WeRead Powered by ReaderPub
Lucrezia Borgia: Murhenäytelmä cover

Lucrezia Borgia: Murhenäytelmä

Chapter 20: 1:NEN KOHTAUS.
Open in WeRead

Explore more books like this:

About This Book

The drama centers on a powerful woman whose scandalous public reputation clashes with hidden acts of compassion and sacrifice; court intrigue, secret identities, and lethal poisons propel a series of confrontations that lead to a tragic denouement. Scenes move between crowded public spectacle and intimate confession, combining melodramatic incidents with reflective monologues. Recurring concerns include the tension between appearance and truth, the complexities of familial loyalty, and the corrosive effects of political ambition. Stylistically the work mixes vivid stage set pieces and rhetorical flourishes, using sensational plot mechanics to probe moral ambiguity and the possibility of personal redemption.

NELJÄS NÄYTÖS.

Komea loistava sali Negronin palatsissa. Oikealla pieni ovi. Perällä suuri ja leveä kaksipuoleinen ovi. Keskellä ylellisesti katettu pöytä kuudennentoista sataluvun tapaan. Pieniä mustiin ja kullalla kirjaeltuihin vaatteihin puettuja palvelijoita kiertelee ympäri. Esiripun noustessa on neljätoista henkeä pöydässä. Jeppo, Maffio, Ascanio, Oloferno, Apostolo, Gennaro ja Gubetta, ja seitsemän nuorta naista, kaunista ja keveästi puettua. Kaikki syövät ja juovat ja nauravat naapuriensa kanssa, paitse Gennaro, joka näyttää miettiväiseltä ja äänettömältä.

1:NEN KOHTAUS.

    Jeppo, Maffio, Ascanio, Oloferno, Don Apostolo,
    Gubetta, Gennaro, naisia, palvelijoita.

OLOFERNO lasi kädessä. Eläköön Xeres-viini. Xeres de la Frontera on paratiisimainen kaupunki.

MAFFIO lasi kädessä. Viini, jota me juomme, on parempaa kuin teidän juttunne, Jeppo.

ASCANIO. Jeppo ei voi olla kertomatta juttujaan, kun on vähänkään juonut.

DON APOSTOLO. Tuonnoisena päivänä saimme kuulla niitä Venetsiassa kaikkein loistavimman dooshi Barbarigon luona, tänään taas täällä Ferrarassa jumalallisen ruhtinatar Negronin luona.

JEPPO. Silloin kerrottiin julmia juttuja, nyt kerrotaan vaan hauskoja.

MAFFIO. Hauskoja juttuja! Kuinka tapahtui niin, että don Siliceo, kaunis kolmekymmenvuotias ritari, joka oli menettänyt perintönsä pelissä, nai upporikkaan markiisitar Culpurnian, joka oli täyttänyt neljäkymmentäkahdeksan vuotta. Kautta Bachon, onko se teistä hauska juttu?

GUBETTA. Se on surullinen ja ravallinen juttu. Rappiolle joutunut mies ottaa rappeutuneen naisen. Semmoista tapahtuu joka päivä.

    Ryhtyy syömään. Tuon tuostakin nousevat jotkut pöydästä ja
    tulevat etualalle puhelemaan, sill'aikaa kun pidot jatkuvat.

RUHTINATAR NEGRONI Maffiolle, osoittaen Gennaroa. Kreivi Orsini, teillä on tuossa ystävä, joka näyttää kovin surulliselta.

MAFFIO. Hän on aina sellainen. Teidän täytyy antaa minulle anteeksi, että toin hänet tänne, vaikk'ette ollut häntä kutsunut. Hän on minun aseveljeni. Hän pelasti henkeni Riminiä valloitettaessa. Minä sain Vicenzan piirityksessä iskun, joka oli aijottu hänelle. Me emme koskaan eroa toisistamme. Elämme aina yhdessä. Eräs mustalainen ennusti meille, että kuolisimmekin samana päivänä.

RUHTINATAR NEGRONI nauraen. Sanoiko hän teille, tulisiko se tapahtumaan illalla vai aamulla?

MAFFIO. Aamulla.

RUHTINATAR NEGRONI nauraen vielä kovemmin. Teidän mustalaisenne ei näkynyt tietävän, mitä sanoi. — Ja te rakastatte tuota nuorta miestä.

MAFFIO. Niin paljon kuin mies voi miestä rakastaa.

RUHTINATAR NEGRONI. No niin, teillä on siis tarpeeksi toisistanne.
Olette onnellisia!

MAFFIO. Ystävyys ei riitä täyttämään koko sydäntä, arvoisa rouva.

RUHTINATAR NEGRONI. Mikä se sitten on, joka täyttää koko sydämmen?

MAFFIO. Rakkaus.

