Pohjolan isäntä. Älä soimaa sulhasta! Turjalla on kultaa vaikka ostaisi kaikki Kalevan pellot!
Lemminkäinen. Vaan ei hiihdä Tapion otusta.
Pohjolan isäntä. Hä! Peura tuli porotarhaan kerran illalla itsestänsä. Meidän paimen sen lepytti loihduilla.
Pohjan paimen kiukaalta. Minä sen tapasin taialla. Olet nähnyt käärmeen unta, tai oli silmäsi sokea, kävithän Tuonenkin tuvilla.
Pohjolaiset nauravat.
Pohjolan isäntä. Siinä kuulet, naisten urho!
Lemminkäinen. Toinen varis ei toisen silmää kaiva.
Kalevalaiset nauravat.
Pohjan paimen. Myrähtikö myrrysmiehet!
Lemminkäinen. Kävinpä Tuonenkin tuvilla.
Pohjan paimen. Vieläkö isosi kuorsasi, kuoli kannuja kallistaessaan. Manalla kulkee nyt kohmelossa.
Pohjolaiset nauravat.
Lemminkäinen. Isoni tiesi sinusta tuhman tarinan mutta en kehtaa sitä kertoa nuorten kassapäiden kuullen. Kerronko, kauniit kassapäät!
Tytöt tirskuvat ja kurottavat päitään Lemminkäiselle.
Kalevalainen. Kerro kaikki!
Lemminkäinen. Kerran nuorena karjassa ollessasi…
Pohjan paimen. Se on vale, kautta Ukon, se on hornan ilkeä vale!
Lemminkäinen. Hahhaa! Pahasti parahti.
Pohjan paimen. Älkää kuunnelko kunnotonta! Hän herjaa ja häväisee, ajakaa koirilla kujalle!
Kalevalaiset nauravat.
Pohjan neito. Ole nyt siivosti siellä.
Ensimmäinen kassapää. Sukkela kuin saukko Kauko!
Toinen kassapää. Salpasi paimenen sanoilla.
Lemminkäinen. Kutti, kutti, pienet piiat. Mitä te salaa supatatte! (Kulkee tyttöjen luo ja istahtaa heidän syliinsä, tytöt työntävät häntä.) Kui, kutti! Somia olette kaikki! (Vilkuu tyttöihin olkansa takaa.) Yksi on arka kuin sirkku, toinen siivo ja virkku, kolmas kiivas kuin kirppu! Mutta missä on oma kosjonne! (Nousee, kahmasee tyttöjä ja työntää heitä paimenta kohden.) Hei, ettekö huoli tästä karjan kaitsijasta!
Ensimmäinen kassapää. Paimen on ruma kuin rutto!
Toinen kassapää. Hyi, ja häijy niinkuin hitto!
Kassapäät väistyvät kansan sekaan.
Lemminkäinen. Kuulitko, kurja paimen! Kassapäät kaihtavat sinua! (Inholla.) Kauhea olet, sinusta lähtee lemmon löyhkä!
Pohjan paimen piiloittautuu kiukaan taa, isäntä jää juomaan
parin häävieraan kanssa. Lemminkäinen käännähtää äkkiä ympäri
kantapäällään ja lähestyy Pohjan neitoa.
Lemminkäinen. Kuule korska Pohjan neito, miksi pidit pilkkanasi?
Pohjan neito. En käskenyt, en kehoittanut. Kauvan viivyit erässä, Kauko.
Lemminkäinen. Taar'avita! Piirsikö paimen puihin väärät pilkut? Näimme hänen metsässä hiipivän. Eksyin Tierasta Kalmiskankaralla.
Pohjan paimen mutisee. Pääsit Tuonelan turmasta, toiste sun sysään syvemmälle.
Pohjan neito. ilkkuen. Ammuitko joutsenen?
Lemminkäinen. Mahdottomia minulta vaadit. Istuitko silloin luhdinsolassa?
Pohjan neito. Uneksin luhdinsolassa.
Lemminkäinen. Et uneksinut, Pohjan neito, odotit Turjan tuloa.
Pohjan neito. Pettyi uneni uroista!
Lemminkäinen. Kalevan taitava seppo teki kullasta morsiamen, sinä otit hoikan hopeasulhon…
Pohjan neito. Tuli Turja, emo pakotti, itara isä kyhäsi kaupat.
Lemminkäinen. Kas kun ei isäsi itse sinua kosinut.
Pohjan neito. Älä kiihoita minua.
Lemminkäinen. Sinä kiihoitat minua, ilveskissa. (Lähennellen.)
Pohjan neito. Oletko humalassa, hurja mies!
Lemminkäinen. Ilveskissa, ilveilit minulle! Mutta sorea sinä olet, viileänä olet nyt minulle viehkeämpi.
Pohjan neito. Mitä tarkoitat, Kauko?
Lemminkäinen. Toisen miehen morsiona olet nyt minulle ihanampi! (Aikoo syleillä.)
Pohjan neito. Älä koske, Kauko.
Lemminkäinen. Tule, vielä on aika! Hei vaan! Hepoa vihellän, kannan korjaani, vien sinut korpeen ohi ulvovien susien.
Pohjan neito. Herkene, hurja! Katso minua silmään. Tässä seison, et minua vie, voit pahoin pidellä pukuni, runnella ruumiini mutta sydäntäni et saisi.
Lemminkäinen. Olen minä ennenkin naisia vienyt.
Pohjan neito uhmaten. Hennon Kyllikin ryöstit, minua et ikinä. (Lähdössä.)
Louhi tulee. Vieläkö, lempo, leksottelet!
Lemminkäinen. Heitätkö näin hyvästit minulle?
Pohjan neito. Heitän hyvästi lapsuuden lehdot. Hyvästi! (Menee.)
Louhi. Oliko kotoinen sauna kylmä, nyt sait oikein kuuman löylyn. — Äsken etsi sinua emosi, Kyllikki oli keralla.
Lemminkäinen kiivastuen. Kyllikki? Miksi tänne tulivat! En ole vaimojen vasikka.
Louhi. Niin, kaikki hullut hyppelevät sinun jälilläsi, vaan et saanut tytärtäni, nyt lentää lintu linnastani.
Lemminkäinen. Vaikka on neito miehelässä, ei ole miehin menetetty.
Louhi isännälle. Heitä jo kannut kallistamatta. Humala hyvä hurskaalle, paha paljon juoneelle. (Menee.)
Lemminkäinen. Haarikka täyteen! Nyt minä tahdon juoda! Terve Pohjolan isäntä, olet hapan kuin oluesi.
Kalevalainen. Missä on sotatoverisi?
Lemminkäinen näyttää miekkaansa. Tässä toveri tottelevainen, ei se vieroksu veriä. Tarkoitatko Tierastani? Otti Ainikin akaksi. Hameen karttaja hameisiin kiertyi. Hahhaa!
Pohjolan isäntä. Kyllä kerskaat miekastasi, mutta tulehan laulukilpasille, niin opetan arvoituksia.
Lemminkäinen. Lauloin ennen Lapin noidat, laulan sinutkin vaikka sudeksi. — Joko laadit lauseitasi! (Lemminkäinen katsoo Pohjolan isännän tuoppiin.) Sanoilla siis sotikaamme!
Pohjolan isäntä. Mitä katsot, Kaukomieli!
Lemminkäinen. Katson tuota tuoppiasi.
Pohjolan isäntä. Mitä näet tuopissani?
Lemminkäinen. Näen siellä sun kuvasi.
Pohjolan isäntä. Mik' on tuopin pohjukassa?
Lemminkäinen leikillä. Tutki itse tuoppejasi!
Pohjolan isäntä. Mato tuopin pohjukassa.
Lemminkäinen. Mikä madon maalle työnsi?
Pohjolan isäntä. Mistä minä kaikki tiedän.
Lemminkäinen. Sylki syöjätär vesille.
