Kandaules

Kandaules. Keltä olet sen kuullut?

Arsinoë. Häneltä itseltään.

Kandaules. Eivätkö siis linnan vartijat enää ole luotettavia? — Aion toimeenpanna ankaran tutkistelun.

Arsinoë. Sitä älä tee, Kandaules, minun tähteni älä tee. Olet jo pakoittanut minut verhoutumaan kansan edessä. Ethän aikone sulkea minua täydelliseen vankeuteen!

Kandaules. Se jääköön, jos lupaat minulle, että et enää koskaan tämän jälkeen mainitse tuon naisen nimeä.

Arsinoë. Et halua kuulla häntä mainittavan, kun tuntosi sinulle muistuttaa syyllisyyttäsi. Minä en tahdo olla tuomarinasi, Kandaules, mutta tutki tunteitasi, äläkä itseäsi petä.

Kandaules. Sanot tuntevasi hänen tarinansa. Sinä sen kuitenkin tunnet ainoastaan hänen kertomanaan. Minä en kiellä, mitä on tapahtunut, mutta sinun on kuultava minunkin osani siihen.

Arsinoë väsyneesti. Mitä hyödyttää kajota menneisiin, Kandaules?

Kandaules. Menneisyydessä ovat nykyisyyden juuret. Kuule siis. Hain ylintä ihailua. Sen tuli antaa sisällystä olemassaololleni. Etsin sitä levottomana, saamatta rauhaa. Kaikki ne kaunottaret, jotka tuotiin hoviini Intiasta, Efesosta, Pergamonista, Smyrnasta ja Kypros saarelta, tarjosivat minulle vaan hetkellistä mielenkiintoa, ohimenevää uteliaisuuden tyydykettä. Keskellä tätä kauneuden etsintääni osui Mandane tielleni. Aistillisen kuuma intohimo heräsi minussa ja sen pettämänä luulin löytäneeni etsimäni ihanteen. Intohimoni kiihtyi, kun kuulin, että muuan ylimys häntä rakasti.

Arsinoë. Ja silloin teit raskaan rikoksesi, Kandaules, sinä surmasit kahden ihmisen rakkauden.

Kandaules. Yhden ihmisen, mutta oli siinäkin kylliksi. Sillä Mandane oli heti valmis jättämään lemmittynsä ja lahjoittamaan rakkautensa toiselle. Ja hän paljasti ennen pitkää onton, kiemailevan luontonsa, herättäen minussa täydellistä kyllästymistä. Hän unhoitti kokonaan Fileboksen. Tämä asettui uhmaillen tielleni, ilmoittaen omistaneensa Mandanen ennen minua.

Arsinoë. Ja silloin teit rikoksesi, Kandaules.

Kandaules. Vielä ollen pettävän huumauksen valloissa, päätin syrjäyttää kilpailijani. Minä tuomitsin Fileboksen maan ikivanhan rangaistustavan mukaan elävältä haudattavaksi, lievensin sitten rangaistuksen silmien sokaisemiseksi, mutta armahdin hänet lopulta tuomitsemalla hänet elinkautiseksi naispalatsin vartijaksi.

Arsinoë. Sinä määräsit hänelle kaikkein katkerimman rangaistuksen.

Kandaules. Minkä tein, tein sentähden, että jumalsukuisella kuninkaalla on oikeus syrjäyttää kilpailijansa.

Arsinoë. Ei kellään ihmisellä ole oikeutta surmata toisen ihmisen rakkautta.

Kandaules. Onko elämällä siihen oikeutta? Usein se kuitenkin tämän surmateon tekee.

Arsinoë. Sitä en tiedä. Se on taivahisten salaisuus. Sinä ylpeilet jumalsukuisesta syntyperästäsi ja vaadit sen nojalla itsellesi ylempää onnea kuin muut kuolevaiset, mutta unhoitat, että jokaisen jalon ihmisen povessa on ylimmän onnen kaiho, jota onnea hänellä on oikeus tavoitella, vaikka ei johdakaan syntyperäänsä Olympoksen jumalista.

Kandaules. Sitä en kiellä. Mutta nämä kaksi ihmistä, jotka osuivat tielleni, eivät olleet jaloja, he olivat alhaisia, vähäarvoisia.

Arsinoë. Rakkaus olisi kenties nostanut ja jalostanut heidät.

Kandaules miettiväisenä. Kenties. Onhan rakkauteni sinuun minussa herättänyt kaihon kohota ja jalostua ja nostaa kansanikin jaloon onnellisuuden tilaan. Nuo kaksi olivat etsintäni, hapuilemiseni onnettomia uhreja. Mutta minä koetan hyvittää, mitä olen rikkonut.

Arsinoë. En tiedä, onko sellainen rikos hyvitettävissä.

Kandaules. Ainakin ovat sen seuraukset lievennettävissä. Tahdon alkaa Fileboksesta.

(Lyö vasaralla hopealevyyn, joka riippuu valtaistuimen vieressä seinällä. Filebos tulee oikealta.)

Kandaules. Filebos, tahdon sinullekin osoittaa erityistä suosiota. Tästä hetkestä alkaen olet vapaa. Lahjoitan sinulle linnan, jossa saat loppuikäsi elää kuin ruhtinas.

(Filebos heittäytyy alas ja suutelee kuninkaan viitan lievettä, ei sano mitään ja osoittaa ulkonaisesti kiitollisuutta, mutta hänen ilmeistään kuvastuu katkera leppymättömyys. Poistuu hitaasti oikealle.)

Kandaules. Näin onnettomasti hapuillessani tunki korvaani sinun maineesi. Olin paraikaa Kreikassa Syphaxin kanssa tutkimassa sen taideaarteita. Seisoimme unhoittumattomana iltahetkenä Onnenjumalattaren temppelin edustalla, kun minulle kerrottiin, että Egyptissä eli Itämaiden ihanin nainen, jonka silmät — niin sanottiin — miehissä herättävät taivaista riemua, kun ne luovat lempeitä katseita, mutta syöksevät manalan epätoivoon, kun ne välinpitämättömyyttä heijastavat. Kerrottiin vielä, että tämä nainen oli mieleltään puhdas ja jalo. Salamana välkähti mielessäni aavistus, että tuosta egyptittärestä olin löytävä palavasti etsimäni ihanteen, ja tein Onnenjumalattarelle sen lupauksen, että hänelle pystyttäisin temppelin Lyydiaan, jos tämä aavistus täysin toteutuisi.

Arsinoë. Silloin tuli lähettisi isäni ja heimoni luo runsailla lunnailla minua ostamaan.

Kandaules. Se oli minulle ainoa keino sinua lähestyä ja sinut omistaa.

Arsinoë katkerana. Isäni ja heimoni pitivät ehdoitustasi solvauksena, mutta kun olivat tyhjentäneet varansa sodassa vihollisheimoja vastaan, antoivat viimein ylenmääräisten aarteidesi lumota silmänsä ja sydämensä. Minulla oli se loukkaava tietoisuus, että ostit minut hetairaksi.

Kandaules. Koko ajan, odottaessani sitä laivastoa, jonka oli määrä tuoda sinut maahani, olin hartaan odotuksen valloissa.

Arsinoë. Pelkäsit uutta epäonnistumista.

Kandaules. Hurjan levottomana sykki poveni, kun kaukaa näin sen kultakeulaisen laivan purppurapurjeet, jolla sinä lähestyit Lyydian rantaa. Mutta sinun näkemisesi voitti kaikki rohkeimmatkin odotukseni.

Arsinoë. Haikean surun ja häpeän painamana odotin sinun tuloasi tuon laivan kannelle.

Kandaules. Et voine kieltää, että tuosta ensi hetkestä asti kohtelin sinua kuin valtijatarta, kuin kuningatarta.

Arsinoë siirtyy valtaistuimelle. En kiellä, Kandaules, että vastaanottosi ja kohtelusi haihduttivat ensi epäilystäni.

Kandaules istuutuu hänen Jalkojensa juureen. Se hetki muutti minun elämäni, joka nyt sai sinitaivaan hohteen. Ja tuona ensi yönä, jolloin lumottu silmäni ei voinut herjetä sinua katselemasta, hetket riensivät huomaamatta, kunnes aamu vaikeni ja utumainen ilma alkoi verhota uneksivat, himmenevät tähdet. Maani vanhat tarut kertovat, että kaukaisella Indian saarella kasvaa viinirypäle, jonka kultamehu panee unhoittamaan maailman ja luo suoniin autuaallisen huumauksen ja sydämeen ihmeellisen onnentunteen. Tuota mehua join minä sinä ensi yönä, ja se saattoi minut uskomaan ihailuni ijäisyyteen.

Arsinoë. Olet suuri uneksija, Kandaules. Puhut tunteittesi ijäisyydestä. Etkö pelkää, että ne voivat heiketä ja haihtua?

Kandaules. Kuinka voisin sellaista pelätä. Enhän vielä ole saavuttanut sinulta sitä korkeinta, jota halajan. Silmiesi tutkimaton syvyys ja sulo saa minut nöyrtymään, ruumiisi hehku minut huumaa — mutta et vielä ole minulle kuiskannut, että minua rakastat, et ole minulle sitä todistanut raskain suudelmin, jotka painavat enemmän kuin köyhät sanat. Kauneutesi on ylevä, taivasta tavoitteleva kuin Kasbek vuori, mutta kylmä ja saavuttamaton kuin sen hohtava jäinen huippu.

