINEN (poltellen)
Mistä sinä näitä ostat? Onko näitä Kairossa?
LÖNNBERG (hämillään)
Kairossa — hm — taitaahan näitä — ehkä näitä on.
LEHTINEN
Mitä sinä arastelet? (Katsoo hiukan hymyillen.) Vai onko näiden sikarien takana joku salaisuus?
LÖNNBERG (tekeytyen välinpitämättömäksi)
Salaisuus! Mitä vielä — Kairostahan näitä saa.
LEHTINEN
Ahaa — Iisakki, Iisakki, Kairossa on se Lilli.
LÖNNBERG
Mikä Lilli?
LEHTINEN (nauraen)
Kuules, ei sinusta ole näyttelijäksi nyt yhtä vähän kuin ennenkään.
Vaikka enhän minä ihmettele. Lilli on soma tyttö, soma kuin vietävä.
LÖNNBERG (alkaa innostua)
Niin — mitäs sanot? Eikö sitten olekin? Sellainen vartalo ja se jalan nousu. Jaa'ah! Ja ne silmät sitten!
LEHTINEN
Olivathan ne silmät Liukkosen Ruusullakin — ja — niin — entä ne
Bergmanin Maijan jalat toissa kevännä!
LÖNNBERG (jäähtyen)
Joutavia! — Lilli on toista maata.
LEHTINEN.
Toista se oli Maijakin aikanaan.
LÖNNBERG
Se nyt oli sellaista tavallista — pihkaantumista.
LEHTINEN
Niin — kun Mimmi ehti väliin.
LÖNNBERG (varmempana)
Mutta nyt ei ehdi! Ei totisesti. — Ja'ah — tiedätkös — tuota — Heikki, nyt minä uskon sinulle yhden asian —
LEHTINEN
No —
LÖNNBERG
Mutta muistappa, ettet siitä hiisku — hm —
LEHTINEN
Mitä hittoja? Hiisku? Kerro nyt — äläkä turhia arkaile.
LÖNNBERG
No — kun et hiisku —
LEHTINEN
En, en —
LÖNNBERG
No niin! (tuumii).
LEHTINEN
No niin?
LÖNNBERG (alentaen ääntään)
Minä olen kihloissa!
LEHTINEN
Kihloissa!
LÖNNBERG (hätäisesti)
Hs! Älä huuda — hiivatissa!
LEHTINEN (tekeytyen vakavaksi)
En — en. Kerro enemmän. Sen Lillinkö kanssa?
LÖNNBERG (katsoen arasti oveen)
Hölö! Sinähän suorastaan kiljut!
LEHTINEN
No, hämmästyyhän sitä vähemmästäkin — saatikka. Mutta nyt olen vaiti.
LÖNNBERG
Ja minä olen jo kuulutettukin —
LEHTINEN (hämmästyy tosiaankin)
Kuulutettu? Nyt sinä huiputat minua — eihän —
LÖNNBERG (kauhuissaan)
Nyt Mimmi kuuli! (hiipii ovelle kuuntelemaan) Sinä pilaat asiat tuolla huudollasi, kesken kaiken. Pahuusko minut paneekin puhumaan liian aikaisin!
LEHTINEN (rauhoittaen)
Eihän sieltä kuulu mitään. Ei se kuullut. Suo anteeksi! Mitä sinä sanoitkaan — kuulutettu?
LÖNNBERG (kuunneltuaan ovella palaa varpaillaan takaisin)
Niin — (kuuntelee uudelleen) jo kahdesti — ja — ja — ensi sunnuntaina — (keskeyttää kuunnellen)
LEHTINEN
Mitä? Eihän vain jo vihitä?
LÖNNBERG (onnellisesti hymyillen)
Kyllä — vihitään!
LEHTINEN (kauhistuvinaan)
Herra varjele!
LÖNNBERG (silmät epävarmasti pälyillen)
Kuinka — kuinka niin?
LEHTINEN
Niin — varjelkoon sinua Mimmiltä — jollei hän jo nimittäin asiasta tiedä.
LÖNNBERG (ilahtuen)
Siinäpä se, siinäpä se. Asia on pysynyt niin salassa, ettei hän tiedä siitä hituistakaan. Kuulutus tapahtui Iitin kirkossa — Lilli on siellä kirjoissa — ja…
LEHTINEN
Mutta kuuleppas nyt, Iisakki. Tämä on vakavampi juttu kuin osasin arvatakaan. Oletkohan sinä nyt oikein harkinnut tekoasi? Sinähän olet ollut tämän Mimmin kanssa kihloissa jo toistakymmentä vuotta.
LÖNNBERG (nolona)
Niin — niin — olen ollut.
LEHTINEN
No, onko se juttu purettu?
LÖNNBERG
Purettu — (yskii) — hm — mitäpä se purkamisesta paranee. Minä tuon
Lillin taloon ja —
LEHTINEN (vakuuttavasti olalle taputtaen)
Ei, hyvä veli, se vain niin käy päinsä Ehei! (nauraen) Te otatte silloin kumpikin, niin sinä kuin Lillikin, Mimmiltä loimeenne, ja niin että tuntuu.
LÖNNBERG (hölmistyneenä)
Häh?
LEHTINEN
Niin, niin, minä tunnen Mimmin, minäkin, (hymähtäen) Olimmehan mekin jo kerta melkein kihloissa.
LÖNNBERG (vapautuen)
Mutta minä tulin silloin väliin, (nauraa).
LEHTINEN
Niin tulit, mutta sitten olet saanut pitää hänet kanssa Ja pidät vastakin. Taikka Mimmi pitää — ei hän sinusta niin luovu! Mimmillä alkaa, näet, olla jo ikiä. Ei sitä enää nainen nelisenkymmenen korvilla uusia liittoja helposti solmi — ei tällaisiakaan.
LÖNNBERG
Luuletko niin?
LEHTINEN
Ei — ennen sinun Lillisi täältä lähtee kuin Mimmi.
LÖNNBERG
Jaah, mutta olenhan niinä isäntä talossani ja —
LEHTINEN (nauraa)
Sinä — suo anteeksi.
