language: Finnish

KANDAULES

3-näytöksinen näytelmä

Kirj.

JALMARI HAHL

Hameenlinnassa, Arvi A. Karisto, 1915.

Ida Aalbergin muistolle.

HENKILÖT:

Kandaules, Lyydian kuningas.
Arsinoë.
Gyges, sotajoukon ylipäällikkö.
Syphax, kuvanveistäjä.
Trasyllos, kuninkaan henkivartija.
Farnakes, Auringonjumalan ylipappi, tietäjä.
Mandane.
Filebos, ylieunukki.
Ksenios, kansan luottamusmies.
Arkelaos, airut.
Sebas, soturi.
Simmias, kerjäläinen.
Anteros, Lyydialainen.
Tryfera | orjattaria.
Euria |
Nitokris, Arsinoën ystävätär.
Arkidike, Onnenjumalattaren ylipapitar.
Papittaria, Arsinoën seuranaisia, eunukkeja, kansaa, sotureita.

Tapaukset liikkuvat muinalsaikana Lyydiassa.

ENSIMÄINEN NÄYTÖS.

Onnenjumalattaren, Tyykeen, temppelin esikartano. Vasemmalla jumalattaren temppeli, valkeamarmorinen, kreikkalaistyylinen pylväspääty. Koko päädyn levyiset korkeat portaat johtavat ylös pylväiden juuritasolle. Temppelipäädyn taemmasta kulmasta kulkee näyttämön poikki matala valkomarmorinen aitaus, jonka keskellä on leveä aukko.

Oikealla sypressi-lehto ja sen siimeksessä, puoleksi näyttämön etualalla, Auringonjumalan, Sansonin, tulialttari. Oikealla taustalla pilarikäytävä ja sen edessä kullasta ja norsunluusta tehty Herakleen kuvapatsas. Kaukaisimmassa taustassa väikkyy sininen Aigean meri valkeine mataline rantamuureineen.

On auringonpaisteinen iltapäivä.

* * * * *

Väliverhon auetessa näyttämö on tyhjä. Onnenjumalattaren temppelistä kuuluu jouhisoittimien säestämää laulua: Papittaret rukoilevat paraikaa temppelissä jumalatarta.

Papittarien kuoro:

    Kääntäen kasvomme ikisulos puoleen
    Nöyrinä anomme huojennusta huoleen,
       Tyykee, Jumalattaremme!

    Entehet suopeat kansallesi näytä.
    Mielemme kirkkailla toivehilla täytä.
       Onnen Jakajattaremme!

    Aukaise lapsi lles antimies aumat,
    Karkoita kauaksi vihollisen laumat,
       Ainoo Auttajattaremme!

Laulun loppupuolella Farnakes astuu hitaasti esiin taustalta, kantaen toisessa kädessään uhrikannua, toisessa isoa pergamenttikääröä. Hän asettaa kannun alttarin eteen, kaataa alttarimaljaan Öljyä, sytyttää sen palamaan, ojentaa molemmat kätensä taivasta kohti ja rukoilee:

Sanson, ylevä Auringonjumala, jonka valkeanhohtava nelivaljakko päivisin kiertää taivaankantta ja iltaisin uppoaa levolle äärettömän meren vilpoiseen syliin, ollos ylistetty, Sinä kaikkein korkein! Ollos kiitetty verrattomista lahjoistasi, päivän valosta, totuuden kaihosta. Suo meille kuolevaisille väike kaukonäköisyyttäsi, ettemme sokeina hapuilisi ja syöksisi toisia ja itseämme turmioon.

(Kuuntelee laulua).

Tässä maassa viritetään ylistyslauluja vieraille jumalille. Älä silti pahastu tälle maalle, äläkä hylkää niitä, jotka Sinua palvelevat.

Julmana vihollinen uhkaa synnyinmaata. Hävittäen ja polttaen hän lähestyy tätä kaupunkia. Meidän asiamme on oikea, me emme hyökkää toisten kansojen kimppuun. Tee siis loppu vihollisen hävitysretkestä! Suo voitto lyydialaisille aseille!

(Arkelaos tulee hengästyneenä vasemmalta).

Arkelaos pysähtyy temppelin esikartanon aukolle ja huomaa Farnakeen. Onko kuningas Tyykeen temppelissä?

Farnakes. Hän ei vielä ole siellä, mutta papittaret kuuluvat odottavan häntä sinne.

Arkelaos. Kuningas on siis vielä linnassa?

Farnakes. Mitä tähystelijä sanoo?

Arkelaos. Meidän joukkomme näyttävät vetäytyvän kaupungin muurien suojaan. Asemamme on arveluttava. Riennän kuninkaalle viemään tämän sanoman.

Poistuu oikealle sypressi-lehtoon.

Mandane tulee oikealta, taustalta.

Mandane etenee hitaasti, polvistuu Auringonjumalan alttarin eteen ja nostaa molemmat kätensä taivasta kohti. Lankean eteesi tomuun, Sinä kaikkein korkein, anoen armoasi ja suojelustasi. (Nousten, Farnakeelle.) Uhriliekkisi leimuaa jo ilmoille, tietäjä. Ehditkö tukea minua viisailla neuvoillasi?

Farnakes. Niitä en kiellä. Ne kuuluvat pyhän virkani velvollisuuksiin.

Mandane. Sieluani polttaa riuduttava kuume. Se ei suo minulle rauhaa päivällä, ei unta yöllä. Sano, tietäjä, miten tämän kuumeen sammutan.

Farnakes. Ylläpidät povessasi hivuttavaa kostonliekkiä, Mandane. Mutta kuinka rajulla intohimolla ravinnetkaan tätä katkerasti kärventävää tulta, ei sen polton tuho kuitenkaan ylety niin korkealle kuin pyyteesi tähtäävät.

Mandane. Neuvo siis sinä, miten arvokkaita uhriantimia minun tulee tarjota Sansonille, kuinka uutteraa rukouksen hartautta omistaa hänelle, jotta hän auttaisi minua pyyteitäni toteuttamaan.

Farnakes. Auringonjumala ei tunne inhimillistä kostoa, eikä sitä hyväksy. Antamastaan päivänvalon lahjasta hän vaatii, että ihmiset kulkevat valon polkuja. Mutta jos he poikkeavat pimeille teille, kieltää hän heiltä suojeluksensa.

(Trasyllos tulee oikealta sypressilehdosta).

Trasyllos. Kuningas Kandaules lähestyy temppelin esikartanoa. (Huomaa Mandanen.) Poistu täältä. Ei kukaan täällä saa häiritä hallitsijamme hartautta. (Viittaa kädellään aitauksen aukkoa kohti.)

(Mandane vetäytyy aitauksen taakse, mutta pysähtyy syrjään kuningasta odottamaan).

(Trasyllos asettuu aitauksen aukolle ja kääntää kasvonsa sypressilehtoon päin).

Kandaules yllään kultapäärmyinen purppura-viitta ja otsalla kultavanne, astuu hitaasti ja miettiväisen näköisenä esiin sypressi-lehdosta.

Farnakes tervehtii häntä melkein kuin vertaistaan, ainoastaan vähän kumartaen ja oikeaa kättään ojentaen. Tervehdin sinua, kuningas Kandaules!

Kandaules Mitä lupaavat aseillemme enteesi ja uhriliekkisi, Farnakes?

Farnakes. Enteet antoivat aihetta epäilykseen, mutta uhriliekki syttyi heti, leimuten kirkkaana ja lupaavana ilmoille. Tämä tietää, että Auringonjumala tosin on suopea tälle maalle, mutta että hän oudoksuu vierasten jumalien palvelemista. Ota siis varteen tämä vihje, kuningas Kandaules, ja lakkaa palvelemasta Onnenjumalatarta, joka on vieras Lyydiassa.

Kandaules. Onnenjumalatar ei enää ole vieras tässä maassa. Jumalesi-isäni Herakles on selvien merkkien muodossa hyväksynyt hänen valtansa.

Farnakes. Ylin jumalamme on kuitenkin Sanson. Korkeinta on se, mitä hän jakelee: valo ja totuus.

Kandaules. Valo on kieltämättä arvokas lahja. Mutta totuus, täysin alaston totuus paljastaisi kenties niin paljon tyhjyyttä ja rumuutta, että siitä menehtyisimme. Minulle on ylintä kauneus ja sen ihailu. Tyykee, Onnenjumalatar on sentähden minun korkein jumaluuteni.

Farnakes. Pelkään, ettei hän anna sinulle oikeita ohjeita. Onko hän neuvonut sinua lähtemään sotajoukkoasi johtamaan ja läsnäolollasi innostuttamaan kansaasi taistelussa vihollista vastaan?

Kandaules. Myysialaisia, jotka halvan saaliinhimon vuoksi salakavalasti ovat hyökänneet maahan, en pidä sen arvoisina, että pukisin ylleni sota-asun. Luotan täydesti Gygeeseen. Tämä oikea käteni heitä kurittakoon.