Arsinoë. Se, mitä minun kauneudekseni sanot, ei kenties pohjaltaan ole muuta kuin omaa kuvitteluasi, oman henkesi kaihon heijastusta. Sanoit äsken ihailusi tilaa vankeudeksi. Ehkä vapaudut tästä vankeudesta, jos annat minun verhoamattomana astua kansasi arvosteltavaksi.

Kandaules. Ei, ei. Ihailuani en tahdo jakaa toisten kanssa, enkä antaa sitä muiden arvosteltavaksi.

Arsinoë. Sinä pelkäät? Sinä et rohkene koetella ihannettasi ja onneasi.

Kandaules. Arsinoën kauneus on vaarallinen — näin huhuttiin jo ennen tuloasi. Ja saapumishetkelläsi laivuri kertoi, että sinä laivalla matkan varrella olit hetkeksi poistanut hunnun kasvoiltasi, katsellaksesi kaunista saarta. Silloin oli muuan merimiehistä hurmautuneena sulostasi lähestynyt sinua ja suudellut hameesi helmaa. Eunukit surmasivat hänet heti ja heittivät hänen ruumiinsa mereen. Tämän kuultuani käskin sinun esiintyä verhottuna miesten edessä.

Arsinoë. Miksi puhut mielettömän uhkateosta!

Kandaules. Älä pyydä minulta tätä. Vaadi minulta jotain muuta. Sano, miten voin ansioittaa itseni sinun silmissäsi. Tahdotko, että lähden sotaretkelle meille vihamielisiä Troialaisia vastaan? Tahdotko, että koetan koota sankarimainetta sinun kunniaksesi?

Arsinoë. En, sitä en tahdo, Kandaules.

Kandaules. Tahdotko, että rakennutan Iisis-jumalattarelle yhtä korkean ja runsaspylväisen temppelin kuin se, jossa kotimaassasi jumalatasi rukoilit?

Arsinoë. En, sitä en tahdo, Kandaules. Pyhää hartautta, jota tunsin kotimaassani jättiläistemppelin pilari-aavikossa, Pyhän Niilin kaislojen kahistessa — sitä en vieraassa maassa saata tuntea.

Kandaules. Miten siis voin sinulle osoittaa rajatonta ihailuani ja rakkauttani?

Arsinoë. Eilen, kun kohotit minut kuningattareksi ja kun ensi kerran näin edessäni tämän maan kansaa ja ylimpiä, ajattelin, että ainoa, mikä voi lohduttaa minua kotokaihossani on, että todella saan olla tämän kansan kuningatar. Anna minun vapaasti lähestyä kansaani, anna minun verhoamattomana ihailla päivänpaisteista maailmaa ja katsoa alamaisiani kasvoista kasvoihin.

Kandaules. Et tiedä, mitä minulta vaadit. Vaadit minua monelle ansaitsemattomalle paljastamaan, mitä sydämelleni on kalleinta.

Arsinoë. Ehkä monelle ansaitsemattomalle, mutta varmasti monelle ansaitsevallekin.

Kandaules. Onko tämä ehdoton vaatimuksesi?

Arsinoë. Se on ehdoton vaatimukseni, ja jollet sitä täytä, saat ennen pitkää nähdä minun riutuvan ja menehtyvän kuin elinkautisen vangin.

Kandaules. Suo minulle ainakin vähän aikaa, jotta voisin tottua tähän ajatukseen. Jos nyt äkkiä paljastaisin kasvosi rahvaalle, se kun eilen minulta sitä vaati, luovuttaisin arvokkaimman päätösoikeuteni. Ja se tuntuisi minusta yhtä vastenmieliseltä, kuin jos kaikkeinpyhimmästä siirtäisin Onnenjumalattaren alastoman kuvan torille riettaiden, uteliaiden katseiden saastutettavaksi. Ehkä vähitellen voin tottua tähän, ehkä aluksi antaa sinun verhoamattomana esiintyä lähimpien ystävieni, valtakuntani etevinten edessä.

Arsinoë. Vanha egyptiläinen lause sanoo: "Et voi oikein koetella lemmittysi uskollisuutta, ellei sinulla ole mahdollisuutta olla hänen tähtensä mustasukkainen". — Anna minulle vapaus, Kandaules, ja riistä se minulta, jos sitä väärinkäytän.

Kandaules. Älä niin kiirehti. Suo minulle aikaa valmistuakseni tähän askeleeseen.

Arsinoë hyväillen hänen hiuksiaan. Älä sureta minua pitkällä lykkäyksellä. Jos teet minulle mieliksi, Kandaules, ehkä vähitellen voin oppia kiitollisena vastaanottamaan sinun ylenpalttisen hellyytesi.

Kandaules haltioituen. Sinun tähtesi tahdon koettaa uhrata kaiken senkin, mikä tähänasti on näyttänyt mahdottomalta.

(Suutelee ensin Arsinoën polvia, sitten käsiä ja viimein huulia.)

Arsinoë kääntää kasvonsa pois.

Kandaules nousee. Gyges ja muut valtakuntani etevimmät odottavat isossa neuvossalissa. Tulen luoksesi myöhemmin ja ilmoitan lopullisen päätökseni.

Arsinoë suudellen häntä otsalle. Kiitos, Kandaules.

(Kandaules poistuu huumautuneena etumaisesta ovesta.)

Arsinoë jää hetkeksi miettimään, nousee sitten, kulkee taustalle Iisis-kuvan eteen, missä polvistuu ja rukoilee. Sinä, joka aamuvalolla vapautat mailman yön pimeydestä, Sinä, joka kastepisaroilla ja sadevedellä virkistät janoavaa luontoa, lievennä kaihoni tuskaa ja auta minua pyrkiessäni vapautta kohti.

(Nousee, menee puutarha-aukolle ja katsoo lammikolle päin. Poistuu sitten taemmasta ovesta.)

(Näyttämö pysyy hetken aikaa tyhjänä. Kandaules ja Gyges tulevat sitten oikealta, etuovesta.)

Kandaules antaa Gygelle merkin pysähtyä ovelle. Menee taustalle ja katsoo lammikolle päin. Huomattuaan, ettei ketään ole puutarhassa, hän kulkee taemmalle ovelle ja kuuntelee. Saatuaan varmuuden siitä, ettei ketään ole lähellä, hän palaa Gygeen luo.

Suurten ansioidesi palkaksi saat rikkaimman maakuntani hallittavaksesi tai johtavan paikan neuvostossani. Mutta lisäksi tahdon täydentää eilisen kunnianosoituksen.

Gyges Huumaat ajatukseni ja nöyryytät minua liialla hyvyydelläsi.

Kandaules. Tämä on minun pyhättöni. Tässä asustavaa jumalatarta ei vielä yksikään Lyydian mies ole päässyt katselemaan. Tämän pyhätön olen hetkeksi avannut sinulle. Eilen en sallinut kuningattaren koolla olevan joukon edessä poistaa verhoaan. Tämä kunnia on ensin tuleva sinun osaksesi. Kuningatar kulkee kohta tästä puutarhaan. Sinä saat silloin nähdä hänen verhoamattomat kasvonsa.

Gyges. Vielä tämä suosio edellisten lisäksi. Se on liikaa. — Entä kuningatar itse, suostuuko hän?

Kandaules. Tämä aatokseni on niin uusi, etten vielä ole valmistanut häntä siihen. Hän ei siis saa sinua nähdä. Piiloutuneena tuonne verhojen taakse voit häntä salaa katsella.

Gyges. Salaa? — Ei, armollinen kuninkaani. Se olisi väärin tehty kuningatarta kohtaan. Se olisi loukkaus.

Kandaules. Loukkaus!

Gyges. Se olisi väärin tehty sinuakin kohtaan. Tällä hetkellä valtaa sinut ylenpalttinen kuninkaallinen jalomielisyys. Mutta kerran vastedes ehkä katuisit ja paheksuisit, mitä olet tehnyt.

Kandaules tyytymättömänä. Hylkäätkö siis kuninkaasi korkeimman kunniapalkinnon?

Gyges. Se ei tapahdu kiittämättömyydestä, vaan kunnioituksesta.

Kandaules. Kuule siis, Gyges! Tahdon varmuutta siitä, onko ylenmääräinen ihailuni oikea, tahdon tietää, tunnustaako toinen mies lemmenhuumaukseni.

Gyges. Eikö joku muu olisi soveliaampi?

Kandaules. Minä tahdon kokea, minkä vaikutuksen Arsinoën kauneus tekee valtakuntani tarmokkaimpaan, miehekkäimpään mieheen.

Gyges hieman epäröiden. Olen ylpeä valinnastasi ja valmis vastaanottamaan tätä korkeinta suosiotasi. Mutta luotatko minun arvosteluuni täydesti?

Kandaules. Sinuun ja arvosteluusi luotan rajattomasti. Mutta noudata suurinta varovaisuutta. Katsele häntä hänen huomaamattaan verhojen lomitse, pilarin suojasta.

Gyges. Entä jos hän sittenkin huomaa läsnäoloni?

Kandaules. Verhojen takana riippuu eunukin vaippoja. Pue yksi niistä yllesi. Jos hän vilahdukselta näkisikin sinut, hän ei epäile mitään. Riennä sitten kuningattaren poistuttua joutuin luokseni. Odotan sinua ison neuvossalin viereisessä huoneessa. Kuningatar ei mitenkään saa aavistaa minun osallisuuttani yritykseen. Lupaatko sen minulle?

