Taipuvainen. Sydän riemuitsee jo tätä kuullessakin. Mutta onko tämä saavutettavissa? Mitenkä me pääsemme osallisiksi siitä?
Kristitty. Herra, sen seudun valtias, on sen ilmoittanut tässä kirjassa. Ja tämä on sen ydin: Jos me sitä vilpittömästi halajamme, niin Hän antaa sen meille ilman hintaa. [Jes. 55: 1, 2, Joh. 6: 37, 7: 37, Ilm. 21: 6; 22: 17]
Taipuvainen: Niin, naapuri, iloinen minä olen, tätä kuullessani. Tule, käykäämme kiirein askelin.
Kristitty: Minä en tältä taakaltani jaksa kulkea niin joutuisasti.
MATKAMIEHET JOUTUVAT EPÄRÖIMISEN SUOLLE.
Silloin minä näin unessani, että juuri kuin he olivat tämän puhelunsa päättäneet, he astuivat lähelle erästä ylen mutaista suota kedon keskellä, ja kosk'eivät he olleet eteensä katsoneet, vajosivat he äkkiä kumpikin lietteesen. Se oli Epäröimisen Suo. Siinä he sitten vieriskelivät ja kieriskelivät, kauheasti tahrautuen lokaan, kunnes Kristitty, taakkansa painosta seljässään, rupesi uppoamaan liejuun.
Silloin sanoi Taipuvainen: "Voi, naapuri Kristitty, missäs sinä nyt olet?"
"En todellakaan tiedä", vastasi Kristitty.
Nyt suuttui Taipuvainen ja virkkoi vihaisesti toverilleen: "Tällaistako se onni nyt onkin, josta minulle niin paljon olet puhunut? Jos meidän on näin huonosti käynyt matkaan lähtiessä, niin mitä kaikkea tapahtuneekaan, ennenkuin päähän päästään? Jos tästä vielä hengissä selviää, niin pidä sinä se kaunis maa omina hyvinäsi minusta nähden."
Samassa hän teki epätoivoisen ponnistuksen, teki toisenkin, kunnes pääsi ylös liejusta sille puolen suota, joka lähinnä antoi hänen kotitaloansa kohti. Ja niin hän läksi tiehensä, eikä Kristitty häntä sen koommin enää nähnytkään.
APU VETÄÄ KRISTITYN YLÖS EPÄRÖIMISEN SUOSTA.
Siten jäi Kristitty yksinänsä reuhtomaan Epäröimisen Suossa. Hän alkoi kumminkin ponnistella sitä suon laitaa kohti, joka oli kau'impana hänen kotitalostansa ja antoi ahtaalle portille päin, mutta ylös hän ei taakaltansa sittenkään päässyt. Silloin minä näin unessani erään miehen, Apu nimeltänsä, astuvan hänen luokseen ja kuulin hänen kysyvän Kristityltä, mitä hän siinä tekee.
"Herra", sanoi Kristitty, "muuan mies, Evankelista nimeltään, ohjasi minut tälle tielle. Hän neuvoi minua käymään tuolle portille, välttääkseni tulevaista vihaa. Sitä kohti kalkeissani minä vajosin tähän."
Apu: Miks'et ottanut askeleistasi vaaria? Kristitty: Pelko ahdisti minua niin ankarasti, että minä poikkesin oikotielle ja vajosin.
Apu: Ojenna kätesi minulle.
Kristitty ojensi hänelle kätensä, ja Apu veti hänet ylös, asetti hänet lujalle maaperälle ja käski hänen kulkea edelleen. [Ps. 40: 2]
Silloin, minä astuin sen miehen luokse, joka oli Kristityn vetänyt ylös, ja sanoin: "Herra, koska kerran tämä tie viepi Turmion kaupungista tuolle portille, niin miksikä ei ole tätä tasankoa laitettu kuntoon, jotta poloiset vaeltajat turvallisemmin voisivat perille päästä?"
Hän vastasi: "Tämä mutainen suo on sellainen, ett'ei sitä voi kuntoon laittaa, siihen kun lakkaamatta laskee se rupa ja ruuhka, mikä synnintuntoa seuraa. Siksipä sitä sanotaankin Epäröimisen Suoksi. Kun näet syntinen on herännyt näkemään turmiollisen tilansa, niin nousee hänen sieluunsa kaikenlaista pelkoa ja epäilystä ja huolettavia huomioita. Kaikki ne keräytyvät yhteen ja valuvat tähän paikkaan. Siinä syy, miksi maaperä tässä on niin pahaa."
"Ei ole Kuninkaan tahto se, että tämä paikka yhä näin pahana pysyisi. Hänen Majesteetinsa päällysmiesten johdolla ovat Hänen työmiehensä jo seitsemättätoista sataa ajast'aikaa [Muistettakoon, että ensimmäinen painos tätä teosta ilmestyi v. 1678] työskennelleet tällä maatilkulla, koettaen saada sitä korjatuksi. Ja onpa, mikäli minä tiedän, tähän vedetty, vähintänsä kaksikymmentä tuhatta kuormallista. Niin, miljonittain on siihen tuotu terveellisiä opetuksia pitkin aikaa ja kaikilta haaroin Kuninkaan aluetta, ja niitten mielestä, jotka asian tuntevat, nämä ovatkin kaikkein parhaimpia aineksia maaperän lujittamiseksi. Mutta vaikka siinä on kaikki voitavat tehty, niin Epäröimisen Suo se sittenkin on, ja sellaisena se pysyy." [Jes. 35: 3, 4]
"Lainsäätäjäin johdolla on kyllä pantu hyviä ja lujia porrassiltoja aivan tämän suon keskitse, mutta väliin, säitten muuttuessa, laskee siihen lokaa ylen runsaasti. Silloin noita siltoja tuskin erottaa. Ja vaikka erottaisikin, niin saattaa ihmisillä ruveta päätä pyörryttämään, ja silloin he astuvat harhaan ja tahraavat itsensä, vaikka siltoja kyllä olisi. Portin tuolla puolen on maaperä lujaa."
Nyt minä näin unessani Taipuvaisen tähän aikaan palanneen kotiinsa. Naapurit tulivat häntä tervehtimään, ja siinä muutamat sanoivat häntä viisaaksi mieheksi, koskapa oli tullut takaisin; muutamat moittivat häntä mielettömäksi, kun oli Kristityn keralla antautunut vaaroille alttiiksi; muutamat pilkkasivat hänen pelkurimaisuuttansa, sanoen: "kun kerran uhkayritykseen ryhtyy, niin kehno se, ken vähiä vastuksia säikähtää". — Ja siinä nyt istui Taipuvainen heidän joukossaan alla päin. Mutta vihdoin hän rohkaisi mielensä, ja silloin läksi puhe käymään uutta suuntaa, ja he rupesivat pilkkaamaan Kristitty parkaa hänen selkänsä takana.
Sen verran nyt Taipuvaisesta.
KRISTITTY KOHTAA MAAILMANVIISAAN.
Yksinään tuosta nyt tietään kulkeissansa, huomasi Kristitty kaukaa jonkun astuvan kedon poikki ja lähenevän häntä. Sattumoilta he kohtasivat toisensa juuri tien risteyksissä. Tuon vieraan herran nimi oli Maailmanviisas. Hän asui suuressa Järkeilemisen kaupungissa, joka oli vallan lähellä Kristityn kotikaupunkia. Tämä herra kohtasi nyt Kristityn, josta hän jo ennaltakin oli vähin kuullut, sillä Kristityn lähtö Turmion kaupungista oli nostanut laajalti hälinää. Hänestä oli tullut yleinen puheen-aine ei ainoastaan omassa kaupungissa, vaan monessa muussakin paikassa.
Vaivalloisesta astunnasta, huokauksista ja valituksista arvasi Maailmanviisas hänet samaksi mieheksi ja kävi pakinoille hänen kanssaan.
Maailmanviisas: Kas niin, mies hyvä! Minnekä matka, noin raskas taakka hartioilla?
Kristitty: Raskas vainenkin, — lieneekö mointa muilla poloisilla kellään? Ja koska te tiedustatte, minne mulla matka, niin kerron teille, herra, että olen menossa ahtaalle portille, mikä tuolla edessäpäin on, sillä siellä — niin on minua neuvottu — osoitetaan minulle tie sinne, missä taakastani pääsen.
Maailmanviisas: Onko sinulla vaimo ja lapsia?
Kristitty: On kyllä, mutta tämä taakka rasittaa minua niin, ett'ei minulla enää Ole mitään iloa heistä, niinkuin ennen; minusta on kuin ei minulla olisi ketään. [1 Kor. 7: 29]
MAAILMAN VIISAAN AJATUKSIA.
Maailmanviisas: Jos sinulle neuvon antaisin, kuuntelisitko sanojani?
Kristitty: Kuuntelisin kyllä, jos neuvo lienee hyvä, sillä hyvän neuvon tarpeessahan minä juuri olen.
Maailmanviisas: Niinpä sua sitten neuvon: heitä itse kiiruimmiten taakkasi pois, muutoin ei mielesi saa rauhaa milloinkaan etkä koskaan pääse nauttimaan kaikkea sitä hyvää, mitä Jumala sinulle siunannut on.
Kristitty: Sitähän minä juuri olen etsimässä, miten päästä raskaasta taakastani, mutta itse en sitä voi ottaa pois, eikä ole meidän maassa sitä miestä, joka sen hartioiltani nostaisi. Siksihän olen, kuten sanoin, tätä tietä vaeltamassa, jotta taakastani pääsisin.
Maailmanviisas: Kuka sinua käski sitä varten käymään juuri tätä tietä?
Kristitty: Muuan mies, joka minusta näytti varsin suuriarvoiselta ja kunnioitettavalta. Hänen nimensä oli, muistaakseni, Evankelista.
