Maaliskuun 29 päivän illalla levisi Helsingissä sanoma, että "suureen anomukseen" oli osittain suostuttu esittelyssä, joka ei ollut tapahtunut tavallisessa järjestyksessä, vaan neuvottelukokouksessa, johon otti osaa sekä venäläisiä että suomalaisia jäseniä. 1901 vuoden asevelvollisuuslain sovelluttaminen oli toistaiseksi lakkautettu ja 1905 vuoden kutsunnat peruutettu sekä tuomarien virasta erottamista koskeva asetus kumottu; muita kohtia ei vielä ollut ratkaistu, mutta toivottiin esittelyä jatkuvan.
Samaan aikaan annettiin valtiopäiville hallituksen esitys kymmenen miljoonan markan suorittamisesta vuosittain Venäjän valtakunnanrahastoon avustukseksi sotilaallisiin tarkoituksiin. Valtiopäivät katsoivat olevan myöntäminen tämän suostunnan, kuitenkin vain vuodeksi.
Näiden valtiopäiväin käsiteltäviksi annettuja asioita oli hallituksen esitys porvaris- ja talonpoikaissäädyn äänioikeuden laajentamisesta. Perustuslakivaliokunta oli laatinut ehdotuksen mainittujen säätyjen äänioikeuden laajentamiseksi esityksessä ehdotettua tuntuvasti enemmäksi, äänioikeuden myöntämiseksi naisille y.m., mutta perustuslaillisella taholla oltiin sitä mieltä, että niin kauan kuin laillisia oloja ei ollut täydellisesti palautettu, puuttui säännöllisen valtiopäivätyön edellytyksiä eikä valtiosäätyjen sentähden tulisi tehdä lopullisia päätöksiä. Vaalioikeuden uudistuskysymys jäi valtiosäädyiltä sen vuoksi loppuun käsittelemättä, mikä muutamilla tahoilla, varsinkin yhteiskunnan syvissä riveissä, herätti suurta tyytymättömyyttä. Valtiosäädyt päättivät, koska täydellistä vastausta laillisuuden palauttamista koskevaan anomukseen ei ollut saapunut, anoa valtiopäiväin lykkäämistä syksyyn, ja Mechelin laati tämän sisältöisen kirjelmän luonnoksen. Mutta vastauksen sijasta tuli äkkiä ja odottamatta sanoma, että valtiopäivät oli päätettävä huhtikuun 15 p:nä, joten äänioikeuden uudistuskysymyksen loppuun käsitteleminen, vaikka valtiosäädyt olisivat sen tahtoneetkin käsitellä, oli käynyt mahdottomaksi. Ennen hajaantumistaan antoivat valtiosäädyt adressin, jossa pyydettiin laillisuuden täydellistä palauttamista suuren anomuksen mukaisesti.
Aatelin perustuslaillisten huhtikuun 16 p:nä seurahuoneella toimeenpanemissa yhteisissä erojaispäivällisissä, joissa säädyn jäsenet olivat miltei täysilukuisina saapuvilla, julkilausui vapaaherra Kr. von Alfthan säätyveljien kiitollisuuden ja ystävyyden tunteet Mecheliniä kohtaan. Tämä vastasi liikutettuna esittämällä eläköönhuudon Suomelle ja selitti oivallisessa puheessa sitä kantaa, jolle meidän oikeustaistelussamme oli asetuttava.
Ennen valtiopäivämiesten hajaantumista asettivat perustuslailliset ryhmät, ruotsalainen ja nuorsuomalainen, valtuuskunnan, jonka jäsenet valittiin kaikista neljästä säädystä, yhtä monta kumpaisestakin kieliryhmästä, seuraaviin valtiopäiviin asti tarkkaavaisesti seuraamaan valtiollisia tapahtumia ja ryhtymään olojen vaatimiin toimenpiteisiin. Mechelin valittiin valtuuskunnan puheenjohtajaksi, Donner varapuheenjohtajaksi.
Valtuuskunta, joka keskuudestaan asetti pienemmän toimikunnan, piti lukuisia kokouksia ja koetti parhaansa mukaan täyttää tehtävänsä. Se pani muun muassa toimeen suuren kansalaiskokouksen palokunnantalolla syyskuun 13 p:nä. Tässä tilaisuudessa oli aikomus keskustella useita tärkeitä, lähinnä seuraavain valtiopäiväin käsiteltäviä asioita sisältävästä ohjelmasta. Nämä kysymykset koskivat laillisen järjestyksen palauttamista, venäjän kielen poistamista Suomen hallinnosta, asevelvollisuusasiaa, elokuun 6/19 p:nä 1905 annettua keisarillista julistuskirjaa neuvoa-antavan valtakunnanduuman perustamisesta Venäjälle, johonka Suomikin ottaisi osaa valitsemalla edustajia, sekä vihdoin äänioikeuden laajentamista valtiopäivämiesvaaleissa ja laajaa eduskuntalaitoksen uudistusta. Kokouksessa oli saapuvilla lukuisa joukko henkilöitä kumpaakin sukupuolta; lukumäärä lienee lähennellyt tuhatta. Kokouksen avasi Mechelin tekemällä selkoa tilanteen vaatimuksista. Hän huomautti, että yhteinen työ maamme loukatun valtiosäännön suojelemiseksi oli yhdistänyt eri puolueryhmät perustuslailliseksi puolueeksi, ja että v. 1904 kokoontuneiden valtiopäiväin tunnuslauseena oli ollut: lain voima on palautettava. Hän huomautti yksimielisyyden tarpeellisuutta, vaikka tunnustikin, että "luja yhteenliittyminen oikeutemme suojaksi ei vaadi luopumaan eriävistä mielipiteistä sisäisissä kysymyksissämme. Mitä vaaditaan, on että puolueriidat heitetään sikseen, kunnes maamme oikeusasema Venäjään nähden on turvattu v. 1809 vahvistettujen periaatteiden mukaisesti." Mechelinin puheen päätyttyä alkoi kokouksen ohjelmaan otettujen kysymysten käsittely, professori Setälä puheenjohtajana. Mutta niistä oli ehditty käsitellä ainoastaan osa, kun saapui poliiseja, jotka ilmoittivat, että kokouksen oli kenraalikuvernöörin käskystä heti hajaannuttava. Kun kokous yksityisluontoisena katsoi olevansa laillisesti luvallinen, kieltäytyi se noudattamasta käskyä, mutta joukko sotamiehiä kivääreihin kiinnitettyine pistimineen marssi saliin ja karkoitti yleisön. Ennen kokouksen hajoamista ehti Mechelin kuitenkin ehdottaa, että annettaisiin kokouksen toimikunnan tehtäväksi panna vastalause tapahtunutta väkivallantekoa vastaan, jota ehdotusta tervehdittiin yleisellä hyväksymisellä. Vastalause laadittiin sittemmin ja annettiin prokuraattorille. [Katso tästä tarkemmin "Murrosajoilta" VII siv. 80 ja seur.]
* * * * *
Ainoastaan muutamaa viikkoa myöhemmin tapahtui Venäjällä valtiojärjestyksen mullistus. Japanin sodan vastoinkäymisten johdosta oli valtiollinen kiihtymys levinnyt koko valtakuntaan. Semstvojen jäsenet ja muut kansalaiset pitivät kokouksia, joissa vaadittiin kansalaisvapauden turvaamista ja kansanedustuslaitoksen käytäntöön ottamista. Talonpoikais- ja työläismellakoita ja lakkoja sattui useilla paikkakunnilla, Mustanmeren sotalaivoissa pantiin toimeen sotilaskapinoita. Hallitus päätti tehdä myönnytyksiä ja antoi elokuun 19 p:nä julistuskirjan valtakunnanduuman kokoonkutsumisesta, jonka toimivalta kuitenkin olisi oleva vain neuvoa-antavaa laatua. Mutta tämä ei tyydyttänyt vapaamielisiä; vaadittiin pitemmälle meneviä myönnytyksiä ja levottomuudet kävivät yhä laajemmiksi ja voimakkaammiksi. Yleisten lakkojen johdosta keskeytyi lokakuun lopulla 1905 liikenne Venäjän rautateillä, pääkaupungissa lopetettiin kaikki tehdastyö, yleiset laitokset lakkasivat toimimasta ja valta oli siirtymäisillään hallituksen käsistä jonkinlaiselle sosialistien ja muiden kumouspuolueiden jäsenistä muodostetulle neuvostolle.
Sanoma näistä tapahtumista herätti tietenkin Suomessa mitä suurinta hämmästystä ja nousi kysymys, miten meidän itsemme olisi meneteltävä. Kaupunkilais- ja maalaistyöväestön keskuudessa olivat sosialistiset aatteet lähinnä edellisinä vuosina levinneet odottamattoman nopeasti ja laajalle, ja tällä taholla haaveiltiin Suomen yhteiskunnallisten olojen kumousta sosialistiseen suuntaan Venäjällä odotettavana olevan samanlaisen kumouksen yhteydessä. Perustuslailliset, jotka eivät antautuneet tällaisiin haaveiluihin, arvelivat ajan otolliseksi jyrkästi kansanvaltaiseen suuntaan käyville valtiollisille uudistuksille. Mutta miten aikaansaada ne? Kumoustietäkö vai vanhain perustuslakiemme osottamin lainsäädäntökeinoin? Siitä eivät puolueet olleet yksimielisiä. Perustuslaillisten lähimpänä silmämääränä oli laillisen järjestyksen palauttaminen.
Sunnuntaina lokakuun 29 p:nä piti perustuslaillinen säätyvaltuuskunta kaupunginvaltuuston kokoussalissa Helsingin raatihuoneella kokouksen, johon muutamia muitakin henkilöitä kutsuttuina otti osaa. Mechelin johti kokouksessa puhetta. Päätettiin panna toimeen yleinen kansalaiskokous, jonka hyväksyttäväksi esitettäisiin, että hallitukselta vaaditaan laillisuuden palauttamista, nykyisen kotimaisen hallitushenkilökunnan poistamista ja toisten, kansan luottamusta nauttivain miesten nimittämistä heidän tilalleen sekä valtiopäiväin mahdollisimman pikaista koolle kutsumista. Eräs kokouksen osanottajista, sosialistijohtaja ja kaupunginvaltuusmies, puuseppä Perttilä, vaati perustuslaillisten ja pääkaupungin järjestyneen työväestön ryhtymistä yhteistoimintaan. Tähän suostuen päätti kokous asettaa 8-miehisen valtuuskunnan, jonka tuli toimia yhteisesti yhtä monen työväestön valitseman valtuutetun kanssa.
Maanantaina lokakuun 30 p:nä annettiin Pietarissa se keisarillinen julistuskirja, jolla Venäjän valtiomuoto muutettiin perustuslailliseksi. Valtakunnanduuma, jolla ei olisi vain neuvonanto-oikeutta, vaan päätösvalta lainsäädäntöasioissa, kutsuttaisiin koolle ja väestölle suotaisiin kansalaisvapauden järkkymättömät perusteet henkilökohtaisen loukkaamattomuuden periaatteen mukaisesti sekä omantunnon-, sanan-, kokoontumis- ja yhdistymisvapaus.
Samana päivänä puhkesi meillä n.k. "suurlakko". Työväestön Helsingin rautatientorilla tekemän päätöksen mukaisesti keskeytettiin kaikki työ eri aloilla, rautatieliikenne lakkasi, tehtaat, ravintolat ja myymälät, ruokatavarakauppoja lukuun ottamatta, suljettiin. Sanomalehdet eivät ilmestyneet, pimeys vallitsi illoin kaupungin kaduilla. Ylioppilaat ja polyteknikot tekivät opintolakon, luennot ja harjoitukset keskeytettiin opettajain suostumuksella, samaten kouluopetus. Lakkasivatpa posti ja poliisilaitoskin toimimasta. Työväestön asettama keskuslakkokomitea otti huolekseen poliisin tehtävät ja valvoi lakon noudattamista kansalliskaartin, n.s. "punakaartin" avulla. Ylioppilaat ja polyteknikot puolestaan järjestivät eri suojeluskunnan, joka, niinkuin tunnettu, ei ollut parhaissa väleissä kansalliskaartin kanssa. Ei vain pääkaupungissa, vaan useilla muillakin paikkakunnilla maassamme pidettiin valtiollisia kokouksia, pantiin toimeen lakkoja ja keskeytettiin yhteiskunnan säännöllinen elämä.
