PERCY.
Armon herra,
Ma kaksi päivää sitten prinssin näin
Ja kerroin hälle juhlist' Oxfordissa.
BOLINGBROKE.
Ja mitä sanoi huimapää?
PERCY.
Hän vastas, että aikoi mennä saunaan,
Alttiimman nartun ottaa hansikkaan
Ja sitä kantaa muistona ja sillä
Upeimman ratsaan satulasta syöstä.
BOLINGBROKE.
Yht' irstas, kuin on hurja! Kummassakin
Paremman toivon häivää toki näen,
Jost' ehkä vanhemmiten hyvää koituu.
Ken tulee tuossa?
(Aumerle tulee.)
AUMERLE.
Missä kuningas?
BOLINGBROKE.
Miks, lanko, jylhä katsees on ja arka?
AUMERLE.
Jumalan armo teille! Kahdenkeskist'
Anoisin haastelua, majesteetti.
BOLINGBROKE.
Pois menkää, kahden meidät jättäkää.
(Percy ja loordit menevät.)
No, mit' on langollamme sanomista?
AUMERLE.
Ijäksi polvi maahan juurtukoon
Ja kieli lakeen tarttukoon, jos nousen
Tai puhun, ennenkuin saan anteeks teiltä.
BOLINGBROKE.
Oliko rikos aikomus vai teko?
Jos aikomus, niin, vaikk' ois kuinka musta,
Sen anteeks suon, jos sillä lempes voitan.
AUMERLE.
Siis suokaa minun vääntää lukko kiinni,
Ett' yksikään ei sisään pääse, kunnes
Kaikk' olen kertonut.
BOLINGBROKE.
Tee tahtosi.
(Aumerle lukitsee oven.)
YORK (ulkoa).
Kavahda, kuningas, ja etees katso!
On kavaltaja siellä luonasi.
BOLINGBROKE.
Katala, sulle näytän!
(Paljastaa miekkansa.)
AUMERLE.
Koston kättäs
Pidätä vain! Ei sulla syytä pelkoon.
YORK (ulkoa).
Kuningas varma, tuhmanrohkee, avaa!
Lemmestä vasten silmiäkö täytyy
Sua herjata? Ovi auki, tai sen murran!
(Bolingbroke avaa oven.)
(York tulee)
BOLINGBROKE.
Mik' asiana, setä? Hengitähän,
Ja sano, kuinka lähellä on vaara,
Ett' asein voisimme sen torjua.
YORK.
Tuo kirje lue, niin näet omin silmin,
Mit' en voi kiireess' itse saada ilmi.
AUMERLE.
Mut lukiessas muista lupaukses;
Ma kadun; älä nimeäni lue;
Käteni kanss' ei liitoss' ollut sydän.
YORK.
Olipa, konna, tuon kun kätes piirsi;
Povesta kavaltajan sen ma riistin;
Pelosta katuu hän, ei rakkaudesta.
Kuningas, sääli pois! Se sääli siittää
Voi käärmeen, joka sydämmeen sua pistää.
BOLINGBROKE.
Mik' inha, rohkea ja häijy petos! —
Sa kunnottoman pojan kunnon isä!
Hopealähde tahraton ja puhdas,
Jost' alkoi virta tää, mut likateille
Pois poikkesi ja tuli saastaiseksi!
Pahaksi kääntyi liika hyvyytesi;
Mut tämä hyvän tulva huuhtoo pois
Tuon hairahtaneen poikas veritahran.
YORK.
Näin tulee kunto paheen parittajaks:
Hän häpeällään haaskaa kunniani,
Kuin auli poika saidan isän, kultaa.
Jää kunnia henkiin, häpeän jos surmaat;
Jos sit' et tee, niin kunniani turmaat;
Ma kuolen, jos hän elää; armo tee,
Niin kunto kaatuu, petos riemuitsee.
HERTTUATAR (ulkoa).
Kuningas, ovi auki, Herran tähden!
BOLINGBROKE.
Mik' anoja niin kimakasti kirkuu?
HERTTUATAR.
