R. SOTAMIES. _O, je vous supplie pour l'amour de dieu, pardonnez moi! Je suis gentilhomme d'une bonne maison; épargnez ma vie, et je vous donnerai deux cents écus.
PISTOOLI.
Mitä sanoo hän?
POIKA. Pyytää teitä säästämään hänen henkeään; hän on aatelia ja hyvää sukua, ja lunnaiksi hän tarjoo teille kaksisataa kruunua.
PISTOOLI.
Siis sano, että lauhtuu vihani
Ja että hänen kruununs' otan vastaan.
R. SOTAMIES. Petit monsieur, que dit-il?
POIKA. Quoique se soit contre son serment de donner quartier à aucun prisonnier, néanmoins, pour les écus que vous lui avez promis, il est content de vous mettre en liberté.
R. SOTAMIES. Sur mes genoux je vous rends mille remerciments, et je m'estime heureux d'être tombé entre les mains d'un chevalier qui est, je pense, le seigneur de l'Angleterre le plus distingué pour sa valeur.
PISTOOLI.
Selitä tuo minulle, poika.
POIKA. Hän kiittää teitä tuhat kertaa polvillaan ja pitää itsensä onnellisena, kun on joutunut — niinkuin luulee — uljaimman, urhoollisimman ja suuriarvoisimman englantilaisen loordin käsiin.
PISTOOLI.
Niin totta, verenimijä kuin olen,
Niin laupias nyt tahdon olla. Tule!
(Menee.)
POIKA. Suivez le grand capitaine.
(Ranskalainen sotamies menee.)
En ole koskaan kuullut niin täyteläistä ääntä niin tyhjästä sydämmestä; mutta totta sanoo sananlasku: "tyhjä astia kumisee." Bardolphissa ja Nymissä oli kymmenen kertaa enemmän miehuutta, kuin tuossa vanhan komedian kiljuvassa paholaisessa, jonka kynsiä kuka hyvänsä voi puutikarilla leikellä; ja kuitenkin nuo molemmat hirtettiin; ja niin olisi käynyt tämänkin, jos hän olisi tohtinut rohkeasti jotakin varastaa. Minun täytyy jäädä kuormapoikien kanssa kalustomme luo; ranskalaiset saisivat hyvän saaliin, jos sen tietäisivät; vartijoina on pelkkiä poikia.
(Menee.)
Viides kohtaus.
Toinen kohta tappelutannerta.
(Miekankalsketta. Dauphin, Orleans, Bourbon,
konnetaabeli, Rambures y. m. tulevat.)
KONNETAABELI. O, diable!
ORLEANS. O, seigneur! La journée est perdu, tout est perdu!
DAUPHIN. Mort de ma vie! Hukassa kaikki, kaikki! Ikuinen häpeä ja ylenkatse Ivaten istuu sulkatöyhdöissämme. — Méchante fortune, O! Älkää juosko pois.
(Lyhytaikaista miekankalskttta.)
KONNETAABELI.
Niin, kaikki rivimme on hajoitettu.
DAUPHIN.
Häpeän kirot! — Tehdään itsensurma!
Nuo nekö raukat, joista arpaa löimme?
ORLEANS.
Tuo kuningasko meille lunnaat maksaa?
BOURBON.
Häpeä, häpeä, ikuinen häpeä!
Kuolkaamme kunnialla! — Taaskin taapäin!
Ken Bourbonia seurata ei tahdo,
Hän menköön, lakki kädess' oven salpaa
Pidelköön, niinkuin kehno parittaja,
Kun orja, koiraani ei parempi,
Sominta hänen tyttäristään raiskaa.
KONNETAABELI.
Hajaannus kaatoi, auttakoon se myös!
Nyt joukoin uhratkaamme henkemme!
ORLEANS.
On kyllin meissä vielä miekkamiestä
Tukauttamaan tungokseemme britit,
Jos voisi aatellakaan järjestystä.
BOURBON.
Järjestys hiiteen! Tungokseen vain äkin!
Jos jatkuu elo, jatkuu häpeäkin.
(Menevät.)
Kuudes kohtaus.
Toinen kohta tappelutannerta.
(Miekankalsketta. Kuningas Henrik tulee
sotajoukkoineen; Exeter ynnä muita.)
KUNINGAS HENRIK.
Työ oiva tehty, uljaat kansalaiset,
Mut viel' ei kaikki: voitto viel' ei meidän.
EXETER.
Terveiset Yorkin teidän armollenne.
KUNINGAS HENRIK.
Elääkö setä York? Näin kuinka hän
Kolmasti kaatui tunnin kuluessa
Ja nousi kolmasti ja taistel' yhä,
Verissä kypärästä kannukseen.
EXETER.
Ja siinä korussaan nyt urho uljas
Somistaa kenttää; vierustoverina,
Ja kunniakkaat haavat kaunisteena,
Suffolkin jalo kreivi myöskin makaa.
Kuol' ensin Suffolk; hurmeen huolittamaa
York, rikki rouhittuna, lähestyi,
Sivelti partaa, suuta antoi haavain,
Jotk' otsass' ammottivat verisinä,
Ja huusi ääneen: "Varro, rakas Suffolk!
Sua henken' halaa seuraks taivaaseen;
Oi, rakas sielu, sieluani varro,
Niin että sylitysten lentäisimme,
Niinkuin me kunniankin kilpakentäll'
Olimme aina ritaruudess' yhtä!"
Nyt siihen saavuin, häntä rohkaisin,
Hän katsoi mua silmiin, hymyili,
Ojensi kättään, tarttui raukeasti
Mun käteeni ja sanoi: "Rakas loordi,
Jäähyväiseni viekää herralleni!"
Nyt kääntyi, haavoitetun käden kiersi
Suffolkin kaulaan, huulet huuliin painoi;
Ja näin hän kuolemalle kihlattuna,
Verensä sinetillä vahvisti
Jalosti päättynehen ystävyyden.
Niin kaunist' oli tuo; se nämä vedet
Minusta pusersi, vaikk' estää koitin;
Mut miestä siihen minussa ei ollut,
Ja koko äitini nyt tuli silmään,
Ja kyyneleet mun valtas.
KUNINGAS HENRIK.
Teit' en moiti;
Kun kuulen tuon, niin silmäin sumeus
Mun täytyy voittaa, muuten nekin tulvii. —
(Miekankalsketta.)
Mut kuulkaa! Mitä uutta rymäkkää?
Hajonneet joukkonsa on Ranska koonnut;
Siis kaikki sotavangit tapettakoon!
Se käsky kuuluttakaa.
(Menevät.)
Seitsemäs kohtaus.
Toimn kohta tappelutamurta.
(Miekankalsketta. Fluellen ja Gower tulevat.)
FLUELLEN.
Lyöd kuoljaks pojat da trossin! Se on järjestäs sotareklamentei vasta;
se on simmost riivatun kanaljantyöt, ymmärrättäk te, ku ikänäs oll voi.
Eiks nii, sanokka omantunton mukka.
GOWER. On tosiaankin; eivät ole yhtäkään poikaa jättäneet henkiin; ja samat pelkurit koirat, jotka tappelusta lähtivät käpälämäkeen, ovat tämän verityön tehneet; sitä paitse ovat polttaneet ja vieneet pois kaikki, mitä oli kuninkaan teltassa; jonka tähden kuningas onkin, oikeuden ja kohtuuden mukaan, käskenyt jokaisen sotamiehen leikata sotavangiltaan kurkun poikki. Oi, mikä komea kuningas!
FLUELLEN. Nii, hän onki syntyn Monmouthis, kapteen Gower. Mikä se kaupunk nimeltäs onka, misä Aleksanter iso synnys?
GOWER.
Aleksanteri suuri.
FLUELLEN. Älkkästäs, eiköst se iso ol suur? Iso, tai suur, tai korkki, tai ylppi, tai suurhenkine, eiks ne kaik ol yht ja sama, vähä vaan toisel viissi?
GOWER. Luulen, että Aleksanteri suuri oli syntynyt Makedoniassa; hänen isänsä oli Filip Makedonialainen nimeltään, minun tietääkseni.
