Soitto on suruista luotu
Illan pitkäksi iloksi,
Sisko sillä yksinäisyys,
Kaima hongikon humina.
Illan pitkäksi iloksi,
Sisko sillä yksinäisyys,
Kaima hongikon humina.
Tulkatte Suvannon urhot
Maantyöstä, erän ajosta,
Tulkatte ehtoisat emännät
Mansikalta, Muurikilta,
Sekä neidet naurusuiset
Ja kaikki Kalevan kansa —
Viikon huolet heittäötte,
Tulkatte joka pyhäksi
Soitoille sorean Suomen:
Soitto on suruista luotu
Illan pitkäksi iloksi.
Maantyöstä, erän ajosta,
Tulkatte ehtoisat emännät
Mansikalta, Muurikilta,
Sekä neidet naurusuiset
Ja kaikki Kalevan kansa —
Viikon huolet heittäötte,
Tulkatte joka pyhäksi
Soitoille sorean Suomen:
Soitto on suruista luotu
Illan pitkäksi iloksi.
Tulkatte, tulinen varsa
Korjan kirjotun edessä,
Konsa hanki kannattavi,
Kattavi kidehelyillä
Metsät, mannut, ummet lammet,
Ja on taipalet lyhyet.
Korjan kirjotun edessä,
Konsa hanki kannattavi,
Kattavi kidehelyillä
Metsät, mannut, ummet lammet,
Ja on taipalet lyhyet.
Tulkatte kesätiloilla,
Naiset aisaslaudaksilla
Sekä kaikki nuori kansa,
Miehet astuen edellä,
Konsa mänty, konsa kuusi
Nuorennoksia noruvi,
Tahi kukkivi kanerva;
Tulkatte joka talosta
Kiemurrellen kankahia,
Poikki soiden porraspuiden.
Tulkatte vedentakaiset,
Tulkatte punaisin pursin
Päällä purjehet siniset.
Naiset aisaslaudaksilla
Sekä kaikki nuori kansa,
Miehet astuen edellä,
Konsa mänty, konsa kuusi
Nuorennoksia noruvi,
Tahi kukkivi kanerva;
Tulkatte joka talosta
Kiemurrellen kankahia,
Poikki soiden porraspuiden.
Tulkatte vedentakaiset,
Tulkatte punaisin pursin
Päällä purjehet siniset.
Tulkatte joka pyhäksi,
Viikon pitkän päättyessä,
Salon pitkiltä periltä,
Sankean meren sivuilta,
Riemusille, soittosille,
Soitoille Suvannon kansan.
Soma on soitossa eleä,
Soitto Suomen yhdistävi.
Viikon pitkän päättyessä,
Salon pitkiltä periltä,
Sankean meren sivuilta,
Riemusille, soittosille,
Soitoille Suvannon kansan.
Soma on soitossa eleä,
Soitto Suomen yhdistävi.
Noinpa virkki Väinämöinen,
Tietäjä iän-ikuinen:
"En kiitä elon hyvyyttä,
Enkä riistan rikkautta,
Jost' on heimoni hajalla;
Kiitän mielien syvyyttä,
Kansan kaiken rakkautta,
Jos on leipäkin vajalla. —
Tietäjä iän-ikuinen:
"En kiitä elon hyvyyttä,
Enkä riistan rikkautta,
Jost' on heimoni hajalla;
Kiitän mielien syvyyttä,
Kansan kaiken rakkautta,
Jos on leipäkin vajalla. —
"Kyllä kansani suruissa
Näillä soitteluilla Suomen
Päänsä pystyssä pitävi.
Mutta Sampuen muruista
Silloin onni, uusi huomen,
Myöskin maalleni itävi."
Näillä soitteluilla Suomen
Päänsä pystyssä pitävi.
Mutta Sampuen muruista
Silloin onni, uusi huomen,
Myöskin maalleni itävi."
Viikon huolet heittäötte,
Tulkatte joka pyhäksi
Soitoille sorean Suomen:
Soitto on suruista luotu
Illan pitkäksi iloksi,
Soma on soitossa eleä,
Soitto Suomen yhdistävi!