LÖNNBERG (loukkaantuneena)
Mitä sinä naurat? On sitä minussakin miestä.
LEHTINEN (ovelan näköisenä)
Vai on. Maltahan! (nousee ja sanoo ääntään korottaen) Sinä siis menet naimisiin —
LÖNNBERG (syöksyy ovelle päin)
Ole vaiti — hiivatissa!
LEHTINEN (nauraen)
Näetkös nyt. — Mutta totta puhuen saa Mimmi sen tietää kuitenkin.
LÖNNBERG
Ei — ei vielä — saakoon myöhemmin. Nyt sillä pilattaisiin asiat.
LEHTINEN (istuu)
Iisakki, puhutaanpas nyt järkevästi ja palautetaan mieleen hiukan menneitä asioita. Katsos, sinähän Mimmin kanssa viisi vuotta kihloissa oltuasi luovutit tämän kotisikin jo hänelle. Annoit lahjaksi huonekalustasi ja kaikki —
LÖNNBERG (levottomana)
Niin — tulihan sekin tehdyksi.
LEHTINEN
No, onko sinulla uusi koti toisaalla Lilliä varten, vai —
LÖNNBERG
Oletko sinä hullu? Uusi koti! Kuka sitä sellaisiin kulunkeihin jaksaisi ruveta kamreerin palkoilla. Ehei. Minä lunastan Mimmin eroon —
LEHTINEN
Ohoh! Lunastat? Lunastat rahalla Mimmin? Mutta mitä sinä, mies, oikein ajattelet? Ei Mimmi ole vain niin lunastettavissa kuin joku toinen. Kun toistakymmentäkin vuotta on ollut kihloissa, niin siinä on ollut oikeata kiintymystä, vaikka kysymyksessä onkin vain Mimmi. — No, ja sinä tuot taloon uuden emännän, vaikka Mimmi olisikin siellä ennestään —
LÖNNBERG (tiukasti)
Ei emäntänä.
LEHTINEN (naurahtaen)
Jos ei nyt juuri —
LÖNNBERG (sekoittaen)
Niin — no — Lilli ottaa emännyyden —
LEHTINEN
Ja Mimmi pitää sen myöskin. Sillä käsitäthän sinä, ettei hän enää palkollisen tilalle siirry — eikä poiskaan lähde. Ole sinä varma siitä, (naureskellen) Jollen minä saisi häntä mukaani viuhautetuksi, vanhalta muistilta! — Kuules, Iisakki — nyt en minä tahtoisi olla sinun housuissasi. Minä tunnen vähän Lilliäkin — tuota — (hymähtää) tuleehan sitä tehneeksi tuttavuuksia poikamies — ja siinä tytössä on sekä pontta että pippuria.
LÖNNBERG (ilahtuen)
Niin on — Kyllä hän puolensa pitää.
LEHTINEN
Pitääpä kyllä — Iisakki parka!
LÖNNBERG
Parka!
LEHTINEN
Niin, niin, katastellaan asian kehitystä. — Mutta mitä sinä oikeastaan rupesit hulluttelemaan? Olisit vain vähän hakkaillut ja — Näet, Mimmihän on mainio emäntä ja mitä me poikamiehet muusta välitämme. Mukava hoito kotona, mutta siltä riippumaton kenestäkään — naiskahleista tarkoitan. Mimmi hoitaa sinutkin kuin prinssin. Saisinpa minä hänen laisensa ihmisen talooni, niin —
LÖNNBERG
No, ota sinä hänet sitten. Minun puolestani kyllä hänet saat.
LEHTINEN
Jaa, kannattaa miettiä. Edullista se joka tapauksessa olisi — ja mukavaa.
LÖNNBERG
Edullista ja mukavaa! Sinä olet se ainainen affäärimies. Näissäkin asioissa. Minä vain ajattelen, että nuori vetreämpi. Ajattelehan itsekin — Lilli — (ovelle koputetaan, säpsähtäen) Hst! Se on Mimmi. Muista vaieta. — Sisään.
LEHTINEN (päätään puistellen)
Jaa'ah!
MIMMI (ovesta)
No, päivää. Täälläkös ne vanhatpojat taas jutustavat? (kättelee
Lehtistä) Mitäs sitä sitten kuuluu?
LEHTINEN
Kiitos, eipä erikoista.
MIMMI
Ja näin kuivin suin istutaan. Kait sitä pitää nyt olla jotakin tarjottavaa vieraalle. Vai kuinka, kamreeri?
LÖNNBERG
Mimmi tuo vain. Maistuuhan se —
LEHTINEN
Kiitoksia, kiitoksia. Mutta mitäs sitä Mimmille kuuluu?
MIMMI
Mitäpä meille, (vilaisten hymyillen Lönnbergiin) Kamreeri voi hyvin, kuten näkyy, ja minäkin olen terve.
LEHTINEN
Ja nuorekas, kuten aina. Ei se Mimmi vain naimisiin pyri?
MIMMI (nauraen ovea kohti)
Kaikkia se herra Lehtinen! Mikäpäs tässä kamreerin kanssa on mennessä — (painokkaasti) näinkin. Vai naimisiin (menee).
LÖNNBERG
Puhu sinä sille vielä naimisista.
LEHTINEN
Älähän nyt harmistu!
LÖNNBERG
Viuhauttelet! Eikö minulla jo muutoinkin ole hänestä ristiä?
LEHTINEN
Suotta sinä, Iisakki, Mimmiä vierot. Hänhän on reilu, hyvä ihminen.
Vähän kivakka kyllä, mutta sellaisen minäkin ottaisin —
LÖNNBERG
Ota sitten!
MIMMI (ovesta totilaitteineen)
Kas niin! (laskee pöydälle)
LEHTINEN
Kuules, Iisakki, enkö minä sitä sanonut?
LÖNNBERG (härnäten)
Niin, niin —
MIMMI
Että mitä se herra Lehtinen?
LEHTINEN
Sitä vain, että kyllä Mimmi on mainio emäntä.
MIMMI
Aina te, herra Lehtinen, laskette tuota leikkiänne (vilkaisee Lönnbergiin) — Mutta mitä se kamreeri siitä sanonee — (kaatelee laseihin).
