ILMARI (tyynesti).
Paljastat pahan sisusi.
Taitomiest' ei taika koske.
ILVO (joka Louhen manatessa on paennut Ilmarin turviin).
Minä pelvosta vapisen
Emoni kirotulia.
Sinä naurat noitujalle,
Käännät jäistä kylkeäsi
Kuin kivi kiroilijalle, —
Sin' et mua rakasta, luulen.
Jos rakastat, se todista:
Emoni hyväksi laula,
Ettei painaisi kironsa
Sun omaasi, impeäsi.
Emo on osa minusta,
Juureni. Paranna juuri,
Etten sielt' ime kipuja
Sinun ja minun tuhoksi.
Et ole kiihkohullu härkä,
Mies olet ajatteleva.
Miksi vastahan sotisit
Onnea, jota rakennat?
Ei ole kunnia kumota
Sampoa satahyväistä,
Jonka rakkaus rakensi.
ILMARI.
Sin' olet satahyväni,
Sinä lämmintä puhallat,
Kevättuulen palkehilla,
Sinä paisutat poveni,
Laajennat mun lempeäni
Suureksi, sulattavaksi,
Kaikkia kokoavaksi
Suomen suurehen sylihin.
Joukolle:
Kerran kaikkien sydämet
Täällä tykkivät toisillensa,
Liiton luovat,
Hyvän kaiken kuin itselleenkin
Muille suovat.
Sinä loistava, sinä kaunis
Herätit lavean liekin. —
Emo Pohjolan, suuri Louhi!
Sulle tarjoan sopua.
Unhota kipeä kiista,
Pyörrytä pyhät sanasi,
Kiroa omat kirosi
Maasta nousemattomiksi.
Anna tyttösi sepolle
Polvuiseksi puolisoksi,
Niin sepon sydämen voitat:
Yhden annat, voitat kaksi,
Ehkä kohta kolmannenkin.
ILVO.
Äiti! Pyydän — suostu — myönny!
LOUHI (vetäen Ilvoa kädestä).
Pyörtäisin pyhät sanani? —
Kiroaisinko kironi? —
Ilmariin väijyvästi tirkistäen.
Jollet viekaskin olisi.
Ilvolle.
Tyttö, sin' olet sokea.
ILVO (irtautuen Louhesta).
En voi seurata sinua.
Siirtyy Ilmarin luo.
LOUHI (itsekseen).
Meit' oli kansa kuulemassa: —
Kaksi yhdestä lupasi!
Minun on valta voitossani:
Mulla on sisu syvempi,
Katkerampi,
Hammas kahta karkeampi,
Kynnet koukkuiset pitemmät.
Nuoret lemmestä puhuvat!
Keväthouretta! Kesällä
Varisee kukoistus, tuoksu.
Hyöty on syksyistä eloa!
Oma hyöty, mun etuni,
Mun makea nautintoni.
Tuossa joukossa rakastan
Halujani, hyötyäni,
Mun sukuni suurhimoja —
Se minussa rakkautta.
Sitä ne ajavat muutkin:
Nautintoa, nautintoa,
Mikä millaista himoten.
Minun on valtani jaella
Heille armoherkkujani —
Valta on väkevän herkku,
Isoraajaisen ihanne.
ILMARI (Louhelle).
Mikset myönny? etkö oivalla,
Ett' on tässä kolme voittava?
LOUHI (kansalle).
Kun hyväksi kääntyi seppo,
Maan parahin työn-uroita,
Niin minä kironi pyörrän
Kautta kaikkien syvyysten,
Mit' on maassa ja merissä: —
Lotman laajan, luoson luisun,
Nihkeän,
Taurun kalliokaukalon,
Notkovirran, kuilun kurjan,
Rotkon jylhän ja käärmeisen,
Meren syöverin, kinahmin —
Kautta näiden ja kautta hornan
Sulle Pohjan immen annan,
Hänet vihkien sydämesi
Valtiaaksi,
Kaitsijaksi karjan — kansan
Tuossa! — päivän kämmenelle kanna.
ILVO.
Nyt sinut omistan, seppo.
Sin' olet muita muhkeampi,
Vallan kantaja vakava.
IMMO.
Pohjan impi! Suomen seppo!
Terve Suomen rannan rauha!
Terve kunnia, kukoistus!
Joukko yhtyy huutoon.
LOUHI (erikseen).
Mulle tyttöni on miekka
Kaarikaula — on enempi:
On suloinen hurmajuoma,
Joka jo sepon sulatti.
Kansa, läikkyvä vetonen, —
Sekin kallistuu keralle.
Tässä on sylini täysi,
Kotionnen päivän koitto.
Tämän tähteni kimallus
Luopi Suomen loistopäivän.
Tästä päivin mun pajani
Pauke kaikuva on kauas,
Kutsuen sukua suurta:
Tule, kansa, Suomen työhön
Mailta Pohjolan, etelän,
Idän, lännen ilman alta!
Keskitä veresi virta
Kohti Suomesi sydäntä.
Nyt on Pohjola Kalevan,
Kalevala Pohjan niellyt,
Yhtynyt jokea kaksi
Virtavaksi valtavuoksi.
Siit' on suurtuva molemmat,
Jos sovimme sortamatta
Toisiamme. — Työpajasi,
Rakkaus, rakenna maahan,
Että ahkerain avuksi
Rauha rientäisi ja taito,
Seppo keskellä takoisi!
ILVO.
Puhut kuin punainen taivas,
Joka aamua syleili!
LOUHI.
Tämä on ämmien loruja.
Vanno vahvaksi sanasi!
ILMARI.
Kautta taivahan siltakaaren
Pidän liittomme lujana —
Antaa Ilvolle sormuksen.
Tässä sulle sormukseni! —
Kautta korkean vuorihuipun,
Joll' on ukkokin jyrissyt;
Kautta nousevan linnun laulun,
Kevätmetsissä soittavan,
Kevätviserrystä kuuluu.
Kautta taivaisten tulien,
Jotka välkkyvät vesissä;
Kautta korkeakypärän
Ukon, ilmojen isännän,
Jolla on jyrinän johto:
Kaiken tarmoni, tuleni,
Miehenkuntoni pyhitän
Rakkaudelle, rakkaudelle,
Taonnaksi suuren Suomen.
KANSA.
Rakkaudelle! rakkaudelle!
JOTKUT (tarkastaen toisiaan kysyvästi).
Taonnaksi suuren Suomen?
LOUHI.
Ilvo, uskohan minua:
Kalevala suur' on härkä,
Itsepäinen, mutta sarveton,
Suopea silittäjälle,
Kesy teurastettavaksi.
ILVO (inholla).
Sin' olet kamala eukko.
LOUHI.
Suurta ammovan sen kuulet,
Mutta pien' on se teoissa,
Toimissa matala, mieto —
Sill' on rakkaus mahassa.
Leivällä sitä talutan
Hääpitoihin — paistiksesi.
ILVO (Louhesta irtautuen).
En voi seurata sinua,
Verinen, vihasisuinen.
Kiintyy Ilmariin; asettuvat vieretysten korkealle
kivelle perällä, jonne Louhikin siirtyy, Ilvo keskelle.
PELLERVO (parvineen laulaa).
Suuret on keväimen ihmetyöt:
Valkeoiksi muutti mustat yöt.
Maan sulatti jääsydämen,
Luontohon sytytti lemmen,
Meille kihlajuhlan sääsi:
Nuoret nuorten luokse pääsi.
Linnastansa läksi aurinko:
Maa on nyt sen kukkamorsio.
Seppo työpajasta lähti,
Loistelee kuin päivän koitto.
Kevät suur' on kihlasoitto.
Immo Ailan kera ja Pellervo parvineen käyvät onnittelemaan
seppoa ja Ilvoa; sitte asettuvat sivuille istumaan.
Tapion väkeä haamottaa taustalta.
ILMARI.
Kevät-ilmassa iloja
Lentelee kuin leivosia,
Peipposia, pääskysiä.
Niitä nuorella iällä
Poimikaa povenne täysi,
Että kestäisi kevättä
Syksyllä sydämissänne,
Alla talvenkin lumien.
Kansa kihertyy mikä tanssiin, mikä muuhun leikkiin.
— Vienoa soittoa.
