VIITTEET:
[1] Että leijona kerran on elänyt Euroopan keskiosissa, ei ole niin yllättävää, kun tietää, että tämä petoeläin vielä historiallisella ajalla elämöi Balkanin niemimaalla. Kun Kserkseen sotajoukko samosi Makedonian halki Kreikkaa vastaan, ahdistelivat leijonat sitä.
[2] Tämän eläinlajin joitakin yksilöitä eli vielä 1600-luvun alussa Liettuassa. Tukholman Pohjoismaisen museon varuskamarissa on aikoinaan kuningas Sigismundille kuulunut alkuhärän sarvesta tehty metsästystorvi, johon on kaiverrettu ilmoitus, että se vuonna 1620 koristi Masovian viimeistä alkuhärkää.
[3] Villihevosia luullaan olleen Euroopassa vielä 1500-luvulla, viimeiset Preussissa.
[4] Kolmannen osan kaikesta kaupittavasta norsunluusta luullaan olevan peräisin mammuttieläimistä, jotka ovat löytyneet Siperian ikuisen jään peittämistä tundroista.
[5] Hampaat olivat hyvin kuluneet ja hammasmädän syömät.
[6] Samantapaisia vartalokuvia on löytynyt myös kivissä kohokuvina, loisia piirreltyinä sarveen ja luuhun.
[7] Ihmisen aivokopan tilavuuden kehittyminen voidaan todeta jo historiallisella ajalla. Perusteellisesti tulkittaessa Ranskasta löytyneitä eri ajoilta peräisin olevia pääkalloja on tultu siihen tulokseen, että suurimmalla osalla Ranskan asujamistoa oli nuoremmalla kivikaudella pääkopan tilavuus 1.3—1.4 dm³. Kahdennellatoista vuosisadalla tilavuus oli lisäytynyt 1.4—1.5 kuutiodesimetriin, ja useimmilla nykyajan pariisilaisilla se on 1.5—1.6 dm³.
Yhtä kiinnostavia ovat tulokset muinaisten ja nykyajan egyptiläisten. pääkoppain vertailusta. Niinä kahtena tuhantena vuotena, jotka ovat kuluneet maan sivistyksellisestä kukoistuskaudesta, hengen viljelyksen laantuminen on ilmennyt siinäkin, että väestön aivokoppain tilavuus on pienentynyt.
Merkillistä on myöskin, että eläintenkin keskuudessa jalostus luo myötänsä aivomassan lisäyksen. Verrattakoon toisiinsa esim. kesyn ja villin koiran pääkalloja!
[8] Ihmisen aivojen pinnallahan on, kuten tunnettua, joukko n.s. poimuja, jotka näyttelevät suurta osaa sielunkykyjen kehityksessä.
[9] Tässä yhteydessä tulee etsimättä mieleen hyvin arvoisan Simplicissimus-kirjailijan, itävaltalaisen Roda Rodan testamenttimääräys, että hänen kalloonsa oli kiinnitettävä vuosilukulaatta, ellei kukaan ryhtyisi kuljeksimaan sen kanssa ympäriinsä ja näyttämään sitä neanderthalilaisen tai puuttuvan renkaan pääkoppana.
[10] Aikaisemminkin oli löytynyt tuollaisen ihmisen kallo samasta maasta ja suunnilleen samasta geologisesta kerrostumasta.
[11] Myöhemmin osoitti muuan taitava anatomi, että kallon kappaleet oli pantu kokoon virheellisesti, niin että pääkoppa oli tullut aivan liian suppeaksi ja saanut apinamaisemman näön, kuin mikä sillä todella oli ollut. Silloin löytäjän oli laajennettava rekonstruoitua kalloa ja alistuttava siihen, että aivokopan tilavuus kasvoi vähemmästä kuin 1.1 dm³:stä jopa 1.3 dm³:iin. Mutta kun eräs pätevä anatomi sommitteli kallon kokoon, on sen tilavuudeksi tullut 1.5 dm³.
[12] Itsekukinhan voi vapaasti oman kantaisänsä ja kantaäitinsä kuvitella kuinka iljettäväksi hyvänsä — maustahan ei pidä kiistellä ja ihmisten yksityisiin sukulaissuhteisiin ei pidä sekaantua. Mutta kun ne, jotka johtavat sukunsa moisista mielikuvittelun epäsikiöistä, jollaisia muutamat »rekonstruktiot» ovat olleet, esiintyvät vaatimuksin, että tavallisten kunniallisten ihmisten on hyväksyttävä ne omiksi kantavanhemmikseen, niin silloin on sanottava: »Seis! Jo riittää!» Se on aivan yhtä lyhytjärkistä ja tolkutonta kuin vaatia kirjaimellisesti uskomaan juutalaisten tai babylonialaisten luomistaruja.
Kehitysoppi kaikkeen kunniaansa! Sen tieteelliset tulokset ovat ihmeteltäviä. Mutta se on liian suurenmoinen vaikuttaakseen vakuuttavalta, jos sen hengestä ja tarkoituksesta tietämättömät hypoteesihuijailijat saavat sitä peukaloida.
[13] Kieltämättä ällistyy, kun löydöntekijän kuulee kallon tutkimuksistaan esittävän sellaisia johtopäätöksiä, kuin että se 3—6 vuotias olio, jonka se on ollut, olisi paremmin kuin apinat kyennyt muodostamaan itselleen käsityksen esineiden muodosta, painosta, väristä ja yleisestä näöstä, toisin sanoen yhdistämään kokemuksensa käsitteiksi, ja ollut saamaisillaan artikuloivan puhekyvyn.
[14] Pitkäkalloiseksi sanotaan pääkoppaa, joka on vähintään kolmatta osaa leveyttänsä pitempi.
[15] Kreikan kielestä muodostettu saviteosten nimi.
[16] Fellah on arabialaisien käyttämä nimitys Egyptin maataviljelevästä väestöstä erotukseksi kaupungin asukkaista ja beduiineista, erämaan paimentolaisista.
[17] Katarakteiksi sanotaan niiden koskien putouksia, joita Niili peninkulmien pituudella noissa seuduin muodostaa murtautuessaan graniittikallioitten lävitse.
[18] Natriumsuolaa oli hyvin runsaasti n.s. natronjärvissä Libyan erämaassa suistomaasta länteen.
[19] Eräs kumihartsi, jolla on balsamin tuoksu; sitä saaliin Arabian, Abessinian ja Somalinniemen puisia.
[20] Torinon, muinoisen Sardinian kuningaskunnan pääkaupungin museossa on samoin hyvin paljon kuoriaisia, yli 1 000 kpl. Myöskin sammakkojen kuvia käytettiin amuletteina. Tämä johtuu siitä luulosta, etteivät nämä eläimet synny siitoksesta, kuten muut eläimet, vaan heräävät henkiin suoraan siitä savesta, jota Niili toi tulvissaan. Sammakko oli siten todistus siitä, että eläviä olentoja voi syntyä elottomasta aineesta. Siitä tuli siten vainajan uuteen elämään heräämisen vertauskuva. Tämän turvaamiseksi pantiin sammakon kuvia kuolleen mukaan. Myöhään kristillisenä aikanakin eli Niilinmaassa usko näiden eläinten vertauskuvalliseen merkitykseen. Kirkkojen lamput tehtiin sammakonmuotoisiksi ja varustettiin kirjoituksella: »Minä olen ylösnousemus.»
[21] Papyrus, jonka nimestä »paperi» sana on johtunut, on meidän kaislamme sukuinen suokasvi, joka kasvaa usein yli viisi metriä korkeaksi ja käsivarrenpaksuiseksi. Sen pehmeästä, valkoisesta »ytimestä» vanhat egyptiläiset valmistivat eräänlaatuista paperia. He leikkasivat sen sormenlevyisiksi suikaleiksi, joita liisteröitiin yhteen niin leveälti, kuin miksi »paperin» leveys haluttiin. Tämän kerroksen päälle liisteröitiin sitten uusi, suorakulmaisesti alempaa vastaan, jonka jälkeen kaikki tyynni puserrettiin kokoon, kuivattiin ja silitettiin.
Papyruslehdet liisteröitiin sitten yhteen kääröksi, joka voi olla monta metriä pitkä. Pisin British Museumin papyruskääröistä oli 40 metriä pitkä.
[22] Atsuuri, lasuurikivi eli lapis lazuli on syvänsinisen värinen puolijalokivi.
[23] Sistrum oli kilisevä rengashelistin, jota soitinta varsinkin on ruvettu pitämään egyptiläisen musiikin edustajana. Sen ääni muistutti katolisen kirkon pienten messukellojen ääntä.
[24] Se, jota mnemotekniikka (muistitaito) kiinnostaa, voi tehdä sen huvittavan huomion, että hallitsijasukujen jakautuminen eri valtakuntain osalle on helppo muistaa, jos huomaa sen osuuden, mikä tässä on luvulla 6: vanhan valtakunnan aika (joka alkaa 3:nnella dynastialla), päättyy 6:nteen dynastiaan; keskimmäisen valtakunnan suuruuden aika alkaa 12:nnella (tai 11:nnellä) dynastialla ja loppuu 16:enteen; uusi valtakunta alkaa 18:nnella (loppuakseen 20:nnellä); uudistettu valtakunta käsittää 26:nnen dynastian.
[25] Kahdessa vanhan valtakunnan loppuajalta peräisin olevassa mahtimiehen haudassa on tavattu kaiverrettuja kehoituksia sille, joka tulee hautaan tuomaan kuolleelle uhria. Kuollut lupaa siinä tapauksessa puhua antajan puolesta hyvää sille jumalalle, jota hän on palvellut elämänsä aikana. Näissä molemmissa tapauksissa vainajat olivat näet olleet pappeja.
Toinen näistä merkillisistä hauta-piirtokirjoituksista on Kairon lähellä ja kuuluu näin: »Jokaisen hyväksi, joka tuo minulle uhrilahjoja, minä lupaan tehdä tämän: tahdon puhua hänen puolestansa Jumalan edessä ja juhlallisesti sulkea hänet hänen armolliseen huomaansa. Minä tahdon tehdä tämän palkaksi leivästä, oluesta, vaatteesta, voiteesta ja viljasta, mitä lahjaksi olen saanut.»
Toinen hauta oli Herkhufin, jolla maaherrantoimensa ohella oli pappisarvo. Hänen hautakirjoituksessaan on seuraavat sanat: »Oi Te, jotka elätte ja olette maan päällä! Ken Teistä kulkeneekin tämän haudan ohi sanoen: 'Tuhat leipää, tuhat saavia olutta tämän haudan asukkaalle!', hänen parhaansa puolesta täällä manalassa olen minä puhuva.»