Pohjolan isäntä. Mist' on tuolle henki saatu?
Lemminkäinen. Henki Hiiden hiiloksesta.
Pohjolan isäntä. Mist' on hampahat häjyllä?
Lemminkäinen. Okahista Pohjan ohran.
Pohjolan isäntä. Senpä varsin valehtelit.
Lemminkäinen. Pahasta mikä tulisi?
Pohjolan isäntä. Mistä minä kaikki tiedän?
Lemminkäinen. Konna konnan oksennosta! (Lemminkäinen huudahtaa.) Puhkaisen sen miekallani. Siinä oli sinun sukusi, mato musta, Pohjolan isäntä! Hahhahaa! (Kaataa isännän olven kannusta pöydälle.)
Pohjolan isäntä. Hä, kelvoton, kaadathan olveni!
Pohjan paimen hyppää alas kiukaalta. Etkö jo iske, isäntä!
Pohjolan isäntä suuttuen. Tuhat tulimmaista! Näitkö sata seivästä Pohjolan pihalla, monen kärjessä keikkuu päitä, yksi seiväs on sinua varten!
Lemminkäinen. Kenen pään minä siihen sovitan?
Pohjan paimen. Sinun pääsi on sopivin.
Lemminkäinen. Näinpä lapsinallikoita seipäiden alla leikkiä lyövän, viirunaamoja, naurisnaamoja. — Hyvä olet nauriin kylväjä, et kylvännyt vain emäsarkaan, ojavieriinkin tiputit. (Juo.) Terve isäntä, naurisnaama!
Pohjan paimen. Pelasta kunnias, isäntä!
Pohjolan isäntä. Ei tästä pidot parane, jollei vieraat vähene!
Lemminkäinen. Sinä ilkeä, itara isäntä! Himosit oman vaimosi tytärtä! Päästäksesi pälkähästä hieroit, hylky, salakauppaa, työnsit sudelle tyttäresi.
Pohjolan isäntä kivahtaa pystyyn ja sieppaa miekan seinältä. Lähde jo tästä kotiisi, hiiden heitto!
Lemminkäinen. Ei miestä manaten siirretä sijalta tältä!
Pohjolan isäntä. Kuules, kurja Kaukomieli, voitit mun laulukilpasilla, mutta mitelkäämme miekkojamme, katselkaamme, kenellä miekka parempi!
Pohjan paimen itsekseen. Ei tässä sotaa käydä Kaukon ja isännän välillä. Tässä ratkaistaan Kalevan ja Pohjolan kohtalot, minä asetan arvat.
Lemminkäinen. ilkkuen. Mitäpä minun miekastani, kun on päänluissa lohkiellut! Mutta kuitenkin, koska ei muuten pidot parane, niin mitelkäämme miekkojamme.
Vetää miekkansa tupesta. Pohjan paimen ja pitovieraat tarkastavat.
Kuistilta kuuluu itkettäjänaisten virret, väki hyvästelee morsianta,
kulkuset kilisevät ja kannel soi.
Pohjolan isäntä. Paimen, tuo karhuntalja!
Pohjan paimen tuo taljan. Yhtä kynnen mustukaista on isännän miekka pitempi.
Pohjolan isäntä ja Lemminkäinen asettuvat taljalle.
Pohjolan isäntä. Tässä seison taljallani, itse kaadoin keihäällä karhun.
Lemminkäinen. Tunnen kyllä käsialani, Lipolle annoin tämän taljan.
Pohjolan isäntä hiukan nolona. Hä, mitä miekkonen? — Isketkö, minäkö ensin isken?
Pohjan paimen isännälle. Sinulla on miekka pitempi, sinun on ensin iskeminen.
Pohjolan isäntä. Tuossa saat, häiden häväisijä!
Iskee miekallaan mutta Lemminkäinen lyö sen orteen.
Lemminkäinen. Mitä pahaa teki sinulle orret! Iske päältä, pohjan poika!
Pohjolan isäntä. Iske päältä, Kaukomieli!
Lemminkäinen. Taar'avita! Nämä olisi nyt minun hääni, mikset antanut tytärtä, mikset kutsunut häihin, miksi kohtelit kerjurina!
Pohjolan isäntä väistyen. Käythän päälle niinkuin tauti.
Lemminkäinen. Katala koira! Katala oli elämäsi, tuossa loppusi, katala! (Iskee, isäntä kaatuu kuolleena taljalle.) Mitä katsotte, naurisnaamat!
Ajaa miekallaan kaikki pirtistä paitsi Pohjan paimenen, joka kyyristyy nurkkaan.
Pohjan paimen. Suuri olet sotija! Mittele miekkoja minunkin kanssa!
Lemminkäinen. Tahraisin miekkani saastaisen verellä! Minultako surmaa etsit, hirtettävä hiiden orja!
Pohjan paimen avaa paidan karvaisen rintansa kohdalta. Niin iske tuohon!
Lemminkäinen. En sinua iske, tahmea, tahrainen etana. Mitä teit nuorena kerran…? Isoni näki kaikki… Oh, minä arvaan… Karjan kauhu!
Pohjan paimen. Älä huuda kaikkien kuullen!
Lemminkäinen. Hyi! Pelkäät pimeitä töitäsi. Pois edestäni! (Potkasee.) Hei, Anari, tuo vettä, pesen käteni ilkeän isännän verestä!
Anari. tuo hätääntyneenä vettä. Löit kuin naatin nauriista.
Pohjan neito rientäen esille. Pakene, Kaukomieli. Piha on sakeessa sumussa, miehet jo hakevat kirveitä.
Lemminkäinen. Pihalle lensi nauriin pää, lyön sen seipään nenään.
Pohjan neito vie käsivarresta Kaukoa. Pakene!
Lemminkäinen. Yksin tulin, yksin menenkin. Hyvästi, Pohjan poloinen tähti! (Menee.)
Louhi syöksähtää huoneeseen. Surmasi, surmasi isäntäni! Kostoa Pohjolan veri vaatii! Missä miehet?! Miehet, miehet!
Juoksee ulos.
NELJÄS NÄYTÖS.
Metsä. Oikealla iso kallionlohkare, samanlainen vasemmalla, taustalla tiheätä vesaikkoa, keskeltä kulkee metsäpolku. Oikealla sivulla metsässä ajatellaan piilopirtin olevan.
Lemminkäisen äiti Ainikin tukemana, Kyllikki etäämmällä. Ankeat ovat ajat meille.
Ainikki. Lepää, emo, olet vanha ja vapiset.
Äiti. Vapisen poikani tähden. (Istuu kivelle.)
Ainikki. Onhan Kauko taas kotona.
Äiti. Paossa piilopirtissä saamme täällä olla. Siitä asti kuin kävin Pohjolassa, jäytää tuska alati sydänalassa. Missä Kauko?
Ainikki. Vuorella seisoo, katsoo pohjan ilmankantta.
Äiti. Miksei varo vainolaista. Ei mies vaarasta välitä, eikä tiedä, missä vihainen vasama lentää.
Ainikki. Lähetin jo mieheni kotiin käskemään.
Kyllikki. Mikä pensaissa rasahti, pelkään niin…!
Ainikki. Mitä pelkäät?
Kyllikki. Pelkään Pohjolan väkeä, tulevat vielä ja tappavat Lemminkäisen.
Äiti. Silloin sortuisin minäkin.
Ainikki. Kyllä Kauko niiltä niskat nujertaa.
Tiera. ja Lemminkäinen tulevat arkivaatteissa. Sen sanon… siitä asti kuin kävimme Pohjolassa, olet kuin vimmattu vihuri.
Lemminkäinen. Pohjolaan kaikki merkit viittaa. Tiera, näitkö Pohjan neidon ylpeän katseen?
Tiera. Kautta Ukon!
Lemminkäinen. Ei ystävä ymmärrä urhon unta, mittailee vaan miehen mielen.
