2 YLIMYS. Minä en enää koskaan luota kehenkään siksi, että pitää miekkansa kirkkaana, enkä usko, että kellään on mieltä päässä siksi, että ulkokuori on siisti.
1 SOTURI. Hyvä, se on kirjassa.
PAROLLES. Viisi- tai kuusituhatta miestä, sanoin, — totuuden tahdon sanoa — tai niille paikoin; kirjoittakaa niin; — sillä totta minä tahdon puhua.
1 YLIMYS. Siinä hän on hyvin lähellä totuutta.
BERTRAM.
Mutta minä en anna hänelle kiitosta siitä tavasta, millä hän sen sanoo.
PAROLLES.
"Katalia raukkoja", kirjoittakaa niin.
1 SOTURI. Hyvä, se on kirjassa.
PAROLLES. Suur' kiitos, hyvä herra, paljon kiitoksia. Tosi on tosi: ne katalat ovat oikein viheliäisiä raukkoja.
i SOTURI. "Kysykää häneltä, kuinka paljo heillä on jalkaväkeä." Mitä sanotte siihen?
PAROLLES. Totta totisesti, herra, vaikka tämä olisi viimeinen hetkeni, niin totta tahdon puhua. Antakaas kun lasken: Spurion joukossa sataviisikymmentä; Sebastianin yhtä monta; Corambuksen yhtä monta; Jaques'n samoin; Guiltianon, Cosmon, Ludovikon ja Gratiin, kaksisataa viisikymmentä kunkin; oma komppaniani, Chitopherin, Vaumondin, Bentiin, kaksisataa viisikymmentä kukin: niin että koko katselmusluettelo, terveet ja sairaat, niin totta kuin elän, ei nouse viiteentoista tuhanteen, joista toiset puolet eivät tohdi varistaa lunta leväteistään, pelosta että itse varistuisivat muruiksi.
BERTRAM.
Mitä meidän tulee tehdä hänen?
1 YLIMYS. Ei mitään muuta kuin kiittää eikä välittää. — Kysykää häneltä minun suhteistani ja mitä herttua minusta pitää.
1 SOTURI. Hyvä, se on kirjassa. "Teidän tulee kysyä häneltä, onko siellä leirissä erästä ranskalaista, kapteeni Dumainia; missä arvossa häntä herttua pitää; millainen hänellä on miehuus, kunto ja sotataito; ja eikö hän luule, että olisi mahdollista vahvalla rahasummalla houkutella tätä miestä kapinaan." Mitä sanotte siihen? Mitä siitä tiedätte?
PAROLLES. Pyydän, suokaa minun vastata joka kysymykseen erikseen: yksi kysymys erältään.
1 SOTURI. Tunnetteko tätä kapteeni Dumainia?
PAROLLES. Tunnen oikein: hän oli paikkaräätälin opissa Pariisissa, mutta ajettiin sieltä ruoskalla pois, kun oli maannut maavoudin heikkopäisen holhotin, mykän raukan, joka ei kyennyt kieltämään.
(Dumain kohottaa vihapäissään nyrkkiään.)
BERTRAM. Olkaa hyvä, hillitkää kättänne, vaikka kyllä tiedän, että hänen aivokoppansa on ensimmäisen tiiliskiven oma, mikä katolta putoaa.
1 SOTURI. Hyvä; onko tämä kapteeni Florensin herttuan leirissä?
PAROLLES.
Mikäli tiedän, on hän siellä, se täitakki.
1 YLIMYS. Älkää noin katsoko minuun; kohta tulee teidän vuoronne, herra kreivi.
1 SOTURI. Missä arvossa häntä herttua pitää?
PAROLLES. Herttua ei tiedä hänestä muuta, kuin että hän on viheliäinen upseeri minun komppaniassani, ja kirjoitti minulle tässä tuonnoin, että ajaisin hänet matkoihinsa; luulenpa, että se kirje vielä on taskussani.
1 SOTURI. Haetaan se esille.
PAROLLES. Totta puhuakseni, en oikein tiedä; joko se on siellä tai rihmassa teltassani herttuan muiden kirjeiden joukossa.
1 SOTURI. Tässä se on; tässä on paperilappu. Luenko sen teille?
PAROLLES.
En tiedä, onko se oikea vai ei.
BERTRAM.
Tulkkimme tekee toimensa hyvin.
1 YLIMYS. Erinomaisesti.
1 SOTURI (lukee.) "Diana, kreivi hupsu on ja rikas —"
PAROLLES. Hyvä herra, se ei ole herttuan kirje; se on varoitus eräälle sievälle tytölle Florensissa, Diana-nimiselle, että karttaisi kreivi Roussillonin houkutuksia, erään typerän poika-vetelyksen, joka siitä huolimatta on perin kiimainen. Olkaa hyvä, pistäkää se takaisin sinne.
1 SOTURI. Ei, ensin luen sen, jos sallitte.
PAROLLES. Vakuutan, että tarkoitukseni oli rehellinen mitä tyttöön tulee; sillä tiedän, että se nuori kreivi on vaarallinen ja irstas poika-nulikka, oikea valaskala mitä neitsyyksiin tulee, joka hotkii kaikki alveet, mitkä tapaa.
BERTRAM.
Senkin kirottu, kaksikielinen konna!
1 SOTURI (lukee).
"Kun vannoo hän, niin vaadi rahaa hältä;
Jos velkaan jää, saat turhaan odottaa.
Käteinen kauppa paras, muu ei vältä;
Ota ennalta, et muuten mitään saa.
Diana, muista, soturi sen sanoo:
Miest' usko, älä mitä pojat anoo;
On kreivi narri; kreivaa sinä vain;
Hän ennalt' antaa, saatuaan ei lain.
Sun, niinkuin vannonut ma korvaas olen.
Parolles."
BERTRAM.
Hän saa juosta katulyöppiä koko armeijan lävitse, tuo runonpätkä otsassa.
2 YLIMYS. Sehän on oma helma-ystävänne, herra kreivi; se monipuolinen kieliniekka ja asevoipa sotasankari.
BERTRAM. Ennenaikaan voin sietää mitä hyvänsä, paitsi kissoja, ja nyt on hän minusta kissa.
1 SOTURI. Huomaan kenraalimme katseista, herra, että meidän tullee pakko hirttää teidät.
PAROLLES. Henki säästäkää joka tapauksessa; ei siksi, että pelkäisin kuolemaa; vaan kun olen paljon syntiä tehnyt, tahtoisin käyttää elämäni loppuajan katumukseen. Elän vaikka vankilassa, tai jalkapuussa, tai missä tahansa, kun vain saan elää.
