TOINEN NÄYTÖS.
Palmupuisto Bileamin asunnon edustalla Eufratin rannalla. Virta näkyy.
BILEAM. ORJA, soihtu kädessä.
BILEAM (huoneensa avoimessa kattosalissa).
Joll'ei maan kansat omass' itsessään
Varoitus-ääntä kuule — hukkuvat.
Meiss' itsessämme asuu johtotähti,
Jumala, joka pyrkii valtahan.
Mut miksi voimatonna raukeaa
Yritykseni kuin tuo hanke lasna,
Kun veljissäni tahdoin toteuttaa
Mun tahtoani, muka oikeata,
Ja vastahangan kovan kohtasin
Niin että neuvotonna tuskastuin
Ja julma vimma paisui sisälläni,
Remahti itkuhun tai parkunaan
Tai salakirousten salamoihin,
Kunnekka sydämmeni kiukku uupui
Ja mieli häpes omaa katkeruuttaan.
Niin päivä kirkastui.
On kesympi nyt intohimoni
Ja kiihkojani johtaa pyhä liitto,
Pyhimmän kanssa tehty minussa.
Nyt eikö korkein minussa tee suurta
Ja täydellistä? Miks' en voita nyt
Totuuden vallan alle maailmaa?
Vähittäin, ankarasti taistellen,
Minussa totuus voitti valtikan
Ja tässä hallitsee. Mut tuolla
Maailmassa, mun kansassani, josta
Ajettiin minut tänne siirtolaan,
Miks' siell' en elämää voi luoda? Miksi
Totuuden siemen siellä hyljätään?
Ja Moab, ennen kansain valtias,
On hengenheikko, arka, neuvoton,
Lihava, liikasyöjä, henkipatto,
Sisältä ontto, ulkoeläjä.
Siit' olen levoton, en unta saa,
Näkyjä näen. Missä viipyvät
Vakoojani, mun uskolliseni?
Ma heitä varron. — Tunnen, aavistan,
Ett' tääll' on kohta miehet Moabin,
Rukoillen apua taas toistamiseen.
Seuraanko heitä? Heidät hylkäänkö
Ja kansani, jok' on mun hyljännyt?
Ken kolkuttaa?
ORJA.
Sun omat oppilaasi,
Vakoojat Moabista palanneet.
NERGAL, OMRI, ORGON, ORNAN, LAOMER ja PATROS.
BILEAM.
O, tervetulleet! Sinne kiiruhdan.
On aamuhetki meille kullan kallis.
NERGAL.
Meit' ajoi rankka kiire kantapäillä.
On tänne tuloss' airut Moabin:
Kun ensi avunpyynnön hylkäsit,
Kuningas Midianin ruhtinaat
Nyt luokses lähettää ja poikansa.
BILEAM.
Sit' ennen matkastanne kertokaa.
Kai kokemuksestanne viisastuitte.
Viel' onko Moabista toivoa?
KAIKKI.
Me epäilemme!
BILEAM.
Aivan järjestään.
ORNAN.
Jos meistä vanhint' ensin kuulustat,
Niin tunnustan, ett' itse Luojaakin
Jo epäilen. Hän liekö kunnon mies,
Kun noin hän nostaa yhden kainaloonsa,
Kuin Israelin, lellipoikansa,
Sit' auttelee ja kantaa kämmenillään,
Mut muita hylkii, luotaan lykkelee,
Vaikk' ovat kaikki hänest' alkujaan.
BILEAM.
Niin oikein: samaa suurta perhettä.
Mut edistyspä noutaa luontoa.
Yht'aikaa eivät kaikki valmistu,
Mäellä marjat, kukat kunnahalla,
Yks' ensin, sitten toinen, kolmas, neljäs,
Kuin saman isän lapset vuorottain,
Yks' ensin, sitten toinen, kolmas, neljäs.
Jokaista sentään armas silmä kaitsee
Ja edistystä myöten kutsuu töihin,
Nyt Israelin, toiste ehkä muut,
Nyt kenties muut, jos muutkin kypsyvät,
Kuin toimellisen miehen tarhassa
Valmistuu viini joskus ennen aikaa
Ja taatelitkin vasten varrontaa.
Jos meiss' on elämä, me valvokaamme
Ja Moab päivätyöhön nostakaamme!
PATROS.
Sen sanon, että toivos kuoleta!
Hajallaan kiilii heltehessä lauma,
Niin liekkumansa harhateillä Moab.
Siis' turhaan huudat: huomaa vihollista!
Kun vihollinen häness' asuu: pelko.
Jokaista paarmaa uskoo voittajakseen.
BILEAM.
Siis neuvosi on?
PATROS.
Hylkää pelkurit!
Suo kansajoukon mennä menojaan.
Sit' auttaessas kaadat itseäsi.
Lepoa viisas nauttii, rauhassa
Iloiten syvist' ajatuksistaan.
Tuo joukko menee niinkuin mennyt on,
Ja menköön! Taikka nähköön etehensä.
Teen huomioita, tutkin ihmistä,
Kun huvittaa. Mut tuost' en raskau
Jos huonot ovat. Mik' on huonoa,
Se jääpi huonoks, aivan luonnostaan.
BILEAM.
Jos Patros oisin, tekisin kuin hän,
Kun muu ei tarve tuntuis sisälläni.
Mut olen sekä elän itseäni.
Siks avosilmin, avosydämmin
Näen kansan puutteet, kärsin tuskaa niistä,
Takellun kiinni epäkohtihin,
Haluan kukistaa ja rakentaa,
Kumota väärän, nostaa oikean,
Ja joukon edistyksest' iloitsen.
Muu onni pientä, arvotonta on. —
Sun vuoros, Orgon, kerro kokemuksesi.
ORGON.
Ne paarmat, jotka Moabia kaahaa,
Himoja ovat. Kävin, kuulustelin
Useat juhlat, joissa kansan viisaat
Puhetta johti. Siellä saarnattiin,
Ett' oikeaa ja noudatettavaa
On kaikki mikä luonnollista on.
Kun himo — olkoon huoruus, varkaus
Tai murhan, koston, ahneuden himo —
On luonnollista, on se oikeaa
Ja noudatettavaa kuin rakkauskin,
Kuin hyvänsuovat, kesyt mielihalut.
Niin kukin juoksee mielitekojaan
Ja kansa voimaton on yhteistyöhön,
Kun puuttuu vankkaa yhteisrunkoa.
BILEAM.
Siis neuvoisit?
ORGON.
Kuin neuvoo kokemus:
Viisaille totuus säästä! Joukkoa
Vaan kiihkot, luonnonvietit nakkelee.
On taikatemput heille uskontoa
Tai uskonmenot taikatemppuja.
Jos selvää, kirkast', ymmärrettävää,
Jaloa, suurta, korkeaa jos lausut,
Ei heihin pysty se, on kaukaist', outoa,
Suu auki kuulevat ja kylminä.
Mut käytä ääntä mannun mahtavaa,
Salaista, synkkää kätke sanoihisi
Ja anna uhkausten leimahdella,
Lupaile jotain, joka aistit hurmaa —
Niin tekee viisas Baalin pappikunta —
Niin kansan mieli kuohuu vaahtonaan
Ja sokkona se johtoasi seuraa,
Kun pelkää se tai lupauksiin mieltyy.
BILEAM.
Tuo keinosi on myrkyn sekoitusta,
Jok' ohjaa Baalin orjapalvelusta.
Se hetken hurmaukseen juovuttaa,
Mut suonenvedot jättää jälkehensä
Ja terveet elinvoimat hervaisee.
OMRI.
Siin' oikein lausut, jalo mestari.
Nuo Baalin tunnustajat joukottain
Näkyihin vaipuvat ja jäykistyvät.
Ken haudantakaisesta hekkumasta
Hourailee, kuka liekkimerestä
Tulena palavasta. Toiset kuuntelevat
Ja kauhistuvat. Mut ei parannusta
Siit' orastele, sen kuin pelkoa
Ja kurjaa, velttomaista ruikutusta.
BILEAM.
Jalompi juuri puhkee parannuksen,
Sisäinen voima heristyttää sen.
Elämä on se voima. Jumala
Se elämä on. Hänet itsessäni
Kun tunsin näin myös ympärilläni.
Hän vuotaa minuhun ja minusta,
Itsensä toteuttaa kaikkialla,
Hän minussa kuin minä töissäni.
Tuon ainoan jos Moab omistais,
Sen voima kasvais, into puhkeais.
NERGAL.
On Jumalasi oman henkes lapsi.
Sit' itse hoitelet ja kasvatat,
Sen tappaa voit, kun kerran kyllästyt.
BILEAM.
Noin opettaa voi henkirikkoinen —
On moni sellainen jo syntyjään:
Sokeahenkinen tai mykkä, kuuro
Tai raajarikko, sisällisesti. —
Maapallon yltä riistä taivaskehä,
Jumalan henkipiiri ihmiseltä —
Pimeinä kuihtuu kumpikin.