Gyges. Sen lupaan.

Kandaules säpsähtäen. Kuulen kuningattaren seuranaisten ääniä. Meidän on poistuminen.

(Viittaa Gygeelle piiloittautumaan osoitettuun paikkaan. Gyges rientää verhon taakse, katsoen varovasti halkeamasta. Kandaules poistuu oikealle etuovesta. Arsinoë, Nitokris, Euria, Tryfera tulevat taemmasta ovesta. Arsinoë tulee nojaten Nitokriseen, iloisesti keskustellen. Tryfera kantaa hienoja valkeita pyyheliinoja ja hajuvesi-pulloja. Eurialla on kädessään keltaiset, jalokivillä koristetut, matalat pehmeänahkaiset naisen jalkineet.)

Arsinoë. Mieleni on jo paljoa kevyempi, Nitokris. Luulenpa, että tänään vielä tulen oikein iloiseksi.

Nitokris. Olen onnellinen siitä, että mielialasi käy iloisemmaksi. Kun pääset lammikon viileisiin aaltoihin, ne varmaankin huuhtelevat pois viimeisenkin ikävän.

(Auttaa pois kuningattaren yltä jalokivillä koristettua harsovaippaa, jonka alla hänellä on ainoastaan lyhyt valkea, hienoliinainen kääreentapainen peittämässä keskiruumista. Arsinoë istuutuu lepoistuimelle, ja Nitokris alkaa irroittaa helminauhaa hänen kaulastaan, rannerenkaita ja pääkoristeita. Euria asettuu kuningattaren eteen kumaraan käsien varaan, kuningatar laskee jalkansa hänen selkäänsä ja Tryfera irroittaa hänen kultanahkaiset sandaalinsa, vetäen hänen jalkaansa pehmeät nahkajalkineet.)

Gyges on huoaten ja kasvoilla haltioitunut ihastus varomattomasti levittänyt verhoja, huomaa sen itse ja vetäytyy verhojen taakse.

Arsinoë on kuullut verhojen kahinan ja nousee täynnä närkästystä, Nitokris, ei siinä kyllin, että laumoittain eunukkeja vartioi tämän vankilamme ovilla. Sisähuoneidenkin verhojen taa näitä vanginvartijoita piiloitetaan urkkimaan kuningattaren vähimpiä liikkeitä. Tämä on arvotonta, tämä on sietämätöntä.

(Alkaa Nitokriiseen nojaten astua puutarhaan päin. Euria ja Tryfera seuraavat kantaen liinoja ja hajuvesipulloja. Heidän saavuttuaan puutarhaan johtavalle seinäaukolle.)

Gyges levittää verhot ja astuu alas portaita kuin unissakävijä, mutisten itsekseen: Mikä unelma!

(Arsinoë on kuullut hänen liikkeensä ja puheensa ja kääntyy. Gyges herää nyt vasta haltioitumisensa horrostilasta ja aikoo vetäytyä piiloon, mutta huomaa, että se jo on liian myöhäistä.)

Arsinoë seisoo Gygeen nähtyään ensin sanattomana hämmästyksestä, sitten hän muistaa alastomuutensa ja huutaa närkästyneenä. Vaippani, Nitokris!

(Nitokris auttaa joutuin vaipan kuningattaren ylle.)

Arsinoë puoleksi närkästyksestä, puoleksi pelosta vapisevalla äänellä, Tiedän, Gyges, että rohkeasti katsot kuolemaa kasvoihin taistelukentällä. Mutta miksi panet itsesi alttiiksi kunniattomalle kuolemalle? Tiedät, että olet surman oma, jos eunukit tai kuningas sinut täällä näkevät.

Gyges. Sen tiedän, kuningatar. Mutta muutamasta silmänräpäyksestä Elysiumissa kärsin kernaasti haadeksen synkeyttä.

Arsinoë ilmeisesti hämmästyen Gygeen tyyneydestä ja varmuudesta. Mitä minusta tahdot, Gyges?

Gyges. Sanoa sinulle pari kohtalollista sanaa, kuningatar… (lyhyt vaitiolo,)… seuranaistesi poistuttua.

Arsinoë. Heidät on ankarasti kielletty poistumasta läheisyydestäni.

Gyges varmasti, He poistuvat, jos heidän vaitijattarensa sitä vaatii.

(Arsinoë epäröityään hetken viittaa Nitokrista ja Farnakesta poistumaan. Nitokris ja orjattaret menevät.)

Arsinoë. Kuinka olet huomaamatta tunkeutunut tänne?

Gyges. Isosta neuvossalista pitkän käytävän kautta. Se oli vartijoista tyhjä.

Arsinoë. Minä käsken siis sinun viipymättä poistua samaa tietä. Eunukkeja vilisee puutarhassa ja palatsin ovilla.

Gyges. Minä poistun, mutta ensin sana sinulle, kuningatar.

Arsinoë. Minä käsken sinun viipymättä poistua. Jos uhmaat käskyäni, voin viittauksella saada tänne kymmeniä vartijoita, ja silloin olet kuoleman oma.

Gyges. Minä en pelkää kuolemaa.

Arsinoë yhä enemmän hämmästyen hänen taipumatonta rohkeuttaan, lähestyy pari askelta. Mitä minusta tahdot, Gyges?

Gyges. Sinun kauneutesi maine ei ole antanut minulle rauhaa. Olen nyt vihdoinkin saavuttanut tämän autuaallisen hetken, jolloin saan sitä ihailla. Minä olen päässyt katsomaan sinua kasvoista kasvoihin, ja kohtalo on tarttunut minuun vastustamattomin käsin.

Arsinoë. Mitä puhetta kuninkaasi puolisolle?

Gyges vähitellen yhä enemmän kiihtyen. Kuninkaan puolisolle! Onko hän mitään tehnyt saadakseen yksinomaisen oikeuden sinua ihailla. Onko hän lähtenyt karkoittamaan vihollista, suojellakseen maataan ja sinua? Onko hän mitään uskaltanut, mitään uhrannut, sinun kauneuttasi, sinun rakkauttasi ansaitakseen?

Arsinoë. Kuinka toisin puhut nyt kuin eilen!

Gyges kuulematta häntä. Ei, hän ei ole mitään tehnyt. Herakliidina hän vetoaa jumalaiseen syntyperäänsä, jonka nojalla väittää yksinoikeudekseen nauttia autuaallista onnea maan päällä. Ja hän luulee rankaisematta voivansa tehdä sen rikoksen, että orjan tai vangin tavoin sulkee sinut tyrmään ja pakoittaa sinut verhoamaan kasvosi ihmisten edessä. Ei hän ymmärrä ylpeyttä, hurmausta saada näyttää kauneuttasi muille ja saattaa heidät vapisemaan sen edessä.

(Kandaules tulee viime sanojen aikana ovelle, jonka luo jää kuuntelemaan.)

Arsinoë heltyneenä, mutta äärimäisen levottomuuden valtaamana. Sinä olet suuri sankari ja maasi pelastaja. Minä en tahdo, että minun tähteni joudut hengenvaaraan. Poistu, Gyges, poistu jumalien nimessä. Kandaules voi minä hetkenä tahansa palata tänne ja silloin hän tuomitsee sinut kuolemaan ja minut elinkautiseen vankeuteen.

Gyges. Minä tulen taistelemaan ja minä tulen sinut vapauttamaan. Olen onnellisin kuolevaisista, että kaiken tämän olen saanut sinulle sanoa.

(Heittäytyy Arsinoën jalkojen juureen ja suutelee hänen hameensa helmaa. Nousee sitten ja aikoo poistua etumaisesta ovesta.)

Kandaules astuu hänen tielleen, kuohuen vihasta. Sinä petollinen ystävä.

Arsinoë. Taivaan jumalat!

(Gyges peräytyy sanattomana.)

Arsinoë äärettömän kiihoituksen ja pelon raatelemana. Minä olen ainoa syyllinen. Minä olen hänet tänne kutsunut.

Gyges on tointunut, tahtoo keskeyttää. Kuningatar…

Kandaules ivallisesti. Sinä! Ja minkätähden?

Gyges. Kuningas…

Arsinoë. Sentähden, että… että hän minut vankeudestani kokonaan vapauttaisi!

Gyges. Uneksinko, vai onko tämä totta? (Itsekseen.) Hän ottaa päällensä minun syyni.

Kandaules jäisen kylmänä. Jalomielinen uhrautuvaisuutesi on liikuttava. Mutta se on tehoton. Minä tiedän Arsinoë, ettet sinä ole häntä tänne kutsunut. Hän tuli tänne ja piiloittautui minun käskystäni.

Gyges. Taivas ja Haades yhtenä hetkenä!

Arsinoë ei tahdo uskoa, mitä kuuli. Hän piiloittautui sinun käskystäsi, Kandaules?!

(Gyges vetäytyy masentuneena syrjään. Alkaa kuulua kaukaista melua.)

Kandaules. Niin, minun käskystäni.

Arsinoë. Minun tietämättäni! Sinä olet minua syvästi loukannut, Kandaules.

Kandaules. Minä tahdoin koetella kauneuttasi, Arsinoë.

Arsinoë. Sinä olet kohdellut minua kuin halvinta hetairaa.

