Juikurinen (Harmissaan.) Siitähän se taisi viskata tähän nyt koetuskiven… siitä Matikaisesta.
Mikko Siunattu (Istahtaa kirvestänsä hiomaan.) No, mutta hänellähän… Matikaisella, hänellähän on siellä Kerimäellä jo niin kuin perheen alku… (Ottaa sieran.) Sen ukko Sinkkosen tytön, sen Kaisa Josefiinan kanssa hänelle on tulossa jo niin kuin tää… kuin häntä sanoisi… tää esikoinen… niin sinä, ota sinä ja… (sylkäisee sieraan) ota ja toimita Kaisa Josefiina tänne… saunalämpimisiä Matikaiselle tuomaan, toimita tänne Kaisa, niin (hioo) niin ei hän, Matikainen… ei hän silloin niin kuin nai.
Juikurinen (Hyvillään.) Ka, sitäpä tässä minäkin jo arvelin, jotta jos tuota lähettäisi vaikka tään mustalaisen akan viemään terveiset Kerimäelle, jotta nyt tulkoon Sinkkosen tyttö lapsineen sillä lemmon kyydillä, tahi muutoin on Matikainen kirkon kytkyellä köytetty toiseen akkaan, (tarkastelee vuoltavaansa.)
Mikko Siunattu (Vilkkaasti.) Tee, veikkonen, niin… tee, veikkonen! (Tarkastaa kirvesterää.) Meidän, veikkonen… (sylkäsee sieraan.) Meidän, veli hyvä, pitää osata kerimäkiläisten synnit kääntää parhain päin… niin jotta hänestä on, tästä lähimäisen synnistä… on meille niin kuin hyötyä… (Koettaa kirvesterän terävyyttä.) Niin jotta, veikkonen… jokohan tuo pystyisi kirves… jotta veikkonen, ollapa vaan Kerimäellä enemmän sitä syntiä… (Lopettaa hiomisen.) Ollapa… ollapa vain syntiä Kerimäellä… tämän Matikaisenkin laskuun ollapa, tarkotan.
Juikurinen (Tarkastaa vuoltavaansa.) Ka, eipä tässä nyt usko ilman
Matikaisen syntiä auttaisi. (Viisaasti) Mutta tehdä mojautan minä sille
Matikaiselle tällä kissanhäntäkartulla toisenkin jutkun. (Näyttää)
Katsohan, miten nuljakaksi siitä on vuoltu Matikaisen pää.
Mikko Siunattu (Myöntelee.) Niin on, veikkonen… Ei siinä käsi kauvan kestä… Varsinkin jos… (kiirehtii kaivamaan konttiaan) annahan kun minä annan… varsinkin jos voitelet niljakaksi tällä… (Aukoo kääröä.) Tää auttaa kaikissa… vaikka autuuden asiassa auttaa tää… Tää kun on sitä… itseään sitä sianrasvaa. Voitele, veikkonen, hänellä… voitele… voitele, veli. (Puuhailee konttiaan naulaan pannen) Tää Matikainen… tää, ruoja, kuuluukin hierovan ja varustavan sinulle tappelua… tahi niin kuin selkäsaunaa kuuluu varustelevan sinulle tästä Liisasta… tästä Mamman Liisasta.
Juikurinen (Voitelee palikan liukkaaksi.) Ka, jos häntä holvaisi. (Voitelee.) Jos… jos tuon vielä rasvaisi niljakaksi… Kun hän tähän rakkauden asiaan on heittänyt pukinsorkan, niin antaa hänen nyt sotia salajuonta vastaan aina kissanhännästä lähtien.
Mikko Siunattu (Yrittää.) No… no… ka, tuolta hän tuleekin…
Miihkuli (Saapuu Matikaisen kanssa.) Terve teille… Kuinka voitte, veljet? Kuta kuuluu, veljet?
Mikko Siunattu. Ka, ei mitään enempää!… Miten vain itse? Miten… miten vain itse?
Miihkuli. Ka, ei enempää… ei myös vähempää. (Levittää käsiään.) Kaupat huonosti menneet (levittää.) Rahaa ei ole (punaltaa päätä.) Ei niin mitä ei ole (huitasee.) Ei niin mitä.
Matikainen (Jäljitellen.) Ei niin mitä ei ole! (Huitasee ja nauraa.)
Juikurinen (Hymyillen. Kavalasti.) Mutta onhan se toki tämä Matikainen vahva kissanhännän vetäjä… Niin jotta eikö koetettaisi… tällä? (Ojentaa karttua.)
Matikainen. No, jos vain karttu kestää, niin… (sylkäsee kämmeneensä ja tarttuu karttuun) niin kyllä tämä poika… Nohan! (Vetävät.) Elä sinä vain kierrä.
Juikurinen. Eihän sitä meidän maassa koiruutta ja petosta opita opettamallakaan. (Vetävät.)
Miihkuli (Innostuneena.) Vot… vot… vot!
Matikainen. Annahan kun minä saan jalansijaa. (Polkee lattiaa kantapäällään.) Nyt. (Vetää irvillä ikenin.) Nyt sitä koitetaan. (Nojallaan.) Nyt, Juikurinen! (Juikurinen päästää äkkiä kartun irti, niin että Matikainen lentää selälleen) Perrr!
Miihkuli (Viheltää ihmeissänsä.)
Juikurinen (Hymyillen, kuin viattomasti kehuen.) Sinä olet, näyt, voka vetämään.
Matikainen (Raivoissaan.) Saatana kun tuolla kartulla vetäisen kuonoosi, niin et siinä ennätä enää syntejäsi katua. (Miihkuli hätäilee, hommailee.)
Juikurinen (Uhitellen) Elä vetäise!… Se on vieras karttu ja vieras naama!
Matikainen. Paholaisen makkara! (Potkaisee jalkaan.)
Juikurinen (Tarraa käsiksi.) Elä potki, kuule… tahi tässä nousee nyt ryty. (Painivat vimmatusti.) Sinä naisten viettelijä! (Ähkivät.)
Matikainen. Vaikka henki menisi! (Vääntävät raivostuneina.)
Miihkuli (Matikaista neuvoa häärien.) Pane polvikoukkua… näin… näin! (Näyttää itsekseen.)
Mikko Siunattu (Estellen.) Elä… elä auta, Miihkuli… Anna Herran auttaa, hän on viisas. Anna… anna Herran ratkaista riita!
Juikurinen (Ähkien.) Vaikka pää… tahi henki! (kaatuvat ja painivat pitkällään kiereksien.)
Matikainen (Puhkuen uhkaillen.) Sittepähän on piru!
Jorkka (Saapuu.) E-hei!… No siitä muonasta minä pitäisin, jos olisi puukko särpimenä! (Painijat eroavat, etsivät hattunsa ja puistelevat niitä housuihinsa.) Enempi vain sitä lajia!
Juikurinen. Saakeli!
Jorkka. Ja akoistako miehet tappelivat?… Vai? (Nauraa.)
Juikurinen (Matikaiselle, vihaisesti muljauttaen.) Vielä se nähdään… Nähdään se vielä, kenen karttu se kuorensa pitää. (Panee hatun päähänsä.)
Matikainen (Uhaten) Nähdään sitä vielä, kunhan se päivä tulee, jolloin näet, että minä se olen kvartesmanni! (Sieppaa kartun.) Ja sillä kartulla et enää ihmisiä petä. (Ärsyttää) Ä-häh! Tartuppas nyt siihen… Tokko uskallat! (Poistuu)
Miihkuli (Punaltelee päätään kuin ymmällä, levittelee käsiään ja lyö niitä reisiinsä.) Mhyyh!… En ymmärrä… En niin mitä ymmärrä. Ei niin kuta ymmärrä. (Rautakanki soi ulkona.)
Jorkka. Litviikkikanki soi!… Nyt, pojat, rikastumaan! (Lähtee.)
Miihkuli (Kiirehtii, viinalaskuaan penkin alta laukkuunsa työntäen.) A vot todellakin… kanki todellakin… Vot rahaa miehille tulee…
Mikko Siunattu. Litviikkikankipahan soi… (Lähdön touhussa) Niin hän soi ihanasti ja kirkkaasti kuin enkelien laulu… tää litviikin kutsu… Tule, Juikurinen… tule, veikkonen… (mennessään) kun ruunu kutsuu.
Juikurinen (Muka leikkiä laskien) Ka, eipähän sitä tämmöisen enkelilaulun aikana kehtaa laiskakaan tätä sydäntään paaduttaa. (Menee.)