Tiera. Turhan tähden hylkäsit vaimosi.
Lemminkäinen. Ei minua Kylli kaivannut.
Tiera. Oman emosi jätit kynnykselle itkemään.
Lemminkäinen. Mitä vaimoista valitat, itse tekoni, kaikki kannan. Raukka, kuhersit kuikkasi kanssa, kun minä häilyin Pohjolan häissä.
Ainikki. Mitä langokset torailette!
Tiera. Tapoit mitättömän miehen. En juokse minä Pohjolan piikojen jälillä.
Äiti. Kaukoni, varoitinhan menemästä noihin Pohjolan pitoihin.
Lemminkäinen. Ajoinhan yksin koko salajoukon Pohjolan pihalle.
Äiti. Tapoit Pohjolan itaran isännän. Olisit kytkenyt paimenen, se mies on kostonkavala.
Lemminkäinen. Pohjolan pirtissä riuhtasi paimen paitansa auki, kerjäsi minulta kuolemaa, näin karvaisen rinnan ja silmät kuin kiimaavan suden. Se katse karmaa nyt mieltäni!
Äiti. Paimenella oli kaksi silmää, toinen inehmon, toinen suden; kun isosi puhkasi paimenen silmän, sammui hänessä inehmo… Karjassa olivat… nuotiolla, silloin isosi näki paimenen hiipivän karjan jälessä.
Lemminkäinen. Mitä paimen…?
Äiti. Oh, tyrehdyn sitä aatellessa. Isosi tempasi palavan kekäleen ja työnsi sen paimenen silmään, paimen kirahti, juoksi huutaen metsään. Siitä asti kiersi paimen Kaukonientä. Kerran isosi sai sodassa vamman, haavalle levitin lehtiä, en tiedä… ei toipunut, kitui ja kuoli isosi. Loihtiko lehdet, veikö velho häneltä voiman?
Tiera. Kamala paimen!
Lemminkäinen. Jos olisi tavat toiset, olisi suennut sankariksi.
Äiti. Oi, olisipa isosi teko tekemättä!
Lemminkäinen. Hyvin teki isoni. Mitä ovat Louhi, isäntä? Arpoja paimenen arpaseulassa! Ei koskaan rauhaa meillä, jos on elossa tämä elukka!
Tuura tulee kantaen kalanpyydyksiä, jälessä Utro, Vento ja Arra.
Äiti. Paimen väijyy nyt sinua. Piileskeli sinun isosi ennen meren saarella kovina sotakesinä, pakene sinne.
Lemminkäinen. En tahdo enään piileskellä. Nyt lähden kalaan.
Äiti. Kauko, älä lähde nyt kalaan!
Lemminkäinen. Olethan sairas, emoni, ja särvin on lopussa.
Äiti. Poikani, poikani!
Lemminkäinen hellästi. Lähde levolle, armas emo. Tiera, katso kotia, emoa.
Tiera. Ummistan vain toisen silmän.
Lemminkäinen leikillisesti. Onhan sinulla Ainikkisi, valvottajasi.
Tiera myhevästi ja hämillään. Mitä nyt turhia tohiset.
Kyllikki. Kauko, minä pelkään, aamulla näin metsänrannassa miehiä ja keihäänpäitä.
Lemminkäinen. Aina on vaimoilla valittamista, näkevät näkyjä valveillakin.
Kyllikki. Oletko vielä vihainen, Kauko?
Lemminkäinen. En ole vihainen, vaimo, mutta on syvällä mieleni myrsky. Utro, Arra ja Vento! Pönkittäkää yöksi lujasti ovet ja räppänät!
Arra, Utro ja Vento menevät.
Kyllikki. Minä pelkään, niin…!
Lemminkäinen. Minä en pelkää Pohjolan petoja! Tule Tuura! Menee (Tuuran mukana.)
Kyllikki itkemäisillään. Ah, Kauko!
Äiti. Meni kuin päivä pilveen. Menkäämme levolle, lapset!
Äiti, Ainikki ja Tiera menevät oikealle.
Kyllikki. Ilta on ihana, käyn vielä kunnaalta katsomaan Kaukomieltä. (Menee perälle.)
Ylmi ja Keira vasemmalta. Kirottu korpi! Viikon jo meurusimme metsässä, kuningashirvi on vielä pyytämättä, ei ole löydetty Lemminkäistä. — Kaukoniemi on autio, tyhjä, kylmässä kiukaassa naukui tuuli.
Keira. Lempo kiristää nälkävyötäni.
Ylmi. Kontti auki ja tulta tuoheen!
Aukaisee kontin ja iskee limpseestä kipinän taulaan ja tekee
nuotiotulen kallion loveen vasemmalle.
Keira. Nälkä on mulla kuin sudella. En olisi tullut näille maille, jollei Anari olisi oppaaksi ruvennut.
Ylmi. Anaria armastelet, vesi jo kirpoo kielelläsi… Kyllä sauna on suloinen, suloisempi kun on oma löylyn lyöjä. Anari on kuin kärppä kivellä, pesi veristä Kaukon kädet. — Mikset estänyt Lemminkäistä!
Keira. Koko piha oli sumussa. Kauko lähti tulena tuvasta, pihalla väistivät Pohjolan miehet, vapisipa sinunkin partasi pelosta.
Ylmi. Luulimme pirtin saarretuksi. Viisas ja vikkelä Kauko pisti isännän pään seipääseen!
Keira. Pohjan paimen, viekas velho, uhkasi kostaa isännän surman, itse Louhi luottaa nyt hänen loihtuihinsa. Pelkään tuota hirmuista miestä, vaikka sillä on vaan yksi silmä, näkee kuin huuhkain pimeässä… vainuaa ehkä vaimojakin … sanotaan… Kyllikkiä kiertelevän.
Ylmi. Kuin uros kiertää naarasta. Ennen ei vaimoista välittänyt, sanotaan… syksyllä kerran… hyssä, hiljaa! Siinä paha, missä parjataan!
Pohjan paimen puhuu käskevästi. Missä on piilopirtti? Etkö tunne polkua paremmin?
Anari, Jouni, Sorri ja Kormu tulevat.
Anari. Kavala sammal on kasunut siinä, missä ennen kuljin; en löydä polun päätä.
Pohjan paimen. Kohtalon polkuja polemme, kohtalo usein on omassa kädessä. Muistatko, täällä Kyllikki kulki ja kuhersi Kaukonsa keralla.
Anari. Muistan, ja muistot syövät sydäntäni. Voi, minua poloista piikaa!
Pohjan paimen. Kuin Kauko naisia rakasti, niin minä niitä vihasin. Mutta siitä vain kasvoi kiihkoni.
Anari. Kyllikin suostuttelen sinulle (Itsekseen) mutta kuinka Kaukoni pelastan!
Pohjan paimen menee nuotiolle. Olemme täällä nuotiolla. Keira, tarkasta vielä metsä!
Asettuu nuotion ääreen ja jää tuijottamaan tuleen.
Anari Keiralle kahden kesken. Muistatko kerran kun seipäitä pystytit pihalle, silloin Pohjolan isäntä löi sinua seipäällä päähän; suretko isännän surmaa?
Keira. Omapa päänsä pääsi saman seipään nenään. Armas Anari, tule kanssani.
Anari. Koskeeko sinua muiden kosto, Kauko kosti selkäsi syhelmät, miksi siis Kaukolle kaunaa kannat?
Keira. Sekoitat aatokseni. Mitä me muista välitämme! Menkäämme!
Keira ja Anari oikealle.
Ylmi. Kovin minua jo unettaa.
Kormu. Hei, Lippo liukas mies!
Lippo tulee iloisesti lappalaisen puvussa. Pyöri päivä, pyöri päivä! (Joikuu.) "Kjerika Antan härkäin sarvet ylettyvät taivaaseen. No, no, no, noo!" Niin minä pulkassa ajoin, joijuin, joijuin, no, no, no, noo! Miekkoset, erässäkö vai eksyksissä?
