3. SOIHTUJEN VALOSSA.
20 vuotta myöhemmin.
_Vanhimpainpirtin edusta. Avoin tanhua—oikealla muutamia mataloita rakennuksia, vasemmalla harvaltaan puita kasvavan kunnaan reuna. Taustalla häämöttää vanhimpainpirtti, jonka harjalla pirtinpatsaan nenässä kohoaa lakeisaukkoa suojaava pikku katoke. Pirtin molemmissa päissä kasvaa suuret pirttikuuset. Keskellä on leveät portaat ja suurehko valta-ovi—molemmin puolin ikkunoista tuikottaa tuli.
Edusta on valaistu sinne tänne pistetyin soihduin, taivaalla kiitävät raskaat pilvet. Tanhualla paljon kansaa vilkkaassa liikkeessä ja keskustelussa.
Muuan ryhmä on pysähtynyt etualalle._
ENSIM. MERVI
Mitä luulet hetken olevan?
TOINEN MERVI Haukottelee: Puoliyöksi tuon kohta luulisi—hoh hoh!
ENSIM. MERVI Ja me, lempo soi, tässä yhä tepsutamme! Iltas-eineestä pitäin olemme samoja jälkiä hioneet.
TOINEN MERVI Osottaa pirttiin päin: Ja ne ovat istuneet puoliltapäiviltä. Kaikki vanhimmat ovat koolla, aina Vuori-Merviasta saakka.
KOLMAS MERVI
Eikä synny valmista! Mikäs hornan koukku siinä pitelee?
ENSIM. MERVI Muronni on kavala mies! En ole koskaan uskonut että meidän ikämme menisi kolinoitta.
NELJÄS MERVI Olkaas nyt! Pirtin puolelta kuuluu hälinäisiä ääniä, kaikki kääntyvät jännittyneinä. Ei mitään, kiinni pysyy ovi. Kireät on paikat!
KOLMAS MERVI Hitto kans! Asia on selvä kuin otrainen leipä: tämä on minun, tuo sinun —istu ja ime omaasi!
ENSIM. MERVI
Oikein! Emme myönnä itikan istuma-alaa.
VIIDES MERVI
Emme, vaikka tulisi tupenrapinat! Rajakorpi on Mervian!
USEAT Painokkaasti: Rajakorpi on Mervian!
NELJÄS MERVI
Onkos se ihka selvä?
KOLMAS MERVI
On. Rajat ovat olleet sillaan hamasta Liittuan suuresta taistelusta.
Muronnien kanssa ryskiessämme emme mitään menettäneet, ainoastaan
verollisiksi häädyimme—niin haastavat vanhat.
NELJÄS MERVI
Mitäs ne sitten kyselevätkään?
KOLMAS MERVI Muka kalaa, lintua pyytääkseen, niinkuin mekin. Ketunhäntä koipien välissä, sanon minä! Siin' on metku!
ENSIM. MERVI
Varmasti.
KUUDES MERVI Tulee muutamain seuralaisten kanssa: Mitäs miehet tuumivat?
ENSIM. MERVI
Harmaat ovat tuumat—istuvat siellä liian kauvan.
SEITSEMÄS MERVI No, pelkoon toki ei ole syytä. Mutta sen sanon minäkin, että jos keltaiset olisivat yksin valtijaina, niinkuin olivat kaksikymmentä vuotta takaperin, niin jumal-avita Rajakorpi menisi vielä tänä yönä!
VIIDES MERVI
Älä houni!
SEITSEMÄS MERVI
Rajakorpi menisi! Mitä korvet heitä liikuttaa, ei siellä rikastuta.
KOLMAS MERVI Juuri niin. Mutta ei hätää.—Osottaa pirttiin päin: Meidän miehiä on nyt tuolla enempi puoli.
KUUDES MERVI
Ja on Urmas! Kyllä Urmas pitää pyörät raitteilla.
MUUT Innostuneina: Kyllä, kyllä! Se on meidän Urmas!
SEITSEMÄS MERVI Niin, kyllä meidän Urmas tietää mitä tekee! Hytistelee: Mennään—vilu tässä tulee!
TOINEN MERVI Ja minä arvelen että taitaisi olla kaikkein viisainta, kun menisi tästä eukon viereen, heh-heh—ei ainakaan kurpposet kuluisi, heh-heh-heh! Räjähtävä kaikin hiljalleen nauramaan, menevät. Eräs veeni-ryhmä kiivaasti keskustellen.
ENSIM. VEENI En luota, en taar-avita! He vaikka itsensä myyvät, kun vaan kauppa tehdään mervaksi.
TOINEN VEENI
No no, liika on liikaa!
ENSIM. VEENI Mikä on liikaa? Eivätkö he valtaan päästäkseen ole ryskänneet ja rynnänneet kuin metsäläiset.
KOLMAS VEENI
Johtajana mies, joka ei mitään häikäile!
ENSIM. VEENI Ja tässä sitä ollaan! Kun olivat meidän miehet ohjaksissa, siivolla oli muronni—nyt likakärpäset loikkivat silmillemme.
TOINEN VEENI Liika on liikaa! Tosin Urmas on iskenyt ja keskinäiset kiistamme lienevät muronneja rohkaisseet, mutta olen minä tänä iltana nähnyt muutakin.
USEAT
No…?
TOINEN VEENI Että olemme tässä asiassa yhtä ja että kansakin ymmärtää mistä on kysymys. Ilman Urmasta, luulen, se makaisi kiukaillaan, tänä iltana niinkuin kaksikymmentä vuotta takaperin.
ENSIM. VEENI
Ja jos makaisi, mitähän siitä?
TOINEN VEENI Jos tästä tulisi jotain enempää, niin onkohan yhdentekevää maataanko täällä vai valvotaan?
ENSIM. VEENI Ja minä sanon: Jos tulee, silloin he kyllä makaavat tai pakoilevat metsissä. Myrkyllisesti: Ja mitä Urmaaseen tulee—no, perästä kuuluu mikä tuolla tänä iltanakin pitelee. Sanon vaan: koira on ketun sukua!
MUUAN MERVI Sivukulkevasta mervi-ryhmästä kiivaasti: Mitä sanot…?
USEAT VEENIT
Hst!—Ei riitaa.—Lähdetään!
ENSIM. VEENI Kiivaasti: Sanon vaan että jos tuolla tänä iltana tehdään joku tyhmyys, niin se on teidän jumalanne Urmas, joka antaa Rajakorven muronneille!
USEAT MERVIT
Häpeämätöntä!
ENSIM. MERVI
Sano se vielä kerran, keltainen kukonpoika!
ENSIM. VEENI
Sanon kerran ja kaksi—pois tieltä sininen nauris!
Käyvät toisiinsa käsiksi, muitakin sekaantuu temmellykseen. Hälinää, huutoja: hiljaa, hiljaa, erotkaa! Kansaa juoksee joka taholta paikalle: mitä, mitä täällä? Riitelijät erotetaan.
MUUAN VEENI
Että kehtaattekin tällaisena iltana!
RIITELEVÄ MERVI
Mitäs hän mervejä solvaa!
MUUAN MERVI Mitä tahansa, hävetkää sanon minäkin! Tänä iltana ei olla veenejä eikä mervejä, vaan olemme kaikki Mervian miehiä.
KANSA
Hyvä, hyvä! Kansa hajoaa.
ERÄS
Tämä pitkä odotus ei ole hyväksi, kansa käy levottomaksi.
TOINEN MERVI
Niin käy, niin käy…
ERÄS MIES Kunnaan rinteeltä: Kuulkaa Mervian miehet, kuulkaa!
KANSA Alkaa pysähtyä ja kertyä kunnaan luo: Kuka se?—Havohan tuo!—Eikä, Kovas on!—Hiljaa, kuunnellaan!
KOVAS Asian jokainen tuntee. Eri mieliä ei myöskään ole siitä, mikä vastaus tässä on annettava—
KANSA
Ei! Yhtä ollaan.
KOVAS Seikka on selvä kuin päivä. Tämä mekko on minun, tämä vyö ja puukko on minun. Jos joku teidän joukostanne kuitenkin julkeaisi tulla niitä minulta vaatimaan, niin tiedättehän mitä hänelle vastaisin?
KANSA Riemuisesti: Tiedämme! Hyvä, hyvä!
KOVAS Nyt sanovat naapurimme: meillä on kalan ja metsänriistan puute. Saattaa olla. Niinpä koettakaamme heitä auttaa. Antakaamme osa vuotuisesta verosta kalana ja metsänviljana, mutta Rajakorvesta emme luovu!—Mitäs sanotte, Mervian miehet?
KANSA
Oikein! Hyvin harkittu!
KOVAS Jos heillä on mielessä mitä kielellä, niin tämä kelpaa. Jos ei, minä sanon: siellä punotaan juonien rihmaa! Mutta meidän vanhimpamme yhä istuvat ja harkitsevat. Mitä tämä merkitsee? Mitä he epäilevät? Ja niin on tässä miesten kesken tuumailtu, että lähettäisimme tuonne sisään muutamia tällä sanomalla: sanokaa suorat sanat suorassa asiassa, koko kansa on takana!—Kelpaako?