Tällä välin perustuslaillinen säätyvaltuuskunta jatkoi toimintaansa laillisuuden palauttamiseksi. Lokakuun 31 p:nä pidettiin palokunnantalolla valtuuskunnan päätöksen mukaisesti suuri kansalaiskokous, jossa hyväksyttiin valtuuskunnan laatiman ehdotuksen mukainen ohjelma, minkä jälkeen lähetystö pantiin sitä viemään kenraalikuvernöörille. Työväen taholta saapui toinen lähetystö. Suuria väkijoukkoja kokoontui kenraalikuvernöörintalon edustalle, ja niille annettiin tieto vanhansuomalaisen senaatin erosta, jota tämä jo lakon alkamispäivänä oli päättänyt pyytää, koska oli havainnut, ettei sillä enää ollut laajain kansankerrosten luottamusta. Se oli samalla päättänyt tehdä alistuksen laillisten olojen palauttamisesta ja valtiopäiväin koolle kutsumisesta.
Samana iltana kokoontui kenraalikuvernöörin luokse hänen pyynnöstään sekä perustuslaillisen valtuuskunnan edustajia: Mechelin, R.A. Wrede, O. Donner, J. Grotenfelt, että vanhansuomalaisen puolueen edustajia: J.R. Danielson, H. Gebhard ja K.A. Brander. Ruhtinas Obolenski ilmoittaa Hänen Majesteettinsa olevan taipuvaisen suostumaan Suomen kansan valtiollisiin toivomuksiin ja kehottaa läsnäolevia lausumaan mielensä siitä, mitä olisi anottava. Mechelin esittää anottavaksi: perustuslainmukaisen järjestyksen täydellistä palauttamista valtiosäätyjen joulukuun 31 p:nä 1904 tekemän anomuksen mukaisesti; ylimääräisten valtiopäiväin koolle kutsumista joksikin päiväksi joulukuussa; yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden periaatteelle rakentuvaa eduskuntalaitoksen uudistusta tarkoittavan hallituksen esityksen antamista ylimääräisille valtiopäiville; valtiopäiväin oikeuttamista tarkastamaan hallituksen jäsenten virkatoimien laillisuutta; perustuslakien kehittämistä sananvapauden, kokoontumis- ja yhdistymisvapauden säätämällä. Mechelinin ehdotusta kannattivat muut perustuslaillisen ryhmän läsnäolevat jäsenet. Danielsonkin lausui, että hänen puolueensa kiitollisena ottaisi vastaan sen sisältöisen julistuskirjan. Jonkin aikaa keskusteltua lausui kenraalikuvernööri pitävänsä tuollaisen julistuskirjan aikaansaamista mahdollisena ja pyysi saada hyvissä ajoin seuraavana päivänä kirjallisesti laadittuina julistuskirjassa mainittavat toivomukset sekä ilmoitti senaatinkin paraikaa valmistelevan julistuskirjan ehdotusta. Seurasi sitten kysymys senaatin vastaisesta kokoonpanosta; kenraalikuvernööri arveli nykyisten senaattorien voivan toistaiseksi jäädä paikalleen. Vanhatsuomalaiset lausuivat haluavansa kokoomusministeristöä, mutta tätä vastustettiin perustuslaillisten taholta ja vaadittiin senaattia kokoonpantavaksi yksinomaan perustuslaillisista. Neuvottelu päättyi vasta puolen yön aikaan.
Jo seuraavana aamuna oli Mechelinillä valmiina julistuskirjan luonnos, jonka valtuuskunta, sittenkun ensin J. Grotenfelt ja sen jälkeen muut jäsenet olivat sen tarkastaneet, eräin muutoksin hyväksyi. Samaten tarkastettiin ja hyväksyttiin Mechelinin laatima valtiopäiväkutsun luonnos, joka sisälsi, että eduskuntalaitoksen uudistusta koskeva esitys oli annettava valtiopäiväin käsiteltäväksi, sekä ehdotus käskykirjeeksi, jonka mukaan laittomuusaikana nimitettyjen venäläisten virkamiesten sijaan nimitettäisiin kotimaisia miehiä. Samana päivänä veivät Mechelin, Wrede ja Donner ehdotukset kenraalikuvernöörille, jonka luona ne kohta kohdalta tarkastettiin. Obolenski teki vastaväitteitä, varsinkin kesäkuun 20 p:nä 1900 annetun, venäjänkielen käyttämistä virastoissa koskevan julistuskirjan kumoamiseen nähden. Hän ei kuitenkaan ollut itsepäinen, vaan lupasi toimittaa perille perustuslaillisten julistuskirjan ehdotuksen samalla kuin senaatinkin ehdotuksen sekä lausui pitävänsä edellistä parempana. Molemmat olivat tosin pääkohdiltaan samansuuntaiset, mutta erosivat toisistaan siinä, että edellinen erinäisissä kohdin esitti tarkemmin määriteltyjä vaatimuksia; niinpä se esimerkiksi vaati 1901 vuoden asevelvollisuuslain täydellistä kumoamista, jota vastoin senaatti vain oli ehdottanut sen soveltamisen lakkautettavaksi. Eduskuntalaitosta koskevassa kysymyksessä oli senaatti vain ehdottanut uudistettavaksi hallituksen esityksen äänioikeuden laajentamisesta porvaris- ja talonpoikaissäädyn vaaleissa. Seuraavana päivänä, marraskuun 2:sena, saapuivat Mechelin ja Grotenfelt uudestaan kenraalikuvernöörin luo, joka heidän läsnäollessaan antoi luotsipäällikölle, kenraalimajuri N. Sjömanille käskyn viedä perustuslaillisten ehdotuksen sekä kenraalikuvernöörin puoltavan lausunnon korkean-asianomaiseen paikkaan. Valtuuskunta lähetti puolestaan kaksi henkilöä Pietariin hankkimaan valtiosihteeristöstä varmuutta siitä, että ehdotus todellakin esitettiin semmoisena kuin valtuuskunta sen oli hyväksynyt.
Marraskuun 2 p:nä lähti kenraali Sjöman "Eläköön" laivalla matkaan. Muuan huhu, joka perustuslaillisissa piireissä herätti levottomuutta, tiesi kertoa joidenkuiden yltiöpäiden aikovan estää höyrylaivaa lähtemästä, koska olivat saaneet kuulla eräiden vanhan senaatin jäsenten aikovan siinä matkustaa sekä arvelivat sen olevan ehdottomasti estettävä. Pian kuitenkin kuultiin Eläköön laivan lähteneen satamasta ja alottaneen matkansa. Julistuskirjan ehdotus toimitettiin perille ja käsiteltiin Pietarhovin keisarillisessa palatsissa tapahtuneessa esittelyssä, jota kesti k:lo 8:sta i.p. marraskuun 3 p:nä seuraavaan aamuun k:lo 3. Venäläiset ministerit, kreivi Witte etusijassa, puolsivat ehdotusta pääkohdiltaan ja hallitsija hyväksyi julistuskirjan, kuitenkin eräiltä harvalukuisilta kohdin muutettuna, minkä jälkeen se allekirjoitettiin k:lo 2 aamulla. Muutoksista pidettiin vain yhtä mainittavammin tärkeänä. Perustuslaillisten ehdotuksessa oli nimittäin ollut määräys, että 1899 vuoden helmikuun-julistuskirjan säätämät perussäännökset oli kumottu, jota vastoin vahvistettu julistuskirja sääsi, että niiden soveltaminen oli keskeytettävä siksi, kunnes siinä mainitut asiat oli lainsäädäntötoimin järjestetty. Kun suomalaisella taholla kuitenkin edellytettiin "lainsäädäntötoimen" käyvän perustuslaillista tietä, ei tämä muutos, tultuaan maassamme tunnetuksi, herättänyt sanottavaa levottomuutta. Julistuskirja venäjän kielen käytäntöön ottamisesta virastoissa oli poistettu niiden asetusten joukosta, jotka julistettiin heti kumotuiksi, mutta sen kävi lukeminen niihin perustuslainvastaisiin asetuksiin, joiden tarkastamisesta senaatin oli tehtävä ehdotus.
Eläköön laiva palasi viivyttelemättä tuoden julistuskirjan ja valtiopäiväkutsun Helsinkiin, jonne se saapui marraskuun 4:ntenä iltapäivällä ja missä sen tuomat uutiset herättivät suurta riemua. Mechelin ja Wrede sekä Danielson ynnä muutamat muut henkilöt saivat kutsun saapua k:lo 9 illalla kenraalikuvernöörin turvapaikkaan, venäläiseen sotalaivaan Slavaan, missä hän saattoi asiakirjain sisällyksen kutsuttujen tiedoksi. Samalla hän kuitenkin lausui ihmettelynsä ja pahoittelunsa sen nurjamielisyyden johdosta, jota hän luuli havainneensa suomalaisissa vallitsevan venäläisiä kohtaan ja jota hänen ylhäisyytensä sanoi lakon aikana itsekin kokeneensa. Mechelin vastasi tähän sujuvalla ranskan kielellä pitämässään puheessa, ettei nurjaa mieltä vallinnut Suomessa Venäjän kansaa kohtaan, mutta että erään Venäjän puolueen lakiamme ja oikeuttamme vastaan tekemät hyökkäykset olivat loukanneet suomalaisten arimpia tunteita. Puhuja lausui olevansa varma siitä, että mielten katkeruus oli häviävä säännöllisten olojen palauduttua. Lopuksi hän muutamin sanoin kiitti kenraalikuvernööriä hänen avustuksestaan julistuskirjan aikaansaamisessa.
Ainoat maassamme, jotka eivät olleet aivan tyytyväisiä julistuskirjaan, olivat sosiaalidemokraatit, jotka olivat haaveilleet maamme sisäisten olojen kumouksellista muutosta. Lakkopäivinä oli perustuslaillisella taholla pyritty yksimielisyyteen sosiaalidemokraattien kanssa, mutta heidän ja perustuslaillisen säätyvaltuuskunnan väliset neuvottelut eivät olleet menestyneet. Sosiaalidemokraatit vastustivat valtiopäiväin koolle kutsumista, koska eivät uskoneet niiden suostuvan semmoiseen eduskuntalaitoksen uudistukseen, jota he halusivat, ja vaativat sen sijaan yleisillä vaaleilla valitun, "perustuslakia säätävän kansalliskokouksen" kutsumista koolle uudistusta toteuttamaan. Olipa työväki hairahtunut rautatientorilla valitsemaan "väliaikaisen hallituksenkin", suostuen kumminkin siihen, että vaalin saisi alistaa hallitsijan vahvistettavaksi. Puoluejohto oli uskotellut työväelle, että vallankumous oli Venäjällä päässyt täydellisesti voitolle, että tasavalta jo oli julistettu, ja kaikki tiedot, joita heille yritettiin antaa todellisesta asiaintilasta, leimattiin julkeiksi valheiksi. Todellisuudessa oli lakko Pietarissa päättynyt marraskuun 3 p:nä ja kumousliike oli jo asettumassa. Maamme perustuslailliset, jotka olivat asettuneet laillisuuden eikä vallankumouksen kannalle ja katsoivat maamme laillisten olojen palautuessa ja valtiopäiväin kokoontuessa käsittelemään eduskuntalaitoksen uudistusta saavuttaneen sen, mikä tällä kertaa oli saavutettavissa, paheksuivat sosialistien liiallisia vaatimuksia. Säätyvaltuuskunta teki voitavansa tutustuttaakseen yleisöä julistuskirjan sisällykseen, jonka olemassaolonkin sosialistiset lakonjohtajat aluksi itsepintaisesti kielsivät. Vähitellen he kuitenkin menettivät työläispiirienkin kannatuksen ja pakotettiin taipumaan.