Jouni. Ajamme kuningashirveä. — Liukas Lippo, kielilaukku, nahkojako taasen naukumassa?
Lippo. Ostatteko nahkoja, on saukonnahkoja, kärpännahkoja, ketunnahkoja.
Kormu. Myisit kerran omankin nahkasi!
Lippo. Omanko nahkani? Huiskis, vihellän, nahkani venyy ja vanuu.
Kormu. Joka kevät uusi nahka.
Lippo hiljaa Sorrille osoittaen paimenta. Tuo tuijottaa vaan tuleen ikäänkuin miettisi konnan koukkuja.
Sorri. Ei paimen puhu paljon, murjottaa vain ja myrähtelee. Sanotaan, että paimenella on kesy käärme povella.
Lippo. Käärme sillä on sydämmessä.
Sorri. Minua peloittaa Pohjan paimen.
Lippo. En minä mitään pelkää, huiskis, vihellän, heitän kasvoihin kauhallani.
Kormu. Sinulla on kai ketunnahka selässä. Käänny, niin häntäsi häilyy.
Lippo pyörii kantapäällään ympäri.
Lippo. Hyvät ystävät ja huonemiehet, mitä te veistelette! Aulis ja auttavainen olen, en kaiva kuoppaa toiselle, en varasta enkä valehtele, en suhaja, jos minulle mikä salaisuus korvaani kuiskataan.
Kormu. Lyönpä oluttynnörin vetoa, että Lipolla nyt on iloinen salaisuus.
Lippo. En tiedä mitään, en kuule mitään, kaikkien kaveri ja ystävä. Yhtä hyvä on Pohjolan kuin Kalevankin mies, käyn kylästä kylään, nuuskin ja niistän, haistan, hieron kaupat ja…
Jouni. Vihellät. — Taulahattu, tuuliviiri, petät kaupoissa kumpiakin, livahdat, huiskis, vihellät! Hyödyt muiden hyöriessä. Muut tappelevat, sinä aina saaliin jaossa.
Lippo. Arvatkaas kun minä tappelin Lapissa kauhean noitaämmän kanssa ja olin ihan henkeni menettää, mutta heräsin toki vihdoinkin. (Ylmi nukahtaa.)
Jouni. Maatessasiko sinä tappelitkin?
Lippo. Päiväntyttären maassa, kääpiöiden valtakunnassa minä olin vuoden. Minulla oli tuohiset housut, taulahattu päässä, taniaiset jaloissa enkä syönyt koko vuoteen mitään, ja siellä minä makaisin vielä tänäkin päivänä, jollen olisi ollut niin saamarin sukkela. Minä petin sen noitaämmän, sen kauhean syöjättären.
Jouni. Pistitkö sen laukkuusi?
Lippo. Älä hätäile, sanoi Lapin mies kettua. Minulla oli pyy laukussani, tulin autioon kotaan, tein tulen, kannoin lunta kattilaan ja paistatin pyytäni. Silloin tuli kauhea noita-akka ovelle ja tiuskasi: "Mikäs sun nimes on?" kysyi se ankara akka — "Itse", sanoin minä ja heitin kuumaa vettä akan naamatauluun. — Akkakos päästi aika möläkän: "Itse mu poldi, itse mu poldi", kirkui akka niin, että tunturilla toiset noita-ämmät löivät kämmeniä yhteen ja kysyivät: "Mikäs hätänä?" — "Itse mu poldi", huusi taas akka. — "Koska itse nahkasi poltit, niin kestä itse kirvelytkin!", huusivat ne toiset ämmät. — Sillä lailla minä vikkelästi pääsin hengenhädästä, kun ei ne toiset noita-ämmät tulleet apuun. Mutta mennessään sanoi se noita-ämmä, jolta minä karvat kärvensin: "itse poltti, itse saa maata ensi vuoteen". Minä söin pyyni ja panin maata.
Sorri. Ihan minä kuuntelen ihmeissäni.
Lippo. Kun heräsin, niin laukkuni ja toinen kylkeni olivat paksussa homeessa ja partani ulettui varpaisiin saakka.
Sorri. Kuinkas sen selität?
Lippo. Kun tulin ihmisten ilmoille, sanoivat, että olin ollut vuoden poissa. Kokonaisen vuoden, ja minä kun luulin maanneeni vaan yhden yön!
Jouni. Sinä, Lippo, olet kertonut niin kauheita asioita, että Ylmi jo nukahti, nukkuukohan hänkin ensi vuoteen.
Lippo. Kuinka monta kauppaa minä sillä ajalla olisinkaan tehnyt!
Kormu. Mitä teit parrallasi, Lippo, liukas mies?
Lippo. Möin sen lattanenälle lappalaiselle, ja pääsin miehen pulkassa Pohjolaan paraiksi isännän hautiaisiin. Voi, veikkoset, jos minä olisin ollut Pohjolan häissä, ei semmoista sotkua koskaan olisi tapahtunut. Lempo se on miehiään Lemminkäinen. Hautiaisissa antoi Louhi minulle ison makkaran, paksun kuin hakotukin.
Jouni. Sianpistäjänäkö olit Pohjolassa!
Lippo. Louhi lupasi toisenkin makkaran jahka löydän Lemminkäisen! Nyt minä menen sitä perimään.
Pohjan paimen ottaa Lippoa korvasta kiinni. Jaarittelet ja paras aika menee hukkaan. Mikset sitä heti sanonut! Missä on Lemminkäinen?
Lippo. Ettehän te sitä heti kysyneetkään! Ai, ai, nipistät pahemmin kuin se noita-ämmä. — Lingonheittomatkan päässä tästä on Lemminkäisen piilopirtti, maakuopassa turpeitten alla.
Pohjan paimen tempaa kekäleen. Kaikki miehet metsään! Mutta hiljaa herättämättä! Pistämme tuleen koko myyrän pesän! (Pohjan paimen ja miehet menevät.)
Lippo. Minä katselen kaukaa, huiskis, vihellän! (Menee.)
Kyllikki peljästyneenä perältä, Keira toiselta taholta. Metsämies, mitä etsit?
Keira. Kelmeän kaunis impi, miksi vapiset? Oletko Tellervo vai metsän kuninkaan morsian?
Kyllikki. Olin kerran morsian. Ethän tee pahaa kuninkaalleni.
Keira. Itket, ihana, kaipaat kuningastasi.
Kyllikki tyyntyen. Kuninkaistani itken.
Keira. Missä on kuninkaasi?
Kyllikki. En tiedä . . .
Keira. Pyhä suru on sinulla, minä metsäinen mies mykistyn, millä huolesi haihduttaisin.
Anari näyttämön takaa. Keira, Keira! Mitä sinä seisot! (Hiipii esille.) Kyllikki metsässä yksin! Tiedätkö, missä on Lemminkäinen?
Kyllikki. Poissa kaukana…
Anari. Taivaan taatolle kiitos! En tullut tänne sinun pääsi päästimeksi. Helyahne harakka!
Kyllikki. Virran pohjaan jo heitin helyni. Anari, Anari, vaikka kantelit Kaukolle, poissa on viha minusta.
Anari taistellen itsensä kanssa. Kyllikki, nyt minä näen suuren surusi, nyt minä tunnen Pohjan neidon. Katala Pohjan paimen, en minä juokse juonillasi. Tule, Keira, kultaseni!
Keira ja Anari menevät. Oikealta metsästä leviää punertava valo,
kuuluu huutoja ja ryskettä.
Kyllikki hätääntyneenä. Pirtti palaa! Tappavat vanhan vaimon! Ainikki! Tiera! (Juoksee oikealle.)