Farnakes. He lähestyvät jo kaupunkia.

Kandaules. Korkeat muurit suojaavat meitä, ja Sardeesta saamme tarvittaessa apujoukkoja, jotka pian tekevät lopun heidän piiritysinnostaan.

Farnakes. Asemamme on vakavampi kuin mitä näyt luulevan, kuningas Kandaules. Lisäksi liikkuu kansassa huhuja ja napinaa.

Kandaules. Mitä huhuja, mitä napinaa?

Farnakes. Kuiskaillaan, että kuningas naisen vuoksi on vajonnut epäsankarilliseen haaveiluun ja toimettomuuteen. Viisasta olisi haihduttaa tällaiset huhut.

Kandaules kuninkaallisen itsetietoisena. Kysyin enteitäsi, en neuvojasi, Farnakes.

Farnakes luo valkean vaippansa helman olalleen ja käärii auki pergamenttinsa, johon syventyy.

Kandaules kääntyy Trasylloksen puoleen. Trasyllos, mene temppeliin ja kysy ylipapittarelta, onko kyyhkys-enne jo loppuun suoritettu.

Trasyllos. Valtijas, täytän tahtosi.

(Samassa, kun hän alkaa poistua aitauksen aukolta, hyökkää Mandane esiin ja heittäytyy alas kuninkaan jalkojen juureen).

Kandaules närkästynyt väre äänessä. Trasyllos! Miksi laiminlöit käskyni? Temppelin esikartanossa ei kuningasta saa häiritä.

Trasyllos heittäytyy polvilleen kuninkaan eteen. Minä olen huono palvelija. Rankaise minua, ylevä valtijas. Sinä olet pelastanut henkeni sotaretkellä. Sinulla on oikeus riistää se minulta, kelvottomalta. Mutta älä usko hairahdustani tahalliseksi. Karkoitin äsken tämän naisen, mutta minun olisi pitänyt vartioida valppaammin ja estää hänen paluunsa.

Kandaules leppyen. Tunnen uskollisuutesi, Trasyllos. Rauhoitu. Sinulla on kuninkaasi täysi suosio.

(Trasyllos suutelee liikutettuna kuninkaan vaipan lievettä).

Kandaules. Toimita siis asiani ylipapittarelle.

(Trasyllos nousee ja poistuu temppeliin).

Kandaules. Miksi tunkeudut häiriten tielleni?

Mandane yhä ollen maassa kuninkaan edessä. Miksi kiellät minulta pääsyn linnaasi, Kandaules?

Kandaules. Sen tiedät. Poistu siis ja anna kuninkaasi häiriintymättä astua jumalattaren temppeliin.

Mandane. Vaan hetki, tämä ainoa hetki, Kandaules.

Kandaules. Mitä minusta tahdot, ruhtinatar Mandane?

Mandane tulkiten edukseen kuninkaan leppyisämpää äänensävyä. Hiukan entistä suopeuttasi, Kandaules.

Kandaules. Äänesi hellä väre valehtelee. Sydämessäsi asuu vilppi.

Mandane. Sinä tuomitset minua väärin. Sinä et tunne elämäni kärsimystä, sinä et tiedä, kuinka sinun kuninkaallista ylevyyttäsi ja miehekästä kauneuttasi jumaloin.

Kandaules. Turhaan sinä koetat minua hellyttää. Menneisyys on kuollut. Minä tunnen sinut, ruhtinatar Mandane.

Mandane yhä ollen polvillaan. Sinä et minua tunne, sinä et tiedä, kuinka kovasti elämä on minua koetellut. Sinä et tunne päivieni raskasta taakkaa, unettomien öideni kuumia kyyneliä.

Kandaules heltyen. Minä en niitä ehkä tunne. Mutta varmasti tiedän ainakin, etten minä voi sinua auttaa, Mandane.

Mandane ollen polvillaan, tarttuu kuninkaan purpura-vaippaan ja suutelee sitä intohimoisesti. Minä rukoilen sääliä ja armoa, kuningas Kandaules.

Kandaules. Nouse, ruhtinatar Mandane. Kuningastasi kutsuvat tärkeät toimet. Riittää jo turhaa puhetta. Minä kiellän sinua vastedes tunkeutumasta tielleni. Jos olet viisas, tiedät tästälähin, mitä sinulta vaatii kuninkaasi.

Tempaa irti vaippansa liepeen ja kääntyy pois.

Mandane pysyy vaistomaisesti vielä hetken polvistuneena ja näyttää hieman epäröivän, tehdäkkö viimeinen yritys. Nousee sitten hitaasti, huomatessaan Kandauleen kärsimättömän kädenliikkeen Ja poistuu aitauksen aukosta kääntyen vasemmalle. Ennenkuin katoaa temppelin kulman taakse hän pysähtyy, katsoo Kandauleeseen, ojentaa ryhtinsä ja tekee uhkaavan liikkeen.

(Trasyllos palaa temppelistä).

Kandaules kääntyen mennäkseen temppeliin. Onko ennekoe jo suoritettu?

Trasyllos. Se on päättynyt, valtijas?

Kandaules. Ja mikä oli tulos?

Trasyllos. Ylipapitar Arkidike asettui kaikkeinpyhimmän esiripun eteen. Hänelle tuotiin valkoinen, purppura-jalkainen kyyhky. Muiden papittarien rukoillessa pääalttarilla, Arkidike päästi kyyhkyn lentoon. Se epäröi ensin, minne suunnata lentonsa, mutta kohosi sitten varmasti ylös ja istahti seinän ulkonevalle yläreunalle. Mutta marmorireuna oli sileä ja linnun hennot jalat eivät siinä pysyneet, se liukui pois ja lepatteli hetken aikaa neuvottomana ilmassa, kunnes löysi varmemman paikan, mihin istahti.

Kandaules. Kaikki ennekokeet tietävät epävarmuutta.

Farnakes kuin itsekseen. Tehottomia ennekokeita. Oudon jumalattaren oikkuja.

Syphax tulee temppelistä ja tervehtii kuningasta portaita alas astuessaan. Olen asettanut Onnenjumalattaren kuvapatsaan määräpaikkaan kaikkeinpyhimmässä ja sieltä poistanut muut veistokuvat, kuten halusit, valtijas.

Kandaules. Tämä mestariteoksesi ei siedä läheisyydessään muita taideteoksia. Sen täytyy saada yksin hallita kaikkeinpyhimmässä, samoin kuin Tyykee vallitsee minun henkeäni. Tuntuu joka kerta tuon kuvan nähdessäni kuin huomaisin siinä yhä uutta kauneutta. Tuntuu siltä kuin ruusunpunaiselta marmorialustalta kohoava jumalattaren vartalo joka kerta saisi enemmän eloisuutta. Hohtavan valkoinen marmori näyttää värähtelevän kuin elävän naisen iho, noiden jumalaisten jäsenten sulo panee ehdottomasti polvistumaan, ja jumalattaren silmät lumoavat kahta kiehtovammin vaaleassa värittömyydessään.

Syphax. Suurin ylpeyteni on, että teokseni sinua miellyttää. Mutta suo minun nyt lähteä tyyssijaani kauas meren rannalle, missä marmorilohkareet, kulta ja norsunluu odottavat alttiina uusille aatteilleni.

Kandaules. Sitä en vielä voi sallia. Sinulla on täällä vielä paljon tehtävää.

Syphax. Luottamuksesi on minulle rakas. Mutta unhoitat, että on toisiakin taiteilijoita valtakunnassasi.

Kandaules. Kun näen jotain kaunista, olet sinä ainoa, joka täysin arvokkaasti kykenet sen ikuistamaan. Sinä olet siirtänyt tähän maahan helleniläisen taidehengen. Sinun tulee opettaa yhä useammille kauneuden kaipuuta.

Syphax. Kuka sen voisi paremmin ja hartaammin tehdä, kuin sinä, jonka silmä kauneutta kaikkialta etsii ja löytää.

Kandaules. Miksi en sitä etsisi, kun rumuus minulle on kärsimystä. Mutta minä tarvitsen ikuistajia, ja sinä olet valtakuntani suurin taiteilija. Muista, että Arsinoën uusi palatsi, jota paraikaa rakennetaan, kaipaa kaunistajaa.

Syphax. Tahtosi täytän, mutta sen teen epäröimisen ja pelon tuntein. Maine on kertonut, itse olet kertonut, että tuon naisen muodossa olet löytänyt ylimmän uneksimasi kauneuden.

Kandaules. Se huhu ei ole väärä. Luonto on muovaillessaan Arsinoën edennyt kykynsä rajoille, jopa tuntuu tahtoneen murtaa rajansakin. Niin täydellisesti se luodessaan hänen säteilevän olentonsa on vapautunut kaikesta hapuilemisesta, että tästä sen esiinloihtimasta mestariteoksesta loistaa täydellisyyden kirkkaus. Harvinaisena taideteoksena ihailinkin alussa Arsinoëta, ennenkuin koko olentoni täyttävä, maailmaa unhoittava rakkaus häneen minussa heräsi.

