WeRead Powered by ReaderPub
Kuudes osasto cover

Kuudes osasto

Chapter 19: XIX.
Open in WeRead

Explore more books like this:

About This Book

The narrative presents life in a dilapidated hospital ward, observing five mental patients and the staff's routines. It centers on an increasingly fraught relationship between a physician and a particular inmate who alternates between lucid insight and torment, while other figures — a domineering guard, a meek long-term patient, and a harmless, streetwise wanderer — reveal institutional neglect and human contradictions. Through conversations about sanity, suffering and social injustice and through the physician's moral missteps, the story examines how rigid authority, indifference and philosophical detachment can entangle caregivers and the cared-for, producing role reversals that call into question the boundary between reason and madness.

XIX.

Seuraavana aamuna hänen päätään pakotti, korvissa humisi, ja kaikki jäsenet olivat voimattomat. Häntä ei hävettänyt eilisten heikkouksiensa muisteleminen. Hän oli eilen ollut pelkuri, pelännyt kuutakin, ilmaissut vilpittömästi tunteita ja ajatuksia, joita ei aikaisemmin ollut aavistanutkaan itsellään olevan. Niinpä hän esimerkiksi oli puhunut siitä, että filosofoivien pieneläjien toiveita ei tyydytetä. Mutta tänään oli kaikki hänestä yhdentekevää.

Hän ei syönyt eikä juonut, vaan makasi liikkumatta, ääneti.

— Yhdentekevää kaikki, — ajatteli hän, kun häneltä jotakin kysyttiin.
— En viitsi vastata… Samantekevää kaikki.

Päivällisen jälkeen tuli Mihail Averjanitsh tuoden neljännesnaulan teetä ja naulan marmelaadia. Darjushkakin tuli ja seisoi lähes tunnin vuoteen vieressä, tylsän surun ilme kasvoillaan. Tohtori Hobotov kävi niinikään hänen luonaan. Toi pullon bromihappoista kalia ja käski Nikitan polttaa jotakin huoneessa, jotta ilma puhdistuisi.

Iltapuolella Andrei Jefimitsh sai aivohalvauksen ja kuoli. Aluksi hän tunsi puistattavaa vilua ja kuvotusta; jotakin inhottavaa, mikä tuntui tunkeutuvan koko ruumiiseen, sormiinkin, kohosi vatsasta päätä kohti ja peitti silmät ja korvat. Silmissä alkoi vihertää. Andrei Jefimitsh käsitti, että loppu oli tulossa, ja muisti, että Ivan Dmitritsh, Mihail Averjanitsh ja miljoonat muut uskovat sielun kuolemattomuuteen. Entä jos onkin niin? Mutta hän ei tahtonut kuolemattomuutta ja ajatteli sitä vain silmänräpäyksen. Hirvilauma, tavattoman kauniita ja siroja eläimiä, joista hän oli lukenut eilen, juoksi hänen ohitseen; sitten tarjosi eräs vaimo hänelle kirjettä… Mihail Averjanitsh sanoi jotakin. Sitten kaikki katosi, ja Andrei Jefimitsh nukahti iäksi.

Rengit tulivat, tarttuivat häneen käsistä ja jaloista ja kantoivat kappeliin. Siellä hän makasi pöydällä, silmät avoinna, ja yöllä häntä valaisi kuu. Aamulla tuli Sergei Sergeitsh, rukoili hartaasti ristiinnaulitunkuvan edessä ja sulki entisen esimiehensä silmät.

Seuraavana päivänä Andrei Jefimitsh haudattiin. Saattoväkenä olivat vain Mihail Averjanitsh ja Darjushka.