Mieleheni muistuvat muinaiset ajat,
Isäni ja äitini ilotäyet majat.
Olin minä tytön taimi koria kuin kukka,
Joka pojan päälle en katsonutkaan.
Koriana kävin minä edestä ja takaa,
Mieleni oli iloinen ja murehista vapaa.
Muistanpa vielä kun marjassa käytiin,
Mansikoita syötiin ja leikkiä lyötiin.
Linnut ne laulelivat metsien päällä,
Meistä he laulelivat siellä ja täällä.
Toisinaan kun tuli tuiskuset ilmat,
Satehiset viikot ja ankarat kylmät.
Tupa oli lämmin ja kamari oli kaunis,
Kamarissa maito ja voi ja leipä valmis.
Ei ole ajat enää niin kun oli ennen,
Entiset ajat ovat olleet ja menneet.
Nyt ei ole siaa mulla siellä eikä täällä,
Enempi kun lehellä liukkaalla jäällä.
Voi kuinka tyttöparan onki minun käynnä,
Muretta ja surua on sydämeni täynnä.
Ilopäivä on mennyt ja kohta ikä katkee,
Eik' ole kuka minut murehista kätkee.
Vuoteni kulki, kun virtanen vesi;
Mikä mulla tullee viimenki esiin.
Ei oo mulla muretta ja ei oo huolta mitään,
Maailma se murehen minusta jo pitää.
Maailmaa hullaa minkä vaanki hullaa,
Vaan puhas likka mä taianki olla.
Mitäs minä tuota suren, likka nuori, nätti,
Jos minut poikaratti viinanjuoja jätti?—
Tämän kylän pojat minä tervaksissa keitän,
Toisen kylän pojille mä toivoni heitän.
Tämän kylän pojat minä louheen lykkään,
Muunlaiset olla pitää, joista ma tykkään.
Ennen minä liikutan rihmaa ja neulaa,
Ennenkun tämän kylän poikia seuraan.
Ennen minä liikutan likasia puita,
Ennenkun ruman pojan laihoja luita.
Ennen minä nokisia pölkkyjä kannan,
Ennenkun ruman pojan suuella annan.
Poikien lauluja
Herraspoikia meki oomma, vaikk' emme taia ruotsii,
Ei oo tarvis työtä tehä eikä maata kuokkii.
Tämä poika Pohjanmaalta kävelee kun herra,
Menee siitä kamariin ja ryyppää viinaa kerran.
Piiat pirun riivatut pojilta viinan estää,
Pojat herran siunatut juovat minkä kestää.
Tämän kylän nuoret piiat kukkuvat kun käet,
Hännällänsä häväsevät koko poikaväen.
Kyllä sieki siivo tyttö taiat meitä haukkuu,
Rannin pojat potkivat ja keppi selkään paukkuu.
Voi kun oonki joutunu ma noien likkain varviin,
Näistäpä olen saanunna ma monta mieliharmii.
Tätä virttä minä laulan, täll' on hyvä juoni;
Empä minä tämän maailman avaruuesta huoli.
Olen laulanut ennenki ja laulan nytkin vielä;
Eipä tämän kylän tytöt halaamasta kiellä.
Tämä kylä, hyvä kylä, tässä minä häärin;
Tämän kylän parahat tytöt itselleni käärin.
Tämän kylän tytöt on kuin sokuritoppiloita,
Niitä pojat halailee kuin Ruotsin rusinoita.
Toinen lampi syvempi ja toinen matalampi,
Toinen likka kovempi ja toinen lauhkiampi.
Vaikka likka kiukussaan kuin tuohi tulessa palaa,
Mieli menee hyväksi, kun aika poika halaa.
Likka itse monen kerran otti pojan yöksi,
Tuota sitte toisen kerran sanoi pojan työksi.
Ei se likka miestä saa, joka oven pojilta sulkee,
Pojat paljon vaivan kanssa kyliä pitkin kulkee.
Laulaisinpa, taitaisinpa, kun palkka maksettaisiin,
Empä paljo pyytäskään, kun piipun pohjan saisin.
Minä olen laulu poika, mull' on laulun nuotti,
Vaan nyt kylän likat minut humalahan juotti.
Aika poika minä olen, minä tahon naia,
Enkä kauan akata ma aikaan tulla taia.
Likkojahan minäki vaan mielelläni naisin,
Akat ei kelpaa kerällä, vaikka kyllä saisin.
Minä lähen likkain aittaan, hyvä on siellä käyä,
Puteli on arkussa ja paloviinaa täynnä.
Likka kulta herasilmä, kaahas tilkka viinaa,
Minä ostan toiste sulle soman silkkiliinan.
Viina miehen virvoittaa ja olut antaa voimaa,
Siit' en huoli ensinkään, jos akat minua soimaa.
Elä sinä likanruoja minua nyt pilkkaa,
Vielä minun taskussani hopiatki hilkkaa.
Täm' on poika juomapoika, juopi minkä jaksaa,
Eikä pyyä ilmaiseksi, hinnan aina maksaa.
Ennenkun viina tyyristyvi, ostan koko tuopin,
Juotan kylän pojille ja kyllä pojat juopi.
Tass' on poika, jonka syän rakkauesta palaa;
Minä kulen tyttöin luona julki sekä salaa.
Kah noita kauniita tyttöjä, kun tässä kylässä kasvaa,
Hyvä on noita haastattaa ja tanssi käy kun rasva.
