"Onko linnassa lihoa
Tulian vierahan varahan,
Käkijälle, kuulujalle?
Onko voita vodvarjoissa
Käkijälle, kuulujalle? •
Onko kaloja kaupungissa?"
— "Mulloin kuoli musta ruuna,
Vasta[314] vaipui valkea varsa,
Siikoniemen sillan päähän",
Kovin syäntyi Ruotsin päälle,
— — —
"Laai keijo 9:llä sulalla" j.n.e.
Ampui kirjavahan kivehen,
Meni kivi meren taakse.
Jalo herra J— —
Työnti sotkuen vesille,
Emälinnun poikuehen.
Päivän ampui alatse,
Toisen ampui päällitse,
Kolmannen kohti osasi.
Pani räystähät räpyhyn,
Herran huonehen helyhyn.
Antoi avaimen kätehen
Hopeaiselle tarelkalle:
"Ota kultia kyllältäsi!"
— "Tunnen Ruotsin kullat, hopeat."
Muodoltaan täydellisimpänä Petrin virsi kuitenkin esiintyy Pohjois-Aunuksen runoalueella, jonka toisinnoista seuraava sopinee näytteeksi.[315]
Petri on kuuluisa kuningas,
Herra suuri Suomenniemen,
Piti pilvessä käräjän,
Tarkan tuuman taivahassa,
Sekehessä selvän tuuman.
Laittoi viestit Viipurihin,
Sanomat Savon rajalle;
Viisas on Viipurin isäntä,
Kaunis Matti Lauren poika.
Petri kuuluisa kuningas,
Suuri herra Suomenniemen,
Laittoi viestit Viipurihin:
"Onko linnassa lihoa,
Onko voita vontarissa?"
Viisas Viipurin isäntä,
Kaunis Matti Lauren poika,
Matti varsin vastaeli:
"Mulloin uupui musta ruuna,
Vaipui valkea hevonen,
Mieron mäkeä noustessahan;
Siinä on ruoka vierahalle,
Vierahalle, tulevalle,
Saavalle, käkeävälle."
Petri kuuluisa kuningas,
Suuri herra Suomenniemen,
Tuosta suuttui, tuosta syäntyi,
Murti suuta, murti päätä,
Murti mustoa haventa.
Satuloitsi sa'an hevosta,
Miekoitti tuhannen miestä,
Yhtenä kesäissä yönä.
Mipä oli mäellä mäntylöjä,
Se on merellä purjepuuta.
Laski laivoja merelle
Kuin on sotka poikiansa.
Jo menevi alle linnan,
Alle Viipurin asuvi;
Viisas on Viipurin isäntä,
Kaunis Matti Lauren poika.
Petri kuuluisa kuningas,
Suuri herra Suomenniemen,
Puhui suulla puhtahalla,
Sovinnossa sormitteli:
"Anna linnat liikkumatta,
Hyvän pyssyn pyrkimättä,
Jalon jousen jaukkamatta,
Tinapyssyn pyrkimättä!"
Matti vasten vastaeli:
"Ei sinä pitkänä ikänä
Linna lähe liikkumatta,
Tinapallin paiskamatta,
Tinarullin ruiskamatta.
Kolme on luotia kovia,
Tynnyri teräksisiä."[316]
Pantihin pyssyt pyrkimähän.
Jalot jouset jaukkamahan,
Jaukkoi päivän jaukkoi toisen,
Jaukkoi päänä kolmantena;
Honkahuonehet horisi,
Kirkko kirpitsöin levisi.
Tuohet töhtynä tömisi.
Painoi Matti jo pakohon,
Pisti Matti piilosehen.
Rutjoi Ruotsia rukohon,
Tasapäitä tanterehen,
Lieripäitä liettehesen.
Linnan otti liikkumatta,
Kaiken niemen ottamatta.
Siihen löytyy vielä täydennys eräässä toisessa kappaleessa,[317]
Petro oli kuuluisa kuningas,
Tuosta suuttui, tuosta syäntyi,
Tuosta viikoksi vihastui.
Nosti päivän purjepuuta,
Toisen nosti stiirupuuta,
Kohta kolmannen kohenti.
Laski päivän, laski toisen,
Laski päänä kolmantena
Alle Viipurin vihannan.
Ampui päivän, ampui toisen
— — —
Linnan seinät liikuttihen.
Matti oli kaunis Lauren poiki
Otti kultia kyperän,
Hopeita huopin täyen,
Itse virkki, noin pakisi:
"Petro kuuluisa kuningas,
Sotiherra Suomenniemen!
Ota kultia kyperä,
Hopeita huopin täysi."
— "K—n konna kultihisi,
P—n hopeihisi!
Ruostuneet on Ruotsin kullat,
Saastuneet Saksan hopeat."
Viimeksi ilmaantuu sama runo Vienan läänissä siinä muodossa, kuin Lönnrot sen on useammista toisinnoista kokoonpannut Kantelettaressa (III. n:o 10) nimellä "Viipurin linnan hävitys".[318] Siinä ei ole ainoastaan Jaakko Pontuksen nimi, niinkuin jo Pohjois-Aunuksessa, kokonaan kadonnut, vaan myös Petri näkyy väistyneen Iivana niinen tieltä. Siinä on myös uudempia lisäyksiä, jotka melkein kaikki kansan laulutapaan perustuvat, puhtaasti tarunomaisista runoista, esim. Lemminkäisen äidin varoituksesta (vv. 13-18), Tieran kenkiytymisestä (vv. 23-26), Väinämöisen laivaretkestä (vv. 45-48, 153-4) y.m.[319] Samoin säkeen "Iivana iso isäntä" kertosäe "Meiän kuulu kullan solki" (v. 2) on selvästi Kullervo-runoista lainattu.
Voisi siis ajatella, että myös Iivana nimi on myöhemmin Petrin sijalle sovitettu. Ja sitä arvelua lisäksi vahvistaa se seikka, että "Petri kuuluisa kuningas" vielä Vienan läänissäkin joskus tavataan joko Iivanan rinnalla taikka aivan yksin.[320]
Mutta toiselta puolen on huomattava, että Matti Laurenpoika, joka on Itä-Karjalan, Pohjois-Aunuksen ja Vienan läänin toisintoryhmille yhteinen, tuskin voinee tarkoittaa muuta historiallista henkilöä kuin Matti Laurinpoikaa, sukunimeltä Kruus, joka oli Viipurin linnan isäntänä vv. 1583-1598. Hän oli siis toimeensa nimitetty vuotta ennen kuin tuo kuuluisa Iivana IV, liikanimeltä Julma, kuoli ja saattoivat hänen nimeensä hyvin liittyä kansan muistissa tämän venäläisen hallitsijan suuntaamat yritykset Viipurin linnaa vastaan samoin kuin tämän pojan Feodorin aikuiset hävitysretket, joiden alaiseksi hänen hallitsemansa lääni erittäin v. 1592 joutui.
Sitä mahdollisuutta, että Iivana nimi on voinut pysyä ainoasti Vienan läänissä, vaikka on Petrin tieltä kadonnut etelämpänä, tukee vielä Volmarin linnan nimen esiintyminen täällä alkuperäisessä muodossaan, joka Pohjois-Aunuksessa on aina vääntynyt: "onkos voita vontarissa t. porvalilla?"[321]
Myös muita hyvin alkuperäisiä piirteitä on säilynyt Iivanan virressä, niinkuin sitä on laulettu Latvajärvellä, joka kylä muutenkin on hyvin tunnettu ei yksistään kauniisti kehittyneestä, vaan verrattain vanhanaikuisestakin laulutavastaan.[322]
Meiän Iivana isäntä,
Meiän kuuluisa kuningas,
Laittoi laivoja lahelle,
Niinkuin sotka poikiahan,
Tavi laittoi lapsiahan.
Miekoitti tuhannen miestä,
Satuloitsi sata hevosta,
Niinkuin telkkä tehtyjähän,
Pieni lintu lapsiahan.
Työnsi Viipurin lin—
"Onko linnassa olutta,
Ilman olven panematta,
Iivanalle iltaseksi,
Venäläiselle veroksi?"
Lausui Matti Laurin poika,
Viisas Viipurin isäntä,
Sepä varsin vastaeli:
"Hevot on k— tallilla,
Iivanalle iltaseksi" j.n.e
Meiän Iivana isäntä,
Meiän kuuluisa kuningas,
Murti suuta, murti päätä,
Työnsi linnahan sanoja:
"Onko linnassa lihoa,
Ilman härän tappamatta,
Ilman sonnin sortamatta,
Iivanalle iltaseksi" j.n.e.
Lausui Matti Laurin poika,
Se on varsin vastaeli:
"Akka on vanha kiukahalla,
Kuiva reisi kuorrallettu,
Iivanalle iltaseksi" j.n.e.
Iivana meiän isäntä,
Meiän kuuluisa kuningas,
Murti suuta, murti päätä,
Pani pyssyt pyykämähän,
Jäntehet järäjämähän,
Avokurkut ammomahan,
Alla Viipurin vihannan,
Alla suuren Suomen linnan.
Ampui päivän, ampui toisen,
Jo päivänä kolmantena
Kivet on kirkkoa jälellä,
Patsahat papin tupoa,
Räystähät rämyin menevi,
Torit maahan torkahteli.
Lausui Matti Laurin poika,
Viisas Viipurin isäntä,
Pani avaimet kultaiselle luoalle,
Siitä noin sanoiksi virkki:
"On kaikkia linnassa" j.n.e.