Maailmanviisas: Voi mokomaa neuvoa! Ei ole vaarallisempaa ja vaikeampaa tietä toista, ja sen olet kyllä huomaava, jos hänen neuvoansa noudatat. Olethan jo yhtä ja toista kokenutkin, huomaan minä. Epäröimisen Suossa olet vaatteesi tahrannut, mutta siitä suostapa ne vaikeudet vasta alkavatkin niille, jotka tätä tietä vaeltavat. Kuule minua; minä olen vanhempi sinua. Kaiketi kohtaa sinua matkallasi väsymys, tuska, nälkä, vaarat, alastomuus, miekka, jalopeurat, lohikäärmeet, pimeys, sanalla sanoen, kuolema ja jos mikä! Se on varma, ja siihen on monta todistusta. Ja miksikä vainenkaan ihminen niin huolettomasti heittäytyy turmioon, muukalaisen puhetta kuunnellen?
Kristitty: Voi, herra! Tämä taakka seljässäni on kauheampi kuin kaikki se, mitä mainitsitte. Minusta on kuin en huolisi siitä, mikä minua matkallani kohtaa, kunhan vaan voisin taakastani päästä.
Maailmanviisas: Milläs tavoin sen ensiksi kannettavaksesi sait?
Kristitty: Lukemalla tätä kirjaa, joka minulla on kädessäni tässä.
Maailmanviisas: Johan minä arvasin. Sinun on käynyt, niinkuin monen muun heikon, kun ovat puuttuneet asioihin, jotka ovat heille liian korkeita: he joutuvat äkkiä sekaisin, ja tässä sekaannuksessa heiltä ensinnäkin menee miehen mieli, — niinkuin näkyy sinunkin käyneen — ja sitten he syöksevät epätoivoisiin yrityksiin, tavoitellen jotain, tietämättä itsekään, mitä.
Kristitty: Minä kyllä tiedän, mitä tavoittelen: kevennystä kovalle kuormalleni.
Maailmanviisas: Mutta kuinkas sinä haet kevennystä tällä tiellä, missä niin monet vaarat sua uhkaavat, varsinkin kun minä — jospa vain malttaisit minua kuunnella! — voin opastaa sinua pääsemään toivomustesi perille ilman niitä vaaroja, joihin nyt omin ehdoin syökset? Ja keinohan on olemassa. Sitä paitsi, — olkoon sekin vielä sanottu! — et ainoastaan vaaroja vältä, vaan vieläpä turvallisuutta, ystävyyttä ja tyytyväisyyttäkin sun osallesi tulee.
KRISTITTYÄ NEUVOTAAN LAINKANNAN LUOKSE.
Kristitty: Ilmaiskaa minulle tämä salaisuus, herra, ilmaiskaa.
Maailmanviisas: Kuulehan sitten! Tuossa kylässä tuolla — sen nimi on Siveys — asuu Lainkanta niminen herra, varsin älykäs mies ja maineellensa ylen kuuluisa. Hän osaa ottaa pois sellaisia taakkoja kuin tuo sinun. Niin, onpa hän, minun tietääkseni, tällä tavoin paljon hyvää aikaan saanut. Hän se myös osaa parantaakin ihmisiä, jotka taakkansa painosta ovat käyneet hiukan heikkopäisiksi. Mene sinä juuri hänen luoksensa, niin avun saat viipymättä. Hänen asuntoonsa ei ole täältä täyttä peninkulmaakaan, ja ellei hän sattuisi itse olemaan kotona, niin on siellä hänen poikansa, sievä nuori mies, nimeltä Hieno Käytös. Hän kyllä osaa sen tehdä yhtä hyvin kuin vanha herra itsekin. Siellä, sanon minä, pääset taakastasi, ja elles enää mieli mennä takaisin entiseen asuntoosi — enkä soisi sinun sinne menevänkään, — niin pane noutamaan vaimosi ja lapsesi sinne. Siellä kun tähän aikaan on taloja tyhjinä, niin saat helpolla asunnon. Elintarpeet ovat siellä hyviä ja huokeita, ja yhä mieluisampi on sinun siellä olla, koskapa — ole siitä varma! — saat elää siellä kunnon naapurien kera, jotka sinuun luottavat ja sinua arvossa pitävät.
Kristitty seisoi hetken aikaa mietteissänsä, mutta äkkiä hän teki tällaisen johtopäätöksen: "Jos se on totta, mitä tämä herra puhuu, niin on viisainta noudattaa hänen neuvoansa." Siksipä hän jälleen jatkoi keskustelua hänen kanssaan.
Kristitty. Mitä tietä sitä mennään tuon kunnon miehen asunnolle?
Maailmanviisas: Näetkö tuota vuorta tuolla? [Sinain vuori.]
Kristitty: Kyllä, vallan hyvin.
Maailmanviisas: Tuota vuorta kohti sinun pitää mennä. Ensimmäinen talo, johonkas tulet, on hänen.
KRISTITTY KOHTAA JÄLLEEN EVANKELISTAN.
Kristitty kääntyi kuin kääntyikin ja läksi herra Lainkannan taloa kohti, apua hakemaan. Mutta koska hän oli tullut ihan vuoren juurelle, niin, katso, se näytti hänestä niin korkealta, ja tänpuoleinen vuoren rinne kallistui niin uhkaavana tien yli, ett'ei Kristitty enää sen kauemmas rohjennut astua, sillä hän pelkäsi sen kaatuvan hänen päällensä. Hän pysähtyi eikä tiennyt, mitä tehdä. Nyt tuntui hänestä taakka vielä raskaammalta kuin ennen, äskeisellä tiellä. Vuorikin siinä vielä suitsutti tulen leimuja, niin että hän pelkäsi palavansa. Siinä hän nyt hikoili ja vapisi pelvosta, ja nyt tuli hänen myös paha mieli siitä, että oli varteen-ottanut herra Maailmanviisaan neuvoja. Samalla huomasi hän Evankelistan astuvan häntä kohti, ja häntä nähdessänsä hän punastui häpeästä. Evankelista läheni lähenemistään ja, hänen luoksensa tultuaan, loi häneen ankaran ja pelottavan silmäyksen. Ja nyt alkoi tutkistelu. [2 Mos. 19:16,18, Hebr 12: 21]
Evankelista: Mitäs täällä teet, Kristitty?
Kristitty ei tiennyt mitä vastata, vaan seisoi sanatonna hänen edessään.
Silloin sanoi Evankelista: "Etkös sinä ole sama mies, jonka minä löysin vaikeroimassa Turmion kaupungin muurien edustalla?"
Kristitty: Kyllä, hyvä herra. Minähän se olen.
Evankelista: Enkös minä neuvonut sinulle tietä ahtaalle portille?
Kristitty: Neuvoitte, hyvä herra, neuvoitte niinkin.
Evankelista: Minkäs tähden sinä sitten niin pian tieltäsi poikkesit? Nythän olet joutunut tiepuoleen.
Kristitty: Minä kohtasin erään herran, heti kuin olin kulkenut Epäröimisen Suon yli, ja hän vakuutti, että kylässä tuolla edessä päin saan kohdata miehen, joka voi ottaa minulta taakan pois.
Evankelista: Mikä hän oli miehiänsä?
Kristitty: Herralta hän näytti, ja paljon hän minulle haasteli, niin että sai minut vihdoin antamaan perää. Tänne minä sitten tulin, mutta nähdessäni tämän vuoren, nähdessäni sen uhkaavana riippuvan tien yli, minä äkkiä pysähdyin, jott'ei se päälleni kaatuisi.
Evankelista: Mitä se herra sinulle sanoi?
Kristitty: Mitäkö? Hän kysyi minulta, minne minä menen, ja minä sanoin.
Evankelista: Mitäs hän siihen sanoi?
Kristitty: Hän kysyi, onko minulla perhettä, ja minä sanoin, että on; mutta, lisäsin minä, tämä taakka rasittaa minua niin, ett'ei minulla enää ole mitään iloa heistä, niinkuin ennen.
Evankelista: Mitäs hän siihen sanoi?
Kristitty: Hän käski minun kiiruimmiten heittämään taakkani pois, ja sitä huojennustahan minä sanoin lähteneeni hakemaankin. Siksi juuri, sanoin minä, olen kulkemassakin tuota porttia kohti, jotta minua sieltä edemmäs neuvottaisiin, kirvoitukseni paikkaan. Silloin hän sanoi osoittavansa minulle paremman ja lyhyemmän tien, missä ei ole niin monta vastusta kuin siinä, jonne te, herra, minua neuvoitte. Se vie sinut, sanoi hän, sellaisen herran luokse, joka noita taakkoja osaa ottaa pois. Minä uskoin kuin uskoinkin häntä ja poikkesin entiseltä tieltä tälle: mitämaks minä taakastani pääsisin. Mutta tänne tultuani ja nähtyäni, miten asianlaita oli, minä pysähdyin, vaaroja peljäten, niinkuin jo sanoin. Ja nyt en tiedä, mitä tehdä.
Evankelista: Malta sitten hetkinen, niin osoitan sinulle, mitä Jumalan sana ilmoittaa.
Kristitty seisoi vavisten, ja Evankelista lausui:
"Katsokaat, ett'ette Häntä kiellä pois, joka puhuu; sillä jos ei ne paeta saaneet, jotka kielsivät sen, joka maan päällä käskyn antoi, paljon vähemmin me, jos me sitä pyydämme karttaa, joka taivaasta puhuu." [Hebr. 12:25]
Edelleen hän sanoi: "Vanhurskas elää uskosta, ja joka välttää, siihen ei minun sieluni mielisty." [Hebr. 10:38]
MITÄ PITÄÄ KAUHISTUA.
Ja hän sovitti nämä sanat näin:
"Sinä olet se mies, joka kurjuuteen syökset; sinä olet alkanut kieltää Korkeimman neuvoa ja vetämään jalkaasi takaisin rauhan tieltä, melkeinpä perikatosi uhallakin."
Silloin vaipui Kristitty puolikuolleena hänen jalkainsa juureen, huutaen: "Voi minua, minä olen hukassa!" Evankelista, tuon nähtyänsä, tarttui hänen oikeaan käteensä, sanoen: "Kaikki synti ja pilkka annetaan ihmisille anteeksi. Älä ole epäuskoinen, vaan uskovainen." [Jes. 6: 5, Mat. 12: 31, Joh. 20: 27]
Nämä sanat rohkaisivat vähän Kristityn mieltä, ja vavisten hän seisoi
Evankelistan edessä, niinkuin taanoinkin.
