XVII.
Häälauluja, koottu Bugenen siirtokunnassa Siperiassa.
Ylkä-miehen kotona, ennen kun hänen kutsutut istuvat ruualle.
I.
Juuri ennen kun morsianta lähdetään noutamaan.
Lähekkö Jumala aviksi
Jo on tuonut Luoja tunnin
Ajan annelt armollinen
Minun viljo vellolleni,
Kullalleni kukkumaan,
Vierelleni vierimään.
II.
Kääntyen ylkään lauletaan:
Istukko velvyeni
Taatan tuvin turkin päälle
Mammon höyhenpatjan päälle.
Selin seinää sinistä
Lahti lautaa valkeata,
Alle pyyhkin pyhäisen
Alle tuohukset! vahaisen
Alle liitsan armollisen,
Miss' on Maaria maannut
Luoja lounatta piellyt
Pyhä risti rengotellut.
III.
Nyt istuu ylkä sanotulle paikalle, ja laulajat pitkittävät aterian aikana:
Loi Jumala pojan emolle
Antoi Luoja hautojalle.
Kuin syntyi emylle pojut
Emä oli hengettä olilla
Pojat hengettä tyvessä.
Loi Jumala hengen emälle,
Emyt hellä hengen pojalle.
Isä hulkku hyytä hymppynen piossa
Jäätä käntty kainalossa.
Isä rapsii saunatietä
Kaprii saunan kynnyksiä.
Isyt kyseli: min' antoi Jumala meille?
Loiko Luoja luokkakättä,
Antoiko armollinen atrakättä?
Vieras nainen, viekas nainen
Kylän nainen pettelikko
Se petti vanhan isän
Vanhan taatan vaaliani.
Se vaites vastaeli:
Ei luonut Luoja luokkakättä
Ei antanut armollinen atrakättä,
Antoi astian pesiän
Toi tuvan pyyhkiän
Toi pirtin pesiän.
Isyt oli mielillä pahoilla
Sydämmillä surkiammilla
Sapsii tulia saunatieltä
Kepsii mennä kiuka'alle.
Toinen nainen naapurista
Se toi toet sanomat.
Oo! isyt vana isä
Vanha taatta vaaliani,
Elä ole mielillä pahoilla
Ole mielillä hyvillä
Sy'ämmillä lempeämmillä.
Loi teille Luoja luokkakättä
Armollinen antoi atrakättä.
Isyt mielellä hyvillä
Syämmillä lempeämmillä
Kepsy tulla kiukaalta
Kepsi mennä kellariin.
Sivalsi sian lihutta
Otti vanhaa lehmän voita
Toi siis tuopilla olutta
Kantoi kaksikorvasella.
Hiiva alla, vahto päällä,
Keskellä olut punanen.
Hyysi hyytä piossa
Jää kättynen käessä,
Millä emyttä siiyttää
Emyn saunan maassa maatessa
Olkosilla olossa
Lavosilla levätessä. —
Toi isä soimesta hevosen
Kaukalolta kauran syöjän.
Toi papin Paiteesta
Kirkkoherran Kiiovasta.
Toi lukkarin omiltamailta,
Pantiin nimi vellolleni
Pantiin kutsu kullalleni
N. N. (esim. Juho) papin pantu nimi.
Nimi on papin panema
Nimi lukkarin luettu
Kirkkoherran kirjoitettu
Nimi mammon mairoiteltu.
N. hellä velvyeni!
Jos nyt muutat polvuttasi
Elä muuta mielyttäsi
Ylön elä kaso kantajasi
Vett'o vanha vaaliasi.
Emy on nähnyt suuret vaivat
Kuoria kovat kipiät.
Monet yöt oli unetta
Monet aamut murkinatta
Monet päivät lounaatta
Monet illat iltaisetta.
Yhes kesäses yös
Kuuet hunnut kuivaeli
Kaheksat kapaloitsi.
Muut naiset unet makasi
Kälyt kyljet kääntelivät.
Ain oli käsi kätköissä
Viisi sormee vivussa.
IV.
Syönnin ajalla kääntyvät laulajat isä-miehen eli puhe-miehen puoleen laulaen:
Isä mies isyjen poika
Päämies päivetty kypärä
Lagle lauan otsallinen!
Papin sulka paras sulka
Se on pantu parrallesi
Levitetty leuvallesi.
Kuule tänne kuin mä puhelen
Tähe tänne kuin sanelen.
Kysykkö isyen appii
(Nyt rupee isämies apua korjaamaan).
Min annap isyt aviksi?
Taatta soimesta hevosen
Kaukalolta kauran syöjän.
Kysytkö emyen appii
Min annap emyt aviksi
Pojalle ainoalle?
Emyt paijan palttinaisen
Narvan kaaren kankahista
Pihkavan pitkistä linoista.
Maahan asse avinainen
Rinnan eestä ristitelty
Ihan suista sulkuteltu
Kulkun alta kulliteltu
(toinen:
Alta kulkun kumakoittu)
Alta polven poimiteltu.
Kysykkö vellon appii
Min annap vello aviksi?
Vello vaskisen satulan
(Vello saarnaisen satulan)
Kysykkö sisson appii
Min antaa siso aviksi?
Siso silkkisen sinerkan
Siso kultasen kussikan.
Kysykkö setän appii
Min annap setä aviksi?
Setä rapsaa rahalle.
Kysykkö vävyn appii
Min annap vävy aviksi?
Vävy ruoskan vaskivarren
Vaskivarren ja kultasiiman.
Kysykkö enon appii
Min annap eno aviksi?
Eno rapsaap rahalle.
Kysykkö mimmin appii
Min anap mimmi aviksi —
Mimmi rapsap rahalle.
Kysykkö kylän appii —
Kylän miehet isäni
Kylät naiset emäni
Kylän pojat puolet vellot
Kylän tyttäret sisarueni.
Avittakaa ainuttani
Matkamiestä marjuttani.
Ken soalla, ken solella
Ken on vaskisormuksella.
(Ainoat ajat kylässä
Kylä kyyttiä kysyy
Paimen palkkaa anoo).
V.
Kerääjä kääntyen ylkään.
Mä kyselen kannattelen
Mihin panet apirahasi?
Vai ostat sota-hevosen
Vai ostat sota-satulan
Vai ostat pyrreen pyssyn?
Elä osta sota-hevosta
Elä osta sota-satulaa
Elä osta pyrreetä pyssyy.
Osta orja emällesi
Tuo tulen puhuja
Saa saunan lämmittäjä
Tuo veen tuoja.
Vett' on vanha vaaliasi
Nousee ohkaen olilta
Voivotellen vuoteelta
Lyöpi kättä kylkiissä.
VI.
Syötyä kiitetään isäntää, emäntää näin:
Kyl' on meijän taatalla
Kyl' on huolta huolitellut
Kyl' on murrellut murotta.
Noustu on aamulla varrain,
Ennen muitten nousemaa
Ennen kuun kumettamista.
Viepi verkkoja veteen
Tuotu on lohta Laukaasta
Vimpaan meren selältä
Lohet suuret hammasluista
Kaik' oli taatan lauvan päällä,
Vielä on orrella ravattu.
Pyhät on käynyt pyssyn kanssa
Aret on käynyt atran kanssa.
Tuonut on tetret lehtikorvat
Saanut sarvipää jänikset. —
Aitumala mammolleni!
Syöttämästä, juottamasta
Päälle paljo palvomasta.
Kyllin syötti, kyllin juotti
Kyllin kyllältä piteli.
Kyl' on meiän mammolleni
Noustu aamulla varain,
Ennen muien nousemista
Ennen kuun kumettamista.
Sulaili kesäisen voin,
Kakut paisto paisteella.
VII.
Ennen lähtöä lauletaan juuri hankkiessa:
Jouvu jouvu velvyeni
Jouvu juomukaisueni
Jo kävin uksesta ulos
Veräjästä vainiolla
Jo löin silmiä iteen
Jo löin luomet lounaassa.
Jopa illakko joutuu
Hämärikkö heittiää.
Isä mies isyjen poika
Päämies päivätty kypärä!
Laho kyselen kannattelen
Perin pohjin poimittelen
Etimmäinen tien käyjä
Vellon aseen ajoja!
Onko sinne soinen matka
Vai onko vesinen matka?
Ku on soinen matka
Suku suuri silloittaapi,
Ku on vesinen matka
Sitte viekää vene vesille.
(Kääntyen sulh. lauletaan:)
Jouvu jouvu velvyeni!
Neiti kutsuu kuun valolla
Äijä päivän vaietessa
Muu suku murkinaksi. —
Jo on tuotu tuomivitsat
Hankittu hanen pajuset
Niillä pieni pieksetään
Matala maahan lyyään
Neion suuressa suvussa
Leviässä lensiössä. —
Elä huoli velvyeni!
Kyll' on seinä setiä
Toinen se'än poikia
Kyll' on karja kaasikkeita.
VIII.
Juuri kun rekehen istutaan lauletaan:
Viisas vahtii viilon alta
Kavala katoksen alta
Joka aita on arpaita —
Noiat nuoleksi noiskoot!
— Lähteköön Luoja luokallesi
Armollinen aisallesi!
Aja hiljaa velvyeni!
Elä aja kiustun kiireest'
Ajat hingistys hikeen
Kassat ne utuiset hurstit
Liinalakanat hyväiset.
Onnekas oli velvyeni,
Kynsi kymmenen vakoo
Kylvi kymmenen jyvää,
Siitä kasvoi onni kaura
Onni kaura ja onni otra.
Sillä syötteli hevosta
Jaaikkoista jalotteli.