Syphax on haltioituneena katsellut kuningasta hänen lausuessaan viime sanansa. Ja tämän ihanuuden ilmestyksen on sinulle lähettänyt jumalien joukkoon kohoitettu kanta-isäsi Herakles.

Kandaules. Se on Taivahisten ja ennenkaikkea Onnenjumalattaren lahja.

Arkidike ylipapitar, ilmestyy temppelin ovelle ja tervehtii kuningasta. Kaikki on valmista uhrirukoustasi varten, kuningas. Papittaret ovat koristaneet pääalttarin ja odottavat sen portailla. Puhtaat uhriantimet ovat varatut kultamaljoihin. Suvaitsetko käydä sisälle temppeliin, valtijas?

Kandaules. Sinne riennän.

(Poistuu temppeliin. Arkidike seuraa kuningasta).

(Trasyllos asettuu vartijaksi temppelin ovelle).

(Syphax siirtyy miettiväisenä taustalle, katselee hetken muovailemaansa Herakles-patsasta, ikäänkuin arvostellen sen taiteellisuutta, menee pylväskäytävän kulmaukseen, katselee hetken merta, kuin hakien jotain, ja poistuu oikealle pylväskäytävän kautta).

(Vasemmalta tulee varovasti esiin aitauksen taakse Ksenios, Simmias ja kansaa. Takimmaisena näkee vilahdukselta Mandanen, joka pelokkaana, mutta urkkien pilkistelee toisten takaa).

Ksenios Farnakeelle, joka herää pergamenttinsa tutkimisesta. Kulkeeko kuningas pian tästä? (Aikoo sisälle temppelin esikartanoon.)

Trasyllos astuu pari askelta alas portaita, paljastaa miekkansa, jonka ojentaa Kseniosta vastaan. Seis mies! Kuningas rukoilee paraikaa temppelissä. Esikartanoon on kielletty astumasta.

(Ksenios väistyy aitauksen taakse).

Farnakes kaataa alttarimaljaan uutta öljyä ja lähestyy aitausta. Mitä tahdotte kuninkaasta?

Ksenios. Kansa pyytää minun kauttani saada vedota kuninkaan jalomielisyyteen.

Farnakes. Kansa esittäköön asiansa kuninkaan neuvosmiehille.

Ksenios. Meitä ei ole päästetty neuvosmiesten puheille. Vielä vaikeampaa on päästä itse kuninkaan luo. Sanotaan kuitenkin, että hän on lempeä, kun vaan saa asiansa hänen kuuluviinsa.

Farnakes. Ajan ja paikan olette huonosti valinneet.

Ksenios. Rupea siis sinä välittäjäksemme. Sinun sanasi painaa paljon kuninkaan edessä.

Farnakes. Kuninkaalla on oma päänsä. Mutta koettaa ainakin tahdon. Mikä on asianne?

Ksenios. Viime hirmumyrsky, joka riehui kolme päivää, tuotti sanomatonta kurjuutta näille rannikkoseuduille. Monet perheet ovat isättömiä, turvattomia. Meri on niellyt työntekijät tai työn välikappaleet. Köyhyys ja nälkä vallitsee. Kandaules on Itämaiden rikkain hallitsija. Ehkä hän ei kiellä apuaan, jos tuntee hädän suuruuden.

Farnakes. Verivihollisemme myysialaiset lähestyvät kaupunkia. Piiritys voi käydä pitkälliseksi.

(Kaukaa alkaa kuulua kumeata melua ja torventoitotuksia, kaikki pysähtyvät pahaa aavistaen kuuntelemaan).

Simmias kumarainen, repaleiseen harmaaseen mekkoon puettu vanhanpuoleinen mies, lystikäs esiintymisessään, menee Ksenioksen luo ja sanoo hänelle puoliääneen: Älä päästä käsistäsi tätä hyvää tilaisuutta. Älä hellitä, Ksenios, älä hellitä.

Farnakes. Jo kuuluu taistelun häly, se kasvaa, se lähenee. Tietääkö se pitkällistä sotaa? Kuningas tarvitsee silloin aarteensa palkkasoturien värväämiseen ja muihin sotakuluihin.

(Hälinä ja torventoitotukset kaikuvat jo lähempää).

Ksenios. Hädänalaisten täytyy piirityksestä huolimatta elää. Etkö siis aio heitä auttaa?

Arkelaos, airut, syöksyy esiin vasemmalta.

26

Arkelaos jo kaukaa kuuluu hänen huutonsa. Ensin kuninkaalle. Sitten muille. (Tulee esiin.) Kuningas! Kuningas! Onko kuningas linnassa vai temppelissä?

Farnakes. Kuningas on temppelissä. Kerro, mitä on tapahtunut!

(Ksenios, Simmias, Anteros ja kansa tunkeilee Arkelaoksen ympärillä).

Ksenios. Niin kerro, kerro.

Simmias. Onko sanomasi hyvä?

Anteros. Onko voitto meidän?

Arkelaos. Olen Gygeen lähetti. Hän käski minun nimenomaan viedä sanoman ensin kuninkaalle.

Trasyllos on tällävälin pistäytynyt temppelissä ja palaa sieltä. Kuningas Kandaules on päättänyt pyhän toimituksensa ja palaa temppelin esikartanoon.

(Hetken jännittynyt vaitiolo. Kandaules ilmestyy temppelin portaille.
Syphax tullen oikealta, asettuu lähelle temppelin portaita).

Arkelaos tervehtien kuningasta sotilaallisesti. Ylipäällikkösi Gyges lähettää sinulle, kuningas Kandaules, ilosanoman. Sotajoukkosi on voittanut.

(Iloisen yllätyksen liikettä läsnäolijoissa).

Kandaules. Aavistukseni ja toivoni on toteutunut. Onnenjumalatar Tyykee, valtakuntien suojelija ja ylläpitäjä, on suonut voiton lyydialaisille aseille. En turhaan ole tätä lempeätä jumalatarta ennen kaikkia muita palvellut.

Farnakes. väistyen alttarin ääreen, puoliääneen, kuin itsekseen. Sinua, Sanson, kirkasta ylijumalaa, minä voitosta ylistän.

Kandaules lähestyy Syphaxia ja Trasyllosta. Olen onnellinen, että tänä suurena hetkenä ensin teille saan ilmaista iloani, te kalleimmat ystäväni.

Syphax. Se on ainainen kunniamme, suuri Kandaules!

Trasyllos. Minä olen liian halpa sinun ystävyyttäsi vastaanottamaan.

Kandaules. Te olette kenties ihmetelleet toimettomuuttani, levollisuuttani näinä uhkaavina aikoina.

Trasyllos. Tunnemme kuninkaamme rauhaa rakastavan mielen, mutta olemme myös tarpeeksi kokeneet hänen henkensä sankarillisuutta koetuksen hetkellä.

Syphax. Sinun mielentyyneytesi on ollut meille kehoittava esikuva.

Kandaules. Järkähtämätön uskoni Onnenjumalattaren suosioon on tätä mielentyyneyttäni tukenut, ja lisäksi selvä oraakkelivastaus. Te näette, lyydialaiset, tämän sormuksen ja siinä säteilevän jalokiven.

(Ksenios, Simmias, Anteros ja kansa tahtovat tunkea esiin).

Trasyllos. Sallitko heidän astua esikartanoon?

Kandaules. He tulkoot. Nyt tunnen tarvetta lähestyä kansaani.

(Kansa astuu kunnioittaen lähemmäksi, Ksenios ja Simmias etumaisina).

Kandaules ojentaa vasenta käsivarttaan ja näyttää sen keskisormessa olevaa komeaa sormusta, joka kultavitjoilla on kiinnitetty rannerenkaaseen. Kun valtaistuimelle noustessani lähetin tiedustelijat Delfoin oraakkelilta pyytämään ennelausetta hallitukseni johto-ohjeeksi, palasivat tiedustelijat tuoden tämän oraakkelilauseen:

"Jos kadotat kalleimman jalokivesi, kadotat kaikki".

(Kansan uteliaisuus kasvaa).

Ksenios. Sen hohto aivan häikäisee silmiä.

Kandaules. Vuosikausien kuluessa sitä harmaaseen muinaisaikaan koetettiin noutaa esille syvän kuilun pohjasta, missä se loisti kuin tähti. Mutta moni rohkea yrittäjä menetti henkensä. Viimein Zeun kotka toi sen ylös nokassaan. Se joutui esi-isieni, Lyydian kuningasten haltuun. Kuninkaanne taikasuojelija on hänen hallussaan, ja se tietää valtakunnan horjumatonta turvallisuutta.

(Voitokas riemumarssi alkaa kuulua ja lähetä. Kandaules kääntyy airueen puoleen).