Lausetapa "torit torkahteli" johtuu selvästi Jaakko Pontuksen runosta, vaikka se välillä olevasta Petrin virrestä on pois jäänyt; on kuitenkin mahdollista, että se jonkun muun runon välityksellä olisi tähän paikkaan tullut. Sitä vastoin ei ole satunnaista, että lihaa pyydetään "ilman härän tappamatta",[323] joka vie meidät Varsinais-Inkeriin asti, siis runon leviämis-alueen vastaiseen päähän. Alkuperäinen voi kukaties myös olla, vaikk'ei sitä missään muualla tavata, kuin tässä ainoassa toisinnossa, oluen kysyminen, sillä siihen viitannevat Jaakko Pontuksen runon loppusäkeet, jotka Lönnrotin muistiinpanossa Kesälahdelta eheimpänä esiintyvät.[324]
On olutta juoaksesi,
Saatu mettä syöäksesi,
Ei mesi merestä puutu,
Olut Riian kaupungista.
Jaakko Pontuksen runoa täytyy ajatella välittömästi syntyneeksi Riian linnan valloituksen johdosta eli 1620 luvulla, muuten ei voi selittää liivinmaalaisten paikannimien säilymistä kansan muistissa. Helppotajuisena lauluna se tietysti nopeasti levisi Itä-Suomessa ja tuli kreikanuskoistenkin Karjalaisten kuuluville, jotka sen viipymättä mieleiseksensä muodostivat niiden tietojen mukaan, joita vanhuksilla vielä siihen aikaan oli Iivana Julmasta ja Viipurin linnan isännästä, Matti Laurinpoika Kruusista. Tämä muodostus levisi Vienan lääniin asti, jossa se semmoisenaan pysyi. Mutta etelämpänä Raja-Karjalassa kehittyi Pietari Suuren aikana uusi toisinto, jossa Iivana nimen tunnetumpi Petri syrjäytti, vaan Matti Laurinpoika siitä huolimatta jäi paikoilleen.
Viimeksi on mainittava, että yhdessä Vienan läänin kappaleessa Iivana suorittaa sotaoritta ei ainoastaan "alle suuren Suomenniemen, alle Viipurin vihannan, Ruotsinmaahan rohkeahan", vaan samalla:[325]
Inarehen ilkeähän,
Kuolan linnahan kovahan.
Myös eräässä Pohjois-Aunuksen kappaleessa esiintyy Matti "viisas
Viipurin isäntä, herra suuri Suomenniemen", vielä arvonimellä:[326]
Kova herra Kuolan linnan.
Mainitut säkeet ovat näet jäännöksiä toisesta Jaakko Pontuksen runosta, jota tunnettu runonkerääjämme Taneli Europaeus on löytänyt yhden ainokaisen kappaleen, luultavasti Ilomantsista.[327]
Jalo herra J[aakko Puntus],
Vii[sas Viipurin isäntä],
Savon mahtava majori,
Jok' oli vahva tappelija,
Sorea soan kävijä,
Joka voitti Venäin vallan;
Yks oli jäänyt Koolan linna
Etähällä itämaalla.
Sanoi tuonkin saa'aksensa,
Jopa joutui kulkemahan;
Käkesi välehen käyä,
Tulla jälen tuntuessa.
Tuonnepa viipyi viikommaksi,
Katoi kaikeksi ijäksi.
Tuolla Jaakko jaksettihin,
Herra suuri surmattihin,
Koolan linnahan kovahan,
Ilärihin ilkeähän.
Tämä runo nähtävästi kuvaa niitä onnistumattomia yrityksiä, joita Jaakko De la Gardien ja jo hänen isänsäkin Pontuksen aikana tehtiin Venäjän Lapin valloittamiseksi. Lähinnä sopinee ajatella sitä sotaretkeä, joka Pohjanmaalta käsin tehtiin talvella 1611 Vienan meren rannalle ja Kuolan suuhun; vaan täällä torjuttiin hyökkäys ja itse retki yli tunturien näkyy olleen kovin turmiollinen etenkin ratsuväelle.[328]
Se historiallinen kansanrunous, joka Jaakko Pontuksenpojan nimeen liittyy, täyttää niin muodoin kaikki tämmöisen runouden vaatimukset. Sen perustuksena ovat tositapaukset, joilla on yleiskansallinen merkitys, se on välittömästi niiden vaikutuksesta syntynyt ja se on puhtaasti kansanomainen. Siinä on lisäksi persoonallisena keskuksena isänmaallinen sankari, jonka ympärille jo useampia sekä runomitallisia että suorasanaisia tarinoita alkaa kiertyä. Mahdollisuus kehittyä yhtenäisemmäksi historialliseksi kertomarunoksi ei siitä enää ole aivan kaukana. Ja kukapa tietää, mitä Karjalan kansan vilkas mielikuvitus ja kieltämätön kokoonpanokyky vielä olisi voinut luoda, jos kansanruno olisi saanut häiritsemätönnä elää ja kasvaa, eikä Ison Vihan viikate olisi orastavaa kansallista itsetuntoa rahvaassakin maata myöten tasoittanut.
6. Kaarlo kuningas.
Kaarle XII:n verinen jättiläishaamu ei kuitenkaan ole ohitse kulkenut jättämättä varjoa kansanrunoutemme kuvastimeen, jos kohta Suomen puolella oli kuvaamattomissa kärsimyksissä kyynellähde ehtynyt ja runosuoni kuivunut. Myös rajantakaisiin, Venäjän puolta pitäviin Karjalaisiin vaikuttivat Ison Vihan tapaukset mieltä järkyttävästi ja löysivät vastakaiun heidän vielä elinvoimaisessa runoudessaan.
Lönnrotin Mehiläisessä 1836 vuoden Kesäkuun numerossa tapaamme "Kaarlo kuningas" nimisen runon, joka on pantu kokoon useammista Vienan läänissä muistiinpannuista toisinnoista;[329] myöhemmin se on painettuna myös Kantelettareen (III. n:o 12) nimellä "Kaarlon sota". Se alkaa:
Läksi Kaarlo kaupungille,
Verolle verikäpälä,
Ruotsin murha murkinalle,
Pillomus on Piiterille.
Venäjän väki häntä odottaa tulevaksi yhtä hartaasti, kuin Kalevalassa
Joukahainen Väinämöistä väijyessään:
Illoin ammuin vuotetahan,
Kerran keskipäivälläkin;
ja hänen varalleen, samoin kuin Ilmarisen emäntä Kullervolle:
Ne leipoi kivisen leivän,
Kakun paistoi kallioisen.
Sillä välin on jo Kaarlo kuningas ilmestynyt sinisessä sotilaspuvussaan:
Kaarlo kaukoa näkyvi,
Sinisorkka sinnempätä,
Kahen luotosen lomatse,
Päällitse satamasaaren.
Lihan ja oluen vaatiminen hänen puoleltaan ei oikeastaan kuulu tähän runoon, vaan lienee Lönnrotin sovittama Iivanan virrestä, joka siihen joskus on sekaantunut.[330] Sitä vastoin on runossa oleellinen piirre Venäläisten vastarinta:
Ei ne anna ampumatta,
Eikä syötä syöksemättä,
Ampumalla antelevi,
Syöksemällä syöttelevi.
Tykkitaistelu käy pian Kaarlon laivastolle tuhoisaksi ja hänen itsensä tulee niin kuuma, että hän pyytää kurkkunsa jäähdykkeeksi saada ostaakseen vettä. Kun hänelle vastataan, että laivan alla on sitä kylliksi, hän selittää, että meren vesi on kaikki verellä, ja vannoo, jos vaan hengissä pois pääsee, olla ikänään takaisin palajamatta.
Runo nähtävästi kuvailee Kaarle XII:n Suomeen lähettämän ylipäällikön Yrjö Juhana Maydellin onnistumattomia yrityksiä vasta perustetun Pietarin kaupungin ynnä Kronstadtin, "satama saaren", varustuksien takaisin valloittamiseksi vv. 1704-1706. Siihen on kuitenkin myös yhdistetty suuren Pohjan sodan loppupäätös, niin että sen voi arvella syntyneen, niin pian kuin tämä alkoi olla tunnettu ja kansallekin selvä.
Kysymys on vaan vielä siitä, missä runo on sepitetty? Etteivät Vienan läänin asukkaat ole voineet viehättyä niin kaukaisia tapauksia kertomaan, lienee itsestään ymmärrettävä. Meidän täytyy etsiä runon alkukoti siinä mainittujen paikkojen lähiseuduilta, ja todella löydämmekin Hevaalla Varsinais-Inkerissä toisinnon ilmeisesti samaa runoa.[331]
Venäen kuningas viekas,
Ruotsin rohkea kuningas,
Hiutti vuoen hilpulia,[332]
Sata vuotta saapelia,
Tuhat pyssyjä puhasti,
Tälle maalle tullessahan,
Ihalalle, korealle.
Kulki Kuippanan selälle,
Sai hän Saaren kulmaiselle,
Mittasi meren syvyttä,
Katsoi kaivon korkeutta.
Sanan Saarehen lähetti,
Sanan Saaren vanhemmille,
Teki kirjan kiirehesti,
Paperin pakon perästä:
"Saako tulla Saarenmaalle,
Saako Saarehen sukua,
Ilman pyssyn pyrkimättä,
Tinaluoin loiskamatta?
Annatko avaimiasi,
Lupaelet lukkujasi?"
Vahatukka linnan vanhin
Katsoi kiusin kirjan päälle, Pahasti paperin päälle,
Kirjan vastahan lähetti:
"En anna avaimiani,
En lupaa lukkujani,
Ilman pyssyn pyrkimättä,
Tinaluoin loiskamatta,
Vaskipallon paukkamatta."
Venäen kunervo viekas,
Ruotsin rohkea kuningas,
Pani pyssyt pyrkimähän,
Tinaluoit loiskamahan,
Vaskipallon paukkamahan.
Niin siellä linnan alla,
Siell' on verta päälle polven,
Tahnaa jalan tasan j.n.e.
Paitsi tätä kappaletta on Hevaan puolella vielä kirjaanpantu pari katkelmaa, joissa Saaren eli Kronstadtin ohella on Pietarinkin nimi säilynyt. Toisessa se kohta kuuluu:[333]
Tahtoi tulla tälle maalle,
Tahtoi Saarehen salaa,
Petoksella Petteriin,
Ilman pyssyn pyrkimättä,
Ilman luoin loiskamatta,
Vaskipallon palkkamatta.