Miihkuli (Jouduttautuu, nostaa laukun selkäänsä.) Ja minä… Vot viinat myön… rahat kokoon ja viinat… ylen väkevät viinat myön… A vot! (Silja tulee ovessa vastaan kahvipannu kädessä. Tervehtii) A vot! (Pysähtyy. Maireasti) Ihana tyttö! Ylen olet ihana tyttö! (Heittää laukun maahan, lähennellen) Minä oikein kovasti rakastan sinua. (Heittää muiskun) Oikein rakastan sinua, tyttö. (Lähestyy.)
Silja (Uhkaa pannulla.) Tulehan siihen, niin saat! (Täyttää pannun nopeasti, korvossa pistäen.)
Miihkuli (Kaivelee taskuaan, hyvin imelästi.) Sormukset annan ihanat… rintaneulat annan… (lähestyy) kaikki annan… jos annat muiskun…
Silja (Uhkaavasti.) Elä tule, kuule!… Naimisissa oleva mies!
(Vetäytyy pois.)
Miihkuli. A mitä jos naimisissa, kun on muija Venäjällä… Silkkihuivit saat… jos kuin koreat silkkihuivit. (Heittää sormisuukon. Maireasti.) Nauhat ja kammat ostan… ja ylen hyvänä pidän… (lähestyy) ylen rakastan. (Lähestyy.)
Silja (Viskaa kahvipannusta vettä silmille.) Tuosta saat… hyvänä pitäjä! (Pakenee.)
Miihkuli (Kuivaa silmiänsä) Eh sinä!… Eh sinä syntinen himo, mihin saatat vanhan miehen… Mutta kuin tuossa voit, kun ei ole muija mukana! (Huitasee kädellään. Nostaa laukun selkäänsä.) Ah sinä himo! Kuin kauvan saat nyt, Miihkuli, katua… katua da paastota… da anteeks syntiä anoa… (Kuivaa kyyneltään.) Eh, sinä synti… Eh sinä viekas synti. (Yrittää lähteä.)
Jorkka (Tulee vastaan.) Nohan!
Miihkuli (Pelästyen, kierrellen.) Ka, ei niin mitä veli!… Siinä veli, miehet karttua vetivät, a minä sain vedet silmilleni. (Levittelee kuin ymmällä käsiänsä.) Ei ymmärrä… Ei niin mitä ymmärrä, veli! (Luikkii pois.)
Jorkka (Yksin oudostellen.) No, sekö teki miehen niin araksi… kun ei kauppojakaan enää hiero!
Mikko Siunattu (Saapuu.) No, nyt kun on tätä rahaa, niin… no nyt, Jorkka, ei puutu muuta kuin… kuin ijankaikkinen elämä… eli kuin sinä luulet, Jorkka? (Touhuaa.) Kuin, kuin arvelet, Jorkka?
Jorkka. Jaa… ettäkö?
Mikko Siunattu (Umpimähkään.) Ka, vaikka että… Hän, Miihkuli, tuo sieltä… viinaksia, tuo hän sieltä, Miihkuli. (Etsii astiaa.) Viinat… viinat tuo Miihkuli meille… ja meitä ei tää viina niin kuin… niin kuin pilaa. (Miihkuli palaa viinaleili kädessä, mukanansa toiset miehet, jotka haalivat astioita.)
Jorkka. Tähän, Miihkuli… jos vaikka puoli ryyppyä tähän.
Miihkuli (Kaataa Siunatun kuppiin viinaa.) Markka ryyppy. (Toiseen.)
Yksi markka kymmenen penniä ryyppy. (Siunattu ryyppää.)
Juikurinen (Ojentaa kuppia.) No, lirauta häntä sitte tuohonkin!
Miihkuli (Kaataa) Yksi markka kaksikymmentä penniä ryyppy…
Matikainen (Astioinensa.) No, jos sitte tuohonkin… löräyttäisi.
(Nauraa)
Miihkuli (Kaataa) Huokeata on viina… Markka neljäkymmentä ryyppy.
Yksi markka viisikymmentäpenniä ryyppy.
Jorkka (Saapuu ropeinensa.) No siihen myös täysi rove ja väkevää… niin että miehellä on mitä vastaan puoliaan pitää!
Miihkuli (Kaataen.) Ylen… ylen on huokeaa viina. Markka kuusikymmentä ryyppy. Ei ole kallista viina… rahat otamme litviikissä… Kaksi markkaa korkoineen ryyppy. (Pekka Polykarpus saapuu puolijuosten ojentaa astiaansa.) A vot Pekka Polykarpus. (Kaataa ropeeseen.) Puolitoista markkaa ryyppy.
Pekka Polykarpus. Häh?
Miihkuli (Huutaa korvaan.) Kaksi markkaa ryyppy!
Pekka Polykarpus. Mitä?
Miihkuli (Kovemmin) Kolme markkaa ryyppy!… Vot, Silja!
Silja (Saapuu kahvipaahdin kädessä, Miihkulille uhkaavasti.) Vieläkö tulet siinä… muiskuinesi!
Jorkka (Tarttuu tuppeensa.) Mitä? (Uhkaavasti) Muiskuako?
Miihkuli (Sotkien asiaa.) Ei niin mitään. (Äkkiä, tietämättömäksi tekeytyen) A mitä todellakin puhut, neito?… A vot, mitä puhut?
Silja (Nuhdellen.) Vanha ukonretale vielä.
Jorkka (On vetänyt puukkonsa, oikea polvi koholla, takoo polveen niin että puukon terä on pystyssä, uhkaillen.) Miihkuli!… Perr… rrrr… rrr (kääntää terän suoraan polveaan kohti.) Lyönkö minä jo näin päin?
Mamman Liisa (Saapuu valjaat olalla, hämmästyy ja kovenee oitis.) So… Sis-so… Mitä tämä on! (Kovenee ja levitteleikse kuten emäntä) Niin kuin sanottu, niin puukot pois… Sis-so!… Sillä niin se seisoo sanassakin, että sota ja puukot ja veriset vaatteet… ja että ne pitää hävittää… jo auran vantaiksi.
Jorkka (Pistää puukon tuppeen.) Mutta sen minä sinulle, Miihkuli, sanon, että jos vielä… niin siinä pitää olla sota ja veriset vaatteet…
Miihkuli (Asiaa sotkien hädissään.) Vaatteet, veli… vaatteet tarvitaan… kuusi markkaa metri, Miihkulilla on hyvää vaatetta… Viisi markkaa metri. (Pyyhkii pelon hikeä, itsekseen.) Eh sinä vanha himo!
Mamman Liisa (Siljalle.) Ja Silja!… Kahvin keittoon… Se mikä kuuluu hyvään menoon, niin se vain, ja muusta on pietti. (Silja lähtee.)
Matikainen. Juo nyt Liisakin vähän tästä ropeesta… tätä miestä väkevämpää. (Nauraa.)
Juikurinen (Ehättää väliin.) Olisihan tässä minunkin ropeessani. (Pisteliäästi.) Minun huulenihan tämä ei ole likaantunut toisen ämmän huulessa niin kuin (muljauttaa Matikaiseen) monen muun miehen huuli… (tarjoo rovetta) kun ei satu olemaan ihan yhden emännän mies. (Hymyilee) Niin että ryyppää pois, Liisa!
Mamman Liisa (Ottaa astian, Miihkuli varustautuu myymään lisää miehille, jotka nykien, viittoen ja supisten pyytävät.) No, se mikä Sanassa ja… mikä Kaanaan häissäkin, niin se tässäkin talossa. (Ryyppää) Hyh-hyh!… Olihan siinä sen "hyvän viinan" voima. (Miehet ovat ryypiksineet.) Ja nyt… (juominkia keskeyttäen) nyt on jo top… (Kuin leventelevä emäntä) Top viinalle tässä talossa. (Kovenee) So, Miihkuli! Tässä talossa ei ole Sodoma, että juovutaan… Ja jos joku tahtoo juovuksiin asti, niin se metsään… Sis-so!… Niin-kuin-niin!
Miihkuli (Ehättää lähtöä touhuten.) Metsään menemme… Menemme… kaikin menemme metsään… Sinne… sinne viemme viinat… Vot menemme metsään… vot!
Miehet (Sekaisin hälisten.) Sinne… Metsään… Sinne (menevät) menemme… sinne…
Miihkuli (Mennessään.) Menemme… menemme.,. veljet!
Mamman Liisa (Siljalle.) Ja nyt, Silja! Niin kuin sanottu! (Tarkastelee rautakankea.) Kestääköhän tuo kankipahuus. (Siljalle.) Niin kuin sanottu, niin keität kahvit ja viet miehille ennen kuin juovat rahansa viinaan, ja sanot, että jos ovat humalaisia, niin tämän talon ovi on kiini… (Pyörähtää) Niin-kuin-niin!… Minä vain pyörähdän vääntämässä pari kiveä tieltä syrjään. (Lähtee kanki olalla.) Linkun-lankun!