LEHTINEN (salavihkaa hymyillen)
Samaa kuin minäkin.
LÖNNBERG (hajamielisenä)
Niin — hm.
LEHTINEN
Siinä Mimmi nyt kuuli. — Ei, naimisiin teidän pilaisi jo mennä.
(Lönnberg mulkaisee).
MIMMI (nauraen)
Ettäkö tämän kamreerin ja minun?
LEHTINEN
Niin juuri.
MIMMI
Meidän — keskenämmekö? Sitäkö se herra Lehtinen?
LEHTINEN
Sitä, sitä. Tietysti. Mitäs minä muuta?
LÖNNBERG (hermostuneesti kelloaan katsoen)
Mitä kello on? Hiivatti, kun minulla on vielä se kokouskin!
MIMMI
Naimisiin! Hohhoh! Eihän minusta nyt enempää kuin ennenkään. Tässä on jo vanhennuttu. (Huoahtaa.) Olkaa hyvät! — Olisipa siitä ollut puhetta parikymmentä vuotta sitten niin herra Lehtisenhän minä silloin olisin ottanut. Mutta eihän se puhunut silloin. — Kippis! (Kilistelevät).
LÖNNBERG
Kävisihän se vieläkin päinsä.
MIMMI (nauraen)
Aina tuo kamreerikin. Mutta mikäpä tässä teidän kanssanne auttaa.
LEHTINEN (syrjäsilmällä Lönnbergiin)
Ehti tämä Lönnberg ennen minua. Muutoinhan Mimmi olisikin meillä.
MIMMI
Niin, ehtihän se kamreeri. Vaikka kyllä sitä jo kelpaisi rouvanakin olla. Olisipa tuo jo aikakin —
LEHTINEN
Olla kamreerskana —
MIMMI (hyvillä mielin)
Niinpä niin.
LÖNNBERG (keskeyttäen)
Milloin sinun pitikään, Lehtinen, olla konttorissasi?
LEHTINEN (Mimmille)
Ei suvaitsisi minun puhuttelevan Mimmiä näin tuttavallisesti.
MIMMI (Lehtiselle)
Ei — ei — (nauraen) se on aina ollut väliin mustankipeä tämä kamreeri.
LEHTINEN
Suottahan hän. En minä kuitenkaan kykene häntä laudalta lyömään.
LÖNNBERG (äreästi)
Lopeta jo.
MIMMI
Siinä sen kuulitte. Mitä se kamreeri nyt turhista. Ilmanhan herra Lehtinen loruaa, (nousten) Sillä en minä tästä talosta lähde, kun minä toden sanon. Suottahan kamreeri. (Lehtinen yskähtelee).
LÖNNBERG
Niin — niin —
MIMMI (askarrellen lasien kanssa)
Sitä on nähkääs niin jo koteutunut ja tottunut —
LEHTINEN
Kuin taloon rouvaksi konsanaan (Lönnberg mulkaisee).
MIMMI
Sanokaas muuta. Onhan sitä näinä vuosina sitäkin ehtinyt, ja jos minä toden sanon, niin en minä tulisi kamreeritta aikaan.
LEHTINEN
Eikä hän ilman Mimmiä.
MIMMI (keimaillen)
Niin — kukapa sen tietää niistä naimattomista nuorista miehistä, jos niillä osaa olla toisia ja kauniimpia —
LÖNNBERG (hämmästyen)
Että — mi-miten niin?
LEHTINEN
Eihän tämä Lönnberg nuoremmista.
MIMMI (ovella)
Eipä tainne, (katsoo merkitsevästi) Eikä olisi asiaksikaan! (menee).
LÖNNBERG (nyreästi)
Mitä sinä siinä joutavuuksia rupeat latelemaan. Panet ämmän päähän kaikellaisia entisten lisäksi.
LEHTINEN
Minä tunnustelin vain maaperää, (nauraen) Ei tainne olla helposti muokattavissa.
LÖNNBERG
Minä vähät välitän sinun muokkaamisistasi. Minä nain Lillin ja sillä hyvä!
LEHTINEN
No niin, sehän nähtänee. Asia ei ole vielä lopussaan (nousee).
LÖNNBERG
Ei, mutta hyvällä alulla se on.
LEHTINEN
Hyvä niin, hyvä niinkin. Ja onneksi olkoon (kilistää) — jos menestyy, (katsoo kelloaan) Kohta kuusi. Minun täytyy jo kiirehtiä konttoriini.
LÖNNBERG (nousee)
Joko nyt? Olisi tässä vielä illan kuluksi kilistelty. Ota nyt tuo lasisi edes pohjaan.
LEHTINEN (kilistäen)
Terve. Ja hyvästi sitten (kättelee). Kiitos vain.
LÖNNBERG
Terve, terve. Kiitos itsellesi.
LEHTINEN (ovesta)
Älä nyt pane pahaksesi tätä —
LÖNNBERG
Joutavia, näkemiin asti vain, (ovessa) Käy toistekin. — (Palaa huoneeseen, katsoo kelloaan ja sytyttää sitten tupakan. Ottaa sanomalehden ja istuutuu).
MIMMI (ovesta)
No, joko se Lehtinen meni?
LÖNNBERG (lehden takaa)
Jo.
MIMMI (yhtä toista askarrellen)
Aina sekin jaksaa kujeilla, — (nauraen) vai naimisiin! — (äkkiä) Vaikka olen minä, kun minä toden sanon, sitäkin ajatellut.
LÖNNBERG (rapistelee lehteä)
Jaa kuinka?