Kandaules. Menettelyni ei pitäisi olla aivan ristiriitainen sinun hartaimmalle toivomuksellesi, Arsinoë. Sinähän olet pyrkinyt kaikkien ihailemaksi kaunottareksi. Tarjosin erikoissuosion nähdä sinut verhoamattomana ensin miehelle jota pidin valtakuntani etevimpänä, johon rajattomasti luotin. Mutta olenkin myöntänyt sen kelvottomalle, petturille.

Gyges. Kirous ja kuolema!

Eunukki tulee oikealta, tervehtien syvään. Valtijas, henkivartijasi Trasyllos ja kuvanveistäjä Syphax ovat palatsin ovella ja pyytävät saada ilmoittaa sinulle perin tärkeän asian, joka ei siedä lykkäystä.

Kandaules. Tuo heidät viipymättä tänne!

(Eunukki poistuu.)

Arsinoë väsyneesti. Sallinet minun poistua, kuningas Kandaules.

(Väistyy taustalle.)

Kandaules. Sinä jäät. Ne miehet, jotka tulevat puheilleni, ovat nyt minun silmissäni monta vertaa ansiokkaammat näkemään sinut verhoamattomana, kuin Gyges. En enää tästälähin vaadi sinua peittämään kasvojasi, Arsinoë.

(Hetken tuskallinen vaitiolo. Trasyllos ja Syphax tulevat sisään oikealta. Trasyllos ja Syphax astuvat sisään niin kiihoittuneina ja ollen asiassaan niin kiinni, etteivät ensin huomaa kuningatarta.)

Trasyllos. Ala vihastu äkillisestä tulostamme. Kaupunki ja lähiseutu on kuohuksissa. Rahvaassa on syntynyt kova riita ja eripuraisuus jalomielisesti myöntämiesi varojen jakomääristä. Ilkeämieliset kiihoittajat ovat siinä tätä tyytymättömyyttä nostaneet. Napina ja tyytymättömyys ei ole pysähtynyt pelkkään meteliin. Tämä meteli on jo puhjennut ilmikapinaan.

Kandaules. Nuo kiittämättömät!

Syphax. Vapauttamasi ylieunukki Filebos lietsoo yhä uutta tyytymättömyyttä, ja Auringonjumalan ylipappi Farnakes kiihoittaa kansaa varoittamalla sitä antaumasta Onnenjumalattaren palvelemiseen.

Kandaules. Tuo kiihkoilija!

Trasyllos. Olemme velkapäät sinulle ilmaisemaan kaikki. Vapautetun eunukin kiihoittamana rahvas huutaa, että kuningas on pelkuri, ettei hän rohjennut lähteä sotaretkelle. — Tämä kaikki on julkeutta, joka on ankarasti rangaistava.

Kandaules. He saavat oppia kuninkaansa tuntemaan!

Syphax. Ja vielä raskas velvollisuus, valtijas. Mandane kulkee yhdessä eunukin kanssa kansaa yllyttämässä. Hän sanoo tunkeutuneensa kuningattaren palatsiin ja nähneensä kuningattaren kasvot verhoamattomina. "Kuningatar onkin ruma. Sentähden ei kuningas rohkene näyttää hänen kasvojaan kansalle" — näin hän huutaa, ja roskaväki yhtyy ilkkuen hänen parjaukseensa.

Kandaules. Hän luulee pistävänsä terävästi, tuo kyykäärme!

Syphax. Tuollainen parjaus on…

(Huomaa samassa kuningattaren, joka kuvapatsaan tavoin liikkumatta seisoo taustalla. Syphax jää sanattomana katselemaan hänen ylevän kaunista, surumielisyyden verhoamaa ilmestystään. Toinnuttuaan hämmästyksestään hän tervehtii syvään kuningatarta. Trasyllos yhtyy tervehdykseen.)

Syphax. Anna anteeksi, valtijatar, että loukkaan korviasi kertomalla tuon ruman rikoksen. Sinun olymppolainen kauneutesi on yläpuolella rahvaan raakaa parjausta.

Arsinoë hymyilee surumielisesti ja istuutuu leposohvalle.

Trasyllos, joka on ollut äänettömän ihailun valtaamana, keskeyttää hiljaisuuden. Mitä määräät, kuningas? Miten on tämä kapinaliike kukistettava?

Gyges jylhällä äänellä. Sallitko, että hyvittääkseni tekoni vielä kerran uskallan henkeni sinun tähtesi, lähtien rauhoittamaan kansaa ja kiihoittajia rankaisemaan?

Kandaules kuninkaallisena. En enää tarvitse ylipäällikkyyttäsi, Gyges. Sinä olet jo antanut riittävän näytteen valloittajan sankarimaisuudestasi. Minä otan nyt itse joukkojeni ylipäällikkyyden.

Gyges mennessään mutisee. Sinä viritit vaarallisen kipinän, Kandaules.

(Poistuu kiireellisesti oikealle. Syphax ja Trasyllos seisovat ääneti, ihmetellen.)

Kandaules. Kiitän teitä, ystäväni, uskollisuudestanne. Odottakaa minua linnan etusalissa. Hetki vaatii tarmokkaita tekoja. Minä ilmoitan teille heti tahtoni.

(Trasyllos ja Syphax tervehtivät. Syphax luo viimeisen ihailevan kunnioituksen katseen kuningattareen, ja molemmat poistuvat. Seuraa hetken äänettömyys.)

Arsinoë nousee hitaasti. Kuningas Kandaules, suo minun palata synnyinmaahani. Täällä minä olen ventovieras. Anna minulle vapauteni.

Kandaules. Sinä sait hetken vapauden, Arsinoë. Mutta sinä ja uusi ihailijasi väärinkäytitte tätä vapautta.

Arsinoë. Sinä olet väärinkäyttänyt vankina-oloani.

Kandaules. Minä en enää aio sitä väärinkäyttää. Sinä olet tästä hetkestä vapaa. Minä olen seurannut neuvoasi, Arsinoë. Minä olen koetellut onneani. Se ei ole koetusta kestänyt. Salaperäisyyden huntu on nyt rikkirevitty, lumouksen kätketty tenhovoima on paljastettu.

(Katsahtaa Arsinoëseen surullisena, peittää kädellä kasvonsa ja poistuu oikealle.)

— VÄLIVERHO —

Toisen näytöksen loppu.

KOLMAS NÄYTÖS.

Näyttämö sama kuin ensimäisessä näytöksessä.

Gyges tulee Tyykeen temppelistä, kantaen kädessään miekkaansa. Miekkani ei jouda koristuksena riippumaan seinällä. — Ennelauseeni, Sebas, miten se kuuluikaan?

Sebas. Se kuului: "Ihailu vie sinut kunnianhimosi kukkuloille."

Gyges toistaen kuin itsekseen. Ihailu vie sinut kunnianhimosi kukkuloille! Nyt vasta käsitän tämän ennelauseen oikean merkityksen. Minäkö ihailisin tuota toimetonta haaveiluun vaipunutta Herakliidia, joka vaatii toiselta kaikki, itse mitään antamatta. Hänkö ansaitsisi omistaa Itämaiden ihaninta naista!

Filebos. Hän on pahasti solvannut sinua, joka olet pelastanut hänen valtakuntansa.

Gyges. Hän on hurjan mustasukkaisuuden ja vihan vimmassa riistänyt minulta ylipäällikkyyden. Sebas, onko sotajoukko vielä kenttäleirissä, odottavatko päälliköt?

Sebas. Ethän vielä ole antanut hajaantumiskäskyä. He odottavat kaikki enempiä määräyksiä.

Gyges. Aion rientää kaupungin muurien edustalle ja kysyä uljailta, uskollisilta sotatovereiltani, hyväksyvätkö he Kandauleen eroittamiskäskyn.

Sebas. He luottavat sinuun järkähtämättömästi. (Katsoo oikealle.) Kuningas lähestyy linnan puolelta. Etkö tahdo puhua hänen kanssaan ja kysyä häneltä, peruuttaako hän kenties päätöksensä?

Gyges ojentaa ylpeänä ryhtinsä. Minä en tahdo puhua Kandauleen, vaan sotajoukon kanssa. Tässä en aio odottaa hänen puoleltaan mahdollista uutta nöyryytystä. (Tarttuu rajusti miekkansa kahvaan.) Nyt, Kandaules, olemme me kaksi kilpailijoita!

(Poistuu aitauksen aukosta, kääntyen vasemmalle. Filebos ja Sebas seuraavat häntä. Kandaules, Trasyllos, Syphax, Ksenios ja kaksi soturia tulevat oikealta.)

Kandaules tulee keskustellen Syphaxin ja Trasylloksen kanssa. Minä tahdoin tämän kansan parasta, minä tahdoin auttaa ja kohottaa sitä. Mutta se tunkee julkeana kuninkaansa elämään, urkkien ja häiriten sitä, mikä hänelle on kalleinta.

Trasyllos. Sinä olet ollut liian lempeä hallitsija.

Kandaules. Minä olen ollut liian lempeä hallitsija. Maailma ei ansaitse jalomielisyyttä.

Ksenios. Armollinen kuningas! Kansa on suuri lapsi. Sitä voi johtaa hyvään, mutta sitä voi yhtä helposti johtaa pahaan. Ilkeämieliset kiihoittajat ovat sen villinneet.

