(Menee.)
KOLMAS NÄYTÖS.
Ensimmäinen kohtaus.
Lontoo. Parlamenttitalo.
(Torventoitauksia. Kuningas Henrik, Exeter, Gloster, Warwick, Somerset, Suffolk, Winchester'in piispa, Richard Plantagenet y.m. tulevat. Gloster aikoo tarjeta kannekirjan. Winchester riistää sen häneltä ja repii sen rikki.)
WINCHESTER.
Vai valmiiks sommitellun sepustuksen,
Viekkaasti harkitunko herjauskirjan
Tuot tänne, Gloster? Kanteen jos voit nostaa
Tai aiot mulle jotain syyksi panna,
Niin tee se joutuun, kavaltelematta;
Minäkin suorastaan ja kohtipäätä
Sun syytöksiisi aion vastata.
GLOSTER.
Kopea pappi! Pyhä tää on paikka;
Näkisit muuten, ketä tässä solvaat.
Äl' usko, vaikka paperille panin
Katalan, rikollisen menettelys,
Ett' olen vääristellyt tai en taida
Sanoilla toistaa minkä kirjoitin.
Ei, piispa, niin on häijyytesi rietas,
Niin julkeat ja myrkylliset juones,
Ett' ylpeydestäs lapsetkin ne juoruu.
Sin' olet ahnas koronkiskuri,
Luonteeltas luihu, rauhan vihollinen,
Himokas, irstas enemmän kuin sopii
Sun virkasi ja arvos kaltaiselle.
Mik' ilmeisempää kuin sun petokses,
Kun ansan asetit mun hengelleni
Niin Londonbridgessa kuin Towerissa?
Jos miettees seulottais, niin pelkään, ett'ei
Sun pöyhkän sydämmesi ilkijuonilt'
Ois turvattuna kuninkaasikaan.
WINCHESTER.
Gloster, sua uhmaan. — Loordit, suvaitkaa
Mun kuulla vastaustani. Jos olin
Itara, vallanhimoinen ja kiero,
Niinkuin hän sanoo, miks siis olen köyhä?
Miks en ma koita kohota ja nousta,
Vaan pysyn yhä kutsumuksessani?
Ja juoneni? Ken enemmän kuin minä
Rakastaa rauhaa, jos saan rauhass' olla?
Ei, hyvät loordit, siin' ei vikani,
Se herttuaa ei ole kiihkoon saanut;
Syy on, ett' yksin hallita hän tahtoo
Ja yksin kuningasta lähell' olla;
Siit' on tuo jyly hänen povessaan
Ja valitukset joita ilmi mylvii.
Mut olen yhtä hyvä — —
GLOSTER.
Yhtä hyvä?
Sinäkö, iso-isäni äpärä?[11]
WINCHESTER.
Niin, suuri loordi! Tekö sitten muuta
Kuin herra toisen valtaistuimella?
GLOSTER.
Min' olen protektori, röyhkä pappi.
WINCHESTER.
Ja minä meidän kirkon prelaatti.
GLOSTER.
Kuin henkipatto rosvolinnassa,
Mist' etsii turvapaikkaa varkauksilleen.
WINCHESTER.
Arvoton iva!
GLOSTER.
Sulle arvon antaa
Vain ammattisi, eikä elämäsi.
WINCHESTER.
Tuon Rooma sulle kostaa.
WARWICK.
Mene ruumaan!
SOMERSET.
Pitäisi teikäläisen malttaa mieltään.
WARWICK.
Sopisi piispan vähän talttaa kieltään.
SOMERSET.
Minusta teidän tulis hartaamp' olla
Ja kunnioittaa hengenmiehen virkaa.
WARWICK.
Minusta piispan tulis nöyremp' olla;
Noin riidellä ei papin sovi.
SOMERSET.
Sopii,
Jos pyhää virkaansa näin loukataan.
WARWICK.
Pyhä tai epäpyhä, vähät siitä;
Mut hänen armonsa on protektori.
PLANTAGENET (syrjään).
Plantagenetin täytyy vaieta;
Sanottais pian: "Pidä suusi, mies,
Ja suurten seurass' älä kieltäs soita!"
Tuon piispan kanssa muuten hammastaisin.
KUNINGAS HENRIK.
Te, arvon sedät, Winchester ja Gloster,
Englannin yhteishyvän vartijat,
Jos rukous mitään vois, niin sydämmenne
Sopuun ja ystävyyteen yhdistäisin.
Oi, mikä häpeä on kruunullemme,
Kun kaks noin ylvää pääriä on riidoin!
Voin vakuuttaa, vaikk' olen nuori, ett' on
Sisäinen riita myrkyllinen käärme,
Jok' yhteiskunnan sydänjuurta syö.
(Ulkona huudetaan: "Hukka periköön rusotakit!")
Mit' on se melu?
WARWICK.
Kapinata varmaan,
Jot' ilkeydestä nostaa piispan väki.
(Taaskin huudetaan: "Kiviä! kiviä!"
Lontoon lordmajori tulee seurueineen.)
LORDMAJORI.
Oi, hyvät loordit, te, ja hurskas Henrik,
Oi, armahtakaa Lontoota ja meitä!
Glosterin herttuan ja piispan miehet,
Joilt' äsken aseenkäyttö kiellettiin,
Kiviä taskuns' ahtaneet on täyteen
Ja, vastapuolueiksi yhtyneinä,
Niin lujaa lyövät kalloon toisiaan,
Ett' aivot murskana on monen huiman;
Kaduilla ikkunoita pirstataan;
Pelosta täytyy puodit sulkea.
(Glosterin ja Winchesterin joukkolaiset ryntäävät
sisään täydessä käsikähmässä, päät verisinä.)
KUNINGAS HENRIK.
Alamaisvalallanne vaadin teitä:
Miestappo pois ja rauha pitäkää! —
Tuo riita asettakaa, setä Gloster.
1 PALVELIJA.
Jos meiltä kivet kielletään, niin hampain
Iskemme toisihimme.
2 PALVELIJA. Tehkää vain Mit' uskallatte; meissäkin on miestä.
(Uudelleen ottelua.)
GLOSTER.
Väkeni, toraamasta heretkää
Ja lopettakaa tämä tyhmä kiista.
1 PALVELIJA.
Tunnemme teidät, armo, vakavaksi
Oikeuden mieheksi, ja valta-arvoss'
Olette kuninkaasta ensimmäinen;
Me emme kärsi, että moista herraa
Ja moista yhteiskunnan hellää isää
Häpäisee kynätöhrys; ennen kaikki
Menemme vaimoinemme, läpsinemme
Sun vihamiehes teurastettaviksi.
3 PALVELIJA. Kynttemme karikkeetkin kuoltuamme Taas nousee taisteluun.
(Uudelleen ottelua.)
GLOSTER.
Seis, sanon, seis!
Jos, niinkuin sanotte, mua rakastatte,
Mun hetkeks suokaa teitä tyynnyttää.
KUNINGAS HENRIK.
Oi, kuinka surettaa mua tämä riita!
Winchester, säälimättä voitteko
Mun nähdä huokaavan ja kyynelöivän?
Ken tuntis sääliä, jos ette te?
Ken rauhan sanaa enää julistaa,
Kun pyhät kirkon miehet riitaa suosii?
WARWICK.
Taipukaa, Gloster; — taipukaa, Winchester;
Jos ette jyrkäll' aio kiellollanne
Tuhota maata, tappaa kuningasta.
Näette, mikä turma, mikä murha
On vihanpidostanne seuraus.
Sopikaa siis, jos ette janoo verta.
WINCHESTER.
Hän alistukoon, min' en muuten myönny.
GLOSTER.
Ma, kuningasta säästääkseni, taivun;
Mut sydämmen hält' ennen riistäisin,
Kuin papille sen etuuden ma soisin.
WARWICK.
Winchester, nähkääs, kuinka herttua
On synkän, nurjan raivon karkoittanut;
Sit' otsa kirkas osoittaa; miks siis on
Teill' yhä katse tyly noin ja tuima?
GLOSTER.
Winchester, tässä sulle käteni.
KUNINGAS HENRIK.
