Lapveden meteli

LAPVEDEN METELI

Historiallinen näytelmä 5:nä näytöksenä (6 kuvaelmaa)

Kirj.

MARTTI WUORI

Helsinki, Suomalainen Kustannus-osakeyhtiö Kansa, 1907.

NÄYTELMÄN HENKILÖT:

Kustaa Götrikinpoika Fincke, Savonlinnan isäntä, Suomen käskynhaltija. Henrikki Klaunpoika Horn, Etelä-Suomen laamanni. Juhana Niilonpoika, linnankirjuri. Pertti Yrjänänpoika Rännäri, vouti. Erkki Huotari, voudin kirjuri. Neljännesmies. Kymmenysmies. Aatami Arpiainen, Lapveden nimismies. Kerttu, hänen vaimonsa. Maunu Nyrhi, talollinen. Inko Multiainen, talollinen, lautamies. Helka, hänen äitinsä. Riitta, hänen sisarensa. Liukku, | Remes, | lautamiehiä. Kupia, | Vainikainen. Tarkka. Haataja. Tarkan emäntä. Haatajan emäntä. Katri, | palvelustyttöjä. Kirsti, | Kaksi kenkkäriä. Muita Lapveteläisiä: lautamiehiä, talonpoikia, kuokkavieraita, naisia ja lapsia. Jääskeläisiä, savolaisia ja hämäläisiä talonpoikia. Fincken ja Hornin palvelijoita. Huoveja ja muuta sotaväkeä.

Tapahtuma Lapvedellä. Aika v. 1552.

Huomautuksia.

Fincke oli syntynyt v. 1510 ja on siis näytelmän tapahtumain aikaan 42 vuoden vanha.

Horn oli syntynyt v. 1512 ja on siis edellistä kahta vuotta nuorempi.

Rännäri ajateltakoon noin likemmä 50 vuoden vanhaksi.

Arpiainen, iso mies ("Koljaatti"), mutta luonteeltaan hieman saamaton, noin 38 vuoden iässä.

Kerttu, lihava, reima eukko, kasvultaan miehensä kokoinen, häntä muutamaa vuotta nuorempi.

Nyrhi, noin 22 vuoden tienoissa, vilkas, intohimoinen, taipumaton, hieman salakavala luonteeltaan.

Multiainen, 27 tienoissa oleva, miettivä, suora, vakava, tyyni, vaan hieman veltto luonteeltaan.

Helka, vähän yli 50 vanha, arka, myöntyväinen.

Riitta, 19 vuoden vanha, kaunis, vaaleanverinen, vähän veljensä luonnetta, syntynyt hiljaista onnea varten, vaan vedetään metelin pyörteeseen, johon kiihtyvän intohimonsa tähden hukkuu.

Näytelmän esittämisen helpottamiseksi voi henkilöiden lukua vähentää seuraavilla:

2:ssa näytöksessä — neljännes- ja kymmenysmiehillä, 3:ssa näytöksessä — Fincken ja Hornin palvelijoilla, ja 4:nen näytöksen II:.ssa kuvaelmassa —12 lautamiehellä, sekä 5:ssä näytöksessä — jääskeläisillä, savolaisilla ja hämäläisillä talonpojilla, tarkoituksen mukaisesti muuttamalla lauseet, joissa heistä puhutaan näytelmässä.

Ensimäinen näytös.

Multiaisen talo. Pihamaa. Oikealla asuinrakennus, vasemmalla aittoja. Perällä aita, portti keskellä. Taustalla peltoja, järveä, järven takana metsää.

Kevätkesä. Ihana päivä; järvi on tyyni, taivas sininen. Linnut kilvan laulaa lirittävät.

Lapveteläisiä talonpoikia, joukossa joku nainenkin, seisoo ryhmittäin pihalla ja istuu rakennusten portailla, Vainikainen, Tarkka ja Haataja etualalla. Vilkasta, vaan ei kovin äänekästä keskustelua. Helka tulee asuinrakennuksesta. Keskustelu lakkaa.

Helka. Hyvää päivää, hyvät naapurit!

Kaikki (vastaavat). Hyvää päivää! — — Hyvää päivää! — — Jumal' antakoon.

Vainikainen (kättelee Helkaa). Jumala antakoon hyviä päiviä Multiaisen taloon.

Helka. Terve, Vainikainen. — (Kätellen Tarkkaa.) Mitäs Tarkkalaan kuuluu?

Tarkka. Kiitoksia vain.

Helka (Katellen Haatajaa.) Mitenkäs Haatajan emäntä jaksaa?

Haataja. Kiitoksia kysymästä… Terveisiä vain paljo.

Tarkka. Me puolestamme emme nyt sen enempää teiltä, emäntä, kuulumisia kysykään.

Helka. Niinpä niin. Tiettyhän se.

Vainikainen. Ne tahdotaan kuulla lautamieheltä itseltään.

Helka. Niin. No nythän se on kotona, Jumalan kiitos!

Haataja. Se viesti kiertää jo maita ja mantereita.

Helka. Arvaahan sen. — Kyllä hän koht'sillään tulee. Hän jo tietääkin, että meille on näin paljon naapureita kerääntynyt. Ja Maunukin on täällä. Yhdessä saavat nyt kuninkaan terveiset kertoa.

Tarkka. Niitäpä meidän juuri kovin palaakin halu kuulla.

Ääniä joukosta. Niitä halutaan. Niitä ollaan tultu kuulemaan.

Vainikainen. Meidän, näet, kun olivat miehet kuninkaan pakeille lähettämät, niin… — No, terveinä, Jumalan kiitos, ovat kaikki Tukholmasta palanneet?

Helka. Terveinä — Jumalan kiitos! — niin pitkältä matkalta. — Eivätkös isännät vielä ole muita mukana olleita tavanneet — Liukkua, Remestä tai Kupiaa?

Vainikainen. Emme ole.

Tarkka. Lähetystön johtajaltahan sitä tultiin asiata tiedustelemaan.

Helka. No. Kyllä hän kertoo. Vaikka yhdessähän ne olivat kaikki kuninkaan linnassa olleet.

Vainikainen. Vai kaikki he saivat kuninkaan nähdä?

Helka. Niin. Ja hyvin sanoo Inko Kustaa kuninkaaseen ihastuneensa. — Kauniin miehenkin sanoo kuninkaan olevan.

Vainikainen. Sitähän ne kaikki kuuluvat sanovan, jotka hänen nähneet ovat.

Tarkka. Oikein jalo muodoltaan, sanotaan.

Helka. Mutta kovin taitaa olla kiivasluontoinen, koska niin oli tuimistunut, kun kuuli meidän miesten valitukset täkäläisiä herroja vastaan.

Ääniä joukosta. Vai niin?! Vai tuimistunut?!

Helka. Niin — herroihin oli vihastunut, ei meidän miehiin.

Ääniä joukosta. Siinä sen näette! Siis herrojen vehkeitä! Ehkäpä nyt apu lähtee!

Helka. Vaan tuossapa poikani jo tulee. Saatte nyt kuulla häneltä asiat tarkkaan itseltään. Ja Nyrhi voi vielä hänen sanansa tosiksi todistaa. (Puhelu taukoaa.)

Multiainen ja Nyrhi (tulevat sisältä).

Kansa (tervehtien.) Hyvää päivää! Tervetuloa kotia!

Multiainen ja Nyrhi (tervehtivät ja kättelevät).

Nyrhi (syrjään Multiaiselle). Kerro siis asia niinkuin sanoin! Muu ei auta. (Menee istumaan rahille, joka on etualalla asuinrakennuksen ikkunan alla, pitää päätään käsien varassa, kyynärpäät polviin nojaten, katsoo maahan ja seuraa miettiväisenä koko ajan keskustelua.)

Multiainen. Tietoja, arvaan, olette tulleet kuulemaan kuninkaan pakeilta?

Kansa. Niitä, niitä. Lähetystön suun kautta. (Ympäröivät Multiaisen, vetäytyen etualalle.)

Multiainen. No, sen voin jo alunpitäen ilmoittaa, että saatte hyviä uutisia. Kuningas on meidän puolellamme vääryyttä vastaan.

Kansassa (mielihyvän ilmaisuja). Meidän puolellamme! — Rehti kuningas! — Tiesihän sen!

Multiainen. Vaan minä kerron teille kaikki juurta jaksain. Tahdotte varmaan kuulla?

Ääniä joukosta. Hiljaa! — Kuunnellaan! — Mielellämme!