Kah noita kauniita tyttöjä, kun tässä kylässä kasvaa,
Huulet on kuin hunaja ja puhe käy kun rasva.
Tämän kylän tytöt on kuin meren muikaleita,
Niitä pojat halajaa kuin Saksan sämpylöitä.
Minä olen aika poika, elän likkain mieleen,
Joka ilta rupean mä nätin likan viereen.
Likka kulta, likka kulta, likka kulta vielä,
Ele sie nyt minua tok' halaamasta kiellä.
Heilu likka, juovu likka, vaku saahaan vasta,
Vanha mamma on kotona, joka tuutii lasta.
Minä olen Pohjan poika, hyvän talon renki,
Minä huilaan, minä häilään niinkuin häijyhenki.
Enpä huoli naiakana, eik' ole suurta pakkoo,
Halailemma likkoja ja enkä maksa sakkoo.
Mitäs minä tuosta huolin, vaikka muiat haukkuu,
Muiain suu on irvellään kuin vanha liinaloukku.
Mitäs se muijia liikuttaa, jos kylilöissä kuljen,
Löyän tytön elikkä akan, se on yhtä mullen.
Eipä kauan elettäisi päälle tämän päivän,
Jos ei poikain suotaisi likkain luona käyvän.
Ämmät kovin äkäset ne harmissakin haukkuu,
Vielä sun ämmä selässäsi pirun keppi paukkuu.
Minnepäs likat joutuisivat, kun ei kukaan korjais,
Iän kaiken itkisivät, oisivat toisen orjat.
Hoi on, hoi on huolettaa ja hulluksi taian tulla,
Nätti likka vallattiin, jok' oisi ennen mulla.
Syämeni kallistuvi aivan toisin puolin,
Kun ei oma kultaseni minusta enää huoli.
Raskas ompi erota, kun kert' on yhteen saatu,
Kerta kihlat annettuja käsi kaulassa maattu.
Mikä lie mun kullallani, mikä mennyt mieleen,
Minun istui polvillani, muien meni viereen.
Kuulepas nyt kulta likka, kuinka minä veisaan,
Lähen tästä kylästä ja muille maille reisaan.
Ei mun auta puhua, jos mielessä olis mettä;
Pois mun pitää kulkea ja kultani muille jättää.
Kauneuttas muistelen ma viien riikin takaa,
Enkä koskaan muien likkain vieressä mä makaa.
Vaan kun oisit oma kulta vielä tallellani,
Niin mä sinua kanteleisin käsivarrellani.
Emmä sinua pitäisikään kovan piinan alla;
Kullalleni antaisin jos kuinka suuren vallan.
Minä olen Oulun maalta sotamiehen poika,
Ei minua miesi toinen tyttöin luona voita.
Sen mä olen laulanut ja laulan vielä nytkin,
Ettei makaa tämä poika pitkiä öitä yksin.
Tämä poika tohtii mennä nätin likan viereen,
Nätti likka rallattaa ja antaa ilon mieleen.
Ei oo minulla surua eikä hiukkaa huolta;
Ei tuo taia pojan viereen nätti likka kuolta.
Likka elää siivosti ja kulkee kunnialla,
Voi kun ompi mielellänsä pojan vallan alla.
Minä olen nuori poika niinkun kesäheinä,
Minä menen likkain luoksi vaikka halki seinän.
Kuules kultani napina ja avaa ovi mulle,
Pitkän matkan kulkeneelle, jo kohta päivä tulee.
Likka sanoo: "et sinä pääse, jos et lyö ovia rikki",
Poika lähtee matkahansa, likka perästä itki.
Likka sanoo sängyssänsä: "voi, voi, voi!
Mikä sinut tänne taasen kuletti ja toi!"
Likka on, kun olis noussut äsken unestansa,
Vaikka valvo pitkin yötä suuren huolen kanssa.
Ainapa noilla tyttärillä yksi huoli lienee,
Kuinka heille illan tullen pojat tulisi viereen.
Minä olen pieni poika, pelto ei kasva ruista,
Senpä tähen täytyy minun pitäjästä luistaa.
Tähän asti olen ollut pikkarainen vasa,
Vaan nyt alan täyttää jo aikapoikain tasan.
Kultani luoksi menisin, vaan on matkan päässä,
Kappale on kangasta ja virsta vettä eessä.
Ei mun auta, ei mun auta, lähteä mun tulee,
Kulta muuten itkevi ja kuolleheksi luulee.
Minun kultani kaunis on, on kuin herranengel,
Käsissäni kantelen ja panen vaikka hengen.
Minun kultani valkia, niinkuin lumen lippu,
Ennenkun meistä ero tulee, vesi viiesti tippuu.
Mutta millä tavalla voin matkan pitkän voittaa,
Kun on kulta kaukana ja kohta päivä koittaa.
Paremp' oli mennä vuonna kotipitäjässä,
Näin ma silloin oman kullan joka viikon päässä.
Heipparalla, taittaralla, tyttö punaposki
Sokurilla, hunajalla pojan mielen osti.
Tuopa likka punakka, punakka ja ehta,
Eipä tuota siivo poika narratakaan kehtaa.
Nätti likka naia pitää, jos hän ois kuin köyhä,
Mitä likan rikkauesta, kun on muuten nöyrä.
Tuopa likka minun on ja aina olla taitaa,
Tuopa minun mielestäni maksaa rupilaita.
Häijyntavalla surettaa tuon nätin likan perään,