[26] Keskimmäisen valtakunnan aikana rakennettiin tosin pyramidejakin auringonkuivaamasta tiilestä, mutta ne päällystettiin silloin luonnonkivellä.
[27] On laskettu, että Kheopsin pyramidi sisältää niin paljon kiveä, että se riittäisi koko Suomea kiertäväksi kaksi metriä korkeaksi ja puoli metriä paksuksi muuriksi. Pyramidin ympäri saa kävellä lähes kilometrin matkan.
[28] Nykyisin luullaan oltavan selvillä siitä, että sfinksin pää kuvaa Kheopsin pojan, Khefrenin, lähinnä suurimman pyramidin rakentajan kasvojen piirteitä.
[29] Ei olekaan mitään rakennustuotetta, joka samassa määrin kuin Kheopsin pyramidi olisi mielikuvitusta ja mietiskelyä askarruttanut. Mystiikkaan taipuvat luonteet eivät ole tahtoneet tyytyä siihen selitykseen, että tämä rakennustaiteen ihmetyö yksinkertaisesti on viisi tuhatta vuotta vanha kuningashauta; he ovat suorittaneet mittauksia ja tehneet laskelmia pyramidin ulkonaisista ulottuvaisuuksista ja sen sisäisistä käytävistä ja gallerioista ja tulleet aivan toisiin, merkillisiin tuloksiin. Muuan skotlantilainen Smyth niminen astronomi (kuollut v. 1900 81 vuoden ikäisenä) sai selville, että Kheopsin pyramidi on rakenneltu jumalallisesta innoituksesta »maapallon kiinteän osan keskipisteeseen ja että sen paino- ja tilavuussuhteet olivat niin suunnitellut, että siitä voitiin saada paino- ja mittayksiköt, jotka etukäteen oli laskettu koko maailman omaksuttaviksi». Johtonansa pyramidin käytävien suunta niiden suhteessa tähtitaivaaseen, sellaisena kuin tämä oli esiintynyt erinäisinä aikoina, laski hän, että pyramidin piti olla 25.827 vuotta tai kenties pari kolme kertaa niin vanha. »Tällaisen käsityksen hyväksymisiä ei estä mikään», sanoo vielä tänäkin päivänä muudan Smyth-uskoinen tämän alan kirjailija. Ja hän jatkaa seuraavanlaatuisinkin väittein: »Suuren pyramidin on rakentanut kansa ja aika, joka oli perillä mekaanisista apuneuvoisia, joista meidän aikamme ei voi uneksiakaan. Vaikka maailman kaikki kansat parhaimpien insinööriensä johdolla yhtyisivät yhteen puuhaan, ne eivät kykenisi aikaansaamaan sellaista rakennusta kuin suuri pyramidi.»
Toiset mystikot ovat laskeneet edelleen ja huomanneet, että pyramidin korkeus on = sellaisen ympyrän säde, jonka pituus on sama kuin pyramidin ympärys maanpinnalla laskettuna. Jos jaetaan pyramidin kantasivu sillä luvulla, joka ilmaisee, kuinka monta päivää maa tarvitsee kiertääkseen yhden kierroksen auringon ympäri, siis luvulla 365.242, niin saadaan osamääräksi 63.56 sm. Jos tämä kerrotaan kymmenellä miljoonalla, niin saadaan tulokseksi maan keskipisteen etäisyys navoista. Pyramidin rakentajat ovat siis — siinä sen kuulitte! — »tarkoin tunteneet maan ulottuvaisuudet, tietäneetpä myöskin, että se on litistynyt napojen kohdalta»!
Jos kerrotaan pyramidin korkeus tuhannella miljoonalla, saadaan maan etäisyys auringosta. Vaikka hiukan saanee kai noita tarkkoja numeroita tasoitella, sillä koska etäisyys täältä aurinkoon on 148.200.000 kilometriä, täytyy olettaa, että pyramidin korkeus ei ole ollut 146 metriä, vaan täsmälleen 148.2 metriä. Ja pyramidin kantasivujen pituuteen nähden saa olla hiukan runsaskätinen ja lisätä sen 227-metristä 232.8 metriin. Tai hellävaraisemmin sanottuna: kun pyramidi on niin ajan hampaan syömä, on suorastaan mahdotonta saada täysin varmoja lukuja sen alkuperäisistä tilavuussuhteista, varsinkin korkeudesta. Sillä voidakseen laskea sen täytyisi tuntea sivujen kaltevuuskulma, ja on toivotonta koettaa perustaa täsmällisiä laskelmia tässä suhteessa niihin mitättömiin jätteisiin, joita ulkoisesta päällyskivestä on jäljellä aivan pyramidin alaosassa. Lähemmin tarkastellessa esitetyt laskelmat eivät siis vaikuta valtavilla, kuin miltä ne ensi hämmästyksen vallassa voivat tuntua. Ja tarina siitä, että vanhat egyptiläiset olisivat osanneet ratkaista ympyrän neliöimisprobleeman ja tunteneet tuon merkillisen pii-luvun, joka osoittaa ympyrän kehän suhdetta halkaisijaan, haihtuu itsestään. Muinoiset babylonialaiset, jotka olivat paljoa vankempia matemaatikkoja,. eivät koskaan päässeet piin arvoon nähden lähemmäksi kuin tulokseen: noin 3. Meidän on yhäkin mukauduttava siihen, että piin arvo laskettiin vasta 1500-luvulla, siis 4 l/2 tuhatta vuolta sen jälkeen kuin suuren pyramidin rakentajat tekivät laskelmiansa. Mutta usko tekee ihmeitä ja löytää kaikkialta ihmeellisiä seikkoja, kuten senkin, että pyramidin sisällä olevan kuninkaan sarkofagin tilavuus on »hyvin lähellä» — huom.! — ennen mainittua merkillistä senttimetrilukua 63.56 koroitettuna kolmanteen potenssiin ja kerrottuna luvulla 5.57, joka on maan ominaispaino. Jos sarkofagi täytetään tislatulla vedellä, saadaan painoyksikkö, jota Smyth nimitti pyramiditonniksi. Kun hän sitten oli laskenut, että pyramidin — huomioonottaen kaikki käytävät ja muut ontot kohdat — täytyi painaa 5 273 000 sellaista tonnia, totesi hän ihmeekseen saaneensa luvun, joka on tuhannesbiljoonasosa koko maapallon painosta. Tai saisikohan olla ilkeä ja otaksua, että hänen laskutoimiluksillansa on ollut päinvastainen suunta?
Vahvauskoinen oli sekin amerikkalainen tuomiopäivänprofeetta, joka pyramidin lukusuhteista sai esille koko biblian ajanlaskun selvänselvästi ennakolta sanottuna ja tietysti tuhatvuotisen valtakunnan tulemisen ajan — muutoin vuoden 1914! Hän perusti menettelynsä parin Smythin maanmiehen laskelmiin, jotka olivat pyramidin lukusuhteista löytäneet ennustuksia sellaisten maailmantapahtumain ajasta kuin uskonpuhdistuksen, Ranskan vallankumouksen ja englantilaisten v. 1882 toimeenpaneman Egyptin miehittämisen. Mutta amerikkalainen profeettamme kulki omiakin itsenäisiä teitänsä ja löysi pyramidista muun muassa n.s. vedenpaisumusviivan, jota hän käytti lähtökohtanaan laskiessaan, kuinka monta vuotta oli kulunut Aatamin luomisesta keväällä 4128 e.Kr. vedenpaisumuksen loppumiseen. Määrätyt pyramidin etäisyyssuhteet osoittavat, että tämä ajanjakso kesti 1654 vuotia. Mutta silloin ei laskussa ole otettu huomioon niitä kahta vuotta, jotka Aatami vietti paratiisissa.
Kaiken tämän perästä voitaneen tyytyä siihen »armoitettujen» mielestä niin arkipäiväiseen egyptologien käsitykseen, että suuri pyramidi on ollut faaraon tomumajansa ylle pystyttämä muistomerkki, mutta yhtyä vanhaan arabialaiseen historioitsijaan Ibn Muhammed el Maqriziin siinä, että sen sydämessä, joka katselee suuria pyramidia, liikkuu ajatuksia, »jotka saavat hänet puremaan sormenpäitään».
[30] 5:nnen hallitsijasuvun kuninkaita.
[31] Syyrialainen satama, setripuiden peittämän Libanonin juurella.
[32] Nykyisten Luksorin ja Karnakin kylien paikalla.
[33] Todennäköisesti on Egyptin labyrintti ollut mallina Theseus-tarusta kuuluisalle Kreetan labyrintille, joka oli kuninkaan palatsi.
[34] Tällä muistokivellä on omituinen historiansa. Sen löysi suuri saksalainen egyptologi Lepsius vuonna 1844. Kun pilari oli kahtena kappaleena, pakkasi hän ne erikseen, mutta ainoastaan alaosa joutui Berliinin museoon. Toisen Lepsiuksen työmiehet unohtivat Semneen. Sieltä se löytyi 42 vuolta myöhemmin tuossa Lepsiuksen pakkauksessa. Se vietiin silloin Kairoon ja oli egyptiläisessä museossa vuoteen 1899, jolloin se siirrettiin Berliiniin, missä Sesostriksen voitonpatsaan molemmat kappaleet jälleen yhdistettiin enemmän kuin puoli vuosisataa kestäneen eron jälkeen.
[35] Ne osoittavat, että Niilin vedenkorkeus silloin korkeimmillaan ollessaan oli 8 metriä korkeampi kuin nyt. Se riippuu siitä, että joki aikojen kuluessa on kaivautunut yhä syvemmälle kallioihin.
[36] M.m. Tallqvist on kumminkin toista mieltä. Hän sanoo (Maailmanhistoria I, s. 114): »Seemiläisiä heimoja lienee ollut heidän seurassaan, mutta hyksos-heimot itse tuskin olivat seemiläisiä. Pikemmin sopii asettaa heidät Vähästä Aasiasta lähteneiden heetiiläiskansojen yhteyteen, jotka juuri siihen aikaan hyökkäsivät Babyloniankin kimppuun.» (Suoment. huomautus.)
[37] Hänen ruumiissaan, jota nyt säilytetään Kairon museossa, on vieläkin selviä taistelun jättämiä merkkejä. Sotakirveen isku on halkaissut hänen vasemman poskensa, niin että hampaat ovat esillä. Toinen kirveen isku on tunkeutunut syvälle kalloon, ja aivot ovat juosseet otsalle. Sitäpaitsi hänellä on haava oikean silmän yläpuolella, joko tikarin tai keihään iskemä, ja kuolinkamppailussa hän on purrut kielensä poikki.