Mut ruumihin, kuin hengen vammatkin,
Vaan säälittävät, eivät suututa.
Sinua säälin, Nergal poikani.
NERGAL.
En huoli säälistäsi. Olen mies,
Vereni jylhää, kaldealaist' on.
LAOMER.
Mut Israelin salavakoojat
Minussa suuttumusta nostavat:
Kuin ruton Moabiin he kylvävät
Sen uskon, että kaikki ihmiset
Vaan eläimiä ovat, niinkuin aasi,
Apina, nauta taikka koiranpentu,
Mut Herran kansaa yksin Israel,
Jehovan poikia — ken nöyrtyy heille,
On onnellisin heidän orjanaan:
Saa armoleipää, vaaterepaleita. —
Noin kansa suvustaan kun halpaa uskoo,
Se vaipuu vaan, ei nouse, ylene:
Jumalan suku yksin jumalistuu.
BILEAM.
Siis neuvot, Laomer?
LAOMER.
Hylkää eläimet
Ja itse kasva jaloss' uskossasi:
Ei palmu orjantappuraa voi nostaa,
Molemmat seuraavat ne luontoaan.
OMRI.
En tuota ymmärrä, vaan ymmärrän,
Ett' yksimielisyyttä Moab puuttuu.
Jokainen siellä kiskoo nuottiaan
Ja rikkoo soinnun, kansan ehjyyden.
"Min' olen pää! Ei, minä! Minäpä!"
Jokainen soittaa omaa kunniaansa:
"Min' olen viisain! Eipä! Minäpä!"
Unohtaa työn ja itseuhrauksen.
He yhdistävää voimaa kaipaavat.
Pää heille nosta, mestar, yksi pää!
Jumala heille näytä!
BILEAM.
Tässä näette!
Hän minuss' asuu, meissä jokaisessa,
Totuuden valtahan kun antaumme,
Hän mieliteot ohjaa.
NERGAL.
Nouse, johda!
Luo itseluottamusta kansahan,
Siin' on sen tarmo, siinä —
BILEAM.
Pettymys.
Jos vanhat jumalat ei kukistu
Ja sorru Baalin synkkä pappeus,
Jok' etsii valtaa, nautinnoita, vaan
Ei totuutta ja hengen edistystä, —
Jos murru ei tuo laho pökkelö,
Ei elinvoimaa uutta nousta voi,
Vaan valheen taika kansaa hervaisee.
OMRI.
Sinua uskon, jalo mestari.
NERGAL.
Jos sallitte, niin puhun puhtaaks' suuni:
En usko yht', en monta jumalaa.
Sen Jumalaa on, minkä meissä voimaa,
Mink' oma tahto omaa kättä ohjaa;
Sen voimaa on, mink' itseluottamusta
Ja valtaa, minkä meiss' on vankka tarmo.
Valtamme ylttyis Eufratilta mereen
Ja Liibanonilt' asti Egyptiin,
Jos kansa luottais itseensä, ei muuhun —
Nyt valtaa raaka paimenjoukko maan!
BILEAM.
Kun luottavat he tuohon ainoaan.
Se mikä meiss' on suurta, voimakasta,
Jok' aina kestää — se on Jumalasta.
Ja siihen itsehen kun luottaa ken,
Hän luottaa oikeahan itsehen
Ja voittaa. Tuolle ainoalle jos
Muut kansat nostamme, niin voittaa muut
Ja Israel vaan yks' on noista muista,
Laps' yhtä-arvoinen kuin muutkin lapset.
Niin kaikki kansat yhtä tunnustaa,
Kuin yhtä aurinkoa koko maa. —
Orjalle.
Yösoihtu sammuta! —
Auringon nousuun kääntyen.
Hän nousee Eufratista
Kuin vuoteheltaan Tyyron ruhtinatar,
Ja helmet hohtaa hänen purppurastaan.
Hän yksin hallitsee maan valtakunnat,
Elämä vuotaa hänen kasvoistaan,
Kuin öljyn runsaus se siunaa maan,
Kuin viinin runsaus se virvoittaa,
Siit' aallot iloitsee ja herää maa,
Myös taivaan tuulet tuntuu heräävän.
Elämä, alku kaiken elämän,
Yön kapaloista nosta kansamme!
Viritä elinvoima Moabiin,
Sisäinen henki, joka kansassa
Niin puhkeaa kuin kevät luonnossa!
Aamu-auringon valossa näkyy Eufratilla lautalla väkeä, laulaen:
On valkeus
Maan vapahdus
Yön hengist', ilkitöistä.
Nouse siis aurinko korkealle,
Neuvo tie oikea maailmalle!
Terve, oi, maailman valkeus,
Elämän soihtu, viisaus!
Vie kansoja,
Kuin haaksia
Maailman myrskyöistä
Baalakin airuet: EGLON, ZUUR, HUUR, EVI, REKEM ja REBA
sekä KAKSI ORJAA kantaen lahjoja. ERÄS VAIMO, risutaakkaa
kantaen, opastaa heitä
VAIMO.
Hän täällä on, tuo väärän uskon mies,
Jok' yllyttää ja kiehtoo nuorukaiset,
Jumalat hylkää, haastaa omiaan.
Hän monist' autuaista jumalista
Vaan yhden jättäis eloon — yhden vaan!
Sit' aatelkaa! Jos yhteen omenaan
Ken vaihtaa kymmenen, on aika hupsu.
Ja kymmenen jos sikliä ken antaa
Voi yhdestä, on varmaan mieletön.
Ei hupsu toki eikä mieletön
Hän olla voi — hän siks' on liian viisas,
Mut, tietäkää, hän liitoss' ilkeässä
On vuoripeikon kanssa — tuoll' on vuoret!
Jos jumalat hän kukistaa, niin voittaa
Hän aimo palkan. Huh, kuin kamalaa!
Baal auta meitä uskoss' oikeassa!
Menee.
EGLON.
Rauha huoneellesi, aamun mies!
BILEAM.
Siunaus sinulle, Baalakin poika! Istukaa, levähtäkää puun varjossa.
Päivä nousee.
EGLON. Ensin asiamme. — Jospa nousisi Moabille voiton päivä! — Tuomme sinulle kuninkaamme kunniaterveiset ja lahjan.
Kaksi orjaa aikoo laskea lahjat Bileamin eteen.
BILEAM.
Pidättäkää! — Teidän asianne! Enkö jo sanonut Baalakin ensi airueelle:
"Vaikka antaisi kuningas minulle huoneensa täynnä hopeaa ja kultaa, en
sittenkään voisi luopua Jumalani sanasta tekemään vähää tai paljoa".
Kieltäisinkö vakuutukseni? Kiroaisinko totuuden kansaa?
EGLON. Kuningas Baalak katuu syvästi, että sinut karkoitti. Hän istuu säkissä ja tuhassa ja hänen kansansa veisaa murhevirsiä. Öljypuut eivät vuoda lohdutusta ja viinitarhojen riemu on ehtynyt.
BILEAM.
Jollei vaan myöhään vuotais kyyneleet,
Niin voisi niistä riemu versoa. —
Ken kansaa johtaa? Baalin papitko?
EGLON. Kuninkaan viha on julmistunut Baalin pappeihin ja profeettoihin. Heidän uhrinsa ja rukouksensa ovat voimattomat. Kansa on peljästynyt ja vapisee. Sillä Israelin joukot ovat levinneet kuin heinäsirkat, jotka nopeasti hävittävät maan.
EVI.
Tule ja tarkkaa heitä! Kiroa heitä niin että vuoret vavahtelevat ja
Moabin keto aukenee heidän allaan.
REKEM. Tule, tulisen sanan mies, ja innostuta kansaa. Niin tappelemme silmies edessä, että uusi verinen Kuolemanmeri syntyy ja voitto on meidän.
BILEAM.
Kenessä totuus syttyy elämään,
Hän voittaa.
EGLON.
Astu kansaa johtamaan!
Sun jumalasi maata hallitkoon.
On liian pieni täällä laumasi,
Aloja suurempia henkes kaipaa.
Kuninkaat ansaita voit ystävikses
Ja kansat laumoinasi kaitsea.
Se, luulisin, on jumalasi mieleen.
BILEAM.
En etsi kuningasten armoja.
EGLON.
Et sitä — ainoasti totuutta.
Mut sekin siemen kaipaa peltoa.
On Moab kansa, pelto muokattu,
Varakas kansa, viljanrunsas maa
Ja vankat kaupungit. Siell' eikö kylvö,
Jumalan touko, voisi versoa,
Levitä sitten kansa kansalta,
Kuin muuri muurilta tuo muratti
Tai viiniköynnös mäki mäeltä,
Sun henkesi ja valta Moabin?
Sit' eikö voisi, koska Israel,
Nuo orjat entiset, nuo paimenet —
EVI.
Nuo rosvot, sano, korven kulkijat!
Niin mit' ei Moab voi ja Midian
Ja kaikki Kaanaa, jos sun jumalas
Heit' innostuttaa!
BILEAM.