Hyi, setä Beaufort! Saarnaavanne kuulin:
Viha on kauhea, ja suuri synti;
Nyt ette omaa oppianne seuraa,
Vaan enin siitä itse eksytte.
WARWICK.
Kuningas laupias! Mik' oiva nuhde!
Hävetkää, Winchester, ja taipukaa!
Pitääkö lapsen teitä neuvoa?
WINCHESTER.
No, hyvä, herttua Gloster, minä taivun;
Käsi kädestä ja lempi lemmestä!
GLOSTER (syrjään).
No niin; mut varon, ett' on sydän ontto. —
Täss', ystävät ja hyvät kansalaiset,
Tää merkki rauhanlippu olkoon meidän
Ja meidän puolueitten välillä.
Ma, Jumal' auttakoon, en viekastele!
WINCHESTER (syrjään).
Mut niin teen minä, Jumal' auttakoon!
KUNINGAS HENRIK.
Oi, rakas setä, hyvä herttua Gloster,
Kuink' iloitsen ma teidän sovinnosta! —
Pois, miehet; älkää vaivatko meit' enää;
Sopikaa niinkuin herrannekin.
1 PALVELIJA. Hyvä! Min' etsin haavuria.
2 PALVELIJA.
Minä myös.
3 PALVELIJA. Ja minä kapakasta lääkett' etsin.
(Lordmajori, palvelijat y.m. menevät.)
WARWICK.
Täss' olis, majesteetti, kirjoitus,
Joss' ehdotamme, armollinen valtias,
Oikeutta Richard Plantagenetille.
GLOSTER.
Hyväpä on, lord Warwick! — Rakas prinssi,
Jos tarkoin mietitte, niin teillä aihett'
On tehdä Richardille oikeutta,
Syist' erittäinkin, joita Elthamissa
Esitin Teidän majesteetillenne.
KUNINGAS HENRIK.
Ja, setä, pätevät ne oli syyt;
Siis meidän tahtomme on, hyvät loordit,
Ett' asetetaan Richard oikeuteensa.
WARWICK.
Jos Richard asetetaan oikeuteensa,
Niin isän vääryys hyvityksen saa.
WINCHESTER.
Winchester tahtoo mitä tahtoo muut.
KUNINGAS HENRIK.
Jos Richard lupaa uskollinen olla,
Niin tämän lisäksi hän perinnöksi
Saa kaiken, mik' on Yorkin suvun omaa,
Jonk' olette te suora jälkeläinen.
PLANTAGENET.
Uskollisuutta vannon alamaista
Ja kuuliaisuutt' aina kuolemaan.
KUNINGAS HENRIK.
Siis laske polvillesi jalkoihini,
Niin kunnioituksesi palkinnoksi
Ma vyölles sidon Yorkin urhomiekan.
Nyt, Richard, nouse Plantagenetina,
Jalona nouse Yorkin herttuana.
PLANTAGENET.
Richardin onni vihollistes hukka!
Ja niin kuin kuuliaisuuteni kasvaa,
Kuninkaan pahansuovat kuihtukoot!
KAIKKI.
Elä, ylvä prinssi, jalo Yorkin herttua!
SOMERSET (syrjään).
Kuole, kehno prinssi, halpa Yorkin herttua!
GLOSTER.
Nyt teidän majesteettinne on paras
Meritse mennä Ranskaan kruunattavaks.
Kuninkaan läsnäolo alamaisiin
Ja tosiystäviin luo rohkeutta,
Mut vihollisen mielen lannistaa.
KUNINGAS HENRIK.
Kun Gloster käskee, Henrik mennä saattaa:
Ystävän neuvo vihollisen kaataa.
(Torventoitauksia. Kaikki menevät, paitsi Exeter.)
EXETER.
Niin, Englantiin tai Ranskaan mentäköön,
Niin emme näe, mitä vielä tulee.
Tää riita päärein välinen se kytee
Teeskellyn ystävyyden tuhkan alla
Ja vihdoin ilmiliekkiin leimahtaa.
Kuin paise vähitellen märkänee,
Siks kunnes lihat, luut ja suonet lohkee,
Niin tääkin halpa ilkiriita paisuu.
Nyt pelottaa mua paha ennustus,
Jok' oli joka rintalapsen suussa
Viidennen Henrikkimme aikana:
Monmouthilainen Henrik kaikki voittaa,
Windsorilainen Henrik kaikki hukkaa.
Niin selvää tuo, ett' Exeter vain toivoo
Pois päästä ennen tuota tuhon aikaa.
(Menee.)
Toinen kohtaus.
Ranska. Rouenin edustalla.
(La Pucelle tulee valepuvussa, seurassaan sotamiehiä,
jotka ovat talonpojiksi puetut, säkit selässä.)
PUCELLE.
Tuo kaupungin, Rouenin, portti on,
Jok' auki murtaa täytyy viekkaudella,
Sananne asetelkaa ovelasti:
Puhukaa niinkuin halpa torikansa,
Jok' aikoo saada rahaa viljastaan.
Jos pääsemme nyt sisään, niinkuin toivon,
Ja kählään vahdin heikoks älyämme,
Niin annan merkin ystävillemme,
Ett' arvaa Dauphin tehdä rynnäkön.
1 SOTAMIES.
Nää pussit panee pussiin kaupungin;
Me tullaan nyt Rouenin valtiaiksi.
Siis kolkutamme.
(Kolkuttaa.)
VAHTISOTAMIES (sisältä). Qui est là?
PUCELLE. Paysans, pauvres gens de France. Torikansaa köyhää, tullaan myömään viljaa.
VAHTISOTAMIES (avaa portin).
Sisähän; torikello on jo soinut.
PUCELLE.
Nyt, Rouen, varustukses maahan murran.
(La Pucelle sotureineen menee kaupunkiin.)
(Kaarle, Orleansin Bastardi ja Alençon tulevat sotajoukkoineen.)
KAARLE.
Siunatkoon sanct Denis tään sotajuonen!
Taas vaaratta Roueniss' yömme viettyy.
BASTARDI.
Pucelle hän tuosta meni apureineen;
Hän siell' on nyt; mut miten antaa tiedon,
Mist' etuisin on hyökätä ja varmin?
ALENÇON.
Hän tuonne torniin soihdun asettaa;
Sill' ilmoittaa hän, että heikoin kohta
Se paikka on, jost' itse meni sisään.
(La Pucelle ilmestyy muurin harjalle palava soihtu kädessä.)
PUCELLE.
Iloista katsokaa hääsoihtua,
Mi kansalaisiinsa Rouenin vihkii,
Mut Talbotin on miesten surmaleima.
BASTARDI.
Kas, jalo Kaarle, ystävämme merkki,
Palava soihtu, tuoll' on tornissa.
KAARLE.
Se loistakoon kuin koston pyrstötähti,
Kuin vihollisten tuhon ennustaja!
ALENÇON.
Hukkaamme aikaa; vaarallist' on viipy.
Nyt hyökkäys heti! Huutakaa "Dauphin!"
Ja vahtimiehet tieltä raivatkaa!
(Hyökkäävät sisään.)
(Sotamelskettä. Talbot Ja muutamia englantilaisia
sotamiehiä tulee.)
TALBOT.
Viel' itkein kadut tätä juontas, Ranska,
Jos Talbot vain jää petoksestas eloon.
Kirottu noita tuo, Pucelle, se velho,
Tään hornan tuhon äkist' aikaan sai;
Töin tuskin päästiin Ranskan korskaa pakoon.
(Menevät kaupunkiin.)
(Sotamelskettä. Kaupungista tulee Bedford, jota sairaana kannetaan nojatuolissa: hänen kanssaan tulevat Talbot, Burgund ja englantilainen sotajoukko. Muurille ilmestyvät La Pucelle, Kaarle, Bastardi, Alençon, Reignier, y.m.)
PUCELLE.
Huomenta, urhot! Onko viljaa tarvis?
Burgundin herra ennen paastonnee,
Kuin ostaa meiltä uutta samaan hintaan:
Se lustett' oli täynnä;[12] miltä maistuu?
BURGUND.
Niin, ilku, paha henki, rietas portto!