Mutta kerro, miten sotaonni näin äkkiä muuttui, kun pitkällinen piiritys jo uhkasi kaupunkia?

Arkelaos. Kaikki näytti jo menetetyltä, meidän joukkomme pakenivat sekaisin hurjan pelon valtaamina kaupungin muurien turviin, minne vihollinen ajoi heitä takaa. Silloin Gyges äkkiä kokosi joukkonsa viimeiseen epätoivoiseen puolustukseen. Ja äkkiä karkasivat vuoristoon piiloitetut joukot vihollisen selkään. Vihollinen lyötiin perinpohjin. Sadottain myysialaisia ajettiin meren aaltoihin, missä saivat surkean surmansa. (Soitto kuuluu lähempänä.) Tämän kaiken Gyges itse paremmin osaa kertoa. Hän lähestyy jo joukkojensa etunenässä.

Kandaules. Tämä on suuri ilon päivä. Jumalattarelle kerkein ylistys voitostamme, mutta häntä lähinnä maamme pelastajalle ja sankarille, Gygeelle. Minä tahdon valmistaa hänelle kunnianosoituksen, joka ei vielä ole tullut yhdenkään lyydialaisen miehen osaksi. Syphax, riennä Arsinoën linnaan ja käske vartijoiden saattaa perille tämä sana: hän pukeutukoon purppura-vaippaan ja tuokoon voitonseppeleen mukanansa.

(Kansassa ihmettelyn liikettä. Mandane pilkistää levottomana esiin).

Syphax. Riennän täyttämään kunniakkaan toimeni. (Poistuu oikealle.)

Ksenios. Saamme nähdä kauneuden ihmeen, Itämaiden loistavimman tähden.

Simmias voimatta hillitä innostustaan. Iloitkaa, te lyydialaiset, teille tulee valkenemaan ihanuuden aurinko, jonka rinnalla loistokas päiväntähti himmenee.

Farnakes mutisee itsekseen. Mikä herjaus!

Trasyllos lähestyy Simmiasta nuhdellen. Mikä hurja rohkeus sinut valtaa, mies, kun noin varomattomasti päästät tunteesi ilmoille kuninkaasi läsnäollessa?

Simmias veitikkamaisesti. Jos kuninkaani tänä riemunhetkenä kieltää halvinta alamaisistaan iloansa ilmaisemasta, vaikenen ja olen valmis rikokseni hyvittämään.

Kandaules katselee Simmiasta hymyillen. Kuka olet?

Simmias heittäytyy koomillisen suuremmoisesti kuninkaan jalkojen juureen. Simmias olen nimeltäni.

Kandaules. Mikä on ammattisi?

Simmias. Varsinaista ammattia minulla ei ole.

Kandaules. Mistä elät?

Simmias. Elän hyvästä tuulestani.

Kandaules. Se ei kuitenkaan nälkäistä vatsaasi täytä eikä ryysyistä mekkoasi paikkaa. Trasyllos, tuo mies huvittaa minua. Annettakoon hänelle uusi mekko ja riittävästi leipää hyvän tuulen tueksi.

(Trasyllos menee taustalle ja antaa määräyksensä eräälle henkilölle).

Simmias ollen suunniltaan ilosta, suutelee maata kuninkaan jalkojen edessä. Kuninkaani jalomielisyys todistaa hyvän tuuleni tuottavaisuutta.

(Voittomarssi soi nyt jo vallan lähellä. Kaikki pysähtyvät sitä kuuntelemaan).

Arkelaos joka on seisonut tähystelemässä aitauksen takana. Tuossa saapuu Gyges!

(Marssi taukoaa. Kuuluu näyttämön takaa huutoja: Eläköön sankarimme Gyges! Eläköön vapauttajamme Gyges! Eläköön! Eläköön! Läsnäoleva kansa yhtyy vähitellen näihin huutoihin).

Kandaules astuu Onnenjumalattaren temppelin portaille ja odottaa majesteettisena.

(Gyges ilmestyy kunniajoukon saattamana aitauksen aukolle, istuen valkoisen orhin selässä. [Saattaa, riippuen näyttämö-oloista, esiintyä jalankin.] Keikahtaa alas orhin selästä. Hevonen talutetaan pois).

Gyges astuu temppelin portaiden juurelle, paljastaa miekkansa ja laskee sen kuninkaan eteen alas. Kuningas Kandaules, lasken jalkojesi juureen miekkani, joka on kurittanut kavalia vihamiehiämme ja juonut heidän vertansa. Sotajoukollasi ja minulla on ollut onni voittaa heidät ja vapauttaa kallis synnyinmaa.

Kandaules. Kanna tätä miekkaasi vielä tämä päivä suuren tekosi ja kunniasi merkiksi. Mutta ripusta huomisaamuna tämä maineen merkitsemä aseesi Onnenjumalattaren temppeliin tunnustukseksi hänen suomastaan voitosta ja kehoittavaksi esikuvaksi tuleville polville. "Gygeen voittamaton miekka" on tuleva ihmetarujen esineeksi jälkeiäisillemme sukukunnasta sukukuntaan.

Gyges. Suurin kunniani on edelleenkin oleva se, että saan uskaltaa henkeni hallitsijani ja maani edestä. Sitä lähinnä suurimpana kunnianani pidän, että olen taistellut noiden nuorten urhojen kanssa, joista moni on saavuttanut ihanan sankarikuoleman taistotantereella.

Kandaules. Ijäinen kunnia heidän muistolleen!

Gyges ja soturit paljastavat hetkeksi päänsä ja seisovat kotvan äänettöminä ja hartaina.

Kandaules, joka hänkin on ollut hetken vaipuneena äänettömään mietiskelyyn. Miten sait pakenevat joukot jälleen kootuiksi, Gyges?

Gyges. Pakomme oli ainoastaan näennäinen. Se oli ansa, johon houkuttelin vihollisen, hänet perinpohjin tuhotakseni.

Kandaules. Johtotaitoosi olen aina luottanut. Siitä olet tänään antanut uuden loistavan todisteen.

Simmias. Suuri on Gyges, hetken taitava herra, tilaisuuden tarmokas taivuttaja!

Kansa. Suuri sankarimme eläköön!

(Syphax tulee oikealta).

Syphax Kandaulelle. Ruhtinatar Arsinoë on saanut sanasi ja lähestyy paraikaa tätä paikkaa.

Gyges ihmetellen, puoleksi itsekseen. Arsinoë! (Kuninkaalle): Harvinaisen ilon ja kunnian tuotat meille, kuningas Kandaules.

(Mandane on äärettömän levottomuuden valloissa ja lähestyy aitausta, hengästyneenä tuijoittaen sypressi-lehtoa kohti. Kuningas ei häntä huomaa.)

(Farnakes kuullessaan mainittavan Arsinoëta, ojennaikse jäykän ryhtiseksi ja poistuu alttarin äärestä aitauksen luo, missä ristii käsivartensa rinnalleen ja jää seisomaan lähelle Mandanea.)

(Kaikki ovat jännittyneen odotuksen kietomina. Kuuluu joku hiljainen huokaus. Joka silmä tähystelee sypressi-lehtoon päin.)

(Arsinoë muuten egyptittären tavoin puettuna, mutta hartioillaan lyydialainen purppura-vaippa, jonka pitkää laahusta kantavat Tryfera ja Euria. Arsinoëlla on kasvojen edessä harso, joka täydelleen estää eroittamasta niiden piirteitä. Häntä seuraa lähinnä Filebos ja toinen eunukki, sitten Nitokris, joka kultatarjottimella kantaa pientä laakeriseppelettä. Kulkueen päässä astuu joukko valkoisiin puettuja seuranaisia. Arsinoë kumartaa syvään ja tervehtii itämaalaiseen tapaan oikeata kättään ojentaen. Nitokris ja seuranaiset lankeavat kuningasta tervehtiessään alas maahan. Kaikissa läsnäolijoissa, paitsi kuninkaassa, ilmenee suuri pettymys siitä, että Arsinoën kasvot ovat verhotut.)

Kumeita ääniä joukosta: Verhottuna! Verhottuna!

Kandaules. Lyydialaiset, Te olette kuulleet puhuttavan Itämaiden ihanimmasta naisesta, Egyptin kansan ihmeellisestä silmien lumosta; ruhtinatar Arsinoësta. Siitä hetkestä, kun hänet ensi kerran näin, hän on ollut sydämeni kuningatar. Olen vaan odottanut tilaisuutta antaakseni hänelle ulkonaiset kuningattaren arvomerkit. Soveliaampaa hetkeä kuin tämä, en ole voinut sitä varten valita. Lyydialaiset, te näette nyt edessänne kuningatarenne!

(Läsnäolijat tervehtivät syvään Arsinoëta.)

Farnakes mutisee itsekseen. Muukalainen!

Mandane kähisten hänen korvaansa. Hetaira!