KANSA Juuri niin!—Kovas menköön!—Ja Havo mukana! Hyvä, hyvä!—Ja veenejä samoin! Herjöö ja Karkils! Hyvä, hyvä!
KOVAS
Ja niin sanomme kuin puhuttu on—kansa vastaa?
KANSA Innostuneesti: Kansa vastaa!
KOVAS Että jos siksi kääntyy, tahdomme miekan terällä ja keihään tutkaimella omaisuuttamme puolustaa?
KANSA Myrskyisesti: Miekan terällä ja keihään tutkaimella! Menkää!
_Kovas kumppaneineen menee valtaovesta sisään. Kansa kokoontuu pirtin edustalle, jääden hiljaa puhellen odottamaan.
Kaksi muukalaista hiipii varovin askelin erään huoneen nurkkauksen takaa oikealta. Heillä on päällään pitkät tummat viitat ja päähuput alaslaskettuina, niin että vain osa kasvoja näkyy._
ENSIM. MUUKAL. Kurkistaa: Siellä ne ovat…
TOINEN MUUKAL. Tarttuu äkkiä hänen käsivarteensa: Soihtu, veli, soihtu!
ENSIM. MUUKAL. Peräytyy hiukan: O' varon, varon!—Hukka matka. Voimme heti kavuta ratsuille ja lähteä.
TOINEN MUUKAL.
Nolo juttu!
ENSIM. MUUKAL. Liikuttelee sormiaan: Pitäisi kova kovaa vastaan!
TOINEN MUUKAL.
Ei noita pelota.
ENSIM. MUUKAL.
He' noita … siellä sisällä!
TOINEN MUUKAL.
Ei auta. Kansa päättää.
ENSIM. MUUKAL. Kiila, hyvä veli, kiila! Astumme esiin: vastaus? Miksi viipyy vastaus? Onko Muronnian ruhtinas koira? Ratsumme satuloidut—siellä tuhannet ratsut satuloidut, odottavat… No, itse ymmärrätte jos mitään ymmärrätte…
TOINEN MUUKAL. Ah sukkela pää, sukkela! Mutta kustas kulet? Et noista portaista tänä iltana.
ENSIM. MUUKAL.
He' takatietä, takatietä—tule!
TOINEN MUUKAL.
Aaah, hyvä veli! Menevät kiireesti oikealle.
KANSA Pirtin luona: Jo tulevat, jo tulevat! Tulijat laskeutuvat portaita alas, kansa tungeksii kysellen ja soristen ympärillä.
KOVAS Kunnaan rinteeltä: Hiljaisuutta!—Varmaa vastausta ei meille annettu. Siltä toki näytti, että useimmat ovat samaa mieltä kuin kansa.
JOUKOSTA Äkäisesti: Mitä hiiden mieltä he sitten voisivat olla!
TOINEN
Sanoitteko lujaan?
KOVAS
Lujemmin kuin aattelimme.
KOLMAS
Mikseivät vastaa suoraan? On heillä suu!
KOVAS
Olkaa levollisia. Päätös ei voi toisin olla. Poistuu.
KANSA
Ei, ei!
JOUKOSTA Rajusti: Ja jos on, niin puretaan, jumal-avita! Käräjämäelle, ja puretaan! Ja vanhimmat eroon!
KANSA Myrskyten: Oikein! Kansa vastaa! Hajautuvat ympäri tanhuaa kiivaasti keskustellen.
KOVAS Seuralaisilleen: Totta puhuen ne tuskin olivat hyvillään että siellä kävimme.
TOINEN MERVI
Niinkö…?
KOVAS Useat tosin nyökäyttivät meille päätä, mutta toiset istuivat muoto mustana niinkuin olisivat karpion karstaa syöneet. Ja Varsti, ovenvartija, kertoi että—
Lyhyt torventoitaus vanhimpainpirtin portailta. Kansa rientää pirtin edustalle. Valtaovi avautuu ja portaille astuu joukko vanhimpia, kahden soihdunkantajan seuraamana. Syvä hiljaisuus.
VANHIMMAINEN Mervian miehet! Raskas on tämä päivä ollut niin meille kuin teille. Ja raskas on päätös, johonka olemme tulleet. Rauhallinen elo on kansalle rakas ja ystävälliset välit mahtavan naapurimme kanssa tuiki tähdelliset, niinkuin sen jokainen hyvin ymmärtää. Ja niin olemme me, tuntomme mukaan harkiten, tulleet siihen päätökseen että ruhtinaan vaatimukseen on tällä kertaa suostuminen. Ottakaa asia tyynesti, niinkuin me, jotka seikat tunnemme, olemme sen ottaneet. Ja nyt menköön kukin rauhassa kotiinsa. _Vanhimmat poistuvat, ovi sulkeutuu.
Haudan hiljaisuus, kansa seisoo kuin iskun tapaama. Hiljaisuutta yhä jatkuu, ihmiset katsovat neuvottomasti toistensa silmiin._
JOKU JOUKOSTA
Mitäs tämä oikein oli…?
TOINEN
Sanoiko se että on…?
KOLMAS
Miksi he näin tekivät…?
USEAT
Oliko se päätös…?
NELJÄS
Miksi he meidät pettivät?
VIIDES
Mitä nyt on tekeminen?
USEAT
Vaadimme syyt tietoon!
YHÄ USEAMMAT
Syyt tietoon!
KOKO KANSA Myrskyten: Syyt! Kuuletteko: syyt, syyt! Äänetön hiljaisuus. Odottavat.
JOKU
Mikseivät ilmota? Eikö ole ilmottamista?
USEAT
Syyt! Syyt!
KANSA Hurjasti: Syyt! Syyt! Syyt! _Hiljaisempaa hälinää.
Valtaovi avautuu, portaille ilmestyy soihdunkantajat ja muuan vanhin._
USEAT
Hiljaa, hiljaa! Se on Urmas, hiljaa!
URMAS Hän on noin 50 ikäinen, mutta näyttää laihanterävine kasvoineen ja harvahkoine partoineen vanhemmalta. Alussa hiukan ärsyytyneesti, sitten lujan painokkaasti:
Huudatte syitä, vaikka olisi teidän sopinut huutamattakin uskoa että vanhimpain päätös seisoo vakavan harkinnan pohjalla!
Mistä on kysymys? Kansan jokapäiväisestä toimeentulosta ja elämäntarpeistako? Ei, sillä jokainen tietää että Rajakorvesta riittää riistaa sekä meille että heille.
Onko kysymys Mervian sisällisestä olemuksesta, sen vastaisen elämän pohjasta? Ei, sillä Rajakorpi on syrjäinen eräalue, jota emme aijo koskaan asua.
Mutta, sanotte, on kysymys omistuksesta, ja se on kunniassa pidettävä! Niin on… Miettii silmänräpäyksen: Mutta mikä on omaa? Rajakorpi on meidän, mutta järvet ja metsät riistoinensa siellä ovat jumalain kuohuttamat—emme ole niiden tähden virsua hajalle astuneet. Näin voi myös ajatella, näin voi naapuri ajatella. Todella omaa, sanon minä, on ainoastaan se, minkä kansa omin käsin raataa—kaikki täällä: pellot, kasket, niityt, pirtit … kaikki. Se on asian ydin. Siksi antakaamme syrjäseikoissa myöten, voidaksemme sitä lujemmin pitää pääasiasta kiinni, ja Mervia on seisova entistä kokonaisempana todella omansa pohjalla. Mutta niiden rajojen yli jos kuka kurkottaa, silloin sanomme: seis!
Tämä on vanhimpain ajatus. Täällä on puhuttu miekoista ja keihäistä. Täytynee siis huomauttaa, vaikka sen lapsikin ymmärtää, että meidän miekkamme ja keihäämme hukkuvat kuin näre muronnien asemetsän varjoon. Älkää kutsuko niitä tänne—sanon, ja ymmärtäkää puolesta sanasta—viittaa kädellään etäisyyteen:—voisivathan ne olla jo ojennetut! Poistuu pirttiin.—Kansa seisoo hetken ääneti.
JOKU
Se oli painava puhe!
USEAT
Ei, ei! Ei kelpaa!
TOINEN
Oliko se Urmas, joka noin puhui…?
KOLMAS
Hornan henki se oli!
NELJÄS
Kansa lupasi vastata!
VIIDES
Voi onnettomuuden yötä!
KUUDES Tukkaansa repien, itkunkiehuttamalla äänellä: Aukasitte veräjät, aukasitte veräjät, pelkurit!
Kansa on lähtenyt liikkeelle. Kutka repivät tukkaansa tai vaatteitaan, kutka polkevat raivoissaan päähineitään maahan, jotkut harmissaan itkevätkin. Yleistä sekasortoa ja huutoja kaikkialla.