Silja (Panee pannun tulelle.) As kun tuokaan tuli ei kunnolla pala. (Puhaltaa lieteen) No… rupesipas toki palamaan. (Laulaa kahvia keittäessään.)
Sulle ma, kultani, kahvia keitän, vaikk' olet uskoton mulle. Toiveeni turhat ma tuulehen heitän ja ain' elän, armaani, sulle.
(Ottaa pannun, kaataa siitä hieman selvittääkseen pannun, kerraten)
Toiveeni turhat ma tuulehen heitän, ja ain' elän, armaani, sulle.
(Aikoo lähteä, pannu kädessä)
Jorkka (Saapuu, asettuu eteen.) Nyt, tyttö… nyt sitä puhutaan suu puhtaaksi rakkaudesta, vaikka taivas halkeaisi ja putoaisivat sarvet pirulta.
Silja (Terhistyy.) Luuletko sitte sinun kehumisesi pelottavan… pyh!
(Heilauttaa pannuaan)
Jorkka (Rivakasti) Jeekuti… Jeekuti! kun minä rakastan sinua, ja nyt se tulee se kosiminen ja kova ja aivan Härmän tavalla! (Käsi tupessa) Tohditkos sinä tyttö katsoa vaikka puukon terää? Häh?
Silja (Ynseäksi tekeytyen.) Ala mennä siitä… tahi! Luuletko, että en tohtisi… ja vaikka silmiin katsoa.
Jorkka. No niin, se piti oman kullan… Ja tahdotkos sinä, tyttö, tulla kullaksi tälle pojalle, jolla on puukko näin?
Silja. Pyh! (Pyörähtää) Kesytettäisiin ne nyt paremmatkin!
Jorkka. No sitte, Silja! Koska sinä et pelkää katsoa puukon terää, niin lyö kättä päälle, että rojahtaa, niin että on valmis naimiskauppa.
Silja (Pannu vasemmassa kädessä.) No… Jo oli menneeksi… (Lyö kättä.) Ei sitä ole surkeiltu suurempaakaan!
Jorkka. No niin sitä piti!… Ja sitte pusut sen päälle, sanoi Lapuan likka kihloistansa. (Suutelee.)
Silja. No vielä toiset, sanoi tään talon tyttö muiskuistansa. (Laskee pannun pois ja suutelee uudestaan.) Niin loppui se Liisa tädin "linkun-lankun." (Ottaa pannunsa.)
Jorkka. Niin loppui… Ja nyt! (Sieppaa Siljan syliinsä ja laulaa.)
Ja ennen minä luovun puukostani ennen kuin helluni heitän.
(Poistuu Silja sylissä.)
Silja (Jatkaa poistuessa.)
Ja tule sinä, kultani, tule sinä meille, niin kahvit minä sinulle keitän!
Mikko Siunattu (Kurkistaa ovelta.) Ka eikö häntä olekaan täällä… tätä Juikurista… Antti Hermannia? (Tulee, juo laskunrunnista maitoa.) Arvelin hänelle sanoa, jotta nyt hän on syntynyt Matikaiselle se esikoinen ja jotta… (ryyppää) jotta tää Kaisa Josefiina on tulossa etsimään niin kuin tätä isää. (Juikurinen tulee) Ka, siinähän sinä! (Kertoo) Se tää Matikaisen esikoinen on tulossa. Niin jotta elä sinä nyt ota ja kadota niin kuin toivoa. (Lyö ruunin kiinni) Elä… elä kadota toivoa, veli.
Juikurinen (Hyvillään) Mhyy!
Mikko Siunattu (Hökeltäen.) Niin on… niin on hän tulossa… Ja tuu sitte… tuu pois niin kuin iloitsemaan… tästä Kerimäen synnistä tarkotan iloitsemaan. (Menevät.)
Juikurinen (Mennessään.) Ka riemuita jysäyttää häntä sitte… Kerimäen synnistä.
Pekka Polykarpus (Saapuu Liisan kanssa. Jatkaa kosimistaan.) Vai mitä sinä arvelet?
Mamman Liisa (Panee kangen nurkkaan.) Mitä "arvelen"?
Pekka Polykarpus. Häh?… Niin jotta joko sinä nyt olet ajatellut sitä minulle frouvaksi tuloa?
Mamman Liisa (Kovenee.) Mitä sinä siinä hupsit! (Etsii housuja vaateläjästä.)
Pekka Polykarpus (Tenää.) Kyllä se Mikko Siunattu menee takuuseen siitä, jotta tämä korva paranee, kun vain voitaa sianrasvalla.
Mamman Liisa (Kovasti.) Heitä sinä pois se naimisvimma… kuuro ukko!
Pekka Polykarpus (Omaansa jatkaen tosissaan.) Sinusta kun eivät kuulu muut huolivankaan. (Tosissaan, aivan nurein mielin) Mutta minulla kun on tässä korvassa vika, niin minulle kelpaavat kaikki kuin sielun viholliselle.
Mamman Liisa (Kuin itsekseen.) No paholaisen takkiainen!
Pekka Polykarpus. Häh?… Tuletko sinä minulle frouvaksi?
Mamman Liisa (Itsekseen.) Miten pirun tavalla tuosta kurnuttajasta pääsisi eroon! (Potkaisee takapuoleen) Tuosta saat… frouvaksesi.
Pekka Polykarpus. Kah! (Poistuu allapäin, korvallistaan raapien) Mistä hän nyt tuolla tavalla suuttui… Vai tätä korvaako hän katsonee ylön!
Mamman Liisa. Niin on nyt siunannut sulhaista kuin keväällä kissoja…
Niin jotta on siinä työtä nyt valitessa ohdakkeet pois nisujen seasta.
(Puistelee hamettaan, kuin ohimennen.) Härmän… Härmän miehestä se
pitää tälle tytölle isäntä saada. (Menee kamariin.)
Miihkuli (Saapuu Matikaisen kanssa.) A vot, veli. Nyt ole rohkea! Ylen rohkea ole, veli, ja vot… (kaivaa taskuaan) vot, veli, rintaneulat lahjoita hänelle. (Työntää neulan Matikaisen käteen.) Vot… vot… Kuusikymmentä markkaa neula… Kuusikymmentäviisi markkaa!
Matikainen (Matkien, neulaa katsellen.) "Kuusikymmentä markkaa."
(Nauraa.)
Miihkuli (Vilkkaana touhuten.) Kuusikymmentäviisi… kuusikymmentä markkaa. (Huitasee kädellään) Oli menneeksi… Neljäkymmentäkolme markkaa… A samaan hintaan kosin vielä… puhemiehenä olen. (Huitasee) Hiis hänestä.
Matikainen (Kuin asiaa punniten.) En minä tiedä… Miltähän sitte tuntuisi… (nostaa jalkaansa ja vetäsee pieksun varren suoraksi) talon isäntänä olo.
Miihkuli (Kuin houkutellen.) A ylen hyvältä tuntuu muijalla olo… ylen hyvältä!
Matikainen (Matkien.) "Ylen hyvältä!" (Nauraa.)
Miihkuli. A vot miten hyvältä tuntuu, kun on muija: kun on muija, niin, vot, et voi tehdä syntiä… vot… A kun ei ole muijaa, niin (levittää käsiään) voit tehdä… ja vot, veli, helvettiin joudut… (Eleillä ja käsillä) Vot muija… vot veli.
Mamman Liisa (Kamarissa, kovasti.) Pekka! Tule tupaan ja ala alustaa taikinaa.
Miihkuli (Jouduttautuu.) Vot, tulee Liisa… Vot muija .. Kosimme nyt… kosimme, veli!
Mamman Liisa (Palaa.) No, mitäs sille Miihkulille taas kuuluu?
Miihkuli (Kepsakkana.) Paljo kuuluu!… Oikein hyviä kuuluu!…
Sulhasia ja häitä ja naimisia vain kuuluu!
Mamman Liisa (Kainalon alusta raappien, ynseästi.) Häitä… kukahan hupsu tuo nyt vielä sinustakin huolisi!
Miihkuli. No, a jos minusta ei huoli, niin on toinen, josta huolii. (Lyö Matikaista olalle) Vot on mies, josta huolii… Vaikka keisarin tyttö huolii. (Taputtaa olalle.) Vot, on sulhanen! (Matikainen nauraa.)
Mamman Liisa (Ynseänä.) Vot on sulhanen!… Joko se nyt sitte sekin on niissä akkapuuhissa!
(Kaivelee hammastaan. Pekka Eevastiina saapuu jauhovakkoinensa ja ryhtyy alustamaan taikinaa, yskien ja ähkien. Miihkuli neuvoo Matikaista puhuen ja viisaasti viittoen.)