Evankelista jatkoi jälleen: "Ota tarkempi vaari siitä, mitä sinulle nyt sanon. Minä näytän sinulle, mikä se sinut on harhaan vienyt, ja kenenkä tykö hän sinua lähetti. Mies, jonkas tapasit, on muuan Maailmanviisas, ja kohdallaan se nimi hänellä onkin, osaksi siitä syystä, että hän pitää oikeana ainoastaan tämän maailman opin, jonka vuoksi hän ei kirkossakaan käy muualla kuin Siveyden kaupungissa, ja osaksi siitä syystä, että se oppi on hänen mielestänsä paras, se kun ei ristiä hänen päällensä pane. Ja lihallisen luontonsa mukaan hän koettaa asetella esteitä minun teilleni, jotka kumminkin oikeat ovat. Kolmea seikkaa tuon miehen opastuksessa pitää sinun kerrassaan kauhistua" [1 Joh. 4: 5, Gal. 6: 12]:
1. Sitä, että hän sai sinut poikkeamaan tieltäsi.
2. Sitä, että koetti tehdä sinulle ristin vihatuksi.
3. Sitä, että hän johti jalkasi sille tielle, joka viepi kuoleman palvelukseen.
"Ensinnäkin pitää sinun kauhistua sitä, että hän sai sinut poikkeamaan tieltäsi ja ettäs itsekin siihen suostuit, sillä se on Jumalan neuvon hyljäämistä Maailmanviisaan neuvojen tähden. Herra sanoo: 'Pyytäkäät ahtaasta portista mennä sisälle', juuri siitä, minkä minä sinulle osoitin, sillä 'ahdas on se portti, joka vie elämään, ja harvat ovat, jotka sen löytävät'. Tältä pieneltä portilta ja sinne vievältä tieltä on tuo jumalaton mies saanut sinut poikkeamaan, ollen vähällä viedä sinut turmioon. Inhoa siis hänen johtamistansa toisille teille ja kauhistu omaa itseäsi siitä, ettäs häntä kuuntelit." [Luk. 13: 24, Mat. 7: 13, 14]
"Toiseksi pitää sinun kauhistua sitä, että hän koetti tehdä sinulle vihatuksi ristin, jota sinun on pitäminen Egyptinkin aarteita kalliimpana. Sitä paitsi on Kunnian Kuningas sanonut sinulle: 'Kuka henkensä vapahtaa tahtoo, hän hukuttaa sen', kuin myös 'Kukana ikänänsä minun tyköni tulee ja ei vihaa isäänsä ja äitiänsä ja emäntäänsä ja lapsiansa ja veljiänsä ja sisariansa, se ei taida olla minun opetuslapseni'. Siksipä minä sanon sinulle: jos ken koettaa uskotella sinua, että risti sinut surmaan vie — vaikka Totuus on sanonut, ettes ilman sitä voi iankaikkista elämää saada —, niin kauhistu senkaltaista oppia." [Hebr. 11: 25, 26, Mark. 8: 35, Joh. 12: 25, Mat. 10: 37-39, Luk. 14: 26]
"Kolmanneksi pitää sinun vihata sitä, että hän on askeleesi johtanut kuoleman palvelukseen. Ja sitä varten tulee sinun punnita, kenenkä tykö hän sinut lähetti, ja kuinka kykenemätön hän oli sinua kuormastasi kirvoittamaan."
LAIN TÖITTEN KIROUS.
"Se, jonka tykö sinä olit lähetetty, on nimeltään Lainkanta. Hänen äitinsä on palkkavaimo, joka nyt on ja on lastensa kanssa orjana ja on salaisella tavalla Sinain vuori, jonka sinä pelkäsit päällesi kaatuvan. Jos hän kerran lapsinensa orjana on, kuinkasta toivot pääseväsi heidän kauttansa vapaaksi? Tuo Lainkanta niin muodoin ei ole mahdollinen sinua taakastasi päästämään. Ei hän tähän saakka ole kenenkään taakkaa pois ottanut, ei, eikä milloinkaan niitä ota. Lain töitten kautta te ette voi vanhurskaiksi tulla, sillä lain töillä ei kukaan elämäpäivinään taakastansa pääse. Herra Maailmanviisas on niin muodoin muukalainen ja herra Lainkanta petturi, eikä hänen poikansakaan, Hieno Käytös, maireisine hymyinensä, muuta ole kuin tekopyhä eikä voi sinua auttaa. Usko minua: ei noitten tomppelien jaarituksilla ole muuta tarkoitusta ollutkaan kuin saada sinut pelastuksesi asiassa harhaan, ohjaamalla sinut pois siltä tieltä, johon minä olin sinut saattanut." [Gal. 4: 21 -27.]
Tämän sanottuansa, kutsui Evankelista kovalla äänellä taivaat vahvistamaan hänen sanojansa tosiksi, ja samassa alkoi siitä vuoresta, jonka juurella Kristitty seisoi, sanoja kuulua ja tulta leimuta, niin että hivukset hänen päässänsä nousivat pystyyn. Ja nämä sanat ne silloin lausuttiin: "Sillä niin monta kuin lain töissä riippuvat, ovat kirouksen alla, sillä kirjoitettu on: 'kirottu olkoon jokainen, joka ei pysy kaikissa kuin lakiraamatussa kirjoitettu on, että hän niitä tekisi'." [Gal. 3: 10]
Kristitty ei osannut enää muuta luullakaan kuin että hän nyt kuolee, ja rupesi suuresti vaikeroimaan, kiroten sitä hetkeä, jolloin oli kohdannut Maailmanviisaan, ja sanoen itseänsä tuhatkertaiseksi hupsuksi, kun oli hänen neuvojansa kuunnellut. Ja kovin häntä; hävetti, että sen herran todistelut, pelkän lihallisen mielen synnyttämät, olivat voineet saada hänet poikkeamaan oikealta tieltä. Senjälkeen hän jälleen lähestyi Evankelistaa niillä sanoilla ja siinä mielessä kuin seuraa:
Kristitty: Mitäs luulette, herra? Onko toivoa vielä? Kääntyisinkö nyt takaisin ja lähtisin käymään ahdasta porttia kohti? Eikö minua tämän tähden hyljätä ja häpeällä takaisin lähetetä? Mieleni on murheellinen, että tuon miehen neuvoja kuuntelin, mutta annettaneeko syntiäni enää anteeksi?
Evankelista: Suuri on sinun syntisi, sillä sinä olet siinä tehnyt kaksi rikosta: olet hyljännyt hyvän tien ja astunut kielletyille poluille. Mutta mies tuolla portilla ottaa sinut vielä vastaan, sillä hänellä on hyvä tahto ihmisiä kohtaan. Kavahda vaan, ettes enää oheen poikkea, sillä muutoin sinä tielläsi hukut, koska Hänen vihansa pian syttyy. [Ps. 2: 12.]
Silloin alkoi Kristitty valmistautua palajamaan takaisin. Evankelista antoi suuta hänen, myhäili hänelle ja toivotti hänelle onnellista matkaa.
Ja niin hän läksi astumaan kiirein askelin. Ei hän ketäkään matkan varrella puhutellut ja vaikka joku häneltä jotain kysyi, ei hän mitään vastannut. Hän riensi, niinkuin se, joka koko ajan kulkee kielletyllä maalla, eikä mitenkään tuntenut olevansa turvassa, ennenkuin saapui sille tielle, josta oli poikennut noudattamaan Maailmanviisaan neuvoja.
KRISTITYN TULO AHTAALLE PORTILLE JA SISÄÄNKÄYNTI.
Kului aikaa kotvanen, niin jo saapui Kristitty portille. Sen kamanaan oli kirjoitettuna: "Kolkuttakaat, niin teille avataan." Hän kolkutti kerran, mitäpä toisenkin, sanoen [Mat. 7:7]:
Mies raukalle avaisko oven ken,
Sisälle käydä kapinallisen?
En siellä laulamasta lakkais ma
Hänelle kunniaa korkeudessa.
Vihdoin tuli portille muuan vakavannäköinen mies, nimeltä Hyvä Tahto, tiedustellen, ken siellä on, ja mistä vieras tulee, ja mitä on hänellä asiata.
Kristitty: Täällä on taakkansa painama syntis-parka. Minä olen matkalla Turmion kaupungista Sionin vuorelle, välttääkseni tulevaista vihaa. Ja koska minulle on sanottu, että tie sinne kulkee tämän portin kautta, niin sallikaa minun kysyä, herra, tahtoisitteko päästää minut sisään.
Hyvä Tahto: Tahdonpa niinkin, kaikesta sydämestäni.
Sen sanottuansa hän aukaisi portin.
Kun Kristitty oli juuri astumaisillaan porttiin, niin nykäisi Hyvä
Tahto hänet äkkiä sisäpuolelle.
"Mitäs tämä merkitsee?" kysyi Kristitty.
Toinen selitti hänelle:
"Vähän matkan päähän tästä portista on rakennettu luja linna, jossa Beelsebub on isäntänä. Sieltä hän sekä ne, jotka hänen kanssaan ovat, ampuvat nuolilla tänne tulevia, surmataksensa heidät, ennenkuin sisälle ennättävät."
Silloin sanoi Kristitty: "Minä riemuitsen ja vapisen."
Heidän astuttuansa sisälle, kysäisi porttimies Kristityltä, kuka häntä oli neuvonut tänne.
Kristitty: Evankelista käski minun tulla tänne ja kolkuttaa, kuten teinkin. Hän se myös sanoi teidän, hyvä herra, ilmoittavan minulle, mitä minun pitää tehdä.
Hyvä Tahto: Avoinna on ovi edessäsi, eikä kenkään voi sulkea sitä. [Ilm. 3: 8]
Kristitty: Nyt alan niin muodoin niittää uskaliaan yritykseni hedelmiä.
Hyvä Tahto: Mutta miksis tulet yksinäsi?
Kristitty: Siksi, ett'ei kenkään naapureistani pitänyt tilaansa niin vaarallisena kuin minä.
KRISTITTY KERTOO HYVÄLLE TAHDOLLE MATKASTANSA.
Hyvä Tahto: Tiesikö kukaan lähdöstäsi tänne?
Kristitty: Kyllä. Vaimoni ja lapseni ne ensiksi näkivät minun lähtevän ja kutsuivat minua palajamaan. Oli siellä moniaita naapureitakin, jotka seisoivat ja huusivat minua tulemaan takaisin, mutta minä pistin sormet korviini ja kiirehdin pois.
