Krouvari: (Menee perälle, kalvaa esille kynän ja mustetolpon ja asettaa ne pöydälle vasemmalla.) Ennättivätkö kaupungin herrat jo silmätä nautoja siellä karjamajalla?
Isäntäpaimen: Kyllähän ne niitä jo osin tarkastivat. Lupasivat odottaa, kunnes minä palaan ja sitten vasta tehdä lopullisen päätöksen. Panin kokkipojan keittämään vieraille soppaa ja vankkaa kahvia, jotta heidän on hyvä olla odottaessaan. Hauskoja herroja tuntuivat muuten olevan, varsinkin se pieni kuvamaalari, joka hosui ja hääräsi kuin villitty, piirsipä kirjaansa meidän suuren lantatunkionkin. Meidän herra taas oli pöhnässä niinkuin aina, kun hän käy karjaansa katsomassa. Täällä krouvissa kai taas täytti päänsä?
Krouvari: Täällä istuivat ja ryyppäsivät yön umpeen.
Isäntäpaimen: Ehkä ei ollut herroille oikein mieleen äkillinen lähiöni, mutta minä sanoin heille, että onhan ihmishenki sentään kalliimpi kuin muutamat mullikat, ja läksin matkaan.
Krouvari: Se oli oikein, veliseni.
Isäntäpaimen: Ja mikäpä heidän on siellä ollessa ja odottaessa. Niinkuin sanoin, ruokaa on ja juomaa yllin kyllin.
Lääkäri: (Tulee käsilaukkuineen vasemmalta.) Päivää!
Krouvari ja Isäntäpaimen: Hyvää päivää, herra tohtori.
Lääkäri: Onko sairaita talossa?
Krouvari: On, valitettavasti, herra tohtori.
Lääkäri: Kuka täällä potee?
Krouvari: Ei kukaan meidän väestä. Se on hevospaimen Sándor Decsi.
Lääkäri: Mikä häntä vaivaa?
Krouvari: Emme tiedä, herra tohtori. Mutta kovin huono hänen tilansa on.
Lääkäri: Vai niin. Missä potilas on?
Krouvari: Täällä sisähuoneessa, jos saan pyytää.
Lääkäri: Hyvä. (Menee oikealle ovelle, jonka avaa.) Ei, jääkää te tänne, koska siellä näkyy olevan hoitaja.
(Poistuu oikealle.)
Krouvari: Kunpa tyttö nyt vaan osaisi olla kyllin avulias ja huomaavainen.
Isäntäpaimen: Minä taidan tässä olla liikaa; mutta en tahtoisi lähteä, ennenkuin olen saanut kuulla kuinka pojan laita oikein on.
Kärripoika: (Tulee kolisten vasemmalta.)
Krouvari: Pst! Hiljaa, poika! Tohtori on talossa.
Isäntäpaimen: Olisipa oikein hyvä, jos poika siitä virkoaisi, ja eiköpähän toivukin, kun näin pian kerkesi lääkärin apua saamaan. Sitäpaitsi on hän roteva ruumiiltaan ja lisäksi lujaluontoinen, kyllä sellainen mies koviakin kolauksia jaksaa kestää… Sanoit, että paimen kävi tänään täällä. Etkö silloin huomannut hänessä mitään erityistä?
Krouvari: En muuta kuin että hänen lähtönsä täältä tapahtui tavallista äkimmin, ei edes hyvästiä sanonut poika lähtiessään… Rózsallekaan, vaikka muuten kyllä oli hänelle ystävällinen… korean hiuskammankin toi hänelle lahjaksi.
Isäntäpaimen: Vai niin, kyllä asiassa sitten on jotakin salaperäistä, koska hän niin läksi.
Lääkäri: (Tulee oikealta.)
Rózsa: (Seuraa häntä.) (Ovi jää puoleksi auki.)
Lääkäri: Hm! Valtimo lyö väliin nopeasti, väliin miltei seisahtuu; silmäterät ovat väljenneet ja vartalo jäykistynyt. Tämä mies on saanut myrkkyä.
Krouvari ja Isäntäpaimen: (Katsovat merkitsevästi toisiinsa.)
Rózsa: Laupias Jumala!
Lääkäri: Huomaan, että potilaalle on annettu maitoa, se on hyvä, se… samoin kylmä kääre otsalla. Kuitenkin minä kirjoitan… onko kynä ja mustetta?
Krouvari: Täällä, jos herra tohtori suvaitsee…
Lääkäri: Jaha. (Istuu pöydän ääreen vasemmalla, ottaa paperia taskustaan ja kirjoittaa reseptin.) Minä kirjoitan hieman lääkkeitä…
Rózsa: (Itsekseen.) Aavistukseni on siis oikea. Kirottu olkoon se, joka tuon neuvon antoi, kirottu sekin, joka sen vastaan otti!
Lääkäri: Kas tässä. Lähettäkää noutamaan apteekista näitä lääkkeitä. Antakaa potilaalle niitä heti ja asettakaa sitten sinappilaastaria hänen vatsalleen.
Krouvari: (Ottaa reseptin, antaa sen ja rahaa Kärripojalle, joka lähtee kiireesti ulos vasemmalle.)
Lääkäri: Eikö ole tietoa, mistä poika on myrkkyä saanut?
Krouvari: Sitä emme tiedä.
Rózsa: (Itsekseen.) Minäpä tiedän. Entä jos se olisi hänen surmansa?
Isäntäpaimen: Ja mitä herra tohtori arvelee potilaan tilasta? Kuinka hänen tulee käymään?
Lääkäri: En osaa vielä varmasti sanoa, riippuu siitä, minkä käänteen tauti saa.
Rózsa: (Itsekseen.) Jos ilmoittaisin tohtorille mitä myrkkyä hän on saanut, niin ehkä pelastus olisi vielä mahdollinen.
Lääkäri: En vielä tiedä…
Rózsa: Mutta minä tiedän mikä häntä vaivaa. Hänelle on todella annettu juoda jotakin. Eräs häijy tyttö on antanut. Minä tiedän, kuka se olikin. Jotta mies paremmin häneen rakastuisi, sekoitti muudan mustalaisakka erästä lääkettä viiniin, jota tyttö sitten tarjosi pojalle. Siitä se kipu.
Isäntäpaimen: Hyvänen aika!…
Krouvari: Enkö minä sitä sanonut!
Rózsa: Minä tiedän, kuka sen työn teki, tiedänpä senkin, mitä ainetta se oli.
Lääkäri: Tyttö! Älä puhu pahaa. Se on raskas syytös. Se täytyy myöskin näyttää toteen.
Rózsa: Täällä on todistus. (Menee kaapille oikealla, ottaa sieltä juurenpuolikkaan ja ojentaa sen lääkärille.) Kas tässä, herra tohtori.
Krouvari: Mitä minä näen!
Lääkäri: Ai, ai; tämä on Atropa mandragooraa, kuolettavaa kasvimyrkkyä.
Krouvari: Herra armahtakoon!… Rózsa, ethän sinä vaan' itse ole…?
Rózsa: (Nostaa molemmat kädet kasvoilleen.) Minä en tietänyt, että se oli myrkkyä.
Lääkäri: Mitä sillä tarkoitat?
Rózsa: Hän oli niin armoton minua kohtaan ja mustalaisakka uskotteli minulle, että hän tulee myöntyväisemmäksi, kun annan hänelle viiniä, johon on liuotettu velhojuurta.
Lääkäri: Kuka teidän käskee seurustella mustalaisakkojen parissa, kuka käskee, sanon minä! Nyt olet tehnyt poikasi koreasti myöntyväiseksi.
Rózsa: Kuoleeko hän?
Lääkäri: Olisi kyllä omiansa sinulle, että hän kuolisi.
Rózsa: (Heittäytyy lääkärin jalkoihin.) Kuoleeko hän?
Lääkäri: Kas niin, tyttö, nouse ylös ja ole järkevä. Niinkuin sanoin, en voi vielä sanoa mitään varmaa. Mutta toivokaamme parasta. Kuitenkin on minun virkani puolesta tehtävä asiasta ilmoitus kyläntuomarille. On tapahtunut rikos, josta laki määrää ankaran rangaistuksen, ja velvollisuuteni on ilmoittaa se oikeusviranomaisille.
Krouvari: Tyttö parka, mitä sinä olet tehnyt!