IX.
Jo näkyy neion linna
Neion kastari kojoaa.
(Sinne tullessa tehdään vastarintaa morsiamen talossa, eikä tahdota päästä sisään ennen kun on kortteri ostettu rahalla. Lauletaan):
Tehkää lahti lauta portit
Lahti lautaiset veräjät!
Ammu avattaessa
Kiuksu kiinni pannessa!
Neito pilotaa piilosta
Vaataa vaski renkahasta.
(Talon puolustajille):
Elä ota verta velloltani
Kauvetta kalevastani
Ota veri vieraalta
Kauve kaiken rahvaan.
(Sulhaselle):
Elä nouse maahan marjueni,
Hevoselta hellyeni
Varsalta valermueni!
Ennen kun kuusi kumartaa,
Ennen kun viisi vitsaksi venyy.
(Morsian-talon laulajat tarjoen olutta yljälle):
Nouse maahan marjueni,
Hevoselta hellyeni
Varsalta valermueni
Vastumaisille valoille.
Nouse onnemme ojasta
Hateemme haon alta
Kultasilla kortoisilla
Hopiaisilla olilla.
Kuin menet puola porstuaan,
Siastarani sienitsaan
Läpi uksien ounapuisien
Läpi vitsasen veryen,
Elä kosse saapastas kynnyksis
Kynnykset on kyven alaiset.
Lyökkö risti rinnallesi,
Kahen puolin kaulallesi,
Eteen tee emäsi risti,
Taaksesi taatan risti,
Viereesi vellon risti,
Sivullesi sisaren risti.
X.
Tupaan tullessa tulijat:
Terve tuppaa tultu
Ennen nähtyä majaa
Eletty rahvaassa!
Varpaat alas valuvat
Kynnet kylmettyvät,
Nyt oli utunen ilma
Juoksi räntä rästähistä
Puissa viitta viisin varsin
Kauhtana kaheksin varsin
Kussikasta kultaherneet.
XI.
Yljän laulajat lausuvat:
Isä mies isyjen poika
Päämies päivetty kypärä
Lakle lauan otsallinen!
Kuule tänne ku mä juttelen,
lähe tänne ku mä sanelen.
Elä piä maassa marjuttani
Permannolla pienyttäni,
Ei oo marjut maasta saatu
Permannolta pienyttäni.
Ossa sihu sirkulleni
Paras paikka partilleni,
Alle pyykien pyhäisen
Alle tuohuksen vahaisen,
Miss' on Maaria maannut
Luojut lounatta piellyt
Pyhä risti rengotellut.
Kappaa lauta rahalla
Peitä penkki penningillä.
Elä itke isän rahaa,
Kyllä meillä rahaa ompi.
Sepyt on meiän isämme
Meillä ompi setä seppä
Taatan vello on takoja.
Yksi laiva lainehtii
Toinen purjeissa ajaa.
Olkoon kiitetty Jumala
Tänätty totinen Luoja!
Jo sain sihan sirkulleni
Parhaan paikan partilleni
Alle pyykien pyhäisen,
Alle tuohuksen vahaisen,
Miss' on Maaria maanut
Luojut lounatta piellyt
Pyhä risti rengotellut.
Istukko velvyeni
Äijän tuvin turkin päälle
Ämmän höyhenpadjan päälle,
Selin seinää sinistä
Lahti lautaa valkiata.
XII.
Ylkä istuu nyt pöydän taakse, hänen laulajansa laulaa morsiamen talon kunniaksi:
Lankoiseni lintuiseni
Langot linnukaisueni!
La' kyselen kannattelen
Perin pohjin poimittelen.
Onko nääliä vävyllä
Onko nälän poikasia?
Viekää velloni hevonen,
Se on velloni hevonen
Mik' on hurstiin huputeltu
Synnykseltä suitset päässä.
Viekää kultaiseen kunitsaan
Hopiaiseen soimeen,
Siellä ompi kulta patsas
Siellä ompi kulta kokka
Sinne sio velloni hevonen.
Katso kaasiken hevoista,
Se on kaasiken hevonen,
Mik on helmillä ehitelty,
Heitä heiniä etehen
Katso saaha kauroja.
Muulla suulla mustat ruunat.
Lankoiseni lintuiseni
Hyväiset on meijän langot
Hyväinen laatu lankoisilla.
Lako katso langon riihtä
Lako langon laattiata
Lako katson kainostani
Vaata varjostani.
Lako katson kantapäillä
Varpaan nenillä vajotan.
En minä seiso sillallesi
Seison kemppi kengilläni.
— Lankoseni lintuseni
Langot linnukkaisueni!
Hyväiset on meiän langot
Hyväinen laatu langoilla
Hyväiset on meiän langot
Hyväiset on langon lapset.
Hoitaneet kylän sikoita
Kaiseneet kylän kanoja.
Ei ole sian tonkelmaa
Ei kanan kaapelmaa.
Tiion taion on ootettu velvyttäni
Halattu emäni lasta.
Toisin tupa lämmitetty
Taion tare suojennettu.
Onko lakien laulajata?
XIII.
Nyt esiintyvät morsiamen laulajat.
Lähekkö Jumala aviksi
Kullalleni kukkumaan
Virrelleni vierimään!
Terve kuu, terve päivä
Terve vastoinen vävyni
Kukali tulit?
Tulitko Luojan tietä myöten
Maariaisen maata myöten?
Ken sinun tiellä terveytti
Ken antoi arolla kättä? —
Kuu alta, päivät päältä
Luojat luotehen nenästä
Jumala jojen takanta. —
Terve hattu pää-laelta
Terve kauhtana kultaloimi
Terve kultanen kusakka.
Terve kintaat käjestä
Terve kirjat kintaista
Terve viitta viisin varsin
Terve kauhtana kaheksin,
Terve paita palttinainen
Maahan asti avinainen
Narvan kaaren kankahista
Pihkavan pitkistä linoista
Rinnan eestä ristitelty
Hihan suista sulkuteltu
Kulkun alta kulliteltu
Alta polven poimiteltu.
Terve saappaat jalasta
Terve sukka saappaista
Terve kirjat sukista.
Istuu kuin Moskovan molotsa
Niinkuin pajarin pantu
Ivolinnan isvosikka
Narvan kaaren kaupan poissa.
Kaksi kaikesta väestä
Mies valittu kymmenestä.
Terve kaikki saae-väki
Kaik' on suku suurta miestä
Kaik' on saajut saappaissa
Hienot herrasväkeä.
Vellot verka kauhtanoissa
Itse saarut sametissa.
Kaasiket vävyn sisaret
Kaik' on silkissä hyvässä
Pyhä päivän rätsinäissä.
Kuin on kaason päät siottu
Niin on miekan päät niottu.
Kuin on kaasot kengitetty
Niin on hevoset rauvotettu.
Isä mies isyjen poika
Päämies päivetty kypärä
Kuule tänne kun mä juttelen
Tähe tänne kui sanelen!
En mie rahatta laula
Suutani kullatta kuluta
Kieltä en pieksä penningittä.
Mie oon vanha ja rumala
Tervaskanto ja kamala.
(Nyt korjaa laulaja itsell. rahaa.)
XIV.
Ylkä-miehen puolesta:
Isä mies isyjen poika
Päämies päivetty kypärä
Kuule tänne kuin mä juttelen
Tähe tänne kuin sanelen:
Ei mee meto minuun
Ei puutu olut punainen
Koi saa neittä nähäkseni
Neion nimee tietääkseni.
Miss' on neion piilospaikka
Hanuen sala sakara,
Missä neio piilustelee?
Morsiamen puolue:
Hanut hiusta harjaeloo
Hanut on aitassa kovassa
Vellon vehnä salvon päällä
Yhdeksän lukon takana
Esi-lukku kymmenettä.
Isämies:
Lukut suullani sulatan
Votan ilman vottimitta.
XV.
Sulhasen seurassa olevat vaimot menevät morsian-kamariin ja laulavat:
Terve sauna, terve sammal
Terve kiukaa merin kivinen
Laki lahnan suomuksinen
Perä sein' on petran luinen
Kylki-sein' on kynne päinen
Ovisein' on ouna puinen.
Terve sopa, terve solki
Terve se soan alainen.
Terve kaksi kaasa naista
Kolme korvan vierellistä
Neljä neion ituita.
Kaikki maa valasteloo
Valkealta aanovalta,
Kaikki maa punerteloo
Punaselta aanovalta.
Kaikki maa kellarteloo
Hyviltä kelta pauloilta.
(Tarjovat neiolle leipää ja olutta).
Syö syötetty minoni
Juo juotettu minoni!
Syökkö meijän syömisiä?
Saarut saajani lähetti
Mesileivät velvyeni.
Haukkaa pala haapiasti
Pure pala puikiasti.
Juo juotettu minoni
Maista meijän mallasvettä
Juo meijän humalavettä
Ota meijän otravettä.
Katso meijän kauravettä.
(Neito kolmesti haukkaa ja kolmesti juo).
— Näytä käkö kätesi
Virpu viisi sormuttasi!
Jo näytti käkö kätensä
Synnykkö sormus sormeesi
Oikeaasi sormeesi
Sormeen nimettömään!
Käet on paksut minnollani
Käet paksut, sormet hoikat
Käet käärimän kutojan
Sormet rihman suoristajat.
(Sormus annetaan morsiamelle).
XVI.