Mamman Liisa (Suu sylkeä täynnä.) Alusta nyt vain, Pekka, jotta ei jää jauhopaakkuja. (Sylkäisee suun tyhjäksi. Menee äskeiseen asiaan.) Vai semmoista Miihkulillekin jo kuuluu!
Matikainen (Leikkisänä.) Jokos sitä Liisalla on miten paljo sitä ikää?
Mamman Liisa. Kukahan tässä joutaa kaikkia joutavia muistamaan ja laskemaan! (Ottaa miesten housut naulasta ja ryhtyy niitä vetämään jalkaansa hameen alle.) Muistatko sinä, Pekka, paljoko se Nissisen akka laski minulla jo ikää olevan?
Pekka Eevastiina (Alustaessaan.) Ka, eikö tuota jo lie toisella kymmenellä… sillä naimakynnnenellä.
Miihkuli. Oikein on ikä… naimakymmenellä. Ja… (lyö Matikaista olalle) ja tässä on sulhanen.
Matikainen (Leikkisänä.) Eipä sitä tiedä, tokko se Liisa huolii minusta… (tietoisena) kvartesmannista.
Miihkuli (Ehättäen.) Huolii Liisa… Ylettömästi huolii!… kara-ul!
(Ottaa asennon.)
Matikainen (Kuin omaansa jatkaen.) Vai mitä se Liisa itse siihen sanoo? (Miihkuli neuvoo viittoen antamaan Liisalle muiskut, kisuuttelemaan tätä.)
Mamman Liisa (Kuin itsekseen, toistellen, housuja jalkaansa vetäen.) Siihen sanoo… ja kara-ul!… Kaikilla se vain pitäisi olla se akka… Kara-ul. (Matikainen nauraa.) Kara… kara-ul vain pitäisi olla kaikilla. Arinasavea tästä pitää lähteä vetämään, niin pistää tuosta vaikka nuo housut jalkaansa.
Matikainen. Ja kyllähän sitä minäkin yhden eukkoni elättäisin… jos asia niikseen tulisi… Vai mitä, Liisa?
Miihkuli (Puhuu apuna.) Komeat on kihlat, ylen ovat komeat!… Rintaneulat ja silkkihuivit ja… (näyttää sormellaan maireita eleitä tehden) vot tähän sormus… kulta- ja hopeasormus.
Mamman Liisa (Kuin yksikseen.) Kulta- ja hopeasormus!… Mitenkä vanha tämä Matikainen on?
Matikainen (Toiveikkaana.) Ka siinäpä sitä jo on ikääkin aikamiehen iän korvilla.
Mamman Liisa (On saanut housut jalkaansa, menee pankon luo kuin asian unohtaen, pyörähdellen hieman ja lehahdellen kuin ottaisi tanssiaskelia, laulaen.)
Voi miksi oon punainen ruusu,
Voi miksi en valkea oo!
(Turistaa nenänsä lieteen, peukalon rystysellä nenäsyrjään painaen.)
Miihkuli (Neuvoo Matikaista kuiskaillen.) Kisuuta… kisuuta Liisaa!…
Ja vot muiskut… muiskut anna!
Mamman Liisa (Palaa pankon luota kuten oli mennyt, jatkaen laulua.)
Kun valkea ruusu ma oisin,
niin voi, voi, poikia… voi!
Matikainen (Taputtaa leikitellen Liisaa takapuoleen) Vai mitä se Liisa arvelee siitä naimisiin menosta? (Maireasti.) Lii-sa!
Miihkuli (Innostuen) Kisuuta… Liisaa… rakasta ylen kovasti… ja anna iloiset pusut… vot näin! (näyttää sormisuukolla)
Mamman Liisa (Kuin itsekseen, ynseästi.) Iloiset pusut Miihkulille.
Annan minä sinullekin pusut… Nainut mies!
Matikainen (Tarttuu Liisan käsiin ja vetelee niistä nauraen. Liisa kulkee takaperin, Matikainen perässä.) Niin että eikö tehdä naimakaupat, Liisa?
Mamman Liisa (Aikoen irrottautua.) No, menehän siitä nyt… Senkö hevoskaupat tässä nyt on! No!
Matikainen (Leikittelee.) No… Liisa… (Suutelee yht'äkkiä ja nauraa.)
Mamman Liisa (Sylkäisee äkäisenä.) Piru… Pty-hui.
Miihkuli (Innoissaan.) Pusuta… pusuta!
Matikainen (Yrittää suudella ja syleillä.)
Mamman Liisa (Suuttuu.) So… so poika! (Sieppaa Matikaisen syliinsä ja vääntää sänkyyn, hyvä jos jaksaa nostaa ja paiskata selälleen, että jalat heilahtavat. Voitokkaana.) Siinä se on poika pempullansa… (Kuohuksissaan.) Sana se on ja sakramentti, joka antaa vieläkin voimaa niin kuin ennen Simpsoonille. (Miihkuli istahtaa penkille, istua kököttäen pelokkaana polvet yhdessä hartiat kokoon vedettyinä. Matikainen kohottautuu istumaan kuin puusta pudonnut. Liisa jatkaa kuohuksissaan.) Sillä tässä talossa, pojat, ei tehdä housusyntiä eikä eletä niin kuin Ammoonin lapset, Ahabin aikaan, vaan niin kuin kuudes käsky ja Sana määrää. (Ottaa patukan. Voitokkaana.) Linkun-lankun… (Patukka ojona.) Linkun-lankun, sulhaspojat.
KOLMAS NÄYTÖS
Mamman Liisan tupa. Liisa seppänä, takoen hevosen kenkä nauloja lieden luona. Silja vyyhteää viipsinpuulla. Hame orrella kuivamassa.
Mamman Liisa (Takoessaan.) Vai sinä sitä, Silja, jo ennätit sen Härmän miehen viedä. (Tarkastaa naulaa.) Ka, tottapa se oli silloin sinulle sallittu, eikä minulle… se mies. (Työntää naulan lieteen kuumenemaan.) Tottapa… tottapa se oli sallittu niin.
Silja (Puolustautuen.) Ka, mistäs minä tiesin… Kun se itse pyysi. (Lopettaa vyyhteämistä.) Ja saahan tuon nyt vielä ottaa… En minä häntä väkisin pitele.
Mamman Liisa (Ynseästi.) No-oo… Mitäpä näistä kiistelee… eto tavarasta kuin miehestä!… On näitä makkaroita jokaiselle, ollapa vain akkoja ottamassa. (Ottaa raudan liedestä. Äkkiä.) Meneppäs siitä nyt, Silja, ja kutsu tähän soittaja, niin laitetaan tässä tanssit illaksi… (Taoksii.) Minäkin tässä vielä ennätän ennen iltaa ottaa sukaista jonkun miehen-pötkylän, (Silja lähtee. Takoo. Itsekseen.) Jonkun… jonkun miehen tähän ottaa sipaisen rakastamaan ja kunniassa pitämään. (Löppö-Leena saapuu.) No, Löppö-Leena!… Ei siitä Härmän miehen puuhasta tullut sen parempaa… Tottapa se oli korkeudessa päätetty niin. (Pistää raudan veteen.) Tottapa se… tottapa se… tottapa se oli päätetty.
Löppö-Leena (Kuin huokaillen, kuvettaan syyhyttäen.) Tottapa se oli… tottapa… tottapa se oli. (Haistelee kahvipannua.) Kun eivät auttaneet Lullunkaan taiat, niin tottapa se oli päätetty. (Panee pannun pois.) Päätetty se oli… Päätetty… päätetty oli se asia… (Nuuhkuttaa tarkotuksella.) Lämpimältä leivältäpä täällä haisee. (Nuuhkii.)
Mamman Liisa (Arvaa asian.) Ka, onhan siinä tuossa pöydällä vielä kakku… Pistä pois poveesi, ja sitte… (puistelee hamettansa) tuokin hameen pahuus… ja sitte juosta kipaise sanomassa Matikaiselle, jotta käyköön paikalla täällä, niin saadaan puhua niistä naimiskaupoista… So, Löppö-Leena!… On tällä tytöllä nyt vara valita, ja vara on antaa toisellekin.
Löppö-Leena (Työntää leivän poveensa. Kuin huokaillen.) Ehheh… heh-heh!… O-on se vara valita… (Kuin itsekseen.) O-on se vara talollisella… Toista se on talottomalla… Hyljätty kuin sätätön onki on köyhä naima-asiassa. (Pyyhkii suutaan.) Hyljätty… hyljätty on köyhän lempi…
Mamman Liisa (Touhuaa.) No… Ka, mitäpäs tuosta… Härmän miehestä!…
Mieshän se on Matikainenkin… (Siivoaa tupaa) Juosta kipaise vain ja
sano hänelle, jotta nyt saa akan, jos vain ottaa älyää. (Käskevästi)
Mene jo, eläkä siekaile siinä.