Rózsa: Tässä kaulani, sen saavat katkaista, muuta he eivät voi tehdä. Olen rikkonut, siitä rangaistakoon, niinkuin laki ja oikeus on.
Lääkäri: Minä lähden nyt ja, kuten sanoin, teen velvollisuuteni.
Rózsa: Tehkää niin, herra tohtori.
Lääkäri: Sairaalle annatte ne lääkkeet, jotka olen määrännyt, ja jos sattuisi käänne pahempaan päin, niin lähettäkää heti noutamaan minua. Joka tapauksessa poikkean tänne huomenna edelläpuolenpäivän.
Krouvari: Ja mitä olemme velkaa herra tohtorille?
Lääkäri: Siitä puhumme sitten myöhemmin. Hyvästi.
(Ottaa laukkunsa ja menee vasemmalle.)
Krouvari, Isäntäpaimen, Rózsa: Hyvästi, herra tohtori.
Krouvari: Voi, sinua, poloinen tyttö parka, mihin sinä olet ryhtynyt! Myrkynsekoittajaksi! Nyt sinut otetaan kiinni, pannaan rautoihin, häväistään kaakinpuussa ja viedään santarmien välissä linnaan. Niin sinun nyt käy, miekkonen. Tämä piti minulle vielä tapahtua, ennenkuin pääni hautaan kallistui!
Rózsa: Voi, isä rakas, voitteko koskaan antaa minulle anteeksi tekoani. Vannon, etten tehnyt sitä pahassa mielessä.
Krouvari: Mitäpä minusta, vaikka sen anteeksi antaisinkin, mutta laki ei sitä tee; lain koura on kylmä ja armoton.
Isäntäpaimen: Surkuttelen sinua, tyttö parka, surkuttelen sydämestäni… Koska sinä hänelle myrkkyä annoit?
Rózsa: Tänä aamuna, kun hän kävi luonani. Marfa, mustalaisakka, oli juuri vähää ennen sekoittanut juoman ja kehoittanut minun antamaan sitä Sándorille heti kun hänet tapaisin.
Krouvari: Ja sinä, onneton, menet tekemään mitä tuollaiset akkaluntut käskevät!
Rózsa: Minä en tietänyt, että se oli myrkyllistä. Marfa vakuutti, että siinä ei ole mitään vaaraa.
Krouvari: Koira vieköön! Tästä lähin ei ainoankaan mustalaisen jalan pidä minun kartanolleni astuman, se on nyt sanalla sanottu!… Kas niin, tyttöseni, mene nyt hoitamaan sairasta.
Rózsa: (Menee oikealle.)
Krouvari: Tämä oli ankara kolaus minulle, veliseni. (Istuu.)
Isäntäpaimen: Ymmärrän sen hyvin, ystäväni. Mutta älkäämme silti heittäytykö toivottomiksi. Ehkä asia ei olekaan niin synkkä kuin miltä se näin ensi alussa näyttää. Selvässä lapsellisuudessaan ja tietämättömyydessään ryhtyi tyttö parka moiseen temppuun; parhaassa tarkoituksessa, pahaa aavistamatta, niinkuin itse sanoi, antoi hän juoman pojalle, ja siinä näkee oikeus epäilemättä suuresti lieventävän asianhaaran. Ja riippuuhan sitäpaitsi paljon pojasta. Jos hän paranee, enkä epäile, ettei niin tapahtuisi, niin selviää tämä juttu epäilemättä vielä hyvinkin. Sándor on kunnon poika, joka ymmärtää ja tahtoo, siitä olen varma, järjestää asian parhain päin.
Krouvari: Kiitos, vanha ystäväni, kauniista sanoistasi. Toivokaamme, toivokaamme ainakin parasta. Eihän Jumala voi olla niin armoton meille poloisille, hän ei voi, minä uskon sen.
Rózsa: (Tulee nopeasti ovelle oikealla.) Isä, isä, hän on jo paljon parempi. Hän aukaisi jo silmänsä ja puhuikin.
Isäntäpaimen: Uskon, että poika vähitellen toipuu entisellensä, kun saa lääkkeitä ja hoitoa.
Rózsa: Niinkö arvelette, Paal setä?
Isäntäpaimen: Aivan varmasti.
Sándor: (Ääni oikealta.) Vettä, vettä!
Rózsa: Nyt hän tahtoo jo juoda.
(Rientää oikealle.)
Isäntäpaimen: Häntä janottaa ja se on hyvän merkki, se. Niin että minäkin voin siis tässä taas ryhtyä ajattelemaan kotimatkaa. Kas niin, ystäväni, olen varma siitä, että poika on muutaman päivän kuluttua jälleen jalkeilla ja että kaikki muuttuu taas hyväksi, kunhan tämä alkurähäkkä tästä ensin on selvinnyt, ja siinä vakaassa uskossa minä sanon sinulle nyt jäähyväiset. (Ojentaa kätensä.)
Krouvari: Hyvästi, veliseni, ja vielä kerran kiitos vaivoistasi ja lohduttavista sanoistasi.
Isäntäpaimen: Ei mitään kiittämistä. Ja jos minua tämän asian takia vielä tarvitaan, niin tiedät missä olen tavattavissa. Voipa hyvin, ystäväni. Ja tervehdi poikaa puolestani… ja tyttöä myöskin.
Krouvari: Sen teen. Kärripojan pitäisi tuossa paikassa palata apteekista, panen hänet heti perääsi…
(Saattaa Isäntäpaimenta ovelle vasemmalla.)
Isäntäpaimen: Hyvästi, hyvästi.
(Poistuu vasemmalle.)
Krouvari: (Yksin.) Kuka olisi osannut aavistaa, että tämä päivä näin surullisesti päättyisi ja että minun talossani tulisi tällaista tapahtumaan. Nyt tulevat santarmit tänne ja vangitsevat tyttöparan, taloni joutuu huonoon huutoon koko pitäjän silmissä ja… Tämä vielä puuttui!
Kärripoika: (Tulee nopeasti vasemmalta, kädessään pullo ja paketti.) Tässä ovat lääkkeet. Sanoivat apteekissa, että on annettava heti. Tässä on rahaa takaisin.
Krouvari: (Ottaa lääkkeet.) Isäntäpaimen odottaa sinua hevosen luona. Kun olet kyydinnyt hänet perille, niin palaa viipymättä takaisin. Muista se.
Kärripoika: Kyllä, isäntä.
(Menee vasemmalle.)
Krouvari: (Menee oikealle ovelle.) Rózsa, tässä ovat lääkkeet. Anna niitä hänelle heti.
Rózsa: (Ottaa lääkkeet ja poistuu oikealle.) Kyllä, isä.
Kärripoika: (Tulee nopeasti vasemmalta.) Kyläntuomari ja santarmi tulevat tänne.
(Poistuu.)
Krouvari: Siinä he jo ovat. Nyt se alkaa. Herra olkoon meille armollinen!
(Kyläntuomari ja Santarmi tulevat vasemmalta. Santarmilla on
salkku kainalossa.)
Kyläntuomari: Päivää taloon.
Krouvari: Hyvää päivää, herra kyläntuomari.
Kyläntuomari: Täällä on tapahtunut rikos. Palatessani virkamatkalta tuli lääkäri vastaani kujalla ja kertoi asiasta.
Krouvari: Niin, se on sellainen ikävä juttu, herra kyläntuomari. Mutta kaikki on noitten kirottujen mustalaisakkojen syy, jotka tunkeutuvat kaikkialle ja panevat nuorten tyttöjen päät pyörälle. Pois heidät pitäisi ajaa koko pitäjästä, eikä kuunna kullan valkeana enää tänne päästettämän tuhotöitään tekemään. Niin pitäisi tehdä.
Kyläntuomari: Virkani puolesta on minun pidettävä heti alustava kuulustelu asiassa. Missä on syyllinen?
Krouvari: Tuolla huoneessa, hän hoitaa siellä sairasta… joka on jo paranemaan päin.
Kyläntuomari: Hyvä.
(Menee vasemmalla olevan pöydän taakse istumaan, ottaa santarmilta salkun, josta kaivaa esille mustepullon, kynän ja paperia.)
Santarmi: (Asettuu seisomaan hänen oikealle puolelleen.)
Kyläntuomari: Kutsukaa tyttö tänne.
Krouvari: (Menee oikealle ovelle ja avaa sen.) Rózsa, tulehan hiukan tänne.