Näette kuorta vaan,
Mut silmänne ei pysty ytimeen.
Jos saarnaan heille, eivät kuuntele,
Kun totuuteen on heillä korvat tylsät.
Jos kuuntelevat, eivät ymmärrä,
Kun arki-askariin on heillä aatos.
Jos aattelevat, eivät toki tunne,
Kun sydän heillä himojen on orja.
Jos tuntevatkin, kestää tunne hetken,
Niin sammuu hempeään ja velttoon mieleen. —
On toista johtaa karaistua kansaa,
Työn, taistelun ja vaivan koulimaa,
Kuin Israel; se kestää ponnistusta,
Ei murru myrskyss', on kuin palmupuu:
Jos kuivast' erämaasta kiskot sen
Ja kosteikkohon istutat, se versoo
Ja kantaa virvoittavan hedelmän.
HUUR.
Tiedä, aamun mies, että Midian, Moabin veli, on liittynyt veljeensä.
Muista, että voimakas on Midianin käsivarsi ja terävä Keturan poikien
miekka.
Jos Moabin voit nostaa haltioihin,
Niin auttaessas autat kaksoiskansaa,
Jok' omaa sukuas ja vertäs on.
Eronneet pirstaleet voit yhdistää
Sanasi hengellä.
BILEAM.
Niin suuren työn
Tahtoisin tehdä: suvut sulattaa
Ja heille Jumalani lahjoittaa,
Puhaltaa heihin hengen hengestäni!
Tuo vahva aatos paisuu mielessäni,
Se valtaa mun ja tempaa taisteluun, —
Mut toista täytyy. Moab mahdoton
Pelastaa on: se hylkäs saarnani,
Ja minut — minuss' oman henkensä
Elävän, uudistavan luomisvoiman.
ZUUR.
Jos palaa rakkautes kansoihin,
Kuin kerrotaan; jos sanot jumalasi
Ne kaikki maailmahan kutsuneen,
Kuin kerrotaan; niin rakkautes näytä,
Nuo kansat veljiksesi tunnusta,
Avuksi riennä jumalasi kautta.
Kuin korpitiellä vieras matkamies,
Jot' etsii pimeys ja rosvojoukot,
Peloissaan turvaa kylävalkeaan
Ja pettymättä löytää lämpimän
Ja ystävyyttä, hoivaa, suojelusta,
Vaikk' on hän vieras — vielä hartahammin
Syliisi suljet veljen, sukulaisen.
Ei jumalasi toisin tehdä voi:
Hän kansain isä on, kuin kerrotaan,
Siis sinut soihduksemme lähettää,
Kuin Israelille Siinain enkelin,
Pelastaa Moabin ja Midianin
Vihollistemme sorrost', ahdingosta,
Jos maine sinust' ei lie valhetta.
BILEAM.
Se valhetta on — minut jättäkää!
Itsekseen.
Täm' onko kansan raskas syntikuorma,
Jok' ahdistaa ja painaa poveani?
Totellen kansaa kiellän totuutta,
Totuutta totellen taas kansaa kaadan.
Keveempi sokeus kuin näkö on,
Jos vaaraa väistyä on mahdoton;
Keveempi olla itse uhrina
Kuin joukon tuskaa nähden kitua,
Mut avuks' ei voi kättä ojentaa.
EGLON.
Hän jotain päättää, urhot, huomatkaa!
ZUUR.
Et vastaa, aamun mies?
BILEAM.
En — poistukaa!
Totuuden voitto kalliimp' on kuin kansan.
EGLON.
Totuuden — mikä sitten totuus on?
BILEAM.
Se mikä varmaa, olevaista on,
Ja mikä ajan virtaa kirkastuttaa
Ja ihmisiä nostaa, uudistaa
Ja elinvoimaa antaa — se on totuus.
EGLON.
On totuus ilman kansaa joutava.
Niin vastaat lahjoja ja kunniaa
Ja kuninkaan ja kansan rukousta,
Kun pelkur' olet, rakkautt' et tunne,
Vaan teeskelet. Et etsi oikeutta
Ja kansan onnea, vaan pakopaikkaa,
Kuin myyrä. — Lähettikö isäni
Sun luokses orjan? — eikö poikaansa?
BILEAM.
Jo paisut! maltu, poika Baalakin!
Lähetti oikein isäs poikansa:
Kuninkaanpoikaa minussakin on.
EGLON.
Sit' osoita siis!
BILEAM.
Miss' on Baalin papit?
EGLON.
Kuningas julmistui, kuin kerroin jo:
Kun kansa pelkur' on ja uskoton,
Hän syytti hengetöntä pappeutta,
Suupyhiä ja seurahurskaita,
Matelijoita, vallan-orjia
Ja kansan hengen nälkääntappajoita —
Hän papit tapatti.
BILEAM.
Ja aikoo nyt?
EGLON.
Sinulle kansan uskoa, jos seuraat.
BILEAM.
Jos seuraan? Niin, jos! — Onko mahdoton?
Kenties nyt kansa Herran oma on.
Se ehkä tainnoksistaan virkoaa
Ja sankarhenkehensä puhkeaa. —
Mut tietäkää: en hyvää enkä pahaa
Voi lausua, jos minussa ei Hän —
EGLON.
Kun seuraat vaan,
MUUT RUHTINAAT.
Kun seuraat, riemuitsemme.
REBA.
En sanoihin, vaan kyllä miekkaan pystyn.
BILEAM.
Ken lähtee seuraan teistä, ystävät?
Ken epäilyst' ei tunne?
NERGAL ja OMRI.
Minä! Me!
BILEAM.
Te kaksi? Kaksi uskollistani!
Siis tulkaa. — Helppo yksin hurskastella
Ja kansan jättää, itse viisastella.
Näyttäen Eufratille.
Mut tuoll' on joukko valonjanoinen,
Se teille jääpi, sitä valmistelkaa,
Ikuisen päivän nousuun hoivaelkaa. —
Nyt nouskaamme! Ja meitä hallitkoon
Valoisa, uhri-altis hengenlämpö!
Lähtevät. Lauttaväen laulua.
On valkeus
Maan vapaus
Yön hengist', ilkitöistä.
Nouse siis aurinko korkealle,
Neuvo tie oikea maailmalle!
Terve, oi, maailman valkeus,
Elämän soihtu, viisaus!
Vie kansoja,
Kuin haaksia
Maailman myrskyöistä.
KOLMAS NÄYTÖS.
Abarim-vuoristo. Näkyy Moabin keto ja Jordan; etäämpänä Kuollutmeri.
OMRI, NERGAL, ZUUR ja EGLON tulevat seurueineen.
OMRI.
Hän viipyy hetken. Yksin tutkia
Hän tahtoo vaikeata tehtäväänsä.
Niin lähtehestä, joka häness' elää,
Ammentaa voimaa elintehtäviinsä.
NERGAL.
Hän meidän käski kansaa kuulustella,
Se onko kylmä, penseä tai lämmin,
Terästä, vaskea tai tinaa vaan:
Jos terästä, niin miekka pelastaa,
Jos vaskea, niin kilpi suojelee;
Mut tinan pelastaa vaan viekkaus,
Sulava, liukas.
OMRI.
Lasket omias!
NERGAL.
Kun kukin panee parhaan omansa,
Niin voitto meidän on.
EGLON.
Siis emme varro,
Vaan riennätämme ilosanomaa
Kuninkaan kuulla. — Ystäväni, te
Rajoille joukkojen luo joutukaa
Ja sydämmien pätsiin tehkää tulta,
Ett' uskalluksen liekki lekottaisi,
Ja sanokaa: jo tietäjä on tullut.
Vaan viivy, Zuur! — Siis vannot tyttäresi,
Ihanan Kosbin, mulle antaaksesi?
ZUUR.
Sun vaimoksesi? — Niin kuin puhuttu.
Kas tuossa käsi.
EGLON.
Liittoon ikuiseen
Näin Moab yhdistyy ja Midian.
ZUUR.
Jos sallii Baalak sen.
EGLON.
Se varma on,
Ett' iloitsee hän siitä. Kaksoisriemu
Nyt etsii häntä. Joutukaamme siis!
ZUUR.
Mut tuolta, näetkö, tulee Kosbini,
Kuin kutsuttu.
EGLON.
Hän tuokoon onnea
Ja menestystä kansoillemme.
KOSBI.
Terve,
Isäni! Missä viipyy tietäjä?
Tuleeko hän? Jo kansa odottaa.
EGLON.
Hän kohta tääll' on.
Itsekseen
Mut hallitseva. —
Valtavasti kaunis.
ZUUR.
Toinen sanoma
Sinua koskee likemmin kuin se.
Mies valtakuntaa, nainen kotia
Ohjailee. Mutta yhteen liittyen
He vahvistavat koko rakennuksen,
Tuon kotivaltion ja valtakodin!
Sen vuoksi —
KOSBI.
Isä, mitä tarkoitat!
Sinunko tyttäres ei aattelisi
Maan kohtaloa, kansan onnea?