Kandaules. Hän on minun tähteni hylännyt Niilin rannat, hän on siirtynyt uuteen isänmaahan. Nyt on hän tämän maan äiti, Lyydian kuningatar. Ja olkoon siis, Arsinoë, ensimäinen tekosi kansan edessä, kuningattaren teko. Näet tuossa myysialaisten kukistajan, jalon sankarimme Gygeen. Laske nyt voitonseppele hänen ohimoilleen.

Arsinoë lähestyy pari askelta. Tervehdin sinua, Lyydian vapauttaja!

(Kandaules astuu alas temppelin portailta, menee kuningattaren luo, tarttuu hänen käteensä ja palaa hänen kanssaan temppelin portaille, asettuen hänen viereensä alimmalle astuimelle. Nitokris, seuranaiset ja eunukit asettuvat portaiden juurelle, taustan puolelle.)

Kandaules. Lähesty siis, Gyges, vastaanottamaan kunniapalkintosi.

(Gyges astuu hitaasti suoraryhtisenä temppelin portaiden eteen. Häntä seuraa soturi, jolle hän antaa kypärinsä. Sitten Gyges polvistuu kuninkaan jalkojen juureen.)

Arsinoë ottaa kultatarjottimelta laakeriseppeleen ja pitää sitä molemmin käsin Gygeen pään yläpuolella. Kuninkaamme nimessä lasken päähäsi tämän kunniaseppeleen. Saakoon urotyöstäsi ylpeä isänmaasi kauan menestyä sankarivoimasi turvissa!

(Soturit taustalla tekevät kunniaa.)

Kandaules. Ja olkoon tekosi lyydialaisille velvoituksena polvesta polveen!

Gyges nousten hitaasti, seppelöitynä. Vaativimman velvoituksen asettaa tämä suuri hetki minulle. Ja tässä temppelin esikartanossa vannon miekallani suojelevani valtakuntaasi, niin kauan kuin vaan uskot minulle tämän kunniakkaan tehtävän, kuningas Kandaules.

Kandaules. Kelle ansiokkaammalle voisin sitä uskoa!

(Arkelaos tulee esiin aitauksen aukosta ja puhuu hiljaa Trasylloksen kanssa.)

Trasyllos. Oraakelin-tuoja odottakoon, kunnes juhlatoimitus on ohi.

(Arkelaos aikoo poistua.)

Kandaules. Oraakelin-tuojan tehtävä on tähellinen ja pyhä. Häntä ei saa viivyttää. Kelle tuo hän enne-vastauksen?

Trasyllos. Gyges sankaria hän sanoo tahtovansa puhutella.

Kandaules. Hän tulkoon.

(Trasyllos poistuu taustalle ja viittaa oikealle.)

Sebas tulee taustalta. Tervehdys Pythialta, Delfoin pyhältä ennustaja-papittarelta Gygeelle!

Gyges. Asiani olet siis toimittanut, lahjani vienyt perille ja anonut Pythialta enne-lausetta?

Sebas. Kaikki olen tehnyt, niin kuin lähtiessäni määräsit, ja tämän lauseen lähetti sinulle Pythia:

"Ihailu vie sinut kunnianhimosi kukkuloille".

Gyges. Toimesi olet muuten hyvin täyttänyt. Mutta miksi olet viipynyt näin kauan, Sebas?

Sebas. Jo kahdeksan päivää aikaisemmin olisin saapunut. Mutta hirmumyrsky ajoi laivamme pakosatamaan, ja sentähden myöhästyi tulomme.

Gyges toistaa kuin itsekseen. "Ihailu vie sinut kunnianhimosi kukkuloille" — (Miettii hetken.) Tämän ennelauseen merkitys on ilmeisen selvä. Sen saapuminen myöhästyi. Sen oli määrä saapua jo ennen taistelua. Näin on sen ennustus jo toteutunut. Sinun suuruuttasi ja onneasi, Kandaules, olen ihaillut, se on saattanut minut ponnistamaan kaikki voimani hankkiakseni sotajoukollesi voiton. Ja tämän ihailun kannustama ponnistus on saanut suuremman palkan, kuin mitä olisin voinut uneksia. Itämaiden ihanin nainen, sinun kohoittamanasi kuningattareksi, on laskenut ohimoilleni seppeleen. Lyydialaiset, voiko suurempi kunnia tulla kuolevaisen osaksi?

Syphax. Osaksesi tullut kunnia on kuninkaamme veroinen.

Trasyllos. Tämän kunnian heijastus kirkastaa koko Lyydian kansaa.

Farnakes. Ansiosi ja kunniasi suuruutta en tahdo vähentää, Gyges. Mutta ajattelemattomasti menettelet, kun luulet oraakkelilauseiden kätketyn merkityksen näin äkkiä selviävän kuolevaiselle. Vuosikausia täytyy usein niiden syvää merkitystä tutkia. Pahasti ovat sittenkin hallitsijat ja viisaat niiden suhteen erehtyneet.

Gyges. Kuka voisi erehtyä nähdessään päivänvalon, että se virtaa auringosta?

Farnakes. Jos kohdistaisit ihailusi kuolemattomiin jumaliin, voisi selityksesi olla oikea. Mutta kohdistaessasi sen kuolevaisiin, varo, että et vedä ylitsesi taivahisten närkästystä.

Gyges. Kuninkaamme on jumalaista syntyperää. Herakles, hänen korkea kanta-isänsä, asuu muiden jumalien parissa Olympoksen kultalinnassa. Ja sentähden ylistän minä kuningas Kandauleen suuruutta ja onnea. Lyydialaiset, polvistukaamme Onnenjumalattaren temppelin eteen kiittäen Tyykee jumalatarta tästä suuruudesta ja onnesta.

(Kaikki, paitsi kuningas, kuningatar ja Farnakes polvistuvat, kohoittaen kätensä ylös.)

Gyges nousten, Farnakeelle. Sinä et polvistu?

Farnakes. lähestyen Sansonin alttaria ja tarttuen käsin sen yläreunaan, ikäänkuin etsien siitä tukea. Minä en kumarra vieraita jumalia. Minä palvelen tämän maan ylijumalaa Sansonia.

Gyges. Sinäkö yksin olet tunnustamatta kuninkaamme suuruutta ja onnea?

Farnakes. Kuninkaan suuruus ei ole Sansonin hengen mukainen.

Kandaules, joka melkein välinpitämättömänä on kuunnellut heidän puhettaan, osoittaa äkkiä mielenkiintoa ja lähestyy Farnakesia. Mitä tarkoitat sillä, pappi?

Farnakes. Sanson antaa valonsa levitä yli maanpiirin, hän suo tämän verrattoman lahjansa kaikille. Sinun suuruutesi, Kandaules, ei säteile kansaasi.

Kandaules. Lausut arvoituksia. Enkö tahdo kohoittaa kansaani arvokkailla älyn ja taiteen tuotteilla?

Farnakes. Sen teet. Mutta et tiedä, että monet, jotka kuuntelevat runoilijoidesi soinnukkaita säkeitä ja katselevat pystyttämiäsi kuvapatsaita, ovat vailla leipää.

Kandaules. Lyydialaiset, onko se totta?

Ksenios. Valtijas, raju myrsky teki näillä seuduin tuhotöitään. Sadat perheet kärsivät kurjuutta.

Kandaules. Aarreaittani ovat täynnä rikkauksia, ja yhä uusia tuovat laivani kaukaisilta mailta. Trasyllos, sano aarteenvartijalle, että hän yltäkylläisyydestäni jakaa kansalleni ja poistaa sen hädän.

Trasyllos. Riennän käskyäsi täyttämään.

Ksenios. Eläköön kansan antelias isä, kuningas Kandaules eläköön!

Kansa. Eläköön! Eläköön!

Kandaules. hieman mietittyään astuu pari askelta lähemmäksi Farnakesta. Miksi väität, että onneni on Sansonin hengelle vastainen? Tunnetko sinä edes täysin omaa onneasi. Kuinka niin varmasti arvostelet toisen onnea?

Farnakes. Juuri sentähden, etten onneasi tunne, en totuuden jumalan palvelijana tahdo sille kumartaa kuin jumaluudelle. Tutki siis sinäkin, kuningas, onnesi varmuutta.

Kandaules. Se on Taivaisten ylevä lahja. Miksi sitä tutkisin?

Farnakes. Sitä koetellaksesi, kuningas Kandaules.

Kandaules säpsähtäen. Koetellakseni? Ei, ei. Yhtä hyvin voisin koetella auringonvaloa, josta elän, nautin ja iloitsen.

Farnakes. Auringonvalo on avoinna kaikille. Mutta sinun onnesi on salattu, verhottu.

Kandaules. Suuri ja syvä onni on aina salattu. Se ei viihdy julkisilla teillä ja turuilla.

Farnakes. Mutta kansalla on oikeus nähdä sen naisen kasvot, jonka olet puolisoksesi ja kuningattareksi ylentänyt.

