BOLINGBROKE.
Kun menin maasta, menin Herefordina,
Kun tulen nyt, Lancasterina tulen.
Suvaitkaa, jalo setä, rikostani
Katsella silmin puoltamattomin.
Isäni olette: minusta näyttää
Gaunt vanhus teissä elävän; siis, isä,
Näin sallitteko minut tuomittavan
Maankulkuriksi, maat ja oikeudet
Käsistä vietävän ja annettavan
Hupaille nousukkaille? Miksi synnyin?
Jos lanko Englannin on kuningas,
Ma Lancasterin herttuaksi tahdon.
On teillä poika, serkkuni Aumerle;
Te ensinnä jos olisitte kuollut,
Ja häntä näin ois poljettu, niin isän
Gaunt-sedästään hän saanut ois, jok' oisi
Vääryydet henkiheittoon ajanut.[14]
Hakea en saa läänityksiäni,
Jonk' armokirjat mulle myöntävät.
Isäni maat ne ryöstetään ja myydään,
Ja nää ja kaikki turhiin käytetään.
Mit' oisi tehdä? Alamainen olen,
Vetoan lakiin: valtamiest' ei suoda,
Siks itseni mun täytyy vaatia
Omani, synnynnäinen perintöni.
NORTHUMBERLAND.
Liiaksi herttuaa on nujerrettu.
ROSS.
Hänt' oikeuteensa tulee teidän auttaa.
WILLOUGHBY.
Katalat hyötyneet on hänen maistaan.
YORK.
Englannin loordit, suvaitkaahan kuulla:
Nuo langon solvaukset hyvin tunsin,
Ja koin, min voin, hänt' auttaa oikeuteensa.
Mut tulla tänne noin ja uhka-asein
Eteensä ottaa, kaikki tieltään kaataa,
Vääryydell' oikeus saada, — se ei käy!
Ja te, jotk' yllytitte, kapinaa
Näin suositte ja itse kapinoitte.
NORTHUMBERLAND.
Mut herttuahan vannoi, että etsi
Vain omaansa; ja häntä auttaaksemme
Me kalliin valan kaikki vannoimme.
Ken rikkoo sen, ei näe ilon päivää.
YORK.
Hyvä! Ma näen, mit' asehenne tähtää,
Mut, sit' en muuttaa voi, sen tunnustan:
On heikko voimani, ja kaikki nurin.
Mut jos vain voisin, kautta sen, ken loi mun,
Ma teidät tempaisin ja taivuttaisin
Kuninkaan ehdottoman tahdon alle.
Mut kun en voi, niin teille ilmoitan,
Ett' olen puolueeton. Hyvästi;
Jos ette kenties tahdo tulla linnaan
Ja siellä tätä yötä levähtää.
BOLINGBROKE.
Sen tarjon, setä, vastaan otamme.
Mut meidän täytyy teidät Bristol-linnaan
Mukaamme saada; sitä hallussaan
Bagot ja Bushy pitää joukkoinensa,
Nuo yhteiskunnan toukat, jotka vannoin
Perata pois ja maasta hävittää.
YORK.
Kentiesi tulen; kunhan tuumataan:
Maan lakia en loukkaa. Terve vaan,
Ei vihamiehinä, ei ystävinä!
Mit' ei voi auttaa, sit' en sure minä.
(Menevät.)
KOLMAS NÄYTÖS.
Ensimmäinen kohtaus.
Leiri Walesissa.
(Salisbury ja muudan sotapäällikkö tulevat.)
PÄÄLLIKKÖ.
Jo kymmenen on päivää odotettu
Ja vaivoin joukot koossa pidetty,
Ja viel' ei mitään kuninkaasta kuulu;
Siis hajotkaamme kaikki. Hyvästi!
SALISBURY.
Viel' yksi päivä, kunnon walesilainen!
Kuningas kokonansa sinuun luottaa.
PÄÄLLIKKÖ.
Luulevat hänen kuolleen; emme jää.
Kaikk' kuihtuneet on maassa laakerpuut,
Ja ilmaraanat tähtiäkin uhkaa,
Verisnä maahan katsoo kalvas kuu,
Tuhoa kuiskaa kälpeet ennustajat,
Kamaltuu rikkaat, rosvot tanssii, telmii,
Nuo peloissaan, ett' ilonsa he hukkaa,
Nää sodasta ja ryöstöst' iloissaan.
Kuningasten surmaa taikka kukistusta
Tää tietää. — Hyvästi! Kaikk' karkaavat,
Kuninkaan kuolleeksi kun luulevat.
(Menee.)
SALISBURY.
Ah, Richard! Raskaan mielen silmillä
Näen kunniasi, tähden lennon lailla,
Putoovan taivaalt' alhaisehen maahan,
Sun päiväs länteen laskee itkustellen,
Tuhoista myrskyilmaa ennustellen.
Vihollisleiriin ystäväsi kääntyy.
Ja itse onni sulle nurjaks vääntyy.
(Menee.)
Toinen kohtaus.
Bolingbroken leiri Bristolissa.
(Bolingbroke, York, Northumberland, Percy, Willoughby,
Ross; perällä Bushy ja Green vankeina.)
BOLINGBROKE.
Nuo miehet esiin tuokaa! — Green ja Bushy,
En tahdo sielujanne kiduttaa —
Kosk' ovat ruumiist' eriävät kohta —
Paheksimalla kurjaa elämäänne:
Se armotonta ois; mut käsistäni
Verenne pestäkseni, tahdon tässä
Selittää julki kuolemanne syyt.
Kuninkaan, jalon prinssin, eksytitte;
Suvulta, muodolt' onnellisen miehen
Te onnettomaks teitte, rumensitte;
Te syntihetkinänne rikoitte
Hänen ja hänen puolisonsa välin;
Kuninkaanvuoteen rauhan häiritsitte;
Kuningattaren armaan suloposket
Te sokaisitte kyyneleillä, joita
Pakotti ilmi oma ilkityönne.
Ma itse, sukuoikeudelta prinssi,
Kuninkaan ystävä ja heimolainen, —
Siks kunnes saitte minut epäiltäväks, —
Kumarsin sorrollenne niskani,
Vieraisiin pilviin huokaukseni huo'uin,
Maanpaon leipää syöden katkeraa,
Te alusmaillani kun mässäsitte,
Puritte puistot, metsät kaasitte,
Revitte vaakunani ikkunoista
Ja mielilauseeni, — ei mitään jäänyt,
Pait lämmin vereni ja maineheni,
Mailmalle aateluuttan' osoittamaan.
Nää syyt ja enemmän, niin enemmänkin,
Kuin nämä kaksittuina, kuoloon teidät
On tuominneet. — Te, herrat, teloitukseen
Ja surman kouriin toimittakaa heidät.
BUSHY.
Minulle tervetulleemp' isku surman
Kuin Englannille Bolingbroke. — Hyvästi!
GREEN.
Vie taivas sielumme, se mulla lohtu,
Mut vääryys piinaan joutuu helvettiin.
BOLINGBROKE.
Nyt toimeen tuomio, Northumberland!
(Northumberland y.m. poistuvat, Bushy ja Green mukanaan.)
Kuningatar siis luonanne on, setä?
Pidelkää, Herran tähden, hyvin häntä.
Lähetän hälle nöyrät terveiset,
Te perille ne viekää huolekkaasti.
YORK.
Täält' ylimyksen laitoin viemään kirjeen,
Joss' ystävyytenne ma tarkkaan kerroin.
BOLINGBROKE.
Suur' kiitos, jalo setä! — Taistoon nyt
Glendoweria ja kumppaneitaan vastaan!
Hetkeksi työhön, sitten juhlanpitoon!
(Menevät.)
Kolmas kohtaus.
Walesin rannikko. Etäällä linna.
(Torventoitauksia ja sotasoittoa. Kuningas Richard,
Carlislen piispa, Aumerle ja sotamiehiä tulee.)
KUNINGAS RICHARD.
Barkloughly-linnako se tuo on, niinkö?
AUMERLE.
Niin, herra. Miltä teistä tuntuu ilma,
Kun meren hyökylaineet ovat ohi?
KUNINGAS RICHARD.
Hyvältä tieten: itken ilosta,
Kun valtakunnassani taaskin seison. —
Maa kallis, käsi tää sua tervehtää,
Kun kapinoivat ratsun kavioilla
Sua haavoittaa! Kuin äiti, joka lastaan
Taas pitkäst' aikaa kohtaa, sitä itkein
Ja hymyellen hyväilee, niin minäi
Hymykyynelin sua, maani, tervehdän
Ja valtakäsin hivelen. Maa armas,
Kuninkaas vihamiestä älä ruoki,
Sen rosmomielt' älä maireell' ilahuta,
Vaan lukit, jotka myrkyn sinust' imee,[15]
Ja hitaat sammakot sen laita tielle
Haitaksi kavaltaja-jalalle,
Jok' askelin sua polkee väkinäisin.
Vihollistani polta nokkosilla,
Ja jos hän poveltasi kukkaa tapaa,
Sen pane vartijaksi luihu kyy,
Min kaksoiskielen kuolettava pisto
Kuninkaas vihamiehiin surman syöksee. —
Manaust' älkää tyhjäks ilkkuko:
On tällä maalla tunto, ja nuo kivet
Sotureiks ennen asestuu, kuin kaatuu
Kapinan miekkaan syntyvaltias.
PIISPA.