Kandaules. Jumalesi-isäni Herakles tuli maallisen vaelluksensa ja kärsimyksensä aikana Egyptiin, ja Egyptiläiset seppelöivät hänet ja veivät hänet kulkueessa uhrattavaksi Zeus-jumalalle. Sankari pysyi levollisena, kunnes he alttarin ääressä ryhtyivät valmistuksiin uhria varten. Silloin hän muutti menettelynsä, käytti suunnatonta voimaansa ja tuhosi heidät kaikki tyyni. — Tämä kansa on saanut kokea lempeyttäni. Kokekoon nyt ankaruuttani. Ksenios! Vie heti aarre-mestarille kuninkaasi käsky lakata enempien varojen jakamisesta.

Ksenios. Onko viisasta noin ärsyttää hurjaa joukkoa, joka jo muutenkin raivoaa mielettömänä?

Kandaules. Sinä kuulit käskyni, Ksenios.

Ksenios. Riennän sitä täyttämään. (Poistuu vasemmalle.)

Kandaules. Trasyllokselle. Onko linnan ja kaupungin varusväki valmiina? Onko joukkoja lähetetty mellakoitsijoita kurittamaan? Seuraako airut Arkelaos tapahtumain kehitystä?

Trasyllos. Määräyksesi olen tarkasti toimeenpannut. Toiset joukot kiertävät kaupungilla ja lähellä suojamuuria, toiset odottavat valmiina vastaanottamaan lisäkäskyjäsi. Sotaratsusi seisoo satuloituna linnan portilla. Arkelaoksella on eri paikoissa ali-airuensa, jotka seuraavat tapahtumia ja ilmoittavat hänelle niiden kulun. Hän tuo sinulle tiedon tilasta.

Kandaules. Hyvä. Tahdon itse joukkojeni etunenässä kulkea kaupungilla ja palauttaa järjestyksen. Sitä ennen poikkean Tyykeen temppeliin tiedustelemaan jumalattaren mielialaa.

Syphax, joka on seisonut aitauksen aukolla, katsoo oikealle. Kuningatar lähestyy.

Kandaules. Oliko hänen niin kiire käyttää vapauttaan ja näyttää kauneuttaan tuolle meluavalle joukolle, joka hänen kuningastaan on katalasti solvaissut Ja häntä itseään pahasti parjannut? (Lähestyy miettiväisenä temppelin portaita ja puhuu puoleksi itsekseen,) Oliko hän oikeassa sanoessaan, että ihailuni kenties ei olekaan muuta kuin oman mieleni kaihoa? (Poistuu alakuloisena temppeliin.)

(Syphax ja Trasyllos seuraavat ylös temppelin ovelle, missä keskustelevat hiljaa. Arsinoë ja seuranaiset tulevat oikealta.)

Arsinoë on puoleksi lepäävässä asennossa komealla avoimella kantotuolilla, jota neljä neekeri-orjaa kantaa. Kantotuolin vieressä kulkee Nitokris, ja sitä seuraavat Euria, Tryfera ja kaksi eunukkia. Kun kantotuoli saapuu aitauksen taitse aukolle ja Arsinoë näkee edessään aavan meren, hän antaa kantajille merkin pysähtyä.

Nitokris, eteemme leviävät meren aavat sini-ulapat. Niiden takana, kaukana, kaukana, on kaunis synnyinmaamme. Siellä kahisevat mieltä tyynnyttäen Niilin tummanvihreät kaislat, siellä keinuvat taivaansiniset ja purppuranpunaiset lootuskukat opaalinvärisellä vedenpinnalla. Ja Iisis-temppelin jättiläispilari-metsästä kuuluu pyhä humina, joka panee mielen värisemään autuaallisesta kaihosta ja aavistuksesta. Se on muistojen ihmemaa, se on sydämen tyynnyttäjä, se on kuohuvien tunteiden rauha ja kaihotun suuren rakkauden korvaaja.

Nitokris. Sinä nostat kaihon aallot korkealle, valtijatar!

Arsinoë. Pyrkikäämme sinne, Nitokris, vaikka halpoina laivapalvelijattarina, merimiesten orjatöiden tekijöinä. Aavalle ulapalle halajaa mieleni, tahdon täyttää silmäni häikäisevällä auringonpaisteella, tahdon sammuttaa henkeni polttavan janon äärettömien vesiaavikkojen jäähdyttävällä tuulahduksella, tahdon ponnistella läpi myrskyjen, saadakseni lopulta, vaikkapa haaksirikon murtamana, edes kerran, edes silmänräpäyksen jälleen nähdä suloisen synnyinmaani.

(Syphax ja Trasyllos ovat päättäneet hiljaisen keskustelunsa, kääntävät huomionsa kuningattareen ja lähestyvät hitaasti.)

Nitokris. Silmäsi loistavat kuin kaksi kirkasta tähteä. Ne eivät koskaan ole olleet niin kauniit. Ne katsovat kauas ja säteilevät odotusta ja riemua.

Arsinoë. Vapauden esimaku minut hurmaa ja minä odotan täydellistä vapautuksen hetkeä. Kantajat, viekää minut joutuin meren rannalle.

Trasyllos on lähestynyt kunnioittavasti tervehtien. Valtijatar. Vaarallista voi olla sinun noin vähäisen saaton seurassa liikkua ulkona. Rahvas on kiihoittunut, ja soturit koettavat sitä rauhoittaa. Kahakoita voi syttyä monessa paikoin. Linna ja temppelin esikartano ovat tällä । hetkellä ainoat turvalliset paikat.

Arsinoë. Minä en pelkää.

Syphax lähestyy tervehtien. Tämä kansa on sinua parjannut. Tahdotko panna itsesi alttiiksi sen mielenosoituksille?

Arsinoë. Tämä kansa ei ole minua tuntenut.

Trasyllos. Kuningas palaa pian temppelistä. Suvaitsetko odottaa hänen neuvoaan?

Arsinoë varmasti ja jäntevästi häätäen. Kuningas ei estä retkeäni. Orjat, lähtekää liikkeelle.

(Arsinoë ja saattue poistuvat.)

Syphax katsoo ihaillen hänen jälkeensä. Hän on luonnon mestariteos. Siinä vasta oikea Onnenjumalattaren kuvan malli! Hänen kauneutensa panee kärsimään. Se on tehnyt kuninkaan sairaaksi.

Trasyllos. Kuningas on todella vuoroin ärtyisä, vuoroin alakuloinen. Lisäksi hän puhuu Gygeen uskottomuudesta. Näiden molempien suurten miesten välit tuntuvat rikkoutuneen. Se on kova koettelemus Kandauleelle, joka Gygeeseen luotti kuin omaan itseensä.

Syphax. Enimmin hän kuitenkin näyttää kärsivän päätöksestään antaa kuningattaren verhoamattomana näyttäytyä kansalle.

Trasyllos. Se tuntuu alussa oudolta. Mutta vähitellen hän varmasti siihen tottuu ja tulee iloiseksi ja ylpeäksi, nähdessään kuinka muutkin ihailevat Arsinoën kauneutta.

Syphax. Sitä on vaikea tietää. Hänen käy ehkä samoin kuin minun silloin, kun paljon uneksittuani, paljon taisteltuani sisäistä taistelua löytääkseni havainnollisen muodon kuvausesineeni kauneudelle, vihdoin olen onnistunut valamaan sen valmiin veistokuvan muotoon. Masennun silloin katsojien ontoista sanoista, välinpitämättömistä katseista.

Trasyllos. Omituista. Entä ne monet, jotka tuntevat vilpitöntä iloa heille tarjoamastasi mestariteoksesta!

Syphax. En tiedä, kuinka syvä se ilo lienee. Valmiin näkeminen ja sen ohimenevä ihaileminen ei vetäne vertoja luomistyön taistelujen, epäilyksien ja lopullisen voitonriemun kohtalolliselle vakavuudelle ja tyydytykselle. Arsinoë on tuollainen ylevä taideteos, jota Kandaules hengissä on etsinyt ja viimein ilmi havainnollisena edessään toteutuneena nähnyt.

Trasyllos. Minä olen tavallinen kuolevainen ja soturi, en saata liidellä aatoksienne korkeuksiin.

Kandaules palaa temppelistä, astuen synkkänä hitaasti alas temppelin portaita, Jylhinä haamoittivat edessäni temppelin mykät pylväsrivit. Jumalatarkin oli ääneti. Tyykeen mieli on pahoittunut. Mistä? (Hetken mietittyään.) Paheksuuko hän ihailuni ylenmääräisyyttä? — Ei, ei, se ei ole mahdollista. Ei hän saata tuomita oman lahjansa kalliina pitämistä. Eivät Taivahisten mielet viihdy tomun lapsien alhaisten kateudentunteiden parissa. Eivät he voi kieltää meiltä ihailun valonvälkettä, joka rohkaisee meitä ponnistamaan ylöspäin synkiltä tomun poluilta. Toinen on varmaankin jumalattaren vaiteliaisuuden, hänen tyytymättömyytensä syy.

Arkelaos tulee hengästyneenä. Valtijas! Kaupungilla kiertävät sotavoimat ovat murtaneet aseita kantavien mellakoitsijoiden joukon ja kahtena laumana nämä ovat sekaisin paenneet, toiset kaupungin muureja kohti, toiset linnanpuoleiselle merenrannikolle.

Kandaules. Hyvä. Pohjaltaan he ovat pelkureita.