Ksenios. Se on kansan syvin toivo. Kruunaa siis suuruutesi tänä juhlapäivänä harvinaisella teolla. Salli kuningattaren kansasi edessä poistaa verho kasvoiltaan.

Simmias heittäytyy kuninkaan eteen maahan. Suo meidän viheliäisten maan matosten ainoastaan silmänräpäys tuta tämän kauneuden ihmeellistä heijastusta.

Ksenios. Arvoisa kuningattaremme! Me rukoilemme sinuakin puolestasi anomaan meille tätä iloa.

Arsinoë astuu alas temppelin portailta ja lähestyy kuningasta, Kuninkaani, tahdotko täyttää kansasi toivon?

Kandaules palaa kuninkaallisen ylpeänä temppelin portaille. Olen tänään antanut kansalleni todisteen suopeudestani. Mutta tähän pyyntöönne en suostu. Arsinoën kasvoja minä yksin tahdon ihailla. Tämä on minun erikoisoikeuteni, josta en luovu.

(Arsinoë palaa pettyneenä portaiden juurelle ja nojaa Nitokriiseen.)

Syphax. Korkealentoinen kotka, ylä-ilmojen halkaisija, yksin voi häikäistymättä katsoa aurinkoa kohti. Arsinoën kauneus on yksistään kuningas Kandauleen silmää varten.

Trasyllos palaa. Käskysi olen vienyt aarre-mestarille.

(Kansassa liikettä.)

Kandaules. Trasyllos, varusta täksi illaksi loistava juhla. Siihen kutsun kunniavieraiksi Gygeen ja kansani. Ja nyt, lähimmät ystäväni, seuratkaa minua kiitosrukoukselle Tyykeen temppeliin. Arsinoë, tänään tahdon näyttää sinulle Onnenjumalattaren kuvapatsaan. Siellä, kaikkein pyhimmässä saat paljastaa ihanat kasvosi tarjotessasi jumalattarelle uhriantimiasi.

(Trasyllos poistuu.)

Arsinoë. Vapauta minut tästä toimesta, kuningas Kandaules.

Kandaules. Etkö tahdo kunnioittaa Tyykeetä, onneni antajatarta?

Arsinoë. Olen ainaiseksi lupautunut palvelemaan Iisistä, synnyinmaani jumalatarta.

Kandaules. En estä sinua palvelemasta oman maasi jumalia. Mutta et voine pahoittaa minun jumaluuttani kieltämällä häneltä kiitosta Lyydian vapautuksesta.

Arsinoë lankeaa polvilleen. Iisis, taivaan aamupuolen jumalatar, älä vihastu minulle äläkä lue uskottomuuttani liian ankaraksi rikokseksi.

(Alkaa hitaasti Nitokriin, naisten ja eunukkien seuraamana astua ylös temppelin portaita. Ylieunukki jää ovelle vartioimaan. ) Kandaules. Gyges, tänään olet vastaanottanut kuninkaasi ja kansasi ulkonaiset kiitollisuuden merkit. Tahdon punnita, miten pysyvämmin kuin kuihtuvalla seppeleellä palkitsen suuret ansiosi. Tule huomisaamuna palatsin isoon neuvossaliin kuulemaan päätöstäni.

Gyges. Mitä enempää enää voisin odottaa!

(Kuningas, Gyges, Trasyllos ja Syphax poistuvat temppeliin.)

Simmias heidän mennessään Kseniokselle. Gyges on kohonnut kuninkaan ylimpään suosioon.

Ksenios. Se on totta. Korottaneeko Kandaules hänet kanssahallitsijakseen?

(Kansa jatkaa hiljaa keskustelua.)

Mandane. hyökkää kuninkaan ja hänen seurueensa poistuttua esikartanoon ja rientää nopeasti ylös temppelin ovelle Fileboksen luo. Oletko unhoittanut valasi, miksi vitkastelet?

Filebos synkkänä, En ole unhoittanut. Odotan hedelmän kypsymistä. Kypsä hedelmä putoaa itsestään puusta.

Mandane. Myrkyllisen hedelmän kypsymistä on turha odottaa.

Filebos. Tiedät, että minä, tuomittuna orjaa vartioimaan, itse olen orja. Sinä olet vapaa.

Mandane. Ja mitä neuvot?

Filebos. Kylvä kansaan epäilystä ja eripuraisuutta.

(Mandane alkaa hitaasti astua portaita alas ja pysähtyy niiden juurelle. Simmias ja Ksenios kulkevat keskustellen pari askelta etualaa kohti. Jotkut kansasta seuraavat heitä.)

Ksenios. Ketä jumalaa sinä kumarrat tässä maassa, missä niin monelle eri jumalalle suitsutetaan?

Simmias. Minä kumarran kahta jumalaa: Onnellista Sattumaa ja onnetonta Sattumaa!

(Naurua.)

Anteros. On synti laskea pilaa vakavista asioista.

Ksenios. Juhlailossa viaton pilakin paikkansa saakoon. — Mitä tarkoitat Simmias?

Simmias. Onnellinen Sattuma on miellyttävä jumaluus. Mutta se näyttäytyy ainakin minulle ani-harvoin. Sentähden sen ilmestyessä suutelen sen vaipan helmaa, takerrun siihen kiinni molemmin käsin ja koetan laahusteila sen jälessä. (Hupaisa kuvaava liike.) Mutta sillä on tavallisesti niin hirveän kiire, helposti teen aimo kuperkeikan, ja tuo helma livahtaa silloin käsistäni.

Onneton Sattuma taas on ilkeä jumaluus, joka usein näyttää minulle irvistelevää naamaansa. Sitä vihaan ja pelkään ja koetan manata luotani. Nyt on onnellinen Sattuma meille hymyillyt. (Nauraa.)

Mandane. Älkää antautuko sokean varmuuden valtoihin, te Lyydian miehet. Kuninkaan anteliaisuus saattaa olla yhtä oikullinen kuin se jumalatar, jota hän palvelee.

Simias. Mitä oikkuja tarkoitat?

Mandane. Tämä kuninkaan anteliaisuus ei ole muuta kuin mielivaltaista suosikkien palkitsemista. Pitäkää varanne kun jako tapahtuu.

Anteros. Emme aio tyytyä kerjäläisalmuihin.

Ksenios. Luulenpa, ruhtinatar, että sinusta puhuu väärä epäluulo ja katkeruus. Kuninkaan anteliaisuus on vilpitön.

Mandane. Huominen on tätä päivää viisaampi. Pitäkää varanne, kansalaiset. (Miettien.) Tunnetteko edes kuningatar Arsinoën salaisuuden?

Simmias. Minkä salaisuuden? Kerro, kerro!

Trasylloksen ääni näyttämön takaa: Kuninkaan aarremestari puhuu isolla raatitorilla.

Ksenios poistuessaan, Rientäkäämme sinne!

(Simmias, Anteros ja Kansa poistuu.)

(Mandane luo tutkivan katseen Farnakeseen ja poistuu vasemmalle taustalta.)

Farnakes, joka on syventynyt pergamentti-käärynsä tutkimiseen, herää hiljaisuudesta, käärii kokoon pergamenttinsa ja polvistuu. Tahdon koota kaikki uskolliset palvelijasi, Sanson, tahdon teroittaa heidän mieliinsä oikeata uskoa. Älä meitä hylkää, äläkä käännä pois säteileviä kasvojasi tästä maasta, älä anna meidän vaipua pimeyteen!

(Ottaa käärynsä ja öljykannunsa ja poistuu hitaasti taustan kautta.)

Temppelistä alkaa kuulua papittarien kiitoskuoro:

    Lahjasi lauhan,
    Voiton ja rauhan
    Soit Sinä altisna meille.

    Riemujen ruskot,
    Kirkkahat uskot
    Loit Sinä lastesi teille!

— VÄLIVERHO —

Ensimäisen näytöksen loppu.

TOINEN NÄYTÖS

Egyptiläiseen tyyliin koristettu kuningattaren huone. Vasemmalla seinällä portaat ja niiden yläpuolella syvälaskoksinen verho, joka ylettyy katosta portaiden ylä-astuinlaudalle ja täyttää yli puolen seinän leveyttä.

Taustalla pilarien välissä komeat sivuille vedettävät verhot. Taustalla, lähellä vasemmanpuolista kulmaa Iisis-jumalattaren, punaisen harson verhoama kuva korokkeella, jonne johtaa pari porrasta. Kuvan vasemmalla puolella kolmijalkalamppu, jonka yläosaa peittää punasinervistä kivistä tehty läpikuultava suojus.

Keskellä huonetta pari pilaria ja niiden välissä patjojen ja kalliiden mattojen peittämä lepoistuin.