Koht' omallasi sinut tukeutan,
Niin että vielä viljaas sadattelet.
KAARLE.
Sit' ennen voitte kuolla nälkään, herttua.
BEDFORD.
Töin, eikä sanoin, petos kostettakoon.
PUCELLE.
Mitä, valkoparta? Kantotuolissako
Mitellä miekkaa aiot kuolon kanssa?
TALBOT.
Sa, ranskalainen piru, hiiden velho,
Himoisten huorimusten ympäröimä,
Ivata urhovanhustako kehtaat
Ja puolikuollun' arkuudesta syyttää?
Sun kanssas, lutka, vielä ottelen,
Tai häpeäänsä Talbot hukkukoon!
PUCELLE.
Noin tulinenko? — Vaiti vain, Pucelle;
Kun Talbot jyrisee, niin tapaa sataa.
(Talbot ynnä muut neuvottelevat.)
Jumalan siunaus parlamentille;
Ken puhemies on?
TALBOT.
Tohditteko meitä
Kedolla aukealla vastustaa?
PUCELLE.
Niin hölmöiks meitä luuletteko, herra,
Ett' uudelleen me vielä koittaisimme,
Omaamme omammeko on vai ei?
TALBOT.
En tuolle herjaavalle Hekatelle,
Vaan sulle, Alençon, ja muille haastan:
Tapella tahdotteko sotilaina?
ALENÇON.
En, signor.
TALBOT.
Mene sitte hiiteen, signor.
Katalat Ranskan muulinajajat!
Lymyvät muurin taa kuin kuormarengit!
Ei aatelista miekkamiestä heissä.
PUCELLE.
Pois, päälliköt! Pois muurilt' astukaamme;
Tuo katse Talbotin ei tiedä hyvää. —
Hyvästi, loordit! Sanomaan vain tultiin,
Ett' ollaan täällä.
(La Pucelle ja muut poistuvat muureilta.)
TALBOT.
Ja siellä mekin ollaan ennen pitkää,
Tai herjaks menköön maine Talbotin.
Sukusi arvon kautta vanno, Burgund,
Sa Ranskan solvausten ärsyttämä,
Taas voittaa kaupunki tai kuolla; — minä,
Niin totta Englannin kuin Henrik elää,
Niin totta kuin myös hänen isänsä
Tääll' oli voittaja, niin totta kuin
Täss' äsken luopuneess' on kaupungissa
Leijonamielen sydän haudattuna,
Niin totta voitan kaupungin tai kuolen.
BURGUND.
Mun valani ja sun ne käyvät yhteen.
TALBOT.
Mut tästä kuolevasta prinssistä,
Täst' urhokkaasta Bedfordista ensin
On pidettävä huolta. — Tulkaa, loordi,
Paremman paikan teille hankimme,
Sairaalle vanhukselle sopivamman.
BEDFORD.
Lord Talbot, älkää noin mua häväiskö;
Rouenin muurein edustalla tässä
Ma teidän kohtalonne kuormaa kannan.
BURGUND.
Mukaudu, uljas Bedford, pyyntöömme.
BEDFORD.
En tästä lähteäkseni; luin kerran
Kuin sairaanpaareill' ylvä Pendragon[13]
Läks sotahan ja vihollisen voitti.
Voin vielä sotilaita innostaa,
Sill' aina itseni ma heissä löysin.
TALBOT.
Povessa kuolevassa uljas henki! —
No, hyvä; Herran haltuun, vanha Bedford! —
Ja nyt ei muuta, urhokas Burgund,
Kuin kiireimmiten kokoon sotajoukot
Ja pöyhkeilevän vihamiehen niskaan!
(Burgund ja Talbot menevät sotajoukkoineen; Bedford y.m. jäävät.)
(Sotamelskettä. Hyökkäyksiä. Sir John Fastolfe ja muuan
päällikkö tulevat.)
PÄÄLLIKKÖ.
No, Sir John Fastolfe? Minne noin on kiire?
FASTOLFE.
Minnekkä? Paon kautta pelastumaan;
Taas meidät tuhota he aikovat.
PÄÄLLIKKÖ.
Kuin? Pakenetko? Talbotinko jätät?
FASTOLFE.
Niin, kaikki Talbotit, kun itse säästyn.
(Menee.)
PÄÄLLIKKÖ.
Pelkuri! Nurja kohtalosi olkoon!
(Menee.)
(Peräytymistä. Hyökkäyksiä. Kaupungista tulevat La Pucelle,
Alençon, Kaarle y.m. ja poistuvat paeten.)
BEDFORD.
Nyt, sielu lepoon, milloin tahtoo Herra;
Nyt vihollisen tuhon olen nähnyt.
Mik' ihmisen on uskallus ja voima?
Nuo, jotk' ol' äsken uhkaa, pilkkaa täynnä,
Nyt iloitsevat, paeta kun saavat.
(Kuolee ja hänet viedään pois kantotuolissa.)
(Sotamelskettä. Talbot, Burgund y.m. tulevat.)
TALBOT.
Samaksi päiväks tappio ja voitto!
Siis, Burgund, kaksinkerroin kunniaa;
Mut taivahalle kiitos voitost' olkoon!
BURGUND.
Sa voitonsankar', Talbot! Sydämmeensä
Sun Burgund tallettaa ja urhotöistäs
Hän sinne muistomerkin pystyttää.
TALBOT.
Suur' kiitos, herttua! Vaan miss' on Pucelle?
Lie nukahtanut vanha haltiansa.
Nyt missä Bastardin on kerskaukset?
Ja Kaarlen ivat! Kaikkiko on kuollut?
Rouenin pää nyt roikkuu harmista,
Kun paennut on moinen uljas seura.
Mut kaupungista täytyy pitää huolta
Ja sinne kelpo virkamiehet saada;
Ja sitte kuninkaan luo Pariisiin;
Siell' ylimyksineen on nuori Henrik.
BURGUND.
Min Talbot tahtoo, hyväksyy Burgund.
TALBOT.
Mut sitä ennen tulee meidän muistaa
Tää jalo, vasta kuollut herttua Bedford
Ja tänne hänet hautaan toimittaa.
Parempaa miekkamiest' ei maailmassa,
Ei jalomielisempää hoviherraa.
Mut kuolla täytyy suurten mahtajainkin,
Se kurjan ihmiselon loppu vainkin.
(Menevät.)
Kolmas kohtaus.
Seutu sama. Tasanko Rouenin läheisyydessä.
(Kaarle, Bastardi, Alençon, La Pucelle tulevat,
sotajoukot mukana.)
PUCELLE.
Ei, prinssit, täst' ei säikähtyä saa,
Ei surra, jos Rouen on menetetty;
Ei suru paranna, vaan vaarantaa
Sit' asiaa, jot' ei voi enää auttaa.
Tuo hullu Talbot hetken riemuilkoon,
Harittain pyrstöään kuin riikinkukko;
Me hänet kynimme ja höyhennämme,
Jos kuulee syitä vain Dauphin ja muut.
KAARLE.
Me sua tähän asti seurasimme
Ja taitoasi emme epäilleet;
Ei äkkiturma riko luottamusta.
BASTARDI.
Ajustas etsi joku salajuoni,
Niin mainees kuulutamme maailmaan.
ALENÇON.
Pyhäkköön pystytämme patsaasi
Ja pyhimyksenä sua kumarramme;
Siis parhaaksemme toimi, armas impi.
PUCELLE.
No, kuulkaa siis; tää Johannan on juoni:
Makeilla sanoilla ja mesikielin
Burgundin herttuan me viettelemme
Pois Talbotista meidän puolelle.
KAARLE.
Jos voisit, armas, sen, niin Ranskass' enää
Ei Henrikin ois sotureille tilaa,
Eik' enää noin se kansa ylvästelis,
Vaan maasta pois se juuritettaisiin.
ALENÇON.
Pois heidät Ranskast' ijäks ajaisimme,
Ei kreivikunnan häivää heille jäis.
PUCELLE.
Nyt nähkääs, hyvät herrat, miten aion
Haluttuun päätökseen ma juonen johtaa.
(Rummunpärrytystä kuuluu.)