FLUELLEN. Niin oikke, mnääki luulen, ett Makedonias se Aleksanter on syntyn. Näettäk, kapteen, jos te katoisitt mailman kartast, niin te näkisin, sen mnää sano, ku vertta Makedonia Monmouthihi, ett paikkas puolest, näettäk, ova molema yhtläise. Makedonias o joki, ja Monmouthis on sitt viel kans joki; se on Wye se Monmouthi joki, mut mnuun päästen on menn, mikä sen toise joe nimi on; mut se ei tee mittä, ne on yht niin ku mnuun sormen on yht mnuun sormen kans, ja molemis on loht. Jos te visust lukisit Aleksanterin elämäntarina, nii Henrik Monmouthi elämäntarin passaisis sen peräst kohtlaise hyvin. Aleksanter — Jumal sen tietä ja te kans sen tiedätt — ol vihoisas ja kiukusas ja harmisas ja sapesas ja äkpäisäs ja kiusahengisäs ja, jos hän ol jonku naukun ottan, oluhumalas ja suutuspäisäs tappan kaikken parhama ystäväs.
GOWER. Meidän kuningas ei ole siinä hänen kaltaisensa: hän ei ole koskaan tappanut ketäkään ystävistään.
FLUELLEN. Se ei ol hyvin teht, ymmärrättäk te, kun te syött sanan toise suust, ennen ku se on pääs ja lopus. Mnää puhun vaan kuvis ja vertauksis; simmott ku Aleksanter tapoi ystäväs Klitukse olupäisäs ja humalas, simmott Henrik Monmouth kans selväl pääl ja täydes järjes kyöräs pois se lihava ritari, joll on se suur tupulivatt ja joka on täynnäs juonei ja kurei ja koukui ja kommervenkei; mnää ole unohtan häne nimes.
GOWER.
Sir John Falstaff.
FLUELLEN.
Nii oikke; hyvi miehi, sen mnää sano, on Monmouthis syntyn.
GOWER.
Tässä tulee hänen majesteettinsa.
(Miekankalsketta. Kuningas Henrik tulee ja hänen kanssaan
osa englantilaista sotavoimaa, Warwick, Gloster, Exeter y.m.)
KUNINGAS HENRIK.
Nyt, Ranskaan tultuani, ensi kertaa
Mun valtaa viha. — Airut, ota torvi,
Mäelle tuonne ratsumiesten luokse
Ratsasta, sano, että tulkoot alas,
Tapella kanssamme jos tahtovat.
Tai menkööt matkaan; heit' en kärsi nähdä.
Jos kumpaakaan he eivät tee, niin tullaan
Me heidän luo, ja heidät karkoitamme
Niin nopeaan kuin ennen sinkoili
Kiviä lingoist' assyrialaisten.
Tapamme kaikki, jotka vangiks saimme,
Ja niistä, joita vasta saamme, ketään
Ei armahdeta. Tuo vie tieto heille.
(Montjoy tulee.)
EXETER.
Suurvaltiaani, täss' on Ranskan airut.
GLOSTER.
On katse hällä nöyrempi kuin äsken.
KUNINGAS HENRIK.
No, mitä tahdot, airut? Tarjosinhan
Nää luuni lunnaiksi, etkö muista? Taasko
Lunnaita vaadit?
MONTJOY.
Enkä, majesteetti.
Vain armollinen lupa suokaa meille
Tään verikentän läpi kulkea,
Lukea kuolleemme ja haudata,
Ja aatel' alhaisosta erotella;
Näet, monet meidän prinssit — mikä kurjuus!
Viruvat palkkaorjain veress' aivan;
Ja moukkain ruumiskolhot prinssivereen
On uponneet; ja ratsut nilkkaan asti
Hurmeessa kahlaa, polkein rautakengin
Ja raivopäissään kuolleit' isäntiään,
Uudestaan heidät tappain. Majesteetti,
Levossa meidän salli kenttää käydä
Ja ruumiit järjestää.
KUNINGAS HENRIK.
En totta tiedä,
Meidänkö voitto on vai eikö ole: —
Näet, teidän ratsaitanne vielä nähdään
Kedolla laukkaavan.
MONTJOY.
On voitto teidän.
KUNINGAS HENRIK.
Herralle kiitos, eikä voimillemme!
Mik' on tuo linna tuossa lähell' aivan?
MONTJOY.
Agincourt.
KUNINGAS HENRIK.
Agincourtin tappelu
Siis tämä olkoon, joka taisteltiin
Crispianus-Crispinuksen päivänä.
FLUELLEN. Teijän papan papa, korkkimuistone vainaja, herr majesteeti luvall, ja teijän papan papan velimies, Edward, se must prins, tappel — simmott mnää olen kronikois luken — oikken pulskjan tapluksen tääl Franskamaal.
KUNINGAS HENRIK.
Niin tekivät, Fluellen.
FLUELLEN. Oikke sanott, herr majesteet; jos herr majesteet tykkä muista, niin ne Walesin miehet tappel yhdes trekolis, josa kasvoi sipulei, ja kannoiva sipuli lakisas; mikä, niinku herr majesteet tietä, o viel tänäpäivän kunjaline sotamerk, ja mnää luulen, ett herr majesteet ei häppe kantta sipuli lakisas pyhän Taavetin päivän.
KUNINGAS HENRIK.
Sit' arvonmerkkinä ma muistoks kannan;
Min' olen walesiläinen, hyvä maanmies.
FLUELLEN. Kaikk Wye-joe vesi ei voi virutta pois herr majesteetin kropast sitä walesilaist vert, sen mnää takka; Jumal siunakkon ja varjelkkon sitä, niin kauan ku se häne armolles passa ja herr majesteetil kans.
KUNINGAS HENRIK.
Suur kiitos, hyvä kansalaiseni!
FLUELLEN. Jessus sentä, mnää ole herr majesteetin kansalaine, mnää en sill väli pid, vaikk sen kuka tiedäisis; kyl mnää se sano vaikk koko mailmal; mnuun ei tarvitt hävet herr majesteetti, jumalal kiitos, niin kauan ku herr majesteet on kunjaline mies.
KUNINGAS HENRIK.
Jumala suokoon mun se aina olla. —
Te mukaan menkää, airuet, ja mulle
Kummankin puolen kaatuneista tuokaa
Sanomat tarkat. — Tuo mies tuokaa tänne.
(Osoittaa Williamsia. Montjoy y.m. menee.)
EXETER.
Soturi sinä, tule kuninkaan eteen.
KUNINGAS HENRIK.
Soturi sinä, miksi kannat tuota hansikasta lakissasi?
WILLIAMS. Teidän majesteettinne luvalla, se on erään miehen pantti, jonka kanssa minun olisi niinkuin määrä tapella, jos hän vielä on elossa.
KUNINGAS HENRIK.
Englantilaisenko?
WILLIAMS. Teidän majesteettinne luvalla, riiviön, joka tässä viime yönä rehenteli; jos hän vielä elää ja tohtii vaatia takaisin tämän hansikkaan, niin olen minä vannonut sivaltaa häntä korvalle; taikka jos minä satun näkemään oman hansikkaani hänen lakissaan, — jota hän, niin totta kuin on soturi, vannoi kantavansa, jos eloon jäisi, — niin pyyhkäisen sen siitä, niin että tuntuu.
KUNINGAS HENRIK.
Mitä arvelette, kapteeni Fluellen?
FLUELLEN. Hän o muuton pelkur ja roist, herr majesteeti luvall, mnuun tunton mukka.
KUNINGAS HENRIK. Mutta voisi sattua, että hänen vastustajansa on suurisukuinen ylimys, joka on vapaa vastaamasta tuonsäätyisen haastoon.
FLUELLEN. Vaikk hän olisis yht suur ylimys ku ite perkel ja Lucifer ja Pelsepuup; nii on, näettäk, herr majesteet, tarppelist ett hän pitä sanas ja lupaukses. Jos hän syö sanas, nii on häne maines simmone roist ja hunsvott, ku ikänäs on mustil kengil kulken jumalan kuival maal, mnuun tunton mukka.
KUNINGAS HENRIK.
Pidä siis sanasi, poikaseni, kun tapaat sen miehen.
WILLIAMS.
Sen teen, herra maejesteetti, niin totta kuin elän.