Oikealla, etualalla, komea egyptiläinen valtaistuin, sivunojina mustamarmoriset sfinksit, istuin päällystetty purppuranpunaisella kankaalla, ohuet pilarit kannattamassa hopeakuteista kangaskatosta. Oikeassa seinässä kaksi ovea, toinen lähellä valtaistuinta, toinen lähellä taustakulmaa.

Aamuhetki.

Euria ja Tryfera seisovat oikealla, taustalla, odottaen.

Euria. Kuinka ihmeellistä, että valtijattaremme nyt on kuningatar!

Tryfera. Onko se niin ihmeellistä? Onhan kuningas jo aikoja sitten hänen tähtensä unhoittanut kaikki muut naiset.

Euria. Mutta merkillistä, ettei valtijattaremme kuitenkaan ole iloisempi. Kun häntä eilisiltana riemusaatossa kannettiin voittojuhlaan, hän istui kantotuolissa jäykkänä, ja kun hän kulta-aitionsa purppura-uudinten lomitse katseli kulkuetta ja kuunteli runoilijain ylistyslaulua, kuulin hänen hiljaa huokailevan.

Tryfera. Kuningatar kaihoaa synnyinmaatansa.

Euria. En oikeastaan ole nähnyt häntä iloisena muulloin, kuin hänen mennessään uimaan puutarhalammikkoon, missä hän sukeltelee pohjaan, noutaen sieltä kädessään kultahietaa, jolla vallattomana viskelee rannalla olijoita.

Tryfera. Kylpiessään viileässä vedessä hän unhoittaa ikävänsä ja kuvittelee olevansa kotimaassaan. Täällä-olonsa alussa, eräänä aamuna varhain, kun sinä vielä nukuit, näin hänen rientävän uimalammikon rannalle, istuutuvan marmoriaitauksen laidalle ja viskelevän veteen jalokiviään. Kuin lapsi hän nauroi niiden muodostamille pyörteille.

Euria. Jalokiviään, sanoit? Kylläpä minä vaan en niitä veteen viskelisi, jos minulla niitä olisi. Ja sinnekö hän ne jätti?

Tryfera. Kyllä hän sitten sukelsi niitä noutamaan, mutta ei hän suinkaan niitä kaikkia löytänyt pohjahiedasta. — Mutta tässä lörpötellessämme, unhoitamme, että kuningatar pian voi saapua, eikä jumalankuvan tuli vielä ole sytytetty.

(Molemmat rientävät lampun luo ja sytyttävät sen. Sitten he asettuvat taustalle verhon eteen.)

(Nitokris tulee oikealta takimaisesta ovesta. Katselee ympärilleen, tutkien onko kaikki kunnossa kuningattaren tuloa varten. Asettuu takimaisen oven eteen odottamaan.)

Arsinoë (kasvot verhoamatta, yllään avara harsokankainen aamuviitta, tulee hitaasti oikealta taustanpuoleisesta ovesta.) Orjattaret lankeavat maahan. Nitokris tervehtii syvään. Kuningatar kulkee sitten Iisis-kuvan korokkeen juurelle, missä polvistuu.

Iisis, taivaan aamupuolen ylevä jumalatar! Korkein ylistys ja kunnia sinulle, luonnon ravitsijalle ja ylläpitäjälle. Suo armosi minulle, yksinäiselle, Sinä, joka olet menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus, Sinä, jonka harsoa ei yksikään kuolevainen saa nostaa. (Nousee ja lähestyy keskellä olevaa lepoistuinta.) Sisähuoneisiin ja -pihoihin aurinko jo luo kuumaa paahdettaan. Täällä on vilposempi. (Istuu leposohvalle.) Avatkaa puutarhanpuoleiset verhot, jotta tuuli lammikolta estämättä pääsee puhaltamaan sisälle.

(Orjattaret vetävät verhot syrjään. Eteen aukeaa lumoava itämaalainen puutarha harvinaisine puineen ja kukkineen, Uimalammikkoon johtavat valkoiset marmoriportaat. Aamuaurinko loistaa täydeltä terältään.)

Tule, Nitokris, tähän jalkojeni juureen. Sinun seurasi minua viihdyttää. Ilman sinua menehtyisin tässä vankilassani.

Nitokris. Suurin ylpeyteni on voida sinua ilahuttaa, kuningattareni.

(Orjattaret siirtyvät Arsinoën taakse, ja toinen heistä liekuttaa hiljaa isoa iibis-linnun sulista tehtyä pitkävartista viuhkaa.)

Arsinoë. Sinä et niin kipeästi kaihoa ihanaa kotimaatamme, Nitokris.

Nitokris. Kun en ole sinun luonasi, valtijatar, olen niin alakuloinen, että itken ja vaikeroin yksinäisyydessäni. Haen silloin esiin kaikki Egyptistä tuodut muistoesineet ja toivon niistä saavani lohdutusta. Mutta niiden vaikutus on vallan päinvastainen. Kun olen sinun luonasi, olen iloinen ja onnellinen.

Arsinoë. Muinaistarut kertovat, että egyptiläisten ylimysten pidoissa aterian jälkeen juhlasalissa kannettiin ympäri arkussa lepäävää, puusta tehtyä kuolleen kuvaa. Kantaja näytti sitä kuvaa jokaiselle vieraalle ja sanoi: "Katsele tätä, juo ja ole iloinen, sillä kuoltuasi tulet tämän kaltaiseksi." — Me, Nitokris, olemme täällä tuomitut ainaiseen alakuloisuuteen.

Nitokris. Älä puhu niin, valtijatar. Nyt sinä olet kohonnut korkeimpaan kunniaan ja valtaan. Kuninkaan mieli voi muuttua, ja hän voi piankin suoda sinulle sitä vapautta, jota haluat.

Arsinoë. Sitä en usko. — Mutta anna minulle yksi lupaus, Nitokris. Kun kuolen — ja ehkä piankin menehdyn kaipaukseen ja suruun —

Nitokris pudistaa surullisen epäilevänä päätään.

Arsinoë. Jos sinä jäät eloon jälkeeni, toimita ruumiini oikein balsamoituna synnyinmaahani, jotta Osiris ja Iisis olisivat sielulleni armolliset.

Nitokris. En voi kuulla sinun noin puhuvan. — Mutta jos jumalat määräisivät minulle sen raskaan onnettomuuden, että jäisin eloon sinun jälkeesi, tekisin kaiken minkä voimani sallisivat, täyttääkseni tahtosi.

Arsinoë. Siitä Iisis sinua, uskollinen Nitokriini, palkitkoon.

(Filebos tulee taustanpuoleisesta ovesta.)

Filebos langeten maahan. Muuan nainen odottaa palatsin eteisessä, kuningatar Hän rukoilee luoksepääsyä.

Arsinoë. Ken on hän?

Filebos. Hän on tämän maan ylhäisimpiä naisia, ruhtinatar Mandane.

Arsinoë. Mitä hän minusta tahtoo? Mikä on hänen asiansa?

Filebos. En tiedä. Mutta hän sanoo asiansa olevan sinulle perin tärkeän.

Arsinoë. Onhan kuningas ankarasti kieltänyt päästämästä vieraita henkilöitä tänne.

Filebos. Mieshenkilöitä, ei nimenomaan naisia. Ruhtinatar Mandane kuuluu tämän maan vaikutusvaltaisimpaan sukuun.

Arsinoë. Epäröin, mitä tehdä, Nitokris.

Nitokris. Ehkä hän sinua hetken aikaa ennen kylpyyn menoasi huvittaa. Ja kun hänellä kuuluu olevan niin tärkeä asia.

Filebos. Hän mainitsi asiansa koskettelevan elinkysymyksiä.

Arsinoë, jonka mielenkiinto kasvaa. Elinkysymyksiä. Se kuulostaa arvoitukselliselta. (Hiukan miettien.) Hän tulkoon, mutta ainoastaan hetkeksi.

(Filebos kumartaa ja vetäytyy pois samasta ovesta, josta tuli.)

Arsinoë Orjattarille ja Nitokriille. Poistukaa te siksi aikaa, mutta pysykää lähellä. Jos on tarpeellista, kutsun teitä.

(Nitokris ja orjattaret poistuvat taemmasta ovesta. Arsinoë siirtyy istumaan valtaistuimelle.)

Mandane tulee sisään taemmasta ovesta. Pysähtyy sisään tultuaan, säpsähtäen kuningattaren majesteetillisuutta ja kauneutta, niin ettei muista tervehtiä. Kun kuningatar tekee kärsimättömän liikkeen, hän ikäänkuin herää ja rientää valtaistuimen eteen, missä polvistuu.

Arsinoë. Tulosi tänne, ruhtinatar Mandane, on vaarallinen. Et ehkä tunne kuninkaan ankaraa kieltoa.

Mandane. Sen tunnen. Mutta alamainen, nöyrä intoni hyödyttää sinua on saattanut minut uhmaamaan kieltoa.

Arsinoë. Puhu siis, aika rientää.