Rózsa: (Tulee oikealta.) Voi, isä, hän otti niin mielellään lääkettä. Hän on nyt aivan rauhallinen ja tuskatkin ovat kokonaan kadonneet.
(Huomaa vieraat.) Oh!
Krouvari: Herra kyläntuomarilla en sinulle asiaa, tyttöseni.
Kyläntuomari: Astu tänne lähemmäksi, tyttö.
Rózsa: (Astuu lähemmäksi pöytää.)
Kyläntuomari: Ja vastaa suoraan ja peittelemättä kaikkiin kysymyksiini. Ensiksi: nimesi, ikäsi ja kotipaikkasi?
Krouvari: Hän on Rózsa, minun ottotyttäreni.
Kyläntuomari: Hyvä. (Kirjoittaa.) Ikäsi?
Krouvari: Seitsemäntoista vuotta sen pitäisi olla.
Kyläntuomari: (Kirjoittaa.) Ja kotipaikkasi?
Krouvari: Emme sen parempaa kotipaikkaa tiedä kuin tämä Hortobágyin kylä. Pienenä palleroisena hänet kerran kuistiltani korjasin.
Kyläntuomari: Hyvä. (Kirjoittaa.) Tunnustatko sinä, tyttö, että olet antanut myrkkyä hevospaimen Sándor Decsille?
Rózsa: Kyllä.
Kyläntuomari: Ja milloinka se tapahtui? Ja missä?
Rózsa: Tänä aamuna, tässä meidän pihalla.
Kyläntuomari: Ja koska poika sairastui?
Rózsa: Noin tunti sen jälkeen. Mátan karjamajan isäntäpaimen tapasi hänet pustalla huonona sairaana ja toi tänne.
Kyläntuomari: Mátan karjamajan isäntäpaimen?
Krouvari: Niin, Paal Balmaz.
Kyläntuomari: (Kirjoittaa.) Hänet manataan todistajaksi oikeuteen… Ja mistä sinä tuota myrkkyä sait?… niin, tuota ensin, mitä myrkkyä se oli?
Rózsa: Peukalopoikaa.
Kyläntuomari: Peukalopoikaa! Mitä se sellainen on?
Rózsa: Kasvin juurta.
Kyläntuomari: Ja kuka sitä sinulle antoi?
Rózsa: Marfa, mustalaisakka.
Kyläntuomari: (Kirjoittaa.) Vai kasvin juurta! Minkä kasvin juurta se oli?
Rózsa: En minä tiedä. Lääkäri sanoi kyllä sen nimenkin, mutta en muista sitä enää.
Kyläntuomari: Ja sellaista sinä syötät lähimäisellesi!
Rózsa: En minä sitä hänelle syöttänyt, vaan juotin viinissä, jonka mustalaisakka oli ensin sekoittanut.
Kyläntuomari: Mustalaisakka joutuu teostaan ankaraan edesvastuuseen. (Kirjoittaa.) Niin! Sinä olet tehnyt raskaan rikoksen, tyttö, josta on mitä vakavimmat seuraukset. Mitä sinulla on sanottavana puolustukseksesi?
Rózsa: Ei muuta kuin, että rakastin niin paljon Sándoria, ja tahdoin, että hänkin rakastaisi minua.
Kyläntuomari: Ja senkö tähden annoit hänelle myrkkyä?
Rózsa: Minä en tietänyt, että se oli myrkkyä.
Kyläntuomari: No, kuinka sitten?
Rózsa: Mustalaisakka sanoi sen olevan vaaratonta ainetta, joka viiniin liuotettuna tekee miehen mielen taipuisammaksi.
Kyläntuomari: Hm! (Kirjoittaa.) Selville on nyt siis käynyt, että sinä, antamalla hevospaimen Sándor Decsille kuolettavaa myrkkyä, olet, joskin ehkä tietämättäsi, saattanut hänen henkensä ja elämänsä alttiiksi. Tämän nojalla ja viitaten vastaaviin lain pykäliin, minä kiellän sinua, tyttö, astumasta tämän talon seinien ulkopuolelle, kunnes asiassa toisin määrätään.
Rózsa: Hyvä on. Minä tottelen lakia.
Kyläntuomari: Mitä poikaan tulee, niin hänet otan kuulusteltavakseni heti, kun hän on sen verran toipunut, että kykenee jaloillaan olemaan. Muut asianomaiset, paitsi mustalaisvaimo Marfa, joka heti tavattaessa vangitaan, tulevat manatuiksi oikeuden eteen todistajina kuulusteltaviksi… myöskin te, isäntä… päivänä, joka vast'edes tarkemmin määrätään. (Nousee.)
(Samassa ovi oikealla — joka on ollut puoleksi avoinna — avautuu ja Sándor ilmestyy kalpeana, horjuvana, takittomana kynnykselle.)
Rózsa: Sándor!…
Krouvari: (Yhtaikaa.) Poika!
Sándor: Minä olen jo jaloillani, herra kyläntuomari, ja vaadin, että minua kuulustellaan heti.
Rózsa: Sándor, sinä olet vielä sairas, sinä et saa rasittaa itseäsi, kuume kiihtyy.
Krouvari: (Yhtaikaa.) Poika, poika, ole varovainen!
Rózsa: Palaa takaisin vuoteeseen… tee se minun tähteni, Sándor.
Sándor: (Tulee esille.) Sinun tähtesi… sinun tähtesi… minä tahdon, että minua kuulustellaan heti.
Kyläntuomari: Kuulusteluasi en puolestani välttämättä vaadi tapahtuvaksi tällä hetkellä, olethan vielä sairas ja huonossa kunnossa…
Sándor: Mutta minä vaadin, minulla on oikeus se tehdä, sillä minun henkeni tässä on kysymyksessä.
Rózsa: Sándor, Sándor! Kuule minua, Jumalan tähden!
Sándor: Herra tuomari, minä pyydän, istukaa jälleen paikallenne ja alkakaa kuulustelu.
Kyläntuomari: No, jos niin haluat, niin voinhan sen tehdäkin.
(Istuu ja ottaa kirjoitusneuvot esille.)
Rózsa: Minä rukoilen sinua, Sándor!…
Kyläntuomari: Vastaa siis ensin minulle: mikä on nimesi?
Sándor: Sándor Decsi on kunniallinen nimeni, neljäkolmatta vuotta on pojalla ikää ja Ohatin kylässä olen ensi kerran silmäni avannut.
Kyläntuomari: (Kirjoittaa.) Sano minulle nyt, milloin kävit viimeksi täällä krouvissa tyttöä tervehtimässä?
Sándor: Sen sanon heti, kun muistini saan. Niin, viimeksi kävin täällä krouvissa viime vuonna, Demetriuksen päivänä, kun lampureita pestattiin.
Rózsa: Sándor!…
Sándor: Sándor olen, siksi olen lapsena ristitty.
Kyläntuomari: Etkö käynyt täällä tänä aamuna ja juonut tytön tarjoamaa viiniä?
Sándor: En, niinkuin sanoin, sitten viime Demetriuksen en ole hänen viiniänsä maistanut.
Rózsa: Sándor! Sinä valehtelet!… Ja minunko tähteni?
Kyläntuomari: Älä koeta turhaan viedä oikeutta harhaan. Tyttö on jo kertonut koko asian.
Sándor: Silloin on tyttö valehdellut.
Kyläntuomari: Mistä syystä hän ottaisi niskoilleen rikoksen, josta seuraa ankara rangaistus?
Sándor: Mistäkö syystä! Se on sellainen tyttö, että kun se tulee sille päälle, niin se ei kuule eikä näe, vaan puhuu vallan omiaan. Siitä tyttö on vain pahoillaan minuun, että silmämme eivät oikein iske yhteen. Sentähden hän nyt tässä syyttelee itseään, jotta minä häntä säälien tunnustaisin kenen toisen neitosen luona olen käynyt sieluani turmelemassa ja sydäntäni lääkitsemässä, joka tyttö sitten antoi minun juoda tuota huumaavaa juomaa. Mutta sen sanon, jos tahdon… mutta ellen tahdo, niin voin olla sanomattakin… se häntä harmittaa, etten ole ollut hänen luonansa, etten ole kulkenut edes tännepäinkään.
Rózsa: Sándor! Se ei ole totta! Tässä pääni, hakattakoon se poikki. Mutta älä sano, ettet ole luonani käynyt, sillä se on kuolematakin katkerampaa kuulla.