Tulkatte joka pyhäksi
Soitoille sorean Suomen:
Soitto on suruista luotu
Illan pitkäksi iloksi,
Soma on soitossa eleä,
Soitto Suomen yhdistävi!
Kun aamu kirkkainna väikkyi.
Kun aamu kirkkainna väikkyi
Ja ruskoa loi yli lahden,
Meri ääretön eessämme läikkyi,
Miss' istuimme rannalla kahden.
Ja ruskoa loi yli lahden,
Meri ääretön eessämme läikkyi,
Miss' istuimme rannalla kahden.
Sinä vihreillä sammaleilla,
Ma paadella jalkais luona;
Oli mielet herkkinä meillä,
Ja haihtunut arkikuona.
Ma paadella jalkais luona;
Oli mielet herkkinä meillä,
Ja haihtunut arkikuona.
Ja muistosta luin runon silloin
Ylös sinuun katsoen silmiin,
Runon hienoimman, mitä milloin
Runoniekka se lausui ilmiin:
Ylös sinuun katsoen silmiin,
Runon hienoimman, mitä milloin
Runoniekka se lausui ilmiin:
"Elä luule mun tuhanten lailla
Sua kahlehtivan' — oi, ei!
Koen aukoa mailmoja sulle,
Mihin aattehes tuskin vei.
Sua kahlehtivan' — oi, ei!
Koen aukoa mailmoja sulle,
Mihin aattehes tuskin vei.
"Niin silmäs tarkistuneina
Isot tutkis ja pienetkin,
Ja ma itse niin mitätönnä
Sun eessäs seisoisin."
Isot tutkis ja pienetkin,
Ja ma itse niin mitätönnä
Sun eessäs seisoisin."
Olit vait, mut retkille noille
Sun mielessäs heräs kaipuu,
Sä silmäsit pois ulapoille,
Miss' aallot ne kuohuu, vaipuu.
Sun mielessäs heräs kaipuu,
Sä silmäsit pois ulapoille,
Miss' aallot ne kuohuu, vaipuu.
Kas, raitisten tuulten kanssa
Ne saapuvat lounahasta,
Ne Suomeen tuo mukanansa
Ajan aatteita Euroopasta.
Ne saapuvat lounahasta,
Ne Suomeen tuo mukanansa
Ajan aatteita Euroopasta.
Tule pois! oi, etköpä tulle?
On vapaus myrskyssä siellä!
Olet kahta kalliimpi mulle,
Jos saan sinut auttajaks tiellä.
On vapaus myrskyssä siellä!
Olet kahta kalliimpi mulle,
Jos saan sinut auttajaks tiellä.
Hyvästi, tyttö kulta.
Hyvästi, tyttö kulta,
Työt pois minut luotas vie,
Mut vaihdamme kirjeitä — niinhän?
— Ei vain kovin usein, sie!
Työt pois minut luotas vie,
Mut vaihdamme kirjeitä — niinhän?
— Ei vain kovin usein, sie!
Älä niin mua katso pitkään,
Vaan rinnoillein tule pois:
En koskaan lemmestämme
Kevättuoksua puuttuvan sois.
Vaan rinnoillein tule pois:
En koskaan lemmestämme
Kevättuoksua puuttuvan sois.
Ota rinnastas tuo ruusu,
Mä tän otan rinnastain.
Sydän nuori on tuoksuva kukka,
Puolpuhjennut umppu vain.
Mä tän otan rinnastain.
Sydän nuori on tuoksuva kukka,
Puolpuhjennut umppu vain.
Jos niin terät nyhdät ja avaat
Tuon hienon, runollisen,
Niin näät, miten pieni on määrä
Terälehtien tuoksuvien.
Tuon hienon, runollisen,
Niin näät, miten pieni on määrä
Terälehtien tuoksuvien.
