Kellarikerroksessa: Viisinäytöksinen näytelmä

KELLARIKERROKSESSA.

VIISINÄYTÖKSINEN NÄYTELMÄ.

Elvira Willman-Eloranta.

Ensimmäisen kerran julkaissut
Vihtori Kosonen 1907.

Näyttelemisehdoista on sovittava tekijän kanssa.

HENKILÖT:

LAITINEN, ajuri.
LAITISKA.
OSKAR }
HENNA }
SIGRID } heidän lapsensa.
SELIM }
ROSA }
ANNETTE, Laitiskan sisar, ravintoloitsija.
AIRI, hänen lapsensa.
ALMA }
LIISI } naimattomia naisia.
NANNA }
VIKSTEDT, teol. kand.
EDGAR HISINGER, varatuomari.
GEORG TAUBE, pankin virkamies.
MIKKO HÖIJER, ylioppilas.
HEINONEN, suutari.
FIINA, hänen sisarensa.
AUGUST ANNALA } työmiehiä.
VIKTOR SOININEN }
ERKKI, raitiotievaunun konduktööri.
POLIISI.
LAITISEN KOLME PIENEMPÄÄ LASTA.
KANSAA.

Aika nykyinen, tapahtuu Helsingissä.

Ensimäinen Näytös.

Piha. Perällä oikealle portti, josta näkyy katu, jonka toisella puolella kohoaa komea kivitalo, jonka seinään on kirjoitettu "Isänmaa" Sanomalehden toimitus. Perällä vasemmalle on kaksikerroksinen puurakennus, jonka kivijalassa on ovi, josta johtaa kaksi porrasta alaspäin. Oven kohdalla on kirjoitettu seinään "Talonmies" oikealle, vasemmalle on kirjoitettu "A. V. Heinonen, jalkineitten tekijä." Oikealla kiviseinä, ja rappeutunut puurakennus, jonka oven pielessä on silittäjän kyltti allekirjoituksella "Alma Sandberg, Pesoa ja kiiltosilitystä". Vasemmalla on korkea lauta-aita sekä talli ja muut ulkohuoneet. Piha on ahdas ja alaspäin luisuva.

1:nen KOHT.

Alma ja Liisi oikeanpuolisen puurakennuksen ikkunassa. Sanni ikkunan alla. Liisi on solakka ja vaaleaverinen, kasvonpiirteet hienot vaan elähtäneet. Alma on tumma ja punakka, vartalo liian lihava, puku huolimaton. Sanni on ruma ja keskivärinen, hermostuneen näköinen.

SANNI.

Naurakaa te vaan minulle, mutta sen sanon teille, että minä vaikka ryömimällä tahdon tästä liejusta päästä. Millä te luulette voivanne itseänne elättää, kun tulette vanhoiksi!? Ei herrojen antirahoilla pää-omia koota. Vai luotatteko te luitten kokoomiseen hyyskien alta!?

LIISI.

Mitä sinä nyt siis aiot tehdä?

SANNI.

Minä menen neuloma-oppiin.

ALMA.

Onko sinulla rahaa pankissa maksaaksesi kurssisi?

SANNI.

Minulla on neljäkymmentä markkaa!—Jos en osta uutta talvisakettia, voin suorittaa niillä rahoilla kurssimaksun—ja jos elän taitavasti, niin ansaitsen sen ajan ruokani—jonka käyn opissa. Sitten kyllä tulen toimeen.

ALMA.

Mutta jos kurssissa saavat tietää, millä tavalla ruokasi ansaitset, niin sinut potkitaan ulos ovesta.—

SANNI.

Mutta minä en sittenkään heitä tuota tuumaa. Minä olen väsynyt tähän elämään, sillä minä olen siksi liian kunnollinen ihminen.—

ALMA.

Sano, että "affäärisi" on alkanut käydä huonosti.—

SANNI.

Te sydämettömät!—Te luulette, että kaikilta ihmisiltä on häpeän tunto hävinnyt niinkuin teiltä. Mutta minussa, minussa on häpeän tunnetta. Minä en ole ammattiani valinnut kevytmielisesti———vaan pakosta— sittenkun tuo polyteknikkolainen minut petti.—

LIISI.

Et kevytmielisesti? Frågas billigt. Miksi seurustelit polyteknikkolaisten kanssa?

SANNI.

Voinko minä uskoa hänestä pahaa kun hän ei ollut koskaan ennen sopimattomasti käyttäytynyt—vaikka hän eräänä sunnuntaina, kun herrasväki oli poissa——oh———sitä roistoa.———

ALMA.

Vääryyttä minullekin on tehty. Vaan minä en aio tulla hulluksi kuin sinä! Neuloma-oppiin.—Jaksatko sinä neuloa!? Neulo vaan—mutta minä en ainakaan aio vähästä palkasta tappaa itseäni herrasväen rimpsujen silityksellä. Viime vuonnakin oli pääni auki kuusi kuukautta.— Luuletko, että se voimia lisää—ja jos nytkin tulen työstä hikiseksi, niin rupeaa päätäni heti pakottamaan.—En ole niin terve kuin miltä näytän.—Kaikesta tästä saan kiittää tuota perämiestä, joka palveli samassa laivassa kuin minä. Mitä pikkukaupungissa kasvanut ihminen suurkaupungin elämästä ymmärsi—ja minulla ei ollut rasvaisia päiviä sen kasvatusäitini luonakaan. Nälkä ja vilu ja raha minut sokaisi.

SANNI.

Sinä suostuit hyvällä, vaan minulle on tehty vääryyttä. Minä en ole ikinä tästä elämästäni pitänyt.———

LIISI.

Tahdot sillä sanoa, että me siitä pidämme! Noh, on se yhtä hauskaa kuin neuloa makasiineissa 1:25 pennillä päivässä.—Ainakaan en minä viitsi itseäni tylsistyttää ja rääkätä neulomahevosena.—Saada finnejä kasvot kirjavakseen ja harmaan ihovärin.—Jos minä olisin ollut rikas, olisin ollut mieluummin laulajatar.—

SANNI.

Pyrithän teatteriin.

LIISI.

En kelvannut enää sinne, kun olin ollut tarjoilijana "Café Suédoissa".

SANNI.

Niinkuin se olisi ollut syy. Sinulla ei ollut lahjoja.

LIISI.

Oli. Olisi minulla ollut yhtä hyvä ääni kuin Aino Achtélla ja vartalo— mutta kohtalo sorti.

SANNI.

Kustansihan tukkukauppias sinulle laulutunteja.—

LIISI.

