MUTRU.
Kullervo, kuleta meitä
Ryöstölle rikasten miesten,
Kullan kiiltävän jaolle.
Aika on varsan vaivatunkin
Helat helkkyvät pidellä.
KITKA.
Kulta on kukka väärän vallan
Kullervo, kuleta meitä
Ruokapöydälle jalolle!
Kun on vatsa vahvistettu,
Pääkin pystyssä pysyvi.
TUIRO.
Kullervo, kuleta sinne,
Miss' on piikoja pidellä
Taikka korjata kotihin.
Mikä on miehelle vapaus
Vailla vaimon kahlehia.
POURU.
Kullervo, kuleta sinne,
Missä murramme ikeemme,
Missä käskijän kädestä'
Ruoskan riistämme iäksi!
KOTRO.
Kullervo, kuleta meitä,
Kautta taistelun tulisen,
Isännäks' oman kotimme.
KULLERVO.
Paljon toivotte. Minulla
Yksi vain on toivo: — kosto.
Miehet, seuratkaa minua,
Luottaen, lujalla mielin.
Min' olen syntynyt sotihin,
En rauhan rakennustöihin.
Elämä minua hylki,
Potki pois joka polulta,
Ryösti mun joka osani.
Nälässä hivuessani
Minulle kiven kurotti.
Rakkautta kun halusin,
Voitin hurjat herjaukset.
Kun kurja kotia etsin,
Löysin suortuvan sukua,
Mutta en suvun sydäntä. —
Mitä nyt hukata voisin.
ARMI (itkien).
Äitisi hukata voisit.
KULLERVO.
Sulle, äiti, on parempi
Surmassa suloton poika. —
Kotro, kuulitko seposta?
Hän onko sotajalalla?
KOTRO (vetäen Illin esille).
Astuhan esille, Illl! —
Tässä on vakoilijamme,
Hän voi kertoa seposta.
KULLERVO.
Tiedätkö jotakin, kerro!
ILLI.
Siihen viikot vierähtävät
Ennenkuin aseissa seppo.
Aluksi suru ajeli
Neuvotonta miespoloista. —
Olihan emäntä kuollut,
Työväki ase kädessä —
KULLERVO.
Niistä ei enempi. — Jatka! —
ILLI.
Sitten usvana surukin
Laski, vaihettui teoiksi,
Helmitti sepon elämän
Rohkealla työhalulla.
Yöt päivät vasaranpauke
Sitten on pajasta kuultu,
Metsässä säkenet nähty.
Kaikki on Kalevan kansa
Käsketty sotajalalle. —
Tarkoitan vapaita. — Mutta
Aseitten taonta kauan
Vaativa on viivytystä.
KULLERVO (kuin itsekseen).
Viikon, kaksi — kuukaudenkin.
ILLI.
Se vähintä.
KULLERVO.
Nyt asetu
Piilopirttihin salolle.
Sieltä silmällä pitele,
Vakoele, kuulustele,
Kuin käen vireä piika,
Ilmarin varustustöitä.
Mulle toimita sanoma
Maan, veden tai ilman tietä.
Kuulitko?
ILLI.
Käteni annan,
Että kuulin ja tajusin.
Min' olen Pohjolan perua,
Jolt' ei keinot kesken puutu.
Laitanpa sanoille siivet
Viestin tuojaksi sinulle. —
Erikseen.
Hiiskuisinko, ett' on Anja
Myöskin liittomme apuna! —
En! — hänelle siit' en hiisku.
Eikö oikeus minulla
Toivoa olisi —
KULLERVO.
Veikot!
Sotaonni on minussa:
Veressäni voiman tunnen,
Täynnä voittojen oraita,
Taimia verisen viljan.
Nyt Lapin aloille käymme!
Luopiot, veronalaiset
Heimot siellä suostutamme
Liittohomme.
Sen hyvällä, tuon pahalla.
Sielt' apuväkeä tuomme
Ja varoja valloitamme.
Sitte, kuin lumivihuri
Tuiman tunturin laelta,
Sieltä syöksymme takaisin,
Purevina, polttavina
Untamon kukistamaan.
Se minun tekoni terttu,
Ihana verirypäle! —
Ikäänkuin näyssä.
Itse Untamo loassa,
Koko heimo hengetönnä,
Talot poltetut poroksi,
Vilja, karja kaikki viety.
Tuo on siinto silmissäni
Kuin verinen iltarusko
Päivän myrskyisen perästä. —
Ensin, veikot, tunturille!
JOUKKO.
Tunturille, tunturille!
KALERVO.
Ihanast' uneksit, poika!
Vielä vanhana vapisten
Kuulen kiihkosi kohinan:
Mun oman vereni kiihkot
Oman poikani povessa.
Ota onni retkellesi!
Kalervon pojalle voitto!
JOUKKO.
Kalervon pojalle voitto!
ARMI (syleillen Kullervoa).
Itkuni ihana poika!
Mene, voita ja palaja!
KULLERVO.
Pois suruiset, hennot itkut!
Irtautuen Armista.
Hyvästi, emoni vanha!
Joukolle.
Joukko uljas, voiton tielle!
Lähtee joukossa.
JOUKKO (lähtiessään).
Voitontielle, voitontielle!
POTERO (tuumivasti).
On sitä elävä tuota
Kullervoa kaikitenkin.
Taisi syntyä sotahan.
Moni on raiska rauhan töissä,
Mutta melkoinen sodassa,
Tappelussa tuima urho.
Sekö lie kunto Kullervonkin.
NELJÄS NÄYTÖS.
Syksyinen sekametsä partaalla kohisevan kosken, jonka
ryöppy sumentaa ilman. Ilta-aurinko haamoittaa sumun läpi,
KULLERVO joukkonsa etupäässä ratsastaa vasemmalta.
KULLERVO.
Miehet, kantajat verojen,
Lapin vankat valloittajat,
Tässä on lepouspaikka
Pyhän kosken partahalla.
Tässä valmistua voimme
Uuden rynnäkön varalta
Vasten Untamon kotia.
Nyt on Lappi liitossamme,
Siit' on joukkomme väkevä.
Tässä urhot uskolliset,
Ei minulle eikä muille,
Vaan edulle yhteiselle.
Meillä on satoisa syksy,
Elonkorjussa olimme.
Ensi kerran nyt palajan
Mun omalta pelloltani,
Sotapellolta jalolta.
Mut en vielä voi iloita
Ennenkuin on koston niitto
Untamon kylissä tehty. —
Surma veljen sortajalle!
JOUKKO.
Surma veljen sortajalle!
KULLERVO (laskeutuen ratsulta).
Urhot, nyt levätessänne
Saalistanne nauttikaatte!
Joukko asettuu ryhmiin.
Mutta muista, kelpo Kotro:
Vahvat valvoen olemme.
Siksi vartijat aseta,
Korviksemme, silmiksemme,
Tielle taakse ja etehen,
Ettei leikissä leväten
Vaara, uhka unhottuisi.
KOTRO.
Käskyjäsi täytän. —
ILLI tulee.
Täältä
Illi sulle tuo sanoman.
Toimittaa vartijoita ja järjestää joukon.
KULLERVO.
Käy likemmä, Illi, lausu,
Tuotko tuimia vihoja!
ILLI.
Kysytkö tätä sydäntä? —
Se sinulle lemmen tuopi.
KULLERVO.
Nyt en lemmestä laverra, —
Sotatietoja haluan!
ILLI (ensin säpsähtäen, jatkaa).
Toisin on Kalevalassa:
Siellä Untamon avuksi
Joukko noussut on jalalle.
Väinö, Ilmari ja Kauko,
Kalevalan kuuluisimmat,
Joukon johtajiksi käyvät.
Jollet nyt visusti riennä
Miekan työhön,
Niin petät sukusi koston,
Murrat veljiesi toivon,
Vapautemme —
KULLERVO.
Vaiti vaimo!
Sit' ei urhoksi sanota,
Jok' ei tunne tehtäväänsä. —
Tähän asti teit hyvästi.
Nyt edellä joukon juokse
Untamon talohon yöksi. —
Hyvinkin ehätät sinne
Kekriaaton juominkihin.
Silloin yöuni on raskas,
Kaikki nukkuvat hakoina,
Pää pökerö, mieli tylsä.
Siellä sirkkana sirise,
Vaikk' oletkin kaunis käärme.
ILLI.
Ihanasti haastat, urho.
KULLERVO.
Kaikk' unessa Untolaiset
Juovuksissa kun rypevät,
Silloin mulle tuo sanoma,
Hiivi noitana. Jytäkkä
Silloin nouseva on julma,
Veljien verinen kylpy.
ILLI.
Tottelen, Kalervon poika.
Kärpän korvin, saukon silmin
Tarkoin kuulen ja tähystän,
Tuulena sanoman saatan. — —
Mutta kuulehan! — Ihana
Ajatus minussa nousi.