Multiainen. Nähkääs, ei se ihan ilman vaivoja kulunut, se matka.

Vainikainen. Arvaahan sen.

Multiainen. Siihen, näette, on toista kuukautta aikaakin mennyt.

Haataja. Niille paikoin sen minäkin olen laskenut.

Multiainen. Ensin maamatka Turkuun, — rospuuton aikaan, — oli sitä Lapvedeltä asti aluksi siinäkin taivaltamista.

Tarkka. No, oli kyllä.

Vainikainen. Jumalan kiitos, ettei vaivat ja vastukset ole hukkaan menneet.

Nyrhi. Se se on pääasia.

Multiainen. No, vaan saatiinpa sitä sitte Turussa levätä viisi vuorokautta. Ja pakostakin se oli tehtävä. Ei päästy heti merelle eikä yli Ahvenan selän. Oli kovia kevätmyrskyjä, niin täytyi vuottaa. Vaan kun sitte lähtemään päästiin, niin onnellisesti kävi taas matka Tukholmaan asti. Vaan vaikeampi se oli siellä pääsy kuninkaan puheille.

Vainikainen. Sen kyllä arvaa.

Haataja. Talonpojan pääsyn kuninkaan luo.

Nyrhi. Niin. Ei ne hovin herrat hevillä meille linnan portin avaimia helistele.

Ääniä joukosta. Ei! — Tietenkään! — Ei!

Nyrhi. Kun pelkäävät totuuden kuninkaan korvaan kopsahtavan.

Ääniä joukosta. Niin juuri! — Oikein! — Pelkäävät!

Multiainen. Niin, no. Toista viikkoa siinä sitte kului ennenkuin sisään päästiin.

Tarkka. Siellä sitä mahtoi olla meikäläisen moukan silmälle kaikellaista nähtävää?!

Multiainen. Säästäväisenhän sitä sanotaan Kustaa kuninkaan kyllä olevan…

Nyrhi … vaan sittenkään ei kykene moukan kieli sitä komeutta kuvaamaan!

Kansassa (mutinaa). No jo! — Tietäähän sen!-Mitenkäs!

Multiainen. Eipä siltä! Täytyyhän sen suuren valtakunnan hallitsijan suuresti elääkin.

Nyrhi (ivallisesti). Luonnollisesti! Siihen sillä on oikeuskin!

Multiainen. Vaan sitä ei ole hänen käskynhaltijoillaan ja muilla virkamiehillä, jotka meiltä liikoja veroja kiskovat. Ja sitä me kuninkaalle selitettiinkin, että ihan meiltä jo viedään viimeinen leipäpala suusta….

Kansa (alakuloisesti säestäen). Viimeinen leipäpala suusta!

Multiainen… kun voudit nyt ovat ruvenneet neljiä käräjiä pitämään ja sen kautta käräjäin kestitsemismaksut, kyyditsemis- ja rahtiverot ovat entisestään kaksin verroin kasvaneet. Urakkamiehet, — sanottiin, kantavat kukin elatukseksi veroa itselleen ja sitä paitsi jokainen vielä ylemmilleen. Paitsi myllypäivätöitä, joita kymmenysmiehille tehdään, on näille veroja maksettava niin, että he vuorostaan voivat neljännesmiehille ja nimismiehille kaikki suorittaa. Neljännesmiehet taas ottavat "ruokaruotsinsa." Vaan mistäs ne oravannahkansa ja haukinsa herrain, rouvain ja lasten anniksi sekä lahjoiksi laamannille, tuomarille, linnankirjurille, maakirjurille, linnan kyökkimestarille, kokille ja kellaripalvelijoille ottavat?! Mistäs muualta, kuin talonpojan aitasta.

Kansa (hampaiden lomitse). Kaikki talonpojan aitasta!!

Multiainen. Mistäs ne veronsa nimismiehelle ottavat?

Kansa (hiukan kovemmin). Talonpojan aitasta!

Multiainen. Ja mistäs nimismiehet oman elatuksensa ottavat?

Kansa (vielä kovemmin). Talonpojan aitasta!

Multiainen. Mistäs nimismiehet sitte määrätyn taksan joka vuosi linnaan ottavat?

Kansa (äänekkäästi). Talonpojan aitasta!

Multiainen. Entäs milläkäs he sitte maanvoutia kestitsevät, kun hän veronkannossa käy? Milläs he maanvoutia, laamannia ja linnanvoutia kestitsevät, kun he nyt neljillä käräjillä vuodessa käyvät? Milläs he silloin linnanvoudin kolmeakymmentä viittä, laamannin kahtatoista ja maanvoudin kahdeksaatoista hevosta monta päivää ja yötä peräkkäin ruokkivat? Millä? Niin, me se kyllä tiedetään millä.

Kansassa (nurinaa ja äänekästä huutoa). Me se kyllä tiedetään! — Meidän hiellä ja vaivalla!

Multiainen. Juuri niin asia kuninkaalle esitettiin.

Kansa. Hyvin puhuttu! Oikein sanottu!

Vainikainen. Mitäs siihen kuningas?

Ääniä joukosta. Niin. Mitäs kuningas sanoi? Multiainen. Kovin vihastui. Varsinkin kun sitte vielä sai kuulla, että laamanni kulettaa mukanaan suurta koiralaumaakin, jota päiväkausia syöttää pitää, kun hän seurueineen käräjien aikaan metsästämään rupee.

Tarkka. Vai senkin kerroitte? Haataja. Se oli hyvä.

Multiainen. Kaikki saatettiin kuninkaan tietoon. Vieläpä sekin, että Fincke kohtelee meitä kuin mitäkin Viron orjia, ja ett'ei siltä lainkaan mukaan oikeutta saa, ell'ei käräjillä hänen huoneensa nurkkaan suuria lahjakasoja kanna.

Ääniä joukosta. Ähäs! Se oli oikein! Multiainen. Vaan siitäpä tiedosta kuningas tuli hyvin pahoille mielin. Se, näet, näkyy olevan hyvin kuninkaan suosiossa, tuo Savonlinnan isäntä. Vainikainen. Vai on se Suonniemen Kustaa herra siellä niin hyvissä kirjoissa?!

Tarkka. Kai se kuningas sen tautta hänet siirsikin Viipurista pois ja antoi hänelle Savonlinnan Klemetti-kirjurin jälkeen.

Haataja. Kyllä minusta jo vähän alkaa niinkuin tuntua, ett'ei niin ollen, tähän meidän asiaamme lopulta suurta apua lähdekään.

Kansassa (masentuvan mielialan ilmauksia). Vai on se sillä lailla? — Kuka sen sitte tietää? — — Taitaapa viimeksi toisaanne kääntyäkin!

Multiainen. Asiamme lupasi Kustaa kuningas tutkituttaa ja pysyttää ainoastaan kahdet käräjät käytännössä.

Haataja. Jos hän linnanvoudilla asian tutkituttaa, niin kyllä sen sitte tietää, minkälainen tulos siitä koituu.

Vainikainen. Sitähän se Fincke vouti kuuluu viime käräjillä sanoneen, että eihän sitä kerkiä neljilläkään käräjillä enää teidän asioitanne tutkia, kun näin niskoittelette hallitusta vastaan.

Haataja. Vai on se niskoittelemista, kun ei enää omia peltojaan saa kyntää, vaan linnassa täytyy veropäivätöitä tehdä ja pitkiä matkoja kyyditä pitää.

Tarkka. Hyvähän sitä on käräjillä vain sakkoja tuomita, jos kuka ei veroa maksa, vaikk'ei sillä aitassa jyväkolmannesta olisi.

Haataja. Ja jos siltä päivätyö jää tekemättä sentähden, että nälkätautia potee.

Nyrhi (joka sillä aikaa on puhellut Helkan kanssa, puuttuu nyt yht'äkkiä puheeseen). Mutta nyt on kuningas luvannut, että me saamme omiksi tarpeiksemme käyttää kaksien käräjien kapat. Ja siksi me annamme nyt pirun kantaa verot ja viedä ne linnaan.

Kansassa (iloista rähinää). Annetaan! — Piru ne vieköön! — — Se on paras konsti!

Multiainen. Niinkuin sanottu: kuningas on vaatimukseemme suostunut ja luvannut veroja vähentää.

Nyrhi. Ja me emme siis enää anna Rännärin selkänahkojamme nylkeä.

Ääniä joukosta. Ei! Ei anneta! Ei!