VANHA UKKO Kummun reunalla, pui nyrkkiä pirttiä kohti, raivoisasti: Petitte, petitte, petitte, kurjat! Suku huononee! Isät tappelivat Liittuan rajalla—pirtinpituinen hirsi veressä ui—voittivat, miehiä olivat! Me tappelimme muronnien kanssa—veressä uimme, hävisimme, mutta miehiä olimme! Nyt pojat pelkäävät ongenpahlaa, ongenpahlaa, ongenpahlaa!
JOUKOSTA Ristiin rastiin huutoja: Kun Urmas sen kerran sanoo, niin se on niin! —Urmas hornaan!—Hiljaa!—Mervit pettivät! Koira on koira!—Suus kiinni! Veenit pettivät!—Hiljaa, kansa on yhtä!—Urmas-konna! Konnalla on konnan koukut!—Hiljaa!—Jumal-avita!—Taar-avita!
KOVAS Kunnaan rinteeltä: Hiljaa, hiljaa hurjat! Kansa on yhtä. Huomenna käräjämäelle joka mies—päätös kumoon!
KANSA
Päätös kumoon! Kumoon! Kumoon!
JOKU
Petturit eroon!
KANSA
Eroon! Eroon!
JOTKUT
Ei, ei!
JOKU
Revimme pirtin!
KANSA Yhtaikaa hurjasti—Toiset: Revimme, revimme! Toiset: Ei, ei, ei!
4. RUUMISARKKU.
Urmaan pirtti. Muuten entisellään, paitsi että seinät ovat verhotut taljoilla sekä erilaatuisilla ryijy- ja punontakudoksilla. Kiukaan edessä on suuri talja, jonka päällä muutamia matalia istuimia. Korokesillalla perällä vuoteen sijalla valtava raudotettu arkku, pöydän edessä matala rahi.
URMAS Joka harmahtavine partoineen ja hiuksineen näyttää vanhettuneelta ja rasittuneelta, puhelee kahden oven luona seisovan matkapukuisen miehen kanssa. Omituisesti liikutettuna:
Kiitän tiedonannoistanne. Ikävätkin viestit ovat tätä nykyä maalle tärkeät. Me ehkä taas pian teitä tarvitsemme—jääkää hyvästi! _Miehet kumartavat ja poistuvat.
Urmas nousee sillanteelle ja kävelee kuohuvan kiihottuneena edestakaisin. Pysähtyy_: Se vielä puuttui! Olen niellyt tyynenä kaikki ne sapet ja oksennukset, mitä he ovat päälleni syytäneet. Sillä ne koskivat ainoastaan minua, mutta nyt—polkee jalkaa—nyt!
Käy kiivaasti kerran edestakaisin: Millaista ihmeitten aikaa nämä kaksikymmentä vuotta ovatkaan olleet! Kaksikymmentä vuotta lisää, ja Mervia olisi seisonut lujana liitoksiltaan—pakosta, kutka eivät halusta! Kaksikymmentä vuotta lisää, ja nämä katalat salajuonet olisivat olleet mahdottomat. Jää synkästi eteensä tuijottamaan.
HELJÄ On tullut omasta suojastaan ja seisoo avoimen sivuoven luona. Hiljaa: Urmas!
URMAS Säpsähtää, koettaa tyyntyä: Sinäkö, Heljä…? Käy häntä kohti: Olin niin ajatuksissani…
HELJÄ Käy vastaan, hiljaisen värähtävästi: Sinä olet nykyään niin paljon poissa… Ja kun olet kotona, niin täällä on aina muita … miehiä, asioita—minun pirttini sinua turhaan odottaa.
URMAS
Totta. Emme ole näinä aikoina joutaneet itseämme muistamaan.
HELJÄ Lämpimästi: Minä niin sydämestäni toivon, että tänään pääsisitte yksimielisiksi. Tuo onneton Rajakorven yö! Me emme tätä enää kestä, Urmas. Ja sinä olet ainoa mies koko Merviassa, joka voit kaikki liittää—
URMAS Kuohahtaen: Kaikki…? Tarkotatko veenitkin?
HELJÄ Ihmetellen: Tietysti… Sehän oli sinun elämäntyösi ajatus…
URMAS Katkeran naurahtavasti: Niin, oli, oli, oli, mutta… Niellen kiihtymystään: Sinun sydämesi voittaa järkesi, Heljä. Uskotko sinä että niitä, jotka ovat yksinpä sinua häväisseet ja »petturin-vaimoa» huudelleet, että niitä voisi yhdistää, vaikka itse Ukko pilvistä astuisi keskellemme? Kääntyy närkästyneenä syrjin.
HELJÄ Älä kiivastu, Urmas! Juuri sen vuoksi, että kaikki on niin… Katsoo pitkään: Mutta miksi sinä olet noin…? Onko jotain tapahtunut…?
URMAS Astuu kiivasti muutamia askeleita edestakaisin: Ei—ei mitään! Pieni viesti—
HELJÄ
Mikä sitten…?
URMAS
Ei mitään erikseen, puhumme toiste. Lähtee taas astumaan.
HELJÄ Kuin itsekseen: Kun palaisivat taas ne entiset ajat! Sinä taas istuisit minun lieteni ääressä, minä taas ymmärtäisin … eläisin. Urmaaseen kääntyen, hiljaa: Minä toivoin tästä päivästä niin paljon, Urmas. Minä aamulla kävin uhraamassa—
SÄTENE Tulee ulko-ovesta: Vieraat tulevat!
URMAS Hyvä! Heljälle, liikutettuna: Niinkö…? Niin, Heljä—tahdon olla niinkuin ei mitään olisi tapahtunut. Kun vaan mervit pitävät yhtä, silloin … niin, he tulevat.
HELJÄ Nyökäyttää lämpimästi: Niin, yksimielisyyttä … kaikkien kesken. Menee.
ROUKA Tulee Kovaksen, Kurkian ja useiden muiden kanssa: Terveppä taloon!
URMAS
Terve! Käy vastaan, kättelevät.
ROUKA Katsoo pitkään: Mikä noin on mielesi liikuttanut, ystävä? Onko—
URMAS Oh, mielialat ovat tätä nykyä monet, mutta asiat samat! Nousevat sillanteelle: Ja uusia karttuu…
KOVAS
Uusia karttuu!—Oletteko huomanneet orjainne keskuudessa mitään?
USEAT Orjainko…? Urmas kääntyy uusia tulijoita tervehyttämään, miehet jäävät hiljalleen puhelemaan. Urmas palaa Hallon, Horhojan y.m. kanssa.
ROUKA Tulijoille: Kovas täällä tietää kummia, miehet! Vuori-Merviassa kuuluu olevan jotain orjain kesken.
HORHOJA
On laaksossakin.—Terve!—Kuisketta, supinaa ja salaisia silmäniskuja.
HORMA Outoja miehiä hiipii öisin heidän luonaan. Asiasta en vielä ole päässyt selville.
KURKIA Painokkaasti: Muronnien salaisia yllyttäjiä ovat—se on asia!
URMAS Hämmästyneenä: Ollaanko todesti niin pitkällä…?
KOVAS
Niin pitkällä ollaan.
KURKIA Änetsän orjilla oli toissa yönä salainen kokous. Niissä haudotaan meille pahoja pajuja. Siksi olisi sinun ajatuksesi, Urmas, nyt toteutettava ja Mervian orjat vapautettava.
USEAT
Orjatko vapaiksi…? No no!
TAARO Hätäilette pojat, sanon minä. Orjat ovat maailman ajan supisseet omia supinoitaan. Minulla on kolmekymmentä ostettua orjaa—kysynpä kuka ne minulle maksaa?
HALLO Hiukan pistävästi: Tahdon sitä pait huomauttaa, että puhe meikäläisistä orjista tuskin on paikallaan—moni ei enää edes polta heihin merkkiään.
KURKIA Nuorekkaan tulisesti: Se on heillä polttamatta! Sitä häpeällisempi että se poltetaan satojen omien veljiemme ja sisariemme otsaan, vaikka orjattarilla synnytettyjen!—Mutta mitä sanoo Urmas? Tämä on sinun ajatuksesi.
URMAS Joka on seisonut mietteissään: Hm, taas yksi asia.—Mutta istukaa, miehet! Tulijat istuutuvat pöydän molemmin puolin raheille. Urmas yhä seisoo noja-istuimen vieressä: Se oli minun nuoruuteni ajatus, mutta elämä usein tinkii rakkaimpiakin ajatuksiamme. Mervi ei saa tehdä mitään, ei vihasta eikä rakkaudesta, aina kysymättä mitenkä se vaikuttaa sukumme asiaan. Mikäli näinä taistelun vuosina aloimme orjia hankkia, sikäli varallisuutemme karttui ja asiamme voitti. Emme ole vielä kyllin varakkaita, ei ole taistelumme loppuun suoritettu. Asia olisi siis lykättävä tuonnemmaksi ja tyytymättömyyden aiheet mieskohtaisesti poistettava.