Suurvaltias, se nainen on, sun mummos.
Oi, kuule mua, sääli anoavaa,
Jok' ensi kertaa kerjää, ovi avaa.
BOLINGBROKE.
Näytelmä ivaks muuttuu vakavasta:
Nyt se on "kerjääjää ja kuningasta". —[21]
No, julma lanko, avaa äidillesi:
Sun tähtes tulee hän, sun rikoksesi.
YORK.
Jos, vaikka kuka pyytäis, anteeks suot,
Niin sillä lisää pahennusta luot.
Pois mätä tuo, niin ruumis parantuupi;
Jos sitä säästät, kaikki turmeltuupi.
(Herttuatar tulee.)
HERTTUATAR.
Äl' usko, herra, armotonta moista;
Ken vihaa itseään, ei lemmi toista.
YORK.
Sa hupsu vaimo, mitä täällä kuokit?
Yhäkö rinnoistasi konnaa ruokit?
HERTTUATAR.
York hyvä, tyynny! Herra, kuulkaa mua!
(Polvistuu.)
BOLINGBROKE.
Oi, täti, nouskaa!
HERTTUATAR.
En; rukoilen sua.
Ijäksi tähän polvilleni jään,
En pyydä onnen päivää nähdäkään,
Ennenkuin ilon, lohdun mulle kannat
Ja pojalleni erheens' anteeks annat.
AUMERLE.
Mun polveni se äidin pyyntöön taipuu.
(Polvistuu.)
YORK.
Mun polveni se vastapyyntöön vaipuu.
(Polvistuu.)
HERTTUATAR.
Puhuuko totta? Katsokaahan vain:
Ei itke silmä, suotta vain hän uhuu,
Suu hällä vain, mut meillä sydän puhuu.
Hän heikost' anoo, kieltoa hän halaa,
Mut meissä sydän, sielu, mieli palaa.
Hän nousis mielellään, kun polvi puutuu,
Mut meiltä polvi kiinni maahan juutuu.
Hän teeskelee ja valhett' ajaa takaa,
Mut meidän rukous harras on ja vakaa.
Suurempi meidän rukouksess' on tarmo,
Siis rukoustemme palkaks anna armo!
BOLINGBROKE.
Oi, nouskaa, täti!
HERTTUATAR.
Älä sano: nouskaa,
Vaan ensin armo, sitten sano: nouskaa!
Jos ammas oisin, kieltäs johtaa saisin.
Niin ensi sanaks armon opettaisin.
Niin haluttu ei sana koskaan mulle;
Sano: armo; kuin, sen sääli neuvoo sulle.
Lyhyt on sana, vaan sit' ihanampi;
Ei mikään kuninkaalle sopivampi.
YORK.
Siis sano ranskaksi: pardonnez-moi.
HERTTUATAR.
Näin armon käsket armon kukistaa.
Oi, tyly ylkä, sydämmetön miesi,
Mi sanaa vastaan sanan panna tiesi!
Ei, sano: armo; se on äidinkieltä,
Ei tuossa Ranskan sotkuss' ole mieltä.
Jo silmäs puhuu, puhu myöskin suulla,
Sydämmes ääntä anna korvas kuulla;
Kun tätä valitus ja parku kohtaa,
Niin sääli mieleen armon sanan johtaa.
BOLINGBROKE.
Täti, nouskaa!
HERTTUATAR.
Pyytämättä osaan tuon,
Mut armoa nyt pyydän.
BOLINGBROKE.
Armon suon,
Niin totta kuin mua armahtakoon Luoja!
HERTTUATAR.
Tää polven polvistus mik' onnen tuoja!
Mut varon, pelkään: töistähän tuo armo;
Kahdesti lausutuss' on kahden tarmo,
Se vahvistaa sen.
BOLINGBROKE.
Sydämmestäni
Ma armon suon.
HERTTUATAR.
Jumala lienetki.
BOLINGBROKE.