Helka (portilla). Vaan ketäs vieraita tuolla vielä tulee? Katsohan, Inko! Eikö ne ole…?

Multiainen. Remeshän siinä näkyy yksi olevan.

Helka. Sehän se on. Ja Liukku toinen.

Multiainen. Ne molemmat.

Nyrhi. Ja Kupia kolmantena, vaikka ensimäisenä edellä.

Helka. Takakyläin lautamiehet yhdessä. Mitäs nyt on tekeillä?

Multiainen. Tosiaankin. Kaikki yhdessä. Ja Kupia — sieltä kaukaa — kihlakunnan kulmalta.

Kupia, Liukku ja Remes (tulevat).

(Tervehdyksiä.)

Multiainen. Terve tuloa! Vaan mikäs lautamiehiä nyt näin odottamatta taloomme tuo?

Helka. Siltä näyttää, ett'ei ilon sanomia muassa ole.

Kupia. Vai ilon sanomia?!

Liukku. Niitäkö tähän maailman aikaan?!

Nyrhi. No? Mitä nyt sitte on tapahtunut taas? Haastakaa!

Remes. Kupia se meille ensin poikkesi. Yhdessä sitte mentiin Liukun luo ja sieltä päätettiin kolmin tulla tänne neuvottelemaan.

Multiainen. Kerro, kerro, Kupia, asianne! Salattava ei se liene keltäkään.

Nyrhi. Parahiksi tässä sattuu olemaan kuulijoita enemmänkin.

Multiainen. Heille tässä vast'ikään käynnistämme kuninkaan luona selkoa tein. Mitä siis on tapahtunut? Suu puhtaaksi vain kaikkien kuullen.

Kupia. Arvaatte: uusi ei ole asiani; vanha on nuotti virressäni. Veronkannon on Perttivouti jälleen meidän kulmalta alkanut. Eikä viikkoa viipyne ennenkuin on täällä.

Ääniä joukosta. Joko liikkeellä jälleen? - — Kyllä sitte taas kiskominen alkaa!

Nyrhi (pontevasti). Mutta nyt me asetumme vastarintaan, jos se ilves kovin nälkäiseksi näyttäytyy.

Ääniä joukosta. Asetumme! — Se on tehtävä! — Vihdoinkin!

Multiainen. Mitäs maksuja se nyt sitte on kantamaan käynyt?

Kupia. Jousi- ja kilttirahoja ynnä muita kirkkokymmenyksiä se meiltä vaati.

Liukku. Kerrohan kaikki sen elkeet ja vääryydet!

Kupia. Nähkääs: jousirahat vaati hän Erkin ja Maununkin puolesta, vaikka poikani ovat vasta kolmen- ja neljäntoista iässä.

Nyrhi. Ethän toki sille suorittanut noita laittomia maksuja?

Kupia. Minkäs minä mokomalle taisin?! Uhkasi heti, että sakotetaan niskoittelemisesta. "Valehtelet", — sanoi, — "jo ne ovat viisitoista vuotta täyttäneet. Minulla" — sanoi, — "on kaikkien ikä kirkonkirjoista muistiin merkitty. Näkeehän sen", — sanoi, — "noiden roikaleittesi iän kasvusta muutenkin."

Nyrhi. Sitäkös on roisto!

Remes. Sitte oli vielä jokaiselta maholtakin lehmältä naulan voita laskenut.

Kupia. Niin. Saman kuin lypsävältä. Ja sitte meni Elinan perässä aittaan ja pakoitti punnitsemaan sen, minkä itse vaati.

Helka. Pyhä Neitsyt!

Liukku. Eikä sillä hyvä. Näki aitan orrella ristiketun nahan riippuvan ja tahtoi senkin. "Kas tuon", — sanoi — "vien lahjaksi rouvalleni. Sinullahan on tulevilla käräjillä sakkojuttuja esillä. Ne saat tästä anteeksi."

Kansassa (äänekästä murinaa). Sakkojuttuja! — — Anteeksi!

Kupia. Mitä kalliimman nahan sillä lailla ihan ilmaiseksi ryösti.

Helka (kyynelissä). Herra Isä! On se koko rosvo! — Kivestä on sen miehen sydän, kivestä!

Multiainen. Jos hänellä lienee sydäntä laisinkaan!

Kansassa (edelleen kovaa murinata). Rosvo! — — Kivisydän! — Aivan sydämetön!

Nyrhi. Mutta nyt sitä ei enää kärsitä, ei!

Kansa (voimakkaasti säestäen). Ei! Ei! Ei!!!

Nyrhi. Sillä, niinkuin äsken kuulitte, nyt on kuningas puolellamme.

Remes. Puolellamme kyllä, mutta etäällä meistä sittenkin.

Liukku. Eikä hänen korvansa kaikkia kuule eikä silmänsä kaikkia näe.

Kupia. Ei näe, miltä tuntuu, kun kaikki talosta ryöstetään, ett'ei enää syötävääkään jää.

Multiainen. Näinpä ei asia saa jäädä. Nyt on neuvoteltava, mihin toimiin taas on ryhdyttävä.

Nyrhi. Mihin? — Asia on selvä. Itsemme on meidän nyt siihen käsiksi käytävä.

Multiainen. Astukaa tupaan, hyvät lautamiehet! Keskustellaan me ensin siellä.

Helka. Tehkää niin hyvin. Mahtaa olla nälkäkin niin pitkäin taipaleiden päästä tultua. Minä panen pöytään vähän syötävää.

Multiainen. Oikein, äiti. Eipä sitä tiedä, milloin meilläkään ei enää ole vieraillemme mitään tarjottavaa.

Kupia. Kiitoksia vain. (Menee Remeksen, Liukun ja Multiaisen kanssa sisään.)

Helka (menee ruoka-aittaan).

Vainikainen. Siinä sitä nyt sitte ollaan entisellämme jälleen.

Tarkka. Parasta lienee lähteä kotiin vuottamaan, miten tässä maailma lopulta kääntyy.

Haataja. Entisiin askareihinsa. Ei tästä muutosta tule. Aikakin vain kuluu arvellessa, päivä päätä käännellessä.

Nyrhi. Ei, miehet! Kesken asiamme ei saa jäädä — —

Joku joukosta (poistuu, tehden kädellään merkin, ett'ei asia enää parane). Hyvästi vain!

Nyrhi. Nyt minä sanon, että tuumasta on ryhdyttävä toimeen ja se on oleva yhteinen meille kaikille. Jos yksi tekee niin, toinen näin, silloin emme voita mitään. Se on selvä. Meidän on siis toimittava, kuin yksi mies asiamme puolesta. Siis vuottakaa vielä hiukan, niin saatte kuulla, mitä sisällä keskustellaan ja mitä siellä päätetään. Sillä päätös on nyt tehtävä, kuinka jokaisen on meneteltävä, kun Perttivouti taloon tulee. Yksi tuuma, yksi toimi, — se on ainoa pelastuksemme.

Vainikainen. Se on oikein haastettu.

Tarkka. Se kai se olisi ainoa mahdollinen keino enää…

Haataja … että kaikki panisivat vastaan. No, vuotellaan sitte vielä.

Nyrhi. Ja minä lähden myös kuulemaan ja keskustelemaan…

Vainikainen. Kai sitte päätös tulee.

Nyrhi. Ja minkä lausuin vast'ikään, se on oleva tästä lähin kehoitukseni kaikille. — Elkää siis vielä menkö, hyvät naapurit! Vuottakaa! Palaan paikalla ja ilmoitan päätöksemme. Nyt se on tehtävä ja kohta saatte sen kuulla. (Juoksee sisään.)

Helka (tulee aitasta, kantaen leipää, kupissa kaloja ja lautasella kuivattua lihaa, jotka vie tupaan).

Riitta (seuraa häntä, kantaen vastakirnuttua voita).

Vainikainen. Kas, hyvää päivää, Riitta! Talouden puuhissa — voita ollut kirnuamassa, näemmä.

Riitta. Niin. Sitähän… Missäs sitä pitäisi…?

Tarkka. Terveeksi! — Missäpäs muussa. Emännän toimissa sen olla pitää, joka kohta emäntänä omassa talossaan hyörii.

Haataja. Hyviä päiviä! — Ja kun tässä katselen, niin sen vain sanon, että nuoren ja pulskan vaimon se Nyrhin Maunu täältä Multialasta itselleen sieppaa.