(Arkelaos poistuu. Farnales tulee oikealta, taustalta, kantaen uhrikannua ja astuen hitaasti Sansonin alttarin ääreen. Nähdessään kuninkaan hän pysähtyy. Kandaules astuu pari askelta Farnakesta kohti ja pysähtyy äkkiä. Molemmat tuijoittavat hetken aikaa 'vaieten toisiinsa.)

Kandaules. Sinä julkeat astua tänne pyhään toimitukseen, sinä kansan villitsijä!

Farnakes. Minä palvelen Sansonia, ja velvollisuuteni on valvoa, että häntä oikein palvellaan.

Kandaules. Sinä valitset väärän hetken puhdasoppisuutesi levittämistä varten. Rahvas kapinoi, ja sinä yllytät sitä tuomitsemalla hallitsijaasi ja hänen uskoansa, täten antaen mellakalle virikettä.

Farnakes. Mikä solvaus Sansonin ylipappia kohtaan!

Kandaules. Sinä ylvästelet tuolla arvollasi ja sen nojalla luulet voivasi uhmata kuninkaasi tahtoa. Te olette niskoittelijoita, mutta minä aion murtaa teidän kaikkien vastustuksen.

Farnakes katkerana. Voitonvarmuutesi on ennenaikainen. Sinulle on kohonnut vastustaja, jonka voima ei helposti ole kukistettavissa. Gyges hankkii kapinaa ja lähestyy joukkoineen kaupungin suojamuuria.

Kandaules jonka viha alkaa kiehua. Sen sinä valehtelet! Gyges kapinoitsija, se on mahdotonta!

Farnakes. Paljon on tässä maailmassa mahdollista.

Kandaules. Jos väitteesi on tosi, olet sinäkin kapinoitsija tai kapinan hyväksyjä, ja pelkää silloin kuninkaasi rankaisevaa kättä.

Farnakes. Minä en pelkää maallista rankaisijaa. Minä olen Sansonin taivaisen suojeluksen alainen.

Kandaules. Olen saanut tarpeekseni sinun ahtaasta opinkiihkostasi. Sinä jakelet syviä neuvojasi kuninkaallesi, sinä julkeat solvaista hänen ylintä jumaluuttaan, näin pahoittaen hänen mielensä. Minä voin riistää sinulta arvosi, josta niin ylvästelet, minä voin asettaa uuden ylipapin sinun sijallesi.

Farnakes ojentaen ryhtinsä. Varo sitä tekemästä! Sanson, koko kansasi nousisi sinua vastaan.

Kandaules. Sinä uhkaat, taipumattomuutesi vaatii kuningastasi äärimäiseen tekoon. Tästä hetkestä olet eroitettu toimestasi.

Farnakes. Tulkoon siis kirous ylitsesi ja kaikkien niiden yli, jotka sinua puoltavat. Sinä solvaat sitä miestä, joka pitkän elämänsä aikana on koonnut Sansonin antamia viisauden muruja ja jonka silmät uhrillekin alituisesta hoitamisesta ja tarkastamisesta ovat saaneet jumalallista kaukonäköisyyttä.

Kandaules yhä enemmän kiihtyen. Tuon kaukonäköisyytesi, josta kerskana ylpeilet, riistän senkin sinulta. Soturit, tuon miehen silmät soaistakoon!

Farnakes vavahtaa pelkistyksestä, mutta rohkaisee sitten mielensä. Sellaista rikosta sinä et rohkene tehdä, Kandaules!

Kandaules. Kuka minua siitä estäisi! Minä tahdon kurittaa teitä kapinoitsijoita, teitä kaikkia, jotka nostatte päänne liian korkealle. Minä tahdon tukahuttaa teidän uhmanhenkenne. Soturit! Täyttäkää käskyni!

(Soturit lähestyvät molemmin puolin Farnakesta, joka nyt masentuneena luhistuu kokoon.)

Trasyllos kumeasti. Ovatko hänen silmänsä kokonaan soaistavat terävällä raudalla, vai onko hänen näkönsä ainoastaan himmennettävä kuumennetulla sokaisulevyllä?

Kandaules hiukan mietittyään, synkkänä. Ainoastaan himmennettävä. (Viittaa sotureita viemään pois Farnakeen.)

Syphax astuu väliin, viitaten sotureita pysähtymään. Valtijas! Annoit ankaran käskysi oikeutetun vihasi kuohahtaessa. Etkö tahdo tyynnyttyäsi vielä punnita asiaa, etkö tahdo siirtää tuomiosi täytäntöä?

Kandaules. Tuomioni on muuttamaton.

Syphax. Tekosi ei ole sinun arvoisesi. Tekosi ei ole kaunis.

Kandaules. Tämä kansa ei kunnioita kauneutta. Se ihailee rumuutta. Minä annan sille, mitä se haluaa ja mitä se ansaitsee.

(Syphax väistyy alakuloisena pois.)

Trasyllos. Rukoilen hänelle yhtä armoa, vaitijas. Anna hänen ennen sokaisua viimeinen kerta nähdä omaisensa.

Kandaules mietittyään. Se tapahtukoon.

(Viittaa sotureita viemään pois Farnakeen, joka masentuneena ja synkkänä tuijottaa eteensä. Soturit vievät hänet pois taustalta.)

Kandaules. Nyt, Trasyllos, tahdon katsoa silmiin tuota kiittämätöntä mellakoivaa joukkoa, joka parjasi minua pelkuriksi.

Arkelaos syöksyy esiin. Kuningas, odottamaton, huolestuttava sanoma! Gyges lähestyy sotajoukon etunenässä kaupungin muureja. Kansassa liikkuu outoja huhuja, että hänellä on kapinan hankkeita. Kaupungin portti suljettiin heti tämän tiedon levittyä.

(Arkelaoksen kääntyessä pois taustalle, tulee vasemmalta vastaan Sebas,
Gygeen airuena. Kandaules, joka on aikonut poistua, pysähtyy.)

Sebas astuu kuninkaan eteen, ja tervehtii sotilaallisesti. Tulen Gygeen nimessä kysymään sinulta, kuningas Kandaules, tahdotko hyvittää hänelle tuottamasi solvauksen ja antaa hänelle takaisin hänen ylipäällikkyytensä, jonka hän täysin on ansainnut.

Kandaules ylpeänä. Päätökseni pysyy. Olen itse tästälähin sotajoukkoni ylipäällikkö.

Sebas. Sen varalta, että et suostuisi Gygeen oikeutettuun vaatimukseen, jota sotajoukko kannattaa, on hän käskenyt sinulle ilmoittaa, että hän on valmis tämän saman sotajoukon avulla puhdistamaan loukattua kunniaansa.

Kandaules itsekseen. Oliko Farnakes oikeassa? Onko Gyges noussut kapinaan?

Sebas. Mutta Gyges, joka kammoo sisäistä sotaa ja omien kansalaistensa verenvuodatusta, ehdoittaa, että sinä, kuningas Kandaules, ja hän sotajoukon ja kansan nähden kaksintaistelussa ratkaisisitte tämän kunnia-asian.

Kandaules kuninkaallisen itsetietoisena. Viimeinen Herakliidi, tämän maan perinnäisen valtaistuimen omistaja ei ryhdy kaksintaisteluun miehen kanssa, joka on pettänyt hallitsijansa luottamuksen ja joka lisäksi on kapinoitsija.

Sebas. Onko tämä viimeinen sanasi, kuningas?

Kandaules. Se on viimeinen sanani.

Sebas. Sen vien perille. (Tervehtii ja poistuu.)

Kandaules. Arkelaokselle. Sekä linnan että kaupungin varusväki koottakoon isolle sotilaskentälle kaupungin muurien suojaan. Pääkaupunkiin ja muihin sotilasasemiin lähetettäköön pika-airuet kutsumaan apujoukkoja. Niiden saapumiseen asti me uljaasti taistellen puolustaudumme piiritykseltä.

Arkelaos. Riennän käskyjäsi täyttämään. (Poistuu vasemmalle.)

(Kandaules alkaa astua taustalle.)

Mandane ilmestyy äkkiä hänen eteensä, nostaa päänsä pystyyn ja seisoo liikkumattomana kuin kivettynyt kostonraivotar. Koston hetki lähenee, Kandaules!

Trasyllos. Eikö tuo katala nainen ole vangittava ja hänen myrkyllinen kielensä ainaiseksi kytkettävä?

Kandaules. Hän on entisyyteni synkkä elvyttäjä. En tahdo nostaa kättäni naista vastaan. Minua kutsuvat nyt muut tärkeät toimet.

Mandane katkeran ivallisesti. Valtaistuimesi horjuu, Kandaules, se voi luhistua minä hetkenä tahansa. Ja sinun jumalaiseksi ylistetty lemmenonnesi on jo pirstaleina.

Kandaules itsekseen. Minun onneni on pirstaleina!

Mandane. Egyptitär Arsinoë on paennut kotimaahansa lähtevään laivaan, joka varmaankin, meidän tässä puhuessamme, jo täysin purjein kiitää ulapalle. (Poistuu kiireisesti oikealle.)

Kandaules, johon tämä sanoma on tehnyt syvän vaikutuksen, Arsinoë on paennut!

Trasyllos. Älä usko häntä. Hänestä puhuu sokea kateus ja viha. Hän tahtoo ehkä vaan tuottaa sinulle mielihaikeutta.

Syphax. Mutta näimme itse kuningattaren äsken kulkevan tästä meren rannalle.