Rohkeutta, vain! Se valta, joka teidät
Kuninkaaks loi, myös kuningasta suojaa.
Apua taivaan tulee meidän käyttää,
Ei hylkiä; jos, näet, taivas tahtoo,
Mut emme me, niin silloin taivaan tarjon
Ja avun hylkäämme ja pelastuksen.
AUMERLE.
Hän tarkoittaa, ett' ollaan liian veltot:
Tää huolettomuus Bolingbrokelle
Vain hankkii apua ja ystäviä.
KUNINGAS RICHARD.
Sa, lohtumaton lanko! Etkö tiedä:
Kun taivaan urkkivainen silmä piilee
Maapallon taa, valaisten alamailmaa,
Niin varkaat, rosvot täällä näkymättä
Ryöstön ja murhan verhoissa liikkuu;
Mut kun se tämän maisen käyrän takaa
Tulestaa idän honkain ylväät latvat
Ja säteen heittää rikoksien pesiin,
Niin murha, petos, inha synti siinä
Alasti seisoo, kammoks itsellensä,
Yön verho harteilta kun riuhtaistaan.
Niin Bolingbroke, tuo petturi ja varas, —
Jok' yössä mässännyt on kaiken aikaa,
Kun antipoodeissa me oleksimme, —
Kun näkee meidän idän istuimelle
Nyt nousevan, niin otsallansa petos
Punastuu eikä päivän silmää kestä,
Vaan itsekammost' ilkitöitään säikkyy.
Ei kaikki ärjyn meren vedet voi
Voidetta pestä voidellusta päästä;
Ei kuolevaisen henkäys luovuttaa
Jumalan valikoimaa edusmiestä;
Jokaista kohti, joka kultakruunuun
Käskystä Bolingbroken miekoin koskee,
On taivaan Jumalalla palkoissansa
Richardin suojaks kirkas enkeli;
Eik' enkeleille kestä lapset maan:
Oikeutta taivas turvaa ainiaan.
(Salisbury tulee.)
Terveeksi! Lähelläkö joukkonne?
SALISBURY.
Ei lähellä, ei myöskään kauempana
Kuin heikko käsi tää. Kielt' ohjaa harmi
Ja epätoivost' yksin haastaa käskee.
Yks päivä liian myöhä, varon minä,
Pimitti kaikki maisen onnes päivät.
Palauta eilispäivä, käännä aika,
Ja kaksitoistatuhat sull' on miestä!
Tuo liian myöhä päivä, päivä hallan,
Vei ystäväs ja ilon, onnen, vallan.
Kun walesilaiset kuuli sinun kuolleen,
Het' yhtyivät he Bolingbroken puoleen.
AUMERLE.
Huoletta, valtias! Miks noin kalpenette?
KUNINGAS RICHARD.
Kakskymmentuhantisen joukon veri
Heloitti poskillain; nyt on se pois.
Ja kunnes poski taas sen veren perii,
Mull' eikö syytä kalvistua ois?
Ken tahtoo pelastua, pakoon nyt!
Mun loistoni on aika ryöttänyt.
AUMERLE.
Rohkeutta! Muistakaa, ken olette.
KUNINGAS RICHARD.
Niin, unohduin: kuningas enkö ole?
Herää, sä hidas majesteetti! Nukut.
Kuninkaan nimi hyvin satatuhat
On nimeä. Ylös, ylös, nimeni!
Sun kirkkauttas halpa alamainen
Tavoittelee. — Kuninkaan suosikit,
Ylös katse maasta! Korkeit' olemme;
Siis korkeit' aatelkaamme! Kyllin vahva
York-setä meit' on auttamaan. — Ken tuossa?
(Scroop tulee.)
SCROOP.
Enemmän kuninkaalle onnea.
Kuin mitä tuo tää surunvoipa kieli?
KUNINGAS RICHARD.
Avoin on korvani ja sydän valmis;
Sanasi pahin maallinen on kato.
Viedäänkö valtani? Se toi vain huolta,
Ja katoako huolist' olla vapaa?
Bolingbroke yhtä suureks yrittääkö
Kuin mekin? Suuremmaks ei voi hän tulla.
Jos Jumalaa hän palvelee, niin samoin
Teen minäkin, ja siinä ollaan yhtä.
Kapinass' onko maa? Sit' en voi auttaa;
Se rikkoo Jumalaa ja meitä vastaan.
Kirousta huuda, hukkaa, hävitystä!
Pahint' on kuolo, mutta täyttymystä.
SCROOP.
Näen ilolla, ett' olette niin valmis
Tuhonne sanomia kuulemaan,
Kuin myrskypäivä ajaton, jok' ajaa
Hopeavirrat termäns' upottamaan,
Ikäänkuin mailma liukeis kyyneliksi,
Niin rajains' yli Bolingbroken raivo
Myös paisuu, peittäin peljästyneen maanne
Kovalla raudalla ja sydämmillä
Rautaakin kovemmilla. Halliparta
Kiireensä kaljun kuninkuuttas vastaan
Kypäriin pukee; poika tyttöääntään
Karaisee, hennot jäsenensä puuttain
Teräkseen jäykkään kruunuasi vastaan;
Papitkin kuolettavast' elfenpuusta
Virittää jousta valtakuntaas vastaan;
Naiskehrääjäkin ruosteist' iskee peistä
Valtikkaas vastaan; kaikki kapinoi,
Pahemmin käy kuin kertoakaan voi.
KUNINGAS RICHARD.
Noin pahaa kerrot liian, liian hyvin.
Mut miss' on kreivi Wiltshire? Missä Bagot?
Ja kuink' on Bushyn laita? Missä Green?
— kun verivihollisen sallivat
Mitata häirimättä rajojamme.
Jos voitamme, niin menee heiltä pää.
Sopivat varmaan Bolingbroken kanssa.
SCROOP.
Niin, totta, majesteetti, sopivat.
KUNINGAS RICHARD.
Oi, konnat, käärmeet, iki-kirotut!
Oi, koirat, jotka häntii joka miestä!
Kyyt, jotka sydänverin lämmitetyt,
Sydäntän' äimii! Kolme Juudasta,
Kolmasti kukin häijympi kuin Juudas!
Vai rauhan? Siitä horna sotaa käyköön
Riettaita heidän sielujansa vastaan!
SCROOP.
Kun lempi armas vaihtaa luonnett',
Vihaksi verisimmäksi se muuttuu.
Kirous peruuttakaa; rauhan solmi
Pää, eikä käsi; kiroomanne nuo jo
Tuiminta kalman turmaa kokivat:
Maan alla kuopattuina makaavat.
AUMERLE.
Siis kuolleet Bushy, Green ja kreivi Wiltshire?
SCROOP.
Niin, kaikki Bristolissa mestatut.
AUMERLE.
Miss' isä herttua on joukkoineen?
KUNINGAS RICHARD.
Vähät siitä; lohdusta ei sanaakaan!
Vain haudat, madot, ristit juttunamme!
Paperiks tomua, ja kyynelsilmä
Maan povelle nyt surun piirtäköön!
Mut puhutaanpa testamentista,
Valitaan toimimiehet: — ei, ei toki! —
Mit' oisi meillä testamentattavaa,
Pait virkaheitto ruumis maaemolle?
Henkemme; maamme, kaikk' on Bolingbroken;
Ei muuta meillä omaa, kuin vain kuolo
Ja tämä pieni muru kuivaa maata,
Jok' on vain multakääre luillemme.
Mut, Herran tähden, istukaamme maahan
Hokemaan kuningasten kuolemasta
Satuja surkeita: ken hukkui sotaan,
Ken syöstiin vallastansa, ketä syöstyn
Vainoili haamu, kuka myrkkyjuoman
Sai vaimoltaan, ken unessa sai surman, —
Tapetut kaikki; sillä kruunussa
Tuoss' ontelossa, joka kuolevaisen
Kuninkaan otsaa kiertää, kuolemalla
On hovinsa; se koirus siinä istuu,
Kuninkaan valtaa nauraa, komeutt' ilkkuu;
Henkäyksen ajan hänen valtiasta
Suo näytellä, pelottaa, katsein tappaa;
Herättää turhan häness' itseluulon,
Ett' on tuo liha, hengen saartovalli,
Lujinta vaskea; näin kujeiltuaan,
Se vihdoin tulee, neulasella murtaa
Tuon linnan ja — hyvästi, kuningas!
Päät peittoon! Juhlamenoin ivaatteko
Lihaa ja verta? Pois, pois kunnioitus,
Tavat ja muodot, arvon osoitukset!
Minusta kaiken aikaa erehdyitte;
Kuin tekin, leiväst' elän, puutteen tiedän,
Surua tunnen, ystäviä kaipaan.
Noin alamaistuneina, kuinka voitte
Mua pitää kuninkaana?
PIISPA.
Viisas, tietkää,
Tuhosta kohdanneest' ei huoliin vaivu,
Vaan huolell' estää tuhon kohtaamasta.
Vihollispelko, joka voiman lamaa,
Nulona lisää vihollisen voimaa,
Ja oma tyhmyys kääntyy teitä vastaan.
Tuhoks on pelko; pahempaa ei taisto:
Ken taistoon kuolee, kuolon kuolettaa,
Mut kuolon pelko kuoloon orjuuttaa.
AUMERLE.
Isäni voima käskekäätte tuoda,
Jäsenest' yrittäkää ruumis luoda.