Mutta tekikö hän sen ilmaiseksi?—Menetin hänen tähtensä ääneni.— Mutt'ei maksa vaivaa puhua siitä.—Kosk'en saanut nousta maineen kukkuloille, luisuin alaspäin, sillä muuripruukkia en viitsinyt äitini tavalla kantaa talonisäntien kostuttamiseksi—en—enkä mennyt työläisvaimona kurjuudella tapettavaksi.

SANNI.

Mutta minä menen vielä kerran naimisiin—sanoihan lääkäri, että kolmen vuoden perästä olen terve—ja sitten muutan maalle—kotipaikalleni. —Siellä on minulla sisar torpan emäntänä—eikä siellä kukaan minua tunne eikä pilkkaa. Siellä saan vielä itselleni kunnon miehen ja kauniita lapsia.—

ALMA.

Kyllä vielä kyllästyt torpanemännän siveelliseen köyhyyteen.—

LIISI.

Sinä et viihdy talonpoikien seurassa—et—

SANNI.

Hyvästi!—Minä sittenkin näytän, että minäkin osaan elää kuin muut ihmiset.—

LIISI.

Lycky tykö! Mistä saat kunnon ihmisen luona asunnon, jossa voisit työtä tehdä ja ottaa vastaan työnantajia. Mistä neulomakoneen?—Tule meille —meillä on uutta hyvää likööriä—ja linnunpaistia.—Sinä olet hassu, jos et ymmärrä, että se on yhdentekevää miten elää. Onnettomuudeksi se sittenkin on. (Sanni pois). Sanni rukka uskoo mailman parannukseen nöyrtymisen ja kristillisen siveellisyyden kautta. Tyhmää uskoa. Kah Nanna!—Mitä sinä tiedät?

2:nen KOHT.

Edelliset ja Nanna perästä alakerroksesta paitsi Sannia.

NANNA.

Mitenkä jaksatte?

ALMA.

Hyvin!

LIISI.

Sinä olet kihloissa!

NANNA.

Niin, Erkin kanssa.—Erkki on kyllä köyhä, hänellä on 80 markkaa kuussa, kun hän on vaan raitiotievaunun ylimääräinen konduktööri— mutta minä neulon koruompelua—ja Erkki antaa rahoja hiukan lisään. Nyt Erkki on hakenut itsensä raittiusseura Aamuruskon huoneuston vahtimestariksi—jos hän sen paikan saa, pääsemme naimisiin, sillä minä voin hoitaa sitä virkaa, kun Erkki on konduktöörinä.—

LIISI.

Jos raittiusseura Aamuruskon jäsenet saavat kuulla, mikä sinä olet ollut, niin—ajavat sinut ja Erkin pois.

NANNA.

En usko.———

LIISI.

Joka uskoo, hän tulee autuaaksi.—

NANNA.

Te ette usko, ett'ei meillekin voi onni koittaa—mutta minä en olekaan niin epäuskoinen kuin te.—

ALMA.

Vai niin.—Me emme rakenna tupaamme juoksevalle hiekalle, niinkuin virressä veisataan.—Milloin herrasväki viettää häitä?

NANNA.

Sitte, kun Erkki on saanut paikan.—

ALMA.

Ja siihen asti aiot elää kuun paisteella.—

NANNA.

Minä neulon koru-ompelua—ja Erkki auttaa ja sitten koetan saada jotain lainaksi.—

ALMA.

Panet kesäsakettisi talvikorjuun—panttikonttooriin?—Tuolla tulee ihmisiä—maisteri Vikstedt—joka käy köyhyyden majoissa— siveellisyyttä saarnaamassa.—Käänny hänen puoleensa.—

3:s KOHT.

Vikstedt, Annala ja Soininen tulevat perältä alakerroksesta.

VIKSTEDT.

Hyvät ystävät, kristillinen siveellisyys on niin tärkeä meille kaikille, että sen hyväksi on meidän annettava kaikki voimamme alttiiksi.— Tahdon painaa mieleenne muutaman sanan.—Eläkää itsekieltäymisessä, niin teistä tulee hyödyllisiä kansalaisia.—

SOININEN.

Kyllä—mutta siinä löytyy niin monta mutkaa.—

VIKSTEDT.

Siitä sanon.—Eläkää Herran pelvossa—niin tulette vahvoiksi.—

SOININEN.

Mutta luonto on ankara.—

VIKSTEDT.

Meidän tulee hillitä luontoamme ja välttää ajan kaksikielistä oppia, joka luonnollisuuden viehättävässä muodossa johdattaa meitä intohimojen pyörteeseen, joka lamauttaa toimintaamme, sillä vaistojemme tyydyttäminen on se, joka meidän henkisiä voimiamme riuduttaa ja lopullisesti murtaa.

ALMA.

Jesus. Kuinka se lyö flinttiin!—

VIKSTEDT.

Olisin hyvin kiitollinen, jos hankkisitte tilaajia sanomalehdellemme "Isänmaa."—Suomen kieli—Suomen kansallisuus—kansalaisten edistyminen kristillisessä siveellisyydessä on lehtemme ohjelma.— Suosittelen ilmoitusosastoamme.—Emme ilmoita väkijuomia.— (Hyvästelevät).

4:s KOHT.

Edelliset paitsi Vikstedt, myöhemmin Henna. Tytöt nauravat.

SOININEN.

Tunnetko noita?

ANNALA.

Tunnen. Ne ovat langenneita naisia. Tuo tumma on Alma Sandberg— avioton lapsi pikkukaupungista. Äiti oli paljas piika—isä pormestari, ylpeä ja ylevä lakiherra.

SOININEN.

Silloin voin hänen elämänsä ymmärtää.

ANNALA.

Lapsena häntä pidettiin kyllä lujilla vanhan akan luona, mutta mailmaan päästyään hän humaltui ja eräs perämies vietteli hänet. Tuo toinen on Liisi Silander. Äiti pesi rappusia Seurahuoneella.—Tytär kasvoi kauniiksi "taiteelliseksi" neitoseksi—hän meni teatteriin—jossa muuan koristemaalari opetti häntä ensin syömään hyvän ja pahan tiedon puusta—muuan kyppäri jatkoi alettua uraa ja pikku näyttelijä, joka ilmoitti, että Liisillä on kaunis laulun ääni. Liisi pyrki laulajattareksi, tapasi erään jalomielisen tukkukauppiaan, joka ei pitänyt tavaraansa liian kauan varastossaan. Nyt Liisi on luisunut kädestä käteen, eikä kelpaa enää muille kuin yhteiskunnan hylkiöille.