MIMMI
Sitä naimisiin menoa. Eikä suinkaan kamreerillakaan olisi mitään sitä vastaan (kamreeri yskii hämillään). Tässä vanhennutaan kumpikin. Ja aina sitä tarvitsisi ijällisempänä paremmin toinen toistaan. Niin minä kuin kamreerikin, tarvitsisi — miten nyt sanoisin — noin — vielä vähän läheisemmin. Sattuu sairautta ja sellaista, niin oltaisi tässä ihan kuin toistemme turvana (Lönnberg vääntelehtii tuolissaan). Vaikka en minä mene sitä sanomaan, että nytkään vieroksisin. Enhän toki. Pidän kuin omanani, niin ihan kuin omanani toki. Mitenkäs muuten? Ja mitenkäpä me nytkään tässä ilman toisiamme (on ottanut käsityön ja istuutunut) — kaksi ijällistä ihmistä. Ijällisiähän tässä jo ollaan, Jumala paratkoon! Mutta olisi se sentään se papin vihkiminen — niinkuin sanotaan — selvempää kuin tämä kihlaus. Noin — kun toden sanon — ihmistenkin mielestä —
LÖNNBERG (hätäisesti)
Niin — niin (yskähtää).
MIMMI
Olisi — selvempää se olisi. Minäkin olisin, (nauraen) niinkuin Lehtinen sanoi, silloin kamreerska. Ihan se naurattaa. Ja kelpaisi meidän sitten tässä elellä.
LÖNNBERG (äkkiä)
Soiko siellä ovikello?
MIMMI (kuulostaen)
Ei — ei siellä mikä soinut. Ei. — Ohhoh! — Ja sitten sopisi minunkin noin kamreerin kanssa näyttäytyä ulkosalla, kaduilla ja teatterissa. Se on sentään niin nöyryyttävää, kun sanotaan vain Lönnbergin Mimmiksi, vaikka nyt ollaankin oltu kihloissa ja — niinkuin sen koko maailma tietää — saman katon alla monet vuodet —
LÖNNBERG (katsoo hajamielisenä kelloaan)
On —
MIMMI
Niin — on. On se. Ja niinkuin me olemme toisiamme aikoinamme hellineet. Mutta tahtoo se rakkauskin haihtua pois näin — mitenkä minä sanoisin — kuiviltaan. Hm! (alkaa vetistellä) Sehän se meidät yhdisti. Liekö nyt mikä eroittamassa ja vieroittamassa, kun kamreerikin on tullut niin harvasanaiseksi ja — (merkitsevästi) ja ruvennut nyt niin yhtäkkiä käymään niissä kokouksissaan — iltasin.
LÖNNBERG (säpsähtäen)
Eihän meitä nyt mikään — on vain tullut otetuksi liiaksi kaikellaisia toimia noissa yhdistyksissä —
MIMMI
Liiaksi, liiaksi. Sitähän minäkin olen sanonut. Niillä väsyttää vain itsensä, kun on raskaat virkatoimet. Kustaava Roslunnillekin sanoin siitä. Hänenkin miehellään oli niitä kokouksia jokikinen ilta, sanoo Kustaava. Hm, oli muka, vaikka kyllähän minä sen Roslund-vainajan tunsin. Oli sillä kokouksia, hyvin kyllä, — tillikoissa ja — (yskähtää) tupakkapuodeissa —
LÖNNBERG (hermostuneesti)
Niin, taisi olla.
MIMMI
Oli, tiesinhän minä. Mutta ei se Kustaava sellaisia hoksannut. Ja olisiko tuo ymmärtänytkään. Pakkailee kuitenkin aina juoruamaan muista — sellaisia — — — kamreeristakin —
LÖNNBERG
Häh?
MIMMI
Niin, vaikka enhän minä niitä usko. Joutavia sitä aina on puhuttu. Eihän sitä enää meidän ijällä. (Nauraa väkinäisesti.) Kyllä minä kamreerista huolen pidän, minä olen sanonut Kustaavalle. Jopahan minä laskisin hänet harhailemaan, olen sanonut. Eikä hän pyrikään, olen sanonut.
LÖNNBERG (levottomana)
Ei — ei mitenkään.
MIMMI
Kyllä minä kamreerin askeleet tiedän ja niistä selvän otan.
LÖNNBERG
Mitä niistä — tuollaisista jutuista!
MIMMI (kuivasti)
Niin — niin. Sitä minä olenkin aina Kustaavalle sanonut. Kamreerilla on oikeita kokouksia. Eihän se jouda kaikista Bergmannin Maijoista eikä Liukkosen Ruusoista huolimaan — ei — saatikka — (katkaisee rihmaa hampaillaan) saatikka Lilli Lindenistä!
LÖNNBERG (hätääntyneenä)
Ei, — ei — Mitä — mi-mitä ne puhuvatkaan? Ketä ihmisiä ne sitten taas ovat?
MIMMI
Eihän kamreeri niitä tunnekaan. Enkös minä sitä ole sanonut. Tämä Lindenin tyttö kuuluu olevan siinä Kairon tupakkakaupassa. Ja hänestä ne nyt taasen juoruavat — kamreeriin —
LÖNNBERG
Kuules pahuuksia. Enhän minä siitä edes tupakkaanikaan osta. Kaikkea sitä — keksitäänkin!
MIMMI
Siinäpä se. (Ovelasti silmäten.) Minä päätinkin ruveta ostamaan itse kamreerin sikarit, (nousee) Tuossakin kaapilla on nyt laatikko Baharabatia, niitähän kamreeri polttaa. Kävin itse hakemassa, ettei kamreerin tarvitse tupakkapuoteihin pistäytyä ja joutua juoruihin. Ja noudan vastakin. Tässä lähellä kun on tuo turkkilainen tupakkakauppa. Säästyy kamreeriltakin jalkavaivat. Mitäpä sitä nyt Kairossa käymäänkään.
LÖNNBERG (nolona)
Jaah! Mutta minä — olen — tuota — tuuminut muuttaa sikarilajia.
MIMMI
Mikä vahinko sitten, kun ostin näitä!
LÖNNBERG
Täytyy itseni käydä maistelemassa eri lajeja. Baharabatista saa yskää, kun sitä yksistään polttelee —
MIMMI (yskähtää merkitsevästi)
Ilmankos minä olenkin kuulostanut, että miten sen kamreerin kurkku on välistä niin käheänä. Vai siitä se tulee! Mutta minä pistäydyn heti tuohon turkkilaiseen — vai missä nyt olisi paras valikoima — ja tuon eri lajeja maisteiksi.