KUNINGAS RICHARD.
Se moite sattui. — Bolingbroke, ma vielä
Sun kanssas iskun vaihdan elon tiellä.
Nuo pelon kuumeenväreet tuuli vie.
Omansa jälleen voittaa helppo lie. —
Scroop, missä setä joukkoineen nyt on?
Puhu iloks, vaikk' on katsees iloton.
SCROOP.
Tavataan taivaan värist' ennustaa,
Millaiset nousevan on päivän tavat;
Niin synkkä katseenikin ilmoittaa.
Ett' yhä synkät mull' on kerrottavat.
Osoitan mestaajaa, kun viime hetkeen
Pahimman sanottavani ma säästän:
Setänne yhtynyt on Bolingbrokeen;
Pohjoiset linnat antauneet on kaikki;
Eteläss' aateli on varusteissa
Ja hänen puoltaan.
KUNINGAS RICHARD.
Kylliks olen kuullut.
Kirottu lanko, joka pois mun johdit
Tuolt' epätoivon ihanalta tieltä!
Mitä nyt sanot! Mikä nyt jää lohduks?
Sit' ijäti ma vihaan, jumal'auta,
Ken vielä mulle lohdutusta tarjoo.
Flint-linnaan surut hautaan; murheen valta
Se valtaveron vaatii valtialta.
Väkeni menköön, kotiin rientäköön!
Ken viljaa toivoo, maata kyntäköön!
Minull' ei mitään. — Turha soittaa suuta;
Ei mitkään neuvot päätöstäni muuta.
AUMERLE.
Sananen vain!
KUNINGAS RICHARD.
Se kahdesti mun sokaa,
Ken minuun vielä syytää maireen lokaa.
Erille joukot! Yöstä Richardin
Pois Bolingbroken päivänpaisteihin!
(Menevät.)
Neljäs kohtaus.
Wales. Flint-linnan edustalla.
(Bolingbroke sotajoukkoineen, liehuvin lipuin ja
helisevin soitoin, York, Northumberland y. m. tulevat.)
BOLINGBROKE.
Täst' urkinnasta näemme siis, ett' ovat
Hajalla walesilaiset, että Salisbury
On kuningasta vastassa, jok' äsken
Harvoine ystävineen maalle nousi.
NORTHUMBERLAND.
Hyviä, ihania uutisia:
Pää Richardin lähellä tässä piilee.
YORK.
Sanoa sopisi Northumberlandin:
Kuningas Richardin! — Voi tuhon päivää,
Kun voidellunkin pään näin täytyy piillä!
NORTHUMBERLAND.
Te erehdyitte; lyhyt ollakseni,
Typistin arvon.
YORK.
Ennen aikaan oisi
Typistys moinen tehnyt sen, ett' oisi
Lyhy'in puhumin hän typistänyt
Pään teiltä moisen päättömyyden vuoksi.
BOLINGBROKE.
Otatte hairaan enemmän kuin tulis.
YORK.
Te hairaan otatte, jos enemmän
Te otatte kuin tulee. Taivas kostaa!
BOLINGBROKE.
Sen tiedän; siksi tahtoansa vastaan
En asetukaan. — Vaan ken tulee tuossa?
(Percy tulee)
Kah! Terve, Henrik! Eikö antau linna?
PERCY.
Kuninkaallinen siin' on varustus,
Jok' estää pääsyn.
BOLINGBROKE.
Kuninkaallinenko?
Ei kuningasta siellä?
PERCY.
On kuin onkin,
Kuningas siellä on: kuningas Richard
Kivi- ja kalkkikehäss' asuu siinä
Ja hänen kanssaan Salisbury, Aumerle
Ja Stephan Scroop, lisäksi eräs pappi,
Arvoisa mies, en saanut tietää, kuka.
NORTHUMBERLAND.
Carlislen piispa varmaan.
BOLINGBROKE (Northumberlandille).
Jalo loordi,
Tuon vanhan linnan ruottaa lähestykää,
Sen rauenneeseen korvaan vaskitorvest'
Ajakaa rauhan henkäys, sanoen:
Bolingbroke kättä Richard-kuninkaan
Polvillaan suutelee ja valtiaalleen
Vasalliutta tarjoaa ja nöyrää
Uskollisuutta; hänen jalkoihinsa
Ma tulin miekan laskemaan ja vallan,
Jos maanpaon hän peruuttaa ja mulle
Takaisin maani estämättä antaa;
Jos ei, niin ylivoimaani ma käytän
Ja kesän tomut kastan verivirroin,
Joit' itkee lyötyin brittiläisten haavat.
Kuink' onkin Bolingbroken mieltä vastaan
Noin purppuraiseen tulvaan upottaa
Richardin kauniin vallan vehmas kohtu,
Sen nöyrä kunnioitukseni näyttää.
Se viekää ilmoitus; me sillä aikaa
Tään kentän ruohovaipall' astelemme.
(Northumberland lähestyy linnaa, torvensoittaja mukana.)
Pois rummun uhkapärinä nyt jääköön,
Niin että linnan torniin ruhjottuun
Älyttäis rehellinen tarjouksemme.
Kuninkaan ja mun yhdyntämme varmaan
Ois yhtä hirmuinen kuin elementtein,
Tulen ja veden, kun ne jyryll' yhtyy,
Reväisten halki taivaan valjut posket.
Hän olkoon tuli, minä sulja vesi;
Hän jyrähdelköön, minä vain kun maahan
Sateeni valan, maahan, enkä häneen. —
Mars! Tarkatkaa, mik' ilme kuninkaalla.
(Torvi kutsuu keskusteluun, johon linnasta toinen torvi
vastaa. Muureille ilmestyvät kuningas Richard, Carlislen
piispa, Aumerle, Scroop ja Salisbury.)
BOLINGBROKE.
Kas, kas! Kuningas Richard tulee itse,
Kuin päivä, joka idän tuliportist'
Esiintyy, vihan puna otsallaan,
Kun huomaa, miten kateet pilvet tahtoo
Sen loiston himmentää ja soata
Sen heloisata tietä lännen maille.
YORK.
Kuninkaalt' yhä näyttää; nähkääs, silmä
Kuin kotkan kirkas on, ja majesteetin
Se voimaa salamoi. Voi surkeaa!
Noin kauniin näyn tuska tummentaa!
KUNINGAS RICHARD (Northumberlandille).
Me kummastumme; seisoimme jo kauan,
Odottain polves arkaa notkistusta,
Kosk' olen kai lain mukaan kuninkaasi.
Jos olen, kuinka tohtii jäsenesi
Unohtaa maksaa mulle velkaisuuttaan?
Ja jos en ole, näytä Herran käsi,
Jok' erottaa mun hallituksestani.
Ei käsi, joka verta on ja luuta,
Voi valtikkani pyhään kahvaan käydä,
Pait varkain, häväisten tai väkivalloin.
Jos luulet, että kaikki, niinkuin sinä,
Minusta kieroin mielin kiertyy pois,
Ja tyhjäks jään ja ystäviä vaille,
Niin tiedä: kaikkivoipa taivaan Herra
Pilvissä katsoo ruttolaumojaan
Avuksi meille; näiden isku kohtaa
Sen lapsiin syntymättömiin, ken nostaa
Vasallikättä valtiasta vastaan
Ja kalliin kruunun kirkkautta uhkaa.
Sano Herefordille — tuossa kai hän seisoo —
Ett' ilkipetosta on joka askel,
Mink' astuu täällä. Avaamaan hän tuli
Verisen sodan punatestamentin;
Mut kunnes kruunu rauhass' istuu päässään.
Tuhannen äidin pojan päät ne verin
Rumentaa maamme kukoistavat kasvot
Ja immenkalvaan rauhan muodon muuttaa
Punaiseks vihaksi ja kedon ruohon
Kostuttaa verill' aimo brittiläisten.
NORTHUMBERLAND.
Kuningas taivaan meitä varjelkoon
Kansallis-asein epäkansallisin
Kuningastamme uhkaamasta! Lankos,
Tuo kolminkerroin jalo Henrik Hereford,
Nöyrästi kättäs suutelee ja vannoo
Kunniakkaan haudan kautta, jossa lepää
Kuninkaallisen kantaisäs luut,
Kummankin teidän valtaveren kautta,
Samasta lähteest' alun saaneen virran,
Kautt' uljaan Gauntin käden haudatun,
Kautt' oman arvonsa ja kunniansa,
Jok' enemp' on kuin kaikki valat yhteen:
Ett' ei hän tänne tullutkaan muun vuoksi,
Kuin perioikeuttansa valvomaan
Ja polvin rukoillakseen vapauttansa.
Jos tähän kuninkaallisesti suostut,
Aseensa kirkkaat ruostumaan hän panee,
Heponsa uljaan seimeen, sydämmensä
Alttiiseen majesteetin palvelukseen.
Sen vannoo hän, niin totta kuin on prinssi,
Ja minä ylimyksenä sen takaan.
KUNINGAS RICHARD.
Northumberland, tää kuninkaan on vastuu:
On jalo lanko tänne tervetullut,
Ja kaikki kohtuvaatimuksensa
On vastaan sanomatta täytettävät.
Puhujalahjaas suloisinta käyttäin,
Vie hellät terveiseni armaan korvaan.
(Northumberland palajaa Bolingbroken luo.)
(Aumerlelle.)