SOININEN.

Missä on syy tämän maailman mädännäisyyteen.—

ANNALA.

Ihmisten intohimoissa—tahi väärissä siveellisyyskäsitteissä.—

SOININEN.

Mennään.—Minä tulen hulluksi kaikesta tästä.—

ALMA.

Annalan Aku ja Soinisen Viki.—Ku moron.—Eikö meikäläisiä enää tunneta?—

ANNALA.

Kyllä—mutta meidän on kiire.—

ALMA.

Tälläkö kertaa?—

ANNALA.

Aina sitä kiirettä on.—

ALMA (nauraa).

Oletko maisteri Vikstedt'in kanssa ruvennut valkoisen nauhan ritariksi —häh?

ANNALA.

(vaikenee).

ALMA.

Kauniita lapsia sanoi piru porsaita. (Miehet poistuvat).

ANNALA.

Hyvästi!

ALMA.

Menkää—menkää herran nimeen, ja lyökää päänne ensimäiseen kiveen.—

LIISI.

Tule pukeutumaan! (Liisi aamunutussa ikkunaan). Kas kuinka Vikstedt kiikkaa tänne särjensilmillään.—Hapanta, hapanta sanoi kettu pihlajanmarjoista—(nauravat).

ALMA.

Tuolta tulee hullu Henna!—Hyvää iltaa Henna, mitä sinulle kuuluu?—

5:s KOHT.

Henna, edelliset.

HENNA.

Poliisikonstaapeli vie minut putkaan.

ALMA.

Ei se tee mitään. Siellähän minäkin olen ollut.—

HENNA.

Minä en tahdo olla sellainen kuin sinä.—Lakeija sanoi, että minulla ovat mustat silmänalustat.—Se merkitsee, että minä olen huono nainen. Mutta minä sanoin—ei luulo ole tiedon väärtti.—Katsokaa tuota herraa kuinka se kyttää tänne.—Kuinka sen silmät kiiluvat.—Hyi miehiä—hyi.—Repisin heiltä silmät pois päästä—(sylkee). Hyi mokomia.—

LIISI.

Herrahan katsoo Hennan päälle, koska Henna on kaunis.

HENNA.

Minun ei tarvitse olla hänelle kaunis. Jumalan luomasta olen kaunis, vaan en hänen tähtensä.—Sinäkin Liisi viitsit moisia kärsiä.—

LIISI.

Kun sinä saat rakastajan, niin lepyt miehiin.—HENNA (raivoissaan).

Minä tapan sinut, jos vielä moisia sanoja suustasi syydät.—En ole mikään herrojen rakastettu, eikä sinun tarvitse minua solvata.—Äiti minua haukkuu, kun en voi pysyä palveluksessa, Oskar tahtoo minut murhata, sillä olen hänelle kotona tiellä, Sigrid vie minut putkaan, kun olen näin huono ihminen (vetää huivin silmilleen). Kun käyn näin, ei kukaan huomaa kuinka kurja minä olen—vaan ne näkevät sen sittenkin, —kun minä olen näin lihava.—Lihavuus on syntiä ja Jumala tykkää laihasta.

ALMA.

Mitä sitä laihaa piikuuttasi säästät herran pojalle, anna nyt paremmin tarvitsevillekin.

LIISI.

Älä ärsytä häntä enää Alma!—Jääkö Henna nyt kotiin?—

HENNA.

Jään.—En voinut palvella.—Tiedättekö—minä olin kerran kyökissä ja kuulin kuinka lakeija sanoi toiselle.—Kun Henna menee ulos, varustat sinä issikan ja sillä minä vien hänet johonkin.—Minä juoksin heti siitä talosta pois!

LIISI.

Henna menee takaisin palveluspaikkaansa—eihän Laitiskalla ole varaa
Hennaa kotona pitää.—

HENNA.

En mene takaisin.—

LIISI.

Henna on nyt kiltti, niin Sigridkin tykkää Hennasta.—

HENNA.

En mene—en.—Se lakeija tappaa minut.—

LIISI.

Hyvästi sitten Henna.

HENNA.

Liisi, sinä joudut helvettiin, sanoi pappi tänään kirkossa.—(menee
Laitisen ovesta sisään).

LIISI.

Siitä voi olla erimieltä.—Hoida sinä vaan omia asioitasi, äläkä muitten tekoihin sekaannu!

HENNA.

Onko minulla asioita?—Olenko minä sellainen kuin sinä, joka annat miesten solvata itseäsi. Sinä luulet, ett'ei kukaan tahdo elää toisin kuin sinä.

ALMA.

Oletko sinäkin yksi Herran ihme.—

LIISI.

Älä nyt viitsi häntä kiusata.—Tule pukeumaan Alma.

HENNA (raivoissaan).

Tuollaista kärsitään! Jos minä olisin talon isäntä niin kyllä minä teidät kyöräisin.—

5:s KOHT.

LAITISKA.

(kävelee hitaasti, sillä hänellä on leini-tauti).

Sinäkö täällä huudat Henna? Oletko päässyt näin aikaiseen illalla kaupungille?

HENNA.

Olen tullut itse.—

LAITISKA.

Herra auta, sinua!—Miksi olet lähtenyt kaupungille ilman herrasväen lupaa?—Nyt herrasväki taas suuttuu ja erottaa sinut pois palveluksestansa.

HENNA.

En mene enää takaisin mokomaan palveluspaikkaan.—

LAITISKA.

Et mene?—Tämä on kolmas paikka jossa tänä vuonna palvelet—etkä siinäkään pysy.—

HENNA.

En mene—en.—Se lakeija tahtoi minut solvata.—LAITISKA.

Lakeija? Kuka sinua solvata tahtoisi?—Ilman aikojasi ällittelet.—

HENNA.

Pakoitatteko tekin minua äiti?!—Silloin menen mereen.—

LAITISKA.

Koeta olla järkevä! Ei kukaan sinulle pahaa tahdo. Sinä vaan luulet.

HENNA.

Luulen—kun minä kuulin selvään, kuinka lakeija sanoi.—Kun Henna menee ulos, varusta issikka—ja minä vien hänet johonkin.—Hän olisi minut vienyt.—Tahdotteko, että minä tulen siitä hulluksi?—

LAITISKA.

En—en.—Mene sisälle.—Olen juuri keittänyt kahvia, Oskar tulee kirjapainosta, saamme puhua tästä.——Mene nyt—

HENNA.

