V. SAITO SAN.
Joukko kerääntyneitä tehtäviä ja valmistuksia valitun yljän ensimäistä vierailua varten kiinnitti seuraavana päivänä kokonaan Juki Sanin kädet ja ajatukset. Jos hän joskus tunsi halua nyyhkyttämään tai yllätti itsensä hetkiseksi kaipaillen tuijottamasta avaruuteen, oli vain päättäväisesti karkoitettava jokainen menneisyyden ajatus.
Avioliittoon hän oli itsestään selvänä asiana kernaasti antanut suostumuksensa ja odottanut sitä mieluisena kevennyksenä perheen taloushuoliin. Omalta osaltaan hän ei koskaan ollut tuntenut siihen erityisempää harrastusta. Nyt jättivät valmistuksetkin hänet välinpitämättömäksi ja kylmäksi.
Hän pääsisi haltijattareksi suureen taloon, jossa oli palvelijoita, ja hänen elämäntehtäväkseen tästä lähin tulisi huolehtiminen Saito Sanin ystävien huvista ja mukavuudesta. Mutta nyt hän tunsi omituista vastustushalua, jota hän ei voinut käsittää eikä selittää. Hän tiesi vain, että hän ensi kertaa elämässään kapinoitsi välttämättömyyttä vastaan.
Kun hän vihdoin joutui lepuuttamaan pieniä jäseniään ennenkuin valmistukset iltapukeutumiseen alkoivat, tuli hän ajatelleeksi nuorta amerikkalaista opettajatarta koulussa ja muisti, että tämä oli rakastanut miestä, jonka kanssa hän pian menisi naimisiin. Hän muisti, miten hän itse oli seisonut puun takana vaanimassa nähdäkseen nuoren opettajattaren juoksevan veräjälle kirjeenkantajaa vastaan. Hän ei silloin saattanut käsittää, miten kirjeen saapuminen voi aiheuttaa sellaista iloa ja yhdessä toisten tyttöjen kanssa oli hän kokonaisen välitunnin huvitellut tuota pientä kohtausta matkimalla. Nyt oli tuo vähäpätöinen tapaus saanut ikäänkuin uuden merkityksen, eikä se enää näyttänyt hänestä naurettavalta eikä omituiselta.
Hän nojasi päätänsä avattua shodsia vasten ja katseli puutarhaan, joka säteili ihanan syyspäivän loistossa. Hetkiseksi näkyi kaikki elämä nukahtaneen — hyönteisetkin olivat tuokioksi lopettaneet surinansa ja etsineet suojaa vihreiden lehvien alta. Kaikkialla vallitsi rauha, paitsi hänen omassa pienessä levottomassa sydämessään.
"Oi, sensei", mutisi hän värisevin huulin, "sillä kertaa pilkkasin rakkauskirjettäsi, Anna minulle tomppelille anteeksi; nyt olen saanut ymmärryksen."
* * * * *
Juki San valitsi puvun, jota hän käyttäisi lähestyvän juhlallisen vierailun aikana, niinkuin sovinnaiset tavat vaativat. Siinä ei saanut olla ainoatakaan purppuranväristä pilkkua, sillä purppura kauhtuu helpoimmin kaikista väreistä, ja se olisi paha enne tulevaisuudelle. Vihdoin hän kääri vyötäisilleen harvinaisesta kirjokankaasta valmistetun obin. Se oli Saiton kihlajaislahja, ja sen tavaton mitta oli vertauskuvana pitkästä avioliitosta.
Hänen pukeutuessaan puuhaili äiti hänen ympärillään ja rupatteli lakkaamatta — niin onnellisena ja toivehikkaana, että Juki Sanin sydän lämpeni. Hänen oivallisten kapioittensa hankkiminen oli aiheuttanut pienelle taloudelle useitakin uhrauksia, mutta näistä oli runsaana korvauksena molempain vanhusten teeskentelemätön ilo.
Pihalta äkkiä kuuluva dshinrikishan ratina ilmoitti vieraan tulon. Juki San kuuli isänsä pitkän, juhlallisen tervehdyksen ja näki äitinsä rientävän ulos esittämään osaansa vastaanottokohteliaisuuksissa. Itse hän jäi istumaan paikalleen, pää alaspainuneena ja levoton ilme silmissä.