Hyvä Tahto: Eikös kenkään tullut, perässäsi, kutsumaan sinua kotia takaisin?
Kristitty: Kyllä, tuli sekä Itsepäinen että Taipuvainen, mutta nähtyänsä, ett'ei minua saa myöntymään, läksi Itsepäinen sadatellen tiehensä. Taipuvainen tuli vähän matkaa mukana.
Hyvä Tahto: Miks'ei hän tullut koko matkaa?
Kristitty: Yhdessä kyllä tultiin, mutta kun saavuttiin Epäröimisen Suolle, niin siihen me äkkiä vajosimme. Siinä se naapurin rohkeus lannistui, eikä hän enää uskaltanut kauemmas lähteä. Päästyänsä sitten ylös sille puolen suota, missä hänen kotitalonsa oli, hän sanoi minulle: "pidä tuo kaunis maa omina hyvinäsi". Ja niin lähdettiin astumaan, hän omaa tietänsä, minä omaani; hän Itsepäisen jälkeen, minä tälle portille.
Hyvä Tahto: Voi sitä mies parkaa! Onko taivaallinen kunnia hänen mielestänsä niin vähän-arvoista, ett'ei sen saavuttamiseksi kannata antautua moniaan vaaran alaiseksi?
Kristitty: Niin, kyllähän minä sanoin Taipuvaiselle suoran totuuden, mutta jos sanoisin totuuden itsellenikin, niin selvillepä kävisi, ett'en minä ole rahtustakaan parempi häntä. Hän kyllä palasi kotiansa, mutta minä poikkesin syrjään kuoleman teille, noudattaen jonkun herra Maailmanviisaan todisteluita, lihallisessa luonnossa syntyneitä.
Hyvä Tahto: Vai hän se sinut kohtasikin! Ja herra Lainkannalta hän olisi tahtonut panna sinut huojennusta hakemaan! Aika pettureita he ovat, niin toinen kuin toinenkin. Noudatitkos heidän neuvojansa?
Kristitty: Noudatin, kunnes rohkeus petti. Läksin hakemaan herra Lainkantaa, mutta sitten rupesin pelkäämään, että se vuori, joka on hänen talonsa lähellä, kaatuu päälleni, ja silloin minä pakostakin pysähdyin.
Hyvä Tahto: Se samainen vuori on jo monta ihmistä surmaan vienyt, ja yhä useamman se vielä vie. Hyvä on, ettäs pääsit pois, ja ettes sen alle murskautunut.
Kristitty: En todellakaan tiedä, miten minun olisi siellä käynytkään, ellei Evankelista olisi minua jälleen kohdannut, seisoissani siinä, raskaat mietteet mielessä. Olipa se Jumalan armo, että hän uudestaan sai luokseni, sillä muutoin en olisi milloinkaan tullut tänne. Mutta nyt olen tässä, sellaisenani kuin olen, vaikka pikemmin olisin ansainnut kuolla vuoren alle kuin seisoa tässä puhelemassa teidän kanssanne, herra. Mutta oi sitä laupeutta, että minun sittenkin sallittiin astua sisään!
MATKAN JATKOA.
Hyvä Tahto: Me emme sysää pois ketään. Ei ketään heitetä ulos, vaikka hän mitä olisi tehnyt ennen tänne tuloansa. Ja niinpä nyt, Kristitty, käy kanssani kappale matkaa, niin osoitan sinulle, mitä tietä sinun on vaeltaminen. Näetkös tuota kaitaa tietä? Sitä sinun pitää kulkea. Sen ovat raivanneet patriarkat, profetat, Kristus ja Hänen apostolinsa, ja suora se on kuin linjaan lyöty. Sitä sinun on astuminen. [Joh. 6: 37]
Kristitty: Mutta eikö siellä ole risteyksiä ja tienhaaroja, jotka muukalaisen pian harhaan vievät?
Hyvä Tahto: Kyllä siitä haaraantuu montakin tietä, mutta ne ovat mutkikkaita ja laveita, ja siitä sinä juuri osaat oikean tien väärästä erottaa, että oikea yksin on suora ja kaita. [Mat. 7: 14]
Minä näin sitten unessani Kristityn kysyvän häneltä, ottaisiko hän auttaakseen häneltä taakkaa hartioilta, sillä tähän saakka hän ei ole vielä taakastansa päässyt eikä siitä millään tavoin päästäkään ilman muitten apua.
Toinen sanoi: "Kanna sinä vain kärsivällisesti taakkaasi, kunnes tulet pelastuksesi paikkaan. Siellä se itsestänsä hartioiltasi putoaa."
Siiloin rupesi Kristitty vyöttämään kupeitansa ja hankkimaan itseänsä matkalle. Toinen selitti hänelle, että hän, kuljettuansa jonkun matkaa portista, saapuu Selittäjän asunnolle. Siellä hän kolkuttakoon ovea, ja Selittäjä on osoittava hänelle jotain erinomaista.
Kristitty sanoi nyt jäähyväiset ystävälleen, ja tämä taas toivotti hänelle onnellista matkaa.
Kristitty kulki nyt, kunnes saapui Selittäjän talolle ja alkoi kolkuttaa ovea.
Vihdoin tuli joku ovelle ja kysyi: "Ken siellä?"
Kristitty: Herra, täällä on muuan matkamies, jota eräs tämän talon herran ystävistä käski käymään täällä hankkimassa neuvoa ja ohjausta. Tahtoisin siis puhutella talon isäntää.
Ovelle tullut mies kutsui talon isännän, joka hetken perästä tuli
Kristityn luo ja kysyi, mitä hänellä on asiata.
Kristitty: Herra, minä olen muuan mies, matkalla Turmion kaupungista Sionin vuorelle. Hän, joka seisoo portilla tämän tien päässä, sanoi minulle, että jos täällä kävisin, niin näyttäisitte te minulle jotain erinomaista, mistä minulle olisi hyötyä matkallani.
KRISTITTY SELITTÄJÄN TALOSSA.
Selittäjä:: Käy sisään, ja minä olen näyttävä sinulle sellaista, josta sinulle neuvoa ja ohjausta saattaa olla.
Hän käski nyt palvelijansa näyttämään heille kynttilää ja pyysi Kristittyä tulemaan mukaansa. Sen jälkeen hän vei Kristityn erinäiseen huoneesen, ja kun palvelija herransa käskystä oli avannut oven, näki Kristitty erään vakavan miehen kuvan riippuvan seinällä, ja tällainen hän oli nähdä: Hänen silmänsä olivat kohotettuina ylös taivaalle; kirjoista paras oli hänellä kädessä; totuuden laki oli kirjoitettuna hänen huulillensa; maailma oli hänen selkänsä takana; hän seisoi ikäänkuin rukoillen ja kehoittaen ihmisiä, ja kultainen kruunu riippui hänen päänsä yli. [2 Kor. 5:20]
Kristitty: Mitäs tämä tietää?
Selittäjä:: Mies, jonka kuvan tuossa näet, on yksi niistä tuhansista. Hän voi kivulla lapsia vasta-uudesta synnyttää ja ruokkia heitä niinkuin imettäjä lapsiansa. Ja ettäs näet hänen silmänsä kohotettuina ylös taivaalle, kirjoista parhaan hänen kädessänsä ja totuuden lain kirjoitettuna hänen huulillensa, niin opi siitä, että hänen tehtävänsä on tutkia ja saattaa hämärissä olevia asioita syntisille tunnetuiksi. Niinpä näet hänen myös seisovan ikäänkuin rukoillen ja kehoittaen ihmisiä. Mutta ettäs näet maailman heitettynä hänen selkänsä taakse ja kruunun riippuvan hänen päänsä yli, niin opi siitä, että hän, halpana pitäessään ja ylönkatsoessaan näitä nykyisiä sen rakkauden rinnalla, jolla hän tahtoo Herraansa palvella, varmasti tietää tulevaisessa maailmassa perivänsä palkakseen kunnian. [1 Kor. 4: 15, Gal. 4: 19, 1 Tess 2: 7]
Selittäjä jatkoi: "Minä näytin sinulle tämän kuvan ensiksi siitä syystä, että siinä kuvattu mies on ainoa, jonka sen paikan Herra, minne sinä pyrjit, on valtuuttanut antamaan apua kaikissa vaikeissa kohdissa, mihin matkallasi mahdat joutua. Ota siis tarkka vaari siitä, mitä minä olen sinulle näyttänyt, ja pidä tarkoin mielessäsi, mitäs nähnyt olet, siltä varalta, että matkalla sinua joku sellainen kohtaa, joka väittää johtavansa sinut oikealle suunnalle, vaikka hänen tiensä viekin kuoleman alhoon."
Selittäjä otti häntä sitten kädestä ja saattoi varsin avaraan saliin, joka oli täynnä tomua, sitä kun ei milloinkaan oltu la'aistu. Kun Kristitty oli hetken aikaa katsellut huonetta, kutsui Selittäjä erään miehen lakaisemaan. Mutta kun tämä alkoi la'aista, nousi tomu niin sakeana, että Kristitty oli vähällä tukehtua. Silloin sanoi Selittäjä eräälle neitseelle, joka siinä lähellä seisoi: "Tuo vettä tänne ja pirskoita sitä huoneesen", ja kun se oli tehty, niin oli hauska sitä huonetta la'aista ja puhdistaa.
Kristitty: Mitäs tämä merkitsee?