KULLERVO.
Mik' ajatus?
ILLI.
Yösydännä,
Kun on Untola unessa,
Kun pirtissä raskas kuorse
Hämmentää sirinät sirkan —
Minä piistä lyön kipinän,
Uunille pärekasahan,
Seinän luo viritän taulan: —
Untamon upea pirtti
Tuokiossa on tulessa!
KULLERVO.
Sen jos hekkuman sinulle
Soisin, ainapa katuisin:
Onneni varas olisit.
Itse tahdon rinnastani
Puhkaista vihapukaman,
Tuon äkämän, myrkkypahkan,
Joka paisui Untolassa,
Itse sen ulos puserran
Untamon suvun tapoksi.
Siitä nautin, siit' iloitsen. —
Sulta polton, surman kiellän.
Mitä käskin, tee se! — muut' ei.
ILLI.
Mielikses on mielikseni,
Voittosi minulle voitto.
KOTRO (Illille).
Mesi on ammoin katkeraksi
Käynyt Kullervon veressä.
ILLI.
Kuin veressä aimo miehen. —
Minä riennänkin edellä.
Jää hyvästi, Kotro! —
KOTRO.
Riennä!
ILLI (erikseen).
Saisin Kullervon omaksi,
Suven syömättä eläisin,
Päivittäin sen pään pesisin,
Joka huomenna sukisin,
Illoin kantaisin sylissä,
Haahkan höyhenille veisin,
Silkkivaipoin peitteleisin.
Lähtee.
KOTRO (Kullervolle).
Joukossamme on Onervo,
Noita taitava Lapista.
Siltä salli kuulustella,
Kuinka käypi rynnäkkömme,
Onnistummeko hyvästi.
KULLERVO.
En kysy kylästä mieltä.
Tapaukset on minussa.
Minusta ne puhkeavat,
Kuin väkevä multa tuopi
Povestansa paisuvasta
Riistan ynnä rikkaruohon.
Niin tekoja hautuneita
Minusta käteni kautta
Puhkeaa terälle miekan.
Mitä tietäisi Onervo?
KOTRO.
Mitä puhkeaa sinusta
Tekoja, ne tiedustella
Voipi hän jumalten luona.
ONERVO (astuen esiin).
Mulle miekkasi ojenna
Hetkeksi. Sen kautta kuulen,
Mitä aikovat jumalat.
KULLERVO.
Miekkani sinulle? Ainut
Kylkikumppalini!
ONERVO.
Tiedä:
Jumalissa juoksun määrä
Eikä vallassa väkevän.
JOUKKO.
Jumalissa juoksun määrä.
KULLERVO.
Uupuneitako olette,
Vailla rohkeutta, raukat!
Joukko murisee levottomana.
Voittekin kysellä — tuossa
Miekka lapsille leluksi.
Ojentaa miekkansa Onervolle, jonka ympäri osa joukosta
taustalla kiertyy kehäksi.
Minä en taikoja kysele.
Mulla vastaus vakava
Tarkkana on tunnossani. —
Nytpä tyhjä on sivuni,
Kuin oli ennen onnetonna,
Orjana mun ollessani. —
Missä tyttö, jonka löysin
Rannalta, vesikiveltä?
Tänne tyttö!
HIPPO, vanhus joukosta, tuopi pelokkaan MIERONTYTÖN esille.
HIPPO.
Tässä hempu.
Sulle hoitelin poloista.
KULLERVO (vanhukselle).
Etsi saalisten seasta,
Kanna tänne kaunihinta,
Mit' olen ryöstänyt Lapista.
Hippo menee noutamaan.
Miksi noin vapiset, vieno?
Miehesi minusta löysit,
Etkä huonointa tavannut.
Tässä linnani upea,
Kaaritaivas kattonamme,
Paksut hongat patsahina,
Päivin aurinko ilona,
Öisin tuohukset tuhannet,
Lehtipuut livertävien
Laululintujen pesinä,
Koski soittaja komea.
Eikö miellytä sinua?
Tuossa huovit, hääväkeni.
Sinä morsian ihana.
MIERONTYTTÖ.
Näin resuinen tyttö raukka.
KULLERVO.
Sinut suurille saloille
Haltijattareksi nostan.
Itse valtikan anastan
Metsän haltijan kädestä.
Kaiken riistan, rikkauden
Tälle joukolle jakelen.
MIERONTYTTÖ.
Sinä kerrot kiehtovasti,
Haastat outoja satuja,
Kuin unessa aavistelet,
Halujani houkutellen.
Hippo tuopi vaatteuksen.
KULLERVO.
Tässä sulle on parasta,
Kaunihinta, hempeintä:
Vyöt, hamoset, huivit, helmet.
Tuossa vielä kautokengät
Kepeät — ne kaikki ryöstin
Oman äitini varaksi.
Sinut kun vien äidilleni,
Niin ne nyt sinulle annan.
Tuonne metsähän ravista
Yltäsi risaiset rievut,
Siellä uusihin pukeu!
MIERONTYTTÖ.
Mies komea, mulle annat
Aimo kallihit kapiot!
Silkit, helmetkin soreat! —
Tämäkö olisi onni!
Alkaisiko tästä nousta
Se kadonnut kaunis päivä, —
Sodanko verestä mulle
Onnen kultavyö kohoisi —?
KULLERVO.
Mene männikkösalihin,
Pukeu! — palaja sitten!
Alta kulmien ja pelon alaisena tyttö vielä
tarkastaa Kullervoa kuin arvoitusta ja menee.
Tahdon nauttia sinusta,
Onni, ennenkuin pakenet.
Kyllin aavistan — ihana
Onnenhetki hilpaseiksen,
Kuin salaman lento yössä,
Jälen jättäen pimeän.
TUIRO (syrjässä naisen kera).
Sulta, Kotro, en kadehdi
Illiäsi; — täss' omani,
Jonk' olen ryöstänyt Lapista
Vanhan kultansa sylistä.
KOTRO (halveksien).
Pidä tuo omasi!
KULLERVO.
Riita
Pois välistä miesten, joilla
Työ on yhteinen edessä!
Nyt leväten leikkikäätte.
Hippo, soita kanneltasi,
Koston kaikuja viritä,
Olet vanha, vaivan nähnyt,
Muistosi sotia täynnä.
HIPPO.
En ole Väinö soittajaksi,
Toki päästelen parasta,
Mitä on neuvonut ikäni,
Sen iloja, tuon suruja,
Vihojakin, vimmojakin.
JOUKKO.
Soita, soita!
ONERVO (kehän keskellä).
Loitsuhyppy
Alkakaamme! Ensin hiljoin
Notkukaa, kuin rannan ruoho
Aallon heikon heiluttaissa.
Sitten kiihtyen kovemmin,
Niinkuin aalto ankarampi.
Tahdon taivasta lähetä.
Taustalla Onervon ympärillä näkyy hitaita hyppyliikkeitä;
Onervo miekka kädessä liikehtii keskellä. — Hippo vienosti
soittaa kannelta. Liikkeet vähittäin kiihtyvät.
POURU (ensin seuraten syrjästä).
Ihmisten iloita suovat,
Kuulema, jumalat. Siitä
Mieltyvät iki hyviksi,
Avuksemme innostuvat
Tuiman taistelun ajalla.
Siis iloa, karkeloa,
Sotahyppyä rajua!
Miehet, naiset!
ÄÄNIÄ JOUKOSTA.
Karkeloa!
MUTRU.
Mies ei hyppele hevillä.
Astunta on arvokkaampi.
Kuka maksaisi hypystä!
KITKA (avaten eväskonttia).
Enkä jaksa nyt hypellä.
Vatsa vaativi veronsa.
Tanhut säästän tappeluiksi.
KOTRO.
Käytkö, Kullervo, keralla?
KULLERVO.
Siihen ei iloni riitä.
Minust' on tapettu tanhu,
Mieli hilpeä, iloinen
Surmattu sukuni tähden
Kapalossa, kehdossani.
Tanhuisinko, pyörittäisin
Naiset nauramattomiksi,
Ne sumuksi höyryttäisin,
Kuin tuo koski vaahtopäänsä,
Pimittäisin päivän silmän,
Ilosta surun tekisin, —
Siksi kartan karkeloita.
KOTRO.
Täm' on loitsuhyppy, siksi —
Yhtyy kisaan.
MUTRU.
Sota on sulle karkeloita.
KULLERVO.
Sota, kosto, hurmevirrat! —
Nekö vain himoja mulla?
Tunnen muutakin kihua
Rinnassani riehuvaksi:
Lemmenkiihkoa tulista,
Joka leimahtaa levossa.
Tytön tuolla nähdessäni
Tien ohessa, virran luona,
Tuntui kuin sotatuleni
Kaskiliekkinä palaisi.