RUHTINATAR NEGRONI. Teillä on aina rakkaus huulillanne.

MAFFIO. Ja teillä silmissänne.

RUHTINATAR NEGRONI. Olette omituinen.

MAFFIO. Olette kaunis.

Kietoo kätensä hänen vartalonsa ympärille.

RUHTINATAR NEGRONI. Päästäkää minut, herra kreivi Orsini!

MAFFIO. Suudelma kädellenne?

RUHTINATAR NEGRONI. Ei.

Juoksee pois.

GUBETTA lähestyen Maffiota. Teidän asianne ovat hyvällä kannalla ruhtinattaren suhteen.

MAFFIO. Hän sanoo minulle aina Ei.

GUBETTA. Naisen suussa on Ei aina Jaa'n vanhempi veli.

JEPPO tullen yhtäkkiä, Maffiolle. Mitä pidät ruhtinatar Negronista?

MAFFIO. Hän on ihastuttava. Meidän kesken, hän alkaa kovin kauheasti repiä sydäntäni.

JEPPO. Entä hänen illallisensa?

MAFFIO. Täydellinen orgia.

JEPPO. Ruhtinatar on leski.

MAFFIO. Sen huomaa helposti hänen iloisuudestaan.

JEPPO. Toivon, ett'et enää epäile hänen illallisiaan?

MAFFIO. Minä? Kuinka? Olin hullu.

JEPPO Gubetalle. Herra de Belverana, voitteko ajatella, että Maffio pelkäsi tulla illallisille ruhtinattaren luo?

GUBETTA. Pelkäsi? Minkätähden?

JEPPO. Sentähden, että Negronin palatsi on niin lähellä Borgian palatsia.

GUBETTA. Hiiteen Borgiat! — ja juokaamme!

JEPPO hiljaa Maffiolle. Minä rakastan tuossa Belveranassa sitä, ett'ei hän rakasta Borgioita.

MAFFIO hiljaa. Todellakin, hän ei jätä ainoatakaan tilaisuutta käyttämättä lähettääkseen heidät hiiteen aivan erityisellä taidolla. Ja kuitenkin, Jeppo…

JEPPO. Mitä nyt?

MAFFIO. Olen aterian alusta alkaen tarkastanut tuota niin sanottua espanjalaista. Hän ei ole vielä juonut mitään muuta kuin vettä.

JEPPO. Joko alat taas epäillä? Olet kovin yksitoikkoinen.

MAFFIO. Ehkä olet oikeassa. Olen hullu.

GUBETTA tullen takaisin ja katsellen Maffiota kiireestä kantapäähän. Tiedättekö, herra Maffio, että olette rakennettu elämään yhdeksänkymmentä vuotta ja olette erään isoisäni näköinen, joka eli tuohon ikään ja jonka nimi niinkuin minunkin oli Gil-Blasio-Fernan-Ireneo-Felipe-Frasco-Frasquito Belveranan kreivi.

JEPPO hiljaa Maffiolle. Toivon, ett'et enää epäile hänen espanjalaisuuttaan. Hänellä on ainakin kaksikymmentä ristimänimeä. — Mikä litania! herra de Belverana.

GUBETTA. Valitettavasti on vanhemmillamme tapana antaa meille enemmän nimiä kasteessamme kuin rahoja naisessamme. — Mutta mitä ne tuolla nauravat? (Itsekseen.) Täytyy saada naisille joku tekosyy poistuaksensa. Mitä tehdä?

Istuutuu pöytään.

OLOFERNO juoden. Kautta Herkuleen, hyvät herrat, en ole ikinä viettänyt iltaa näin hauskaa. Hyvät naiset, nauttikaa tätä viiniä. Se on makeampaa kuin Lacryma Christi, ja tulisempaa kuin Kypron viini. Se on Syrakuusan viiniä, hyvät herrat.

GUBETTA syöden. Oloferno on juovuksissa, niinkuin näyttää.

OLOFERNO. Hyvät naiset, sallikaa minun lukea teille muutamia säkeitä, jotka olen sepittänyt. Tahtoisin olla parempi runoilija kuin olen ylistääkseni näin mainiota juhlaa.

GUBETTA. Ja minä tahtoisin olla paljoa rikkaampi mies kuin minulla on kunnia olla voidakseni toimittaa ystävilleni tälläisiä juhlia.

OLOFERNO. Ei mikään ole niin ihanaa kuin laululla ylistää kaunista naista ja hyvää ateriaa.

GUBETTA. Ell'ei ole vielä ihanampaa syleillä toista ja toista syödä.

OLOFERNO. Niin, minä tahtoisin olla runoilija. Tahtoisin voida taivaaseen kohota. Tahtoisin, että minulla olisi kaksi siipeä…

GUBETTA. Niinkuin tällä minun fasaanillani tässä.