Kyläntuomari: Lemmenriitanne saatte ratkaista keskenänne. Oikeus tahtoo selvyyden vain myrkytysrikoksesta, suorat vastaukset kaikkiin kysymyksiin.
Rózsa: (Kasvot leimuavina.) Vastaa… anna suora vastaus!
Sándor: No, kun niin tiukasti vaaditaan, niin olkoon menneeksi. Voinhan tuon sanoa. Pustalla tapasin kuljeksivan mustalaisjoukon. Ihmeen kaunis, hehkuvasilmäinen tyttö seisoi teltan edustalla, puhutteli minua ja kutsui sisällekin. Siellä paistettiin par'aikaa porsasta. Jäin sinne hetkeksi hauskaa pitämään. Join heidän viiniään. Tunsin heti, että siinä oli jonkinlainen katkera ja outo maku. Mutta mustalaistytön suukot olivat niin suloiset, että muu kaikki unohtui.
Rózsa: Valhe! Valhe! Valhe! Tuon jutun olet omasta päästäsi keksinyt.
Kyläntuomari: Pyydän huomauttaa, että oikeus ei siedä kujeilua.
Sándor: Kunnioitettava herra tuomari, minä en kujeile. Elävän Jumalan kautta vannon, että kaikki mitä olen puhunut, on totta.
(Kohottaa kätensä.)
Rózsa: Ei, ei! Älä vanno! Älä saata sieluasi kadotukseen!
Kyläntuomari: Hitto vieköön! Taidattepa olla päästänne sekaisin kumpikin. (Sándorille.) Minä merkitsen pöytäkirjaan tunnustuksesi mustalaistytöstä, jota siis tullaan syyttämään myrkytysrikoksesta. (Santarmille) Sinun toimeksesi jääköön tytön etsiminen ja kiinnipaneminen. (Rózsalle.) Esiintulleiden seikkojen nojalla oikeus peruuttaa sinun kotiarestisi, tyttö. Olet vapaa. Tutkinto on loppunut. Kun teitä tarvitaan, niin annetaan tieto. (Nousee ja kerää tavaransa.) Hyvästi.
Krouvari ja Sándor: Hyvästi, herra kyläntuomari.
Kyläntuomari: (Santarmille.) Tule!
(Menevät vasemmalle.)
Krouvari: (Saattaa lähtijöitä ovelle; tulee sitten Sándorin luo ja tarttuu hänen käteensä.) Sinä kunnon poika! Anna kun syleilen sinua. (Syleilee.)
Rózsa: Sándor, mitä teitkään itsellesi! Annoit sielusi kadotukseen. Väärin vannoit, väärän jutun keksit, vapauttaaksesi minut. Kielsit minua milloinkaan rakastaneesi vain sen tähden, että minä pääsisin saamasta raippoja ja joutumasta kaakinpuuhun. Kuinka saatoit sen tehdä?
Sándor: Se on minun asiani. Sen vain sanon, että tästä päivästä lähtien halveksin ja vihaan toista meistä kahdesta… Älä itke, Rózsa. Et sinä ole se toinen… Minä en enää voi katsoa sinua silmiin, sillä näen niissä itseni… En ole enää edes halveksimisen arvoinen…
(Menee horjuvin askelin oikealle.)
Rózsa: (Taluttaa häntä.) Voi, Sándor, Sándor!…
Krouvari: (Yksin; katsoo heidän jälkeensä.) Jaa-a! Sen olen aina sanonut, että hulluja ovat rakastavaiset tosiaankin, kun heiltä kerran järki menee!
Väliverho.
KOLMAS NÄYTÖS
III.
(Näyttämö: sama kuin ensimäisessä näytöksessä. Edellisestä on kulunut toista viikkoa. Iltapäivä. Väliverhon auettua on näyttämö hetkisen tyhjänä; sitten ilmestyy):
Csikmákin emäntä: (varovasti perälle, vasemmalta; hän kurkistaa peloissaan pihalle ja sanoo sitten pidättyvällä äänellä vasemmalle.) Tulkaa vaan perässä, naapurit.
(Räätälimestari, Suutarimestari, Pundorin emäntä tulevat
varovasti vasemmalta, perältä.)
Räätälimestari: Tokko sentään astumme pi-pitemmälle. Näemmehän tästäkin ta-talon ja koko pi-pihän. Minä en ole la-lainkaan utelias.
Csikmákin emäntä: Mutta minä olen. Jos räätäliä pelottaa, niin kääntyköön ympäri. Minä ainakin käyn sisälle.
(Astuu pari askelta pihalle.)
Räätälimestari: (Pelosta vavisten.) Ei minua ensinkään pe-pe-peloita. Mutta sen sa-sanon, että ei ole hyvä näin si-siunaamattomana lähestyä mu-murhataloa… menee vielä si-sielunrauha ikia-a-ajoiksi.
Pundorin emäntä: Siunatkaa sitten itsenne, sillä siitä pääsette.
Suutarimestari: Talo on autio… ei näy ristinsielua.
Csikmákin emäntä: Siinä nyt näitte, kun ette vähemmällä uskoneet. Minähän sanoin, että tyttö on karannut tiehensä kultansa Ferenc Laczan kanssa, jonka neuvosta hän oli hevospaimenen myrkyttänyt, ja yhdessä he nyt par'aikaa muodostavat rosvojoukkoa. Ja missäpä itse krouvarikaan muualla olisi kuin heidän parissaan. Siksi on talo nyt autio.
Suutarimestari: Akkojen juoruja! Tyttö ei ole karannut, vaan otettiin hänet heti kiinni, pantiin rautoihin ja vietiin santarmien keskellä linnaan. Minun poikani näki omin silmin, kun häntä kuljetettiin kaupungin vankilaan.
Csikmákin emäntä: Sitä nyt ei usko kukaan! Teidän poikanne on nähnyt unta, siinä kaikki!
Räätälimestari: He-henkeäni a-ahdistaa! Hyvät na-naapurit, minusta tä-täällä haiskahtaa i-ihmis-ru-ruumiille!… Ettekö tekin tu-tunne?
(Haistelee.)
Csikmákin emäntä: Mitenkä täällä ruumiille haisisi, kun raato jo maanpovessa makaa. Kanttori oli haudalla veisaamassa ja esipappi piti peijaispuheen.
Räätälimestari: Ta-taivas varjelkoon! Kuka olisi uskonut se-sellaista niin ko-koreasta tytöstä!
Csikmákin emäntä: Koreat tytöt ne ovatkin niitä kaikkein pahimpia veitikoita ja myrkynsekoittajia.
Räätälimestari: Hy-hyvä isä! Mi-mitä lie po-poloiselle antanut suuhun?
Csikmákin emäntä: Ketunleivällä oli, rietas, höystänyt lampaanpaistin. Rykmentin välskäri oli löytänyt kuolleen sisälmyksistä ketunleipiä. Ne on pantu väkiviinaan. Lakiin ne viedään todisteiksi.
Pundorin emäntä: Älkää te, emäntä, höpiskö, kun ette kuitenkaan mitään tiedä. Mutta minä tiedän asian oikean laidan. Tyttö on jo saanut tuomionsa. Kuolemantuomion.
Räätälimestari: Herra a-armahda!
Pundorin emäntä: Ylihuomenna hänet mestataan. Tänäpänä saapuu mestaaja Szegedinistä; hänelle on saatu asunto Kowacsilta… Bakrassa ei tahdottu millään ehdolla antaa kortteeria. Ja se on niin totta kuin minä tässä seison!
Suutarimestari: Minkälaisella kuolemalla hänet lopetetaan?
Pundorin emäntä: Olisi kyllä ansainnut tulla roviolla poltetuksi, ja jos olisi vielä vanha laki, niin kyllä se tehtäisiinkin, mutta nyt vaan hakataan pää poikki. Tyttö on sentään vapaata sukua, krouvarin laillinen ottotytär, eikä mikään maaorjan lapsi.
Räätälimestari: Älkäähän nyt, hyvä e-emäntä. E-eihän vapaa sukuperä nyt enää meidän pä-päivinä mitään ma-maksa. Kun minä ta-takavuosina otin ylleni ho-hopeana-nappisen takkini, niin minua pi-pidettiin aivan vapaasyntyisenä, eikä Pe-Pestin sillalla ko-koskaan vaadittu minulta si-siltarahaa. Mutta jos ny-nyt otan ylleni tuon ho-hopeana-nappisen, niin…
Csikmákin emäntä: Älkää siinä ruikuttako hopeanapeistanne.