Mit' abottiin ja lanko-hyvään tulee[22]
Ja muihin tämän soman liiton miehiin,
Niin hukka heitä kantapäillä vainuu. —
Väkeä, setä hyvä, lähettäkää
Oxfordiin, taikka missä ovatkaan,
Ne petturit ma laitan päältä maan;
Kun pesän tiedän, kyllä saaliin saan.
Hyvästi, setä! — Lanko, sanasi
Sa pidä; äitis hyvin rukoili.
HERTTUATAR.
Jumal' uusikoon sun, vanha poikani!
(Menevät.)
Kolmas kohtaus.
(Sir Pierce Exton ja palvelija tulee.)
EXTON.
Kuulithan, mitä sanoi kuningas?
"Mull eikö ystävää, ken pelastaisi
Mun tästä elävästä pelosta?"
Niin kai se oli?
PALVELIJA.
Niin ne kuului sanat.
EXTON.
"Ei ystävää?" hän sanoi kaksi kertaa,
Ja kaksi kertaa painolla sen toisti.
Niin, eikö totta?
PALVELIJA.
Totta, niin hän teki.
EXTON.
Ja puhuessaan katsoi tarkkaan minuun,
Kuin sanoisi: josp' oisit sinä se,
Tuon hirmun poveltani poistaja,
Tarkottain kuningasta Pomfretissa.
Pois! Ystävä ma olen kuninkaan,
Sen vihamiehet korjaan päältä maan.
(Menevät.)
Neljäs kohtaus.
Pomfret. Linnan vankila.
(Kuningas Richard tulee.)
KUNINGAS RICHARD.
Ma tässä mietin, miten vertailin
Maailmaan tätä tyrmää, missä elän;
Mut koska maailma on väkirikas,
Ja tääll' ei muuta luotua kuin minä,
En sitä voi, — mut valmiiks sen ma haudon.
Ajuni tulee vaimoks sielulleni
Ja sielu isäksi: ne siittää sitten
Alati lisääntyvän aatossarjan,
Jok' asuttaa tään pienoismaailman
Oikuilla mailman lasten tapaisilla,
Kosk' aatokset ei mitkään tyydy. Parhaat,
Jumalisetkin aatokset, näet, usein
Sekoittaa epäilys, jok' itse sanan
Asettaa sanaa vastaan; esimerkiks:
"Sallikaa lasten tulla"; sitten taas:
"Niin työläs taivaan valtakuntaan mennä,
Kuin kameelin on neulansilmän läpi."
Ne, jotka tähtää kunniaa, ne kummaa
Kutovat: kuinka nämä heikot kynnet
Tuon kivikovan mailman kylkiluiden,
Tuon tyrmän seinäin kautta raivais tiensä;
Kun eivät voi, niin ylpeyttään ne kuolee.
Ne, jotka mielen tyyneyttä tähtää,
Sill' ailakoivat itseään, ett'eivät
He ole ensimmäiset onnen orjat,
Ei viimeisetkään; niinkuin kurja hölmö.
Mi jalkapuussa herjan peittää sillä,
Ett' on niin käynyt ja on käypä monen,
Ja tässä aatoksessa lohdun löytää,
Sälyttäin vaurionsa niiden selkään,
Jotk' ennen häntä kärsineet on samaa.
Niin minäi olen monena, mut koskaan
En tyytyvä. Kuningas olen joskus,
Mut tulee kapina, ja silloin toivon,
Ett' oisin kerjuri, ja niin se olen;
Mut sitten julma puutos uskottelee,
Ett' oli paremp' olla kuninkaana;
Taas olen kuningas; mut pian huomaan,
Ett' ottaa kuninkuuden Bolingbroke,
Ja tyhjä olen taas. — Jos mitä lienen,
En minä, eikä mikään ihmislapsi,
Mihinkään tyydy, ennenkuin hän tyyntyy
Tyhjäksi tultuaan. — (Soitantoa.) Haa! Soittoa!
Pitäkää tahti! — Sulosoitto vihloo,
Jos suhta rikotaan ja ajan mitta.
Niin ihmiselämänkin soiton laita.
Nyt korvani on herkkä moittimaan,
Jos harhassa ei kieli mittaa nouda,
Mut aikani ja valtakunnan soinnuss'
Ei rikottua mittaa korva kuullut.