OLOFERNO. Minä lausun sittenkin teille sonettini.

GUBETTA. Herra markiisi Oloferno Vitellozzo! minä vapautan teidät lausumasta sonettinne. Antakaa meidän juoda!

OLOFERNO. Te vapautatte minut lausumasta sonettini?

GUBETTA. Niinkuin vapautan koirat minua puremasta, paavin minua siunaamasta, ja ohikulkijat heittämästä minua kivillä.

OLOFERNO. Kautta kaikkivallan! luulen että tahdotte loukata minua, pikku espanjalainen.

GUBETTA. Minä en loukkaa teitä, italialainen jättiläinen. Minä vaan kieltäyn kiinnittämästä huomiotani teidän sonettiinne. Ei muuta mitään. Minun kitalakeni kaipaa enemmän Kypron viiniä kuin korvani runoutta.

OLOFERNO. Teidän korvanne, herra keritty kastilialainen, minä voin sitoa kiinni jalkapohjiinne.

GUBETTA. Te olette jonnijoutava pässinpää! Hyi! Onko koskaan nähty mokomaa? mies on juonut Syrakusan viiniä ja päihtyy niinkuin olisi olutta särpinyt.

OLOFERNO. Tiedättekö, että minä voin hakata teidät neljäksi palaseksi!

GUBETTA leikatessaan fasaania. Minä en voisi sanoa samaa. Minä en leikkele niin suuria kukkoja kuin te. — Arvoisat naiset, saanko tarjota teille tätä fasaania?

OLOFERNO tarttuen tikariinsa. Kautta jumalan, minä puhkasen vatsan tuolta tyhmyriltä, olkoon hän vaikka vielä enemmän aatelinen kuin itse keisari!

NAISET nousten pöydästä. Herra jumala, he aikovat tapella!

MIEHET. Siivolla, Oloferno!

Ottavat pois aseen Olofernolta, joka aikoo hyökätä Gubettan päälle. Temmellyksen kestäessä naiset katoavat sivuoven kautta.

OLOFERNO koettaen riistäytyä irti. Kautta jumalan!

GUBETTA. Te runoilitte niin reippaasti jumalan nimeen, rakas runoilijani, että naisten täytyi lähteä teitä pakoon. Olette tekin koko kömpelö!

JEPPO. Se on totta se. Mihin hittoon joutuivat naiset?

MAFFIO. He pelästyivät. Miekka loistaa, naiset poistaa.

ASCANIO. Kyllä he palaavat takaisin.

OLOFERNO uhaten Gubettaa. Kyllä minä sinut huomenna tavotan, pikku
Belverana perkele!

GUBETTA. Huomenna saat tavottaa kuinka paljon tahansa.

Oloferno istuutuu, heilutellen ylenkatseellisesti ruumistaan. Gubetta purskahtaa nauramaan.

Tuo pöllö! Pelotappas pois Ferraran kauneimmat naiset sonettiin pistetyllä tikarilla. Suutuppas runon tähden! Minä luulen todellakin, että sillä on siivet. Ei hän ole mikään mies, hän on hanhen poika. Hän nukkuu yöpuulla, toisella jalallaan, tuo Oloferno.

JEPPO. Kas niin, tehkää sovinto, hyvät herrat. Huomenna voitte katkaista toisiltanne kaulan kaikella kohteliaisuudella. Kautta Jupiterin, te tappelette niinkuin aatelismiehet, mittelette miekkojanne ettekä tikareja.

ASCANIO. Mutta todellakin, mihinkä ovatkaan miekkamme joutuneet?

DON APOSTOLO. Te unohdatte, että meidät saatiin jättämään ne etehiseen.

GUBETTA. Se varovaisuus oli hyvin paikallaan, sillä muuten olisimme me tapelleet naisten läsnä ollessa; seikka, josta yksin Flanderin piippuhampaat flaamilaisetkin olisivat punastuneet.

GENNARO. Se varovaisuus oli todella hyvin paikallaan.

MAFFIO. Kas Gennaroa, sinä avasit suusi vasta ensi kerran tänä iltana, etkähän sinä juokaan! Ajatteletko vaan Lucrezia Borgiaa? Gennaro, sinä olet varmaankin joissain lemmensuhteissa hänen kanssaan! Elä kielläkkään.

GENNARO. Kaada minulle viiniä, Maffio! En hylkää ystäviäni enemmän pöydän ääressä kuin taistelussakaan.

MUSTA PALVELIJA kaksi pulloa kädessä. Saako olla Kypron viiniä vaiko
Syrakusan viiniä?

MAFFIO. Syrakusan viiniä. Se on parempaa.

Musta palvelija täyttää kaikki lasit.

JEPPO. Rutto ruumiiseesi, Oloferno! Eivätkö naiset tulekkaan takaisin? (Menee vuorotellen kummallekin ovelle.) Molemmat ovet ovat suljetut ulkoapäin, hyvät herrat!