Suutarimestari: Niin, antakaa Pundorin emännän kertoa mitä tietää. Mikähän lienee syynä, että nuori tyttö meni tuollaisen murhan tekemään?
Pundorin emäntä: Ai, sepä vasta onkin asia! Sen yhteydessä on toinenkin murha. Hiljattain kävi täällä muudan rikas karjanostaja Mähristä lehmiä valitsemassa. Hänellä oli paljon rahoja mukana. Kaunis Rózsa ja hänen henttunsa, tuo karjapaimen Ferenc Lacza, näetten, yksissä neuvoin murhasivat sen karjanostajan ja heittivät ruumiin jokeen. Hevospaimen, Sándor Decsi nimittäin, joka myöskin oli mieltynyt tyttöön, sattui näkemään heidän tekonsa. Sentähden he ensin antoivat hänellekin osan rosvoamistaan rahoista, mutta myrkyttivät hänet sitten, tehdäkseen hänet vaarattomaksi.
Suutarimestari: Eikö Ferenc Laczaa olekaan otettu kiinni?
Pundorin emäntä: Otettaisiin, jos saataisiin. Santarmit ovat liikkeellä pustalla häntä etsimässä. Häntä on jo julkisesti peräänkuulutettu. Hänen ulkomuotonsa on kaikkien tiettäväksi ilmoitettu. Itsekin olen sen lukenut. Sata taalaria luvataan palkinnoksi sille, joka hänet saa kiinni ja tuo elävänä lain kouriin.
Räätälimestari: Minä ta-taasen olen ku-kuullut, että paimen, he-hevospaimen nimittäin, tuli ensin hu-hulluksi, my-myrkyn voima näet me-meni ko-kovasti pä-päähän. Mutta että hän si-sitten ku-kuitenkin antoi henkensä Bu-Budassa ja pääsi py-pyhäin pa-pariin. Minun vaimoni ku-kuuli sen itseltä te-tekokukkien laittajalta, joka oli va-vainajan arkulle ku-kukkiakin valmistanut.
Sándor: (Astuu ulos krouvista.)
Suutarimestari: Pyhä neitsyt Maria! Hevospaimen… ja ilmielävänä edessämme!
Pundorin emäntä ja Csikmákin emäntä: (Huudahtavat kauhusta, tekevät ristinmerkin ja peittävät kasvonsa käsillään.) Ah!
Räätälimestari: Herra armahda meitä!
Csikmákin emäntä: Henki, henki!
Pundorin emäntä: Murhatun haamu! Armoa, armoa!… Manatkaa, räätäli, manatkaa!
Räätälimestari: (Lankeaa polvilleen.) Py-Pyhän isän ni-nimessä, joka on ta-taivaassa, minä ma-manaan sinua, he-henki pa-palaamaan takaisin ta-taivaalliseen rauhaasi py-pyhäin pa-pariin. (Tekee ristinmerkin.)
Sándor: Mitä peliä tämä on? Keitä te olette?
Räätälimestari: Olemme vain kö-köyhiä, va-vaivaisia ihmisiä, jotka a-armossa vaellamme ja a-aherramme täällä ma-matoisen maan kamaralla ja ko-koemme pa-parhaamme mukaan e-elää ankarassa He-Herran pe-pelvossa ja nu-nuhteessa.
Sándor: Hullulastako olette karanneita, tai mikä teitä riivaa? Mies hoi!
Räätälimestari: Mene ra-rauhaan, ra-rauhaan!…
Sándor: Nouse ylös, mies, ja heti! Minä en siedä tuollaista hulluttelua!
Räätälimestari: A-armoa, a-armoa!
Sándor: (Nostaa hänet hartioista ylös.) Ylös, sanon minä, ja paikalla!… Mitä te tahdotte? Keitä te olette? Jos kuulutte tämän talon vieraisiin, niin istukaa ja odottakaa! Mutta jos olette hullulasta kotoisin, niin laputtakaa kiireesti takaisin asuinsijoillenne, muuten ei teitä hyvä odota. (Huutaa krouviin.) Rózsa hoi, tulehan tänne!
Räätälimestari: Mi-mitä tämä ti-tietää? Hän pu-puristi minua vi-vimmatusti ha-hartioista. Niin ei tee he-henki. Olisimmekohan e-erehtyneet?
Suutarimestari: Siltä hieman näyttää!
Pundorin emäntä: Ettäkö hän ei siis olisikaan kuollut… vaan eläisi edelleenkin?
Csikmákin emäntä: Sitä minä en usko!
Räätälimestari: (Sándorille.) Ettäkö sinä et siis o-olekaan ku-kuollut?
Rózsa: (Tulee talosta.) Mistä on kysymys?
Räätälimestari, Suutarimestari ja emännät: (Pelästyen.) Herra hyvästi siunaa! Pyhä Maaria! Ty-tyttö!
Sándor: Kuollut! Minäkö? Näettehän, että seison edessänne ilmielävänä, omissa housuissani.
Räätälimestari: Ettäkö sinä siis tu-tuota et ole e-ensinkään ollutkaan ku-kuollut?
Sándor: En, enkä ole aikonut vallan pian kuollakaan, hölmöt!
Räätälimestari: Sitten o-olemme ehkä ta-taitaneet hi-hieman e-erehtyä!
Sándor: Onko joku sitten kertonut minun kuolleen? Vai?
Räätälimestari: Niin vä-väitetään.
Sándor: Kuka sellaista väittää?
Räätälimestari: Niin, ku-kuka sellaista vä-väittää?
Sándor: Sanokaa heti, kuka sellaista on väittänyt.
Suutarimestari: En minä ainakaan.
Pundorin emäntä: En minäkään!
Csikmákin emäntä: Minä en ole koskaan sellaista edes ajatellutkaan.
Sándor: No, kuka sitten?
Pundorin emäntä: En tiedä… mutta ellen väärin muista, niin tämä räätälimestari tässä…
Suutarimestari: Niin, räätälihän se olikin…
Csikmákin emäntä: Aivan oikein, hänhän se olikin! Hän kertoi, että sinä olit joutunut pyhäin pariin ja että hän oli tuonut kukkiakin haudallesi.
Räätälimestari: Mi-mitä te-te-te, hyvät ihmiset, mi-minua syytätte. Enhän mi-rninä ole mi-mitään sanonut! Pä-päinvastoin, itse olette so-soittaneet suutanne mi-minkä olette ennättäneet. Csikmákin emäntä se ensin ke-ke-kertoi, että tämä ty-tyttö on sy-syöttänyt sinulle ve-ve-velhomyrkkyä…
Csikmákin emäntä: Se on hävytön vale! Minä en ole puhunut myrkystä halaistua sanaakaan! Mutta Pundorin emäntä on laulanut laulamasta päästyäänkin, että sinut on myrkyllä tapettu ja että Rózsa neidiltä hakataan pää poikki.
Pundorin emäntä: Että sinä kehtaatkin tuolla tavalla panetella kunniallisia ihmisiä! Ettet vähän häpeä!
Csikmákin emäntä: Niin, ja suutarimestari kertoi, että sinun sisälmyksistäsi on löydetty ketunleipiä!
Suutarimestari: Pidä nyt jo suusi pienemmällä, akka, taikka…
Sándor: Viheliäisiä juorukelloja ja suunpieksijöitä olette jokainen! Ja ellette heti paikalla tuki suutanne ja korjaa luitanne täältä, niin takaanpa, ettei teille kunnian kukko laula! Mars matkaan!
Suutarimestari ja emännät: Kyllähän me, kyllähän me!…
Pundorin emäntä: Happamattomat ryökäleet! Kehtaavatkin parjata minua!
Csikmákin emäntä: (Yhtaikaa edellisen kanssa.) Kyllä minä tämän vielä muistan.! Odottakaapas vaan!
Räätälimestari: A-anteeksi nyt, e-että e-erehdyimme hi-hieman vä-väärin!
(Menevät perälle, räätäli takaperin ja ahkeraan kumarrellen.)
Sándor: Kirotut suupaltit! Selkäänsä tarvitsisivat jokainen, niin eivätköhän pysyisi siivommalla!