1 SOTURI.
Saadaan sitten nähdä mitä tehdään, kun nyt vain suoraan tunnustatte.
Siis palaan vielä kerran tuohon kapteeni Dumainiin. Olette vastannut,
missä arvossa häntä herttua pitää ja millainen hänen miehuutensa on.
Kuinka on hänen kuntonsa laita?
PAROLLES. Hän voisi varastaa luostarista munan. Riistämisessä ja raiskaamisessa hän on Nessuksen veroinen.[14] Hänellä on ammattina sanansa syöminen, ja valanrikkojana hän on vahvempi kuin Herkules. Hän, tietäkääs, valehtelee niin kielevästi, että pian luulisitte totuutta hupsuksi. Juoppous on hänen paras hyveensä: hän juo itsensä sikahumalaan, ja nukkuessaan hän ei vahingoita muita kuin makuuvaatteitaan; mutta, hänen tapansa tunnetaan ja hänelle tehdään oljista vuode. Hänen kunnostaan minulla ei ole juuri sen enempää sanottavaa; hänellä on kaikki, mitä kunnon miehellä ei pitäisi olla; ja mitä kunnon miehellä pitäisi olla, sitä hänellä ei ole nimeksikään.
1 YLIMYS. Alan jo hänestä pitää.
BERTRAM. Tämänkö kuntosi kuvauksen tähden? Rutto hänet periköön! Minusta hän vain on yhä enemmän kissa.
1 SOTURI. Mitä sanotte hänen sotataidostaan?
PAROLLES. Niin, totisesti, hän on kulkenut rumpalina englantilaisten kulkunäyttelijäin etupäässä, — valehdella hänen päähänsä en tahdo, — ja muuta hänen soturitoimistaan en tiedä; paitsi että hänellä Englannissa oli kunnia palvella Mile-end[15] nimisessä paikassa, missä opetti nahkapoikia sulkemaan rivit. Soisin sille miehelle niin suuren kunnian kuin suinkin, mutta tuosta asiasta en ole varma.
1 YLIMYS. Hän on konnuudessa niin voittanut konnuuden, että on harvinaisuutena vapautettava.
BERTRAM.
Rutto hänet syököön! Hän on yhä ja aina kissa.
1 SOTURI. Koska hänen ominaisuutensa ovat niin surkean arvoisia, niin ei minun tarvis teiltä kysyäkään, voiko häntä kullalla houkutella kapinaan.
PAROLLES. Suutarin markasta hän on valmis myymään autuutensa vapaatilan etuuksineen päivineen ja näin riistämään kaikilta jälkeläisiltäänkin ikuisiksi ajoiksi perintövallan ja oikeuden siihen.
1 SOTURI. Millainen on hänen veljensä, se toinen kapteeni Dumain?
2 YLIMYS. Miksi häneltä minua kyselee?
1 SOTURI. Millainen mies hän on?
PAROLLES. Naakka samaa pesäkujaa: ei vallan niin suuri kuin ensimmäinen hyvyydessä, mutta hyvän joukon suurempi pahassa. Hän on pelkurimpi kuin veli, ja kuitenkin veli on kuuluisimpia pelkureita. Paetessa hän juoksee paremmin kuin mikä passaripoika, mutta hyökätessä hän saa vetotaudin.
1 SOTURI. Jos saatte henkenne pitää, niin otatteko pettääksenne florensilaisen?
PAROLLES.
Otan, vieläpä ratsuväen kapteeninkin, kreivi Roussillonin.
1 SOTURI. Puhuttelen kahdenkesken päällikköä ja tiedustelen hänen tahtoaan.
PAROLLES (syrjään). Rummuista olen jo tarpeeni saanut. Hiiteen kaikki rummut! Vain muhkeillakseni kunnollani ja lumotakseni tuon irstaan poika-nulikan, tuon kreivin, silmät, olen tähän vaaraan syössyt. Mutta kuka olisikaan väijyjiä varonut siinä, missä minut vangittiin?
1 SOTURI. Ei auta mikään, herraseni; teidän täytyy kuolla. Päällikkö sanoo, että semmoinen mies, joka niin petollisesti on paljastanut armeijansa salaisuudet ja niin myrkyllisesti panetellut arvossa pidettyjä ihmisiä, ei tee mitään kunnon hyötyä tässä maailmassa; teidän täytyy siis kuolla. Pyöveli, hoi! Pää poikki tuolta!
PAROLLES. Hyvä Jumala, herra, antakaa minun elää, tai antakaa minun nähdä kuolemani!
1 SOTURI. Saatte, ja saatte vielä hyvästelläkin kaikkia ystäviänne.
(Poistaa siteen hänen silmiltään.)
BERTRAM.
Hyvää huomenta, jalo kapteeni!
2 YLIMYS. Jumala teitä siunatkoon, kapteeni Parolles!
1 YLIMYS. Jumala varjelkoon, jalo kapteeni!
2 YLIMYS.
Herra kapteeni, saanko viedä terveisiä herra Lafeulle? Olen lähdössä
Ranskaan.
1 YLIMYS. Hyvä kapteeni, annatteko minulle kopion siitä sonetista, jonka kirjoititte Dianalle kreivi Roussillonin puolesta? Jos en olisi suuri pelkuri, niin voisin teidät siihen pakottaa; mutta hyvästi nyt!
(Bertram, ranskalaiset ylimykset y.m. menevät.)
1 SOTURI. Te olette mennyttä, herra kapteeni; kaikki lauennut, paitse nauhanne, joka vielä on solmussa.
PAROLLES.
Voihan se salaliitto miehen musertaa!
1 SOTURI. Jos löytäisitte maan, missä on vain vaimoja yhtä häpeällisiä kuin tekin, niin voisitte perustaa oikein huudittoman kansakunnan. Hyvästi, hyvä herra; minäkin olen lähdössä Ranskaan; kyllä siellä teistä puhumme.
(Menee.)
PAROLLES.
Suur' kiitos! Jos ois mulla sydän suuri,
Niin nyt se särkyis. Kapteenius on mennyt;
Mut syön ja juon ja nukun yhtä hyvin
Kuin kapteenina; siitä, mikä olen,
Mun elää täytyy. Kuka vain on lörppä,
Se tästä kavahtakoon; se mun kaasi;
Jokainen lörppä lopulta on aasi.
Mene, häpy! Ruostu, miekka! Häpeässä
On turvani. Ei narrin hätää tässä:
Tilaa ja keinoja on elämässä.
Perässä menen.
(Menee.)
Neljäs kohtaus.
Florens. Huone leskivaimon talossa.
(Helena, leskivaimo ja Diana tulevat.)