MAFFIO. Ettekö te nyt vuorostanne ala pelätä, Jeppo! He eivät tahdo, että me heitä ajaisimme takaa. Siinä koko juttu.

GENNARO. Juokaamme, hyvät herrat.

He kilistävät.

MAFFIO. Terveydeksesi, Gennaro! ja että pian saisit tavata äitisi!

GENNARO. Suokoon jumala, että toivosi toteutuisi.

Kaikki juovat paitse Gubetta, joka heittää viininsä olkapäänsä yli.

MAFFIO hiljaa Jepolle. Ihan varmaan, minä näin sen.

JEPPO hiljaa. Mitä?

MAFFIO. Espanjalainen ei juonut.

JEPPO. Entä sitten?

MAFFIO. Hän heitti viininsä olkapäänsä yli.

JEPPO. Hän on päissään, ja sinä myös.

MAFFIO. Se on mahdollista.

GUBETTA. Juomalaulu, hyvät herrat! Minä laulan teille juomalaulun, joka on parempi kuin markiisi Olofernon sonetti. Minä vannon isäni vanhan kallon kautta, että laulu ei ole minun tekemäni, koska en ole runoilija ja koska älyni ei ole tarpeeksi hieno osatakseni napauttaa loppusoinnun aatteen päähän. Tässä lauluni. Se on osoitettu pyhälle Pietarille, paratiisin kuuluisalle ovenvartijalle, ja sen aiheena on tuo hieno arkaluontoinen ajatus, että Jumalan taivas on juomarienkin taivas.

JEPPO hiljaa Maffiolle. Hän on aivan päissään.

KAIKKI paitse Gennaro. Laulakaa, laulakaa!

GUBETTA laulaen

        Avaa pyhä Pietari,
        Koska saapuu juomari,
        laaja kurkku laulavi:
        Gloria Domino!

KAIKKI yhteen ääneen, paitse Gennaro. Gloria Domino!

GUBETTA.

Helppo tuonne tulla ois, jos ei vatsa tiellä ois, enkelit ei ilkamois: mieskö vaiko tynnyri?

KAIKKI. Gloria Domino.

    Kilistävät lasejaan, nauraen täyttä kurkkua. Yht'äkkiä kuuluu
    kaukaisia ääniä, jotka laulavat kaamealla äänellä.

ÄÄNIÄ ulkoa. Sanctum et terribile nomen ejus. Initium sapientiae timor Domini.

JEPPO nauraen, täyttä kurkkua. Kuulkaa, hyvät herrat! — Kautta Baccon!
Kun me laulamme juomalauluja, vastaa kaiku vesperillä.

KAIKKI. Olkaa vaiti, kuunnelkaamme!

ÄÄNIÄ ulkoa, vähän lähempänä. Ni si Dominus custodierit civitatem, frustra vigilat qui custodit eam.

Kaikki purskahtavat nauramaan.

JEPPO. Se on kirkkoveisua.

MAFFIO. Joku saattue, joka kulkee ohi.

GENNARO. Keskiyöllä! Se on hiukan liika myöhään.

JEPPO. Olkoon mitä tahansa, jatkakaa, herra de Belverana.

ÄÄNIÄ ulkona, lähestyvät lähestymistään. Oculos habent et non videbunt. Nares habent, et non odorabunt. Aures habent et non audient.

Kaikki nauravat yhä kovemmin.

JEPPO. Osaavat ne ammua nuo munkit!

MAFFIO. Katsohan, Gennaro. Lamput sammuvat täällä. Olemme kohta pimeässä.

Lamput heikkenevät todellakin, niinkuin öljy loppuisi.

ÄÄNIÄ ulkoa yhä lähempää. Manus habent et non palpabunt, pedes habent et non ambulant, non clamabunt in gutture suo.

GENNARO. Minusta tuntuu kuin äänet lähenisivät.

JEPPO. Minusta on kuin saattue olisi tällä hetkellä ikkunaimme alla.

MAFFIO. Ne ovat rukouksia kuolleen puolesta.

ASCANIO. Se on joku hautajaissaatto.

JEPPO. Juokaamme terveydeksi sen, jota hautahan viedään.

GUBETTA. Mistä tiedätte, ett'ei niitä ole useampia?

JEPPO. Juomme sitten heidän kaikkien terveydeksi!

DON APOSTOLO Gubetalle. Hyvä! — ja jatkakaamme me puolestamme lauluamme pyhälle Pietarille.

GUBETTA. Puhukaahan toki kohteliaammin. On sanottava: Pyhälle herra
Pietarille, paratiisin arvoisalle portinvartijalle ja oven avaajalle.