Sun ainoasi olen, muistatko,
Ja valtasi on kerran perintöni.
ZUUR.
Sen vuoksi etuasi huoleksin
Ja valtion ja kansan etua.
Kun Midian ja Moab, kaksoiskansa,
Nyt vanhan sukuliiton uudistaa,
Niin liiton vahvisteeksi lupasin
Sun vaimoks' Eglon ruhtinaalle. —
KOSBI.
Mitä!
Lupasit minut?
Rukoilevasti.
Ethän!
ZUUR.
Yhdistän
Kätenne nyt ja siunaan teitä, lapset:
Tuhannen tuhansihin lisääntykää!
Vihollistenne portit valloittakaa!
EGLON.
Nyt voimakas on Midian ja Moab.
KOSBI (itsekseen). Minäkö uhrilammas voimaton?
Ett' olen nainen!
ZUUR.
Baalak kuningas
On vahvistava vielä liittonne:
Sun jätän, lapsi, hänen haltuhunsa.
EGLON.
Palaamme sitten tietäjätä vastaan
Me laulukuoroin, kukkaseppelin.
Lähtevät.
BILEAM taantuen ENKELIN edellä.
BILEAM.
Ken olet, mies? Pois miekkas salama,
Ja leppyköhön silmiesi liekki!
ENKELI.
Seis! Itseäsi ensin tunnustele!
Miks' omaatuntoasi kannustat,
Kuin aasia? — teet sille väkivaltaa.
BILEAM.
Eteesi lankean, — suo anteeksi!
Ken olet? Sano! neuvo palvelijaas.
Tok' et voi olla Hän, tuo ainoa,
Jok' ohjaa kansat, maata tuomitsee?
ENKELI.
Se minä olen enkä sentään minä,
Kun minussa on korkeampi hän.
Mut' koska minä tahdon mitä hän,
Niin hän on minä, minä olen hän.
BILEAM.
Siis kannat oikeuden valtikkaa,
Totuutta maassa tahdot toteuttaa?
ENKELI.
Yks Siinain pyhist' enkeleistä olen —
Jumalan käskyläisnä ihminen: —
Pyhyyttä rakastan ja oikeutta.
On kädessäni Israelin soihtu
Ja miekan kahva. — Nouse, aamun mies!
Sun herrasi on Israelin Herra.
Sanasi suista, kuule kutsumustas:
Sin' olet Tadmorlähde Syyriasta,
Erämaan pyhäin kirkastettu silmä.
Siis siunausta suihku Jaakopille.
Tää maa on luotu kosteikoksi sille,
Jok' aikanaan muut kansat viljavoittaa.
Täält' autuus kerran maailmalle koittaa,
Jumalan syli, kansain aurinko.
BILEAM.
Siis olet Kaanaan kansain turmio.
Tuot' yhtä autat, muille kostaakses,
Muut maahan sullot, yhtä nostaakses.
ENKELI.
On luonnon laki: kuolleet haudataan,
Ett' eläviltä säästyis inha löyhkä,
Ja terve kansa maata asustais.
BILEAM.
Jo katunut on Moab; uhrisauhu
Sen kukkuloilta Herralle on noussut.
ENKELI.
Jumalan silmää temput eivät petä.
Niill' ihminen vaan peijaa itseään.
Ei orjanpelko ole hurskautta
Ja parannust' ei hetken hätähuuto.
Ken totuudelle uhraa itsensä
Vapaasti, ilman pelkoa tai palkkaa,
Hän oikein uhraa: uhri semmoinen,
Jos uskollisesti se kestää,
On kerran tehty ainiaaksi tehty.
BILEAM.
Noin suurta saarnaat. Miks' et toteuta
Sit' Israelissa, sun kansassasi? —
Se pystyy kostoon vaan ja murhatöihin.
ENKELI.
Se vilja, joka tähkii minussa,
Orastaa kansassani: yksi Herra
Elämän siellä uhkuaa ja tässä.
Mut siellä raju kevät tulvehtii
Ja tässä kesä, johon kevät pyrkii.
BILEAM.
Niin julma kevät! Syöpi kansoja. —
Mun kansaniko surmaan tuomittais?
ENKELI.
Pois elinvoima silt' on: rakkaus,
Totuudenhalu. Ken ne kadottaa,
Hän kuolemata luokseen kiiruhtaa.
BILEAM.
Elääkö ilman kansaa taikka kuolla?
On Moab verta niin mun verestäni
Kuin Israelkin verta Mooseksen.
Jos kuolee kansani, elääkö pitäis mun
Sukuni raunioilla, riemuiten
Siit' että totuus tappoi sukuni?
Jos Herra kansani on hyljännyt,
Myös pyyhkiköön mun kirjastaan hän nyt.
ENKELI.
Ei tälle eikä tuolle kansalle,
Vaan totuudelle elä! Rakasta
Sit' enemmän kuin kultaa, kunniaa.
Et kysy päivää, miltä maalta nousi,
Siit' iloitset, kun vaan se noussut on.
Ja maahan, josta kukkain tuoksu leyhkää,
Jot' aurinko ja kaste elvyttää,
Ihastut mielemmin kuin erämaahan,
Jok' auringon ja kasteen nielee hukkaan,
Vaikk' oiskin hiekkakorpi kehtosi.
Myös kansas hengetön on erämaa:
Avujen touko siell' ei orasta,
Ja hyveen helmi on kuin hiekan jyvä,
Niin halpa.
BILEAM.
Mutta erämaankin hiekka
On kallis erämaassa syntyneelle.
ENKELI (kiivaasti).
Mut hiekast' ei lie henkes alkujaan!
Elämän lähtehest' on elämäsi.
Tuo lähde kaiken totuuden on lähde:
Siis totuudelle henkes olet velkaa.
Jos uskollisna itsellesi pysyt,
Tuot' ääntä kuullen, joka totta lausuu,
Niin sortumatta kestät, kasvat yhä,
Ja kunnias on puhdas, kirkas, pyhä. —
Jää rauhaan, mutta siunaa Israel!
Poistuu.
BILEAM.
Hän läksi. — Aina totuus, totuus, totuus!
Jos lihaa myös en ois ja ihmisverta,
Niin kaikki kaikessa vois olla totuus. —
He tulevat! Taas uutta ahdistusta.
Tääll' elämä ja tuolla kuolema.
Miks' ei myös kuolla voisi elämäkseen,
Kun kuolee sille, joka aina elää.
Tuo totuus, pitkäin taistelujen löytö,
Se tahtoo lopulta mun kokonaan,
Kuin kade sulho, jok' ei morsiostaan
Suo sormen vertaa muiden omistaa,
Vaikk' isä, äiti, sisko, veikko kukin
Myös tahtois osan rakkaudelleen.
PARVI NAISIA, KOSBI etupäässä, tulee, kylväen Bileamin eteen lehviä ja kukkia, ja laulaa:
Terve, hengen voimakas miesi!
Seppelöiköön suuruus, kunnia tiesi.
Siunaa askeleillasi maa.
Kiroa kansasi kukistajaa.
EGLON tulee ja asettuu Kosbin rinnalle naisten joukkoon.
Syvästi Bileamia kumartaen jäävät päälliköt ja sotaväki
taemma. BAALAK tulee.
BAALAK.
Sylini sulle aukeaa, oi terve,
Pyhyyden, kunnian ja arvon mies!
Sinua odotin kuin uutta kuuta,
Kuin päivää Eufratilta nousevaa.
BILEAM.
Täss' olen, mutt' en puhua voi muuta
Kuin minkä henki kieleen kuohuttaa.
BAALAK.
Sun jumalallesi tein uhria
Jo seitsenkertaisesti seitsemän:
Lihavat oinaat, mullit muhkeat.
On kansa katunut ja paastonnut,
Sun sanas voimaa vaan nyt vartoo se;
Siks' seisoo täällä juhlavaatteissaan.
Ei pyhää suurempaa kuin juhla, jossa
Isänmaa sykkii kaikkein sydämmissä
Ja kansan mieli niinkuin suuri jousi — —
BILEAM.
On veltto ilman jännittäjän kättä.
BAALAK.
Sun jännittäjäkättäs odottaa,
Niin suureen saaliiseensa kiitää nuoli.
Kun jännität, on tässä ampuja,
Ja yhteistyö vie meidät yhteisvoittoon.
Kas täällä Moab, tuolla Israel;
Kun kiroat nuo, nämä innostuvat
Ja vahvistuvat kymmenkertaisesti.
Täss' eikö uljas vuori? Sanasi
Täält' alas kedon yli kumahtaa,
Tuon kedon, jolla vaanii Israel,
Ne kumahtaa kuin vuorenlohkareet,
Kun huultes voima niitä alas paasaa.
Ne peljästyksell' Israelin ruhjoo,
Mut Moab säikkyneet, kuin ketut, kaahaa
Takaisin korpehen. Niin, taatto auta!
Niin eikö käy sun sanas voiman kautta?
BILEAM.
Suo nähdäni!