Miksi miellyinkin hänehen,
Mieron ryysykiertäjään?
Hänt' en päästänyt paolle,
Vaikka reuhtoikin rajuna,
Mua parjaten pahasti.
Lopulla rukoili raukka.
Miks' en ryöstänyt sodassa,
Kuin nuo muutkin, mieluisinta?
MUTRU.
Aikansa joka himolla.
Vaihetushaluinen luonto
Nälästä janohon viepi,
Rakkautehen vihasta.
KULLERVO.
Tuolt' on hän tulossa, poistu!
Onnea syleillä tahdon
Kiihkeästi, hurmatusti. —
Mutru syrjäytyy.
Tule, tyttöni solakka,
Hentonen kuin heinän korsi.
Mut olet keväinen heinä,
Et ole syys, tuo keltalehti.
MIERONTYTTÖ.
Itse varteni somistit,
Itse annoit helmet, kullat.
KULLERVO (ottaen tyttöä kädestä).
Soma on siro kätesi,
Punakin vieno poskillasi,
Sarastus ihanan päivän,
Joka on nouseva verestä. —
Miksi, tyttöni, vapiset?
Mikä on hohto silmissäsi?
Kyynelkö? — valon pisara
Puhtauden auringosta!
Se herahti poskellesi,
Siitä se aholle vieri —
Eikä sielt' ikinä nouse.
TYTTÖ.
Eikö se sumuna nouse
Tuonne päivän silmän alle?
KULLERVO.
Onko tuo sumu ylennyt
Onnetonten kyynelistä?
Minunkin suruni oisi
Noussut päivän nähtäville,
Ukon ylhäisen etehen.
Sin' olet älykäs tyttö.
TYTTÖ.
Vieras — niin tutulta tunnut,
Outo — niin omahiselta.
KULLERVO.
Mierosta olen minäkin,
Kovan onnen oppilapsi,
Mieron saunan löylyttämä.
Siksi tuntunen tutulta,
Siks' ehkä sinuhun miellyin,
Kun olet mieron hylkylapsi,
Kuin minä.
TYTTÖ.
Sinäkin hylky?
KULLERVO.
Näen kyynelvirrassasi,
Kera sun surusi vuoksen,
Vuotavan omat suruni.
Noin oletkin kiehtovaisin.
Surunkaunis mun suloni.
Likemmäksi sun likistän. —
Taas vapiset, tyttö riepu.
TYTTÖ.
Vapisen tulematonta,
Jonka aavistan tulevan.
Niin sulla sylissä istun,
Kuin venossa vierevässä
Virran kiihkeän vesillä,
Kurimuksen kurkun suulla:
Huimaus sydämmen alla,
Pelon ja sulon hivellys
Neuvottomassa povessa. —
Jollet pettäisi minua.
KULLERVO.
Petkuttaja on elämä,
Lupaaja, sanansa syöjä,
Kukkiessansa ihana,
Täynnä toivoja hyviä,
Kirjavata kangastusta.
Mut kesällä käypi halla,
Kaiken toivon vie kukalta,
Jää syksylle keltalehdet,
Pihlajan hapan hedelmä.
Tunnetko tuon kalman löyhkän?
Lehdet sen varistessansa
Huokuvat, nuo kuolevaiset.
Elämän joka kukalla
Raihnan siemen on povessa.
Tuo koski lopulta yksin,
Mahtavin, sotaisin voimin,
Riehunalla, pauhinalla
Ilmaisee elämän työtä.
Sinunko sopisi, tyttö,
Ilman nautinnon iloa
Kuihtua ja kuivettua
Talven tuiskujen omaksi?
Nyt, kaunis, kukoistat vielä,
Läpi kyynelten hymyilet.
Säästäisitkö tuon sulosi
Nauttimatta soitimesta
Luonnon lintujen tavalla.
Minussakin voima lyöpi
Tässä rinnassa rajusti.
Miks' en antaisi sinulle
Voimastani? Miksi emme
Elon kuohunta-ajalla
Omistaisi sen mehua,
Ennenkuin tuleva raihna
Varastaa ilomme tertun?
Miero ei iloja suonut —
Soiko sulle? — ei minulle.
Katkeruutta se jakeli.
Siksi nyt omat sulomme
Vaihtakaamme! Itsessämme
Yksin on elämän suoni,
Nautinnon parahin lähde.
TYTTÖ.
Noin ei haasta halvat miehet
Näen sankarin sinussa.
KULLERVO.
Tahdotko kisailla tuolla
Karkelossa?
TYTTÖ.
Pois ivasi!
Itkuhun ilommin suostun
Kuin kisoihin ihmisjoukon.
Muistot synkät on minulla.
KULLERVO.
Sin' olet mulle muokattuna,
Sotaurholle sopiva. —
Näetkö, luonto on sumussa,
Kostea, himokas pilvi
Maan povella piehtaroipi.
Aurinko, elämän silmä,
On samea; kaikki voimat
Sokkoina hapuelevat,
Tavoitellen toisiansa.
Kuumetta ne kutkuttavat,
Kihnuttavat kiihkojansa.
TYTTÖ.
Lehdet puusta langennehet
Eivätkö lahoa tuossa?
KULLERVO.
Ne palavat päälletysten,
Nauttivat palamisesta.
TYTTÖ.
Haastat outoja sanoja.
KULLERVO.
Tuonne kuusten suojuksehen
Käymmekö? Ihana kuume
On jo vihkinyt veremme.
Siellä leikimme vapaina
Nuoruutta nopean hetken. —
Pois itku, typerä tyttö!
Miksi tuota?
TYTTÖ.
Muistojeni
Haikeutta haihattelen,
Kokemusteni kovuutta
Raukka itken,
Mieron polkuja pahoja
Vaikeroin.
Itken kuin iloton lintu,
Eksynyt emon pesästä
Kurjan kohtalon omaksi.
KULLERVO (tyttöä hyväillen).
Sinut vien kotimajoille,
Ihmisten ilotulille.
TYTTÖ.
Niin minulle pantti anna,
Jollet pettäne poloista.
KULLERVO.
Tässä on sodasta sormus,
Jolla vahvistan valani.
Menevät sivulle.
ONERVO (tanhukehän keskellä liikkeillään kuvaten sanojensa mukaan
matkaansa).
Taukoa, tulinen tanhu!
Karkelo taukoo. Kannel kuuluu vienosti.
Tulen luoksesi, jumala,
Luonnon siltoja vaellan:
Maa, vesi, keveä ilma,
Itse lämpöinen valokin
Sekä pohjoinen palava —
Teidän kautta tieni käypi
Ison luojan istuimelle. —
Ylös vuorta jo vaellan,
Raskasta elämän vuorta. —
Nousen! — loitolle tähystän,
Taakse pilvien veristen:
Sotapilvet, hurmemyrsky! —
Taas pahalle suolle painun,
Ihveiselle, ilkeälle:
Elämän ruma rutakko. —
Kompastun kovaosainen!
Mut en vaivu vaivaisena, —
Nousen uhka uskalikko; — —
Tästä vieriyn vesille.
Suuri on edessä selkä.
Uin ulapan, vellon vettä,
Kestän myrskyjä kovia,
Tulen taivahan rajalle.
Jyrkkä katto kammottavi.
Tästä kokkona kohoan
Sivuja sinisen ilman,
Reunoja punaisen pilven,
Saavun suurehen talohon,
Aivoissa avaran luonnon,
Revonliekkien likellä. —
Siinä se ikuinen Ukko,
Avaruuksien isäntä,
Päiväotsa, liekkisilmä! —
Kuulen lausu neuvojasi!
Vaikenee. — Äänettömyyden jälkeen:
Sota — — hurmevirrat — — voitto!
Kukistus komean urhon — —
Kiitos, ilmojen isäntä!
Maahan saattelen sanasi.
Joutsenenko siivet annat!
Niillä lennän liihottelen
Valossa ihanan ilman
Halki taivahan yheksän,
Meren halki, suon ylitse,
Yli vuoren, hongan, kuusen —
Tässä taivasten sanoma!
JOUKKO.
Lausu taaton lausehilla!
ONERVO.
Kuulu on miekka Kullervolla.
Sit' ei voiteta — sen voitto
On kukistus kuulun urhon. —
Se oli sanoma taaton.
KOTRO.
Kullervon komea miekka
Siis on Untamon kukistus.
Seuratkaamme Kullervoa!
JOUKKO.
Seuratkaamme Kullervoa!
POURU.
Orjavallan vaivutamme!
MUTRU (syrjässä).
Minä kullat koplottelen.
KITKA.
Kekrijuhlaksi tulemme
Sinne; juhlapaistit syömme,
Kylän poltamme poroksi.
TUIRO.
Naiset kaikki nauratamme.