USEIMMAT Innostuneesti: Oikein! Hyvä! Urmas istuutuu. Kovas ja Kurkia puhuvat hiljaa keskenään, Hallo tarkastaa heitä vaanivin katsein toiselta puolen pöytää.
KURKIA
Niin, yksimielisyys ennen kaikkea—käykäämme asiaan.
URMAS Olemme joutuneet jatkuvien ahdistusten kiiraisiin. Siksi kutsuin teidät neuvottelemaan, ennenkun asia joutuu vanhimpain pirttiin. Mikä on, miehet, mielenne muronnien uusien vaatimusten suhteen?
TAARO Huokaa: Verojen korottaminen kolmannella osalla on aivan liian ankara köyhälle maalle—aivan liian ankara.
KOVAS Meidän mielestämme—puhun muidenkin vuori-mervien puolesta, sillä olemme asiasta tuumailleet—
HALLO Purevasti: Vai oikein te pidätte omia tuumianne siellä vuorilla…?
KOVAS Oi-kein … ja se onkin hyödyllisempää kuin muutamanlaiset ihmettelemiset ja kyselemiset!—Meidän mielestämme on annettava jyrkkä epuu kumpaankin kohtaan. Emme halua veronlisäystä, ja vielä vähemmin voimme myöntää ahdistajillemme lupaa hankkia täällä maaomaisuutta, sillä mikä sen juonen takana on, arvaa helposti. Tämä on kantamme. Mutta ellei täyttä yksimielisyyttä muuten saavutettaisi, voisimme veroasiaa toki harkita, eri mieliä kun on omassakin keskuudessamme ja veenien jyrkän kannan tiedämme vanhastaan.
URMAS Lyhyen kuivasti: Toivon ettemme puhuisi veeneista, vaan asiasta!
KOVAS Sovittavasti: Unohda, Urmas, nuo veenien häpeämättömyydet! Nehän ovat enimmästään olleet ajattelemattomien poikasten tekoja.
HALLO Pistävän ivallisesti: Mielestäni se »veeni» puhui liiaksi hyvää mervaa, joka vaati käräjämäelle vanhimpia erottamaan—kuka »poikanen» lie ollutkaan!
KOVAS Nousee kiivaasti: Hallo! Miksi pistelet peitetyin sanoin? Jokainen tietää että se olin minä. Enkä sitä häpeä—päinvastoin: jos silloin käräjämäellä kävimme, meidän ei nyt tarvitsisi tässä istua! Istahtaa. Tyyntyneenä: Äläkä sinä, Urmas, välitä tuommoisista—et ole ennenkään.
URMAS Enkä välitä nytkään. Iskee nyrkkinsä pöytään: Mutta siitä minä välitän, että he itse tahtovat kulkea omia polkujaan—meidän selkämme takana!
MUUT
Mitä…? Mitä se…?
URMAS Nousee tulistuneena: Minä kysyn: tietääkö kukaan, onko kukaan osallinen niissä salaisissa sopimuksissa, joita paraikaa hierotaan Veenian kanssa?
MUUT Ei! Sopimuksia Veenian kanssa…? Useat nousevat kiihkeästi liikutettuina.
ROUKA
Onko se mahdollista!?
URMAS On. Puoli hetkeä sitten sain tarkat viestit. He aikovat vielä kerran tehdä tässä maassa hyvät kaupat! Veenia auttaa meitä muronneja vastaan —Veenia saa korvaukseksi pienen veron—ja vuosikymmenen päästä veenit ovat tämän maan ainaisia isäntiä. Manala! Lähtee kiihtyneenä astumaan. Monet muutkin nousevat liikkeelle.
HALLO Riemukkaasti: Joko nyt uskot, Urmas!
KOVAS Huoahtaen: Se ei ollut heidän ensimäinen, tokko viimeinenkään kolttosensa!—Urmaalle: Mutta kutka ovat puuhan takana? Nuo samaiset nulikatko?
URMAS Tuimasti: Onko Karkilskin nulikka?
KOVAS
Ei, se myönnettäköön. Entä muut?
URMAS
Enimmästään nuorempia, mutta salajuonet ovat käymässä!
KOVAS Sanoisinpa: muutamien hullujen puuhia, joista ei tule mitään—kun vaan me olemme yhtä. Käydään rauhassa tuumimaan!
URMAS Pienen, jännittävän äänettömyyden jälkeen: Hyvä! Tahdon olla niinkuin heitä ei olisi olemassa. Istuutuu, samoin muut.
KURKIA Ja minä voisin sinulle, Urmas, kertoa että siellä on monta kelpo miestä, jotka ymmärtävät työsi ja tajuavat nykyisen ajan.
HALLO Minusta tuntuu niinkuin täällä olisi eräitä, joilla on hyvin ikävä noiden »kelpo miesten» seuraa!
ROUKA Harmistuneena: Ei kelpaa tämä, käykäämme asiaan!—Kovas on esittänyt vuori-mervien kannan.
TAARO Kovas on, ja komiasti—kaikki vuori-mervit ovat komioita. Mutta minä, vanha mies, tahtoisin sanoa kaikille komioille: karhua ei ole äimällä pistelemistä!
USEAT
Oikein! Karhua ei ole pistelemistä!
URMAS Kovaksen kanta on miehen kanta. Mutta voimmeko me veronalaiset asettua sille kannalle—nyt on siitä kysymys?
KOVAS
Voimme. Vero on vero eikä velvota muuhun!
URMAS
Entä seuraukset?
KOVAS Seuraukset! Rajakorven asiassa meitä petettiin pelottamalla. Niin tässäkin. Tänään maata, huomenna mekko, ylihuomenna miekka. Ei!
URMAS
Mutta jos saamme ryöpyn niskaamme—tiedät kuinka käy.
KOVAS Se ei ole niinkään tiettyä! Linnota sinä, Urmas, salaa Valdun rotkot—siellä on kiviä. Päästä sinä orjat vapaiksi—
TAARO
Siitä ei tule mitään!
KOVAS Päästä sinä orjat vapaiksi, anna ase käteen, ja me emme ole mikään kourallinen mekään!
JOTKUT Innostuneesti: Emme, emme!
LYYLY
Ei aseita, ei aseita, nuoret miehet! Kaikki on jumalien sallimuksesta.
Kärsimyksien ja kovien koettelemusten kautta he sallivat meidän näille
onnen maille kulkea. Kuinka nyt voisivat meidät hyljätä.
URMAS Väkevä on aseiden voima, mutta on toinen väkevämpi. Se on kansan sisällisen yhteistunnon voima. Siihen ainoaan olen nuoruudestani luottanut. Lietsokaamme se voima niin väkeväksi, että jos todella joku muronni tänne pyrkii, kukaan mervi ei myy hänelle maata, ja jos joku myy, niin ne tulokkaat me sulatamme itseemme niinkuin raudan tulisessa ahjossa.
KOVAS Samaa voimaa mekin tarkotamme. Ojentaa nyrkkinsä: Mutta tuolla, jo käsivarren päässä, eikä vasta sitten kun polkevat jo ryntäitämme. Usko minua, Urmas: kansa, joka ei mitään uskalla, menettää lopulta uskon itseensä.
URMAS Ei, juuri sitä uskoa me tahdomme hiljaisuudessa lietsoa! Mutta kun tunnen käsivarteni liian heikoksi, silloin on minun tieni varovaisen viisauden tie.
HALLO Näppiä lyöden, välähdys silmissä: Se oli johtajan sana, Urmas! Hiisi on väkevä, mutta hiittä voi vetää nenästä. Kumartaen: Tehkää hyvin!—mutta selän takana huolehdimme ettei kukaan myy tilkkuakaan, sieppaamme saaliin aivan nenän edestä. Ja niin me, pieni orava, painiskelemme älyn voimilla metsien suurimman korpikarhun kanssa, hypellen ehjinä oksalta oksalle. Useat nyökäyttävät ihastuneina päätään.
KOVAS Kääntyy syrjin Halloon, Urmaaseen päin. Liikutuksesta värähtäen: Viisaus, Urmas, niinkuin edessämme nähdään, vie … »oravanpoluille»! Urmas! Sinä tämän suvun nostit ja kokosit, älä nyt päästä painumaan ja hajoamaan. Tahdon muistuttaa mitä kerran käräjämäellä lausuit—olin silloin lapsi, mutta sieluuni se jäi. Tahdon muistuttaa mitä vanhimpainpirtin portailla lausuit siitä, koska sanoisimme »seis». Se aika on nyt tullut. Sano »seis», ja kansa seisoo ympärilläsi! Jotkut osottavat hyväksymistään.
KURKIA Ja jos omia voimiamme epäilemme, voimme aina selkämme tueksi tehdä aseliiton läntisten naapuriemme Liittuan ja Kasarrian kanssa.