Kun kirjeitä vaihdamme, kulta,
Kunis taas vie luoksesi tien',
Joka pienoinen kirje olkoon
Siro, tuoksuva lehti pien'!
Kunis taas vie luoksesi tien',
Joka pienoinen kirje olkoon
Siro, tuoksuva lehti pien'!
Sydän vitkaan lehtiä terii,
Siks säästä hentoja sie,
Niin että kun yhdymme jälleen
Taas syömemme täysinä lie.
Siks säästä hentoja sie,
Niin että kun yhdymme jälleen
Taas syömemme täysinä lie.
Olen syntiä tehnyt.
Vaitolija vieno, tyttö armas,
Sa minuun tyynenä nojaat vaan,
Ja äänettömyytes mulle kuiskii,
Mit' ei puhu mitkään kielet maan.
Sa minuun tyynenä nojaat vaan,
Ja äänettömyytes mulle kuiskii,
Mit' ei puhu mitkään kielet maan.
Tuoss' eessäs aukee siintävä salmi,
Miss' sorsat kuin verkon hahtuvat ui.
Sua vaarako vaanii? — Kuinkahan koskaan
Tää vertaus päähäni juohattui!
Miss' sorsat kuin verkon hahtuvat ui.
Sua vaarako vaanii? — Kuinkahan koskaan
Tää vertaus päähäni juohattui!
Oi, tunnenhan syyn — tää aamun tenho,
Vesi tyyni ja kirkas taivas ja maa,
Ja sa itse, äänetön tyttöni vieno —
Tää kaikki mieltäni ahdistaa.
Vesi tyyni ja kirkas taivas ja maa,
Ja sa itse, äänetön tyttöni vieno —
Tää kaikki mieltäni ahdistaa.
Olen syntiä tehnyt, syntiä tehnyt,
Ja noin olet tyynenä rinnallain!
Oi, tyttöni, miks mua vastaan nojaat?
Ja miks sinut, hempeän, puhtaan sain!
Ja noin olet tyynenä rinnallain!
Oi, tyttöni, miks mua vastaan nojaat?
Ja miks sinut, hempeän, puhtaan sain!
Ujot silmäsi, viisaat, kirkkaat puhuu,
Ja syömeni hetteet tulville sait;
Oi, lempesi äärettömyyttä en mittaa
Ja syntini suuruutta punnitsen vait.
Ja syömeni hetteet tulville sait;
Oi, lempesi äärettömyyttä en mittaa
Ja syntini suuruutta punnitsen vait.
Nuot valkokielot häämyssä hohtaa.
Nuot valkokielot häämyssä hohtaa,
Ja koivut ja tuomet ne tuoksuaa.
Miten lempi mieltäni tuudittaa
Ja unten maailmaan minut johtaa!
Ja koivut ja tuomet ne tuoksuaa.
Miten lempi mieltäni tuudittaa
Ja unten maailmaan minut johtaa!
Sävel soi läpi henkevän iltakalveen —
Tuo kyntörastaan tuttu ään'!
Ja se yhdistää unen vaiheet ja valveen.
Tuo kyntörastaan tuttu ään'!
Ja se yhdistää unen vaiheet ja valveen.
Min harhana hylkäsin, todeksi nään,
Ja kun silmäni äkkiä silmiäs kohtaa,
Niiss' entiset marmoritemplini hohtaa!
Ja kun silmäni äkkiä silmiäs kohtaa,
Niiss' entiset marmoritemplini hohtaa!
Kuin ensin yhtyissämme.
Syön sävähti, kuin ään' ois soinut vieno,
Saloa suurta yksin käydessäin.
Mua vastahan lens tuoksu hieno,
Puvervat, pienet kukat sammalissa näin,
— Kuin ensin yhtyissämme.
Saloa suurta yksin käydessäin.
Mua vastahan lens tuoksu hieno,
Puvervat, pienet kukat sammalissa näin,
— Kuin ensin yhtyissämme.
Oi, ensi yhtymystä alla siimeiden,
Ja kuinka sydämeni sykki riemuinen,
Mut mikä äänettömyys tunteen aihein!