LÖNNBERG (avuttomasti)
Ei — ei — kyllä minä itsekin. Tulee kalliiksi ostaa tarpeettomia. Minä poltan kernaimmin − − tuota − Hollandsia —
MIMMI
Hollandsia! Niitä tarjottiin minulle juuri tuosta turkkilaisesta. Eihän toki kamreeri itse — ei, kyllä minä menen ja vaihdan nämä Hollandsiin. Kyllä minä menen, eihän kamreeri toki. Menen tästä keittiön rapun kautta, vain liina hartioilla, (menee kiireesti)
LÖNNBERG
Hiivatti. — Kylläpä se nyt vartioi, (raappii korvatustaan. Ovikello)
Kukas nyt siellä? (menee eteiseen)
LILLI (eteisessä)
No, päivää, Iisakki.
LÖNNBERG (hämmästyneenä)
Mutta — Lilli! Miten sinä tänne ja tähän aikaan?
LILLI
Sain siskoni sijaiseksi täksi iltaa ja tulin tuomaan sinulle samalla sikareja. Kun et tänään käynyt, niin arvelin olevan lopussa, (astuu sisään) Toin Claroja, prima kvaliteeta, mietoja. Sinähän pidät niistä.
LÖNNBERG
Kiitos, kiitos. Olinkin juuri lähdössä sinua tervehtimään. (Laskee paketin kaapille).
LILLI
Hyväpä että ehdin ennen sinua. Pitäähän minun nähdä sinun kotisi, (keskellä huonetta) Annas, kun katson!
LÖNNBERG (levottomana)
Minun täytyy olla viidentoista minuutin perästä eräässä kokouksessa. (katselee kelloaan) Joudunkin sinua siten saattamaan.
LILLI
No, ei sinulla saa niin kiire olla, etten minä ehtisi sinun kotiasi katsomaan, (katselee) Tällaistako täällä on. Sievät huonekalut, mutta vähän mauttomasti järjestetty. — (Katselee ja tuumii.) Tuon sohvan tahtoisin siirtää tälle seinälle ja tuon piirongin tuonne — noin — se vaikuttaisi paremmalta — olisi enemmän tasapainoa. Kuules, Iisakki, minä teenkin sen paikalla. (Riisuu palttonsa) Katsos! Näin! Käy apuun.
LÖNNBERG (aivan hölmistyneenä)
Ei — ei nyt! Katsos mehän ehdimme sitten. Minulla — minulla on nyt kiire. Muutellaan toiste.
LILLI (joutuisasti)
Ei — äkkiä tämä käy — minä — nostan nuo tuolit syrjään — kas noin — ja nyt ota sinä sohvan päästä. — No — ota, ota!
LÖNNBERG
Maltahan (tarttuu vastahakoisesti) —
LILLI (siirtäen)
Kas niin! — vielä vähän — näin — Eikös sovi? — Ja sitten sohvapöytä! — Tuo pöytäliina on ruma! — (Lönnberg hermostuneena kuuntelee ja kurkistelee) Tuolit noin! — Tämä on hauskaa työtä. Minä niin mielelläni aitta möbleeraan. — Kukatkin on sijoitettava toisin. Kas, tämä tänne näin. — Ooh, miten oudot ruukkupaperit! — Ota sinä tuo palmu ja nosta se tuonne sotivan sivuun. Kuuletkos, Iisakki! Mitä sinä oikeastaan töllistelet? — Tartu, tartu nyt siihen. (Lönnberg siirtää)
LÖNNBERG (yhä hätäisemmin)
Niin, näes, minä pelkään, että emännöitsijäni saapuu ja kun hän näkee —
LILLI
Niin hän suuttuu, (nauraa) Piika! Hyvä tässä suuttuu! Annas, kun minä tulen taloon, niin ei siinä suututa. — Tuon rihkaman uunin otsikolta korjaan heti pois. Se on niin prostoita. Kaikellaisia porsliineja ja helyjä. Ei tuollaisia hienoissa paikoissa käytetä.
LÖNNBERG
Älä — älä — kajoo niihin. Älä —
LILLI (ei ole kuulevinaan)
Odotas. Minä nostan ne tuonne takahuoneeseen. (Menee ovelle).
LÖNNBERG
Älä hiivatissa mene enää sinne!
LILLI
No, mikä siellä sitten on? Sekö Mimmi? Lönnbergin Mimmikö?
LÖNNBERG
Ei — ei — Hän on ulkona, mutta jos sattuisi —
LILLI
Tulemaan, (nauraa) Tulkoon, (menee)
LÖNNBERG
Hiivatti noita naisia. Paha heidät periköön, (kuuntelee ovella) Ei
Mimmi onneksi ole siellä —
LILLI (tulee)
Tuon täältä palvelustytön avukseni. (Tildalle) Mikäs sinun nimesi on?
TILDA (ovessa)
Tilta.
LILLI
Vai niin. — Tilda ottaa kiinni tuosta hyllyn sivusta. Nostamme sen tälle seinälle. — Sillä tavalla! — Tuo matto siirretään keskilattialle.—-Hei, kuinka tämä käykin. — Minusta tulee, Tilda, sinun emäntäsi, ettäs tiedät.
LÖNNBERG
Lilli — no, no!
TILDA
Oikeako rouva?
LILLI
Rouva, rouva tietysti.
TILDA
Herra siunaa! Eikä Mimmi-neiti ole mitään puhunut.
LILLI
Mitäpä hän. — Ja nyt siirretään tuota taffelipianoa vähän syrjemmälle.
— Iisakki, tule apuun.
LÖNNBERG (epätoivoissaan)
Jumala siunatkoon!
LILLI
Emmekö jaksaisi. Mokomaakin rähjää. Kevyt kuin höyhennaula.
(Siirtävät.) Näin vaan! — (katselee) Nyt täällä alkaa näyttää joltakin.
— Tilda, ota nuo maljakot tekokukkineen ja vie ne kyökkiin. Tuo sitten
tomuliina tullessasi. (Tilda menee)
LÖNNBERG (vaipuu sohvalle)
Ohhoh!
LILLI
Joko nyt rupesi uuvuttamaan.
LÖNNBERG
Tuli kuuma.