Marraskuun 5 p:nä julkaisi säätyvaltuuskunta kehotuksen yleisölle mielten rauhoittamiseksi. Seuraavana päivänä lakko päättyi ja elämä palautui säännölliselle tolalleen. Illalla, kaupungin ollessa yltänään juhlavalaistuksessa, kokoontui joukko valtuuskunnan kutsusta Helsinkiin saapuneita entisiä valtiopäivämiehiä säätytalolle, missä Mechelin lausui läsnäolijat tervetulleiksi ja kehotti heitä tilanteen johdosta antamaan julistuksen Suomen kansalle. Tähän suostuttiin ja valiokunta asetettiin laatimaan julistusta Mechelinin tervehdyspuheessaan lausumain perusaatteiden mukaisesti. Tehtiin kaksi ehdotusta, joista toinen, herra V.T. Rosenqvistin laatima, pääasiassa saavutti valiokunnan ja sittemmin kokoontuneiden valtiopäivämiesten hyväksymisen, minkä jälkeen julistus marraskuun 8 p:nä saatettiin yleisön tietoon. Siinä huomautettiin, että Suomen kansan valtiopäiväinsä kautta esittämä toivomus lailliseen järjestykseen palautumisesta oli toteutunut. "Luodessamme katseemme menneisiin vuosiin emme voi olla muistelematta niitä monia hetkiä, jolloin kansamme on ollut kadottamaisillaan kaiken toivon oikeutemme takaisin saamisesta; ja tätä muistellessamme me myös tunnemme, että on olemassa korkeampia voimia kansojen kohtaloita ohjaamassa. — — Kun ne, jotka muodostavat perustuslaillisen puolueen, nyt hartaasti toivovat saavansa palata rauhalliseen työhön kansamme menestyksen hyväksi, elähyttää heitä tässä vilpitön halu yksimielisen yhteistoiminnan aikaansaamiseksi ojentaa veljenkäsi jokaiselle samaan päämäärään pyrkivälle ja harras toivomus että tässä vapauden ja edistyksen hyväksi tehtävässä työssä maamme kaikki kansalaiset saisivat seistä rinnatusten yhdenvertaisina. Nykyhetki kehottaa tähän ja tuleva aika on varmasti siitä kypsyttävä runsaan sadon kansallemme ja isänmaallemme." — Julistuksen olivat allekirjoittaneet: "Yleiseen kokoukseen lukuisasti kokoontuneet perustuslailliset entiset valtiopäivämiehet."
Lähinnä edellisinä päivinä oli ollut tarjona vaara, että jokin väestön ajattelematon teko olisi aiheuttanut venäläisen sotaväen aseellisen sekaantumisen siitä johtuvine verenvuodatuksineen ja muine maallemme vahingollisine, arvaamattomine seurauksineen. Ettei näin käynyt, johtui epäilemättä pääasiallisesti siitä, että perustuslaillisilla silloin vallitsevissa poikkeusoloissa oli tarpeeksi tyyneyttä ja mielenmalttia tyytyäkseen niihin kohtuullisiin vaatimuksiin, joita meillä oli laillinen oikeus esittää sekä jotka hallitsija ja hänen neuvonantajansa voivat hyväksyä. Mechelinille, jolla tähän aikaan oli huomattavin sija perustuslaillisessa puolueessa, tulee suuri ansio maamme kohtalon silloisesta onnellisesta käänteestä. "Marraskuun-julistuskirja" tiesi Suomelle siirtymistä pimeydestä valkeuteen, raskaiden koettelemusten ajasta lupaavien toiveiden aikaan. Totta on, että tuo valoisa aika valitettavasti oli lyhyt, mutta silti ei se mies ansaitse vähemmän kiitosta, joka olennaisesti on aikaansaanut tuon käänteen ja siten antanut historiallisen esikuvan, josta kenties vastedeskin on oleva maallemme hyötyä.
IX LUKU.
1905-1908.
Toistamiseen hallituksen jäsenenä. Uudistusohjelma. Eduskuntauudistus. Muita hallitustoimenpiteitä. Uuden hallitusmuodon sekä muiden yhteiskunnallisten parannusten ehdotuksia. Taantumus pääsee jälleen valtaan. Ero senaatista.
Noina päivinä kenraalikuvernöörin luona pidetyissä kokouksissa oli tämä lausunut haluavansa perustuslaillisten taholta saada ehdotuksen uuden senaatin jäseniksi. Valtuuskunta täytti hänen toivomuksensa antaen hänelle, marraskuun 3 ja 4 p:nä erinäisiä neuvottelukokouksia pidettyään, ehdokaslistansa. Tällöin oli muun muassa harkittu kysymystä, oliko Mechelin ehdotettava senaatin talousosaston varapuheenjohtajaksi vai ministerivaltiosihteeriksi, mutta edellistä, muiden perustuslaillisten valtioiden pääministerintointa vastaavaa virkaa, pidettiin sopivampana. Oikeusosaston varapuheenjohtajaksi ehdotettiin vapaaherra R.A. Wredeä, prokuraattoriksi J. Grotenfeltia ja samoin muihin senaattorinvirkoihin perustuslaillisia, osin ruotsalaiseen, osin nuorsuomalaiseen puolueeseen lukeutuvia henkilöitä. Sosialistipuolueellekin oli varattu yksi salkuton senaattorinpaikka. Valtuuskunnan laatiman ehdotuksen lähetti kenraalikuvernööri semmoisenaan korkeimpaan paikkaan, missä se miltei sinänsä hyväksyttiin. Uudet senaattorit nimitettiin kuitenkin vasta joulukuun 1 p:nä. Jo muutamaa päivää aikaisemmin oli ruhtinas Obolenski eronnut kenraalikuvernöörinvirasta ja saanut seuraajakseen todellisen salaneuvoksen N. Gerardin, siihen aikaan varsin vaikutusvaltaisen kreivi Witten henkilökohtaisen ystävän. Ministerivaltiosihteerinvirasta erosi samalla kertaa Constantin Linder, jonka seuraajaksi, viran oltua lyhyen ajan avoinna, tuli kenraalimajuri August Langhoff. Eversti F.G. Björnberg, jota perustuslaillisella taholla myös oli pidetty mainittuun virkaan sopivana, nimitettiin hänen apulaisekseen. Valtiosihteeristöön oli sen lisäksi perustettava neuvoa-antava komitea, jonka jäseniksi valtuuskunnan ehdotuksen mukaisesti nimitettiin professori R. Hermanson ja tohtori A. Törngren.
Uusi senaatti ryhtyi toimeensa joulukuun 4 p:nä, jolloin Mechelin täysi-istuntoon kokoontuneille piti suomeksi puheen, jossa hän esitti laajan ohjelman senaatin tulevalle toiminnalle. Kun marraskuun-julistuskirja, hän lausui, on poistanut esteet laillisen järjestyksen palauttamiselta maahamme, on Suomen kansalle avautunut tärkeiden perustuslainuudistusten mahdollisuus. Senaatin on laadittava ehdotus uudeksi valtiopäiväjärjestykseksi, jota kansakunta voi tyytyväisyydellä kannattaa. Senaatin silmämääränä tulee olla uudistusten toteuttaminen, sellaisten kuin kansaneduskunnan oikeus tarkastaa hallituksen virkatoimia, painovapaus, kokoontumis- ja yhdistymisvapaus, tuomioistuinten järjestysmuodon ja oikeudenkäyntilaitoksen uudistus, kuntia suurempain hallintoalueiden itsehallinnon toimeenpaneminen, työväestön taloudellisen ja yhteiskunnallisen aseman parantaminen, maansaannin ja oman kodin hankkiminen maaseudun tilattomalle väestölle, juovutusjuomalainsäädännön uudistus näiden juomain väärinkäytöksen ehkäisemiseksi. Nykyään voimassa olevat, venäjän kielen käyttämistä hallituslaitoksissa koskevat säännökset ovat muutettavat siten, että kansalliskielet palautetaan siihen asemaan, mikä niille oikeudellisista ja luonnollisista syistä on tuleva. Virastoissa on sellaisiin henkilönmuutoksiin ryhdyttävä, joita laillisen järjestyksen palauttaminen vaatii. "Nykyinen ajanhetki on historiallinen käännekohta, joka vaatii kaikkia yhteiskunnan voimia työskentelemään valoisamman tulevaisuuden valmistamiseksi isänmaallemme. Ne, jotka nyt on kutsuttu toimittamaan hallitukselle kuuluvaa osaa tästä uudestaluomistyöstä, tulevat tuntemaan itsensä onnellisiksi, jos se, minkä he kykenevät suorittamaan, ei jää aivan kauas jälelle siitä, mitä heiltä vaaditaan. Ja sydämestämme toivomme, että se aika ei ole kovin etäällä, jolloin on lakannut hajaannus, minkä koettelemuksen aikana on synnyttänyt eri käsitys siitä, millä tavoin vaarat olisivat torjuttavat, sekä että yksimielisyys ja yhteishenki silloin antavat uusia voimia Suomen kansalle."
Senaatti päätti tämän Mechelinin lausunnon pantavaksi pöytäkirjaan ja virallisissa lehdissä julkaistavaksi.
Ylimääräiset valtiopäivät kokoontuivat kohdakkoin sen jälkeen, joulukuun 20 p:nä. Tärkein niiden käsiteltäväksi annetuista asioista oli eduskuntalaitoksen uudistuskysymys. Vanha senaatti oli jo asettanut komitean laatimaan ehdotusta asiasta, mutta useimmat komitean jäsenet olivat kieltäytyneet tehtävästä, kunnes perustuslaillinen senaatti oli nimitetty ja uudistanut määräyksen. Näin kävikin, minkä jälkeen komitea, jonka jäseniksi määrättiin henkilöitä eri puolueista ja puheenjohtajaksi professori Hermanson, alotti työnsä. Ohjeeksi annettiin komitealle Mechelinin laatima ohjelma, jossa lähemmin seliteltiin marraskuun-julistuskirjan yhteydessä annettua määräystä, että uudistuksen tuli tapahtua yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden periaatteiden mukaisesti, minkä ohessa huomautettiin "maassamme vallitsevasta yksikamarijärjestelmän harrastuksesta". Mikäli myöhemmin saatiin tietää, oli senaatti äänestettyään päättänyt lisätä nämä sanat osottaakseen panneensa huomiota maassamme vallitsevaan yleiseen mielialaan, mutta ei ennakolta sitoakseen komiteaa. Komiteassa piti osa jäseniä parempana kaksikamarijärjestelmälle rakennettua eduskuntalaitosta, jossa ylempi kamari olisi valittu yleisillä, vaikkakin välillisillä vaaleilla. Mutta kun maassamme silloin innokkaasti kannatettiin yksikamarijärjestelmää, on käsitettävissä, että nämä jäsenet jäivät vähemmistöön. Muutamat vähemmistön jäsenet tiedustelivat Mecheliniltä, olisiko heidän pantava vastalause, mutta hän kielteli. Sitä vastoin hän, siihen katsoen että komitean enemmistö oli määrännyt äänioikeuden ja vaalikelpoisuuden ikärajaksi vain 21 ikävuotta, arveli vastalauseen olevan tehtävä korkeamman ikärajan, 24 ikävuoden, puolesta. Sellaisen vastalauseen liittikin vähemmistö komitean mietintöön; se saavutti hallituksen ja valtiopäiväin hyväksymisen ja sen mukainen säännös on, niinkuin tunnettu, nykyisessä valtiopäiväjärjestyksessämme. Jottei uusi eduskunta tekisi äkkipikaisia päätöksiä, ehdotti Mechelin asetettavaksi neuvoa-antavana toimivan tarkastuslautakunnan, jonka jäseninä tulisi olla tuomarikunnan, yliopiston ja polyteknillisen opiston, talous- ja maanviljelysseurain, suurempain kaupunkien kaupunginvaltuusmiesten ja maalaiskuntain luottamusmiesten valitsemia edustajia — yhteensä 45 henkilöä. Eduskunnan kustakin asiasta ensimäisessä käsittelyssä tekemät päätökset oli hänen mielestään annettava tämän lautakunnan tarkastettaviksi ja lautakunnan lausunto oli sitten saatettava valtiopäiväin tiedoksi. Kun ei lautakunnalla kuitenkaan olisi päätösvaltaa, ei komiteassa katsottu sen merkityksen vastaavan sen asettamisesta johtuvia mutkia, minkätähden tyydyttiin ehdottamaan vähemmän mutkallista laitosta, n.s. "suurta valiokuntaa", semmoisena kuin se sittemmin toteutettiinkin valtiopäiväjärjestyksessämme. Lisävarmuuden saamiseksi ehdotettiin erinäisissä tapauksissa määräenemmistö pantavaksi hyväksymisen ehdoksi. Mutta etupäässä tahdottiin suhteellisen vaalitavan avulla taata yksikamarille erilaisia tietoja ja näkökohtia ja estää sitä joutumasta pelkäksi yksipuolisesti arvostelevan, valtiollisesti kypsymättömän valitsijajoukon elimeksi.