On alentavaa meille, — eikö totta, —
Noin kurja käytös ja noin nöyrä puhe.
Takaisin kutsunko Northumberlandin,
Ja konnan haastan taisteluun ja kuolen?
AUMERLE.
Ei, älkää; sulosanoin taistelkaamme,
Siks kunnes ystäviltä avun saamme.
KUNINGAS RICHARD.
Oi, taivaan herra! että tämä kieli,
Jok' ankaraan maanpakoon tuomitsi
Tuon korskan miehen, mairitellen pyörtää
Nyt sanansa! Josp' oisin yhtä suuri
Kuin tuskani, tai pienemp' arvoani!
Tai unhottaa jos voisin, mitä olin,
Tai olla muistamatta, mitä nyt
Mun täytyy olla! Paisut, ylvä sydän!
Vapaasti lyö vain, koska vihamieskin
Vapaasti sua lyödä saa ja mua.
AUMERLE.
Northumberland Herefordin luota palaa.
KUNINGAS RICHARD.
Mitä kuninkaan nyt tulee? Nöyrtyäkö?
Sen tekee kuningas, Vai heittää valta?
Kuningas taipuu. Kuninkaanko nimi
Myös menettää? No, menköön, Herran nimeen!
Ma kruunun helmet ruusunauhaan vaihdan,
Erakon majaan uljaat hovilinnat,
Komean puvun kerjäläisen mekkoon,
Puukuppiin korkokuvalliset maljat,
Pyhissäkäyjän-sauvaan valtikkani,
Alamaiseni pariin pyhän kuvaan
Ja laajan valtakunnan pieneen hautaan,
Niin, pieneen, pieneen, maineettomaan hautaan.
Ei! Vallan tielle minut haudatkaa,
Suurliikkeen tielle, missä kansa aina
Saa valtiaansa päätä polkea.
Sydäntäni se polkee nyt, kun elän,
Miks ei siis päätäni, kun haudass' olen? —
Aumerle, sa itket, sääliväinen lanko.
Hylyt kyyneleemme luokoot rankkasateen,
Lamatkoot huokaustemme kanssa viljat
Ja nälän tuokoot kapinoivaan maahan!
Tai leikimmekö tuskaa, lyöden veikkaa,
Ken paras meist' on kyynelmies! Es'merkiks:
Kyyneltä tiputamme yhteen kohtaan,
Siks kunnes siihen syöpyy kaksi hautaa,
Ja kirjoitamme: "Tässä lepäjää
Langokset; silmät kaivoi haudat nää."
Tuo paha eikö hyvää? — Houkka vaan
Ma, näemmä, olen: mua pilkataan. —
Ylevä prinssi, lord Northumberland,
Mitä sanoo kuninkaamme Bolingbroke?
Salliiko majesteetti, että Richard
Saa elää, kunnes Richard hautaan työntyy?
Hassaatte jalkaa, Bolingbroke siis myöntyy.
NORTHUMBERLAND.
Hän teitä alapihass' odottaa.
Suvainnettehan tulla alas sieltä?
KUNINGAS RICHARD.
Alas, alas tulen, niinkuin Phaeton,
Joit' ohjat ryöstää huimat hevoskaakit.
(Northumberland palajaa takaisin Bolingbroken luo.)
Alapihaan? Siellä vallat alentuvat,
Ja konnain eessä nöyrin kumartuvat.
Alapihaan! Alas, kuningas ja hovi!
Ei huuhkaan huutoon leivon laulu sovi.
(Astuvat alas muurilta.)
BOLINGBROKE.
Mitä sanoo kuningas?
NORTHUMBERLAND.
Sydämmen suru
Sekoittaa hänet. Haastaa niinkuin hullu.
Mut tuossa tuleekin hän.
(Kuningas Richard seurueineen tulee näyttämölle.)
BOLINGBROKE.
Kaikki syrjään,
Ja kunnioitus majesteetille! —
Kuningas armollisin —
(Polvistuu.)
KUNINGAS RICHARD.
Hyvä lanko,
Noin prinssin polvi halventuu, ja pöyhkäks
Käy halpa maa, kun sitä suutelee.
Mieluummin sydän soisi tuta lemmen,
Kuin silmä nähdä tyhjää mairitusta.
Oi, nouse! Hyvinkin näin korkealla
(Osoittaen päätään)
On mieles, vaikk' on polves matalalla.
BOLINGBROKE.
Kuningas suuri, omani vain tahdon.
KUNINGAS RICHARD.
Omasi sun on, minä sun, ja kaikki.
BOLINGBROKE.
Sen verran mun, kuin uskollinen työni
Ansaitsee kuninkaani rakkautta.
KUNINGAS RICHARD.
Ansaitsee hyvin; ansaitsee sen saada,
Joll' uljuutt' on ja rohkeutta ottaa, —
Kätenne, setä! Ei, ei kyyneleitä?
Ne säälivät, mut eivät auta meitä. —
(Bolingbrokelle.)
Min' olen liian nuori isäks sulle,
Mut sinä perimään mua kyllin vanha.
Min tahdot, sen ma annan itsealta;
Täytyyhän tehdä, mitä vaatii valta. —
Siis Lontooseen? Vai mitä?
BOLINGBROKE.
Sinne tie.
KUNINGAS RICHARD.
Ei mulla siihen kieltovaltaa lie.
(Torventoitauksia. Menevät.)
Viides kohtaus.
Langley. Yorkin herttuan puutarha.
(Kuningatar ja kaksi hovinaista tulevat.)
KUNINGATAR.
Minlaisin huvituksin koittaisimme
Karkoittaa murheen mustat ajatukset?
1. HOVINAINEN. Lyökäämme keiliä.
KUNINGATAR.
Näin muistuis mieleen,
Kuin täynnä maailma on syvänteitä
Ja kuinka kaltoin pyörii onnen pyörä.
1. HOVINAINEN. No, tanssikaamme.
KUNINGATAR.
Tahdin suhtaa jalka
Ei iloss' osaa pitää, kun ei sydän
Voi suhtaa pitää murheessa. Siis tytöt,
Ei tanssia, mut muuta huvitusta.
1. HOVINAINEN. Jos kertoisimme.
KUNINGATAR.
Iloa vai tuskaa!
1. HOVINAINEN. Kumpaakin, rouva.
KUNINGATAR.
Kumpaakaan ei, tyttö;
Sill' ilo, jota olen aivan vailla,
Mua murheesta vain lisää muistuttaisi;
Ja tuska, jota olen aivan täysi,
Vain ilon vajavuutta murhein lisäis.
Ei tarvis toistaa, mitä on jo mulla,
Ja turha valittaa, mit' olen vailla.
1. HOVINAINEN. Siis laulanko?
KUNINGATAR.
Se tee, jos sull' on syytä.
Näkisin mieluummin, ett' itkisit.
1. HOVINAINEN. Kyll' itkisinkin, jos se teitä auttais.
KUNINGATAR.
Ja minä laulaisin, jos auttais itku,
Ja sult' ei tarvis lainaks kyynelt' ottaa.
Mut vait!' Puutarhurit jo tulee. Piiloon,
Pois puiden varjoon! —
(Puutarhuri ja kaksi puutarharenkiä tulee.)
Neulakirjaa vastaan
Suruni panen vetoon, että puhe
On valtiosta. Muutteissa se uho
On yleinen. Käy tuhon eellä tuho.
(Kuningatar ja hovinaiset vetäytyvät syrjään.)
PUUTARHURI.
Nuo sitokaa, nuo veltot aprikoosit,
Jotk' alas rehevällä raskaudellaan
Isäänsä painavat kuin pahat lapset,
Ja pönkittäkää oksat notkuvat. —
Ja sinä, teloittajan lailla latvo
Nuo ylen runsaat versot, jotka liikaa
Kohottaa päätään tasavallassamme:
Tääll' olla täytyy kaikki yhtäläistä. —
Sill' aikaa minä käyn ja juurin kitken
Pois inhan lauhan, joka hyödytönnä
Maan mannon terveilt' imee kukkasilta.
1. RENKI.
Miks tarhapiirissämme noudattaa
Lakia, muotoja ja sopusuhtaa
Ja tehdä siitä luja mallivalta,
Kun maamme, meren ympäröimä tarha,
On lauhaa täynnä, kukat läkähtyneet,
Puut latvomatta, pensasaidat kuivat,
Lamassa lavat, terveelliset yrtit
Matoja kiehuvat?
PUUTARHURI.
Vait, vaiti siitä!
Ken tämän laaduttoman kevään salli,
Nyt itse näki lehden lähtevän;
Tuon lauhan, jota laajat lehvät kaihti,
Ja joka uurti, tukevan kun näytti,
Sen Bolingbroke pois kitki juurineen,
Tarkoitan: Bushyn, Wiltshiren ja Greenin.
1. RENKI. Ne onko kuolleet?
PUUTARHURI.
On, ja Bolingbroke
Kuninkaan aulin vallannut. — Oi, sääli,
Ett' ei hän maataan laittanut niin ruokkoon,
Kuin tämän tarhan me! Näet, määräajoin
Me marjapuiden kuoreen haavan teemme,
Ett' ydystä ja voimast' eivät paisuis
Ja liikaa rehevyyttään lahoaisi;
Jos näin hän suurten tehnyt ois ja pöyhkäin,
Nää alamaisen hedelmää nyt kantais
Ja hän sais sitä maistaa. Nälkävesat
Me katkomme, ett' eläis viljaoksat;
Jos niin ois tehnyt hän, niin päässään ois
Nyt kruunu, jonka turhuus syyti pois.