ENS. MIESPAIMEN.
Mitä, jos leikimme kevättä!
JOUKKO.
Kevättä, kevättä nuoret!
ENS MIESPAIMEN (ens. naispaimenelle).
Minä perhona lepatan,
Sinä ruusuksi rupea.
ENS. NAISPAIMEN.
Piikkiä, okia täynnä?
POIKA (joukosta).
Elä hiidessä okia! —
Minä päästän ampiaisen.
ENS. NAISPAIMEN.
Päästä pörriäinen, poika —
Se sopii paremmin sulle.
ENS. MIESPAIMEN.
Suostutko, minä rupean
Mettiseksi, mettiseksi? —
Sinä olet soma apilas!
ENS. NAISPAIMEN.
Suostunpa hyvinkin; sitten
Laitamme mesikekoja.
ENS. MIESPAIMEN.
Minä sinusta mettä kiskon.
Yrittää hyväillä. Käyvät käsitysten.
TOINEN MIESPAIMEN (naispaimenelle).
Minä kuin korento lennän,
Sinä käyt vesivaloksi?
TOINEN NAISPAIMEN.
Yön vai päivänkö korento
Tai sudenkorento lienet?
TOINEN MIESPAIMEN.
Arvata sinun sopisi.
TOINEN NAISPAIMEN.
Kun lienet sudenkorento,
Otan korvosta korennon,
Sillä sutkin selkähäsi.
TOINEN MIESPAIMEN.
En toki sudenkorento!
TOINEN NAISPAIMEN.
Yönkorento lienet? Sitten
Minä kuin lepakko lennän,
Isken ilmasta sinua.
TOINEN MIESPAIMEN.
Päivänpä korento kirkas,
Etsivä vesivaloa!
TOINEN NAISPAIMEN.
Sitte en väistele sinua,
Enkä varsin vainoele:
Rupean vesivaloksi,
Tai sun kastehelmeksesi.
Käyvät käsitysten.
KOLMAS MIESPAIMEN.
Minä paarmana pörisen.
Sinä ota vasikan vauhti
Tai jäniksen jalkakyyti —
Minä lentäisin jälissä.
KOLMAS NAISPAIMEN.
En vasikan, en jäniksen;
Minä paisun paksummaksi:
Kellokaulaksi sukeun,
Paarmat säikytän pahasti.
KOLMAS MIESPAIMEN.
Minä muutunkin hukaksi!
KOLMAS NAISPAIMEN.
Minäpä eksytän sun suohon —
Sielt' et selviä ikinä.
Häviävät eri suuntiin.
ERÄS ORJA (kalevalaiselle).
Ole sinä, tyttö, päivänpaiste,
Min' olen liukas sissilisko:
Päivänpaistetta rakastan.
TYTTÖ.
Näin sinut Louhen pyrstön alla.
Sin' olet orja kiemuroiva,
Onnellisten onkiliero,
Jolla ne pyytävät lohia
Herkuiksensa. —
Minä en matoja lemmi.
ORJA.
Sin' olet jäätä, et valoa:
Valo kaikkia rakasti.
Väistyvät eri suunnilleen.
LEMMINKÄINEN (ilmestyy äkkiä kera parin seuralaisen).
Tässä on tulossa lukki,
Kevättuulen kuljettama,
Kevätverkkojen kutoja.
TYTTÖVÄKI (suhisten).
Kuka se? kuka se urho?
POIKAVÄKI (hämillään).
Lemminkäinen! Lemminkäinen!
Levottomuutta joukossa.
LEMMINKÄINEN (rehentelee tyttöjen edessä).
Missä kärpästen kihermä?
Missä, piiat, piipotatte?
Missä impyet, itikat?
Minä verkkoni levitän.
YKSI TYTÖISTÄ.
Tässä on meitä kirjavia,
Kuin kedolla perhosia.
LEMMINKÄINEN.
En kysele, käärin teitä,
Kiihkosia kärpäsiä,
Imen innolla mehunne,
Juon sinistä suonimettä.
En anna vapauttani
Kuin Kalevan muut urohot:
Omast' onnestansa kansan,
Maan etuja myöskelevät.
Minä en kerjäten rukoile,
Minä en osta, vaan omistan:
Poveni tulen pakolla
Teitä kiinnän kihloihini —
Tuoll' on seppo suurkivellä!
ILMARI (kavahtaen seisaalleen).
Siellä Kauko Lemminpoika,
Hurja, vallaton vekara!
LOUHI.
Seppo, iske miekallasi
Kilpaveljesi luhaksi!
LEMMINKÄINEN.
Tule tänne Turjan sulho,
Teeppä kansalle tiliä!
Pohjolaan möit maasi sammon,
Sillä onnesi lunastit.
ILVO (intohimoisesti).
Hänkö vaatisi tilille
Sinut, sammon suuren luojan!
LEMMINKÄINEN.
Voitko onnesta iloita,
Voitko juoda suun suloa,
Kun on kansa neuvon köyhä,
Ilman intoa, terästä?
Sinä kun sampoa takelit
Ylhäiselle Pohjolalle,
Routa kansasi kovetti, —
Vei verestä tahdon, tarmon.
Katso, annatko avaimet
Louhen vallan vartijalle!
Ennen ahjosi tulesta
Puhalla punainen liekki
Kansan kaikkihin verihin!
Sitten onnesi kipuna
Kerran singahtaa sinulle. —
On mitätön yhden onni,
Kun on musta joukon mieli.
Mit' ovat sankarit? — Sanoja,
Jollei kansa käy keralla.
ILMARI.
Sinunko veresi herkkä
Mulle neuvoja jakeli!
Eikö kaiken kansan onni
Minun mieltäni väristä?
Poika, metkujen punoja,
Ei tunne tekoja miesten!
LEMMINKÄINEN.
Sepon on viisaus veressä,
Hyytä, jäätä ahjon alla.
Pois, pojat, tulenne täältä.
Tääll' ei kansasta puhuta.
Osanne, oma etunne
Tempaiskaa tytöistä tuolta —
Siinä sankaritekonne!
Vilkasta liikettä nuorisossa.
LOUHI.
Hän on riistävä sinulta
Kotirauhan. — Iske häntä!
ILMARI.
En tuhoa veljen verta. —
Kansa, äänesi kohota,
Tässä tuomitse välimme! —
Enkö sampoa takonut?
JOUKKO.
Sinä olet takonut sammon.
Toisaalta nurinaa.
ILVO (Ilmarille syrjässä).
Salli, seppo, mun lukille
Verkko laskea. Hänestä
Sulle teen takojaorjan.
ILMARI.
Tai minusta orjan hälle. —
ILVO.
On minulla taikataito!
ILMARI.
En, sitä en salli! Kansa
Seuratkoon povensa ääntä!
Epämääräistä murinaa joukossa.
PELLERVO (neuvotonna).
Minne väistyi Väinämöinen,
Tietäjämme joukostamme?
IMMO.
Minun on miehiäni seppo.
Lähestyy seppoa; osa joukkoa seuraa keralla.
AILA.
Minunpa ei. — Hyvästi, Immo!
LEMMINKÄINEN.
Valitkaa omanne, nuoret!
Sitten seuratkaa minua!
Ailalle.
Tyttö, tässä mun sylini!
Aila juoksee Lemminkäisen syliin.
Sinä mun sammon luokse näytät. —
Hyvästi, hyväsukuiset!
Se kera, ken keralle!
Vapaus elämän mahla!
Lähtee kera tyttönsä. Osa nuoria paria seuraa Lemminkäistä.
LOUHI.
Suur' on Pohjola, väkevä.
Minä Pohjan valtiatar
Häihin kutsun kaiken kansan:
Riistarikkahat, upeat,
Rujot, rammat ja sokeat,
Keskikansan kaikenlaisen.
Laulajan ylinnä kutsun;
Vaan en kutsu Lemminkäistä,
Riitaurhoa rivoa.
Tule, kansa, ja iloitse!
PELLERVO.
Pois jätätkö Lemminkäisen,
Leikin ja kisojen urhon?
Murinaa joukossa.
ILMARI.
Suur' on Kauko ja ylevä,
Ei unohda maan etuja,
Vaikk' on vallaton tavoissa,
Raju, rohkea teoissa —
Matka taltuttaa rajunkin.