BAALAK.
Kas täält' on kaunis ala:
Siell' uljas Jordan hyrskii, tuolla meri,
Kuin vanhus, kantaa raskaast' aaltojaan.
BILEAM.
Niin Kuollutmeri raskaast' aaltoilee,
Mut tuoll' on Länsimeri aina nuori,
Kun ajan henkäyksistä se liikkuu,
Kuin Israelkin tuolla laaksossa,
Valittu valtahengen sankariksi:
Se nuortuu lennostaan kuin kotka,
Sodastaan vahvistuu kuin leijona.
Sen henki kansakunnat valtaa,
Maanpiirin yli nostaa valtikkansa,
Sen henki ihmissuvut uudistaa,
Kuin Eufrattulva viljavoittaa maan,
Kuin Niilin aallot höystää Egyptin.
Siks' ylenee kuin Taabor Israel,
Tuo vuorten helmi viinitarhoineen.
Sen viini hurmeuttaa kansoja,
Sen henki sankareita synnyttää.
Hän ajan syvyydestä sukeltaa
Ne helmet, joist' on riemuitseva maa.
Hälinää ja levottomuutta kansassa.
BAALAK.
Jo taukoo, taukoo, taukoo!
Sun huules oman kansas hävittää!
Tuo kansa, halpa kullan kumartaja,
Maanpiirin kansojako kaunistais?
Mit' Israel on? Ahnas shakaali.
BILEAM.
Ei Israel, vaan henki suurta voi.
BAALAK.
Sun kutsuin tuomaan heille kirousta.
BILEAM.
Jo sanoin: minkä henki käskee, teen.
Haluni pyrkii puoleen Moabin, —
Miks' siunaan Israelin sittenkin?
BAALAK.
Asetu tänne; tarkkaa kuormastoa,
Niin näet heidän ryöstösaalistaan,
Jot' Egyptistä aikain pitkin matkaa
Tien varren kansoilt' ovat riistäneet.
Jehovan nimess' on tuo kaikki tehty.
Kas tähän nouse!
BILEAM.
Päivä kirkastuu!
Näen kansan kultajousineen.
Se kultanuoliansa laukoo,
Sen valtikka on kansain kullasta,
Sen käsiin kansain aarteet juoksevat,
Kuin purot vilisevät Jordaniin,
Ett' ehtyvät kuin suonet kuivuksiin.
Ei petä itseänsä Israel,
Vaan sille muut itsensä pettävät.
Hän eripuran kansat kukistaa,
Petoksen muurit hälle murtuvat,
Niin Jerikokin raukeaa,
Kun toitottaa hän torveansa.
Hän nostaa kultavaltikkansa,
Niin kuninkaatkin hälle nöyrtyy
Ja kansain orjaselkä köyrtyy.
BAALAK (vetää häntä takaisin).
Kirottu olkoon kurja siunauksesi
Jos tuot' et lopeta, sun lopetan.
BILEAM.
Jo sanoin: minkä henki käskee, teen.
Suu totuudelta tuki, tapa sana
Ja sulje ilmanhenki huoneestas,
Niin olet oiva itsemurhaajas.
BAALAK.
En tunne kostokansaa julmempaa
Kuin Israel, niin salakavalaa,
Kuin heinikossa käärme myrkkyhammas:
Hän ensin uikailee kuin leuto lammas,
Vakoilee maan ja kansan myrkyttää,
Petoksen mätähaavaa levittää
Ja kansain uskoon kylvää epäilystä.
Niin neuvot, aseet, rohkeuden riistää
Ja jääneet orjikseen kuin koirat kytkee
Tai armost' ehkä polkee jalkoihinsa
Kuin raajarikkoisen työmuuriaisen.
Sellaista kansaa kirottua siunaat!
BILEAM.
Minua säästä, Baalak, vaikene!
En kotkaa haaskan luona ylistä,
Vaan lennossaan sit' ihmetellen seuraan;
Ja kuitenkin niin katkeralta tuntuu
Omani nähdä maassa matavan.
Miks' en saa nähdä voimaa Moabin,
Siit' innostua niinkuin tahtoisin?
BAALAK.
Jos jotain lausut, ota huomioon
Tok', ett' on Moab kaupunkien kansa
Ja viljavainioin ja viinitarhain,
Ei, niinkuin nuot, vaan paimenjoukkio.
Kas tähän nouse, näe kansan ääriin,
Nuo rujot, rammat, kuurot, sokeat, —
Häpeä, jos nuo meidät voittavat.
BILEAM.
Näen Israelin kunnian ja voiman,
Kun armo, rakkaus ja suloisuus
Sielt' ihmiskunnan kurjuutehen vastaa.
Näen rammat riemukarkelossa,
Ja mykät laulaa, kuurot kuulevat,
On valkeuden soihtu sokeoilla.
Siell' elää kansa itseään,
Ei kulje varjona, ei apinoi.
Se valkeutta juo kuin virran laine,
Jok' auringossa kimmeltää,
Ja rientää, kiitää kohisten.
Elämän virta siunaa rantojaan,
Ne virvoittaa ja viljavoittaa.
Siks' ihana on Herran kansan maa,
Sen majat nousee mahtavina.
Siell' yrttitarhat vetten vierissä
Niin toivorikkahina rehoittaa,
Siell' asuu kunto, hyve siellä höystyy,
Kuin aloet ja jasmin tuoksuaa;
Ja viinin runsautta sangot läikkyy.
On armas asustella vetten maa.
Esikkotähkä sieltä puhkeaa,
Ja vihamiehiin rakkaus
Tuon kostokansan povest' aukee.
Hälinää ja levottomuutta kansassa.
BAALAK (takoen käsiään).
Jo taukoa, mies kurja, kelvoton!
Sun silmissäsi Moab koira on.
BILEAM (huutoja tarkkaamatta).
Ken kirota voi kevättulvausta
Ja sadatella ajan virtausta,
Hän hukkuu tulvahan tai virtaan vaipuu.
BAALAK.
Se hukkuu, joka virran valtaan taipuu,
Mut Moab ei: se vallitsee kuin vuori
Tuon laakson yli. — Sinut vannotan:
Jos kirota et tuota kansaa voi,
Niin lakkaa toki sitä siunaamasta.
Sinulle aioin suurta kunniaa,
Mut Herra sinult' on sen kieltänyt.
Siis mene mailles, — jätä kansasi!
BILEAM.
Sisäinen sana palkkoja ei kysy,
Ei huoneen täysi kultaa, hopeaa
Totuuden kieltä voisi vaientaa.
BAALAK.
Tuon kielen suustas mielelläni kiskon,
Lyön paloiksi ja palat kansaan viskon,
Ett' unhotettu, hyljätty sais osan.
OMRI (syrjässä).
Jo väisty, mestari, ja karta surmaa!
NERGAL (samoin)
On houkko, jota yksin totuus hurmaa!
Myös kansaa tottele ja kuningasta
Ja mieti valtaasi ja vaikutustas.
Miks' et kuin Mooses voisi hallita
Ja kansaa johtaa, kasvattaa kuin hän?
BILEAM (kuulematta ketään).
Viel' avaa korvas, Baalak kuningas,
Ja kuule mitä lausuu aamun mies,
Mies, jonka silmä kauas tarkastaa
Ja korva kuulustelee korkeutta
Ja jonka suu syvyyttä tulkitsee, —
Hän sulle lausuu kansain kohtaloita.
BAALAK.
Kas tuolla isänmaasi nurmikoita
Vihollisjoukko polkee, — sorra sitä!
BILEAM (yhä kiihkeämmästi innostuen).
Jo vuoret nouskaa, kohotkaa kukkulat,
Tasalle Taaborin ja Hermonin!
Jo kansat kasvakaa, yletkää ihmissuvut
Mitalle Israelin sankarin!
Hän, voiman Herra, lähtee linnastaan,
Kuin Siinain vuorest' aurinko.
Kointähti hällä airut on,
Hän tiellään kaikki tähdet vaalentaa.
Hän vihanvallat, kostokansat kukistaa.
Jo kuulen kohinan ja pauhinan,
Jo myrsky hyrskyy, vuoret vonkuvat,
Kuin meri, kansain meteli jo paisuu:
He purevat ja syövät toisiaan,
Kuin susilaumat, verest' iloitsevat,
Veljeinsä verest', ihmiskurjuudesta.
Ilma synkistyy; myrsky nousee vonkuen ja kohisten;
muut kumartuvat hämmästyneinä maahan, Bileam jatkaa:
Mut silloin sankar' astuu linnastaan,
Kuin vuorest' aurinko, ja taivas seestyy
Ja myrsky vaipuu hämmästyksissään.
Maa valoa ja lämmint' aaltoaa.
Niin kansa kansaan liittyy lempeästi,
Kuin sisar sisarehen, veli veljeen,
Ja pohjan kansa, niinkuin etelän,
Vapaana valkeutta tottelee —
Myös silloin särkyy kahlees, ahdistettu,
Ja murhan muurit valtaa rauhantyö,
Maan totuus perii, loppuu kansain yö!