Löppö-Leena (Jouduttautuen.) Menee Leena… menee Löppö… Ei se siekaile… ei se siekaile. (Ovessa tarkotuksella) Tottapahan siellä kahvit ryyppään!
Mamman Liisa (Huutaa) Pekka hoi!… Pekka Eevastiina!
Pekka Eevastiina (Kamarissa.) Hoi… hoi! (Tulee) Mikä täällä nyt on tulossa?
Mamman Liisa (Pesee käsiään.) Otappas sinä ja kaulaa ja silitä sitte tuo hame ja tarkasta, onko siinä mitään korjaamista… Minä teen ensin tuon uunin arinan ja sitte… (Potkasee tupakkapölkyn vierimään penkin alle) No… sittepähän nähdään iltasella… Perästä kuuluu, sanoi torventekijä… (Äkkiä.) Mutta tules ensin ja sotke täällä ulkona arinasavi. (Poistuu.) So, Pekka!
Pekka Eevastiina (Kytystelee.) Oh-hoi!… Jokohan tuo nyt menee miehelle, lintu… kun se niin jo pyörähtelee. (Huokailee.) Hoh-hoi… hoh-hoi… Mutta menköön. Ei tästä minun jalastani enää kuitenkaan semmoista kalua tule. (Poistuu.) Ei… ei tule enää kipeästä koivesta sulhasjalkaa.
Juikurinen (Saapuu, kurkistaa kamariin.) Ei näy olevan kotona… Mutta nyt tänä päivänä sitä sitte rysäytetään Matikaiselle perettä ihan oikein Kerimäen kapalla mitaten.
Mikko Siunattu (Saapuu.) No… No… Kuin sitä kuuluu? (Käy kopistamassa porot piipustaan pankolle.) Kuins… kuins kuuluu, Antti Hermanni?
Juikurinen (Hymyilee.) No, nyt jo kannattaa köyhänkin hymyillä… Tää asia kuu onkin ottanut jo niin kovalle, jotta tää alkaa jo tuntua oikealta rakkaudelta.
Mikko Siunattu (Arvaa asian.) Vai ehti hän tulla… Kaisa Josefiina. Vaikka minäkin jo pelkäsin, että hän hylky myöhästyisi… (Selvittää piippuaan puhallellen siihen.) Vai ehti… vai ehti hän kuitenkin, hylky, tulla! (Selvittää.)
Juikurinen (Hyvillään.) No, tosi on asia kuin profeetan sana tai kuin mustalaisen ennustus… Tunnin päästä on tuossa Matikaisen perhe.
Mikko Siunattu (Hökeltäen.) No niin… no niin… Vaikka johan minä sanoin, jotta se tuo usko auttaa sinua, kun et vain ota ja horju… ja kun vain pysyt lujana, niin se auttaa niin kuin tää… olkoonhan tää tupakanpano (panee piipun taskuunsa) niin kuin tää sianrasva auttaa kaikissa näissä yhteisen kansan vaivoissa… näissä ajallisissa vaivoissa, tarkoitan.
Juikurinen (Raapii hyvillään hymyillen korvallistaan.) Näkyyhän tuo aina auttavan kilvoituksen kestänyttä.
Mikko Siunattu. No kuin hän ilkeäisi olla auttamatta. (Ottaa konttinsa.
Vilkkaasti.) Ja no sitte… Tule, veikkonen iloitsemaan… Tule vaikka
lipaisemaan kieltä sen asian päälle. (Menee.) Tuu pois, Antti
Hermanni!… Tuu!
Juikurinen (Ottaa eväskonttinsa.) Ka, kannattaahan tuota nyt jo tulla.
(Menee.)
Jorkka (Saapuu, kurkistaa kamariin.) Missäs se minun hilsuni heilaa, kun sitä ei näy kamarissa… Ka, Liisa!… Kuins kuuluu, Liisa?
Mamman Liisa (On tullut tupakanpanopuuhissa.) Ka, mitäpäs tässä!…
Onko sinulla tulta antaa?
Jorkka (Rivakasti.) Ettäkö tulta! Sitä on enemmän kuin pimeyden valtakunnassa valoa. (Antaa tulta.) Noin! Tupakka päälle, sanoi tyttö kun vihiltä pääsi.
Mamman Liisa (Sytyttää piippunsa.) Tattis vaan. (Puhaltaa savut.)
Sinäkö sitä sitte naitkin tämän Siljan? (Vetelee savuja.)
Jorkka (Hattu otsalla, katsoen sen alitse.) Niin on ylhäällä tähdissä kirjoitettu.
Mamman Liisa. Ka, mikäs sillä on tytöllä. (Vetelee savuja.) Minä oikeastaan arvelin itse sinut tähän ottaa, mutta samapa tuo on. (Käy sylkäisemässä.) Jäihän se tämä Matikainen minulle. Ja… (loputtaa painellen peukalon kynnellä piippua) ja mieshän se on Matikainenkin… kun se kerran kunnon akan saa, niin… ja… (käy sylkemässä) ja sinäkin puolestasi, yhtä hyvän akanhan sinä saat Siljasta kuin olisit minustakin saanut.
Jorkka (Kuin mietiksien.) So… Siis Matikainen.
Mamman Liisa. Mati… (Alkaa puuhailla.) Ja mikäpäs sillä on ero… sillä niin kuin Sanassakin seisoo, niin ei ole juutalaista eikä kreekkiläistä. (Mättää korvosta pyttyyn arinavettä. Äkkiä.) Mutta meneppäs, Jorkka, nosta Pekan apuna se arinasavikorvo tupaan, niin saan tuossa ennen naimisiin menoa tehdä pyöräyttää vielä arinan.
Jorkka (Lyö puukon tuppeen lujempaan.) No saapi nostaa. (Lähtee.) Vai
Matikainen siis!… Siis Matikainen.
Mamman Liisa (Varustautuu uuniin työntymään. Itsekseen.) Onkin kestänyt
arina jo viidettä vuotta… Onnistuneeko nyt tulemaan yhtä luja. (Pekka
Eevastiina ja Jorkka tuovat savikorvon.) Pane tuohon se korvo. Ja nyt,
Pekka, hameen kimppuun, ja sinä, Jorkka, saat mennä.
Jorkka. No, ajöö vain, sanoi ruotsalainen lähteissänsä. (Poistuu. Pekka
Eevastiina ryhtyy silittämään hametta.)
Mamman Liisa (Kuin itsekseen, uuniin menoaan varustellen.) Vaikka saven antajapa tässä olisi tarpeen ollut. (Katselee ympärilleen. Äkkiä.) No… Mutta siinäpä se on Matikainenkin. (Matikainen tulee. Vetää korvon lähemmä pankkoa.) Tulepas, Matikainen, ja anna savea uuniin, niin minä tekaisen tuon arinan, hylyn, ja siinäpä häntä sitte puhuu asiastakin. (Alkaa työntyä uuniin.) So, Matikainen… Sen kun työhön jo talossa, jossa pääset isännäksi. (Uuniin pää edellä työntyessään.) Jossa… jossa pääset isännäksi. (Uunissa mahallaan vyötäisiään myöten, jalat pankolla.) No, Matikainen; alas antaa savea!
Matikainen (Anneksii pikku astialla savea.) No…
Mamman Liisa (Uunissa.) Siitähän minä naimisiin menosta arvelin tässä vähän puhua… Niin jotta ei suinkaan sinulla ole papinkirjassa vielä mitään harakanvarpaita?
Matikainen. O-hoh!… "Harakanvarpaita!" (Nauraa.)
Mamman Liisa. No, se on pääasia, että on puhdas papinkirja… No, annas taas savea!… (Matikainen antaa.) Etkä taida olla niin viinaan menevä, jotta voi jo sanoa juopoksi?
Matikainen (Leikkisästi kierrellen.) No, mitä sitä nyt semmoista kysyykään!… Siksi nyt, jotta maun tunnen, mutta ei sen enempää… "Viinaan menevä!"
Mamman Liisa. No, se nyt onkin vähemmän tärkeä. Mutta siinä on vielä kysymys itsensä pahanhengen variksenvarpaasta.
Matikainen (Leikkisänä pysytellen) "Pahanhengen varpaasta!" Mikä se semmoinen varvas on?
Mamman Liisa. Se on jotta tämä Juikurinen on vihjaillut, jotta sinulla muka on siellä Kerimäellä jo jotain sen naimakaaren ja -parakrafin päällä.
Matikainen (Topakasti.) Se on hiton vale!… Juikurinen puhuu paljaasta kateudesta… "Naimakaaren ja -parakrafin päällä!" (Nauraa, asiaa sotkien.) Vieläkö savea?