Kun palaavat morsiamen tyköä yljän luo:
Olkoon kiitetty Jumala
Tänätty totinen Luoja
Jo sain neittä nähäkseni
Jo söi meijän syömisiä
Jo joi meijän juomisia
Jo joi meijän humala-vettä
Maisti meijän mallas-vettä
Otti meijän otra-vettä
Katso meijän kaura-vettä
Pitää mieltä meijälää
Mieltä meijän vellolleni.
(Sulhaselle):
Minä näin sie et nähny!
Sait sen mitä halasit
Saimme sen himotun minjän
Saimme sen hänen halatun.
Näitten viime värsyjen aikana ostaa isämies morsianta hänen isältänsä, ja morsian lahjoineen tulee yljän tuomana sisään.
XVII.
Nyt tuodaan morsiamen lahjat sulhaisen su'ulle.
Lahjan tuojat:
Nouskaa eestä risten rahvas
Kahen puolen kaltiskaa
Laha paistaa pilosta päivä
Kuu ikkunasta kumettaa
Suku katsoo lahjojasi. —
Onko lahjani lahkeet?
Tarkastajat:
— Kui oo pantu papuskoija
Tuppaeltu tupuskoita —
Kyll' on pitkät, kyll' on hienot
Kyll' on hienoo heijaeltu
Kalan kieltä keträelty
Kyll' on hienoo kuottu.
XVIII.
Hää-väki:
Aitumala neijolleni
Kaksi neijon kantajalle
Kolme neijon kuorialle
Neljä neijon emälle
Koi antanu neijon maata
Ripasäären rengotella
Kuin kutoi näitä lahjoja
Tupa kuusinen kumisi
Laki lautanen helisi
Ei oo antanu kylän maata
Siltä kaiteen kaljunalta
Siltä pirron piukkinalta
Kääryrattaan kärinältä.
XIX.
Hääväkeä asetetaan ruualle.
Yljän seurue:
Elä kanna kaakkujasi
Pilaeli piirajasi
En minä tullut syömistä varten
Enkä juossut juomista varten,
Tulin aineeni aviksi
Vähä vellon vierilliseks'.
Lankoiseni lintuiseni
Langot linnukaisueni
Kaikki on pesty puhtaaksi
Lusikat lumen palasiksi
Lauat lahti valkiaksi
Kynnykset kyyhkeän alaiset.
On käynyt käkö tuvassa
Vierryt virppi permannolla
Kuiskannut kuusi pihassa
Tuutikko toisessa käessä.
— Ei käynyt käkö tuvassa
Eikä vierryt virppi permannolla.
Vierit virpit vellon naiset.
XX.
Syönnin jälkeen:
Aitumala langolleni
Pomosiba kullalleni
Syöttämästä, juottamasta
Päälle paljo palvomasta
Kyllin syötiin, kyllin juotiin,
Kyllin kylliltä piteli.
En kraaksutellut kovita
Enkä paukutellut palanneita
Piirakat reen pituiset
Leivät saijan saarnalliset
Oluet meen makuiset.
Kyll' on minun lankoiseni
Kyll' on minun lintuiseni
Kyll' on huolta huolitellut
Kyll' on murrellu muretta
Tämän tunnin tarpeheksi
Tämän kuuron kunniaksi
Kyll' on minun lankoiseni
Kyll' on minun lintuiseni
Kyll' on huolta huolitellut
Aret on käynyt atran kans'
Pyhät on käynyt pyssyn kans'.
Aret on pyytänyt ahvenia
Pyhät pyytänyt pyyn lihoja.
Mitä on lohta Laukahassa
Mitä on vimpaa meressä?
Suuret hauet kulta suomut
Kaik' oli langon lauan päällä.
Viel' on orrelle ravattu.
Ees' oli ehinen lauta
Takan' oli tammen lauta.
Kyll' oon käynyt pulmissa monissa
Käynyt saassa saajuessa,
En oo syönyt niitä syömisiä
Enkä juonut niitä juomisia
Mitä näissä lankuessa.
XXI.
Morsianparia kehutaan:
Olkoon kiitetty Jumala
Tänätty totinen Luoja
Jo sain kaksi kasvanutta
Yhtä pitkät, yhtä suuret
Yhtä muotoiset molemmat
Yhteen käyvät silmän rypsyt
Vierööt poset verevät.
Jos on naista minneessä,
Kyll' on miestä vellossa.
Viel' on velloni pitempi
Vielä on päätä korkeampi.
Kerjäläiset käyvät kieltä
Santit saatteli sanoja
Sanottiin velvyttäni
Ei sanottu saavan naista.
Sai naisen naapurista,
Otti naisen omilta mailta.
Yksi ounapuu oli kylässä,
Yksi oksa ounapuussa,
Yksi oksassa omena.
Sekin sillalle putosi
Vieri sillalta veteen.
Senkin otti velvyeni
Sen tapasi tammieni.
Oto toto velvyeni
Laha lähen kottii
Laha mie juttelen ennellesi
Sanon saunan tuojallesi
Vieraat otit omakses
Omat heitit vieraaksi
Sisos siirtelit sivulle
Vellon naiset vierastasi.
Elä huoli velvyeni
Sen on suutinut suuri Luoja
Laatinut hyvä Jumala
Pojan naija morsianta
Tytön mennä miehelään.
Teille tyhjä, meille tyhjä
Tyhjä tytön sihaan
Tyhjä tytön tyyvittäjälle
Lapsen laakitellulle.
Kuin katson neijon kantajaa
Kuin hulkkuu syän piossa
Kaksi kättä kainalossa
Aina on vesisin silmin.
Ai hullua tytön isää!
Toista hullua tytön emää
Kuin antavat käskyn käestä
Antoi orjan ovesta.
Ketä nouset käskemään?
Käsket kahta kämmentä
Niinkuin käärimäisyttäni,
Lähettele jalkoja
Niinkuin lemmiteltyjäni,
Ojentele olkapäitä
Niinkuin ottamaisuttani —
Kun tulee suvi suloinen
Tulee hellä heinä-aika
Kallis kauran leikkoo-aika.
Isä mies isyjen poika
Päämies päivetty kypärä!
Laha kyselen kannattelen
Onko sanassa tehny
Kättä lyyessä kädellä
Saaha isälle tytön sihaan
Kihlakunta kirveitä
Valtakunta valjaita,
Mit' itse metsään menööt
Mit' itse metsästä kotiin tuloot
Sylen puita mennessä leikkaa
Tois on tullessa sahaavat
Emälle tytön sihaan
Vakan täysi vaapukoita
Seulan täysi siestareja
Saaha pankit paasi pohjat
Saaha kultainen korenta
Minet itse kaatuu kaivotielle
Kaivolta itse tupaan?
Neitsyeni neitsykkeni
Elä ole pahoilla mielin
Elä oo surkein syämmin
Ei pannut siun isäsi
Ei pannut sinun emäsi
Ei pannut pakenialle.
Panit vanhalle talon pojalle
Kyntömiehelle kypenelle.
Kyntömies on vellyeni
Mutajalka muurameni.
Kyllä meijän vellollamme
Ompi maita kynnettynä
Kyll' on siementä selitetty
Pellolle viritelty
Ääret vieret vehnämaita.
— Neitsyeni neitsekkoni
Elä oo pahoilla mielin
Elä surkeen syämmin
Ei pannut sinun isäsi
Eikä pannut sinun emäsi
Ei pannut pakenevalle
Panivat kun kannalle kapustan
Niinkuin naatin nauriille.
Tuntoo, velvyeni tuntoo
Tupaa tehdä, tallii salvoo
Pannoo pangille vannetta
Pyrryttelee lypsikölle.
Neitsyeni neitsikkoni
Elä käy kengättä kujalla
Kapsikatta kaivotiellä.
XXII.
Morsiamen suku:
Sisarueni N. N. (nimi)!
Olit yksi, maksoit kaksi
Seisot seitsemän sihassa
Olitko kuu kotosi päällä
Päivyt päällä tanhuvasi.
Kun astut jalan tupahan
Kynnys eessä kynehtii.
Ku astut laavitsalle
Niin lauta eessä lainehtii.
Se oli ilmutta ijässä
Se oli polvutta parasta,
Mi ikä isän kotona
Polvut mamman polven luona,
Kylä ei kuullut kurjuttasi
Vanhemmat valeuttasi.
Toisin toisessa talossa
Toisin vieraat veräjät
Toisin ukset ulvahteloo.
(N. N.) sisarueni!
Kuhun jätät vanhan emän
Vanhan mamman vaaleasi,
Kevät kankaan kutojaksi
Hienon pirran pirkuttajaks'.
XXIII.
Tyttö erotessa:
Siitkööt minun sihaani!
Paratkoot paikkueni —
— Taian teille toisen tulla
Toisen teijän vieraaksi —.
Otrat otsin kasvakoot,
Otrat otsin, kaurat kaksin
Vehnät vaon viertees!
XXIV.
Sulhasen taloon mennään.
Yljän seurue:
Jouvu jouvu velvyeni
Jouvu juomukkaisueni!
Isyt kotona oottelee
Hautoja halailee
Rinnakkaisen riihen eessä.
Ylkä:
— Yksin tulin, kaksin menen
Sylen täyen, saanin täyen.
On mitä hevonen veittää,
Liina harjan liikutella.
Neittä helminta vetää
Panimistä taluttaa.
Halle on hänen erota —
Ihastukko meijän ennee?
Ihastu elä pelästy.
— Jo toin tulen puhujan
Jo toin saunan lämmittäjän
Jo toin veen tuojan.
XXV.
Toisena hää-päivänä kun huivi pannaan pään ympäri:
N. N. (mors. nimi) sisarueni
Kuule tänne kui mä juttelen
Tähe tänne kui sanelen
Kui näälän naiset nappajaat:
Jo kassa kaotetaan
Hieno hiuksi heitetään.