KOTRO.
Kylän säästämme, kasekset
Joukon keskessä ja'amme
Emännät kukin otamme,
Maat vapaina hallitsemme.
Se minun haluni harras.
ERÄS NAINEN.
Tuopa mies parasta haastoi.
Kylän vanhimmaks' sopisit.
POURU.
Kihlakunnan vanhimmaksi
Huudamme Kalervon pojan.
KOTRO.
Kullervo Kalevalaisten
Kuninkaaksi nostakaamme!
Toiset väitellen huutavat: "Vanhimmaksi!" toiset
"Kuninkaaksi!"
KULLERVO (tytön kera reippaasti esille astuen ottaa Onervolta
miekkansa).
Tänne miekkani, Onervo!
Pois kuningas orjinensa!
Ken se kahletta ihaili?
Aseihin! sotajalalle!
Naiset ryöstetyt jätämme
Piilopirttihin salolle.
Kotro, joukkoa alulle
Johda, nuolia teroita,
Hijo miekat mieluisiksi.
Jään jälelle, mutta kohta
Kaikkien edellä riennän
Kohti Untamon kotia.
Joukko nousee liikkeelle, ratustellen lähtöön vasemmalle.
TYTTÖ.
Kohti Untamon kotia!
Niinkö lausuit, mun omani?
Kostoako Untamolle?
KULLERVO.
Koston kultainen kuningas
Olen Untamon suvulle.
TYTTÖ.
Lienet suurtakin sukua,
Korkean isän kodista,
Koska tahdot tappelua
Itse Untamon keralla.
Mit' olet sukua, urho?
KULLERVO.
Suku ei suureksi ylennä,
Jollei miehessä tekoja.
En ole suurta enkä pientä:
Olen sorretun sukua,
Kalervon katala poika. —
Miksi varsin vaalenetkin!
Mit' olet sukua itse?
TYTTÖ.
En ole suurta enkä pientä,
Onnetont' olen sukua:
Kalervon katala tyttö,
Eksynyt emoni lapsi.
Äsken ryysyissä ihana,
Nyt ruma koruissa näissä. —
Poistu, veljeni, minusta. —
Tok' elä minusta poistu!
Itkee, väännellen käsiään.
KULLERVO (kamalasti tuijottaen).
Omanko emoni tyttö!
Sinut kuolleheksi luulin.
Vaipuu kaatuneen puun rungolle synkkänä.
TYTTÖ (itkun ehkäistessä).
Kunpa kuollutkin olisin. —
Emoni minut lähetti
Kerran marjan poimintahan.
Maat vaelsin, marjat poimin,
Vatut, mansikat kokosin.
Vieri päivä, toinen, kolmas
Enkä löytänyt kotia.
Harhamielin istuin, itkin.
Tiehyt korpehen kuletti.
Lopulta mäelle nousin.
Siellä huusin, hoilaelin,
Kangas vastahan kajahti:
"Elä huuda, hullu tyttö,
Ei sitä kotisi kuule!"
Toivotin jo kuolemata,
Mutta Tuoni ei totellut.
Oisin kuollut kurja raukka,
Niin nyt heinänä helyisin
Tai metenä, marjasena
Ahosta olisin noussut
Puhtoisin, punaisin poskin.
Niin minulta jäänyt oisi
Nämä kummat kuulematta,
Katkeruudet kärsimättä. —
Millä nyt tulisen tuskan
Povestani pois pesisin?
KULLERVO (katkerana).
Minut surmalle lähetä.
TYTTÖ.
Sinutko, jota rakastin
Sulhonani veljenäni
Surmaisinko? — Suuremmaksi
Se kipuni kiihottaisi. —
Erikseen.
Mut oman sydänpaloni
Sammuttaisinko vetehen! — —
Vaahdossa kohisevassa
Huuhtoisin vereni tahran!
Luovun tästä luolaisesta,
Sokkeloisesta salosta,
Jossa harhatiet vetävät,
Kuin kinahmit kiehtoellen
Niljaisehen nieluhunsa.
Kosken kuohu on sulompi.
Sen kohina korvissani
Soipi, huumaten vereni,
Viihdytellen! — viehätellen!
Kuin himokin hurja äsken.
Tunnen vaahdon vilpoisena
Mun vereni virvoittavan. —
Jää hyvästi, veljytsulho!
Kiitä kultaista emoa.
Hyvästi, elämä kurja!
Itkee katkerasti.
KULLERVO (nousten kuin houreessa).
Sylitysten suistukaamme!
TYTTÖ (aikoen heittäytyä Kullervon syliin).
Sylitysten! —
(Kimmahtaa äkkiä takaisin).
Ei! — Kamala
Taas tekomme uudistuisi! —
KULLERVO (aikeestaan huumautuen).
En voi seurata sinua
Vielä on Untamo elossa.
Vaipuu taannoiseen levottomuuteen.
TYTTÖ (yhä koskea läheten).
Kuuntelen veden kohua: — —
Kiihkeätä! — viehkeätä!
Hyvästi, hyvä sukuni! —
Kosken kuohuissa kotini.
Syöksyy koskeen.
KULLERVO (kuin heräten).
Tämäkin minun tekoni!
Vetää miekkansa, aikoen sen painaa rintaansa,
mutta pistää sen taas tuppeen.
Ensin kaiken katkeruuden
Sydämmestäni puserran
Kurjan maailman kiroiksi.
En ole makea marja,
En suloinen lemmenlehti
Enkä kyyhkyksi kyhätty.
Olen marja maan kiroinen,
Villikaalin myrkkykukka,
Huuhka lintujen seassa,
Ihmisten parissa rosvo.
En ole imenyt mettä
Elämästä —
Olen myrkkyä imenyt.
Siksi myrkytän jokaisen
Rauhan nautintopisaran.
Sota mun ainoa iloni.
Mutta ulkoiset sotani
Rauhan hetkin raivoavat
Sisässä, sydämmessäni:
Himot irstaiset minussa
Väkivalloin vaikuttavat,
Ottavat ovelan voiton
Tunnosta parahimmasta.
Siskoni, sinut pilasin,
Turmelin emoni tuoman.
Ken sun tielleni kuletti,
Outona, odottamatta?
Kuka nostatti himoni?
Miks' en inhonnut sinua?
Miksi muita en himoinnut?
Olenko oma tekoni,
Vapaudessa valmistunut?
Orjan leima on minussa!
Minut myrkytti elämä:
Minä myrkytän elämän. — —
Isäni! — emoni tuossa!
Turmion tukala hetki.
KALERVO, ARMI, HIEPRA ja POTERO tulevat vasemmalta.
ARMI (Kullervoa syleillen).
Poikani, sinut tapasin
Sankarina, voittajana!
KALERVO.
Kuulin kunniasanoman
Lapin voittaja-uroista.
Siit' ihastuin, tänne riensin
Onnesi osan jaolle.
POTERO.
Terve, veikkoni, eläös!
Sinusta sanoma käypi,
Ett' olet kuningas itse.
Tässä on koko sukusi.
HIEPRA.
Terve, Kullervo komea!
Suothan tulla siskosikin
Voittosi ilon jaolle!
POTERO (Hiepralle).
Siitä veikeä vekara
Vääntyi, tuosta Kullervosta.
KULLERVO (äitinsä syleilystä eroten).
Pakene, emoni kallis!
Min' olen rupinen rutto.
ARMI.
Mikä murhe on sinulla? —
Voitostasi et iloitse!
KALERVO.
Onko joukko niskoitellut?
Kurita, pane kovalle!
ARMI.
Lausu! — miksi tuo kamala
Kauhistus on kasvoillasi?
KULLERVO.
Kamalan tekoni varjo. —
ARMI.
Tekosi! — Lapinhan voitit,
Mikä hirmu on tekosi?
KULLERVO.
Muistat, kuin minua neuvoit,
Että suopean, sävyisän
Naisen retkiltäni toisin
Vaimokseni, sulle minjän?
ARMI.
Niin kehoitin. Toitko? — Etkö? —
Mitä on surua siitä!
Jollet tuonut, tuothan vasta.
KULLERVO.
Mutta jos sinulle toinkin
Miniän lopen likeisen?
ARMI.
Toitko — siitä siis iloitse,
Äitiskin iloita anna.
KULLERVO.
Mutta sen jos taas hävitin
Kiihkojeni pyörtehessä —
Kallihimman jos kadotin?
ARMI.
Kadotitko, ellös surko!
Kassapäitä on kasalta
Moisen miehen kumppaliksi.
KULLERVO.
Mutta jos tytön tuhosin
Siskoani suotuisamman,
Tytärtäsi kallihimman?
ARMI.
Voiko kahdesti kadota
Tyttäreni? —
KULLERVO.