Ma ajan hukkasin, nyt se mun hukkaa,
Ja minust' on nyt lyömäkellon tehnyt;
Minuutteja on mietteet, huokauksin
Ne merkkii hetket silmän kellotauluun,
Johonka viisarina sormi yhä
Osoittaa, kuivaten ne kyynelistä.
Se ääni, joka tuntimäärät kolkkaa,
On sydäntäni lyöpä tuskan huuto.
Huokaukset, tuskat, kyyneleet näin näyttää
Minuutit, hetket, tunnit. Vaan mun hetkeni
Bolingbroken riemusaaton eellä laukkaa,
Ja minä narri olen kelloukko.[23]
Vait, soitto! Vait! Se hulluksi mun saattaa;
Vaikk' on se hullut järkiins' auttanut,
Minusta vain se viisaalta vie järjen.
Siunattu sydän, joka teki mulle
Tään rakkauden! Näet, rakkaus Richardiin
On outo koru vihan maailmassa.
(Tallirenki tulee.)
TALLIRENKI.
Terve, majesteetti!
KUNINGAS RICHARD.
Kiitos, pääri suuri!
Ei toinen toista paremp' ole juuri.
Ken olet sa? Ja miksi tulet tänne,
Miss' ei käy kukaan, pait tuo tuima koira,
Jok' antaa ruokaa surun hengenpiteeks.
TALLIRENKI.
Kuningas, köyhä tallirenkis olin,
Kun olit kuningas; menossa Yorkiin
Töin tuskin halatun sain luvan nähdä
Entistä kuninkaallist' isäntääni.
Sydäntä vihloi, Lontoon kaduilla,
Kun kruunauspäivänä näin Bolingbroken
Selässä uljaan berberilaisratsun,
Sen ratsun, jolla sinä usein ajoit,
Sen ratsun, jota helläst' itse hoidin.
KUNINGAS RICHARD.
Sen seljässäkö! Sano, kuinka kulki
Se hänen allaan?
TALLIRENKI.
Uljaasti, kuin oisi
Se maata halveksinut.
KUNINGAS RICHARD.
Niinkö uljas,
Kun Bolingbroken selkääns' sai! Se luuska,
Kuninkaankädestäni leipää söi se,
Tään käden taputuksist' ylvästyen.
Ei kompastunut? Eikä langennut —
Vaikk' ylpeys käy lankeemuksen eellä —
Ja niskaa taittanut tuon korskan miehen,
Jok' anasti sen häpäät? Anteeks, ratsu!
Miks sua moitin? Kantamaan sa olet
Ja ihmisien alaiseksi luotu.
En hevoseksi minä syntynyt,
Mut sentään taakkaa kannan niinkuin aasi,
Ja veriin kannustaa mua Bolingbroke.
(Vanginvartija tulee, kulho kädessä.)
VANGINVARTIJA (tallirengille).
Pois tieltä! Tääll' et enää olla saa.
KUNINGAS RICHARD.
Pois mene, jos mua tahdot armahtaa.
TALLIRENKI.
Mit' ei saa suu, sen sydän ilmoittaa.
(Menee.)
VANGINVARTIJA.
Jos suvaitsette, tässä tarjoisin.
KUNINGAS RICHARD.
Sit' ensin maista, niinkuin ennenkin.
VANGINVARTIJA.
En tohdi, herra; Exton, joka äsken
Kuninkaan luota tuli, käski toisin.
KUNINGAS RICHARD.
Helvettiin Henrik Lancaster ja sinä!
Mult' ummehtuu jo maltti; tät' en kestä.
(Lyö vanginvartijaa.)
VANGINVARTIJA.
Apua! Apua! Apua!
(Exton ja palvelijoita tulee, aseet kädessä.)
KUNINGAS RICHARD.
Mitä?
Mit' aikoo kuolo tällä hyökkäyksellä?
Surmakses, konna, kätes aseen tarjoo.
(Sieppaa yhdeltä aseen ja tappaa hänet.)
