PAROLLES. No, no, sinulla on poika, joka saa tämän häväistyksen maksaa, sinä rupinen, vanha, rupinen parooni-ryötys! — Vaan tahdon malttaa mieleni: kunnioitusta ei saa pakottamalla. Niin totta kuin elän, selkään hälle annan, kun vain saan siihen tilaisuutta, vaikka olisi hän kaksin ja kolmin kerroin parooni. En surkuttele hänen ikäänsä enemmän kuin — Selkään hälle annan, kunhan vain saisin hänet taas käsiini!
(Lafeu palaa.)
LAFEU. No, poikaseni, herrasi ja isäntäsi on nainut. Siinä sinulle uutinen: sinulla on nyt uusi emäntä.
PAROLLES. Pyytäisin peittelemättä teidän ylhäisyyttänne vähän supistamaan solvauksiaan. Hän on hyvä herrani; mutta isäntäni, jota palvelen, hän on tuolla ylhäällä.
LAFEU.
Kuka? Jumalako?
PAROLLES.
Niin, armollinen herra.
LAFEU. Piru se sinun on isäntäsi. Miksi sinä tuolla tavalla käärit ylös hihasi? Luuletko niitä housuiksi? Tekevätkö muutkin palvelijat niin? Paras, että panisit alapuolesi siihen, missä nokkasi istuu. Kautta kunniani, jos olisin kahta tuntia nuorempi, niin pieksisin sinut. Olet täällä yleisenä pahennuksena, ja joka miehen pitäisi sinua piestä. Sinä olet juuri sitä varten luotu, että ihmiset saisivat sinuun koetella voimiaan.
PAROLLES.
Tämä on kovaa ja ansaitsematonta toimenpidettä, teidän armonne.
LAFEU. Vai niin, herraseni! Italiassa teidät piestiin, kun varastitte siemenen omenasta. Te olette maankuljeksija ettekä mikään oikea matkustaja. Olette ylhäisiä ja arvossapidettyjä ihmisiä kohtaan julkeampi, kuin mihin syntyperänne ja ansioittenne valtakirja teitä oikeuttaa. Teihin ei kannata enää sanaakaan tuhlata, sanoisin muuten teitä konnaksi. Hyvästi vain!
(Menee.)
PAROLLES. Hyvä, varsin hyvä! Olkoon niin! — Hyvä, varsin hyvä! Se pannaan hampaan koloon toistaiseksi.
(Bertram tulee.)
BERTRAM.
Hukassa, iki-tuskan saaliina!
PAROLLES.
No, kuink' on laita, sydänkäpyseni?
BERTRAM.
Papille vaikka pyhän valan tein,
En vuoteeseeni sitä naista tahdo.
PAROLLES.
Mik' on, mik' on sun, sydänkäpyni?
BERTRAM.
Parolles, mun ovat naittaneet! — Pois sotaan!
Pois Florensiin! Häävuoteeseen ei koskaan!
PAROLLES.
On Ranska koirankoppi, miehen jalan
Ei polkemista ansaitse. Pois sotaan!
BERTRAM.
Sain äidiltäni kirjeen; viel' en tiedä
Sen sisällystä.
PAROLLES.
Kyll' on siihen aikaa;
Nyt sotaan, poikaseni, sotaan pois!
Sen miehen kunnia on säkissä,
Jok' eukkoaan vain kotoisalla lellii
Ja kiemailuihin tuhlaa voimansa,
Joill' irstasta ja virmaa Marsin varsaa
Tulisi ohjata. Pois muille maille!
On Ranska talli, ja me tammoja,
Jos tänne jäämme. Sotaan pois!
BERTRAM.
Niin oikein;
Kotihin hänet laitan, äidilleni
Selitän inhoni ja miksi karkaan;
Kirjoitan kuninkaalle, mitä suoraan
En tohdi sanoa. Häälahjansa
Toskanan sotaan varaan, missä uljaat
Kisaavat urhot. Sotätyö on hupa,
Kun inha vaimo on ja kolkko tupa.
PAROLLES.
Tuo oikku eikö muutu, onko varma?
BERTRAM.
Tulehan kamariini tuumimaan.
Pois naikon heti laitan. Sitten sotaan!
Ja suremaan hän jääköön kohtalotaan.
PAROLLES.
Sen pallon kimma kuului. Kautta taivaan!
Ken nuorna joutuu naimaan, joutuu vaivaan.
Pois vain, ja heitä minkä kiusaks sait!
Sua loukkas kuningas; mut siitä vait!
(Menevät.)
Neljäs kohtaus.
Sama paikka. Toinen huone.
(Helena ja narri tulevat.)
HELENA.
Äitini lähettää ystävälliset terveiset; voiko hän hyvin?
NARRI. Hän ei voi hyvin, vaan on kuitenkin terve; on sangen hilpeä, eikä kuitenkaan voi hyvin. Voi sentään, Jumalan kiitos, sangen hyvin, eikä ole mitään vailla; mutta sittenkään ei voi hyvin.
HELENA. Jos hän voi sangen hyvin, mikä hänen sitten on, että ei voi sangen hyvin?
NARRI.
Kyllä hän sangen hyvin voi, toden totta. On vain kaksi asiaa.
HELENA.
Mitkä kaksi asiaa?
NARRI. Toinen on se, ettei hän ole taivaassa, johon Jumala pian häntä auttakoon! Toinen se, että hän on maan päällä, josta Jumala pian häntä auttakoon!
(Parolles tulee.)
PAROLLES.
Jumala siunatkoon teitä, onnellinen armo!
HELENA.
Toivon, hyvä herra, että hyvin suotte minulle hyvän onneni.
PAROLLES. Rukoukseni auttoivat teitä sitä saavuttamaan, ja ne auttavat teitä myöskin sitä säilyttämään. — Kah, sinäkö, lurjus! Mitä tekee nyt se vanha armo?
NARRI. Jos teillä olisi hänen ryppynsä ja minulla hänen rahansa, niin tahtoisin, että hän tekisi mitä te sanotte.
PAROLLES.
Enhän minä sano mitään.
NARRI. No, sitä viisaampi olette; sillä monen palvelijan kieli juoruaa isäntänsä turmioon. Olla mitään sanomatta, mitään tekemättä, mitään tietämättä, mitään omistamatta, siinä kaikki teidän lahjanne, joka on juur' niin paljon kuin ei mitään.
PAROLLES.
Mene tiehesi; sinä olet lurjus!
NARRI. Olisitte sanonut näin: lurjuksen edessä sinä olet lurjus, se on: minun edessäni sinä olet lurjus, — niin olisitte sanonut totuuden, herraseni.
PAROLLES.
Kas vain, sinä olet sukkela narri; tulinpa jäljillesi.
NARRI. Itsestännekö minun jälkeni löysitte, vai muutko teitä neuvoivat jäljilleni? Se etsiminen oli hyödyksi: koko paljon narria löydätte vielä itsestänne maailman iloksi ja naurun lisääntymiseksi.
PAROLLES.
Suur' ilkamus, ja hyvin ruokittu! —
Tän' yönä, rouva, lähtee herra matkaan,
Häll' asioit' on perin tärkeitä.
Hän myöntää kyll', ett' aikaan nähden teillä
On lemmen etuoikeus, jota hänen
On pakko kieltäytyen viivyttää.
Mut viivykkeelläkin on makeutensa;
Kun ajan altaassa se kuurnitaan,
Niin vastaisuudess' uhkuu siitä ilo,
Jok' autuutt' yli reunojensa vuotaa.
HELENA.
Hän mitä muuta tahtoo?
PAROLLES.
Että heti
Kuninkaan jätätte ja tämän kiireen
Omaksi aikeeksenne selitätte
Ja puolustatte syillä, jotka näyttää
Pakottavilta.
HELENA.
Mitä muuta vaatii?
PAROLLES.
Ett' tämän tehtyänne odotatte,
Mit' enempää hän mielii käskeä.
HELENA.
Ma kaikess' olen hälle kuuliainen.
PAROLLES.
Sen hälle sanon.
HELENA.
Hyvä. — Tule, poika.
(Menevät.)
Viides kohtaus.
Sama paikka. Toinen huone.
(Lafeu ja Bertram tulevat.)
LAFEU.
Mutta ettehän toki, kreivi hyvä, pitäne häntä soturina.
BERTRAM.