Mamman Liisa. Ei… jo riittää! Minä vain silittää sukaisen. (Silittää.) Silittää, silittää sukaisen vain… Kas niin!… Vedäppäs nyt minua vähän kintuista siinä apuna, niin pääsen täältä pätsistä pois.
Matikainen (Vetää jaloista. Liisa laskeutuu alas.) No-han!… Tuliko hyvä arina?
Mamman Liisa (Puistelee hamettaan.) Mikä hän lie tullut!… Onhan siellä nyt savea. (Kuin itsekseen.) On-onhan siellä savea nyt. (Menee asiaan, äkkiä.) No, jos sinulla ei ole mitään semmoisen pahaa parakrafin päällä, niin voitaisipa tässä ruveta puhumaan talosilla olosta. (Kuin itsekseen.) Tässä onkin saanut jo ikänsä yksin elää ja asua taloa, kun näistä täänpuolen miehistä ei ole ei akkaruumiin vahdiksikaan. (Äkkiä.) Mutta ota nyt ensin tuo savikorvo ja vie se pellolle ja pane siellä veräjät kiini.
Matikainen. No… vie hänet korvon, (Vie.)
Mamman Liisa. No niin, Pekka! Saat tähän nyt isännän taloon… Siliääkö se hame?
Pekka Eevastiina (Kytystelee.) Si-iliää… Siliää se emännän hame…
Yh-hyh… Yh-hyh, tätä vanhuuden vaivaa!
Mamman Liisa (Kohentelee alushamettansa.) Mitä sinä muuten pidät tästä
Matikaisesta, Pekka?
Pekka Eevastiina. Ka, mies kun mies… Housuthan tuolla on jalassa silläkin.
Mamman Liisa. Ka, siivolta mieheltähän tuo näyttää… Eivätkä ne valiten potaatitkaan parane. Aika vain siinä valitessa turhaan kuluu, niin jotta olkoon kauppa lukossa… Sen kun vain rovasti nyt aamenen sanoo, niin silloin on tyttöys takana. (Kaisa Josefiina saapuu lapsimytty kainalossa.) Ka! Mistäs se tämä nainen on?… Istu ja paina puuta. (Tulija istahtaa.) Mistä sinä olet?
Kaisa Josefiina (Ilkeästi.) Mistäpäs tämä köyhä on!… Jota kaikki ruojat viettelevät! (Hyssyttää lastaan sylissään.)
Mamman Liisa (Kuin oudostuen.) No!… Onkos se isätön?
Kaisa Josefiina (Ynseästi.) Yyy! (Äkäisesti.) Vielä siinä kysyy!
Mamman Liisa (Ymmällä.) Tämäpä vasta äksy eukko on!… Eikö sitä nyt kysyä saisi!… Sitä varten se on Luoja suun luonut.
Kaisa Josefiina (Hermostuneesti.) No, eikä tarvitse udella… Kun itse sen kuitenkin jo kerran tietää!
Mamman Liisa (Kovenee.) No, pahahenki! (Soimaten.) Mutta mitäs et ole pysynyt Sanassa ja uskossa, vaan olet uskonut kaikkia viettelijöitä ja kiljuvia jalopeuroja ja palvellut lihanhimoa ja elämänkoreutta!… Ja sitte vielä suuttuu, jos kuka kysyy! (Ankarasti.) Siinä se on nyt hedelmä, kun palvelit lihan isää, paholaista.
Kaisa Josefiina (Sähähtäen.) Ja kukas sinun käski vietellä verkkoosi sen isän? (Synkkänä.) Matikaisen… en paremmin sano. (Hyssyttää.)
Mamman Liisa (Silmät pyöreinä.) Mitä?… Matikaisenko?
Kaisa Josefiina (Synkkänä, matkien.) "Matikaisenko!"… Ikään kuin et jo tietäisi, jotta se on sen kakara.
Mamman Liisa (Oudostuen.) Mutta tämäpä nyt vasta jutku ja jysäys on! (Selviytyy) Siis se Juikurisen vihjailu taisi sittekin totta olla! (Ihmetellen.) Tuota Matikaisen ruojaa! (Uhkaavana.) Mutta maltahan, sinä Matikainen, jos sinä yritit minut jutkauttaa valmiin lapsen emäksi!… Maltahan, sinä juukelin eväs, jos sinä… (ovelta huutaa) Matikainen!… (Kovemmin) Matikainen hoi!… Tule sukkelaan! (Touhuaa.) Maltahan, jos on totta!… Kies avita sinua silloin, Matikainen, jos olet väärin todistanut!
Matikainen (Saapuu, hämmästyy, pysähtyy oven suuhun.) Mitä?
(Itsekseen.) Vie sun saakeli! (Raapaisee korvallistaan.)
Mamman Liisa. Mitäkö? (Osottaa.) Mikäs se on tuo?… Häh? (Matikainen raapaisee päätään.) Sis-so!… (Puoli-ilkkuen.) Mitenkäs se nyt on se naimakaari!… Häh, Matikainen? Mars likemmä! (Sysää Kaisa Josefiinan luo.) Entäs nyt, Matikainen? Miten se nyt on naimiskaari? (Äänettömyys.)
Pekka Eevastiina (Itsekseen kytystellen.) Naimiskaari… naimiskaari… naimiskaari!… Yh-hyh-hyh!… Yh-hyhhyh!
Mamman Liisa (Äkkiä, kuin tavallisessa asiassa.) Pekka! Nostappas tuolta eteisestä kätkyt tänne… Joutuin! (Pekka kiirehtii. Omituisesti.) Niin-kuin-niin, Matikainen. Soo, sinä juukelin poika!… Vai sinä aioit tuoda taloon valmiit rieskat… Että niinkuin sian olisit säkissä tuonut… Linkun-lankun! (Pekka tuo kätkyen.) Nyt… (ottaa patukan seinältä, uhkaavasti) nyt, Matikainen, paikalla lapsi siihen!… Sis-so, poika. (Matikainen tottelee, ottaa lasta.)
Kaisa Josefiina (Äkeissään.) Elä retuuta sitä… Mokomakin!
Mamman Liisa (Komentaen.) Sis-so!… Siivosti pitele!… Pitele vain siivosti, poika, perillistäsi!… So… ja nyt peitä hyvästi… ja että ei herää ja ala huutaa!
(Matikainen tottelee. Kaisa Josefiina järjestelee lapsen riepuja.)
Matikainen (Itsekseen, harmistuneena.) Vie perhana, mikä vahinko nyt tuli!
Mamman Liisa (Huutaa ovelta.) Löppö-Leena! Löppö-Leena hoi!
Löppö-Leena (Ulkona.) Hoi!… hoi!
Mamman Liisa (Matikaiselle, komentaen.) Ja nyt souvattamaan, tahi muutoin tällä! (Uhkaa patukalla.) So… ja siivolla. (Matikainen tuutii.) Sillä mitä ihminen kylvää, sitä hänen pitää korjata ja souvatellakin. Niin kuin Sana sanoo…
Löppö-Leena (Saapuu, kuin itsekseen.) Täss' on Löppö… Täss' on Leena… Sydän kurkussa rientää Leena. (Yskii.) Sydän… sydän kurkussa rientää Löppö huudon kuultuansa.
Mamman Liisa (Touhukkaana käskien.) Meneppäs sukkelaan ja sano Juikuriselle niin, jotta jos hänellä on naimiskaari puhdas, niin… (jyrkästi) tulkoon päättämään kaupat… (kopistaa piippuansa). Mutta sano, jotta jos ei ole puhdas, niin silloin… (jyrkästi) suu poikki koko asiasta! Niin kuin laissa on sanottu… Sano, jotta ei tästä Matikaisesta mieheksi ole… Se ruoja on tehnyt ryönät jo Kerimäellä ja ylitsekäynyt lain käskyt.
Löppö-Leena. No siunaa sitä Matikaista! (Siunailee käsin ja elein.) No siunaa… siunaa sitä syntistä… sitä syntistä Matikaista!… Hyvä isä… hyvä isä!
Mamman Liisa (Ynseästi.) No, sitäkö siitä vielä siunailee!… Ei se akkimus siunaten parane. (Käskevästi.) So, Löppö! Ala painaa Juikuriselle!