Laulaa:

Pyhimysten täysikuu juomarille punertuu, taivahass' ei työnä muu: juoda vaan ja loilottaa.

KAIKKI. Juoda vaan ja loilottaa.

GUBETTA.

Laiskan siell' on laaja maa, Spanskan viinit virtoaa, autuas, ken uida saa, ahvenena taivahan!

KAIKKI kilistäen lasejaan ja nauraen.

Ahvenena taivahan!

Perällä oleva suuri ovi avautuu äänettömästi selkoselälleen. Sen läpi näkyy suuri mustaan verhottu sali, muutamien soihtujen valaisema, perällä suuri hopeainen risti. Pitkä jono munkkeja, mustaan ja valkoseen puetuita, joista ei näy muuta kuin silmät vaipoissa olevien reikien läpi, tulee sisään suuresta ovesta laulaen surullisen juhlallisella äänellä:

De profundis clamavi ad te. Domine.

Järjestyvät äänettöminä molemmin puolin salia, ja jäävät seisomaan liikkumattomina kuin patsaat, sill'aikaa kun nuoret aatelismiehet heitä hämmästyneinä katselevat.

MAFFIO. Mitä tämä tietää?

JEPPO koettaen pakoittaa itseään nauramaan. Se on kujetta. Panen hevoseni vetoon porsasta vastaan, ja nimeni Liveretton Borgian nimeä vastaan, että ne ovat meidän viehättävät kreivittäremme, jotka ovat naamioineet itsensä tällä tavoin meitä koettaakseen, ja että jos me nostamme yhden noista päähineistä, löydämme alta ihanan naisen nuorekkaat ja veitikkamaiset kasvot. — Katsokaahan!

Nostaa nauraen yhden päähineistä, ja jää kivettyneenä seisomaan nähdessään päähineen alla liikkumattoman munkin harmaat kasvot; munkki seisoo soihtu kädessä silmät maahan luotuina. Jeppo pudottaa alas päähineen ja peräytyy.

Tämä alkaa näyttää oudolta!

MAFFIO. En tiedä, miksi veri jähmettyy suonissani.

MUNKIT laulaen terävällä äänellä. Conquassabit capita in terra multorum.

JEPPO. Mikä katala ansa! Miekkamme tänne! miekkamme tänne! Ah, herrat, kas niin, olemme joutuneet saatanan satimeen.

2:NEN KOHTAUS.

Samat, Dona Lucrezia.

DONA LUCREZIA ilmestyen yht'äkkiä, mustaan puettuna, oven kynnykselle.
Olette joutuneet minun satimeeni!

KAIKKI paitse Gennaro, joka tarkastaa kaikkea mitä tapahtuu, näyttämön kulmasta, mistä dona Lucrezia ei häntä näe. Lucrezia Borgia!

DONA LUCREZIA. Muutamia päiviä sitten te kaikki, samat, jotka nyt olette täällä, lausuitte tuon nimen riemulla. Nyt sanotte te sen kauhulla. Niin, katselkaa vaan minua pelosta tuijottavin silmin. Minä olen Lucrezia Borgia, hyvät herrat! Minä tulen teille kertomaan uutisen, sen, että olette kaikki myrkytetyt, hyvät herrat, ja ettei teistä ainoakaan tule elämään tuntia kauvemmin. Elkää liikahtako paikoiltanne. Viereinen sali tuolla on täynnä peitsimiehiä. Nyt on minun vuoroni. Nyt on minun vuoroni puhua kovaa ja musertaa päänne kantapäälläni. — Jeppo Liveretto, mene etsimään enoasi Vitelliä, jonka minä pistätin kuoliaaksi Vatikaanin kellarissa! Ascanio Petrucci, käy hakemaan serkkuasi Pandolfoa, jonka minä salamurhautin anastaakseni hänen kaupunkinsa. Oloferno Vitellozzo, enosi odottaa sinua, sinä tiedät, Jago d'Appiani, jonka minä eräässä juhlassa myrkytin. Maffio Orsini, mene puhumaan minusta toisessa maailmassa veljellesi de Gravinalle, jonka minä kuristutin kuoliaaksi hänen nukkuessaan. Apostolo Gazella, minä hakkautin pään isältäsi Franzesco Gazellalta, minä leikkautin kaulan serkultasi Alphonso d'Aragonilta, mene heitä hakemaan. Kautta henkeni, te piditte minulle tanssiaiset Venetsiassa, minä tarjoan teille vuorostani illalliset Ferrarassa! Juhla juhlasta, hyvät herrat!

JEPPO. Heräsimme hirmuisesti, Maffio!

MAFFIO. Ajatelkaamme jumalaamme!