Sulle kerron:
Rannalta, vesikiveltä
Tapasin ihanan immen,
Kalevaisen kasvoiltansa. —
Jotakin hänessä liikkui
Mun vereni vastinetta,
Joka liikutti minua:
Muoto yksin ei vetele. —
Siin' istui se, nyyhki, itki.
Tytön korjasin, omistin
Kuin marjan varisemasta.
Tuolla kuusen alla sitten
Kaunista kisauttelin.
Mutta se makea marja
Vaihtui varsin katkeraksi,
Kun tyttö sukunsa kertoi —
ARMI.
Sukunsa — kamala aave!
KALERVO.
Kadotitko voitoltasi
Onnentähkän, poika hurja?
KULLERVO.
Kadotin sukuni onnen: —
Se oli emoni tyttö,
Jonka turmelin, tuhosin!
ARMI (Kalervoon nojaten).
Multa kahdesti katosit,
Tyttäreni,
Kuolit armas kaksin kerroin.
KALERVO.
Täm' on kuullakin kamala.
ARMI.
Kenties vielä sun kätesi
Surmasi suloisen lapsen.
KALERVO.
Olisit, kurja, itse kuollut!
Haudattu vesihakona.
KULLERVO.
Tuonne syöksyi sisko raukka
Vuoksen vaahtoisen omaksi.
HIEPRA (Poterolle).
Paetkaamme tuota miestä.
POTERO.
Hän on hiisi hirviöitä.
KALERVO (kamalasti).
Kirottu jumalten hylky,
Maan katala, kansan rutto!
Tuota räähkän tahrimata
Pojakseni en omista.
Mene sinne silmistäni,
Kussa ei kuuta, aurinkoa
Eikä tähtien valoa.
En voi voitoista iloita
Pojan raiskojen tekijän
Enkä luota kostotöihin
Miehen itse kostettavan.
Pois palaja, vaimo vanha,
Käy kotia kuollaksemme!
Ei Kalervon heimo kuollut
Toisen veljen vainotessa.
Vasta on sortuva sukumme
Vioista oman veremme.
Aika on sydämmen haleta
Tunnossa kamalan tuskan.
Tuoss' elä enempi itke —
Tuota ruttoa pakene!
Kalervo, Potero ja Hiepra poistuvat.
KULLERVO.
Voi, ettet minua, äiti,
Synnyttyäni tuhonnut.
Minkä surman nyt valitsen?
Meren haukea haenko
Vaiko sutta suon selältä?
ARMI.
Surmalle jos suistunetkin,
Siit' ei siskosi palaja.
Vaan pakene raihnojasi
Salon synkimmän sisälle.
Siellä vuosia monia
Viivy, kärsi katkerata
Rangaistusta rinnassasi,
Kunnes aika tuo apunsa,
Kuluttavi kurjat muistot,
Taas palajat paikoillesi,
Pestynä pahoista töistä
Katumuksen kyynelissä. —
Itket kuin imevä lapsi!
Sulla vielä on sydäntä.
KULLERVO.
On sydäntä surrakseni.
Kohoten.
Mut on kostonkin sydäntä.
En voi korpehen vajota
Toimetonna, tarmotonna.
Rintani palava kiihko
Sotatulta roihuavi.
Sen rajupaloksi päästän,
Sillä kostan korkeasti
Isän kohlut, maammon mahlat,
Kiitän Untamo urosta
Kurjist' orjanpäivistäni.
ARMI.
Nyt elä sotia jatka,
Syyllisenä, tahrattuna,
Nyt epäilen onneasi.
Tuossa kun näen sinua,
Veljesvainojen verestä
Kasvaneena, kauheana,
Hillitönnä, hurjamiellä,
Niin vapisen vainotöitä,
Kammon kaikkia sotia. —
Kenties sortuisit sodassa.
KULLERVO.
En mä silloin suohon sorru,
Kun sorrun sotatiloille.
Soma on kaatua sotahan.
Siellä kaunis miekan kalske
Urhon mieltä innostavi.
Äkin siellä mies menevi,
Potematta, laihtumatta,
Kuin leikattu kasken laiho.
Tuot' on aatella ihana,
Ainoata onneani! —
Hyvästi, emoni vanha!
ARMI (Kullervoa syleillen).
Voi sinua, voi minua!
Voi sukua onnetonta!
Poistuu itkien.
KULLERVO (yksin).
"Voi sukua onnetonta" — —
Sekö siunaus emolta,
Koko heimon hellimmältä?
Sekö on apu suvusta
Voimilleni, voitoilleni?
KOTRO vasemmalta.
Kotro! — miks olet palannut?
KOTRO.
Joukko ei mene etuisin,
Vaikka käsken ja kehoitan.
Eivät luota johtohoni.
Sinut vaativat keralla.
KULLERVO.
Olen valmis, lähtekäämme!
Ratsuni!
Menee oikealle.
KOTRO (ehättäen Kullervon edelle).
Sen tuolta noudan.
KULLERVO (lähdöllä, ratsunsa selässä).
Notku nyt nopeajalka!
Nyt petoni irti päästän,
Kynsinensä, hampainensa,
Okinensa, myrkkyinensä —
Nehän kaikk' ovat minussa.
Raivomyrsky nyt mukana!
Lähtevät vasemmalle.
VIIDES NÄYTÖS.
ENSI KUVAUS.
Kullervon leiri Untamolan metsässä nuotion ympärillä. Iltayö.
KULLERVO JOUKKOINEEN.
KULLERVO (istuen kannon päässä nuotion luona).
Silmin valvokaa kuin tähti,
Kuin otava seitsensilmä,
Että iskut lennätätte
Aikanansa paikallensa,
Kuin tulensa tuima taivas.
Korvin valvokaa kuin tikka,
Toukan surma, kuullaksenne,
Missä saalis on salassa —
Sinne keihäs singotkaatte!
Valvokaa sydämmin herkin,
Niinkuin lintu myrskyilmoin:
Ei pelossa peipposina,
Vaan kuin korska kotkalintu,
Joka aallonkin sylistä,
Myrskyisestä, vaahtopäästä,
Kopristaa komean hauen —
Niin sylistä yösydämmen
Untamoa vaanikaamme!
Myrskyöistänsä elämä
Saalihit suo kallihimmat.
KOTRO.
Joka jousi, kaikki kalvat
On hereillä.
KULLERVO.
Muistakaatte: —
Untamon lopetan itse!
MUTRU.
Se sinulle, muita muille.
TUIRO.
Mulle eukot antanette —
Niitä hoivata osaisin.
KULLERVO.
Surmalle joka tenava!
Muille ei — se vannokaatte!
JOUKKO.
Vannokaamme!
KITKA.
Vannoisinko! —
Vaikka neuvoisitte muuta,
Tottelisin surman suuta.
Suun ja vatsan aina muistan.
TUIRO.
Sukevastipa sanelet,
Kitka, niinkuin sutkit miestä,
Vihollista.
POURU tulee tuoden esille AIRUTTA.
POURU.
Astu, astu!
Ystävänä jos lähestyt,
Rohkea voit olla, mutta
Jos paha sisässä sulla
On, niin kuolekin pelosta.
KULLERVO.
Ken se?
POURU.
On Kalervon airut.
KULLERVO.
Olet kalpea; surua
Povessasi kannat, — lausu!
AIRUT.
Lopeta sotasi turha.
Voitoist' ei iloa synny
Heimollesi: murherutto
Raskas sun sukusi sorti.
KULLERVO.
Kuka kuollut on kotona?
AIRUT.
Isä vanhuksesi vaipui
Tuskissansa, toivotonna.
Riennä, laita hautajaiset.
KULLERVO (kylmästi).
Tuo oli vanha mennäksensä.
Kun lie kuollut, kuopatkaatte.
Kylä käypi itkemässä. —
Kosto on minun isäni.
AIRUT.
Onpa veljesikin kuollut
Raskahasti raatamasta,
Kuollut siskosi sorea
Vesikorvon kantamasta.
Riennä, laita hautajaiset
Nuoren polven pois menoksi.
KULLERVO (kuin edellä).
Kuolivatko — kaiva kuoppa,
Kylän koirilla kuleta
Sydämmetön sisko sinne,
Kurjan veikon vierehisnä —
Osoittaen joukkoonsa.
Tässä mun sukuni nuori.
AIRUT.
Mutta mennyt on paraskin,
Kuollut armas äityesi:
Ilman lasten lämpimyyttä
Sortui suurista suruista
Tuonen kylmille kylille.
Riennä, laita hautajaiset.
KULLERVO (raskaasti).
Voi emoni, miksi murruit!
Ainut roihuva rovio
Elämäni korpiyössä,
Sydämmeni lämmin liesi
Sammunut sanattomaksi.
Enk' ollut luona luopuessa
Lohdutusta laatimassa.