Hän tunsi mielensä niin omituiseksi, tunsi jotakin samalla sekä ihanaa että äärettömän surullista, mikä peloitti häntä ja vangitsi hänet. Hetkeksikään ei hänen päähänsä ollut juolahtanut ajatus rikkoa lupaustaan, mutta hänen olentonsa kaipasi jotakin epämääräistä ja autuaallista, minkä hän vastikään oli tullut tuntemaan ja mitä olisi turhaa etsiä hänen vastaisesta elämästään.
Äidin kehoituksesta hän sitten työnsi kaihtimen syrjään ja tervehti vierasta syvällä, miellyttävällä kumarruksella. — Vallitsevat tavat kielsivät häntä ottamasta mitään osaa keskusteluun. Hän puuhaili teen tarjoilussa ja kuunteli samalla, kuinka Saito San kuvaili tapauksia värikkäästä hovielämästä ja kertoi seikkailuistaan viime sodassa. Kun kaikki tavanmukaiset keskusteluaiheet olivat läpikäydyt ja vieras sanonut hyvästi, Jukin muistiin oli jäänyt heikko kuva pienestä keski-ikäisestä miehestä, jolla oli kokonainen rivi kunniarahoja rinnassa ja joka oli katsellut häntä ystävällisillä vakavilla silmillä.
Vasta vaatimattoman ilta-aterian jälkeen hän sai tilaisuutta hiipiä pieneen ylikerran suojaan, jossa Merrit San kahden viimeksikuluneen kuukauden ajan oli asunut. Siellä ei vielä ollut mitään muutettu, sillä hänen vanhan äitinsä mielestä lakaistiin onni talosta, jos heti riennettiin poistamaan kaikki vieraan jättämät jäljet.
Juki meni sisälle. Iso syksyn kuu, jonka lempeä, epämääräinen valo tunki sisään shodshista sai hänet muistuttamaan aavetta. Puolihämärässä keksi hän pienessä huoneessa kaikenlaisia muistoja sen äskeisestä asukkaasta. Hyljätty nenäliina riippui naulassa seinällä, ja puoliväliin poltettu sikari oli pöydällä kuihtuneen, valkoisen ruusun vieressä.
Ulkoa puutarhasta kaikuivat yölinnun vienonsurulliset houkuttelut valittaville kerrannoineen. Juki Sanista tuntui se hänen oman yksinäisyytensä ilmaisulta ja hän vaipui polvilleen nyyhkyttäen vuoteen ääressä. Näin virui hän kauan, antautuen ylivoimaisen surunsa valtaan kuin pieni lintu, joka turhaan runtelee siipiänsä kohtalon häkin ristikoihin, Vihdoin hän ojensi käsivartensa ja sattui koskettamaan pientä esinettä pieluksen alla. Hän vei sen kuutamoon ja huomasi, että se oli pieni nahkakantinen muistikirja. Ensin hän tuijotti kummastuneena muutamiin omituisiin merkkeihin ensimäisellä sivulla, ja sitten keksi takakannessa pienoisen lokeron, ottaen sieltä esille valokuvan, joka ei häntä kummastuttanut eikä hämmästyttänyt.
Se oli sama tyttö, josta Merrit oli puhunut — tyttö, jonka luo hän niin riemukkaana oli palannut.
Kasvot säteilivät elämää ja onnea ja hymyilevät silmät katsoivat Juki Sania suoraan silmiin niin rehellisesti ja lämpimästi, että hänen täytyi hymyillä takaisin ja varovaisesti painaa korttia hehkuvaa poskeansa vasten.
Hän piti sitä hetkisen edessään, katsellen tarkkaavasti jokaista piirrettä puvussa ja kasvoissa. Sitten hän pisti sen takaisin poimuun ja kuiskasi hiljaa:
"Hän rakastaa sinua paljon, paljon. Sinä tuotat hänelle onnea. Minä suljen sinut sydämeeni."
Kirjan seljässä tavasi hän kokoon kultakirjaimilla merkityn sanan "DIARY" [Päiväkirja]. Hetkisen mietittyään hän muisti, missä oli tuon sanan ennen nähnyt. Hänen nuorella amerikkalaisella opettajattarellansa oli ollut tapana kirjoitella samallaiseen kirjaan, ja kun Juki kerran oli kysynyt, mitä "Diary" tarkoitti, oli hän vastannut, että se kirja oli hänen paras ystävänsä, jolle hän kertoi kaikki salaisuutensa.