Selviä jälkiä siitä, että tämä runo todella on kulkenut tuon pitkän matkan Inkerinmaalta Venäjän-Karjalaan, on säilynyt edellä esitetyssä Petrin virressä. Jo Suomen Itä-Karjalan toisinnoissa esiintyy sekä kiireinen kirjan ja pakollinen paperin lähetys että vaatimus päästä sisään ilman pyssyn pyryämättä,[334] jotka eivät kumpikaan saa selitystänsä Jaakko Pontuksen runosta. Jälkimmäinen piirre tavataan myös Pohjois-Aunuksessa vielä enemmän inkeriläisen mukaisena: paitsi "pyssyn pyrkimättä", myös "tinapallin paiskamatta". Hyvin huomattavaa on, että nämät säkeet eivät esiinny Vienan läänissä Iivanan, vaan Kaarlon nimen yhteydessä, joka myös puolestaan todistaisi, että Petrin virsi on kehittynyt Iivanan virrestä. Sitä vastoin on edellinen piirre säilynyt, paitsi Keski-Aunuksessa, vielä Vienan läänissä Uhtuella, jossa sekä Petri että Iivana ynnä molemmat yhdessä esiintyvät.[335] Jos mainitulla verrattain yleisellä säeparilla, jolle tavataan vastine myös Kaarle herttuan runossa (B. vv. 47-48):
Lähetti kirjan kijruhusti,
Varhain paperin rahdun,
on todistusvoimaa ja jos tahdomme pitää kiinni Iivana nimen vanhemmuudesta Petriin nähden, niin on runojen keskinäinen suhde seuraava. Suomen Raja-Karjalassa on Jaakko Pontuksen runo 1600 luvulla muutettu Iivanan nimelle ja semmoisena kulkeutunut Vienan lääniin. Sitten on 1700 luvulla Kaarlon virsi vaeltanut Inkerinmaita asti saman matkan päähän. Mutta Itä-Karjalassa on Iivanan ja Kaarlon runon sekoituksesta sekä muutamista suorasanaisista muistelmista[336] muodostunut uusi Petrille omistettu runo, joka vuorostaan on lähtenyt liikkeelle pohjoista kohti, tavoittanut Vienan läänissä sekä Iivanan että Kaarlon virret, ja niihin toisinaan uudestaan sekoittunut, voimatta niitä kuitenkaan enää, niinkuin etelämpänä, kokonaan syrjäyttää.
Jälkenä Kaarlon virren kauttakulusta lienee lisäksi Pohjois-Aunuksen Petrin virressä loppu, jossa kuvataan Matti Laurinpojan pakoa ja Ruotsin "tasapäitten l. lieri-päitten" ruhjomista. Samantapaisia mainesanoja Ruotsin sotureille tavataan näet Kaarlon virren toisinnoissa, vaikkei Kantelettaren kokoonpanossa, esim.[337]
Myssypäit' on myllistetty, Pyöräpäitä pyöritetty, Lakkipäitä langetettu.
Tai:
Lankeavi lakkipäitä,
Pyöräpäitä pyörittävi;
Kehräpäitä kellittävi.
Paitsi tätä Kaarlon virttä löytyy Varsinais-Inkerissä vielä toinen historiallinen runo, joka luultavasti on samoilta ajoilta.[338] Sitä lauletaan aivan yleisesti Soikkolassa ja vaikka vaillinaisemmin myös Narvusissa; mutta Hevaalla on siitä enää hyvin vähän jälkiä, niin että sitä, samoin kuin Elinan surmarunoa Vesilahdella, voi pitää paikallisena lauluna, joka ei ole syntymäsijoiltaan ulommaksi siirtynyt.
Alkusäkeistä ei heti saa selkoa, kumpainen sotapuolue on päällekarkaajana, niissä näet esiintyvät rinnan:[339]
Venäjän kuningas viekas,
Herra viekas Venhäläinen
ja:
Ruotsin rohkea isäntä t. kuningas,
joskus sekaisinkin:[340]
Ruotsin viekas Venhäläinen.
Milloin jompikumpi kansallisuuksista yksin esiintyy, niin se on aina Venäläinen. Runon jatko kuitenkin myöhemmin osoittaa, että tässä täytyy olla puhe ruotsalaisesta päällikköstä, joka:[341]
Hypitti hevosiahan,
Kankaroitti kaarojahan,
Hallia hevosiahan,
Ruskehia ruuniahan,
Valkehia varsojahan,
Meiän maalle tullessahan,
Meiän maalle mairehelle,
Iloiselle Inkerelle,
Leveälle leipämaalle,
Kaunihille kakkumaalle,
Soreahan Soikkolahan.
Sitten kuvataan, kuinka hän täällä:
Mittoi meret miekkoillahan,
Arvoi arsinaisillahan,
Tempoi tervanuorillahan,
Tuon sai syvää merta,
Tuon syvää, tuon hyvää,
Kolkanpään kylän kohalta,
Väärnojan kylän väliltä,
Harjavallan hartialta,
Nenovehen niemyeltä.
Tuohon leirinsä levitti,
Tuohon laati laakerinsa.
Tuossa seisoi seitsen vuotta,
Katseli kaheksan vuotta;
Söi lehmät levätessähän,
Lampahat lamoessahan.
Pitkällinen odotus ja katseleminen on joskus seuraavilla säkeillä esitetty:[342]
Katsoi ilmat, katsoi kalmat,
Katsoi mättähät merestä,
Katsoi Iivanan mäelle,
Katsoi Narvan kallahille;
Iivanan mäki iloisa,
Narvan kaunis kallahainen.
Vielä kerrotaan mitenkä:[343]
Tuohon saivat Saksan laivat,
Vierivät Viron venoset,
Tuossa ohrat ostettihin,
Tuossa kaurat kaupattihin,
Rukihit lunastettihin;
Kauravakka kaksin ruplin,
Ruisvakka yhdeksin ruplin.
Mutta vihdoin saapui vihollinenkin:[344]
Jouduit Moskovan molotsat,
Kaaduit Kaprion kasakat,
Iivanlinnan isvossikat.
Tuoss' alkoi sota sotia,
Tuohon leiri leikottihin,
Alkoi tappelu tasoa;
Laakeri laotettihin.
Että voitettu oli Ruotsalainen, ilmoitetaan nimenomaan yhdessä
Narvusin puolen toisinnossa:[345]
Vasta Ruotsi voitettihin,
Sotajoukko saatettihin.
Lopussa on kuvaus hirveästä verilöylystä:[346]
Äijä heitä leikattihin,
Viel' enemmin ammuttihin,
Paljo virtaa pakeni,
Enemmin jokea juoksi;
Niin tytyi joki mokoma,
Selvä virta seisattaigi.
Sai kuulu kuninkahille,
Linnan herroille helinä,
Paljon tietä pappiloille;
Alkoi kurtella kuningas,
Linnan herra henkäellä,
Pappi paljo huokaella:
"Jo väsy väkemme meiän,
Katoi kallis armiomme."
Välistä esitetään sodan yleinen päätöskin:[347]
Venäen kuningas viekas,
Otti suotta Suomen linnan,
Kiusin Viipurin kivessä,
Nauruin otti Narvan linnan.
Että runo on Länsi-Inkerissä ja nimenomaan Soikkolan niemekkeellä syntynyt, osoittavat selvästi siinä esiintyvät paikannimet. Tänne vievätkin meidät sotatapaukset v. 1708. Maydellin sijaan asetettu uusi perin kykenemätön ylipäällikkö Yrjö Lybecker oli tehnyt hyökkäysretken Länsi-Inkeriin ja vallannut muun muassa Kaprion linnan. Mutta siellä sai hän onnettomuudekseen käsiinsä myös erään suunnitelman, joka ilmaisi Venäläisten muka olevan hankkeissa suurilla sotajoukoilla katkaista hänen paluumatkansa. Asiasta enempää selkoa ottamatta hän kiiruhti pikamarsseissa Kolhanpään eli Harjavallan niemekkeelle, jonka läheisyydessä tiesi ruotsalaisen laivaston olevan. Täällä piti hänen kuitenkin viipyä kokonainen kuukausi, ennen kuin sai väkensä laivoihin sijoitetuksi. Mutta kaikki hevosensa, 5000 luvultansa, täytyi hänen teurastuttaa, kun ei voinut niitä mukanaan kuljettaa. Sitä paitsi jäi häneltä myrskyn tähden rannalle vielä 800 saksilaista sotamiestä; nämät todella joutuivat taisteluun vihollisten kera, jossa he mitä urhokkaimmin pitivät puoliansa ylivoimaa vastaan yhdeksän tuntia, kunnes heidät voitettiin sekä suurimmaksi osaksi surmattiin.[348]
Mainittu kansaa hämmästyttävä hevosten paljous kuvastuu heti runon alussa. Ja sitä seuraava meren mittaaminen viittaa laivastonkin ilmaantumiseen paikalle. Jälkeen jääneiden soturien verinen ottelu paikalle vihdoin saapuvain Venäläisten kanssa esitetään hyvinkin elävästi. Ainoa tositapaukseen soveltumaton piirre on seitsemän, kahdeksan vuoden aika leirin pidossa. Mutta sehän on kansanrunon omaista; ja kuukauden aika tuntui sotaväen rasittaman kansan mielestä kylläkin pitkältä.
Kuvaavinta molemmissa Kaarle XII:n aikuisissa runoissa on se, ettei niissä kerrota voitollisen Venäjän yrityksistä, vaan tappiolle joutuvan Ruotsin hyökkäyksistä, vaikka laulajat olivat edellisen vallan puoltajia. Eroituksen molempain taistelevain välillä on kansa osoittanut hyvin oivaltavansa antamillaan mainesanoilla "viekas" ja "rohkea". Ja ne olivat jälkimmäisen viimeiset ponnistukset, jotka karjalaisissa Inkerikoissa herättivät halun omintakeiseen ja välittömään historialliseen runoiluun.