Sotatorvi raikahtaa ja Israelin airueet, NAHSEN, SIMRI,
leijua kantaen, ja ELISUR astuvat esiin; ilma kirkastuu,
aurinko valaisee kirkkaasti airueitten kasvot ja aseet.
Kansa nousee kumarruksistaan ja taantuu, airueita hämmästyen.
ELISUR. Näin lausuu Jehova, Israelin kuningas: Jylinässä minä kuljen, myrsky on palvelijani ja tuulet tottelevat minua. — Masentukoon Moab palvelijakseni ja avatkoon porttinsa kansani edessä!
Pelkoa ja levotonta keskustelua kansajoukossa.
ÄÄNIÄ.
Me hukumme!
EGLON.
Vait, halvat orjat!
BAALAK (Bileamille).
Tuon röyhkeyden kuulitko? Nuo sanat
Eivätkö halkaise sun sydäntäs
Ja riko pilvilinnojasi? Maahan
Jo astu, paina rinnoillesi Moab
Ja Israelihin tähtää henkes isku.
BILEAM.
Nyt minkä teen ja mikä auttaa nyt?
BAALAK.
Jos sinuss' ei jo syntyessään kuollut
Se neuvo, jonka aioit Moabille,
Niin nyt se tuo, nyt viime hetki on!
BILEAM.
Tuoll' into uljas, mieli rohkea,
Tääll' epätoivo, tuskallinen pelko.
Jalohon uhriliekkihin ei Moab
Voi syttyä.
BAALAK.
Siis katku herätä
Ja sillä vihollinen myrkytä.
KOSBI (muille naisille).
Tää hävettää! Ei miestä joukossa,
Jok' uskaltaisi esiin astua
Ja näkyä kuin on ja olla mies.
BAALAK (Bileamille).
Et huomaa — Kosbin, Zuurin tyttären
Povessa kiehuu vihoja!
BILEAM.
Sen huomaan,
Ja airutmiehen silmän palavan
Myös huomaan. — Enkö voisi virittää
Tuot' yksityistä tulta yhteiseksi?
Puolittain itsekseen.
Jotakin voisin. — Miksi teeskelen
Lihaista sydäntäni kallioksi?
Vihaako pelkään? Kostoako kammon?
Kostaako oikeus rakkaudelle? Jos,
Niin kostakoon! Niin jäykkä oikeus
On rikollinen, hyljättävä pahe,
Totuuden varjo, särjettävä kuori,
Sisäisen elinvoiman kuihduttaja.
Ja eikö korkein uutta apuaan
Nyt tarjoakin: — Midianin tytär
Ja Israelin mies jos lempeen syttyy?
He syttyvät! — Nyt seuraa, kuningas!
BAALAK.
Teen käskyjäsi, käske mitä teen.
BILEAM.
Jos teet kuin neuvon, neuvon minkä teet.
Näetkö tuota uljaint' airutmiestä?
BAALAK.
Kuin Kosbihin hän tähtää; huomaan sen.
(Kumppanilleen).
Tuo impi, joll' on hiukset korpin sulkaa,
Enemmän vaikuttaa kuin sotajoukko:
Hän hallitsee mua silmäyksillään.
ELISUR.
Vait Herrassa!
NAHSEN.
Meit' auta, Jehova!
BILEAM (Baalakille).
Myös Kosbin huomasit?
BAALAK.
Hän kiimailee.
Ja poikani hän unhottanut on.
KOSBI (muille naisille).
Kas tuota keskimmäistä kuinka uljas:
Hän suuta ansaitsee tai tuimaa miekkaa!
BILEAM.
Täss' itsestään jo virrat yhteen juoksee,
Kuin Eufrat Tigriin, Tigris Eufratiin.
Nyt, kuningas, vaan auta luontoa,
Niin kaksi kansaa yhtyy toisihinsa.
BAALAK.
Siis tahdot?
BILEAM.
Mitä tahtoo Jehova,
Kun herättää hän missä rakkauden:
Sen levittää hän tahtoo kansain vereen.
BAALAK.
Nuo kaksi, tarkoitat —
BILEAM.
Vaan välittävät
Ja palvelevat aavistamattaan
Suurt' aatetta ja suurta tarkoitusta.
BAALAK.
Selitä, aamun mies! En ymmärrä.
BILEAM.
Kuin itku, nauru, viha, himoisuus,
Niin rakkaus ja muutkin tunnevirrat,
Ne sydän sydämmeltä tarttuvat,
Etäältäkin — sen herkemmin, jos veri
On vielä nuori, palava ja herkkä.
BAALAK.
Käsitän, että himo siittää himon.
BILEAM.
Ja lempi lemmen, siinä tarpeeksi.
KOSBI.
Kuningas, lähteä suo palvelijas
Vihollisemme julkeutta vastaan
Sun voitoksesi!
BILEAM (Baalakille).
Kuuntele ja seuraa!
BAALAK.
Tuo urhoutt' on.
BILEAM.
Epäselvä lempi
Vihaksi uskoo itseään ja riehuu.
EGLON (on tällä välin häätänyt joukon pelkoa, mutta palajaa
Kosbin viimeisen lauseen kuultuaan).
Sin' olet sairas, Kosbi, hourailet.
Tää häiriö ja pelko sinut huumaa
Ja kuumeen tuottaa.
KOSBI.
Hourehtii jos kukka,
Kun puhkeaa se hurmauksissaan.
Tuo herätti sen mikä siellä polttaa.
EGLON.
Tuo rosvoko?
BILEAM (Baalakille).
Nyt kuulet!
BAALAK.
Selvästi.
KOSBI.
Himoitsen miehen hurmetta tai miestä,
Jok' altis uhriks' on tai uhraamaan,
Kun maa on vaarassa tai vaara maassa.
Tuo tänne miekkas — juotan sille verta!
EGLON (airueille).
Hänt' elkää uskoko, hän hourehtii!
SIMRI. Näin lausuu Jehova, Israelin kuningas: Tomuhun nöyrtyköön Moab ja vastatkoon kansalleni Israelille!
BILEAM.
Näe kiihkot, huomaa haluja ja ohjaa
Ne kansan voitoks' yhteishyötyhyn,
Niin näytät, että oikein hallitset!
BAALAK.
Siis toimeen neuvo!
BILEAM.
Kuule naisen ääntä!
Hän ilmoituksen tuntee sisällään
Ja toimeen pyrkii.
BAALAK.
Onko mahdollista,
Ett' onnistuttaa valtakuntaa nainen,
Tuo miehen kuva?
BILEAM.
Mahdollista on
Siin' apu naisen kautta, missä mies
On neuvoton tai pettää, vapisee.
BAALAK.
Mut poikani?
BILEAM.
Hän luopuu naisestaan.
Jokainen voitto vaatii uhrausta.
Ken rakkaudella voittaa vihollisen,
Hän oikein voittaa — nainen voipi sen.
BAALAK.
Siis Israelin ansaks' arvaat naisen?
BILEAM.
En arvaa, tunnen luonnon syvät: voimat
Ja suuren syntymisen hetken näen,
Ja henkisen ja lihallisen kansan
Mä yhteytehen tähtään sointuisaan.
Siis Baalak kuningas nyt tehköön juhlan
Ja sinne kutsukoon hän airueet.
Jos tottelevat, käyvät nuorten seuraan,
Se sulle hyvä, onni kansallesi:
He naisiin mieltyvät, kuin miehet mieltyy,
Jos totta lausuu aavistukseni.
Jos neittä pyytävät, kuin pyytää mies,
Niin suostu, anna: vaadi lupaus
Vaan Israelin ystävyydestä —
Valassaan on se kansa aina vankka.
Niin kansas autat liittoon Jehovan
Ja Israel on voimatonna luonas.
Niin Moab voittaa ja niin Herra voittaa:
Mun kauttani saa kansas jumalan,
Jost' uusi elinvoima vuotaa sille.
BAALAK.
Älykäs neuvo, äly neuvokas!
Sun palkkas olkoon yhtä arvokas!
NAHSEN. Näin lausuu Jehova Israelin kuningas: Nöyrtyköön Moab kansani edessä ja vastatkoon palvelijalleni Moosekselle!
KOSBI.
Nyt, siskot, miesten miekat temmatkaamme!
On aika meidän tässä taistella
Ja johtaa joukot.
ERÄS NAISISTA.
Kuule kuningasta!
BAALAK.
Nyt kuulkoon kansani ja Israel!
On tapa Moabin, ett' ystävyydet
Ja liitonsaumat tehdään temppelissä,
Menojen juhlallisten vallitessa.
Siis, koska pyhän neuvon ääntä seuraan
Ja ystävinä teitä tervehdän,
Niin vahvistaa tuon ystävyyden tahdon
Pyhällä uhrilla Baal-Peorissa.
Siis sinne tulkoot Israelin miehet!
SIMRI.
Jos vannoo Baalak meille turvausta
Ja suojelusta siellä.