Haa, kuulkaa! Rummun ääni ilmoittaa
Ett' ovat Pariisiin he marssimassa.
(Englantilainen marssi. Etäällä kulkee Talbot ohi sotajoukkoineen.)
Tuoss' astuu Talbot lipuin liehuvin,
Englannin kaikki joukot jäljessä.
(Ranskalainen marssi. Burgundin herttua tulee sotajoukkoineen.)
Nyt tulee Burgund jälkijoukkoineen;
On onni, että kulkee viimeisenä.
Anokaa puhelua; torvi soimaan.
(Torvi soittaa keskusteluun.)
KAARLE.
Burgundin herttuan kanssa puhelu.
BURGUND.
Ken tahtoo Burgundia puhutella?
PUCELLE.
Maanmiehes, Ranskan Kaarle kuningas.
BURGUND.
Siis puhu, Kaarle; marssill' olen pois.
KAARLE.
Puhu, Pucelle, ja sanoin hänet hurmaa.
PUCELLE.
Ylevä Burgund, Ranskan varma toivo,
Pysähdy, halvan tyttös ääntä kuule.
BURGUND.
No, puhu, mutta älä puhu liikaa.
PUCELLE.
Sa maatas silmää, Ranskaa viljavaa;
Kas, kuinka julman vihollisen ryöstö
On rumentanut kaupungit ja kylät!
Kuin äiti kultalastaan katselee,
Sen sammuvat kun silmät kuolo sulkee,
Niin katso Ranskan kipua ja vaivaa;
Kas, mitkä haavat, luonnottomat haavat,
Sen rintaan tuskaiseen sa itse iskit!
Oi, miekkas terä käännä toisaanne,
Lyö lyöjää, älä auttajaa! Yks pisar
Sun maasi sydänverta kaduttakoon
Sua enemmän kuin vieraan veren tulvat;
Takaisin käänny siis ja kyynelvirroin
Pois huuhdo synnyinmaasi tahrapilkut!
BURGUND.
Hän onko sanoillaan mun tenhonnut,
Vai luontoko on mielen hellyttänyt?
PUCELLE.
Sinua vastaan huutaa koko Ranska,
Epäillen syntyperäs puhtautta.
Sa pidät puolta vallanahnaan kansan,
Jok' edun vuoksi sinuun luottaa vain.
Kun Talbot kerran astunut on Ranskaan
Ja sinusta on tuhon aseen tehnyt,
Niin herra silloin Englannin on Henrik
Ja sinut luopiona hyljätään.
Oi, muista vain ja paina mielees tämä:
Sun vihamiehes oli Orleans,
Ja vankina hän oli Englannissa;
Mut vihamiehekses kun huomattiin,
Niin vapaaksi hän pääsi lunnahitta,
Sun, Burgund, ja sun ystävies kiusaks.
Siis huomaa: murhamiehiis liittyneenä
Maanmiehiäsi vastaan taistelet.
Pois käänny, pois, sa harhaan viety loordi!
Kaarle ja kaikki sulle sylins' avaa.
BURGUND.
Min' olen voitettu; nuo ylvät sanat
Kuin jylisevä tykistö mun murjoi
Ja milt'ei saaneet mua polvistumaan.
Anteeksi, maani! Anteeks, kansalaiset!
Syleilyyn hellimpään ma teidät suljen;
Väkeni, sotavoimani on teidän.
Hyvästi, Talbot! En sua enää usko.
PUCELLE (syrjään).
Täys ranskalainen! Sinne tänne häilyy.
KAARLE.
Ole tervetullut, uljas herttua;
Sun ystävyytes meitä virkistyttää.
BASTARDI.
Ja uuden innon povehemme luo.
ALENÇON.
Osansa hyvin näytteli Pucelle,
Hän siitä ansainnut on kultakruunun.
KAARLE.
Armeijat yhdistäkää; nyt vain tuuma,
Mitenkä vahingoittaa vihollista.
(Menevät.)
Neljäs kohtaus.
Pariisi. Huone kuninkaanlinnassa.
(Kuningas Henrik, Gloster ja muita loordeja; Vernon,
Basset y.m. Talbot ja muutamia hänen sotaherrojaan.)
TALBOT.
Kuningas armollinen, kunnon loordit,
Kun tähän maahan tulostanne kuulin,
Soin aseilleni hetken lepoa,
Näin kunnioittaakseni valtaherraa;
Sen merkiks käsi tää — jok' allenne
Viiskymmentä on linnoitusta pannut,
Kakstoista kaupunkia, kuusi kylää
Valleilla varustettua, ja lisäks
Viissataa arvoluokan vankia —
Kuninkaan jalkain juureen miekan laskee
(Polvistuen.)
Ja nöyräll' alamaisen alttiudella
Näist' antaa voitoistansa kunnian
Jumalalle ensin, sitten kuninkaalle.
KUNINGAS HENRIK.
Tuo sekö on lord Talbot, setä Gloster,
Jok' on niin kauan Ranskass' oleillut?
GLOSTER.
On, luvallanne, majesteetti.
KUNINGAS HENRIK.
Terve,
Voittoisa loordi, uljas päällikkö!
Kun olin nuori — viel' en ole vanha —
Isäni muistan sanoneen: ei koskaan
Pidellyt uljaamp' ole urho miekkaa.
Uskollisuutenne jo kauan tunsin
Ja virka-intonne ja sotatyönne;
Mut vielä ette ole palkkaa saanut,
Viel' ette edes kiitostammekaan,
Kun vasta ensi kertaa teidät näemme.
Siis nouskaa; näistä suurist' ansioista
Shrewsburyn kreiviks teidät nimitämme;
Paikkanne kruunauksessa ottakaa.
(Kuningas Henrik, Gloster, Talbot ja loordit menevät.)
VERNON.
Sa, sir, jok' olit merellä niin kiivas,
Häväisten värejäni, joita kannan
Ylevän loordi Yorkin kunniaksi,
Pysyä sanoissasi tohditko?
BASSET.
Kyll', yhtä hyvin kuin sa puoltaa tohdit
Tuot' ilkikieltäs, millä pahoin haukuit
Herraani, Somersetin herttuaa.
VERNON.
Sen mukaan, mikä on, saa herras arvon.
BASSET.
Mik' on hän? Yhtä hyvä on kuin York.
VERNON.
Valetta! Tuossa todistus!
(Lyö häntä.)
BASSET.
Sa konna,
Sa tiedät, mikä sotalain on sääntö,
Ken miekan paljastaa, on kuolon oma.
Ma muuten sydänveres tyhjentäisin.
Mut menen majesteetin luo ja pyydän
Hält' oikeutta kostaa tämä vääryys:
Saat vielä, kun sun kohtaan, kestit maksaa.
VERNON.
Katala, yhtä pian siell' oon minä,
Ja ennen kohtaan sun, kuin toivotkaan.
(Menevät.)
NELJÄS NÄYTÖS.
Ensimmäinen kohtaus.
Sama paikka. Vastaanottohuone.
(Kuningas Henrik, Gloster, Exeter, York, Suffolk, Somerset,
Winchester, Warwick, Talbot, Pariisin kuvernööri y.m. tulevat.)
GLOSTER.
Nyt, herra piispa, pankaa kruunu päähän.
WINCHESTER.
Eläköön kuudes Henrik kuningas!
GLOSTER.
Pariisin kuvernööri, tehkää vala:
(Kuvernööri polvistuu.)
Ett'ette muuta kuningasta kuule,
Ett'ette muita pidä ystävinä
Kuin hänen ystäviään, ette muita
Vihamiehinä kuin niitä, jotka uhkaa
Kavalin juonin hänen hallitustaan:
Niin totta kuin teit' auttakohon taivas!
(Kuvernööri seurueineen menee.)
(Sir John Fastolfe tulee.)
FASTOLFE.
Kuningas armollisin, kun Calais'sta
Ma ratsastin ja kruunaukseenne riensin,
Käteeni tämä kirje annettiin
Lord Burgundilta teidän armollenne.
TALBOT.
Häpeä sinulle ja Burgundille!