KUNINGAS HENRIK.
Kenen joukossa palvelet?
WILLIAMS.
Kapteeni Gowerin, herra majesteetti.
FLUELLEN.
Gower on hyvä kapteen, kyll hän o viisas ja ulosoppin sotareklamenteis.
KUNINGAS HENRIK.
Kutsu hänet tänne luokseni, soturi.
WILLIAMS.
Kyllä, herra majesteetti.
(Menee.)
KUNINGAS HENRIK. Tuossa, Fluellen: pistä tuo lakkiisi ja kanna sitä minun muistokseni. Kun Alençon ja minä yhdessä makasimme maassa, riistin tuon hansikkaan hänen kypäristään; jos joku sitä vaatii takaisin, niin on hän Alençonin ystävä ja minun henkeni vihollinen; jos jonkun semmoisen tapaat, niin iske kiinni, jos minua rakastat.
FLUELLEN. Herr majesteet teke mnuul nii suuren kunja, ku alamaisen sydän vaan toivo taita. Mnää tahdoisisi miälellän nähd se miehe, joll' on vaan kaks jalkka, joka täst hanskast ottas ittes, siin kaik; mut mnää tahdoisisi sen miälellän kerra nähd, ja Jumal armos suokko, ett mnää se näkisisi.
KUNINGAS HENRIK.
Tunnetko Gowerin?
FLUELLEN.
Hän on mnuun kaikken paras ystävän, teijä luvallan.
KUNINGAS HENRIK.
Mene ja etsi hänet ja tuo hänet tänne telttaani, ole hyvä.
FLUELLEN.
Kyl mnää hänen tuo.
(Menee.)
KUNINGAS HENRIK.
Te, mylord Warwick, ja te, veli Gloster,
Jälissä seuratkaa Fluellenia.
Tuo hansikas, min hälle muistoks annoin,
Se pian hälle tuottaa korvapuustin;
Se tuon on soturin; sit' itseni
Mun tulis kantaa, välipuheen mukaan.
Sa seuraa häntä, hyvä lanko Warwick;
Tuo soturi jos häntä lyö — ja varmaan
Hän pysyy sanassaan, hän siks on jäykkä —
Vois siitä äkkiturma syntyä;
Fluellen tuo on urhokas ja, — sappi
Jos hällä yltyy, — tulinen kuin ruuti
Ja väleen kostaa loukkauksen; mene
Ja katso siis, ett'eivät toistaan vikaa. —
Te, setä Exeter, mua seuratkaa.
(Menevät.)
Kahdeksas kohtaus.
Kuningas Henrikin teltan edustalla.
(Gower ja Williams tulevat.)
WILLIAMS. Uskokaa pois, se on sen tähden, että hän aikoo lyödä teidät ritariksi, kapteeni.
(Fluellen tulee.)
FLUELLEN. Jumalan armo teijän kansan, herr kapteen! Mnää pyydä ny teit, tulkka sivaa kuninkan tyijö; siell on kukaties runssamppa hyvytt teil, kun mist te olett ymmärtän untaka nähd.
WILLIAMS.
Tunnetteko, herra, tämän hansikkaan?
FLUELLEN.
Jaa, ett jos mnää tunne se hanska? Tunnen kyll, hanska ku hanska.
WILLIAMS.
Minä tunnen tuon tuossa, ja vaadin sen takaisin tällä tavalla.
(Lyö häntä korvalle.)
FLUELLEN. Jessukse veri! Senkin turkasen pettur, jommost ei ol toist koko mailman laveudes, eik Franskamaas, eik Englannimaas.
GOWER.
Mitä teet sinä, konna?
WILLIAMS.
Luuletteko minua sanani syöjäksi?
FLUELLEN. Pois tielt, kapteen Gower! Sen petoksen palkaks mnää anna selksauna, se mnää sano.
WILLIAMS.
Minä en ole mikään petturi.
FLUELLEN. Se on vale snuun oman turppahas. — Mnää vaadin teit, herr majesteeti nimes, fangittema se miehe, se on Alençoni herttuan ystäv.
(Warwick ja Gloster tulevat)
WARWICK.
Mitä nyt, mitä nyt? Mikä asiana?
FLUELLEN. Lord Warwick, täsä on, Jumalal kiitos siit, saat ilm, näettäk, niin kovast myrkyline petos, etei simmost voitaisis toivo muut kun suvipäivän. Täsä on herr majesteet.
(Kuningas Henrik ja Exeter tulevat.)
KUNINGAS HENRIK.
Mikä nyt? Mikä asia?
FLUELLEN. Herr majesteet, täsä on yks konn ja pettur, joka, näettäk, herr majesteet, revei pois se hanska, ku herr majesteet ott Alençonin kypärist.
WILLIAMS. Armollinen herra kuningas, se oli oma hansikkaani, tässä on sen pari, ja se, jolle sen annoin hänen omansa sijaan, lupasi sitä kantaa lakissaan; minä lupasin lyödä häntä korvalle, jos hän sen tekisi. Kohtasin nyt tämän miehen, jolla oli hansikkaani lakissaan, ja olen pitänyt sanani.
FLUELLEN. Herr majesteet kuule ny, kaikel kunjoituksel herr majesteetin miehulisuut kohta, kummone förpaiskatt, viheljäine, kemeini ja rupine roist hän on. Mnää pyydä, ett herr majesteet annaisis mnuul todistukse ja takkaukse ja vakutukse siit, ett tämä täsä on Alençoni hanska, ku herr majesteet mnuul annoi, parhan tuntos mukka.
KUNINGAS HENRIK. Anna tänne hansikkaasi, soturi; katso, tässä on sen pari. Minua sinä lyödä lupasit; ja monet karvaat sanat sulta kuulin.
FLUELLEN. Herr majesteeti luval, hän kaulallas siit vastakko, jos viel on sotareklamentei mailmas.
KUNINGAS HENRIK.
Nyt kuinka voit sa minut hyvittää?
WILLIAMS. Kaikki loukkaukset, armollinen majesteetti, tulevat sydämmestä; mutta minun sydämmestäni ei ole koskaan tullut mitään, mikä olisi voinut teidän majesteettianne loukata.
KUNINGAS HENRIK.
Meit' itseämme olet loukannut.
WILLIAMS. Herra majesteetti, te ette tullut omassa hahmossanne, te ilmestyitte tavallisena ihmisenä, yö ja pukunne ja alhainen käytöksenne sen todistavat; ja sen, mitä teidän majesteettinne siinä hahmossa sai kärsiä, pyytäisin että lukisitte sen omaksi syyksenne eikä minun, sillä, jos olisitte ollut se, miksi teitä luulin, en olisi mitään rikosta tehnyt; antakaa siis anteeksi, armollinen majesteetti.
KUNINGAS HENRIK.
Kruunuilla, setä hyvä, täyttäkää
Tuo hansikas, ja antakaa se hälle. —
Siit' ota vaari, poikani, ja pidä
Lakissas sitä arvonmerkkinä,
Siks kuin sen vaadin. — Tuokaa hälle kruunut!
Sopikaa hänen kanssaan, kapteeni.
FLUELLEN. Kautt tämän päivän valkeude, sil pojal on sydän krupusas. — Tosa on teil kakstoistkymment äyri, ja mnää pyydä, peljäkkä jumala ja pysykkän erinäs torast ja riidast ja metelist ja tapluksest, se on teil paras, sen mnää sano.
WILLIAMS.
En huoli teidän rahoistanne.
FLUELLEN. Se o hyväst sydämest; näettäk, te voitt sill antta paikat teijän kenkiän; ottakka poies vaa; mitä vart te olett nii ujo? Teijän kenkän ei ol parast sortti; se killink on oikki, sen mnää sano; jos ei ol, niin kyl mnää se riko.
(Englantilainen airut tulee.)
KUNINGAS HENRIK.
No, airut, onko kuolleet luettu?
AIRUT.
Täss' ovat ranskalaisten kaatuneet.
(Antaa paperin.)
KUNINGAS HENRIK (Exeterille).
Mit' arvonhenkiloitä vankinamme?
EXETER.