ILVO (kooten joukon ympärilleen).
Kaikki liitymme lujiksi,
Alistumme, antaumme
Saman sammon ympärille,
Hääilolle suuren Suomen,
Kuin tasainen tähtitaivas
Päivän suurelle sulolle.
Esirippu laskee.
TOINEN NÄYTÖS.
LÄKSIÄISET.
Pohjolan vanha, perältä onkalonmoinen savupirtti, jossa ovi oikealla, toinen vasemmalla; seinillä sota-aseita, metsästys- ja kalastuskojeita, sarvia, metsännahkoja ja kimaltelevia koristeita. Soihtuvalaistus.
Perältä välkehtii sampovalo, jonka luona kansa, VÄINÖN ja
PAIMENTEN soittaessa, hitaasti ja arvokkaasti karkeloipi.
MORSIAN KAASON kera sieltä lopulta luopuu; sitte ILMARIKIN.
LOUHI ja TURJO, rinnakkain istuen, samoin muu POHJOLAN
VÄKI, ovat tarkastelleet touhua loitompaa.
ILVO (kaasolle, joka on sidellyt hänen tukkaansa).
Joko kassani sitelit?
KAASO.
Jo sitelin kultakutrit.
ILVO.
Hää-ilon ajalla, Kaaso,
Valvo kutrin kauneutta,
Vaali puhdasta pukua
Jalon Ilmarin iloksi,
Hääkansankin huomioksi.
KAASO.
Kuin silmäteräsi tulta
Itse valvot, pohjan tähti,
Niin minä muotoasi hoidan.
Istuvat pöydän luo luontoperäisille jakkaroille.
ILMARI (Väinölle).
Hoida, Väinö veljyeni,
Häissä henkeä Kalevan.
Laulun, kantelen sulolla
Luonto karkea kesytä.
Paimentorvet, sarvet, huilut,
Kaikki kaikukoot iloa!
VÄINÖ.
Joka päivä ei iloita
Sepon suuren hääkemuja.
Täällä soi sydämet Suomen.
Sinä armastasi hoida,
Minä henkeä Kalevan. —
Pellervo, viritä virret!
PELLERVO.
Sydän on Suomella vireissä,
Sieltä virsivirrat soivat.
ILMARI.
Lintuni, olethan valmis!
Istuu Ilvon viereen.
ILVO.
Tuskin huomasit minua.
ILMARI.
Sinuthan, tähteni ihanin,
Ensin huomasin, sinulle
Muut kokoan seppeliksi.
Näenpä sydänkesäistä
Kirkkautta kasvoillasi!
ILVO.
Se on samposi valoa.
IMMO (Pellervolle).
Helmi kullassa helakka
On sepon sivulla Ilvo,
Onnellisia molemmat.
Koko Suomi on sulana
Kastemaana kimmeltävä
Sampoauringon valossa.
PELLERVO.
Varhain onnea ylistät,
Vaikk' olet vanha ja petetty
Kihlajuhlassa menetit
Tytön vasta voittamasi —
IMMO.
Sen menetin, toista toivon.
Mies ei moisista masennu.
Kulkeva raha on nainen,
Jos sen hellität povelta,
Niin jo toiselle livahti,
Jos hänt' et kotihin kytke.
Toisin on sepon sulotar,
Kullan taivas on takoja.
PELLERVO.
Aina vain parasta uskot
Ihmisistä; aina toivot
Olot oivimmin menevän —
Minä kaikkea epäilen.
Mikä ei meistä itsestämme,
Meidän hengestä, käsistä
Ole päivän alle noussut —
Sillä on matalat juuret.
IMMO.
Sampo meistä on: seposta.
PELLERVO.
Sampo Pohjan on käsissä.
IMMO.
Pohjan ja Kalevan kansa
Yhtä on.
PELLERVO.
Vesikö tulta?
Kevyt-uskoinen! Petätkö
Itseäsi vai minua?
IMMO.
Uskot itsekin — katasta
Tuossa kahta onnellista.
PELLERVO.
Onni on keväimen tuoksu,
Jonka haihduttaa vihuri. —
Louhi kammottaa minua.
Kotka nahkasiipon siivin,
Yö-eläjä, ryöstölintu,
Pilvi auringon edessä. —
Väistykäämme!
IMMO.
Väistykäämme!
Siirtyvät syrjään.
ILMARI (istuen Ilvon viereen).
Sano, Ilvoni, sinussa
Milloin kevät heräsi?
Milloinka sun sydämes silmä
Päivän lemmelle teränsä
Avasi? — sanohan, armas!
ILVO.
Sinä kun tasaisna, tyynnä
Astuit rohkean arasti
Mun eteeni neuvotonna,
Kuin hämille tullut hirvi
Metsän kulkijan polulle,
Sinä kainosti kysäsit:
"Tyttö, suostutko sepolle?" —
Silloin silmäni sokeni,
Minä sun syliisi horjuin,
Siinä näin suloista unta,
Suloista, suloista unta
Kultatertusta kukasta,
Joka vainion sylistä
Laihon korville kohosi,
Yli elpyvän keväimen,
Avaten avaran silmän
Suuren auringon valolle —
Silmäni avasin sulle,
Sulle suitsutin suloni,
Sammon sankarin sinusta tein.
ILMARI.
Rakkaus takoikin sammon.
Rakkaus sisälti sammon,
Sampo rakkauden. —
Nyt sinä, silmäni ihanne,
Hohtelet poveni päällä,
Kypsi kuin kytömäellä
Mesimarja mairehuuli —
Virrat suontemme vapaina
Onnen runsasta satoa
Ennustavat.
ILVO.
Vaan mäellä
Mustikka pian on kypsi,
Yöpimeät' ennustellen.
ILMARI.
Yövalomme yöpaloksi
Vaihetamme,
Hetken mansikat makeat
Puoloiksi punertaviksi.
ILVO.
Kirpas, muikean makea —
Sekö kestävä ilomme?
ILMARI.
Mikä on kestävä? — kadotus:
Hiillos ahjossa palava,
Toista hiillosta paeten.
Tulenruokia olemme
Suursepon pajatulessa.
ILVO.
Mutta voimakas iloja
Juopi virtojen valosta,
Taitava takoja onnen
Keksi ahjonsa tulesta.
Heikot katkeran, kipeän,
Mustan ja samean saavat. —
Niin opetti mulle äiti.
ILMARI.
Mitä äitisi opetti,
Lie totuutta äidillesi.
Kuka on heikko, ken väkevä?
Voima on monen sukuista.
Käsivarsiko väkevä
Yksin voimasta kehuisi?
Eikö kauneus, sulous,
Äly, lempeys, jalous,
Taito ja sanojen tenho,
Rakkaus ylinnä kaiken —
Eikö ne voimia olisi?
ILVO.
Ei ne säikytä, pelota.
Käsivarsipa väkevä,
— Käsivarsia tuhatta
Hurjamieltä — niitä säikyt!
ILMARI.
Pelkokeinot keksi heikko.
Rakastettavin väkevin.
ILVO.
Rakastettavin! sanotko
Rakastettavin? Minäkö?
Sinäkö? — Kuka se oisi?
ILMARI.
Hän, joka enin rakasti,
Joka tahtoisi jokaisen
Onnea omistavaksi.
ILVO.
Minäkin enin rakastan —
Sinua: sinulle soisin
Onnen Ilvosi avulla.
Muut ovat minulle yhtä —
Toki huomion, ihailun
Heiltäkin hyväksi tunnen.
Näyttävätkö ne hyviltä,
Onnellisia ovatko —
Sen parempi heille itse,
Minä heistä en välitä.
ILMARI.
Etkö uhrata halua
Kansalle Kalevalassa
Työtä, vaivoja, varoja?
ILVO.
Tuota en tajua, seppo,
Mutta tahtoasi tahdon,
Kun se miellyttää sinua.
LOUHI.
Mitä Ilvolle opetat? —
Onnen ilmaisen jälissä
Kehnot linnut lenteleisi.
Hyv' olet, seppo, vaan et viisas,
Et ole valtikan takoja.
Onnen jakaisit ilman,
Arvottomaksi tekisit
Onnen arvon.
Onni on vaivojen hedelmä.