Löppö-Leena (Hokee.) Painan… painan!… Painan… juosta painan
Juikuriselle. (Lähtee, ovessa.) Juikuriselle painaa Löppö…
Mamman Liisa (Voitokkaana.) Niin ne seuloutuvat ruumenet nisuista ihan itsestänsä, kun vain ihminen uskoo niin kuin minä. Ja nyt… nyt, Matikainen, tartu kätkyen toiseen päähän!… (Koveten.) Joutuin! (Matikainen tottelee. Kaisa Josefiinalle.) Ja sinä, eukko, tuohon toiseen!… So!… Ja nyt kannatte kätkyen kamariin ja souvatatte siellä, kunnes saadaan muualta asunto!… Mars, sanoi katteini nahkapojalle! (Vievät kätkyen kamariin. Itsekseen päivitellen.) No, en minä olisi mokomaa uskonut Matikaisesta!… Kun olisi jutkauttanut ihan siinä pääkaaressa. (Panee patukan seinälle.) Pahanhengen hyväkäs! (Pekalle.) Ja nyt, Pekka, mene, pane puuta saunan uuniin, jotta saa eukko pienensä pestä ja vaikka siellä asuakin. (Pekka tottelee. Pyörähtelee touhuissaan, laulaa kuten koko tapauksen unohtaneena.)
Ja suutari meni saunaan, ai saunaan, ai saunaan! Suutari tuli saunasta pois, ai-jai… jai-jai!
Silja (Saapuu.) No… Nyt on kaikki tehty!
Mamman Liisa (Vakavasti.) Mutta kuule, Silja. (Sormella varottaen.) Sinä pane se Härmän mies ensin kovan tutkimisen alle, sillä se on semmoinen vikuri sekin, jotta sitä et tiedä, mitä sen takana missäkin kylässä on. (Merkitsevästi.) Niin, niin, tyttö, sinä et tiedä miesten tapoja!
Silja (Ymmällä.) Mitä en tiedä? Jotta sillä on…?
Mamman Liisa. Mitäkö sillä on?… Katsoppas mitä Matikaisellakin oli… (avaa kamarin oven) näetkö?
Silja (Hämmästyen.) Hyvä isä!… Onko sillä lapsi?
Mamman Liisa (Kuin voitokkaana.) So, tyttö! Mitäkö voi miehillä takana olla!… Linkun-lankun!
Silja. Hyy-ii.
Mamman Liisa. Siis… siis, siis, tyttö!… Ota kova vala ja tutki kaikki ajoissa… ennen kun on tullut yhdeksi lihaksi. (Puuhailee viheltäen huolettomana äskeistä säveltä.)
Silja (Jyrkästi.) Mutta ei Jorkka ole semmoinen.
Mamman Liisa (Epäilevästi.) No-ooo!… Mene niistä takuuseen… Mene vain takuuseen miehistä, Silja… No, mutta siinäpä se on itsekin. (Jorkka saapuu.) No, Jorkka, mitenkäs se on se sinun naimisarkumenttisi?… Noo, ka, Härmän poika.
Jorkka (Reippaasti) Naimisarkumenttiniko!… Tuo tyttö se on minun naimisarkumenttini… Silja! (Yrittää kaapata.)
Mamman Liisa (Estää, kädet puuskassa.) E-hoh!… E-hoh, sanoi tään talon emäntä!
Jorkka (Kiehahtaen.) Mutta perrrrr!
Mamman Liisa. No, vaikka err, jos ei ole puhdas se… niin kuin tiedät!
Jorkka. Mikä se on se saakelin "se"? (Uljaasti.) Häh, kysyn minä?
Mamman Liisa (Topakasti.) Se että… katsoppas mitä on Matikaisella.
(Avaa oven. Voitokkaana.) Näetkö, poika, mitä on sinun suvullasi?
Jorkka (Ovella, hämmästyen.) Matikainen! (Nauraa.) Onko sinulla jo "trahtamentti!" (Nauraa.) No sun saakeli sinua! Tyttökö se on vai poika? (Sulkee oven, nauraa.) Vai on miehellä jo valmiit eväät taipaleelle!
Silja (Epäilevästi.) Eihän sinulla vain ole?
Jorkka. No vaikka tuosta poikki! (Vetäisee kaulansa poikki.)
Mamman Liisa. No, jos ei, niin kaksi sormea pystyyn ja vala… Näin!
(Nostaa sormensa.) Paikalla, poika!
Jorkka (Sieppaa puukkonsa, nostaa sen pystyyn.) No vaikka itse puukko… Puukko ja naimakirja on aina puhdas tällä pojalla.
Silja (Reilusti.) No, niin se piti!
Mamman Liisa (Siljalle.) No, kun niin, niin niin… Ken tohtii nostaa sen päälle sormen, niin sillä on kaari puhdas…
Jorkka. No puhdas! (Kehuen.) Härmässä ei ole muuta tahrittua kuin puukko ja papinkirja, (rivakasti) puukko verestä ja papinkirja tuomarin töherryksestä. (Laulaa)
Puhdas on kaari ja kaunis on tyttö, ja kultani on kuin kukka…
(Äkkiä kuin reuhaten.) Ja tule pois sinä kultaseni. (Vie Siljaa käsipuolesta.) Höm Härmästä! Puteli viinaa ja kattila kahvia ja… (jatkaa äskeistä laulua mennessään.)
Kultani ääni on kaunis ja hellä ja hieno on hällä tukka.
Mamman Liisa (Katsoo akkunasta.) Sieltäpä se Juikurinenkin vetäytyy… Saa nyt nähdä, miten ovat sen ukkopahan asiat. (Löyhyttelee hameitansa. Vannoo.) Jos vain näyttää kippuroivan, niin silloin sillekin, että tuosta on viisi hirttä poikki. Jyrkkä peli ja kova meininki on tään tytön talossa!
Juikurinen (Saapuu, hymyillen.) Hyvää päivää, Liisa! Yksinkö sitä vain elää ja olla leiletellään?
Mamman Liisa. No… mistäpäs tähän on ennättänyt ne "toiset" ottaa…
Ja kuka niiden asiat sitte ottaessaan tietää.
Juikurinen. Ka, eihän niitä kuka…? joka ei elä merkeissä ja tunnustähdissä.
Mamman Liisa (Äkkiä.) No entäs mitenkäs ne ovat sinun asiasi siinä kohti?… (Tutkivasti.) Niin jotta onko jo kätkyttä tarvittu? (Kovana.) Mutta elä vikuroi nyt!
Juikurinen (Viisaasti, rauhallisesti.) Niin kätkyttäkö? Eipä sitä… muuta, minkä lie vähä lapsena ollessaan… Mutta omaan laskuun ei ole vielä se koje heilunut.
Mamman Liisa (Topakkana.) Onko se varma?… Niin jotta vaikka valalle.
Juikurinen. No vaikka ihan ijäiselle tuomiolle, niin hussanlullaa ei ole tarvittu!
Mamman Liisa. No, jos niin, niin kaksi sormea tuohon polvelle. (Nostaa polvensa ylös.) No! Vala ja kova kuin kivi!
Juikurinen (Panee sormet polvelle.) No, vaikka kaikki varpaatkin, niin ei väräytä selkäpiitä!
Mamman Liisa (Tyytyen.) Siis se asia on niin kuin Sana ja usko vaatii. (Selittäen.) Se Matikaisen pahuus kun oli tässä minulle mukeltaa valmiin pennun, niin tulee tässä jo varovaksi.
Juikurinen (Viattomana, muka hämmästyen.) Soo tuota… Vai on sillä jo se!
Mamman Liisa (Kummastellen.) O-on!… Eto miehen kutale vielä… niin jotta ei luulisikaan. (Touhuaa.) Ja sitä myötenpä tämä asia onkin sitte valmis… Sinä siis tahdot niin kuin myötä- ja vastoinkäymisessä…?
Juikurinen. Ka, mikäpäs siinä… Jos kerran otetaan ja heittäännytään yhdeksi lihaksi ja vereksi… (Hymyilee.) Niin jotta sittepä tämä asia laukesikin paljaan uskon avulla itsestään kuin Antti Auvisen housut.
Mamman Liisa. Mutta on siinä vielä yksi asia. (Naputtelee sormellaan patukkaa. Merkitsevästi.) Entäs tämä!… Linkun-lankun! Niin että jos vain vähäkään sitä "pimpelin-pompelia", niin tuosta tulee!
Juikurinen (Hymyilee.) Ka, johan ne kylällä siitä juttusivat, mutta tottapahan nyt miehinen mies tuon reisan sietää. Onhan sitä maailmassa kannettu raskaampiakin ristejä kuin tuo yksi patukka.
Mamman Liisa (Tenäten.) Jaa-a!… Mutta se pitää olla vastaan sanomatta, ja kuten Sanassa, että jos lyö oikealle, niin käännä vasen. Mutta jos niin, niin silloin kauppa kiinni ja papilta aamen!
Juikurinen. Ka, mitäpäs tässä nyt turhalla tinkaa!
Mamman Liisa (Tenäten) Että siis ei toraa eikä riitaa ja sotaa ja tappelua?