DONA LUCREZIA. Ah, te nuoret karnevaaliystäväni, te ette arvanneet odottaa tätä? Kautta jumalan, minusta näyttää, että koston hetki on lyönyt. Mitä sanotte siitä, hyvät herrat? Kuka se on, joka nyt kostaa? Ei ole hullummin, luulen ma. Hä? mitä ajattelette? kelpaako naisen kostoksi? (Munkeille.) Isät, saattakaa nämä aatelismiehet viereiseen saliin, vastaanottakaa heidän synnintunnustuksensa ja tehkää voitavanne pelastaaksenne heistä se, mikä vielä voi olla pelastettavissa. — Hyvät herrat, jokainen teistä, joilla on sielu, voi siitä tehdä ilmoituksen. Olkaa huoletta, ne ovat hyvissä käsissä. Nämä kunnon isät ovat oikeita Pyhän Sikstuksen munkkeja, joille pyhä isä paavi on antanut luvan auttaa minua tällaisissa tilaisuuksissa. Ja samoin kuin olen pitänyt huolta sieluistanne, olen minä myöskin pitänyt huolta ruumiistanne. Katsokaa! (Munkeille, jotka seisovat peräoven edessä.) Siirtykää vähän, tehkää hyvin, että nämä herrat voivat nähdä.

Munkit hajaantuvat oven edessä vähän ja näkyviin tulee viisi mustalla veralla peitettyä kirstua.

Niitä on täysi määrä. Niitä on viisi. — Ah, hyvät herrat, te revitte sisälmykset onnettomalta naiselta ettekä luulleet hänen kostavan. Siinä on sinun kirstusi, Jeppo, Maffio, siinä sinun, Oloferno, Apostolo, Ascanio, siinä teidän.

GENNARO astuu askeleen eteenpäin. Tarvittaisiin vielä kuudeskin, arvoisa rouva.

DONA LUCREZIA. Taivas, Gennaro!

GENNARO. Hän itse.

DONA LUCREZIA. Poistukoot kaikki täältä. — Jätettäköön meidät yksin. — Gubetta, mitä tapahtuneekin, mitä kuuluneekin ulos siitä, mitä täällä tulee tapahtumaan, elköön kukaan tulko sisään.

GUBETTA. Hyvä on.

Munkit astuvat ulos saattueeseen järjestyen, vieden mukanaan nuo viisi herraa, jotka horjuvat.

3:S KOHTAUS.

Gennaro, Dona Lucrezia.

Huoneessa on enää vaan muutamia tuikkavia lamppuja. Ovet ovat kiinni. Jäätyään kahden kesken katselevat Dona Lucrezia ja Gennaro toisiaan äänettöminä hetken aikaa, niinkuin eivät tietäisi, mistä alkaisivat.

DONA LUCREZIA itsekseen. Se on Gennaro!

MUNKKIEN LAULU ulkoa. Nisi Dominus aedificavevit domum, in vanum laborant qui aedificant eam.

DONA LUCREZIA. Te vielä kerran, Gennaro! Aina te vastaanottamassa minun iskujani. Taivahan jumala! kuinka olette joutunut tänne?

GENNARO. Aavistin mitä tulisi tapahtumaan.

DONA LUCREZIA. Te olette myrkytetty vielä kerran. Te tulette kuolemaan!

GENNARO. Jos tahdon. Onhan minulla vastamyrkky.

DONA LUCREZIA. Ah, niin, jumalan kiitos!

GENNARO. Sallikaa minun kysyä, arvoisa rouva. Olette asiantuntija. Sanokaa, onko tässä pullossa tarpeeksi nestettä niiden aatelismiesten pelastamiseksi, joita nuo munkit laahasivat tuohon hautaan.

DONA LUCREZIA tutkien pulloa. Siinä on tuskin riittämään asti teillekään, Gennaro.

GENNARO. Te ette voi hetipaikalla hankkia lisää?

DONA LUCREZIA. Annoin teille kaikki mitä minulla oli.

GENNARO. Hyvä on.

DONA LUCREZIA. Mitä teette, Gennaro? Joutukaahan toki. Elkää laskeko leikkiä niin kauheista asioista. Ei voi koskaan tarpeeksi pian ottaa vastamyrkkyä. Juokaa taivahan nimessä! Jumalani! kuinka varomaton olitte! Pelastautukaa! Minä päästän teidät ulos salaoven kautta, jonka tunnen. Kaikki on vielä korjattavissa. Onhan yö. Hevoset ovat pian satuloidut. Huomen aamuna olette te jo kaukana Ferrarasta. Eikö totta, täällä tapahtuu asioita, jotka kauhistuttavat teitä? Juokaa ja lähtekäämme. Täytyyhän elää, täytyyhän pelastautua!

GENNARO ottaen veitsen pöydältä. Teidän on kuoleminen, herttuatar.

DONA LUCREZIA. Mitä? mitä te tarkoitatte?