Kenties nälkähän nukahti
Taikka kylmä kangistutti. —
Nyt kotihin käy, apua
Naapurista etsi. Sitten
Kuollut kirkkahin vetosin
Pesetä. Sidellä käske
Palttinoihin, silkkihinkin.
Kirstu honkapuun povehen
Kaiva, vuole kaunihiksi.
Sitten armas äityeni
Orhilla parahimmalla
Itkuvirsin vie levolle.
Alle tuomipuun ihanan,
Pyhän pihlajankin alle,
Rannan rauhaisan povehen
Haudatkaa emoni vanha.
Itse en kotihin jouda:
Musta, ilkeä setäni
Vielä on musertamatta.
Riennä, laita hautajaiset,
Kullat säästetyt kuluta.
AIRUT.
Kullervo Kalervon poika,
Tottelen sun toivojasi!
Kaivan kullat kuopistansa,
Sotavuosina salatut.
Lähtee.
KOTRO.
Kova on kohtalo sinulle,
Kullervo Kalervon poika.
Mutta suurempi suruja,
Ankarampi kohtaloa
On sun tarmosi tanakka.
Syrjäytyy hetkeksi.
KULLERVO.
Ennen kostoa en sorru.
JOUKKO (muristen).
Rynnätkäämme! Rynnätkäämme!
KULLERVO.
Latvassa kelopetäjän
Korolintu pärryttävi
Räikeätä rumpuansa.
Tuolla toinen — kuuletteko? —
Se on huuhkajan huhuja.
Oi ihanat ennuslinnut!
Tuo on soittoa sominta,
Joka miellyttää minua. —
Yösydäntä tähdet näyttävät
Eikä Illin askel kuulu.
Oisko nukkunut utala
Untamolan uunin päälle.
Murinata joukossa.
KITKA.
Jos suruton sinne nukkui,
Paistukoonkin paikallensa.
TUIRO.
Sen jo Kotro tuolta tuopi.
KOTRO ja ILLI tulevat.
JOUKKO (kiertyen Illin ympäri).
Mitä näit ja kuulit, kerro!
KULLERVO (joukkoa häätäen).
Väistykäätte! Kerro, tyttö,
Mitä tiedät!
ILLI.
Nyt unessa
On syvässä Untolaiset.
Eilen juhlivat jalosti,
Söivät, joivat, peittosivat —
Kekrin kunniaksi, näette. —
Minä heit' ilahuttelin,
Suuret, pienet, miehet, naiset,
Kaikki rauhoitin jutuilla:
Kerroin, ett' olet Lapissa
Tapon kärsinyt kamalan,
Lyöty nousemattomaksi,
Kenties kuollut, kuopattukin. —
Siitä sai väki levolle,
Nukkui, tarvinneeko nousta.
Muut siki unessa nukkui
Kuin hako — isäntä itse
Huokui raskashenkisesti,
Uikutti unia nähden,
Vieritteli vuotehella,
Karjasi, ylös kavahti,
Käsin huitoi, torjui, huusi:
"Armoa, Kalervon poika!" —
Taas romahti patjoillensa,
Nukkui —
Joukossa levottomuutta.
KULLERVO.
Tuo lopeta, Illi!
Itsekseen.
Itsessäni tuota tunnen,
Kuitenkin tekoja jatkan
Sisäisen palon pakosta.
Illille:
Näitkö siellä koiran, Hallin?
ILLI.
Sille taikatempun tiesin:
Illalla eväspalassa
Kainaloni alta sille
Syötin lämmintä hikeä.
Niin lepytin itseheni,
Että seurasi minua —
Tuonne Kotro se kuristi
Kuusen alle. —
Sielt' ei se hevillä hauku.
KULLERVO.
Itseäsi annoit sille,
Jonka liitit itsehesi.
Temppu viisas.
KOTRO.
Minkä kumman
Hän lie syöttänyt minulle.
ILLI.
Koko itseni sinulle
Syötin Ilmarin kodissa —
Etkö tuot' ole älynnyt!
Tuskinpa olisit muuten
Niin väkevä, uskollinen.
KULLERVO.
Nyt jätämme Illin tänne
Kahden vartijan keralla.
Tuliroihun valvojiksi —
Hippo ja Onervo, jäätte. —
Muut minua seuratkaatte,
Niinkuin kissat hiipimällä,
Kuin kulo hävittämällä.
Minä kun talon sisässä
Tulen päästän valloillensa,
Te ulkona vartijoitte.
Kuka pyrkisi pihalle,
Sen tapatte taitavasti,
Kuin pennun pesänsä suulle. —
Minä tapan tahraisimman.
Kuulitteko?
JOUKKO.
Kuultu kaikki.
KULLERVO.
Kun palo pahinna sitten
Roihuavi, hurjan huudon
Päästämme ja pärrytämme
Torvia tärisevästi. —
Kuulitteko?
JOUKKO.
Kaikki kuultu.
HIPPO.
Kullervo, minun suvaitse
Soiton kielillä sotia,
Loitsun hengessä helistä
Täynnä ilmat innostusta,
Kunnes tenhosa tärinä,
Puissa, pilvissä kohisten,
Viuhkinalla, vauhkinalla
Hurmannut on joukkoasi,
Voiton vimmalla rajulla —
Sitte soittoni soristen
Riutukohon — miekat soivat.
KOTRO.
Tuo on mielehen jumalten,
Sit' elä häneltä kiellä.
KULLERVO.
Muuhun et kykene, soita.
Mitä uskonet asetta,
Sillä taistele sodassa.
KOTRO.
Soita, Hippo, kanneltasi,
Lue loitsuja, Onervo.
ONERVO.
Koht' on vinkuva vihuri,
Huiman myrskyn valmistamme.
KULLERVO.
Mepä miekoin soittelemme.
Rynnös, urhot, päälle rynnös!
Joukko seuraa Kullervoa muristen: "Rynnös, rynnös! —"
Hippo asettuu nuotion luo kannelta soittamaan, Onervo
mutisee loitsuja ja tekee temppujakin. Soiton ja loitsun
ajalla vähittäin kasvaa tuuli vinkuvaksi vihuriksi ja
myrskyksi.
ILLI (erikseen toisista).
Juontenko salakutoja
Nainen miesten on sodissa?
Se minua miellyttävi.
Kun vakoilin, urkin, nuuskin,
Kun kutelin vainoverkot
Vihollisen pään menoksi,
Niin se innosti minua,
Että pystyin pyytäjäksi,
Kavalaksi kiertäjäksi,
Jota tunnusti toverit,
Tunnusti ylinnä muita
Kullervo Kalervon poika.
Oikeutta en kysynyt,
Kysyin: miellyttikö työni
Kumppalia, ystäviä,
Niitä, joilt' etuja toivoin.
Nyt jälestä toisin tunnen.
Tyynesti ajatellessa,
Syvällä sydämmessäni
Soimaukset soilehtivat,
Pahat työni paljastellen. —
Pahatko? — sitä en myönnä!
En alasti tässä seiso
Alla vinkuvan vihurin.
Toki on mulla verhonani
Oikeuttakin sipale:
Enkö kynsijän kuvetta
Raavi, kun minull' on kynnet?
Enkö lammasten petoa,
Sutta surmata osaisi?
Lammast' en vihannut enkä
Rääkännyt kesyhevosta,
En hyvänsisuista miestä —
Väkivaltoja vakoilin,
Saarsin orjan sortajoita.
Sutten kaartajaa ja karhun.
Kansa ainakin ylisti;
Minä kaarsin kauheamman: —
Surmalle ihmissusia.
Säästätkö hukalle hengen,
Hukka hengen vie sadoilta
Heikommilt', avuttomilta.
Kiitost' ansaitsen ja palkan
Juoksuistani, juonistani, —
Kotronko, väkevän Kotron? —
Mulle Kullervo sopisi,
Kotka haukan kumppaliksi,
Jollei sen himokas silmä
Anja neittä ahnastaisi.
Tyttö kauan on katunut,
Ettei ottanut urosta.
Liiaks' uskoi itsestänsä.
Moni on tyttö myöhästynyt,
Onnen päästänyt ohitse,
Moni poikakin samaten.
Minä, jos paras ei huoli,
Hyvästäkin voin iloita.
Sama ei jokaisen parhain. —
Mikä vimmattu vihuri!
Ilma vinkuu, myrskyää.
HIPPO.
Heitä loitsusi, Onervo.
ONERVO (lakaten loitsuista).
Soittosi lopeta, Hippo.
HIPPO (lopettaen soiton).
Mitä Pohjolan kiroja
Illi tuolla lie lukenut.
ONERVO.
Tenhokas oli tekomme.
Ilman haltijat väkevät
Riehuvat apuna joukon.
Näetkö — tuolla liekin lieska!
Nyt siellä meteli nousi.