Riitta. Mitäs te nyt, isäntä, joutavia…!

Vainikainen. Mikä on totta, se on totta, sanon minäkin.

Tarkka. Ja viikon perästä ne siis jo vietetään läksiäiset?

Riitta. Niinhän nuo ovat päättäneet.

Haataja. Ettäkö ilman morsiamen suostumusta?

Vainikainen. Eihän toki.

Riitta. No, eihän sentään.

Tarkka. Sitähän minäkin. Ei sitä Multiaisen Riittaa ole niinkään viety, vaikka olisi ottajia kyllä ollut ennenkin.

Helka (tulee ja ottaa voin Riitalta). Tähänkös sinä, kultaseni, tarinoimaan jäitkin?

Vainikainen. Meidän se oli syy. Elkää panko pahaksenne. Ei hennottu laskea.

Haataja. Oikein tässä tahdottiin ihaella teidän tytärtänne, emäntä hyvä.

Helka. Vielä siinä mitä! — Tuohan, Riitta, haarikalla kirnumaitoa tupaan. (Palaa sisään.)

Riitta (menee aittaan). Paikalla, äiti.

Haataja. Oikein hän on tämän seudun koru ja kaunistus, tuo Multiaisen Riitta.

Tarkka. Ja lisäksi veljensä kanssa tämän talon perijöitä, kahteen mieheen.

Vainikainen. Siitäkös lopulta Nyrhiläkin kasvaa. Maunu on yksin tilansa haltija ja saa siihen osan täältäkin, naimisensa kautta, liittää.

Haataja. Aimopa mies se on Maunu isännäksikin. Innokas työssään ja toimessaan, ottipa eteensä mitä tahansa.

Tarkka. Ei se kauan aprikoi.

Vainikainen. Heti se panee toimeen ja haikailematta, minkä on päähänsä saanut.

Haataja. Toista maatahan se on vähän hänen tuleva näälänsä.

Tarkka. Kauanhan se Inko tavallisesti punnitsee, ennenkuin mihinkään ryhtyy. Ei olisi Tukholmaankaan lähtenyt, ell'ei Nyrhi olisi häntä siihen taivuttanut.

Vainikainen. Nyrhihän se on toimen, Multiainen tuuman mies.

Haataja. Ihan se siltä on tähän saakka näyttänyt, kuin toinen olisi ollut säkkinä ja toinen suuna. Mutta nytpä taitaa Maunu Nyrhi ruveta hoitamaan kumpaisiakin tehtäviä.

Riitta (kantaa haarikoilla kirnumaitoa aitasta tupaan).

Tarkka. Eiköhän se Maunu sieltä jo palaa meille tietoja tuomaan, mihinkä tulokseen siellä on tultu?

Riitta. Minä sanon hänelle. (Menee sisään.)

Vainikainen. Tahi jos mihinkään tulevat?

Haataja. Kummalliseltapa tuo tuntuu. Näyttää jo ihan siltä kuin ei miehet olisikaan asioista niinkään yksimielisiä.

Tarkka. Sitä samaa minäkin tässä jo rupean tuumaamaan.

Haataja. Syrjässä meistähän nuo näkyivät tahtovan neuvotellakin.

Vainikainen. Ja kauan neuvottelevat.

Tarkka. Ei ole hyvä merkki.

Haataja. Tuossapa tuo Maunu vihdoin jo onkin.

Vainikainen. Yksin! Entäs muut?

Nyrhi (on nopeasti rientänyt ulos tuvasta, vaan pysähtynyt miettiväisenä portaille).

Tarkka. Eipä taida olla päätöstä tehtykään, vai?

Nyrhi (ikäänkuin havahtuen mietteistään, yht'äkkiä innokkaasti). On kyllä. — Jäivät aterioimaan vain. — Niin, miehet, päätös on tehty ja tämmöinen se on: me asetumme kaikki voutia vastaan. Nyt ei makseta enää veroa mitään.

Vainikainen. Ettäkö se sitte niin vain heti käy päinsä?

Tarkka. Ja ett'ei meidän käy ihan hullusti?!

Haataja. Eikäkö kuninkaallekaan annettaisi, mikä kuninkaalle on tuleva?

Nyrhi. Joutavia! Vääryydestä emme pääse, ell'emme kerran kokonaan tee tenää ja näytä kuninkaalle, että valituksessamme oli perää. Niin ne ovat tehneet Ruotsissakin.

Vainikainen. Vai ovat?!

Tarkka. Ja apu lähti?

Haataja. Millä lailla?

Nyrhi. Minä kerron. Nähkääs: siellä on Ruotsissa Smoolantti-niminen maakunta. Sielläkin olivat, niin meille Tukholmassa kerrottiin, nuo aateliset varkaat, myöskin omin päin, uusia asetuksia laatineet ja niiden mukaan veroja kiskoneet. Ja kun eivät sittenkään vielä itselleen kylliksi rahaa saaneet, niin rupesivat lopulta kirkonkellojakin myömään, — samoin voi käydä kohta meilläkin, — vaan silloin sitä eivät enää papit eikä kansa voinut kärsiä.

Haataja. Jumalan häväistystä!

Riitta (palaa tällä välin tuvasta ja kuuntelee Nyrhin takana, oven pieleen nojaten, hänen kertomustaan).

Nyrhi. Niin juuri. Kansa silloin vihdoin heräsi. Jumala on meidän puolellamme, he sanoivat ja nousivat vastarintaan. Ja kansan puolella Jumala olikin. Siellä oli, näette, muuan talonpoika, Niilo Dacke nimeltään. Hän kutsui kansan kokoon ja kaikki päättivät yhdessä käydä vouteja vastaan. Ja saipa silloin siinä ottelussa moni vouti kuolemansakin.

Ääniä joukosta. Se oli oikein! — Jumalan rangaistusta!

Nyrhi. Ja kuulkaahan! Kansaa siellä auttoivat papitkin. Nekin olivat vääryyttä kärsineet. Sillä luuletteko te, että nuo voudit papeillekaan kaikki ne kymmenykset vievät, jotka ne meiltä heitä varten muka kantavat?! Johan nyt!

Ääniä joukosta. Vielä mitä! Arvaahan sen!

Nyrhi. Ja tiedättekös mitä? Dacke sai apua Saksan keisariltakin. Ja Lyypekistä myöskin hänelle apua lähetettiin. Nähkääs: muuallakin maailmassa jo huomattiin, mitä vääryyttä talonpoikia kohtaan harjoitettiin.

Vainikainen. Katsos vain! No, no? No, kuinkas sitte kävi?

Nyrhi. Sotaväkeä, tietysti, pantiin liikkeelle. Kansa muka kapinoi. Mutta oikeus se lopulta sittenkin voitolle pääsi Belsebubin joukoista. Niilo Dacke oli johtajana ja johti kansaa, kuin enkeli. Kaksi kaupunkiakin he valloittivat ja sotajoukot joutuivat tappiolle. Silloin täytyi herrojen taipua. Ja kun kuningas näin sai kaikki herrojen vääryydet tietää, niin heti paikalla vähennettiin veroja.

Kansassa (äänekästä mielihyvän ilmaisua). Kas niin! — Sepä vasta! — — Niin sitä pitää! — Voitto tuli!

Riitta. Mitäs minä olen kuullut kerrottavan, että sotajoukot sitte olivat voittaneet talonpojat ja että niitä oli sakoitettu ja majoituksilla rangaistu ja että Dacke ammuttiin kuoliaaksi.

Nyrhi (tiuskaisten). Sepä ei ole totta. Sen ovat herrat vain niin kertoneet. Dacke päinvastoin vietiin kuninkaan luo ja kuningas kiitti häntä, että oli herrojen vääryydet ilmisaattanut. — Siinä sen näette, ett'ei meidänkään saata antaa niin vain ilman aikojamme itseämme nylkeä, kuin mitäkin koiran raatoja.

Kansa. Ei! Ei! Ei!!!

Nyrhi. Ja sen tautta sitä nyt sitte on päätetty, että kun Rännäri taloon tulee — olipa se kenen luo tahansa — niin pannaan mies tiukalle. Eikö niin?

Kansa. No niin! — Tietysti! — Päätetty on!

Nyrhi. Oikein. Ja kun nyt kukin kotiinne palaatte, niin kertokaa naapureillenne, että tämmöinen on yhteinen päätöksemme. Ja jos taistelu syntyy, niin yhtenä miehenä asetutaan vastaan. Eikö niin?