Voi äiti, miksi pitää minun olla näin kurja!? (vilkkaasti) Mutta koska he muutenkin minusta näkevät, että olen huono nainen, niin miksi en sitä olisi?—Saisin ainakin rahaa—äiti—rahaa—

LAITISKA.

Mene nyt kahvia juomaan, niin saamme siitä puhua.—

HENNA.

Saisin rahaa—en—ennemmin menen mereen—(pois).

6:des KOHT.

LAITISKA (askaroitsee vesijohdon äärensä).

FIINA. (vasemmalta).

Hyvää iltaa Laitiska!

LAITISKA.

Jumal' antakoon!

FIINA.

Hennako täällä huusi?—

LAITISKA.

Henna.

FIINA.

Onko hän jälleen pahempi?—

LAITISKA.

On.

FIINA.

Se on kauheaa!—Eikö häntä saa millään paremmaksi?—

LAITISKA.

Lääkäri sanoo olevan hyvin vähän toivoa, että hän paranee koskaan—jos ei saa erinomaista hoitoa.—Miten sitä meikäläinen saa?—Kunhan vaan ei tulisi raivohulluksi.—

FIINA.

Mikä hänet tuollaiseksi on tehnyt?

LAITISKA.

Sigrid sanoo, että hän on kerran säikähtänyt. Henna on sen selvempänä hänelle kertonut.—

FIINA.

Säikähtänyt!—Miten?—

LAITISKA.

Sitä ei Sigrid kertonut—vaan kova se säikähdys lie ollut, koska se Hennan vereen niin on mennyt. Nyt hän pelkää miehiä ja voivottaa, ett'ei uskalla palvella siellä, missä on herroja.—Kaksi vuotta on hän ollut tuollainen.—Sitä ennen palveli hän Pietarissa.—Sieltä hänet täytyi lähettää kotiin. Selma hänet sinne toimitti ja sieltä takaisin.—

FIINA.

Onko teillä Pietarissa vielä yksi tytär?

LAITISKA.

On!—Yhdeksän niitä lapsia kaikkiaan on meillä.—

FIINA.

Hyvät ystävät! Ja tuon Hennankin piti tulla mielipuoleksi.—

LAITISKA (itkee).

Väliin minä ajattelen, että miksi Herra on minulle näin raskaan kuorman pannut; mitä pahaa minä olen tehnyt!?—

FIINA.

Älkää itkekö.—Kyllä kaikki vielä paranee. Veljeni käski huomenna teidän käydä meillä, kun—tuota—veljeni.—Hän on hyvin kunnollinen mies——ei hän tosin ole nuori, eikä kauniskaan—eikä enää liioin tervekään.—Monen vuotinen suutarintyö hivuttaa ruumiin voimia—vaikk'ei hän paljon juokaan, joskus kun sattuu—millä työmies muuten huvittelee—mutta kyllä hän osaa työtä tehdä.—Ja hyvin me tullaan toimeen, kun taiten eletään—ei liikoja huoneita pidetä—kyökki ja verstaa, josta kadunpuoli on puotina.—Kyllä vähän nahka haisee, mutta—jokaisella ammattilaisella pitää olla merkkinsä. —Muurari on rapakossa ja konetehtaalainen nokinen.—Leipuri yksin on valkoinen (nauraa). Tulkaa nyt meille—se veljeni—. Teillä on monta tyttöä—ja huonomman miehen voisi saada kuin meidän Antin.— Kuihtuvat ne tytön posket suutarin verstaassa—mutta kuihtua täytyy työmiehen vaimon posket—eikä se tupakkatehdas ole herrassalonki— eikä——tuo—hutsu-ammattikaan näy voimia lisäävän.—Tulkaa meille,—onhan Antilla hiukan rahojakin.—Meillä ollaan niin visuja —ei tuhlata pyykkiin, eikä panna rahoja kermaan.—Jaa.—Vesi on työmiehen särvin.—Laihana kepeänä hyppii.——Voinhan sen teille kuiskata——Antti meinaa teidän Sigridiä.—

LAITISKA.

Ei minulla ole mitään Anttia vastaan.—Työmies—kuin työmies—— Ei Sigrid voi tehtaassakaan kauan olla—kun on myös rintatautinen— ja juohan tuo Laitinenkin—ett'ei paljon kotia jää—tietäähän sen, kun täytyy katunurkissa issikkarattailla torkkua—täytyy lämmitellä. —Ja kun herrat tarjoovat aina muuttoaikana ryypyt—sillä se huonekalujen nosteleminen on niin raskas, ett'ei muulla kuin viinalla yksin käy päinsä, niin sitä tulee ryypiskellyksi liian paljon.—Talon isäntä lupasi sanoa meidät ylös ja ottaa hevosen hyyryvelasta takavarikkoon.—Ei sitä vähästä tahdo saada maksetuksi.—Oskarkaan ei anna paljoa kotiin—kun—ne kirjaltajat juovat kaikki.—Ei kotikaan ole hauska——ja nuorena on hänkin saanut mennä kannikkaa hakemaan ja joutunut maailman jalkoihin—ja kun ei tiedä kuinka kauan saa elää.——Synkkyys on kaikkialla.—

FIINA.

Olueella nuokin raukat itseään virvoittavat.——Yksi menee iltaista iloansa varten riistaa hakemaan.—

(Alma saali selässä yli pihan ulos portista.)

LAITISKA.

Oi voi! Voisi minulla olla sekin risti, että tyttäreni olisi tuollainen! —

FIINA.

Sanokaas muuta! Mutta kiittäkää luojaa ett'ei niin ole. Mitenkä tyttärenne Pietarissa jaksaa?

LAITISKA.

Työtä on paljon, jos on palkkaakin.——Valittaa vatsatautia.—

FIINA.

Kyllä kotimaassa olisi sentään helpompi olla.

LAITISKA.

Meni koettamaan onneaan.—Onhan hän nyt voinut lähettää vähän rahaakin kotiin.——Jaa—isä tulee pian roskineen kotiin——Hyvästi vaan —(akat pois).

7:mäs KOHT.

Oskar, Alma.

OSKAR.

Minun on niin vilu.—

ALMA.

Olenko minä mikään lämmitysuuni?—

OSKAR (vähän päihtynyt).

Kirjapaino on niin pimeä.—Ei siellä ole aurinkoa—vaan— painomustetta.—Tiedätkö miltä se tuntuu!—Helvetin esimaulta.—Se tekee veren päässä ihan sakeaksi—siksi niin viluttaa—Alma—anna minun tulla luoksesi tänä iltana.—

ALMA.

Mutta jos meille tulee herroja tänään.—

OSKAR.