HELENA.
Ja nähdäksenne, etten teitä petä,
Mua kristikunnan pylväist' yksi takaa.
Valt'istuimensa eessä täytyy minun,
Ennenkuin määrän täytän, polvistua.
Tein muinoin hälle palveluksen suuren
Ja henkens' arvoisen; se hyvä työni
Kovasta villikonkin sydämmestä
Puristais kiitoksen. Marseilless' on,
Sen tiedän varmaan, kuningas, ja sinne
On meillä saattoseura. Minun, nähkääs,
Jo luullaan kuolleen. Armeija kun hajoo,
Kotihin rientää mieheni; ja sinne,
Jos suostuu kuningas ja taivas auttaa,
Äkisti mekin saavumme.
LESKIVAIMO.
Teill', armo,
Ei palkkalaista, joka teitä alttiimp'
Ois palvelemaan.
HELENA.
Teill' ei ystävää,
Jonk' aatos ahkerammin hyvät työnne
Halaisi palkita. Mun valikoinut
On taivas tyttärenne morseinlahjaks,
Ja hänet mulle aseeks, millä voitan
Taas puolison. Oi, kummat on nuo miehet:
Halulla käyttävät mit' inhoovat,
Kun huumaantunut aisti pettiössä
Yön pikimustan tahraa. Himo näin,
Vaikk' inhookin, jo syliin karkaa päin.
Enemmän tästä toiste. — Sun, Diana,
Mun johdollani tulee tehdä mulle
Viel' yksi uhraus.
DIANA.
Kunniakas kuolo
Vaikk' oisi seuraus, niin käskekää.
Ma kärsin minkä vaaditte.
HELENA.
Niin, kuules:
Jo kesken puheen aika kesän tuo,
Ja puihin lehvät puhkee, mut myös okaat,
Ihanat, vaikka terävät. Nyt pois!
Jo vaunut vartoo; aika meitä ajaa.
Kun loppu hyvä on, on kaikki hyvä;
Lopussa kiitos, sanoo viisaus syvä.
(Menevät.)
Viides kohtaus.
Roussillon. Huone kreivinnan hovilinnassa.
(Kreivinna, Lafeu ja narri tulevat.)
LAFEU. Ei, ei, ei; häntä on vietellyt tuo silkki-röyhelöinen narri, jonka inhottava sahrami[16] voisi värinsä painaa koko kansakunnan leipomattomaan ja taikinaiseen nuorisoon. Miniänne eläisi vielä tänä päivänä, ja poikanne olisi kotona ja kuninkaan hoimessa menestynyt enemmän kuin tuon punahäntäisen hörriäisen, josta puhun.
KREIVINNA. Oi, etten olisi koskaan häntä tuntenut! Hän on antanut kuoleman-iskun sievimmälle naiselle, jonka luomisella luonto milloinkaan on kunniaa niittänyt. Vaikka olisi hän omaa lihaani ja vertani ja minulle tuottanut vaikeimpia äidin tuskia, en voisi olla syvemmällä rakkaudella häneen kiintynyt.
LAFEU. Hyvä tyttö hän oli, hyvä tyttö. Saamme tuhannesti kaaliksia poimia, ennenkuin tapaamme toisen sellaisen yrtin.
NARRI. Niin todellakin, hän oli makea meirami kaaliksien joukossa, tai pikemmin armoruoho.
LAFEU.
Nuo eivät ole mitään kaalikasveja, sinä narri, vaan haju-yrttejä.
NARRI. Minä en ole mikään suuri Nebukadnezar; minä en niitä ruohoja paljon ymmärrä.
LAFEU.
Kumpi tunnustat olevasi, veijari vai narri?
NARRI.
Narri naisen palveluksessa ja veijari miehen.
LAFEU.
Mikä on erotus?
NARRI.
Peijaisin mieheltä vaimon ja tekisin hänen palvelustaan.
LAFEU.
Silloin olisit todellakin veijari hänen palveluksessaan.
NARRI.
Ja vaimolle antaisin pelivärkkini tehdäkseni hänelle palveluksen.
LAFEU.
Minä takaan puolestani: olet sekä veijari että narri.
NARRI.
Nöyrin palvelijanne.
LAFEU.
Ei, ei, ei!
NARRI. No, herra hyvä, jos en voi teitä palvella niin voin palvella yhtä suurta prinssiä kuin te olette.
LAFEU.
Ketä sitte? Ranskalaistako?
NARRI. Hänellä on kyllä englantilainen nimi; mutta naama hänellä on paljoa kuumempi Ranskassa kuin täällä.
LAFEU.
Mikä prinssi se on?
NARRI.
Musta prinssi; alias, pimeyden ruhtinas; alias, perkele.
LAFEU. Vaiti! Tuossa saat kukkaroni. En siksi sitä anna, että tahtoisin sinut luovuttaa herrastasi: palvele häntä vain aina.
NARRI. Minä olen metsäseutulainen, ja olen aina rakastanut suurta pystyvalkeata; ja se herra, josta puhun, hän ei säästä poltaksia. Mutta, totta puhuen, hän on maailman ruhtinas, ja aatelisto pysyköön hänen hovissaan. Minä tyydyn taloon, jossa on ahdas portti, joka, kuulemma, on liian kaita suurten kuljettavaksi; muutamat, jotka nöyryyttävät itsensä, voivat siitä mahtua; mutta useimmat ovat liian viluisia ja hemmoteltuja, ja ne etsivät sitä kukitettua tietä, joka vie avaralle portille ja sille suurelle takkavalkealle.
LAFEU. Mene tiehesi, alan jo väsyä sinuun; ja sanon sen sinulle näin edeltäpäin, koska en tahdo joutua kanssasi riitaan. Mene matkaasi ja katso hevosiani, mutta jätä pois kaikki kurit.
NARRI. Jos niille mitä kuria teen, niin hevoskuria, joka onkin niille tulevaa luonnon lain mukaan.
(Menee.)
LAFEU.
Ovela lurjus, ja pahankurinen!
KREIVINNA. Semmoinen hän on. Mies-vainajani sai paljon hupaa hänestä. Hänen tahdostaan hän jäi taloon, ja luulee sillä saaneensa etuoikeuden olla hävytön; hän ei tosiaankaan pysy aisoissa, vaan heiskuu sinne tänne.