LILLI (heittäytyy Lönnbergin viereen ja laskee kätensä tämän kaulalle)
Sinä olet heikko mies, Iisakki-kulta. Sinun pitää vahvistua. Jahka minä tulen taloon, niin saat hyvää ruokaa. Esimerkiksi kaurapuuroa aamiaiseksi joka päivä.
LÖNNBERG (uupuneesti)
Sitä minä jo saan nytkin.
LILLI
Olutjuustoa sitten.
LÖNNBERG
Sitäkin juon.
LILLI
Niin, no sitten täytyy keksiä jotakin muuta vahvistavaa. Esimerkiksi munia. — (Halailee) Kyllä täällä tulee suloista, Iisakki. Tuleehan?
LÖNNBERG (nyrpeästi)
Mahtaa tulla (huokaa).
LILLI (yhtäkkiä)
Ai, ai, tuo taulu on hirveä. Mihinkä se Tilda jäi? (ovella) Tilda! (Tilda tulee) Ota tuo taulu ja vie se kyökin seinälle. Odotahan tuossa on vielä pari muutakin. (Tilda menee)
LÖNNBERG
Minut perii paholainen!
LILLI
Kaikkea sinä olet antanut sen Mimmin tänne laahatakin. Tilda! (Tämä tulee) Kanna tuo fikus vaikka pellolle. Sehän on kamalasti rapistunut. (Tilda menee) Minä tuon rihkaman vielä (ovelle).
LÖNNBERG
Lilli, Lilli!
LILLI
No, mitä nyt?
LÖNNBERG
Älä, rakas Lilli, mene sinne.
LILLI
Ja miksikä en?
LÖNNBERG
Sieltä voi — siellä on — siellä on niin sekaista, vielä sekaisempaa kuin täällä —
LILLI (nauraa)
Ooh, sen kyllä uskon. Mutta mitäpä minä siitä (menee).
LÖNNBERG (syöksyy ovelle)
Älä Lilli-kulta! (kuuluu naurua) Mitä tästä perältäkin tulee? —
Hiivatti sentään! — Ei — minä juoksen tieheni (menee eteiseen).
LILLI (tulee takaisin)
Iisakki — Iisakki!
LÖNNBERG (eteisessä)
Täällä olen. Minulla, suo anteeksi, on jo tulinen kiire.
LILLI (eteisen ovella)
No mitä vielä. Odotahan nyt. Tulen tästä minäkin. Mutta minunhan piti käskeä Tildan pyyhkimään tomut. Tilda! — Tule hetkiseksi vielä sisään, Iisakki.
LÖNNBERG (palttoo päällä ovella)
Missä minun knallini olikaan?
LILLI (huomaten sen pianolla)
Tässä näin, (sieppaa sen) Pidänkin sitä siksi, kunnes lasken sinut lähtemään. Yhdessähän me menemme, rakas Iisakki.
LÖNNBERG (happamena)
Parasta lienee.
LILLI
Tilda! Ei silläkään tytöllä ole korvia. Kaikki ne ovat samallaisia.
Tilda!
LÖNNBERG (varoittaen)
Hst, hst!
LILLI
Ääntä sitä talossa olla pitää. (Tilda tulee) Oliko Tildalla nyt se tomuliina?
TILDA
On.
LILLI
Hyvä on. Alkaa nyt tuosta pianolta. Ja tekee tarkkaa, sillä kun minä ensi kerran tulen taloon, niin kiiltää pitää paikkojen. Ymmärtäähän, Tilda?
TILDA
Kyllä!
LILLI (istahtaa sohvalle)
Katselen vielä kerran ympärilleni. Nyt tämä jo joltakin näyttää. —
Mutta kyliä kyökissä oli sekaista ja ruokasalissa sitten. Missä,
Iisakki, sänkykamari on?
LÖNNBERG (viittaa keittiöön päin)
Se on tuolla.
LILLI
Siellähän on ruokasali ja keittiö. Oletko sinä päästä pyörällä,
Iisakki? — (nousee) Tuolla se mahtaa olla — (menee oikealle).
LÖNNBERG (poissa suunniltaan)
No, älä nyt, Jumalan nimessä, mene enää sinne!
LILLI (ei ole kuulevinaan — ovella)
Soma huone. Hiukan vain toisin järjestettävä. Sängyt toiselle seinälle — noin — ja toisellaiset oviverhot. Valoisampia värejä!
LÖNNBERG
Niin, niin! Lähdetään jo. Minä myöhästyn. Tule, Lilli-kulta!
LILLI
Oletpa sinä hätäinen, Iisakki rakas. En olisi sitä sinusta uskonut.
Sinä, joka olet itse levollisuus.
LÖNNBERG
On kiire, on kiire. Annappa minun hattuni, (saa sen) Kas niin! Nyt mennään (ovelle).
LILLI
No, mennään, mennään, (ovelta) Tilda, muista nyt pyyhkiä tomut tarkkaan. — Hyvästi — Sano Mimmille terveisiä, (menevät)
TILDA (ällöttää)
Hyvästi — (pyyhkii tomuja).
LÖNNBERG (hiipii takaisin)
Tilda!
TILDA No?
LÖNNBERG
Ei sanaakaan Mimmi-neidille, että täällä on ollut vieraita. Ymmärräthän!
TILDA
Ei, ei — mutta entä nämä — (viittaa huonekalutkin)
LÖNNBERG
Jätä silleen, kunhan pysyt ääneti. Pysythän?
TILDA
Mitäs minä tässä lörpöttelemään!
LÖNNBERG
Tässä olisi vähän Tildalle (antaa rahaa), kun sai rehkiäkin.
TILDA (niiaten)
Suuri kiitosta, paljon kiitoksia. Suottahan se kamreeri, kiitoksia. Kyllä minä tällaisia herroissa ennenkin — kiitoksia! (Jatkaa pyyhkimistä)
LÖNNBERG
Sano sille, että minä menin kokoukseen, (ovella itsekseen) Mutta jos se tulee kadulla — Tulkoon, hiivatissa! (menee)
TILDA (töllistelee).
Jaa, on tässä setvimistä!