7. Loppukatsahdus historiallisiin runoihin.
Nyt voimme uudistaa kysymyksen: osoittavatko Suomen kansan tositapauksia esittävät runot vähälukuisuudellaan ja vähäpätöisyydellään historiallisen käsityksen puutetta?
Ainesten jakautuminen eri aikakausille: kristinuskon maahan tuonnin,
Nuija-sodan ja Kaarle herttuan, Kustaa Aadolfin ja Jaakko de la Gardien
sekä Kaarle XII:n ja Pietari Suuren ajoille, ei ainakaan todista, että
Suomen kansan runoudessa peräti puuttuisi historiallinen käsite.
Entä ainesten laatu? Sitä oikein arvostellaksemme on meidän luotava vertaileva silmäys läheisen ja yhtäläisissä oloissa eläneen Ruotsin kansan samanaikaisiin tuotteihin.[349] Ruotsalaisissa ritariballaadeissa esiintyvistä historiallisista aiheista huomattavimmat ovat, paitsi (sivulla 140) mainittua kahta naisen ryöstöä, Birger Jarlin pojan kuningas Waldemarin ja hänen tanskalaisen puolisonsa Sofian perheelliset välit ynnä niistä johtuvat selkkaukset. Näiden ohella voidaan osoittaa joitakuita samantapaisia seikkoja vähempiarvoisista ylimyksistä runoon pannuksi. Niitä esittäväin ballaadein rinnalla, jotka lisäksi ovat paremmin tanskan- kuin ruotsinkielisinä säilyneet, ei Elinan surmarunon yksinäisenäkään tarvitse hävetä; historiallisen tapahtuman laatu on kaikissa aivan sama, yksityistä elämää kosketteleva. Mutta suomalaisella puolella painaa vaa'assa myös Piispa Henrikin surma, jonka tapaista legenda-runoa ei Ruotsin pyhimyksistä paljoa rikkaampi tarusto ole luonut.
Vielä on Ruotsalaisilla useampia lauluja ratkaisevista tappeluista keskiajan lopulla ja uuden ajan alussa, niinkuin Brunkebergin 1471, Brännkyrkan 1518 ja Stångebron 1598.[350] Näiden kansanomaisuus on kuitenkin enimmiten vielä epäilyttävämpi kuin Kaarle herttuan runon, joka on lähimpänä vastineena Suomessa. Niin tarinantapaista ja kuitenkin täysin historiallista kansanrunoa, kuin Jaakko Pontuksen Riian-retki, ei niiden joukossa ole ainoatakaan.
Jos taas ainesten lukua tahdomme koneellisesti laskea, niin saamme suomalaisista runoista kokoon kymmenkunnan. Ruotsalaisten ainesten määrää ei ole aivan helppo tarkalleen sanoa; saammeko sen nousemaan kaksinkertaiseksi suomalaisiin verraten, riippuu siitä, missä määrin otamme lukuun ruotsinkielellä luultavasti löytyneet, vaan yksistään tanskankielellä säilyneet ainekset, sekä miten asetamme rajan kansanrunon ja yksityisen sepittämän välille.
Vertaus Ruotsin ja Suomen kansan historiallisten runojen kesken, etenkin jos vielä otamme huomioon, että edellinen on ollut suhteellisesti johtavassa asemassa, ei siis suinkaan ole Suomalaisille masentava. Kaikista vähimmän voi huomata minkäännäköistä eroitusta näiden kansojen historiallisessa käsityksessä.
Loppupäätökseksi täytyy tulla, että Suomen kansa, sen maantieteelliseen, valtiolliseen ja yhteiskunnalliseen asemaan katsoen, on runollisesti käsitellyt historiallisia aiheita sen verran, kuin kansanrunolta yleensä voi odottaa. Suuremman historiallisen kertomarunon vaatiminen niissä oloissa, joissa se on elänyt, menee yli mahdollisuuksien.
Kykyä ei ainakaan voi väittää Suomen kansalta puuttuneen laajemmankin kokonaisuuden käsittämiseen ja luomiseen. Sillä tämän työn se on todellisuudessa suorittanut ilmankin historiallisia aiheita. Siitä ovat todistuksena ne runojaksot Väinämöisestä ja Ilmarisesta sekä Lemminkäisestä, jotka se pelkistä mielikuvituksen aineksista on osannut yhteen kutoa. Ja näiden Kalevalan-aineisten ohella löytyy vielä yksi yhtenäinen runojakso, Suomen kansan raamatun-aineisista runotiedoista koottu Luojan virsi, joka seuraavassa tutkimuksessa tulee esitettäväksi.
VIITESELITYKSET:
[1] S. 102.
[2] S. 176-7.
[3] 1832, n:ot 41-42.
[4] Sen voi päättää Kantelettaren toisintosäkeestä Inkerin virren lähesviimeiseen säkeesen. "Toinen lahjoja jaettu" (III, s. 250), joka perustuu tähän käsikirjoitukseen; Gottlundin ja Lönnrotin kirjaanpanoissa on: lareltu eli ladeltu.
[5] Antiqvariska Samlingar III, s. 763-8 (Muinaismuisto-Yhdistyksen hallussa).
[6] Gottlund kirjoittaa: "kurjan orja dike". Oikaisu on t:ri A.E. Niemen Virittäjässä 1900, s. 19.
[7] T:ri Niemen mukaan (sam. s. 20) se nykyisin kutsutaan nimellä Leetimäki eli Paavonmäki, jota vastoin Gottlundin mainitsema Yläkylän Karjuveräjänmäki varsinaisesti tunnetaan "Helka-vuoren" nimellä.
[8] "Till en sandkulle, som kallas Iso hautan piää."
[9] Otava II, s. 13, 15; vrt. Hels. Morgonbl. 1832, n:o 42.
[10] Juhana Fonselius nimisen kirkkoherran huomauttaa Gottlund Otavassa (II, s. 29) olleen Sääksmäellä vv. 1735-1741 (pitää olla: 1733), mutta ei ole hänen ajaltansa löytänyt tällaista asiata tuomiokapitulin pöytäkirjoissa.
[11] T:ri Ilmari Krohnin tiedonanto; vrt. Suomen kansan sävelmiä I, n:o 166 ja Runosävelmiä n:o 11 stereotypeeratun Kalevalan Selityksissä.
[12] Maist. Severi Nymanin tiedonanto; oli usein lapsena kuullut.
[13] Huomattava kuitenkin on, että Gottlundin, niinkuin myös tuntemattoman, käsikirjoituksessa esiintyy kaunissa yhdellä i:llä. Mutta Lönnrot kirjoittaa loppumuistutuksessa: "joka radin välillä sanotaan: kauniissa joukossa". Kantelettaren nuottiliitteessä on hän säkeen muuntanut kuuluvaksi: kaunonen joukko.
[14] Hels. Morgonbl. 1832, n:o 42.
[15] M. M. Y:n kok. 72, s. 9.
[16] Niin esim. Gottlund kirjoittaa: neiro, neiron. Lönnrot taas: neito, neidon, joista ainoasti keskimmäiset muodot ovat todella kuultuja. Gottlundin teksti Otavassa eroaa, toisinaan hiukan hänen säilyneestä käsikirjoituksestaan (kts. Mataleenan virttä vv. 21, 65-66); mahdollisesti on hänellä ollut toinenkin, kadonnut kirjaanpano.
[17] Eroavaisuuksia Otavaan painetussa: 2. Elkäs eäntämme hävetkö — 3. Vaikk' on — 4. pirisemässä — 5. Virret — 6. käjen — 7. helkyttellä — 8. pehkineet sanella — 9. Ruotin ruakoisten - 11. vaikkajoille — 12. Käykäm' — 13. morsiameks — 14. täysi — 15. markan — 16. siltaa — 18. männäksemme — 18, 19. Jumaloihiin.
[18] Lönnrotin myöhempiä päällekorjauksia: 1. Ruvetkasme, rohjetkasme — 2. Älkäs — 5. heittäjällä t. heittäjillä — 7. helkytellä — 8. sanella — 9. ruokosten puhella — 10. uikkaella — 11. vaikkaella — 12. Käykäm s. sinelle — 13. morsiameksi — 14. Tehkäsme sininen silta — 18. Tuokam s. seulan — 19. markan — 18, 19. Säkeet merkitty 1; siis edelle.
[19] Vareliusen korjaus: Heikot virret heittiöillä, on mahdoton, sillä vaikka laulajat voisivatkin kutsua itseään enemmän kuin vaatimattomasti "heittiöiksi", eivät ainakaan saata virsiään tunnustaa "heikoiksi". Säe on turmeltunut seuraavien säkeiden vaikutuksesta. Jo Gottlund huomauttaa, että tässä voi olla kysymyksessä laulaja tahi "virren heittäjä".
[20] Käen, merihelmet — — urvut, vasken ovat joko kaikki korjattavat yksiköllisiksi taikka myös kaikki monikollisiksi, jolloin annas mun sijassa täytyy ajatella olleen jonkun sanan merkityksellä alkakaamme.
[21] Sopii myös korjata: sininen — punainen. Uikasme selittää Varelius merkitsevän kulkekaamme (uiden?) tai, Gottlundin mukaan, olevan saman kuin liikatkaamme s.o. laulakaamme, laulain tehkäämme. Kumpikaan selitys ei tyydytä. Mordvan kielessä on t:ri H. Paasonen huomauttanut löytyvän sanan ui-fta-m, joka merkitsee aloitan.
[22] Wiedemannin virolaisessa sanakirjassa tavataan merehelmes merkityksellä: Bernstein.
[23] Lönnrot huomauttaa nimenomaan, että ainoasti kunnialliset ja siveät neitoset saivat ottaa osaa tähän pyhään juhlaan.