LAFEU. Pidän hänestä; hän ei ole hullumpi. Mutta oikeastaan aioin kertoa teille, että kuultuani tuon hyvän, nuoren rouvan kuolemasta ja että poikanne oli kotimatkalla, kehoitin kuningasta, herraani, puhumaan minun tyttäreni puolesta, jota hänen majesteettinsa, kun molemmat vielä olivat alaikäiset, omasta armollisesta aloitteestaan oli itsekin aikanaan ajatellut. Hänen korkeutensa on luvannut sen tehdä, ja parempaa keinoa ei ole torjumaan pojastanne hänen epäsuosiotaan. Onko tämä teille mieleistä, armollinen rouva?
KREIVINNA.
Sangen mieleistä; toivon vain onnellista tulosta.
LAFEU. Hänen korkeutensa tulee kiireimmiten Marseillesta, reippaana kuin kolmikymmen-vuotias; hän on täällä huomenna, jos ei väärin mulle ilmoittanut henkilö, joka tällaisissa asioissa harvoin erehtyy.
KREIVINNA. Iloitsen toivosta saada nähdä häntä ennenkuin kuolen. Sain kirjeen, että poikani on täällä jo tänä iltana. Pyydän, hyvä herra, teitä jäämään tänne luokseni, kunnes he kohtaavat toisensa.
LAFEU. Tuumin tässä juuri, hyvä rouva, miten parhaiten pääsisin hänen puheilleen.
KREIVINNA.
Eihän teidän muuta tarvis kuin vedota arvonne etuoikeuteen.
LAFEU. Sitä etuutta olen liiankin rohkeasti käyttänyt; mutta, Jumalan kiitos, se kestää vielä.
(Narri palaa.)
NARRI. Oi, armollinen rouva, herra poikanne on tuolla ulkona, samettipaikka kasvoissa; onko sen alla naarmua vai ei, sen tietää vain sametti; mutta aika suuri samettipaikka se on. Vasemmasta poskesta on kaksi kolmatta osaa paikattua, mutta oikea poski on eheä.
LAFEU.
Kunnialla saatu arpi on jalo kunniamerkki; ja niin kaiketi tämäkin.
NARRI.
Mutta hänen kasvonsa on survottu aivan nuijalihaksi.
LAFEU. Suvaitsetteko, niin käymme poikaanne vastaan; minua haluttaa saada puhutella sitä nuorta sankaria.
NARRI. Niitä on, tottakin, siellä tusina, hienon hienot hatut päässä ja kohteliaat sulat, jotka kumartelevat ja nyökähtelevät joka miehelle.
(Menevät.)
VIIDES NÄYTÖS.
Ensimmäinen kohtaus.
Marseille. Katu.
(Helena, leskivaimo, Diana ja kaksi saattajaa tulee.)
HELENA.
Tää ylellinen kulku yötä päivää
Teit' uuvuttaa, vaan sit' en auttaa voi;
Mut näin kun puolestani heikoin voimin
Olette yöt ja päivät ahertaneet,
Niin kiitollisuuteeni olette
Niin kiinni kasvaneet, ett' teit' ei siitä
Voi mikään juurittaa. — Kah, parahiksi!
(Ylimys tulee.)
Tuo mies luo kuninkaan mua auttaa voi,
Jos valtaansa hän käyttää. — Herran rauha!
YLIMYS.
Samaa teille.
HELENA.
Ma Ranskan hoviss' olen teidät nähnyt.
YLIMYS.
Siell' olen silloin tällöin ollut.
HELENA.
Ma toivon, ettei valheeks ole tullut
Hyvyyden maine, joka teistä liikkui;
Siis, murjomana tuiman kohtalon,
Jok' ylellist' ei kursailua siedä,
Hyveenne panen toimintaan, ja siitä
Iäti teille velkapääksi jään.
YLIMYS.
Mik' asianne?
HELENA.
Että suvaitsette
Tään pyyntökirjeen antaa kuninkaalle
Ja mua kaikell' auttaa mahdillanne
Puheilleen pääsemään.
YLIMYS.
Mut kuningas
Ei ole täällä.
HELENA.
Eikö täällä?
YLIMYS.
Ei;
Täält' eilis-yönä läksi kiiruummin
Kuin tavallista.
LESKIVAIMO.
Taivas, turhaa vaivaa!
HELENA.
Jos loppu hyvä on, on kaikki hyvä,
Vaikk' aika vastass' on ja keinot heikot.
Sanokaa, pyydän, mihin matkall' on.
YLIMYS.
Mun tietääkseni, Roussilloniin; sinne
Myös minun matkani.
HELENA.
Kosk' ennen varmaan
Kuin minä näette kuninkaan, niin pyydän:
Tää kirje viekää majesteetin käteen;
Siit', arvaan, nuhteita ei tule teille,
Pikemmin kiitoksia vaivasta.
Ma tulen jäljestä niin pian kuin
Vain neuvot myöntää.
YLIMYS.
Asianne ajan.
HELENA.
Ja vaivanne ma kiitoksella kostan,
Jos kuinka käyköön. — Ratsahille taas! —
Nyt kaikki matkakuntoon!
(Menevät.)
Toinen kohtaus.
Roussillon. Kreivillisen linnan sisäpiha.
(Narri ja Parolles tulevat.)
PAROLLES. Hyvä monsieur Lavache, antakaa herra Lafeulle tämä kirje. Olin ennen tutumpi teille, siihen aikaan, jolloin olin lähemmin tutustunut parempiin vaatteisiin, mutta nyt minä olen tahrittu onnettaren vihoilla, ja minusta pahasti haiskahtaa hänen paha epäsuosionsa.
NARRI. Onnettaren epäsuosio lienee perin ruokoton, jos se haiskahtaa niin pahalta kuin sanotte; tästä lähin en enää syö kalaa, joka on onnettaren voissa paistettua. Ole hyvä, pysy alla tuulen.
PAROLLES. Ei, herra, ei teidän tarvitse nenäänne tukkia; minä puhuin vain metafooreissa.
NARRI. Mutta, hyvä herra, jos teidän metafoorinne haisee, niin täytyy minun tukkia nenäni; ja niin teen kaikille metafooreille. Ole hyvä, mene syrjemmälle.
PAROLLES.
Pyydän, hyvä herra, jättäkää tämä paperi minun puolestani.
NARRI.
Hyi, sinä! Väisty syrjään! Vai onnettaren tarvepaperia paroonille!
Kas, tuossa hän itse tulee.
(Lafeu tulee.)
Tässä olisi onnettaren maurua, tai oikeammin onnettaren kissan, — ei kuitenkaan minkään moskuskissan, — joka on pudonnut hänen epäsuosionsa likaiseen kalalammikkoon ja, niinkuin sanoo, siinä ryvettynyt. Pidelkää sitä toutaa niinkuin tahdotte: hän näyttää olevan viheliäinen, rappeutunut, nerokas, hassahtava, lurjusmainen kanalja. Surkuttelen hänen onnettomuuttaan lohduttavalla onnen hymylläni, ja jätän hänet teidän armonne huostaan.
