Lukemisia lapsille 8

PRINSESSA (vapaana, raivoaa ja lyö Mattia salvalla, liukuu tukehtuneilla, puolinaisilla sanoilla). Sinä ... sinä ... sinä ... käärmeenkieli, ketunpaula, myrkyllinen skorpiooni ... sinut minä poljen jalkojeni alle niinkuin hämähäkin ... ja sinä tahdot tulla kuninkaaksi, sinä, joka tulet riippumaan korkeimmassa tammessa tuolla vuorella... Varikset tulevat kaivamaan silmät sinun päästäsi ... muurahaiset tulevat puremaan sinun myrkyllistä kieltäsi ... kaikki harakat seitsemän peninkulman laajuudella tulevat nauramaan sinulle ... sinä ... sinä ... sinä. (Hän seuraa Mattia, joka pakenee, ja molemmat katoavat näyttämön taa. Kuningas ja hovi nousevat paikoiltaan.)

RAATIMIES TEIRI (läähättäen). Pannaan mies jalkapuuhun!

MONI ÄÄNI. Jalkapuuhun! Jalkapuuhun! (Vartijat tuovat sisälle Matin, joka hämillään ja vastustamatta antaa panna itsensä jalkapuuhun.)

AIRUT (toitottaa torveen). Onko täällä vielä joku nuori mies, joka rohkenee kilpailla hänen kuninkaallisen korkeutensa kädestä?

MONI Ääni. Ei kukaan rohkene.

(Väliaika. Olli astuu esiin kumartaen jäykästi.)

HÄMÄHÄKINJALKA (Puksille). Tuokaa prinsessa sisään!

KAPTEENI PUKS. Hän tulee vapaasti.

PRINSESSA (astuu hiljoilleen sisään, horjuvin askelin ja lausuu katkonaisia sanoja). Petetty ... häväisty ... solvaistu ... myyty huutokaupalla kuninkaan ja hovin läsnäollessa! Kaikki pakenevat minua ... kaikki nimittelevät minua ... kaikki minulle nauravat ... eikä yksikään armelias ystävä puolusta minua... (Hän heittäytyy nyyhkyttäen ruohopenkereelle.)

LIISA. Älkää itkekö, prinsessa! Onhan olemassa hyviäkin ihmisiä!

PRINSESSA. Sinäkö se olit, joka irroitit salvan suultani?

LIISA. Minä ja tässä on veljeni Olli. Hän on hyvä poika. Hän ei tahdo solvaista prinsessaa, vaan hän tahtoo päinvastoin puolustaa.

PRINSESSA (Ollille). Tahdotko sinä puolustaa minua? Kuka sinä olet? Mitä sinä tahdot? Mitä sinä voit? Mene kuoliaaksi paleltuneen talvikärpäsen luo ja kuvittele hänelle, että olet auringon paiste. (Olli on ääneti.) Puhu, minä en keskeytä sinua! (Olli on vaiti.) Ymmärrän, hän on kuuromykkä.

LIISA. Ei, kyllä hän puhuu, mutta hän puhuu harvoin ja ymmärtäväisesti.

PRINSESSA. Ymmärtäväisesti! Mitä on ymmärtäväisesti? Kiekuuko kukko ymmärtäväisesti? Visertääkö varpunen ymmärtäväisesti? Mene, sinä ymmärryksinesi, ja salli toisten puhua omalla tavallaan! Tahi onko parempi olla vaiti?

LIISA. Luulen, että on parempi olla vaiti.

PRINSESSA. No, sitte minä olen vaiti, vaikka vaan suututtaakseni niitä, jotka minulle nauravat. Liisa, jos unohtaisin päätökseni ja rupeaisin jälleen puhumaan, niin sano sinä heti: harakat nauravat.

LIISA. Sen kyllä sanon.

PRINSESSA (sormi suulla). Vaiti! Hyrrä!

RAATIMIES TEIRI (kääntää tiimalasia). Hän vaikenee.

KUNINGAS. Saamme nähdä mitenkä kauan.

OLLI (alussa jäykästi sitte sujuvammin). Kuule nyt ... yksi sana täytyy sinun vielä sanoa ... sano otan vihillä oltaessa. Sinulla on rohkeutta... Minä pidän sinusta... Sinä olet morsiameni... Kukaan ei saa enää nauraa sinulle. (Prinsessa nyökäyttää päätään äänettömänä).

LIISA (lyö hämmästyneenä kätensä yhteen). Prinsessa on vaiti ja Olli puhuu!