BAALAK.
Vannon sen,
Kautt' ylhäisimmän, jota tottelen. —
Ja tekin, nuoret, tulkaa juhlahan!
Kosbille erikseen.
Sin' olet, Kosbi, vapaa Eglonista;
Nyt lumoa siis Israelin airut,
Niin voita, että voittaa myöskin Moab.
Eglonille.
Sinua neuvon, poikani: kun vaara
Nyt valtakunnan kannaksilla pyörii,
Niin näytä kuninkaista kuntoasi
Ja lemmen onnest' empimättä luovu.
Valtikka vaan on kuningasten onni.
Maukkain kala maivaks' uhrataan,
Se pyydyksen voi ansaan viekoitella;
Ja kallihill' on kallis ostettava.
EGLON.
Sen uhrin teen, jos vaatii valtasi,
Jos voitoks' on se. Mikä Moabia,
Se minuakin onnistuttaa, ei
Sen taikka tämän naisen suosio,
Tuo hetken laina. Mutta, isäni!
Jos Midian ja Moab irtauvat,
Jos kaksoiskansa särkyy — silloin syy
Romahtaa sinun niskoilles, ei minun.
BAALAK.
Syyn kantaa voin, nyt seuraa neuvoani!
Sun joukkoon rajamaille lähetän.
Jos juoni temppeliss' ei onnistuis,
On varoill' oltava ja valmis sotaan.
Siis joukot lähtöön järjestä ja mene!
Kansalle.
Täst' edes kansassani pappeutta
Saa johtaa ystäväni Bileam.
Hänelle kunnia! Hän eläköön!
KANSA.
Eläköön!
Baalak lähtee Israelin airueiden kanssa.
Kansa seuraa vähitellen.
NERGAL.
Me varrommeko häntä tuolla?
OMRI.
Emme.
Hän itseään nyt kaipaa. Lähtekäämme!
Omri ja Nergal lähtevät.
BILEAM (ajatuksissaan).
Ne sydäntäni vihloivat nuo huudot.
Miks' eivät virvoitelleet? Enkö sinne
Vaan liiku minne tunto liikuttaa?
NELJÄS NÄYTÖS.
Baal-Peorin vuoritemppeli, runsaasti valaistu. Perin osa verhon takana. Keskellä temppeliä uhrialttari. Ovia vasemmalla ja oikealla. OVENVARTIOITA. Esiripun auetessa liehuu nuorten tanssi alttarin ympärillä.
OMRI ja NERGAL.
OMRI.
Kuin käypä viini kuohuu kuurnastaan,
Niin himot läikkyvät nyt yli laitain.
NERGAL.
Ja vehke kypsyy askel askeleelta.
Elämää himo, näetkös, synnyttää.
Sen kautta aatos puettuu ruumiiseen
Ja henki lihan ottaa asuakseen.
Himoa paitsi kaikk' on kuollutta.
Kun herää himo, syttyy elämä.
Näetkö tuossa kuinka piiri pyörii
Ja nuoret palaa rakkaudesta.
Se luonnollista on, siis oikeata,
Kun oikeaa on kaikki luonnollinen.
OMRI.
Vaan himo hillitön ja villi ei.
NERGAL.
Käy hiusta halkomaan ja vedä raja
Niin tarkka, ettei lempeen koske himo.
OMRI.
Sit' enin kummeksin, ett' itse mestar',
Niin ennen luja, mallivakava,
Tuoll' esiripun takana myös eksyi,
Ja viinin luona — soisin pettyneeni —
Hyväili naista, tuota äärimmäistä.
NERGAL.
Nyt elää hän, on ihminen kuin muut,
Iloitsee, nauttii, nuortuu elämästä.
OMRI.
Tuo nuoruus, pelkään, hänet vanhetuttaa.
On melkein kammo häntä seurata.
Totuutta ennen totteli, nyt valtaa
Ja valtiasta. Jos en häntä seuraa,
Niin ketä? — lumoaa hän vieläkin.
NERGAL.
Niin suuri henki tuskin mahtuukaan
Sun sydämmesi ahtautehen.
Jos jolloin, niin nyt ansaitsee hän seuraa:
Käsitä, ett'ei valtaa palvellen
Totella voikaan tunnon joka okaa.
OMRI.
Me suurta käsitämme puolittain,
Mut suuren erheet tarkoin omistamme.
Niin pieni virhi, hento synnin ora
Tuon joukon johtaa syntiin surmaaviin.
Yks itikka voi siittää tuhat toukkaa.
NERGAL.
He tuolta saapuvat — nyt syrjempään.
BAALAK, pikari kädessä, ja BILEAM tulevat esiripun takaa.
BAALAK.
Sinua kiitän, suuri tietäjä!
Nimitä ketä tahdot auttajaksi,
Sun kauttasi meit' auttaa kuka auttaa,
Siis sulle juon.
BILEAM.
Seis, Baalak kuningas!
Otuksen pyytäjällä peljätät.
Jos ansaa näytät, saalis säikähtää,
Tiehensä puikahtaen. Leikiltä
Nyt näyttää vehkehemme silkkiverkko,
Niin luontevasti on se punottu:
Elävä syötti himon sytyttää
Ja saalis hukkuu hekkumoidessaan.
BAALAK.
Yks airueista tuolla eksyi nuottaan.
BILEAM.
Se kylliksi; ei muuta tarvita.
Hän Simri on, tuo nuorin kolmesta. —
Sen saattoi arvata. — Hän Kosbin kättä
Sinulta kohta anelee. Se anna,
Mut ehdoilla niin kallihilla kuin
Kuningaslahjan antaa kuningas.
BAALAK.
Niin laitamme, ett' Israelin voiman
Ja rohkeuden hervaisee tuo nainen
Ja jalopeurat muuttaa lampahiksi.
NAHSEN ja ELISUR tulevat naisten keralla vasemmalta.
NERGAL (Bileamille).
Tuolt' Elisur ja Nahsen astelevat
Käsikkäin naisten kanssa kumpikin.
BILEAM (kuninkaalle).
Nuo kaks on himo pettänyt, sen näkee.
Ja langennut on heikko lankeemuksiin.
Nyt vaatia voit heiltä mitä mielit.
Mut ensin atria ja juomat siellä. —
BAALAK.
On iltaa kyllin kulunut, siis aika
Pyhälle uhri-atrialle käydä on.
Tien näyttää pappeus. Te muut
Mun jälkiäni pöytään seuratkaa.
BILEAM (itsekseen).
Nyt harhaan kuljenko? Vai oikein teen?
Mut kansani mun tempaa — sitä seuraan.
Astuvat esiripun taakse, edellä Bileam, Omrin ja
Nergalin välissä, sitten kuningas, jota seuraa muu
joukko sekä soihdunkantajat. EBER ja KOOSAM ovat
seuranneet syrjästä juhlamenoja; astuvat esille.
EBER.
Jumalisuutta, kurko vie, en usko
Kuin tautina tai taikauskona,
Kun rehtinä se ilmestyy. Vaan pettuus
Sen alla luikkii kavaltajissa.
Mut ihminenpä tosi karvaan puhkee,
Kun oikeaa hän noutaa luontoaan.
Sen näet tuosta tietäjästä: tai'at
Hän hylkäsi, kun voitti mitä etsi.
Nyt maailmata tarjoaa ja nauttii
Ja on kuin muut, jos hullump' ei kuin muut.
KOOSAM.
Jaloa mieltä mittaat väärin kielin.
Mies, vaikka hurskas, on tok' ihminen
Ja heikko eksymystä välttämään,
Jos eksyikään — se meistä näyttää niin,
Kun ymmärrämme pientä saivarrella,
Vaikk' emme näe suurta pohjavirtaa. —
Kenties hän nauttii kuin ei nauttiskaan.
EBER.
Tuo vanha heikkoudensaarna heitä.
Se heikontaa vaan meitä heikommiksi.
On paras tunnustaa, ett' ihmisestä
Vaan hoidolla ja kurill' ankaralla,
Kuin ratsustakin, tehdään kelpo kalu,
Tai myönnyttää, ett' oltakoon mit' ollaan,
On siivetönnä toki turha lentää. —
Nyt räpyttävät tuolla allikossa.
KOOSAM.
Sun kaltaisesi kylmä talvirinta
Ivalla kohtelee vaan innostusta,
Sen vastakohtaa, väsymystä, muistain.
EBER.
Niin ilmaun kuin luonnostani olen.
En noita höyryhattuja voi sietää.
KOOSAM.
Ja tätä paremmast' et tahdo tietää.
Et usko etkä toivo edistystä.
EBER.
En, muuta kuin maan luonnon viljelystä.
Jos valtiota juoni puoskaroi,
Se parantaa tok' ihmistä ei voi.
Sinunkin uskos hukkui tietäjään.
KOOSAM.
Jos hukkui — kenties — kenties ei. Mut jos,
Niin luontoani seurasin kun uskoin.
Sit' uskoa ja rakastaa vaan voi.
Mihinkä iskee mielen innostus.