Pidän oikein, vieläpä sangen urheanakin.
LAFEU.
Sen olette saanut hänen omasta kertomuksestaan.
BERTRAM.
Ja muista pätevistä todistuksista.
LAFEU. Silloin ei minun tiimapatsaani näytä oikein. Minä kun luulin tätä leivosta varpuseksi.
BERTRAM. Uskokaa pois, hän on sangen tiedokas mies ja samassa määrässä urhoollinen.
LAFEU. Olen siis rikkonut hänen kokemustaan vastaan ja loukannut hänen urhoollisuuttaan; ja tilani on tässä suhteessa sitä vaarallisempi, kun en tunne sydämmessäni mitään katumusta. Tuossa hän tulee. Olkaa hyvä, tehkää meidät ystäviksi; tahdon sitten sitä ystävyyttä jatkaa.
(Parolles tulee.)
PAROLLES (Bertramille).
Kaikki on tapahtuva, herra.
LAFEU.
Olkaa hyvä, sanokaa, herra, kuka on tuon herran räätäli?
PAROLLES.
Hyvä herra! —
LAFEU. Oh, tunnen hänet hyvin. Niin, herraseni, hän tekee hyvää työtä, on sangen hyvä räätäli.
BERTRAM (syrjään Parollesille).
Onko hän mennyt kuninkaan luo?
PAROLLES.
On.
BERTRAM.
Lähteekö tänä iltana?
PAROLLES.
Tekee niin kuin käskette.
BERTRAM.
On rahat kirstussa ja kirjeet valmiit,
Ja hevosetkin tilatut; tän' yönä,
Kun morsianta pitäis syleillä,
Siit' ennen alkua jo tulee loppu.
LAFEU. Maailmaa matkustanut mies on jonkinarvoinen atrian loppupuolella; mutta mies, joka valehtelee kolme kolmatta osaa ja käyttää tunnettua tosiasiaa tuhansien lorujen matkapassina, sitä pitäisi kerran kuulla ja kolme kertaa piestä. — Jumala varjelkoon teitä, herra kapteeni!
BERTRAM.
Onko jotakin kahnaa tämän ylimyksen ja teidän välillänne, herra?
PAROLLES.
Minä en tiedä, millä olen ansainnut joutua hänen armonsa epäsuosioon.
LAFEU. Te olette oikein työksenne siihen rynnännyt saappainenne, kannuksinenne, kaikkinenne, niinkuin entinen mies, joka hyppäsi suin päin munakakkuun,[9] ja ryntäätte taas sieltä pois, ennenkuin taivutte ilmoittamaan syytä siellä-oloonne.
BERTRAM.
Varmaankin väärin-ymmärrystä, hyvä herra.
LAFEU. Jota tulee kestämään iankaikkisesti, vaikka hänet tapaisin kesken rukouksiaankin. Hyvästi, herra kreivi! Ja uskokaa, kun sanon: tuossa kevyessä pähkinässä ei voi olla mitään sydäntä; tuon miehen sieluna ovat hänen vaatteensa; älkää luottako häneen missään tärkeässä asiassa; minä olen ennenkin tuonsorttisia lannistanut ja tunnen heidän luontonsa. — Hyvästi, herraseni; olen puhunut teistä parempaa, kuin mitä olette ansainnut ja koskaan tulette ansaitsemaan. Mutta pahaa pitää hyvällä kostaa.
(Menee.)
PAROLLES.
Hupsu vanhus, totta totisesti.
BERTRAM.
Siltä näyttää.
PAROLLES.
Mitä? Ettekö tunne häntä?
BERTRAM.
Kyll', aivan hyvin; hyvä maine hällä
On ihmisissä. Tuoss' on ristini.
(Helena tulee.)
HELENA.
Kuningast' olen teidän käskystänne
Nyt puhutellut sekä saanut luvan
Matkustaa heti. Teitä vielä tahtois
Hän puhutella.
BERTRAM.
Tahtoaan ma noudan.
Mun käytöstäni älkää kummastelko,
Vaikk' ei se aikaan soinnu eikä salli
Mun täyttää, mitä velvollisuus vaatii.
En näitä asioita aavistanut,
Ja siksi suuress' olen hämmingissä.
Sen tähden pyydän, että matkustatte
Nyt heti kotiin; ihmetelkää jouten,
Mut syytä tähän älkää kysykö.
Paremp' on aikeeni, kuin miltä näyttää,
Ja määräykseni välttämättömämpi
Kuin heti hoksaattekaan te, jok' ette
Asiaa tunne. Tuo on äidilleni.
(Antaa kirjeen.)
Tavataan kahden päivän päästä. Olkaa
Älykäs nyt.
HELENA.
En sanoa voi muuta,
Kuin että olen nöyrin palveljanne.
BERTRAM.
Siit' olkaa vaiti.
HELENA.
Ja ett' aina koitan
Huomaavall' alttiudella ansaita
Sen suuren onnen, jota halpa sääty
Ei näytä mulle suovan.
BERTRAM.
Vaiti siitä!
On kiire. Hyvästi, ja joutuin matkaan!
HELENA.
Anteeksi!
BERTRAM.
Mitä vielä tahdotte?
HELENA.
En rikkauttani ansaitse; en tohdi
Sit' omistaa, vaikk' omaani se on.
Varastaa tahtoisin, kuin vauhko varas,
Mit' oikeudella omaan.
BERTRAM.
Mitä mieli?
HELENA.
En tiedä oikein, jotain, — ei, ei mitään.
En hevin sano, mitä tahtoisin.
Mut sanon sentään: vieraat eroaa
Ja vihamiehet ilman suudelmaa.
BERTRAM.
Pois aikailu, ja joutuin ratsaille!
HELENA.
Teen niinkuin jalo valtiaani käskee.
BERTRAM.
Miss' ovat muut? — Voi hyvin!
(Helena menee.)
Kotiin mene!
Ma siell' en aio itseäni näyttää,
Jos rummut soi ja miekkaa vain voin käyttää.
Pois, joutuin pakoon!
PAROLLES.
Bravo! Coragio!
(Menevät.)
KOLMAS NÄYTÖS.
Ensimmäinen kohtaus.
Florens. Huone herttuan hovilinnassa.
(Torventoitauksia. Florensin herttua seurueineen,
kaksi ranskalaista aatelisherraa ja sotureita tulee.)
HERTTUA.
Nyt kuulleet kohta kohdalt' olette,
Mik' alkusyy on tähän julmaan sotaan,
Mi paljon verta niellyt on ja lisää
Vain vaatii.
1 AATELISMIES.
Pyhä teidän korkeutenne
On asia, mut kamala ja musta
On vastustajan.
HERTTUA.
Siksi ihmettelen
Ett', oikea vaikk' asiamme on,
Lankomme Ranska avunpyynnöiltämme
Povensa sulkee.
2 AATELISMIES.
Armollinen herra,
En meidän politiikkaan minä pysty;
Vain halpa olen, sivullinen mies,
Jok', itse kyvytönnä, neuvoskunnan
Omistan suuret tuumat; siks en tohdi
Sanoa mieltäni, jonk' epävarmat
On arvaamiset usein harhaan menneet.
HERTTUA.
On oma ehtonsa.
2 AATELISMIES.
Mut varmaan monta
On meidänlaista nuorta, jotka levost'
On tyrtyneet ja purkeit' aika ajoin
Hakevat täältä.
HERTTUA.
Tervetulleet ovat;
Ja mitä kunniata meistä lähtee,
Valukoon heihin. Tehkää tehtävänne!
Te nousette, kun kaatuu ylempänne.
Huomenna taisteluun!
(Torventoitauksia. Menevät.)
Toinen kohtaus.
Roussillon. Huone kreivinnan hovilinnassa.
(Kreivinna ja narri tulevat.)
KREIVINNA. Kaikki on toteutunut niin kuin toivonut olin, se vain, ettei poikani tule Helenan seurassa.
NARRI.
Luulen, totta totisesti, että nuori herra on sangen raskasmielinen mies.
KREIVINNA.
Mistä sen luulet huomanneesi?
NARRI. Hän katselee saappaitaan ja laulaa; korjaa saappaansa kaulusta ja laulaa; tekee kysymyksiä ja laulaa; kaivelee hampaitaan ja laulaa. Tunnen miehen, joka tuollaisessa synkkämielisyyden puhdissa möi hyvän talonsa laulun pätkästä.