1. RENKI. Siis kuningasko kukistetaan, niinkö?
PUUTARHURI.
Jo nutistettu on, ja kukistetaan
Piankin. Viime yönä tuli kirje
York-herttualta ystävälle tänne;
Pahoja tiesi se.
KUNINGATAR.
Tää vaitiolo
Tukeuttaa mun.
(Astuu esiin.)
Sa kuva Aatamin,
Tään tarhan pantu hoitajaks, kuin julkee
Noin karvaan sanan haastaa karkas kieles?
Mik' Eeva, mikä käärme sinut johti
Kirottuun toiseen syntiinlankeemukseen?
Richardko kukistettu? Uskallatko,
Parempi tuskin maata, ennustaa
Moist' alennusta? Milloin, missä, kuinka
Sait moiset tiedot? Puhu, kurja raukka!
PUUTARHURI.
Anteeksi, rouva: pieni ilo sitä
On kertoa; mut totta, minkä sanon.
Kuningas Richard Bolingbroken vahvass'
On turvassa; nyt vaa'assa on onni;
Miehenne kupissa on vain hän itse
Ja joku häntä keventävä tyhmyys;
Mut suuren Bolingbroken kupissa,
Pait häntä, kaikki Englannin on päärit,
Ja näillä Richardin hän painaa ylös,
Lontooseen menkää, niin te näette sen:
Ma haastan, minkä tietää jokainen.
KUNINGATAR.
Kopea turma, jalalt' aina virkku,
Mua eikö koske sanomas? Ja minä
Saan viimeksi sen tietää? Viimeks aiot
Mua tervehtää, siks että kauimmin
Ma povessani surus säilyttäisin! —
Pois, naiset, Lontooseen, pois, katsomaan
Nyt Lontoon kuningasta murheessaan!
Niin onko käypä, että, katse maassa,
Bolingbroken saatoss astun voitokkaassa? —
Mies sinä, noista tuskan sanoistasi
Kaikk' ymppipuut sun kuolkoot tarhassasi!
(Kuningatar ja hovinaiset poistuvat.)
PUUTARHURI.
Voi, raukka! Jos ei pahemmin käy sun,
Kiroukses sattukoon vain minuhun. —
Kyynelpä tuohon valui. Paikkaan tuohon
Ma itkulehden kylvän, karvasruohon;
Kun mullasta se päätään ylentää,
Kuningatarta muistan itkevää.
(Menevät.)
NELJÄS NÄYTÖS.
Ensimmäinen kohtaus.
Lontoo. Westminster-Hall.
(Hengelliset loordit oikealla puolen valtaistuinta, maalliset vasemmalla; yleisö alempana. Bolingbroke, Aumerle, Surrey, Northumberland, Percy, Fitzwater, eräs toinen loordi, Carlislen piispa, Westminsterin abotti ja seuralaisia. Perällä Bagot, oikeudenpalvelijain vartioimana.)
BOLINGBROKE.
Esille Bagot! — Bagot, sano suoraan,
Glosterin kuolemasta mitä tiedät.
Ken kuningasta yllytti? Ken teki
Tuon verimurhan ennenaikaisen?
BAGOT.
Silmäini eteen tuokaa lord Aumerle.
BOLINGBROKE.
Esille, lanko; katso tuohon mieheen.
BAGOT.
Kielenne rietas, lord Aumerle, se varmaan
Halveksii kieltää, mitä kerran lausui.
Kun kalmankamalassa yössä surmaa
Tuumailtiin Glosterille, kuulin teidän
Sanovan näin: "Käs'varteni on pitkä;
Englannin rauhanhovista se yltää
Calais'hen saakka setä-ukon päähän."
Muun ohessa ma teidän samaan aikaan
Myös kuulin sanovan, ett' ette soisi
Sadastatuhannesta kruunustakaan
Englantiin Bolingbroken palaavan,
Lisäten, että maalle siunaus oisi
Tuo langon surma.
AUMERLE.
Prinssit, jalot loordit!
Kurjalle tuolle mitä vastata?
Niin tähteäni häväistäkö,[16] että
Ma häntä vertaisena rankaiseisin?
Mut täytyy, tai tuon kurjan riettaat huulet
Mun kunniani tahraa. — Tuossa pantti,
Se kuolon käsisinetti, mi leimaa
Sun hornan omaksi! Sa valehtelet,
Sen sanon ma ja sydänverelläsi
Sen todistan, vaikk' on se liian halpaa
Ritarin miekanterää tahraamaan.
BOLINGBROKE.
Äl' ota, Bagot; pantin anna olla.
AUMERLE.
Ma soisin, että tässä seurass' oisi
Parasta lähin se, ken näin mua loukkaa.
FITZWATER.
Jos miehuutesi etsii vertaistaan,
Niin tuossa pantti panttiasi vastaan!
Kautt' auringon, mi näyttää, missä seisot,
Sun kuulin sanovan ja kerskaavankin,
Ett' olit Glosterin sa surmaan syypää.
Sadasti valehtelet, jos sen kiellät;
Ja miekankärjelläni petoksesi
Sen tekopaikkaan työnnän, sydämmeesi.
AUMERLE.
Et tohdi, raukka, sitä päivää nähdä.
FITZWATER.
Kautt' autuuteni, nyt sen nähdä tahdon.
AUMERLE.
Fitzwater, helvettiin sa silloin menet.
PERCY.
Valetta! Kunniansa tässä kohden
Niin puhdas on, kuin sinä saastainen;
Se että olet, siitä pantti tuossa!
Viimeiseen hengenvetoon saakka todeks
Sanani näytän. Nosta pois, jos tohdit.
AUMERLE.
Jos sit' en tee, niin kuihtukoon tää käsi.
Ikänä koston kalpaa iskemättä
Viholliseni kiiltokypärään.
LOORDI.
Aumerle, sa valapatto, minäi vannon
Ja kannustan sua yhtä monin "valhein",
Kuin mitä auringosta aurinkoon
Voi kavaltajan korvaan huutaa. Tuossa
On kunniani pantti, nosta pois
Ja ryhdy kaksintaisteluun, jos tohdit!
AUMERLE.
Ken vielä? Kaikki voitan, jumal'auta!
Tuhat eloa tää yksi povi kätkee,
Ne vastaa satatuhat teidänlaista.
SURREY.
Fitzwater, hyvin muistan hetken, milloin
Aumerlen kanssa haastoitte.
FITZWATER.
Niin oikein,
Läsn' olitte ja voitte todistaa,
Ett' on tää kaikki totta.
SURREY.
Jumal' auta,
Niin väärää, kuin on Jumal' itse totuus!
FITZWATER.
Valetta, Surrey!
SURREY.
Kunniaton vesa!
Tuo vale miekallani valahtaa
Ja koston päähäs valaa, kunnes sinä,
Valetten valaja, valeines maahan
Niin vaiti valahdat kuin isäs kallo.
Tuoss' ota kunniani pantti siitä
Ja ryhdy kaksintaisteluun, jos tohdit!
FITZWATER.
Hupelo, kannustelet virmaa varsaa.
Jos hengittää ma tohdin, syödä, juoda,
Niin kohdata myös Surreyn erämaassa
Ja häneen sylkeä ja julki huutaa:
Valetta ajat, valetta, valetta!
Tuoss' sanani on pantti, rangaistuksen
Se lupaa sulle ankaran. Niin totta
Kuin minun hyvin käyköön maailmassa,
Miss' olen vasta tulokas, niin totta
Aumerle on tosisyytökseeni syypää.
Maanpakolainen Norfolk lisäks sanoi,
Aumerle, sun lähettäneen kaksi miestä
Calais'hen herttuata surmaamaan.
AUMERLE.
Ken hyvä kristitty nyt lainaa kintaan?
Valheita ajaa Norfolk; tuossa pantti,
Jos kutsutaan hän kotiin vastaamaan!
BOLINGBROKE.
Tää riita jääköön pantin varaan, kunnes
Saa Norfolk kotiin kutsun; sen hän saa,
Ja, vaikk' on vihamieskin, kaikki jälleen
Myös maansa saa ja arvonsa. Kun palaa,
Niin otteluun Aumerlen kanssa käyköön.
PIISPA.
Se mainepäivä se jää näkemättä.
Mont' ylevää on pyhää sotaa käynyt
Kristuksen eestä henkipatto Norfolk
Ja, ristin lippu käessä, karkoittanut
Pakanat mustat, turkit, saraseenit;
Sodasta uupuneena vetäytyi
Italiaan; Venetiassa siellä
Sen kauniin seudun maalle ruumiins' antoi
Ja puhtaan sielun Kristus-päällikölleen,
Jonk' alla ikäns' oli taistellut.
BOLINGBROKE.
Mitä, piispa? Onko Norfolk kuollut?
PIISPA.
On,
Niin totta kuin ma elän.
BOLINGBROKE.
Vieno rauha
Saatelkoon hänen vienon sielunsa
Tuon vanhan, hyvän Abrahamin helmaan
Riitanne, loordit, pantin varaan jääköön,
Siks kunnes taistopäivän määräämme.
(York tulee seurueineen.)
YORK.
Lord Lancaster, mun höyhennetty Richard
Lähetti tänne; perijäkseen suostuu
Sun ottamaan, ja mahtivaltikkansa
Käteesi kuninkaalliseen nyt laskee.