URMAS Nousee liikutettuna: Ette näy vieläkään minua käsittävän, ja vaaran suuruuden te liiottelette. Minä sanon »seis», vaikka toisella äänellä kuin te haluaisitte. Kaiken vieraan tuen minä hylkään, sillä lännen ystävyys on meille vaarallisempi kuin idän kavaluus! Kaiken kunnian kiillon ja aseiden kalistuksen minä jätän veeneille, sillä he voivat mennä samaa tietä kuin ovat tulleetkin, mutta meille tämä maa on ainoa paikka maailmassa. Kaiken varomattoman uhmailun minä hylkään, sillä me emme enää tahdo työntyä verisinä ja revittyinä uusia soita ja korpia kohti. Lyhyesti: alistumme välttämättömyyteen, kunnes onnellisempi päivä koittaa!
USEAT Innostuneesti: Hyvin puhuttu, hyvin!
KOVAS Liikutettuna: Onko tämä sinun järkähtämätön mielesi, Urmas?
URMAS
On. Pitkähkö äänettömyys.
KOVAS Nousee, raskaasti: Sillä tiellä emme voi sinua seurata! Eräitä muitakin nousee.
URMAS Hämmästyneenä: Ette voi…?
KOVAS
Emme, sillä sitä tietä astuen ei Mervialle koskaan päivä koita.
HORHOJA Värisevällä äänellä: Täytyykö meidän nyt erota, Urmas? Me olemme liian kauvan rinnan vetäneet… Äänettömyys.
KOVAS Käy Urmaan luo, lämpimästi: Ei, näin ei saa tapahtua, tämä ei saa olla viimeinen sana! Mutta olemme liian kiihtyneitä, jatkakaamme huomenna. Te tuumitte täällä, me muualla, ja me ehkä puhumme joidenkuiden malttavien veenienkin kanssa.
URMAS Kuohahtaen: Veenien!?
KOVAS Tuskaisen kuohuvasti: Jumalain armo meitä suojelkoon, Urmas—täytyyhän meidän koettaa yksimielisyyttä rakentaa! Hyvästi huomiseen!
URMAS Mietteissään, katsettaan kohottamatta: Hyvästi! _Kovas, Horhoja, Kurkia ja kolme muuta menee. Jälelle jääneet ovat nousseet ja seisovat äänettöminä.
Urmas, joka on seisonut syvän mielenliikutuksen valtaamana, katsahtaa etsien jälellejääneihin_: Menikö Horhojakin…?
HALLO Ilkkuvasti: He menivät, eivätkä koskaan palaa, sillä heitä on jo kauvan odottanut veenien avattu syli!
URMAS Käy muutamia kertoja kiivaasti sillanteen poikki, pysähtyy: Ei, se ei ole mahdollista! He palaavat ja me tahdomme olla yksimielisiä! Miehille: Totta, jätämme nyt kaikki huomiseen, tuumimme kukin tyynesti kotonamme.
SÄTENE Tulee: Muutamia puheille pyrkijöitä!
URMAS
Anna tulla!
Neljä nuorukaista kantaa suurehkoa, upeaan kirjovaippaan käärittyä esinettä.
TUOJAIN JOHTAJA
Lahja Urmaalle, mervien johtajalle! Minne saamme laskea?
URMAS Iloisesti hämmästyneenä: Lahja! Osottaa korokesiltaa: Tänne nostakaa. Hilpeätä hiljaista puhelua. Miehet nostavat.
TUOJAIN JOHTAJA Joukko Mervian miehiä tahtoo näin ilmaista mitä he elämäntyöstäsi ajattelevat!
URMAS
Sano heille kiitokseni! Tuojat menevät.
HALLO Nyt, Urmas, näet mitä ne ajattelevat, joiden puolesta olet ikäsi taistellut!—Saammehan avata?
URMAS
Avatkaa, avatkaa!
Irrottavat hopealla kirjaillun vyön peitteen ympäriltä.
HALLO
No nyt, ystävät! _Vetää peitteen pois.
Kaikki jäävät kivettyneinä tuijottamaan: edessä on leveä, puunrungosta veistetty ruumisarkku, jommoisia varakkaiden hautaamisessa käytetään—arkun kannella irvistävä pääkallo. Seisovat pitkän aikaa sanattomina._
URMAS Syöksyy patsaan luo ja kumauttaa kurikalla kiivaasti siellä riippuvaan metallikilpeen. Sisääntulevalle Sätenelle: Huuda kantajat takaisin!
SÄTENE
En tavota enää, lähtivät juosten.
URMAS Kasvot mustanpuhuvina, kamalan raivon kuohuttamana: Hyvä, te veenien kyykäärmeet! Teidän myrkkynne on virrannut kuin hornan tyhjentymätön lähde. Te tiedätte tarkalleen mistä hinnasta minä Mervian muronneille möin, vaikka teidän omat vanhimpanne istuivat saman pöydän ääressä. Minä veljeni myrkytin, vaikkei minulla ole veljeä ollutkaan—minä Mertsin surmautin—isäni minut kuolinvuoteellaan kirosi—äitini sortui surusta hautaan—ei ole sitä konnantekoa, jossa en olisi päämiehenä ollut. Sekään ei riittänyt. Mutta te valmistitte liian aikaiset hautajaiset—minä vielä elän, vielä elää merviläisyys!
JOTKUT Tarttuvat suuttuneina arkkuun: Heitämme ulos!
URMAS Kammottavasti naurahtaen: Ei, ei lahjaa niin—nostakaa se tuonne kunniapaikalle! Polkee jalkaa: Se joka hetki siellä muistuttakoon minkä jo olimme unohtaa, että niin kauvan kun sen lähettäjillä on pasman vertaa sanansijaa tässä maassa, he veistävät tämän kansan tulevaisuuden ruumisarkkua. Minä kerran vannoin: mervit ovat nostettavat isänniksi omassa pirtissään! Kohottaa kätensä: Minä tänä hetkenä vannon: veeneillä ei pidä tässä maassa oleman orjankaan osaa!—Osottaa arkkua: Niin, se on ruumisarkku, mutta siitä tuli—teidän ruumisarkkunne!
Astuu kiivaasti sillanteen reunalle, viittaa kädellään: Ja menkää, menkää te Kovakset ja Kurkiat, te äitinnepettäjät äpärämielet! Rientäkää kilvan sen vanhan tuliporton pehmeälle vuoteelle, joka on ennenkin mervan miesten miehuuden vienyt. Me vannomme teitä vastaan saman taistelun kuin heitä, me tästä päivästä nimitämme teitä sillä nimellä, mikä teille kuuluu—te salaveenit!
ROUKA Mutta, vanha ystävä, eiväthän he veenejä ole, vaikka ovatkin tuossa asiassa eri mieltä.
TOISET
Ovat, ovat! Johtajansa hylkäsivät!
URMAS Porton kiharat ovat porttoa! Joka ei ole meidän kanssamme, hän on meitä vastaan—muuta jakoa ei tässä maassa ole ollut eikä ole!
USEAT
Ei, ei!
HALLO Riemuiten: Nyt, Urmas, olet entisesi! Olemme taas merviläisyyden selvällä polulla.
URMAS Ja nyt, ystävät! Osottaa arkkua: Saattakaa tämä teko kansan tietoon, saattakaa heidän tietoonsa mistä lopullisesti on kysymys. Huomenna päätämme tarkemmin mitä tietä astumme—me astumme nyt omaa tietämme!
5. TAAKANKANTAJAT.
_Vuorhaaran vierasmaja Vuori-Merviassa, kauppavaltareittien risteyksessä. Hirsipirtti, oikealla ulko-ovi, oikeassa ylänurkassa kiuvas. Kiukaan ja vasemman seinän välillä perällä korokesillanne, siellä suuri kaappi, hylly, kaksi altaantapaista juomansäilytysastiata ja pieni pöytä. Pirtinpatsas lakeisaukkoineen korokesillan reunassa keskellä. Keskellä pirttiä maalattialla pitkä pöytä, molemmin puolin rahit. Seinävierellä pitkät rahit; ylempänä, lähellä kattoa makuulavalaudat. Vasemmalla ovi kylkeissuojaan.
Kiukaassa, jonka luona hyörii majan emäntä, palaa tuli—lakeisaukon lähistöllä leijailee vieno savu. On ilta, huonetta valaisevat muutamat soihdut._
VIERASMAJAN ISÄNTÄ Korjaa haarikoita pöydältä: Nyt saa pitää silmänsä auki!
EMÄNTÄ
No meikäläisellä ne pitää olla aina auki, nukkuessakin.
ISÄNTÄ
Tarkotin oikeastaan: nyt saa pitää suunsa kiinni!
EMÄNTÄ Kääntyy, kivakasti: Hä?
ISÄNTÄ Jaa-a—tarkotanpa että sinä puhut liian paljo, muoriseni, ja liian ykssukaan.
EMÄNTÄ
Siitä äskeisestäkö sinä nyt ääntä pidät?
ISÄNTÄ
Siitä.
EMÄNTÄ
Hy! Kun on reima luonnonlaatu niin on—vaikka tuon itsekin sanon!
ISÄNTÄ Tyynnytellen: No no! Ei hyvässä laittoa, mutta Vuorhaaran vierasmajan väellä ei tätä nykyä saa olla mitään luonnonlaatua—taikka oikeammin: täytyy olla vähän joka laatua…
EMÄNTÄ
Häpiä! Mervian puolesta minä olen—ja kun on jotain, niin on jotain!