(Menee.)
PAROLLES.
Armollinen herra, minä olen mies, jota onnetar on julmasti kynsinyt.
LAFEU. Mitä minä siihen voin? Nyt on liian myöhäistä leikellä hänen kynsiään. Mitä koirankuria olette onnettarelle tehnyt, koska hän teitä on kynsinyt, hän, joka muuten on niin hyvä rouva, eikä salli konnien kauan turvissaan lihota? Tuossa teille pikku-markkanen. Antakaa lain palvelijain sovittaa teidät onnettaren kanssa; minulla on muuta tehtävää.
PAROLLES.
Rukoilen, teidän armonne, kuulkaa vain yksi ainoa sana.
LAFEU.
Kerjäätte kai vieläkin ropoa; tuossa sen saatte; säästäkää sananne.
PAROLLES.
Minun nimeni, armollinen herra, on Parolles.
LAFEU. Kerjäätte siis enemmän kuin yhtä sanaa. — Tuhat tulimmaista! Kätesi tänne! — Kuinka on rummun laita?
PAROLLES.
Oi, armollinen herra! Te se ensimmäisenä minut löysitte.
LAFEU.
Minäkö, todellakin? Ja minä se ensimmäisenä sinut hukkasin.
PAROLLES. Teidän vallassanne, hyvä herra, on saattaa minut armoihin, kun saatoitte minut siitä poiskin.
LAFEU. Hyi, häpeä, konna! Sysäätkö minulle yhtä haavaa Jumalan ja paholaisen tehtävät? Toinen saattaa sinut armontilaan, toinen saattaa sinut siitä pois. (Torventoitauksia kuuluu.) Kuningas tulee; tunnen hänen torvensa. — Kysy myöhemmin minua, mies. Puhelin sinusta eilen illalla. Vaikka oletkin narri ja lurjus, niin pitää sinun toki saada syömistä. Tule mukaani.
PAROLLES.
Kiitos Jumalan, että teidät tapasin.
(Menevät.)
Kolmas kohtaus.
Sama seutu. Huone kreivinnan hovilinnassa.
(Torventoitauksia. Kuningas, kreivinna, Lafeu,
hoviherroja ja vartijoita tulee.)
KUNINGAS.
Hän oli helmi; sen kun kadotin,
On köyhemp' arvoni; mut pojallanne,
Tuoll' aimo houkalla, ei ymmärrystä
Hänt' arvostella.
KREIVINNA.
Se on mennyttä.
Kuningas hyvä, luonnon kapinaa
Se oli vain ja nuoruuden vain hehkaa:
Tuli ja öljy järjelt' otti vallan
Ja tuhaksi sen poltti.
KUNINGAS.
Kaikki, rouva,
On anteeks annettu ja unhotettu,
Vaikk' oli vireissä jo koston jousi
Ja valmis ampumaan.
LAFEU.
On sanottava —
Anteeksi suokaa — että nuori kreivi
Kuningast', äitiään ja puolisotaan
On kovin loukannut, mut enimmin
Tok' itseään: hän vaimon kadotti,
Jonk' ihanuus jo paljokkaatkin silmät
Sai huikenemaan, jonka sanain helkky
Jokaisen korvan hurmas, jonka hyveet
Sydämmen kopeimmankin hälle nöyräks
Sai palveljaksi.
KUNINGAS.
Kadotetun muisto
Kehusta sulostuu. — Hän tulkoon sisään.
Olemme leppyneet; ens' silmäykseen
Kaikk' ollut hukkuu. Turhaa anteeks-pyyntö;
Rikoksen suuren aihe kuollut on,
Ja unhettakin syvemmälle hautaan
Sen hehkun jäännökset; hän lähestyköön
Vain ventovieraana, ei rikollisna;
Se tahtomme, niin sanokaa.
1 HOVIMIES.
Kyll' armo.
(Menee.)
KUNINGAS.
Mit' arvelee hän tyttärestänne?
LAFEU.
Kuninkaan mieltä kaikessa hän noutaa.
KUNINGAS.
Siis tulee häät. Sain kirjeen, jossa pilviin
Hänt' ylistetään.
(Bertram tulee.)
LAFEU.
Tyytyvältä näyttää.
KUNINGAS.
En ole yhtenäinen pilvipäivä;
Minussa raesadetta ja poutaa
Yht'aikaa näet; mut kirkkain päivänpaiste
Hajoittaa hattarat. Siis, astu esiin,
Nyt kaunis sää on.
BERTRAM.
Anteeks rikokseni!
Syvästi sitä kadun.
KUNINGAS.
Kaikk' on hyvin;
Ei menneest' ajast' enää sanaakaan!
Nyt käymme hetken otsatukkaan kiinni.
Olen vanha, kerkeimmätkin päätökseni
Tuo hiipivä ja hissujalka aika
Voi yllättää. Tään herran tyttären
Te muistanette?
BERTRAM.
Ihastuksell' ihan.
Jo hänet ennen valitsin, kuin sydän
Sai kielest' uskaliaan airuen.
Niin silmä häneen kiintyi, että röyhkeys
Minulle riettaan näkölasins' antoi;
Se muiden sulot kierosti, ja pilkkas
Ja varastetuks sätti poskein punan
Ja kaikki muodot venytti tai kuroi
Kamaliks aivan. Siitä tuli, että
Tuo kaikkein ylistämä, — jota itse
Nyt lemmin, kun on poissa, — silmässäni
On ollut haittaavana rikkana.
KUNINGAS.
Pätevä puolustus! Hänt' että lemmit,
Se suuresta sun velkalaskustasi
Mont' erää pyyhkii pois. Mut myöhä lempi
On niinkuin myöhä armahdus, se suurta
Lähettäjäänsä katkerasti soimaa
Ja huutaa: "Kaikki turhaa." Maltitonna
Mont' onnen hyvää lahjaa halveksutaan
Ja vasta haudalla sen arvo tutaan.
Kopeus usein turmaksemme murhaa
Meilt' ystävän, jot' itkeä on turhaa.
Kun herää lempemme, se voihkaa työtään,
Mut viha häpeissänsä nukkuu myötään.
Tää olkoon Helenasi ruumisvirsi.
Nyt hänet unhota ja kihlasormus
Lähetä ihanalle Matlenalle;
Hän suostuvainen on. Ma tänne näihin
Jään leski-ystävämme toisiin häihin.
KREIVINNA.
Parempi onni näille, taivas, säädä,
Tai ennen niitä multa päivät päätä.