Ylmi ja Sorri. Sorri, sain kamalan haavan. Tiera heilutti kuin vimmattu tapparaansa. Vieressä seisoi nuori vaimo, löi ja nujersi nyrkillänsä.
Sorri. Varmaan Ainikki, Kaukon sisar. Mutta poissa on Lemminkäinen.
Ylmi. Nainen kivahti paimenen kimppuun, repi ja kynsi, suojellen talutti vanhaa vaimoa.
Sorri. Miksi, hullut, tänne tulimme! Kuule, Pohjan paimen noituu!
Pohjan paimen. Lemmon leimu ja kirous! Iske Kormu, iske Jouni, Ylmi, Sorri! Kivi kalloon, keihäs kylkeen! (Kyllikki huutaa.)
Ylmi. Vaimon ääni! Huusi kuin rintaan ammuttu alli.
Sorri. Pois, pois!
Ylmi ja Soxri juoksevat metsään oikealle.
Lippo juoksee oikealta. Parempi naarmu suussa kuin haava päässä. Huiskis, minä vihellän. (Juoksee vasemmalle.)
Pohjan paimen raastaen Kyllikkiä. Kuolema ja kirous! Lemminkäinen on päässyt pakoon! Häh, nyt sain sinut kiinni!
Kyllikki. Päästä, päästä!
Pohjan paimen silittää Kyllikin päätä, joka seisoo kuin kivettyneenä. Älä pyristele! Kuinka sinulla on valkea nahka! Silitän, sivelen niinkuin kuningaskäärmeen silkkistä selkää, sivelen, silitän, nauratan, nukutan. Hyssys, hyssys! — Kauvan olen naisetta ollut, kauvan oli mun naisia nälkä, tiedätkö sinä mitä on nälkä! Sivelen, silitän!
Kyllikki. Häijy henkesi hehkuu ja polttaa kasvojani, ah, mikä ahdistus! Auta, Lemminkäinen!
Pohjan paimen vihasta sähisten. Kuolema Kaukon suvulle! Lemminkäisesi, lemmon ruoja, pääsi käsistäni. Hengitä, Kauko, vielä hetki, kipeemmin koskee silloin kostoni nuoli.
Kyllikki. Päästä minut, päästä minut!
Pohjan paimen. Taikoen tempaan pienen nälkiintyneen kyyni, annan sen imeä solut ja suonet, juoda kaikkien naisten naurajan maksaa. — Hyssys, sivelen…
Kyllikki. Älä sivele!
Pohjan paimen. Hivelen hiljaa!
Kyllikki. Katala, älä katso minua noin!
Pohjan paimen ikäänkuin manaten. Katson ja katson sydämmesi soppiin, vierotan vanhan lemmen, nostan, sytytän hirmuisemman.
Kyllikki. Oh, sinä olet kauhea!
Pohjan paimen. Väsy kun minä väsytän! Tule, tule! (Raastaa Kyllikkiä.)
Kyllikki rukoillen. Älä raasta, älä revi minua! Polvillani pyydän, paimen, paimen, päästä kotiin, älä ryöstä, älä huumaa minua!
Pohjan paimen kiihkeämmin. Silitän, sivelen…
Kyllikki. Tulkoon nyt kuolema!
Anari ja Keira tulevat. Tämä on hirmuista! Pois täältä, en palaa tänne ikinä!
Keira. Pois, pois! Korpeen rakennamme kotimme.
Pohjan paimen. Kerran sun ryösti kaunis Lemminkäinen, toiste ryöstää sun ruma paimen, kolmannen kerran surman sulho. Hyssys, hyssys! Nyt sinä olet mun! (Nostaa Kyllikin syliinsä ja vie vasemmalle.)
Sorri jälessä Jouni, Kormu, viimeisenä Ylmi. Ei petokaan pitele hurjaa Tieraa, paetkaamme!
Pujottautuvat tiheikköön, Utro, Vento ja Arra ajavat heitä takaa ja katoovat. Tiera tulee kirves ilmassa, jälessä Ainikki taluttaen Lemminkäisen äitiä.
Tiera. Tulkoot, niin halkaisen kallot kirveelläni! Missä paimen? Kyllikki! Kuulin kiljahduksen. (Syöksyy metsään.)
Äiti. vaipuen kivelle. Ah, kuinka koski! Nyt on loppuni lähellä.
Ainikki. Voi, surkeutta, emo, nostivat kauhun kasvoillesi.
Äiti. Pelastuihan Kauko?
Ainikki. Kauko, Kauko!
Lemminkäinen tulee nopeasti ja rientää äidin luokse. Emoni, emoni! Saarelta näin paksun sauhun!
Ainikki. Paimen ja Pohjolan miehet polttivat kotimme.
Lemminkäinen. Pohjan paimen!
Äiti. Älä mene!
Lemminkäinen. Tässä seison ja suojelen sinua!
Äiti. Kiitos vakainen Luoja, olet, lapseni, elossa!
Lemminkäinen. Miksi jätin sun yksin? Tässä seisoo poloinen poikasi.
Äiti. Kohta katoo kaikki elämä kuin varjo silmistäni.
Ainikki itkee. Nyt tuli suru ja surma!
Äiti ojentaen kättään. Kauko! Pitele kättäni kun kalma kouristaa sydäntä.
Lemminkäinen. Pyhää kättäsi pitelen.
Äiti. Oh, lapset, pois menen nyt Manalan ikimajoille! (Menee tainnoksiin.)
Lemminkäinen. Synnyttäjäni… herää, ihana vaimo!
Ainikki. Meni horroksiin! Katsos, silmät kirkastuvat, äiti näkee näkyjä.
Tiera. tulee etsien ja maahan tuijottaen. Tässä on oksa taittunut, tästä paimen on vienyt Kyllikin. — Mitä? — Kuoliko Kalevan vaimo?
Ainikki. Hiljaa!
Äiti tointuen hetkeksi. Kauko, aikani loppuu… kaikki loppuu ajallansa angervoisten…
Ainikki. Tyynny, äiti!
Äiti. Kyllikki… helohipiäsi… valkea vaimosi… Ota vaari onnestasi…
Lemminkäinen. Äiti!
Äiti. Riistä mielestä vieras vaimo! (Nousee kyynärpäälleen ikäänkuin näkyjä nähden.) Kuule, kuule!
Lemminkäinen. Mitä kuulet!
Äiti. Pohjolan pajassa painavat orjat suurta paljetta. Miksi siellä miekkoja taotaan? Suuri sota on tulossa… vainovalkeat kukkuloilla… merellä Kalevan haahdet… hävitys… sekasorto…! Sankarit käyvät sotia… katsos, katsos, Louhi ja paimen… käärme mekon alla… hähättää, hiipii… iske… iske, puhkaise toinen saastainen silmä… varo rumaa rimmettä Kalmiskankaralla… verivelka… ruma rikos… siellä paimen raiskasi raavaan… ah… isosi puhkasi… lempeni lapsi, lempeni lapsi… nyt… (Kuolee.)
Lemminkäinen. Kamala on Kalmiskankaran kirous!
Ainikki itkien polvillaan. Poissa, poissa!
Lemminkäinen. Ijäksi poissa.
Tiera. Ei ole vaimoissa vertaistansa, niin kuolevat Kalevan äidit.
Lemminkäinen. Tiera, ylin ystäväni!
Tiera. Manan viileitä vesiä nyt emosi henki liitää pitkän puhteen pitoon.
Lemminkäinen mietteissään. "Sankarit käyvät sotia". — Ensin kaivan miekallani haudan, sitten…
Tiera. Ei tullut suru yksin. Pohjan paimen raasti Kyllikin.
Lemminkäinen tarttuen miekkansa kahvaan. Paimen? Kyllikin… Nyt!
VIIDES NÄYTÖS.
Laaja rämeenranta. Suossa perällä joku räkämänty. On hämärä aamuyö.
Louhi ja Pohjan paimen seisovat arpaseulan ääressä.