Mandane. Näin sinut, kuningatar, ensi kerran eilen. Vaikka olit verhottu, huomasi harvinaisen kauneutesi — vartalosi voittamattoman sulon. Nyt näen ensi kerran verhoamattomat kasvosi ja tiedän, että kauneutesi monenkertaisesti voittaa maineensa. Kun olet näin nuori, näin kaunis, on sinulla oikeus olla onnellinen.

Arsinoë. Kuka on sinulle sanonut, etten minä ole onnellinen? Miksi tämän maan asukkaat tunkevat kuningattarensa elämään?

Mandane. Älä minulle pahastu, yksinomaan alamainen uskollisuus ja myötätuntoisuus…

Arsinoë arvokkaasti. Myötätuntoisuutesi voit omistaa muille, ruhtinatar Mandane; kuningattaresi ei sitä kaipaa.

Mandane. Huolimatta kuningattareni närkästymisestä on velvollisuuteni puhua. Tämä velvollisuus on minulla naisena, kärsivänä sisarena.

Arsinoë tekee kärsimättömän liikkeen.

Mandane. Pelkään, että kuningattareni minua väärin ymmärtää. Aioin puhua, tehdä tärkeitä paljastuksia… mutta parasta, että vaikenen… saathan ne kenties toisiltakin kuulla…

Arsinoë, jonka harrastus ja uteliaisuus herää. Puhu, mutta lyhyesti, ilman valmistuksia.

Mandane. Jos siis käsket, tahdon paljastaa koko totuuden. Kuningas, jota kansa melkein jumalanaan kunnioittaa, on minua kohtaan katalasti rikkonut.

Arsinoë. Ilmoitit asian koskevan minua.

Mandane. Se koskee sinuakin läheisesti. Sällitkö minun jatkaa?

Arsinoë kuivasti. Jatka.

Mandane. Ne palavat lemmen- ja ihailunvakuutukset, jotka kuningas nyt toistaa sinulle, hän jo aikaisemmin on lausunut minulle. Kiihkeän intohimonsa pakoittamana hän riisti minut eräältä tämän valtakunnan ylimykseltä, joka olisi ollut valmis menemään kuolemaan minun tähteni. Tässä linnassa, missä sinä nyt kuningattarena hallitset, olen minä aikaisemmin ollut yksinvaltijattarena. Mutta lyhyen ajan kuluttua Kandaules minut hylkäsi ja karkoitti minut pois, syösten minut häpeään ja epätoivoon.

Arsinoë nousten valtaistuimelta, mutta jääden seisomaan sen eteen. Mitä hyödyttää kertoa tarinaasi, joka ei ole muutettavissa?

Mandane. Tämä ei ole yksistään minun tarinani. Sen miehen, joka minua syvästi rakasti, Kandaules julmalla tavalla teki vaarattomaksi, hän eroitti hänet ylhäisestä suvustaan, antoi runnella hänet ja tuomitsi hänet elinaikaiseen naispalatsin vartijatoimeen. Tämä mies on ylieunukki Filebos.

Arsinoë. Jo riittää, ruhtinatar Mandane. Nyt oivallan täysin tulosi syyn. Mielesi uhkuu katkeruutta ja kostoa, ja sitä tahdot purkaa kuningattarellesi.

Mandane teeskennellen nöyryyttä ja hyviä vaikuttimia. Säästääkseni sinulta, kuningatar, kaikki ne nöyryytykset ja kärsimykset, jotka Kandaules on minulle tuottanut, olen tullut sinua varoittamaan. Älä luota Kandauleen valoihin ja vakuutuksiin.

Arsinoë. En ole pyytänyt neuvojasi, ruhtinatar Mandane. Minä valvon itse etujani.

Mandane, jonka sisällä viha ja katkerat kilpailijattaren vaistot alkavat kuohua. No hyvä, kuningatar Arsinoë. Puhukaamme siis suoraan. Sinä luotat sokeasti Kandauleen rakkauteen ja hänen tunteidensa vahvuuteen. Mutta sinä olet vielä näkevä sen päivän, ehkäpä hyvinkin pian, jolloin hän sinuun kyllästyy ja sinut hylkää, samoin kuin hän teki minulle. Sinä ylpeilet äsken saadusta kuningattaren-arvostasi, joka oikeuden mukaisesti nyt pitäisi olla minulla. Mutta älä ole niin varma tästä arvostasi. Kun Kandaules on voinut menetellä näin minua, oman maansa ruhtinatarta, Lyydian vaikutusvaltaisimman suvun tytärtä kohtaan, hän on huumauksestaan toinnuttuaan ennen pitkää muistava, että on nostanut Lyydian valtaistuimelle muukalaisen ja hetairan! (Hän huutaa viimeiset sanat vihasta kähisevällä äänellä.)

Arsinoë ääni värähdellen vihasta. Unhoitat, ruhtinatar Mandane, että et rankaisematta saa solvaista hallitsijatartasi. Tunnet Kandauleen kiivauden. Pelkää hänen vihaansa.

Mandane. Minä en häntä pelkää, ja siitä voit sinä ylpeillä. Kehuttu sulosi on tehnyt hänet veltoksi ja kesyksi kuin vuonan. (Äärettömän katkerana.) Mutta saatpa nähdä, että jumalaiseksi kiitetty kauneutesi, jota sinun on pakko kansalta verhota, ei ole kaikkivaltias!

Filebos tulee kiireisesti etumaisesta ovesta. Kuningas Kandaules lähestyy sisäpuutarhan kautta.

Arsinoë vaivoin hilliten mielenkuohuntaansa. Viekää joutuin tämä nainen pois. Minä kiellän enää koskaan päästämästä häntä tänne.

(Filebos katsoo viekkaasti ja kostoniloisena kulmien alta kuningatarta ja vie pois taemmasta ovesta Mandanen, joka voitokkaan ylpeänä ojentaa ryhtinsä ja nostaa päänsä pystyyn.)

(Arsinoë kävelee kiihtyneenä pari kertaa edestakaisin ja heittäytyy sitten pitkäkseen keskellä olevalle lepoistuimelle.)

Kandaules tulee etuovesta, astuu iloisena ja reippaana kuningatarta kohti, mutta pysähtyy puolitiehen, hämmästyen hänen kiihtynyttä ilmettään. Ennen vastaanottoa valtakunnan neuvostossa, jonka jäseneksi aion juhlallisesti koroittaa Gygeen, tahdon viettää luonasi hetken. Et vielä ole ottanut aamukylpyäsi puutarhalammikossa?

Arsinoë. Olen tänä aamuna siirtänyt kylpyni. Olen väsynyt.

Kandaules. Viileä vesi tulee sinua virkistämään.

(Menee taustalle ja viittaa vasemmalle, sivulle vedetyn verhon taakse. Hiljainen harppujen ja huilujen esittämä musiikki alkaa soida ja jatkuu jonkun aikaa.)

Arsinoë kavahtaa lepäävästä asennostaan istumaan, Kotimaani soittoa!

Kandaules. Tämän yllätyksen olen tahtonut hankkia sinulle täksi päiväksi. Soittajat ovat oikeita Egyptiläisiä. He tulivat viime kauppalaivoilla Lyydiaan.

(Molemmat kuuntelevat hetken aikaa vaieten soittoa.)

Arsinoë. Heidän sävelensä saavat sydämeni sulamaan. Mutta samalla ne kiihoittavat kotokaihoani kahta katkerammin.

Kandaules. Olen tuottanut sinulle Intiasta helmiä, läpikuultavia kuin seeste, vesipisaroista vuosisatojen kuluessa syntyneitä oikeita helmiä. Kun koristat niillä kaulasi, tunnet hienolla ihollasi omituista hehkua ja samalla virkistävää viileyttä. Olen Egyptistä tuottanut sinulle valkoisia ja mustia joutsenia, joita kerrottiin sinun kotimaassasi suosineesi ja kernaasti ruokkineesi. Olen tilannut purppurakankaita Syyriasta, Araapiasta jalokiviä kruunuasi koristamaan.

Arsinoë. Mitä ovat purppura-vaippa, jalokivet ja kruunu muuta kuin kahleita, joita orjatar kantaa merkkinä siitä, että on sinun vallassasi.

Kandaules lempeästi nuhdellen. Teet minulle väärin, kun noin puhut, Arsinoë. Se, joka täällä on orja ja vanki, olen minä. Sinun kauneutesi on minut ainaiseksi kahlehtinut.

Arsinoë. Ainaiseksi? Etkö petä itseäsi, Kandaules, etkö antaudu haihtuvan harhaluulon valtoihin? Sinä olet kerran ennenkin luullut löytäneesi ylimmän rakkauden ihanteen. Sinä ryöstit linnaasi Mandanen, vaikka tiesit, että toinen mies häntä rakasti.

Kandaules synkkänä. Mistä tuo vihattu nimi on huulillesi osunut?

Arsinoë. Hänen tarinansa tunnen.