Paljon kärsinyt, kokenut
Voipi onnesta iloita. —
Sepolle.
Mene, Väinöä kysele! —
Tyttäreni, ohjat riistä
Tuolta tuhmalta sepolta!
Kuka ei itseänsä auta,
Sit' ei tarvitse elämä.
Hän on kurja kerjäläinen,
Suku saamaton; elämän
Sotaratsujen jaloissa
Tuomittu tuhottavaksi.
Kansan onnelle aseta
Vuoret, vaarat vastamaiksi,
Itse vuorelle kapua,
Sieltä käske ja kurita
Joukkoja joka taholta.
Kuka sortui, sen elämä
Ei ansainnut jatkamista,
Kuka kesti kunnialla,
Kuka nostamatta nousi,
Sen suvussa Suomen jatko,
Sitä kannata, kohota,
Ruoki reipasta eloilla.
Heikot, kehnot ja typerät
Portahiksesi alenna,
Itse nouse niitä myöten,
Käy kuin pilvissä jyrinä
Ilmattaren astuessa,
Anna singota salaman
Voimasi valostajaksi.
Anna itkujen ulista
Kansan kyynelten kylystä!
Sitte vasta vaivatuille
Voipi lempeä hymysi
Onnen silmänä säteillä.
Köyhä nälkäkurki voipi
Lahjoist', almuista iloita,
Ei makean leivän lapsi.
ILVO (epätoivoisesti päätään käsillään pusertaen).
Emo, raatelet minua,
Riistät mun sepon sylistä! —
Oi seppo, selitä mulle
Tämä ongelma-elämä!
Tai minä päästäni pirotan
Hääväelle helmivaulan —
Kuin kukan kesäsydännä,
Ennen aikoja hedelmän, —
Sepponi, selitä mulle!
ILMARI.
Selitä? — Minäkö sulle?
Sydämesi ei minua
Seuraisi selittämättä! —
Joko kylmenet minulle?
Himo vallanko sinussa
Rakkautta on rajumpi —
Silloin ei selitys auta!
Sinä orjia halajat.
Orja on almujen alainen,
Vaan vapaa kalevalainen
Ansioillansa eläjä.
Anna pyrkiä jokaisen
Vapaudessa, valossa.
ILVO (kiihkeästi).
Ilmari, taoitko puukon? —
Minä en heltiä sinusta.
En sinusta, en sinusta.
LOUHI.
Vapaus! Nimi on vapaus!
Eikö orjia enimmät?
Mitä käsket, sen tekevät,
Se pahetta tai hyvettä
Taikka jonkin joutavata.
Leivän, palkkion himosta
Tekevät mitä haluat.
ILMARI.
Pohjan kansa — ei Kalevan.
LOUHI (viitaten kädellään).
Maahan, kansa, polvillesi!
Pohjanväki polvistuu, mutta kalevalaiset murisevat.
Nouse, notkea väkeni!
Väki nousee seisaalleen.
ILVO.
Noin sun orjasi tekevät.
Toisin on Kalevan kansa:
Väinö kansan kun herätti,
Sillä monta on halua,
Monta pystypyrkimystä,
Äimäpäitä, äksyjäkin,
Kuin katajan neulasia.
Kansa, lahkoihin jaettu,
Kuka on väkeä Väinön,
Kuka Ilmarin omia,
Taikka Kaukon kalpaveikko,
Kiistelevät keskenänsä,
Veli veljeä vihaten.
LOUHI.
Sitä helpompi sinulle,
Vaali vaan oma etusi.
Ota kuin osansa haukka
Kaakotellessa kanojen.
ILVO.
Eivät kuule käskyjäni,
Vaativat muka etuja,
Oikeutta.
LOUHI.
Syötä heitä,
Juota heitä! Täytä vatsa
Vyötä myöten! — niinkuin täällä
Häissäsi hyvin opetan. —
Kansa on ylevä karja.
Sitä kaitsen kuin haluan,
Tai talutan teurahaksi
Sodan kiljuvan kitahan, —
Kuinka miellyttää minua.
ILMARI.
Täällä joukkoa tähystä!
Harva on Kalevan urho
Juomahaarikan sivulla.
Tuolla Väinön ympärillä
Kannelta he kuuntelevat,
Laulun, tanhun tuttavina
Hoitavat iloja nuorten.
Hieman juovat laulun vuoksi,
Eivät laula juoman vuoksi. —
Omiani en ylistä,
Sanon vaan mikä on totta.
LOUHI.
Olisi täällä Lemminpoika,
Totta virtaisi olutta,
Kumahtaisi kurkihirsi,
Ehkä vuotaisi verikin.
TURJO.
Kuka se Ahti Saarelaista
Täällä kiittelee?
JOUKKO.
Emäntä.
TURJO (humalaisesti).
Ahti sankarille terve!
Jotkut Turjon kera juovat.
Poissa on Kauko, poiss' ilomme.
Sitä sulhoa sureksin.
ILVO.
Harvoin Kauko kallistavi,
Silloin juopi kuin janossa,
Mutta pystyn pään pitävi.
Toisin Pohjolan pukarit:
Juovat kuin luto petäjä,
Kaatuvat lahoina puina.
Oikein vertasit, emoni:
Kansasi on karjalauma,
Helppo hallita.
LOUHI.
Ivaten
Kohtelet emosi mieltä.
ILVO.
Sulle puollan seppoani,
Taas sua sepolle puollan.
Pohjan kuin Kalevan hyöty
Mulle on oma etuni.
LOUHI.
Se sinun oma etusi,
Kun voit käskeä jokaista,
Hallita joka tekoa
Niinkuin vaativat halusi,
Sekä sun sukusi valta.
ILVO.
Mun sukuni valta —
ILMARI.
Väärä
On halujen valta; väärä
Sukuvaltikan uhalla
Polkea pyrinnöt kansan.
Mies kerran pahalla päällä
Potki pohjan purrestansa —
Itsekin vetehen vieri.
Taatto kun talon väkensä
Hyvin vointia vihasi,
Niin koko talon kumosi.
LOUHI.
Nuoko puoltavat taloa,
Nuo Kalevan leivokielet,
Jotka ilmoja hosuvat?
Nuoko maata vartioivat,
Hennot, hempeät urohot,
Hyvän päivän laululinnut,
Vailla kynttä, hammastakin
Lauluinko sotia käytte?
Missä on Kalevan kotka,
Missä miekkanne salama?
Voitonlintu laajasiipi
Untuvissa ei ylene —
Siivet sillä on terästä —
ILMARI.
Siivet sen terästyi työssä,
Eikä juoden ja remuten.
Urho ei petona uhmi,
Vaan petojen vainojana;
Sankar' ei rutoksi suostu,
Vaan ruton hävittäjäksi.
LOUHI.
Missä noutajat? — Olutta
Kantakaa urosten juoda!
Karhukin olutta juopi,
Susi suon väkivesiä.
Ryöstäjäin, petojen luona
Käyvät sankarit opissa.
Rutjolle erikseen.
Poikani, masenna voima
Humalalla hääväeltä —
Hammas-yrttiä sekoita
Juomihin, väki väsytä! —
Voisi syttyä meteli,
Voittaisivat — juota heitä!
RUTJO.
Teen parasta — juovat hieman
Pohjolan olut ei mettä,
Kuin Kalevan juhlakalja —
Tämä on vaahtoa humalan.
LOUHI.
Terhi, nuorin tyttäreni,
Marjani kotimäellä!
Käske korvolla olutta,
Tarjoa joka tytölle,
Juota poikaset poroksi,
Itse kestä kengilläsi!
TERHI.
Hyvin käsket, suur' emoni,
Täytän tahtosi paremmin.
LOUHI.
Turjo! — tuossako isäntä? —
Kuin lumessa mäyrä, torkut!
Muista Pohjolan parasta!
Onneasi muista!
TURJO (viroten hätäisesti).
Onni? —
Noutajat, enempi oltta! —
Onni on humalan kukka,
Jonka Pohjola pusersi —
Häähumala haihtuvainen, —
Siinä onni!
VÄINÖ.
Kuule, kansa,
Onnentammesta isosta!
Kertovasti.
Onni on monen kokoinen,
Metsän puut monen pituiset.
Suur' on onni suuri tammi,
Lemmenlehdistä kohonnut.