[38] Ehkä tämä johtui siitä, että ensiksi Egyptiin tuodut hevoset olivat liian pieniä ratsastukseen. Luultavasti vasta Egyptin ja Nubian lihavilla laitumilla suurempi hevosrotu kehittyi. — Tämän yhteydessä mainittakoon, että kameelista, jonka siluetti nyt niin läheisesti kuuluu egyptiläiseen maisemaan, ei ole Egyptin historialliselta ajalta tavattu kuvaa, joka olisi kreikkalaisaikaa varhaisempi. Aikaisemmin käytettiin yksinomaan aasia erämaakuljetukseenkin. Vasta arabialaisten mukana, 7:nnen vuosisadan koskipaikoilla e.Kr., »erämaan laiva» tuli yleisemmäksi Niilinmaassa. Tämä uskollinen kuorma- ja ratsueläin muutti suuressa määrin maiseman ulkonäköä, se kun syö sekä puiden vihreitä osia että muuta erämaan kasvullisuutta.
[39] Isän ja tyttären välisiä avioliittoja ei sitävastoin tunneta tavallisten kansalaisten keskuudesta, mutta sekä neljänteen dynastiaan kuulunut Snofru että yhdeksänteen hallitsijasukuun lukeutuva Ramses II näyttävät kaikesta päättäen solmineen tällaisen suhteen.
[40] Todennäköisesti majat oli rakenneltu tällä tavoin turvaksi termiiteiltä, valkoisilta muurahaisilta, jotka tänäkin päivänä ovat maanvaivana Somalinmaassa.
[41] Kun muutamia vuosia sitten suoritettiin kaivauksia temppelin ympäristössä, löytyi palasia puista, jotka ilmeisesti olivat kuolleet, ennenkuin olivat ehtineet juurtua, kenties huolimattoman kastelun vuoksi. Luultavasti ne olivat Hatshepsutin mirhamipuiden jätteitä.
[42] Monivaimoisuus oli tavallista Egyptin hovissa, varsinkin valtiollisista syistä, sillä avioliittosuhteita pidettiin varmimpina poliittisina siteinä valtioiden kesken. Mutta muiden yhteiskuntaluokkain kesken yksiavioisuus oli sääntönä.
[43] Tämä ilmiö ei ollut ainoa laatuaan. Eräässä muistotaulussa kuningas Kheopsin pääpuoliso kertoo, että hän aikaisemmin oli ollut myöskin hänen isänsä ensimmäisenä puolisona ja että lopuksi Kheopsin poika ja seuraaja vielä oli liittänyt hänet haaremiinsa ja oli pitänyt häntä suuressa kunniassa. Hänen rakkaudentarinansa jatkumista läpi kolmen sukupolven ei totisesti saa lukea hänen kauneutensa ansioksi, sillä hänen kuvapatsaansa kertoo naisesta, jolla on ollut leveä, ja tuskainen naama, riippuvat suupielet, mulkosilmät ja hirvittävän rumat kädet. Ilmeisesti hallitsijasukua koskevat syyt tekivät hänestä niin ihmeellisen rakastettavan ja tavoitellun.
[44] Amenhotep IV oli valtaistuimelle noustessaan aivan nuori, ja valtiollinen valta näyttää hänen hallituksensa alussa olleen hänen äitinsä, kuningatar Tejen käsissä.
[45] Pohjoismesopotamialaisen valtakunnan päivät olivat nyt luetut. Dusratta kaatui kapinan uhrina ja hänen valtakuntansa joutui pian heettiläiskuningasten herruuteen.
[46] Talentti oli Itämailla noin 25 kg. Kultatalentin arvo oli siis likimäärin 500.000 mk.
[47] Kullan ja hopean sekoitus.
[48] Egyptiläinen fajanssi on ainetta, jonka pääosana on piihiekka ja jota päällystää läpinäkymätön, kuparipitoinen silaus, jolle kernaasti anneltiin malakiitin vihreä tai taivaansinen tummansininen väri.
[49] Patsaat olivat alkujaan 21 m korkeita. Niiden jalat ovat yli 3 metrin pituiset ja keskisormi on lähes puolitoista metriä.
[50] Polyteismi = monijumalaisuus; monoteismi = yhden ainoan jumalan palveleminen.
[51] Hierarkkinen = pappisvaltainen. (Suomentajan selitys).
[52] Egyptiläiset luulivat, että Niilin alkulähteet olivat manalassa.
[53] Abrakadabra = sekasotku, lörpötys. (Suomentajan huomautus.)
[54] Monissa uuden valtakunnan ajoilta olevissa haudoissa on kuvia, joissa apinat palvovat auringonjumalaa.
[55] Tässä esiintyy käsitys, että auringonjumala kulkee venheessä yli taivaanlaen.
[56] Proselyytti = käännynnäinen. (Suoment. muistutus.)
[57] Tämä lienee riippunut siitä, että Egyptin kotimaista rautaa sen vähäisen hiilipitoisuuden vuoksi ei voitu karkaista niitä jalostusmenetelmiä käyttäen, jotka tunnettiin. Heettiläisten rauta sitävastoin soveltui tähän käyttelyyn.
Kiintoisaa on El Amarna-kirjeistä nähdä, että Dusrattan Amenhotep III:lle antamain lahjain joukossa usein esiintyy rautaisia tikareja ja sormuksia. Se osoittaa, kuinka suuressa arvossa rautaa pidettiin tuohon aikaan Egyptissä. Kun sitten Ramses II ja heettiläisten kuningas ystävystyivät, oli rauta niiden kalliiden tavarain joukossa, joita faarao pyysi »veljeltään».
[58] Sen sijaan Seti I kaiverrutti vanhain jumalain nimet jälleen muistomerkkeihin, joista Ekhnaton ne oli hävittänyt.
[59] Shubbiluliuma oli hänen nimensä.
[60] Sodan jumala.
[61] Osiris-jumalan veli.
[62] Kernaasti käytetty kuvaannollinen sanonta.
[63] Egyptiläisien korkein jumala.
[64] Heettiläisten suurin jumala.
[65] Tehkööt sinut iloiseksi.
[66] Taurus.
[67] Hänen hallituksensa kesti kumminkin ainoastaan viisi vuotta.
[68] Tänäkin päivänä nubialaiset sotilaat ovat Egyptin sotavoiman ytimenä.
[69] Min, hedelmällisyyden jumala, oli myöskin egyptiläisten suojelusjumala vieraissa maissa.
[70] Niin monen konsonanttimerkin tarpeellisuus riippuu siitä, että egyptinkielessä oli enemmän äänteitä kuin meillä, kuten erilaisia kh-, s- ja t-äänteitä, omituinen kurkkuäänne sekä meidän korviimme tuskin kuuluva heikosti »näpsähtävä» tai »narahtava» ääni, jotka äänteet tavataan myöskin seemiläisissä kielissä.
[71] Jo puolitiessä ensimmäiselle kataraktille Champollion ja hänen seuralaisensa saivat nähdä krokodiilin toisensa perästä. Nykyisin ovat toisen kataraktin pohjoispuolella kaikki krokodiilit hävitetyt sukupuuttoon. Vasta näiden koskien rannoilla matkailija voi niitä nähdä. Ne on istuttanut Thos. Cook & Son, Lontoo(?).
[72] Korvaamaton aarre on tieteelle erikoisesti Berliinin museon kopiakokoelma. Se on tulos suuren egyptologin Lepsiuksen 1840-luvulla oikein aito saksalaisella tarkkuudella kosteaa harmaapaperi-jäljennösmenetelmää käyttämällä suorittamasta piirtokirjoitusten ja korkokuvain jäljennöstyöstä.
[73] Sellaisia on tosiaankin! Egyptin kotiteollisuus on erittäin korkealla kannalla. Suorituksen tarkkuudessa ja yksityiskohtien huolittelussa sen tuotteet usein voittavat parhaimpienkin antikviteettitehtaiden saavutukset. Luksorin läheisyydessä esimerkiksi on muuan antiikkisten kovakuoriaisten valmistamo, jonka omistajan työ on niin taitavaa ja täsmällistä, että välistä ei edes tämän pienen alan erikoistuntija voi erottaa hänen tuotteitansa vanhoista kovakuoriaisista.
»Antiikki»-käsite on nykyisin egyptiläiselle kaupustelijalle niin rakas, että poikaviikarit, jotka turistiseuduilla likaisin käsin tarjoavat perin yksinkertaista rihkamaansa, koruompeleisia yömyssyjä ja muita kotitekoisia vaatekappaleita, koettavat kiihdyttää turistin ostohalua hokemalla: »Antik», ainoata kansainvälistä sanaa, jonka he taitavat — paitsi tietysti sanaa bakshihi (= juomaraha).
Muinaismuistoteollisuus on kehittynyt Egyptissä niin korkealle, että Niilin-laivoilla matkustavien voi kuulla faaraoitten muistorikkaan maan läpi suoritetun pari viikkoisen matkan jälkeen alkavan ihmetellä, eikö kaikki lopultakin liene Thos. Cook and Son’in luomaa, eivätkö yksin maisematkin, jotka hyvää päivittäistä maksua vastaan liukuvat ohi, ole taitavasti maalattuja liikkuvia kulisseja, joita vastaan voisi tehdä ainoastaan sen huomautuksen, että ihastuttavan kauniit värit tuntuvat uskomattomilta.
[74] Ainutlaatuinen on kai sellainen onnellinen sattuma, että katto sortuu rosvojen päälle. Niin tapahtui Medumissa (etelään Kairosta) haudanhäpäisy-yrityksessä.
[75] Arkeologit saavat siis löytöjensä vuoksi nähdä enemmän vaivaa kuin esimerkiksi Ranskan keisarinna Eugénie, joka kerran halusi suorittaa kaivauksen. Se sattui silloin, kun hän oli mukana vihkimässä Suezin kanavaa, vuonna 1869. Liehakoitseva kediivi tahtoi huoltaa kaiken mitä parhaiten kauniille keisarinnalle ja järjestytti etukäteen vallan erinomaisen löytöpaikan erämaan hiekkaan. Kun hänen majesteettinsa saapui sinne, aloitettiin kaivaukset suuren työläisjoukon kehoitushuutojen ja laulujen kaikuessa, moninaisin teknillisin valmistein. Ja katso: kauan ei viipynytkään, ennen kuin päästiin niin pitkälle, että keisarinna saattoi korkean omakätisesti lakaista hiekan harvinaisen komealta muumioarkulta — joka nyt oli satuttu löytämään toisen kerran. Ensimmäisen kerran se löytyi kalliohaudasta!