Kuninkaan nepas, Orleansin Kaarle,
Juhana Bourbon, herra Bouciqualt,
Ja joukko parooneja, ritareita
Ja knaappeja, viistoistasataa täyteen,
Pait' alhaisoa.
KUNINGAS HENRIK.
Kaatuneita, näen mä,
Kymmenentuhatta on ranskalaista,
Ja näistä sata kuusikolmatta
On prinssejä ja joukonjohtajia;
Knaappeja, ritareita, aatelia
Kahdeksantuhat neljäsataa, joista
Viisisataa eilen lyötiin ritareiksi;
Siis noista kymmenestä tuhannesta
Kuustoistasataa oli palkkamiestä;
Muut oli prinssejä ja parooneita,
Loordeja, ritareita, knaappeja
Ja muuta suurisukuist' aatelia.
Kuuluimmat kaatuneista ovat nämä:
Charles de la Bret, suurkonnetaabeli,
Jaques Chatillon, maan yliamiraali,
Lord Rambures, joutsimiesten päällikkö,
Suurmestar', urhoollinen Guiscard Dauphin,
Anton, Brabantin herttua ja veli
Burgundin herttuan, John, Alençonin,
Ja Edward, Barin herttua; uljaat kreivit:
Grandpré ja Roussi, Fauconberg ja Foix,
Beaumout ja Marie, Vaudemont ja Lestrale.
Se kuninkaallinen on kuolinseura! —
Mut missä meidän kuolleiden on lista?
(Airut antaa toisen paperin.)
Herttua Edward York, ja kreivi Suffolk,
Sir Richard Ketly, Davy Gam, esquire:
Ei muita ylhäisiä; sotureita
Vain viisikolmatta. Oi, Jumala,
Sun kätes tässä johti! Meidän ei,
Vaan sun on voimas yksin tehnyt kaikki. —
Milloinka, sotajuonta käyttämättä,
Suorassa tasapäässä tappelussa
Näin suurta ja näin pientä hukkaa nähty
On puolella ja toisella? — Sun, Herra,
Sun kunnia on yksin!
EXETER.
Ihmeellistä!
KUNINGAS HENRIK.
Nyt kulkueessa kylään! Surma sille, —
Se julistakaa sotajoukoillemme —
Ken työstään kerskailee ja Jumalalta
Vie kunnian, mik' yksin hälle tulee!
FLUELLEN. Eiks olisis luvalist, herr majesteeti luval, sanno kui palj niit kuoleit on?
KUNINGAS HENRIK.
On, kapteeni, mut tunnustuksen', että Jumala taistellut on puolestamme.
FLUELLEN.
Nii, mnuun tunton mukka, siin hän tek kovast hyvin.
KUNINGAS HENRIK.
Pyhiä menoja nyt noudattain
Non nobis laulakaamme ja Te deum.
Kun haudattu on kuolleet, pois Calais'hen;
Sielt' Englantiin. Ei ole koskaan vielä
Palattu Ranskasta näin ilomiellä.
(Menevät.)
VIIDES NÄYTÖS.
(Kuoro tulee.)
KUORO.
Selittää historiaa mun suokaa niille,
Jotk' eivät sitä tunne; ken sen tuntee,
Hän suokoon anteeks, että ajat, luvut
Ja asioiden todellinen kulku
Ei omass' elävässä suuruudessaan
Voi esiintyä. Kuninkaan Calais'hen
Nyt saatamme; siell' on hän; sieltä hänet
Aatoksen siivin meren poikki viekää.
Englannin ranta virtaa myöten täynnä
On miestä, naista, poikaa, joiden voittaa
Kimakka huuto meren bassoäänen,
Jok' eellä kuninkaan, kuin uljas airut,
Käy tietä valmistaan. Hän maalle nousee
Ja juhlakuluss' astuu Lontooseen.
Niin väleen aatos kulkee, että voitte
Het' ajatella häntä Blackheathissa,
Miss' anoo loordit saada hänen eellään
Kuhmuista kypärää ja miekan tynkää
Katuja pitkin kantaa; hän sen kieltää, —
On hälle vierast' ylpeys ja turhuus;
Komeudet, loistot, voitonmerkit antaa
Hän Jumalalle. Tehtaass' ajatuksen,
Sen vireässä pajassa nyt nähkää,
Kuink' asukkaitaan Lontoo maalle purkaa.
Lord mayor veljinensä loistossaan,
Kuin itse vanhan Rooman senaattorit,
Kannoillaan koko plebeijien liuta,
Voittoisaa Caesaria käyvät vastaan;
Niinkuin — on vertaus kehno, mutta rakas —
Jos kuningattaremme päällikkö[9] —
Niin käyköön pian! — palais Irlannista,
Kapinan tuoden miekankärjessään, —
Monikin jättäis rauhankaupunkimme
Ja rientäis häntä tervehyttämään.
Tek' useammat syyllä suuremmalla
Sen Henrikille. Nyt hän Lontooss' on; —
Kun Ranskan valitukset kuningasta
Kotona vielä vaatii viipymään,
Ja Ranskan puolesta kun keisarikin[10]
Välittää koittaa rauhaa, täytyy tässä
Muut tapaukset kaikki sivuuttaa,
Siks kunnes Henrik jälleen palaa Ranskaan.
Nyt sinne hänet viemme; väliajan
Min' olen näytellyt; nyt muistutan,
Ett' on se ohi. Anteeks typistys.
Nyt silmä aatostanne seuratkoon
Ja viipymättä Ranskaan palatkoon.
Ensimmäinen kohtaus.
Ranska. Englantilainen vartiopaikka.
(Fluellen ja Gower tulevat.)
GOWER.
Niin, aivan oikein; mutta miksi pidätte tänään tuota sipulianne? Pyhän
Taavin päivä on ohi.
FLUELLEN. Nii, näettäk, kaikil asjoil on oma syys ja juones, mitä vart ja mink tähde. Mnää sanon teil, niinku ystväl, kapteen Gower: tuo noidutt, viheljäine, kemeini, rupine ja täine suupaltt roist, tuo Pistool, joka, niinkun te ja te ite ja koko mailm tietä, ei ol sen paremp ku simmone mies, näettäk, joll ei ol mittän kuntto, — hän tul mnuun tyijön ja toi mnuul leippä ja suola eilä, näettäk, ja käsk mnuu syömä se sipuli. Se ol simmosel paikal, eten mnää voin ruvet hänen kansas kreelama, mut mnää ruppe nii rohkjaks, ett mnää pidä sitä lakisan siihe saakk, ku mnää näe häne jälle, ja siilo mnää praakka hänel hiuka mnuun mielteoistan.
GOWER.
Kas, tuossa hän tulee, pöyhistellen kuin mikä kalkkunakukko.
(Pistooli tulee.)
FLUELLEN. Mnää en piittä hänen pöyhistyksistäs ja kalkkunkukostas. — Jumala raoh, vänrik Pistool! Te täine, rupine roist, jumala raoh!
PISTOOLI.
Haa! Oletko sa Bedlam?[11] Haluatko,
Sa halpa trojalainen,[12] että minä
Kokohon käärin Parcan kuolinkankaan?
Sipulinhajus iljettää mua. Pois!
FLUELLEN. Mnää sydämestän pyydä, te täine, rupine roist, ett te mnuun mielteoitten, pyynnötten ja anomusten mukka, syött tämä sipuli; ja kosk, näettäk, te ett siit tykkä, eik teijä mieltekon, ruokhalun ja sulatuksen oikken passa sen kans yhte, nii mnää pyydä ett te söisin sen.
PISTOOLI.
En Cadwalladerista vuohineen![13]
FLUELLEN.
Tosa on teil yks vuoh! Tahdottak te oll nii hyvä ja syöd tämän?
(Lyö häntä.)
PISTOOLI.
Sun, halpa trojalainen, pitää kuolla!
FLUELLEN. Nii kyll, aivan oikke, rupine roist, ku simmott on Jumalan taht. Sill aikka mnää pyydä, ett te eläisitt ja söisitt teijän moonan; kas, tosa on hiuka soossi pääl! (Lyö häntä taas.) Te kutusitt mnuu eilä vuorherraks, mut tänäpä mnää teen teijä rapakkherraks. Kas nii, käykkän kiin! Jos te voitt irvistell sipulil, nii te voitt kans syöd sipuli.