HÄMÄHÄKINJALKA. Onko hän vaiti?

MONI ÄÄNI. Onko hän vaiti?

KAPTEENI PUKS. Aivan kuin kuollut paarma.

RAATIMIES TEIRI (näyttäen tiimalasia). Hänen kuninkaallinen korkeutensa prinsessa Kielevä on, yksi, kaksi, kolme, neljä, viisi, on suvainnut olla vaiti viisi minuuttia! Eläköön prinsessa Kielevä ja hänen tuleva puolisonsa, prinssi...

KAPTEENI PUKS. Prinssi tyhmä Olli!

RAATIMIES TEIRI Prinssi Olavi! Eläköön! Eläköön! Eläköön!

MONI ÄÄNI. Eläköön!

KUVERNÖÖRIN ROUVA EAU DE COLOGNE. Rohkeneeko ottaa jo päähineen pois päästänsä?

HÄMÄHÄKINJALKA. Kapteeni Puks, te vastaatte meidän hengestämme ja turvallisuudestamme, jos hän jälleen alkaa.

KAPTEENI PUKS. Vaara on ohitse. Hyrrä vaikenee. Oi, tuhat tulimmasta! Nyt kadotan toisen kerran partani!

(Kaikki riisuvat pois kääreet päänsä ympäriltä ja vetävät puuvillan korvistaan.)

KUNINGAS. Mikä riemu! Mikä onni minulle ja koko valtakunnalleni! Lapseni tulkaa syliini! (Hän syleilee prinsessaa ja Ollia.)

OLLI. Ei kuninkaan tarvitse pelätä nokeutuvansa. Minä tulen suoraapäätä saunasta.

KAPTEENI PUKS (puoliääneen). Tuossa pisti tyhmä Olli esiin.

KUNINGAS. Juokaamme nyt näiden kihlattujen malja, ja huomenna pidetään häät. Kuinka iloiseksi puolisoni tuleekaan! Hänen majesteettinsa ei mitenkään suvainnut kunnioittaa kilpailua läsnäolollaan... Mutta mitäs laulua tuolta etäämpää kuuluu?

(Katsojat syrjäytyvät. Jalkapuussa istuvat Pekka, Matti ja kaksi tuntematointa tulevat näkyviin. Nyt he laulavat vuororivin lauluunsa.)

      Me istumme tukkiin,
      Saamme reikiä takkiin.
      Eipä hyppiä harakkaa
      Kuluks’ aikansa täss’ saa.

      Ui tukki ja heiluu.
      Neljä miestäpä keiluu
      Laivan kannella kohta,
      Tuuli purjeita pohtaa!

KAPTEENI PUKS. Terveydeksenne, tukkijunkkarit! Se on sama tukki, jossa minä olin kiinni, kun te nauroitte minulle.

NELJÄ JALKAPUUSSA ISTUJAA.

      »Terveheks’«, sanoi pukki,
      »Kuten keitit«, niin kokki,
      Nöyrin kunnia, kapteen Puks,
      Mikäs tuo onpi lukki?

KAPTEENI PUKS (katsojille). Kuulkaas, miten suupalttia muutamat voivat olla, vaikka istuvatkin jalkapuussa! Mutta nyt tarjoaa kuningas meille simaa, rusinoita ja manteleja, ja huomenna hyvät ystävät, pyydän minä kuninkaan nimessä teitä kaikkia olemaan tervetulleet häihin!

(Esirippu laskee).

(Valtiosali kuninkaan linnassa. Pytt yksin, varovasti sisään hiipien.)

PYTT. Minä menen tänne piiloon pöydän alle, että saan nähdä hääkulkueen. Kirkossa oli niin paljo väkeä ja kaikki ne olivat minua pitempiä! En saanut nähdä mitään muuta kuin hiukan Hyrrän morsiushuntua ... prinsessan huntua, piti minun sanoa. Nyt minun täytyy piiloutua, ennenkuin kukaan ehtii tulla. (Kömpii yhden pöydän alle.) Täällä ei minua kukaan näe. Hiljaa, siellä tulee joku!

KAPTEENI PUKS (tulee sisään leuka sileäksi ajeltuna.) Vihdoinkin minuutin lepoaika! Uks, sanoi Puks, kuninkaalliset häät ovat pahemmat kuin sota. Heittäytyy tuolille Pyttin pöydän viereen.) Missähän minun poika-veitikkani lienee? (Pytt nipistää häntä jalasta.) Mitä? Onko täällä koiranpenikka?