Se kun pääsi päivän luokse,
Siellä auringon pimitti,
Kunnes pieni mies merestä nousi. —
Pienestä sukesi suuri
Mies, joka taivasta tapasi,
Se kopean tammen kaasi,
Itsekylläisen kukisti,
Niin vapaaksi päivän päästi,
Päivän luokse kansan päästi,
Kansalle jakeli onnentammen.
IMMO (sivulla).
Se oli vaihe suuren tammen,
Jonka pieni mies jakeli
Kansan kaiken työn hyväksi —
Sammonkin ja'amme kerran.
PELLERVO.
Missä nyt pieni mies merestä,
Joka myrskyistä kohosi?
Missä rohkearotuinen,
Jonka innostus ylensi
Kansan kaiken työjaloksi?
Suuret töihinsä väsyivät,
Pienet pieninä pysyvät.
IMMO.
Ain' epäilet niinkuin syksy —
Sen on Ilmari tekevä!
Ulkoa kuuluu torven soittoa ja huutoja: "Ilmarinen! Ilmarinen!"
LOUHI (hätäisesti).
Missä keittäjä? — Paturi!
Onko pöydillä pötyä?
Kanna kansalle olutta!
PATURI.
Pöytä on pötyä täynnä,
Haarikat hyvillä mielin,
Päät ja vatsat vartomassa.
Torvensoittoa.
SANANTUOJA.
Lapin saatto! — Turkiksia
Toivat nuorelle parille,
Poronsarvia lisäksi.
LOUHI.
Käske tulla turkkimiesten!
LAPPALAINEN.
Nahka, sarvet — ne porojen,
Ne koko Lapinkin turva,
Jollei ahma niit' anasta
Tai vihainen Pohjan valta — —
Onni nuorelle parille!
LOUHI.
Lahjoistasi kuin sanoista
Sarvet pois pudota, Lappi!
ILVO.
Ahma säästäköön poronne!
Roihutkoon revontulenne,
Päivä viihtyköön Lapissa!
TURJO (itselleen).
Lapin sarvet on syvässä
Mun poveni pinnan alla —
Lappalaisille:
Juo, porojen paimen, oltta!
Torvensoittoa.
SANANTUOJA.
Kantanut on Kainun kansa
Lintuja liki tuhatta,
Satoja revonrahoja,
Karhunpaistia parasta.
Saatto sisään.
KAINULAINEN.
Toivon nuorelle parille
Linnun mieltä liikkuvaista,
Mutta kestävyyttä karhun!
LOUHI.
Kainu, Pohjan portin vahti,
Kasva karhun kuntoiseksi,
Turvaksi kotitupasi,
Mut elä torku talven alla!
Kansa kertaa viime säkeen, nauraen.
ILVO.
Suojele kotisi tulta!
TURJO.
Karhun kunniaksi juomme!
Juopi.
LOUHI.
Juomme voiman kunniaksi!
POHJAN VÄKI.
Taikavoiman!
KALEVALAISET.
Laulunvoiman!
Torvensoittoa.
SANANTUOJA.
Karjala sata oritta,
Kiiltojouhista, jaloa
Tuonut on nuorelle parille.
Saatto sisään.
LOUHI.
Terve, Karjala, ripeä!
Terve häihin, laulukansa!
KARJALAINEN.
Terve nuorelle parille!
Vastamaita matkatessa
Ottakaa orilta pohti,
Tulisuulta tuima into,
Tieltä kesken kääntymättä!
ILVO.
Kiitos, Karjala ripeä!
Suojele iloja Suomen,
Murhepäiviä valista!
TURJO.
Ilo on vallaton vasikka,
Nuori, vilkas peuranpoika —
Haarikan ilolle juomme!
Juopi.
KALEVALAISET.
Juomme innolle, ilolle!
Torvensoittoa.
SANANTUOJA.
Häme on tuonut härkiänsä,
Sata — ehkäpä enempi.
Saatto sisään.
HÄMÄLÄINEN.
Sitkeyttä, kestävyyttä
Tuomme nuorelle parille.
LOUHI.
Mies hitaisin viimeiseksi.
Viimeisnä väsynyt käypi.
HÄMÄLÄINEN.
Hidas viimeksi väsyvi.
ILVO.
Terve, härkien kuningas!
Kestä kuormia kovia,
Maasi kaatajat kukista,
Mut elä omia puske.
TURJO.
Härkähaarikan otamme!
HÄÄKANSA.
Härkähaarikka, urohot!
JOKU JOUKOSTA.
Mut elä omia puske!
HÄMÄLÄINEN.
Säästä en muita, en omia,
Jos ne tieni tukkeavat.
Siirtyy joukkoon.
ILMARI.
Kiitos, kansa, lahjoistasi!
Toinentoistamme tukien
Rakennamme onnenmaata.
Sampo, valvova valomme,
Meille lempeä lähetä,
Liiku onnenlintunamme!
Pilven mustankin lomista
Ruususulkia satele
Suomen maille ja vesille.
Ehkä laskeut levolle,
Ethän vaipune iäksi,
Vaan varahin nouse, nosta
Kansa, vartija kotien,
Suokirren sulattajaksi,
Kyyketojen kyntäjäksi.
Kansa, kasva ja etene!
Keskitä kuin tähtiparvi
Valon ympäri tekosi!
KANSA (päin sampovaloa).
Valon ympäri tekomme!
ILVO (levottomana).
Sinun samposi lumossa
Ei näe morsianta kansa;
Ei nykyistä tehtäväänsä
Eikä vastaista uraansa.
LOUHI (vetäen Ilvon erikseen).
Sit' elä valita; salli
Kansan hetkehen upota,
Unta nähdä nautinnoista
Nykyisistä; niin sen älli
Ei havaitse puuttehia
Eik' ano uusia etuja —
Milloin tyydyttäisit joukon!
ILVO.
Olisitko oikeassa —
Mutta milloin itse tyydyn,
Etten uutta toivottaisi? —
Uupunut iäksi tyytyi.
ILMARI (läheten Ilvoa).
Minäpä morsianta muistan.
Minä sun korkealle nostan,
Kannan kansan nähtäville,
Että innostus isompi
Suuren Suomen kannustaisi
Suurten rientojen urille.
ILVO.
Mies nyt haastelee sepossa.
Sin' olet miehiä takova.
VÄINÖ.
On valonjanossa kansa.
Valo on sydänten lämmin lähde,
Vuolas vuotaja keväitten.
Onni on elämän ouru
Kukkaranta,
Jonka aurinko avasi;
Nuorison kevät-ihanne,
Jota leivonen ylisti
Alla taivahan sinisen virran. —
Laulakaa, Kalevan nuoret,
Voitoista keväimen nuoren!
LAULUPARVI.
Laulakaamme! Laulakaamme!
PELLERVO (laulaa, Väinö kannelta soittaa).
Neito nousi Pohjolasta,
Luonnon puhtoisen povelta,
Kultakangasten kutoja,
Loisti muita loitommaksi
Hyvän vanhemman varassa.
Sen suloa leivo lauloi,
Kannel soi sen kauneutta,
Maine sen kajahti kaukomaille.
Parvi uusii viime säkeen.
Maan somimmat sankarsulhot
Nöyristyivät neidon luona,
Kaunista kumarsi kaikki.
Impi toivoi työn-urosta,
Seppoa, joka takoisi
Maahan taivahan taloa.
Suomen seppo, Suomen sulho,
Taivahan takoja immen voitti.
Parvi uusii viime säkeen.
ILMARI (Ilvolle).
Eikö muista morsianta kansa?
ILVO.
Muisti laulunsa sulolla.
IMMO.
Kasvoitte kukat omanne
Poskipäistä ja povista,
Vielä toiste nuortukaatte
Lastenne kevätkukista!
Ulkoa kuuluu: "Morsian! Esille morsian! Sammon seppo
ja morsian!" Immo jatkaa:
Jo kajahti joukon ääni,
Pari astukoon esille!
Kansa kuin sakea pilvi
Onnituksia satavi.
Yhä huutoa: "Morsian" ja "Sammon seppo".
HÄÄKANSA (sisässä).
Esille, pari, esille!
Pari näyttäytyy.
KANSA (ulkona).