MIMMI (puhuu ruokasalin puolella)
Ei, ei. Tulkaa vain tänne. Minulla kun ei ole paraatirapun avainta. (kuuluu ääniä) Kamreeriko? Kotona se on toki — kotona. — Mutta mitä ihmettä? — Mitäs se Tilda nyt on tehnyt? — Jestas sentään! — Tilda! — Missä se on? — Tilda!
TILDA
Täällä!
MIMMI (ovessa)
Mi-mi-mitä sinä täällä! — No, Herra varjele! Mitä — mitä sinä nyt oikein? — Jumala paratkoon tuota ihmistä! — Missäs kamreeri on?
TILDA
Sanoi menevänsä kokoukseen.
MIMMI
Ja sinä täällä yksin rumsteeraat! — Siunaa tätä siivoa! — Kaikki ylösalaisin.
TILDA
No, kun kamreeri käski.
MIMMI
Kääntämäänkö kaikki nurinpäin? Sohva tuolla — Jestas sentään! — piano poissa paikoiltaan — ja tuolit — pöytä! No, voi valkoisen kirjava! (ruokasalin ovelle) Hilda, Kustaava. Tulkaapas katsomaan. Oletko sinä, Tilda, menettänyt vähäisenkin järkesi?
TILDA
En minä — kun kamreeri —
MIMMI
Kamreeri! Eihän täällä näy koko ihmistä — Hilda ja Kustaava! Tulkaa nyt
Jumalan nimessä.
HILDA (ovessa)
No, mikä sillä Mimmillä on hätänä?
KUSTAAVA (ovella)
Niin — mitä —
MIMMI
Katsokaa nyt tätä!
KUSTAAVA
Missäs sohva on?
HILDA
Ja piano tuolla!
KUSTAAVA
Niin, ja pöytä!
HILDA
Tuossahan se ennen —
MIMMI
Niin, tuossahan ne — Täällä on kaikki sekaisin.
KUSTAAVA
Ihan toisia päin — Kuka se —
HILDA
Niin, miten ihmeessä?
MIMMI
Tuo Tilda! Kun minä tulen sisään, niin en ole huonetta samaksi tuntea.
Kaikki on mullin mallin.
TILDA
Kamreerihan se määräsi.
KUSTAAVA
Kamreeri!
HILDA
No, mitä vasten se —
MIMMI
Kamreeri — ja kanssa. Sehän on mennyt kokoukseen —
HILDA (nykäisee Kustaavaa)
Kokoukseen!
MIMMI
Niin — Mutta ehti se tuo ihminen. Tuskin tupakkapuotiin pistäydyin ja tuossa kulmassa Riikoskan kanssa puhuin pyykinteosta, kun tämä saa sillä aikaa tämän siivon aikaan. Katsokaa nyt! Kukat! Missäs fikus on?
TILDA
Kyökin nurkassa.
MIMMI
Mieletön! Minun muistikukkani kamreerilta. — Ooh, ja pystyt tuosta uunin ranssilta! Entä taulut seiniltä?
TILDA
Kyökissä.
MIMMI
Kyökissä! Sinun seinälläsi! Kuulkaa nyt, hyvät ihmiset. Oletteko te milloinkaan tällaista nähnyt. — (Katselee.) Ei tässä tiedä, itkeäkö vai nauraa.
TILDA
Kamreerihan se käski viemään pois fikukset ja porsliinit ja kuvapaperit. Vie nuo kyökkiisi, sanoi. Oisinkos minä muuten?
MIMMI
Kamreeri ja taas kamreeri. Mene kyökkiin siitä. — Jestas sentään!
(Tilda menee) Mihis minä nyt osaan käskeä vieraat istumaan.
KUSTAAVA
Onpas tämä outoa!
HILDA
On —
MIMMI
Niin on kuin vieraassa huoneessa. Rumsteerata nyt tuolla tavalla. Mutta miten se on jaksanut? En minä usko, että kamreeri —
KUSTAAVA
Mitä joutavia.
HILDA
Ilman puhuu.
MIMMI
Mutta mitä se ihminen oikein on meinannut!
KUSTAAVA (äkkiä)
Entä jos se on —
HILDA
Niin — Herra siunaa — jos se on hullu!
MIMMI
Mutta jos se tosiaankin on —
KUSTAAVA
Nähkääs, on sellaista ennenkin sattunut.
HILDA
On — on useinkin.
MIMMI
Jos se olisikin sitä!
HILDA
Sitä se on.
KUSTAAVA
On se, sitä se on.
MIMMI (nousee)
Olisikohan ihan lääkäri haettava? Kun nyt tällä tavalla. — (Katselee huonetta) Mutta on sillä sentään jotakin järkeä ollut. Ei tämä näinkään olisi hullummin. Katsokaapas, kun tämä hyllykin on oikein sopivalla paikalla.
KUSTAAVA
Niin, ja sohva kanssa.
HILDA
Ja mikäs vika on soittokoneessa?
MIMMI (on löytänyt sikaripaketin kaapilta)
Mutta mitäs tässä on? (avaa) Sikareja! Claro — enhän minä näitä ole ostanut. Mitäs tämä on. Tilda! (ovelta) Tilda! — Tuleppas joutuun tänne.
TILDA (ovesta)
No?
MIMMI
Mistä nämä sikarit ovat?
TILDA
En minä tiedä. Siinä se paketti oli kaapin päällä.
MIMMI
Mitä ihmettä. Odotappas. (Katselee käärepaperia) Kairon tupakkakaupan käärepaperissa!
KUSTAAVA
Kairon!
HILDA
Siellähän se on se Lindenin Lilli.
KUSTAAVA
Tosiaankin, siinä Kluuvin kulmassa.
MIMMI
Vie sinua! — Tilda, kävikö täällä äsken ketään?
TILDA
Vieraita — en minä tiedä.
MIMMI
En minä tiedä! Kuuleppas, sano nyt siekailematta, kävikö täällä joku!
TILDA
Niin, mistä minä sen tiedän. Kamreeri istui sisällä, kun minä pesin astioita kyökissä —
MIMMI
Älä sinä kiertele! Katso minua silmiin! Tuliko tänne äsken joku juoksupoika tai naisihminen? Joku, joka olisi tuonut tämän paketin?