KREIVINNA.
Katsokaamme, mitä hän kirjoittaa ja milloin aikoo tulla.
NARRI. Oltuani hovissa, ei tuo Elsa minua enää haluta. Meidän vanha kapaturskamme[10] ja meidän maalaiset Elsamme eivät ole mitään hovin vanhan kapaturskan ja hovin Elsojen rinnalla. Minun Cupidoltani on aivokoppa halaistu, ja minä alan rakastaa, niinkuin vanha mies rakastaa rahaa, ilman himoa.
KREIVINNA (aloittamaisillaan kirjeen lukemista).
Mitä tämä on?
NARRI.
Ihan sitä, mitä on.
(Menee.)
KREIVINNA (lukee). "Lähetän teille miniän. Hän on parantanut kuninkaan ja minut tuhonnut. Hän on ollut nuoteessani, vaan ei vuoteessani, ja vannon ettei siihen ikänä tule. Saatte kuulla että olen karannut; teen sen tiettäväksi, ennenkuin huhu sen kertoo. Jos maailma on tarpeeksi avara, tiedän pysytellä aimo matkan päässä. Lapsen kunnioituksella, onneton poikanne Bertram."
Ei hyvää tämä: huima, raisu poika,
Noin hyvän kuninkaan kun armot heittää
Ja kokoo päälleen hänen vihojaan,
Ja hylkää tytön, joka liian hyvä
On keisarinkin halveksittavaksi.
(Narri palaa.)
NARRI. Oi, armo hyvä, tuolla ulkona kuuluu pahoja kahden soturin ja nuoren armon kesken.
KREIVINNA.
Mikä nyt on?
NARRI. Ei, se ei sentään olekaan niin vallan pahaa sentään; poikanne ei olekaan niin pian mennyttä kuin luulin.
KREIVINNA.
Miksi hän olisi mennyttä?
NARRI. Sitä minäkin, armo, vaikka juokseekin pakoon, niinkuin kuulen hänen tehneen; paikkansa pitäminen, se on vaarallista; se se on miesten tuho, vaikka siitä väkiluku lisääntyykin. Tuossa tulee niitä, jotka voivat lisää kertoa; minä puolestani olen vain kuullut, että poikanne on juossut pakoon.
(Menee.)
(Helena ja kaksi aatelismiestä tulee.)
1 AATELISMIES. Jumalan rauha, arvon rouva!
HELENA.
Rouva,
Mun mieheni on mennyt, iäks mennyt.
2 AATELISMIES. Sit' älkää sanoko.
KREIVINNA.
Oi, maltu! — Herrat, anteeksi, — niin monta
Ilon ja huolen käännett' olen nähnyt,
Ett' ensi hyökkäämält' ei kumpikaan
Mua hervaise, — miss' on mun poikani?
2 AATELISMIES.
Florensin herttuan meni palvelukseen;
Tavattiin tiellä; sieltä tulemme
Ja sinne taaskin palaamme, kun hoviss'
Olemme asiamme suorittaneet.
HELENA.
Kas, tässä kirje: matkakirjani.
(Lukee.) "Jos sinä voit saada sormestani sormuksen, joka siitä ei ikinä lähde, ja näyttää minulle kohtusi hedelmän, jonka isä minä olen, niin silloin sano minua mieheksesi; mutta tuo 'silloin' on sama kuin 'ei koskaan'." Se kauhea on tuomio.
KREIVINNA.
Ja tekö
Tään kirjeen toitte, hyvät herrat?
1 AATELISMIES. Me; Mut kadumme, kun näemme sisällyksen.
KREIVINNA.
Oi, lapsi hyvä, mieltäs rohkaise.
Jos koko surun omistat, niin multa
Osani viet. Mun poikani hän oli;
Mut nimensä nyt verestäni huuhdon,
Ja sinä ainut olet lapseni. —
Siis Florensiinko meni hän?
2 AATELISMIES.
Niin meni.
KREIVINNA.
Soturiks ruvetakseenko?
2 AATELISMIES.
Se hänen
On jalo aikeensa; ja prinssi varmaan
Hänelle kaiken antaa kunnian,
Mit' arvo vaatii.
KREIVINNA.
Palaatteko sinne?
1 AATELISMIES. Palaamme tulisella kiireellä.
HELENA (lukee).
"Kunnes vaimost' olen erin, olen Ranskast' erin."
Oi, katkeraa!
KREIVINNA.
Niin kirjeessäkö?
HELENA.
Niin.
1 AATELISMIES. Tuo varmaan vain on käden julkeutta, Ja siin' ei mitään osaa sydämmellä.
KREIVINNA.
On Ranskast' erin, kunnes vaimost' erin!
Ei mikään täällä hälle liian hyvää,
Pait Helena, jok' ansainnut on miehen,
Jot' yhdeksätkin moiset nulikat
Sais palvella ja valtiattarenaan
Kumartaa häntä. Kuka seuranaan?
1 AATELISMIES. Yks palvelija vain, ja herrasmies, Jonk' olen joskus tuntenut.
KREIVINNA.
Parolles?
1 AATELISMIES. Niin, armollinen rouva, sama mies.
KREIVINNA.
Mies kelvoton ja rietas. Poikani
Perityn puhtaan veren moinen seura
Vie pilalle.
1 AATELISMIES.
Niin, oikein, siinä miehess'
On liian paljo sitä, joka hänet
Saa siihen luuloon, ett' on hällä paljon.
KREIVINNA.
Olette tervetulleet. Pyydän teitä,
Kun näette poikani, niin sanokaa:
Ei miekoin voi sit' arvoa hän voittaa,
Mink' on hän menettänyt. Lisää pyydän
Kirjeessä viemään.
2 AATELISMIES. Palvelukseen nöyrät Olemme kaikkeen, mitä käskette.
KREIVINNA.
Ei palvelua vastapalvelutta.
Suvaitsetteko mua seurata?
(Kreivinna ja aatelismiehet menevät.)
HELENA.
"Kunnes vaimost' olen erin, olen Ranskast' erin."
Vai Ranskast' erin, kunnes vaimost' erin!
No, minust' olet erin, Roussillon;
Niin takaisin saat kaikki. Kreivi-parka!
Minäkö karkoitan sun maastasi
Ja hennon ruumiis säälittömän sodan
Saaliiksi heitän? Minäkö sun ajan
Iloista hovin, missä sulo-silmät
Sua tähtäsivät, pilkkatauluksi
Savukkaan musketin? Te, lyijyviestit,
Te, joita tulen tuima kiire kantaa,
Sivuitse syöskää, haavoittakaa ilmaa,
Jok' ampumaanne laulaa, älkää häntä!
Ken häneen ampuu, mun on palkkaamani;
Ken hänen uljast' uhkaa sydäntään,
Se mun on raukan siihen yllyttämä.
Vaikk' itse hänt' en tapa, syynä toki
Ma hänen surmaans' olen. Paremp' oisi
Tavata raateleva jalopeura
Nälästä kiljuvana; paremp' oisi,
Ett' yhtä haavaa kaikki luonnon kurjuus
Mua kohtais. Tule kotiin, Bertram, sieltä,
Miss' uljuus muut' ei voita kuin vain naarmun,
Mut usein kaikki menettää. Ma poistun;
Mun täällä-oloni sun pitää siellä.
Tulisko siis mun jäädä? Ei, ei, vaikka
Tääll' ilotarhan ilma leyhkäisi
Ja enkelit mua palveleis, ma poistun;
Ja säälivänä huhu kertokoon
Mun paostani, korvaas lohdutellen.
Yö, tule! Päivä, pääty! Mulle paras
Pujahtaa pimeässä pois kuin varas.
(Menee.)
Kolmas kohtaus.
Florens. Herttuan hovilinnan edusta.
(Torventoitauksia. Florensin herttua, Bertram, Parolles,
ylimyksiä, sotaherroja, sotureita y.m. tulee.)
HERTTUA.
Sun ratsuväen päälliköksi teen.
Lupaavaan onneesi ma täyden toivon
Ja luottamuksen panen.
BERTRAM.
Voimilleni
Se liian raskas toimi on, mm koitan
Asian hyvän tähden ponnistaa
Äärimpään vaaran huippuun.
HERTTUA.
Eespäin siis!
