(Ulos perältä.)
HAMARI (yksin). Tämäpä sangen omituinen asema, se on myönnettävä! Kun itse tulen tuomiotani vastaan ottamaan, niin pannaan minut toisen henkilön puhemieheksi samalle tytölle. Mutta ehkä se on juuri tämän henkilön vuoksi kun hän viivyttää vastaustaan minulle. Mutta näenhän hänen kirjeistään että hän minusta pitää. Ei, tätä en kauvemmin kestä, minun täytyy saada varmuutta. Minun täytyy heti saada häntä tavata.
(Katsoo ympärilleen kun ei tiedä minne kääntyä.
Samassa tulee Miili.)
NELJÄS KOHTAUS
MIILI. HAMARI.
MIILI (avonaisesti ja sydämmellisesti). Terve tuloa, Niilo!
HAMARI (eloisasti, tarttuen hänen käteensä). Niin, täällä minä nyt olen ja kuinka kuuluu nyt minun tuomioni?
MIILI. Elä nyt noin puhu —
HAMARI. Niin niin, tässä minä nyt seison kuin koulupoika. Hyväksytäänkö vai tuleeko reput?
MIILI. Elä katso minua noilla silmillä, kyllähän sinä tiedät — —
HAMARI. Minä en tiedä mitään — päinvastoin juuri tahtoisin tietää.
MIILI. Tiedäthän sinä että minä aina olen pitänyt sinusta — että vielä pidän sinusta niin paljon — —
HAMARI. Sitä löytyy niin monenlaista semmoista pitämistä, mutta tässä nyt vaan on kysymys eräästä erikoislajista. Ja se kutsutaan rakkaudeksi.
MIILI (tuskallisesti). Niilo — —!
HAMARI. Onko tämä sitä lajia?
MIILI. Rakastanhan minä sinua mutta — —
HAMARI. Mutta?
MIILI. Se tuntuu niin vaikealta minulle siitä puhua. Istutaan tänne niin koetan sitä selittää.
HAMARI (istuutuu hänen viereensä). Minä kuuntelen.
MIILI. Katsos — se koskee Berthaa.
HAMARI (säpsähtää). Bertha! Mitä tämä häntä liikuttaa.
MIILI (pieni paussi). Hän on minun oma sisareni.
HAMARI. No, mitäs sitten?
MIILI (kuin edellä). Hän elää vielä.
HAMARI. Niin, kyllä minun tietääkseni.
MIILI (kuin yllä). Sinä olet kerran vannonut rakastaa häntä myötä- ja vastoinkäymisessä, eikö niin?
HAMARI. Kyllä. Mutta nythän me olemme laillisessa erossa.
MIILI. Vaikka. Mutta minusta tuntuu kuin te vieläkin olisitte naimisissa, kun hän vaan olisi pitemmällä matkalla ja että te vielä yhtyisitte kerran.
HAMARI. Sehän ei koskaan tule tapahtumaan, ei hänen eikä minun puolesta, senhän sinäkin kyllä tiedät.
MIILI. Vaikka ei tulisikaan, niin hän on tuolla ulkona maailmassa kumminkin. Ja jos — —
HAMARI. Ja jos?
MIILI. Niin, jos minä tulisin sinun luoksesi, sinun vaimoksesi, niin tuntuisi aina kun olisin Berthan kodissa ja että hän milloinka tahansa voisi tulla ja heittää minut ulos kuin minkähän — minkähän vieraan ihmisen.
HAMARI. Mutta Miili, rakas Miili, kuinka sinä voit noin puhua! Sehän on hullutusta!
MIILI. Saattaa olla. Mutta minusta se vaan niin tuntuu.
HAMARI. Ja tämä tunne, onko se sinussa niin voimakas että se estää sinua tulemasta vaimokseni?
MIILI. En tiedä — —
HAMARI. En tahdo sinua vaivata, mutta etkö sinä taistelemalla tuota tunnetta vastaan luule voivasi sitä voittaa.
MIILI. En tiedä — en voi sanoa —
HAMARI. Toisen tähden — minun tähteni esimerkiksi, Miili.
MIILI. Niin sinun tähtesi.
HAMARI. Niin no, enhän minä sitä voi vaatia, mutta sanotaanhan sitä että rakkaudelle on kaikki helppoa. — Niin, nyt vasta oikein huomaan kuinka onneton avioliittoni oli kun se eronkin jälkeen voi vaikuttaa näin tuhoavasti elämääni! — Mutta mitä tästä enää on puhumista. Reput tuli ja sillä kuitti.