[76] Harvemmin arkeologin enää tarvitsee liikkua henkensä kaupalla, kuten siihen aikaan, jolloin Belzoni uskaltautui Kuningasten laaksoon ja Kurnan lähellä olevaan kantakaupunkiin. Kumminkin Carter vielä niin myöhään kuin vuonna 1916 joutui näissä villeissä seuduissa seikkailuun, joka helposti olisi voinut ainaiseksi tehdä lopun hänen tutkijaurastaan. Maailmansota oli silloin luonut Egyptiinkin uuden epävarmuudentilan. Järjestyksen siteet olivat höltyneet, sillä paljon englantilaisia viranomaisia oli joutunut sotilaallisiin tehtäviin; tämä sekä sodan villistyttävä vaikutus antoivat uutta vauhtia alkuasukasten haudanryöstöille. Eräänä päivänä, kun Carter oleskeli Luksorissa, hän sai sanoman, että ryövärijoukkue on erään tähän saakka tuntemattoman haudan kimpussa, joka sijaitsee Kuningasten laakson yläpuolella korkealla kalliolla. Suurimmassa kiireessä hän kokoaa työmiehensä. On jo ilta, mutta kuu valaisee kirkkaasti 600 metriä korkealle huipulle johtavaa tietä. Kun retkikunta saapuu perille, on keskiyö. Köysi, joka riippuu alas pitkin pystysuoraa kallioseinää, kertoo rosvojen olevan löytyvissä. Sitäpaitsi kuuluu selvästi, kuinka he työskentelevät vuoren sisällä.
Kaiken aluksi Carter katkaisee haudanryöstäjäin nuoran. Sitten hän kiinnittää toiseen paikkaan erikoisen vahvan köyden, jolla hän lasketuttaa itsensä alas heidän luokseen. »Keskellä yötä lasketuttaa itsensä ryöväripesään on», sanoo hän itse, »ajanviettoa, jolta ei ainakaan puutu jännitystä. Kahdeksan miestä oli työssä alhaalla, ja kun minä tulin sinne, eivät pari ensimmäistä silmänräpäystä olleet vallan miellyttäviä. Minä jätin heidän valittavakseen joko laittautua sieltä tiehensä minun köyteni avulla tai jäädä sinne, missä olivat, ja lopuksi he tulivat järkiinsä ja antautuivat.»
Haudanryöstäjät olivat ehtineet tunkeutua kallioon kolmenkymmenen metrin syvyyteen, mutta kaksikymmentä vuorokautta Carterin väki sai vielä tehdä työtä, ennenkuin saavuttiin itse hautaan, jossa koettiin se pettymys, että — sitä ei koskaan oltu valmiiksi rakennettu. Siellä oli sarkofagi, joka samoin oli jätetty puolinaiseen kuntoon. Piirtokirjoituksista selvisi, että molemmat olivat tarkoitetut kuningatar Hatshepsutille sinä aikana, jolloin tuo mahtava nainen vielä oli vain kuninkaan puoliso. Kun hän sitten sai omiin käsiinsä kuningasvallan, hänen täytyi, kuten kaikkien muidenkin kuninkaiden, sijoittaa hautakammionsa Kuningasten laaksoon, ja siten alkuperäisen haudan teko keskeytyi.
[77] Kun alkuasukkaat kyllästyivät työhön, hän saattoi sen omin voimin päätökseen apunansa ainoastaan viisi muuta eurooppalaista.
[78] Tilapäisesti (1926) Tutankhamonin muumio on Kairossa, mutta tarkoitus on toimitettujen tieteellisten tutkimusten perästä viedä se takaisin hautaansa.
[79] Innoissaan Davis vie kynttilän lähemmäs sarkofagia, mutta onneksi Maspero viime hetkessä hänet siitä pidättää — muutoin hautakammio olisi tuossa tuokiossa ollut ilmiliekeissä. Sarkofagi oli nimittäin puinen ja asfaltilla päällystetty, ja muukin haudassa oleva oli hyvin tulenarkaa. Entä sitten veto käytävästä hautakammioon! Sisälläolijain olisi ollut mahdotonta ehtiä ahtaasta muurin kolosta pelastautua kauheasta kuolemasta. Ruotsalainen egyptologi Lugn lausuu: »On helppoa kuvitella, miten maailman sanomalehdistö olisi sisältänyt historioita 'faaraon kostosta', jos kuuluisa Maspero ja kaikkien turistien tuntema eksentrinen amerikkalainen miljoonamies Davis tällä draamallisella tavalla olisivat sinne palaneet samalla hetkellä, jolloin he julkeasti häiritsivät tuntemattoman vainajan lepoa.»
Tämän varoituksen jälkeen johdettiin hautaan sähkövalo.
[80] Antakaamme sen raivota, mutta pysähtykäämme hetkeksi tarkastelemaan sen miehen mielenkiintoista kuvaa, joka kustansi kalliin kaivausretkikunnan. Tämä vaitelias Albionin poika oli sydämestään ja sielustaan innostunut muinaismuistojen palvelija. Jo nuorukaisena hän ryhtyi palavin innoin kokoamaan antikviteetteja. Aiheena siihen, että hänen harrastuksensa kohdistui juuri Egyptin muinaisaikaan, oli — auto-onnettomuus. Hän oli itse ohjaamassa ja ajoi pettämättömän kylmäverisesti kuten tavallisesti suoraa ja inhimillisesti nähden täysin vaaratonta tietä, kun äkkiä oli edessä jyrkkä notko ja siinä kuin ansaksi viritettyinä kahdet härkävaunut — ja seuraavassa silmänräpäyksessä hän makasi tajuttomana auton alla. Hän oli saanut aivotärähdyksen, luunmurtuman, palohaavoja ja muita pahoja vammoja. Kun hän pariksi silmänräpäykseksi tuli tajuihinsa, oli ainoa mitä hän sanoi: »Eihän vain kukaan menettänyt henkeänsä?» Häntä rauhoiteltiin vastaamalla kieltävästi. Ja sitten hän menetti tajuntansa jälleen.
Hänen henkensä pelastettiin, mutta ei hänen terveyttään. Suoritettiin vaikea leikkaus toisensa perästä. Hän kärsi suunnattomia tuskia, mutta kantoi kärsimyksensä kuin mies. Muun muassa hän oli saanut pahan hengenahdistuksen, joka pakotti hänet talvisin etsimään lauhkeampaa ilmastoa kuin Englannin. Tätä varten hän tuli Egyptiin. Kauan hän ei siellä ollut ollut, ennenkuin hän sai melkein ylivoimaisen harrastuksen kaivauksiin. Kuta enemmän hän tätä ajatusta hautoi, sitä paremmin hänelle setvisi, että hän tarvitsi ammattimiesten apua. Ja Carterista hän sai sen työtoverin ja ystävän, jota hän tarvitsi. Kuudentoista vuoden ajan he vaihtelevin onnin työskentelivät yhdessä.
[81] Haudan ovessa oli nimittäin myöskin haudantarkastusmiesten sinettejä, jotka nämä haudan ryöstön jälkeen sen tarkastettuaan ja jälleen suljettuaan olivat oveen asettaneet.
[82] Vaunuja ei oltu niiden suuruuden vuoksi voitu kokonaisina kuljettaa pitkin käytävää. Senvuoksi oli hautajaisia varten täytynyt sahata poikki akselit ja irroittaa pyörät. Vaunujen puuaines oli hyvin säilynyt, kun sitävastoin kosteus oli turmellut silavaljaiden nahan ja se oli muuttunut sitkeäksi mustaksi massaksi. Onneksi oli kuitenkin hihnakangas melkein kauttaaltaan kultakaloilla peitetty, ja niiden avulla Carter voi rekonstruoida silat niiden alkuperäiseen muotoon.
[83] Näyttää aivan siltä, kuin haudanhäpäisijät olisivat tulleet häirityiksi äkkiä keskellä puuhiaan. Sitä todistaa se mielenkiintoinen seikka, että Carter eräästä ryövärien nuuskimasta lippaasta löysi kourallisen kultasormuksia kangaspalasen — tarkemmin sanoen yhden vainajan vyön — sisään solmittuina — aivan samalla tavoin, kuin fellah vielä tänäkin päivänä solmiaa saamansa rahat turbaaniinsa. Tämä löytö viittaa siihen, että ainakin joku ryöväreistä on yllätetty itse teossa tai paetessaan, ja että osa saaliista on viranomaisien toimesta jälleen pantu hautaan.
Näin saa parhaiten selityksensä sekin, että lippaan sisältö oli aivan huiskin haiskin pistetty sinne takaisin. Tapahtuman jälkiä korjatessaan haudanpalvelijat ovat ilmeisesti työskennelleet yhtä nopeassa tahdissa kuin varkaat hävitystyössään. Mutta heidän hyväkseen on luettava, etteivät he tällä kertaa liittyneet rosvojen työtovereiksi. Olihan osa kalleuksia niin pieniä, että ne helposti olisivat voineet takertua palvelusmiesten omiin sormiin.
[84] »Kerran», Carter kertoo, »sattui sellaista, mikä sai meidät vallan kauhistumaan. Pari kolme päivää taivas oli aivan mustana ja näytti olevan tulossa sellainen raju sadesykloni, joita silloin tällöin Thebassa raivoaa. Silloin valuu sade virtana, ja koko laaksonpohja muuttuu koskiseksi joeksi. Ei mikään mahti maailmassa olisi silloin voinut suojella hautaamme täyttymästä vedellä. Mutta vaikka muissa ympäristön seuduissa täytyikin sataa pilvien täydellä, selviydyimme me kaikeksi onneksi muutamilla pisaroilla.»
Melkein eniten kaivajien hermoja ärsyttäväksi kävivät kuitenkin — sanomalehtien kirjeenvaihtajat ja Egyptin turistilaumat.
»Suuri yleisö kiinnostunutta arkeologiaan!» — Carter huudahtaa, — »se oli useimmille meistä uutta ja hämmennyttävää. Ennen emme tällä taholla olleet huomanneet muuta kuin laimeaa arvonantoa tutkimustyötämme kohtaan. Nyt saimme äkkiä nähdä, että koko maailma on mukana yrityksessämme ja haluaa niin kiihkeästi saada tietoonsa huomiota herättäviä yksityiskohtia, että lähetetään erityisiä suuripalkkaisia selostajia meitä haastattelemaan, kertomaan jokaisesta pienimmästä ruumiinliikkeestämme työtä tehdessämme ja höröllä korvin kuulostelemaan salaisuuksiamme…
»Onhan kätkettyjen aarteiden ajattelemisella kieltämättä oma houkutuksensa useimmille ihmisille.