Siinäkin heillä on etuoikeus!—Tahtoisin ne kuristaa.—Anna niitten mennä—ja rakasta sinä minua.—

ALMA.

Minun täytyy ansaita rahaa.—

OSKAR.

Onhan minulla—(ottaa rypistyneitä seteleitä esiin). Tässä on 15 markkaa.—

ALMA.

Ei sillä saa huonettaan maksuun. Isäntä kiskoo meiltä 45 mk. sellaisesta hökkelistä, josta muut maksavat 15.—

OSKAR.

Kirottu isäntä!—Tässä on rahaa 45 mkaa—ota kaikki—maksa vuokrasi! Minäkin tahdon olla kerran mies—ja rakastaa! Suostutko nyt minuun?!

ALMA.

Tule—kello yhdeltätoista.—

OSKAR.

Tottako.—

ALMA.

Toden totta!

OSKAR.

Sinä olet enkeli—niinkuin viisussa lauletaan.

ALMA.

Äitisi tulee—(menee pois).

8:as KOHT.

Laitiska, Oskar.

LAITISKA

Isäntä pyytää hyyryn.—Puotiin olen myös velkaa.—Anna rahaa.—

OSKAR.

Rahaa!—Minulla ei ole.—

LAITISKA.

Oletko jälleen ne juonut?!—

OSKAR.

En juuri!

LAITISKA.

Annoitko rahaa tuolle lutkalle?!

OSKAR.

Entäs sitten?

LAITISKA.

Tuollaiselle himojen välikappaleelle!—

OSKAR.

Hän on ainoa ystäväni.—

LAITISKA.

Sinä onneton, millä nyt hyyry maksetaan?!

OSKAR.

Ole huutamatta!—Sinä saat toisen kerran.—En tahdo syödä vanhaa sillin häntääsi—enkä juoda sikurikahviasi ja sitten sinä mangut aina. Isä kiroilee juovuspäissään ja kalvaa minua.—Olenko minä enää liivihousuissa.

LAITISKA.

Pitäähän sinun sääliä minua—kun olen vanha ja kipeä.—

OSKAR.

Olenko minä sitten terve!—Älä tillitä—muuten saat ihmisen tekemään miesmurhan.—Menen kapakkaan.—Siellä juon itseni humalaan.—Kun olen humalassa, olen iloinen—ja sitten tytöt tykkäävät minusta—ja tyttöjen käsivarrella on niin pehmeä nukkua.—Hyvästi. (pois).

LAITISKA.

Herra auta minua! (Henna laulaa sisällä).

HENNAN LAULU.

Kristuksen tähden menköön vaan maailma tykkänään, Kaunihimpana ruusunain mä pidän ristiäin.

      En silleen elä itse mä
      vaan Kristus minussa.
      Hän pitää maailman melskeessä
      lihani kurissa.

      Niin Kristus mua rakasti
      että päänsä ristissä
      Hän kuolemahan kallisti
      elääksein hänessä.

Oi Pyhä Henki armias vahvista uskoni— Ja suo, ett' olis autuas mun täältä lähtöni.

9:äs KOHT.

Laitiska, Sigrid (laulun aikana).

SIGRID.

Mihin Oskar meni?

LAITISKA.

Kapakkaan.

SIGRID.

Joko taas!—Onko isä kotona?

LAITISKA.

Ei vielä.

SIGRID.

Kuka siellä sisällä laulaa?

LAITISKA.

Henna!

SIGRID.

Onko hän jälleen jättänyt palveluspaikkansa?

LAITISKA.

On.

SIGRID.

Hyvä Jumala! Antoiko Oskar hyyryyn rahaa?

LAITISKA.

Ei!

SIGRID.

Tässä on palkkani 10 mkaa.—Tarvitsisin talvisaketin—nyt täytyy tulla kevättakilla toimeen.—LAITISKA.

Puotiin olen 6 mkaa velkaa.—Meillä ei ole potaatteja eikä leipää ja voita ostaisin edes neljänneskilon ja sunnuntaiksi hiukan lihankinttua.

SIGRID.

Mitä sille Hennalle tehdään? Jos sen saisi edes sairaalaan—vaan se maksaa.—Isä juo kaikki rahansa—enkä minä ole mies, että voisin enempää ansaita.—

LAITISKA.

Tule juomaan kahvia. Sinähän ihan horjut.

SIGRID.

Minua väsyttää niin.—Tuo laulukin tekee minut ihan hulluksi.—Oi tätä elämää—oi! (pois).

10:es KOHT.

Laitinen (hevosineen), Alma. Myöhemmin Laitiska.

ALMA.

Laitinen!

LAITINEN.

Mitä!

ALMA.

Tulkaa olueelle!—Onko teillä "pistälninki" meille?

LAITINEN.

Onhan tuota.—Kysyivät äsken tuolla kadulla osoitetta.—

ALMA.

Oliko hienoja herroja?

LAITINEN.

Kultaiset kellonvitjat helisivät.—Käskin tulla kello puoli kahdeltatoista.—

ALMA.

Tulkaa—saatte konjakkia.—

LAITISKA.

Laitinen—tule tänne.—Minulla on asiaa.

LAITINEN.

Tulenhan tuota—kun olen riisunut hevoseni.

LAITISKA.

Rakas Efraim—tule nyt kotiin, äläkä mene enää minnekkään juomaan.—

LAITINEN.

Kyllä minä kerkiän kotonakin olemaan.—

LAITISKA.

Sitten ähkyt koko yön—kun olet päissäsi.

LAITINEN.

Pitäähän minun mennä tytöiltä palkkaryyppyjäni ottamaan.—Ovathan ne minulle asiamiesrosenttia velkaa.—

11:as KOHT.

Heinonen (vähän kännissä), myöhemmin Annette.

HEINONEN.

Laitinen—tules meille.—Minulla on pikkuinen taskumatti— otetaanpas kaffeplörö.—

LAITISKA.

Älä juo itseäsi liika humalaan.—

LAITINEN.

Aina vaimo-ihmiset vikisevät.—Eihän minulla ole mikään kananpää.—
Mene keittämään kahvia, niin me tullaan.—Kah—Annettia.—
"Saturnus"-laiva on tullut kotiin?

ANNETTE.

Jo. Terveisiä—ulkomailta.—

HEINONEN.

Ja se Annette tulee joka päivä pulskemmaksi.

ANNETTE.

Jaa-a.—Kuinkas muuten?—

LAITINEN.

Ei höyrylaivassa ole huonoa provianttia.—Kun on lisäksi kapteenin morsian.—

HEINONEN.