Komitean ehdotuksen perusteella laati senaatti ehdotuksen uutta valtiopäiväjärjestystä ja vaalilakia koskevaksi hallituksen esitykseksi. Esitys annettiin valtiosäätyjen käsiteltäväksi ja hyväksyttiin miltei sinänsä kaikissa säädyissä; ainoastaan aatelissa ilmeni heikkoa vastustusta. Mechelin oli tässä säädyssä esityksen puolustajia. Heinäkuun (7) 20 p:nä vahvisti keisari lain astuvaksi voimaan lähinnä seuraavan lokakuun 1 p:stä. Suomi sai siten yksikamarijärjestelmään perustuvan kansaneduskunnan, jossa on 200 määrättyyn ikään tulleiden kansalaisten, miesten ja naisten, yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden perusteella kolmeksi vuodeksi kerrallaan valitsemaa edustajaa.
Kieltämättä on Mechelin niitä, jotka pontevimmin ovat osaltaan vaikuttaneet siihen, että Suomi sai kansaneduskunnan, laadultaan jyrkemmin kansanvaltaisen kuin nykyään on missään muussa Europan maassa. Muutamilla tahoilla on arveltu hänen tällöin osottaneen liiallista optimismia. Hänelle niinkuin muillekin oli epäilemättä yllätys, että sosialismi oli maassamme, maaseudullakin, kasvanut niin voimakkaaksi, kuin vaalien tulokset sittemmin osottivat. Hänen sanotaan harkitessaan sosialistien osaa kansaneduskunnassamme, jos se uudistettaisiin yksikamariseksi yleisine ja yhtäläisine äänioikeuksineen, lausuneen otaksuman, että heitä olisi valtiopäivillä kolmisenkymmentä; todellisuudessa kohosi heidän lukumääränsä jo ensimäisissä vaaleissa 80:een. Pohjaltaan kuitenkin asialliset vaikuttimet määräsivät hänen kantansa tässä uudistuskysymyksessä. Hän oli tosin aikaisemmin lausunut kannattavansa kaksikamarijärjestelmää, mutta oli sittemmin muuttanut mieltään. Hänen vakaumuksensa oli nyttemmin, että ainoastaan tämän laatuinen porvarillisten osottama myötämielisyys työväestöä kohtaan voi aikaansaada yksimielisyyden kaikkien yhteiskuntakerrosten kesken siinä, minkä tuli olla kaikille pääasia: maamme valtiollisen itsemääräämisoikeuden suojaamisessa. Hän uskoi järjen vähitellen pääsevän valtaan ja saavan voiton yhteistyön esteenä olevista yksipuolisista luokkaennakkoluuloista ja luokkavihasta, sekä toivoi kansan syville riveille myönnetyn valtiollisen vaikutusvallan kohottavan niiden valtiollista sivistystä ja vastuunalaisuuden tuntoa.
Asian ollessa ritaristossa ja aatelissa keskusteltavana toukokuun 28 p:nä hän lausui, sen johdosta että muutamat puhujat olivat pitäneet uudistusta liian jyrkkänä ja puoltaneet kaksikamarijärjestelmää: "Minulla on jo kauan ollut kovia epäilyksiä kaksikamarijärjestelmää kohtaan. — — Olen ruvennut enemmän ja enemmän epäilemään, onko mahdollistakaan sellaista järjestää tyydyttävällä tavalla. — — Joko vaipuu ylempi kamari, kansan vaaliin perustumattomana ja vailla yleisen ajatuskannan tukea olevana, hyödyttömäksi varjoksi, tahi asettuu se, perustuipa se sitten vaaliin tai vanhoihin säätyerioikeuksiin, ehdottoman vanhoillisuuden kannalle ja on silloin todellinen kehityksen jarru. — — Täällä on lausuttu, että korkeampaa sivistystä ja kokemusta edustaville vähemmistöille olisi kaksikamarijärjestelmän avulla taattava tarpeellista valtaa liian pitkälle menevää kansanvaltaista suuntaa vastaan. — — Todellisuudessa on kaksikamarijärjestelmän mukaan ylemmällä kamarilla valta ehkäistä, mitä koko kansan valitsemat, toisen kamarin edustajat päättävät. Käykö sellaisen vallan asettaminen ihanteeksi? Omasta puolestani uskon, että niillä vähemmistöillä, jotka edustavat korkeampaa sivistystä ja kokemusta, ja jotka, sitä myöten kuin kulttuurityö edistyy, kasvamistaan kasvavat niihin verraten, joilta näitä ominaisuuksia puuttuu, tulee olla merkityksensä vaikutusvallassa, mutta ei lain määräämässä valta-asemassa. — — Ei pidä milloinkaan odottaa että ne, jotka tietävät olevansa valtiollisten oikeuksien rajalinjain ulkopuolella, suhtautuvat valtiollisiin ja yhteiskunnallisiin kysymyksiin yhtä objektiivisesti ja luottavaisesti kuin ne, jotka näitä oikeuksia käyttävät. Luullaankohan että ne, jotka kävelevät yrttitarhassa hoitelemassa sitä, nauttien sen kukista ja hedelmistä, syyllä voivat sanoa aidan ulkopuolella oleville: 'Olkaa alallanne ja tyytyväisiä, ehkäpä annamme teillekin hiukan kukkia.' Sallikaa kaikkien päästä puutarhaan, silloin ei heidän mieleensäkään juolahda tallata ja hävittää sitä; oma etunsa heitä silloin kehottaa vaalimaan sitä. — —"
Oliko Mechelin oikeassa puhuessaan näin toivehikkaasti uudistuksen seurauksista, siihen voi vasta tulevaisuus antaa varman vastauksen. Kieltämättä on eduskuntamme työkuntoisuus uudistuksen johdosta ensi alussa vähentynyt. Emme kuitenkaan usko kenenkään puolueettomasti ja vapaamielisesti ajattelevan voivan kieltää, että nelisäätyinen eduskuntamme oli vanhettunut ja kaipasi perinpohjaista uudistusta, joka soi lainsäädäntötyöstä siihen asti osattomille aineksille tilaisuuden saada oikeutetut vaatimuksensa kuuluville, ja että täydellisellä päätösvallalla varustetun ylemmän kamarin perustaminen luultavasti olisi aiheuttanut kiivaita riitoja ja erimielisyyttä. Ei liioin käy kieltäminen, että ylempi kamari on niissä maissa, missä on kaksikamarijärjestelmä, lukemattomissa tapauksissa osottautunut järkevienkin ja oikeutettujen uudistusten jarruttajaksi, — niinkin korkealla asteella olevassa sivistysmaassa kuin Englannissa ylähuoneineen. Ei liene liian rohkeata toivoa, että maamme laajoille kansankerroksille myönnetyt valtiolliset oikeudet aikaa myöten lisäävät niiden halua ja kykyä käyttää näitä oikeuksia yhteisen isänmaan tosi parhaaksi.
Maaliskuussa 1906 oli Pietarissa asetettu venäläis-suomalainen neuvottelukunta keisarikunnan etujen ja hallitsijan oikeuksien kannalta tarkastamaan senaatin laatimaa ja valtiopäiväin käsiteltäväksi annettua ehdotusta Suomen eduskuntalaitoksen uudistamiseksi. Venäjän puolelta ei komiteaan määrätty kenraalikuvernööri Gerardin ehdottamia henkilöitä, vaan Suomen itsehallinnon vastustajia, semmoisia kuin Frisch ja Sergejeffski. Tältä taholta vaadittiin muutoksia ehdotukseen, mutta komitean suomalaisten jäsenten, Langhoffin, Lennart Gripenbergin ja Mechelinin, onnistui kuitenkin enimmältä osalta torjua ne. Venäläiseltä puolelta vaadittiin muun muassa, että kiinteää omaisuutta Suomessa omistavilla Venäjän alamaisilla tulisi, heidän olematta Suomen kansalaisia, olla äänioikeus ja vaalikelpoisuus eduskuntaan. Tätä vaatimusta suomalaiset jäsenet vastustivat eikä sitä hyväksyttykään asiaa korkeimmassa paikassa esiteltäessä.
Laajennettuja oikeuksia hallituksen suhteen ei kansaneduskuntamme varsinaisesti saanut uuden valtiopäiväjärjestyksen kautta, ellei oteta lukuun oikeutta tehdä välikysymyksiä hallituksen jäsenille (v.j. 32 §). Mechelinin ainakin pääkohdiltaan laatima hallituksen esitys valtiopäiväin oikeudesta tarkastaa hallituksen jäsenten virkatoimien laillisuutta annettiin tosin 1906 vuoden säätyvaltiopäiväin käsiteltäväksi, jotka sen erinäisin muutoksin ja lisäyksin hyväksyivät, mutta valtiopäiväin päätöstä ei vahvistettu. Senaatin käskettiin laatia uusi esitysehdotus, minkä se tekikin kesällä 1907, mutta se jätettiin korkeimmassa paikassa huomioon ottamatta eikä johtanut muuhun toimenpiteeseen.
Jonkin verran onnistuttiin kuitenkin laajentaa kansalaisten yleisiä oikeuksia ja vapautta valtiopäiväin hyväksymän, elokuun 20 p:nä 1906 annetun lain kautta, joka perustuslain voimaisena sääsi Suomen kansalaisten lausunto-, kokoontumis- ja yhdistymisvapauden. Valitettavasti jäivät kuitenkin aiotut, näiden oikeuksien käyttämistä lähemmin järjestävät erikoislait antamatta, paitsi mitä tulee kokoontumisvapauteen, joka säännösteltiin valtiosäätyjen hyväksymällä, helmikuun 20 p:nä 1907 annetulla "lailla yleisistä kokouksista". Esitykset erityisistä lausunto- ja yhdistymisvapautta koskevista laeista oli tosin senaatin toimesta laadittu ja annettu 1906 vuoden valtiopäiville, jotka olivat ne käsitelleet, mutta valtiopäiväin päätökset jätettiin hyväksymättä, säätyjen tekemäin erinäisten, kenties ei aivan tarpeellisten muutosten johdosta.