[24] Lönnrot Helsingfors Morgonbladissa; vrt. Niemi Virittäjässä 1900, s. 33.
[25] Esim. Juhannus jumalten seppä (Lönnrot, Q. 27; Ahlqvist, B. 290); Hiietkin hikoelevi, Jumalatkin lämpiävi (Lönnrot, A. II. 10, n:o 2), jossa pahan ja hyvän vastakohta ei ole pakanuuden aikuinen; köyhien ja vaivaisten kutsuminen Jumalisten juominkihin (kts. Kalevala 20: 6, 565), joka perustuu raamatulliseen vertaukseen.
[26] Neovius, n:o 677, Sakkulasta.
[27] Neovius, n:o 832, Sakkulasta.
[28] Reinholm, XII. n:o 40, Lempaalasta.
[29] Kts. Käkisalmen albumissa Itä-Rajalta (1894) tutkimusta: "Neito ja lohikäärme".
[30] Sopisi tosin myös ajatella, että Helka-virsien alkusanat ovat aiheuttaneet yllämainitun runon syntymisen idempänä. Vaan todistaa ei ole voitu, että niitä siellä olisi ollenkaan tunnettu. K.A. Franssilan väitöskirjassa Iso tammi liitteineen (s. 120) on verrattu säettä: Jumaloitiin mennäksemme, länsi-inkeriläisen tammenrunon säkeesen: Menin juottohon Jumalan, mutta tälle löytyy täydellisempi vastine säkeessä: Jumalisten juominkihin (kts. ed. siv. alh.).
[31] M. M. Y:n kok. 72, s. 20.
[32] Virittäjä 1900, s. 20.
[33] T:ri Niemi (sam. s. 51-52) tosin huomauttaa lättiläisten tavasta Juhannuksena koristaa piha lehtipuun oksilla ja käydä poimimassa Juhanneksen kukkia, joita sekä taikoja varten että seppeleiksi päähänsä käyttävät, mutta niiden levittämisestä tielle tallattavaksi ei ole tietoa.
[34] Kts. Geijer och Afzelius, Svenska folkvisor, ny uppl. utg. Bergström och Höijer n:o 85, II. s. 333; Grundtvig, Danmarks gamle Folkeviser n:o 98, II. s. 530; F.J. Child, The English and Scottish popular ballads n:o 21, I. s. 228; E. Rolland, Recueil de chansons populaires VI; sekä G. Doncieuxin tutkimusta aikakauskirjassa Revue des traditions populaires 1891, s. 257.
[35] Kts. Mark. 15: 40-16: 9.
[36] Luukk. 7: 36-38.
[37] Mark. 14: 3; Math. 26: 6-7.
[38] Joh. 12: 1-3; vrt. 11: 2, jossa se jo ennakolta mainitaan.
[39] Vincentius Bellovacensis, Speculum historiale IX, s. 93; myös Jacobus a Voragine, Legenda aurea, c. XC.
[40] G. Stephens, Ett fornsvenskt legendarium I, s. 263 (Samlingar utgifna af Svenska Pornskrift-Sällskapet IV).
[41] Rolland, VI. s. 14 (k); vrt. s. 19 (m). Keskisoinnun sijaan on käytetty loppusointua.
[42] Koko säejakso m:n mukaan; k:ssa on ainoasti ensimmäinen säe kahdesti uudistettuna.
[43] Tämä säe sekä seuraava m:n mukaan; k:ssa Mataleena kolmannella sanalla peittää kasvot kaapullansa, neljännellä nousee paikaltansa ja viidennellä menee kotiansa.
[44] Kuusi säettä (Mit' oot — — synneistäsi) m:n mukaan; k:ssa on ainoasti kaksi säettä: "Riittää, Mataleena, olet saanut anteeksi; mutta kuitenkin seitsemäksi vuodeksi j.n.e."
[45] Rolland, VI. s. 21 (n).
[46] Doncieux, s. 268.
[47] Rolland, VI. s. 27 (r) ja 22 (o). Keskisoinnun sijaan on näihinkin loppusointu sovitettu.
[48] Bois de Beame (Luolan metsään).
[49] Toisin: puun lehdillä (Rolland VI. s. 26, p.).
[50] Tämäkin tavataan kansanlauluna Katalooniassa (Doncieux, s 269) mutta erilaisena ja verraten vähän Raamatun kertomuksesta poikkeavana, niin ettei voi päättää sen vaikuttaneen germaanilaiseen kansanlauluun eikä päinvastoin. Että sen loppuun joskus jo sielläkin on liitetty joku säe Mataleenan virttä, ei todistane muuta kuin että tämä yhdistys on hyvin luonnollinen ja helposti mieleen johtuva.
[51] Haupt und Schmaler, Volkslieder der Wenden I. n:o 290; toisinto II. n:o 197.
[52] Doncieux, s. 259; Child V. s. 288.
[53] Child, n:o 21, I. s. 232.
[54] Child, n:o 20.
[55] Child, I. s. 219.
[56] Doncieux (s. 271-2) pitää sekä englantilaista että vendiläistä runoa, joka kuitenkin on eriävämpi, skandinaavilaisesta johtuneina; jälkimmäinen olettaminen lienee ainakin mahdoton runojen yleiseen kulkuun nähden.
[57] Grundtvig, III. s. 889.
[58] Grundtvig, II. s. 531, Sv. B (= Atterbom, Poetisk Kalender 1816, s. 20); vrt. Sv. C (= Geijer o. Afzelius, n:o 85).
[59] O:n mukaan; B: kahden.
[60] Nämä kaksi säettä O:n mukaan lisätty.
[61] Grundtvig, n:o 98 A ja B, joista jälkimmäinen on muistoonpantu Färön saarilla tanskankielellä. Sitäpaitsi löytyy vanhempi kirjaanpano Färön omalla murteella.
[62] Joh. 20: 16.
[63] Grundtvig, II. s. 530 (Ruots. G). Magdalena sanan väännöksenä on myös pidettävä ruotsalainen refrängi (Ruots. C): Solen skiner öfver enen (Aurinko paistaa yli katajan!).
[64] Grundtvig, II s. 533-6 (Ruots. A. ja D.).
[65] Sam. (Färöl.).
[66] Sam. (Ruots. A; vrt. G).
[67] Sam. esim. Ruots. O: löf på lindeträden — som … vid kungens ord, dagg på lindelöfven — klara vin; F: knoppar uppå linderna — mandelen fin, daggdroppar uppå gräsena — mjöd och vin.
[68] Sam. Tansk. B: dit Brød, dit Vin; A: det Vin.
[69] Sam. Ruots. D: törnen och taggar; O. linderötter.
[70] Norjalaisillakin se joskus tavataan: kampestene små — dynene blå (Grundtvig III. s. 891).
[71] Grundtvig, II. s. 535-6.
[72] Sam. (Ruots. A).
[73] Suomen Ruotsalaisten toisinnoissa ei sitä kuitenkaan löydy (kts. Album utgifvet af Nyländingar VI. s. 227; Nyland III. n:o 32, s. 105).
[74] 6. G(ottlundin käsik.): Palki (pain. Polki) polki permannolta; T(untemattoman): Polki Palki permanojta; L(önnrotin): Palkit polkit permantonsa. — 8-15. Järjestys L:n ja T:n; G. 13-15, 8-11. — 20. G: kuvan siaansa (pain. siansa); L: kuvan siansa; T: kuva Sijanssa. — 22. G. ja L.: muoto; T: muoton. — 23. G: karmina; L: kadonunna; T: kadonu. — 24. T: kiskon; G ja L: kisko. — 25. T: hopen; G: hopeeni; L: hopea? (vrt. kaikilla hopia v. 15). 33-34. Ainoasti G:lla, puuttuu L:lla ja T:lla, — 33. [kin] on pantu täytteeksi, koska on mahdoton sanoa, onko luettava pivoni, niinkuin muoto vaatisi, vai pivosi, joka on ajatuksen mukaisempi. — 34 G:n käsik.: kannikselle, pain. kanniksella. — 37. G:n kk: Iseni, pain. Isäini; L: Isäni; T: Isänsä.— 43. G: Isäis; L: Isäsi; T: Isäni. — 47. T: sanelle; G ja L: sanelen. — 53-58. Järjestys G:n ja L:n; T:n: 53, 56, 55, 58, 57, 54. — 61. T: täuden; G ja L: täysi. — 62. G: jalat; L: jalahat; T: jalaat. — 64. L ja T; G: Jesus. — 65. Puuttuu G:n käsik. — 66. Puuttuu G:n pain. — 69 1/2. G lisää: Joka porton käutäväksi.
[75] Une imitation amplifiée, avec des details d'une vive et étrange couleur locale (Doncieux, s. 261).
[76] Paldani, n:o 1 b.
[77] Vanha Kalevala 32: 1-8; vrt. Uusi Kalevala 50: 1-16.
[78] Tömeroos ja Tallqvist, n:o 72; Porkka, 1. n:o 140, Hevaalta; vrt. m.m. vielä: Porkka, III. n:o 109 Soikkolasta ja Alava, 1892, n:o 157 Narvusista.
[79] Reinholm, XI. n:o 333. Kuvaus kulutuksesta Karjalan kannaksella kuitenkin tavallisesti rajoittuu kuusiin vyöllisiin ja viisiin vitjoihin sekä Katrinan että Marketan runoissa. Kynnyksen kulutus helmoilla ja orsien seppelillä esiintyy kuitenkin muutamassa Marketan runon kappaleessa: Ahlqvist, A. n:o 275, Sakkulasta. Kts. myös Ad. Neovius, Ur Finlands historia, publikationer ur de Alopaeiska pappren, s. 813.
[80] Lönnrot, Q. n:o 85, luultavasti Enosta ja Karttunen, n:o 197, Suuloasaaresta Pohjois-Aunuksesta; vrt. vielä Lönnrot, A. II. 3, n:o 43, Vuonnisesta Vienan läänistä, joka on yksin määrännyt Lönnrotin yhteensovituksen Vanhassa Kalevalassa.