Sun kypärilläs onni liehukoon
Ja lemmikilleen suokoon suosionsa!
BERTRAM.
Ma tänään, suuri Mars, sun riviis astun;
Suo, mitä toivon, niin ma tahdon näyttää,
Mitenkä lemmenvauhko räikkää käyttää.
(Menevät.)
Neljäs kohtaus.
Roussillon. Huone kreivinnan hovilinnassa.
(Kreivinna ja hovimestari tulevat.)
KREIVINNA.
Ett' otit kirjeen vastaan! Selväähän,
Ett' tekis niinkuin teki, mulle kirjeen
Kun lähetti. Se lue vielä kerran.
HOVIMESTARI (lukee).
"Sanct Jagon haudalle mun tieni vie
Katumaan ylpeyteni hairahdusta;
Käyn avojaloin, vaikk' on routa tie,
Näin synneistäni saamaan sovitusta.
Oi, kirjoittakaa, että luopukoon
Mun armahani sotisovastansa;
Palatkoon kotiin rauhan nautintoon;
Ma kaukaa siunaan hänen muistoansa.
Hän anteeks suokoon mitä pahaa tein,
Häjynä Junonaan kun hänet hovin
Huveista karkoitin ja sotaan vein,
Miss' uhkaa kuolema ja vaara kovin.
On liian kaunis tuonelle ja mulle;
Ma hänen sijaans' antaun, kuolo, sulle."
KREIVINNA.
Sanoissa hellimmiss' on oka tuima! —
Rinaldo, olit älytön, kun annoit
Noin hänen mennä. Minä jos hänt' oisin
Tavata saanut, oisin voinut estää
Tuon hankkeen. Nyt on myöhää.
HOVIMESTARI.
Anteeks, armo!
Jos illall' oisin tuonut tään, ois ehkä
Hän ehdätetty; vaikka kirjoittaakin,
Ett' ois se turhaa.
KREIVINNA.
Mikä enkeli
Noin kelvotonta miestä siunaisi?
Ei koskaan hänen hyvin käy, jos vaimon
Ei rukous, jonka taivas mielin kuulee
Ja mielin täyttää, hänest' ehkäise
Vanhurskaan vihaa. — Kirjoita, Rinaldo,
Kelvottomalle tuolle; joka sanan
Painoksi pane jalon vaimon arvo,
Jot' arvostaa hän liian köykäiseksi.
Mun tuskaani, jot' ei hän liioin tunne,
Myös räikeästi kuvaa. Sananviejäks
Sopiva hanki mies. Ehk' ylkä palaa,
Kun kuulee että vaimonsa on poissa;
Ja tää kun tämän kuulee, varmaan hänkin
Palavan lemmen johtamana pian
Kotihin rientää. Kumpi näistä kahdest'
On mulle rakkain, sit' ei tuntoni
Voi ratkaista. — Niin, sananviejä hanki. —
On sydän raskas, voimaa vain on muru;
Sanoiksi tuska pyrkii, itkuks suru.
(Menevät.)
Viides kohtaus.
Florensin muurien edustalla.
(Torventoitauksia etäällä. Vanha florensilainen leski,
Diana, Violenta, Mariana ja muita kaupunkilaisia tulee.)
LESKIVAIMO. Käykää mukaan; jos he lähestyvät kaupunkia, niin menee meiltä koko näky hukkaan.
DIANA. Sanovat, että se ranskalainen kreivi on tehnyt vallan mainioita urotöitä.
LESKIVAIMO. Kuuluu ottaneen vangiksi heidän etevimmän päällikkönsä ja omin käsin surmanneen herttuan veljen. — Olemme nähneet turhaa vaivaa: he ovat menneet päinvastaista tietä. Kuulkaa! Kuulettehan sen jo heidän torvistaan.
MARIANA. Mennään pois, ja tyydytään muiden kertomuksiin. Kuules, Diana, varo tuota ranskalaista kreiviä. Hyvä nimi on tytön kunnia, ja siveys on paras perintö.
LESKIVAIMO. Kerroin tässä naapurin vaimolle, että yksi hänen herraskumppaneistaan on sinua ahdistanut.
MARIANA. Minä tunnen sen konnan; hirteen koko mies! Muuan Parolles, rietas kätyri noissa nuoren kreivin viettelyshankkeissa. — Varo heitä, Diana! Mokomain lupaukset, syötit, valat, lahjat ja kaikki muut vietevivut eivät ole mitä ovat olevinaan. Monta tyttöä on niillä vietelty, ja surkeinta on, että, vaikka on niin kauhistavia esimerkkejä impeyden haaksirikoista, se ei sittenkään heitä pelota, vaan siitä huolimatta he tarttuvat siihen liimasaittaan,[11] joka heitä uhkaa. Toivon, että minun ei tarvitse sinua sen enempää varoittaa; uskon, että oma jumalanpelkosi sinua varjelee, vaikk'ei tässä olisikaan muuta tiettyä vaaraa kuin siveyden menettäminen.
DIANA.
Teidän ei tarvitse minusta huolehtia.
LESKIVAIMO.
Sitä minäkin toivon. — Kas, tuossa tulee pyhiinvaeltaja. Tiedän, että
hän aikoo majailla minun talossani; sinne he neuvovat toinen toistaan.
Kysyn häneltä.
(Helena tulee pyhiinvaeltajan puvussa.)
Terveeksi, vaeltaja! Minne matka?
HELENA.
Vanhemman pyhän Jaagon haudalle.
Miss' asuntoa saisi matkalainen?
LESKIVAIMO.
Tuoss' ihan, Fransiskaani-majassa.
HELENA.
Tätäkö tietä mennään?
LESKIVAIMO.
Sitä —. Kuulkaa!
(Marssisoitto kuuluu etäältä.)
Tulevat tästä. — Pyhä vaeltaja,
Varrotkaa, kunnes joukot kulkee ohi,
Niin saatan teidät majaanne; ma luulen,
Ett' emäntänne tunnen yhtä tarkoin
Kuin itseni.
HELENA.
Se itse lienette?
LESKIVAIMO.
Niin, nöyrin palveljanne.
HELENA.
Kiitoksia!
Ma varron tässä, kunnes teille sopii.
LESKIVAIMO.
Tulette varmaan Ranskasta?
HELENA.
Niin tulen.
LESKIVAIMO.
Maanmiehen täällä tapaatte, jok' uljait'
On tehnyt töitä.
HELENA.
Mikä nimeltään?
DIANA.
Roussillon, kreivi. Tunnetteko hänet?
HELENA.
Nimeltä vain, mut hyvä sill' on kaiku.
En nähnyt ole häntä.
DIANA.
Kuka liekin,
Hän urhomies on. Karkas Ranskasta,
Niin kerrotaan, kun vastoin taipumustaan
Kuningas hänet naitti. Liekö totta?
HELENA.
On ihan totta; tunnen vaimonsa.
DIANA.
Tääll' yksi herra kreivin seurueessa
Pahasti häntä parjaa.
HELENA.
Mikä nimi?
DIANA.
Monsieur Parolles.
HELENA.
Oi, sen ma hyvin uskon.
Jos suuren kreivin omaa arvoa
Ja mainett' aatellaan, niin mainittavaks
On vaimo liian halpa; ainut hyveens'
On kaino siveys, ja sit' en ole
Ma kuullut epäiltävän.
DIANA.
Rouva-rukka!
On hirmuist' olla mieheen sidottuna,
Jok' inhoo vaimoaan.
LESKIVAIMO.
Niin kyllä; raukka
Miss' olleekin, on sydän hällä raskas.
Tuo tyttö, jos vain tahtois, voisi hälle
Poloiset tehdä.
HELENA.
Mitä tarkoitatte?
Hänt' ahdistaako rakastunut kreivi
Luvattomilla pyyteillä?
LESKIVAIMO.
Sen tekee,
Ja käyttää keinoja, mill' ihan saattaa
Pilata tyttölapsen hennon maineen.
Mut tyttö varuill' on ja varusteissa
Ja pitää kunnialla puoliaan.
MARIANA.
Jumala auttakoon!
(Bertram, Parolles ja osa florensilaista armeijaa kulkee
liehuvin lipuin ja helisevin soitoin näyttämön poikitse.)
LESKIVAIMO.
Jo tulevat. —
Tuo on Antonio, herttuan vanhin poika;
Tuo Escalus.
HELENA.