ISÄNTÄ Lähtee kiivaasti astumaan: On jotain! Hitto ollen; jos minä ymmärrän mitä nuo kaikki keltaiset, siniset ja senkin seitsemän karvalliset ovat näinä vuosina olleet ja mitä ne nyt ovat. Nyt ne alkavat miekoista. Pysähtyy: Yksi hosuu: täytyy antaa; toinen: jos annat, olet konna! Ota sitten selvä, ole nyt jotain! Siihen likoon minä en pane mekkoani, en! Käy lähemmäksi, hiljemmin: Kuules! Minä olen kaiken varmuudeksi tänään ostanut toisenkin. Jos vaativat, niin annan sen huonomman, toisen piilotan. Mutta jos se toinen puoli voittaa, niin voin aina näyttää että minulla on miekka—
Ulkoa kuuluu ääniä ja oven haparoimista. Rientää ovea kohti: Hoi hoi! Täälläpäin se on ovi—käydään sisään vaan.
Kolme matkustajaa: Imari, veeni-runoniekka Flöide ja eräs kolmas tulee—viittoihin puettuina, märkinä, miekka vyöllä.
IMARI
Terve tupaan!
ISÄNTÄ
Jumalain terve, hyvät vieraat! Taitaa olla pimeä.?
IMARI
Ja sataa.
ISÄNTÄ Vai satamaan rupesi. Antaapas nyt tänne päällysvaatteet… Ja tuolla on tuli—panes, muori, istuimia!
IMARI
Antaa olla, emäntä, ei meidän ole vilu.—Mutta kuules, isäntä!
Asuuhan täällä muuan Puonnin Keltti niminen?
ISÄNTÄ
Asuu oikein, hyvä vieras!
IMARI
Tämä kolmas kävisi tapaamassa, kun saisi opasta.
ISÄNTÄ
Saapi, saa. Huutaa ovesta ulos: Hoi, pojat, hoi! Tuleppas Uvas tänne
ja joutuun! Vieraille: Ei sinne pitkältä ole, ei. Sisään tulevalle
Uvaalle: Vie tämä vieras Puonnin Keltin luo, kylläs tiedät?
UVAS
Tiedän. Menevät.
ISÄNTÄ Vieraat käyvät istumaan. Ja milläs minä saan palvella? Ollaanhan sitä yötä?
IMARI Ei ole aikaa! Mutta haarikka olutta ei olisi hullummaksi, ja hiukan palasta.
FLÖIDE
Minulle simaa—hiisi teidän oluvianne juokoon!
IMARI Nauraen: Tämä, näes, on runoniekka—ne juovat ainoastaan linnunpiimää!
ISÄNTÄ Ahaa—heti, heti! Rientää sillanteelle ja ottaa kaksi haarikkaa: Muori hoi, pötyä pöytään! Vieraille: Nyt on paljo matkantekijöitä…
IMARI
Ai! Käy sillanteen luo, alennetulla äänellä: Onkos tästä mennyt
äskettäin … kuinka sanoisin … muutamia pitkän matkan tekijöitä?
Sen näköisiä?
ISÄNTÄ Vilkuttaa silmää: Rajalle päin?—On, pari hetkeä sitten. Tuo haarikat.
IMARI
Hyvä, hyvä! Vieraat vaihtavat merkitsevän silmäyksen, juovat.
IMARI Laskien haarikan pöydälle: Nyt on kovat ajat Merviassa!
ISÄNTÄ
Kovat on, kovat.—Kuuluukos maailmaan mitä?
IMARI Ei päivää, ettei uutta. Jokos olette kuulleet että vanhimpainpirtti poltettiin?
ISÄNTÄ
Jo kuultiin—jotain huuhua. Vaan minkäs tautta?
IMARI
Minkä tautta? Hm. Katsoo pitkään: Mutta mikäs sinä olet miehiäsi?
ISÄNTÄ Jaa minäkö, jaa? Hm … jaa… Olen, niinkuin näet, vierasmajan pitäjä…
IMARI Tiukasti: Vaan oletko myöskin mies, se on: seisotko Mervian puolesta?
ISÄNTÄ Käsiään hykertäen: No nyt sattui … että satuttiin samaa mieltä! Mervian puolesta seison, lujasti, molemmin jaloin, ja vaikka juoksenkin —siitä oli juuri tässä eukon kanssa puhe…
IMARI Hyvä on!—Vanhimpainpirtti poltettiin, selvällä mervankielellä haastaen, koska se oli kettujen pesä!
ISÄNTÄ
Kettujakos siellä olikin…?
IMARI Rajusti: Mitä muuta sellaiset ovat! Antavat riistametsät, kalavedet, maat mannut ja lopuksi sen viimeisenkin miehuuden merkin, mikä kansalla vielä on—miekat. Toiset eivät suostuneet, mutta Urmas miehineen! Kerskuivat etteivät mitään pelkää—silloin se pistettiin pesä tuleen!
ISÄNTÄ
Armias! Paloivatkos ne nekin?
FLÖIDE Purevan ivallisesti: Koskas sinä, hyvä mies, olet kuullut ketun omia häntäkarvojaan polttaneen!
IMARI Kun olisivatkin, jumal-avita, palaneet! Muronni, oikein meitä pilkatakseen, vaatii miekat—veronalainen ei muka tarvitse miekkoja, he muka suojelevat. Ja nämä harmaapartaiset jänissielut pääpättävät— marisevan matkivasti: se on väärin, se on väärin, mutta kun väkisin, niin … ottakaa. Surma!
EMÄNTÄ Tuoden ruokia pöytään: No sitä samaa minä olen aina sanonut, että kun kerran on mies, niin käyköön housut jalassa!—Ottakaas, hyvät vieraat, nyt olisi!
FLÖIDE Siin' on emäntää, taar-avita! Sellaisia eukkoja kun olisikin vanhimpainpirtissä ollut, ei meidän nyt tarvitsisi tässä hävetä!
ISÄNTÄ Hymähtäen: No no!—Mutta minkäs luulette tästä lopuksi tulevan?
IMARI Tulisesti: Tulee tulenkiukkunen taistelu! Ja se on jo käymässä—me olemme nyt niillä asioilla. Kansa on nostettava, emme anna ainoata miekan kahvaa!—-Milläs mielellä tämän puolen miehet ovat?
ISÄNTÄ Salaperäisesti: No niin luulen että vastaan—vaikka puhutaan hiljaa…
IMARI Ei, kovasti nyt pitää puhua! Ja niin pitää sinunkin, joka miehelle joka täällä käy. Sillä ketut ovat myös liikkeellä.
FLÖIDE Katkeran ivallisesti: Oikein jumalien nimissä ja valkoisissa tietäjänviitoissa—horna!
ISÄNTÄ
Älä! Onkos tuo totta?
IMARI Totta. Urmas panee jumalat ja manalat liikkeelle, saadakseen miehet käymään—hameissa!
FLÖIDE Ylenkatseellisesti: Koiralla on koiran polku! Lemmittynsä surmaamisella alotti, kansansa murhaamisella lopettaa—hyi!
IMARI Älä viitsi, Flöide … siitä kerrotaan niin monella tavalla! Isännälle: Katsos Mertsi, Urinaan ensimäinen lemmitty, katosi tietämättömiin, niinkuin luullaan: hukutti itsensä rakkaudesta. Nyt kerrotaan Urmaan surmauttaneen hänet orjillaan ja sitten omin käsin—
ISÄNTÄ
Ai ai ai—
FLÖIDE Iskee nyrkkinsä pöytään: Lopeta, taar-avita! Joka ei Mertsistä taida sen soreammin kertoa, ei saa puhua samana päivänäkään! Siitä on monta surunihanaa runoa laulettu.
IMARI Minähän, veliseni, en ole runoniekka ja minusta tuommoinen vanha naisjuttu—
FLÖIDE Nousee kuohahtaen: Tietysti, tietysti—vanhoja juttujahan ne kaikki ovat, jotka meitä koskevat! Joko merveillä nyt on tarpeeksi laivoja—vanha juttu! Joko te maanmyyrät nyt osaatte kauppareiteillä kulkea—vanha juttu! Joko täällä nyt on järjestystä ja ihmistapoja— vanha juttu! Mutta on, taar-avita, sentään yksi uusikin juttu, joka meidän täytyy teidän päähänne ajaa—miehuus ja kunniantunto!
IMARI Isännälle: Runoniekka, niinkuin näet! Käy Flöiden luo ja lyö häntä olalle: Heitä hornaan nuo vanhat, niistä emme koskaan sovi! Ja voisinpa muistuttaa, että se teidän ruumisarkkujuttunne oli jokseenkin tyhmä juttu. Mutta menneistä ei sanaakaan. Nykyisestä olemme yksimielisiä ja urhokkaita olette miehiä!
ISÄNTÄ
No minustakin niin peijakkaan karskia poikia!