Ritari halpa, vannoin, että vasta
Kun sinut tapaan, riistän sukkanauhan
Pois polvestasi, sinä pelkuri.
(Riistää häneltä sukkanauhan ritarimerkin.)
Nyt on se tehty, sillä ansiotta
Sin' olet tämän suuren arvon saanut. —
Anteeksi, suuri Henrik ja te muut!
Tuo arkalainen, Patayn taistelussa, —
Kun mulla vain kuustuhatt' oli miestä
Ja Ranskall' yhtä vastaan kymmenen, —
Heti aluss', ennen ensi iskua,
Uskottu knaappi tuo pois pakoon pötki.
Kakstoista sataa miestä menetimme;
Ma itse sekä monet ylimykset
Jouduimme ahtaalle ja vangittiin.
Tuomitkaa, jalot herrat, teinkö väärin?
Moinenko pelkuri on oikeutettu
Pitämään tähtinauhaa: on vai ei?
GLOSTER.
Häpeäteko, totisesti ruma
Halvankin työksi, sitä enemmän
Ritarin, päällikön ja johtomiehen.
TALBOT.
Kun tämä tähtikunta perustettiin,
Sen ritar' oli ylhäissukuinen,
Ylevä, urhoollinen, uskalias,
Sodassa kunniaan ja arvoon noussut,
Hädässä uljas, surmaa pelkäämätön,
Ja vankkumaton missä vaara suurin.
Se, joss' ei mieltä ole tämänlaista,
Se, pyhän ritar'arvon valtaajana,
Häpäisee kunniakkaan tähdistön,
Ja pitäis — tuomariks jos minä kelpaan —
Mokoma karkoittaa kuin lehtolaps,
Jok' ylhäisverest' ylvästellä kehtaa.
KUNINGAS HENRIK.
Sa, maasi tahra, tuomiosi kuule:
Pois, maasta pois, sa, ollut ritari;
Nyt kuolon uhall' olet henkipatto. —
(Fastolfe menee.)
Nyt, protektori, kirje lukekaa,
Jok' äsken saapui setä Burgundilta.
GLOSTER.
Mit' aattelee, kun arvonimen muuttaa?
Paljaaltaan "kuninkaalle", eikä muuta.
Hän eikö muista, ken on majesteetti?
Vai säädytön tuo päällekirjoitusko
Vain hyvän tahdon muutost' osoittaa?
Saas nähdä: — (Lukee.)
"Ominaisist' eri syistä
Ja maani häviötä hellien
Ja niiden haikeata valitusta,
Jotk' ovat sorrossanne riutuneet,
Tuhoisen heitän liittonne ja yhdyn
Taas Kaarleen, Ranskan todelliseen herraan."
Petosta julmaa! Onko mahdollista,
Ett' ystävyyden, liiton, valan kanssa
Noin viekas teeskely ja vilppi viihtyy?
KUNINGAS HENRIK.
Mitä? Onko setä Burgund kapinassa?
GLOSTER.
On, prinssi, ja nyt vihamiehenne.
KUNINGAS HENRIK.
Ja sekö pahin, mitä kirjeess' on?
GLOSTER.
Se pahin on; ja muuta siin' ei ole.
KUNINGAS HENRIK.
No, siis, lord Talbot häntä puhutelkoon
Ja tästä häväisystä rangaiskoon. —
Kuink' on, mylord? Te siihen tyydyttekö?
TALBOT.
Tyydynkö, prinssi? Minut ennätitte,
Tuot' oisin muuten teiltä kerjännyt.
KUNINGAS HENRIK.
Väkemme kokoon! Heti häntä vastaan!
Hän tuntekoon, kuink' inhon petostaan,
Ja mik' on rikos ystäviään pettää.
TALBOT.
Menen, prinssi; toivon hartaast', että pian
Näette vihollisen perikadon.
(Menee.)
(Vernon ja Basset tulevat.)
VERNON.
Anoisin kaksintaistelua, prinssi.
BASSET.
Minäkin, prinssi, kaksintaistelua.
YORK.
Mun mieheni on tämä; kuulkaa häntä.
SOMERSET.
Ja tämä minun; häntä suosikaa.
KUNINGAS HENRIK.
Tyyntykää, loordit; antaa heidän haastaa. —
No, hyvät herrat, miks noin huudatte?
Miks kaksintaisteluun? Ja kenen kanssa?
VERNON.
Hänen, mylord, hän mua loukannut on.
BASSET.
Ja minä hänen; hän mua loukannut on.
KUNINGAS HENRIK.
Mik' on se loukkaus, josta valitatte?
Se minun tietää suokaa, sitten vastaan.
BASSET.
Kun Englannista Ranskaan purjehdin,
Tuo tuossa herjaavin ja häijyin kielin
Mua tästä ruusust' ilkkui, jota kannan,
Sanoen että verinen sen väri
Kuvailee isäntäni hävyn punaa,
Kun ykspäisesti totuuden hän kielsi
Eräässä riitaisessa jutussa
Hänen ja Yorkin herttuan välisessä, —
Pait muuta halpaa herjapuhetta.
Nää raa'at syytteet kumotakseni
Ja isäntäni maineen puolustukseks
Vetoan aseoikeuden apuun.
VERNON.
Minulla sama pyyntö, majesteetti.
Hän vaikka kavalin ja liukkain kielin
Silata koittaa julkeit' aikeitaan,
Niin tietkää, hän se ensin riidan nosti;
Hän tästä merkist' ensin närkästyi
Ja sanoi, että tämän kukan kalveus
Ilmaisi herrassani sydänt' arkaa.
YORK.
Somerset, eikö sopis heittää kiukku?
SOMERSET.
York, salavihanne se esiin pyrkii,
Vaikk' yritätte viekkaasti sen peittää.
KUNINGAS HENRIK.
Oi, kuinka sairaat ihmisaivot hourii,
Näin turhan turhasta kun asiasta
Voi syntyä noin kiivas lahkoriita!
Te, rakkaat langot, York ja Somerset,
Sopikaa pois ja rauha pitäkää.
YORK.
Tään riidan ensin miekka ratkaiskoon;
Sitt' esittäköön majesteetti rauhaa.
SOMERSET.
Ei muita koske riita tää kuin meitä,
Siis meidän suotakoon se ratkaista.
YORK.
Somerset, tuossa, ota panttini.
VERNON.
Ei, kaikki jääköön siihen, mistä alkoi.
BASSET.
Se vahvistakaa, armollinen herra.
GLOSTER.
Vai vahvistakaa! Hiiteen koko riita!
Kirotut te ja röyhkä räyhinänne!
Vasallit hävyttömät, kehtaattekin
Raa'alla menolla ja luikkinalla
Kuningastanne häiritä ja meitä!
Ja, loordit te, te ette oikein tee,
Kun sukoilette tuota hurjaa riitaa,
Ja vallankin, kun noiden suusta itse
Otatte aiheen keskinäiseen toraan.
Parempaan tapaan teitä kehoittaisin.
EXETER.
Kuningas pahoillaan on; tehkää sopu.
KUNINGAS HENRIK.
Esille astukaa, te taiston-ahnaat!
Jos armoani toivotte, niin vaadin,
Ett' unhotatte riidan ja sen syyt. —
Ja, loordit te, te muistakaa, miss' ollaan:
Ranskassa, keskess' epävakaan kansan.
Jos huomaavat he kaihaa katseessamme
Ja että epäsopu meidät valtaa,
Niin kade mieli heitä kapinaan
Ja jäykkään niskoitteluun houkuttelee.
Ja sitä paitsi, mikä häpeä,
Jos vieraat ruhtinaat saa tietää, että
Kuninkaan jalo aateli ja päärit
Asian tyhjän tähden tuhonneet
On toisiaan ja Ranskan menettäneet!
Isäni voittoja te aatelkaa
Ja minun nuoruuttani; turhan vuoks ei
Hukata saa mit' ostettu on verin.
Mun suokaa tämä riita sovittaa.
Jos kannan tätä ruusua,
(Asettaa punaisen ruusun rintaansa.)
niin kuka
Vois siitä epäillä, ett' enemmän
Ma Somersetiin kallistun kuin Yorkiin?