Mecheliniä pidettiin uuden senaatin varsinaisena sieluna, niinkuin käy ilmi jo siitäkin, että sitä sekä maassamme että sen rajain ulkopuolella jokseenkin yleisesti oli tapana sanoa "Mechelinin senaatiksi". Sitä laajaa uudistustyötä, minkä se oli asettanut tehtäväkseen, ei se kokonaan kyennyt toteuttamaan liian lyhyenä elinaikanaan ja niiden moninaisten vaikeuksien johdosta, joita aiheutui Venäjän taantumuksen elpymisestä ja Suomen sisäisestä puoluehajaannuksesta. Kuitenkin sen onnistui aikaansaada useita yleishyödyllisiä toimenpiteitä. Bobrikoffin aikana annetut säännökset venäjän kielen käyttämisestä virastoissamme kumottiin senaatin alistuksen johdosta toukokuun 3 p:nä 1906 annetulla asetuksella, jonka ehdotuksen Mechelin oli laatinut. Valtiosäätyjen hyväksymällä lailla joulukuun 22 p:ltä 1906 asetettiin routavuosina laittomasti erotetut virkamiehet entisiin virkoihinsa ja poistettiin heidän sijalleen nimitetyt. Bobrikoffin toimesta oli edellisen senaatin jäsenten ja muiden korkeampain virkamiesten palkkoja melko lailla korotettu; nyt ne senaatin omasta alotteesta alennettiin entisiin määriinsä ja alistus tehtiin senaatin muidenkin virkamiesten palkkojen alentamisesta. Sitä vastoin senaatti ryhtyi toimenpiteisiin erinäisten alempain virkamiesten, niinkuin postinkantajat, luotsien, vanginvartijat ja rautatieläisten palkkojen korottamiseksi. Bobrikoffin aikana oli tuskin ensinkään annettu valtioapua yhteiskunnalliseen valistustyöhön, kansanopistoille ja muihin sellaisiin tarkoituksiin; uusi senaatti ryhtyi noudattamaan aivan päinvastaista menettelytapaa koettaen valtioavuilla edistää valistuksen levittämistä. Sen esityksestä määrättiin tammikuun 10 p:nä 1907, että senaatin oli sallittu myöntää yleisistä varoista apurahoja maaseudun yksityisoppilaitoksille samaan määrään kuin kaupunkienkin yksityisoppilaitoksille. Ja sen alotteesta tammikuun 24 p:nä 1908 annetulla lailla parannettiin maaseudun kansakouluopettajiston palkkaetuja.
Jo pian nimityksensä jälkeen päätti senaatti tehdä alistuksen Suomen asevelvollisen sotaväen sekä kaartinpataljoonan jälleen asettamisesta, joten sopivimmin saataisiin asevelvollisten pataljoonain yli- ja alipäällystöä. Myöhemminkin senaatti Suomesta Venäjän valtiorahastoon sotilastarkoituksia varten suoritettavia apumaksuja koskevan kysymyksen yhteydessä huomautti, että maamme sotilaskysymys olisi ratkaistava laillista tietä jälleen asettamalla Suomen sotaväki ja että Suomen suoritettavat apumaksujen ei tulisi jäädä pysyviksi. Valitettavasti ei näihin alistuksiin pantu huomiota.
Siinä Venäjän perustuslain ehdotuksessa, jonka keisari vahvisti toukokuun 6 p:nä 1906, oli 2 §:ssä kysymys Venäjän ja Suomen keskinäisestä suhteesta alkuaan määritelty epätarkasti ja meille epäedullisella tavalla, mutta Mechelinin onnistui neuvottelemalla kreivi Witten kanssa saada mainittu säännös oikaistuksi ja parannetuksi, vaikkakaan ei aivan sellaiseksi kuin olisi halunnut. Se sai seuraavan sanonnan: "Suomen suuriruhtinaanmaata, joka on erottamaton osa Venäjän valtakuntaa, hallitaan sisäisissä asioissaan erityisten laitosten avulla, erityisen lainsäädännön perusteella." Kun marraskuun-julistuskirjan ilmestyttyä Tagantseffin komitean suomalaiset jäsenet olivat pyytäneet vapautusta tästä tehtävästä, alisti senaatti toukokuun 31 p:nä 1906 alamaisesti, että tähän pyyntöön suostuttaisiin ja ettei uusia jäseniä määrättäisi, koska komitean asettamisen edellytykset nyt olivat rauenneet. Tagantseffin komitea hajoitettiinkin.
Se mielten kuohu, joka Suomessa oli kohonnut korkeimmilleen suurlakon aikana, ei asettunut heti lakon loputtua, vaan aikaansai lähinnä seuraavana aikana paikka paikoin työlakkoja, toisinaan valitettavia väkivallantekojakin. Elokuun alussa 1906 puhkesi Viaporin sotilaskapina, johon osa "punakaartilaisiamme" hairahtui ottamaan osaa. Niinkuin tunnettu, aiheutti tämä verenvuodatusta Hakaniemen torilla punakaartilaisten ja perustuslaillisen suojeluskunnan välisessä yhteentörmäyksessä. Näiden valitettavain tapausten johdosta hajoitti senaatti punakaartin ja ryhtyi heikontunutta poliisikuntaa vahvistamaan käyttäen siihen hajoitetussa kotimaisessa sotaväessä aikaisemmin palvellutta miehistöä. Mellakkaan osaa ottaneita niinikään rangaistiin; osa heistä tuomittiin kuritushuonerangaistukseen. Salassa perustettu "Voima" seurakin, jonka tarkoitusperät olivat olleet hämäriä, mutta jonka toimitetussa tutkimuksessa havaittiin tahtoneen muodostaa jäsenistään jonkinlaisen sotilaallisen järjestön, hajoitettiin senaatin toimesta, koska seuran toiminta ei ollut lakiemme mukaista. Venäjän sisäasiainministerin esityksen johdosta julkaisi senaatti marraskuussa 1906, hankittuaan lausunnon eräiltä maamme etevimmiltä lakimiehiltä ja heidän mielipiteensä mukaisesti, määräyksiä niiden Venäjän kansalaisten luovuttamisesta asianomaisten Suomen viranomaisten välityksellä, jotka keisarikunnassa olivat tehneet rikoksen tahi joita siitä epäiltiin ja jotka olivat etsineet turvaa Suomessa tahi täällä valmistelleet Venäjän lakeja loukkaavia tekoja.
Näistä toimenpiteistä huolimatta jatkoi Venäjän sanomalehdistön kiihkokansallinen osa, joka jo kohdakkoin marraskuun-julistuskirjan antamisen jälkeen oli uudestaan alottanut hyökkäyksensä Suomea vastaan, kotimaisen hallituksemme syyttämistä rikollisesta leväperäisyydestä kumouksellisiin nähden. Tietenkin käytettiin ilmiöitä sellaisia kuin punakaarti, Voima ja muuan ilmisaatu aseiden tuonti, joka pantiin viimeksi mainitun seuran syyksi, tervetulleina aiheina vaikutusvaltaisten venäläisten piirien mielialan kiihottamiseksi maatamme vastaan. Tämän toiminnan seurauksia ehkäistäkseen senaatti lähetti maaliskuussa 1907 korkeimpaan paikkaan Mechelinin laatiman esityksen maamme valtiollisesta tilasta ja niiden ilmiöiden todellisesta laadusta, joihin Venäjällä oli pantu liiallista merkitystä, sekä selonteon senaatin toimenpiteistä rauhan säilyttämiseksi.
Venäläiseltä taholta tehtyjen valitusten aiheita oli muiden muassa, että syntyperäisten venäläisten, päästäkseen Suomessa nauttimaan samoja oikeuksia kuin suomalaiset, täytyi hankkia Suomen kansalaisoikeudet, jota vastoin suomalaiset keisarikunnassa ilman muuta saivat samat oikeudet kuin venäläisillä siellä oli. Senaatti oli jo kesäkuussa 1906 tehnyt esityksen asetuksen julkaisemisesta, jonka kautta venäläisten oikeus päästä Suomen kansalaisiksi tulisi sopivalla tavalla ratkaistuksi. Senaatin laatima sellaisen asetuksen ehdotus oli kuitenkin herättänyt kenraalikuvernööri Gerardissa epäilyjä. Tämän johdosta laati Mechelin kirjelmän kenraalikuvernöörille, koettaen siinä perusteellisilla syillä poistaa noita epäilyjä. Se seikka että Venäjällä oli paheksuttu sitä, että venäläisten, saadakseen täydet kansalaisoikeudet Suomessa, oli hankittava Suomen kansalaisoikeudet, johtuu Mechelinin käsityksen mukaan katsantotavasta, joka ei ole ottanut huomioon keisarikunnan ja suuriruhtinaanmaan välisiä valtio-oikeudellisia rajoja. Suomalaisten katsotaan keisarin alamaisina olevan Venäjänkin alamaisia. Mutta tämä katsantokanta ei ole oikea. Sillä vaikka Venäjän valta kansainoikeuden kannalta on yksi ainoa oikeussubjekti, ei tämä seikka poista Venäjän vallan kokoumuksen valtio-oikeudellista kaksinaisuutta. Venäläiset ovat keisarikunnan hallitusvallan ja lakien, suomalaiset suuriruhtinaanmaan hallitusvallan ja lakien alaisia. Yleisten oikeusperiaatteiden mukaista olisi, jos keisarikunnassa säädettäisiin, että vain ne suomalaiset, jotka ovat Venäjällä kansalaistuneet, ovat oikeuksiin nähden yhdenvertaiset syntyperäisten venäläisten kanssa. Omasta puolestaan Mechelin arvelee perustuslaillisen järjestelmän toteuttamisesta keisarikunnassa olevan seurauksena, että Venäjän kansalaisoikeus säädetään sekä valtionvirkaan pääsyn että kunnallisen ja valtiollisen äänioikeuden ehdoksi.
Tällä välin senaatti jatkoi sisäistä uudistustyötä. Senaatin molempain osastojen yhteisessä täysi-istunnossa joulukuun 4 p:nä 1906 esiteltiin Mechelinin tekemä niiden hallituksen esitysten tarkka luettelo, mitkä olisi senaatin laadittava ja vastaisten valtiopäiväin käsiteltäväksi annettava. Tässä kokonaista 55 kohtaa käsittävässä luettelossa oli kysymyksiä, joista eräitä oli käsitelty edellisillä valtiopäivillä, mutta jäänyt ratkaisematta, toiset taas olivat uusia. Näitä kysymyksiä oli ehdotukset siviliavioliiton käytäntöön ottamisesta, oikeudenkäyntilaitoksen uudistamisesta, yleisen oppipakon toimeenpanemisesta, uskonnonvapauden laajentamisesta, papiston palkkauksen uudesti järjestämisestä, Suomen sotaväen jälleen asettamisesta, elinkeinoja, köyhäinhoitoa, kyydinpitoa ja majataloja sekä teiden tekoa ja kunnossapitoa koskevain lakien tarkastamisesta, työntekijäin aseman turvaamisesta ja tilattoman maalaisväestön maanhankinnan edistämisestä, yhteismetsäin järjestämisestä ja metsänraiskauksen ehkäisemisestä, väkijuomain väärinkäytön vastustamisesta ja uuden hallitusmuodon säätämisestä Suomelle. Tämän uudistusluettelon, joka oli tarkistettu laitos Mechelinin jo vuotta aikaisemmin esittämää luetteloa, hyväksyi senaatti nytkin, ja asianomaisille toimituskunnille sekä vartavasten asetetuille komiteoille annettiin tehtäväksi esitysehdotusten laatiminen.
Niinkuin jo edellä mainittiin, oli Mechelin aina elävästi harrastanut uuden hallitusmuodon aikaansaamista maallemme. Hän oli edelleenkin sitä mieltä, että maamme kaipasi hallitusmuotoa, joka sisältäisi kaiken, mitä vanhoissa perustuslaeissamme oli olennaista, mutta uudistetussa muodossa ja erinäisissä kohdin parannettuna ja sisällyksensä puolesta selvennettynä. Hän toivoi sellaisen hallitusmuotomme ajanmukaisen uudistuksen myös helpottavan Suomen ja keisarikunnan välistä suhdetta koskevain riitakysymysten ratkaisua ja siten osaltaan auttavan torjumaan maatamme uhkaavia vaaroja.