Kun oli kassa kauluessasi
Sinis oli viitta valta'asi.
Tuli vihma, ne virutti
Tuli tuuli, kuivaeli.
Kuin sait marjut muille maille
Tuomut toisille vesille,
Kano muille kallioille,
Lintu muille liivakkoille,
Nimi toinen annetaan
Entinen unohetaan.
Kutsutaan jo kurjueksi
Maan pahaksi mainitaan.
Siis ett' maksa maasta rohta
Rikkaa riihen edestä
Olen kortta ett kuominalta
Peltikkäistä permannolta —.
Se oli polvutta parasta
Mi ikä isän kotona,
Polvut mamman polven luona.
Olit yksi, maksoit kaksi
Seisot seitsemän sihassa.
Mamma kutsu meijän marja,
Taatto kutsu meijän tammi,
Vello kutsu meijän virppi,
Siso kutsu meijän sirkko.
Kysymätt' kävit kylässä
Anomatta vainiolla.
Kysy äijät, kysy ämmät
Kysy kymmenen kyty'y
Sapsi sata nattaa.
Siis kysy kypärä päältä
Ni'ku kovalta koivulta
Ni'ku kylmältä kiveltä.
— Itetin ihanat silmät
Viäretin poset verevät -.
(Yhtämittaa nyt sulhaselle ja taas morsiamelle):
Tunsit tulla, tunne olla
Taija tarkasti piellä
Tunsit ottaa, tunne hoitaa
Taija tarkasti pitää
Elä lyö yhestä syystä
Elä kaikkia kahesta
Elä kohta kolmannesta —
Lyö syystä kymmenestä.
Neitsieni neitsikkoni,
Kuin lienee ylön hyvä
Saat kuussa kuus kiitosta
Kaksitoista kymmentä kesässä.
Kun lienet ylön pahaja
Siis saat kuussa kuuet ruoskat
Kahettoista kymmenet kesässä.
XXVI.
Lauletaan viime-aterian aikana ennen kun hääväki lähtee, kun jo morsian on ruokaa laittamassa:
Aika aika neitsyeni
Istumasta astumaan
Käymään kälyn jälillä
Ano piian askaleilla.
Kuule tänne kui mä juttelen
Tähe tänne ku sanelen!
Ku se kukko kerran laulaa
Siis sie päätäsi kohenna.
Kun se kukko toisen laulaa
Siis sie jalkasi kengitä.
Kun se kukko kolme laulaa
Siis sie tuisaha tupaan.
Lietso lekko permannolla
Ota tuli tupaan
Ota pangit paasi pohjat
Ota kultanen korenta,
Siis sie vieri vesille
Siis sie ka'a kaivotielle.
Vieritä vakka kivelle
Jauha jauhot kiireesti
Seulo jauhot siiviästi
Leivo leivät liehkeästi
Elä jätä alle hänen munia
Päälle elä pääskysen munia.
Sitä ei suo meijän enne
Meijän hautoja ei halaja.
Elä oottele meijän nattoo,
Nato laajap lahjoja.
Elä oottele kälyy,
Käly kääri lapsia.
Elä ottele kytyy,
Kyty menee kyntämään. —
— Neitsyeni neitsikkoni!
Kuule tänne kui mie juttelen
Tähe tänne kui sanelen:
Kun tulee tora taloon
Ääni äijälän taloon,
Siis sie tuissaha tuaasta ulos,
Siis sie armu ammujia
Heitä heinät hevosille
Lase kättä lampaalle.
Sinne viskaa vihasi,
Tule naurulla tupahan.
Siis tunnut hyvän hyväksi
Hyvän miehen tyttäreksi
Hyvän pojan puolisoksi.
XVIII.
Eräs höyrylaivamatka Irtish-joella.
Tuntia, milloin höyrylaiva on lähtevä jostakin paikasta Siperiassa, määrätään harvoin tai ei koskaan. Käydään kysymässä päivä päivältä "pristanissa" ja siellä voidaan lähimain ilmoittaa edes päivä milloin laiva saapuu, mutta usein kyllä käy niin että saa yhden tai useampia päiviä odottaa laivaa ilmoitetun ajan ylitse. Jos ei ole oikein huolellinen niin voi helposti tapahtua että laiva on tullut ja mennyt ennenkuin pristaniin ehtii. Pristanilla ymmärretään suurempaa proomua, jossa on kannella odotussaleja matkustajille, huoneita päällysmiehelle eli prikashtshikalle, joksi häntä kutsutaan, ja konttori y.m. Pristani on kiinnitetty jokirantaan, johon se on yhdistetty sillalla. Sellaisia pristaneita on joka kaupungin tai suuremman paikan kohdalla, missä höyrylaivat seisahtuvat.
Eräällä matkalla, jonka tein keväällä 1887, tulin hevosella Taran kaupunkiin Irtishin rannalla, ja kun pristani on virstan päässä kaupungista, niin päätin mieluummin ajaa sinne heti ja siellä odottaa höyrylaivaa, jolla olin Tobolskiin matkustava, kuin ottaa asunto kaupungissa ja ehkä herätessä aamulla saada sen tiedon että laiva jo on lähtenyt.
Minun saapuessani oli ennen minua pristanissa koko joukko muita matkustajia, niiden joukossa kaksi venäläistä pappia. Toinen oli muuttoretkellä jäämerenrannikkoa kohden, jossa hän oli saanut "kirkon" pohjoispuolella Beresovia. Tutustuttuani hiukkasen ympäristööni ja erittäinkin pappeihin, aloimme keskustelemaan kaikellaisista seikoista keskenämme. Pian saivat venäläiset virkaveljeni tietää että minäkin olin pappi, ja silloin tahtoivat he tutkia mitä minä oikeastaan uskoin ja opetin. Ilmoitustani siitä että uskoin ja opetin niitä totuuksia mitä on raamatussa lausuttuna, eivät he näyttäneet epäilevän; mutta oliko se raamattu mikä meillä luteerilaisilla oli, sama kuin heidän, siitä olivat he epätiedossa. "Alkaako teidän raamattunne sanoilla: Alussa loi Jumala taivaan ja maan", kysyivät he. "Niin alkaa se", vakuutin minä. Kun lisäksi selvitin uskovani niihin uuden testamentin totuuksiin, joita evankelistat ja apostolit — luettelin niiden nimet — olivat kirjoittaneet, niin alkoivat he jo saada edullisen ajatuksen minun uskonnostani, mutta luettuani osan apostolista uskontunnustusta heille, tulivat he niin tyytyväisiksi että toinen pappi otti juhlallisesti lakin päästään, kumarsi syvään minulle ja sanoi: "harashoo." Siten oli tuttavuus solmittu ja he selittivät että meillä kaikilla oli sama usko. Kävelimme laivaa odottaessamme jokirantaa pitkin ja oli meillä suuri vaiva itsemme suojelemisessa hyttysiä vastaan, jotka hätyyttivät meitä. Eivät ainoastaan maalla kävellessämme vaan myös pristanin odotussalissa vaivasivat hyttyset. Siellä täällä rannalla olivat odottajat tehneet nuotiotulia savulla karkoittaakseen näitä itsepäisiä veren-imijöitä. Illan kuluessa sattui tapaus, joka ehkä näyttää lukijasta kummalliselta, mutta joka osoittaa millaisessa arvossa venäläiset papit ovat omien uskolaistensa luona. Ollessamme kävelemässä rannalla oli pristanin päällysmiehen eli kirjanpitäjän rouva laittanut kannelle voileipäpöydän ynnä teetä. Vähän hämmästyin huomatessani että nämä varustukset tarkoittivat minua osaksi, sillä päällysmies tuli minua kohteliaasti pyytämään juomaan teetä hänen ja hänen rouvansa kanssa. Jos minä olin kummastunut siitä että olin sellaisen huomion esineenä, vaikka olin tuntematon ja vieras paikkakunnalla, niin hämmästyin vielä enemmän ettei venäläisiä pappeja, joiden seurassa olin, haastettu joukkoon. Vieläpä se hiukan harmittikin minua, kun pidin epähienosti tehtynä kirjanpitäjän puolelta ettei osoittanut samaa kunnioitusta omille papeille kuin vieraan uskonnon. Mutta vielä pahemmin kävi. Minun venäläiset virkaveljeni olivat menneet odotussaliin ja kun siellä oli sietämättömän paljo hyttysiä, niin tuli toinen niistä ja pyysi lupaa saada karkoittaa ne savulla ulos. Jotenkin karkeilla sanoilla kielsi kirjanpitäjä sen, koska se sekä oli tulenvaarallista että myöskin savustuisivat vastamaalatut huoneet, kuten hän sanoi.