IMARI Karskia miehiä, ja veljiä ollaan! Ne sateessa ja myrskyssä täällä ponnistelevat Mervian vapauden puolesta, kun nämä hirtehisen tosimervit makaavat taljojensa alla ja myyvät maansa muronneille.—Terve, runoniekka! Juo.
FLÖIDE
Olkoon menneet—terve, Imari! Juo.
ISÄNTÄ Uteliaasti: Mutta mitäs sinä, hyvä vieras, siitä myymisestä puhuit?
IMARI Niin siitä? Kuinkas sanottiin: kukaan ei myy murenneille maata. Katso nyt ympärillesi kutka myyvät—Urmaan miehet suurista rahoista! Ymmärrätkös yskän…? Ja miksi ne nyt taas miekat antavat? Siksi että saavat jokainoasta miekasta—muronneilta maksun!
ISÄNTÄ Päätään viipottaen: Oh hoh hoh!
IMARI Sellainen on tämän kurjuuden pohja. Muuan noita jo silloin uhrikivellä oli tämän kaiken Urmaasta ennustanut. Tekee ensin paljon hyvää, niin oli sanonut—mutta varokaa: sitten hänestä tulee tämän maan kirous! Ja tuli—
KOLMAS MATKUSTAJA Palaa. Luoksensa rientävälle Imarille ja Flöidelle: Kunnossa on! Oiva mies—vaikka kyventä konnien nurkan alle, jos tarvitaan!
IMARI
Hyvä!—No niin isäntä, nyt lähdemme! Maksaa: Olkaa avullinen Puonnin
Keltille ja muistakaa mistä on kysymys: Mervian tulevaisuuden taakka on
nyt meidän hartioillamme. Jos ne pettävät, silloin on kaikki hukassa.
Kansan kunnian ja vapauden edestä kaikki!—Näkemiin. Lähtevät.
Kaksi matkustajaa, muuan mervi ja eräs tietäjä, tulee. Sattuvat ovessa lähtijäin kanssa vastakkain.
TOINEN TULIJA
Oh!
IMARI
Oho!
TULIJA Touhukkaasti: Sinäkö se oletkin, veli hopia? No se sattui—terve, terve! Kättelevät. Samoilla asioilla tietysti—katsos minäkin jo jätin sen kirotun veenijoukon ja olen nyt tosi-sininen Urmaan mies!
IMARI Tuiki hämmästyneenä: Vai niin…? Purevasti: Minäkin jo jätin— maansamyyjät! Menevät.
TOSISININEN Ällistyneenä: Vai niin…? Katsoo pitkään heidän jälkeensä. Sylkäsee: Hyi horna! Ryökäleen veeniheittiö!—Hyvät illat, hyvä isäntäväki! Koiran ilma ulkona—ja koirat juoksevat ovissa vastaan. Hieroo käsiään: Hei, emännällä on lämmintä, hyvä juttu!—Mutta kuules, isäntä! Tämän minun toverini pitäisi saada muuttaa kuivaa. Minä kyllä kestän, minä tuulenpurema tervaskanto, mutta—
ISÄNTÄ Ehättäen: Ja meillä kun sattuu olemaan juuri niinkuin teitä varten tämä toinen suoja. Niin että jos suvaitset, arvon tietäjä… Vie tietäjän tavaroineen kylkeissuojaan.
TOSISININEN
Katsos, emäntä, se riippuu mielialasta! Kaikki riippuu mielialasta.
Housut märkinä, mutta aina iloinen mieli! oli minun isävainajani sana.
Ja niin on nyt näissä suurissakin asioissa. Kas, isäntä jo palaa! Panes
nyt, taatto, pöytä koreaksi—nyt ollaan isänmaan asioilla!
ISÄNTÄ Vai niillä, minä juuri arvasin.—Hei eukko, joudutappas ruokaa tälle isänmaan miehelle!
TOSISININEN Oikein, sinulla on isänmaallinen mieli! Nyt on kovat ajat, hiton kovat! Katsos, muronni ahdistaa, ja veeni-lurjuksia ja tuommoisia noin isännättömiä koiria juoksee joka nurkassa. Tuokin roisto! Isänmaan mies oli ennen, nyt möi itsensä veeneille.
ISÄNTÄ
Älä hulluja! Onkos se totta? Tuo haarikan: Terveydeksesi!
TOSISININEN Isänmaan ja merviläisyyden tosi onneksi! Juo pitkään. Myyvät, myyvät koko maan Veenialle että roikaa, siksi ne täällä yhdessä juoksevat.— Kas, emäntä … kiitos vaan! Istuu syömään. Ja myyvät toisellekin taholle—saavat murenneiltakin rahaa!
ISÄNTÄ
Nyt en usko enää korviani!
TOSISININEN Totta joka sana! Katsos, se on tyhmyyttä. Siellä on muka ystäviä, antavat rahaa, hokevat: pankaa lujasti vastaan—että saisivat, juukelit, lähettää tänne sotamiestä niinkuin salkoa. Mutta meidän Urmas sanoi: ei pojat! Meitä ei pistetä veenien ruumisarkkuun, eikä meitä pistetä muronnien. Odotetaan pojat—henki ja merviläisyys se on pääasia. Kun se säilyy, niin aina sitä—Hei, heilautappas lisää!
ISÄNTÄ Totisesti, kun oikein aattelee, niin eihän henkeä paitsi tule ensinkään toimeen!
TOSISININEN Ei ei.—No, tämän hölmökin ymmärtää, mutta ymmärrätkös sinä mies— älytikkaa?
ISÄNTÄ Hölmistyneenä: Älytikkaa…? En ole edes kuullut.
TOSISININEN Ohhoh miesparka, et sitten paljo ymmärrä! No, minä selitän. Katsos, kun joku ahdistaa, niinkuin nyt muronni meitä, niin pannaan suu edessä makeaksi, että joo-joo-joo. Mutta takana onkin semmoinen hienokärkinen älyn tikka että: älä nokkase ennenkun tipahtaa!
ISÄNTÄ Viekkaanvälkkyvin silmin: Ahaa, nyt minä alan ymmärtää!
TOSISININEN Heittää syöntinsä, nousee innostuneena: Et veikkonen vielä mitään ymmärrä! Katsos nyt, tulee muronni, sanoo: anna miekat! No, nämä yks-oikeat pässinpäät heti: ei, kunnia, miehuus! Mutta meidän Urmas sanoo: joo pojat, kunniata ne ovat sonnin suuret sarvet, mutta kun niistä peijakkaista tarttuu kiinni! Vaan nupopää, pojat, se puikahtaa vaikka aidanraosta. Antaa sarvien mennä, keihäät jääpi, ja jos me joskus nostamme jymyn, niin jumal-avita me hutkimme muronneja keihäillä niin vietävästi!
ISÄNTÄ Käsiään hykertäen: Mutta tottatotisesti, siinä Urmaassa on poikaa!
TOSISININEN Siin' on. Katsos, me ollaan sen kanssa hyvät tutut. Sanoo kerran: karhu on suuri ja vahva, Veitas … ei ole äimällä pistelemistä. Mutta peijakkaan tyhmä—nenä näppien väliin, ymmärrätkös? Ymmärrän, sanon minä —ja me vedetään nenästä niin vietävästi!
ISÄNTÄ Innostuneena: No niin-niin-niin-niin vietävästi!
TOSISININEN Ei sinulla, ystävä, ole älytikasta vielä kuin pikkusen hajua. Alennetulla äänellä: Katsos, siihen tarvitaan salatietoja. Siell' on kummat jutkut, sadat paulat. Nämä urhoolliset sarvipäät vapisevat kuin haavanlehti, mutta meidän Urmas, joka kaikki tietää, se poika vaan sipasee noinikään pehmeällä kädellä, ja taas on vaara ohitse.—Ai, kuules! Kenenkäs me saamme tähän kylään semmoisen tosi-isänmaanmiehen, joka rupeaa toimimaan ja lähettämään tietoja?
ISÄNTÄ
Minkälaisia tietoja?
TOSISININEN Ihan kaikkia: kutka ovat vastaan, mitä tekevät, mitä aikovat tehdä —se on älytikkaa! Katsos, ei sitä kaikki ymmärrä. Alennetulla äänellä: Tuokin tietäjä tuolla, se poika vaan paukuttaa sitä suoraa köyttä. No no, hyvä mies, mutta ilman älytikkaa on niinkuin olisi aina märät housut jalassa ja täytyisi niitä kuivatella toisessa huoneessa, kun älytikkamies sillaikaa toimittaa paljon asioita.—No, mihinkäs me jääriinkään? Ai niin, Urmas sanoi että koeta nyt, Veitas, saada sinne Vuori-Mervian kulmalle sopivat miehet. Niin että kyllä kai sinä, hyvä ystävä, rupeat?
ISÄNTÄ Hätääntyneenä: Jaa minäkö…? Ei, ei—kun en minä oikein ymmärrä sitä älytikkaakaan—
TOSISININEN
Älä lörpöttele, sinä olet jo oikein hyvällä alulla!