Jo karkoitusaikanaan Tukholmassa oli hän tehnyt alkuluonnoksen, ja oleskellessaan kesällä 1905 perhetilallaan Löyttymäellä hän laati täydellisen hallitusmuodon ehdotuksen, jotta se olisi käsillä, jos ja milloin olot osottautuisivat sopiviksi sen toteuttamiseen. Nyt, lopulla vuotta 1906, kun olot olivat jonkin verran levollisemmat, arveli hän olevan tilaisuutta käytettävä. Kun senaatin voimassa olevan työjärjestyksen mukaan oikeustoimituskunnan asiana oli alotteiden tekeminen perustuslakia koskeviksi lainsäädäntötoimenpiteiksi, keskusteli Mechelin asiasta mainitun toimituskunnan päällikön, senaattori Nyberghin kanssa, joka suostui ottamaan asian täysi-istunnossa käsiteltäväksi. Senaatti asetti tämän johdosta keskuudestaan valmisteluvaliokunnan, johon Mechelin itse tuli jäseneksi. Samalla senaatti teki korkeimpaan paikkaan ilmoituksen tästä toimenpiteestä sekä sen syistä, tämän aiheuttamatta muistutusta Hänen Majesteettinsa puolelta. Mechelinin laatima ehdotus pantiin valmistelutyön pohjaksi sekä lähetettiin, senaatin siihen tehtyä erinäisiä muutoksia, kesällä 1907 kenraalikuvernööri Gerardille alistettavaksi hallitsijan tutkittavaksi ja, jos se saavuttaisi hänen hyväksymisensä, annettavaksi hallituksen esityksenä valtiopäiväin käsiteltäväksi. Mutta sinä lyhyenä aikana, minkä Gerard enää oli kenraalikuvernöörinä, ei hän ehtinyt toimittaa ehdotusta perille. Hänen seuraajansakaan, kenraali Böckmann, ei kenraalikuvernöörinä ollessaan lähettänyt sitä ratkaisevaan paikkaan. Uutta hallitusmuotoa, josta ensimäinen yksikamarieduskuntakin teki anomuksen, ei siis Suomelle saatu. Mechelinin hallitusmuodon täydennykseksi laatimat ehdotukset budjettioikeuden kehittämiseksi siihen suuntaan, että valtionbudjetti pääasiallisesti käsittäisi vain eduskunnan hyväksymiä menoeriä sekä että tullimaksut olisivat eduskunnan harkinnan ja suostumuksen varassa, saavuttivat senaatin kannatuksen, mutta jäivät hallitsijalle esittämättä.
Perustuslaillisen senaatin toimesta laaditut lakiuudistusten ehdotukset tarkoittivat suureksi osaksi taloudellisesti huonompiosaisten yhteiskuntaluokkain, teollisuustyöväen ja tilattoman maalaisväestön, aseman parantamista. Elinkeinolain uudistamiseksi oli jo se v. 1898 asetettu komitea, jossa, niinkuin aikaisemmin mainittiin, Mechelin toimi puheenjohtajana, tehnyt ehdotuksen. Senaatin toimesta laati nyt kauppa- ja teollisuustoimituskunnan protokollasihteeri Leo Ehrnrooth samasta asiasta uuden ehdotuksen, joka hallituksen esityksenä annettiin 1907 vuoden eduskunnan käsiteltäväksi. Lisäksi laati Ehrnrooth ehdotukset laiksi työnvälityksestä eli työn hankkimisesta työttömille sekä ammattivaltuusmieslaitoksen uudistukseksi. Maanhankintakysymyksessä laati komitea, jonka puheenjohtajana oli lakitieteenkandidaatti Jonas Castrén, lakiehdotuksen maan hankkimisesta tilattomalle maalaisväestölle tarkoitusta varten perustetun lainarahaston avulla. Valtio osti maatiloja viljelystiloiksi ositettaviksi. Eduskunnan käsiteltäväksi annettiin hallituksen esitys maanvuokrasta maalla ja toinen kyytirasituksen huojentamisesta kyytirahaa korottamalla, poistamalla kyytirasitus maanomistajilta ja jakamalla se kaikkien yhteiskuntaluokkain kannettavaksi sekä valtioapua antamalla. Samoin annettiin eduskunnalle esityksiä yhteismetsistä sekä teollisuudenharjoittajain ja sahayhtiöiden oikeuden rajoittamisesta hankkia maalaiskiinteistöjä — näin metsäin hävityksen estämiseksi. Niinikään oli senaatti laadituttanut yleisen oppipakon ehdotuksen, jonka eduskunta käsitteli alussa vuotta 1908.
Verraten vähäiseksi kuitenkin jäi näihin ja useihin muihin lakiehdotuksiin käytetyn runsaan työn tulos. Ainoastaan vähäisen osan niitä ehti eduskunta käsitellä sinä aikana, jona perustuslaillisen senaatin oli suotu vaikuttaa asiain kulkuun. Ehdotukset kohtasivat usein vastustusta eduskunnassa, jonka jyrkät ryhmät eivät tahtoneet tyytyä maltillisiin uudistuksiin. Näin maanvuokrakysymyksessä, jossa näiden ryhmäin käsitys sai ilmauksensa maaliskuun 12 p:nä 1909 vahvistetussa jokseenkin epäonnistuneessa maavuokralaissa. Senaatin v. 1906 asettama komitea, vapaaherra V. von Born puheenjohtajana, laati ehdotukset uskonnonvapauden laajentamiseksi ja siviliavioliiton käytäntöön saattamiseksi, jotka ehdotukset annettiin kirkolliskokouksen käsiteltäviksi ja saivat osakseen moitetta niin korkeakirkolliselta kuin kirkon vastustajainkin taholta sekä jäivät tuloksettomiksi. Yleisessä valtiollisessa asemassa kohdakkoin tapahtunut käänne sai aikaan, ettei sellainen vapaamielinen uudistuspolitiikka kuin Mechelinin ja hänen senaattinsa ajama, enää voinut toivoa saavansa korkeimman vallan kannatusta. Hyödytöntä ei tuo työ kuitenkaan ole ollut, sillä ne useita tärkeitä yhteiskunnallisia kysymyksiä käsittelevät, laajat ja perusteelliset mietinnöt, jotka silloin laadittiin, ovat epäilemättä tarjonneet hyvää ohjausta monelle, joka on noihin kysymyksiin halunnut tutustua, ja toivoa saanee, että niistä vastedeskin on samaa hyötyä.
Senaatin tämän aikuisista hallinnollisista toimenpiteistä sopii mainita ohjesääntöisen ammattihaureuden lopettaminen toukokuun 16 p:nä 1907 annetulla asetuksella. Ja senaatin toimesta sai Suomen teknillinen korkeakoulu sääntönsä vahvistetuiksi huhtikuun 2 p:nä 1908 annetulla asetuksella.
* * * * *
Venäjällä pääsi taantumus uudelleen valtaan. Jo keväällä 1906 erosi kreivi Witte pääministerintoimesta ja heinäkuussa astui tähän toimeen jyrkästi kansalliskiihkoinen Stolypin. Sen jälkeen kun duuma hallituksenvastaisen kantansa takia kahdesti oli hajoitettu ja uusi vaalilaki julkaistu, jolla hallitus koetti turvata itselleen toiveidensa mukaiset vaalitulokset, pääsi kolmannessa duumassa voitolle taantumuksellinen suunta, joka ilmeni muun muassa vihamielisyydessä Suomea kohtaan. Stolypin ei hyväksynyt kenraalikuvernööri Gerardin kantaa Suomen kysymyksissä. Syksyllä 1907 nimitettiin kenraalimajuri Seyn, joka oli avustanut Bobrikoffia hänen Suomi-politiikassaan, kenraalikuvernöörin apulaiseksi. Nimitys toimitettiin Venäjän hallitsevalle senaatille osotetulla ukaasilla, joten itse nimitystapakin osotti viranpitäjän venäläiseksi virkamieheksi Suomessa. Suuret joukot venäläistä sotaväkeä lähetettiin maahamme syksyllä 1907.
Gerard erosi helmikuussa 1908 ja sai sen johdosta täällä osakseen suosionosotuksia. Senaatin jäsenet pitivät hänelle ja hänen perheelleen juhlapäivälliset, joissa Mechelin ranskankielisessä puheessa esitti senaatin kiitokset kunniavieraan virkakautenaan noudattamasta, Suomen valtiosääntöä kunnioittavasta hallitustavasta ja hänen maallemme osottamistaan palveluksista.
Valitettavasti ei Suomen synkkenevä tulevaisuus saanut, niinkuin kuitenkin olisi sopinut toivoa, puolueiden välistä, sisäistä kinastelua vaikenemaan, vaan se päinvastoin kiihtymistään kiihtyi. Eduskunnassa helmikuun 19 p:nä 1908 esitellyissä erinäisissä välikysymyksissä tiedusteltiin hallitukselta, mitä se oli tehnyt ja aikoi tehdä maamme oikeuden ja parhaan turvaamiseksi. Hallituksen puolesta Mechelin vastasi näihin välikysymyksiin täysi-istunnossa paria päivää myöhemmin. Perustuslakivaliokunta, johon asia oli lähetetty valmisteltavaksi, ehdotti, että eduskunta annettavassaan lausunnossa kehottaisi hallitusta tekemään voitavansa torjuakseen niitä vaaroja, jotka uhkasivat maamme perustuslakien turvaamaa oikeutta. Mutta valiokunnan mietintöön olivat sekä maalaisliittolaiset ja sosiaalidemokraatit että vanhatsuomalaiset liittäneet vastalauseita, joissa senaattia ankarasti moitittiin. Sosiaalidemokraatit, jotka tässä menivät pisimmälle, moittivat senaattia liiallisesta myöntyväisyydestä Venäjän hallituksen vaatimuksiin sekä siitä, ettei se sisäpolitiikassamme ollut tarpeeksi kansanvaltainen, se kun ei ollut toteuttanut kansan vaatimia uudistuksia. Vanhainsuomalaisten vastalause oli sisällykseltään ihan päinvastainen; siinä moitittiin senaattia siitä, ettei se ollut tarpeeksi koettanut saada aikaan välinselvitystä Venäjän vallanpitäjäin kanssa. Asiasta eduskunnassa maaliskuun 27 p:nä keskusteltaessa Mechelin suuressa puheessa osotti syytökset aiheettomiksi ja vääriksi. Senaatti oli, hän lausui, laatinut suuren joukon uudistusehdotuksia, joista useat olivat tarkoittaneet kansan laajojen kerrosten taloudellisen aseman parantamista ja olleet eduskunnankin käsiteltävinä. Ei ollut senaatin syy, etteivät ne kaikki olleet johtaneet tulokseen. Laillisia oloja oli senaatti parhaansa mukaan koettanut palauttaa, mutta ei suinkaan ollut, niinkuin vanhallasuomalaisella taholla oli väitetty, vastustanut kaikkia yrityksiä päästä sovinnolliseen selvitykseen Venäjän vallanpitäjäin kanssa Venäjän ja Suomen välisten suhteiden järjestämisestä. Vastikään oli senaatti, ilmoitti Mechelin, Hänen Majesteetilleen alistanut, että ne mainittuja suhteita koskevat kysymykset, joista vallitsi eri mieliä, annettaisiin venäläisistä ja suomalaisista jäsenistä muodostetun neuvottelukunnan käsiteltäviksi. Mutta senaatti oli ollut ja oli edelleenkin sillä kannalla, että Suomen oikeutetut edut oli huomioon otettava ja Suomen perustuslakeja näitä kysymyksiä järjestettäessä noudatettava.