Valt'istuimelle jälkeisenään nouse:
Eläköön Henrik, neljäs nimeään!
BOLINGBROKE.
Valt'istuimelle Herran nimeen nousen.
PIISPA.
Ei, Herra siitä varjelkoon? — Vaikk' olen
Puhujaks moiseen valtaseuraan halpa,
Niin parhain sopii minun haastaa totuus.
Jos tässä jalossa ois seurass' ykskin
Kylläksi jalo oikein tuomitsemaan
Jalon Richardin, niin tosi jalous häntä
Moist' ilkityötä kavahtamaan neuvois.
Alamainen kuninkaanko tuomariksi?
Ken tässä Richardin ei alamainen?
Varast' ei kuulematta tuomita,
Vaikk' oiskin rikoksensa päivänselvä;
Mut taivaan majesteetin kuvanko,
Sen valtamiehen, sijaisen, jo ammoin
Voidellun, kruunatun ja istutetun,
Tuomitsee alamaisen halpa ääni
Poissaolevana? Taivas varjelkoon
Puhdasten mielet kristityssä maassa
Noin inhaa, mustaa työtä tekemästä!
Ma, alamainen, alamaisille
Nyt puhun Herran herättämänä
Näin rohkeasti eestä voideltunsa.
Lord Hereford, tämä teidän kuninkaanne
Herefordin kuninkaan on kavaltaja;
Jos hänet kruunaatte, niin ennustan:
Tät' inhaa työtä tulevaisuus voihkaa,
Maan poikain veri omaa maata höystää,
Pakanain, turkkein luona rauha uinuu,
Ja tässä rauhan maassa suku suvun
Ja heimo heimon sotatulin tuhoo.
Sekaannus, kauhu, pelko, kapina
Tääll' asustaa, ja maamme nimekseen
Pääkallopaikan saa ja Golgathan.
Oi, huonetta jos vastaan huone nousee,
Niin syntyy surkein riita, mitä maa
Tää kironalainen on koskaan nähnyt.
Moist' estäkäätte, muuten lapset maan
Ja lastenlapset teitä kiroo vaan.
NORTHUMBERLAND.
Sep' oiva saarna! Vaivastanne teidät.
Maankavaltajana nyt vangitsemme. —
Lord Westminster, on teidän tehtävänne
Tutkintopäiväks häntä tallettaa. —
No, loordit, suostutteko kansan pyyntöön?
BOLINGBROKE.
Tuokaatte Richard, että kansan nähden
Hän luopukoon, niin epäluulon kaunaa
Ei meihin jää.
YORK.
Ma hänet tänne saatan.
(Menee.)
BOLINGBROKE.
Te, loordit, jotka tässä vangitsimme,
Vastaamaan tulostanne tuokaa takuu.
(Piispalle.)
Kehnosti ystävyyttä osoititte,
Ja kehnoa me varroimmekin teiltä.
(York palajaa, seurassaan kuningas Richard ja virkamiehiä,
jotka kantavat kruunua ja muita hallitsijan arvonmerkkejä.)
KUNINGAS RICHARD.
Kuninkaan eteen miksi minut tuodaan,
Ennenkuin heitän kuninkuuden aatteet,
Joill' olen hallinnut? Viel' osaan tuskin
Kumartaa, mairia ja liukastella.
Oi, surun suokaa hetken vielä nöyryytt'
Opettaa mulle! Noiden miesten kasvot
Ma hyvin muistan: olivathan minun,
Ja huusivathan usein "terve" mulle
Kuin Juudas Kristukselle; täll' ykstoista
Kahdestatoist' ol' uskollista mulla
Kahdestatoistatuhannest' ei yhtään. —
Eläköön kuningas! Ei aamenta.
Olen pappi siis ja lukkari? Siis, aamen!
Eläköön kuningas! En ole sitä,
Mut: aamen! Ehkä taivas sinä pitää.
Mihinkä tehtävään mua tänne tuodaan?
YORK.
Tekemään, mitä vapaast' ehdostasi
Väsynyt majesteetti sua käskee:
Niin, Henrik Bolingbrokelle nyt valta
Ja kruunu luovuttamaan.
KUNINGAS RICHARD.
Kruunu tänne! —
No, lanko, tartu kruunuun; tuohon, lanko:
Sun kätes tuohon puoleen, minun tähän!
Nyt kultakruunu on kuin syvä kaivo,
Sen kaksi sankoa ne toistaan täyttää;
Ilmassa toinen, tyhjä, tanssii, toinen
Maan alla, näkymättä, täynnä vettä;
Alainen, kyynelinen olen minä,
Juon tuskaani, mut sinä nouset, sinä.
BOLINGBROKE.
Mut luopumaanhan altis olitten.
KUNINGAS RICHARD.
Niin, kruunusta, mut tuskistani en.
Voit kruunut ottaa, arvot valtahas.
Et tuskaani, sen olen kuningas.
BOLINGBROKE.
Ma kruunun kanssa otan huoles sun.
KUNINGAS RICHARD.
Sun huoles nousee, silt' ei laske mun.
Mun huoleni on vanhat huolet voittaa,
Sun huolesi on uutta huolta koittaa.
Jää huoli mulle, vaikka pois sen annan,
Se kruunuun kuuluu, vaan sit' yhä kannan.
BOLINGBROKE.
Siis mieluista on teille jättää kruunu!
KUNINGAS RICHARD.
On, ei, — ei, on; — vaan mitä minusta!
Ei, ei'tä ei! Ma riipun sinusta.
Nyt nähkääs, kuinka itseni ma tyhjään: —
Pois raskaan taakan annan päästäni,
Pois kädestäni jäykän valtikan,
Pois vallan kopeuden sydämmestä.
Voiteeni huuhdon omin kyynelin,
Pois kruununi ma omin käsin annan,
Pyhän arvoni ma omin kielin kiellän,
Lupaukset, valat omin suin ma päästän.
Pois vannon kaiken majesteetin loiston,
Maat, saatavat ja verot luovutan,
Epuutan käskyt, säännöt, asetukset.
Jumal'anteeks petto, mik' on tehty mulle!
Lujemmat valat vannottakoon sulle!
Mua, tyhjää, pelkkä tyhjyys huolettaa;
Sua, kylläistä, sua kaikki onnistaa.
Richardin valtikkaa sa kanna kauan!
Ja Richard pian povess' olkoon hauan!
Kuningas Henrik, elä, Richard sanoo,
Ja valtaheitto sulle siunaust' anoo. —
No, joko riittää?
NORTHUMBERLAND (ojentaen hänelle paperin).
Riittää, kun vain luette
Nää kanteet rikoksista, joita itse
Olette tehnyt, taikka kätyrinne,
Maan etua ja yhteishyvää vastaan.
Ne tunnustettuanne tietää kaikki,
Ett' olette te syystä luovutettu.
KUNINGAS RICHARD.
Vai se mun täytyy? Tyhmyyteni kuteet
Itsekö purkaa? Oi, Northumberland,
Sun rikokses jos olisi kirjaan pantu,
Niit' etkö häpeäisi luetella
Näin kaikkein kuullen? Jos sa tarkastaisit,
Tapaisit siinä yhden ruman kohdan,
Mi koskee karkoitusta kuninkaan
Ja vahvaks tehdyn valan rikkomista,
Mi taivaan kirjoissa on kirottuna
Mustaksi merkitty. — Niin, kaikki te,
Te, jotka nyt mua tässä katselette,
Kun kurjuus mua härnää, vaikka jotkut
Pesette kätenne kuin Pilatus,
Teeskellen sääliä, — te, Pilatukset,
Olette antaneet mun ristinpuuhun,
Ja vesi pois ei huuhdo syntiänne.
NORTHUMBERLAND.
Lukekaa joutuun, herra, kannekohdat.
KUNINGAS RICHARD.
On silmät kyynelissä, en voi nähdä.
Mut niin ei niitä suola sokaa, ett'en
Näkisi tätä petturien laumaa.
Niin, silmäni jos itseeni ma käännän,
Niin huomaan itsenikin petturiksi,
Kun mielin myöntyvin ma annoin riistää
Kuninkaan ruumiilta sen koristukset,
Tein halvaks loiston, orjaks kuninkuuden
Ja majesteetin alamaiseksi
Ja talonpojaks itse valtakunnan.
NORTHUMBERLAND.
Mun herrani —
KUNINGAS RICHARD.
En sinun herras ole,
Kopea narri; kenenkään en herra;
Ei mulla nimeä, ei arvoa,
Ja sekin, minkä kastehessa sain,
On multa riistetty. — Oi, tuskan päivää!
Niin monet olen talvet tarsinut,
Ja nyt en tiedä, mikä nimi mulla.
Oi, leikkikuningas jos lumest' oisin
Ja paisteess' auringon, tuon Bolingbroken,
Pois saisin sulaa vesipisaroiksi! —
Hyvä, suuri kuningas, et suurin hyvä!
Sanasi jos viel' Englanniss' on käypää,
Niin käskeköön se heti tänne peilin,
Niin että näen, millainen mull' on muoto,
Nyt kun sen majesteettius on mennyt.
BOLINGBROKE.
Joku se tänne peilin noutakoon.
(Palvelija menee.)
NORTHUMBERLAND.
Tuo lukekaa sill' aikaa.
KUNINGAS RICHARD.