— Me loimme vait vain lointa aatosten,
Mit purppurassa säikkyi värivaihein,
Ja kukat pienet meitä katsoi tuoksuillen,
Ja puissa kirkkaat kastehelmet säikkyi,
Ja kuinka sydämeni sykki riemuinen,
Mut mikä äänettömyys tunteen aihein!
— Me loimme vait vain lointa aatosten,
Mit purppurassa säikkyi värivaihein,
Ja kukat pienet meitä katsoi tuoksuillen,
Ja puissa kirkkaat kastehelmet säikkyi,
Mut silmässäsi armas kyynel väikkyi.
Kuin vieno ääni sydämeeni kuiski,
Ja muistot taas ne heräs ilmihin. —
Miss' salon kuuset hiljaa huiski,
Ma sammalille istuin illan siimeisin,
— Kuin ensin yhtyissämme.
Ja muistot taas ne heräs ilmihin. —
Miss' salon kuuset hiljaa huiski,
Ma sammalille istuin illan siimeisin,
— Kuin ensin yhtyissämme.
Ja taas kuin silloin sydän sykki riemuissaan,
Ja tunnelmissa vait loin unten lointa vaan,
Ja vieläkin ne värivaihein säikkyi,
Ja kukat pienet taas loi tuoksuaan,
Ja puissa kirkkaat kastehelmet väikkyi. —
Oi, vuotten takaa kaikki viel' ol' ennallaan!
Ja kaikki, kaikki kaipuusen mun johti,
Ja tunnelmissa vait loin unten lointa vaan,
Ja vieläkin ne värivaihein säikkyi,
Ja kukat pienet taas loi tuoksuaan,
Ja puissa kirkkaat kastehelmet väikkyi. —
Oi, vuotten takaa kaikki viel' ol' ennallaan!
Ja kaikki, kaikki kaipuusen mun johti,
Mi hymnein liitää vaimoani kohti.
V. KÄÄNNÖKSIÄ.
Robert Burns.
1. Jos mikä lie!
Ken kunniallista köyhyyttään
On häpeissään, tai mitä, lie,
Hän raukka on ja väistykään!
Pää pystyyn mies, jos mikä lie!
Jos mikä lie ja mikä lie,
Lie halpa työs, tai mitä lie!
Vain kullan leima sääty on,
Mies kultaa on, jos mikä lie.
On häpeissään, tai mitä, lie,
Hän raukka on ja väistykään!
Pää pystyyn mies, jos mikä lie!
Jos mikä lie ja mikä lie,
Lie halpa työs, tai mitä lie!
Vain kullan leima sääty on,
Mies kultaa on, jos mikä lie.
Viis siitä, syökö kontistaan,
On sarkainen, vai mikä lie!
On houkka houkka loistossaan,
Ja mies on mies, jos miten lie!
Jos mikä lie ja mikä lie,
Jos kiilloton ja mikä lie,
Niin suora mies, vaikk' köyhäkin,
On kuningas, jos mikä lie.
On sarkainen, vai mikä lie!
On houkka houkka loistossaan,
Ja mies on mies, jos miten lie!
Jos mikä lie ja mikä lie,
Jos kiilloton ja mikä lie,
Niin suora mies, vaikk' köyhäkin,
On kuningas, jos mikä lie.
Kas pöyhkää, röyhkää nulikkaa,
— Ties Loordiko, vai mikä lie
Jos sadatkin tuo pelkoon saa,
Hän nahjus on, jos mikä lie.
Jos mikä lie ja mikä lie,
Jos helyt, tähdet mitä lie,
Mies vapaamieli näkee nuot
Ja naurahtaa, jos mikä lie.
— Ties Loordiko, vai mikä lie
Jos sadatkin tuo pelkoon saa,
Hän nahjus on, jos mikä lie.
Jos mikä lie ja mikä lie,
Jos helyt, tähdet mitä lie,
Mies vapaamieli näkee nuot
Ja naurahtaa, jos mikä lie.