PYTT (pilkistää esiin). Hiljaa, isä, minä olen täällä incognito[7].

[7] Salaisesti, salanimellä. Suom. muist.

KAPTEENI PUKS. Oletko sinä siellä, riivattu velikulta! Ajattelen onnetointa partaani. Vieläköhän prinsessa voinee olla vaiti?

PYTT. Ei, hän on puhunut. KAPTEENI PUKS. Niin, enkös sitä ajatellut! Hän on puhunut! Ja nyt näytän hänen tähtensä aivan vastasyntyneeltä lapselta.

PYTT. Hän on sanonut otan vihillä seisoessaan.

KAPTEENI PUKS. Eikö muuta? Sana otan vihillä ollessa ei ole sana, se on muiskaus.

HÄMÄHÄKINJALKA (tulee sisälle kiiruhtaen). Seurue tulee kirkosta. Onko kaikki kunnossa? Kaikki kutsutut?

PUKS. Niin, koko sepän perhe, paitsi niitä, jotka istuvat jalkapuussa. Toivokaamme, että seppä on peseytynyt. Uusi prinssimme tarvitsee suopaa ja pesoa.

HÄMÄHÄKINJALKA. Tulevatko haltijattaret?

PUKS. Haltijattaret ovat lähettäneet terveisiä ja käskeneet sanoa, että heillä on este; heidän täytyy punnita sanoja tänään. Mutta Ruusuposki on luvannut lentää tänne ennenkuin he alkavat... Vartijat, aseisiin! Seurue saapuu.

(Vartijasto sisäänkäytävässä. Torventoitotusta. Hääseurue saapuu soiton kaikuessa ja asettuu paikoilleen. Nuorta pariskuntaa onnitellaan. Läsnä ovat myöskin kuningatar; Hannu-mestari, Hannun vaimo ja Liisa. Pytt tirkistelee uteliaana pöydän alta.

Seuraa baletti, jonka saa sovittaa tilaisuuden ja varojen mukaan.

Baletin loputtua astuu Ilkisiipi sisään, kummallisessa höyhenillä ja kulkusilla koristetussa puvussa, niiaa, kaikille suunnille ja asettuu istumaan morsiamen viereen. Hovilaiset kuiskailevat keskenään ja osoittelevat Ilkisiipeä. Pytt pilkistelee pöydän alta Ilkisiipeä, koettaa paeta, mutta joutuu vartijoin käsiin ja kömpii vavisten pöydän alle takaisin).

HÄMÄHÄKINJALKA. Kutsumatoin vieras! (Ilkisiivelle). Ettekö häpeä! Kuka te olette, ja kuka on teidät tänne kutsunut?

ILKISIIPI (ylpeästi). Minä kutsun itse itseni oman tyttäreni häihin.

HÄMÄHÄKINJALKA. Oletteko hullu? Menkää tiehenne!

ILKISIIPI. Menkää itse! Tässä istun ja tässä aijon istua. (Yleinen hämmästys ja sekasorto).

KUNINGAS. Hiljaa! Kuvernööri Hämähäkinjalka, kuullustelkaa tuota hullua ihmistä!

HÄMÄHÄKINJALKA. Hänen majesteettinsa on kovin armollinen. No, selittäkää, rouva näsäviisas!

ILKISIIPI (lörpöttäen). Selittäkää? Selittäkää? Mitä siinä on muuta selittämistä, herra utelias, kuin että minä ensimäisenä yönä prinsessa Kielevän syntymisen jälkeen kiipesin ikkunan kautta kuninkaalliseen lapsenkamariin ja panin lapseni prinsessan kätkyeen. Eikö hän nyt ymmärrä, että morsian on minun oma lapseni ja että minä en käskemälläkään lähde pois oman tyttöni häistä? Ja koska minä en aijo antaa käskeä pois itseäni, niin aijon istua täällä, ja kun istun täällä, niin aijon istua täällä kuninkaallisen huoneen sukulaisena.

PUKS (puoliääneen). Aivanhan tuo muistuttaa Hyrrän puhetta ennenaikaan!

KUNINGATAR. Onneton! Ja minne panitte minun lapseni?

ILKISIIPI. Kuninkaan lapsen? Niin, se oli kai kuollut, luullakseni. Mitä sellaiset kurjat pienokaiset eläisivät?

KUNINGATAR. Sinä valhettelet. kurja! Sinä olet surmannut minun lapseni!

ILKISIIPI. En, niin totta kuin ratsastan luudalla; kun viimeksi hänet näin, eli hän vielä.