Kasva, sulho, suuremmaksi,
Morsian monihyväksi!
Sama huuto sisässä.
LOUHI.
Hyvä on onni annettuna,
Parempi hyvin kannettuna. —
Osmotar, leveä eukko,
Aseta pihalle pöytä,
Jossa joukkoa ravitse!
Kanna korvolla olutta
Kansan kaiken juotavaksi.
OSMOTAR.
Hyvin käskit, teen paremmin —
Jollei ulkona pihalla
Kansa kolkoksi kävisi
Ala-arvoisen osalla.
LOUHI.
Jo sanoinkin: juota kansa!
Paturi, väki kokoa
Pöytihin! Nälän on vuoro.
Ei iloja kauan kestä,
Jos on vatsassa valitus.
PATURI (toimeten vieraita ruoalle).
Pöytihin, hyvänimiset,
Kansa Pohjan ja Kalevan!
Kansa nuori, kansa vanha,
Rujot, rammat ja sokeat!
Ilo leivän lentimeksi,
Hyvä mieli särpimeksi!
Esikävijät samoin toimeavat väkeä pöytiin; ruokailu alkaa.
Sekakansaa.
Kalevalaisia. Pohjan väkeä
Varsinaista hääkansaa: Sulho, morsian, omaiset, kaasot, juohtomiehet, laulajat.
VÄINÖ.
Syötäköön talossa tässä
Aina leipä suuruksinen!
Viljankauna, mielenkauna
Väistykööt väeltä Suomen;
Kaikki pöytävieraat uusivat kaksi viime säettä.
Väinö edelleen:
Aina on talossa tässä,
Tämän pirtin orren alla,
Syötetty sulosanoja,
Tarjottu hyvä tavara,
Jalo juoma juotettuna.
Kasva, kultainen hedelmä,
Nuorenkin suvun saralle!
LOUHI.
Syökätte, hyväsukuiset,
Syöden ei talo häviä,
Vaikka jouten jaaritellen.
TURJO.
Mihin Pohjola pakeni?
Tääll' on liiaksi valoa.
Kansa, katsele olutta,
Ettei huikene näkösi —
Siellä on makea yömme.
IMMO.
Aikanaan ilonpitoa,
Hetkellänsä työntekoa.
Viereiselleen Pellervolle:
Päästä päivä pilven alta,
Anna leimuta ilosi!
PELLERVO.
Kestävä ilo tasaista.
ILMARI.
Väinö, laulaja ikuisen laulun!
Suori tuntosi sanoiksi,
Kansa juovuta runoilla,
Jotta mielemme palaisi
Hääilon ikuista tulta!
VÄINÖ.
Poika, tänne kannel kanna! —
Lapseni, Kalevan kansa,
Kirkasta sydämes kieli
Kunniaksi Pohjan kauneuden!
LAULUPARVI.
Kunniaksi kauneuden!
PELLERVO.
Leikin-aika työn lomassa,
Laulun-aika juhliessa —
Laulan teille!
PARVI.
Laula! laula!
PELLERVO (laulaa, Väinö kanteleellaan säestää).
Suurvaltaa susi ylisti,
Ahma peurojen tuhoa,
Kettu, ilves ilkitöitä —
Minä kiitän kontiota,
Jok' ei pieniä pureksi,
Ei ota ylevän päätä,
Urhoista jalointa miest' ylistän.
Parvi uusii viime säkeen.
On komea korven hirvi,
Jonka pään vapaus nosti,
Kuin salolla hongan latvan;
Vaan pohjan palojen roihun,
Hankien kimaltokiillon,
Kevät-yön valonkin voitti
Kauneus ihanan Pohjan immen.
Parvi uusii viime säkeen
IMMO.
Mutta seppo kauneuden voitti.
PELLERVO.
Kauneus sepon anasti.
VÄINÖ.
Rakkaudessa molemmat
Voittivat, anastivatkin.
TURJO.
Mihin Pohjola hävisi?
Tääll' on liiaksi valoa.
ILVO.
Häävaloa! Sammonvaloa! —
Onnenvaloa! —
Anna loimota, isäni!
TURJO.
Näen liiaksi omani,
Itseni, — sitä pakenen. —
Osmotar, olutta kanna,
Sitä mustan yön näköistä,
Jossa on Pohjolan makua —
Anna kansan kallistella!
OSMOTAR (pyöreä, lihava).
Tynnyrit tyhjiksi kannan,
Tuojat täysiksi tapitan.
Kantajat! Esikävijät!
Haarikat kulkevat kädestä käteen pöydissä.
LOUHI (Turjolle).
Sinä huomasit hyvästi —
Tääll' on liiaksi valoa:
Sammon ja sananvaloa. —
TERHI.
Laulakaamme, siskot nuoret,
Morsiamen poismenosta!
Itkekäämme, vaikk' ilosta!
IMPIPARVI (laulaen Väinön säestäessä).
Morsian, suruja soita,
Murmata muretta, sisko,
Kun luovut kevätkukista,
Jätät marjamättähäsi,
Kisakenttäsi keveät —
Muun jätät, otahan muisto,
Kevät istuta sydämehesi!
Paimensoitto uusii viime säkeen.
ILVO.
Kiitos siskojen sulosta!
Otan muistoja mukana,
Toki toivoja enempi:
Kirkastan Kalevan yötkin
Toivontähtien tulilla.
POIKIEN PARVI (laulaen Väinön säestäessä).
Sinä kuin silkkiperho pyörit
Muinen meidän kämmenillä
Kautta karkelon iloisen.
Nyt menetkö, nyt jätätkö?
Mitä jättänet jäänehille,
Sydämille Pohjan poikaparven?
Paimensoitto uusii lopun.
ILVO.
Jätin muiston kaunihista,
Perhosista, kukkasista,
Itse etsikää omanne.
Teidän kämmenitse karkeloin —
Kohti sulhoni sydäntä;
Nyt pesää uneksin uutta —
Eikö totta, mun omani?
ILMARI.
Sen sulle rakensi seppo
Kuusen kukkalatvan alle
Yöpesäksi, työpesäksi,
Toivon kukkien kodiksi,
Laululintujen taloksi,
Suomen linnaksi lujaksi,
Jossa kuulut kukkuavat
Takatalvenkin uhalla.
VANHAIN PARVI (laulaa Väinön säestäessä).
Mikä on outoa, etäistä,
Sinne nuorison ikävä,
Sieltä siintävän näkevät
Kultalinnan lintuinensa,
Kunne saapuvat, tavaavat
Kaarnalinnan, kaarnelinnun
Katumusten, kaihon kartanolla.
Paimensoitto uusii lopun.
ILMARI.
Etehen elävän mieli.
Nuorten katse korkealle.
ILVO (intomielin).
Sinä, kuin väkevä lintu,
Mun kohotat korkealle
Reunalle punaisen pilven.
Aamutyynessä valossa
Sinä mulle maata näytät,
Sen vesiä, sen saloja,
Joissa miljonat pesivät
Toivossa tulevan onnen —
Minä yksin onnellisin!
LOUHI.
Voi mun tyttöni typerä!
Menetit olevan onnen,
Luotit kulkijan kuvihin —
Tyyni toi, hävitti tuuli. —
Vaihdat valmihin osasi
Kaivattuhun kannikkahan:
Pirtin vanhan ja valitun,
Kurkihirren kuuluisimman,
Jossa kukkusit kevättä,
Jossa söit sulinta mettä,
Vaihdat outohon tupahan,
Jonka on orret oppimatta,
Niskahirret notkumatta.
Toisin siellä seinät soivat,
Toisin ukset ulvahtavat,
Toisin kaikuvat katotkin.
Etkä siellä tuulta tunne,
Mikä on mistäkin puhuva,
Kaatava koko tupasi. —
Tänne jäi kevät-ilosi.
Siellä — saannetko suvea.
ILVO.
Ihaellen entisyyttä,
Kulkien takanasilmin,
Aina vanhat vaikeroivat
Ajan uuden ankaruutta,
Nuorten toimia, tekoja. —
Nuorten silmät on edessä:
Sieltä toivoja tähystän,
Sieltä etsin onneani
Luottamuksella lujalla.
Uskon lempeä — omistan
Tulta tässäkin povessa.