GOWER.
Jo riittää, kapteeni! Olette pannut hänet aivan pyörälle.
FLUELLEN. Hänen pitä syömän kaplen mnuun sipulistan, sen mnää sano, taik mnää hänen kalloas nuijin neli päivä järjestäs. Purkkan pääl vaa; se on tervelist teijän tuorel haavallen ja verisel klanillen.
PISTOOLI.
Pitääkö minun purra?
FLUELLEN.
Pitä oikke, ja ilman eppäilyst ja kursaust ja muit kommervenkei.
PISTOOLI.
Tuon sipulin kautta! kauheasti kostan.
Ma syön ja syön ja kiroan.
FLUELLEN. Syökkä, olkka nii hyvä. Tahdottak te enemp soossi sipulin pääl? Tosa ei ol tarppeks sipuli, ett voisis sen pääl vannot.
PISTOOLI.
Pidätä lyöntis; näethän että syön.
FLUELLEN. Hyväks olkko, rupine roist, kaikest sydämest! Älkkän te heittäk poies mittä. Kuor on hyvä teijän rupisel klanillen. Kun te vast saatt nähd sipuli, nii irvistelkkä sill vaa; muut en mnää pyyd sanno.
PISTOOLI.
Hyvä!
FLUELLEN. Nii, sipul o hyvä. — Kas, tosa o ropo, ett te voitt paikat teijän kallon.
PISTOOLI.
Minulle ropo!
FLUELLEN. Nii, oikke ja totisest, ottakkan poies vaa; taik mnuul on toine sipul plakrisan, jonk teijän viel täyty syöd.
PISTOOLI.
Roposi koston käsirahaks otan.
FLUELLEN. Jos mnää olen teil velkka, nii sen mnää maksan teil selksaunal. Te saatt ruvet puukauppjaks, ettek saa mnuult muut osta kun saunvihdoi. Jumal olkkon teijän kansan ja varjelkkon teit ja korjakkon teijän kalloan!
(Menee.)
PISTOOLI.
Täst' yltyyn nousee koko helvetti.
GOWER. Menkää tiehenne! Te olette ulkokullattu pelkuri ja konna. Vai te rupeatte pilkkaamaan vanhaa tapaa, joka on kunniakasta alkuperää ja jota pidetään muinoisen sankaruuden muistonarvoisena voitonmerkkinä, ettekä uskalla teoilla vahvistaa yhtäkään sanoistanne! Olen nähnyt teidän pari kolme kertaa pilkkaavan ja härnäävän tuota kunnon miestä. Luulitte että, kun hän ei osaa englanninkieltä puhua oikean mallin mukaan, hän ei myöskään osaa käytellä englantilaista keppiä. Olette nyt nähnyt toista; ja vastaisuuden varalta opettakoon walesiläinen kuritus teille hyviä englantilaisia tapoja. Hyvästi!
(Menee.)
PISTOOLI.
Itaraks onnetarko rupee mulle?
Ma kuulin, että Torkko lasaretiss'
On kuollut ranskantautiin;
Ja siinä sen on leperryksen loppu.
Ma vanhenen, ja raajoist' uupuneista
Pois piestään kunnia. Nyt porttokauppaa
Ja taskuvarkaan virkaa alan pitää.
Englantiin varkain hiivin varastamaan,
Ja vannon, kun vain laastaroin nää raamut,
Ne että Ranskan sodass' olen saanut.
(Menevät.)
Toinen kohtaus.
Troyes Champagnessa.
(Toiselta puolelta tulee kuningas Henrik, Bedford, Gloster, Exeter, Warwick, Westmoreland ja muita loordeja; toiselta kuningas Kaarle, kuningatar Isabella, prinsessa Katariina, herroja, naisia, y.m. sekä Burgundin herttua seurueineen.)
KUNINGAS HENRIK.
O, rauha tälle rauhankokoukselle!
Ja teille, veli Ranska, teille, sisko,
Ilo ja onni! — Parhaat toivotukset
Kauniille Katariina serkullemme!
Sen vallan oksana ja jäsenenä,
Jok' on tään yhtymyksen aikaan saanut,
Me teitä, herttua Burgund, tervehdimme!
Te, Ranskan prinssit, päärit, terve kaikki!
KUNINGAS KAARLE.
Suur ilo meille nähdä kasvojanne,
Englanti, arvo veli; tervetullut!
Niin myöskin Englannin te päärit kaikki!
ISABELLA.
Veli Englanti, niin hyvä olkoon päätös
Tään kauniin yhdyntämme ilopäivän,
Kuin meille iloks nähdä silmänne,
Tuo silmänne, jok' aina ranskalaisiin,
Ketk' osuivat sen piiriin, singahutti
Myrkkyisen basiliskin surmanuolen.
Toivomme, että tämän katseen myrkky
Väkensä menettää, ja tämä päivä
Vihat ja riidat kääntää rakkaudeksi.
KUNINGAS HENRIK.
Tulimme sanomahan aamen siihen.
ISABELLA.
Englannin prinssit kaikki, terve teille!
BURGUND.
Molempain teidän nöyrä alamainen,
Te suuret kuninkaat! Ett' olen minä
Kokenut voiman, kyvyn, tarmon takaa
Riitanne, arvo majesteetit, saattaa
Tään valtakokouksen ratkaistavaks,
Tiedätte, majesteetit, itse parhain.
Kun niin on työni onnistunut, että
Nyt valtasilmä valtasilmää vastaan
Seisotte tässä, niin mun sallinette
Tään valtaseuran kuullen kysyä,
Mik' onkaan esteenä ja vastuksena,
Ett' alaston ja riepoteltu rauha,
Tuo taiteen, rikkauden, virkun toimen
Suloinen imettäjä, ei saa täällä
Maailman parhaass' ilotarhassa,
Vehmaassa Ranskass', otsans' vihaa näyttää!
Ah, paoss' on se täältä kauan ollut!
Maan talous on kaikki läjäpäässä,
Lahoten omaan lihavuuteensa.
Sydämmen virkistäjä, viinipuu,
Ruokotta kuolee; siistit pensasaidat,
Kuin kamaloiksi karvoittuneet vangit,
Harittaa oksiansa; peltomailla
Rehevät lusteet, emäkit ja katkot
Nyt versoo, kun on ruosteess' auran kynsi,
Min tulis rikkaruohot juurittaa;
Tasainen niitty, jonka ennen peitti
Esikot, apilaat ja anisheinät,
Kuritta kasvaa viikatetta vailla
Ja jouten tiinehtyy ja muut' ei siitä
Kuin virnaa, ohdaketta, takkiaista,
Kadottain kauneuden sekä hyödyn.
Ja niinkuin viinitarhat, pellot, niityt
Luonnostaan turmeltuen metsittyvät,
Niin meiltäi, perheiltämme, lapsiltamme
Unohtuu maata kaunistavat tiedot,
Tai jää ne ajan puutteess' oppimatta.
Villeinä kasvamme, — kuin sotilaat,
Jotk' eivät muuta aattele kuin verta —
Kirouksen, vihan, riettaan vaateparren
Ja muuta luonnotonta oppien.
Tään saattaaksenne kuntoon entiseen
Tulitte tänne; pyydän saada tietää,
Mik' estehenä, ettei armas rauha
Sais tuota turmiota karkoittaa
Ja siunattuun taas turvaans' ottaa meitä.
KUNINGAS HENRIK.
Jos, herttua Burgund, rauhaa tahdotte,
Min kaipuu teidän mainimaanne pahaa
Vain lisää, ostakaa se täyttämällä
Ne kohtuulliset vaatimukset kaikki,
Jotk' eri kohdissaan ja summittain
On laadittuna teidän hallussanne.
BURGUND.
Kuningas ne on kuullut, mut ei vielä
Vastaustaan suonut.
KUNINGAS HENRIK.
Siitä vastauksesta
Tuo teidän vaatimanne rauha riippuu.
KUNINGAS KAARLE.