RAATIMIES TEIRI. Tässä on sattuma, ristiinpuhelu, otaksutaan ... sallikaa minun tuumia!

KUNINGAS. Pitäkää suunne, Teiri, ja antakaa poliisin tutkia.

HÄMÄHÄKINJALKA. Ensin sanotte, että lapsi oli kuollut, ja sitte sanotte, että se eli.

ILKISIIPI. Sanon ja sanon! Minä sanon, että morsian on minun oma lapseni.

PRINSESSA (hyökkää lörpöttäen ylös ja seuraa Ilkisiipeä kerran salin ympäri. Hovilaiset pitelevät korviaan). Omani, omani, omani, onko koskaan kuultu niin omamaisia valheita, kuin tuo omamainen noita takoo ja lörpöttää ja lörpöttää ja lörpöttää, aivan kuin minä olisin ollut kuollut ja kuitenkin minä elän vielä tänäänkin, ja aivan kuin minä olisin ollut hänen noitapenikkansa ja minä olenkin kuninkaallista verta, ja tuota kehtaa koko hovi kuulla, ja tuo saa lörpötellä ja valhetella eikä kukaan vastusta hänen tyhmiä juttujaan, ja tässä täytyy minun istua, enkä saa avata suutani, että hän saisi oikein solvaista kuninkaallista vertani, ja...

LIISA. Harakat nauravat!

(Prinsessa vaikenee ja kätkee itkien päänsä Ollin syliin).

(Ruusuposki tulee sisälle. Kaikki kumartavat kunnioittavasti).

RUUSUPOSKI. Ilkisiipi on noita ja hänen lapsensa on noidan lapsi. (Hämmästys ja huudahtuksia: prinsessa on noidan lapsi!) Älä itke, nuori morsian! Totuuden täytyy tulla ilmi, mutta sinä olet viatoin, sinä tulet vielä hyväksi ja onnelliseksi. Ja älä itke, kuningatar, lapsesi elää!

KUNINGAS. Puhu, korkeasukuinen, jalomielinen haltijatar! Me uskomme sinua kuten totuutta itseään!

RUUSUPOSKI. Ilkisiipi pani lapsensa kätkyeen, ratsasti pois kuningattaren lapsen kanssa ja heitti sen virtaan. (Huudahtuksia ja äänettömyys. Vartijat ottavat kiinni Ilkisiiven). Sieltä löysin lapsen vielä hengissä, otin sen käsivarsilleni ja kannoin sen hyvien ihmisten luokse.

RAATIMIES TEIRI. Niin, tuossa on jälleen sattuma! Prinsessa elää, eikä elä, prinsessa on olemassa, eikä ole olemassa...

KUNINGAS. Pidä suusi, Teiri!

KUNINGATAR. Lapseni! Missä on lapseni?

HÄMÄHÄKINJALKA. Jonkun täällä hovissa täytyy olla prinsessa! (Huudahtuksia ja kysymyksiä. Kolme hovineitiä niiaa, kukin vuorostaan Ruusuposkelle ja kysyvät: teidän armonne, olenko se minä?)

RUUSUPOSKI. Kärsivällisyyttä! Minä käärin alastoman, värisevän, märän lapsen huntuuni, vein sen Hannu-mestarin pajaan ja panin sen yhteen koppaan ahjon päälle, joka oli vielä lämmin.

HANNU-MESTARI. Se on totta. Seuraavana aamuna löysin minä korin, jossa oli lapsi. Minä annoin kastaa lapsen Liisaksi. Hänen armonsa Ruusuposki oli lapsella kummina.

KUNINGATAR. Missä on lapseni? (Liisa viedään hänen eteensä. Hän syleilee Liisaa). Oma, rakas, kadonnut lapsiraukkani!

HANNUN VAIMO (tarttuu Liisan käsivarteen ja tahtoo vetää häntä luokseen). Ei, suokaa anteeksi! Minä en anna minkään noidan varastaa lastani! Hannu, mitä hullutuksia tämä on!

KUNINGATAR (vetää Liisan luoksensa). Eikö rouva kuule, että tyttö on minun lapseni, eikä rouvan! Tahdotteko päästää Kielevän?

HANNUN VAIMO (vetää Liisaa puoleensa). Päästättekö irti Liisani. (He kiistelevät lujasti Liisasta).