Nyt suuttui pappi. "Tiedätkö mikä velvollisuutesi matkustajia kohtaan on?" kysyi hän. "Ilmoitan sinulle että sinun velvollisuutesi ei ainoastaan ole sallia että hyttyset savulla karkoitetaan odotussalista, vaan myöskin että sinun täytyy toimittaa niin että tämä tulee tehdyksi." — "Vai niin, arvelet sinä," sanoi kirjanpitäjä. "Minä näytän pian sinulle mikä minun velvollisuuteni on. Mene", huusi hän eräälle laivamiehelle, "sammuttamaan kaikki valkeat mitä rannalle on tehty, ettei tuli vaan pääsisi halkopinoihin". Palvelija teki kuten hänen oli käsketty, ja sammutti tulen, jonka ympärillä myöskin pappien perheet istuivat. Papilla ei ollut mitään sanottavaa tähän, vaan meni häpeissään pois. Vastenmielisen vaikutuksen teki tapaus minuun, kun tästä kaikesta näin miten vähäsenkään sivistynyt venäläinen kohtelee sielunpaimeniaan. Mistä se tulee, että luteerilaisella papilla on niin suuri arvo Siperiassa, olen siellä täällä maininnut. Ettei tämä seikka ole jäänyt venäläisiltä papeilta huomaamatta, sen todistaa erään papin sanat, jolle eräällä matkalla esittelin itseni. "Niin, te olette aivan toisella arvoasteella kuin me", sanoi hän ikäänkuin surullisesti. En voi muuta kuin surkutella Siperian venäläisiä pappeja, sillä he saavat ensin jotenkin puutteellisen sivistyksen seitsenvuotisessa seminaarissa Tobolskissa ja sitten kuin he ovat virkaan tulleet on heidän määrätty palkkansa niin alhainen — luulen sen olevan 120 ruplaa — ja lopun saavat he kerjäämällä ja vaatimalla kitsailta talonpojilta, joiden mielivallasta riippuu paljoko suvaitsevat antaa. Kun sen maksun suuruus, mitä papit ovat saavat vihkimisestä, lapsenkastamisesta ja hautaamisesta, on määräämätön, niin syntyy aina pitkiä keskusteluja ja kaupanhieromisia papin ja hänen seurakuntalaistensa välillä, ennenkuin näitä toimia tehdään. Talonpojat koettavat tinkiä palkkion niin vähäksi kuin suinkin ja pappi taas on luja puolestaan sillä se on juuri hän nyt, joka määrää. Esimerkkinä kuinka sellaisessa tinkimisessä käy, tahdon mainita mitä eräs kyytimies kerran kertoi minulle. Hänen isänsä oli kuollut, ja kun hän hieroi kauppaa papin kanssa sen hautaamisesta, niin tahtoi tämä palkaksi hiehoa. Mutta kun kertoja ei tahtonut suostua tähän, niin uhkasi pappi ja sanoi: "jos annat minulle hiehon, niin hautaan isäsi kuin kristityn tulee tulla haudatuksi, mutta muussa tapauksessa hautaan hänet paholaiselle." Ettei kertojaa tuollainen uhkaus peljättänyt, voin päättää niistä heleistä nauruista, joilla hän kertomustaan säesti. Kaikki venäläiset papit, joiden kanssa tuli puheeksi heidän palkkaustapansa, pitivät meitä luteerilaisia pappia onnellisempina sen vuoksi että meillä oli määrätty palkka eikä meidän tarvinnut olla riippuvaisia talonpoikien mielivallasta. Kuitenkin on papin ja hänen seurakuntansa väli usein hyvä. Kuulin monessa paikassa Siperiassa talonpoikien kiittävän pappejaan hurskaiksi ja avulijaiksi sielunpaimeniksi.
Yöllä tuli odotettu höyrylaiva, ja päästyämme sinne, erääsen Kurbatoffin ja Ignatoffin suuria jokilaivoja, pääsimme tosin vapaiksi sääskistä, mutta muita vaikeuksia syntyi. "Sarapolets", se oli laivan nimi, oli niin täynnä matkustajia, että oli mahdotonta saada sijaa kannen alla. Välikansi oli myöskin täyteen ahdettuna. Pitkänpuolisen etsimisen jälkeen löysin tyhjän paikan vastapäätä erästä kalmukkia, joka oli Kiinan puolelta Altaita. Matkakaluni panin penkin alle ja tein itselleni vuoteen mukanani olevista tyynyistä ja vaatteista. Pian oli minulla valmiina tuota kolmen vuorokauden pituista matkaa varten jotenkin mukava paikka. Lähimpänä naapurinani oli, kuten sanottu, kalmukki, uskonnoltaan muhamedilainen. Hänellä oli muhamedilaisten tavan mukaan lyhyeksi leikattu tukka ja lyhyenpuoleinen parta. Hän ei osannut sanaakaan venäjää. Penkillä, jossa hänellä oli sijansa, oli vielä, jos hän tahtoi hiukan väistää, tilaa yhdelle hengelle lisäksi. Vastatulleet kulkivat ympäri, etsien itselleen leposijaa. Pian huomasi eräs nuori venakko, jolla oli suuri neitsy-Marian kuva rinnalla, joutilaan sijan muhamedilaisen vieressä ja alkoi kokoomaan kalujaan sinne. Muhamedilainen, joka ylimalkaan katsoo että naisten pitäisi hävelijäästi pysymän etäällä ja joka muutenkaan ei liene pitänyt Marian kuvasta, sai suuret silmät ja teki kaikellaisia poiskäskeviä liikkeitä. Nuori venakko, joka oli pyhiinvaellus-retkellä Kijeviin, kysyi ihmetellen venäjäksi mitä hän tarkoitti. Kalmukki ei voinut selittää tarkoitustaan muulla tavalla kuin tarttui kiinni parrastaan, näytti sitä hänelle ja katsoi sitten tuikeasti häntä silmiin. "En ymmärrä", sanoi venakko ja asettui tyyneesti muhamedilaisen viereen. Hän ei voinut käsittää että muhamedilainen piti erittäin sopimattomana hänen asettumistaan makaamaan hänen viereensä.
Ennenkuin rupean kuvaamaan muuta "publiikkia", niin kerron loppuun näistä kahdesta ensimmäisestä tuttavastani. Kalmukki ja minä istuimme katsellen toisiamme, voimatta vaihtaa sanaakaan, ja niin rupesimme makaamaan. Seuraavana aamuna seisahtui laiva jonkun kylän luona ja kalmukki nousi ylös ja meni maalle. Hetken perästä tuli hän kirjavassa viitassaan ja pisti minun käteeni kaksi keitettyä, lämmintä munaa. Tämä osoitti että olin voittanut hänen erityisen suosionsa ja luottamuksensa. Vaikka emme ymmärtäneet toisiamme, niin syntyi matkalla jonkullainen ystävyys välillämme. Kun hän astui maalle, merkitsi hän minulle että pitäisin silmällä hänen kalujaan, ja kun minä lähdin johonkin, jätin kapineeni hänen huomaansa. Erään tataarin kautta, joka kielellisessä suhteessa voi käsittää kalmukin tarkoituksia, sain tietää että tämä oli pyhiinvaellus-matkalla Mekkaan. Todellakin pitkä pyhiinvaellus-matka!
Toinen pyhiinvaeltaja, mainittu venakko, oli viidenkolmatta vuoden vanha nainen, jonka mies oli hänen jättänyt, ja nyt pyrki vaimo päästä johonkin luostariin. Hän matkusti ilmaiseksi laivassa. Ennen laivaan astumistaan kääntyi hän kapteenin puoleen sanoen: "Sallitteko köyhän pyhiinvaeltajan, joka on matkalla Kijeviin rukoilemaan Jumalaa, kulkea laivassanne?" — "Ole Kristuksen tähden tervetullut", vastasi kapteeni hartaasti ja niin astui hän laivaan. Mutta laivassa oli useampia muitakin pyhiinvaeltajia. Eräs diakoni Omskista oli matkalla Jerusalemiin rukoilemaan Kristuksen haudalla ja kymmenkunta tataaria Bukarasta matkusti Mekkaan rukoilemaan profeetan haudalla. Osa näistä Bukaaran tataareista piti päivän aikana, kun oli lämmin, yllään ainoastaan pitkää valkoista hametta, joka oli aivan kuin aina jalkoihin ulottuva paita. Kun minä näin eräällä heistä bukaaralaisen nelikulmaisen hopearahan, niin pyysin saada sitä häneltä ja tarjosin siitä 15 kopeekkaa. Tataari suostui vaihtokauppaan. Eräs venäläinen kauppamatkustaja, joka oli kuullut meidän pienen kaupanhieromisemme, tahtoi tunkeutua väliin ja tarjosi hänelle muutamaa kopeekka enemmän. Ylenkatseellisella silmäyksellä karkoitti hän venäläisen ja antoi minulle rahan sovitusta summasta. Ylimmällä kannella oli koko päivä yhtä kaupantekoa, sillä muutamia kuljeskelevia tataarilaisia kauppamiehiä oli mukana ja osasivat he panna tavaransa kaupaksi täälläkin. Kun he tässä usein kyllä näyttivät ahneutta ja voitonhimoa, joka ei näyttänyt olevan sopusoinnussa sen hartauden ja hurskauden kanssa, jota he osoittivat yleisölle paljolla rukoilemisellaan yläkannella, niin huomautti eräs sveitsiläinen, joka myöskin seurasi mukana matkustajana, tataarilaista mullah'ta tästä, sekä pyysi hänen kehoittamaan uskolaisiaan esiintymään arvollisemmalla tavalla. Mutta mullah ei aikonutkaan sekaantua siihen asiaan.