MIILI. Ei ei, elä sitä siltä kannalta ota. Kuule nyt vielä kun selitän — — —
VIIDES KOHTAUS.
EDELLISET. VILANDER.
VILANDER. Saakelin tyhmä juttu, saakelin tyhmä juttu! Kuule Hamari, et suinkaan vielä ole puhunut tuosta asiasta, josta oli kysymys.
HAMARI. En — en ole vielä ehtinyt.
VILANDER. Elä sitten puhukaan mitään; se on nyt tarpeetonta.
MIILI. No, mitä nyt on tapahtunut kun pappa on noin huonolla tuulella?
VILANDER. Mitäkö on tapahtunut? Ikävyyksiä. Se on sinun syysi, Miili.
En viitsi siitä puhuakaan.
MIILI. Minun syyni?
VILANDER. No, voinhan sen kertoa niin pääsen sitä sitten ajattelemasta. Menin tuonne Viikunan puotiin ostamaan vähän portviiniä tulijaisiksi — perhana senkin unhotin sinne harmissani. Viikuna ei ollut itse kotona ja puhelin vähän puotimiehen kanssa päivän tapauksista, kun ulko-ovi yhtäkkiä avataan ja Viikuna astuu sisään talonomistajan, tuon vanhan lesken, kanssa. Molemmat loistivat tyytyväisyydestä ja vilkkuivat toisilleen omituisella tavalla. Näin heti että heillä oli joku salaisuus keskenään. Ja niin se olikin, sillä kun Viikuna näki minut, niin tarttui hän eukon käteen, hymyili hölmömäisesti ja sanoi: saanko esitellä morsiameni. Kuulitko sinä? Morsiameni! Ymmärrätkö? Hän oli kihloissa tuon vanhan ihratynnyrin kanssa. Ymmärrätkö?
MIILI (hymyillen). Kyllä kyllä, mutta mitä siihen voi.
VILANDER. Niin, kyllä se on totta, mitä siihen nyt enää voi kun olet tehnyt itsellesi tuommoisen vahingon. Ja ajatteleppas minun noloa naamaani kun kaikki olin niin hyvin edeltäpäin valmistanut. Tämä nyt on semmoinen häpeä että — että — —
MIILI (hyväilee häntä). Pappa kulta, oletko sinä kovasti suuttunut minuun?
VILANDER. No, enhän minä ole suuttunut, mutta — —
MIILI. Tulisitko tyytyväiseksi jos tietäisit minun joutuvan naimisiin?
VILANDER. Turha kysymys! Sitähän minä juuri — —!
MIILI. No, ehkä löytyy vielä joku, joka minusta huolii.
VILANDER. Kuka? — Mitä?
MIILI. Niin, minä sanon vaan että ehkä minä vielä voin tehdä sinulle mieliksi.
VILANDER. Mitä tämä merkitsee? Kuinka minä tätä ymmärrän? Oletteko te — —?
MIILI. Onko sinulla mitään — Niiloa vastaan, pappa?
VILANDER. Lapset, te olette pitäneet minua narrina. Tätäkö ne sitten oikeastaan merkitsivätkin ne pitkät kirjeet, joita en saanut lukea? Te olette siis — —
HAMARI. Minä olen tänään pyytänyt Miilin vaimokseni, mutta — —
MIILI. Luuletko, pappa, että tulisimme onnellisiksi, Niilo ja minä?
VILANDER. Sepä kysymys! Te molemmat hyvät ihmiset! Mutta en ole ennen tullut tuota ajatelleeksi. Ja kun vielä pyysin sinua puhemieheksi, Hamari, hahaha! Ukko on vanha, ukko on vanha.
MIILI. Mutta me tulemme sinua hoitamaan, sinä tulet asumaan luonamme ja me kolme emme koskaan jätä toisiamme.
VILANDER. Minä olen aivan ymmällä.
HAMARI. Miili, sinä siis tahdot — —?
MIILI. Papan, sinun ja meidän kaikkien tähden.
(Ottaa häntä kaulasta.)
HAMARI. Miili! Rakas Miilini!
VILANDER (halailee heitä). Lapseni, tämä on onnellisin päivä elämässäni! Kun kesä on tullut, niin vanhakin puu rupeaa uudestaan kukkimaan.
Loppu.