Kuningas viittaa: valmis on
Parooni, kreivi — mikä lie;
Mut kunnonmiehen tekohon
Ei pysty hän, jos mikä lie.
Jos mikä lie ja mikä lie,
Jos nimein sointu mikä lie,
Niin kykys, voimas tunto tyyn'
On ylempää, jos mikä lie.
Parooni, kreivi — mikä lie;
Mut kunnonmiehen tekohon
Ei pysty hän, jos mikä lie.
Jos mikä lie ja mikä lie,
Jos nimein sointu mikä lie,
Niin kykys, voimas tunto tyyn'
On ylempää, jos mikä lie.
Niin uskohan siks muuttuvan,
— Ja muuttuu siks, jos mikä lie!
Ett' tunnontyös ja kuntos myös
Vie valtaan sun, jos mikä lie.
Jos mikä lie ja mikä lie,
Viel' ajan näät, jos mikä lie,
Kun mies ja mies ne halki maan
On veljiä, jos mikä lie.
— Ja muuttuu siks, jos mikä lie!
Ett' tunnontyös ja kuntos myös
Vie valtaan sun, jos mikä lie.
Jos mikä lie ja mikä lie,
Viel' ajan näät, jos mikä lie,
Kun mies ja mies ne halki maan
On veljiä, jos mikä lie.
2. Myllärin Miska.
Hui, hai! Myllärin Miska,
Jauhomekko-mies!
Pussiin markkoja pyytää,
Penneiks jäävän ties.
Niin oli jauhossa mies,
Jauhossa lakki ja niska,
Jauhoinen oli suu,
Jolla suuteli Miska.
Jauhomekko-mies!
Pussiin markkoja pyytää,
Penneiks jäävän ties.
Niin oli jauhossa mies,
Jauhossa lakki ja niska,
Jauhoinen oli suu,
Jolla suuteli Miska.
Hei, sitä Myllärin Miskaa,
Säkkein jauhajaa!
Siinä se virkamies on,
Kokoo tavaraa;
Laariin jauhoja saa,
Markkoja arkkuun viskaa;
Sattuis, vaikka liivini sais
Myllärin Jauho-Miska.
Säkkein jauhajaa!
Siinä se virkamies on,
Kokoo tavaraa;
Laariin jauhoja saa,
Markkoja arkkuun viskaa;
Sattuis, vaikka liivini sais
Myllärin Jauho-Miska.
3.
Jo taatto kielsi, äiti kielsi,
Ei kieltoa kuullut hän;
Ei tyttö kuullut, ei liemen luullut
Niin karvaaks kääntyvän.
Ja poikahuippari Jumping John
Hän petti kaunoisen —
Oi, poikahuippari Jumping John
Kun petti kaunoisen!
Ei kieltoa kuullut hän;
Ei tyttö kuullut, ei liemen luullut
Niin karvaaks kääntyvän.
Ja poikahuippari Jumping John
Hän petti kaunoisen —
Oi, poikahuippari Jumping John
Kun petti kaunoisen!
Kili, lehmä ja allas, nurmenkallas,
Ja rahojakin yli sa'an,
Lisäks impi kaino ja torpan aino,
Sulo, viehkeä katseeltaan.
Mut poikahuippari Jumping John
Hän petti kaunoisen —
Oi, poikahuippari Jumping John
Kun petti kaunoisen!
Ja rahojakin yli sa'an,
Lisäks impi kaino ja torpan aino,
Sulo, viehkeä katseeltaan.
Mut poikahuippari Jumping John
Hän petti kaunoisen —
Oi, poikahuippari Jumping John
Kun petti kaunoisen!
Kolme mustalaista.
(Nicolaus Lenan.)
Kolme mustalaista mä näin
Yönpidoss' ahteen alla,
Kun pyrin vaivalla eteenpäin
Hietikko-kankahalla.
Yönpidoss' ahteen alla,
Kun pyrin vaivalla eteenpäin
Hietikko-kankahalla.