Rózsa: Älä välitä heistä, Sándor. He ovat nyt kerta kaikkiaan pitäjän suurimmat juorukellot, eikä heille kukaan mitään mahda, ei edes herra kyläntuomarikaan!
Sándor: Piiskasta selkään, niin eiköhän auta! (Istuu.)
Rózsa: (Ottaa ruusun pensaasta ja antaa Sándorille.) Sándor, ota tämä. Äläkä enää ajattele pahoja ihmisiä ja ikäviä asioita.
Sándor: Joko taas tuota ruusupensasta revit!
Rózsa: Tahdon antaa sinulle ruusun. Kenties sen tuoksu saa mielesi rauhoittumaan. Ota.
Sándor: Ruususi on okainen, se pistää minua. Se vie ajatukseni asiaan, joka on ikävätäkin ikävämpi. Ei, pane pois…
Rózsa: Voi, Sándor, ethän jälleen ala tuota entistä nuottia, ethän? Lupaa se minulle. Onhan kaikki jo unohdettu? Eikö niin?
Sándor: Kaikki muu olkoon unohdettu, mutta se yksi… ei koskaan!
Rózsa: Miksi sinä nyt taas…? Olethan jo aivan terve ja hyvällä mielellä olet ollut koko päivän, et ainoatakaan pahaa sanaa sanonut!
Sándor: Ruumiilta terve, mutta sielussa kamala polte.
Rózsa: Sándor kulta, älä anna pahoille tunteille valtaa sydämessäsi. Mitä hyödyttää sitäpaitsi murehtia asioista, jotka ovat olleet ja menneet.
Sándor: Ei se ole mennyttä. Sinä tiedät, että antaessasi tuon ruusun karjapaimenelle, iskit sydämeeni ikuisesti vertavuotavan haavan.
Rózsa: Poika parka! Noin taas murrat mieltäsi yhden ruusun tähden, aivan viattomalla sydämellä annetun… niin, vannon sen sinulle, aivan viattomalla. Olenko minä mieli mustana, vaikka sinä Csanádin markkinoilla tanssit toisten tyttöjen kanssa ja hakkailit kiemailevia nuorikkoja?… Ja sitäpaitsi, onhan tuo poika poloinen jo lähtenyt matkaansa, matkustanut muille maille.
Sándor: Vaikka valtameren takaa palaa se mies, jonka sinun silmäsi ovat saaneet hullaantumaan. Hän sai jotakin, josta hänen täytyy sinua muistella, jotakin, josta sinä vedät häntä puoleesi, vaikka hän olisi tähtien tuolla puolen.
Rózsa: Sándor, oma kultani, tiedäthän, että sinua vaan rakastan ja etten sinusta luopuisi, vaikka suuruisesti ko'on kultaa hinnaksesi saisin. Voi, kuinka sinä saatoit olla niin armoton, että tuomarin edessä kielsit käyneesi luonani ja minua rakastavasi?
Sándor: Noiden ilettävien santarmien vallassako minun sitten olisi pitänyt nähdä sinut, ehkäpä raudoissa ja kaakinpuussakin? Ei, ei, ennemmin kymmenkertainen kuolema mustalaisakan myrkystä kuin se.
Rózsa: Rakas poika, minä olin rikkonut ja ansaitsin rangaistuksen… mutta en kuitenkaan sitä, se oli liian julma. (Kiinnittää ruusun Sándorin rintaan.) Kas noin, ja nyt, annathan suuta tytöllesi?
Sándor: (Katsoo kauan häntä silmun ja suutelee.) Voi, Rózsa, Rózsa, miksi ammuit silmistäsi nuolen sydämeeni ja minut hulluksi teit?
Rózsa: Enkö minä sitten ole ollut mieletön sinun perääsi? Olen. Vieläpä niin mieletön, että olin sinulta hengen ottaa. Mutta olemmehan taas järkeviä, eikö totta? Emme pohdi enää menneitä, emmekä joutavia jaarittele, vaan olemme reippaita ja iloisia kuin varsat vainiolla. Muistatko vielä laulua "Hei, oli, ei ole, hei, oli, on"?
Sándor: Josko muistan…?
Rózsa: Koetetaanpa sujuuko se vielä samalla nuotilla kuin ennen.
LAULU N:o 9.
(Kertauksen aikana ottavat kumpikin csárdas-tanssin askeleita.)
Rózsa: (Laulun jälkeen.) Kas niin, ja nyt olemme jälleen hyvällä päällä, poikani, eikö totta?
Sándor: Hyvällä, hyvällä päällä… "Aivan kuin tuntisi tuhon tulevan", sanoo sananlaskukin.
Kärripoika: (Rientää läähättäen perältä.) Oletteko nähneet laukin juoksevan tästä ohitse?
Rózsa: Minkä laukin?
Kärripoika: Karjapaimenen, Ferenc Laczan riehaantuneen laukin. Se oli saanut liekansa irti, lähtenyt karkuteille ja alkanut ihan kierona kiitää tänne Hortobágyihin päin.
Sándor: Ferencin laukki?!
Rózsa: Minä en ymmärrä!… Mitä ihmettä tämä merkitsee?
Kärripoika: Sitä, hyvä Rózsa, että tapasin pustalla Mátan karjamajan renkipojan, joka ratsasti luokseni, huutaen: "Hei, Janos, oletko nähnyt karkulaista?" — "Mitä karkulaista?" kysäsin minä. "No, sitä karjapaimenen laukkia; se pääsi irralleen ja läksi hirnuen, häntä sojolla kiitämään tänne Hortobágyihin päin!" — "Missä oli sitten isäntä, kun koni karkuun pääsi?" kysyin minä.
Sándor: (Nopeasti.) Ja mitä sanoi poika?
Kärripoika: Sanoi, että paimen nukkui vielä, kovin väsynyt kun oli kiivaasta ajosta.
Sándor: Mistä ajosta?
Kärripoika: Se oli tapahtunut Polgárin ylimenopaikalla, kertoi poika. Siellä olivat hullaantuneet lehmät, jotka Mährin herra oli ostanut ja joita karjapaimen oli saattamassa uudelle isännälleen. Tuntiessaan lautan liikkuvan, olivat elukat äkkiä riehaantuneet, hypänneet veteen, uineet rannalle ja lähteneet häntä torvella ja sarvet päin tannerta painelemaan kuin kiiliäistä pakoon pötkien kohti entistä kotikontua. Tuskin oli paimen pysynyt laukillaan kintereillä.
Sándor: (Itsekseen.) Hän on siis kotona!
Kärripoika: Pahat kielet kyllä kuiskivat, että paimen olisi tehnyt joitakin velhonvehkeitä, sanoi poika; sanovat, että hän muka poltti piipussaan "orvonturvetta", jota naudat kammovat, jotta olisi saanut hälinän aikaan ja karkoitetuksi elukat takaisin kotiinsa, vieraaseen maahan kun ei mukamas halunnut lähteä, mutta sellaisia juttuja ei usko kukaan ihminen. Lautturi on vaan ollut tapansa mukaan humalassa ja sekoittanut turpeen katkun viininhöyryyn, sanoi poika, ja huolimattomuudessaan itse aiheuttanut häiriön… (Osoittaa vasemmalle.) Kas, tuollahan laukki onkin! Ptruu, hepo, ptruu! Ptruu! Ottakaa kiinni, ottakaa kiinni! Ptruu!
(Juoksee nopeasti vasemmalle.)
Sándor: Enkö sitä aavistanut. (Ottaa kukan rinnastaan ja lyö sen piiskallaan mäsäksi.) Kuolema ja kadotus!
Rózsa: Mitä pahaa tuo kukka on sinulle tehnyt?
Sándor: Ei isku tarkoittanut sitä. Taivaan kirous toisen kukan ryöstäjälle!
(Samassa kajahtaa kaukainen ukkosen jyrähdys.)
Rózsa: Sándor!…
Sándor: (Istuu vasemmalle etualalle.)
(Alkaa kuulua lähestyvää laulua.)
LAULU N:o 10.
(Samuel Pelikán, Mikael Kádár, 2 Hevoskauppiasta tulevat perältä oikealta.)
Samuel Pelikán: (Pyöreä mies, suuret viikset, nyöritakki yllä, saappaat jaloissa, pystyreunainen hattu päässä ja piiska kädessä. Laulun jälkeen.) Viiniä pöytään, tyttö! Paljon viiniä', hyvää viiniä!
Rózsa: Heti paikalla! (Menee taloon.)