Hätäisest' olen eri kohtia
Vain silmäillyt. Ma pyydän, suvaitkaa
Nimittää jotkut neuvoskunnastanne
Kanssamme vielä kerran tarkemmin
Ne läpilukemaan, niin myöntymyksen
Ja vakaan vastauksen heti annan.
KUNINGAS HENRIK.
Niin olkoon, veli. — Setä Exeter —
Ja veli Clarence — veli Gloster — Warwick —
Huntingdon — kuningasta seuratkaa;
Te täyden vallan saatte vahvistaa,
Lisätä, muuttaa vaatimuksiin nähden
Mit' ikään viisautenne parhaaks näkee
Ja etuisimmaks meidän arvollemme;
Me kaikki hyväksymme. — Kaunis sisko,
Te jäättekö, vai seuraatteko heitä?
ISABELLA.
Ma heitä seuraan, armollinen veli;
Saa vaimon ääni hyvää ehkä aikaan,
Kun liiaks oikeuksista kiistellään.
KUNINGAS HENRIK.
Mut Katariina serkun suokaa jäädä;
Päävaatimus hän on ja arvoon nähden
Sovintopykälistä ensimmäinen.
ISABELLA.
Mun puolestani jääköön mielellään.
(Kaikki menevät, paitsi kuningas Henrik,
Katariina ja tämän hovineidet.)
KUNINGAS HENRIK.
Oi. kaunis, kauniin kaunis Katariina!
Ah, sotilaalle opettakaa sanat,
Jotk' immen korvaa kuihkoisi ja nostais
Suloisen sydämmessä lemmen liekin.
KATARIINA. Teidän majesteetti laske leikki minun kanssa, minä ei voi haasta engelska.
KUNINGAS HENRIK. Oi, kaunis Katariina, jos tahdotte minua oikein rakastaa ranskalaiselle sydämmellänne, niin ilolla kuulen teidän sitä vakuuttavan vieraanvoittoisella englanninkielellä. Pidätkö minusta, Katri?
KATARIINA.
Pardonnez moi, minä ei tiedä mitä ole: pidätkö minusta.
KUNINGAS HENRIK.
Enkelit sinusta pitävät, Katri, ja sinua pidetään enkelinä.
KATARIINA. Que dit-il? que je suis semblable aux anges?
ALICE. Oui, vraiment, sauf votre grace, c'est ce qu'il dit.
KUNINGAS HENRIK.
Niin sanoin, kaunis Katariina, enkä punastu, jos sanon sen uudestaan.
KATARIINA. O bon Dieu! les langues des hommes sont pleines de tromperies.
KUNINGAS HENRIK.
Mitä sanoo hän, se kyyhkyseni? Ettäkö miesten kielet on täynnä petosta?
ALICE. Oui, että keelet meesten on teysi petosta; niin ole se, prinsessa.
KUNINGAS HENRIK. Prinsessa on molemmista paras englannitar. Toden totta, Katri, minun kosintani on sinun kielitaitosi mukainen; olen iloissani siitä, ett'et osaa paremmin englanninkieltä; sillä jos osaisit, niin tapaisit minussa niin jokapäiväisen kuninkaan, että luulisit minun myyneen taloni ostaakseni kruununi. En osaa sitä rakastajain kukkakieltä, sanon vain suoraan: rakastan sinua; jos kiusaat minua enemmän, kuin että vain kysyt: niinkö todellakin? niin joudun pois suunniltani. Antakaa vastaus; niin, oikein totta, tehkää se; ja sitten kädenlyönti, ja kauppa on valmis. Mitä sanotte, neiti?
KATARIINA. Sauf votre honneur, minä ymmärtä hyvin.
KUNINGAS HENRIK. Toden totta, jos vaatisitte minua runoja kirjoittamaan tai tanssimaan teidän takianne, niin olisin myyty mies; sillä ensiksikään en tunne mittaa enkä poljentaa, ja toiseksi minulla ei ole tahdissa määrää eikä määrässä tahtia. Jos voisin naisen voittaa ilmahypyillä tai pyörähtämällä täysissä aseissa ratsun selkään, niin — olkoon se sanottu kerskaukseni puolustukseksi, — keikahtaisin suoraa päätä avioliittoon. Tai jos saisin nyrkitellä armaani puolesta tai hypitellä hevostani hänen kunniakseen, niin karkaisin päälle kuin teurastaja ja riippuisin kiinni kuin marakatti, enkä ikänä hellittäisi. Mutta, jumaliste, Katri, minä en osaa kälvehtyneeltä näyttää, en osaa puhkaten purkaa kaunopuheisuuttani, enkä ollenkaan osaa vakuutella; suora vala vain, jota en koskaan tee muuten kuin pakottamalla, ja jota en koskaan riko pakostakaan. Jos voit rakastaa sen sorttista miestä, Katri, jonka kasvot eivät ansaitse päivän paahtamista, ja joka ei koskaan peiliin katso rakkaudesta siihen, mitä siinä näkee, niin ota silmäsi taituriksesi. Haastan sinulle suoraan soturinkieltä; jos voit minua siltä rakastaa, niin ota minut; jos et voi, niin, jos sanoisin sinulle että kuolen, puhuisin totta; mutta rakkaudestako sinuun, — en, jumal'auta, ja kuitenkin sinua todesti rakastan. Niin totta kuin elää tahdot, rakas Katri, niin ota mies, jonka uskollisuus on vilpitön ja kullanpuhdas, sillä hänen täytyy pakostakin tehdä sinulle oikeutta, kun hänellä ei ole luonnonlahjoja kosiakseen muualta; sillä nuo lipilaarit, jotka lavertavat loppumattomiin ja värssyillään osaavat luikerrella naisten suosioon, ne tietävät aina myöskin viisastella itsensä siitä irti. Niin, puhuja on vain lörpöttelijä; värssy on vain runonpätkä. Hyväkin sääri surkastuu, suora selkä köyristyy, musta parta käy valkeaksi, kihara pää kaljuksi, kaunis muoto ryppyiseksi, kirkas silmä sameaksi; mutta hyvä sydän, Katri, on aurinko ja kuu, tai, oikeammin, aurinko eikä kuu, sillä se loistaa kirkkaana eikä milloinkaan vaihtele, vaan kulkee muuttumattomana rataansa. Jos tahdot semmoisen, niin ota minut; ota minut, ota soturi; ota soturi, ota kuningas. Mitä sanot siis rakkauteeni? Puhu, kaunokaiseni, ja puhu kauniisti, sitä pyydän.
KATARIINA.
Onko se mahdollinen, ette mine rakasta vihamees Franskan?
KUNINGAS HENRIK. Ei, Katri, ei ole mahdollista, että sinä voisit rakastaa Ranskan vihamiestä; mutta, jos rakastat minua, niin rakastat Ranskan ystävää; sillä minä rakastan Ranskaa niin, etten tahdo päästää käsistäni yhtäkään sen kylää; tahdon pitää sen kokonaan; ja, Katri, kun Ranska on minun ja minä olen sinun, niin Ranska on sinun ja sinä olet minun.
KATARIINA.
Mine ei tjedä, mite se ole.
KUNINGAS HENRIK. Etkö, Katri? No, sanon sen sitten sinulle ranskaksi, vaikka varmaankin se istuu kiinni kielessäni kuin nuorikko miehensä kaulassa, vaikea on sitä siitä irroittaa. Quand j'ai la possession de France, et quand vous avez la possession de moi — annahan olla, kuinka se nyt onkaan? Santta Dionysius, auta minua! — donc votre est France, et vous êtes mienne. Katri, minun on yhtä helppo valloittaa kuningaskunta, kuin puhua ranskaa saman verran lisää. En koskaan enää puhuttele sinua ranskaksi muun vuoksi, kuin että saisin sinut nauramaan minua.
KATARIINA. Sauf votre honneur le François que vous parlez est meilleur que l'Anglois que je parle.
KUNINGAS HENRIK. Ei, Katri, ei suinkaan; mutta kun sinä puhut minun kieltäni, ja minä sinun, ja kumpikin aika lailla virheellisesti, niin täytyy myöntää, että se ajaa jotakuinkin saman asian. Mutta, Katri, ymmärrätkö sen verran englanninkieltä? Voitko rakastaa minua?
KATARIINA.
Mine ei tjedä sanoa.