»Mutta olipa nyt syy tähän yleiseen elävään harrastukseen mikä hyvänsä, yksi on ainakin varmaa: että mikään mahti maailmassa ei voinut meitä enää suojella, heti kun ensimmäinen sähkösanoma löydöstä oli saapunut sanomalehdille. Me olimme suojattomia, ja meidän täytyi koettaa mukautua siihen niin hyvin kuin voimme.
»Kaikista maailman ääristä sateli meille sähkösanomia. Muutamain viikkojen perästä alkoi tulla kirjeitä, oikea tuhotulva, joka ei tahtonut lainkaan lakata. Aluksi tuli onnittelukirjeitä. Sitten saapui senkin tuhannen laatuisia avun tarjouksia, pyyntöjä saada jokin muisto haudasta — niinkin vähäisiä lahjoja kuin muutamia hiekkajyväsiä haudan edustalta otettaisiin mielellään vastaan — huikean korkeita tarjouksia kaivaustyön elokuvaamisoikeudesta j.n.e. Meillä on kokonainen säkillinen sellaisia kirjeitä.
»Kirjeiden jälkeen saapuivat ystävämme sanomalehtimiehet. Suurissa parvissa he virtasivat »laaksoon» ja käyttivät kaikki seurustelukykynsä — ne olivat kadehdittavat — karkoittaakseen viimeisenkin jätteen erämaan yksinäisyyden tunteesta. He tekivät tehtävänsä perusteellisesti. — Olihan jok'ikinen heistä sekä itseänsä että lehteänsä kohtaan velvollinen antamaan päivittäiset raporttinsa.
»Mutta kaikkein pahimmaksi kävi meille se hirmuinen vetovoima, joka haudalla oli turisteihin.» Sinne he keräytyivät kaikki kuin magneetin vetäminä. Haudan edustalla heitä suorastaan asui aamusta iltaan, ja monet Euroopan kiintoisimmista nähtävyyksistä jäivät sinä talvena kävijöittä. Tuli aivan urheiluksi käydä Tutankhamonin haudassa voidakseen sillä ainakin kerskua toisille, jotka eivät olleet olleet yhtä onnellisia; ja englantilaiset ja amerikkalaiset matkatoimistot hyötyivät suunnattomasti uskottelemalla häikäilemättömästi omin lupinsa voivansa valmistaa tilaisuuden haudassa käyntiin. Kuuluu asiaan, että turistit, jotka olivat panneet kaikki voimansa liikkeelle hankkiakseen itselleen muotihuvin käydä faaraon haudassa ja kuluttaneet mahdollisimman paljon arkeologien kallista aikaa, lähtivät pois ääneensä tuumiskellen: »No, niin paljon näkemistä siinä nyt ei sentään ollut!»
Pelkkä asiaankuulumattomien oleskelu niin pienessä ja täpötäydessä huoneessa kuin kuningashaudassa, on muutoin vakavana vaarana siellä oleville arvokkaille esineille. Ennemmin tai myöhemmin sattuu aina sellaisissa oloissa, että katselija, joka joutuu hurmioon jonkin ihastuttavan löydön nähdessään, peräytyy askeleen ja — polkee jollekin toiselle arvokkaalle esineelle.
Eri syistä Carterin kävi siis välttämättömäksi rajoittaa haudassakävijäin luku niihin, joilla oli todellista kiinnostusta muinaistutkimusta kohtaan ja edellytyksiä arvostamaan löytöjen merkitystä. Kun näin oli tapahtunut, arkeologien työ pääsi jälleen jatkumaan.
[85] Egyptiläisten jumala. Käytetty myöskin kuninkaan nimityksenä.
[86] Tällä tarkoitetaan kuninkaallisia ja muita hyvin korkeassa asemassa olevia henkilöitä.
[87] Että päästäisiä päinvastoin kuin rottia pidettiin pyhinä eläiminä ja balsamoitiin, johtui siitä, että kissat eivät kernaasti niitä hätyyttäneet. Tämä aiheutuu kuitenkin näiden pienten eläinten voimakkaasta hajusta, joka kissasta on vastenmielinen.
[88] Sakkaran luota on löytynyt tuhansittain muumioituja ibis-lintuja, mutta kaikki niin hauraina, että hajosivat ensi kosketuksesta.
[89] Euroopassa oli ennen kotikissan aikaa käytetty kärppiä ja tarhakäärmeitä suojana rottia vastaan. Mutta kissat olivat sopivampia kotieläimiksi, sillä ne tulivat kesymmiksi ja luotettavammiksi. Kärpät olivat parantumattomia munien ja kotilintujen varkaita ja sitä paitsi niissä oli vastenmielinen tuoksu. — Egyptiläisten lempieläin ennen kaikkia muita oli kuitenkin koira, joka oli saanut nimensä äänestään. Koiran nimi oli nimittäin auau, meidän hau-hau. Kissa oli egyptin kielellä »mau», joka muistuttaa meikäläisiä miau. Vanhimpina aikoina oli muotieläimenä vinttikoira, luultavasti sudanilaista alkuperää.
[90] Vanhin Ptah'in palveluspaikka oli Memfis.
[91] Vielä uuden ajan alussa luultiin, että päiväntasaajan seutujen babiaanit olivat ihmisiä, joilla oli koiran pää, ja sinne lähti lähetyssaarnaajia julistamaan heille evankeliumia. Ja tänäkin päivänä Sudanin väestö tuntee melkein uskonnollisia kunnioitusta babiaaneja kohtaan. — Apinat olivat hyvin pideltyjä seuraeläimiä niin Egyptin kuin Assyriankin kuninkaiden hovissa. Niille opetettiin erilaisia taitoja: ne kantoivat ruukkua päänsä päällä, tanssivat ja olivat apuna hedelmänkorjuussa.
Sakaali, jonka egyptiläiset usein kesyttivät ja opettivat metsästykseen, oli myöskin eräissä paikoin pyhä eläin, ja on löytynyt paljon sakaalinmuumioita. Se oli samoin kuin koira valppauden vertauskuvallinen edustaja.
Kotkaa on vanhastaan pidetty pyhänä kaikissa maissa. Samoin suurin piirtein korppikotkaakin, vaikka tätä lintua samalla kertaa inhottiinkin sen löyhkäävän raadonhajun vuoksi. Vanhat egyptiläiset luulivat, että tätä lintulajia oli vain naaraita, että ne hedelmöityivät lentämällä vasten etelätuulta ja sitten kolmen vuoden perästä synnyttivät eläviä höyhenpeittoisia poikasia maailmaan. Haukkaa pidettiin myös pyhänä Egyptissä, ja lukemattomia sellaisia lintuja on löytynyt haudattuina.
Pelikaanista luultiin, että kun se sai poikasia, se repi auki rintansa ja ruokki jälkeläisiään omalla sydänverellään. Tämä usko on johtunut siitä, että lintu palauttaakseen suuhunsa puoleksi sulattamansa kalat, joilla se poikasiansa ruokkii, painaa valtavaa nokkaansa rintaansa vastaan. Useinkin kalat luonnollisesti palaavat esiin verisinä, ja niin luultiin niiden verta linnun omaksi vereksi.
[92] Vielä tänäkin päivänä kuuluvat äidit Egyptissä imettävän lapsiansa kolmen vuoden ajan.
[93] S.o.: Usko itsesi Jumalalle ja jätä kosto hänelle.
[94] Tällä tarkoitetaan varmastikin mielisairasta.
[95] Sananlask. 22:21. (Suomentajan lisäys.)
[96] Suomalaisessa raamatunkäännöksessä: Enkö ole sinulle kirjoittanut kunnon lauseita, joissa on neuvoja ja tietoa. (Suomentajan huomautus.)
[97] S.o. sellaisilla herkkupaloilla, jotka eivät ole tarkoitetut sinulle, vaan ylhäiselle miehelle itselleen.
[98] »Kuka» luultavasti pro »mitä». (Suomentajan huomautus.)
[99] »Palasi, jonka olet syönyt, täytyy sinun oksentaa ulos.» (Suomentajan huomautus.)
[100] Tällä arabialaisella sadulla on varmaankin juurensa egyptiläisissä taruissa, kuten satu Ali Babasta ja neljästäkymmenestä ryöväristä osaksi on lähtöisin egyptiläisestä tarusta, jossa kerrotaan sotapäälliköstä, joka valloitti Jaffan kaupungin Palestiinassa kätkemällä miehensä aasien selkään kuormitettuihin koreihin ja siten kuljettamalla heidät salaa kaupunkiin aivan kuin kauppatavarana.
[101] — S.o. Siinain niemelle.
[102] S.o. Oikeamielisyys on elämää.
[103] Harakle oli, kuten Amon, niitä jumalia, jotka vähitellen sulautuivat yhteen Ra’n kanssa.
[104] Silloin kuten nytkin egyptiläinen musiikki sisälsi joukon puoli- ja kolmasosasäveliä.
[105] Tavallinen aviopuolisoiden asento kuvissa.
[106] Vasta myöhemmin, eurooppalaisten tunkeutuessa Egyptiin, viininviljelys on jälleen alkanut saada siellä vauhtia. Nykyisin tuotetaan Niilinmaassa erinomaisia rypäleitä.
[107] 11:nnen hallitsijasuvun ajalta.
[108] Raamatun lainalauseet olen tässä kuten yleensäkin ottanut meillä käytännössä olevasta suomennoksesta. Ruotsalaiset sanat kuuluvat: »Njut livet med någon kvinna, som du älskar, så länge de fåfängliga livsdagar vara, som förlänas dig under solen, ja under alla dina fåfängliga dagar; ty detta är den del, du får i livet, vid den möda, som du gör dig under solen.» (Suomentajan huomautus.)
[109] Egyptiläisien fysiikan tietoja on myöskin yliarvioitu. Kaikkialla, missä pm luultu esiintyvän todistuksia tieteellisistä huomioista tällä alalla, on tämä olettamus lähemmin tulkittaessa osoittautunut vääräksi. Niinpä luultiin kerran Faijumista löytyneen vanhan egyptiläisen suurennuslasin; mutta pian selveni, että lasi oli aivan liian kupera kelvatakseen suurennuslasiksi. Luultavasti se oli tarkoiteltu ainoastaan koristeupotukseksi johonkin huonekaluun tai muuhun esineeseen. — Sama oli laita vanhan väitteen, että obeliskien tarkoitus oli ollut toimia ukkosenjohdattimina. Tämä olettamus johtui eräiden egyptiläisien tekstien väärästä tulkinnasta, joissa todellakin sanotaan, että obeliskien tuli olla suojana, mutta ei salamalla, vaan pahoilla hengillä. Väärä käsitys sai tukea siitä, että obeliskien huipussa tavallisesti oli metallikärki; mutta salaman johdattimeksi se oli aivan kelpaamaton, koska se ei ollut minkäänmoisessa yhteydessä maan kanssa. Olettamus, että obeliskit olisivat olleet aurinkokelloja, on samoin osoittautunut vääräksi Egyptiin nähden. Vasta roomalaiset keksivät ajatuksen, että niitä voisi käyttää tähän tarkoitukseen.