Kansa (nostaen kätensä). Yhtenä miehenä! Kaikki!

Nyrhi. Ja siinä taistelussa tahdon minä olla ensimäinen. Luottakaa siis minuun, kun apua tarvitsette. Kyllä minä sen koiran kidan tukin, kun se päällemme hyökkää. Jääkää hyvästi nyt! Herran huomaan!

Kansa. Hyvästi! Herran haltuun! (Kaikki, myöskin Vainikainen, Tarkka ja Haataja, käteltyään Nyrhiä ja Riittaa, poistuvat, innostuneessa mielentilassa).

Nyrhi (istuutuu penkille, katse rohkeasti suunnattuna ylös).

Riitta (menee verkalleen hänen luoksensa; kotvan äänettömyyden perästä). Kaikki näkyy alkavan käydä sinun mielesi mukaan, Maunu.

Nyrhi. Hyvin, — niin. Vaikka sinä, Riitta, olit pilata koko asian puuttumalla puheeseen.

Riitta. Minähän puhuin, niinkuin asia on, Maunu rakas.

Nyrhi. Vähät siitä! Se ei ole pääasia.

Riitta. Ja minä kuulin, mitä mieltä muut tuolla sisällä ovat.

Nyrhi. Heillä ei ole mieltä mitään. Akkoja ovat kaikki. Ingonkin ovat vähällä saada samallaiseksi.

Riitta. Kuninkaan tahtoon kuulin heidän vetoavan.

Nyrhi. Riitta, sinä et ymmärrä näitä asioita. Kuningas on meille tahtonsa lausunut ja äsken kuulit kuitenkin mikä vaara meitä jälleen uhkaa.

Riitta. En ymmärrä todellakaan, Maunu, miksi syöksyä suinpäin siihen vaaraan.

Nyrhi. Rohkea vain rokan syöpi.

Riitta. Kaikki unhotat. (Hellästi.) Et minuakaan muista, tulevaa onneamme ajattele. (Istuutuu Nyrhin viereen.)

Nyrhi (ottaa Riittaa kädestä). Kyllä, kainaloiseni, kyllä. Aina olet siltä aatoksissani. Tässä mieleni myrskyssä tuikat sinä yhäti houkuttelevana rauhan sataman tulena.

Riitta. Jospa vain onnellisesti perille pääsisit! Et tiedä, kuinka kärsin tuota odottaen! Et tiedä, kuinka sydämeni vapisee sinun tähtesi, Maunu! Kuinka nyt on käyvä?! Mitä tästä nyt tuleekaan?! Viikon perästähän sinun on määrä viedä minut taloosi.

Nyrhi. Niin juuri, niin. Viikon kuluttua vien sinut täältä vaimonani, tulet omanani talooni. (Hyväelee Riittaa.)

Riitta. Ja kuitenkin juuri nyt näin uhmailet. Tällaiseen uhkataisteluun antaudut. Panet alttiiksi henkesi, — kaikki.

Nyrhi. Se on minun tehtävä. Se on velvollisuuteni. Tuntoni ei siedä tätä vääryyden menoa enää. Siitä on tehtävä loppu. Millä keinoilla tahansa. Ja nyt on asiaan ryhdyttävä. Aikaa ei ole enää hukattavana. Nyt juuri se on tehtävä. Ja minun se on tehtävä. Se on velvollisuuteni itseäni ja — teitä kaikkia kohtaan.

Riitta. Velvollisuutesi?! Vetääkö samaan vaaraan niin moni muukin, — myöskin veljeni, äitini, minut? Ehkä koko maamme? Velvollisuutesi sanot? Entä oikeus? Onko sinulla oikeutta siihen, Maunu?

Nyrhi. Kuulithan äsken: kansa on puolellani. Se kannatti minua. Siinä oikeuteni.

Riitta. Kuulin, kuulin. Mutta kansa on kuohuksissa. Silloin se kulkee, minne sitä johdetaan. Vaan sen mieli häilyy, kuin niityn heinä, tuulen mukaan. Jos sitte hullusti käy, — ell'ei yritys onnistu, — niin ketä se syyttää? Sitä, joka sen turmioon on johtanut. Ja silloin hukka perii tuon syyllisen. Voi, Maunu, Maunu! Kun ei vain sinuakin vielä…

Nyrhi (keskeyttäen). Vaan kunpa yritys onnistuu, niin se sama kansa siunaa sinut ja jälkeisesi.

Riitta. Näetsen: oma onnesi siis ylinnä! Sen vuoksi vaarannat muittenkin menestyksen. Mitä uhkapeliä, Maunu!

Nyrhi. Eikös sitte kaikki ole uhkapeliä, kaikki onnen kauppaa elämässä, niin hyvin yksityisen, kuin koko kansankin.

Riitta. Jospa niin olisikin, niin ei sittenkään yksityisellä liene velvollisuutta tahi oikeuttakaan panna semmoiseen peliin omaa, saatikka muitten kansalaisten onnea.

Nyrhi. Ei, Riitta. Minun ajatukseni on toinen. Jos ainoastaan siten kaikkien onni ja menestys on pelastettavissa, niin on se tehtävä. Ja nyt olemme onnettomuuteen joutumaisillamme. Siitä turmiosta pelastumme ainoastaan siten, että kaikki nousemme vastarintaan vääryyttä vastaan. Ja me nousemme ja pelastumme.

Riitta. Korskasti luotat omaan voimaasi. Entä jos laskusi pettävät? Hukumme kaikki. Parempiko sekin pelastus? Ja meidän onnemme, Maunu, se, jonka nyt piti alkaa, sekin on silloin mennyt — ainiaaksi. (Heltyy itkemään ja painaa kasvonsa Nyrhin olkapäätä vastaan.)

Nyrhi. Riitta! Vähän merkitsee meidän onnemme kaikkien onnettomuudessa! — Mutta senkin ja juuri sen tahdon samalla tämän kautta pelastaa. Kuule! Ole järkevä nyt, Riitta, ja koeta käsittää asia oikein. Jos meidän omaisuutemme meiltä ryöstetään, niin on tietysti kaikki, onnemmekin, meiltä mennyttä. Millä eläisimme, missä saisimme silloin yhdessä olla?! Näet siis: omaisuutemme pelastamalla, pelastamme senkin onnen, jota voimme täällä nauttia. Ja siinä on ainoastaan omiin voimiimme luotettava. Otamme ohjat omiin käsiimme ja asetumme sortajiamme vastaan. Ja kun niin teemme, niin on voitto lopulta oleva meidän. Ja kuinka ihanata sitte nauttia onneamme, tietäen, että itse olemme sen hankkineet, voimiamme ponnistamalla voittaneet! Tuhat kertaa kalliimpi on se meille silloin, tuhat kertaa rauhallisempi on oleva elämämme ja omatuntomme sellaista onnea kokiessa! Pois siis vento mieli, kultaseni! Pois kyyneleet, että kirkkain silmin näkisit, mikä on toiveitteni määrä: kaikkien yhteisten voimien jalossa ponnistuksessa kaikkien yhteinen onni ja siinä ylinnä välkkymässä meidän, sinun ja minun onni. Sinun tähtesi siis, sinun, minun ja meidän kaikkien tähden taisteluun, — se on ajatukseni ainoa nyt. (Nousee ja nostaa Riitan ylös, painaen häntä poveaan vastaan.)

Multiainen, Liukku, Remes ja Kupia (tulevat tuvasta).

Multiainen, Tekö vain — kahden? Ja kaikki kansa muu jo poissa?

Nyrhi. Niin. Eivät malttaneet kauemmin odottaa. Teimme täällä yhdessä ja yksimielisesti päätöksen.

Multiainen. Päätöksen? Minkä?

Nyrhi. Kaikki yhdymme vastarintaan nyt. Niin on päätetty. Ja sitä päätöstä ei käy enää peruuttaminen.

Multiainen. Oliko se kansan tahto?

Nyrhi. Niinkuin sanoin.

Multiainen (muitten lautamiesten puoleen), siis Jumalan tahto.

Liukku. Arpa siis lankesi niinpäin. No, jos kerran niin on, niin siinä siis pysymme.

Remes. Ja sen mukaan myös toimimmekin.

Kupia. Niin on tehtävä. Peräytymisestä ei nyt ole apua.

Nyrhi (pontevasti). Oikein, ystävät! Eikä paikalla seisomisesta myöskään. Siis eteenpäin nyt joka mies! Toimeen kaikki, niin viemme asiamme voittoon. Lähtekäämme siis, lautamiehet!