ISÄNTÄ Mutta sittenkin … ei, ei minulle sovellu. Hiljemmin: Vaan minä hankin jonkun toisen, sillä asiaa minä kyllä kannatan … näin hissuksiin.
TOSISININEN No, hyvä sekin. Katsos, meill' on sadat raudat tulessa, sillä Mervian tulevaisuuden raskas taakka painaa nyt meidän hartioitamme. Hätäisenä: Mutta tulen turkanen, ne koirathan ennättävät ennen meitä! Minnekkäspäin ne menivätkään?
ISÄNTÄ
En minä vaan—
TOSISININEN
Älä viisastele, mies! Eivätkös ne menneet Änetsään päin?
ISÄNTÄ Salaperäisesti myhäillen: No taisivat.—Mutta ettekös te yöksi—
TOSISININEN Vai makailemaan tämmöisenä aikana! Huomaa tietäjän, joka on tullut sisään: No niinkuin suuhun ja käteen! Meidän täytyy heti lähteä, muuten ne veenilurjukset… Odottelehan, kun laitan hevoset kuntoon. Menee kiireisesti ulos.
ISÄNTÄ Tietäjälle, joka kävelee mietteissään: Nyt on vaikeat ajat. Mitäs sinä tästä ajattelet, jumalien mies?
TIETÄJÄ Pysähtyy: Vaikeat ovat ajat, ystävä. Minäkin kauvan tutkistelin ja jumalien neuvoa tiedustelin. Nyt olen varma. Vilja arvostellaan jyväinsä laadusta. Toisella puolella murhapoltot ja omankäden oikeus, miekanusko, röyhkeys ja kansan villitseminen johtomiehiä vastaan, jotka ovat jumalilta. Toisella totinen nöyryys ja usko korkeampien voimien sallimukseen. Helppo on valita.
ISÄNTÄ
Jaa, jaa, kun se noin syvästi selitetään.
TOSISININEN Tulee: No nyt on kaikki kunnossa! Tarttuu haarikkaan, hartaan innostuneesti: Olkoon toimillamme menestys, vahvistukoon isänmaa ja tosimerviläisyys! Juo. Hei, päin tuulta isänmaan puolesta! Eletään tervennä!
ISÄNTÄ
Samoin. Raapii korvallistaan: Mutta tuotanoin: minun maksuni…?
TOSISININEN Katsos peijakasta! Siinä nyt näet kuinka isänmaana ajatus viepi kaikki muut ajatukset.—Tässä… No terveppä terve! Menevät.
EMÄNTÄ Sen minä vaan sanon, etteivät tuommoiset miehet minua miellytä, olkoot ne älytikkoja taikka mitä hälyhippoja!
ISÄNTÄ Hy, pitäisikö sinun sitten kaiken maailman miehiin mielistyä—hy, sanon vieläkin!
_Oven takaa kuuluu vienoa tiukujen helinää—joku haparoi ovea. Tulija avaa, mutta ei pääse sisään, sillä hänellä on selässä jotain, joka ei mahdu. Pääsee vihdoin kylittäin—sisään astuu käräjämäen Tuntematon. Hän on kovin vanha ja laiha, tukka ja parta valkosissaan. Kymäräisillä hartioillaan hän kantaa tuohiköysin kiinnitettyä, pölkystä veistettyä raskasta taakkaa. Taakan tasaisella laella on turpeessa kasvava kuusennäre, sen vieressä toisella puolella altaantapainen, toisella kasa turkisnahkoja ja puusta kyhätty pieni talo. Taakan sivuilla riippuu kaksi pitkää miekkaa, jotka liikkuessa hiljaa narisevat rautahahloissaan. Hatun reunassa on kauttaaltaan pieniä tiukuja, jotka liikkuessa vienosti soivat._
EMÄNTÄ Pelästyneenä: Jumalat, mikäs se!?
TAAKANKANTAJA Läähättäen, värjyvän kuiskaavasti: Taakankantaja! Ihmisten auttaja! Mikäs emäntää painaa? Nauraa outoa, äänetöntä, ihmishengen yöpuolen mailla harhailevaa naurua.
ISÄNTÄ Epäröivänä: Mutta mitäs vieraalla oikein on…?
TAAKANKANTAJA Taakkaa! Ihmisillä on niin paljon taakkaa. Kun kuun sarvet ovat näin ja Otavan häntä noin … silloin on aina taakkaa. Osottaa taakkaansa: Rajakorven metsä putosi alas, eikä ihmiset jaksa kantaa. Tuolla on se suuri kalajärvi, joka juoksi ylös. Ja tuolla istuu Mervian veronahat. Näetkös tuota Hiiden taloa? Hiisi ostaa nyt taloja ja muuttaa hornan Merviaan. Ja nämä miekat täytyy viedä Hiiden linnaan. Hiisi pelkää miekkoja … nyt ne ovat kahleissa … kuulkaas kuinka ne itkevät, Mervian miekat… Ah, painaa, painaa, painaa… Lyyhistyy läähättäen, tuskanhiki otsalla.
ISÄNTÄ
Istu jumalien laupeuden nimessä, miesparka, ja levähdä!
TAAKANKANTAJA Ei ole aikaa… Täytyy auttaa … kaikki muut kiroovat poloisia. Ah, painaa… Katsos, tuolla toisella puolella on enemmän, mutta kyllä taas kohta tulee toiselle lisää … nauraa outoa naurua.—Istuu sitten pöydän ääreen. Lempeästi: Mikäs teitä nyt painaa, ystävät?
ISÄNTÄ
Laske, hyvä mies, taakkasi siksi aikaa alas, kun levähdät—minä autan.
TAAKANKANTAJA Torjuen: Ei, ei … silloin se painaa ihmisiä. Valittaen: Minun täytyy näin nukkuakin…
EMÄNTÄ Tarjoo oluthaarikan: Juo, vierasparka, juo! Koettaa sillävälin nostaa taakkaa molemmin käsin, mutta ei saa hievahtamaankaan: Kaikki hyvät haltiat armahtakaa! Kääntyy poispäin.
TAAKANKANTAJA Keskeyttää äkkiä juontinsa, kuuntelee: Äh … äh … äh! Kuuletteko, kuuletteko kuinka ne ulvovat ja huutavat apua? Minä kuulen kaikki ihmisten äänet koko Merviassa. Pudottaa haarikan, ryntää ylös: Apuun, apuun! Menee kiireisesti, miekat narisevat, tiuvut soivat.—Pitkä äänettömyys.
ISÄNTÄ
Oh-hoh! Korjaa haarikan lattialta.
EMÄNTÄ Silmiään pyyhkien: Hoh-hoi-jaa!
Ulkoa kuulua laulaa:
Heliheli, heliheli, heliheli hei! Vuorilla nuoria kuusia suoria, heliheli, heliheli hei!
Joukko nuoria miehiä ryntää iloisesti huudahdellen sisään.
ENSIMÄINEN
Hyvät illat, kuin Mervian sillat!—Hei altaantappi, annas herua!
ISÄNTÄ
Olkaa siivolla, en ole nyt sillä päällä…
MUUAN VANHEMPI
No no! Me vaan tultiin hiukan juttuamaan.
ISÄNTÄ No, kun siivolla istutte. Menee laskemaan. Nuoret miehet istuvat pöydän ympärille.
ENSIMÄINEN Osottaa toiselle puolelle pöytää: Ja nuo raukat aikovat antaa miekkansa! Jumal-avita, tästä puoleen ei vuorilla enää tarvita housuntekijää!
TOINEN Vastakkaisella puolella pöytää: Ja nuo raukat aikovat kaivaa miekkansa maahan—ne, jumal-avita, miehiä ovat! Mutta me pojat, me uskalletaan lyödä miekka pöytään ja sanoa: siin' on rauta, mutta—mies on täällä!
JOUKOSTA
Hyvä, hyvä! Naurua ja pakinaa. Isäntä tuo haarikat.
KOLMAS Hei, terveeks pojat! Oli mitä oli, mutta meistä se nyt riippuu Mervian tulevaisuus! Juovat innostuneesti. Laulavat:
Heliheli, heliheli, heliheli hei! Vuorilla nuoria poikia suoria, heliheli, heliheli hei!
Ulkoa kuuluu meluisia ääniä ja askeleita—ovi reväistään auki. Sisään ryntää mies, jonka pään ympärillä on verinen side. Hänen jälessään kaksi miestä kantaa verta valuvaa kolmatta, jälessä tulee vielä yksi mies. Vievät haavotetun penkille.
ENSIMÄINEN TULIJA Näin nyt kävi, isäntä! Tulkaas apuun, että saadaan sidotuksi. Vettä emäntä, joutuun! Urmaan miehet hirtehiset! Väijyivät metsässä juuri kun rajan yli ajettiin. Sillä ne koiransielut ovat vannoneet, että Merviä on nyt Manan hurtille myytävä!
EMÄNTÄ
Jumalat meitä armahtakoot! Rientävät apuun.