Oikeinko Annette on kihloissa?

ANNETTE.

Olenhan tuota!—Mitenkä tyttö jaksaa?

LAITISKA.

Airiko? Se voi hyvin.—

ANNETTE.

Onko hän ollut kiltti?

LAITISKA.

On tuo saanut hyvän todistuksen—koulusta.

ANNETTE.

Viktor ja minä olemme arvelleet, että asetamme hänet muualle asumaan, kun teillä on ahdasta—ja—kun—me menemme kai pian naimisiin— niin hän tarvitsee paremman kasvatuksen.—Voi Mari hyvä, en tahtonut sinua sillä loukata—mutta kun teillä on liika ahdasta niin.——

LAITISKA.

En minä loukkaantunut. Astu sisään—meillä on kahvia.—

ANNETTE.

En ehtisi—voinhan tuota—onko tyttö kotosalla.—

LAITISKA.

Hän sanoi menevänsä koulutoveriensa luo.

ANNETTE.

Hm!—Hänen tarvitsee saada parempi kasvatus. (Menevät).

HEINONEN.

Annette on niin hieno!

LAITINEN.

Ansaitsee hyvin.—

HEINONEN (nauraa).

Sellaista se on kun nappaa kapteenin.—

LAITINEN.

Eikä tee lastakaan ilman todistajaa,—niin että saa eläkkeen.—

HEINONEN.

Tuletko plörölle.—(nauraa).

LAITINEN.

Hetken perästä. (Heinonen pois). (Laitinen talliin). (Tyttöjen porstuan ikkunaan sytytetään lamppu).

12:as KOHT.

Erkki, Nanna.

ERKKI.

Tulen huomenna sinua noutamaan heti, kun olen työstä vapaa.—

NANNA.

Tule!—

ERKKI.

Jos pian saisimme muuttaa omaan yhteiseen kortteeriimme.—Täällä on sinun ikävä asua. Lupaatko pysyä noista toisista erilläsi?!—Lupaatko?

NANNA.

Lupaan.

ERKKI (hyvästelee).

Hyvästi sitten huomiseksi. (Pois).

ALMA.

Laitinen!—(menee talliin). Nyt saatte oikein makeaa likööriä— saatte vaikka samppanjaa, jos tuotte hyviä kundeja.—

LIISI (Nannalle).

Mitenkä morsian jaksaa?—Nyt rupeat siis lattiaa pesemään, parsimaan sukkia ja hoitamaan lapsia.—

ALMA.

Liisi on aikonut ostaa itselleen gramofoonin.—Me olemme aikoneet muuttaa uuteen huoneustoon Pietarinkadun varrella, joka on laajempi kuin tämä.—Se on toisenlainen kuin Erkin vahtimestarikamari jossain kivijalassa.—

LIISI.

Älä puhu kuuroille korville. Hän on nyt ylen onnellinen konduktöörineen, joka onkin oikeastaan herra—kivimuurin disponentti.—

NANNA.

Älkää viitsikö!—

13:as KOHT.

Vikstedt (tulee toimituksestaan).

ALMA.

Iltaa!

VIKSTEDT (ei vastaa).

ALMA.

Huomenna menemme Klippaniin.—

VIKSTEDT (vaikenee).

LIISI.

Eikö maisteri tahdo saattaa meitä—kun on pimeä?—Olisimme turvan puutteessa.—

VIKSTEDT.

Minä en ole teidän ystäviänne.—Olisi teidänkin syytä ajatella, mikä sielunne rauhaan sopii.

LIISI.

Sielumme rauhaan.—Sielun rauhan häiritsijänä voi olla monta seikkaa —eikä kaikkien sielun rauha häiriinny, vaikka olisikin syytä.

VIKSTEDT.

Jos te ajattelisitte, rakkaat lapset, hieman vakavammin.

ALMA.

Jos me ajattelisimme vakavammin menisimme hirteen, siksi emme mitään ajattele, vaan juomme ja laulamme.

VIKSTEDT.

Oi milloin Herra teidätkin etsii!?

ALMA.

Silloin kun hänellä on viisi markkaa taskussa.

VIKSTEDT.

Te ette ole ihmisiä—eikä teidän kanssanne maksa vaivaa väitellä.— (Pois).

LIISI.

Voi enkeli Kaaprielia!—Sinä olet suuri Israelissa.—(Nauravat). (Kuiskaa). Puhellaan, että Vikstedt on Annalan Akun sulhanen—

ALMA (nauraa).

Aa'.—Se on sitä fiinimpää sorttia. (menevät sisään).

(Rosa Saiman kanssa yli pihan. Ensi kohtauksen ajan he seisovat ovellaan).

14:as KOHT.

Taube, Hisinger, Mikko.

MIKKO.

Tällaisella pihallako ne asuvat?! Tämähän on kuin navetan tausta (nauraa).

HISINGER.

Ole hiljaa.—

MIKKO.

Onko tuo Betlehemin tähti—joka meitä korvessa johtaa kolmea viisasta miestä?—

HISINGER.

Älä nyt viisastele.—

TAUBE (kolkuttaa Alman ovella).

ALMA.

Kuka siellä?

TAUBE.

Ystäväsi Georg!

ALMA.

Tulituu.—Odota hetkinen!—Me emme ole vielä oikein puettuja.—

MIKKO.

Jos äitini näkisi minut ja neiti Hedengrén—jota minä hakkailen ja jolle lähetän ihanteellisia runoja.—Ei—mennään kotiin.—

HISINGER.

Ikävystymään.—

MIKKO.

Aivan oikein—siis yhdentekevää, missä ikävystyy.—Nyt se paratiisin ovi aukee, jossa Eevalla on kretonginen bebepuku yllä ja tiedon puun hedelmä Bolls'in muodossa houkuttelee.—Tämä on melkein traagillista. —(menevät).

13:as KOHT.

OSKAR (yksin laulaa).

Man känner ju lite hvar, hur det frestar ibland.—(kolkuttaa Alman ovelle) Alma, avaa kultaseni! Minä rakastan sinua!—Minä vien sinut hienoon salonkiin—siellä on elämä kuin silkkiä—me rakastamme toisiamme—emmekä välitä sydämettömistä isännistä.—Minä olen rikas. —Minulla on sata markkaa palkkaa kuussa.—Ja minä pidän sinua kuin tyttiä sylissä—sinä olet niin pehmeä ja lämmin—(kaatuu portaitten viereen). Uh!—Siellä oli vettä—atshii—haisee hevoselle— ptyh!—Se ei maistukaan sampanjalta.—Sinä et ole vielä palannut kotiin, mutta minä odotan sinua tässä, vaikka koko yön.—Minua nukuttaa vaan niin hitosti.—(aivastaa). Se ei ole otökolonnia!