[110] Julius Caesarin suhteita Egyptiin saatiin kiittää siitä, että egyptiläinen kalenteri otettiin käytäntöön Rooman maailmanvaltiossa.
Vanhat egyptiläiset laskivat vuoteen täsmälleen 365 päivää. Seuraus tästä oli, että he joka neljässä vuodessa joutuivat päivän edelle kalenterissaan, joka siten vuosi vuodella tuli yhä erehdyttävämmäksi. Vuonna 238 e.Kr. pääteltiin sen vuoksi, että joka neljänteen vuoteen oli lisättävä karkauspäivä.
[111] Kuinka vaikea ajanlaskukysymys Egyptin historiassa on, siitä pääsee parhaiten selville Eduard Meyerin tutkimuksesta »Ägyptische Chronologie» (»Abhandlungen der königlichen preussischen Akademien 1901) tai Henry Breastedin teoksesta »Ancient records of Egypt» I: s. 25 seur.
Muinaiset egyptiläiset aloittivat vuotensa Niilin noususta, joka taas suunnilleen sattui siksi ajaksi, jolloin Sirius-tähti auringonnousun lähellä tuli näkyviin itäisellä taivaanrannalla oltuaan kauan aikaa näkymättömissä taivaanlaelta. Tämä tapahtui kesäkuun 19 p:nä.
Erinomaisen tärkeä todistuskappale Egyptin vanhimman historian ja sen ajanlaskun tuntemiselle on Palermon museossa oleva Palermon kivi, johon on vuosi vuodelta merkitty tärkeimmät tapahtumat aina vuodesta 3400 vuoteen 2700 e.Kr. Se on vanhin kaikista tunnetuista aikakirjoista koko maailmassa. Se sisältää tietoja, joiden arvo niiden lyhyydestä huolimatta on mittaamaton. Ajateltakoon vain sellaistakin ilmoitusta, kuin että Snofruksen, neljännen hallitsijasuvun ensimmäisen kuninkaan aikana lähetettiin neljäkymmentä alusta noutamaan setripuita Libanonista. Paha kyllä kivi on vahingoittunut; muutoin olisi meille kenties säilynyt vielä satamäärä esihistoriallisen ajan kuningasnimiä.
[112] Manauksissa käytettiin usein elävää lasisisilmäkäärmettä loitsusauvana. Jos kovasti painaa erästä kohtaa tämän eläimen niskassa, niin käärme saa jäykkäkouristuksen ja ojentautuu suoraksi ja kankeaksi kuin sauva, mutta kun paino lakkaa ja käärme heitetään maahan, se saa jälleen liikkuvaisuutensa. Taidosta »muuttaa käärme sauvaksi» puhutaan, kuten tunnettua, Vanhassa Testamentissa, ja tänäkin päivänä egyptiläiset käärmeenlumoojat suorittavat tämän taitonäytteen.
[113] Hammasmätä ei ollut harvinaista. Monilla muumioilla ovat hampaanterät hyvin kuluneet, joka johtui siitä, että leivän jauho tuli hyvin epätasaisesti jauhetuksi alkuperäisissä käsimyllyissä ja että siihen sekaantui runsaasti pientä kivensirua. Juuri tämä hampaiden kuluminen oli vuorostaan usein syynä hammasmätään.
Kun muumion päästä on löytynyt tekohampaita, varottakoon tämän johdosta — kuten jotkut ovat tehneet — vetämästä johtopäätöstä, että hammaslääkäritaito olisi ollut korkealla tasolla vanhassa Egyptissä. Irtohampaat ovat nimittäin osoittautuneet myöhemmän ajan muinaismuistokeinottelijain työksi — että vainajan kauppa-arvo kohoaisi.
[114] Ennenkuin tämä muistokivi löytyi, määriteltiin varhaisin tunnettu lapsihalvaustapaus vuodeksi 1784. Egyptin tapaus on lähes 3 1/2 vuosituhatta vanhempi.
[115] Väitetään kumminkin, että vanhat egyptiläiset olisivat tunteneet taidon karaista kuparia.
[116] Kirjoitustaidon ja tieteen suojelusjumala.
[117] Puolivälissä Memfiksen ja Theban välillä.
[118] Alkutekstissä: »… ungefär detsamma som att börja var egen med konung Ingjald.» (Suomentajan muistutus.)
[119] Ensimmäinen varma vuosiluku babylonialaisten historiassa — joka onnistuttiin saamaan tietoon eräässä vanhassa tekstissä olleiden astronomisten ilmoitusten avulla — on vuosiluku 1969 e.Kr. Assyrian historiasta meillä ei ole täysin varmaa ajanlaskua ennenkuin noin vuodesta 900 e.Kr.
[120] Kaisloista tehtiin oikeita veneitäkin, jotka tiivistettiin maapihkalla.
[121] Hän eli siis suunnilleen ylitä kauan ennen Kristuksen syntymää kuin me sen jälkeen.
[122] Nykyisin tunnetaan nuolenpääkirjoituskatkelmista erinäisiä sumerien lakeja ja tuomioistuinten pöytäkirjojakin, jotka valaisevat noiden kaukaisten aikojen oikeustajuntaa. Muuan tällainen asiakirja koskee orjatarta, joka oli varastanut vaatteet häntä hoitaneelta lääkäriltä, mutta väitti, että eräs talon orja oli antanut ne hänelle. Orja menee kuitenkin Ninmar jumalattaren temppelissä valalle viattomuudestaan, ja tämän nojalla nainen tuomitaan orjaksi lääkärille, jolta hän oli varastanut.
Toinen oikeuden pöytäkirja koskee sellaista tapausta, että leski oli myynyt tyttärensä orjattareksi kokille. Tytär ilmoittaa vastalauseensa sanoen: »Minä en ole sinun orjattaresi.» Äiti ilmestyy näyttämölle, mutta kokki näyttää todistajilla toteen, että hän oli ostanut tytön ja suorittanut maksun, ja tämän nojalla tyttö tuomitaan saamaan selkäsaunan.
[123] Tilavuusmitta.
[124] Nämä naiset eivät olleet lihallisia sisaruksia, mutta heidän piti tulla sisariksi avioliitossa saman miehen kanssa.
[125] S.o. alamaistansa.
[126] Syyttää siveettömyydestä.
[127] Luultavasti joko polttamalla tai leikkaamalla.
[128] Jos tappelussa oli iskenyt toiseen haavan, mutta vannoi, ettei ollut tehnyt sitä »tahallaan», niin pääsi rangaistuksesta suorittamalla lääkärin palkkion. Jos iskusta oli ollut kuolema seurauksena, mutta iskun antaja vannoi, ettei ollut lyönyt »harkiten», niin hän pääsi jutusta pelkällä pienellä sakolla.
Joka oli antanut houkutella itsensä ottamaan orjanmerkin pois orjasta, mutta vannoi tehneensä sen hyvässä uskossa, pääsi vapaaksi rangaistuksesta.
Hätä voi myöskin rikkoa lakia: jos vaimo miehen ollessa sotavankina oli siirtynyt toisen miehen taloon, vaikka elämiseen olisi ollut varoja vanhassakin kodissa, niin »hänet oli heitettävä veteen». Mutta jos se oli tapahtunut puutteesta, hän oli vapaa rangaistuksesta.
[129] Jolle kirje oli kirjoitettu nuolenpääkirjoituksella.
[130] Yksi kultasikli = 400 nyk. Suomen markkaa, yksi hopeasikli = noin 20 nyk. Smk.
[131] Vuoden kahdeksas kuukausi. Vastasi säännöllisesti meidän marraskuutamme.
[132] Heprean kerubini.
[133] Eräs pohjoisbabylonialainen kaupunki.
[134] Kun Botta puhui miehen kanssa, tämä oli pelkkää huolenpitoa vieraan, »rakkaimman ystävänsä», kalliista elämästä, joka toki oli enemmän arvoinen kuin kaikki raunioiden vanhat kivet. Miksi siis panna se alttiiksi moisten tyhjänpäiväisyyksien vuoksi? Ja sitä paitsi oli sekin ikävää, että noita rauniokumpuja, joita Botta kaivoi, muhammedilaiset olivat käyttäneet hautauspaikkoinaan; ja lakihan kielsi kaiken haudan rauhan häiritsemisen. — Salaisuudessa tämä suosija oli öiseen aikaan laitattanut hautausmaan eräälle kummulle kuljetuttamalla sinne hautakiviä paikkakunnan oikealta hautausmaalta.
[135] Täällä ei ole hyvä lähteä aseettomana omin päin liikkeelle, sillä voi tapahtua helposti, että kohtaa aavikon vapaan pojan, joka sanoo: »Katsos minulla on pyssy, mutta sinulla ei ole. Anna minulle kaikki, mitä sinulla on!» Ja silloin on syytä valittaa, jollei ole seurannut kuuluisan assyriologin George Smithin neuvoa pitää aina mukanaan joku Timesin numero, niin että on jotakin päällepantavaa kotimatkalla.
[136] Yksistään kysymys siitä, miten nuolenpääkirjoitusmerkkien kirjoittaminen tapahtui, on synnyttänyt kokonaisen pienen erikoiskirjallisuuden. Tässä kohden ollaan yksinomaan arvelujen ja kokeilujen varassa, koska ei ole löydetty, eikä ole toiveitakaan koskaan löytää minkäänmoista assyrialais-babylonialaista kirjoitusvälinettä, eikä ole senaikaista kuvaustakaan siitä. Pari löydettyä kuvaa ilmaisee kovin vähän.
Tutkiessamme arkeologien Egyptissä suorittamaa työtä olemme saaneet lukuisia näytteitä siitä perusteellisuudesta ja tarkkuudesta, jolla tätä työtä suoritetaan. Lisäksi on meidän muutamin sanoin kosketeltava niiden tutkimusten ja kokeilujen lopputuloksia, joita on tehty nuolenpääkirjoituksen piirtämistavasta. Ensiksikin on käynyt ilmi, että puikko, jolla nuolenpääkirjoitusmerkit paineltiin pehmeään saveen, oli puinen. Useimmissa savilaatoissa voi nimittäin paljaalla silmällä nähdä puun juovikkuuden jälkiä. Kun nyt puu nopeasti lahoaa Babylonian suolapitoisessa ja ajoittain kosteassa maassa, niin ei ole ihmettelemistä, ellei sellaista puikkoa ole koskaan löytynyt.