Ja kuka ranskalainen?
DIANA.
Tuo, sulkatöyhtö päässä: sievä mies,
Kun vaimoaan vain lempis! Kauniimp' oisi,
Jos reilump' oisi. Eikös ole soma?
HELENA.
On kyllä.
DIANA.
Sääli, ettei ole reilu.
Tuoss' on se konna, joka moisiin toimiin
Hänt' ohjailee. Jos hänen vaimons' oisin,
Niin myrkyttäisin roiston.
HELENA.
Kuka se?
DIANA.
Tuo marakatti tuolla hetaleissaan.
Mut miks on hän niin alakuloinen?
HELENA.
On ehkä haavoittunut tappelussa.
PAROLLES.
Hukata rumpu! Kylläpä vain!
MARIANA.
Hän on julmasti suutuksissaan jostakin. —
Kas, hän on meidät vainunnut.
LESKIVAIMO.
Surma hänet periköön!
MARIANA.
Ja hänen nyökäyksensä! Senkin parittaja!
(Bertram, Parolles, sotaherrat ja soturit menevät.)
LESKIVAIMO.
Jo ovat poissa. Tulkaa, matkalainen,
Vien teidät majaanne. On neljä, viisi
Sanct Jagoon vaeltavaa katuvaista
Jo talossani.
HELENA.
Kiitän, nöyrimmästi.
Jos, rouva, te, ja tämä soma tyttö,
Suvaitsette mun kanssain illastaa,
Niin maksu jää ja kiitos huoleks mulle,
Ja lisähyvitykseks vielä annan
Tytölle tälle hyvän, vakaan neuvon.
MOLEMMAT.
Ilolla tarjo vastaan otetaan.
(Menevät.)
Kuudes kohtaus.
Sotaleiri Florensin edustalla.
(Bertram ja kaksi ranskalaista ylimystä tulee.)
1 YLIMYS. Ei, herra kreivi, antaa hänen koettaa; tehköön tahtonsa.
2 YLIMYS. Jos, herra kreivi, ette silloin havaitse, että hän on raukka, niin älkää vasta minuun panko mitään arvoa.
1 YLIMYS. Vesikupla, teidän armonne, niin totta kuin elän!
BERTRAM.
Luuletteko, että olen siihen määrään hänestä pettynyt?
1 YLIMYS. Uskokaa minua, herra kreivi: oman tarkan tietoni mukaan — en sano sitä pahan pahuudella, vaan niinkuin puhuisin sukulaisesta — hän on oikein pääpelkuri, päätön ja määrätön valehtelija, ainainen sanansa syöjä, jolla ei ole ainoatakaan hyvää ominaisuutta, joka ansaitsisi teidän armonne huomiota.
2 YLIMYS. Tarpeellista olisi, että oppisitte häntä tuntemaan; muuten, jos liiaksi luotatte hyveeseen, jota hänessä ei ole, hän voisi tärkeissä luottamustoimissa jättää teidät, vaaran uhatessa, pulaan.
BERTRAM.
Jospa vain tietäisin, mikä olisi paras keino häntä koetella.
2 YLIMYS. Paras on antaa hänen noutaa rumpunsa, johon toimeen hän niin uskaliaasti tarjoutuu, niinkuin kuulitte.
1 YLIMYS. Minä yht'äkkiä hyökkään häneen florensilaisella miesjoukolla; valikoin sellaisia miehiä, joita hän varmaan ei voi erottaa vihollisista. Me sitten sidomme häneltä kädet ja silmät, niin ettei hän voi muuta luulla, kuin että on joutunut vihollisten leiriin, kun tuomme hänet omille teltoillemme. Mutta teidän armonne tulee olla läsnä, kun häntä kuulustelemme. Jos hän ei silloin, pelastaakseen henkeään, halpamaisen pelon suurimmassa hädässä tarjoudu teitä pettämään ja kaikennäköistä pahaa teistä juttelemaan, vannoen iankaikkisen autuutensa kautta kaikki todeksi, niin älkää minun älyyni missäkään luottako.
2 YLIMYS. Oo, makean naurun nimessä, antakaa hänen noutaa rumpunsa. Hän sanoo, että on sitä varten keksinyt sotajuonen. Kun sitten, herra kreivi, näette perin pohjin kehnon tuloksen ja millaiseksi kuonaksi tuo epäperäinen vaskimöhkäle sulaa, jos ette silloin itse häntä vähän rumputa, niin olette auttamattomasti häneen suostunut. Tuossa hän tulee.
1 YLIMYS. Oo, makean naurun nimessä, älkää ehkäiskö hänen kunniakasta hankettaan; antakaa hänen kaikin mokomin noutaa rumpunsa.
(Parolles tulee.)
BERTRAM.
No, monsieur? Tuo rumpu se kovasti mieltänne kirveltää.
2 YLIMYS. Menköön hiiteen; älkää siitä välittäkö! Sehän on vain rumpu.
PAROLLES. Vain rumpu! Ettäkö vain rumpu? Noin menettää rumpu! Oli sekin oivallinen komanto! Omalla ratsuväellämme hyökätä omaan sivustaamme ja ajaa hajalle oma väkemme!
2 YLIMYS.
Siitä ei saa komantoa syyttää; se on sotaonnettomuus, jota ei itse
Caesar olisi voinut välttää, jos hän olisi komantoa pitänyt.
BERTRAM. No, emme voi suuresti tuloksia valittaa; pieni häpeä tosin oli tuo rummun menettäminen; mutta sitä nyt ei enää saada takaisin.
PAROLLES.
Se olisi voitu ottaa takaisin.
BERTRAM.
Niin, olisi; mutta ei nyt enää.
PAROLLES. Sen voi vieläkin ottaa takaisin; jos ei noita sotilaallisia tekoja vain niin harvoin luettaisi todellisen ja varsinaisen ansion työksi, niin voisin kyllä minäkin noutaa sen rummun tai jonkin toisen sen sijaan, — tai: hic jacet.[12]
BERTRAM. No niin, jos teitä haluttaa, monsieur; jos luulette, että teidän salaperäinen sotajuonenne voi toimittaa tämän kunnian kapineen takaisin alkuperäiseen paikkaansa, niin näyttäkää urhoollisuuttanne ja käykää toimeen. Minä yritystä ylistän ansiokkaana urotekona; jos se onnistuu hyvin, niin herttua ei ainoastaan sitä kiittäen mainitse, vaan vielä palkitsee sen teille, niin kuin hänen suuruudelleen sopii, ansionne viimeiseen nipukkaan asti.
PAROLLES.
Tuohon soturin käteen! Minä siihen ryhdyn.
BERTRAM.
Vaan ette saa asiaa lykätä unta tuonnemmaksi.
PAROLLES. Ryhdyn siihen vielä tänä iltana; panen heti paperille liikesuunnitelmani, rohkaisen itseluottamustani, valmistan itseni kuolemaan, ja keskiyön seuduissa saatte minusta kuulla lisää.
BERTRAM. Saanko kunnian ilmoittaa hänen herttualliselle armolleen, että olette toimeen ryhtynyt?
PAROLLES.
En tiedä, mikä loppu siitä tulee, mutta yrittää lupaan.
BERTRAM. Minä tiedän, että olet urhoollinen, ja takaan, että toimit parhaan sotilaskykysi mukaan. Hyvästi!
PAROLLES.
Minä en rakasta monia sanoja.[13]
(Menee.)
1 YLIMYS. Et sen enempää kuin kalakaan vettä. — Eikö, herra kreivi, tämä ole kummallinen mies, joka niin vakaasti näyttää ryhtyvän asiaan, jonka tietää mahdottomaksi, ja kiroo ja vannoo sen tekevänsä, vaikka ennemmin tahtoisi olla kirottu kuin sitä tehdä?
2 YLIMYS. Te ette tunne häntä, herra kreivi, niinkuin me. Totinen totuus on, että hän osaa pujahdella ihmisten suosioon ja viikkokauden välttää koko joukon paljastuksia, mutta kun pääsette hänestä selville, niin tiedätte ainiaaksi, mikä hän on.
BERTRAM. Mitä, luuletteko, että hän ei yritä tehdä vähääkään siitä, mihin niin juhlallisesti hankkiutuu?