Kuinka monenlaista kansaa matkustaa siperialaisella höyrylaivalla, valaiskoon seuraava tieto. Pääväestönä tietysti olivat venäläiset; sitten tuli tataareja, kalmukkeja, kirgiisejä, juutalaisia, saksalaisia, sveitsiläisiä, norjalaisia ja suomalaisia, siis yhdeksää lajia kansaa. Yhtä eroavaisia kuin ne olivat uskonnoltaan ja kansallisuudeltaan, yhtä erilaisia olivat he myös ammatiltaan ja yhteiskunnalliselta asemaltaan. Hyvin eri tarkoituksia oli myöskin eri henkilöiden matkalla. Matkustajain joukossa huomattiin Semipalatinskin kuvernöörin perhe, tataarilaisruhtinas Tarasta, kenraaleja ja kadetteja Omskista, paimentolaisina kuljeskelevia arolaisia, venäläisiä, juutalaisia ja tataarilaisia kauppiaita, oluenpanijoita ja muita käsityöläisiä ja sen lisäksi vielä me, jotka kuuluimme hengelliseen säätyyn. Mutta kaikki olimme me rauhassa keskenämme, eikä muita väittelyitä uskonnollisista kysymyksistä tullut kuin eräs, mikä tapahtui Omskista kotoisin olevan juutalaisen pikkukauppiaan ja yllämainitun mullah'in välillä. Tämä jälkimäinen näytti kuitenkaan tuskin ottavan korviinsa juutalaisen innokkaita esityksiä, vaan siveli hymyillen partaansa.
Siten kuluivat päivät ja puolivaloisat yöt keskustellessa ja katsellessa kaikkia näitä erilaisia kansoja, jotka ristiinrastiin liikkuivat sekaisin laivassa. Kolmen vuorokauden matkan jälkeen laskimme pristaniin Tobolskissa, jossa minä nousin maalle muutamaksi päiväksi, palvelemaan sikäläisiä uskolaisiani ja maanmiehiäni. Vaikka olin ensin nureksinut, olin vihdoin iloinen siitä etten ollut saanut salonkipaikkaa, sillä jos olisin siellä olostanut, olisi paljo siitä mitä kansimatkustajana näin, jäänyt minulta näkemättä. Kalmukin lahjaa, jota, vaikka se vähäpätöinen olikin, luen rakkaimpien joukkoon mitä Siperiassa sain, en myöskään olisi saanut, jos olisin salonkiin joutunut.
XIX.
Tobolsk.
Matkakertomuksissani olen usein maininnut Tobolskin kaupungin, mutta kun se on Siperian vanhin kaupunki ja kauvan aikaa ollut sen pääkaupunki, niin on paikallaan luovuttaa sille tässä muutamia riviä. Kaupunki vietti kolmensadan-vuotisen juhlansa vuonna 1889, jona aikana Venäjä oli pannut valtansa alle Aasiassa maa-alan, joka on puolitoista kertaa niin suuri kuin koko Eurooppa. Tobolskin kaupunki on rakennettu Irtishin oikealle rannalle vastapäätä sitä paikkaa, missä Tobol siihen yhtyy. Suurempi osa kaupunkia on niin matalalla paikalla, että osa siitä on joskus ollut korkeain kevättulvain aikana veden alla. Pienempi osa siitä on korkealla mäellä, joka on yhteydessä alemman kaupungin kanssa puolen virstan pituisen, vuoren läpi kaivetun, tien kautta, jonka sanotaan olevan niiden ruotsalaisten sotavankien kaivaman, jotka Pultavan tappelun jälkeen vietiin Tobolskiin. Sitäpaitsi ovat kaupungin-osat yhdistetyt rappustiellä, jota käypäläiset usein käyttävät. Alempi kaupunki, jossa kuvernöörintalo, noin kymmenen venäläistä kirkkoa, luostari, luteerilainen ja katoolinen kirkko sijaitsevat, on niin vesiperäistä, ettei mitenkään voitaisi pitää katuja kunnossa, jos ei niitä päällystettäisi lankuilla. Sekä kadut että pihat näyttävät sen vuoksi lattialta. Kuinka pehmeätä maa on, osoittaa se seikka että luterilaisen pastorin asunto, joka aikoinaan on ollut kahdenkertainen puurakennus, on painunut niin syvälle maahan, että nyt näkee ainoastaan yläkerroksen. Parissa vuosikymmenessä mennee tämä yläkerroskin samaa tietä.
Sittenkuin Tobolsk lakkasi olemasta Siperian pääkaupunki, on se mennyt yhä enemmän ja enemmän alaspäin. Sitävastoin on Omsk, josta Tobolskin jälkeen tuli länsi Siperian kenraalikuvernöörin asuntopaikka ja hallituskaupunki, mennyt eteenpäin. Jonkunlaisella katkeruudella puhuvat vanhat ukot Tobolskissa, jotka muistavat kaupunkinsa loistoajan, kilvoittelevasta kaupungista Omskista. Useimmat rakennukset Tobolskissa ovat puusta, ja monet ovat huonon perustuksen vuoksi joutuneet arveluttavasti kallelleen.
Lähellä satamaa on kauppatori eli basaari, johon ei ainoastaan kuulu avonainen kauppapaikka vaan myös useampia riviä pieniä puu-makasiinia eli puotia, joissa on myytävänä hyvin erilajisia tavaroita. Varsinkin runsaasti on myytävänä kaloja. Sen vuoksi on suuri osa torista eroitettu kalankaupalle. Kun kalastajat tulevat veneineen kaupunkiin, vetävät ne veneensä mutaa pitkin aina torille saakka. Mitä kelvollisimpia ja jaloimpia kalalajeja saadaan ostaa hyvin halpaan hintaan. Paitsi meillä tavallisesti nähtäviä kalalajeja saadaan täällä sampia, sterlettiä (jota moni pitää maukkaimpana kaikista kaloista) ja njelmoja. Kaupungin ympäristö on mäkistä ja metsäistä ja hyvin rikasta marjoista. Tobolskissa voi saada kaikkia Suomessa tavattavia marjalajeja. Toisin on laita Omskissa, joka on hyvin marjattomalla seudulla. Sen huomion tekee heti kun istuu pöytään Tobolskissa että paras tavara, leipä, on paljo huonompaa täällä kuin eteläisemmillä aroseuduilla.
Ylimalkaan ei Tobolsk ole mikään epämukava olopaikka ja luulen että ne ruotsalaiset ja suomalaiset sotavangit Pultavalta, jotka olivat saaneet tämän kaupungin monivuotisen vankeutensa paikaksi, voivat olla yhtä tyytyväisiä täällä kuin missään muussakaan paikassa Venäjän valtakunnassa. Arvokkaita muistomerkkejä ovat nämä sotavangit jättäneet jälkeensä Siperiaan. Tobolskissa kuuluu osa linnanmuurista ja eräs torni ylemmässä kaupunginosassa olevan heidän rakentamansa. Vaikka ahkerasti tiedustelin taloa, missä sotavangit olivat pitäneet kouluaan, en siltä saanut selvää siitä. Kuitenkin sanoo eräs uudempina aikoina täällä käynyt matkustaja, että se vielä on jälellä. Vankien hautuumaata näytettiin minulle v. 1887, mutta nyt on kasarmi rakennettu sille paikkaa. Erään hautakiven löysin myöskin, jossa voi tavata kokoon nimen "Craemer". Kummastusta herättävä asia on se, että noiden maassamme laajain pietistisien herätyksien alku on etsittävä täältä kaukaisesta maailman sopesta. Kaukana kotimaastaan ja omaisistaan, hakivat ruotsalaiset ja suomalaiset sotavangit lohdutustaan Jumalan sanan tutkistelusta. Vainoja oli heillä jo täällä kärsittävänä, vieläpä muutamilta vankeuteen seuranneilta sotapapeilta. Mutta toiselta puolen saivat he rohkaistusta samanmielisiltä veljiltä Euroopassa. Tunnettua on että kuuluisa Francke Hallesta lähetti heille sekä kirjoja, kehoittavia kirjeitä että raha-apua.
Kuten Tobolskissa ovat nämä vangit jättäneet jälkeensä muistomerkkejä Irkutskissa. Ranskalainen de Lanoye sanoo kirjassaan Siperiasta Irkutskista puhuessaan: "Kaupungin kirkot ovat kaikki kauniilla paikalla ja sievien istutuksien ympäröimiä. Useita näistä ovat rakentaneet ruotsalaiset upseerit, jotka olivat Pultavalla joutuneet vangeiksi ja jotka Pietari Suuri oli karkoittanut näihin kaukaisiin paikkoihin. He lienevät kai opiskelleet rakennustaidetta, sillä he ovat jättäneet jälkeensä muistomerkkejä, joita harvat eurooppalaiset olisivat voineet pystyttää. Niinpä kuuluvat vangit juuri parhaillaan rakentaneen itsellensäkin kirkkoa, kun he saivat vapauden palata kotimaahansa. Kirkon sitten rakensivat valmiiksi venäläiset ja se on siellä vielä nytkin kreikkalaisena pyhäkkönä."