KUNINGAS HENRIK. Voiko kukaan naapureistasi sen sanoa, Katri? Tahdon heiltä kysyä. Ei, minä tiedän, että minua rakastat; ja illalla, kun pääset makuuhuoneeseesi, sinä tältä neidiltä utelet tietoja minusta, ja tiedän varmaan, Katri, että hänelle halventelet niitä minun luonnonlahjojani, joita sydämmestäsi rakastat. Mutta, hyvä Katri, tee säälien minusta pilkkaa, varsinkin, rakas prinsessa, kun minä rakastan sinua julmasti. Jos koskaan tulet omakseni, Katri, — ja autuaaksi tekevä usko minussa sanoo, että tulet — niin otan sinut rynnäköllä, ja sinusta on siis pakostakin tuleva oiva soturien synnyttäjä. Etkö usko, että sinä ja minä, noin pyhän Dionysiuksen ja pyhän Yrjänän päivän vaiheilla, voisimme laittaa pojan, puoleksi ranskalaisen ja puoleksi englantilaisen, joka menee Konstantinopoliin ja nyhtää Suurturkkia parrasta? Mitä sanot, minun ihana liljani?[14]
KATARIINA.
Mine ei tjedä.
KUNINGAS HENRIK. Niin kyllä, sitä ei vielä voi niin tietää, mutta luvata voi; ja lupaa nyt vain, Katri, että parastasi teet, mitä tulee sinun ranskalaiseen osuuteesi siitä pojasta; mitä minun englantilaiseen osaani tulee, niin annan siitä sinulle kuninkaan ja nuoren miehen kunniansanan. Mitä vastaat, la plus belle Chatarine du monde, mon très-chère et divine déesse?
KATARIINA. Teidän majesté ole fausse Franska niin paljo, että te voi pettä _la plus sage demoiselle, mitä ole en France.
KUNINGAS HENRIK. Hyi, sitä väärää ranskaani! Kunniani kautta, puhtaalla englanninkielellä, rakastan sinua, Katri; tämän kunniani kautta en uskalla vannoa, että sinäkin rakastat minua; kuitenkin alkaa vereni minua imarrella sillä, että niin teet huolimatta muotoni karkeudesta ja vastenmielisyydestä. Kirottu se isäni kunnianhimo! Hän ajatteli vain kansalaissotia, kun minut teki, sen vuoksi sainkin syntymässäni niin tuikean ulkoasun, niin rautaisen naaman, että peljätän naiset, kun tulen heitä kosimaan. Mutta usko pois, Katri, jota vanhemmaksi tulen, sen paremmannäköiseksi tulen; lohdutukseni on, että vanhuus, joka on niin huono kauneuden säilyttäjä, ei voi minun kasvoilleni tehdä mitään vahinkoa; sinä minut otat, jos minut otat, pahimmillani; jota kauemmin kestät minua, sitä paremmaksi tulen. Sano siis, sinä ihanin Katariina, huolitko minusta? Heitä pois tuo neitseellinen punastus, tunnusta sydämmesi ajatukset keisarittaren katseella, ota minua kädestä ja sano: Englannin Henrik, olen sinun; ja niin pian kuin olet tuolla sanalla korvani siunannut, sanon sinulle raikkaasti: — Englanti on sinun, Irlanti on sinun, Ranska on sinun, ja Henrik Plantagenet on sinun, joka, — vaikka sanon sen hänelle vasten silmiä — jos ei hänessä olekaan miestä parhaaksi kuninkaaksi, kuitenkin on miesten parasten kuningas. No niin, vastaa minulle murtavalla musiikilla, sillä äänesi on musiikkia ja englanninkielesi murtavaa; siis, maailman kuningatar, Katariina, murra kielesi salpa murtavalla englanninkielellä ja sano, huolitko minusta?
KATARIINA.
Se ole kuinka se miellyttä roy mon père.
KUNINGAS HENRIK.
Oi, Katri, se häntä hyvin miellyttää; se häntä miellyttää, Katri.
KATARIINA.
Siis mine suostu myös.
KUNINGAS HENRIK.
Tuosta sanasta suutelen kättänne ja sanon teitä kuningattarekseni.
KATARIINA. Laissez monseigneur, laissez, laissez! Ma foi, je ne veuz point que vous abaissiez votre grandeur en baisant la main de votre indigne servante; excusez moi, je vous supplie, mon très puissant seigneur.
KUNINGAS HENRIK.
No, suutelen sitten huuliasi, Katri.
KATARIINA. Ce n'est pas la coûtume de France, de baiser les dames et demoiselles avant leurs noces.
KUNINGAS HENRIK.
Neiti tulkitsija, mitä sanoo hän?
ALICE. Että se ei ole tapa Franskan daamin — mine ei tjedä, mikä baiser ole englantikielellä.
KUNINGAS HENRIK.
Suudella.
ALICE.
Teidän majesté entendre parempi que moi.
KUNINGAS HENRIK. Ei ole Ranskassa tyttöjen tapana suudella ennenkuin ovat naimisissa, sitä kai hän tarkoitti?
ALICE. Oui, vraiment.
KUNINGAS HENRIK. Oi, Katri! Turhat tavat kumartuen väistyvät suurten kuningasten tieltä? Rakas Katri, sinua ja minua ei voi kytkeä maan tapojen heikko aidake; me olemme tapain määrääjät, Katri; ja vapaus, joka kuuluu meidän arvoomme, tukkii suun kaikilta moitiskelijoilta, niinkuin minä tukin sinulta, kun tahdot voimassa pitää noita maasi tekosiveitä tapoja ja kieltää minulta suutelon. Kas niin, ole kiltti ja tottele! (Suutelee häntä.) Sinun huulissasi, Katri, on tenhovoimaa; niiden metinen kosketus on kaunopuheisempi, kuin koko Ranskan neuvoskunnan kielet, ja ne saisivat Englannin Henrikin pikemmin taipumaan kuin hallitsijain yhteinen anomuskirja. Tässä tulee isänne.
(Kuningas Kaarle ja Isabella, Burgund, Bedford,
Gloster, Exeter, Westmoreland ja muita Englannin ja
Ranskan ylimyksiä tulee.)
BURGUND. Jumala varjelkoon teidän majesteettianne! Kuninkaallinen serkkuni, opetatteko meidän prinsessalle englanninkieltä?
KUNINGAS HENRIK. Arvoisa serkku, tahtoisin opettaa hänelle, kuinka suuresti häntä rakastan, ja se on hyvää englanninkieltä.
BURGUND.
Eikö hän ole herkkä oppimaan?
KUNINGAS HENRIK. Kielemme on karkeaa, eikä luonteenikaan ole lempeä, niin että, kun minulle ei ole suotu imartelun ääntä eikä sydäntä, en voi hänessä niin loihtia esiin lemmen henkeä, että se ilmestyisi oikeassa hahmossaan.
BURGUND. Suokaa anteeksi pilani rohkeus, jos vastaan tuohon. Jos tahdotte sitä hänessä esiin loihtia, niin on se tapahtuva ympyrän kehässä; jos mieli loihtia hänessä esiin lempi oikeassa hahmossaan, niin tulee sen ilmestyä alastomana ja sokeana. Voitteko siis häntä, tyttöä, jota vielä kainouden neitseellinen ruusunpuna purppuroi, moittia siitä, että hän omassa alastomuudessaan ei siedä nähdä alastonta, sokeaa poikaa? Siihen ehtoon, hyvä prinssi, olisi tytön todellakin liian vaikea suostua.
KUNINGAS HENRIK.
Kuitenkin he ummessa silmin suostuvat, kun lempi on sokea ja kiusaa.
BURGUND.
Heille on anteeksi annettava, jos eivät näe mitä tekevät.
KUNINGAS HENRIK.
Siis, prinssi hyvä, opettakaa serkkuanne umpisilmin suostumaan.
BURGUND. Tahdon ummessa silmin huomauttaa häntä siitä, kun te vain häntä opetatte huomaamaan huomautustani; sillä tytöt, joita on koko kesän auringossa paistatettu ja lämpiminä pidetty, ovat, niinkuin kärpäset Pertunpäivän aikaan, sokeita, vaikka heillä on silmät päässä; ja silloin he sietävät käsin pitelemistä, vaikka ennen tuskin sallivat että heitä katseltiin.