Mietinnöstä ensimäistä kertaa äänestettäessä voitti vanhainsuomalaisten vastalauseen vastaehdotukseksi pantu sosialistien vastalause, minkä jälkeen edelliset pysyivät erillään koko äänestyksestä. Tulos oli, että lopullisessa, ratkaisevassa äänestyksessä sosialistien vastalause vei voiton yhdistyneiden perustuslaillisten kannattamasta mietinnöstä. Kotimainen hallituksemme oli siis saanut täydellisen epäluottamuslauseen kansaneduskunnalta kiitokseksi isänmaallisesta työstään. Mechelin ja talousosaston muut jäsenet asettivat tämän johdosta paikkansa hallitsijan käytettäväksi. Tarjousta ei kuitenkaan heti hyväksytty, mutta sitä vastoin eduskunta hajoitettiin ja määräys uusien vaalien toimittamisesta annettiin.
Venäjän valtakunnanduumassa piti Stolypin toukokuun 18 p:nä 1908 huomiota ansaitsevan puheen, jossa hän ajoi sitä mielipidettä, että Venäjän ja Suomen yhteisiä etuja koskevain kysymysten tuli saada yhteinen, Venäjän "historiallisia suvereniteettioikeuksia" tyydyttävä ratkaisu, joihin oikeuksiin hänen mielestään Suomeen nähden ei ollut pantu asianmukaista huomiota. Oli vahvistettava tämän lainsäädännön yhteinen järjestys, eikä siihen tarvittu Suomen eduskunnan suostumusta. Suomen senaatin ehdotuksessa Suomen uudeksi hallitusmuodoksi katsottiin tosin asiaa toisin, mutta se oli vain "separatistinen temppu". Jotta voitaisiin arvostella, mitkä asiat koskivat Venäjän etuja, olisi tarpeellista, että Venäjän ministerineuvosto edeltäkäsin tarkastaisi asiat ja kiinnittäisi hallitsijan huomiota niiden laatuun. Sen vuoksi olisi yleensä vain sellaiset asiat alistettava hallitsijan ratkaistaviksi, jotka ministerineuvosto oli tarkastanut ja joista se oli antanut mietintönsä. — Nämä näkökohdat määräsivät korkeimman vallan kohdakkoin sen jälkeen Toukokuun 20 (kesäkuun 2) p:nä 1908 vahvistaman Venäjän ministerineuvoston pöytäkirjan sisällyksen. Venäjän ministerineuvosto sai siten Suomen senaattia ja ministerivaltiosihteeriä korkeamman vallan tarkastaa hallitsijan ratkaistaviksi alistettavat Suomen asiat.
Valtiollinen asema oli täten kehittynyt sellaiseksi, että Mechelinin oli mahdoton jäädä hallitukseemme. Stolypin kuuluu erityisesti halunneen hänen eroaan, ja Mechelin lienee saanut kehotuksen lähettää perille sen eronpyynnön, jonka hän jo oli ilmoittanut olevansa valmis tekemään eduskunnan äänestyksen tuloksen johdosta. Hän siis pyysi osin muutetuilla perusteilla eroa ja saikin sen kesäkuun 5 p:nä samalla kertaa kuin eräät virkatoverinsakin, senaattorit Ignatius, Donner ja Stjernvall sekä prokuraattori Grotenfelt. Perustuslaillisilta kansalaisilta saivat mainitut herrat eronsa johdosta vastaanottaa lukuisia syvän kunnioituksen ja hartaan kiitollisuuden osotuksia suorittamastaan työstä.
X. LUKU.
1908-1914.
Viimeiset elinvuodet. Uudistunut valtiollinen kirjailijatoimi. 1910-1913 vuoden eduskunnan jäsenenä. "Valtioperuskirjan" ehdotus. Oikeuteen perustuva rauha. Loppu. Jälkimaine.
Korkeasta iästään ja heikontuneesta terveydestään huolimatta Mechelin viimeisinä elinvuosinaan, senaatista erottuaan, uupumatta antautui yleishyödylliseen työhön. Virkatoimista vapautuneena ryhtyi hän etusijassa kynällä puolustamaan Suomen oikeutta. Jo v. 1908 hän julkaisi Olika meningar i rysk-finska frågor nimisen lentokirjasen, jossa hän arvosteli Stolypinin vastamainittua duumassa pitämää puhetta sekä Venäjän ministerineuvoston kesäkuun 2 p:nä vahvistettua pöytäkirjaa. Stolypinin Suomen hallitusta vastaan tekemät syytökset rauhanhäiritsijöitä kohtaan osottamasta, valtakunnan etuja vahingoittavasta leväperäisyydestä hän torjuu viittaamalla hallituksen toimenpiteisiin. Puhuessaan Stolypinin mainitsemista Venäjän "suvereniteettioikeuksista" Suomeen nähden hän huomauttaa, että tämä suvereniteetti ilmenee vain ulkopolitiikassa, suhteessa vieraisiin valtoihin ja puolustustoimen järjestämisessä, joissa kohdin Suomi on Venäjän ylivallan alainen, mutta että se ei ulotu Suomen sisäisiin asioihin. Nämä voidaan laillisesti järjestää vain noudattamalla mitä valtiosääntömme määrää. Keisarikunnan etuja koskevista Suomen asioista on Suomen ministerivaltiosihteerin v. 1891 annetulla asetuksella käsketty hankkia asianomaisten venäläisten ministerien lausunnot ja saattaa nekin hallitsijan tietoon. Niissäkään tapauksissa, jolloin sisällykseltään yhtäläinen laki havaitaan kumpaisessakin maassa tarpeelliseksi, ei sen aikaansaamiseksi tarvita "yhteistä" lainsäädäntöä. Mutta kesäkuun 2 p:nä annetun määräyksen mukaan on ministerineuvoston tutkittava miltei kaikki Suomen senaatin hallitsijalle lähettämät asiat, mikä ei ainoastaan viivytä Suomen asiain ratkaisua, vaan tekee ministerineuvostosta, vastoin Suomen hallinnon periaatteita, jonkinlaisen Suomen senaatin ja hallitsijan välisen oikeusasteen. Mechelin myöntää kuitenkin, että kenties voisi olla hyödyksi asettaa asiantuntevista venäläisistä ja suomalaisista miehistä kokoonpantu komitea selvittämään kysymystä, onko ja miltä kohdin se järjestys, jota on noudatettu kumpaistakin maata koskevia asioita käsiteltäessä, parannuksen ja täydennyksen tarpeessa, ottamalla huomioon senkin, että Venäjällä lainsäädäntöjärjestys on muuttunut kansanedustuslaitoksen perustamisen johdosta. Mutta joka tapauksessa on Suomenkin eduskunnan lainsäädäntöoikeus tunnustettava.
Venäläiselläkin taholla oli uudestaan alettu ajatella neuvottelukunnan asettamista ratkaisemaan Venäjän ja Suomen välisiä riitakysymyksiä. Tämän johdosta Mechelin laati "Promemoria med hänsikt till den emotsedda rysk-finska konferensen" nimisen kirjoituksen, joka on päivätty marraskuussa 1908 ja jota painettuna levitettiin yksityisesti. Sen tarkoituksena oli niiden näkökohtain selvittäminen, joista neuvottelukunnan suomalaisten jäsenten tuli pitää kiinni. Asevelvollisuuskysymyksestä sanotaan, että apumaksu toistaiseksi lienee ainoa keino, mutta vain lyhyeksi aikaa, ja että Suomen on saatava pitää oma kotimainen sotaväkensä sekä että asevelvollinen armeija on uudestaan asetettava. "Ellei meillä ole omaa sotaväkeä, pitävät meitä ne, jotka arvostelevat asioita nykyajan valtiollisten katsantokantain mukaan, Venäjän turvattomana suojattina, jonka valtiollisen itsehallinnon vaatimukset käy pitäminen pilkkana." Suomen sotaväen tulee kuitenkin olla siten järjestetty, että se vaikeudetta voi toimia yhdessä Venäjän sotaväen kanssa. Lainsäädäntöön nähden on tehtävä ero niiden lakien välillä, jotka ovat voimassa ainoastaan Suomessa, vaikka koskevat keisarikunnankin etuja, ja niiden, jotka ovat voimassa sekä keisarikunnassa että Suomessa. Edellisiin nähden on Venäjän viranomaisille varattava riittävää tilaisuutta mietintöjen antamiseen niistä, ja nämä on saatettava hallitsijan tietoon ennen ratkaisua. Mutta sitä varten ei ole tarpeen, että kaikki Suomen asiat tarkastetaan ministerineuvostossa. Niiksi laeiksi taas, joiden tulee olla samanlaisina voimassa kumpaisessakin maassa, on samansisältöiset ehdotukset annettava sekä Venäjän että Suomen kansaneduskunnalle. Elleivät nämä pääse yhtäpitäviin päätöksiin, on kumpaisenkin puolen valitsemain valtuuskuntain koetettava sovitella. Ellei tämä onnistu, raukeaa kysymys sillä kertaa. Suomen eduskunta saattaisi tosin siten joskus tehdä tyhjäksi lainsäädäntötoimenpiteen, jota venäläisellä taholla pidetään koko valtakunnalle hyödyllisenä. Mutta juuri siksi että sellaisen yhtenäisen lain tulee olla hyödyksi koko valtakunnalle, pitää Suomen eduskunnan saada vastustaa lakiehdotusta, jonka se katsoo Suomelle vahingolliseksi. Kesäkuun 2 p:nä 1908 annettu määräys Suomen asiain esittelystä on saatava kumotuksi, sillä Venäjän ministerineuvostolla ei ole sitä Suomen olojen tarpeellista tuntemusta, mikä on Suomen senaatilla.
Finsk Tidskriftin tammikuun vihossa v. 1909 on Mecheliniltä Suomen valtiollisia toiveita käsittelevä kirjoitus "Vid årsskiftet". Tässäkin hän puhuu vastaisesta venäläis-suomalaisesta neuvottelukunnasta, jokseenkin huolestuneena, kun toiveet kysymysten saattamisesta sen avulla onnelliseen ratkaisuun olivat synkistymistään synkistyneet. Sen jälkeen kun neuvottelukunta, Stolypin puheenjohtajana, oli laatinut alustavan mietinnön, asetettiin 6 venäläisestä ja 5 suomalaisesta miehestä kokoonpantu komitea laatimaan lakiehdotusta niiden Suomea koskevain lakien ja asetusten säätämisjärjestyksestä, joilla on yleisvaltakunnallinen merkitys. Ehdotus laadittiin kokonaan venäläisen enemmistön Suomen oikeuskäsityksestä poikkeavan mielipiteen mukaisesti.
Sen mukaan on lait, jotka, paitsi Suomea, koskevat valtakunnan muitakin osia, ja joihin komitea luki miltei kaikki tärkeämmän laatuiset asiat, säädettävä Venäjän lainsäädäntöjärjestyksessä. Suomen etujen näissä kysymyksissä katsottiin tulevan riittävästi huomioon otetuiksi, jos se oikeutettaisiin lähettämään neljä jäsentä Venäjän duumaan ja kaksi valtakunnanneuvostoon.
Erään venäläisen lehden ehdotuksesta antaman selostuksen nojalla Mechelin kirjoitti siihen vastineen, joka julkaistiin eräissä kotimaisissa lehdissä. Ja ehdotuksen tultua täydellisesti tunnetuksi julkaisi hän elokuussa 1909 kirjasen "Mietteitä Venäjän ja Suomen oikeudellisten suhteiden lähemmästä järjestämisestä" (ilmestynyt myös ruotsiksi ja venäjäksi), jossa hän arvostelee sitä perinpohjaisesti. Kumoten ne edellytykset, joihin komitea Suomen asemaan nähden on nojautunut, hän osottaa komitean käsitelleen tehtäväänsä kauttaaltaan ylen pintapuolisesti. Itse käsite "yleisvaltakunnallista merkitystä olevat lait" on epäselvä ja häilyvä, eikä komitea ollut yrittänytkään sitä selvittää. Kysymyksiä, jotka koskevat sekä keisarikuntaa että Suomea, on eri laatuisia ja ne vaativat erilaista ratkaisua. Mechelin koettaa tarkemmin selvittää, mitä eri laatua nämä kysymykset ovat ja miten ne on käsiteltävä saadakseen kumpaistakin maata tyydyttävän ratkaisun. Mutta tämän ohessa hän osottaa sen voivan käydä päinsä keisarikunnan ja suuriruhtinaanmaan hallitusviranomaisten ja lainsäätäjäkokousten yhteistoimin, kumpaisenkaan maan perustuslakeja loukkaamatta. Jos jokin perustuslakien kohta kaipaa muutosta, on sekin toimeenpantava niiden itsensä määräämässä järjestyksessä.