Tobolskin merkillisyyksistä on tuomiokirkolla ja piispantalolla ylemmässä kaupungin-osassa etusija. Tästä kaupungin-osasta on lavea näköala Tobolin ja Irtishin yli, jotka suikertelevat kaupungin ympäri. Tuomiokirkon seinät ovat koristetut metropoliittien ja arhhiereiden kuvilla. Näiden joukossa näkee myöskin Vapahtajan kuvan. Tuomiokirkko tekee juhlallisen vaikutuksen. Kerran olin siellä kuuntelemassa messua enkä koskaan ole kuullut niin valtavaa basso-ääntä, kuin siellä palvelevalla papilla oli. Lähellä kirkkoa on kuuluisa Uglitsh-kello telineillä. Sen karkoitti Siperiaan Boris Godunoff, koska sillä oli annettu merkki erääsen kapinaan. Sittenkuin sitä oli julkisesti ruoskittu ja manattu, sai se matkustaa samaa tietä kuin niin moni muu kapinoitsija, mutta sellaisen kuuluisuuden on se saavuttanut, että tuskin kukaan vieras kulkee Tobolskin kautta käymättä Uglitsh-kelloa katsomassa. Aivan lähellä linnaa on puisto, jonka sisäänkäytävän viereen rakennettiin museo v. 1889. Itse puistossa on Jermakin, Siperian valloittajan, muistopatsas. Museo, joka rakennettiin Tobolskin kolmensadanvuotisen riemujuhlan muistoksi, käsittää suuren kokoelman esineitä sekä kansa- että muinaistieteen alalta. Se osasto, johon välttämättä huomio kääntyy, kuvaa edellisten aikain rangaistusjärjestelmää kidutuskaluineen ja leimasimineen, joilla pakkotyöhön tuomitut merkittiin. Kun katselee eräässä museon kaapissa olevaa "knut"-ruoskaa, niin täytyy tuntea itsensä iloiseksi kun elää sellaisena aikana jolloin ihmisten, vaikkapa olisivatkin olleet pahantekijöitä, ei enää tarvitse väänteleidä tämän kauhistavaisen kidutusaseen alla. Jos Kennan, joka panee liikutukseen kaikkien heikkojen ihmisten hermot jo kuvatessaan Siperian rajapylvästä, saisi nähdä jotain sellaista, kuinka monta juttua syyttömästi kärsivistä se mies sepittäisi, — hän joka julkisesti väittää että nihilistit ja muut samallaiset valtiolliset haaveksijat ovat jaloimpia ihmisiä mitä Venäjän valtakunnassa on. Ja eikös yleisö siitä suurella nautinnolla lukisi! Suomalaisten vankien joukossa, jotka ovat karanneet pakkotyöstä ja sitten taas joutuneet kiinni, olen tavannut sellaisia jotka ovat kärsineet knut-rangaistuksen, mutta ei kukaan ole kärsinyt sitä syyttömästi. Kuinka viisasta nyt vallitseva järjestelmä lieneekin, että ihmiset, jotka ovat yhteiskunnan kauhuna, ihmiset, jotka voivat silpoa, ryöstää ja murhata kokonaisia perheitä ja jotka tekevät sen uudestaan ja yhä uudestaan, että sitten kiinni tultuaan eivät tule kärsimään vähintäkään ruumiinrangaistusta, kuinka viisasta tämä Siperiassa nyt vallitseva rangaistusjärjestelmä on, ajatelkoot ne jotka voivottelevat vankien kärsimisistä Siperian vankiloissa. Niin, mutta nehän ovat valtiolliset vangit, hallinnollista tietä lähetetyt, jotka viattomasti kärsivät, sanotaan. Siihen vastattakoon että sillä henkilöllä on jo liiaksi vähä arvostelukykyä, joka ehdottomasti uskoo pahantekijän omiin ilmoituksiin ja vakuutuksiin viattomuudestaan. Että valtiollisista syistä karkoitetut eivät myöskään ole aivan vaarattomia ja että hallituksella kyllä on syytä pitää heitä silmällä, olen tullut huomaamaan, sillä niin paljo olen tullut tekemisiin näiden hengenheimolaisten kanssa Siperiassa.
Niitä kidutusaseita, jotka nyt ovat muiden muinaismuistojen joukossa Tobolskin museossa, ei ole koskaan käytetty muille vangeille kuin törkeille pahantekijöille ja murhamiehille.
Oppilaitoksia on Tobolskissa, paitsi hengellistä pappisseminaaria, klassillinen kahdeksanluokkainen gymnaasi, tyttökoulu ja hengellinen pensionaatti nuoria tyttöjä varten. Asukkaat tässä pensionissa ovat, jos saa uskoa erästä venäläistä naista, jonka kanssa katselin laitosta, "hyvin hartaita ja hurskaita neitosia". Sieltä saavat ne nuorukaiset, jotka ovat päättäneet kurssin hengellisessä seminaarissa, valita itselleen aviopuolison. Kuten tunnettu, ei heitä vihitä papiksi ennenkuin he ovat "yhden vaimon mies". Kaupungissa on läänin houruinhuone ja sairashuone, joka täyttää kaikki nykyajan vaatimukset. Joka kerta kun kävin katsomassa jotain kuumetautista, puettiin minut desinfisioituun liinakaapuun.
Että Tobolsk on terveellinen paikka, voinee päättää siitä että sen asukkaat saavuttavat usein tavattoman korkean ijän. Luteerilaisen seurakunnan "fac totum", eräs Otteson, joka on sekä kirkonvartija ja lukkari että väliaikainen pappi, on nähnyt seitsemänkymmentä kevättä siitä kun hänet Siperiaan karkoitettiin. Vaikka hän ei mielellään sano ikäänsä, niin voi siitä jotain käsitystä saada hänen lausunnostaan, joka kerran oli päässyt häneltä: "minä olin iso poika, lähes täysikasvuinen, kun ranskalaiset olivat Moskovassa". Sama Otteson kertoi että kun hän tuli Tobolskiin, eli siellä eräs suomalainen, jonka nimi oli Dahlberg. Vielä 102 vuoden vanhana kävi hän vapaasti rappusia myöten ylempään kaupunkiin. Kerran oli hän ottanut mäelle päästyään erään tytön vyötäisistä ja pyörähytti tanssin sen kanssa. Hän eli 105 vuoden ikään, "mutta viimeiseltä alkoi ukko tulla miltei lapseksi uudestaan", arveli Otteson. Samalta Ottesonilta ei paljo puuttune sadasta, mutta vielä on hän ripeä kuin kuudenkymmenen vanha mies, ja on hänellä sen vuoksi hyviä toiveita saavuttaa Dahlbergin ikä. Paitsi niitä suomalaisia, jotka ovat vuosituomiolla lääninvankilassa tai pakkotyö-osastolla, asuu Tobolskissa yksi ainoa suomalainen, nimittäin kelloseppä Blomqvist, joka aikoinaan on karkoitettu Venäjältä. Hänellä on oma liike ja tulee toimeen varsin hyvin. Hän on naimisissa erään nyttemmin kuolleen Tobolskin kauppiaan ja kirkonisännän tyttären kanssa. Kun vanhemmat eivät tahtoneet antaa hänelle tytärtään, niin menetteli hän maan tavan mukaan. Hän maksoi 10 ruplaa papille, joka eräänä aamuna kello neljä vihki kirkossaan Blomqvistin ja hänen morsiamensa. Sellaista tapahtuu usein Siperiassa, vaikka tuommoinen vihkiminen nyt jo kuuluu olevan laissa kielletty. Kun tällainen vihkiminen on tapahtunut, menevät vastanaineet muutamien päivien päästä morsiamen vanhempien luokse, lankeevat heidän jalkojensa juureen ja pyytävät heiltä anteeksi. Ensimmäisen kerran saavat he kuitenkin tehdä tämän turhaan. Jonkun ajan päästä tulevat he taas ja sama temppu uudistetaan jälleen. Nyt antavat vanhemmat heille anteeksi ja siunaavat heitä. Että papit ovat taipuvaisia suostumaan tällaisiin ylimääräisiin tekoihin, vaikka ne ovat laissa kiellettyjä, on kyllä tunnettu Siperiassa. Muistan jutun samallaisesta tapauksesta Suetukissa Minusinskin piirissä. Meidän maanmiehemme Möller Verhne-Suetukissa kertoi että kun hän oli voolostin kirjurina, niin tapahtui kerran että juuri kun oikeus istui, joku tuli sisälle ja sanoi zasjedatelille, joka on oikeuden puheenjohtaja: "sinun tyttäresi on juuri nyt kirkossa vihittävänä sen ja sen kanssa". Zasjedateli syöksi heti kirkkoon, mutta liian myöhään. Kun hän sitten nuhteli pappia siitä että oli vihkinyt hänen tyttärensä, niin oli tämä aivan tyyneesti sanonut: "anna poikiesi ottaa itselleen vaimot samalla tavalla, niin pääset kaikista hääkustannuksista, kyllä minä lupaan vihkiä nekin."
Meidän maanmiehemme professori Ahlqvist asui usein kielentutkimusmatkoillaan Blomqvistin luona. Kerran oli hän tuonut mukanaan ostjakin jostakin pohjoisemmasta seudusta Tobolskiin ja tämän avulla täydentänyt Blomqvistin luona jotain teosta ostjakin kielestä. "Professori oli kiivas mies", sanoi Blomqvist. "Kun hän kerran kysyi ostjakilta mitä piru merkitsee ostjakin kielellä, sanoi tämä: 'ei ole lupa lausua hän syntistä nimeään'. Professori nousi ylös ja antoi ostjakille korvapuustin ja karjasi: 'sanotko heti mitä piru merkitsee!' Ostjakki sanoi sitte koreasti tuon syntisen sanan."
Kesäkuukausina, kun kaikki Obilta ja Irtishiltä lähteneet laivat kulkevat Tobolskin ohitse matkallaan Tjumeniin ja takaisin, on siellä elämää ja liikettä. Sitä vastoin on kaikki kuollutta ja hiljaista talvisaikaan.
Itse kaupungin sisällä on munkkiluostari, jossa en tullut koskaan käyneeksi; sitä vastoin olin vaimoni kanssa kerran eräässä nunnaluostarissa, joka on kymmenen virstan päässä kaupungista, ja tahdon kertoa lukijalle tästä matkasta.
XX.
Ivanoffin nunnaluostari.