TILDA
Johan minä sanoin —
MIMMI
Sinä itsepäinen juntti! No, mutta sen sinä ainakin tiedät, milloin kamreeri siirrätti nämä huonekalut? Häh?
TILDA
Se huusi minut kyökistä tänne ja sanoi, nostetaan sohva tuohon, pöytä tuohon —
MIMMI
Älä nyt valehtele, Tilda! Minä kysyn sinulta vielä kerran — tämän ainoan kerran — kuka tupakat toi?
TILDA
Mistä minä teidän tupakkanne tiedän, tiedän jo! — Kaikkiin sitä pitääkin joutua syyttömän ihmisen. (Menee paiskaten ovea).
MIMMI
Vai niin — hm — Kairon kaupasta!
KUSTAAVA (äkkiä)
Mutta jos se Lindenin Lilli on käynyt täällä?
HILDA
Jos se onkin ollut se!
MIMMI
Täällä! Älkää joutavia lörpötelkö!
KUSTAAVA
Niin sinä sen sanot, Mimmi. Mutta yhden asian minä sinulle sanon, usko jos uskot. Lindenin Lillin perässä se Lönnberg juoksee —
HILDA
Niin — juoksee —
MIMMI
Eihän kamreeri tunnekaan koko letukkaa.
HILDA
Tunne!
KUSTAAVA (nykäisee toveriaan)
Hm!
HILDA
Niinkuin ei Sihvonen tietäisi. Töissäkin iltana kuskasi Eläintarhaan näitä.
KUSTAAVA
Ja Lindenskä — siinähän ne asuvat meidän naapuritalossa Lindenit — puhuu koko maailmalle, miten meidän Lillistä nyt tehdään kamreerska.
MIMMI
Kamreerska! Ei vähät mitään. Tuosta pyykki-Lindenskän tytöstä (nauraa).
HILDA
Sittenhän kuulet.
KUSTAAVA
Et sinä, Mimmi, pidä silmiäsi auki.
HILDA
Et. Niin vievät sinulta kamreerisi, että livahtaa.
KUSTAAVA
Vievät.
MIMMI (rehevästi)
Ehei. Ei meiltä vain niin Lönnbergiä oteta. Saattepa nähdä. Vai niin, että Lindenin Lilli tässä. Mokomakin. Tuossa juoksenteli vielä joku vuosi sitten kakarana kadulla —
KUSTAAVA
Mutta se on Lillikin siitä vain paisunut ihmiseksi.
HILDA
Niin on ja näpsä onkin näöltään.
KUSTAAVA
Ja panee vielä monen herran pään pyörälle.
HILDA
Panee.
MIMMI
Panee mitä panee, mutta ei se kuitenkaan Lönnbergiä, ei niinkauvan kuin minun sormeni liikkuu.
KUSTAAVA
Pidä sinä vain varasi.
HILDA
Niin —
MIMMI
Pidän kylläkin. Ja mikäs minun on pitäessä. Kenenkäs luulette tässä kaiken olevan? Minun ne ovat mööpelit, minun kaikki. Minulle ne on kamreeri luovuttanut —
HILDA
Jestas, mitä se Mimmi nyt?
KUSTAAVA
Ettäkö ihan?
MIMMI
Että ihan. En minä ole ruvennut niitä lointelemaan, kun kerran niin on sovittu. Mutta niin se vain on.
HILDA (lyö käsiään ja viheltää)
Kuulkaapas!
KUSTAAVA
Ettäkö tuossa kaikki?
MIMMI
Niin, niin. Sopimus tehtiin sellainen. Kyllä Lehtinen, se Kuosmasen kompanjooni, tietää. Kysykää siltä, jollette usko. Että ei täältä vain niin kamreeria kuljeteta. Tulkoon sitten Lindenin Lilli, tulkoon. Tyhjän saa. Oisinkos minä tässä ilmaiseksi rehkinyt, ollut kaikessa vastuussa vain piian paikalla? Ehei! Lönnberg on Mimmi Miettisen Lönnberg, ettäs tiedätte — kaikkine hynttyineen.
HILDA
Onpas se Mimmi asiansa valvonut.
MIMMI
On — on se sellainen Mimmi!
KUSTAAVA
Entä jos se kuitenkin vihityttää itsensä siihen Lilliin?
HILDA
Niin —
MIMMI
Vihityttää?
KUSTAAVA
Niin, mikä sen tietää, jos lakimiehet tähänkin jonkin metkun keksivät.
MIMMI
Yrittäköönpäs. Annas, kun minä tästä nousen töppösilleni, niin — (kyökistä kuuluu astioiden kilinää) Mitä se Tilda siellä särkee? (menee).
KUSTAAVA
Joutui se Mimmikin ahtaalle.
HILDA
Joutui. Mutta onpas osannut.
KUSTAAVA
No, tietenkin. Ainahan se on Mimmi ahne ollut. (Kuuluu kiivaita ääniä)
Kuules nyt!
MIMMI (ovesta)
No, voi, hyvät ihmiset! Nyt se särki minun pystyni.
HILDA
No, älkää nyt, veikkoset!
MIMMI
Pieniksi pirstoiksi. Tilda! Tuo se nyt tänne, senkin! (Tilda tulee)
Pahuusko sinun panikin viemään sen sinne kyökkiin? (näyttää kappaleita).
KUSTAAVA
Ihan kappaleina. Ja niin nätti kun se oli?
MIMMI
Niin minun käy kylläkseni. Milläs sinä sen nyt maksat?
TILDA
Maksat? Maksakoon se neiti!
KAIKKI
Neiti!
TILDA
Niin juuri, se, joka täällä äsken huushollasi. Minä vain en sitä maksa (menee).
KUSTAAVA
Neiti!
HILDA
Ja huushollasi!
KUSTAAVA
Se oli Lindenin Lilli!
HILDA
Siinäpä se!
MIMMI
Lindenin Lilli! (Nyrkkiä puiden.) Voi, Lönnberg, Lönnberg!