Hetkisen seisoi Juki San käännellen kirjaa kädessään. Sitten hän sanoi:
"Diary! Minäkin tahdon kirjoittaa diaryn. Minä kerron sille kaikki ajatukseni, Minä kerron sille kaikki salaisuuteni. Ehkä sydämeni sitten tuntuu vähemmän yksinäiseltä."
VI. JUKI SANIN PÄIVÄKIRJA.
Amerikan sensei sanoi pieni kirja paraaksi ystäväksi. Juki San uskoo surun kuorma pienelle kirjalle, jonka selkään on kultakirjaimilla painettu "Diary". Pieni kirja ei koskaan kerro sydämen salaisuus.
Minä kirjoitan Merrit Sanille, mutta hänen silmä koskaan ei saa lukea. Minun sydän tahtoo puhua hänen sydämelleen lystikkäällä Amerikan kielellä, jota hän ymmärtää.
Hyvin paha, kun japanilainen tyttö rakastaa mies. Hoitaa miehen äiti ja miehen talo. Hyvin paha sanoa rakkautta, kun hän menee miehen kanssa naimisiin. Merrit San sanonut: "Amerikan tyttö osaa puhua rakkaus silmillä, jos huuli ujo." Japanilainen tyttö kätkee silmät pienen verhon takana, kun mies tulee. Ei katso ulos yhtään ollenkaan. Ei saa nähdä, ei saa kuulla, ei saa puhua rakkautta.
Pieni kirja näkee minun sydän joka päivä.
Minun onnellinen aika poissa. Kukkaset puhkee taas, linnut tulee takaisin. Missä minä tapaan Merrit San? Juki San surullinen ja yksinään. Ei voi löytää häntä mistään tällä pitkällä saarella. Jukin sydän ei voi puhua sanoja, mutta ei koskaan, ei koskaan hän unohda hänen ystävällisyys.
Iso lamppu Merrit Sanin pöydällä ei koskaan enää valaise minulle niin kirkkaasti. Se tekee minun ruumis pieneksi, lystikkääksi, käyräksi varjoksi shodshilla. Merrit Sanista jää aina iso, voimakas, musta varjokuva. Viime iltana minä näki iso kuu katsovan alas vuoren yli. Minä menee puutarhaan ja ajattelee: Kun minä ensi kerran seison tuolla, niin Merrit San kaukana poissa on. Lamppu ehkä vielä kiilustaa shodshin läpi, mutta ei Merrit Sanin sytyttämä. Se ajatus saa minun sydän kivistämään.
Koko Japani on muutettu. Kaikki, mitä minä näkee ja kuulee, panee minut ajatteleen häntä. Vain niitä ajatuksia ei koskaan voi muuttua, ne kasvaa, tulee useampia, minä aina kalpaan häntä. Minun sydän puhuu monta rakkauden sanaa Merrit Sanille. Minun silmät ei uskalla se tehdä.
Pieni kirja, varjele arasti minun salaisuutta!
* * * * *
Kaiken päivää sade putoo virtana puutarhaan. Se varastaa kukan suloisuus; minun sydän on yksinäisyydestä kostea. Viime sadepäivänä Merrit San opetti minulle paljo enemmän englanninkieltä. Nauroi paljon, kun minä luki englannin sanat minun japanilaisella tavalla. Sanoi: "Ah, Juki San, sinä olet hyvin lystikäs pieni tyttö!"
Minä sitten opetti hänet pelaamaan go bania ja näytti, kuinka muuttaa musta nappula ja valkoinen nappula, mutta hän sai pää kipeä. Hän koetti pitkä, pitkä aika. Sitten hän ravisti isoa kättä ja sanoi:
"Sinä olet lyönyt minut, pikku sisar; olet totisesti saanut minut kiinni!"
Minä nauroi, mutta ajatteli monta ajatusta. Minä ei ole "lyönyt" Merrit Sania, ja tyttö, jolla on nauravat silmät, sehän on "saanut" hänet iäksi. Minä ei oikein ymmärrä ihmeellistä Amerikan kieltä.