1 YLIMYS. Ei vähääkään. Hän palaa takaisin jonkin kepposen varjolla ja syöttää teille pari kolme todennäköistä valhetta. Mutta me olemme jo ajaneet hänet miltei uuvuksiin; ja tänä iltana saatte nähdä hänen kaatuvan; sillä, toden totta, hän ei ole teidän huomionne arvoinen.
2 YLIMYS. Tahdomme saada vähän ajohuvia tuosta repolaisesta, ennenkuin sen nyljemme. Vanha herra Lafeu hänet ensin vainusi; kun naamari häneltä putoaa, niin saatte nähdä, mikä silli hän on; ja sen saatte nähdä vielä tänä iltana.
1 YLIMYS. Minun pitää mennä liimasaittojani katsomaan; hänet pitää saada permeen.
BERTRAM.
Mut veljenne mun seuraani on jääpä.
1 YLIMYS. Niinkuin vain tahdotte; mut minä menen.
(Menee.)
BERTRAM.
Nyt teidät sinne vien ja näytän teille
Sen tytön.
2 YLIMYS.
Siveydenkö esikuvan?
BERTRAM.
Siin' ainut vika. Häntä puhutellut
Vain kerran olen; kumman kylmä oli.
Tuon narrin kanssa, jota vainuamme.
Nyt hälle kirjeit', antimia laitoin;
Lähetti takaisin ne; siinä kaikki.
Ihana luomus? Ettekö te häntä
Halua nähdä?
2 YLIMYS.
Vallan mielelläni.
(Menevät.)
Seitsemäs kohtaus.
Florens. Huone leskivaimon talossa.
(Helena ja leskivaimo tulevat.)
HELENA.
Jos ette usko että olen se,
Niin muut' en vakuutta voi teille antaa,
Jos hankettani pilata en tahdo.
LESKIVAIMO.
Kodista hyväst' olen, vaikka köyhä;
Ma moisia en vehkeit' ymmärrä,
Ja likaisilla töillä mainettani
En pilaa.
HELENA.
Sit' en tahdo minäkään.
Vain uskokaa, ett' olen kreivin vaimo
Ja että sanasta on sanaan totta,
Mit' uskoin teille valaa vastaan. Väärin
Siis ette tee, jos pyytämäni avun
Minulle suotte.
LESKIVAIMO.
Uskoa siis pitää,
Kun kaikest' olen nähnyt, että liette
Hyvinkin ylhäinen.
HELENA.
Tuoss' annan kultaa
Ens'aluks ystävyyden-avustanne;
Kun tehty on se, kaksin-, kolmin-kerroin
Sen maksan. Kreivi liehii tytärtänne,
Himonsa verkkoon kaunottaren saartaa,
Ja päättää voittaa. Tyttö suostukoon;
Hänelle neuvon mik' on paras keino.
Ei kreivin kuuma veri mitään kiellä,
Mitä hän pyytää. Kreivillä on sormus;
Se neljänteen ja viidenteen on polveen
Pojasta poikaan käynyt perintönä
Es'isäst' alkaen. Se sormus hälle
On perin kallis, mutta lemmen huumass'
Unohtaa voi sen arvon, vaikka sitten
Jälestä katuu.
LESKIVAIMO.
Nyt ma tarkoituksen
Perillä olen.
HELENA.
Näette siis, ett' aie
On luvallinen. Tyttärenne vain,
Ennenkuin näön vuoksi hälle suostuu,
Sormuksen vaatii, sopii yhdynnästä,
Jonk' antaa sitten minun toimekseni,
Pysyen itse siveänä poissa.
Hän siitä kolmetuhatt' kruunua
Saa lisämyötäjäisiks.
LESKIVAIMO.
Minä myönnyn.
Tolalle tyttöä vain ohjatkaa,
Tuo petos laillinen jott' aikaan sääntyis
Ja paikkaankin. Hän tulee joka ilta,
Mukanaan musiikit ja kohtuuttomat
Ylistysrunot; et saa poistumaan,
Jos kuinka soimaat; pintansa hän pitää,
Kuin kaupan olis henki.
HELENA.
Tänään pannaan
Se juoni käymään. Jos se luonnistaa,
Niin huono aie hyvän lopun saa;
Ja hyvän aikeen teko hyväks sääntyy,
Ja synnittömäks itse synti kääntyy.
Nyt joutuin toimeen!
(Menevät.)
NELJÄS NÄYTÖS.
Ensimmäinen kohtaus.
Florensilaisten leirin edustalla.
(Ranskalainen ylimys ja viisi, kuusi soturia on väijyksissä.)
YLIMYS. Hän ei voi tulla muuta tietä, kuin tästä, tämän pensas-aidan ohi. Kun hyökkäätte hänen päälleen, niin puhukaa mitä kauheata kieltä tahansa; se ei tee mitään, vaikka itse ette toisianne ymmärräkään; meidän tulee vain olla häntä ymmärtämättä, kaikkein paitse yhden, jonka pitää olla tulkkina.
1 SOTURI. Kapteeni hyvä, antakaa minun olla tulkkina.
YLIMYS.
Etkö sinä ole hänen tuttaviaan? Eikö hän tunne ääntäsi?
1 SOTURI. Ei, herra, sen takaan.
YLIMYS.
Mutta millaista rengonkieltä sinä aiot meille haastaa?
1 SOTURI. Samanlaista kuin tekin minulle.
YLIMYS. Hänen tulee luulla, että olemme ulkomaan joukkoa ja vihollisen palkoissa. Hänellä on vähän hajua kaikista naapurikielistä; meidän täytyy siis kunkin puhua omaa mongerrustaan, huolimatta siitä ymmärrämmekö mitä toisillemme puhumme; kun vain näytämme ymmärtävän, se on pääasia: jotakin kapulakieltä, jota hullunkurisempaa, sitä parempi. Teidän, joka olette tulkki, tulee olla hyvin sukeva. Piiloon, piiloon! Tuossa hän tulee kuluttamaan pari tuntia nukkumiseen, palatakseen sitten vannomaan todeksi niitä valheita, joita mielessään hautoo.
(Parolles tulee.)
PAROLLES. Kello on kymmenen; noin kolmen tunnin päästä on sopiva aika palata kotiin. Mitä pitää minun sanoa tehneeni? Täytyy keksiä joku hätävalhe, joka tepsii. He alkavat saada vainua minusta, ja iva on viime aikoina liian usein kolkutellut ovellani. Huomaan, että kieleni on liian tuhman rohkea, mutta sydämmeni elää Marsin ja hänen luontokappaltensa pelossa eikä uskalla tehdä, mitä kieleni huutaa.
YLIMYS (syrjään).
Se on ensimmäinen totuus, mihin kielesi koskaan on vikapääksi tullut.
PAROLLES. Mikä hitto minut panikaan ryhtymään tuon rummun takaisin voittamiseen, kun tiesin sen mahdottomaksi ja ettei minulla semmoisia aikeita ollutkaan? Täytynee kai lyödä itseeni muutamia haavoja ja sanoa, että sain ne tappelussa. Mutta vähät haavat ei riitä; sanovat: "Noinko vähällä pääsit?", ja suuria en uskalla lyödä. Miksi? Mikä oli pakottava syy? Kieli, sinut minä pistän kaupusakan suuhun ja ostan itselleni Bajazetin muulilta toisen, koska sinä lörpötyksilläsi saatat minut tällaisiin vaaroihin.
YLIMYS (syrjään).
Onko mahdollista, että hän tietää mikä on, ja kuitenkin on mikä on?
PAROLLES. Jospa pääsisin asiasta sillä, että leikkelisin rikki vaatteeni tai taittaisin poikki espanjalaisen miekkani.
YLIMYS (syrjään).
Sillä sinä et pääse.
PAROLLES.
Tai leikkaisin pois partani ja sanoisin tätä sotajuoneksi.
YLIMYS (syrjään). Se ei auttaisi.
PAROLLES. Tai heittäisin vaatteeni järveen ja sanoisin, että minut riisuttiin puti puhtaaksi.
YLIMYS (syrjään).
Tuskin auttaa.
PAROLLES.
Mitä, jos vannoisin, että hyppäsin alas linnoituksen ikkunasta —
YLIMYS (syrjään).
Kuinka korkealta?
PAROLLES.
Kolmekymmentä syltä korkealta.
YLIMYS (syrjään).
Tuskin kolmekaan paksua valaa tekisi sen uskottavaksi.