Louhi. Minne kääntyy kohtalomme?
Pohjan paimen kulkee haparoiden melkein sokeana. Arvannee arpaseula. Anna tänne hurmeinen harja, kaikki on haltioiden hallussa.
Louhi. Kolmasti harjasin mieheni veristä päätä. Sitten isännän surman en ole nukkunut monta yötä, enkä ummista silmiäni ennenkuin pitelen surmaajan päätä näissä samoissa käsissäni.
Pohjan paimen taikoo.
Sano arpa syytä myöden, älä miehen mieltä myöden, sano totta älä valetta; lähe nyt arpa myötä päivän, jos on kalma kalmistosta; jos ompi sodan kiroista, lähe silloin vasta päivän!
Louhi. Minne kääntyy arpaneula?
Pohjan paimen. Epäiletkö, emäntä? Ei nyt arvaa arpaneula, vapisee kuin nuoren naisen ruumis kiivaan käden hyväillessä.
Louhi. Miksi toit tänne Kyllikin? Panin tuon äsken viruttamaan isännän vaatteita verestä.
Pohjan paimen. Hää! Viruttiko vaatteet?
Louhi. Pelästyi pilkkuja ja karkasi karjansa mukana.
Pohjan paimen. Nainen on riivattu.
Louhi. Taisit pahasti pidellä. Siitä vähät välitän, mikset tappanut Lemminkäistä?
Pohjan paimen. Tuvan poltin. Kun en tavannut tappajata, ryöstin vainolaiselta vaimon.
Louhi. Mitä tuvan tuhasta! Maitse meritse joukoin käyvät nyt kalevalaiset tänne ja ruttona riehuu Kauko edellä.
Pohjan paimen. Vaimo on esteeksi meille. — Aja se karjansa keralla Lemminkäistä vastaan.
Louhi. Olet viisas ja varova… Päästäisinkö päivän piilosta?
Pohjan paimen. Hähhää! Kätkit päivän kivimäkeen. Sanovat Kalevan kuulun sepon takovan uutta aurinkoa.
Louhi. Uuttako aurinkoa?
Pohjan paimen. Pelkäätkö? Mitä minä auringolla! Tulenhan kohta umpisokeaksi, näen kaikki kuin harmaan seulan läpi.
Louhi. Päästäisinkö päivän?
Pohjan paimen. Tunnetko tätä turman paikkaa?
Louhi. Hornan henget asuvat täällä.
Pohjan paimen. Tämä rimpi myrkyttää miehen mielen, se vetää, vetää…
Louhi. Sinne kaadamme kalevalaiset.
Pohjan paimen. Ja Lemminkäisen!
Louhi. Sinäkö kostaisit isännän surman?
Pohjan paimen. Oma on minulla kostoni. — Minkä Kauko lempeen hukkasi, sen minä säästin vihalleni. Katsos tässä! (Näyttää vasamaa.) Karsikossa valelin keskiyöllä kärkeen käärmeen mujua. Nyt tunnen umpiputken ailueet!
Louhi. Näetkö ampua, paimen?
Pohjan paimen. Vaikka en näe, niin minä kuulen. Minä hiivin ja kuuntelen kuinka sykkii se sydän, jota enimmin vihasin… siihen tähtään, siihen ammun.
Kuuluu lampaiden kellojen kilinä. Kyllikki tulee repaleisissa vaatteissa. Lampaiden ajatellaan kulkevan penkereen alla.
Louhi. Kaukon kurja vaimo!
Pohjan paimen. Mikä hänet nyt tielleni heitti, nyt minä tarvitsen kaiken taikani.
Louhi. Joko virutit verisen liinan, korea Kaukon vaimo?
Kyllikki. Uu! — Verisen liinan?
Louhi. Jonka miehesi veritti.
Kyllikki. Katsos, eikö minulla ole koreat kisavaatteet!
Louhi. Kuin Tapion tyttärellä. Kisaanko menet vai mitä etsit?
Kyllikki. Lieto, laito lampaitani, silitän, sivelen… Hyssys! Missä on kellokkaani!
Louhi. Minne kadotit kellokkaasi?
Kyllikki. Nukkuu, nukkuu nurmen alla. Missä on kuninkaani?
Pohjan paimen. Oh! Luulin silmäni sokeaksi, sentään näen selvästi tämän kelmeän, kurjan kuvansa. — Pois, älä tule tänne!
Louhi. Mene tuonne kunne käsken, sieltä tulee kuninkaasi.
Pohjan paimen. Kurja kuningas!
Kyllikki. Kellot kilisee, kilikilikil, mutta ei kuulu kuningasta. (Mennen paimenen luo.) Tiedätkö sinä? Kuka sinä? Uu, uu, suden silmä… tulee harmaa hukka…
Pohjan paimen. Pois, pois silmistäni!
Kyllikki. Sivelen, silitän silkkistä selkää. Hyssys!
Pohjan paimen. Mitä minulla, kurja, on kanssasi tekemistä! Hyssys! Enhän tee sinulle pahaa.
Kyllikki. Sivelen… silitän… hiljaa… ei hukka tule, ei!
Pohjan paimen. Syytätkö minua, älä huuda, hurja!
Louhi paimenelle. Minäkin jo melkein pelkään sinua.
Kyllikki. Hyssys, hyssys, hiljaa…
Pohjan paimen nostaa kiven maasta. Menetkö riivattu…!
Kyllikki menee kiiruusti metsään, torven ääni kuuluu.
Louhi. Lemminkäinen!
Pohjan paimen. Lemminkäinen!
Louhi. Aseisiin pohjan miehet! Paimen, väijy ja kiihota väkeä!
Pohjolan orjia tulee.
Pohjan paimen. Yhtä minä väijyn, väijy sinä omaakin väkeä, Keira karkasi kavalan Anarin keralla.
Louhi. Vihassa lähenee nyt Lemminkäinen.
Pohjan paimen. Vihasta, koska emonsa vaipui kuolleena kankaalle.
Louhi. Tuleeko päivää päästämään?
Pohjan paimen. Mene, tiedä, hähhää! Entä jos huima Kaukomieli nyt vaatii sinulta tytärtä, kun kadotti Kyllikin.
Louhi. Ei ole tytär enään neito.
Pohjan paimen. Ei ole tyttäresi vielä maannut Turjan kanssa saman sulhaistaljan alla.
Pohjan neito tulee puukko vyöllä. Mitä supatat, sokko?
Pohjan paimen. Turja on tyytymätön… kulkee maita mantereita.
Pohjan neito. Kaupoilla kulkee Turja, kokoo kultaa ja karjaa. Kultaa sai hän kihloissani, mitä muuta vaatisi!
Louhi. Turja on suurta sukua.
Pohjan neito. Ei ole koko Pohjolan suvussa suuren säilän sankaria. Yksin nyt menen Lemminkäistä vastaan ja taivutan tahdollani.
Louhi. Sinä menet kunne käsken.
Pohjan paimen hiljaa Pohjan neidolle. Mutta jos Kaukomieli korskeudessaan nyt tallaa sinut kuin etanan polulle.
Näyttää vasamaansa.
Pohjan neito. Silloin…
Pohjan paimen. Silloin..?
Pohjan neito. Nyt vasta huomaan, paimen, olet hirveän väkevä. — Silloin veitsestä vilaus nopeampi kuin kuolevan ajatus. (Menee vasemmalle.)
Pohjan paimen. Silmässä välähti kuin veitsestä vilaus. Hiivinpä hiljaa jälessä. (Hiipii Pohjan neidon jälkeen.)
Louhi. Orjat! Väijykää vesaikossa! (Menee orjien mukana.)
Lemminkäinen täydessä sota-asussa, jälessä Tiera ja Ainikki. Metsästä kuuluu ryskettä ja miesten puhetta. Lemminkäisen joukko asettuu petäjien taakse, oksia taittuu ja niiden välistä välkähtää keihäänpäitä ja haarniskoita.