[81] Cajan, n:o 169, Latvajärveltä, samoin Polén n:o 180. Sitävastoin Lönnrotin Kantelettareen painattama "Katrinan kosiat", joka ilmoitetaan olevan Suomen Karjalasta, on pantu kokoon eri toisinnoista, joista yksi (Lönnrot, E. n:o 195) tuo esiin Katrinan kotikanasen nimen ilman kotona olon kuvausta ja toinen (Lönnrot, U. n:o 61) tämän kuvauksen sovitettuna Marketan nimelle, jolle sitten ilmestyvät Katrinan kosiat.
[82] Suurin vaikeus on määrätessä Katrinan runon alkuperäistä muotoa. Kantelettaren painetussa samoinkuin enimmissä Varsinais-Inkerin ja Karjalan kannaksen kappaleissa kerrotaan syynä, miksi hänen niin kauvan täytyy olla kotona naimatonna, että hän on siivoton; niin pian kuin hän rupeaa peseytymään, saa hän monelta taholta kosijoita. Kuitenkin on sekä peseytyminen sulhasia miellyttääkseen jo Virossa tavattava (kts. Franssila, Iso tammi, s. 230) että erittäin eri paikoista tulevat kosijat virolaisista Salmen y.m. kosintarunoista johtuneet; ne ovat voineet runoon liittyä vasta sen levittyä Länsi-Suomesta Itä-Suomeen ja Inkeriin. Runon alkuperäistä ajatusta kukaties edustavat muutamat länsi-inkeriläiset toisinnot, jotka kertovat että Katrinan kauvan kotona oloa ei isä eikä äiti pane pahakseen, vaan: "Alkoi vertoa vellon nainen, Siit' vast' vertoi vello itse" (esim. Alava, 1892, n:o 157).
[83] Kts. E.N. Setälän vasta mainittavaa tutkimusta, Länsi-Suomi II. s. 16-17, 31.
[84] Esim. Porkka, II. 215, Narvusista. Joskus esiintyy myös linnassa likatti, esim. Europaeus, III. 3, n:o 208, selitetty: legat.
[85] Esim. Ahlqvist, A. 258 Sakkulasta; vrt. 539 Lempaalasta, jossa myös on säilynyt muoto: "kolmas herra näillä mailla".
[86] Niistä kaikista puuttuu alkuperäinen johdanto ja enimmissä käy Laivaretki edellä; sen sijaan on loppuosa laajempi sen kautta, että surma tappaa ainoasti yhden pojan kerrallansa.
[87] Saxbäck, n:o 316 Vuoleelta ja Saukko, n:o 7 Kurkijoelta, — Polén, n:o 111, Itä-Karjalasta. — Polén, n:o 186 ja Europaeus I. n:o 49, samoin.
[88] Myös Pohjois-Inkerissä kerran: Pajula, n:o 89, Vuoleelta.
[89] Siinä tapauksessa tietysti on olettaminen, että samoja lyyrillisiä runoja on aikoinaan länsimurteenkin alalla laulettu, vaikkei siellä ole ainoatakaan senkaltaista runoa löydettävissä. Itäsuomen lyyrillisten runojen syntyperä on kuitenkin kokonaan tutkimaton, niin että on vielä aikaista tehdä mitään pesäjakoa mahdollisten länsisuomalaisten ja varmasti löytyvien virolaisten ainesten välillä.
[90] Polén, n:o 192, Itä-Karjalasta sekä Törneroos ja Tallqvist, n:o 37, Varsinais-Inkeristä, Kts. O. Relander, Kuvakielestä vanhemmassa suomalaisessa lyyrillisessä kansanrunoudessa, s. 64-66.
[91] Polén, n:o 108; vrt. n:o 199: "Anna vettä juoakseni!" — "En anna vettä, enkä kättä, enkä tiellä tervehyttä."
[92] Europaeus, G. n:o 485.
[93] Lönnrot, A. II. 6. n:o 66, Latvajärveltä ja A. II. 5. n:o 49, Lonkasta. Vrt. Kalevala 27: 91-2.
[94] Saxbäck, n:o 499, toisinto: Pajula, n:o 693, Vuoleelta; vrt. myös Groundstroem, n:o 144, Narvusista, jossa sitä nimitetään "emännän lauluksi".
[95] Porkka, I. n:o 246 ja Alava, 1891, n:o 1289; vrt. myös Groundstroem, n:o 16.
[96] 1. (Porkan) mukaan; A(lavalla): synniin (= syntinen) vaimo. — 10. A:lla puuttuu. — 11-12. A:n mukaan; P: Suutari sulloin poikoi, Kupernaatti Narvoin herra. — 16, 18. A:lla puuttuu. — 19. A:n mukaan; P: Löyhyten helmoista. — 20-21. Nk. 11-12. — 29. P:n mukaan käy edellä kertomus (oik. Neitsyt Maarian) omenan syömisestä ja raskaaksi tulemisesta; sitten seuraa: M. tuli s.v. — 30. A:n mukaan; P:lla puuttuu. — 33-34, 36. A:lla puuttuu. — 37. P:lla puuttuu. — 38. A:n mukaan; P: neito kauno. — 41-44, 48-54. A:lla puuttuu. — 45-47. P:lla puuttuu.
[97] J. Peet, 1879, n:o 257 ja melkein sama E.K.S. 4:o 2. s. 268 (A. Grenzstein, 1872, n:o 3), molemmat t:ri J. Hurtin kokoelmissa.
[98] Hurt, II. 20. s. 660 (J. Tammann n:o 24) ja II. 14. s. 259 (J. Ney n:o 2).
[99] Tarton oppineen virolaisen seuran kokoelmissa E H 62. IX. n:o 18.
[100] Child, I. s. 198-200.
[101] Sitä lähinnä on eräs englantilainen (Child, I. n:o 17 "Hind Horn"), jossa myös odottava on ainoasti kihlattu, jota vastoin Saksassa ja kaikkialla muualla on kysymys jo vihitystä vaimosta.
[102] Grundtvig, n:o 387 A (Axel Olrikin toimittamassa uudessa sarjassa II, s. 8).
[103] Langmand — Inger-lille — Thoer l. Thoerd.
[104] Her Peder.
[105] Käsik. erehdyksestä Kiersten, joka on Laamannin sisaren nimi.
[106] Svenska fomsånger I, n:o 24.
[107] Tässä kappaleessa myös mainesanalla rikas, niinkuin Tanskassa.
[108] Sen lähteenä on tanskalainen "Rosengaard och Hillelille" (Grundtvig, III, s. 57, n:o 124), joka on muutenkin siinä määrin Inkerin runon kaltainen, että toisen täytyy olla osaksi toisen mukaelma. Kuningas Valdemarilta voittaa Rosengaard lautapelissä Hillelillen. Neidolta sitten kysyy, kuinka kauan hän suostuu odottamaan ja saa vastaukseksi: 15 vuotta. Sitten neidon veljet rupeavat häntä naittamaan rikkaalle Valravnille. Kaksi päivää on jo häitä juotu, kun pieni renkipoika tulee ilmoittamaan, että laiva näkyy salmessa, kultaisin ja viherjäisin (ruotsalaisessa: silkkisin) purjein, ja että Rosengaard itse on laivassa. Morsiustaloon viedessä sitten morsian karkaa, niinkuin ylempänä. — Erimielisyyttä on vaan siitä, kumpi runoista on katsottava alkuperäisemmäksi. Kts. Olrik, sam. s. 4 ja Schück, Svensk historisk tidskrift 1891, s. 298-9.
[109] L.W. Fagerlund, Anteckningar om Korpo och Houtskärs socknar (Suomen Tiedeseuran Bidrag'eissa XXVIII) s. 192, n:o 3.
[110] 1-2. Järjestys L(önnrotin); G(ottlundilla) 2-1 sekä niiden edellä sama säe kuin 21; T(untemattomalla) ainoasti 21 ja 2. — 3. L:n mukaan; G: ketkyä (sel. kätkyveehen); T: kätkejälle. — 4. G, L ja T: Ison kimpun. — 5. L:n mukaan; G ja T: Suuren sormuksen. — 8. G ja L: keseä; T:lla puuttuu. — 11 1/2. L:lla lisäsäe: Kaiketi kadonneheni. — 13-14. Järjestys G:n; L:lla 14-13. — 17. G ja T: valeh kirja; L: valhekirjat. — 20. G. ja T: paimen luissa; L: paineloissa. — 21. G:lla yksistään tässä paikassa. — 22. G: Väein vietiin viintupa (sel. vihkitupaan); L: Väen vietiin viintupahan; T: Väen vietiin vihintupaan. — 25-28. Kts. runon jälkeen seuraavaa selitystä, — 32. G ja L: itään, länteen; T: itän, lentän. — 40 1/2. G:lla välissä: Erikki vehä ritari. — 42. Kts. runon jälkeen seuraavaa selitystä, — 44. G ja L yhtäläisesti; T:lla puuttuu. — 53. G: naeru-miehein (seil lankomies); L: näädäntiehen. — 56. G ja L: juotu; T: juonu. — 57. G: lareltu; L: ladeltu; T: jaettu. — 58. G. L ja T: annettu.
[111] Berner, n:o 58.
[112] Porkka, I. n:o 270.
[113] Europaeus, III. 3. n:o 248 ja Alava, 1891, n:o 1297.
[114] "Kaikkia häpäisi", laulajan selitys; vrt. Helka-virren vv. 25-8.
[115] Alava, 1891, n:o 1315 ja Porkka, I. n:o 473; vrt. III. n:o 62, Soikkolasta, jossa ne ilmestyvät Saaren neidon kosinnan ja Kulta-neidon taonnan välillä, kuitenkin ilman nimeä.
[116] Europaeus, J. n:o 435.
[117] Itse nimi Tuurikkainen kuuluu kuitenkin toiseen runoon, joka vastaa Kalevalan runoa Kullervon sisaresta.