Selittäjä:: Tämä sali on sen ihmisen sydän, jota Evankeliumin suloinen armo ei ole milloinkaan pyhittänyt. Tomu — se on hänen perisyntinsä ja sisällinen turmelluksensa, joka on koko ihmisen saastuttanut. Se, joka ensin alkoi la'aista, on Laki, mutta se, joka vettä toi ja huoneesen pirskoitti, on Evankeliumi. Sinä näit, että heti kuin tuo ensimmäinen alkoi la'aista, nousi niin sakea tomu, ett'ei hän voinut saada huonetta siivotuksi, vaan olit sinäkin vähällä tukehtua: opi tästä, ett'ei Laki voi ihmisen sydäntä (töitten kautta) synnistä puhtaaksi pestä, vaan pikemmin saa synnin virkoamaan, antaa sille lisää voimaa ja kasvattaa sen entistä suuremmaksi sielussa. Se paljastaa synnin ja kieltää syntiä tekemästä, mutta ei anna voimaa sitä voittamaan. [Rom. 7: 9, 1 Kor. 15:56, Rom. 5: 20]
Kun sitä vastoin näit neitseen pirskoittavan huonetta vedellä, jonka jälkeen sitä oli hauska puhdistaa, niin opi tästä, että koska Evankeliumi tuo suloiset ja kalliit vaikutuksensa sydämeen, silloin — samoin kuin neitsyt lakaisi huoneen, pirskoitettuansa permannolle vettä, samoin syntikin voitetaan ja kukistetaan ja sielu puhdistetaan uskon kautta ja niin tavoin tulee mahdolliseksi Kunnian Kuninkaan asua siinä. [Joh. 15: 3, Ef. 5: 26, Ap. 15: 9, Joh. 14: 23]
SELITTÄJÄN TALOSSA. HIMO JA MALTTI.
Edelleen minä näin unessani Selittäjän ottavan häntä kädestä ja vievän pieneen huoneesen, jossa istui kaksi lasta, tuolillansa kumpikin. Vanhempi oli nimeltään Himo, nuorempi Maltti. Himo näytti olevan hyvin tyytymätön, mutta Maltti istui aivan rauhassa.
Kristitty kysyi: "Miksikä Himo on niin tyytymätön?"
Selittäjä vastasi: "Kotiopettaja tahtoi, että hän odottaisi parhaita tavaroitansa ensi vuoden alkuun, mutta Himo tahtoo saada kaikki nyt jo. Maltti suostuu odottamaan."
Minä näin silloin jonkun tulevan Himon luokse, mukanansa säkillinen kalliita tavaroita, ja tyhjentävän sen hänen jalkainsa juureen. Himo otti ne ylös ja riemuitsi niistä, samalla pilkallisesti naurahdellen Maltille. Mutta ei aikaakaan, niin jo oli Himo tuhlannut kaikki tavaransa, eikä jäljellä ollut enää muuta kuin repaleita.
Silloin sanoi Kristitty Selittäjälle: "Selittäkääpäs minulle tämä asia tarkemmin."
Selittäjä:: Nämä kaksi lasta ovat kuvauksia: Himo on tämän ja Maltti tulevaisen maailman lapsi. Niinkuin näit, tahtoo Himo saada kaikki nyt, tänä vuonna, se on: tässä maailmassa. Niinhän ne tämän maailman lapset tahtovat saada kaiken hyvän nyt jo; he eivät jaksa odottaa onnensa osuutta ensi vuoteen, se on: tulevaan maailmaan. Sananparsi "parempi pyy pivossa kuin kaksi katolla" on heistä suuremman-arvoista kuin kaikki jumalalliset todistukset tulevaisen maailman aarteista. Mutta Himo, niinkuin huomasit, kulutti tavaransa ennen pitkää, eikä ole hänellä enää kuin repaleet jäljellä. Ja niin käy kaikkien sellaisten tämän maailman lopulla.
Kristitty: Minä huomaan nyt, että Maltti on ollut ymmärtäväisempi monessakin kohden: ensinnäkin, koska hän ottaa odotellakseen kalliimpia aarteita, ja toiseksi, koska hänellä on oleva riemu niistä silloin kuin toisella ei enää ole kuin repaleita jäljellä.
Selittäjä:: Niinpä niinkin, ja sopii siihen vielä lisätä, että tulevan maailman ihanuus ei milloinkaan katoo, mutta nämä nykyiset ne äkisti menevät. Syyttä suottapa siis Himo Maltille nauroi, koska muka oli kalliit tavaransa ensiksi saanut. Paljoa enemmän olisi Maltilla ollut syytä nauraa Himolle sentähden, että hän saa aarteensa viimeiseksi, sillä ensimmäisen pitää antaa sija viimeiselle, koskapa viimeinen tarvitsee aikaa tullakseen. Viimeinen ei enää sijaa kellenkään tee, sillä sen perästä ei enää mitään tule. Ken siis osansa ensiksi saa, se tarvitsee aikaa sitä käyttääksensä; mutta ken osansa viimeiseksi saa, siltä ei koskaan lopu. Siksipä sanottiin rikkaalle miehelle: "Sinä sait sinun hyvääs elämässäs, niin myös Latsarus pahaa; mutta nyt hän lohdutetaan ja sinä vaivataan." [Luuk. 16: 25]
Kristitty: Minä huomaan nyt, ett'ei ole parhainta pyrkiä nykyisten perään, vaan odottaa tulevaisia.
Selittäjä:: Totta puhut, sillä näkyväiset ovat ajallisia, mutta näkymättömät iankaikkisia. Mutta vaikka niin on, ovat nykyiset ja lihallinen himo meissä niin läheisiä naapuruksia ja taas tulevaiset ja lihallinen mieli niin outoja toisilleen, että edelliset äkkiä solmivat ystävyyden liiton, jota vastoin jälkimmäiset pysyvät kaukana toisistansa. [2 Kor. 4: 18]
SELITTÄJÄN TALOSSA. TULI MUURIN SEINUKSELLA.
Sitten minä näin unessani Selittäjän ottavan Kristittyä kädestä ja vievän hänet erääsen paikkaan, missä tuli paloi muurin seinuksella, ja joku lakkaamatta kaatoi vettä valkeaan, sitä sammuttaaksensa, mutta yhä korkeammalle ja yhä kuumempina vain liekit leimusivat.
"Mitäs tämä on?" kysyi Kristitty.
Selittäjä:: Tämä tuli on Armon työtä, mikä on vireille pantu sydämessä. Se, joka siihen vettä kaataa, sammuttaakseen ja tukauttaakseen sitä, on Perkele, mutta miksikä tuli sittenkin, niinkuin huomaat, yhä korkeammalle ja kuumempana leimuaa, siihen olet pian näkevä syyn.
Sen sanottuansa, Selittäjä vei hänet muurin toiselle puolelle. Siellä oli mies, kädessänsä öljyastia, josta hän salaisesti, mutta yhtämittaa vuodatti öljyä tuleen.
Kristitty: Mitäs tämä tietää?
Selittäjä:: Se on Kristus, joka armon öljyllä lakkaamatta ylläpitää sydämessä jo kerran aloitettua työtä. Ja tällä keinoin hänen kansansa sielut, perkeleen töistä huolimatta, kumminkin Hänen armoonsa tyytyvät. Ettäs näit miehen seisovan muurin takana tulta ylläpitämässä, niin opi siitä, että kiusatun ihmisen on vaikea huomata, kuinka tämä armon työ sielussa jatkumistaan jatkuu. [2 Kor. 12: 9]
Taas minä näin Selittäjän ottavan häntä kädestä ja saattavan hänet miellyttävään paikkaan, jossa oli komea linna, kaunis katsella. Sen nähtyään Kristitty ihastui suuresti. Hän katsoi myös ylös linnan harjalle: siellä käveli ihmisiä, kokonaan kultaisissa vaatteissa.
Kristitty kysyi: "Saammeko me mennä, sinne?"
Selittäjä saattoi hänet linnan portille, ja, katso, siellä oli suuri ihmisten paljous, ikäänkuin pyrkimässä linnaan, mutta uskaltamatta astua sisään. Vähän matkan päässä portista istui muuan mies pöydän takana, kirja ja mustetolppo edessään, kirjaan merkitsemässä sisäänpyrkijäin nimiä. Portille vievällä tiellä näki hän myös useampia, aseilla varustettuja miehiä tietä vartioimassa, valmiina tekemään jokaiselle sisäänpyrkijälle niin paljon vahinkoa ja pahaa kuin suinkin voivat. Nyt joutui Kristitty hiukan hämille. Kaikkien siinä hämmästyneinä peräytyessä, peljäten tuota aseellista joukkoa, näki Kristitty vihdoin erään miehen, ryhdiltänsä uljaan, tulevan sen luokse, joka istui kirjoittamassa, ja sanovan: "Merkitkäät minun nimeni kirjaan, herra!" Sen sanottuansa hän veti miekkansa, pani kypärin päähänsä ja hyökkäsi ovea kohti aseellisten miesten päälle, jotka hurjalla vimmalla rupesivat taistelemaan hänen kanssaan, mutta siitä säikkymättä mies iski ja sivalteli miekallansa voimainsa takaa. Ja niinpä hän, monta haavaa itse saatuansa ja haavoja niihinkin lyötyänsä, jotka — estellä koettivat, raivasi vihdoin tien itselleen heidän lävitsensä ja tunkeusi linnaan. Silloin kuului mielihyvän huutoja sekä niiltä, jotka sisässä olivat, että niiltäkin, jotka linnan harjalla kävelivät [Ap. 14: 22]:
Käy vieras, sisään saa; Sua ikikunnia odottaa.
Hän astui sisään ja puetettiin samallaisiin vaatteisin kuin muillakin oli. Silloin myhähti Kristitty, sanoen: "Luulenpa kuin luulenkin tietäväni, mitä tämä merkitsee."
SELITTÄJÄN TALOSSA. EPÄTOIVON MIES.
"Maltahan", sanoi Selittäjä, "kunnes olen vielä jotain sinulle näyttänyt. Sitten saat jatkaa matkaasi." Ja taas hän otti Kristittyä kädestä ja saattoi hänet hyvin pimeään huoneesen, jossa muuan mies istui rautaisessa häkissä.
Tämä mies näytti hyvin surulliselta: silmät maahan luotuina hän siinä istui, kädet ristissä, ja huokaili niin syvään, että olisi luullut hänen rintansa pakahtuvan.
Kristitty kysyi, mitä tämä merkitsee, mutta Selittäjä käski hänen itsensä puhuttelemaan miestä.
Kristitty: Mikäs mies sinä olet?
Mies: En ennen ollut se, mikä nyt olen.
Kristitty: Mikäs olit ennen?
Mies: Olin ennen oivallinen ja toivorikas tunnustaja sekä omissa silmissäni että muitten. Luulin muinoin olevani otollinen pääsemään Taivaalliseen Kaupunkiin ja riemuitsin tuossa luulossani. [Luuk. 8: 13]
Kristitty: Mutta mitästä olet nyt?