Juikurinen (Hyvällä tuulella.) Ka, eipä sitä yleensäkään sieltä meidän puolelta vastaan tapella ja aseilla lyödä… Siellä vain rojautellaan miehiä näillä pisto- eli leikkipuheilla, niin jotta se vihlaisee toisinaan munaskuita myöten.
Mamman Liisa. No, se on siis reilassa, se kohta… Mutta entäs Sana ja saarna…? Sillä se tiedä, jotta tässä talossa on Sana ja saarna niin luja, että se pitää kuin (nostaa polvensa ja lyö siihen) naulattu… Miten se on uskon kanssa?… Onko se luja?
Juikurinen (Pyyhkii hihallaan nenänsä.) Niin uskonko?… No, johan se on vakuutettu, jotta se on luja ja sitkeä kuin kissannahka…
Mamman Liisa (Pyörähtää.) No! (Nopeasti.) Muutapa tässä ei enää olekaan… Minä vain muuttaa sipaisen tämän puhtaan hameen päälleni, niin lopettaa höyräytän tään tyttönä olon, niin jotta peli vain soi ja polska leiskuu. (Panee puhtaan hameen päälleen. Äkkiä.) Osaatko sinä tanssia liihotusta?
Juikurinen (Kierrellen.) Ka, ainahan sitä on yhtä ja toista oppinut maailmanselällä kulkiessaan… Kun sitä on jo saanut vaeltaa jos minä.
Mamman Liisa (Touhuten.) No, jos et osaa, niin onhan se Miihkuli, tahi vaikka kuka muu. (Miihkuli saapuu.) Ka! Siinähän se Miihkuli tuleekin! (Juikuriselle.) No, ja nyt ala, Juikurinen, pitää huolta akastasi: pistäänny antamassa kauroja ruunalle ja sitte toimita pappi, joka samalla kastaa Matikaisen lapsen, jotta ei tarvitse kastamattomien pakanoiden kanssa asua saman katon alla… Joutuin, Juikurinen! Minä tässä touhuan Miihkulin kanssa. (Juikurinen lähtee.) No, mitä kuuluu, Miihkuli?
Miihkuli (Pyyhkii otsaansa isolla nenäliinalla.) Ei niin mitään kuulu; sinä, sanovat, kuuluu, menet miehelle, Liisa. Vot kuuluu!
Mamman Liisa. Ka, niinpähän tässä vielä höynäytyi… Mutta se rakkaus!… Niin-kuin-niin… Se on, näkyy, se rakkaus ihmisessä niin lujassa kuin perisynti ihmisen lihassa… Niin kuin ymmärrät. Sis-so!
Miihkuli (Purkaa tavaroitansa.) Se on oikein hyvä asia, rakkaus. Ylen on hyvä naineena olo!… Saat muiskut!… Saat pusut… A nyt sinulle myös täältä silkit… (Antaa ja itse valmiiksi pukee koruja.) Tästä näin… Oikein hienot myön silkit sinulle… Tästä tämän… Ylen on kaunis.
Mamman Liisa (Estellen.) No-oo… Mitä tästä koristaa… Vanhasta akasta! (Panee silkkihuivin päähänsä.)
Miihkuli. No sitte tulee nuori akka… Näin tämä… Ylen on nyt ihana akka… Jos ei olisi omaa kotona, niin pusut näin panisin (heittää sormisuukon.) Ah kun on makea pusu! (Punoo päätään.) No, synti… suuri synti on pusu vieraalta akalta!… Entä helvetti! Vhiu! (Viheltää.) Et uskalla niin ajatella pusua… Nyt tämä… korvarengas…
Mamman Liisa (Varottaen, kovana.) So, so!… Se on jo elämänkoreutta…
Ja mikä on sitä, se on isästä paholaisesta… Sis-so!
Miihkuli. No, kun ei, niin ei sitä… Kun hän on isästä pirusta, ruoja… Kun hän on siitä, kestä on pusut, niin ei häntä…
Mamman Liisa (Katselee itseään.) No!… nytpähän tämä onkin jo kaunis kuin ruusu! (Nopeasti, pyörähtäen, ottaa piippunsa.) Annas kun tuosta vielä vetäisen savut. (Miihkuli antaa kiirehtien tulta.) Viimeiset tyttösavut vetäisen. (Sytyttää.) Pah… pah… pah!… Tattis vain tulesta! (Menee pankon luo, kuin hieman pyörähdellen, laulun mukaan lehahdellen ja hamettaan molemmin käsin löyhyttelemällä kohennellen. Laulaa piippu suupielessä.)
Nyt kukkivat ihanat ruusut!
Ral-lal-lal-lal-lal-lal-lal-laa!
(Sylkäisee lieteen. Jorkka tulee.) No, Jorkka! Nyt se muuttuikin jo Juikuriseksi… se mies. Mutta pohjallahan ne ovat aina paraat potaatit!
Jorkka. Että siis… siis Juikurinen!
Mamman Liisa. Ka, kestäväthän ne housut Juikurisenkin jalassa. Ja vaimo ja Sana se on joka pitää muuta jöötä. (Väkeä työntyy tupaan.)
Miihkuli (Korjaa tavaroitansa pois.) A vot jo väki! Tytöt ja pojat…
ja vot ovat kihlajaiset. (Ihastellen,) Ah kuin ovat koreat tytöt!
(Korjaa kiireesti tavaroitansa.) Kukkivat kuin ruusut, neitsykäiset!
(Silja saapuu.)
Jorkka. Ihana on kulta pojalla!… Ja nyt sun-perrkutirallaa… viulut soimaan ja tanssitaan. (Juikurinen saapuu.)
Mamman Liisa. No, ka nyt kirkas peli ja polska!… Ja nyt se menee tämä tyttö, jotta heilahtavat helmat… Mutta… no… niin kuin sanottu!… Soita pelimanni liihotusta!
Kaikki (Hälisten.) Hyvä… Liihotusta!… Liihotusta!… Hyvä!
Jorkka (Riuskasti.) Eikös panna Härmän polskaa… jo järkiään! Niin että veitset välkkyvät ja punainen vuotaa!
Mamman Liisa (Käskevästi.) Suu poikki! Mitä siihen tulee, niin…
(Äkkiä.) Joko ovat valmiit parit?
Kaikki (Hälisten.) Jo… Jo… Jo! Valmiit… Soittaja!
Mamman Liisa. Miihkuli!… Tule tanssi minun parinani liihotusta… Se ei tuo Juikurisen makkara osaa sitä.
Miihkuli (Kepsakkana.) A vot… Ilolla tanssin… Ylen ilolla tanssin… vaikka hänestä synti tulisi… vaikka kuolema perisi.
Juikurinen (Lupaa antaen, ettei näyttäisi olevan hamevallan alla.)
Ka… minun puolestani ei ole estettä… vaikkapa nyt Miihkuli!
Mamman Liisa (Puoleksi toruen.) No! Joko siinä alat isännöidä!… Muista sinä vain se… (omituisesti) niin, no, se. (Antaa piippunsa.) Ja imeksi tuota piippua, jotta ei sammu sillä aikaa kun minä tanssia pyöräytän pois koko tään tyttönäolon ja ottaa sipaisen selkääni eukonnahat.
Juikurinen (Tottelee.) Ka… alkaa häntä sitte jo rakastaa ja kunniassa pitää… vaikka tätä piipputulta vireillä pitäen… (Soitto alkaa.)
Mamman Liisa. No! (Sylkäisee kämmeneensä, hieraisee kämmeniään yhteen ja liihottelee sitte kankeana kädet puuskassa edes takaisin, huulet kiinni puristettuina, silmät aivan napillaan päässä. Miihkuli samaten vastapäätä reuhkaisee hyvin kepeänä. Toiset ovat kuin piirissä ympärillä, tehden hieman liikkeitä.) No näin!
Miihkuli (Hyvillään hokien.) Vot näin!… Vot… vot!
Mamman Liisa (Muutamia kertoja edes takaisin liihotettuansa sylkäisee taas kämmeneensä, hieraisee käsiänsä yhteen, polkee jalkaa, ojentaa kätensä Miihkulille ja pyörii tämän kanssa. Toiset pyörivät nyt parittain. Käsiään Miihkulille ojentaessaan.) No, nyt jo.
Miihkuli. A nyt!… Vot nyt! (Pyöriä reuhkaisee.) Nyt menee se tyttöys sinulta, Liisa.
Mamman Liisa. Tyttöys meni, mutta akkuus alkaa. (Sylkäisee pivoonsa.)
Pyöritään, Miihkuli, kovasti… Nyt!
Miihkuli (Sylkäisee kämmeneensä, lyö jalkaa maahan, pyörii Liisan kanssa reuhkaisten.) Hih!
Mamman Liisa (Yhtyy hihkaisuun.) Niin-kuin-niin!… Linkun-lankun.