KUNINGAS HENRIK. Opetus tästä on, että saan odottaa aikaa ja kuumaa kesää; ja silloin minä sen kärpäsen, sen teidän serkkunne, perältäkin tavotan, ja sokea hänen pitää olla.
BURGUND.
Niinkuin lempi on, prinssi hyvä, ennenkuin se lempii.
KUNINGAS HENRIK. Niin, oikein sanottu; ja te voitte, jotkut teistä, lempeä kiittää sokeudestani, kun en voi nähdä monia kauniita Ranskan kaupungeita yhden kauniin Ranskan tytön tähden, joka seisoo tielläni.
KUNINGAS KAARLE. Oikein, hyvä prinssi, te näette ne perspektiivissä, kaupungit muuttuneina tytöksi; ne ovatkin kaikki neitseellisten muurien ympäröimät, joita ei sota koskaan ole puhkaissut.
KUNINGAS HENRIK.
Saanko Katrin vaimokseni?
KUNINGAS KAARLE.
Jos vain haluatte.
KUNINGAS HENRIK. Olen tyytyväinen; kun vain ne neitseelliset kaupungit, joista puhuitte, seuraavat myötäjäisinä, niin se tyttö, joka seisoi toiveitteni tiellä, on näyttävä minulle tien omaan tahtooni.
KUNINGAS KAARLE.
Myönnyimme kaikkiin kohtuvaatimuksiin.
KUNINGAS HENRIK.
Niin onko laita, loordit Englannin?
WESTMORELAND.
Kuningas myöntänyt on joka kohdan,
Ensinnä tyttärensä, sitten kaikki,
Määrättyin vaatimusten mukaisesti.
EXETER. Tää vain on vielä allekirjoittamatta: — missä teidän majesteettinne vaatii, että Ranskan kuninkaan, jos hän joskus saa aihetta kirjallisesti jotakin anoa, tulee puhutella teidän korkeuttanne tähän tapaan ja näillä arvonimillä, ranskaksi; Notre très cher fils Henry, roi d'Angleterre, heritier de France; ja näin latinaksi: Praeclarissimus filius noster Henricus, rex Angliae et haeres Franciae.
KUNINGAS KAARLE.
En ole sitäkään niin kieltänyt,
Ett' en ma suostuis siihen vaadittaissa.
KUNINGAS HENRIK.
Nimessä rakkauden ja rauhan pyydän:
Tuo kohta hyväksykää muiden kanssa,
Ja mulle tyttärenne antakaa.
KUNINGAS KAARLE.
Vie hänet, poikan'! Hänen verestään
Herätä mulle jälkeisö, niin että
Nää riitavallat, Englanti ja Ranska,
Joidenka rannikotkin kalpein katsein[15]
Toistensa menestystä katsovat,
Vihastaan herkeis, ja tää kallis liitto
Ihaniin poviin istuttaisi sovun
Ja kristillisen naapuruuden hengen,
Niin ettei miekka rikkois milloinkaan
Väliä Englannin ja Ranskanmaan.
KAIKKI.
Aamen, aamen!
KUNINGAS HENRIK.
Nyt tervetullut, Katri! —
Te todistakaa kaikki, että hänet
Nyt kuningattareksi suutelen.
ISABELLA.
Jumala, naimaliiton säätäjä,
Sydämmet yhdistä ja valtakunnat!
Kuin mies ja vaimo, kahtenakin yksi,
Niin valtakuntannekin yhtykööt,
Ett' ilkikieli ei, ei kade mieli,
Nuo pyhän vihkivuoteen häiritsijät,
Tään valtaliiton väliin tunkeuisi
Ja erottaisi mik' on yksi liha;
Jott' Englannin ja Ranskan miehet oisi
Kuin veljekset! Oi, jos sen taivas soisi!
KAIKKI.
Aamen!
KUNINGAS HENRIK.
Häävalmistuksiin nyt! — Hääpäivänämme
Te, herttua Burgund, ja te, päärit kaikki,
Valalla vahvistakaa tämä liitto. —
Minä ja Katri sitten toisillemme
Vannomme valan lujan onneksemme.
(Menevät.)
(Kuoro esiintyy.)
KUORO.
Tymäkkä, tylsä runoilijan kynä
Vapaasti pidellyt on historiaa;
On urhot pieneen tilaan kytkettynä,
Ja typistelty niiden kunniaa.
Kirkkaana, mut vain hetken, Englannin
Heloitti tähti, onni miekkaa kantoi;
Hän voitti maailman parhaan Eedenin
Ja kruunut pojalleen ja vallat antoi.
Tää, Kuudes Henrik, tuli kehdossaan
Jo Englannin ja Ranskan kuninkaaksi;
Mut monivaltaisuus se Ranskanmaan
Vei meiltä, Englanninkin särkyi haaksi.
Sit' usein tääll' on näytelty; sen takaa
Tällekin suosiota osoittakaa.
(Poistuu.)
SELITYKSIÄ:
[1] Mustan prinssin. Crecyn tappelussa (1346) Edward prinssi, Edward III:n poika, joka mustasta sotapuvustaan sai "mustan prinssin" nimen, jätettiin yksin joukkoineen taistelemaan ranskalaisia vastaan, jotta hänelle yksin tulisi kunnia voitosta. Isä katsoi kaukaa tappelua, viemättä joukkojaan tuleen. Prinssi voittikin, mutta oli itse suuressa hengenvaarassa.
[2] Senkin islantilainen koira. Henrik V:n aikana oli englantilaisilla kalastuspaikkoja Norjassa ja Islannissa; sieltä tuotiin Englantiin pitkä- ja valkokarvaisia koiria, joita erittäin naiset suosivat.
[3] Barbason. Pahan hengen nimi. Pistoolin pöyhkeä puhe johdattaa Nymin mieleen henkien-manaajien tyhjiä loruja.
[4] Arthurin helmassa. Rouva Reipas, joka on enemmän perehtynyt ballaadikirjallisuuteen kuin raamattuun, tarkoittaa Abrahamin helmaa.
[5] Spuasan njimes. Macmorris on irlantilainen, Jamy skotlantilainen ja Fluellen walesiläinen. Kukin puhuu omaa murrettaan. Spuassa = vapahtaja; ruado = työ; hotj = vaikka; porohal = ruudilla; huigei = häpeä; tjiloilleh = paikoillaan.
[6] Figo, — espanjalainen fiikuna. Viittaa espanjalaisten tapaan murhata ihmisiä myrkytetyillä viikunoilla.
[7] Taavin päivänä.
Koputan häntä sipulillaan kalloon.
Walesiläisillä oli pyhän Taavetin päivänä sipuli lakin koristuksena Crecyn tappelun muistoksi, jossa heidän maanmiehensä taistelivat urhoollisesti ja lähellä olevasta sipulitarhasta poimivat näitä voiton merkiksi.
[8] Crispianuksen pyhä. Agincourtin tappelu oli Crispianuksen päivänä, 25 p. lokak., v. 1415. Tämä päivä oli saanut nimensä kahdesta veljeksestä, Crispianuksesta ja Crispinuksesta, jotka v. 303 kuolivat marttyyreina Soissonsissa.
[9] Kuningattaremme päällikkö. Tarkoittaa kreivi Essexiä, joka v. 1539 lähetettiin Irlantiin kapinaa kukistamaan.
[10] Keisarikin. Keisari Sigismund.
[11] Bedlam. Hulluinhuone Lontoossa, siitä: hullulainen.
[12] trojalainen. Tarkoittaa maankulkuria.
[13] En Cadwalladerista vuohineen. Cadwallader on seutu Walesissa. "Vuohi" oli walesiläisten haukkumanimi, siksi että heidän kotipaikoillaan kasvatettiin paljon vuohia.
[14] Ihana liljani. Lilja oli Ranskan kuninkaanvaakunan merkkinä.
[15] Joidenka rannikotkin kalpein katsein. Tarkoittaa Englannin ja Ranskan rannikoiden liituvuoria.
End of Project Gutenberg's Kuningas Henrik Viides, by William Shakespeare