[118] Reinholm, XI. n:o 349; sama Europaeus, J. n:o 286.
[119] Europaeus, III. 2. n:o 5 ja J. n:o 37-1; toiset kaksi (sam. III. 2. n:ot 270 ja 291) ovat keskeneräisiä.
[120] Myös lintuparvi tavataan kerran Hevaalla (sam. III. 3. n:o 24); muuten on Inkerissä tarkemmin määrätty joutsenjoukko.
[121] Törneroos ja Tallqvist, n:o 217 ja Europaeus, III. 2. n:o 215; kolmas kappale (sam. III. 2. n:o 50) on aivan lyhyt ja sekava.
[122] = ritari? B: Rahamies maanitähan.
[123] B: Kapaloiss' on kauppa tehty.
[124] B: Mikä myttynen meressä?
[125] B: vävyni.
[126] A: omani.
[127] A: Luoja laitteli hyvästi; seuraavat säkeet puuttuvat kokonaan.
[128] Ahlqvist, B. n:o 72.
[129] Kts. Länsi-Suomi II, s. 18-19.
[130] Illustrerad svensk litteraturhistoria 1. s. 152.
[131] 1. L: Annikkainen; G: Annukainen. — 8. G. neiren; L. neitte. — 11-14. Järjestys G:n; L:lla: 11, IS, 14, 12. — 15. L:n mukaan; G:n käsik. pello-paita, pain. pelto-paitain. — 17. L: hamehen; G: hameeni. — 18. L:n ja G:n käsik.; mutta painettu: kullattua.
[132] Lönnrotin siihen liittämistä Helka-virsien loppusanoista kts. seuraavaa lukua. Lönnrotin lisäämistä välisäkeistä on huomattava ainoasti: Jätti pienen pellapaian (s.o. lapsen!), joka johtuu väärinkäsityksestä.
[133] R. Hausen, Bidrag till Finlands historia I, s. 369, 376.
[134] Porkka, III. n:o 202. Kts. J. Krohn, Kalevalan toisinnot II. 1, s. 66, n:o 189 ja Franssila, Iso tammi s. 156.
[135] Porkka, I. n:o 278: toisia lueltakoon: Porkka, I. n:o 279 (B); Groundstroem, n:o 30 (O) ja Alava, 1891, n:o 1301 a (D); Putkonen, n:o 10 (E); yllämainittu Soikkulan toisinto on merkitty S:llä.
[136] Vrt. eräässä pohjois-inkeriläisessä toisinnossa tämän säkeen muotoa: Meren tuul' on turvanani (Saxbäck, n:o 720). Muualla ei säe esiinny Annikaisen runossa.
[137] Porkka, I. n:o 280, Medussista.
[138] Europaeus, III. 3, n:o 186.
[139] Alava, 1891, n:o 671. Narvusista.
[140] Esim. Porkka, II. n:o 174, Narvusista; III. n:o 470, Soikkolasta.
[141] Europaeus, J. n:o 432 ja Alava, 1894, n:o 414.
[142] Tämä ja edellinen säe esiintyvät ainoasti tässä kappaleessa, edellinen myös "Maien" runossa (Porkka, I. n:o 289).
[143] Tai: Turun (Europaeus, III. 2, n:o 99, Markkovasta, itäisimmästä Inkeristä).
[144] Tai: Saaren (Saxbäck, n:o 195, Vuoleelta).
[145] Esim. Europaeus, III. 2 n:o 113 Markkovasta ja Saxbäck, n:o 247 Vuoleelta. Molemmissa esiintyvät omituiset loppusäkeet: Eikä Anni suuta anna, Meren ahven antelevi; jälkimäisessä on vielä säilynyt kuvaus: Kesät syötin kellerihin, Talvikauet kammarihin.
[146] Kts. Franssila, Iso tammi ss. 282-4.
[147] Polén, n:o 187 ja Lönnrot, Q, n:o 62, Ahlqvist B. n:o 169 Ilomantsin tienoilta.
[148] Tästä ynnä neljästä seuraavasta säkeestä yhdessä neidolle lausutun varoituksen kanssa löytyy toisinto myös Ahlqvistin kokoelmissa (B. n:o 63 luult. Ilomantsista).
[149] Alkuansa kirjoitettu: V. v. vesille, sitten korjattu: Venehejnsä, vaan poispyhitty; viimein vesille sanan päälle kirjoitettu: elonsa.
[150] Näitä loppusäkeitä tavataan joskus muihinkin yhteyksiin sekaantuneina, esim. Andberg, n:o 9, Th. Hultin n:o 6 sekä Neovius, Ur Finlands historia s. 812.
[151] Sekä Kurun kieli että tupakat löytyvät myös eräässä katkelmassa Jaakkiman tienoilta (Lönnrot, E. n:o 428).
[152] Kts. Stereotypeeratun Kalevalan Selityksiä s. 172. Lieneekö pilven nostaminen luoteesta ja, lännestä missään yhteydessä pilven nousemisen kanssa samoista ilmansuunnista Helka-virressä?
[153] Tosin toisella palstalla, niin että se ehkä voi olla eri runokin, vaikkei ole uutta runoa osoittavaa viivaa käsikirjoituksessa.
[154] Oikeastaan eri runoa, kts. Pajula, n:o 612, Vuoleelta.
[155] Kantelettaren alkuperäisessä käsikirjoituksessa on säkeitten järjestys: 39, 43, 40-42, 43; josta näkyy, että ensin on ainoasti säe: Kesti toivovi keseä lisätty tämän lyyrillisen runokappaleen eteen.
[156] Suomen Museo 1898, ss. 1-2, 5-6.
[157] III. n:o 13, v. 2 ja n:o 38, v. 2.
[158] Myös Lönnrot, U. n:o 4 on Venäjän, eikä Suomen Karjalasta. Se on kirjoitettu irtonaiselle lipulle, jolla myös on venäjän-karjalainen runo Kaarlon sodasta.
[159] Arvidsson, n:o 105, II. s. 166.
[160] Kts. X. "Frithiof på hafvet."
[161] 28. L: hikos; G:n käsik. hikkoi, pain. hikois. — G: juostuansa; L: juostessansa, — 30. G: herantiestä; L: heranteesta. — 33. G:n mukaan; L: Kasvoi sihen tuomo k. — 38. G: onnen; L: oksan. — 39: G ja L: lemmen.
[162] Ahlqvist, A. n:o 31, Pyhäjärveltä; toisintoja: sam. n:o 372, Raudulta; Sirelius, n:o 20, Pyhäjärveltä; Slöör, IX. n:o 11, Lempaalasta; Saxbäck, n:o 193, Vuoleelta.
[163] Alava, 1891, n:o 1301 b; Borenius, E. III. kokoelmassa; Porkka, I. n:o 318. Että sen ja edellä painetun runon välillä on todellista yhteyttä, osoittaa Lönnrot, Q. n:o 362 Enosta (vrt. myös S. n:o 118). Siinä venemiehet lähettävät sukimansa ja pesemänsä Hiiden hirven juoksemaan sinne, kussa kyyt olutta juovat, madot vierrettä vetävät, jonkatähden emäntäraukat vähemmän olutta saavat. Sama painettuna: Kantele IV. s. 26 ja Loitsurunoja s. 145 "Oluen sanat."
[164] 3-4. B:n mukaan; P: varvut — järvet; A:lla puuttuu. — 6-7. A:n mukaan; B ja P: Koreahan t. Korkeahan kornitsahan. — 9. P: vieryttä; A ja B: verryttä. — 10. B ja P; A: Ampui. — 12-25. P:lla puuttuu. — 16-19, 21-23. B:lla puuttuu. — 27. A:n mukaan, samoin kuin koko loppu; B: raitaisehen; P:lla puuttuu. — 28-33. B: Otti kaatui maito maahan sekä B ja P: tuohon kasvoit puut punaiset, Puut punaiset, maat siniset. Nämät säkeet kuuluvat oikeastaan runoon retkestä ihmemaalle, joka on tullut Inkeriin Viron puolelta; yhdistystä hirvi — puut ei siis voi verrata samanlaiseen yhdistykseen Helka-virressä. Yhtä vähän merkitsee virolaisperäisen Ison tammen runon sekaantuminen A:n alkuun. Omituista vaan on, että vielä eräässä Vienan läänin toisinnossa (Europaeus, K. n:o 85) olutta juovan kyyn ja vierrettä vetävän madon veristä kasvaa kaunis tammi; hirvi on kuitenkin kadonnut ja sen sijalla Väinämöinen kiskoo kärsän käärmeeltä, pään madolta.
[165] Kts. Franssila, Iso tammi ss. 388, 358, 375.
[166] Lönnrot, A. II. 8, n:o 11.
[167] Ahlqvist, B. n:o 33.
[168] Lönnrot, Q. n:o 282.
[169] Lönnrot, A. II. 6, n:o 91; vrt. Franssila, sam. s. 404.
[170] Kts. Lönnrot, Loitsurunoja s. 286.
[171] Ahlqvist, B. n:o 115, Suomen Karjalasta.
[172] Polén, n:o 100, sam.
[173] Krohn, n:o 7093, sam.
[174] Polén, n:o 97; vrt. 103, sam.
[175] 41. G ja L: siaani. — G: majaini; L: majaani. — 43, 47. L:llä puuttuu. — 50. Tämän jälkeen on L:lla vielä uudestaan säkeet 43-44.
[176] Myös runon hirvestä ja tuomesta, jonka Lönnrot on väliltä pois eroittanut, on Varelius arkkijulkaisussaan koettanut liittää Annikaisen virteen sepittämällä pitkän yhdistävän runokappaleen, johon ajatuksen sai Gottlundilta (kts. Otava II. ss. 23 ja 44).
[177] Neovius, n:o 914.
[178] Lönnrot, Q. n:o 312.
[179] Virittäjä 1900, s. 34 ja ss.