Kuuluu kirkua, parkua, torven pärrytystä, sotahuutoja:
"Hakkaa maahan!" ja asetten kalsketta. Liekki taustalla
yhä suurenee paisuen paloksi.
ILLI.
Rauhallista, nukkuvata
Muuriaiskekoa koske,
Pöyhöttele, pistä liekki
Siihen, niin näetpä kohta,
Kuinka kiehuen, kihisten
Viholaisten virkku parvi
Sieltä päällesi sähähti,
Myrkkyä valaen polttavata;
Niin nyt Untamon pesästä,
Palavasta,
Syöksynyt on synkkä joukko,
Ärtynyt, hätäinen, hurja — — —
Äsken nukkuivat unessa
Lämpimässä, rauhallisna —
HIPPO (metsän läpi tähystäen).
Sekasortoinen vilinä,
Pako, ahdistus, valitus. —
Mutrupa muserti siellä
Miehen kallon kappaleiksi!
ILLI (kuuluessa ammonnan ja karjankellojen kilinän).
Tuolta Tuiro päästi karjan
Teutaroivan tarhastansa.
ONERVO.
Kotrokin — otapas hitto! —
Lyöpi painia kuin karhu.
Pörhöpäisen miekkamiehen
Kellisti kuin härkämullin.
HIPPO.
Siellä Kitka kiusoittavi
Surkeasti saalistansa —
Jo kuristi.
ONERVO.
Tuoll' on Tuiro
Eukkoja pusertamassa. —
Siihen lahjat on hänellä. —
Yhden viskasi tulehen.
Tuota toista nuorempata. —
Tappoiko? — hävisi taakse. —
Kappas kaiken maailmata!
Untolainen tapparalla
Kitkan rohkean rutisti!
Tuossa Kotrokin apuna: —
Kaasi kurjan Untolaisen.
Löyhässä on siellä henki.
Missä itse päävekara,
Kullervo Kalervon poika?
HIPPO.
Tuolla vasten kymmeniä,
Niinkuin ilmojen isäntä —
Viuhkis, vauhkis! — nyt se kaasi
Kolme kuin korentopuuta!
ILLI.
Untamon pojat kukisti.
HIPPO.
Taas kamahti kahta päähän —
Maahan vierivät verisnä.
ONERVO.
Tuota harmaata urosta
Toiset näyttävät tukevan.
Oisi kuollut pirttihinsä!
ILLI.
Se on Untamo utala.
Hurjasti sen kalpa käypi
Epätoivossa rajussa. —
Kotro kaartavi avuksi.
ONERVO.
Sepä silpaisi sivulta
Miestä kaksi päättömäksi,
Niinkuin niittäjä rivakka. —
Hänet Kullervo hätyytti
Pois — ei tahtonut apua.
HIPPO.
Miksi ei sana ja soitto
Yksin voittoihin ylety?
Miksi tuota teurastusta?
ONERVO.
Niitä aikoja odota!
Ihmissutta et tapaisi
Silloin Suomesi saloilla.
ILLI.
Susia olemme kaikki,
Villittyjä, vimmattuja.
HIPPO (tähystellen puitten välitse).
Muut Kalervon poika kaasi,
Untamon lopuksi säästi. —
Säälistäkö? Tänne tuopi
Laahaten.
KULLERVO tulee UNTAMOA raahaten.
KULLERVO.
Iloitse, Unto,
Kylvöstäsi korjatusta,
Niitosta Kalervolaisten!
Liekki syö sukutalosi,
Kalpa heimosi hävitti.
Itsekin, veren imijä,
Itara sukusi syöjä,
Mene Tuonelan tuville,
Siellä käy sukusotasi.
Tuosta lahjoitan sinulle
Armosurman miekastani —
Kuole!
UNTAMO (sortuen maahan).
Orjanko kädestä
Minun surmani sukesi!
Tämäkö sukuni loppu —
Missä kostaja, jumalat?
Kuolee.
KULLERVO.
Orjan et kädestä kuollut:
Kuka sortajan kukisti,
Se vapaist' on ensimmäinen.
KOTRO, MUTRU, POURU ja muuta joukkoa ryntää paikalle.
KOTRO (nähtyään Untamon maassa).
Väkivalta on tapettu.
Kiitos, Kullervo, sinulle
Voitosta, vapaudesta!
JOUKKO.
Kiitos, Kullervolle kiitos!
MUTRU.
Saalihit nyt korjatkaamme!
JOUKKO.
Saalihimme, saalihimme!
Ryntäävät takaisin metsään.
HIPPO (kaatunutta katsoen).
Niin suvut sukuja syövät.
ILLI.
Ei se siit' ikinä nouse.
KULLERVO (kuin itsekseen).
Jollei jo minussa noussut —
Vartijoille:
Pois tuo ruumis raahatkaatte!
Vartijat kantavat pois Untamon. Kullervokin poistuu
toisaalle synkkänä.
ILLI (erikseen).
Nyt minull' on toivo suurin
Saalihista suurimmasta,
Kullervosta —
Katsoo ympärilleen
hänkin poistui.
ONERVO (osoittaen metsään).
Olvitynnyriä tuovat! —
Tuolta toista! Oivalsivat
Korjata iloisen palkan.
Kantavatpa kaikenlaista
Muuta saalista mukana —
Kipot, haarikatkin!… Tässä
Kelpo kekriä pidämme.
Joukko kertyy mikä mitäkin ryöstösaalista kantaen.
TUIRO ja POURU kahden tuovat tynnyriä.
TUIRO.
Tässä suun sulostajata!
KORHO PORHON kera samoin tuopi tynnyrin.
KORHO.
Tässä kielen kirkastusta.
Tynnyrin ympäri kihertyy joukkoa, laskien astioihin
oltta, jota miehestä mieheen nihkovat.
MUTRU (päästäen olaitaan kantamuksen turkiksia).
Tässä kampsua, kalua,
Rikkautta ja romua.
KOTRO (Illille kahden).
Illi, kuulehan! Minulla
Taskut täynnä on helyjä.
Ne sinulle ryöstin — tuossa!
Työntää ne Illin käteen.
ILLI.
Nämäkö minulle! — Kiitos!
Erikseen.
Minne jäi Kalervon poika? —
Teenpä taikoja hänelle.
Tynnyrist' olutta lasken,
Juoman tenhoksi sekoitan
Kyynelhelmen silmästäni. —
Naisell' aina on varalla
Silmäkulmassa pisara. —
Laskee tynnyristä haarikkaan olutta. — Syrjässä.
Tällä juomalla jalolla
Tahdon Kullervon lumota.
Lukee olueen.
Sen sydän sydämmekseni,
Mun vereni sen vereksi,
Mun haluni sen haluiksi,
Minä sille, se minulle! —
Vaikuta kyynel!
Koitan, jos voitan. —
Julki.
Missä on Kalervon poika?
KOTRO.
Jäi tekonsa luokse, itki
Hengetöntä heimoansa.
Sekö urholle sopisi!
Tänne juoma!
Tempaa äkkiä Illin kädestä haarikan; jatkaa:
Nyt jumalten
Kiitos voitosta hyvästä.
Karja kasva, maa rehoita,
Työstä onnea, iloa! —
Kekrin kunniaksi juomme!
Juovat.
JOUKKO.
Kekrin kunniaksi!
Kaatavat jäännöksen tuleen.
MUTRU.
Suonpa
Jumalillekin osansa.
Mutta Kitkan kuolemata
Minä säälin. Siinä miestä.
Syödä, juoda hän osasi,
Mutta myös tapella taisi,
Kaatuakin kunnialla.
Kitkan kunniaksi juomme!
JOUKKO.
Juomme, juomme!
Juovat.
ILLI (joka, taikajuoman Kotrolle menetettyään, on nolona syrjäytynyt.
Erikseen).
Näin petyinkö?
Niinkö Kotro mun anasti
Kuin taikasimani riisti;
Tämäkö jumalten tahto?
Nähden KULLERVON tulevan perältä.
Tuolla Kullervo nolona
Kuin jälestä tappioitten,
Vaikk' on voittaja ylevin.
KULLERVO (ikäänkuin itsekseen).
Voittaja — tämäkö voitto!
Lahon pökkelön kumosin,
Jolt' oli aika tarmon syönyt,
Minä, kuin kavala rosvo,
Uniset manalle muutin.
Sekö kunniatekoni,
Sekö kiihkojeni kukka!
Minä äsken jännitetty
Olin, kuin vireessä jousi,
Joka saalista himosi.
Jousi laukesi,
Saalis sortui,
Jänne veltoksi valahti.
Äsken mieleni ehätti
Kauas töitteni edelle,
Kiihkojeni siivin lensi,
En sivuille, taakse nähnyt,
Silmä saalista tähysti.
Nyt on saalis saavutettu,
Lyöty, poltettu poroksi.