GENNARO. Olette katalalla tavalla myrkyttänyt viisi aatelismiestä, jotka ovat minun ystäviäni, parhaita ystäviäni, kautta taivahan! Ja heidän joukossaan Maffio Orsinin, aseveljeni, joka pelasti henkeni Vicenzassa; häväistys ja kosto ovat meille yhteiset. Minä sanon, että se on inhoittava teko, jonka te olette tehnyt ja että minun täytyy kostaa hänen puolestaan ja muiden puolesta ja että teidän tulee kuolla.

DONA LUCREZIA. Maa ja taivas!

GENNARO. Toimittakaa rukouksenne ja toimittakaa se nopeaan. Olen myrkytetty. Minulla ei ole aikaa odottaa.

DONA LUCREZIA. Se ei voi tapahtua. Ah, se ei voi! Gennaroko surmaisi minut? Onko se mahdollista?

GENNARO. Se on totisinta totta, ja teidän sijassanne minä kävisin kohta rukoilemaan, kädet ristissä ja langeten molemmille polvilleni. — Tässä on tuoli, joka sopii siihen tarkoitukseen.

DONA LUCREZIA. Ei. Minä sanon teille, että se on mahdotonta. Ei, kuvaellessani kaikkein kauheintakin en ole kuitenkaan voinut tätä kuvailla. — Ei, ei! Te nostatte veitsenne. Odottakaa! Gennaro! minulla on teille jotain sanottavaa.

GENNARO. Sanokaa pian.

DONA LUCREZIA. Heitä pois veitsesi, onneton. Heitä se, sanon minä! Jos tietäisit… — Gennaro! Tiedätkö, kuka sinä olet? Tiedätkö, kuka minä olen? Sinä et tiedä, kuinka läheinen minä olen sinulle! Pitääkö minun sanoa hänelle kaikki? Meidän suonissamme virtaa sama veri, Gennaro! Sinun isäsi oli Giovanni Borgia, Gandian herttua!

GENNARO. Teidän veljenne. Ah, te olette tätini! Ah!

DONA LUCREZIA itsekseen. Hänen tätinsä!

GENNARO. Ah, minä olen teidän veljenpoikanne. Ah, hän on äitini, tuo onneton Gandian ruhtinatar, jota kaikki Borgiat ovat vainonneet. Äitini puhuu teistä kirjeissään. Te olette yksi niitä hänen luonnottomia sukulaisiaan, joista hän puhuu niin suurella kauhulla ja jotka ovat surmanneet isäni ja jotka ovat hukuttaneet äitini elämän kyyneliin ja vereen. Ah, minulla on siis vielä isäni kostettavana, äitini pelastettavana teidän käsistänne! Ah, te olette tätini! Minä olen Borgia. Oo, se saattaa minut hulluksi! — Kuulkaa minua, dona Lucrezia Borgia, olette elänyt kauvan, ja te olette tahrautunut rikoksiin siihen määrin, että teidän täytynee tuntua itsellennekin vihattavalta ja inhoittavalta. Olette kyllästynyt elämään, eikö niin? Hyvä! tulkoon siis loppunne. Perheissä semmoisissa kuin meidän, joissa rikos on perinnöllinen ja siirtyy isästä poikaan niinkuin nimi, tapahtuu aina, että tämä onneton tila päättyy murhaan, joka tavallisesti on perhemurha viimeinen rikos, joka puhdistaa kaikki muut. Aatelismiestä ei ole koskaan moitittu siitä, että hän on leikannut pois mädän oksan sukunsa puusta. Espanjalainen Mudarra tappoi enonsa Rodrigo de Laran vähemmästä kuin mitä te olette tehnyt. Tätä espanjalaista ovat kaikki kiittäneet siitä, että hän tappoi enonsa, kuuletteko, tätini? — Kas niin, tarpeeksi siitä. Antakaa sielunne jumalan haltuun, jos uskotte että jumalaa on ja että teillä on sielu.

DONA LUCREZIA. Gennaro, sääli itseäsi! Sinä olet vielä viaton. Elä tee tätä rikosta!

GENNARO. Rikosta? Oh, päätäni huimaa, ajatukseni menevät harhaan. Onko se rikos? Hyvä! minäkin teen siis rikoksen. Kautta jumalan, olenhan minä Borgia, minä! Polvillenne, sanon minä, polvillenne, tätini!

DONA LUCREZIA. Sanotko todellakin, mitä ajattelet, Gennaro? Näinkö sinä palkitset rakkauteni sinua kohtaan?

GENNARO. Rakkauden!…

DONA LUCREZIA. Se on mahdotonta. Minä tahdon pelastaa sinut sinun itsesi käsistä. Minä kutsun, minä huudan.