[180] Kts. s. 13.
[181] J. O. I. Rancken, Några traditioner från Vörå (ylipainos Vasabladetista), Vasa 1862, s. 13.
[182] Rolland, VI. s. 42.
[183] Kalevalan Karjalaisuus, s. 64.
[184] Edellä käy: itki; huomaa alkusoinnunkin puute, joka johtuu muutoksesta: Jeesus — Kiesus.
[185] Mahdollisesti kuitenkin muoton' (Mat. 22).
[186] Mahdollisesti myös hopehen' (Mat. 25).
[187] Myös Ink. 32 on vielä korjattunakin virheellinen; mutta kukaties on se toisin korjattava, esim. Katsoi läntehen, itähän. Käsikirjoitusten lukutapa: katsoi itään, k. länteen on jo siitä syystä mahdoton olettaa alkuperäiseksi, että h kahden ääntiön välissä yleensä on säilynyt.
[188] Muudan mahdollinen poikkeus tulee vast'edes puheiksi. Muuten tämä koskee myös loitsurunoja. Tosin Franssila (Iso tammi s. 472) luettelee joitakuita loitsuja, joiden arvelee levinneen Itä-Suomesta länteen. Mutta useimmat ulottuvat ainoasti savolais-alueelle. Ainoasti yksi vertailuista, Haudan syntyä koskeva, kohdistuu länsimurteen alueelle, mutta siinä on yhtäläisyys ylen vähäinen, minkäännäköistä johtopäätöstä oikeuttaakseen: nimetön akka tulee _pajan ovelle < tietäjä eukko Marketta vie poimimansa lastut sepän pajaan (sam. s. 344, 334).
[189] Virossa on uudempi kansanlaulu verrattain heikko.
[190] Esimerkki semmoisesta on Miniän runo (kts. Lönnrotin Mehiläinen 1836 Maalisk.), josta löytyy monta toisintoa.
[191] II Kalevala, s. 42, 149; saksal. käämi. s. 56-7, 224-5.
[192] U. K. 3: 21-2 ja 6: 23-4. Lönnrotin yhdistys perustuu harvinaisiin sekamuotoihin, joissa Joukahainen ja ampuja Lappalainen tavataan toistensa sijalla.
[193] Europaeus, Pieni runonseppä, ss. 9-13; Kanteletar, (3:as painos) III. n:o 69.
[194] Laiha poika Lappalainen tavataan Itä-Karjalassa, jossa kertomus Väinämöisen ampumisesta ensinnä ilmestyy, joskus myös Hirven hiihtäjän runossa, jonka alku on Lauri Lappalaisen runon kaltainen (esim. Basilier, n:o 90, 159 ja Krohn, n:o 7558); tavallisempi on siinä kuitenkin Kauppi Lappalainen.
[195] V. K. 23: 422; U. K. 43: 384 ja 10: 73.
[196] Journal des Savants, 1889, s. 673.
[197] Tämän ja seuraavan suhteen kts. Scriptores rerum Svecicarum medii aevi II. ss. 270-343; Henrik Schück, Meddelanden från det litteraturhistoriska seminariet i Lund IV. Knut Stjerna, Erik den Helige, en sagohistorisk studie (Lunds Universitets Årskrift 34. 1. n:o 2); E.N. Setälä, Piispa Henrikin surmavirsi (Länsi-Suomi II).
[198] Vrt. esim. Eerikin elämäkerrassa: coadunato exercitu et assumpto secum ex ecclesia Upsalensi beato Henrico Episcopo, versus Finnones expeditionem dirigit; ja Henrikin: assumpto secum ab ecclesia Upsalensi beato Henrico collectoque exercitu contra nominis Christi et populi sui inimicos _expeditionem dirigit.
[199] Opera selecta I. s. 107.
[200] Suomen Muinaismuistoyhtiön Aikakauskirjassa I. s. 74 löytyvä ruotsinnos Scriptores rerum Svecioarum kokoelman painettua tekstiä on sovittanut tähän paikkaan nimen mainitun teoksen rivinalaisesta muistutuksesta "Lalli, nomen occisoris servant carmina Fennonum vetusta"; sen mukaan myös O. A. Forsström, Suomen Keskiajan historia s. 55.
[201] Painettu teokseen Scriptores r. S. II. s. 336-7.
[202] S.o. pohjoiseen osaan Varsinais-Suomea.
[203] Dissertatio gradualis Wirmoensis in Finlandia territorii memorabilia continens II. s. 2.
[204] "Colloqium quod rhytmo Fennico ad posteros transmissum ita sonat."
[205] K. Grotenfeltin julkaisema Suomi-kirjassa III. 1. s. 266, sekä Setälän n:o IV.
[206] "Lapsi, joka tuskin osasi puhua" tavataan tässä kohden Lallin emännän asemalla myös eräässä toisessa käsikirjoituksessa, joka on säilynyt Palmskiöldin kokoelmissa (Setälä, n:o VI). Se on lyhyt ruotsinkielinen muistiinpano, jossa suomalaisesta runosta ainoasti mainitut kaksi säettä esiintyvät.
[207] Opera Selecta I. s. 102 (Setälä, n:o I).
[208] Runoi wijsa — — Tvast-Finnobus satis nota.
[209] Setälä, n:o II B ja III.
[210] Sam. n:o 2 A.
[211] 1. A ja B: pyhä. — 6. Setälän sel. pinnalliset — lihavat. — 7. A:n mukaan; B: yxi vuotiset. — 9. A: Heinäricki ja Hendricki; B: Henderjki. — 11, 20. A: riddari; B. rijdari. — 18. A: Tiettämähän; B: tetäm mähän. — 19. A: mukaan; B: Cappelja Rakendamahan. — 22. A: veickosemi; B: veikosenj; vrt. suffiksi -mi A 32, 84, B 32; -ni B 84; -ni ja. -mi B 110. — 26. A: lohen, B: Lähden; A ja B; tottele, pitkän ja lyhyen äänteen merkit ovat usein sekaisin. — 29. A: iälellen; B: jällilen. — 32-33. A: Pilti ja vantti sekä corkuhinen, mutta ainoasti tässä paikassa, seuraavissa niinkuin aina B: pildi ja vandi ynnä corkuhujnen. — 36. A ja B: perällensi. — 38-45. A ja B: 41-45, 38-40. — 51. A: Jäliesänsä; B: Jällisänsä. — 54. A: Otzansa virgottamahan; B: otzahansa, vjrvotamahan. — 65. A: Tacoa lähden; B: takoja Lähdet; vrt. hämäl. toisinnossa: On lalli lahden tacana, Hyvä neuvo niemen pääs. — 68, 71. A:n mukaan; B: pennjngit. — 75. A ja B: Parku. — 79. A:n mukaan; B: sirgotelepi. — 87. A: kacun; B: cakon. — 97. A ja B: kalia maallen. — 102. A:n mukaan; B: Savu sauvan somman tjestä. — 106. A: Cainalosza. — 111, 113. A: tacga ja takoa; B: taka. — 112. B:n mukaan; A: kilpeä kivestä. — 115-6. -ni. sekä A että B. — 119. A:n mukaan; B: caunjhisti. 158. B:n mukaan; A. segasta. — l65 A:n killdinä, B: ejldinä; vrt. mots, gild = ylpeä. — 166. B:n mukaan; A: torittansa. — 170-74. A:n mukaan; B: Imejnyit — cajken camaran — luista eranut. — 190. A: satuttele; B: sattutek. — 193. A: parca; B: parka.
[212] — nec remotissimae esse aetatis — (Opera selecta I. s. 105).
[213] Lönnrot, Suomi 1856, s. 56; vrt. Setälä, s. 5.
[214] Vrt. Florinusen sananlaskua: Lalli etzi lackians, lallin lacki pään laella.
[215] Vrt. runoa Lempäälän kirkon palosta ja uusien kirkonpaikkojen määräämisestä arpomalla, siten että tulipalosta pelastuneet pyhimysten kuvat asetetaan lautalle, joka lasketaan järveen aaltojen ajeltavaksi. Tästäkin 1400 luvun alkupuolella sepitetystä, tavallansa historiallisesta runosta löytyy esitys tekijän jälkeenjääneissä Kantelettaren tutkimuksissa, mutta koska sen säilyneet katkelmat ovat vailla runollista arvoa, edustaen sitä paitsi enemmän Paavo Korhosen tapaista kuin varsinaista kansanrunoilua, ja koska lisäksi siitä jo on olemassa painettu tutkimus Suomen Museossa (1894, s. 157), on se tästä teoksesta jätetty pois.
[216] Sekin ajatus näkyy kuitenkin jo Varsinais-Suomessa toisen rinnalla kehittyneen, kts. Muinaismuistoyhtiön Aikakauskirja III, s. 104.
[217] Kts. Niemi, Vanhan Kalevalan eepilliset ainekset n:o 8, vv. 62-72.
[218] Knüpffer, Tarton kok. EH 62. VIII. n:o 7.
[219] Niemi, VKEA. n:o 112, tv. 50-2.
[220] Sam. n:o 16, vv. 24-7.
[221] Sam. n:o 66, vv. 52-55; n:o 64, vv. 5-8.
[222] Lähempänä säettä 96 on kuitenkin länsisuomalaisen Tapanin virren säe: (Kuin tuo veitenpää vesonne), Jot' on vuosi vuoleskeltu (esim. Lönnrot, S. n:o 154).
[223] Esim. Gottlund, n:o 464, Juvalta.
[224] Setälä, n:o III.
[225] Länkelä, VII. n:o 11; vrt. Groundstroem, n:o 242.
[226] Borenius, I. n:o 42, Suurjärveltä.
[227] Niemi, VKEA. n:o 272, v. 46.
[228] Esim. Europaeus, G. n:o 656. Vrt. Ruma Ruotsi, palkan piika Iro-neidon l. Neitsyt Maarian runossa (Europaeus, H n:o 155).