Molemmat mulle lankoina on rakkaat.
Näin voisi mua kruunustakin syyttää,
Kosk' on myös skottein kuninkaalla kruunu.
Mut paremmin teit' oma äly neuvoo
Kuin minun puheeni ja taitoni:
Siis, niinkuin sovussa me tänne tultiin,
Niin sovuss', ystävyydess' erotkaamme. —
York lanko, teidät tähän osaan Ranskaa
Me asetamme sijaiseksemme; —
Somerset hyvä, ratsujoukkonne
Te hänen jalkaväkeens' yhdistäkää.
Isäinne poikina, kuin kelpo miehet,
Käsi kädess' astukaa ja vuodattakaa
Vihanne sappi vihollisiinne.
Me itse, protektori, sekä muut
Levättyämme palaamme Calais'hen;
Sielt' Englantiin, miss' ennen pitkää saanen
Edessäin nähdä Kaarlen, Alençonin
Ja petturjoukon teidän voittamina.
(Torventoitauksia. Kuningas Henrik, Gloster, Somerset,
Winchester, Suffolk ja Basset menevät.)
WARWICK.
Lord York, mun mielestäni, totta vieköön,
Kuningas puhui oikein kauniisti.
YORK.
Niin teki; mut en kärsi, että hällä
On Somersetin merkki rinnassa.
WARWICK.
Vain oikku; siin' ei moitteen sijaa; varmaan
Ei pahaa tarkoita tuo hyvä prinssi.
YORK.
Niin, jos sen tietäisi, — mut jääköön silleen.
Muit' asioita nyt on aateltava.
(York, Warwick ja Vernon menevät.)
EXETER.
Siin' oikein, Richard, teit, ett' olit vaiti;
Sydämmes kiihko jos ois purkaunut,
Niin siin' ois, varon minä, ilmi tullut
Vihaista kiukkua ja karvast' ivaa
Enemmän, kuin vois aavistaa ja luulla.
Mut, miten onkaan; tyhminkin, kun näkee
Tät' aateliston eripuraisuutta,
Hovissa kilvan ahertelemista
Ja suosikkien hurjaa lahkovimmaa,
Voi ennustaa, ett' tulee huono loppu.
On paha, ett' on lapsi valtiaana.
Mut kateudesta näin kun mielet erii,
Niin tuho kohtaapi ja hukka perii.
(Menee.)
Toinen kohtaus.
Ranska. Bordeauxin edustalla.
(Talbot tulee sotajoukkoineen.)
TALBOT.
Käy, torvettaja, Bordeaux'n portille
Ja kutsu muurille sen päällikkö.
(Torvi kutsuu keskusteluun. Muurille ilmestyy
Ranskan sotavoimien päällikkö ja muita.)
Englannin majesteetin sodanpäämies,
John Talbot Englannista, teitä kutsuu;
Ja näin hän käskee: portit avatkaa,
Nöyrtykää, kuninkaamme omistakaa
Ja alttiin alamaisen vala tehkää,
Niin verisin ma joukkoineni poistun;
Mut rauhalle jos otsaa rypistätte,
Niin raivostuu nuo kolme seuraajaani,
Raju miekka, laiha nälkä, hurja tuli,
Ja tuokiossa tasoittavat maahan
Taivasta tavoittavat torninne,
Jos ystävyyden tarjon hyljeksitte.
PÄÄLLIKKÖ.
Kamala turman lintu, tuonen huuhka,
Kansamme kammo, verinen sen vitsa!
Nyt hirmuvaltas loppu lähestyy.
Tie meidän luokse käy vain kuolon kautta.
Olemme, näet sen, hyvin varustetut
Ja kyllin vahvat taistoon hyökkäämään;
Jos peräydyt, niin Dauphin aseiss' on
Ja valmis kietomaan sun sodan ansaan;
Molemmin puolin ratsujoukot sulkee
Kuin muuri sulta vapauden ja paon;
Et mihinkään voi suuntaan kääntyä,
Miss' ei sua kuolo häviöllä uhkaa
Tai kalvas turma sua vastass' ole.
Kymmenentuhatta, näet, ranskalaista
On sakramentin kautta vannonut
Tuhoiset tykistönsä suuntaavansa
Ei muuhun kehenkään kuin Talbotiin.
Tuoss' seisot, hengit, uljas olet uros
Ja voittamaton, sortumaton henki:
Se viimeinen on kunniasi kiitos,
Jonk' annan minä, vihamiehes, sulle;
Ennenkuin lasista, jost' alkaa hiekka
Jo valua, on viime jyvä juossut,
Niin sinä, jok' oot terve, raitis nyt,
Olet kalvas, marras, veriis ehtynyt.
(Rummunpärrytystä kuuluu kaukaa.)
Haa, kuule, kuule! Rumpu Dauphinin!
Varoituskello, joka kuolinvirttä
Sun pelokkaalle laulaa sielulles;
Ja mun on rumpuni sun kuolinsoittos.
(Päällikkö ynnä muut poistuvat muurilta.)
TALBOT.
Ei tyhjää tuo; jo vihollisen kuulen. —
Pois, ratsumiehet, tannert' urkkimaan! —
Mik' epätarkka, veltto sotakuri!
Täss' ollaan aidatut ja karsinassa,
Pien', arka kaurislauma Englannista,
Jot' ajaa takaa Ranskan haukkukoirat!
Mut kauriit' ollaan Englannin; pää pystyyn!
Kuin rääpykset me paukust' emme kaadu,
Vaan, niinkuin hirvet toivottoman hurjat,
Käännämme teräs-otsan verikoiriin,
Ett' arkaillen vain kaukaa nalkuttavat.
Kalliisti myykää henkenne, kuin minä,
Niin meistä, veikot, kalliit saavat kauriit!
Jumala! Yrjö! Talbot! Oikeus!
Niiss' olkoon aseittemme onnistus!
(Menevät.)
Kolmas kohtaus.
Tasanko Gascognessa.
(York sotajoukkoineen marssii esiin; sanansaattaja tulee.)
YORK.
Ovatko palanneet ne reippaat miehet,
Dauphinin sotavoiman urkkijat?
SANANSAATTAJA.
Ovat, ja kertovat, ett' on Bordeaux'hon
Väkensä vienyt, taistoon valmiina
Talbotin kanssa. Hänen lähtiessään
Vakoojat keksi kaksi joukkoa,
Dauphinin voimaa vielä mahtavampaa,
Jotk', yhtyin häneen, marssivat Bordeaux'hon.
YORK.
Kirottu olkoon Somerset, se konna,
Kun ei tuo lupaamaansa ratsuvoimaa,
Mi piiritystä varten pestattiin.
Suur' Talbot apuani odottaa,
Ja petturi ja konna näin mua peijaa,
Ett'en voi ylvää ylimystä auttaa.
Jumala häntä hädäss' auttakoon!
Hukass' on Ranskan sota, hän jos kaatuu.
(William Lucy tulee.)
LUCY.
Englannin voiman ruhtinainen päämies,
Nyt Ranskan maassa tarpeempi kuin koskaan,
Avuksi lennä Talbot-urholle,
Jot' ympäröi nyt rautavyö ja kietoo
Kadotus tuima. Herttua, Bordeaux'hon!
Bordeux'hon, jalo York! Tai mennyttä
On Talbot, Ranska, maine Englannin.
YORK.
Oi, jos tuo pöyhkä Somerset, jonk' apu
Näin viipyy, Talbotin nyt sijall' oisi!
Niin pelastuisi uljas ylimys
Ja päästäis konnasta ja petturista.
Vihasta, harmista mua itkettää,
Kun kuollaan me, ja pettur' eloon jää.
LUCY.
Apua loordille, hän ahtaall' on.
YORK.
Hän kuolee; hukka perii; valapatto
Ma olen; meidän suru Ranskan ratto;
Me kaadutaan, mut Ranska menestyy,
Ja kaikk' on konnan Somersetin syy.
LUCY.
Jumalan armoon Talbot-urho siis,
Ja poika myöskin, nuori John! Näin hänen
Isänsä luo vastikään marssivan.