LAFEU.
Nyt poikani, sä, jost' on suureneva
Sukuni nimi, lemmenlahja laita,
Jok' immen mielen tenhoisi ja joutuin
Tois hänet tänne.
(Bertram antaa sormuksen.)
Tämän vanhan parran
Joka karvan kautta, tuo sun vaimo-vainaas
Ihana oli; tämänlainen sormus
Häll' oli sormessaan, kun häntä viimeks
Hovissa hyvästelin.
BERTRAM.
Se ei tämä.
KUNINGAS.
Minulle näyttäkää se; siihen kiintyi
Puhelun aikaan usein silmäni. —
Tuo sormus oli mun; sen hälle annoin,
Luvaten että, jos ois hänen joskus
Apua tarvis, tämän nähdessäni
Hänt' auttaisin. Kuin voitte hältä ryöstää
Tukensa parhaan?
BERTRAM.
Armollinen herra,
Jos kuinka suvaitsette väittää toista,
Ei hänen ollut tää.
KREIVINNA.
Kautt' autuuteni,
Tuon hällä näin, ja elämänsä aarteeks
Hän sitä katsoi.
LAFEU.
Varmaan näin sen hällä.
BERTRAM.
Petytte; sit' ei, hän oo koskaan nähnyt.
Florensiss' ikkunasta heitettiin
Se mulle paperissa, jossa nimi
Ol' antajan. Hän on ylhäisiä
Ja vapaaks luuli mun; mut asemani
Kun selvitin ja täysin todistin,
Ett' tarjoustaan kunnon miehenä
En voinut noudattaa, niin raskain mielin
Lopulta tyytyi, mutta sormustaan ei
Takaisin ottanut hän.
KUNINGAS.
Itse Pluto,
Tuo kullanteko-taidon salaviisas,
Niin tyystin luonnon salautt' ei tunne
kuin minä tuon; sen annoin Helenalle,
Ken lieneekään sen teille antanut.
Jos tiedätte, ken itse olette,
Niin hänen omakseen se tunnustakaa
Ja millä raiskakeinolla sen saitte.
Hän kautta pyhäin vannoi, ettei koskaan
Hän sitä irrottaisi sormestaan,
Sen kunnes teille vihkivuoteess' antais,
Miss' ette ollut ole, tai sen laittais
Hädässä mulle.
BERTRAM.
Se ei ole hänen.
KUNINGAS.
Sa valehtelet, kautta kunniani,
Ja minuss' epäluulon hirmun nostat,
Jost' erin olisin. Jos todeks nähdään,
Ett' olet moinen julmus, — ethän toki, —
Mut, kuitenkin, — ma verivihas tunnen,
Ja hän on kuollut. Siit' en ois niin varma,
Jos itse silmäns' oisin sulkenut,
Kuin nähdessäin tuon sormuksen. — Pois täältä!
(Vartijat käyvät kiinni Bertramiin.)
Kuink' olkoonkin, niin epäilyni aihe
Ei ole vähän arvoinen, vaikk' aluss'
Epäilin liian vähän — Pois se mies!
Asia tutkitaan.
BERTRAM.
Jos näytätte,
Ett' on tuo sormus hänen, niin on helppo
Myös näyttää, että Florensissa hänet
Ma näin, miss' ei hän koskaan ole ollut.
(Poistuu vartijain saattamana.)
(Eräs aatelismies tulee.)
KUNINGAS.
Oi, kauheit' aavistan ma.
AATELISMIES.
Majesteetti,
En tiedä, oikeinko ma tein vai väärin:
Eräältä Florensin on naiselta
Täss' anomus; sit' itse tuomast' estyi;
Jäi neljä viisi taipaletta jälkeen.
Anoja-raukan kauneus ja puhe
Mun voitti, ja sen huolekseni otin;
Tuoll' ulkona on itse, kuulemma.
Asian tärkeytt' osoitti jo katse;
Suloisen lyhyesti sanoi teitä
Sen yhtä paljon koskevan kuin häntä.
KUNINGAS (lukee). "Moneen kertaan vakuutettuaan naivansa minut, kun hänen vaimonsa kuolisi, häpeä sanoakseni, hän minut voitti. Nyt on kreivi Roussillon leski; hänen valansa ovat minulle suorittamatta, ja kunniallani olen ne hänelle maksanut. Hän pujahti pois Florensista hyvästi sanomatta, ja minä seuraan häntä hänen kotimaahansa saadakseni oikeutta. Suokaa se minulle, suuri kuningas; se on teidän vallassanne; muuten viettelijä ylvästelee, ja tyttö-parka tulee onnettomaksi. Diana Capulet."
LAFEU. Minä ostan vaikka markkinoilta vävyn ja maksan hänestä tullirahat; tuosta minä en huoli.
KUNINGAS.
On taivas sulle armias, Lafeu,
Kun tään tuo ilmi. — Sisään anojat. —
Ja joutuin tuokaa tänne kreivikin.
(Aatelismies ja pari seuralaista menee.)
Ma pelkään, rouva, ett' on julman lopun
Helena saanut.
KREIVINNA.
Syypäät rangaistakoon!
(Bertram palaa vartijain saattamana.)
KUNINGAS.
On ihme, — naista noin kun kammotte
Ja vihittyä heti pakenette, —
Ett' yhä naida mielitte. —
(Aatelismies palaa, mukanaan leskivaimo ja Diana.)
Ken tuo?
DIANA.
Poloinen nainen olen Florensista
Ja vanhaa Capuletin heimoa.
Asian, kuulemma, jo tiedätte,
Siis myöskin säälittävän tilani.
LESKIVAIMO.
Min' olen hänen äitinsä, jonk' ikä
Ja maine tästä solvauksesta kärsii;
Ne sortuu kumpikin, jos apu viipyy.
KUNINGAS.
Lähemmä, kreivi! Tunnetteko nämä?
BERTRAM.
En voi, en tahdo kieltää, etten heitä
Ma tuntisi. He vaativatko muuta?
DIANA.
Kuink' oudon katseen luotte vaimoonne!
BERTRAM.
Hän vaimoni ei ole.
DIANA.
Te jos naitte,
Pois annatte tuon käden, jok' on minun,
Pois taivaallisen valan, jok' on minun,
Pois itsenne, jok' olen minä itse.
Valalla teihin olen kiinnitetty;
Ken teidät nai, sen täytyy naida minut,
Molemmat tai ei kumpaakaan.
LAFEU (Bertramille). Teidän maineenne ei ole riittävä minun tyttärelleni; teistä ei ole hänelle mieheksi.
BERTRAM.