Mies: Nyt olen Epätoivon mies, ja se on minut sisäänsä sulkenut, niinkuin tämä rautainen häkki. En pääse enää pois! Voi, en pääse!
Kristitty: Mutta kuinka sinä jouduit tähän tilaan?
Mies: Lakkasin olemasta valpas ja valvovainen; päästin himojeni ohjat höllälleen; tein syntiä Sanan valoa ja Jumalan hyvyyttä vastaan. Minä olen Hengen murheelliseksi tehnyt, ja se on minusta paennut. Minä kiusasin perkelettä, ja hän tuli luokseni. Jumalan minä olen yllyttänyt vihaan, ja Hän on hyljännyt minut. Olen paaduttanut sydämeni niin, ett'en enää voi katua.
Kristitty kysyi nyt Selittäjältä: "Eikös moisella miehellä sitten mitään toivoa ole?"
"Kysy häneltä", vastasi Selittäjä.
"Kysykää, herra, te häneltä, olkaa hyvä", virkkoi Kristitty.
Selittäjä:: Eikö sinulla ole mitään toivoa? Pitääkö sinun yhä olla suljettuna tuohon epätoivon rautaiseen häkkiin?
Mies: Ei toivoa pienintäkään.
Selittäjä:: Kuinka? Onhan Sen Siunatun Poika täynnä armahtavaisuutta.
Mies: Minä olen Hänet itselleni toistamiseen ristiinnaulinnut. Minä olen ylönkatsonut Häntä; minä olen Hänen vanhurskautensa ylönkatsonut; minä olen Hänen verensä saastuttanut ja Armon Henkeä pilkannut. Senvuoksi olen itseni sulkenut pois kaikista lupauksista. Nyt ei minulla enää ole jäljellä mitään muuta kuin uhkaukset, kauheat uhkaukset, pelottavat uhkaukset varmasta turmiosta ja tulen kiivaudesta, joka minut on syöpä, niinkuin vastahakoisen. [Hebr. 6: 6, Luuk. 19: 14, Hebr. 10: 28, 29]
Selittäjä:: Mutta mikä saattoi sinut joutumaan tähän tilaan?
Mies: Himot, huvitukset ja maalliset edut, joitten nautinnosta ennustelin itselleni niin paljon mielihyvää, mutta nyt ne minua kukin kohdastansa polttavaisena matona purevat ja kalvavat.
Selittäjä:: Mutta etkös enää voi katua ja kääntyä?
Mies: Jumala on minulta katumuksen kieltänyt. Hänen Sanansa ei anna minulle rohkeutta uskomaan. Hän itse on sulkenut minut tähän rautaiseen häkkiin. Ei kenkään maailmassa voi minua täältä päästää. O iäisyys! iäisyys! Kuinka voinenkaan kestää sitä kurjuutta, mikä minua iäisyydessä kohtaa?
Selittäjä sanoi nyt Kristitylle: "Paina mieleesi tämän miehen kurja tila, ja olkoon sinulle siinä alituinen varoitus."
Kristitty: Kyllä; kauheata tämä vaan on. Jumala auttakoon minua valvomaan ja valppaana pysymään kuin myös rukoilemaan, että voisin välttää kaiken sen, mikä tämän miehen on niin viheliäiseksi tehnyt. Herra, eikö jo ole aika minun lähteä jatkamaan matkaani?
Selittäjä:: Viivy hetkinen, kunnes vielä olen näyttänyt sinulle yhden asian. Sitten saat lähteä matkaasi jatkamaan.
Hän otti Kristittyä kädestä taas ja saattoi hänet huoneesen, missä muuan mies oli nousemassa vuoteeltaan. Saatuaan puvun yllensä, hän alkoi vavista ja väristä. Silloin kysyi Kristitty: "Miksikä tuo mies tuolla lailla vapisee?" Selittäjä käski miehen ilmoittamaan Kristitylle syyn siihen, ja näin hän alkoi puhua:
SELITTÄJÄN TALOSSA. UNI.
"Tänä yönä minä näin maatessani unen: Katso, taivas pimeni kokonaan, ukkonen jyrisi, ja salamat leimahtelivat hirmuisesti, niin että kuolemantuska minut käsitti. Minä katsahdin ylös ja näin pilvien kiitävän tavatonta vauhtia. Senjälkeen minä kuulin kovan pasunan-äänen, ja näin miehen istuvan pilven reunalla, taivasten tuhatlukuiset joukot ympärillänsä. He olivat kaikki tulen liekeissä, ja taivaatkin olivat yhtenä tulenleimuna. Ja minä kuulin äänen sanovan: 'Nouskaat, te kuolleet, ja tulkaat tuomiolle!' Silloin kalliot halkeilivat, haudat aukenivat, ja kuolleet, jotka niissä olivat, tulivat esiin. Muutamat heistä olivat hyvin iloisia ja katsoivat ylös; muutamat koettivat lymytä vuorten alle. Sitten minä näin pilvellä istuvan miehen aukaisevan kirjan ja käskevän maaaliman astua lähemmäs. Mutta koska suuri tulen voima leimusi hänen edellänsä, niin jäi sovelias tila hänen ja heidän välillensä niinkuin tuomarin ja vankien välillä lakituvassa. Minä kuulin myös huudettavan niille, jotka pilvellä istujan ympärillä olivat: 'Kootkaat yhteen ohdakkeet, ruumenet ja oljet ja viskatkaat ne palavaan järveen!' Samassa aukeni pohjaton kuilu aivan lähelläni, ja sen kidasta syöksyi sakea savu ja tulisia kekäleitä kauhealla räiskinällä. Samoille miehille sanottiin myös: 'Kootkaat minun nisuni aittaan!' Silloin minä näin, että monet temmattiin ylös ja vietiin pilviin; mutta minä jäin jäljelle. Minä koetin lymytä minäkin, mutta en voinut, sillä se, joka pilvellä istui, katsoi lakkaamatta minuun; minun syntini muistuivat nyt mieleeni, ja omatuntoni kantoi minun päälleni joka taholta. Siihen minä heräsin." [1 Kor. 15: 52, 1 Tess. 4: 16, Jud. 14, Joh. 5: 28, 2 Tess 1: 8, Ilm. 20: 12-14, Jes. 26: 21, Mik. 7: 16,17, Ps. 50: 1-3, Dan. 7: 9,10, Mal. 3: 2,3, Mat. 3: 12, Mat 13: 30, Mal. 4: 1, Luk. 3: 17, 1 Tess. 4: 16, 17, Rom. 2: 14 seur.]
Kristitty: Miksi te niin kovasti säikähditte tätä näkyä?
Mies: Minä ajattelin: nyt on tuomiopäivä tullut, ja minähän en ole vielä valmis. Sitä minä sentään pahimmin säikähdin, kun enkelit veivät joitakuita ylös, mutta minut jättivät. Helvetin kuilu avasi myös kitansa minun lähelläni. Omatuntokin vaivasi minua, ja minusta tuntui kuin Tuomarin katse vihaa täynnä, olisi yhtä mittaa ollut kiinnitetty minuun.
Selittäjä kysyi sitten Kristityltä: "Oletkos nyt punninnut näitä asioita?"
Kristitty: Olen, ja ne ovat herättäneet minussa sekä toivoa että pelkoa.
Selittäjä:: Kätke sitten nämä kaikki sydämeesi, jotta ne olisivat tutkaimena sinun sivussasi, ajamassa sinua sille tielle, jota sinun käydä pitää.
Ja Kristitty rupesi vyöttämään kupeitansa ja hankkimaan matkalle.
Silloin sanoi Selittäjä: "Lohduttaja olkoon alati sinun kanssasi,
Kristitty hyvä, auttamassa sinua sillä tiellä, joka Kaupunkiin vie."
Kristitty läksi vaeltamaan, sanoen:
Mont' asiaa oon verratonta nähnyt,
Suloista, katkeraa, mi lujaks' tehnyt
On minut alkamissan' aikeissain.
Suo, ettän muistelen niit', oivaltain,
Miks' näytettiin ne minulle. Ja siitä
Sä, sydän, Selittäjää aina kiitä.
Nyt minä näin unessani, että se vallantie, jota myöten Kristityn oli kulkeminen, oli kummaltakin puolen varustettu muurilla, nimeltä Varjellus. Tätä tietä läksi nyt Kristitty taakkoinensa rientämään, mutta ei se kulku kuitenkaan suuria vaikeuksia vailla ollut, seljässä kun oli tuo raskas kantamus. [Jes. 26: 1; 35: 8; 4: 6]
TAAKKA PUTOAA HARTEILTA. TYHMÄ, LAISKA JA PÖYHKEÄ.
Saapui hän tuosta sitten vähäiselle mäentörmälle. Siinä seisoi risti, ja hiukan taampana, mäen alla, oli hauta. Silloin minä näin, että samassa kuin Kristitty oli tullut ylös ristin juurelle, samassa kirposi taakka hänen harteiltansa, putosi maahan ja läksi vierimään, kunnes joutui haudan partaalle ja putosi siihen. Sen koommin en sitä enää nähnyt.
Silloin Kristitty ihastui ikihyväksi ja sanoi hilpein mielin: "Hän on tuskillansa minulle levon antanut ja kuolemallansa elämän." Siihen hän sitten hetkiseksi pysähtyi katselemaan ja ihmettelemään, sillä kovin kävi hänen kummaksensa se, että katsaus ristiin oli päästänyt hänet hänen taakastansa. Hän katseli katselemistaan, kunnes lähteistä hänen päässänsä alkoi vettä vuotaa poskille. Siinä hänen katsellessaan ja itkiessään, katso, kolme loistavaa olentoa lähestyi häntä, näin tervehtien: "Rauha olkoon sinulle!" Senjälkeen sanoi ensimmäinen: "Sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi." Toinen riisui ryysyt hänen yltään ja puki hänet juhlavaatteisin. Kolmas pani merkin hänen otsaansa ja antoi hänelle sinetillä varustetun kirjoituksen, johon hänen piti katsoa kulkiessaan, ja joka hänen tuli antaa sisään Taivaan Portilla. Sitten he poistuivat. [Sak. 12: 10, Ef. 1: 3]
Kristitty hyppäsi kolmasti ilosta ja läksi kulkemaan, laulaen:
Ma kaukaa kuljin, synnit taakkanain,
Ei kenkään voinut poistaa pelkoain.