Uskon kultaista kotia
Muuallakin maailmassa
Kuin isoni orren alla:
Suur' on Suomi ja tilava. —
Hyvä oli lapsella kotona,
Taaton vanhassa tuvassa,
Emo kun hyvin opetti,
Taatto turvasi taloa.
Mutta kun poveni paisui,
Niin käsikin kättä etsi,
Sydän kaipasi sydäntä,
Niin tapasin uuden onnen.
Kodin korkean, komean.
Äiti, anna mun iloita
Onnesta oman kotini.
LOUHI.
Itse onnesi valitsit,
Kiitä, moiti itseäsi!
KAASO.
Hyvä oli immellä kotona
Emon askarten apuna:
Söi nälässä, joi janossa,
Itse otti minkä mieli,
Teki työtä kuin huviksi;
Kun menestyi, taatto kiitti,
Emo otsalle silitti.
Kun tuli tukala hetki,
Kylä kiiruhti avuksi,
Nuoret, vanhatkin vakavat
Sulle kukkia kokosi.
Kun väsytti, kun nukutti,
Unta onnesta uneksit.
Kun heräsit, näit helyjä,
Ystävien antamia,
Linnut luoksesi tulivat
Suomen suurilta saloilta.
Päivän tuulien humussa
Kuulit lännestä, idästä,
Pohjan ja etelän mailta
Ajan suuria sanoja.
Kaikki kaunista lupasi
Sulle, suurkesää suloista.
Mutta illan kuuvalossa
Sinä tähtiä tähystit,
Sieltä silmiä tapasit,
Tulta kauas tuikkavia —
Kaipasit jotakin silloin.
Astuit pirttihin pihalta,
Kotivalkean tapasit,
Joka lämmintä lähetti
Ympärillä istuville —
Taas sinä ikävän tunsit:
Omaa kaihosit kotia.
Siksi hylkäsit emosi
Kehtolaulujen katoksen,
Putosit, omena, puusta
Syöjän suurimman käsihin.
ILMARI.
Kylliksi sanakylyä!
Parahassa viejän mieli,
Kun on viejäkin parahin!
ILVO.
Kiitän taattoni, emoni,
Ylistän kotiväkeni.
Koti kasvatti hyvästi:
Tässä tummassa tuvassa,
Näillä Pohjan pientarilla
Ei ole lasta hemmoteltu:
Kehtoani keikutellen
Myrsky virsiä veteli.
Omin neuvoin kun yritin
Kätkyeltäni kävellä,
Lankesinpa lautsan luona.
"Autahan, emoni!" huusin.
Emo lausahti hymyten:
"Itse langeta osasit,
Myös itse osannet nousta."
Minä koitin ja kohosin. —
Kun kävin katajamäillä,
Huusin: "Piikit pistelevät!"
Emo lausui ja ivasi:
"Sinä pistele takaisin!" —
Kun jokinoroa juoksin,
Kosken porrasta kapusin,
Pyysin: "Äitini, taluta!"
Siihen äiti: "Kun et kestä
Porraspuulla, niin putoa!" —
Minä en kiusoinkaan pudonnut.
Nähdäkseni naapuria
Minä kiipesin mäelle,
Juoksin jalkani verille.
Itkin käärettä kotona.
Äiti vastata sukaisi:
"Kipu ei kiljuen parane,
Peitä haava peukalolla,
Kääri kämmenin kipusi!" —
Naapurihin juoksin — sieltä
Vastahan vihainen rakki!
Se puraisi polveani.
Äiti mulle ärhenteli:
"Miksi et takaisin purrut?" —
Niin suku minulle yrmi,
Minä ponnistin uhalla.
PELLERVO (syrjässä).
Morsianta kuulit, Immo?
IMMO.
Tyhjä ei tytöllä kieli.
PELLERVO.
Äkäpussi äidillensä,
Karvas marja miehellensä.
KAASO.
Eikö yhtä ystävätä?
ILVO.
Oksat päätäni silitti,
Kukat kutsui siskoksensa,
Marjat mulle suuta suikki,
Lintu lauloi: "Lemmin, lemmin."
"Käy syliini!" kuiski laine.
Mut minä elämän tunsin
Suonissani soutelevan.
Kasvoin kaikkien uhalla,
Nostin siipeni levälle,
Nousin kuin norosta sorsa,
Lensin kauas, korkealle
Pilven kukkapientarelle,
Jonne suurten silmät säihkyi
Aamuauringon valossa.
Kun mun näitte nousevani,
Tulevan tytöstä immen,
Jota tähdet tirkisteli,
Kuu ja päiväkin kyseli,
Etsivät isosukuiset,
Silloin kuulin kaikkialta:
"Kultaseni, lintuseni,
Silmäni, sydänkeräni!
Mitä vaadit, valvattini?
Kukkiako, kultiako?" —
Mua kannoitte käsillä,
Valjastitte vaunujanne,
Veitte venhematkoillenne.
Emo armasna syleili,
Kylä kutsui kunniaksi,
Maineheksi maaväkemme. —
Toiset pyysi pyykillensä
Taikka leivän leipojaksi. —
Minä seurasin sydäntä:
Langoista elämän laajan
Kultakangasta kutelin,
Kunne seppo suurtekijä
Mun sytytti, syttyi itse,
Minut kietaisi mukaansa,
Mun koristi kunnialla,
Nosti näihin hääpitoihin,
Suosituksi kaiken Suomen.
LOUHI (uhkaavasti).
Kasvoit korvani tasalle,
Nytkö halveksit minua?
Minä sun maailmalle kannoin,
Voin sun maasta pois manata!
ILVO.
Itseäsi jos teloitat.
TURJO.
Kuin minä musersin muinen
Lapin laajassa sodassa
Heimot tunturin tyveltä. —
Mutta tyttö on omasi.
LOUHI.
Joka ei tahdo mun tahtoani,
Ei ole minun omani.
ILMARI.
Tässä on minulla valta,
Oikeuden ja sydämen —
Valvokaa, Kalevan miehet!
ILVO.
Tässä on tahto myös minulla.
PELLERVO.
Tässä on oikeus sepolla.
Muut kalevalaiset samoin.
LOUHI (rajummin).
Kansa! Kahleihin sitele
Tyttö sulhonsa sivulta,
Vuorehen vihaiset kynnet kytke!
Humalainen pohjanväki hyökkää Ilvoon, mutta
kalevalaiset karkoittavat ne.
TERHI (polvistuen Louhen eteen).
Emo, armahda sisarta!
Minä palvelen sinua,
Lohdutan, rypyt silitän —!
RUTJO (samoin polvistuen).
Säästä — näätkö, kuinka kaunis!
LOUHI.
Mutta sen rumempi mieli. —
Vartijat! Vapisematta
Kiinni tyttöni epatto!
Vartijat yrittävät uudelleen, mutta horjahtavat
humalaisina, asettuen jälleen seinille.
ILVO.
Näetkö, emo? — väkesi
Oma on kahle kantapäissä.
LOUHI (raivossa).
Teurastanko teidät kaikki,
Raavaskarjan! Luon susista
Suuren, voimakkaamman vallan! —
Joivat ne isätkin ennen,
Tuhlanneet ei tarmoansa.
VÄINÖ.
Kuka nostaisi kätensä,
Kahlehtisi kauneutta,
Sortaisi suloa naisen,
Hänet laulaisin lahoksi puuksi,
Rutimon ruman väeksi.
KALEVALAISET.
Rutimon ruman väeksi!
LOUHI (Ilvolle).
Syytätkö synnyttäjääsi,
Kun en lastani pilannut,
Hemmotellut, heikontanut?
ILVO.
Syytä en — totuutta lausun;
Sun kuvasi kuin omani
Näytän. Kiitos on tekosi
Kypsynyt hedelmä tässä.
LOUHI.
Missä on väkevä virta,
Vainioita vallitseva,
Jok' ei louhien lomitse,
Läpi kallion kolojen
Kerran kierinyt olisi?
ILVO.
Kun lienen väkevä virta,
Niin itse urani etsin.
VÄINÖ.
Kuka on niin valinnut tiensä,
Ettei hänt' elämä temmo
Vasemmalle, oikealle?
Lähdet korskuen kotoa,
Valtajuovan kun valitsit itse, ¦
Sittemmin sata jokea,
Sata vuorta vaativaista
Sua mutkissa monissa
Notkistavat, nöyrryttävät.