Liukku, Remes ja Kupia. (Hyvästelyä), Lähdetään!

Kupia. Selvillähän ollaan nyt.

Multiainen. Talossamme täällä tavataan kohta taas, — siskoni läksijäisissä.

Nyrhi. Niin, miehet. Ja silloin kai jo saadaan nähdä, millä kannalla asiamme on. (Liukku, Remes ja Kupia menevät). Hyvästi, Riitta! Hyvästi, Inka! (Kättelee heitä iloisella mielin.)

Helka (tulee tuvasta). Kaikkiko jo…?

Nyrhi (juoksee häntä kättelemään). Hyvästi, emäntä! Riemun päivä on tulossa. Valmistautukaamme nyt kaikki sitä vastaan ottamaan. (Poistuu nopeasti.)

Helka. Mitä Maunu tarkoitti?

Multiainen (ikäänkuin itsekseen). Kuka sen tietää? Vaan lieneekö sittenkään oikein — lähteä vääryydellä vääryyttä vastaan?!

Helka (tullen poikansa luo). Miksi noin mietit? Mitä puhuit itseksesi, Inko?

Multiainen. Maunu ajoi tahtonsa voitolle — sittenkin.

Helka. Sittenkin!

Riitta (juoksee äitinsä luo ja painautuu hänen rintaansa vastaan). Voi, äiti! Mitenkä nyt lopulta käyneekään?

Esirippu.

Toinen näytös.

Iso väentupa Multiaisen talossa. Molemmissa sivuseinissä akkunat; perällä eteisen ovi, joka on auki. Toisessa peränurkassa uuni, toisessa jyhkeä oluttynnyri. Kummallakin sivulla pitkät pöydät, täynnä ruokia ja oluthaarikoita; kutsuvieraita istuu pöytien ääressä. Toisen ääressä, jossa Riitta, Nyrhi ja Multiainen istuvat lähinnä etualaa, huomataan lautamiehet Liukku, Remes ja Kupia, toisen taas Vainikainen, Tarkka ja Haataja sekä Tarkan ja Haatajan emännät. Helka käy vieraasta vieraasen, kehoitellen syömään. Kaksi nuorta kenkkäriä laskee aika ajoin haarikkoihin olutta tynnyristä.

Oven suussa ja eteisessä tungeskelee kuokkavieraita.

Toiseen akkunaan näkyy pihalla loimuava tervasvalkea, joka valaisee eteisen peräseinän.

Multiainen. Syökää, hyvät vieraat, syökää! Ja olutta päälle juokaa! — Kenkkärit, katsokaa, ett'eivät haarikat pääse pöydillä tyhjinä seisomaan! Ja kun Remusen rehevä juoma tynnyrissä tyrehtyy, niin toinen tammikylky kellarista sijalle tuokaa!

Liukku. Onpa sitä juotu jos on syötykin.

Vainikainen. Kukapa sitä enää jaksaa, kolmasti kun jo on röystäyttänytkin.

Tarkka. Rautapa vanne olisi tässä jo vatsan ympärille väännettävä vyöksi. (Naurua.)

Multiainen. Elkääkä, kenkkärit, jalkaväkeäkään tuolla oven suussa unhottako! Haarikat vaahtoharjat pankaa heidänkin kesken kiertämään ja pötyä pöydältä antakaa, kun kerran ovat pitojamme kunnioittamaan saapuneet.

Haataja. Eipä olekaan ehompia pitoja konsa aikoina Lapvedellä pidetty, kuin nämä ovat.

Haatajan emäntä. Eikä ehompaa naista Lapvedellä miehelään viety, kuin Multiaisen Riitta on.

1:nen kuokkavieras (saaden oluthaarikan, nostaa sen korkealle). Terve, morsian! Terve, sulhanen!

    Neitokainen nuorukainen,
    Kanamarja kaunokainen!
    Sulhokainen nuorukainen,
    Miehenkanta kaunokainen!
    Terve teille kummalleki,
    Onni aina ollaksenne,
    Iloa eleäksenne,
    Rauha, rakkaus talohon,
    Ikä pitkä ja ihana!
    Sitä teille toivotamme.

(Juo ja antaa haarikan kiertää.)

Muut kuokkavieraat (säestäen). Sitä teille toivotamme!

Nyrhi (nousten seisomaan). Kiitos ja kunnia toivotuksistanne hyvistä! — Onni olkoon teidänkin osanne!

2:nen kuokkavieras (saaden haarikan). Ensimäinen malja — nuorten malja! Toinen talon emännän!

    "En minä puhu pukista,
    Sano en sarviraavahasta,
    Enkä laula lampahista,
    Kellokauloista kelota;
    Puhun putron keittäjästä,
    Ruokapuustani pumajan,
    Laulan ruoanlaittajasta,
    Oluen osoajasta. Kiitos kaunoisen
    Jumalan Emännästä tään talosen!
    Tämän ruoan laittamasta,
    Tämän pöydän täyttämästä,
    Liioilla lihamuruilla,
    Kaunehilla kakkaroilla.
    Kiitos kaunoisen Jumalan
    Emännästä tään talosen!
    Hyvin on tehnynnä emäntä,
    Kun ompi olutta pannut,
    Siit' on tehnyt sen paremmin,
    Kun on juomahan
    kututtu."

Ja vaikk'ei oltu kutsuttuina kiitämmepä kaiketinkin. (Juo. Siellä täällä naurahdusta.)

Muut kuokkavieraat. Kiitos kaunoisen Jumalan, Emännästä tään talosen!

Helka. Kiitoksia kiittämästä, hyvät vierahamme! Eikä kestä kiittääkään.

Multiainen (nousten seisomaan.) Kiitos olkoon Jumalan, kaiken hyvän antajan! Siunatkoon Hän sukumme kaiken, maallemme menestystä suokoon, rauhaa kansallemme tuokoon! Kiitos, kiitos, vierahamme! (istuutuu.)

Nyrhi (joka viimeksi on ollut vilkkaassa keskustelussa hänen toisella puolellaan istuvan Kupian kanssa). Rauha ei ole mahdollinen ennenkuin sortajamme ovat kukistetut..

Riitta (tyynnyttäen häntä). Maunu rakas! Elä anna pahan mielen pitojamme pilata.

Multiainen. Niin. Koettakaamme edes täksi päiväksi unhottaa vihollisemme.

Tarkan emäntä. Sitäpä minä olen täältä katsellut, että mikäs sen sulhasen oikein on, kun ei ilo ilolta hänen kasvoissaan loista, vaikka tuossa nuorikkonsa vieressä istuukin.

Nyrhi. Ilmoittakoon Kupia kaikkien kuullen, minkä minulle vast'ikään kertoi, niin saatte tietää, mikä iloani häiritsee.

Ääniä joukosta. Kertokaa! — Kuulla tahdotaan. — Mitä nyt on tapahtunut?

Kupia. Eipä mitään erinäistä. Tuo tavallinen juttu taaskin.

Multiainen. Perttikö Yrjänän pojasta?

Kupia. Siitä samasta.

Nyrhi. Joka sittenkin vielä omissa nahoissaan liikkuu. Ei kukaan vielä ole nylkenyt, — vaikka niin oli sovittu.

Multiainen. Antaa nyt sitte olla kertomisen toiseksi kertaa. Ja käykää, nuoret, ennemmin karkeloon tuolla tervasvalkean ympärillä.

Nyrhi. Ainako vain toiseksi kertaa?! Niin ei asia parane. Ei. Kuultava on nyt voudin viimeinen urotyö ja sitte karkeloon, — jos enää mieli tekee kenenkään.

Helka. Minä pyydän: elä kiihdytä itseäsi, Maunu!

Riitta. Muutenkin on jo oluesta luontosi kiihdyksissä.

Nyrhi. Kerro, Kupia! Ehkäpä sitte lähdetään miehissä läksiäisiämme viettämään karkelossa Rännärin ympärillä.

Kupia. Kerron ja kertoa pitää. Eipä liene vielä kuultu moista itsevaltiutta missään.

Nyrhi. Koiruutta, sano, ryöstöä ja rosvoamista.

Kupia. Niin, nähkääs, Ihalanojan taloon oli Pertti tullut veron kantoon. Emäntä siellä yksin kotona, kangasta kutomassa, istui.

Nyrhi. Uurasteli rauhallisissa kotiaskareissaan!