Noin! Noin! Viel' yks on paikka helvetissä!
(Surmaa vielä toisen. Exton pistää hänet kuoliaaksi.)
Palakoon ilkitulessa sen käsi,
Ken löi mua! (Extonille.) Rietas, kuninkaasi verin
Sa kuninkaasi maan näin tahraat perin.
Ylös, sielu, ylös, taivaan kartanoon!
Ja kurja liha maahan vaipukoon!
(Kuolee.)
EXTON.
Yht' uljas, kuin ol' ylvää vertakin!
Sen vuodatin. Oi, hyvää tarkoitin.
Nyt sanoo piru, joka työn sai eloon,
Ett' on se pantu hornan luetteloon.
Elävän luo vien kuolleen kuninkaan. —
Nuo toiset tähän pankaa poveen maan.
(Menevät.)
Viides kohtaus.
Windsor. Huone kuninkaan linnassa.
(Torventoitauksia. Bolingbroke, York, loordeja
ja seuralaisia tulee.)
BOLINGBROKE.
York setä, viime tieto kertoo, että
Cicesterin on Glostershiressa
Kapinajoukko poroks polttanut;
Ne lyötiinkö vai vangittiin, en tiedä.
(Northumberland tulee.)
Terveeksi, loordi! Mitä uutta kuuluu?
NORTHUMBERLAND.
Ensinkin, pyhää valtaas onnittelen;
Ja sitten: — Lontooseen ma laitoin päät
Salisburyn, Bluntin, Spencerin ja Kentin.
Selitys, mitenkä he vangittiin,
On tarkoin pantu tähän paperiin.
(Antaa paperin.)
BOLINGBROKE.
Kiitokset, Percy, vaivoistasi saat
Ja arvos mukaan edut arvokkaat.
(Fitzwater tulee.)
FITZWATER.
Mylord, ma Oxfordista Lontooseen
Lähetän Brocaan pään ja Bennet Seelyn:
Olivat sitä kavaltaja-laumaa,
Jok' Oxfordissa sulle surmaa mietti.
BOLINGBROKE.
Fitzwater, vaivojasi muistelen,
Ja kelpo työstäs sinut palkitsen.
(Percy tulee, mukanaan Carlislen piispa.)
PERCY.
Pääpettur', Westminsterin abotti,
On tunnon vaivoissa ja raskaan mielen
Ruumiinsa haudan haltuun uskonut;
Mut tässä Carlisle on ja vartoo vaan
Kuninkaan tuomiota korskastaan.
BOLINGBROKE.
Näin sanoo tuomiosi julistaja:
Valitse piilopaikka, pyhä maja,
Jossa siellä tee sä päivätyös;
Jos rauhass' elät, rauhaan kuole myös!
Vaikk' olit mulle vihollinen vento,
Sinussa näkyi ylvä hengen lento.
(Exton tulee, palvelijain seuraamana,
jotka kantavat ruumisarkkua.)
EXTON.
Kuningas suuri, haudattuna pelkos
On tässä kirstussa. Nyt voimaton
Sun pahin, suurin vihamiehes on.
Tuon tässä sulle Bordeaux'n Richardin.
BOLINGBROKE.
En sua kiitä; käsin kamalin
Häpeän näin mun päähäni sa toit
Ja tähän kuuluun maahan tahran loit.
EXTON.
Mut itse, herra, neuvoit tekohon.
BOLINGBROKE.
Ei myrkky rakas, vaikka tarpeen on.
Ma kuolemaansa vaikka toivoin myötään,
Murhaajaa vihaan, rakastaen työtään.
Sa palkaksesi tunnonvaivat ota,
Minulta et saa armon suosiota.
Yön varjoissa sa hiivi niinkuin Kain,
Ja valoa ja päivää karta ain'. —
Oi, loordit, sydän mull' on tuskaa täynnä,
Tie onneen näin kun veren kautt' on käynnä.
Mun kanssani nyt surkaa, huolikaa
Ja mustaan murhepukuun pukeukaa.