(Esirippu).

Toinen Näytös.

Laitisen kamari. Kapea, pitkulainen, pimeä ja matala huone. Päässä ikkuna, sen alla ruokapöytä. Vasemmalla perällä ovi, kolme porrasta ylempänä kuin lattia, ovesta näkyy kellarikäytävä, jossa on laudoista tehtyjä puuhuoneaitauksia. Oikealla kakluunihella ja ruokakaappi tyhjennetyistä tavaralaatikoista. Oikealla sänky, jossa Laitinen nukkuu humalaisena, ikkunan ja rampin välissä on sänky, jossa nukkuu Oskar. Perällä sänky. Keskellä lattiaa sijoja, joilla ovat nukkuneet Selim ja Rosa ja joilla vielä nukkuvat Allan ja Henna. Sigrid pukeutuu. Perimmässä sängyssä nukkuu Saima. Kätkyessä Lilli.

1:nen KOHT.

(Sanni neuloo, Oskar kääntelee sängyssä).

LAITISKA.

Herääppäs Oskar! Kello on jo kuusi ja sinun on oltava kello seitsemältä kirjapainossa.

OSKAR.

Anna minun olla! Pirusti tuo kone rämisee.

SANNI.

Kyllä lakkaan.

LAITISKA.

Ole niin hyvä ja jatka vaan. Nouse ylös Oskar.—

OSKAR.

Minua väsyttää niin saakelisti.—Täällä on niin hiton kylmääkin ja semmoinen tökötin haju. Aih!—Joko se sikurinliemi nyt on valmis?

LAITISKA.

Koht'sillään.

OSKAR.

Oi perkele!—Kyllä sinunkin rasvasi Sanni on kulunut, koska rukkisi niin rällää.

SANNI (tekee lähtöä).

Kyllä minä valmistelen makasiinissakin, ett'eivät sinun kuivat rustinkisi rapinasta murene! (Menee).

OSKAR.

Oli sekin viisaus ottaa tähän lättiin Sanni, tuo vanha kaappi, joka on kun pirun repimä rikkisen raato.—Vie sen näkeminen ruokahalunkin.— Ja kieli sillä on aina poikkipuolin hampaissa vaikkei ole montakaan haisevaa tökköä kidassa.—Jaa-a—kanna täällä sitte korkealla ihanteellisuuden lippua!—Päänikin on sakea kun kloakin vesi.—Taas pitää mennä tuonne kirottuun painomustemyrkkyyn.—Joko se liemi on latkittavaa, että edes suolet selästä irtaantuvat.

OSKAR (hetken kuluttua).

En minä kauan tässä pystyssä kyki—saatte panna minut pian pitkäkseni. —

LAITISKA.

Miksi viivyt ulkona öisin?—Nukuit juovuspäissäsi portaitten vieressä vielä aamulla, kun menin ulos.—Onko se hyvää sinulle, jolla on keuhkotauti?

OSKAR.

Ennen aikaani sittenkin kuolen.—Paras on, että se käy pian ja humussa.—Jos saisi tilkan viinaa.—Allan, mene pyytämään tytöiltä tilkka viinaa.——Älkää mutisko äiti,——en minä ilman viinaa pääse jalkeilleni.—Noh! Meneekö kukaan?

LAITISKA.

Minä menen itse—ett'ei tarvitse lasta herättää.—(Pois).

OSKAR.

Älä vie Sigrid sokuri-astiaa pois! Ei sitä höystettä talossa muutenkaan paljon suoda—anna edes sokuria tämän pippuriliemen kanssa.

SIGRID.

Tuo palkkasi kotiin, äläkä sitä juo, että on varaa ostaa—sokuria.—

OSKAR.

Pistele sinä!—Ole sinä helvetissä kirjapainossa parikin yötä, niin kyllä viina maistuu—ja ole sinä varma, että vaikkapa huomenna voit kuolla perinnölliseen rintatautiin, kyllä kaipaisit rakkautta.—Ilman sitä on elämä niin ikävää, ett'en huutaisi, jos joku uhkaisi ampua minut revolverilla.—Ja asu päälle päätteeksi 12 hengen kanssa samassa hökkelissä—joka haisee.

SIGRID.

Meillä ei ole varaa asua ilman hyyryläistä ja meidän täytyy sietää likaisten vaatteiden hajua, koska saamme niitten pesulla sinuakin elättää.—

OSKAR.

Älä nikota—taikken tuo ikinä yhtä penniä kotiin.—

SIGRID.

Äiti ja minä olemme sinua liika paljon hemmoitelleet. Olisimme heittäneet sinut kadulle, kyllä olisit oppinut kunnollisemmaksi.—

OSKAR.

Kadulla olen elämäni elänytkin, kerjännyt ja myynyt sanomalehtiä. En ole juuri vanhemmilleni kiitollisuuden velassa.

SIGRID.

Äiti on sinut kuitenkin synnyttänyt.

OSKAR.

Enpä liioin olisi halunnut saapua tähän matoiseen maailmaan—ainakaan en yhdeksän penskan vanhimpana veljenä.

SIGRID.

Ole solvaamatta äitiä—muuten sanon sinulle viimeisen kerran, jos et rupea elämään ihmisiksi, saat muuttaa kotoa pois.

OSKAR.

Oh! Oikeinko aiot poliiseilla ajaa?—

SIGRID.

Aion, jos siksi tulee.—

OSKAR.

Hyvä! Minä muutan ilman poliisia. Muutan peräti Alman luo.

SIGRID.

Luuletko hänen pitävän sinua ilmaiseksi?

OSKAR.

Rupean herrojen ulosheittäjäksi.—

SIGRID.

Vaikka siksikin, kosk'et neuvoista parane.—

OSKAR.

Kun kävelet kadulla fiinien tyttöjesi seurassa, saat nähdä veljesi taluttavan Almaa—(nauraa). Onpa se ammatti ja yhtä hyvä kuin moni muu. (Laitiska). Anna tänne viina. Se oli viimeinen tilkka, jonka juon tässä talossa (pois).

LAITISKA.

Riitelittekö taas?

SIGRID.

En voi enää kärsiä Oskaria.—Sinä häntä puolustat.—Sanot, että häntä on hyvyydellä parannettava.—Hyvyytesi hän palkitsee hävyttömyydellä, eikä ota omalletunnolleen, että hän syö *aikamies* meidän ruokaamme.—

LAITISKA.