Sain tänne. Paikka verraton on tää!
Alkaisko autuus mulle siinnältää?
Sitehet ratkesko jo raastavat?
Ja taakastaanko pääs' jo hartiat?
Siunattu risti!-hauta! Kolmasti
Siunattu Hän, kuin kantoi häpeäni!
Senjälkeen minä näin unessani hänen kulkevan eteenpäin, kunnes hän tuli erääsen laaksoon. Siellä hän huomasi vähän matkan päässä, tien-ohessa, kolme miestä. He makasivat syvässä unessa, kahleet jaloissa. Ensimmäinen oli nimeltänsä Tyhmä, toinen Laiska, kolmas Pöyhkeä.
Nähdessään heidät tuossa tilassa, astui Kristitty heidän luoksensa, toivoen saavansa heidät kenties hereille, ja huusi: "Te olette niitten kaltaiset, jotka makaavat ylhäällä haahden pielen päässä; allanne on kuollut meri ja kuilu, jossa ei pohjaa ole. Herätkäät siis ja tulkaat tänne. Jos vaan tahdotte, niin minä päästän teidät kahleistanne." [Sananl. 23: 34]
Ja hän sanoi heille vielä: "Jos se, joka kulkee ympäri kuin kiljuva jalopeura, teidät saavuttaa, niin te joudutte hänen hampaittensa saaliiksi." He katsahtivat häneen ja rupesivat vastaamaan kukin kohdastansa. Tyhmä sanoi: "En minä mitään vaaraa näe." Laiska sanoi: "Vielä pikkuruisen unta." Pöyhkeä sanoi: "Mies se, joka paikkansa pitää." Ja he panivat maata jälleen, mutta Kristitty jatkoi matkaansa. [1 Piet. 5: 3]
KRISTITTY KOHTAA MUODON MIEHEN JA TEKOPYHÄN.
Murhemielin hän mietti nyt, mitenkä ihminen noin suuressa vaarassa saattaa olla niin väliä pitämätön, vaikka toinen ystävällisesti tarjoaa hänelle apuansa. Hänhän oli herättänyt heidät, varoittanut heitä ja tarjoutunut päästämään heidät kahleistakin irti. Tätä murehtiessaan, hän huomasi, kuinka kaksi miestä tulla heilahti muurin yli, vasemmalta puolen kaitaa tietä. He kiiruhtivat hänen luokseen. Toinen heistä oli nimeltään Muodon mies, toinen Tekopyhä. He astuivat, niinkuin sanoin, Kristityn luokse, joka alkoi puhella heidän kanssaan.
Kristitty: Mistä matka, hyvät herrat, ja minne?
Muodon mies ja Tekopyhä: Me olemme Turhan Kunnian maasta kotoisin ja nyt matkalla Sionin vuorelle mainetta hankkimaan.
Kristitty: Miksikäs ette tulleet sisään portista, joka on tämän tien päässä? Ettekös tiedä, mitä kirjoitettu on: joka ei ovesta mene sisälle, vaan astuu siihen muualta, se on varas ja ryöväri? [Joh. 10: 1]
Muodon mies ja Tekopyhä sanoivat, että kaikki heidän puolellaan pitävät portin kautta käymistä kiertotienä, jonka vuoksi heillä on tapana ottaa oikoseen ja kiivetä muurin yli, niinkuin he juuri tekivätkin.
Kristitty: Mutta eikös sitä pidetä rikoksena sitä Herraa vastaan, jonka kaupunkiin me olemme matkalla, ja Hänen ilmoitetun tahtonsa loukkaamisena?
Muodon mies ja Tekopyhä sanoivat siihen, ett'ei Kristityn tarvitse tällä asialla päätänsä vaivata. Heillä on menettelyynsä vanha tapa puolellaan, ja jos tarvis vaatii, niin he voivat näyttää toteenkin, että sellainen on ollut laita jo tuhatkunnan vuotta.
Kristitty: Mutta kestääkö teidän tekonne Lain tutkintoa?
Muodon mies ja Tekopyhä sanoivat hänelle, että koska kerran tapa on ollut käytännössä niinkin kauan kuin toista tuhatta vuotta, niin saa se epäilemättä nyt jo lain arvon jokaisen puolueettoman tuomarin silmissä. "Ja sitä paitsi", arvelivat he, "jos kerran tielle pääsee, niin mitäs sillä on väliä, miten siihen pääsee? Tiellä ollaan kuin ollaankin, ja sillä hyvä. Tiellä sinä olet vasta sinäkin, joka näyt tulleen portin kautta, ja tiellä mekin olemme, jotka hyppäsimme muurin yli. Mitäs sinun tilasi on parempi kuin meidänkään?"
Kristitty: Minä noudatan tielläni Mestarini ohjeita, te omia mitättömiä luulottelujanne. Varkaina teitä tämän tien Herra nyt jo pitää. Siksipä epäilen, tokko teidät matkan päässä uskollisiksi miehiksi havaittanee. Omin päin te tulitte sisään, ilman Hänen johtoansa, ja omin päin te lähdette poiskin, ilman Hänen armoansa.
MUODON MIES JA TEKOPYHÄ.
Siihen he eivät paljoa vastanneet; käskiväthän vaan hänen pitämään huolta itsestänsä. Sitten minä näin heidän lähtevän kulkemaan, tietänsä kunkin, sen enempää toisistansa välittämättä. Sen verran nuo kaksi miestä vaan Kristitylle sanoivat, että kyllä he luulevat noudattavansa lakia ja sääntöjä yhtä tunnollisesti kuin hänkin. "Emmekä siis ymmärrä", sanoivat he, "minkä puolesta sinä olet toisenlainen kuin mekään, ellethän tuohon nuttuusi nähden, jonka kaiketikin joku naapureistasi sinulle antoi, alastomuutesi häpeätä peittääksesi."
Kristitty: Laki ja säännöt eivät teitä pelasta, kosk'ette oven kautta sisälle käyneet. Mitä taas nuttuuni tulee, niin sen minä sain sen paikan Herralta, johon matkalla olen, ja sain, niinkuin sanoitte, alastomuuttani peittääkseni. Ja minä kannan sitä merkkinä hänen suosiostansa minua kohtaan, sillä ennen ei ollut ylläni kuin ryysyjä vain. Ja sitä paitsi, tällä tapaa minä itseäni matkalla lohduttelen: kaupungin portille tullessani, on Herra minut otolliseksi katsova, koskapa Hänen nuttunsa on minun ylläni, se nuttu, jonka Hän itse antoi minulle sinä päivänä, jolloin Hän ryysyt minun päältäni riisui. Lisäksi on minulla vielä merkki otsassani, jota te kukaties ette ole huomanneet, mutta jonka muuan Herrani läheisimmistä uskotuista siihen painoi sinä päivänä, jolloin taakka harteiltani putosi. Kerronpa vielä, että minulle annettiin sinetillä varustettu kirjoitus, jota minun piti lohdutuksekseni lukea, tietä kulkiessani. Ja se minun käskettiin näyttää Taivaan portilla, jolloin minutkin sisälle päästetään. Kaikki tämä, pelkään mä, puuttuu teiltä ja puuttuu siitä syystä, ett'ette ole portin kautta tielle käyneet. [Gal. 2: 16]
Tähän he eivät mitäkään vastanneet. He vain katsahtivat toisiinsa ja nauroivat.
KRISTITTY VASTUKSIEN MÄELLÄ.
Sitten minä näin heidän kaikkien lähtevän liikkeelle. Kristitty se vaan astui edellä eikä enää puhellut muuta kuin itsekseen, väliin huokaillen, väliin lohdullisesti. Usein hän myös luki kirjoitusta, jonka yksi noista loistavista olennoista oli hänelle antanut, ja se virkisti häntä.
Minä näin sitten heidän kaikkien kulkevan, kunnes saapuivat Vastuksien mäen alle, jossa oli lähde. Samassa paikassa oli myös kaksi muuta tietä, paitsi sitä, joka tuli suoraan portilta päin: toinen läksi kiertämään mäkeä vasemmalta, toinen oikealta. Kaita tie kulki suoraan mäelle. Sen rinnettä nouseminen on nimeltänsä Vastus.
Kristitty astui lähteen luo, joi siitä virkistykseksensä ja läksi sitten nousemaan ylös mäkeä, sanoen [Jes. 49: 10]:
Mäen jyrkänkin yl' aion käydä tän,
Vaikk' ois se vastuksia täynnähän.
Tää tie se elämän on tie, sen näin;
Siis, sydän, mielin rohkein rientämään!
Tie suora paremp' on, jos vaikeekin,
Kuin kiertotie, mi viepi vaivoihin.
Nuo toiset kaksi tulivat mäen alle hekin, mutta nähtyänsä mäen olevan jyrkän ja korkean ja huomattuansa siellä kaksi muutakin tietä sekä arvellen näitten varmaankin mäen toisella puolella jälleen yhtyvän siihen tiehen, jota Kristittykin oli lähtenyt astumaan, päättivät he poiketa näille teille. Toinen näistä teistä oli nimeltään Vaara, toinen Turmio. Ja niinpä heistä toinen kääntyi Vaaran tielle, joka vei suurelle salolle; toinen kääntyi suoraa päätä Turmion tielle, ja se vei hänet avaralle kedolle, joka oli täynnä synkkiä vuoria. Siellä hän kompastui ja lankesi eikä sen koommin enää noussutkaan.
KRISTITTY NUKAHTAA.