Ei kuuteen vuoteen Talbot nähnyt lastaan;
Nyt yhtyvät, mut kuoloss' ainoastaan.
YORK.
Ah, ei lie Talbotille työtä hupaa
Tarita tuliaisiks tuonen tupaa!
Mua tuska ahdistaa, kun ystävät,
Erossa olleet, kuoloss' yhtyvät. —
Hyvästi, Lucy! Täytyy totisesti
Kirota häntä, joka avun esti. —
Mennytt' on Blois, Poitiers, Tours, Maine,
Ja syynä Somerset on vehkeineen.
(Menee sotajoukkoineen.)
LUCY.
Sill' aikaa kapinan kun korppikotka
Mokomain suurten herrain maksaa jäytää,
Niin veltto unteloisuus panee alttiiks
Työt valloittajan tuskin kylmenneen,
Ikimuistettavan Henrik viidennen.
Kun kaikk' on hyötymään vain halukkaat,
Niin menee henki, kunnia ja maat.
(Menevät.)
Neljäs kohtaus.
Toinen tasanko Gascognessa.
(Somerset tulee sotajoukkoineen hänen seurassaan
eräs Talbotin sotaherroja.)
SOMERSET.
On liian myöhä; en voi lähettää.
Tuoss' yrityksess' ovat York ja Talbot
Hätäilleet liiaks; koko meidän voima
Ois saanut työtä, jos nyt kaupungista
Ois tehty hyökkö. Uskalias Talbot
Täll' uhkahurjalla on seikkailulla
Nimensä entisloiston tahrannut.
York saatti hänet häpein kuolemaan,
Perimään pyrki hänen mainettaan.
SOTAHERRA.
Tääll' on sir William Lucy; pyydämme
Apua armeijamme ahdinkoon.
(Sir William Lucy tulee.)
SOMERSET.
Sir William? Ken on teidät lähettänyt?
LUCY.
Ken, niinkö? Petetty ja myöty Talbot,
Jok', ympärillään hätä uhkaava,
Rukoilee, jalo York ja Somerset,
Ett' armeijastaan vähäväkisestä
Sit' ahdistavan surman karkoitatte.
Kun sodass' uupuneista jäsenistään
Tuo kunnon urho tuolla verta hikoo
Ja puoltaan pitäin vartoo pelastusta,
Niin, te, te, hänen valhetoivonsa,
Englannin maineen turva, täällä vain
Kateuden halvan pauloiss' istutte.
Erikoisriitanne ei saa hält' estää
Avuksi pestattua sotavoimaa,
Kun hän, tuo kuulu, jalo päällikkö,
Maailmaa vastaan panee henkens' alttiiks.
Bastardi, Kaarle, Burgund, Reignier
Ja Alençon nyt häntä piirittävät,
Ja Talbot surman saa, ja syy on teidän.
SOMERSET.
York häntä yllytti; York auttakoon.
LUCY.
York yhtä äänekkäästi teitä moittii,
Ja sadattaa, kun pidätätte miehet,
Jotk' ovat tähän sotaan pestatut.
SOMERSET.
York valhettelee. Miks ei niitä nouda?
En ole velkaa hälle ystävyyttä,
Mua hävettäisi häntä kumartaa.
LUCY.
Englannin petos, eikä Ranskan voimat,
Nyt jalon Talbotin on ansaan saanut;
Hän Englantiin ei enää palaa, ei;
Toranne hänet petti, surmaan vei.
SOMERSET.
No tulkaa; ratsuväen saa hän oiti,
Jo kuuden tunnin päästä.
LUCY.
Liian myöhään!
Hän vangittu tai kuollut on. Ei voinut
Hän paeta, vaikk' oisi tahtonutkin;
Ja vaikka voiskin, paeta ei tahdo.
SOMERSET.
Jos kuollut on, niin hyväst', urho, vainen!
LUCY.
Häpeä teille jää, ja hälle maine.
(Menevät.)
Viides kohtaus.
Englantilaisien leiri lähellä Bordeaux'ta.
(Talbot ja hänen poikansa John tulevat.)
TALBOT.
John, poikani! Sun tänne noudatin
Sua sotataidoss' opastaakseni,
Talbotin nimi sinuss' että eläis,
Kun vanhuus mehuton ja heikot voimat
Isäsi lepotuoliin kiinnittää.
Mut — oi, nuo pahansuovat turman tähdet! —
Nyt olet sinä tullut kalman juhlaan
Ja vaaraan julmaan, väistämättömään.
Siis, poika, parhaan ratsun selkään nouse,
Niin neuvon, miten kiireen paon kautta
Pelastut. Joudu!
JOHN.
Nimenikö Talbot?
Isäni poikako? Ja pakeneisin?
Jos äitiäni rakastatte, älkää
Häväiskö hänen kunnon nimeään
Ja tehkö minust' äpärää ja orjaa!
Sanotaan: Talbotin ei verta tää:
Hän pakenee, kun jalo Talbot jää.
TALBOT.
Pakene, surmani voit kostaa silloin.
JOHN.
Ken pakeneepi näin, ei palaa milloin.
TALBOT.
Molempain jäänti surma molempain.
JOHN.
Mun suokaa jäädä; paetkaa te vain.
On teidän tappionne korvaamaton,
Min' olen arvoton ja tuntematon.
Mun kuolemastani ei Ranska hyödy,
Mut te jos kuolette, on kaikki myöty.
Ei pako tahraa teidän kunniaa,
Mut mun se tahraa vasta-alkavaa.
Pakonne viisauden nimen saisi,
Mut mua pelkuriksi sanottaisi.
Ken näkis minuss' enää miehen mieltä,
Jos ensi hetkessä ma väistyn tieltä.
Polvillain kuolemaa ma rukoilen,
En häpein osta henkeäni, en.
TALBOT.
Näin hautaan viet sa kaiken äitis lohdun.
JOHN.
Sen ennen teen, kuin herjaan äidin kohdun.
TALBOT.
Käy pois, jos toivot siunausta multa.
JOHN.
Käyn taistoon, vaan en pakoon sodan tulta.
TALBOT.
Sinussa osa isääs elää vois.
JOHN.
Ei osaakaan, mi häpeää ei tois.
TALBOT.
Mainett' ei sulla, sit' et tahrais miten.
JOHN.
Mut teidän maineenne se saastuis siten.
TALBOT.
Isäsi käsky tahran huuhtois pois.
JOHN.
Todistaa ette kuolleena te vois.
Jos kuolo tietty, kahden paetaan.
TALBOT.
Väkeni jättäisinkö kuolemaan?
Oi, vanhuuttani tahrais moinen teko!
JOHN.
Ja mulleko se sopis, nuorelleko?
Mua ette luotanne voi erottaa,
Jos ette kahdeks itseänne jaa.
Menkää tai jääkää, yhdentekevää;
Jos isä kuolee, min' en eloon jää.
TALBOT.
Hyvästi, poika, siis, jonk' aurinko,
Vastikään noussut, vaipuu mailleen jo!
Sylikkäin seiskaamme ja kaatukaamme,
Sylikkäin taivahasen astukaamme!
(Menevät.)
Kuudes kohtaus.
Tappelutanner.
(Sotamelskettä. Hyökkäys, jossa Talbotin poika
joutuu saarroksiin, mutta pelastuu Talbotin avulla.)
TALBOT.
Pyhä Yrjänä ja voitto! Lyökää, miehet!
Hallitsijamme sanansa on syönyt
Ja meidät Ranskan miekan uhriks myönyt.
Miss' on John Talbot? — Hengitä ja huokaa;
Sait henkes, kun jo olit tuonen ruokaa.
JOHN.
Kahdesti isä! Poikas kahdest' oon:
Eloni ensi laina taisteloon
Ois hukkunut; mut kiusaks sallimuksen
Sain miekkas kautta uuden olemuksen.
TALBOT.
Kun miekkas kypärästä Dauphinin
Tult' iski, syttyi sydän isänkin,
Sen valtas voiton riemu; vanha rinta
Ol' intaa täynnä, vimmaa tulisinta;
Alençonin ma löin ja Burgundin,
Ja Ranskan raivosta sun pelastin.