Onhan parempi, että hän syö meidän ruokaamme, silloin hän ainakin pysyy kotona, ett'ei ulkona joudu yhä suurempaan surkeuteen.—

SIGRID.

Joutukoon! Ennemmin uhrautukoon hän, kuin että me syyttöminä surkastumme.—

LAITISKA.

Käskitkö hänen jälleen muuttaa?

SIGRID.

Käskin.

LAITISKA.

Herra tietää, mitä hän silloin hurjuudessaan tekee ja me saamme hänet sitten ikipäiviksi niskoillemme.—Hän on sittenkin oma veljesi, muista se.

SIGRID.

Minä tulen hulluksi kaikesta tästä!

2:nen KOHT.

Rosa, Edelliset, Poliisi, Selim.

ROSA.

Minä olen ihan märkä äiti.

LAITISKA.

Miten voit mennä kouluun?—Ota Sigridin villaröijy bluusin alle, niin et kylmisty.—Voi, voi on tuo sanomalehtien kantaminenkin aamulla kurjaa.—Kun on 20 asteen pakkanen tai pyryttää, eikä saketissakaan ole vuoria. Älä herätä lapsia, etteivät ne rupea itkemään.

ROSA.

Minä sain 50 penniä eräältä herralta.—

LAITISKA.

Mistä palveluksesta?

ROSA.

Se käski minun tulla hänen luokseen tänä iltana, kun hänelle tulee vieraita—ja minä passaisin.—

LAITISKA.

Sinä et mene.—

ROSA.

Minä tahtoisin saada kretongiesiliinan.—

LAITISKA.

Sinä tulet kyllä toimeen ilman esiliinaa.—

ROSA.

Se herra on niin hyvä.—

LAITISKA.

Sinä et mene häntä illalla passaamaan, kun minä en tahdo—kuuletko.—

ROSA.

Minä menen sitten Airin kanssa luistelemaan.

LAITISKA.

Et sinnekään.—

ROSA.

Pääsen minä ainakin kouluun.—

LAITISKA.

Sinä menet kouluun ja sillä hyvä——etkä koskaan enää tuo kotiin herrojen 50 pennisiä.—

POLIISI.

Asuuko tässä talonmies Laitinen!

LAITISKA.

Asuu.—

POLIISI.

Minä tulen isännän puolesta sanomaan, että jos ette tänään suorita velkaanne, saatte muuttaa talosta pois ja isäntä ottaa hevosenne takavarikkoon—ja toiseksi—isäntä ei suvaitse, että pidätte poliisirulleihin merkittyjä naisia talossa.—Aleksandra Sihvonen on n. s. prostitueerattu nainen.—Joko häädätte hänet talosta pois, tahi menette itse.—

LAITISKA.

Kyllä me koetamme toimittaa asiat.

POLIISI.

Se on paras. Hyvästi! (poliisi pois).

LAITISKA.

Laitinen! Hän on ihan humalassa.—Sigrid! Juokse sinä Annette tädin luo—ja pyydä häntä tulemaan tänne.—Annetilla on aina rahaa.— Jätä tehdas tänään.—Minun täytyy toimittaa lapset kouluun.—Tuossa tulee Selim! (Selim sisään). Hänkin on vilusta ihan musta kasvoiltaan. —Tule ottamaan kahvia.—Pannussa on vielä tilkkanen.—(Sigrid pois).

HENNA.

Mitä tuo mies tahtoi?

LAITISKA.

Ei mitään erityistä.

HENNA.

Hän tuli hakemaan minua poliisikamariin! (pukeutuu). Hän on kuullut herrasväeltä, että minä olen huono nainen.—

LAITISKA.

Mihin sinä nyt aiot?

HENNA.

Minun täytyy mennä pakoon.——Kyllä hän vie minut vankeuteen.——
Voi äiti kulta, että sinulla pitää olla näin kurja tytär.——

LAITISKA.

Pysy sinä kotona. Ei tuo mies sinusta mitään tahtonut.—

HENNA.

Älä estä minua! Sinäkin olet liitossa hänen kanssaan.—Minä olen sinulle rasitukseksi ja siksi tahdot minusta päästä.—Älä murhaa minua!—

LAITISKA.

Rauhoitu nyt Henna. Minä en sinulle mitään pahaa tahdo.—

HENNA.

Minä en voi sille, että olen tällainen—Jeesuksen Kristuksen nimessä.
—Minä olen viaton—vaan nuo miehet.—Kuuletko,—nyt he tulevat.
—Roskat seisahtuivat pihalle.——Ei saa kiduttaa minua.—Sinä
tapat minut.—(Lapset heräävät. Lilli itkee).

HENNA.

Älä myy minua noille miehille.—Ai—ai—ai—ai.—

LAITISKA.

Joutukaa pian kouluun lapset! Kyllä Henna on kiltimpi kun palaatte.—

SELIM (nauraa).

LAITISKA.

Mitä sinä naurat, Selim?

SELIM.

Alma istuu kahden herran sylissä—roskissa.

LAITISKA.

Tulkaa pois ikkunan luota.

ROSA.

Alma kaatui—ja tuo herra—

LAITISKA.

Tulkaa pois sieltä! Ja menkää vähän sassiin kouluun.—(Lapset lähtevät tirskuen ulos).

LAITISKA.

Noh nyt ne lapset jäivät kumminkin tuota peliä katsomaan pihalla. Kyllä isäntä ajaa meidät lasten paljouden vuoksi talosta pois, vaan ei noita, jotka saavat kunnon ihmisen vapisemaan lastensa tähden—sillä on tuokin elämä opettavaa (ovessa). Lapset, menkää pian kouluun— paikalla—kuuletteko.——Kaksi hienoa herraa ja ihan humalassa.— Voi kun se toinenkin on nuori ja kaunis!—Herra varjele niittenkin äitejä.—(Henna yhä valittaa).

HENNA.

Nyt ne tulivat!

LAITISKA.

Pysy nyt siivolla.

LAITINEN.

Kita kiinni, taikka lyön.—

HENNA.

Murhaa—murhaa—

LAITISKA.

Olkaa hiljaa—ole hiljaa, muuten isä suuttuu.—

HENNA.

Päätäni polttaa.

LAITISKA.

Meneppäs nukkumaan Oskarin sänkyyn.—

HENNA.

Se tarttuu—paha tarttuu.——

LAITISKA.

Mene nukkumaan lasten viereen lattialle.—