Seuraava kysymys on: »Mitä puuta puikko oli?» Nykyiset kokeilut eri puulajeilla ovat vieneet siihen masentavaan tulokseen, että puikon kärki aivan liian pian savessa olevan kosteuden vaikutuksesta levisi, hajosi ja tarttui kiinni saveen. Silloin eräs aito saksalaisen perinpohjainen tutkija keksi, että puikot oli tehtävä bambutikuista. Johtuen niiden sileastä, piipitoisesta ulkopinnasta huomattiin niiden kestävän hyvin kosteuden tuhoavaa vaikutusta. Ne eivät imeneet vettä kuten tavallinen puu, eivätkä sen tähden tarttuneet kiinni saveen, kun tämä oli paraiksi kosteaa. Että assyrialais-babylonialainen puikko oli todellakin tehty jonkinlaisesta bamburuo'osta, sitä todistaa sekin, että assyrialaiset aina nimittävät sitä kirjoitusruo’oksi.
Kokeilujen avulla on myös koetettu saada selville, millainen oli puikon kärjen muoto. Tällöin voitiin jossakin tapauksessa saada tulokseksi nuolenpääkirjoitus, joka ensi näkemältä näytti olevan aivan aitoa, mutta ei kuitenkaan tyydyttänyt harjaantuneen kirjoitus-asiantuntijan herkullista makua. Silloin koetti saksalainen erikoistutkijamme päästä varmempaan tulokseen toista tietä: hän otti valujäljennöksiä vanhoista nuolenpääkirjoitustauluista. Mikä alkuperäisissä oli syvennyksiä, se tuli valelmissa kohoutumiksi, ja nämä koholla olevat kolmiot osoittivat tarkalleen, miltä puikon kärki oli näyttänyt.
Emme voi tässä kuitenkaan ryhtyä selittelemään niitä asteiden murto-osiin meneviä kulmanmittauksia, joita on tehty erilaisten levyjen ajateltuihin puikkoihin nähden. Nämä mittaukset ovat kuitenkin osoittaneet, että puikot ajan mittaan tehtiin yhä leveämmiksi, mutta että samana aikana on tavattu pieniä yksilöllisiä erilaisuuksia kirjoittajien erilaisesta mausta riippuen. Tämä tosiasia ei ole niinkään merkityksetön, kuin miltä se ensi silmäyksellä voi näyttää, sillä näiden ja toisten yksilöllisten erikoispiirteiden avulla voi asiantuntija ainakin jonkinlaisella todennäköisyydellä erottaa eri kirjoittajien tuotteet, samoinkuin hän erottaa eri käsikirjoitukset esim. kreikkalaisen, roomalaisen ja muinais-pohjoismaisen kirjallisuuden jäljennöksissä. Siten voi saada hyvää apua erilaisten nuolenpääkirjoitustekstien iän ja anon tekstikriitillisessä arvostelemisessa. Voi nimittäin varmemmin ratkaista, mitkä nuolenpääkirjoituslaulujen palaset kuuluvat yhteen, ja mitkä taulut ovat samanaikaisia y.m.s.
Lopuksi pari sanaa itse savitaulusta. Koska sen täytyi olla kostea kirjoitettaessa, oli kirjoittajan ensimmäisenä tehtävänä sinä aikana — jos hänen esim. kiireesti piti laatia välikirja tai jokin sentapainen — vatkata ja tehdä kosteasta savesta litteä, sopiva kirjoitustaulu, mikäli hänellä ei ollut sellaisia valmiina käärittyinä kankaaseen, jota silloin tällöin kostuteltiin. Sitten kun itse kirjoitus oli saatu valmiiksi, kuivattiin taulu auringossa tai poltettiin se tiileksi.
[137] Vihdoin ne kumminkin niihin pääsivät: anno 1893! Silloin vasta oli aika antaa suurelle kielinerolle hyvitystä.
Samaan aikaan kuin Grotefend esiintyi muuan saksalainen professori, jonka nimeä ei tarvinne painaa mieleensä, selittäen, että nuolenpääkirjoituksen tulkinta oli maailman yksinkertaisin asia. Hän oli tarvinnut vain vilkaista noihin merkkeihin päästäkseen perille, että ne vallan yksinkertaisesti olivat muinaisarabialaisia kirjaimia, joita oli hieman mielivaltaisesti muuteltu! Häkeltelemättä tämä kielinero luki pitkän babylonialaisen nuolenpääkirjoitustekstin alusta loppuun — tai oikeammin sanottuna lopusta alkuun, koska hän oli saanut päähänsä, että oli luettava kuten arabiassakin oikealta vasemmalle.
Kauniita, syviä ajatuksia luo kelpo professori loihtikin henkiin. Teksti sisälsi kuolemanjumalan ylipapin puheen sureville naisille, jotka kuolleiden päivänä kokoontuivat omaistensa haudoille suruansa osoittamaan. Ylipappi kehoitti heitä hillitsemään suruansa ja etsimään lohdutusta jumalilta.
Lisättäköön varmuuden vuoksi, että tuo teksti on osoittautunut — oikeudelliseksi, maalahjoitusta koskevaksi asiakirjaksi.
[138] Vanhaa kuningasta pitäisi siis kutsua Nebukadresariksi.
[139] Esharran poika oli Ninib, metsästyksen ja sodan jumala.
[140] Ei ole myöskään riittävästi pätevää työvoimaa, joka ottaisi tehtäväkseen selittää ne nuolenpääkirjoituslevyt, jotka jo on kerätty. Kuuluisa orientalisti Winckler laski julkaistessaan teoksensa »Babylonian ja Assyrian historia» v. 1892, ellei edes kymmenettä osaa niistä nuolenpääkirjoitusteksteistä, joita on koottu eri museoihin ympäri maailman, ole vielä tieteellisesti käsitelty eikä julkaistu. Ja samaan aikaan — hän sanoo — osoittavat alituisesti uudet löydöt, että me tuskin voimme ajatella, kuinka suuria ja merkityksellisiä havaintoja meillä vielä on odoteltavissa. Niin, »meillä ei ole vielä hallussamme edes sadannesosaakaan siitä, mitä on tavattavissa. Mutta tämä sadannesosa on yksistään riittävä antamaan vielä viideksikymmeneksi vuodeksi eteenpäin täysin riittävästi työtä niille oppineille, jotka työskentelevät näiden todistuskappaleiden tulkitsemiseksi, ennen kuin nämä voivat olla käyttökelpoisia historiallista tutkimista varten.» Ne todistuskappaleet, jotka jo ovat käytettävissämme, riittävät antamaan meille jokseenkin selvän kuvan Eufrat-Tigrismaiden valtiollisesta historiasta, kuvan, joka kuitenkin jättää suuria aukkoja moniin vuosisatoihin.
[141] Ilmanjumalan nimi
[142] Vielä niin myöhään kuin anno 1896 voi tapahtua seuraavanlaistakin. Kuuluisa tulkitsija tuo hartaasti odottaville ilosanoman, että hän eräässä nuolenpääkirjoitustaulussa oli tavannut ensimmäisessä Mooseksen kirjassa mainitun Kedorlaomerin nimen ja siten tuonut esiin todistuksen tämän kirjan historiallisesta arvosta. Tätä tutkijaa pian sen jälkeen toinen assyriologi löi kumminkin sormille. Ensimmäinen tulkitsija oli lukenut nuolenpääkirjoituksessa sanat: »Se päivä, jona Kedorlaomer kärsi tappion.» Mutta myöhempi tulkitsija oikaisi hänen selitysyrityksensä seuraavaksi: »Ne joukot, jotka olivat Inuhsamarin päällikkyyden alaiset» (Inuhsamar oli eräs kuningas Hammurapin alipäällikkö). Täten hän oli armottomasti murskannut ne uudet ja kauaskantoiset hypoteesit, joita toiset assyriologit ensimmäisen tulkitsijan auktoriteetin nojalla olivat rakennelleet hänen »huomiotaherättävän havaintonsa» varaan.
Suureksi osaksi saa väärintulkitseminen selityksensä siitä, että nuolenpääkirjoitusteksti oli vahingoittunut — »jonkin terävän esineen aiheuttamista naarmuista, joko tapaturmasta tai jollakin muulla tavalla», lisää tutkija, joka on selvittänyt kysymyksen ja näillä sanoin antaa meidän ainakin epäillen aavistaa, että on sovellettu lauseita: »Tarkoitus pyhittää keinot.» Tässä oli siis kaksi eri uskoa olevaa miestä vastakkain.
[143] Mina oli eräissä tapauksissa noin 1 kg, toisissa tapauksissa noin ½ kg.
[144] Yrtti, jonka siemenistä puserretaan oliiviöljyn vastikkeena käytettyä öljyä.
[144] Näiden herrojen liikeasiat eivät suinkaan aina olleet kauneimpia. Perhearkistosta on löydetty todisteita sekä oikeista koronkiskuritilityksistä että vielä paljon likaisemmista »geschäfteistä». Siellä oli esim. sopimus, joka tehtiin, kun pankin silloinen johtaja vuokrasi orjattaren eräälle porttolanpitäjälle. Siistiin sopimukseen kuuluu, että siveettömyydenpesän omistajan on päivittäin maksettava kelpo pankkiirille määrätty rahasumma sekä sitäpaitsi 2/3 voitosta. Itse hän saa tyytyä 1/3:aan.
Mahtavan pankkimiehen poika kulki isänsä jälkiä. Häneltä on peräisin sopimus, joka osoittaa, että hän itse otti maksua niiltä, joiden kanssa eräs hänen orjattaristaan selitti harjoittaneensa siveettömyyttä.
[145] Babylonian vankeudessa ollessaan juutalaiset osasivat erikoisesti valvoa etujaan liike-elämässä. Niinpä tapaamme suuren joukon juutalaisia nimiä mahtavan toiminimi Murashshun aikaisista asiakirjoista, jotka ovat säilyneet Nippurissa. Kun juutalaiset saivat Kyyrokselta luvan palata koliinsa Palestiinaan, käyttikin vain pieni osa Jumalan omasta kansasta tätä hyväkseen. Useimmat olivat hankkineet omaisuutta vieraassa maassa ja viihtyivät niin hyvin, että jäivät sinne.
[146] Yksi hopeasikli = noin 20 nyk. Smk.
[147] Teksti on osittain epäselvä.
[148] Sumeerien aikana hedelmällisyyden ja siitoskyvyn jumalatar kuvattiin pienissä savikuvioissa alastomaksi naiseksi, jolla oli tuuhea tukka ja uhkuvat rinnat, joita hän pusertelee käsillään. Samanlaisia kuvia on olemassa rakkaudenjumalatar Ishtarista.