Ma pyhään maahan lähden pesemään
Kädestäin syyllisestä veren tään. —
Surusaattoon käykää; arvo murehelle
Ja kyynel suokaa varhain kuollehelle.
(Menevät.)
SELITYKSIÄ:
Richard toinen, Edvardin, "mustan prinssin" poika, tuli v. 1377 kymmenvuotiaana isoisänsä, Edvard III:n, jälkeen kuninkaaksi. Hallituksensa alussa oli hänellä kelpo miehiä neuvonantajina, mutta myöhemmin hän joutui sellaisten ohjattavaksi, jotka kruunun arvon kokonaan häpäisivät. Tämmöistä asiaintilaa ruvettiin vastustamaan, ja vastustuksen etupäässä oli kuninkaan setä, Thomas Woodstock, Glosterin herttua. Kehnot suosikit karkoitettiin, ja asetettiin hallintoneuvosto, jonka päämiehenä Glosterin herttua oli. Mutta juonien ja väkivallan-tekojen kautta kuninkaan taas onnistui saada valta käsiinsä, ja pian hän myös sai tilaisuuden ijäksi vapautua Glosterista, suurimmasta vihansa ja pelkonsa esineestä. Tämä nimittäin valmisteli salaliittoa, jonka tarkoituksena oli ottaa kuningas vangiksi ja korjata tieltä hänen huonot neuvonantajansa. Liitto saatiin ilmi ja sen päämies vangittiin ja surmattiin, johon viitataan tässä näytelmässäkin. Tämä teko herätti suurta hämmästystä kansassa, jonka suosikki Glosterin herttua oli. Mutta kuningas pakotti parlamentin ei ainoastaan hyväksymään tätä tekoa, vaan vielä lisäksi tuomitsemaan kuolemaan Glosterin rikoskumppanit, jopa poistamaan kaikki määräykset, jotka kuninkaanvallan rajoittamiseksi oli säädetty 11 vuoden kuluessa. Tämän jälkeen kuningas alkoi hallita yhä mielivaltaisemmin ja valitsi neuvonantajikseen henkilöitä, jotka kansan silmissä olivat mitä kehnoimpia miehiä, semmoisia kuin Aumerle, Norfolk, Exeter, Wiltshire, Bushy, Bagot, Green. 1398 v:n parlamentti jo myönsi täydellisen itsevallan kuninkaan asettamalle valiokunnalle. Hallituksessa tuli nyt kokonaan mielivalta järjen sijaan. Omaisuutta ei pidetty pyhänä enempää kuin persoonallista vapauttakaan; lailliset perilliset karkoitettiin maistaan ja konnuistaan, jotka anastettiin valtiolle. Kansaa verotettiin jos jollakin tavalla, jotta saataisiin varoja tuhlaavaan hovielämään. Äsken mainitussa 1398 v:n parlamentissa Henrik Herefordkin nosti sen kanteen Norfolkin herttuaa vastaan, joka sitten oli alkuna Richardin kukistumiseen. Tällä tapahtumalla näytelmä alkaa ja noudattaa sitten pääpiirteissä historiallisten tapausten kulkua.
[1] Noobeli, vanha englantilainen kultaraha.
[2] Kuningattaren Ranskasta ma toin. V. 1396 kuningas Richard Canterburyn arkkipiispan kautta kihlasi kuusivuotiaan Ranskan prinsessan, Isabellan. Sh. tekee hänestä täysikasvuisen kuningattaren.
[3] Voi jalopeura leopardin suuttaa. Norfolkin vaakunakilvessä oli kultainen leopardi. Niinkuin tunnettu, Englannin valtakunnan kilvessä on leijonan kuva.
[4] Paljaat muurit. Tarkoittaa seiniä, joissa ei ollut verhoa. Seinäverhot olivat irtonaiset, hakasiin kiinnitettävät ja muutettavat.
[5] Kirkkaaks silaa
Juhana Gauntin nimen uudestaan.
Kuva otettu kirkkaaksi silatuista aseista tai omistajan nimellä varustetuista metallilevyistä.