1909 vuoden kuluessa hän lisäksi julkaisi ranskan- ja saksankielisiä kirjasia valaistakseen venäläis-suomalaista oikeusselkkausta. Hän oli niinikään v. 1909 muiden mukana perustamassa venäläistä Finlandija aikakauslehteä, jonka tarkoituksena oli venäläisen yleisön tutustuttaminen maahamme ja sen oloihin, mutta joka jo seuraavana vuonna lakkautettiin.
Alkukesästä 1909 kuoli Mechelinin puoliso kauan sairastettuaan. Helläsydämisen, elämän kaikki myötä- ja vastoinkäymiset uskollisesti jakaneen kumppanin menetys vaikutti häneen syvästi, ja eräässä sen aikuisessa kirjeessä hän valittaa surun vähentäneen hänen työkykyään. "Olen kenties", hän kirjoittaa, "liian kauan ja liian usein esiintynyt taistelussa Venäjän virkavaltaa vastaan. Mielelläni luopuisin siitä kokonaan. Syynä siihen etten sitä jo ole tehnyt ja että minun vielä kenties on jatkettava, on ollut ja on edelleenkin se, että taistelijoita on niin vähän, jota vastoin alinomaa tehdään uusia hyökkäyksiä…"
Kun hän syksyllä 1909 Helsingissä oleskellessaan täytti 70 vuotta, osotettiin hänelle taas kunnioitusta juhlatilaisuudessa, johon lukuisa joukko kansalaisia otti osaa. Hänelle pidetyssä juhlapuheessa lausuttiin muun muassa että, jos Mechelinin kehto olisi ollut jossakin suuremmassa maassa kuin vähäisessä Suomessamme, olisi hän kyvyllään voinut toimia paljon enemmän ja saada aikaan paljon suurempia töitä, kuin mitä hän oli saanut toimeen niissä oloissa, joissa oli elänyt. Mechelin vastasi että hän, jos oli voinut vähänkään hyödyttää synnyinmaataan, piti sitä suurimpana onnenaan eikä enempää toivonut. Syntymäpäivän johdosta kuvanveistäjä Walter Runeberg teki päivän sankarin rintakuvan, joka pronssiin valettuna on sijoitettuna Ateneumin eteiseen.
Ennen pitkää häntä kuitenkin uudestaan tarvittiin valtiollisessa puolustustyössä. Lokakuun 7 p:nä 1909 oli eräässä julistuskirjassa säädetty, että Suomi oli, kunnes sotilaskysymys lopullisesti ratkaistaisiin, vapautettu suorittamasta asevelvollisuutta, mutta velvollinen vuosittain Venäjän valtakunnanrahastoon maksamaan julistuskirjassa määrätyn, vuosi vuodelta kohoavan rahasumman. Eduskunta päätti kieltäytyä suostumasta laittomasti säädettyyn apumaksuun ja vaatia sotilaskysymyksen ratkaisemista laillista tietä. Seuraus oli että eduskunta hajoitettiin.
Marraskuussa 1909 antoi komitea edellä mainitun, venäläisellä taholla laaditun ehdotuksen Suomea koskevain, yleisvaltakunnallista laatua olevain lakien säätämisestä. Samaan aikaan erosi kenraalikuvernööri Böckmann, joka valmistavan neuvottelukunnan jäsenenä oli, Suomen erikoiseen lainsäädäntöön viitaten, liittänyt ehdotukseen vastalauseen. Hänen seuraajakseen nimitettiin kenraaliluutnantti Seyn. Senaatin kokoonpano muutettiin samalla kertaa sellaiseksi, että talousosaston jäseniksi tuli Suomen yhteiskunnallisiin oloihin tuiki perehtymättömiä ja katsomukseltaan aivan venäläisvirkavaltaisia henkilöitä.
Alussa vuotta 1910 antoivat lukuisat englantilaiset, belgialaiset, saksalaiset, ranskalaiset ja hollantilaiset oikeusoppineet paheksuvia lausuntoja Suomea kohtaan noudatetusta venäläistyttämispolitiikasta. Mechelin lienee ollut apuna lausuntojen aikaansaamisessa ja sitä varten tehnyt matkan Lontooseen.
Häntä kehotettiin asettumaan ehdokkaaksi tulossa olevissa eduskuntavaaleissa. Hän epäröi kauan ikänsä ja kivulloisuutensa takia, mutta antoi viimein suostumuksensa. "Sisäinen ääni", hän kirjoittaa, "sanoo minulle, etten menettelisi oikein, jos kieltäisin antamasta apuani ensi eduskunnan suoritettavana oleviin tehtäviin". Ruotsalaisen puolueen Uudenmaan läänin vaalipiirin ehdokkaaksi asettamana hänet valittiin maaliskuun alussa 1910 kokoontuvaan yksikamariin, tuli perustuslakivaliokuntaan, valittiin sen puheenjohtajaksi ja laati taaskin enimmältä osalta sen mietinnöt. Tällä ja seuraavilla istuntokausilla, joihin hän otti osaa, oli hän eduskunnan vanhin jäsen ja sai ikäpuhemiehenä avata ensimäisen istunnon. Syksyllä 1913 hän kieltäytyi uudesta vaalista.
Ehdotus Suomea koskevista yleisvaltakunnallista merkitystä olevista laeista annettiin keväällä 1910 duuman käsiteltäväksi ja hyväksyttiin siellä samoin kuin valtakunnanneuvostossakin, vapaamielisten ainesten vastustuksesta huolimatta, minkä jälkeen se korkeimmassa paikassa vahvistettiin kesäkuun 17/30 p:nä s.v. Suomen eduskunta menetti siten useilla lainsäädännön aloilla oikeutensa lainsäätämiseen, ja sai tehtäväkseen ainoastaan antaa lausuntoja, vaikka lait säädetään oleviksi voimassa Suomessa. Ainoastaan ne lait ja asetukset, jotka koskevat "yksinomaan" Suomen sisäisiä oloja, säädetään ja julkaistaan Suomen lainsäädäntöjärjestyksessä. Mutta mitkä asiat "yksinomaan" koskevat maamme sisäisiä oloja, sen ratkaisevat Venäjän viranomaiset.
Sen johdosta että tekeillä olevasta valtakunnanlaista oli vaadittu Suomen eduskunnan lausuntoa, oli tämä toukokuussa 1910 antanut vastauksen, jossa kumottiin lain pohjana olleet teoriat. Tämä vastaus on epäilemättä pääasiallisesti Mechelinin kynästä lähtenyt. Kun laki siitä huolimatta vahvistettiin ja eduskunta sen säännösten mukaisesti sai kehotuksen valita jäseniä valtakunnanneuvostoon ja valtakunnanduumaan sekä antaa lausunnon parista lakiehdotuksesta, lausui puhemies Svinhufvud täysi-istunnossa syyskuun 26 p:nä, ettei hän voinut esittää näitä asioita, ne kun perustuivat valtakunnanlainsäädäntöön, jolla ei ollut lainvoimaa Suomessa. Eduskunta hyväksyi yksimielisesti puhemiehen menettelyn, jolloin Mechelinkin käytti puheenvuoroa laajasti esittäen, miksi tämä eduskunnan kanta, kieltäytyminen ensinkään puuttumasta puheenalaisiin asioihin, oli ainoa oikea.
Sen ohessa eduskunta teki erityisen esityksen hallitsijalle anoen, että hän pitäisi voimassa perustuslakien pyhyyden ja määräisi peruutettaviksi erinäiset perustuslaista poikkeavat hallituksen toimenpiteet. Eduskunta hajoitettiin tämän johdosta.
Mechelin ei kuitenkaan herennyt vastustamasta uutta valtakunnanlakia, vaan julkaisi saman vuoden loppupuolella uuden, lähes 10 painoarkin kokoisen Venäläinen laki kesäkuun 17(30) p:ltä 1910 nimisen lentokirjasen ruotsiksi, suomeksi ja venäjäksi. Asiantuntevalla taholla on lausuttu, että "murhaavampi arvostelu on tuskin koskaan tullut minkään lainsäädäntötuotteen osaksi" [R.A. Wrede, Muistopuhe L. Mechelinistä s. 13]. Siinä todistellaan, että valtakunnanlainsäädännön alaan on luettu lakiryhmiä, jotka todellisuudessa eivät ensinkään koske Venäjän etuja. Sitä vastoin on Suomelle säätävä lakeja kansaneduskunta, jolle on jokseenkin yhdentekevää, ovatko lait hyödyksi vai vahingoksi niille, joiden on niitä noudatettava. Niinikään osottaa Mechelin, että on väärin vedottu Venäjän 1906 vuoden perustuslakiin, jonka 2 § nimenomaan tunnustaa, että suuriruhtinaanmaata sisäisissä asioissaan hallitaan erityisten laitosten avulla erikoisen lainsäädännön perusteella, lain tekemättä eroa yksinomaan sisäisten ja muiden sisäisten asiain välillä. Uusi laki asettaa vallan oikeuden edelle sekä saattaa Venäjän ja Suomen väliset suhteet alituisten riitain esineeksi.
Alussa vuotta 1911 toimitetuissa uusissa vaaleissa, joiden tuloksena oli kokoonpanoltaan miltei samanlainen eduskunta kuin hajoitettu edeltäjänsä, suostui Mechelin uudestaan ottamaan vastaan edustajantoimen. Vuosina 1911 ja 1912 hän oli valtiovarainvaliokunnan sekä 1913 uudestaan perustuslaki- ja adressivaliokunnan puheenjohtajana. Näilläkin valtiopäivillä hänellä oli johtava asema maamme oikeuksien puolustustyössä. Vuonna 1911 eduskunnalle annettu valtion raha-asioita koskeva esitys oli laadittu perustuslakiemme vastaisella tavalla sikäli, että hallitus oli tehnyt eron valtiorahaston ja suostuntarahaston välillä sekä kieltänyt eduskunnalta oikeuden lausua mieltänsä ensinmainitun rahaston menoista. Hallitus tahtoi tällä keinoin muun muassa turvata laittoman sotilasapumaksun suorittamisen. Mechelin kävi vastustamaan tätä hallituksen laitonta toimenpidettä ja koetti saada budjetin siten laadituksi, että eduskunta, hyväksymättä sotilasapumaksua, voisi turvata sivistystarkoituksiin meneväin määrärahain suorittamisen [R.A. Wrede, Muistopuhe L. Mechelinistä s. 26]. Tammikuun 20 (helmikuun 2) p:nä 1912 annetun n.s. "yhdenvertaisuuslain" johdosta, joka koski "muiden Venäjän alamaisten saattamista oikeuksiinsa nähden Suomen kansalaisten vertaisiksi" ja jota, perustuslainvastaisessa järjestyksessä syntyneenä, ei voitu pitää lakina Suomessa, antoi eduskunta adressin muodossa vastalauseen. Samoin se pani vastalauseen saman vuoden helmikuussa annettua säännöstä vastaan, jolla Suomen luotsilaitos kokonaan alistettiin Venäjän meriministeriön alaiseksi ja lakkasi olemasta suomalainen laitos. Nämä lausunnot, jotka eduskunta antoi, samalla ilmoittaen olevansa valmis myötävaikuttamaan valtakunnan etuja tarkoittavain lainsäädäntötoimenpiteiden aikaansaamiseksi, mikäli ne olivat Suomen valtiosääntöön soveltuvia, olivat suurelta osalta Mechelinin laatimia.