Paholainen,
Mua kiusaat ennen jo kuin helvetissä!
BOLINGBROKE.
Mylord Northumberland, ei enää tuota.
NORTHUMBERLAND.
Mut sill' ei ole kansa tyydytetty.
KUNINGAS RICHARD.
Se tyydytetään; tarpeeks asti luen,
Kun oikean näen kirjan, miss' on kaikki
Mun syntini, ja se — ma olen itse.
(Palvelija palajaa, tuoden peilin.)
Tuo tänne peili; siitä nyt ma luen. —
Viel' enkö kurttuisempi? Niinkö monta
On lyömää suru kasvoihini lyönyt,
Eik' ole haavoittanut syvempää? —
Sa, imartava lasi, mua petät
Kuin onnenpäiviltäni kumppanit.
Tuo sekö katse, joka kattons' alla
Komensi tuhansia joka päivä?
Tuo sekö katse, joka katsojalta
Kuin aurinkoinen silmät häikäisi?
Tuo katseko se katsoi sivu houkat
Ja nyt on Bolingbroken katseen alla?
On heikko loisto tuossa katseessa,
Ja katsekin on heikko kuin sen loisto.
(Paiskaa peilin maahan.)
Tuoss' on se tuhansina sirpaleina!
Vait olet, kuningas; pilass' on mieltä;
Noin valeen suru muodon hävitti.
BOLINGBROKE.
Surunne varjo vain on hävittänyt
Muotonne varjon.
KUNINGAS RICHARD.
Sano vielä kerran!
Suruni varjo? Katsokaamme; — Oikein:
Mun kaikki tuskani ne sisäss' asuu,
Ja tämä surun ulkonainen ilme
Vain varjo näkymättömän on tuskan,
Mi hiljaa paisuu sieluss' ahdetussa;
Siell' on sen juuri. Kiitos, kuningas.
Suuresta armosta, kun annat syytä
Valittaa mun ja lisäks neuvot keinon,
Mitenkä valittaa! Vain yhtä pyydän;
Pois sitten käyn ja enää en sua vaivaa.
Suostutko?
BOLINGBROKE.
Sanokaa se, hyvä lanko.
KUNINGAS RICHARD.
Hyvä lanko? Suuremp' olen kuningasta;
Kun olin kuningas, vain alamaiset
Mua mairivat; nyt olen alamainen,
Ja nyt mua mairii itse kuningas.
Näin suurena ei kerjätä mun tarvis.
BOLINGBROKE.
Anokaa sentään.
KUNINGAS RICHARD.
Saanko sen?
BOLINGBROKE.
Sen saatte.
KUNINGAS RICHARD.
Siis anna minun mennä.
BOLINGBROKE.
Minne?
KUNINGAS RICHARD.
Minne
Vain tahdot, kun sua näkemästä pääsen.
BOLINGBROKE.
Pois hänet tulee laittaa Toweriin.
KUNINGAS RICHARD.
Vai laittaa? Hyvin laittaa osaatte;
Kuningas kaatuu ja te nousette.
(Kuningas Richard menee vartijoiden saattamana.)
BOLINGBROKE.
Ens' keskiviikon kruunauspäivaksemme
Me määräämme; siks olkaa valmiit, loordit.
(Kaikki poistuvat, paitse abotti, Carlislen piispa ja Aumerle.)
ABOTTI.
Olemme nähneet kurjan näytelmän.
PIISPA.
Vast' alkaa kurjuus. Vasta-syntyvissä
Tään päivän pistos tuntuu ytimissä.
AUMERLE.
Te, hengen miehet, millä keinoin vois
Tään tahran valtiosta pestä pois?
ABOTTI.
Ennenkuin mieleni ma suoraan lausun,
Luvatkaa, pyhän sakramentin kautta,
Hankkeeni haudata, mut toimeen panna.
Mink' ikänänsä minä tuuman keksin.
Näen, ett' on pilvess' aivan otsanne,
Surussa sydän, silmä kyyneleissä.
Nyt iltaiselle! Keinon keksin teille,
Mitenkä koituu onnen päivät meille.
(Menevät.)
Toinen kohtaus.
Lontoo. Toweriin johtava katu.
(Kuningatar tulee hovinaisineen.)
KUNINGATAR.
Kuningas tästä käy: tie kulkee tästä
Kamalaan torniin Julius Caesarin;[17]
Piipoveen sen on ylvä Bolingbroke
Mies-poloiseni vangiks tuominnut.
Lepäämme tässä, jos tää vainon maa
Suo levon kuninkaansa puolisolle.
(Kuningas Richard tulee vartijain saattamana.)
Vait! Katsokaa! Ei, älkää katsoko
Ruusuni kuihtumista! Toki nähkää,
Säälistä että kasteeks sulaisitte
Ja lemmen-itkunne hänt' elvyttäisi. —
Sa autio, miss' ennen Troja seisoi,
Sa arvon tähde, kuninkaan vain hauta,
Etk' enää kuningas, sa kaunein maja,
Miks inha suru sinuss' asustaa
Ja ilo vain on olutmajan vieras?
KUNINGAS RICHARD.
Äl' yhdy suruun, älä, kaunis vaimo;
Näin loppuani joudutat. Oi, armas,
Vain entis-oloamme ihanaksi
Kuvaile uneks, josta heränneinä
Nyt näemme, mitä todest' olemme.
Vihaisen pakon valakumppani
Min' olen; sen kanss' olen kuoloon asti
Ruvennut liittoon. Mene sinä Ranskaan,
Siell' yhdy hengelliseen sisarkuntaan.
Taivaassa elo hurskas kruunun voittaa,
Min täällä maailman turhuus vahingoittaa.
KUNINGATAR.
Kuin? Mieleltä ja muodolt' onko Richard
Hervonnut, heikennyt? Bolingbroke onko
Älysi vienyt, sydämmeesi mennyt!
Kuollessaan leijonakin kynttään näyttää,
Ja, jos ei muuta, haavoittaa se maata
Vihoissaan, kun on voitettu; mut sinä
Kuin lapsi säisyst' otat kurituksen
Ja vitsaa suutelet ja raivon eessä
Kuin halpa orja ryömit, ja tok' olet
Sa leijona, eläinten olet herra.
KUNINGAS RICHARD.
Eläinten herra! Jos en sit' ois ollut,
Niin vielä oisin ihmisien herra.
Viraton kuningatar, mene Ranskaan,
Mua kuolleeks aattele ja ettäs otat
Nyt kuolevalta iki-jäähyväiset.
Talv'illlat pitkät pesän loisteess' istu,
Kuunnellen vanhan kansan taruja
Surkeista ajoista, jo ammoisista;
Ja ennenkuin teet hyvän yön, niin palkaks
Mun säälittävä tarinani kerro
Ja saata kuulijasi itkein lepoon;
Hiiletkin tunnottomat säistävät
Suruisen kieles synkkää sävellystä,
Säälistä itkein tulen sammuksiin
Ja surren tuhassa ja mustissansa
Kuninkaan perinnäisen kukistusta.
(Northumberland tulee seurueineen.)
NORTHUMBERLAND.
Mylord, Bolingbroke muuttanut on mieltä:
Pomfretiin matka nyt, ei Toweriin. —
Myös teistä, rouva, pidetty on huolta:
Kiireinen tulee teille lähtö Ranskaan.
KUNINGAS RICHARD.
Northumberland, sa porras, jota myöten
Bolingbroke nousi valtaistuimelle,
Ei monta tiimaa aika vanhene,
Kun inhan synnin märkäpää jo kypsyy
Ja mätäisyyttään puhkee. Sinä luulet,
Vaikk' antais puolet vallastaan hän sulle,
Vähäksi sen, kun hälle kaiken hankit;
Hän luulee, että sinä, joka osaat
Asettaa väärän kuninkaan, myös osaat
Vähimmästäkin syystä hänet syöstä
Päistikkaa laittomalta istuimeltaan.
Pahojen rakkaus kääntyy peloksi,
Ja pelko vihaksi, ja viha syöksee
Vaaraan tai surmaan kummankin tai toisen.
NORTHUMBERLAND.
Syy minun päähäni, ja sillä hyvä!
Nyt hyvästit ja erot vain, ja oiti!
KUNINGAS RICHARD.
Siis kaksois-ero! Kaksois-avion
Puratte, häijyt: mun ja kruununi,
Ja sitten mun ja puolisoni välin. —
Pois suutelen nyt valan väliltämme:
En toki; suutelollahan se tehtiin. —
Northumberland, tee ero: minut Pohjaan,
Miss' ilmaa väristys ja taudit painaa,
Ja puolisoni Ranskaan, mistä tuli
Komeillen kauneissaan kuin armas Vappu
Ja jonne nyt kuin kurja Kekri palaa.
KUNINGATAR.
Siis erotako? Eikö mikään estä?
KUNINGAS RICHARD.
Kädestä käsi, sydän sydämmestä.
KUNINGATAR.
Kuninkaan kanssa minut karkoittakaa.
NORTHUMBERLAND.
Niin neuvoo lempi, vaan ei järki vakaa.
KUNINGATAR.
Mun suokaa mennä hälle seuraajaksi.
KUNINGAS RICHARD.
Yks suru on, vaikk' yhdess' itkee kaksi.
Mua siellä itke, ma sua itken tässä;
Parempi poiss' kuin lässä, eikä lässä.