Tiera. Kaunis muotosi on synkkä, Kauko.
Lemminkäinen. Tunnen tämän paikan. Käynkö Tuonen takamailla?
Ainikki. Tämä on taudin ja turman paikka, suosta nousee kalman katku.
Lemminkäinen. Täällä nousee eteeni paimenen hirveä hahmo.
Tiera. Täälläkö sinut paimen uuvutti uneen? Tuossa on tarttunut oksaan naisen hiuksia, tänne paimen varmaankin raastoi Kyllikin, täällä…
Ainikki. Rikosten rimpi, josta emo varotti kuollessansa.
Lemminkäinen. Nyt ymmärrän emoni kohlut, isoni surman. Nyt ymmärrän paimenen hirmuisen elämän. Halveksin häissä paimenta, mutta voimallinen on velhon veri. Aina on miekkaani pelätty, aina on paimenen kiroja pelätty, hän yksin ei minua pelännyt…
Tiera. Kuin hukka haaskaa niin paimen nyt kiertää kamalan tekonsa paikkaa.
Lemminkäinen. Miksen tappanut tätä petoa, olisi nyt emoni elossa! Mustat veret nousevat sitä aatellessa.
Tiera. Monena yönä miekka kädessä kynnyksellä varjelit vanhaa emoasi.
Lemminkäinen. Voinko herättää haudasta emoni!
Tiera. Usein syyttä läksit sotaan, nyt käyt suurinta sotaasi. Tämä suo on surmaksemme.
Lemminkäinen. Täällä ennen isosi odotti, täällä minäkin paimenta odotan.
Tiera. Kyllikki, nuorikkosi kulkee vielä tämän ilmankannen alla.
Ainikki. Missä on kurja Kyllikki? Syö ehkä, onneton, orjan leipää.
Lemminkäinen. Pohjolan pirtissä kirotussa jauhaa vaimoni jauhinkivellä, kyllä tunnen Pohjolan koston.
Ainikki. Hävittivät kotimme…
Lemminkäinen. Susien suvun tunnen. Tiera, minussa on hurja liekki, vielä minä mietin Pohjolan häitä.
Tiera. Nyt sytytämme sellaiset häävalkeat, että ne häikäisevät Louhen, paimenen ja Pohjan neidon.
Lemminkäinen. Pohjan neidon! Muuttuispa hurja haluni vihan hirmutuleksi! Miksen kivahda, miksen kiroa!
Tiera. Muista emosi pyhiä sanoja, varotti viimeisillään Pohjolan tyttären turmiosta!
Lemminkäinen. Taar'avita! Vielä on minussa Pohjolan tyttären lumous. Päin turmiota tai tukahtamaan tulikissaa!!
Tiera. Otamme pohjan akalta auringon.
Lemminkäinen. Horna ja hävitys! Kumu jo kuuluu Pohjolan kylästä, tuo tanotorvi!
Tiera. Soikoon Pohjolaan kauhun torvi!
Lemminkäinen. Kulkekoon nyt kalman kaiku aina Tuonelan tupiin, oma emoni havahtaisi ja kysyisi poikansa surun syytä!
Pohjan neito tulee, jälessä hiipii paimen ja piilee petäjien sekaan.
Pohjan paimen manaten, itsekseen.
Manalle sinut manoan, uuvutan iki-unehen, jost' et pääse päivinäsi ilman Luojan päästämättä!
Lemminkäinen. Manalanko vai sotahaaskalinnun ääni kutsuu minua kamppailuun? Minä tulen!
Paimen hiipii pois kun Pohjan neito astuu esille. Tiera tuo torven. Lemminkäinen nostaa sen huulilleen, mutta laskee sen kädestään huomatessaan Pohjan neidon.
Tiera. Mitä tuijotat!
Pohjan neito. Mikset soita, Lemminkäinen?
Lemminkäinen. Sinä täällä Pohjolan tytär?
Viittaa Tieralle ja Ainikille, jotka menevät.
Pohjan neito. Minä odotin sinua, Lemminkäinen.
Lemminkäinen. Louhiko sinut lähetti?
Pohjan neito. Istuin pitkät illat Pohjolan isossa tuvassa, kuuntelin myrskyä. Myrsky meni, sinä et tullut.
Lemminkäinen. Kuulitko paimenen äänen?
Pohjan neito. Silloin kuulin torvesi, nousin vuoteeltani, repäisin honkaisen oven auki: nyt tulee sodan suuri sulha!
Lemminkäinen. Ei ole miekkani vielä puhdas ilkeän isäsi verestä!
Pohjan neito. Valkaise uusissa verissä!
Lemminkäinen. Mitä tahdot?
Pohjan neito. Nosta heikko heimojen henki!
Lemminkäinen. Kavaltaisinko kalevalaiset!
Pohjan neito. Aina on katkera kiista näiden heimojen välillä.
Lemminkäinen. Louhi lähetti paimenen, koko Pohjolan mätäpahkan polttamaan kotini, surmaamaan vanhan emoni. Emoni, kuuletko, emoni! Unohtaisinko minä!
Pohjan neito. En paimenta pakoittanut.
Lemminkäinen. Ei naiset pakota paimenta. Vaikka hänellä on halu matala, on hän korkea kostossansa, hän on Hiiden heimolainen! — Ja sinä!
Pohjan neito. Minä?
Lemminkäinen. Olet pettänyt, pilkannut… Häväisitte häissä kunniani.
Pohjan neito. Minä nostan taas kunniasi.
Lemminkäinen. Itse minä itseni nostan. Vielä on sinulla sisua, vielä kiihoitat haluni. Sähise, tulikissa!
Pohjan neito. Kaunis Kaukomieli… Aina sinut on lempi lumonnut. Nyt kiehdoit vereni.
Lemminkäinen. Yhtä yötä kauvemmin en yhden luona levännyt.
Pohjan neito. Tule, yö on ihana…
Lemminkäinen. Tarjootko itsesi?
Pohjan neito lähennellen. Ah, tule!
Lemminkäinen. Kuules, viekas Pohjolan pimeä piika! — Mitä hulluja höpsin. — Olethan miehelle myyty nainen.
Pohjan neito. Menin kuin merkitty poro.
Lemminkäinen. Mikset kukerra miehellesi?
Pohjan neito. Tässä seison minä, Pohjolan ylpeä tytär ja nöyrryn edessäsi.
Lemminkäinen. Korkeana kulkee povesi…
Pohjan neito. Poveni on yhtä puhdas kuin emoni kodista lähteissäni.
Lemminkäinen nauraen. Entä Turja?
Pohjan neito. Katso minua! Sinulle tuon kukkeuteni ja neitsyyteni.
Lemminkäinen. Tulet kuin muutkin tulivat. Nyt sen huomaan. Ei ole sinulla emoni katseen kirkkautta.
Pohjan neito. Minä en ole kuin muut. Liian kauvan vaikenet, Kauko.
Lemminkäinen. Vaikenen emoni tähden.
Pohjan neito. Mädätköön emosi kuopassansa, minä tahdon kaikki taikka…
Lemminkäinen. Turjan vaimo! Mustaathan emoni puhtaan muiston!
Kyllikki tulee. Lieto, laito, lampaani, sivelen, silitän…
Lemminkäinen kauhistuen. Kyllikki, onneton Kyllikki! Näinkö sinut jälleen näen?
Kyllikki. Kuka sinä?
Lemminkäinen. Silmissä himmi, kamala kiilto! Oh! Mitä te teitte hänelle!
Kyllikki matkien paimenta. Vierotan vanhan lemmen, nostan, sytytän hirmuisemman. Hyssys, hyssys!
Lemminkäinen vimmastuen. Velhon loihtuja? Paimen hänet loveen langetti. Kuka hänet lähetti! (Pohjan neito seisoo vaiti.) Vastaa!