Hän julkea on hupsu, jota joskus
Lien nauratellut. Suvaitkaa, ma pyydän,
Parempaa luulla kunniastani,
Kuin että mokomaan sen ryvettäisin.
KUNINGAS.
En hyvää sinust' usko, kunnes tekos
Osoittaa toista; näytä että puhtaamp'
On kunnias, kuin mitä siitä luulen.
DIANA.
Valalta, herra, häntä kuulustelkaa:
Hän luuleeko, etten ma neitsyt ollut.
KUNINGAS.
No, mitä vastaat?
BERTRAM.
Häpyä ei hällä;
Yleinen alju oli leirissä.
DIANA.
Hän mua loukkaa; se jos oisin ollut,
Niin polkuhinnall' ois mun ostanut.
Hänt' älkää uskoko. Kas, tässä sormus,
Joll' arvossa ja kalleudess' ei vertaa;
Ja häneltä sen siitä huolimatta
Sai leiri-alju, se jos minä olen.
KREIVINNA.
Hän punastuu! Se on se. Suvussamme
Tuo aarre kuudessa jo polvess' on
Pojasta poikaan perintönä käynyt
Ja säilynyt. Tuo hänen vaimons' on:
Tuhansin kerroin todistaa sen sormus.
KUNINGAS.
Ma luulen teidän sanoneen, ett' yksi
On täällä, joka todistaa sen voi.
DIANA.
Niin sanoin, vaan mua inhottaa niin halpaa
Asetta käyttää; nimens' on Parolles.
LAFEU.
Sen miehen, äsken näin, jos mies hän on.
KUNINGAS.
Hänt' etsikää ja tänne tuokaa.
(Eräs seuralaisista menee.)
BERTRAM.
Miksi?
Hän katalaks on konnaks tunnettu
Ja kaikenmoisen saastan tahraama.
Mies, jolle luonnonvastaista on totuus.
Olenko se tai se, jos siksi sanoo
Mua konna, joka puhuu vaikka mitä?
KUNINGAS.
Tytöllä sormuksenne on.
BERTRAM.
Voi olla;
On totta, että pidin hänestä
Ja nuoren kiihkolla hänt' ahdistelin.
Hän pysyi etäällä ja kutoi paulaa,
Himartain halujani tylyydellään,
Niinkuin ne kaikki lemmen pidäkkeet
Vain kiihtää lempeä; näin kohtu-suloon
Kun kohtuuttomat juonens' yhdisti,
Mun vihdoin voitti; hän sai sormuksen,
Ja minä sain, mit' alhaisinkin mies
Sais torihinnasta.
DIANA.
Mun täytyy malttaa.
Te kun niin jalon vaimon hylkäsitte,
Minunkin syystä syrjäätte. — Vaan pyydän —
Kun teiss' ei kuntoa, en teistä huoli —
Pois sormuksenne noutakaa; sen annan,
Omani kun saan teiltä.
BERTRAM.
Sit' ei mulla.
KUNINGAS.
Millainen oli sormus?
DIANA.
Samanlainen
Kuin teidän sormessanne.
KUNINGAS.
Tunnetteko
Tään sormuksen? Se viimeks oli hällä.
DIANA.
Tuon minä hälle vuodevieress' annoin.
KUNINGAS.
Siis valhett' on, ett' ikkunasta hälle
Se heitettiin.
DIANA.
On totta mitä sanon.
(Parolles tulee, palvelijan saattamana.)
BERTRAM.
Ma tunnustan, ett' oli sormus hänen.
KUNINGAS.
Pahasti horjut; höyhentäkin säikyt. —
Tuo sekö, josta puhuitte?
DIANA.
Niin, armo.
KUNINGAS.
No, puhu, mies, mut, kuule, puhu totta
Äläkä herras suuttumusta pelkää —
Sen kyllä torjun, vilpitön jos olet —:
Mitä tiedät hänestä ja tytöstä?
PAROLLES. Teidän majesteettinne armollisella luvalla, minun herrani on aina ollut kunniallinen herrasmies. Tosin hänellä on ollut kujeita, niinkuin herrasmiehillä aina.
KUNINGAS.
Pysy asiassa! Sano: rakastiko hän tätä tyttöä?
PAROLLES.
Tietysti, herra, hän häntä rakasti; mutta kuinka?
KUNINGAS.
Niin, kuinka, sano.
PAROLLES.
Hän rakasti häntä, niinkuin herrasmies tyttöä rakastaa.
KUNINGAS.
Mitenkä siis?
PAROLLES.
Hän rakasti häntä, eikä rakastanut häntä.
KUNINGAS.
Niinkuin sinä olet lurjus, etkä ole lurjus. Mikä kaksikielinen veitikka!
PAROLLES.
Minä olen köyhä mies ja teidän majesteettinne käskettävä.
LAFEU.
Hän on hyvä rumpali, mutta huono puhuja.
DIANA.
Tiedättekö, että hän on luvannut minut naida?
PAROLLES.
Tiedän maarin enemmänkin kuin mitä sanoa tahdon.
KUNINGAS.
Siis etkö aio sanoa kaikkea, mitä tiedät?
PAROLLES. Kyllä, teidän majesteettinne luvalla. Olin, niinkuin sanoin, heidän konttimiehenään; mutta vielä enemmän: hän rakasti tyttöä, olipa totta puhuen, oikein hullaantunut häneen ja puhui saatanasta ja helvetistä ja raivottarista ja tiesi mistä. Olin heidän kanssaan siihen aikaan niin likeisissä väleissä, että tiesin heidän maata-menonsa ja muut vehkeensä, niinkuin senkin, että hän lupasi naida tytön, ja muitakin asioita, joista minut paha perisi, jos niistä puhuisin; siis en puhu mitä tiedän.
KUNINGAS.
Olet jo kaikki puhunut, jos et vielä ehkä voi sanoa, että ovat naineet.
Mutta sinä olet vähän kettumainen todistaja; mene siis tiehesi. —
Tuo sormus oli teidän, niinkö?
DIANA.
Niin.
KUNINGAS.
Mist' ostitte, tai mistä saitte sen?
DIANA.
En sitä saanut enkä ostanut.
KUNINGAS.
Kelt' olitte sen lainannut?
DIANA.
En keltään.
KUNINGAS.
No mistä sitten löytänyt?
DIANA.
En mistään.
KUNINGAS.
Jos näillä keinoin ette sitä saanut,
Niin kuinka voitte hänelle sen antaa?
DIANA.
En ole sitä hälle antanut.
LAFEU. Se tyttö on niinkuin väljä hansikas, sen saa päälle ja pois vähällä vaivaa.
KUNINGAS.