Euroopan Venäjällä ei tarvitse kulkea pitkiä matkoja ennenkuin näkee jonkun luostarin fantastisine kupooleineen ja tornineen. Mutta Siperiassa on niitä sitä vastoin hyvin harvassa. Laajassa Tobolskin kupernissa on minun tietääkseni ainoastaan kolme luostaria, ja nämä kaikki Tobolskin kaupungissa tai ympäristöllä. Kun matkustaa höyrylaivalla Tobolskista Omskiin, niin näkee Irtishin oikealla rannalla rakennusryhmän, johon kuuluu kirkkoja ja suuria valkoisiksi kalkittuja kivirakennuksia. Se on eräs munkkiluostari, joka siellä uljastelee korkealla mäellä. Irkutskin kaupungissa tai lähellä sitä kuuluu olevan mainio luostari, jonne ihmisiä lähtee pyhiinvaellukselle koko Siperiasta, vieläpä Euroopastakin. Paitsi näitä luostareita löytyy pyhiinvaellus-paikkoina kirkkoja, joissa on ihmeitätekeviä pyhäinkuvia, joita hurskaat kreikan-uskoiset käyvät kumartamassa. Sellaisia pyhiinvaeltajia tavataan usein kesällä suuria joukkoja. Niissä on sokeita, rampoja ja muita, jotka eivät ole löytäneet onneaan täällä maan päällä, vaan etsivät parempaa kotimaata. Monet hurskaat kreikan-uskoiset pitävät melkein omantunnon asiana tehdä sellaisia rasittavia matkoja. Tarari kaupungissa olin kerran asuntoa erään hurskaan kivuloisen lesken luona, joka kuvasi minulle sielun-ahdistuksiaan ja sanoi muun muassa olevan aina hänen tunnollaan että hänen pitäisi tehdä pyhiinvaellus Irkutskiin, johon hänellä oli 3000 virstan matka. "Kuinka te, rakas mummo, kestäisitte sellaista matkaa", sanoin minä. "Onhan sitäpaitsi Herra Kristus, lupauksensa mukaan, meidän tykönämme joka päivä, ja kuuleehan Jumala meidän rukouksemme, missä hyvänsä me häntä uskossa avuksi huudamme". — "Juuri sillä olen itseäni lohduttanut", sanoi muija. Keskustelumme kuluessa tulin siihen varmuuteen, että muijan sielunsilmät olivat avatut ja että hän yksinkertaisessa lapsenuskossa piti itsensä siihen sovintoon, joka Kristuksessa tapahtunut on. Keskustelun jälkeen sanoi muija, ikäänkuin itsekseen: "niin, kyllä asia on se että meillä kristityillä on sama usko, mutta tataareilla ja juutalaisilla on eri."
Samoin kuin roomalais-katoolisessa kirkossa koettavat myöskin monet kreikkalaisessa kirkossa saavuttaa rauhaa luostarielämällä. Mutta ettei luostarielämä aina ole mallikelpoista, kertovat ne, jotka ovat tulleet lähempiin tekemisiin niiden asukkaiden kanssa. Mutta tässä on sama sääntö kuin muuallakin: "sekalainen on seurakunta".
Mainittuani nämä seikat luostari-elämästä yleensä, ryhdyn kuvaamaan edellisessä luvussa mainittua käyntiä Ivanoffin nunnaluostarissa.
Erään saksalaisen Tobolskissa asuvan herrasväen kanssa päätimme lähteä käymään kymmenen virstan päässä sieltä olevassa luostarissa. Tie kulki seutua, joka mäkisyytensä kautta hyvin muistutti Hämettä. Erään pitkän mäen rinteellä, kauniin metsän ympäröimänä on Ivanoffin nunnaluostari, josta on näköala laakson ja metsäisen kukkulan ylitse. Me pysähdyimme luostarin portin ulkopuolelle ja meidät otti vastaan eräs nunna, osoittaen meidät luostarinkirkkoon, missä jumalanpalvelusta paraillaan pidettiin. Seisottuamme puoli tuntia kirkossa ja kuultuamme lymyssä olevan luostarisisaren yksitoikkoista lukemista ja katseltuamme nunnien hartautta, ikävystyimme ja läksimme ulos kirkosta nähdäksemme jotain lisää. Eräässä ovessa näimme miellyttävän näköisen nunnan utelijaasti katsovan meihin. Hyvin auliisti suostui hän viemään meitä erääsen osastoon luostaria, missä viidenkymmenen verta nunnia oli valamassa ja kultaamassa vahakynttilöitä. Ivanoffin luostarilla on yksinoikeutena vahakynttiläin valmistaminen kaikkiin Tobolskin kupernin kirkkoihin. Katseltuamme kynttilätehdasta vietiin meidät toiseen osastoon luostaria, maalaustyöpajaan. Siellä työskenteli muutamia, tätä taidetta varten Euroopan Venäjällä opetettua tyttöä, maalaten pyhäinkuvia. Mitään itsenäisyyttä aineiden käsittelyssä ei tietystikään tullut kysymykseen, mutta tarkasti ja hyvin tekivät he työnsä. Minä kysyin kuinka paljo taulu, joka kuvasi Kristusta ristillä, puoliko'ossa maksaisi, ja muistelen sen hinnaksi ilmoitetun 50 ruplaa ilman puitteita. Säälin näitä nuoria naisia joiden piti haudata itsensä luostarimuurien sisälle koko elämäkseen ja kysyin eikö tuntunut raskaalta pysyä täällä ijäti. Tämän kielsi se jyrkästi, joka johti puhetta, mutta minä en uskonut häntä täydellisesti sittenkään. Sieltä vietiin meidät erääseen osastoon, joka lähinnä muistutti koulusalia, ollen täynnä 15-20 vuoden ikäisiä tyttöjä. En voinut saada selville olivatko kaikki nämä valmistettavat pukeutumaan huntuun vai olivatko he täällä jonkunlaisessa pensionissa. Taipuvampi olin olettamaan jälkimäistä seikkaa, sillä minusta tuntui luonnottomalta että näistä nuorenpirteistä, iloisista tytöistä tehtäisiin nunnia. Seurassamme olevat naiset ihailivat heidän kirjailutöitään ja ompelujaan. Näitä teoksiaan toimittivat he ilman mallia ja monet olivat oikeita taidekappaleita. Nunnat ja sisäoppilaat näyttivät erityisellä mielihalulla osoittavan hyvyyttään ja huolenpitoaan meidän pienille pojille. Tämä näytti minusta myöskin todistavan, että he luostarissa kaipasivat sitä, mikä kodissa levittää valkeutta ja iloa!
Luostarin hallussa oli suuria maatiluksia, jonka vuoksi nunnat myös harjoittivat maanviljelystä ja karjanhoitoa, mutta meillä ei ollut aikaa lähemmin ottaa katsellaksemme niitä osastoja. Minä pidin luostarissa käyntiä onnistumattomana, jollemme näkisi ja tapaisi abedissaa. Kun ehdotin saksalaisille tovereilleni että käytäisiin hänenkin luonaan, niin asettuivat he vastaan, sillä he pitivät sitä nokkamaisena. Mutta minulla oli omat mietteeni ja ajattelin että jos abedissalla on tavallinen ihmisjärki, niin täytyy hänen mieluummin pitää sitä kunnioituksen osoitteena kuin epäkohteliaisuutena, että evank.luteerilainen pappi käy häntä katsomassa. Niin läksin minä hänen luokseen ja muu seura rohkaisi itseään ja läksi mukaan. Abedissa otti meitä vastaan isonpuoleisessa huoneessa. Hän oli noin 45 vuoden ikäinen nainen, hänellä hienot, naiselliset piirteet ja erittäin miellyttävä käytöstapa. Hän otti hyvin sydämmellisesti vastaan meitä ja osoitti minulle paikan, jossa hän sanoi Tobolskin arhhierein tavallisesti istuvan luostarissa käydessään. Minun vaimoni näytti erittäin miellyttävän häntä, sillä ehtimiseen tuli hän taputtamaan häntä. Meidät pyydettiin jäämään teelle. Abedissa kertoi että heitä oli kolme sisarta ja kaikki nunnia. Heidän isänsä oli ollut kauppias Tjumenissa ja oli kuollessaan määrännyt että hänen äidittömät orpotyttönsä olivat kasvatettavat luostarissa.
Tultuaan täysikasvuisiksi olivat he jokainen päättäneet ruveta nunniksi. Lieneekö sitten ollut abedissan vai jonkun muun ansio, mutta mallikelpoinen siisteys ja järjestys vallitsi kaikkialla luostarissa. Ei jälkeäkään siitä raskaudesta ja synkkyydestä, jota ylimalkaan pidetään omituisena luostarille. Iloisia ja päivänpaisteisia olivat huoneet ja ikkunat verhoilla varustetut. Komeat kukat kaikkialla tekivät parastaan saattaakseen olon hupaiseksi ja kodikkaaksi. Emme voineet kylliksi ihailla abedissan harvinaisen hienoa kukkakokoelmaa, jonka lehdillä turhaan etsi tomunhiukkaakaan. Huoli kaikista töistä ja abedissan hoidon alla olevista kolmesta sadasta naisesta antoi hänelle niin paljo päänvaivaa, "että usein menee pää pyörälle", sanoi hän. Ystävyyttään meitä kohtaan tahtoi abedissa näkyvällä tavalla osoittaa, lahjoittamalla minun vaimolleni loistokappaleen kiinalaista ruusua, jonka seuraavana päivänä haetimme luostarista ja lähetimme höyrylaivalla Omskiin. "Huomatkaa", sanoi nunna hymyillen, "minä en lahjoita sitä teille, pastori, vaan teidän matushkallenne". Mitä suloisimmalla mielialalla läksimme luostarista ja näkisimme varmaan suurimmalla riemulla uudestaan abedissan, jos se olisi meille sallittu joskus elämässä.