Kulkisitpa kunnialla,
Jollet rikkoisi venettä,
Jos sydämensilmissäsi
Aina säilyisi pyhänä
Kansan onni kuin omasi.
KANSA.
Kansan onni kuin omasi!
VÄINÖ.
Kiitos, kunnia talolle,
Jok' on kylmässä kylässä
Kasvatellut kauneutta,
Valvonut valitun immen
Luonnon suuresta sylistä,
Yösumuista, myrskysäistä
Kevätpäivän hääpovelle,
Sulhonsa syleiltäväksi. —
Kiitos, impi, kun kohosit
Kuun sivulle, päivän maille,
Kukkapilven penkerelle,
Josta loistit loitommalle,
Josta innostit uroita
Suurtekoihin maan hyväksi,
Hurmasit unisen kansan! —
Suurin kiitos suuren sulhon,
Joka ahjonsa tulessa,
Rakkaudella rajulla
Suomen yhtehen sulatti:
Samponsa satahyväisen
Taikatenholla pyhällä
Pohjan ja Kalevan liitti
Kanteleeksi kaikuvaksi,
Joka nyt valossa soipi
Ehjänä elämän kieltä.
KAVE (hätäisenä ja aaveisesti, kansan pelokkaasti kuunnellessa).
Pakene, Kalevan kansa! —
Korvesta kuminan kuulen: —
Ratsun lentävän selässä
Näen suuren miekkamiehen,
Silmät kuin sysi tulinen,
Koston kintahat käsissä —
Noidannuolia satoja
Miehen miekasta välähti. —
On likellä! on likellä! —
Sampo suistui! — maa pimeni! —
Mihin, oi, hävisit, sampo? —
Miekka välkkyi — pää putosi —
Hääsalissa verta hyrski. —
Itke, Pohjolan emäntä! —
Suru on suuri, musta kissa,
Joka raatelee sydäntä.
LOUHI (Paturille).
Pois taluta houru eukko!
Paturi viepi eukon ulos.
TURJO (itsekseen koristen).
Koston kintahat käsissä.
ILMARI (kiirehtien).
Kiitos, laulaja ikuinen,
Laulustasi, soitostasi! —
Hyvästi, anoppi, appi!
Kiitos Pohjolan pidoista. —
Jätä, kultani, hyvästi!
Jo on varsa valjahissa,
Vartovat sepon kotona.
Morsian itkien ja syleillen jättelee vanhempiaan, siskoaan
ja veljeään y.m. kansaa hyvästi. Koko hääväki nousee pöydästä
lähtöön. Äkkiä torvien soittoa ja kansan huutoa ulkona.
KAVE (palaten).
Kuin vihuri tunturilta
Tai mereltä raivomyrsky,
Kauko on tulossa sieltä
Jousijoukkonsa keralla.
LOUHI.
Hourupää! Näetkö pilven
Lennon vai soturit maassa?
KAVE.
Jousijoukon näin, edellä urho,
Salski kuin salolla pitkä piiro.
VÄINÖ.
Sinä loukkasit urosta, Louhi,
Jätit häihin kutsumatta.
Kauko ei sitä unohda.
LOUHI (hätäisesti).
Vartijat oville! — Roistot,
Horjutteko? — Tee, Paturi,
Taikajuoma tainnuttava,
Jolla juotat Lemminkäisen! —
Paturi valmistaa juomaa.
Ilmari, otahan johto!
ILMARI.
Täällä? Vasten veljeäni?
LOUHI.
Ei veli — vihollisesi!
Oven takana vasemmalla jatkuvaa huutoa ja kolketta.
ILMARI.
Väinö johtomies on meillä.
VÄINÖ.
Johtakaa, runottareni,
Laulajaa Kalevalahan!
Sinne riennän. Muut jälissä!
Kauko vastatkoon tekonsa;
Mies on veljemme. — Hyvästi!
LOUHI (asettuen Väinöä vastaan).
Talon rosvolle jätätkö?
Minä en morsianta päästä —
Pohjolan väki avuksi!
Horjuvaa pohjanväkeä asettuu nuorta paria vastaan.
VÄINÖ.
Täss' on voimaton väkesi.
Sepon on sylissä saalis.
Pohjanväen ja kalevalaisten välillä taistelua. Oven takaa
jyryä ja huutoja: "Kuokkavieraita sisälle!"
ILVO.
Seppo, Pohjola pelasta!
ILMARI.
Minä Pohjolan pelastan,
Kun pelastan Pohjan helmen.
ILVO.
Mutta sampo?
ILMARI.
On omamme,
Kun olet sinä omani.
Sitä Kauko ei tuhoa.
ILVO.
Mun kevääni, mun kotini!
ILMARI.
Sun kevääsi on povesi,
Sun kotisi mun kotini. —
Petovaltias, hyvästi!
Tempaa Ilvon kainaloonsa.
ILVO (lähtiessään).
Hyvästi, ihana aika!
Kalevalaiset hyökkäävät, nuorta paria seuraten,
ulos oikealle. Turjo neuvotonna.
LOUHI.
Seppokin jänisti! — raukka! —
Turjo! torkut neuvotonna!
Raukeaa talo jalokin,
Kun on kunnoton isäntä. —
Turjo pöydän ääressä körähtelee.
Rutjo, mun sukuni turva,
Väki vartijoiks' aseta! —
Minä samponi pelastan
Ennen rosvon ryntäystä.
RUTJO.
Teen kuin käsket. — Tänne miehet!
Asettuvat aseissa oville.
LOUHI (loitsii).
Tule sampo, kun sun kutsun,
Käskiessäni katoa!
Sampo näkyy.
Paisukaatte, vuoren posket,
Aukene, avara linna,
Ota aittahasi aarre,
Pohjan vallan vankka turva,
Jottei ehtisi Kaleva —
Vuori, niele samposoihtu!
Sampo suistuu vuoreen; pimeätä. Samalla LEMMINKÄINEN
kumppalineen ryntää pirttiin, kaataen vartijoita, jotka
pakenevat. Louhi jatkaa:
Sortukoon seponkin onni
Orjan onnen arvoiseksi!
Tytär Pohjan ei ikinä
Synnytä sepon suvulle,
Jatka ei Kalevan juurta.
Taito, kuole ja katoa,
Louhen sampo aina kestä!
LEMMINKÄINEN.
Kiroan sinun kirosi,
Louhi! — Missä Suomen sampo?
Tänne laita!
LOUHI.
Siellä! — näitkö?
Ei se kättäsi hivele.
Luja on lukko kalliossa. —
Meille, yksin meille sampo!
ÄÄNET (pimeässä).
Meille, yksin meille sampo.
LEMMINKÄINEN (karjaisee).
Sampo Suomelle, katalat!
Lemminkäisen kumppalit samoin.
LOUHI (nauraa kamalasti).
Hah, hah, hah, hah, hah, hah, hah, hah! —
Kysy sampoa sepolta,
Kiistelkää, kalevalaiset,
Minä korjasin osani.
PATURI (hiipii arasti esille tarjoten Lemminkäiselle olutta).
Juothan hääolutta, Kauko?
LEMMINKÄINEN.
Pois, katala, kaljoinesi!
Ota en orjalta olutta.
Paturi pakenee.
KAVE (haaveisesti).
Minä tieltä taas palasin.
Näin salolla sammon pyrstön:
Kuin revontulien roihu
Taikka airut aamuruskon —
Sitten sen pimitti pilvivuori.
TURJO (joka Lemminkäisen tultua on piiloutunut, nousee äkkiä
miekka tanassa näkyville).
Kiitos, yö, pimeästäsi!
Pelko rohkaisee minua!
LEMMINKÄINEN (tovereineen pohjanväen kanssa taistellen).
Siinäkö isäntä uljas!
Taistele, pimeän urho! —
Sorru!
Turjo kaatuu.
Pohjola hyvästi!
Veikot! sampoa ajamme!
Hyökkäävät ulos, pohjanväen paetessa edellä.
LOUHI.
Kauko kaatakaa, jumalat! —
Kaikki ihmiset ajavat
Sampoa, sampoa, sampoa —
Yksin on minulla sampo!
Esirippu laskee.