EBER.
Nyt väistymme. Täält' emme opi uutta.
Vakoova silmä tuolla vartioi
Ja vierait' epäluulo täällä kohtaa.
Menevät.
1:NEN VARTIA. Nuo eivätkö lie jotain roistokansaa.
2:NEN VARTIA.
Kuin mekin, arvelet, joit' ei voi päästää
Iloihin ylhäisten ja taivahisten,
Kun meillä ylhäistä ei ystävää,
Jok' ostais pääsyluvan pitopöytään —
Me ulkonaisen pimeyden lapset!
1:NEN VARTIA.
Niin maalliset kuin taivaan ruhtinaat
Vaan valittunsa kestiin kutsuvat.
Ei meidän miehet sinne pääse, ei.
Kirottu olkoon taivas sekä maa!
2:NEN VARTIA.
Baal auta! Täällä tohdit kirota!
Jos tietäisit kuin vanha Baalin pappi
Kuvaili koston liekkijärveä,
Ikuista kuolon merta.
1:NEN VARTIA.
Kerro tuosta!
2:NEN VARTIA. Hän kertoi — mutta tääll' on pimeä. —
1:NEN VARTIA. Mies, lausu mitä kertoi!
2:NEN VARTIA.
Kuulehan!
Tulinen järvi on kuin Kuollutmeri,
Niin jylhän kolkko, musta, kamala.
Siell' asuu kurko, loiskii liekkiä,
Niin lekioittain apupeikkoja
Hän tuuleen tuoksuttaa. Ne lentelee
Ja vinkuu, ulvoo, puskee, myrskyää.
1:NEN VARTIA. Niin, puskeeko?
2:NEN VARTIA.
Niin puskee.
1:NEN VARTIA.
Kurko vieköön!
Nyt ymmärrän, miks' iso baasanhärkä
Vihoissaan puski orjan kuperkeikkaa.
2:NEN VARTIA. Ei siinä kaikki.
1:NEN VARTIA.
Jatka kamalaa!
2:NEN VARTIA.
Niin julmat koukojoukot lentelevät
Tai väijyksihin piilottuvat luoliin
Ja rotkoihin tai miss' on kolkkoa,
Kuin täällä. —
1:NEN VARTIA.
Kerro oikein miehekkäästi!
2:NEN VARTIA.
Ja, ja — mut siirry, veikko, lähemmä! —
Jos vasten valtoja ken kapinoi,
Jos vaikeroi ken orjansyntyään
Tai jumalien laitoksiin ei tyydy,
Vaan pakkokuorman alta ylös pyrkii,
Niin silloin —
1:NEN VARTIA.
Mitä? Sano!
2:NEN VARTIA.
Ka-ka-karkaa
Tuo pahan valtajoukko ihmiseen,
Nujertaa niskat, tuottaa tautia
Tai muuta kurjaa eläimiin ja lapsiin. —
Niin kertoi Baalin pappi. — Herrassaan
Nyt nukkuu hänkin, kiitos kuninkaan!
1:NEN VARTIA.
Niin, kiitos olkoon! päästiin pahasta,
Jos päästiin — kyllä riittää valtoja!
Ja elämä on julmaa pakkoa.
2:NEN VARTIA. Niin, pakko on jaa, pakko.
1:NEN VARTIA.
Tullaan, seis!
SIMRI, NAHSEN ja ELISUR tulevat.
SIMRI.
Hän voitti mun, hän asuu minussa.
NAHSEN.
Tuo velhotyttö hylkää, Simri, jo!
ELISUR.
Jo kylliksesi häntä hyväilit.
Pakananaista käyttää Herran kansa,
Kuin erämaassa palkka-aasia:
Sen jättää tielle tarvittuansa
Tai tappaa säälistä ja hiekkaan hautaa.
SIMRI.
Noin rikkihurskas Elisurko haastaa,
Ett' ihmiskansa vaan ois Israel?
Elukka-avioonko yhtyi Mooses,
Kun Midianin tyttäreen hän yhtyi?
NAHSEN.
Hän uskoton ei ollut niinkuin nuot.
Jehovan kansaa vaan on uskonkansa
Ja uskovaisiin rakkauden lupa.
Muut noitia on Bileamist' alkain,
Sen todisti tuo viini, jota joimme:
Himoja siitä longerteli vatsaan
Kuin käärmeitä — nyt siellä reutovat.
SIMRI.
Kun laki kieltää yhtymästä noitiin
Ja elukoihin — mitä teitte tuolla
Te, pyhät miehet, syrjäkammioissa?
Lainoppiako teille noidat neuvoi?
NAHSEN.
Hän pilkkaaja on.
ELISUR.
Kivitettävä!
SIMRI.
Meit' eikö paina sama synninkuorma?
Te himon liiton tuokioksi teitte,
Minua kiehtoo — tunnen jotain pyhää —
Se kuolemankin uhalla mun valtaa.
NAHSEN.
Lumous täällä vallitsee.
ELISUR.
Ja syy
On meidän niinkuin hänen.
NAHSEN.
Hyvällä
Yrittäkäämme häntä vieroittaa, —
Veljemme, Simri, muista Kooran surmaa!
Hän niskoitellessansa nurin niskoin,
Kuin hurtta, liekkikaivoksehen syöstiin
Ja omat veljensä vei mukanaan.
SIMRI.
Kun rakastan, en pelkää kadotusta.
NAHSEN.
Jos rakastaisit, kaikk' ois luvallista.
Mut tunnustele tuota noidan nuolta,
Siit' eikö syttynyt vaan himon liekki,
Niin saastainen ja halpa, että löyhkän,
Kuin spitalin viet Kosbin kanssa leiriin.
SIMRI.
Siit' auta, Jehova! en tahdo vaaraa.
On mulle kansani kuin teille kallis.
Mut eroittaa ken liekin liekistä?
NAHSEN.
Kun vieras liekki vieraalt' alttarilta
Jehovan silmissä on kirottu,
Ja naisen uskottoman sydän myöskin
On vieras alttari, niin lempesi,
Kun sieltä syttyi se, on kirottu.
ELISUR.
Jehovan suulla Nahsen haastelee.
SIMRI.
Tuo oisko minun uskoani!
KOSBI tulee.
Hän!
Te väistykää! Tää taistelu on minun.
NAHSEN.
Mut valvo!
KOSBI (pysähtyen perälle).
Täällä Simri ruhtinas!
Noin erikseen! Ja miksi alla päin,
Kuin voitettu, vaikk' olet voittaja?
Jo nousee pää, jo ryhti korkenee.
Mun intoani yllyttää tuo kotka.
SIMRI (itsekseen).
Noin ylväs kauneusko kirottu?
Ja uskotonko? Ei! Hän rakastaa —
Ja Israelin miestä! — siis hän uskoo.
KOSBI.
Minua väistyitkö?
SIMRI.
Kuin väistyy
Väkevän virran juovaa heikko uija
Tai siipirikko lintu ampujaansa.
KOSBI.
Jok' ampui sua, hän myös hoivaa haavas
Ja rinnallasi lähtee lentohon.
SIMRI.
Mut molemmat jos nuoli yllättää?
KOSBI.
Ken tohtisi sen meihin lennättää?
SIMRI.
Sen tohtii peljättävä pelvoton,
Hän väijyy meitä, täälläkin hän on,
Tuo Israelin Herra.
KOSBI.
Säikytät!
Ne kumppanisi on nuo väijyjät.
ELISUR (erikseen Nahsenille).
Me tänne toimetkaamme kuningas
Niin häirimme tuon käärmekiimailun.
Menevät.
KOSBI.
Jo poistuvat. — Mut ethän rakasta!
SIMRI.
En? Minäkö en? Sinua rakastan,
Kuin kosto kuolemaa.
KOSBI.
Noin kamalasti!
SIMRI.
Niin ihanaa on koston uhrityö!
Kun miekan antaa suuri Jehova
Ja käskee: sorra, tapa, polta, ruhjo!
Niin kansat, kaupungit me kukistamme
Ja maa on meidän.
KOSBI.
Eikö rakasta
Rakastajoita sinun jumalas?
SIMRI.
Jos oisit, Kosbi, Israelin tytär!
KOSBI.
Maan kansoja hän eikö valloita
Sun kauttas omikseen, kuin minut nyt? —
Niin kerrottu on. — Eikö omiaan
Hän rakasta kuin isä? — Moisen isän
Edestä kanssas liekkiin juoksisin!
SIMRI.
Sin' olet minun. Painu rinnoilleni!
Sun kanssas kestän tuhat kostoa.
Noin olet kaunis täynnä rakkautta.
KOSBI.
Vait! — hiljaa! — Suo mun sieluus kurkistaa:
Näen onnestamme ihanata unta,
Niin kauheasti ihanaa:
Meit' untuvoipi vuoteet, pehmeät
Kuin haahkan höyhen, sypressien alla.
Verehen veri, liha lihaan yhtyy
Ja hekkumahan sielu sammuu tuikahtaa.