RUUSUPOSKI. Uskollinen kasvatusäiti! Tämä lapsi ei tule koskaan unhottamaan sinun hellää huolenpitoasi, mutta nyt sinun täytyy antaa Liisa hänen oikealle äidillensä. Teidän majesteettinne, lapsenne nimi ei ole enää Kielevä, hänen nimensä on Elisabeth. (Liisa jätetään kuningattarelle).

MONI ÄÄNI. Eläköön prinsessa Elisabeth!

ILKISIIPI (vartioituna). Simpele, timpele, missä on luutani?

HÄMÄHÄKINJALKA. Onko teidän majesteettinne tahto että hirtämme tämän noidan nyt heti tahi paistamme hänet hiljaisella tulella?

RUUSUPOSKI. Minä pyydän armoa Ilkisiivelle. Minun sisareni Ukonjylinä tarvitsee häntä palveluksessaan.

KUNINGAS. Minä olen saanut jälleen kadotetun lapseni. Noita saapi armon, jalkapuussa istuvat miehet saavat vapautensa.

ILKISIIPI (joka viedään pois.) No hyvä, minua tarvitaan vielä, niin kauvan kuin maailmassa on pahoja sanoja.

RUUSUPOSKI. Hyvästi jääkää! Velvollisuuteni kutsuu minua sinisille vuorille. Jos läsnäolevat tahtovat nähdä, mitä ihmisten sanoista kerran tulee, tahdon hetkiseksi muuttaa siniset vuoret tänne.

KUNINGAS. Mahtava haltijatar, sen kyllä tahdomme nähdä! Sinä yksin olet kyllin voimakas vuoria paikoiltaan siirtämään.

RUUSUPOSKI. Sinä erehdyt! On olemassa kaksi voimaa, jotka voivat vuoret siirtää ja ne ovat: satu ja usko! (Hän katoaa.)

PUKS (huoaten.) Ei mikään voima voi enää minun partaani kasvattaa.

KUNINGAS. Kyllä, aika, uskollinen kapteenini. Muistoksi tästä iloisesta päivästä nimitän minä sinut majuriksi (Pytt kömpii esiin) ja sinun poikasi luutnantiksi sodassa, kääpiöitä vastaan.

PUKS JA PYTT. Eläköön kuningas tuhannen vuotta!

KUNINGAS. Parahultaisesti, rakas Puks, parahultaisesti! Mitä sanoisikaan seuraajani, jos hän saisi odottaa niin kauvan? Mutta kuule nyt Olavi tahi Olli, sinä, josta ei enää tule kuningasta ja Kielevä, joka et enää ole prinsessa, mitä te kaksi sanotte tästä kaikesta? Mitä nyt teistä tulee tässä maailmassa?

OLLI (jäykästi). En minä kelpaa kuninkaaksi enkä siitä välitäkään. Minä olen seppä ja aijon elättää vaimoani sepäntyöllä. Se, joka vielä uskaltaa nimitellä Kielevää Hyrräksi, saapi tuntea moukariani.

KIELEVÄ (kiivastuen.) Hyrrätä ja hyrrätä, ne hyrräävät, enkä minä, ja se, joka hyrrää minun kunniallista nimeäni, sitä minä hyrrään niinkuin rukin pyörää, seitsemän kierrosta ja seitsemäntoista ja seitsemänkymmentä seitsemän ja seitsemänsataa seitsemänkymmentä seitsemän...

LIISA. Harakat nauravat!

KIELEVÄ (hillitsee itseään). Ei ... minä annan anteeksi kaikille, jotka ovat antaneet minulle pilkkanimiä. Minä olen ne ansainnut. Mutta nyt on Hyrrä kuollut, ja noitapenikka on kuollut, ja tässä on jäljellä vaan sepän onnellinen vaimo, joka kiittää prinsessa Elisabethia siitä, että hän on opettanut hänelle nuo hyvät sanat.

KUNINGATAR. Ja mitä sanoo jälleen löydetty lapseni? Oletko sinä onnellinen, Elisabeth?

LIISA (suutelee kuningattaren kättä). Olen, onnellinen kuin keltasirkkunen kultaisessa häkissä.

KUVERNÖÖRIN ROUVA EAU DE COLOGNE. Armollinen pikku prinsessa pelkää, ettei hän osaa oikein keskustella hovissa. Mutta älkää peljätkö, armollinen prinsessa; minä annan teidän korkeudellenne aivan erinomaisia oppitunteja.

KUNINGAS. Ei, millään muotoa, niistä minä tahdon päästä.