Bastardin hurjan, — joka verta koitti
Sinusta ottaa, poikani, ja voitti
Aseittes neitsyyden, — ma kohtasin
Ja annoin iskuja ja juoksutin
Äpärä vertaan hiukan. Käessä kalpa
Ivaten lausuin: "Epäluoma halpa,
Likaista mieronvertas vuodatan
Veroksi verivirran puhtahan,
Min ryöstit pojastani uljahasta."
Kun olin hengen ottaa katalasta,
Apua sai hän. — Sano, armas John,
Väsymys onko? Miten laitas on?
Nyt luovut taistosta ja lähdet kait,
Ritarin valtamerkin näin kun sait.
Pakene pois ja isäs surma kosta;
Ei yhden apu mua enää nosta.
Oi, hulluutt' oisi — sitä ei voi peittää —
Venosen varaan kaikkein henki heittää.
Jos tänään vältän ranskalaisten nuolen,
Niin huomenna ma vanhuuttani kuolen.
Mun kuolostain ei suurta hukkaa jää,
Vain päiväll' elämän se lyhentää.
Mut sinuss' äitis kuolee, sukus aine,
Isäsi kosto, nuoruus, maasi maine.
Jos tänne jäät, tuon kaiken sinä kaadat,
Jos pakenet, niin pelastaa sen saatat.
JOHN.
Bastardin iskut minust' oli lievät;
Nuo sanas minust' elinveret vievät.
Jos halvan hyödyn vuoks sen herjan kannan,
Maineeni että hengen hinnaks annan,
Jos poika isän jättää taisteloon,
Niin ratsu hänen altaan sortukoon
Ja olkoon hän kuin Ranskan moukka kurja,
Häpeä osanaan ja pilkka nurja!
En, kautta kaiken kunnianne, en
Ole poika Talbotin, jos pakenen.
Pois, pois se! Poika Talbotin jos lienen,
Talbotin rinnalla ma kuolla tiennen.
TALBOT.
Siis seuraa toivotonta isääsi,
Icarus, ihana mun iloni:[14]
Isäsi rinnall' astu taiston tiellä;
Me sankareina kuollaan ilomiellä.
(Menevät.)
Seitsemäs kohtaus.
Toinen kohta taistelutannerta.
(Sotakenttä. Hyökkäyksiä. Talbot haavoitettuna
tulee palvelijan taluttamana.)
TALBOT.
Miss' elämäni toinen? Oma meni.
Miss' uljas John on? Missä poikaseni? —
Mana pöyhkä, joka kahleisiin mun lyöt,
Sua nauran, kun näen Johnin urhotyöt. —
Kun maassa näki minut polvillain,
Niin miekkaa verist' eessäin heiluttain
Nälkäisen jalopeuran lailla riehui
Ja raivoa ja vihan vimmaa kiehui.
Siin' yksin vartijani seisoi nyt,
Mut kun ei kukaan häneen hyökännyt,
Vihasta sydän kuohui, silmät pyöri,
Ja äkkiä hän vierestäni vyöri
Tiheimpään taistelujen pyörteeseen
Ja verimeren hukkui syvyyteen,
Tuo uskalias henki. Sinne kuoli
Icarus, isän ylpeys ja huoli.
(Sotamiehiä tulee, kantaen John Talbotin ruumista.)
PALVELIJA.
Kas, tuossa poikanne on, herra armas.
TALBOT.
Kujeinen kuolo, sun on pilkkas karvas.
Mut kohta, hirmuvaltaas väistyen
Ja kestävillä siteill' yhtyen,
Kaks Talbotia kevein siivin lentää
Ja uhallaskin ijäisyyteen entää. —
Sa, jonk' on haavoist' ilo kuolollenki,
Isälles haasta, kunnes ehtyy henki;
Puhumall' uhkaa surmaa; se kenties
On vihollisesi, on Ranskan mies: —
Hän hymyilee, kuin virkkais: "Kuollut pois
Ois surma tänään, Ranskan mies jos ois".
Oi, tulkaa, isän syliin hänet tuokaa;
Tään tuskan alla henkeni jo huokaa.
Hyvästi vain! Tää toivoni ol' ylin:
Nuor' Talbot haudakseen sai vanhan sylin.
(Kuolee.)
(Sotamelskettä. Sotamiehet ja palvelijat menevät, jättäen
ruumiit paikoilleen. Kaarle, Alençon, Burgund, Bastardi,
La Pucelle tulevat sotajoukkoineen.)
KAARLE.
Jos York ja Somerset ois apuun tullut,
Verinen päivä tää ois meille ollut.
BASTARDI.
Tuo jalopeuran pentu, hurja perin,
Punasi miekkasensa Ranskan verin.
PUCELLE.
Tapasin hänet kerran, sanoin vainen:
"Naismainen poika, sinut voittaa nainen."
Mut pilkkanauruin ylpein, ylhäisin
Hän vastasi: "Ei poika Talbotin
Saaliiksi joudu riettaan irstailijan."
Mun jätti miekaniskutta ja pian
Tiheimpään taisteluhun syöksyi pois.
BURGUND.
Ritari uljas tuosta tullut ois.
Kas, tuossa lepää hän kuin arkussansa
Sylissä urhoollisen vaalijansa.
BASTARDI.
Palasiks pankaa, murskaks kumpikin!
Tuo Gallian ihme, ylpeys Englannin!
KAARLE.
Ei, ei; heit' eläissään me pakenimme,
Nyt kuoltuaanko heitä solvaisimme?
(Sir William Lucy tulee seurueineen,
ranskalainen airut käy hänen edellään.)
LUCY.
Dauphinin telttaan minut saata, airut,
Ett' tietää saan, ken päivän sankar' on.
KAARLE.
Alistumisko-sanomaa sa tuot?
LUCY.
Alistuminen, se on Ranskan sana;
Englannin soturi ei sitä tunne.
Vain tietää tahdon, kenen vangiks otit,
Ja nähdä, kuinka mont' on surma saanut.
KAARLE.
Vai vankeja? Ne ovat helvetissä.
Vaan sano, ketä etsit.
LUCY.
Miss' on se sodan mahtava Alcides,
Shrewsburyn kreivi, urhollinen Talbot,
Joll' urhotöistään arvonimenä
On kreivi Washford, Waterford ja Valence,
Lord Strange of Blackmere, lord Verdun of Alton,
Lord Cromwell of Wingfield, lord Furnival of Sheffield,
Voitostaan kuuluisa lord Falconbridge,
Ritari pyhän Yrjön tähtikunnan
Ja Mikaelin sekä kultataljan,
Pääsotamarski Henrik kuudennen
Kaikissa sodissamme Ranskanmaalla?
PUCELLE.
Typerän pöyhkää tosiaan! Ei Turkki,
Mi kahdenkuudetta on vallan herra,
Ladella vois noin pitkää arvolistaa.
Hän, jota noilla nimill' ylistät,
Jaloissas tuossa mädänneenä löyhkää.
LUCY.
Talbotko kuollut? Ranskan aimo vitsa
Ja maanne musta Nemesis ja kammo!
Oi, tykinluoteja jos silmän' oisi,
Niin teihin ampuisin ne vasten otsaa!
Oi, jos nuo kuolleet voisin herättää!
Niiss' oisi kyllin Ranskan peljätteeksi.
Jos kuvansakin teille jäisi vain,
Se kauhuun saattais uljaimmankin teistä.
Nuo ruumiit mulle suokaa; pois ne vien
Ja hautaan heidät niin kuin arvo vaatii.
PUCELLE.
Tuo nousukas lie henki Talbotin,
Niin korskaillen ja käskevästi haastaa.
Ne vieköön, Herran tähden! Täällä ne
Vain löyhkäävät ja saastuttavat ilman.
KAARLE.
Pois viekää ruumiit.
LUCY.
Ne ma täältä vien;
Mut näiden tuhkan alta väikkyy
Se Phoenix, jota koko Ranska säikkyy.
KAARLE.
Kun me vain niistä päästään, yhtä kaikki.
Pariisiin nyt ja uuteen voittohon!
Kun Talbot kaatui, kaikki meidän on.
(Menevät.)