Mit' ompi tää?
Voi, mikä tuska karvas!
Kas, silmä, kas!
Voi, laupias!
Oi, kultanuppu armas!
Ma vaippas sun
Näen tahratun;
Nyt, raivottaret, tänne,
Ja leikelkää
Ja repikää
Ja riistäkää
Pois elämäni jänne!"
THESEUS. Tuopa voihkina ja rakkaan ystävän kuolema melkein voisivat tehdä ihmisen surunvoittoiseksi.
HIPPOLYTA. Toden totta, minun tulee sääli tuota miestä.
PYRAMUS.
"Miks, luonto, jalopeuran loit sa vainen,
Kosk' armahani raiskata se voi,
Jok' on — ei, ei — jok' oli kauniin nainen,
Mik' eli täällä, elpyi, söi ja joi."
Nyt huppeloi!
Käy, miekka, rintaan päin nyt!
Tuoss' sydän on
Mun, Pyramon!
Näin kuolen, näin, näin, näin nyt.
Jo kuolinkin,
Pois erkanin,
Jo lensin taivaan puoleen.
Ei liiku suu.
Pois tiehes, kuu!
Nyt kuolen, kuolen, kuolen."
/p
Niin, nyt hän kuoli, mies kulu.
Eikä maksa nyt kuoliotakaan.
Mutta kaluseppä voi kulusta vielä tehdä kalun.
No, mutta kuutama lähtee pois, ennenkuin Thisbe palajaa ja löytää
armaansa.
Hän löytää hänet tähtien valossa. Tuossa hän jo tulee, ja hänen
voihkinaansa kappale päättyy.
(Thisbe tulee.)
*/
Minusta sen ei tarvitsisi olla pitkä tuollaisen Pyramon vuoksi. Toivon
että hän suorittaa asiansa lyhyesti.
Tomun hiukekin vaa'assa jo ratkaisee, kumpi on parempi, Pyramusko vai
Thisbe: toinen mieheksi, Jumala nähköön, toinen naiseksi, Jumala
paratkoon.
Hän on jo hänet keksinyt suloisilla silmillänsä.
Ja nyt hän voihkii seuraavaisesti:
THISBE.
Vai kuolitko,
Mun kyyhkyni? Kies' auta!
Oi, äännähän!
On kuollut hän,
Ja silmät peittää hauta.
Ma onneton!
Kaikk' mennyt on:
Sen poski mesinukka
Ja lilja-suu
Ja muoto muu
Ja nenä niinkuin kukka.
Oi, siskoset,
Te kolmoset,
Nyt peskää käsiänne
Verissä mun,
Mult' armaan kun
Te veitte sipsillänne!
Vait, kieli, vait! —
Nyt, miekka, kait
Sa tahdot rintaa syödä.
Hyvästi vaan!
Nyt kuolemaan!
Hyv' yötä, yötä, yötä!
THESEUS. Kuutama ja jalopeura ovat jääneet jäljelle kuolleita hautaamaan.
DEMETRIUS. Niin, ja muuri myöskin.
PULMA. Ei suinkaan; vakuutan, että muuri on revittty maahan, joka erotti heidän vanhempansa. Suvaitsetteko katsella epilogia tai kuulla bergomaski-tanssia, jota kaksi meidän miehistä hyppelee?
THESEUS. Ei mitään epilogia, sitä pyydän. Kappaleenne ei kaipaa puolustusta. Älkää puolustelko! Kun näyttelijät ovat kaikki kuolleet, ei ole ketään moitittavaa. Totisesti, jos tämän kirjoittaja olisi näytellyt Pyramuksena ja hirttäytynyt Thisben sukkanauhaan, niin olisi tästä tullut kaunis murhenäytelmä; ja kaunishan se tosin nytkin on ja sangen hyvin toimitettu. Mutta tuokaa nyt se bergomaski-tanssinne nähtäväksi, ja jättäkää koko epilogi.
(Tanssia.)
THESEUS.
Yön rautakieli soi jo kahtatoista.
Levolle, rakkaat! Mörkö-aika joutuu.
Makaamme aamull' ehkä liian kauan,
Näin pitkälle kun yötä valvomme.
Mut jouduttipa sentään hidast' yötä
Tuo paksu ilve. Ystävät, nyt maata!
Ja neljätoista päivää yhtenään
Huveilla tätä juhlaa vietetään.
(Menevät.)
Toinen kohtaus.
(Puck tulee.)
Susi kuuta ulvoo nyt,
Työmies kuorsaa pirtissänsä
Päivän töistä väsynyt.
Arinassa hiilos hohkaa,
Huhkain huutaa, valittaa,
Sairas tuskissansa ohkaa,
Lähtöänsä valmistaa.
Tähän aikaan yöstä itse
Haudatkin ne aukenee,
Kirkkotarhan ympäritse
Aavehet ne astelee.
Ja me, keijut, kiertelemme
Valjakkoa kuuttaren,
Aurinkoa pakenemme
Pimeässä hiipien.
Nyt on iloa: ei tohdi
Hiirikään nyt hiiskahtaa.
Itse käyn ma luutaan kohti,
Rikat työnnän oven taa.
(Oberon ja Titania seurueineen tulevat.)
Himmeäksi sali tää!
Keveään kuin lintu puussa,
Keijukaiset, hyppikää!
Lauluani noudatelkaa,
Laulakaa ja sipsutelkaa!
Joka sanaa säistämään!
Käsikkäin nyt laulelkaamme,
Tämä seutu siunatkaamme.
(Laulua ja tanssia.)
Aamukoihin kierrelkää.
Paras vihkivuode sen
Onnen saakoon ijäisen.
Suuri olkoon lasten luku,
Siunatuksi tulkoon suku.
Nämä kolmet aviot
Ikilemmess' olkohot.
Luonnon käs' ei heihin saa
Tahraa pienint' istuttaa,
Ett'ei heimoon syntyis lasta
Velhon luomaa vaihdokasta,
Viirusilmää, ristisuuta
Taikka viallista muuta.
Teillenne te valakaa
Nurmen kastett' ihanaa,
Linnan joka huonehellen
Siunausta toivotellen,
Että rauha taloss' olkoon,
Isännälle onni tulkoon.
Pois nyt vaan
Joutuisaan!
Aamukoissa kohdataan.
(Oberon ja Titania seurueineen lähtevät.)
Meille anteeks suokaatte;
Luulkaa, että nukahtain
Näkyjä nyt näitte vain,
Että tämä heikko ilvi
On vaan tyhjä unipilvi.
Soimata meit' ette saa.
Toiste näätte parempaa.
Jos nyt moitteest' ansiotta
Pääsemme, niin toden totta
Vasta teemme paremmin, —
Kunnon Puck sen lupaakin,
Eikä mieli sanaans' syödä.
Hyvää yötä, hyvää yötä!
Kätten pauketta nyt vaan!
Puck hän pysyy sanassaan.
(Poistuu.)