Pelikán: Istukaa, hyvät herrat ja olkaa aivan kuin kotonanne. Samuel Pelikán on nyt isäntä.
Hevoskauppiaat: (Asettuvat pöydän ääreen.)
Pelikán: (Tarjoo sikaareja.) Sikaareja, olkaa hyvä.
Mikael Kádár: (Laiha, käyränenäinen mies, päässä leveälierinen sulkahattu, yllä kirjavat liivit ja lyhyt takki, kädessä ratsupiiska.) No niin! Mitä veli arvelee? Tuleeko kaupat? Vakuutan teille, ja nämä toiset voivat todistaa sanani, että parempia hevosia ei ylimalkaan ole olemassakaan. Ja mitä taas hintaan tulee, niin voipa suoraan sanoa, että se ei ole hinta eikä mikään sellaisista hevosista.
2:nen Hevoskauppias: Eivät ole elukat hinnalla pilatut, se on totta, se.
1:nen Hevoskauppias: Eivät, eivät ole!
Kádár: Siinä sen kuulitte.
Pelikán: Niin, tuota, ja se hinta oli niin paljon kuin…?
Kádár: Ainoastaan 225 florinia kappaleelta.
Pelikán: 225 florinia?
Kádár: Niin, 225, ei enempää eikä vähempää. Mutta jos otatte kaikki neljä ja kaupat heti päätetään, niin olkoon menneeksi 200 florinia kappale, ja sillä hyvä!
Pelikán: Siis yhteensä…?
Kádár: 800 florinia, veli hyvä.
Pelikán: 800 florinia on paljon rahaa, hyvät ystävät.
1:nen Hevoskauppias: Onhan se!
2:nen Hevoskauppias: Sellaiselle, jolla ei enempää ole.
Kádár: Mutta mitä se veljen rahoissa…
Pelikán: No, no, no, no!
Kádár: Niin, että tässä käsi.
Pelikán: Hm!… Noh, sama se, olkoon menneeksi, 800 florinia.
(Tarttuu Kádárin käteen.)
Kádár: Kiinni on.
Pelikán: Peruuttamattomasti!
Rózsa: (Tulee talosta, tuoden pullon ja pikarit.) Kas tässä, hyvät herrat!
Pelikán: Ja nyt tämän asian päälle ryypätään. Kaada laseihin, tyttö. Me juomme nyt minun hyvien hevosieni maljan. Kas niin. Tehkää hyvin, hyvät herrat; lasi pohjaan. Eläköön!
(Tyhjentävät lasit.)
Pelikán: (Rózsalle.) Ptruu, tyttö, äläpäs mene pois. Kas niin, tule tänne nyt ja istu tuohon polvelle… tule nyt, niin kuiskaan jotakin korvaasi.
(Tarttuu Rózsan käteen.)
Rózsa: Kynnet pois taikka…
Pelikán: So, so! Enhän minä sinua toki puraisematta niele! Kas niin, mitä siinä nyt joutavia leksottelet, istu tänne vaan ja ollaan ystäviä.
Rózsa: Ei olla ennenkään konikauppiaiden sylissä istuttu.
Pelikán: Konikauppiaiden! Ha ha haa! Kuulitteko, hän sanoi minua konikauppiaaksi?
Hevoskauppiaat: Ha ha haa!
1:nen Hevoskauppias: Nokkonen polttaa!
Pelikán: Mainiota! Konikauppias! No, antakaamme hänelle anteeksi, hän on vielä nuori ja kokematon… vaikka helkkunan korea yhtä kaikki… ja niin hemmetin soreat silmät! Kelpaisi tuollaista epeliä katsella vaikkapa pitemmänkin ajan… Perhana vieköön, kuules, tyttö, tule sinä minun mukanani, heitä helkkariin koko tämä krouvipahanen ja lähde sinä meille!
Rózsa: Ei ole pienen rahan tarve!
Pelikán: Pienen rahan! Saakeli soikoon, tyttö on leikkisä!… Tule pois, et tarvitse kauppoja katua, suureen, komeaan taloon pääset.
Rózsa: Parempi emäntänä pienessä kuin piikana suuressa.
Pelikán: No, jumaliste, voin minä sinut emännäksikin ottaa, jos niikseen tulee. On niitä hullumpiakin emäntiä nähty… vai mitä, hyvät herrat?
Hevoskauppiaat: Kyllä vaan! Epäilemättä!
Rózsa: Hahahaa!… Ettäkö… hahahaa!… ettäkö minä lähtisin teille…?
Pelikán: Emännäksi, juuri niin! Minä olen Samuel Pelikán ja leskimies. Ja minulla on pulska kartano, vaikka sen itse sanonkin, koska sinä et näy sitä tietävän, ja kyllä minä aina eukkoni jaksan elättää ja hyvänä pitää.
Rózsa: Ha ha haa!
Pelikán: Katsos tuota juupelusta! Ei ole millänsäkään, nauraa vaan, miekkonen, ja lyö kaikki leikiksi, vaikka minä tässä ihan tosissani haastelen. Mutta omapa vahinkonsa.
Rózsa: (Menee vasemmalle Sándorin luo.) Kuulitko, Sándor? Minä olen saanut kosijan.
Sándor: Vai niin.
Rózsa: Ja tiedätkö, kuka hän on? Tämä herra tässä, Samuel Pelikán, leskimies, joka omistaa pulskan kartanon ja jaksaa kyllä eukkoaan hyvänä pitää?
Sándor: Onnittelen!
Pelikán: (Toisille.) Kuka on tuo mies?
2:nen Hevoskauppias: Etkö tunne hevospaimenta, Sándor Decsiä?
Pelikán: En tunne, mutta olen kyllä kuullut puhuttavan.
2:nen Hevoskauppias: Kuuluu olevan tytön mielitietty ja tyttö tämän.
Pelikán: Vai niin… vai on tytöllä henttu! Öhöm! Se muuttaa asian, se. Jos olisin sen tietänyt, niin… Öhöm!… Suuri ja muhkea mies näkyy olevan! (Nousee ja menee Sándorin luo, tarjoten sikaaria.) Sikaari… Ne ovat hyviä Sikaareja. Maksavat 15 kreuzeria kappale.
Sándor: En polta.
Pelikán: No, viiniä sitten…?
Sándor: En juo viiniä.
Pelikán: Mies, eikä polta, eikä juo viiniä! Lempoko sinua riivaa, poika?
Rózsa: Hän on juuri sairastanut.
Sándor: Eipä niin!
Pelikán: No, kuinkas sitten?
Sándor: Pätkässä olen ollut niin että on riittänyt, siinä kaikki.
Pelikán: Entä sitten! Kerranko mies pätkässä. Istu tänne seuraamme, poika, kallista pikaria ja ole iloinen… Terve! Terve, hyvät herrat! Se ryyppää kenellä on. (Juo) Lisää viiniä!
Rózsa: (Menee taloon.)
Sándor: (Vetäytyy perälle.)
Kádár: No niin, herra Pelikán, asia on nyt siis sitä myöten selvä. Te maksatte minulle 800 florinia käteisellä ja hevoset ovat teidän.
Pelikán: Aivan oikein, teidänhän täytyy saada rahanne. (Vetää taskustaan suuren lompakon.) Ja te saatte ne. Minä maksan heti, niinkuin tapani on. Kas tässä on vekseli. Te asetatte sen ja minä hyväksyn. Eikö niin?
Kádár: Aivan niin.
Pelikán: Kuljetan aina mukanani vekseleitä varovaisuuden vuoksi; niitä ei kukaan viitsi minulta rosvota, sillä varas joutuisi pahaan pulaan. Minun vekselini ovat puhdasta rahaa. Niillä minä maksan… Me tarvitsemme mustetta.
Rózsa: (On tuonut viiniä.) Hyvä. (Menee taloon.)
(Lähestyvä ukkonen jyrähtää.)
1:nen Hevoskauppias: Ohoh, taitaa tulla paha sää.
2:nen Hevoskauppias: Ukonpilvet siellä nousevat. Vettä kai pian heittävät.
Pelikán: Jos heittävät, niin heittäkööt! Silloin teemme, niinkuin meidän talossa aina tehdään silloin kuin sataa… niin, tietävätkö herrat, kuinka meillä silloin tehdään?
1:nen Hevoskauppias: Emme tiedä.
2:nen Hevoskauppias: Olisipa hauska kuulla.