Tietämme mitelkäämme huokauksilla.
KUNINGATAR.
Tie kellä pisin, pisin huokaus sillä.
KUNINGAS RICHARD.
Jok' askeleelta huokaan kaksi kertaa,
Pitentäin vähää matkaa toista vertaa.
Ken tuskaa kosii, ei saa vitkastella;
On aika pitkä vielä nainehella.
Yks muisku suumme sulkee, sun ja mun,
Ma sydämmeni annan, otan sun.
(Suutelevat.)
KUNINGATAR.
Mun anna pois; ei tapaa ystävitten
Sydäntäs tallettaa ja tappaa sitten.
(Suutelevat taaskin.)
Omani sain; nyt olet matkaan vapaa;
Nyt sitä koitan huokauksin tappaa.
KUNINGAS RICHARD.
Tää hupsu viipy tuskaa kiihtää vaan,
Hyvästi! Loput suru kertokaan!
(Menevät.)
Viides Näytös.
Ensimmäinen kohtaus.
Lontoo. Huone Yorkin herttuan hovilinnassa.
(York ja herttuatar tulevat.)
HERTTUATAR.
Mylord, sanoitte lopun kertovanne,
Tulosta lankojemme Lontooseen,
Kun itku keskeytti kertomuksen.
YORK.
Mihinkä jäinkään?
HERTTUATAR.
Siihen kurjaan kohtaan.
Kun ilkikädet ikkunoista heitti
Kuninkaan päähän törkyä ja likaa.
YORK.
Niin, kuten sanoin, suuri Bolingbroke
Selässä tulisen ja huiman orhin,
Jok' ylvän ratsastajan hyvin tunsi,
Eteni verkalleen ja arvokkaasti,
Ja kaikki huusi: "Terve, Bolingbroke!"
Ja onpa niinkuin haastais ikkunatkin, —
Niin monen, nuoren, vanhan ahnas silmä
Niist' iskee häneen kaipuun katseitaan, —
Ja niinkuin kirjoverhoin koristetut
Talojen seinät[18] huutais yhteen ääneen:
"Bolingbroke, terve! Siunatkoon sua Kristus!"
Mut hän vain puoleen sekä toiseen kääntyy,
Pää paljas alempana ratsun harjaa,
Ja heille lausuu: "Kiitos, kansalaiset!"
Ja sitä tietään menee edelleen.
HERTTUATAR.
Oi, Richard-raukkaa! Missä kulki hän!
YORK.
Niinkuin teaterissa kansan silmät,
Kun poistunut on lempinäyttelijä,
Hitaasti kääntyy jälkeen-tulijaan,
Tält' oottain pelkkää turhaa jaaritusta,
Niin hekin, ehkä vielä hylkivämmin,
Vilhuivat Richardiin; ei kukaan huuda:
Jumala varjelkoon! Ei ilon ääni
Hänelle lausu: tervetullut kotiin!
Vihittyyn päähän syytävät vain lokaa;
Hän vienon suruisena pois sen puisti,
Ja kasvoiss' itku taisteli ja hymy,
Nuo kärsiväisyyden ja tuskan ilmeet,
Niin että, jos ei suuriin tehtäviin
Koventais Luoja ihmissydämmiä,
Niin sulaneet ne oisi pakostakin
Ja itse julmuus häntä säälitellyt.
Mut tämä säätämää on taivaan vallan;
On meidän tahto korkeamman alla.
Vannoimme Bolingbroken kuninkaaksi,
Ja arvoonsa hän jääkäön ainiaaksi.
(Aumerle tulee.)
HERTTUATAR.
Kah, poikani Aumerle!
YORK.
Aumerle hän oli,
Mut, ystävänä Richardin, ei enää;
Nyt hänen nimensä on pelkkä Rutland.[19]
Vakuutin parlamentiss' että on hän
Uudelle kuninkaalle kuuliainen.
HERTTUATAR.
Terveeksi! Keitä on ne orvokit.
Joit' uuden kevään vehmas helma tuottaa?[20]
AUMERLE.
En tiedä, rouva; onkin mulle yhtä,
Olenko niistä yksi, vaiko en.
YORK.
Mut niin sä kevään karehessa toimi,
Ett' eivät ennen kukintaa sua poimi.
Mit' Oxfordissa? Siellä turnataanko?
AUMERLE.
Niin luulen.
YORK.
Sinne halaat, minä luulen.
AUMERLE.
Jos taivas siit' ei estä, sinne aion.
YORK.
Mikä sinetti se povestasi riippuu?
Sa kalpenetko? Tänne kirjoitus!
AUMERLE.
Vain joutavaa.
YORK.
Jos joutavaa, niin näytä.
Ma vaadin; kuule, tänne kirjoitus!
AUMERLE.
Anteeksi, armollinen isä, suokaa;
Se turhanpäiväinen on asia,
Mut jot' en minä syystä tahdo näyttää.
YORK.
Mut jota minä syystä tahdon nähdä.
Ma varon, pelkään —
HERTTUATAR.
Mitä peljätä?
Vain pelkkä sitoumus, jonk' on hän tehnyt
Saadakseen sievän puvun naamiaisiin.
YORK.
Sitoumus? Itselleenkö? Mikä sitoo
Sitoumus häntä? Olet hupsu, vaimo. —
No, poika, anna tänne kirjoitus!
AUMERLE.
Ahteeksi suokaa, sit' en näyttää tahdo.
YORK.
Ma vaadin, kuule; anna tänne, sanon!
(Tempaa häneltä paperin ja lukee.)
Petosta! Ilki-kavallusta! — Konna!
Petturi! Orja!
HERTTUATAR.
Mikä on, mylord?
YORK.
Hoi! Tänne joku!
(Palvelija tulee.)
Satuloitse ratsu!
Jumal' armahtakoon! Mikä kavallus!
HERTTUATAR.
Voi, mitä? Mik' on asia, mylord?
YORK.
Saappaani tänne! Satuloitse ratsu!
(Palvelija menee.)
Kautt' elämän ja kunnian ja valan,
Sen konnan ilmi annan!
HERTTUATAR.
Mitä sanot?
YORK.
Vait, hupsu vaimo!
HERTTUATAR.
Min' en ole vaiti, —
Mik' asia, Aumerle!
AUMERLE.
Oi, tyyntykää;
Ei, äiti hyvä, muuta, kuin mit' aikoo
Mun kurja pääni maksaa.
HERTTUATAR.
Pääsi maksaa?
YORK.
Saappaani tänne! Kuninkaan nyt luokse.
(Palvelija palajaa, tuoden saappaat.)
HERTTUATAR.
Aumerle, lyö häntä! — Ällistythän poika! —
(Palvelijalle.)
Pois konna! Ijäks silmistäni pois!
(Palvelija menee.)
YORK.
Saappaani tänne, sanon!
HERTTUATAR.
Mit' aiot, York? Omaistes virhettäkö
Et aio peittää? Onko toista poikaa
Tai toisen pojan toivettakaan meillä?
Hedelmän aika on jo mennyt multa,
Ja armaan pojan aiot multa viedä?
Ja äidin sulonimen multa riistää?
Hän eikö näköisesi? Vertas eikö?
YORK.
Hupakko, hullu vaimo! Tahtoisitko
Salata tämän mustan salaliiton?
Kakstoista heist' on saanut sakramentin
Ja tehnyt kirjallisen sopimuksen
Kuninkaan Oxfordissa murhata.
HERTTUATAR.
Hän ei saa muass' olla; täällä hänet
Me pidämme. Siis mitä hänen siihen?
YORK.
Pois, hupsu vaimo! Olkoon kymmenesti
Hän poikani, niin ilmi hänet annan.
HERTTUATAR.
Jos hänen tähtens' oisit tuskaillut
Kuin minä olen, säälisitpä häntä.
Mut arvaan mielesi: sa varot varmaan,
Ett' olin vuoteellesi uskoton,
Ja ett' on äpärä hän, eikä poikas.
York armas, armas ylkä, pois se aatos!
Niin on hän näköisesi kuin ei kukaan,
Ei tule minuun hän, ei sukuhuni,
Ja sentään häntä lemmin.
YORK.
Tieltä, huima!
(Menee.)
HERTTUATAR (Aumerlelle).
Jälestä! Ratsu ota, kannust' anna,
Luo kuninkaan sa lennä ennen häntä,
Ja ano anteeks, ennenkuin hän syyttää.
Sua heti seuraan; vaikka olen vanha
Niin yhtä väleen ratsastan kuin York;
Ja maasta min' en nouse ennen, kuin
Saan anteeks Bolingbrokelta. Pois joutuun!
(Menevät.)
Toinen kohtaus.
Windsor. Huone kuninkaanlinnassa.
(Bolingbroke kuninkaana; Percy ja muita loordeja.)
BOLINGBROKE.
Hurjasta pojastani onko kuultu?
Kuukauteen kolmeen hänt' en ole nähnyt.
Hän meille vitsaus on, hän, jos mikään.
Ma soisin hänet löydettävän, loordit.
Kyselkää Lontoosta, sen kapakoista;
Käy, kuulemma, hän niissä joka päivä
Rivojen, hurjain pukarien kanssa,
Sellaisten, jotka ahtaill' asuu teillä
Ja ryöstää matkaajat ja vahdit pieksee;
Ja nuori, riehakas ja hento poika
Hän pitää kunnianaan kannattaa
Mokomaa roistoseuraa.