Kandaules. Niinkö vähän minä hänelle merkitsin? Näinkö kiire hänellä oli paeta luotani? Paeta luotani… vapautua… vapautua… vankilasta. Minä luulin vahvasti kiinnittäneeni hänet itseeni, mutta valitsemani siteet olivatkin höllät, ylen heikot. Ne eivät kestäneet ensimäistä vahvuuden koetta. (Vaitiolo.) Mutta en voi hänestä erota näin, en voi sietää sitä ajatusta, etten koskaan enää saisi nähdä hänen ihania kasvojaan. — Syphax, riennä sinä satamaan, ja jos tuo laiva todella jo on lähtenyt liikkeelle, kiidä nopeakulkuisella aluksella sen jälkeen, koeta mistä hinnasta tahansa saavuttaa tuo laiva, ja sano sen saavutettuasi Arsinoëlle, että kadun menettelyäni, että annan hänelle täyden vapauden, mutta että vielä kerran tahtoisin hänet nähdä. Kerro, että ennen syöksymistäni taistelun tuoksinaan ja kenties kuolemaan tahtoisin hänelle tunnustaa rikkoneeni häntä vastaan, mutta että häntä aina olen rakastanut ja yhä vielä rakastan ylitse kaikkea maailmassa. — Puhu vakuuttavasti, aseta sanasi niin että hän heltyy.

Syphax. Sanasi vien tunnollisesti perille, valtijas. (Poistuu vasemmalle.)

Kandaules. Alkaa astua oikealle, mutta pysähtyy sypressi-lehtoon ja kääntyy Trasylloksen puoleen. Trasyllos! Ehkä kuningattaren pako laivalle on pelkkä veruke, pelkkä juoni, jolla minut tahdotaan eksyttää. Ehkä hän onkin Gygeen kehoituksesta paennut hänen luokseen. Mutta älköön Gyges vielä ryöstösaaliistaan ylvästelkö. Minä riistän sen häneltä. Seuraa minua, Trasyllos. (Poistuvat oikealle.)

(Näyttämö on hetken aikaa tyhjänä. Kaukaa kuuluu kumeaa melua ja torventoitotuksia. Simmias ja Ksenios tulevat vasemmalta. Heihin liittyy Anteros ja kansaa molemmilta puolin.)

Ksenios levottomana. Kuninkaan käsky lakkauttaa varojen jakaminen on suuresti kiihoittanut kansaa.

Simmias. Se oli varomatonta tänä sekasorron hetkenä. Mutta pahasti he olivat häntä ärsyttäneet.

Anteros. Tämä hetki on ylen tähellinen. Kuninkaasta ja Gygeestä on tullut veriviholliset. Saa nähdä kumpi heistä voittaa.

Ksenios. Niin, ajat ovat merkillisiä. Kun eilen näki heidät tässä samassa paikassa, olivat he ylimpiä ystäviä, ja nyt he sotivat toinen toistaan vastaan.

Anteros. Aiotko sinä, Simmias, jos Gyges voittaa, tarttua tähän »onnelliseen sattumaan» ja siirtyä hänen puolelleen?

Simmias. Silloinhan tarttuisin onnettomaan sattumaan. Minä sinä muuten minua pidät? Sinä epäilemättä arvelet että höllät puheeni ovat lähteneet höllästä sydämestä. Luuletko minua niin huonoksi mieheksi, että pettäisin kuninkaan! ja hyväntekijäni!

Anteros kääntyen Ksenioksen puoleen, naurahtaen. Hän tarkoittaa uutta mekkoaan ja eläkettään.

Ksenios. Hänelle se merkitseekin paljon.

Simmias. Koko paljon, se myönnettäköön. Mutta vielä enemmän merkitsee se, että Kandaules suvaitsi puhua minun, huomaamattoman ja halvan miehen kanssa, ja siirtää minut pimeästä sopestani auringonpaisteeseen. Sitä ei Simmias koskaan unhoita.

Anteros. On totta, että Kandaules on ollut meille kaikille jalomielinen. Hän on oikea kuninkaamme.

Syphax tulee vasemmalta, kiiruhtaa esiin. Onko kuningas jo lähtenyt taisteluun?

Ksenios. Niin kerrotaan.

Syphax. Kansalaiset! Kuninkaan henki on vaarassa, samoin kuningattaren. Hallitsijattarenne astui laivaan poistuakseen kaupungista, mutta Gygeen puolelle menneet sotalaivat ovat saartaneet ulkosataman suun ja pakoittivat tuon laivan palaamaan satamaan. Kuningattaren on äkkiä vallannut suuri levottomuus. Hän aikoo vedota teihin, kansalaiset. Olkaa alttiit häntä auttamaan.

Simmias. Saammeko nähdä kuningattaren verhoamattomana?

Syphax. Hän on poistanut verhon kasvoiltaan. Saatte nähdä hänen säteilevän kauneutensa.

(Arsinoë tulee vasemmalta, saattonsa seurassa,)

(Simmias lankeaa maahan. Terve, sinä Itämaan kirkkain tähti! Terve ylevä hallitsijattaremme!)

(Simmias, Ksenios, Anteros ja kansa lankeavat maahan. Terve, ylevä hallitsijattaremme!)

Simmias nousten. Mikä unelma nähdä sinun ihanat kasvosi. Sinä olet jumalatar ihmishahmossa!

Arsinoë viittaa orjille laskemaan alas kantotuolin. Lähestyy kansaa ollen syvän mielenliikutuksen vallassa. Tervehdyksenne minua ilahuttaa, Lyydialaiset. Mutta älkää nyt ajatelko minua, vaan hallitsijaanne, jota parastaikaa uhkaa hengenvaara. Gyges on pettänyt kuninkaansa ja on noussut synnyinmaatansa vastaan. Hänen katala tekonsa hänet tuomitsee. Kandaules on ystävänne. Hän tahtoo parastanne. Ylös siis kaikki, ottakaa käsiinne työaseenne ja käyttäkää niitä sota-aseina. Rientäkää muurille suojelemaan kuningastanne.

Simmias. Noudatamme iloiten kehoitustasi, valtijatar.

Arsinoë. Mutta joukkomme on liian pieni. Seuratkaa, lyydialaiset. Kulkekaamme joka linnan, joka mökin ohi, ja kootkaamme Kandauleelle suojelusjoukkoa.

Syphax. Mikä riemu täyttäisi Kandauleen sydämen, jos hän tietäisi mielenmuutoksesi, kuningatar!

Arsinoë. En vielä oikein täysin tajua, mikä minun on. Mutta minussa on herännyt jotain uutta ja suurta, jota en koskaan ennen ole kokenut.

Mandane. joka hetken aikaa on lymynnyt Herakleen patsaan takana, karkaa esiin, purevan katkerana. Onko jääkylmä sydämesi viimein lämmennyt, Egyptitär?

Simmias. Mandane, parjaaja, kuningattaren solvaaja!

Anteros. Kansalaiset! Sallimmeko hänen jatkaa halpamaista parjaustaan. Kivittäkäämme hänet kuoliaaksi!

Mandane. Varokaa, te Lyydian miehet, kohottamasta kättänne minua vastaan. Se hetki ei ole kaukana, jolloin te kaikki saatte madella maassa minun edessäni.

Anteros. Sano vaan yksi ainoa sana, valtijatar, ja me tukimme ainiaaksi hänen saastaisen suunsa.

Arsinoë. Hän on paljon kärsinyt. Hänen kärsimyksensä on tehnyt hänet katkeraksi. Elämä häntä nostakoon tai rangaiskoon. Se ei ole meidän tehtävämme.

Mandane astuu askeleen lähemmäksi kuningatarta ja aikoo sanoa jotain. Mutta hänen häijysti tuijoittavaa katsettaan kohtaa kuningattaren syvä, sovinnollinen katse. Hän luo alas silmänsä ja väistyy syrjään.

Arsinoë. Aika rientää. Seuratkaa minua.

(Läsnäolijat, paitsi Mandane, poistuvat kuningattaren jälkeen oikealle. Filebos tulee sypressilehdosta, hiipii esiin, synkin katsein tähystellen ympärilleen, ikäänkuin peläten takaa-ajajaa tai väijyjiä.)

Mandane. Filebos!

Filebos. Hiljaa! Älä mainitse nimeäni.

Mandane katsoo häneen tutkivasti. Sinä näytät niin omituiselta. Kerro, millä kannalla ovat asiat. Onko Gyges voittopuolella?

Filebos. En tiedä. Minua ovat pidättäneet muut tehtävät.

Mandane. Mitkä tehtävät?

Filebos. Saat myöhemmin kuulla. Nyt minun täytyy piiloittautua.

Mandane levottomana. Piiloittautua!

Filebos. Sinä et ole minua nähnyt täällä. Ymmärrätkö? (Katsoo oikealle.) Tänne tullaan. Sinä näet minut myöhemmin.

(Hiipii taakseen katsoen vasemmalle ja katoaa. Mandane seuraa häntä hitaasti. Kandaules ja Trasyllos tulevat oikealta.)

Kandaules. tulee nojaten Trasyllokseen ja pitäen kädessään pientä nuolta. Se on kuin leikkikalu, kuin lapsen jousesta kimmonnut. Tuskin luulisi sen voivan haavoittaa.

Trasyllos. Se ei ollut lapsen ampuma. Se on halpamaisen sala-ampujan jousesta lähtenyt.