Mut oman tekoni löyhkä
Inhottaa sisuksiani,
Kuin käry pahan palosta.
Siksi taakseni tähystän,
Entiset tekoni etsin,
Niihin tuhma tuijottelen.
Ei edessä silmihini
Siinnä semmoista otusta,
Jonka arvo innostaisi,
Jännittäisi miehen jousen.
Maailma tekojen tyhjä
Silmissäni haihattavi,
Työni entiset tulevat
Vainoellen vastahani.
Kynsin, hampahin kaluvat
Kuin rotat mun rinnassani.
MUTRU.
Mikä mielesi vetelsi
Voitonriemusta suruksi?
Etpähän potenut ennen
Määrän päähän pyrkiessä.
Nytkö vasta vaivan tunnet?
Ensi miehenä samosit
Sinne, missä vaara vartoi.
Ratsusi kavion alla
Kukkia salolla sortui;
Hento metsäkin musertui,
Kuoli mustat muuriaiset
Oman joukkosi jaloissa.
Niit' ei sankari sureksi.
Milloin mursit tahtomatta
Heikon, syyttömän sujoksi, —
Siit' ei syyttäne jumalat;
Milloin tahtoen tuhosit,
Kun oman tekosi uskoit
Johtamaks' ylijumalan —
Niitä tervekö katuisi!
POURU.
Haastat kuin susi sulosti.
MUTRU.
Illi, urholle jalolle,
Sankarille juoma kanna!
Illi tuopi kiirehtien haarikan Kullervolle.
Kullervo, tekomme tarmo,
Sulle terveyttä juomme!
JOUKKO.
Sulle terveyttä juomme!
Kallistavat.
KULLERVO.
Kaikkien kukistuneitten,
Onnetonten, kärsineitten,
Sortuneitten muiston juoma!
Juopi. Joukko hidastelee nuristen.
Kuulitteko? — Suuhun juoma!
Kaikki juovat, vaikka nurjasti.
MUTRU.
Mieli ei metenä kiehu
Vihollista muistellessa.
TUIRO.
Mieluisest' olutta muistan
Untamonkin keittämätä.
Juopi.
HIPPO.
Arvokas vihollisemme
Meitä valpasna piteli.
Siksi moinen on parempi
Kuin imarrus ystävämme,
Joka mairekielen alla
Voitonpyyntöä salasi.
Joukossa nurinata.
KOTRO.
Sotia kävimme siksi,
Että rauhan voittaisimme
Vapaudelle, työnteolle,
Onnelle ja nautinnolle
Suomen viljelys-aloilla.
Joukon sortajan nyt joukko
Voitti ja kukisti maahan.
Lie siit' oikeus iloita.
Rauhan lahjoja ja'amme
Vapaudessa kunkin työlle
Eikä orjan ruoskijalle.
Siitä, Kullervo, iloitse,
Kotionnellemme juomme!
JOUKKO.
Voiton juoma, onnen juoma!
KULLERVO.
Onni ei minua varten.
Kostoksi ylenin, kasvoin,
Kostoksi kävin sotia,
Sukuni verestä kostin.
Kylm' on nyt kotini liesi,
Sen ei tuhkan alla tulta. —
Minunkin tuleni sammui,
Mieleni on musta hiillos,
Joss' ei aatoksen hiventä,
Jota into hehkuttaisi.
ILLI (erikseen).
Eikö aatoksen hiventä! —
Tuon kun tenhota osaisin
Uusille urosteoille. —
Julki.
Kullervo! Kalevalaiset
Kukista, anasta valta
Yli suuren Suomen niemen!
KULLERVO.
Teistä orjat taas tekisin!
Sukuniko suosioksi?
JOUKKO.
Pois orjat! vapaiksi jäämme.
ONERVO.
Sinut ilmojen isäntä
Sotasankariksi nosti,
Miekan töille joukko johda!
POURU.
Pääpukari tappeluissa,
Mutta rauhassa rapea.
ILLI.
Sinun kunniatekosi
Kerran päivä kirkastavi.
KULLERVO.
Niinkuin hallayön jälestä
Paljastaa se rosvotyöni. —
KOTRO.
Sinun on valtasi varassa
Isäsi, setäsi konnut —
Tässä joukko, käske työhön!
MUTRU.
Kontion keralla voimme
Lyödä painia salolla,
Kannot kaskesta perata,
Suojella vesiä, maita,
Vaaran tullessa tukalan.
TUIRO.
Mutta juhlina jaloina
Riemuitsemme reippahasti,
Hyvin sattuessa juomme.
Juovat miehissä.
KULLERVO (otettuaan juoman).
Kotro! — Illi! — Niinkuin yksi,
Tässä seisokaatte kaksin! —
Lue nyt loitsuja, Onervo! —
Nämä kaksi yhdistämme
Kultaisiksi kumppaliksi
Näille Untolan saloille.
Viljelkää veriset jäljet
Rikkahiksi, riistaisiksi,
Suvun nousevan suloksi!
JOUKKO.
Suvun nousevan suloksi!
MUTRU.
Häälahjaksi sulle, Kotro,
Annan kultia koperon.
Nämä Untamon tuvasta
Ryöstin vanhasta vakasta.
Perusta pesäsi näillä.
KOTRO (hylkää tarjouksen).
Itse tarvitset omasi,
Kun oman pesäsi laitat.
KULLERVO.
Untamon pesätilalle
Käy'ös, Kotro, raatajaksi.
Muut otatte muita maita
Samalta salon alalta,
Näitten niemien nenistä.
Osa käy keralla Mutrun
Kalervon kalavesille.
Sielt' osanne ottakaatte
Luota viehkeäin vesien.
Sovinnossa, suosiossa
Viljelkää perintömaita
Satoisiksi, suotuisiksi.
Minut jättäkää iäksi
Oman onneni poluille,
Kysymättä kulkuani.
Joukko aluksi hämillään.
JOUKKO.
Kullervolle kunniaksi!
Juovat.
KOTRO (Kullervolle kahden).
Mitä mieletön uneksit!
Jättäisit sukusi konnut.
HIPPO.
Tääll' on Kullervon kysyjä,
Sepon sisko, Anja neiti!
ANJA tulee. Joukossa levottomuutta.
ILLI (erikseen).
Kullervon kysyjä, Anja!
Sen jos kynteni tapaisi!
Väijyilee syrjästä.
KULLERVO.
Mitä täällä hän tekisi?
Pois käske katala tyttö!
ANJA (astuen esille).
Sinun tähtesi samosin
Maat matalat, korvet kolkot,
Enkä nyt vähällä väisty.
KULLERVO.
Mitä tahdotkin minulta?
Poistu hyljätyn poluilta!
ANJA.
Sulle toin salasanoman:
Kalevalan vainomiehet
Ovat joukkosi jälillä.
Sun poloisen pään varaksi
Heillä miekat on hijottu.
Urho, henkesi pelasta!
JOUKKO.
Kalevalan vainomiehet!
KOTRO.
Surma, surma sortajille!
Joukko samoin. Levottomuutta, kuisketta ja keskustelua.
Kotro ja Illi neuvottelevat erikseen.
KULLERVO (Anjalle).
Sinäkö sanoman mulle —
Poljetullesi pojalle!
ANJA.
Tuot' elä vihalla muista.
Vasten mun valitsemista
Veljeni minua mieli
Kauko sankarin omaksi,
Siks' en suostunut sinulle.
Sydän suostui, suu epäsi.
Mutta meiltä kun pakenit,
Veit mun mieleni mukana.
Kohta karkasin kotoa,
Saloja samosin, etsin
Enkä löytänyt. — Lopulta
Kalevaisia vakoilin,
Väijyin veljeni tekoja,
Vapisin aseväestä,
Joka uhkasi sinua.
Urhot näin sotajalalla,
Lähtevinä julmat joukot.
Silloin vaistoni opasti
Minut löytäjäksi. — Tässä
Sulle tuon sotasanoman!
KULLERVO.
En sotasanoja kammo.
Vaan jos onnen tuoda tahdoit,
Lemmen onnen — myöhästyitpä.
Onni on lintu lentämässä,
Ohatessa ammuttava,
Muuten mennyt on iäksi.
Voitko kutsua takaisin
Vuosiani vierineitä?
Tuoss' on maassa kuollut kukka,
Poljettu, paleltunutkin —
Siihen hengitä elämä!
Tunteihin tukahtuneihin
Voitko liekin lietsoella?
Voitko hairausten haavat,
Kipeät, kiduttavaiset,
Parannella paidan alta?
Ammoin tehtyä rikosta
Tekemättömäksi tehdä,
Sydämmeltäni salata?
Jollet voi, pakene kauas,
Riennä veljesi avuksi,
Sieltä ammu surman nuoli,
Jolla jähmetät poveni.
Mulle surma on suloisin.