[6] Sauvan heittää väliin kuningas. Taistelun lopettamisen merkiksi.
[7] Kätenne henkipatot miekallemme. Miekan kahva muodosti ristin, jolla vala tehtiin. Vert. Hamlet, I näyt. 5 koht.
[8] Maan nurmi kaisloitettu juhlahuone. Niinkuin nykyään juhlaksi lattialle ripoitellaan hakoja ja lehtiä, niin silloin oli tapana niille levittää kaisloja.
[9] Liian auliuden Ja hovinpidon vuoksi.
Richard II:n hovielämä oli komeilevampi ja tuhlaavaisempi kuin yhdenkään hallitsijan sitä ennen tai sen jälkeen. Esimerkkinä mainittakoon, että hänen pöydässään joka päivä ruokittiin 10,000 henkeä, joita varten tarvittiin 300 ruoanlaittajaa. Sen vuoksi kuninkaan täytyikin vuokrata pois maansa. Vuokramies oli kreivi Wiltshire, kuninkaan suuri suosikki.
[10] Missä muuten
Ei käärmeill' ole oikeutta elää.
Viittaa taruun, jonka mukaan pyhä Patrick hävitti Irlannista kaikki käärmeet.
[11] Bolingbroke-raukan naimisliiton kielto. Maanpakolainen Bolingbroke otettiin Ranskan hovissa loistavasti vastaan, ja hän oli jo kihlaamaisillaan Berryn herttuan, Ranskan kuninkaan sedän, tyttären, kun Richard kaikellaisilla valheellisilla juoruilla ja juonilla sai sen estetyksi.
[12] Sulittaa maamme rikkouneen siiven. Haukkajahdista otettu kuvaus. Haukoille pantiin kadonneiden vauhtikynien sijaan uudet keinotekoiset.
[13] Kreivi Worcester silloin sauvansa taittoi. Valkoinen sauva oli kuninkaallisen linnan ylihovimestarin tunnusmerkki. Sen taittamisella hän luopui virastaan ja luovutti myös kaikki alaisensa virkamiehet toimistaan.
[14] Vääryydet henkiheittoon ajanut. Ajometsästyksestä lainattu kuvaus.
[15] Lukit, jotka myrkyn sinust' imee. Lukit, konnat ja sammakot luultiin myrkyllisiksi.
[16] Niin tähtiäni häväistäkö. Tarkoittaa sitä tähteä tai tähtiasentoa, jonka vallitessa hän syntyi.
[17] Kamalaan torniin Julius Caesarin. Tarina kertoo, että Tower oli Julius Caesarin rakentama.
[18] Kirjoverhoin koristetut
Talojen seinät.
Ulkoseinät olivat Bolingbroken kunniaksi päällystetyt verhoilla.
[19] Nyt hänen nimensä on pelkkä Rutland. Aumerlen herttua menetti herttuakuntansa, mutta sai pitää kreivikuntansa Rutlandin. Surreyn ja Exeterin herttuat samoin jäivät Kentin ja Huntingdonin kreiveiksi. Nämä kolme panivat toimeen seuraavassa mainitut turnajaiset Oxfordissa, joissa oli määrä murhata Bolingbroke.
[20] Keitä on ne orvokit,
Joit' uuden kevään vehmas helma tuottaa.
S.o. ketkä ovat nyt arvoon kohonneet Bolingbroken noustessa hallitus-istuimelle.
[21] Kerjääjää ja kuningasta. Tarkoittaa vanhaa balladia, nimeltä kuningas Cophetua ja kerjäläistyttö, johon Sh. usein viittaa.
[22] Mit' abottiin ja lanko-hyvään tulee. Abotti oli Westminsterin abotti, ja lanko oli Exeterin herttua ja Huntingdonin kreivi, joka oli nainut Bolingbroken sisaren Elisabetin.
[23] Ja minä narri olen kelloukko. Tarkoittaa vanhoissa kelloissa tavattavaa kuvaa, joka kädessään pitää vasaraa, millä ilmoittaa tunnit.
End of Project Gutenberg's Kuningas Richard Toinen, by William Shakespeare