PAROLLES. Jos saisin edes jonkun vihollisen rummun, niin vannoisin, että sen valloitin.
YLIMYS (syrjään).
Kohta saat kuulla yhden.
PAROLLES.
Haa! Vihollisen rumpu!
(Kummun pärrytystä näyttämön takana.)
YLIMYS (hyökkää esiin). Throca movousus, cargo, cargo, cargo.
KAIKKI. Cargo, cargo, villianda par corbo, cargo.
PAROLLES.
Armoa, armoa! — Älkää sitoko silmiäni.
(Käyvät kiinni häneen ja sitovat hänen silmänsä.)
1 SOTURI. Boskos thromuldo boskos.
PAROLLES.
Niin, Muskos-rykmentistä, kyllä tiedän;
Nyt surman saan, kun kieltänne en taida.
Tääll' eikö Saksan, Tanskan, Hollannin,
Tai Ranskan miestä, jolle ilmoittaisin,
Mitenkä kukistaa voi Florensin?
1 SOTURI. Boskos vahvado. — Sua ymmärrän ja puhun kieltäsi: — Kerelybonto: — lähtöön valmistaudu; Jo kuusitoista tikaria tähtää Sun rintaas.
PAROLLES.
Oo!
1 SOTURI. Rukoile, rukoile! — Manka revania dulche.
YLIMYS.
Oscorbidulchosvolivorco.
1 SOTURI.
Kenraali lupaa vielä henkes säästää;
Nyt, silmät sidottuina, sinut viedään
Pois tutkittavaks; tiedonanto ehkä
Pelastaa henkes.
PAROLLES.
Antakaa mun elää;
Kaikk' ilmi annan leirin salaisuudet,
Miesluvun, sotatuumat; kerronpa
Viel' ihmeitäkin.
1 SOTURI.
Puhutko vain totta?
PAROLLES.
Jos en, niin hirttäkää.
1 SOTURI. Acordo linta. — Pois tule, vielä aikaa saat.
(1 soturi ja Parolles menevät.)
YLIMYS.
Sa, mene
Ja kreiville ja veljelleni kerro,
Ett' ansaan saimme kurpan, jonka kätköön
Panemme toistaiseksi.
2 SOTURI.
Kyllä, herra.
YLIMYS.
Ja sano: meidät kaikki ilmi antaa
Hän meille itsellemme.
2 SOTURI.
Kyllä, herra.
YLIMYS.
Sen aikaa putkass' olkoon pimeässä.
(Menevät.)
Toinen kohtaus.
Florens. Huone leskivaimon talossa.
(Bertram ja Diana tulevat)
BERTRAM.
Sanoivat, ett' on nimes Fontibella.
DIANA.
Ei, vaan Diana.
BERTRAM.
Nimi jumalan!
Sen ansaitset ja muutakin. Mut, armas,
Noin siross' eikö kuvass' asu lempi?
Jos poves nuoruuden ei tulta hehku,
Et ole tyttö, et, vaan kivipatsas.
Sun sopis olla kuoltuasi se,
Mik' olet nyt, niin jäykkä olet, kylmä.
Nyt sopis olla sun, mik' oli äitis,
Kun sulo-olennolles antoi hengen.
DIANA.
Siveä oli.
BERTRAM.
Niin myös sinä.
DIANA.
Ei,
Hän teki tehtävänsä, saman, jota
Olette tekin vaimollenne velkaa.
BERTRAM.
Vait siitä! Älä vastusta, kun vannon.
Hän mulle tungettiin; mut sua lemmin
Ma lemmen pakosta, ja iät kaiket
Sua palvelen.
DIANA.
Niin, palvelette meitä,
Siks kuin me teitä palvelemme. Ruusut
Pois poimitte, ja okaat vihlovat
Vain jätätte, ja lopuks ivailette
Alastomuuttamme.
BERTRAM.
Mut vannoinhan.
DIANA.
Ei uskollisuus valain paljoudessa,
Yks ainut vakaa vala kylläks on.
Ei sitä pyhää, johon emme vanno;
Vetoomme korkeampaankin. Sanokaa,
Zeun valtavaan jos nimeen vannon nyt,
Sydämmen pohjast' että lemmin teitä,
Mua uskotteko, lempeni jos pettää?
Ei hälle, jota lupaan rakastaa,
Käy vannominen, että hänet petän.
Valanne pelkkiä on sanoja,
Vain tyhjää vakuutusta, pontta vailla,
Mun mielestäni.
BERTRAM.
Muuta, muuta mieltä,
Pyhimys armoton! On lempi pyhä,
Ja petosta, jot' ajat miesten päähän,
Ei puhtauteni tunne. Heitä vastus!
Haluni sairaan parannat, jos sille
Nyt antaut. Sano, että olet minun,
Niin minä nyt ja aina olen sinun.
DIANA.
Miest' auttaa köysi jyrkässä, mut nainen
On turvaton. Tuo sormus antakaa.
BERTRAM.
Vain lainaks, armas; mull' ei ole valtaa
Sit' antaa pois.
DIANA.
Siis ette anna, kreivi?
BERTRAM.
Se kunnian on muisto perheessämme
Ja monen sukupolven perintöä;
Ois iki-häpeä se hukata.
DIANA.
Mun kunniani tuommoinen on sormus;
Perheemme kalleus puhtauteni on
Ja monen sukupolven perintöä;
Ois iki-häpeä se hukata.
Näin oma viisautenne minulle
Tuo turvaks turhaa hyökkäystänne vastaan
Tuon urhon: kunnian.
BERTRAM.
Tuoss', ota sormus.
Sukuni, kunniani, henkenikin
On sinun; sinun käskettäväs olen.
DIANA.
Kesk'yöllä koputtakaa ikkunaani;
Ma laitan niin, ett' äitini ei kuule.
Uskollisuuden nimess' yhtä vaadin:
Ett' impivuoteen valloitettuanne
Vain tunnin viivytte ja ette puhu.
Syyt mull' on tärkeät; ne saatte tietää,
Kun tämä sormus tuodaan takaisin.
Yöll' annan teille toisen sormuksen,
Jott' oisi menneisyyden toimintamme
Myös vastaisuudess' yhä muistossamme.
Hyvästi siksi! Vaimon teille hankin,
Vaikk' itse kaiken toivon kadotankin.
BERTRAM.
Maan päällä taivaan sinussa ma sain.
(Menee.)
DIANA.
Niin, taivasta ja mua kiitä vain.
Ja lopulla sen teetkin. — Tarkalleen
Kuvasi äiti hänen kosintansa,
Niinkuin ois hänen sydämmessään ollut.
"Noin kaikki miehet vannovat", hän sanoi.
Mun naida lupaa, vaimonsa kun kuolee;
Siis hänen olen vasta haudassa.
Ovela Ranskan mies! Saa toiset huolla;
Ma tahdon elää tyttönä ja kuolla.
Ei luvatonta liene sitä pettää,
Ken tahtoo vääryydellä toista kettää.
(Menee.)
Kolmas kohtaus.
Florensilaisten leiri.
(Kaksi ranskalaista ylimystä Ja pari kolme sotamiestä tulee.)
1 YLIMYS. Ettekö vielä ole hänelle antanut hänen äitinsä kirjettä?
2 YLIMYS. Tunti on siitä kuin sen annoin; siinä on varmaan jotakin, joka käy luonnolle, sillä sitä lukiessaan hän muuttui melkein toiseksi ihmiseksi.
1 YLIMYS. Hän on tullut hyvin ansaitun moitteen alaiseksi, kun on hyljännyt niin hyvän vaimon ja niin rakastettavan naisen.
2 YLIMYS. Vallankin on hän ikipäiviksi menettänyt kuninkaan suosion, joka paraikaa viritti mieltään laulamaan hänelle onnea. Sanon teille erään asian, mutta teidän tulee se kätkeä sydämmenne syvimpään pohjukkaan.
1 YLIMYS. Kun se on sanottu, on se kuollut, ja minä sen hauta.
2 YLIMYS. Hän on vietellyt nuoren, mitä hyvämaineisimman naisen täällä Florensissa, ja tänä yönä hän tyydyttää himoaan raiskaamalla hänen kunniansa. On hänelle antanut perintösormuksensa ja luulee paljonkin hyötyvänsä tässä likaisessa kaupassa.