Yksi istui varjossa puun,
Vingutti viulunmoista;
Soitteli säihkeessä illan suun
Kiihkoista lauleloista.
Vingutti viulunmoista;
Soitteli säihkeessä illan suun
Kiihkoista lauleloista.
Toinen piippu hampaissaan
Seurasi sauhua silmin,
Tyytyväisnä kuin onnet maan
Kaikk' olis löytänyt ilmin.
Seurasi sauhua silmin,
Tyytyväisnä kuin onnet maan
Kaikk' olis löytänyt ilmin.
Kolmas se nukkua maiskottaa,
Puussa symbaali huiski.
Kieleen tuulonen soinnut saa,
Mieleen unta ne kuiski.
Puussa symbaali huiski.
Kieleen tuulonen soinnut saa,
Mieleen unta ne kuiski.
Vaatteet heillä on ryysykkäät,
Kirjavat paikat vilkkuu;
Mutta vapaina uhmapäät
Kohtaloitakin ilkkuu.
Kirjavat paikat vilkkuu;
Mutta vapaina uhmapäät
Kohtaloitakin ilkkuu.
Kaikissa näin, miten mailmanlois,
Kun elo yöhön hiipi,
Sauhutti, nukkui, soitti sen pois —
Kaikkea halveksiipi.
Kun elo yöhön hiipi,
Sauhutti, nukkui, soitti sen pois —
Kaikkea halveksiipi.
Kauvan taakseni vilkaisin
Mustalaisihin noihin,
Kulmiin tummanruskeihin,
Mustiin hiuskiharoihin.
Mustalaisihin noihin,
Kulmiin tummanruskeihin,
Mustiin hiuskiharoihin.
Childe Harold.
(Heinrich Heine.)
Vankan laivan, mustan aivan,
Verkkaan purjehtivan näät.
Valoss' soihtuin näät kuin loihtuin
Ruumiinvartioiden päät.
Verkkaan purjehtivan näät.
Valoss' soihtuin näät kuin loihtuin
Ruumiinvartioiden päät.
Kuolinsija! — Runoilija
Kasvoin kalpein lepää siin';
Silmä siintää, katseen kiintää
Vielä taivaan sinerviin.
Kasvoin kalpein lepää siin';
Silmä siintää, katseen kiintää
Vielä taivaan sinerviin.
Vetten vyöstä soi kuin yöstä
Huuto sairaan vellamon,
Laitaan purren hiljaa surren
Aalto vaipuu kuolohon.
Huuto sairaan vellamon,
Laitaan purren hiljaa surren
Aalto vaipuu kuolohon.
Kun vienoinna aamu hohti.
(Karl A. Tavaststjerna.)
Kun vienoinna aamu hohti,
Ja usvat siinnossa näin,
Mun vei rusomaininki kohti
Kevätunten impehen päin.
Ja usvat siinnossa näin,
Mun vei rusomaininki kohti
Kevätunten impehen päin.
Mä näin, miten tieltäni luisti
Hän rannan rimpien taa
Ja kaihoten tukkaa puisti,
Hajakutria, kiiltoisaa.
Hän rannan rimpien taa
Ja kaihoten tukkaa puisti,
Hajakutria, kiiltoisaa.
Kun kyntörastas jo puussa
Univalvein lauluhun käy,
Kun veet heräs salmen suussa,
Niin häntä ei enää näy.
Univalvein lauluhun käy,
Kun veet heräs salmen suussa,
Niin häntä ei enää näy.
Sanotaan, jos kuoleva kohtaa
Yliluonnollisen niin,
Tiet vaaroihin hänet johtaa,
Jos kuinka hän käänteliin.
Yliluonnollisen niin,
Tiet vaaroihin hänet johtaa,
Jos kuinka hän käänteliin.
Mut vaara se on oma rinta,
Hän ei sitä välttää voi,
Kuvasarjaa vaarallisinta,
Min mielikuvitus loi.
Hän ei sitä välttää voi,
Kuvasarjaa vaarallisinta,
Min mielikuvitus loi.