HÄMÄHÄKINJALKA. Nyt on ainoastaan löydettävä kyllin arvokas prinssi tälle ihmeen ihanalle prinsessalle. Onko täällä joku nuori ritari, joka haluaa kilpailla prinsessa Elisabethin kädestä? (Katselijoiden paikalta kuuluu kaksi ääntä).

ENSIMÄINEN ÄÄNI. Minä tahdon kilpailla.

TOINEN ÄÄNI. Minä myöskin.

ENSIMÄINEN ÄÄNI. Ota sinä Hyrrä, niin otan minä tuon toisen!

TOINEN ÄÄNI. Hiljaa sinä, sinä tulet jalkapuuhun!

MAJURI PUKS. Mitäs asiaankuulumattomia siellä on! Te ette kuulu satuun. Olkaa hiljaa siellä, siniset vuoret siirtyvät.

Torventoitotusta. Peräseinä katoaa ja näkyviin tulevat siniset vuoret ja haltijat. Ylinnä istuu enkeli, joka kirjoittaa suureen kirjaan. Alempana ovat haltijattaret Ruusuposki, Lumihiutu ja Ukonjylinä, kaikilla ojennetussa oikeassa kädessään vaaka. Ruusuposken jalkojen juurella on kultamalja, Lumihiudun jalkojen juurella hopeamalja ja Ukonjylinän jalkojen juurella kuparimalja. Ukonjylinän edessä alempana istuu noita Ilkisiipi ja hänen edessään tulella seisoo rautapata).

(Kuvaelma, soittoa, melodraama).

RUUSUPOSKI:

      Me oomme voimia taivahista,
      Me teemme tiliä aattehista.
      Kaikk’ muuttuvaa ompi maailmassa,
      Mutt’ kaikk’ on tallella tai vahassa.
      Ain’ aatos elää, ain’ sanat säilyy,
      Tuoss’ ajan kirjassa kaikki päilyy,
      Ne enkel’ sinne noin kirjoittavi
      Ja ikiajoiksi tallentavi,
      Siks’ kunnes aikojen lopussa
      Saa kukin omastaan vastata.

      Nuo sanat kasvavat kukan lailla
      Ain’ sielun juuresta, ääntä vailla.
      Ne kaikki ainian todistavat
      Kuin luodut kuihtuvat, kukoistavat.
      Ne kantaa hedelmän tuleville,
      Ja hyvän, pahankin aattehille.
      Mut turhat sanat ne häviävät
      Ja tyhjät tarinat unhoon jäävät,
      Kuin tuulen saaliiksi tulleet ois,
      Ne haihtuu ilmahan kaikki pois.

Siskomme Ukonjylinä, sinä, joka kuparimaljaasi kokoat pahat sanat, ilkeät, kovat, valheelliset, petolliset, rumat, likaiset, ivaavat ja rakkaudettomat sanat, osoita niille heidän paikkansa!

(Ukonjylinä laskee, vaakansa alas ja kaataa kuparimaljasta mustaa nestettä, joka valuu Ilkisiiven pataan, jota noita hämmentää tulella).

UKONJYLINÄ. Sisaremme Lumihiutu, sinä, joka hopeamaljaasi kokoot ajattelemattomat, tyhjät, turhat, lörpötellyt ja epävakaiset sanat, osoita niille heidän paikkansa!

(Lumihiutu laskee vaakansa alas ja ottaa hopeamaljasta kerta toisensa jälkeen kourallisen valkoisia lumihiu-tuvia, jotka hän hajoittaa ilmaan).

LUMIHIUTU. Sisaremme Ruusuposki, sinä, joka kultamaljaasi kokoat hyvät, viisaat, puhtaat, lempeät, lohduttavat, parantavat, hyvittävät ja sydämestä iloiset sanat, osoita niille heidän paikkansa!

(Ruusuposki laskee vaakansa alas ja vetää kultamaljastaan esiin ruususeppeleen, jota kaikki haltijattaret kannattavat.)

RUUSUPOSKI (heittäen uusia ruusuja katselijoille.)

      Sä lapsi maailman häilyväinen,
      Niin lämmin syömminen, leikkiväinen,
      Nyt tiedät sanojes matkamäärän,
      Niin sanan oikeen kuin sanan väärän.
      Oi salli, että mä suutelulla
      Pois sanat poistan, mi turhat sulla.
      Ja että hyvät vaan sanat sitten
      Käy suustas kaltaisna ruusuisitten!
      Kas, silloin Hyrrä ei turhaa työt’
      Oo tänään tehnyt. Hyv’ yöt’! Hyv’ yöt’!

(Esirippu laskeutuu.)