1 YLIMYS. Jumala meitä varjelkoon kapinoimasta? Mitä olemmekaan olennoita, kun olemme omassa vallassamme!
2 YLIMYS. Vain omia kavaltajiamme; ja niinkuin tavallisesti aina kavaltajat itsensä paljastavat, ennenkuin ovat inhottavan tarkoituksensa saavuttaneet, niin hänkin, joka tällä teollaan vehkeilee omaa aateluuttaan vastaan, upottaa itsensä omaan tulvaveteensä.
1 YLIMYS. Ja eikö ole vietävän häpeällistä, että itse noin toitotamme julki luvattomat aikeemme? — Emme siis saa häntä tänä yönä seuraamme?
2 YLIMYS. Vasta jälkeen keskiyön: hänen tulee ottaa tunnista vaari.
1 YLIMYS. Ja se lähestyy nopeasti. Oikein soisin, että hän näkisi seurakumppaninsa paljastettuna, jotta oppisi arvioimaan omaa älyään, johon on niin huolellisesti tuon valhehelmen kiintänyt.
2 YLIMYS. Älkäämme puuttuko häneen ennenkuin kreivi tulee, sillä toisen läsnäolon tulee olla toisen ruoskana.
1 YLIMYS. Sillä välin sanokaa, mitä olette kuullut sodasta.
2 YLIMYS. Olen kuullut, että hierotaan rauhaa.
1 YLIMYS. Ei, rauha on jo päätetty, uskokaa pois.
2 YLIMYS. Mitä silloin aikoo kreivi Roussillon tehdä? Matkatako edemmäksi vai palata Ranskaan?
1 YLIMYS. Huomaan kysymyksestänne, ett'ette ole vallan hänen uskotuitaan.
2 YLIMYS. Jumala siitä varjelkoon! Silloinhan olisin suuressa määrin osallinen hänen tekoonsa.
1 YLIMYS. Hänen vaimonsa pakeni noin kaksi kuukautta sitten kodistaan; tekosyynä oli toivioretki Sanct Jagoon; ja tämän pyhän hankkeen hän pani toimeen ankarimmalla itsensä-kurittamisella. Hänen siellä ollessaan hänen hento luontonsa joutui surun saaliiksi; hänen viimeinen henkäyksensä oli huokaus, ja nyt hän laulaa taivaissa.
2 YLIMYS. Mikä tuon kaiken vahvistaa?
1 YLIMYS. Etupäässä hänen omat kirjeensä, jotka takaavat kertomuksen oikeaksi kuolinhetkeen saakka; itse kuoleman, joka ei ollut hänen kerrottavissaan, todistaa varmaksi paikkakunnan pappi.
2 YLIMYS. Onko kreivillä tästä kaikesta tieto?
1 YLIMYS. On, ja yksityistodistuksia, kohta kohdalta, jotka täydelleen vahvistavat asian totuuden.
2 YLIMYS. Oikein sydäntäni kirveltää se, että hän tuosta tulee iloiseksi.
1 YLIMYS. Kuinka ylenmäärin toisinaan iloitsemme tappioistamme!
2 YLIMYS. Ja kuinka ylenmäärin toisinaan upotamme kyyneliin voittomme! Sitä suurta mainetta, jonka hän täällä on urhoudellaan hankkinut, kohtaa kotona varmaan yhtä suuri häväistys.
1 YLIMYS. Elämämme kudelma on sekalaista lankaa, hyvää ja huonoa yhdessä. Hyveemme ylpistyisivät, jos paheemme eivät niitä ruoskisi ja vikamme joutuisivat epätoivoon, jos eivät hyveemme niitä sukoilisi.
(Palvelija tulee.)
No, mitä? Miss' on herrasi?
PALVELIJA.
Hän kohtasi kadulla herttuan ja heitti hänelle juhlalliset jäähyväiset.
Hänen armonsa aikoo huomenaamulla lähteä Ranskaan. Herttua tarjosi
hänelle suosituskirjeen kuninkaalle vietäväksi.
2 YLIMYS. Se tulee olemaan hyvinkin tarpeen, vaikka olisi suositus suurempikin, kuin mitä se olla voi.
I YLIMYS. Se ei voi olla kyllin makea kuninkaan karvauteen nähden. Tuossa hänen armonsa onkin.
(Bertram tulee.)
No, herra kreivi, eikö jo ole puoliyö mennyt?
BERTRAM. Olen tänä iltana onnellisessa summakaupassa suorittanut kuusitoista eri asiaa, jotka kukin vaatisivat kuukauden: olen jättänyt herttuan hyvästi, sanonut jäähyväiset hänen seuralleen, haudannut vaimon, surrut häntä, kirjoittanut äiti-armolleni että tulen kotiin, hommannut matkaseuraa, ja näiden kiireellisten pääasiain ohella toimittanut senkin seitsemän pikku-tehtävää; viimeinen oli tärkein, mutta se ei ole vielä lopussa.
2 YLIMYS. Jos asiassa on vastuksia ja teille huomenaamulla tulee lähtö, niin saatte pitää kiirettä, herra kreivi.
BERTRAM. Tarkoitan, että asia ei ole lopussa, koska pelkään saavani siitä vielä myöhemmin kuulla. Mutta emmekö nyt pane toimeen tuota näytelmäkohtausta narrin ja soturin välillä? Tuokaa tänne se valhejäljennös; hän on minut pettänyt niinkuin kaksikielinen profeetta.
2 YLIMYS. Tuokaa hänet tänne. (Sotureita menee.) Hän on koko yön istunut jalkapuussa, uljas mies-parka.
BERTRAM. Ei haittaa; se tekee hänen kantapäilleen hyvää, ne kun ovat niin kauan kannuksia väärin käyttäneet. Millä kannalla hän on?
1 YLIMYS. Niinkuin teille jo kerroin, herra kreivi, hän on jalkapuun kannalla. Mutta vastatakseni kysymyksenne henkeen: hän itkee niinkuin tyttö, joka on kaatanut maahan maitonsa. Morganille, jota hän luulee munkiksi, on hän tunnustanut syntinsä aikaisemmista muistin ajoistaan alkaen aina siihen onnettomaan hetkeen asti, jolloin joutui jalkapuuhun; ja arvatkaapas, mitä hän on tunnustanut!
BERTRAM.
Eihän vain mitään minusta? Eihän?
2 YLIMYS. Tunnustus on pantu paperille ja on julkiluettava hänen kuullen. Jos teidän armoanne siinä mainitaan, niinkuin luulen, niin on paras malttaa mieltään ja kuunnella.
(Soturit palaavat, Parolles heidän mukanaan.)
BERTRAM. Hitto hänet periköön! Silmätkö peitossa? Hän ei voi mitään minusta puhua. Vait! vait!
I YLIMYS.
Sokko tulee. — Porto tartarossa.
1 SOTURI. Hän vaatii kidutusta. Puhutteko ilman?
PAROLLES. Tunnustan mitä tiedän, ilman pakkokeinoja; vaikka minua vanuttaisitte kuin piirakkataikinaa, en voi sen enempää puhua.
1 SOTURI. Bosko chimurcho.
2 YLIMYS. Boblibindo chicurmurcho.
1 SOTURI. Olette armollinen päällikkö. — Päällikkömme käskee teidän vastata niihin kysymyksiin, joita teen teille tästä paperista.
PAROLLES.
Totta puhun, niin totta kuin elää tahdon.
1 SOTURI.
"Ensiksi, kysykää häneltä, kuinka monta herttualla on hevosmiestä."
Mitä vastaatte siihen?
PAROLLES. Viisi- tai kuusituhatta, mutta sangen heikkoja ja palvelukseen kelvottomia; ratsuparvet ovat kaikki hajallaan ja päälliköt vaivaisia raukkoja, kunniani ja arvoni kautta ja niin totta kuin elää tahdon.
1 SOTURI. Merkitsenkö vastauksenne näillä sanoin?
PAROLLES. Merkitkää; vannon sen vaikka sakramentin kautta, miten ja kuinka vain tahdotte.
BERTRAM.
Kaikki on hänelle yhtä. Mikä kirottu konna!
1 YLIMYS. Erehdytte, herra kreivi: se on monsieur Parolles, se karski sotataituri — se on hänen oma sanansa — jolla on koko sotataidon säännöstö vyöhikkönsä solmussa ja käyttö tikarinsa kantimessa.