Kupia. Tytär Eliina on miehelään menossa. Tyttärelleenpä siinä kapiopalttinata kutoikin.

Nyrhi. Ja minkälaista! Tunnetaan sen emännän taito laajemmallakin, kuin vain kotikylässä.

Kupia. Neljäkolmatta kyynärämittaa kuului jo valmista olleen tukin ympärillä.

Nyrhi. Kun vouti raato astui tupaan.

Kupia. Niin. Siitä Pertti emännän kanssa keskustelemaan. "Onpas sinulla", sanoo, "oikein peninkulmittain oivaa palttinata. Kun minun nyt näin monta peninkulmaa täytyy veronkannossa kiertää, niin annat maar' minulle tuosta palasen vaivoistani?"

Nyrhi. Sen palaset kyllä tunnetaan.

Kupia. Emäntä ei mitään vastaukseksi. Leikistä kai jo pelkäsi toden tulevan ja katsoi parhaimmaksi olla vaiti. Siinä sitte vouti pyysi olutta juodakseen.

Nyrhi. Ketun myrkkyä sen olisi oitis saada pitänyt!

Kupia. Mitäs! Emäntä olutta kellarista hakemaan. Vaan…

Nyrhi. Kuulkaa nyt!

Kupia. Sillä aikaa ottaa Pertti vouti keritsimet ja leikkaa luomet poikki, pistää palttinakääryn säkkiin ja säkin verokuormalleen viskaa.

Nyrhi. Kuin oman tavaransa ainakin.

Kupia. Ja kun emäntä palaa…

Nyrhi. Ja vieraalle olutta tarjoo!…

Kupia. "Miehesi lurjus", siinä vouti hänelle ärjäisee, "ei ole sakkojaan suorittanut, niinkuin Kustaa kuningas vaatii. Sen tautta", sanoo, "otin tuosta palasen palttinata korvaukseksi, kun et minulle vaivoistani sitä antaa suvainnut."

Nyrhi. Otti ja vei. Eikä kukaan emäntää ole auttanut omaansa takaisin saamaan sen jälkeenkään. No, mutta! Eiköpä niin?! Ihan tavallinen juttu!

Kupia. Emäntä raukka siitä kyllä epätoivoissaan itkemään ja polvillaan pyytämään tyttärensä kapiota takaisin. "Elä tillitä", siihen vouti vain tiuskaisi, "ja tyydy siihen, että näin vähällä pääset." Ja niine hyvineen ajoi tiehensä.

Nyrhi. Sen pituinen se! (Kaikki ovat vaiti, päät kumarassa.) No, hyvät vieraat! Käykää karkeloon nyt! Nyt minä teitä pyydän. (Naisten joukossa kuuluu huokauksia. Miehet muristen puhelevat keskenään.) Vai eikö halutakaan enää?

Helka. Sitä emäntä parkaa! Voi Herra Isä!

Riitta. Ja Eliina raukkaa!

Liukku. Löytyykö enää nimeä sille miehelle?!

Multiainen. Peto, peto, todenperään, eikä ihminen!

Nyrhi Ja siltä pedolta on nyt vihdoinkin kynnet katkaistava. Vai vieläkö kauemmin kärsimme, miehet, että näin naisiamme häväistään, kaikkien työtä ja omaisuutta haaskataan? Eikö lähdetä jo? Ja paikalla?

Ääniä joukosta. Loppu on siitä tehtävä.

Nyrhi. Oikein. Ja olisipa tässä nyt, niin näyttäisimme, mistä mies on kotoisin.

Muuan kuokkavieras (juoksee äkisti sisään). Tuolta mäen törmältä ajaa koko veronkantajajoukko. Eiköhän liene Pertti vouti tänne tulossa?

Nyrhi. Siinäpä susi, missä soimataan!

Riitta. Voi Jumala sentään!

Helka. Herra Kiesus meitä turmiosta varjelkoon!

Naisääniä. Mikä tästä tuleekaan?! — — Ehkä on paras lähteä pois?!

(Levottomuutta vieraiden joukossa. Muutamat nousevat paikoiltaan ja puhelevat keskenään.)

Multiainen. Olkaa rauhassa, hyvät vieraat! Malttakaa mielenne! Tyynesti ottakaamme hänet vastaan, jos hän tänne poikkeaa! Elkäämmekä me kukaan puolestamme antako aihetta rauhan rikkomiseen! Se on minun neuvoni.

Nyrhi (joka on puhutellut miehiä, joista toiset tunnustelevat puukkojaan, toiset katselevat asetta itselleen). Tulkoon vain! Me kyllä jo tiedämme, miten hänet vastaan otamme. Ja lämpimänäkin pidämme, jos niiksi tulee.

Toinen kuokkavieras (juoksee sisään). Rännäri se on kuin onkin kirjurineen miehineen. Ja tänne tulossa! Tuota! Näetsen: siinä jo pihaan ajaa. (Kuuluu ajoa pihaan ja kulkusten helinätä.)

Nyrhi (katsoen ulos ikkunasta). Siinä on se koko komeus! Istumaan nyt, hyvät vieraat, paikoillenne, niinkuin pidoissa ainakin.

Multiainen. Pyydän: levollisina istukaa pöytien ääressä! — Minä yksin lähden vieraita vastaan. (Menee ulos. Kaikki istuutuvat ja odottavat hetken, henkeään pidättäen, ikäänkuin naulattuina paikoilleen.)

    (Rännäri, Huotari, neljännesmies- ja kymmenysmies ynnä muutamia
    muita heidän seuruettaan tulevat Multiaisen saattamina.)

Rännäri. Vai niin?! Täällä on pidot lautamiehen talossa. Ja komeat, näköjään, kuin kuninkaan linnassa.

Multiainen. Sisareni läksiäisiä vietämme, herra vouti.

Rännäri. Ähäs! No, toivotan onnea! Kukas miekkonen se sitte on, joka Multiaisen kuulun Riitan saa ja tämän varakkaan talon omaisuuden jakajaksi joutuu?

Multiainen. Tuossa, niinkuin näette, hän morsiamensa vieressä istuu.

Rännäri. Nyrhi? Vai niin?!

Nyrhi. Maunu Nyrhi juuri. Niinkuin ette sitä olisi ennen kuullut, kysymättäkin.

Rännäri. Olkoon menneeksi. Myönnän sen, olen kuullut kyllä. Mutta olen lisäksi vielä paljon muutakin kuullut.

Nyrhi. Antaapa kuulua sitte, jos olette kuulumisia lähteneet tänne tuomaan.

Rännäri (syrjään Huotarille). Todeltapa näyttää, että on hänellä paha mielessä.

Huotari (samoin Rännärille). Koetanpa puolestani tunnustella. — (Nyrhille.) No, jos niitä kuulla tahdotte, niitä kuulumisia. Eikäpä nuo liene salassa juuri keneltäkään. Tukea talolleen ja tuumilleen sanotaan Nyrhin Multialasta vain kaipaavan, ei muuta kuin täältä naisen itselleen ottaa.

(Liikettä ja kuisketta vieraiden joukossa.)

Riitta. Herra Isä! Elä vastaa, Maunu! Elä välitä loukkauksesta!

Nyrhi (Riitan puoleen, kylmästi). Ei haukku laukkua tee, joll'ei puulla päähän lyö.

Huotari. Ja siksipä lieneekin täältä ilo poissa ja vain "tupa täynnä tuppisuita, pöydät pönkkiä mahoja".

Rännäri (naurahtaen). Niin. Ell'ei ole meidän vikamme. Emme ehkä ole otolliseen aikaan tulleet?

Nyrhi (ikäänkuin syrjään, vaan kovalla äänellä). Sepä järkevä kysymys! Milloinkahan vouti otolliseen aikaan tulee?!

    (Joku tirskahtaa nauruun, vaan vaikenee
    yleiseen vakavaan äänettömyyteen.)

Rännäri (kääntyy Nyrhin sanoista välittämättä Multiaisen puoleen). Minäpä olen kuitenkin tullut taloosi kuninkaan asioissa, Inko Multiainen. Ja silloin on, luullakseni, aina otollinen aika. Toivonpa lisäksi, jos täällä vain perhepitoja pidetään, että osaatte ottaa minut vastaan, niinkuin asemani vaatii. Nyt näen, ettei minulle eikä seuraajilleni ole edes sijaa istuakaan tuvassasi.