Käännyin sitten katsomaan Kristittyä, nähdäkseni hänen kulkuansa vuorelle, ja huomasin, kuinka hänen juoksunsa hiljeni astunnaksi, ja astunta muuttui nelin kontin kapuamiseksi, rinne kun oli ylen jyrkkä. Puolitiessä kukkulata seisoi ihana lehtimaja, jonka mäen Herra oli rakentanut väsyneitten matkamiesten virkistykseksi. Siihen Kristitty astuikin ja istahti sinne lepäämään. Sitten hän otti kirjoituksen povestansa ja luki sitä lohdutuksekseen. Siinä hän myöskin alkoi uudestaan tarkastella nuttuansa eli pukuansa, jonka hän oli saanut, ristin juurella seisoessaan. Hetken aikaa hän tuossa mieltänsä hyvitteli, torkahti sitten ja vaipui vihdoin syvään uneen. Tämä se pidätti häntä lehtimajassa niin kauan, että jo melkein yö oli käsissä, ja siinä häneltä kirjoituskin kädestä kirposi. Hänen tuossa maatessansa, joku astui hänen luokseen ja herätti hänet, sanoen: "Mene, laiska, muurahaisen tykö; katso hänen menoansa ja opi!" Kristitty kavahti pystyyn, läksi matkalle jälleen ja kulki kiiruusti, kunnes saapui mäen kukkulalle. [Sananl. 6:6.]
Sinne päästyänsä, hän näki kaksi miestä juoksujalassa joutuisasti rientävän häntä kohti. Toisen nimi oli Arka ja toisen Epäileväinen. Kristitty sanoi heille: "Mitäs nyt, hyvät herrat! Väärää tietähän te juoksette!"
Arka vastaten sanoi heidän olleen matkalla Sionin kaupunkiin ja saapuneen tähän vastuksien paikkaan, "mutta", sanoi hän, "mitä kauemmas tästä kulkee, sitä enemmän on vaaroja vastassa; ja siksi me käännyimme ja olemme palajamassa takaisin".
"Niin", sanoi Epäileväinen, "aivan tuossa lähellä, tien varrella on pari jalopeuraa (maannevatko ne vai valvonevat, emme tiedä). Jos olisimme niiden saavutettaviin joutuneet, niin varmaankin ne olisivat repineet meidät palasiksi; muutahan emme osanneet luulla."
Kristitty: Johan te minut pelotatte kokonaan, mutta minnekäs minä pakenen, päästäkseni turvaan? Jos palajan kotiseutuuni, jota tuli uhkaa ja tulikivi, niin hukka minut siellä tietenkin perii. Jos Taivaalliseen Kaupunkiin pääsen, niin siellä minä turvan saan, sen tiedän varmaan. Täytyy yrittää. Mennä takaisin — se on mennä surman suuhun; mennä eteenpäin — se tietää tosin kuoleman pelkoa, mutta sen toisella puolella myös iankaikkista elämää. Eteenpäin lähden kuin lähdenkin.
Arka ja Epäileväinen juoksivat alas mäkeä. Kristitty kulki tietänsä.
Miettiessään siinä sitten, mitä nuo miehet olivat sanoneet, tapasi hän kirjoitusta povestansa, lukeakseen siitä lohdutusta, mutta sitäpä ei siinä enää ollutkaan. Silloin joutui Kristitty kovaan tuskaan eikä tiennyt, mitä tehdä, sillä nythän häneltä puuttui se, joka tavallisesti hänen mieltänsä rohkaisi, ja joka oli oleva hänelle pääsykirjana Taivaalliseen Kaupunkiin. Siksipä hän oli aivan hämillänsä ja neuvotonna. Vihdoinkin johtui hänen mieleensä, että hänhän oli nukkunut lehtimajaan mäen rinteellä. Hän lankesi polvilleen ja rukoili Jumalalta anteeksi tätä mieletöntä tekoansa. Senjälkeen hän palasi kirjoitustaan etsimään.
KOLMASTI SAMOJA JÄLKIÄ.
Mutta ken kykenee kyllin selvästi kuvailemaan sitä, tuskaa, jota Kristitty sydämessään tunsi koko tämän palausmatkansa aikana! Vuoroin hän huokaili, vuoroin hän itki, tuon tuostakin nuhdellen itseänsä siitä, että oli, mielettömästi kyllä, uneen uupunut siinä paikassa, joka oli rakennettu sitä varten vain, että hän siinä hiukan levähtäisi vaivoistansa. Ja niin hän astui takaisin päin, huolellisesti katsellen koko ajan puoleen ja toiseen, eikö missä näkisi kirjoitusta, josta hänelle niin monasti oli ollut lohdutusta matkallansa. Hän kulki, kunnes taaskin tuli näkyviin se lehtimaja, missä hän oli istunut ja maannut. Mutta tuo näky se vaan enensi hänen tuskaansa, se kun uudestaan johdatti hänen mieleensä hänen nukkumisensa rikoksen. Hän vaelsi edelleen, vaikeroiden syntistä untansa, sanoen: "Voi minua, miestä viheliäistä, joka päiväs-aikana makasin, joka kesken vastuksia makasin! Kuinka saatoinkaan lihaani hyvitellä siihen määrin, että soin sille lepoa siinä majassa, jonka mäen Herra on rakentanut ainoastaan matkamiesten hengen virvoitukseksi! Kuinka monta askelta olenkaan turhaan astunut! (Samoin kävi Israelin lastenkin heidän syntiensä tähden: heidät lähetettiin takaisin Punaisen Meren rannoille). Minun pitää tuskalla astua ne askeleet, jotka olisin voinut ilolla kulkea, ellei tuota syntistä unta olisi ollut. Kuinka etäälle olisin tällä välin ennättänytkään! Kolmasti minun pitää kulkeman samoja jälkiä, vaikka olisin ne yhdellä kertaa voinut käydä. Ja nyt minut jo pian yö yllättää, sillä päivä on jo melkein lopussa. Voi ett'en olisi maannut!" [Ilm. 2: 5, 1 Tess. 5: 6]
Tällä välin hän oli jälleen saapunut lehtimajaan. Hän istahti ja rupesi itkemään, mutta vihdoin hän sattui murhemielin katsahtamaan lavitsan alle, ja siellähän se kirjoitus olikin. Vavisten hän sieppasi sen ylös ja pisti poveensa. Ja ken voi kuvailla miehen riemua, kun hän oli kirjoituksensa jälleen saanut! Siinähän hänen elämänsä kantakirja ja hänen pääsykirjansa kaivattuun satamaan. Niinpä hän kätki sen povellensa, kiitti Jumalaa, joka oli ohjannut hänen silmänsä huomaamaan sen, ja läksi sitten, ilokyyneleitä vuodattaen, jälleen vaeltamaan tietänsä.
Ja kuinka olikaan nyt keveätä hänen kulkunsa mäelle!
Ennenkuin hän pääsi mäen kukkulalle, meni aurinko mailleen hänen nähtensä. Tämä saattoi hänet toistamiseen miettimään, kuinka mieletöntä hänen nukahtamisensa oli ollut, ja silloin hän alkoi taaskin surkutella omaa itseänsä: "Voi sinuasi, sinä syntinen uni! Sinun tähtesi oli vähällä yö minut matkallani yllättää! Minun täytyy kulkea päivänvaloa vailla; pimeys peittää polvun mun jalkaini alla, ja minun täytyy kuulla petojen karjuntaa syntisen uneni tähden!"
Samalla muistui hänen mieleensä myös, mitä Epäileväinen ja Arka olivat kertoneet säikäyksestänsä, jalopeuroja nähdessään.
Silloin puheli Kristitty itseksensä: "Nuo pedot vaanivat yöllä saalistansa, ja jos he pimeässä minut kohtaavat, niin mitenkä minä heistä pääsen? Mitä minä teen, jott'eivät mua palasiksi revi?"
KRISTITTY KOMEAN LINNAN EDUSTALLA.
Hän kulki tuosta edelleen, mutta, valitellessaan äsköistä kovan onnen erehdystä, hän nosti silmänsä, ja, katso, aivan vallantien varrella hänen edessänsä seisoi upea linna, nimeltä Komea.
Niinpä näin minä unessani hänen jouduttavan askeleitaan, saadakseen, jos mahdollista, yösijaa linnassa. Ennen pitkää hän astui hyvin kapealle tielle, jota vielä oli lähes neljännes virstaa portinvartijan majalle. Tähystellen siinä hyvin tarkasti eteensä, hän huomasi tiellä, kaksi jalopeuraa.
KRISTITTY PYRKII YÖKSI KOMEAAN LINNAAN.
"Tuossahan ne on", ajatteli hän, "ne vaarat, jotka Aran ja Epäileväisen pakottivat kääntymään takaisin." (Jalopeurat olivat kytketyt kahleisin, mutta sitä hän ei nähnyt). Häntä alkoi hirvittää, ja hän aikoi kääntyä takaisin hänkin, sillä — ajatteli hän — surman suuhunhan tässä muutoin joutuu kuin joutuukin. Mutta koska portinvartija, nimeltänsä Valpas, huomasi Kristityn pysähtyneen, valmiina palajamaan takaisin, huusi hän hänelle:
"Senkö verran sinussa onkin voimaa? Älä jalopeuroja pelkää, sillä ne ovat kahleissa. Ne on pantu uskon koettelemiseksi sellaisissa, joissa uskoa on, ja sellaisten ilmisaamiseksi, joissa ei uskoa ole. Pysyttele keskellä tietä, niin ei sinulle mitään pahaa tapahdu." [Mark. 4:40]
Minä näin hänen sitten kulkevan pelvosta vavisten, mutta tarkoin noudattaen portinvartijan neuvoa. Hän kuuli jalopeurain kiljuvan, mutta mitään pahaa ne eivät hänelle tehneet. Hän paukutti ilosta käsiänsä ja astui edelleen, kunnes saapui portille, missä portinvartija oli.
Silloin sanoi Kristitty portinvartijalle:
"Herra, mikä talo tämä on, ja saako tässä yösijaa?"
Portinvartija vastasi:
"Tämän talon on mäen Herra rakentanut matkamiesten suojaksi ja leposijaksi."
Portinvartija kysyi, mistä hän on, ja minne hänellä matka.
Kristitty: Tulen Turmion kaupungista ja olen matkalla Sionin vuorelle, mutta koska aurinko on jo mailleen mennyt, niin tahtoisin olla yötä tässä, jos saan.
Portinvartija: Mikä teidän nimenne?
Kristitty: Nimeni on nyt Kristitty, mutta ennen se oli Armoa vailla. Minä olen Jafetin sukua, jonka Jumala on sallinut asua Semin majoissa. [1 Mos. 9: 27]