Pohjan neito. Mitä minä Kyllikistä!
Lemminkäinen. Louhi, paimen… sinä, olette tämän tehneet.
Pohjan neito. Oma syysi… oma kylvösi.
Lemminkäinen. Taar'avita! Julma olet! Naarassusi! Porton julma sydän on sinulla.
Ainikki ja Tiera tulevat.
Pohjan neito. Kavahda sanojasi, Kauko! — Muistatko mitä sanoin silloin, kun kosit Pohjolan tytärtä: "jos me sytymme mieheen, joka ei suostu omaksemme, sen me kuhertaen kuristamme."
Lemminkäinen. Kiristä, kurista!
Pohjan neito kiivaasti. En minä kerjää, kopea Kauko!
Lemminkäinen Pohjolan neidolle polkien jalkaansa. Mene, Pohjolan portto!
Pohjan neito. menee pää pystyssä. Menen mutta toisin tulen! Kurja kuherukuningas!
Tiera. Monen naisen ja miehen voitit, tämä oli kaikista kaunein voitto.
Kyllikki. Hyssys, tule etsimään kadonnutta!
Tiera. Korea Kylli Pohjolan rievuissa!
Ainikki. Pieni Kylli, mitä on kadonnut?
Kyllikki. Jotain on kadonnut, kuule… kili, kili…
Lemminkäinen. . Tiera, Ainikki! Kaikki on nyt kadonnut! Oh, tämä myllerrys minussa, rikottu, revitty, raiskattu nuori, ihana elämä! Oh, ei ole missään maailmassa piilopirttiä, mihin minä nyt pakenisin!
Kyllikki Lemminkäiselle. Silitä, sivele, hyssys…
Lemminkäinen. Oh! Silitän, Kyllikki raukka, silitän.
Silittää Kyllikin päätä, Kyllikki aikoo syleillä, Lemminkäinen vie
hänet Ainikin luo.
Ei, ei, tämä on liikaa. Minä en voi! Tiera, Ainikki, viekää hänet pois, pois, muuten itse tulen hulluksi.
Ainikki vie Kyllikin pois, Lemminkäinen hetken vaiti oltuaan.
Ja nyt! Nyt ei naura Lemminkäinen, nyt en sääli, nyt en säästä, nyt en välitä mistään, en vanhojen äitien kuolemasta enkä hullujen naisten hädästä. Tiera, nyt minä riehun kauhun kulona, poltan kaikki, Pohjolan, Louhen, porton ja kaikki! Hähättäköön horna ja palakoon poroksi kaikki mieleni hirveän myrskyn edessä! Ja sinä, riettaan kohdun sikiö, kavala kaikkien kammooma paimen, onni ettei sinulla naista, onni ettei sinulla emoa. Minä revin nyt löyhkäävän lihasi, minä silvon nyt saastaisen silmäsi, heitän sen Pohjolan susille. Hei, miehet!
Ponnahtaen isolle kivelle, huutaa ja tempaa torven. Miehiä
tulee metsästä.
Nyt me panemme koko Pohjolan väen hullun myllyä jauhamaan! Pohjolaan!
Miehet Pohjolaan!
Lemminkäinen toitauttaa torveensa ja ryntää vasemmalle Tiera jälessä. Osa kalevalaisia rientää yli näyttämön, toiset syöksyvät puiden välistä taustalle; kuuluu huutoja ja kalvan kalsketta. Pohjan paimen hiipii esille ja asettuu syrjään. Louhi tulee kiihottaen väkeään. Yli näyttämön rientää milloin Pohjolaisia, milloin kalevalaisia ajaen toisiansa takaa.
Louhi. Lyökää, pohjan pojat! Surma isännän surmaajalle! Suohon, suohon!
Pohjan paimen. Hähhää, hähhää! Katsos, katsos, Louhi! Yksi, kaksi, kolme, neljä… tuossa pulskahti… toinen kiipee toisen päälle… painivat pyllyellen… sakea parta sammalissa… pohjolainen potkasi mahaan… upposi… hähhää!
Pohjolainen varjostaen silmiään, huutaa. Merellä näkyy Kalevan haahdet! (Menee.)
Louhi pelästyen. Merellä vieraat vainopurret? Päästäisinkö päivän?
Pohjan paimen. Päästä, päästä, hähhää!
Louhi. Annan orjille merkin.
Menee nopeasti vasemmalle. Pohjan neito rientää kiiruusti yli näyttämön paljastettu puukko kädessä. Lemminkäinen tulee toisaalta, paimen hiipii petäjän taakse.
Lemminkäinen. Väkeni hajalla, kaikki on hukassa. Missä paimen?
Kalevalainen huutaa. Päivä nousee Pohjolan mäestä! (Menee.)
Pohjan paimen käheällä äänellä haparoiden petäjän takaa. Missä olet, Lemminkäinen?
Lemminkäinen. Kuka kutsuu kurjalla äänellä? Oletko outo varjo vai kulkeva kuolevainen!
Pohjan paimen. En näe sinua.
Lemminkäinen. Astu esiin!
Pohjan paimen. Ennenkuin näköni sammuu, niin minä vaikka ryömin sitä ääntä kohden, joka hurmasi hullut naiset.
Lemminkäinen. Mitä tahdot, tässä seison.
Pohjan paimen. Nyt minä tiedän, mihin minä ammun. Nyt on koston hiljaisin hetki, hiljaisuus itse Tuonelassa. Etkö tunne minua, Kauko?
Lemminkäinen. Raskas rikos on täällä tehty.
Pohjan paimen. Tehty on tehty. Kalmiskankaran kirous!
Lemminkäinen miekka koholla. Nyt sinut tunnen, kurja, kirottu, isäni kirooma paimen! Samalla sijalla tällä raiskasit raavaan.
Pohjan paimen huutaen. Hää! Se tieto vie sinut Tuonelaan!
Lemminkäinen. Kuole!
Pohjan paimen. Samalla sijalla tällä isäsi sokasi silmäni! Viru nyt siinä, naisten naurattaja!
Pohjolan paimen syöksyy esille ja ampuu ja näyttää siltä ikäänkuin
hän ojentaisi käärmeen Lemminkäistä kohden.
Hähhähhää!
Juoksee perälle, Tiera kiiruhtaa esille, Lemminkäinen koettaa pysytellä pystyssä.
Lemminkäinen. Ah!
Suolta kuuluu kiljahdus.
Tiera. Paimen juoksi suohon, päivä sokasi… Punanen valo leviää yli metsän.
Lemminkäinen. Onko tuo rusotus päivän vai kuoleman kajastus?
Pohjan neito tulee.
Tiera. Päivä nousee… Mikä sinun on, horjut, Kauko?
Lemminkäinen. Paimen… noidannuoli.
Pohjan neito. Paimen —?!
Lemminkäinen. Myrkky on jo veressäni.
Rytkähtää maahan, Tiera avaa Lemminkäisen rintahaarniskan.
Tiera. Nostan myrkyn huulilleni.
Pohjan neito syöksyy Lemminkäisen luo. Lemminkäinen, lempeni…
Lemminkäinen. Pohjan neito! Sinä tulit. (Kuolee.)
Pohjan neito heittäytyy Lemminkäisen ruumiin yli. Lemminkäinen, Lemminkäinen! Et saa kuolla, sankari, nouse, sinä et saa kuolla! (Ottaa Lemminkäisen hiuskiehkuran käteensä.) Oh, kerran pidin tätä kädessäni, kuinka sinua silloin rakastin! Hyväilen, hyväilen… ei, ei… et sinä herää, vaikka hyvinkin hyväilen. Sääli sotaista silmää, sääli iloista sydäntä, sääli kultaista päätä, sääli, sääli…! (Nostaen päänsä.) Ja minä? Kaikki on nyt lopussa.