Se mun on, hänen vaimolleen sen annoin.
DIANA.
En tiedä, teidänkö vai hänen lie.
KUNINGAS.
Pois hänet viekää: hänt' en kärsi nyt;
Pois tyrmään viekää; ja tuo mieskin pois!
Jos sin' et sano, mist' on sormus saatu,
Niin kuolet heti.
DIANA.
Sit' en sano koskaan.
KUNINGAS.
Pois hänet viekää.
DIANA.
Takauksen hankin.
KUNINGAS.
Nyt näen, ett' olet alju.
DIANA.
Kautta Zeun,
Jos ken on mies mua tuntenut, niin tekin.
KUNINGAS.
Miks sitten häntä kaiken aikaa syytät?
DIANA.
Siks että hän on syypää, eikä syypää.
Hän vannoo, ett'en ole minä neito;
Ett' olen se, sen vannon minä, keito.
En ole mikään portto; joko aimo
Min' olen tyttö, tai tuon ukon vaimo.
(Osoittaa Lafeuta.)
KUNINGAS.
Meit' ivanaan hän pitää. Tyrmään pois!
DIANA.
Tuo takuu, äiti.
(Leskivaimo menee.) —
Vartokaa. Hän noutaa
Juvelisepän, jonk' on sormus oma;
Hän kyllä mua takaa. Tämän kreivin, —
Jok' on mua vietellyt, mink' itse tietää,
Jos koht' ei häväissyt —, ma vapaaks päästän.
Hän on mun vuoteeseeni tahran luonut
Ja lapsen siinä vaimollensa suonut.
Tää vaikk' on kuollut, elo kohduss' asuu.
Se arvoitus on, että kuollut kasuu;
Mut selitys on tuossa.
(Leskivaimo ja Helena tulevat.)
KUNINGAS.
Onko noita
Lumonnut silmieni selvän näön?
Tää tottako?
HELENA.
Ei, herra; vaimon varjon
Vain näette, nimen vain, ei olemusta.
BERTRAM.
Molemmat, molemmat! Oi, anteeks suokaa!
HELENA.
Oi, herra, tuon kun tytön hahmoss' olin,
Te tunnuitte niin ihmeen hellältä.
Kas, tässä sormus on, ja tässä, nähkääs,
Kirjeenne, jossa sanoo: "sormestani
Tään sormuksen kun saada voit, tai kannat
Minusta lasta." — Onnistuipa koitin.
Nyt lienen sun, kun kahdesti sun voitin.
BERTRAM.
Kuningas, jos hän sen voi todistaa,
Niin iki-, iki-lempeni hän saa.
HELENA.
Jos sit' en näytä täysin taattavasti,
Niin eross' olen teistä kuoloon asti. —
Oi, äiti rakas, elätkö sa vielä?
LAFEU.
Sipulin haju silmiini tuntuu; kohta minä itken. — (Parollesille.)
Rakas rumpu-Heikki, lainaa minulle nenäliinasi. Kas niin, kiitos vain!
Käyhän talossa, niin saan vähän lystäillä kanssasi. Heitä nuo
pokkuroimiset; ne ovat iljettäviä.
KUNINGAS.
Nyt kertokaatte kaikki perinjuurin,
Niin syntyy tästä vielä ilo suurin. —
(Dianalle.)
Jos viel' ei viety ole kukkaas sulta,
Valitse mies, saat myötäjäiset multa.
Pelasti miehen hälle kunnon työs,
Pelastui oma kunniasi myös. —
Kun aika joutuu, selvitystä tähän
Me saamme pienimmästä tärkimpähän.
Jos alku tämä hyvän lopun saa,
Niin tulee karvaan jälkeen makeaa.
(Torventoitauksia.)
Epilogi.
KUNINGAS.
Kuningas kerjää nyt, kun päättyy näytös.
On loppu hyvä, katsojain jos käytös
Osoittaa mieltymystä. Päivittäin
Koemme teille mieliks olla näin.
Me saamme suosinne, te saatte työmme,
Näin sydämmet ja kädet yhteen lyömme.
(Kaikki menevät.)
Selityksiä.
[1] Jonka holhotti olen. Bertram ranskalaisen ylimyksen orpopoikana oli kuninkaan holhouksen alainen.
[2] Narri (Laulaa). Helena-nimi johtaa narrin mieleen Troian sotaa koskevan balladin, jota hän ivaillen mukailee.
[3] Peittää nöyryyden messupaidalla j.n.e. Pistosana puritaaneille, jotka eivät mukautuneet käyttämään tavallista papinpukua.
[4] Pandarus, joka Troiassa naitti yhteen Troiluksen ja Cressidan, on sittemmin tullut kaikkien parittajain eduskuvaksi.
[5] Marin kaislasormus. Maaseudulla käytettiin, vallankin kevytmielisiä liittoja solmitessa, kaislasormusta vihkisormuksena.
[6] Maurilaistanssi. Vanhan tavan mukaan kuului Englannin kaupungeissa vapunviettoon juhlakulkueet, jotka vaelsivat katuja pitkin, esittäen vanhoissa saduissa ja balladeissa kuvattuja henkilöitä.
[7] Hyvä jumala, herraseni! Tässä tehdään naurun-alaiseksi mieletöntä huudahdusta, joka oli ylemmissä seurapiireissä muotina.
[8] Heittää onnen arpaa hengestäni. Tarkoittaa luultavasti nopanheittoa, jonka kautta sodassa ratkaistiin, kuka henkensä rikkoneista sotureista oli eloon jääpä.
[9] Hyppäsi munakakkuun. Juhlapidoissa kaupungeissa pantiin esille hirmuisen suuri munakakku, johon lord mayorin kotinarri kaikkien vieraiden iloksi suin päin hyppäsi.
[10] Kapaturska oli tavallinen paastoruoka.
[11] Liimasaitta. Liimasaitoilla pyydettiin lintuja.
[12] Hic jacet s.o. tässä lepää: tavalliset hautakirjoituksen alkusanat.
[13] Minä en rakasta monia sanoja. Huomattakoon, että tämän sanoo Parolles, jonka nimi juuri merkitsee sanoja.
[14] Nessuksen veroinen. Kentauri Nessus aikoi väkivallalla ryöstää Herkuleen vaimon, Dejaniran.
[15] Mile-end. Lontoon porvarimiliisin harjoituskenttä.
[16] Inhottava sahrami. Keltaisella sahramitärkkelyksellä oli tapana kangistaa kaula- ja ranneröyhelöt. Sahramilla kellattiin myöskin leivostaikinat.
End of Project Gutenberg's Loppu hyvä, kaikki hyvä, by William Shakespeare