[149] Sellaisia temppeliporttoloita oli useitten vuosituhansien aikana myös Syyrian kansoilla, ja Intiassa niitä on vielä tänä päivänä. Miten inhoittavalta tämä uskonnon yhdistäminen himojen purkautumiseen näyttäneekin meistä, jotka vaadimme miehen ehdotonta puhtautta Korkeimman edessä, niin koettakaamme kuitenkin ymmärtää sitä kuten kaikkea muutakin. Se perustuu siihen, että muinaisina aikoina luonnonvoimat ja etenkin lisääntymis- ja siitosvoima olivat uskonnollisen palvonnan esineinä.
[150] 12:s kuukausi. Vuosi alkoi tavallisesti kevätpäiväntasauksen aikaan.
[151] Ainoa järkevä selitys lienee kai, että sellaista sattuu niin ylen harvoin.
[152] Tällä tarkoitetaan epäilemättä mielenhäiriötä.
[153] Auringonjumala.
[154] Synnyttämisen jumalatar.
[155] Tämä on kreikkalainen muunnos sumerilaisesta nimimuodosta Ziusutra; seemiläinen on Ut-napishti.
[156] Vielä Aleksanteri Suuren aikana Eufratilla ja Tigris-virralla oli eri laskukohdat, jotka sijaitsivat päivänmatkan päässä toisistaan.
[157] Ean sumerilainen nimi.
[1587] »Jumai'äiti», jota palvottiin useissa paikoissa monin eri nimin, kuten Marna ja Makh, ja joka oli erikoisesti synnytyksen jumalatar.
[159] Niinpä on pyrstötähtiä käsittelevään lukuun lisätty, että kun Nebukadnesar I voitti elamilaiset — siis noin vuonna 1130 e.Kr. — näyttäytyi pyrstötähti, jonka sydän loisti kirkkaasti kuin päivä ja jonka pyrstö muistutti skorpionin pistintä. Sitä pidettiin babylonialaisten voiton enteenä.
[160] On kuvaavaa, ellei heidän esim. koskaan onnistunut täysin tarkalleen laskea kevätpäiväntasauksen ja kesäpäivänseisauksen aikaa. Vielä 3:nnella ja 2:sella vuosituhannella e.Kr., joita pidetään babylonialaisen tähtitieteen kukoistusaikana, ilmoitettiin kevätpäiväntasauksen päivämäärä 4—5 päivää liian myöhään. Silloin voi käsittää, että vanhempina aikoina virheet varmaan ovat olleet paljoa suurempia.
[160] Vanhimmat selvästi kirjoitetut havainnot tunnetuista pimennyksistä ovat kolme babylonialaisia kertomusta kuunpimennyksistä vuosilta 721 ja 720 e.Kr.
[161] 4:nnen Mooseksen kirjan 21:14 mainitaan »Herran sotain kirja» vanhan laulun lähteenä. Daavidin valitusvirsi Saulin ja Jonatanin tähden mainitaan 2:sen Samuelin kirjan 1:18 otetun »Hurskasten kirjasta», joka mainitaan lähdekirjaksi myöskin Josuan kirjan 10:13. Kuningasten kirjat viittaavat monta kertaa »Salomon aikakirjaan», »Juudan kuningasten aikakirjaan» tai »Israelin kuningasten aikakirjaan»,
[162] Todistaahan paljon sekin tosiasia, että israelilaiset ovat saaneet ympärileikkaustavan egyptiläisiltä. Kun Josua kehoittaa kansaa ympärileikkaamaan itsensä, hän perustelee tätä toimenpidettä sillä, että siten »torjuttaisiin egyptiläisten pilkka»; ja Herodotos kertoo syyrialaisten nimenomaan sanoneen oppineensa ympärileikkauksen egyptiläisiltä,
[163] Tässä ei voi ryhtyä lähemmin esittelemään Raamatun kertomusta kymmenestä vaivasta. Sanottakoon vain sen verran, että useat niistä ovat varsinkin Egyptille kuvaavia. Niitten kuvailu todistaa siis todellista Egyptin olojen tuntemista. Kertomus Niilin veden muuttumisesta vereksi, joka kuulostaa niin uskomattomalta, saa selityksensä pienen punalevän tai sen tapaisen eliön esiintymisestä, joka toisinaan vielä nytkin voi muuttaa virran veden ihan punaiseksi.
[164] Todennäköisesti Arabian niemimaan lounainen rannikkoseutu.
[165] Muutamia mielenkiintoisia egyptiläisiä ja assyrialaisia muistomerkkejä on hakattu kallioon jyrkkärantaisella vuoriniemellä, joka pistää mereen noin keskipaikoilta Syyrian rannikkoa, joitakin penikulmia Sidonista pohjoiseen. Siitä kulkee ikivanha, kallioon hakattu tie, ja kellä tuo sola oli hallussaan, hän hallitsi myöskin rantateitä, jotka veivät pohjoiseen ja itään Damaskokseen ja etelään Sidoniin ja Tyrokseen. Tänne Ramses II on kolme kertaa hakkauttanut kallioon kuvansa ja piirtokirjoituksia, ja kuusi Assyrian soturikuningasta on seurannut hänen esimerkkiänsä. Läheisyydessä on myöskin Nebukadnesarin piirtokirjoitus. Veistokset ovat nykyisin jo melkein kokonaan tuhoutuneet. Tämän tuhon avustajain joukossa on oma arvosijansa sillä miehellä, joka vuonna 1860 komensi näillä seuduin ranskalaista armeijaa. Hän on osoittanut hyvää makuansa siten, että on alimpaan ja siis helpoimmin saavutettavissa olevaan egyptiläiseen tauluun koristukseksi kaiverruttanut oman sankarinimensä vanhain faaraoiden piirtokirjoitusten päälle.
Parhaiten on säilynyt piirtokirjoitus, jonka Assarhaddon, viimeinen täällä ikuistetuista Assyrian kuninkaista, on kaiverruttanut noin vuonna 670 muistoksi vähän aikaisemmin suorittamastansa Egyptin valloituksesta.
[166] Varmasti ei tiedetä, mitä tuo nitron oli. Ehkä jonkinlaista suolaa.
[167] Mahdollisesti Aigeian meren saarten tai Kreetan asukkaat ovat tämän kulttuurisaavutuksen ensimmäiset suorittajat.
[168] Meidänkin aikanamme on kokeiltu purppurasimpukan nesteellä värjäämistä, mutta menetelmä on käynyt aivan liian kalliiksi.
[169] On epävarmaa, onko foinikialaisten yhteys Kyproksen kanssa peräisin vanhemmilta ajoilta kuin toiselta vuosituhannelta e.Kr. M.m. vanhojen babylonialaisten sivistysesineitten löydöillä on tosin todistettu, että Kypros ja muut saaret jonkin verran aikaisemnin ovat olleet yhteydessä mantereen kanssa. Mutta on paljon todisteita siitä, että heettiläiset vanhempina aikoina välittivät tätä yhteyttä, ja että se tapahtui Vähässä-Aasiassa sijaitsevan Troian kaupungin kautta. Erikoisesti troialaisen ja kyproslaisen saviteollisuuden läheinen sukulaisuus viittaa sellaiseen kauppayhteyteen. Patsaita, jotka esittävät alastonta hedelmällisyyden jumalatarta, joka puristaa käsiään rintojaan vasten, on löydetty sekä Troiasta että Kypros-saarelta, viimemainitusta paikasta suurin joukoin. Bogasköin uudet kirjoituslöydöt todistavat myöskin, että heettiläiset kansat saivat kuparia Kyprokselta. — Myöskin kreettalainen ja vähäaasialais-heettiläinen sivistys näyttävät olevan toisilleen läheistä sukua.
[170] Gibraltarin salmen muinainen nimi.
[171] Muunnos sanasta »foinikialainen».
[172] Vasta myöhään alettiin kreikkalaisen kirjoituksen vaikutuksesta merkitä myöskin vokaaleja, kuten kreikkalaisissa nimissä Ptolemaios ja Kleopatra.
[173] Samoin on käynyt, kun foinikialaista kirjaimistoa on yritetty johtaa kyproslaisesta, kreettalaisesta tai heettiläisestä kirjoituksesta. Eniten huomiota herättäneitä johtoyrityksiä on Flinders Petrien otaksuma, että foinikialainen kirjaimisto olisi syntynyt eräistä »ikivanhoista» geometrisistä merkeistä: puumerkeistä, savenvalajan- ja kivenhakkaajanmerkeistä y.m., joita käytettiin koko Välimeren alueella. Näistä noin kuudestakymmenestä merkistä kuuluisa arkeologi halusi johtaa kaikkien muinaisajan aakkosjärjestelmien kirjaimnuodot. Jokainen kirjaimisto oli muka eri kielien erikoistarpeita silmälläpitäen tehty valikoima näitä merkkejä.
Petrie on harvinaisen etevä arkeologi, mutta kielentutkija hän ei ole. Asiantuntijoiden oli helppo kumota hänen väitteensä tällä alalla. Hänen »ikivanhat» merkkinsä ovat itse asiassa osoittautuneet olevan osaksi niin yksinkertaistuneita hieroglyfejä, että niistä ei ikimaailmassa voisi johtua mitään kirjainta, osaksi yksinkertaisia merkkejä, joilla ei ole kirjoituksen kanssa enempää yhteistä kuin ympyröillä, kolmioilla, tähdillä, risteillä ja muilla sellaisilla merkeillä, joita vielä nykyjäänkin käytetään samalla tavalla. Onpa todistusainehisto, jolle Petrie on perustanut teoriansa, osaksi pelkkiä väärennyksiä, vieläpä niin kömpelösti tehtyjä, ettei ikinä olisi voinut uskoa niiden saattavan pettää niin kuuluisaa muinaistutkijaa. Tähän todistusainehistoon kuuluu nimittäin m.m. eräitä kivensirpaleille piirrettyjä kirjoituksia, jotka hän itse on ostanut muinaisesineitten kauppiailta Kiimasta läheltä Luksoria. Jo sen seikan, että ne ovat kotoisin tästä nykyaikaisesta Egyptin muinaisesineitten valmistuksen kuuluisasta pesäpaikasta, olisi pitänyt saattaa hänet epäluuloiseksi. Mutta kun hän löysi näistä kalleuksista joitakin rakkaan »alkukirjaimistonsa» merkkejä sekoittuneina egyptiläisiin hieroglyfeihin, hänen ihastuksensa voitti arvostelukyvyn, niin ettei hän edes huomannut, miten huonoja jäljittelyjä nämä hieroglyfit olivat.