Kádár: Sanokaa se, herra Pelikán.
Pelikán: Annetaan sataa, yksinkertaisesti, hehehee! Mitäpä siinä muutakaan tekisi! He he hee!
Hevoskauppiaat: Mitäpä! Hehehee!
Sándor: (Itsekseen.) Mikä viisaus!
Rózsa: (Tulee talosta.) Tässä on mustetta ja kynä. (Asettaa pöydälle.)
Pelikán: Jaha, jaha! No, nyt me siis kirjoitamme. Minä täytän tämän… (Kirjoittaa.) Kahdeksansataa kaksitoista florinia ja 18 kreutzeria. Kas niin.
Sándor: (joka on tullut lähemmäksi.) Minkätähden kirjoitettiin tuohon paperiin 812 florinia ja 18 kreutzeria, vaikka hevosten hinta oli, ellen väärin kuullut, tasan 800 florinia?
Pelikán: Se on, näes, poikaseni, sillä tavalla, että minä olen velkapää suorittamaan summan käteisellä rahalla. Nyt kirjoittaa herra Kádár nimensä vekselin takapuolelle ja vie sen heti huomenna pankkiin. Siellä maksetaan hänelle siitä 800 florinia, kun ensin vedetään pois korko, 12 florinia 18 kreutzeria. Vasta kolmen kuukauden perästä minä suoritan summan pankkiin ja viljelen rahoja sen ajan.
Sándor: Mutta jollette maksa silloin pankkiin?
Pelikán: Silloin ottaa herra Kádár minulta rahat lain voimalla.
Sándor: Nyt ymmärrän… sellainen siis on vekseli.
Pelikán: Sellainen se on pitkä paperi. Etkö koskaan ennen ole nähnyt vekseliä?
Sándor: Mitäpä hevospaimen vekselillä!
Pelikán: Aivan niin, aivan niin, mitäpä hän… Herra Kádár, olkaa hyvä. (Antaa vekselin Kádárille.)
Kádár: (Ottaa vekselin.) Jaha, jaha!
Pelikán: (Sándorille.) Niin, nuori mies, sellainen paperi se on vekseli. Täällä lompakossani on niitä useampiakin. Kas tässä esimerkiksi yksi sellainen… vaikkakin aivan pieni, ainoastaan 10 florinia. Voit tarkastaa sitä lähemmin, niin opit tuntemaan tällaisiakin papereita. Ei oppi ojaan kaada, sanotaan.
Sándor: (Ottaa vekselin ja tarkastaa sitä.)
Pelikán: Hyvät herrat, nyt me juomme minun maljani! Hei, hei!
(Juovat.)
Sándor: (Lukee vekselistä.) "Ferenc Lacza"… (Pelikánille.) Herra, missä te olette tutustunut Ferenc Laczaan?
Pelikán: Jaa minäkö? Kuukausi sitten hän tuli luokseni myymään vekseliä minulle, kertoen välttämättä tarvitsevansa rahaa, lunastaaksensa kultasepältä jotkut korvarenkaat, jotka olivat olleet kullattavina.
Sándor: Hopeiset korvarenkaat?
Pelikán: Niin, niin kai, hopeiset ne kai olivat olleet. Kymmenen florinia oli määrä maksaa kultauksesta. Annoin miehelle rahat, jotka hänen on määrä Demetriuksen päivänä maksaa takaisin, toisin sanoen, lunastaa silloin minulta tämä vekseli… Mutta, hyvä mies, miksi tuijotat minua niin oudosti? Miellyttääkö sinua tuo paperi? Pidä se, minä annan sen sinulle.
Sándor: Mutta, hyvä Herra…?
Pelikán: Tietysti on 10 florinia sinulle suuri summa… enkä minä liioin ole sellainen pölkkypää, että heittelisin kymmeniä florineja noin vaan maailman tuulille. Mutta sinä miellytät minua, poikaseni, ja kun tuo paperi kerran kiinnittää huomiotasi, niin lahjoitan sen sinulle ilman muuta… Ota vaan. Minkä minä kerran annan, sen minä annan, ja sillä hyvä.
Sándor: Olisiko tässä jotakin petoskauppaa?
Pelikán: Ei siinä mitään petosta ole. Kyllä paperi selvä on.
Sándor: Kiitoksia, herra, kiitoksia. (Panee paperin taskuunsa.)
Pelikán: Ja nyt, ystävät ja veljet, pikarit pystyyn. Terveydeksenne. (Juo.) Nyt minä maksan juomavelkani. Hoi!
Rózsa: Kaksi pulloa… tekee 6 florinia.
Pelikán: Kas tässä 8, ja nyt olemme kuitit, eikö totta?
Rózsa: Kyllä, kiitoksia. Olkaa hyvä, 2 florinia takaisin.
Pelikán: Ei mitään takaisin; kuusi florinia viinistä, 2 palveluksesta.
Rózsa: Viinistä otetaan tässä talossa maksu, mutta palvelus annetaan ilmaiseksi. Tässä rahanne, hyvä herra.
(Asettaa rahat pöydälle.)
Pelikán: Mutta kun minä nyt tahdon antaa sinulle hyvästä sydämestä…
Rózsa: Annan arvoa hyvälle sydämellenne, mutta rahaa en ota.
Pelikán: Kas sitä vaan! No, niinkuin tahdot. Oma vahinkosi. (Ottaa rahat ja panee taskuunsa.) Ja nyt me lähdemme katsomaan minun hevosiani, minun hyviä hevosiani… niin hyviä, ettei sellaisia toisia ylimalkaan ole olemassakaan!… Eikö se ollut niin, veli Kádár?
Kádár: Aivan niin, aivan niin, herra Pelikán.
Pelikán: No niin, hyvästi vaan, tyttö, ja hyvästi, paimen. Jos liikut meidän puolella, niin käy talossa.
Sándor: Kiitän, herra… samoin paperista.
Pelikán: Ei mitään kiittämistä, pidä hyvänäsi vaan minkä sait. Olen iloinen, kun pääsin tuosta pikku paperista. Voit karhuta rahat aikanaan asianomaiselta. Terveeksi!
Hevoskauppiaat: Hyvästi!
Rózsa ja Sándor: Hyvästi!
(Kádár, Hevoskauppiaat ja Pelikán poistuvat perälle, laulaen laulua n:o 10.)
Kärripoika: (Tulee vasemmalta.) No, nyt on karjapaimenen laukki kiinni. Kytkin sen katoksen alle. Tottapahan käy mies omansa korjaamassa.
(Menee taloon.)
Rózsa: Mitä aiot tehdä tuolla paperilla, Sándor?
Sándor: Sittenpähän nähdään, kun niiksi tulee… Sellainen nainen siis olet!
Rózsa: Millainen nainen?
Sándor: Huulilla hunaja, sydämessä valhe ja kavaluus.
(Ukkonen jyrähtää aivan yläpuolella.)
Rózsa: Kuule minua, Sándor…
Sándor: Mene, kurja valehtelija! (Salama välkähtää.) Etkö näe, että taivaan tulikin jo sinua etsii! Mene, mene!
Rózsa: Herra armahda!
(Menee nopeasti taloon.)
Sándor: (Kävelee kiihkeästi edestakaisin ja istuu vasemmalle.)
LAULU N:o 11.
Ferenc: (Tulee perältä laulun loputtua.)
Sándor: Vai olet jo palannut matkaltasi, toveri!
Ferenc: Pian sitä taas jatkankin, jos haluttaa… Karannutta laukkiani täältä etsin.
Sándor: Sitäkö vain? Etkö muutakin?
Ferenc: Sitä ja muutakin, jos tahdon.
Sándor: Laukkisi on tallella… Kuinka lienee ruusun laita?
Ferenc: Tallella on!
Sándor: Ja Mähriin siis yrität uudestaan?
Ferenc: Yritän, ellen tule toiselle päälle.
Sándor: Tällä kertaa kai viet sinne vaimonkin mukanasi?
Ferenc: Mistäpä sen nyt ottaisin?
Sándor: Ota oma äitisi.
Ferenc: Ei hän heittäisi kaupusteluansa, vaikka saisi koko Mährin.
Sándor: Joko siis olet sanonut äidillesi jäähyväiset?
Ferenc: Jo olen.
Sándor: Joko olet isäntäsi kanssa kaikki välit suorittanut?
Ferenc: Olenpa niinkin.