(Kumeata melua kuuluu oikealta.)

Kandaules. Se osui tähän kainalon kohdalle. Haava on vallan mitätön. Mutta käsivarteni herpoutui hetkeksi, en jaksa sillä liikuttaa miekkaa. Tämä menee ohi, kun hetken lepään.

Trasyllos. Lähtekäämme linnaan, siellä voit paremmin levätä.

Kandaules. Minulla ei ole aikaa. — Omituinen raukeus leviää jäseniini. Vie minut temppelin portaille. Tahdon istahtaa hetkeksi. Sitten riennän kaupungin muureille.

Trasyllos. Sala-ampujaa etsitään paraikaa kaikkialta. (Katsahtaa Kandauleeseen.) Silmäsi näyttävät himmeiltä, valtijas. Parasta olisi sentään lähteä linnaan ja sidotuttaa haavasi.

Kandaules. Se on mitätön pieni naarmu. Tunnenkin voimani jo hieman palaavan. Ja suonissani rupeaa kiehumaan kuin jaloa viiniä. Minun täytyy rientää Gygestä vastaan, minun täytyy taistella ja voittaa.

(Nousee ja aikoo Trasyllokseen nojaten poistua.)

Arkelaos hyökkää heitä vastaan. Kuningas! Mellakoiva rahvas, jonka soturit jo olivat hajoittaneer, on varusväen poistuttua kaupunkia puolustamaan, hyökännyt linnaan, ja nämä hurjat laumat, ryöstävät ja hävittävät palatsia, huutaen: "Me otamme itse, mitä meille ei anneta!" He kaatavat ja särkevät veistokuvasi, he puhkaisevat veitsillään ja kuokillaan kalliit maalauksesi. Kuningattarenkin huoneisiin he ovat tunkeutuneet ja temmanneet alas Iisis-jumalattaren kuvan, jota ilkkuen kantavat kaduilla.

Trasyllos. Kiiruhda kaupungin portille ja koeta sieltä saada väkeä linnaa puolustamaan!

(Arkelaos rientää pois.)

Kandaules. Taisteluun, Trasyllos, taisteluun, vaikka voimat murtuisivat. (Yrittää lähteä liikkeelle, mutta horjahtaa ja nojaa Trasyllokseen.) Raukeus laskeutuu taas ruumiiseeni. (Viittaa temppelin portaille päin, jonne Trasyllos vie hänet istumaan.) Aavistan, että tuhoni hetki lähestyy, Trasyllos.

Trasyllos. Voittosi hetki lähestyy. Pian saapuu apujoukkoja, jotka karkoittavat kapinoitsijat. Voimasi ovat hetkeksi uupuneet. Ne palaavat levättyäsi. Onnenkivesi hohtaa vielä sormessasi.

Kandaules. pudottaa nuolen eteensä maahan, ojentaa vasenta kättään eteenpäin ja katselee hetken aikaa sormustaan. Onnenkiveni. Muistatko Trasyllos, ennelauseeni: "Jos kadotat kalleimman jalokivesi, kadotat kaikki?"

Trasyllos. Muistan sen hyvin. Mutta sinä et ole sitä kadottanut.

Kandaules. Minä olen sen kadottanut. Kallein jalokiveni oli Arsinoë. Hänet olen minä kadottanut. Minä olen kadottanut kalkki. Voimani uupuvat uupumistaan. Loppuni lähestyy. Syphax ei palaa, ei tuo minulle Arsinoën viimeistä tervehdystä. Arsinoë oli jo ehtinyt astua laivaan ja purjehtia saavuttamattomiin.

Trasyllos. menee aitauksen aukolle ja tähystelee. Syphax saapuu. Hän rientää tännepäin. Hän on tuossa tuokiossa täällä.

(Kumea melu, joka hetkeksi oli tauonnut, alkaa taas kuulua.)

Syphax kiiruhtaa esiin. Onko kuningas täällä? (Huomaa Kandauleen.) Hän tulee. Hän tulee.

Kandaules raukealla äänellä. Kuka tulee?

Syphax. Arsinoë. Hänen mielensä on muuttunut. Sinua odottaa suuri ilo, valtijas. (Huomaa kuninkaan tilan.) Miksi olet noin väsynyt, valtijas?

Trasyllos. Kuningas on haavoittunut.

Syphax. Haavoittunut! Mihin?

Kandaules osoittaa haavapaikkaa, kohoaa istuvaan asentoon ja tuntuu virkoavan saamastaan ilosanomasta. Arsinoë tulee. Mikä riemu! Kunhan vaan jaksaisin elää kunnes hän saapuu.

(Syphax käy levottomaksi ja puhuu hiljaa Trasylloksen kanssa.)

Arsinoë saapuu jalan Nitokriin saattamana oikealta, vielä huomaamatta kuningasta, Trasyllokselle. He ovat hyökänneet linnaan, he häpäisevät pyhää Iisiskuvaa. Mikä surkeuden päivä! — Missä on kuningas?

(Kandaules astuu pari askelta Arsinoëta kohti, mutta horjahtaa.
Trasyllos ja Syphax tukevat häntä.)

Arsinoë (kiiruhtaa levottomana kuninkaan luo ja polvistuu hänen eteensä). Kuninkaani, puolisoni! Minä olen kauan harhaillut etäällä sinusta. Minä en ole sinua ymmärtänyt. Minä en ole osannut heltyä sinun suuresta ihailustasi. Sinä olet minun tähteni uhrannut kaikki, pannut alttiiksi henkesikin. Minä olen pyrkinyt sinun sydämesi lämmittävän hehkun luota avaraan maailmaan etsimään vapautta ja auringonpaistetta ja olenkin löytänyt tyhjyyden ja itsekkyyden jäätäviä kahleita ja sakeaa pimeyttä. Tämä kansa, jota kehoitin puolustamaan kuningastaan, on parjaten työntänyt minut luotaan, muutamat uskolliset, jotka minuun liittyivät ovat hajaantuneet ylivoiman edestä. Ja tässä minä nyt palaan yksin sinun luoksesi, laskien jalkojesi juureen nöyryyteni ja hellyyteni.

Kandaules melkein huoaten. Arsinoë!

(Hän pysyy vaivoin seisovillaan. Syphax ja Trasyllos laskevat hänet temppelin portaille.)

Arsinoë nyt vasta huomaten Kandauleen raukeuden. Pyhät jumalat! Mikä hänen on?

Trasyllos. Kuningas on lievästi haavoittunut.

Arsinoë. Haavoittunut! Onko haava sidottu?

Kandaules. Sitä ei kannata sitoa. Se on pieni naarmu.

Arsinoë. Missä se on?

(Kandaules osoittaa haavan paikkaa.)

Arsinoë tarkastaa haavaa. Siitä ei vuoda verta. Sitä peittää jo musta arpi.

Syphax on tällä välin nostanut nuolen maasta ja tarkastaa sen kärkeä; puoliääneen Trasyllokselle. Sen kärki on musta.

Trasyllos samoin puoliääneen. Myrkytetty!

Kandaules kohoaa, hänen elinvoimansa leimahtavat viimeisen kerran. Hän luo ihailevan katseen Arsinoëseen.

Nyt näen sinut taas, Arsinoë, samoin kuin ensi näkemisen hetkellä, ihanana ilmestyksenä, joka nostaa puhdasta, epäitsekästä riemua. Minä tavoittelin ja sain lahjaksi ylimmän ihailun. Minä toivoin siitä elämäni kirkastusta, korkeinta onnea. Minä luulin siten parhaiten palvelevani Onnenjumalatarta. Mutta minä en palvellutkaan häntä, minä en palvellut toisen onnea. Minä palvelin yksistään omaa onneani. Sentähden Tyykee minut hylkäsi. Minä toivoin kohoavani Sinun, jumalesi-isäni Herakleen, kaltaiseksi. Mutta sinä nöyrryit, taistelit ja kärsit ja kohosit lopulta Olympokseen. Minä, halpa jälkeläisesi, en seurannut sinun esikuvaasi.

Syphax. Nyt sinä olet taistellut ja kärsinyt, nyt sinä olet seurannut kanta-isäsi esikuvaa.

(Farnakes tulee kädet sidottuina selän taa, hänen edessään kulkee kirkasta sokaisu-levyä kantava soturi. Toinen soturi seuraa.)

Trasyllos. Farnakes!

Kandaules heräten horroksestaan. Farnakes! Farnakes! Tule luokseni. Tein sinulle väärin.

(Kulkue pysähtyy.)

Syphax. Irroittakaa hänen kätensä!

(Soturit täyttävät käskyn.)

Farnakes, joka aluksi ääneti tuijoittaa eteensä, ymmärtämättä, mitä hänelle tapahtuu, herää lopulta todellisuuteen ja sanoo kumealla äänellä. Mitä minusta vielä tahdot, Kandaules?

Kandaules. Jumalille kiitos! Sinulla on vielä silmiesi valo, Farnakes. Minä olen ijäisyyden kynnyksellä. Kohta sammuvat minun silmäni ainaiseksi.

Trasyllos. Sinä et vielä voi meitä jättää, valtijas. Voitonsanoma on elvyttävä sinua. Katseesi kirkastuu, taa. Korkea ijäisyys kuvastuu silmääsi.

Farnakes nöyrtyen ja heltyen. Ijäisyysloisto, joka heijastaa ihmislapsen voiton omasta itsestään.