GENNARO. Te ette avaa tätä ovea. Te ette astu askeltakaan. Huutamalla ette voi itseänne pelastaa. Ettekö itse juur'ikään antanut määräystä, ett'ei kukaan saa tulla sisään mitä kuuluneekin ulos siitä, mitä täällä tulee tapahtumaan?

DONA LUCREZIA. Mutta onhan kurjaa, onhan raukkamaista se, mitä aiotte tehdä, Gennaro. Tappaa nainen, nainen, joka ei voi puolustaa itseään. Oh, teidän tunteenne eivät voi olla niin epäjalot. Kuule minua, tapa minut sitten, jos tahdot, minä en välitä elää, mutta onhan ymmärrettävää, että tunteeni tulvivat yli äyräittensä, rintani on täynnä murhetta siitä, miten olet minua tähän saakka kohdellut. Olet nuori, olet lapsi, nuoret ovat aina liika ankaria. Oo, jos minun täytyy kuolla, niin en kuitenkaan tahdo kuolla sinun kätesi kautta. Ei ole mahdollista, kuuletko, että kuolen sinun kätesi kautta. Et tiedä itsekään, kuinka kauheaa se olisi. Sitäpaitse, Gennaro, minun aikani ei ole vielä tullut. Totta on, minä olen tehnyt paljon pahaa, minä olen suuri rikoksentekijä, mutta juuri sentähden, että minä olen suuri rikoksentekijä, pitää minun saada aikaa katuakseni. Minun täytyy saada aikaa katuakseni syntejäni, kuuletko, Gennaro?

GENNARO. Olette tätini. Olette isäni sisar. Mitä olette tehnyt äidistäni, Lucrezia Borgia?

DONA LUCREZIA. Odota, odota! Jumalani, enhän voi kaikkea sanoa. Ja jos sanoisin sinulle kaikki, niin eihän kauhusi minua kohtaan muuta kuin kasvaisi! eihän ylenkatseesi muuta kuin lisääntyisi! Kuule minua vielä hetkinen. Oo, minä tahtoisin, että vastaanottaisit minut katuvaisena jalkaisi juuressa. Säästä armosta henkeni, säästäthän. Tahdotko, että menen luostariin, sano? Katso, jos sinulle sanottaisiin: tuo onneton nainen on ajattanut päänsä paljaaksi, hän makaa tuhkassa, hän kaivaa hautaansa omilla käsillään, hän rukoilee jumalaa yötä ja päivää, ei itsensä vuoksi, vaikka hän sitä kyllä tarvitseisi, vaan sinun tähtesi, joka et sitä kaipaa; hän tekee kaiken sen tuo nainen, tekee sen vaan sitä varten, että sinä jonain päivänä loisit häneen säälivän katseen, että sinä vuodattaisit kyynelen hänen sydämmensä ja hänen sielunsa haavoihin, ett'et sanoisi hänelle enää niinkuin äsken sanoit tuolla äänellä, ankarammalla kuin viimeisen tuomion ääni: te olette Lucrezia Borgia! Jos sinulle tämä sanottaisiin, Gennaro, olisiko sinulla sydäntä olla sitä kuulematta? Oi, armoa, elä tapa minua, oma rakas Gennaroni! Jääkäämme eloon molemmat, sinä antaaksesi minulle anteeksi, minä katuakseni. Sääli minua! Eihän hyödytä mitään kohdella ilman laupeutta onnetonta naisparkaa, joka ei pyydä muuta kuin vähän sääliä. Vähän sääliä! — Armahda, säästä henkeni! — Ja kuule, minä sanon sen sinun tähtesi, olisihan todellakin raukkamaista minkä aiot tehdä, se olisi kauhea rikos, salamurha. Mies surmaa naisen, mies, joka on väkevämpi. Oh, sinä et tahdo, sinä et tahdo!

GENNARO epäröiden. Dona

DONA LUCREZIA. Ah! Minä näen, että sinä armahdat minua. Minä luen sen silmistäsi. Oo, anna minun itkeä jalkaisi juuressa!

ÄÄNI ulkoa. Gennaro.

GENNARO. Kuka minua kutsuu?

ÄÄNI. Veljeni Gennaro.

GENNARO. Se on Maffio.

ÄÄNI. Gennaro! Minä kuolen! Kosta minun puolestani!

GENNARO nostaen uudelleen veitsensä. Se on sanottu. En tahdo kuulla enempää. Te kuulitte, signora, teidän täytyy kuolla.

DONA LUCREZIA puolustaen itseään ja pidellen hänen käsivarsiaan. Armoa! armoa! Vielä sananen!

GENNARO. Ei!

DONA LUCREZIA. Anteeksi! Kuule minua!

GENNARO. En!

DONA LUCREZIA. Taivaan nimessä!

GENNARO. Ei!

Iskee.

DONA LUCREZIA. Ah… sinä surmasit minut! — Gennaro, minä olen äitisi.