Nyrhi. Tehkää, hyvät kutsuvieraat, hiukkasen tilaa kutsumattomillekin, koska noin pyytävät. (Nyrhin pöydässä istujat vetäytyvät ahtaammalle, niin että Rännäri ja Huotari saavat penkin päässä sijaa.)

Rännäri (istuutuen Riitan toiselle puolelle ja taputtaen häntä olalle). Koska nyt kuitenkin näin ystävällisesti on minulle sijaa annettu ja aivan nuorikon vieressä, niin sallit kai, kaunokaiseni, että juon onnesi maljan, vaikkapa tosin näin kutsumattomana vieraana pitoihin olenkin saapunut?

Riitta (ottaa haarikan). Mielelläni, herra vouti, Jos sen suvaitsette tehdä. (Menee ja laskee tynnyristä haarikan täyteen olutta.)

Rännäri. Eikäpähän sitä sulhanenkaan enää pahaksensa panne, että minä juon hänen lemmittynsä onneksi?

Riitta (tuopi haarikan, jonka ojentaa Rännärille). Tehkää niin hyvin!

Nyrhi (sieppaa samassa haarikan Riitan kädestä). Kyitä ei se vieras enää minun ja sinun onneen kylvämään pääse. Liiaksi oli hänen vihjauksensa jo taannoinkin. (Juo kulauksen ja tyhjentää lopun lattialle. Yleinen hämmästys.)

Helka. Jumala!

Riitta. Maunu!

Huotari. Sepä julkea!

Ääniä voudin seurueesta. Se on jo liikaa!

Rännäri (vihaansa hilliten; ivallisesti). O—hoo! — Niinkö vähän arvoa sitte onkin Maunu Nyrhin ja hänen nuorikkonsa onnella, että hän sen noin vain lattialle läikäyttää?

Nyrhi. Jumalall' on onnen ohjat, Luojalla lykyn avaimet. — Voudinpa arvo ja onni, nähdäkseni, se siinä vain maahan läikähtikin ja Maunu Nyrhin kädestä. (Kaikki seisovat aivan tyrmistyneinä.)

Rännäri (ponnahtaen pystyyn). Jo riittää! Tämä leikki on lopussa! — Multiainen! Sinun talossasi olen nyt. Sinun kanssasi tahdon vain haastaa enkä muitten. Sinä tiedät, miksi olen tänne tullut?

Nyrhi (puolikovaan Multiaiselle). Inko, sinä tiedät nyt, mitä sinun on vastattava. Me muut seisomme yhtenä miehenä sanojesi takana. (Viittaa muutamille vieraista ja menee ulos heidän ja Riitan seuraamana).

Multiainen (tyynesti koko ajan). Enpä todellakaan voi tietää, mitä asiata voudilla juuri nyt voi taloon olla.

Rännäri. Vai et?! Mutta tuossa on neljännesmies, joka myös voi ilmoittaa, ett'et käräjäkappoja ole lainmukaisesti maksanut.

Neljännesmies. Niin. Kirjoihin on merkittynä, että lautamies Inko Multiainen ei ole maksanut kuin yhden pännin rukiita joka verokymmenyskunnalta, vaikka hänen tulee niitä jokaiselta suorittaa kaksi.

Multiainen. Minun tietääkseni, herra vouti, on lain mukaan tuomarille vain yksi pänni maksettavakin, vaikka talonpojat tähän saakka vielä hyväntahtoisesti ovat kaksi maksaneet.

Rännäri. Luulenpa jo, että Inko Multiainenkin rupeaa minulle lakia lukemaan, vaikka minä tässä kuninkaan miehenä olen lain määräyksiä täytäntöön panemassa ja siis hyvin tiedän, mitä on maksettava mitä ei. Tämäpä on jo enemmän, kuin julkeata.

Multiainen. Voi olla julkeata, jos kuninkaankin tahto julkeata on. Sillä itse olen kuninkaan puheilla käynyt ja tiedän, että te vaaditte meiltä käräjäkappoja neljistä käräjistä, vaikka niitä onkin vain kaksi vuodessa pidettävä.

Ääniä joukosta. Niin on! Niin on! Se on totta! Ei yhtään enempää!

Ääniä voudin seurueesta. Tämä on niskoittelua! Kapinata!

Rännäri. Mitä tässä kuulenkaan?! Sinä siis et hyvällä tahdo suorittaa, mitä valtakunnalle ja sen virkamiehille tuleva on?

Multiainen. Mitä lain mukaan on tuleva, sen olen aina maksanut ja olen aina maksava, vaan mitä siitä yli vaaditaan, sitä en tästä lähin enää maksaa voi, olipa se millä nimellä tahansa.

Ääniä joukosta. Oikein! Oikein!

Rännäri. No, nyt se kuullaan. Suoraa niskoittelua, ilmikapinata kuningasta ja hallitusta vastaan.

Helka (syöksyy Multiaisen luo). Inko, rakas poikani! Maksa, maksa edes tämä kerta! Tänä päivänä! Elä salli turmella Riitan, siskosi läksiäisjuhlaa!

Rännäri. Et tahdo siis hyvällä veroasi suorittaa? Jos niin on, niin täytyy minun todellakin toiseen keinoon turvautua.

Multiainen. Uhkauksista vielä vähemmin sanojani peruutan. Minä olen jo vastannut ja siinä pysyn.

Helka. Ei, ei, ei! Elkää kuulko, herra vouti. Kyllä minä maksan. Minä suoritan, mitä on maksettava.

Multiainen. Äiti, mitä teetkään?!

Helka. Tulkaa kanssani aittaan, herra vouti! Minä annan mitata rukiit. Tulkaa, tulkaa!

Rännäri. Hyvä. Emäntä sovitti ajoissa tämän asian. Näin ollen koetan unhottaa täällä tehdyn loukkauksen — tyttäresi läksiäisten tähden ainoastaan, Helka. Ja sen sanon, että olen paljon anteeksi antanut, sillä ylen vaarallinen on se esimerkki, jonka Inko Multiainen on tässä muille antanut, ylen vaarallinen se leikki, johon hänkin on antautunut, — minä tiedän hyvin, kenen taivuttamana, sillä itsestään hän siihen tuskin olisi ryhtynyt. Siihen on hän kylliksi maltillinen ja järkevä. (Kymmenysmiehelle.) Paavo, mene emännän kanssa aittaan ja mittaa rukiit minun mitoillani.

Kymmenysmies. Hyvä on, herra vouti. (Helka ja kymmenysmies menevät.)

Rännäri. Ja kirjuri merkitköön kirjoihin, että vero on maksettu, niinkuin on sanottu.

Huotari (kuiskaa jotakin Rännärille). … Nyrhi on poissa.

Rännäri. Se on totta. — Eipä haittaa, että kuitenkin lähden itse asiaa valvomaan ja katsomaan, mitä aitassa tehdään. Vaan minä palaan vielä. Täällä näkyy olevan muitakin, joilla on millä mitäkin veroja vielä suorittamatta. Tahdon periä saatavat rahassa nyt, niin ei minun ole pakko pitemmältä matkustaa. Samalla iskulla lyön, niinkuin sanotaan, useampia kärpäsiä. He—he! (Menee seurueineen.)

Multiainen. Nyt, hyvät naapurit ja vieraat, nyt se tässä nähdään omin silmin, nyt se kuullaan omin korvin.

Liukku. Mitenkä kärpäsiä lyödään!

Haataja. Sydämeni pakahtuu oikein!

Tarkka. Poveni jo paisuu vihasta!

Multiainen. Äitini, siskoni tähden kärsin vielä, vaikka jo teki mieli minunkin käsiksi käydä.

Vainikainen. Estettävä olisi vääryys kuitenkin.

Remes. Ei ole myöhäistä vieläkään.

Kupia. Nyt jos koskaan on oikea hetki. Juhlaakaan, perhepitoja ei hän pyhänä pidä.

Liukku. Oikea hetki on. Ja mies aivan käsissämme tässä.

Remes. Aivan kuin apajaan ajautunut.

Kupia. Ja siitä ei ole häntä päästettävä.

Ääniä joukosta. Ei päästetä! Ei päästetä!

Kupia. Siis lähdetään! Avuksi emännälle!

Multiainen. Odottakaa, hyvät ystävät! Malttakaa vielä kotvanen, miehet! Hän lupasi tulla takaisin. Annetaan tulla, niin saadaan nähdä, mitä se vielä tekee. Vielä on aikaa sittenkin.