Merrit San usein nimitti minua pikku sisar ja sanoi, että minun sielu on yhtä valkoinen kuin minun nimi. Mikä on minun sielu? Ehkä se olla henki, joka nyt jättänyt minun ruumis ja leijailee ison meren yli suojellakseen Merrit Sanin matkaa. Minä aina kätkee se valkoinen ja puhdas henki, niin Merrit San tahtoo nimittää minua Sisko Lumihiutale.
Kerran minä otti Merrit San mukaan hyvin vanhaan temppeliin. Aurinko paistoi, suuri ja kiiltävä; se pani kaikki lehti tanssimaan ilosta. Vihreä sisilisko nukkumassa temppelin portailla ja iso mesimehiläinen lauloi lauluja. Iloa kaikkialla. Minun jalat hyvin keveät; ne tuskin kosketti maata.
Minä menin sisään temppeli. Minulla kiiru sanoa Amidalle lyhyt, pieni rukous. Kun minä tuli takaisin, Merrit San sanoi:
"Kuule, Juki San, et sinä juuri tuhlaa aikaa rukouksiin! Sinun täytyy tehdä parannus; muutoin se vanha herrasmies voi sinuun suuttua."
Minä vastasin: "Ensi kerralla minä uhraan hänelle rahaa ja tekee suuri pilvi suitsutuksesta."
Hän sanoi: "Sinä olet sentään kiltti tyttö, Juki San."
Aivan temppelin vieressä seisoo pieni bambupuu, ja sillä olla niin kaunis elämäntarina. Hyvä Jumala kerta oikein piti tästä puusta, ja hän tahtoi suojella suloinen rakkaus. Hän opetti ihmiset taivuttaa alas kaksi bambunoksaa, panna niille miehen ja naisen nimi ja kiinnittää ne yhteen pitkällä orjantappurapiikillä. Sitten tehdä syvä kumarrus, ja sydämen suloinen toivomus pian tulee tosi.
Merrit San taivutti alas kaksi korkeaa bambunoksa. Hän ei voinu tuntea minun ajatukset, ja minä toivoi minulle ja hänelle sitoa side lujasti kiinni.
Suloinen toivomus minun sydämessä ei koskaan tule tosi; senvuoksi sydän surullinen.
* * * * *
Miten minä osaa tehdä levottomus keveämpi? Tänään minä menee temppeli kysymään Buddhalta. Hän ei koskaan sano mitään. Hän ainoastaan katsoo kauas, kauas, kauas pois — suuri meri yli. Hän ei yhtään välitä, vaikka minun sydän itkee niin, että kimonon hihat tulevat märkä. Se kristittyjen Jumala minä ei ollenkaan voi nähdä. Merrit San sanoi hänen olla kaikkialla ja aina kuunnella surun ääni. Minä ei voi saada häntä kuuntelemaan, vaikka minä rukoilee rukous kovalla äänellä.
Buddha ruma, häijy, vanha jumala! Ehkä hän tulee vihainen, kun näkee kaunis japanilainen tyttö niin usein tekevän hänelle syvä kumarrus.
Minä uskoo kristittyjen Jumala olla parempi kuin Buddha, sillä Merrit San on sanonut hän on luonut kaikki todellisesti. Hän luonut minut, hän luonut suloinen rakkaus. Ehkä niin mahtava jumala kerran saa tietää, kuinka pieni japanilainen tyttö tuntee omassa sydämessä, ja lähettää sinne suuri rauha.
Tänään pitkä, paljon työn päivä. Paljommin silkkiä täytyy ommella uusiin, hienoihin vaatteisiin ennenkuin minä voi muuttaa vieraaseen taloon. Välillä minä on iloinen, että pian pääsee sinne. Vanha isä ja äiti sitte saa parempi päivä. Tänään minä näkee, kuinka isällä paljon vilua ruumiissa. Pian minä voi antaa hänelle kaunis, lämmin kimono, jossa on pieni lammasnahka sisusteena. Kun minä ajattelee sitä, minä on iloinen mennä naimisiin japanilainen upseeri kanssa.
Alkaa tulla kylmä, ja kirkas, iso kuu kumottaa joka yö. Tänään varmaan heinäsirkat laulaa ruohossa. Se saa minut ajatteleen enempi ja enempi Merrit Sania. Kaikki yhtäkkiä tullut niin erilaista. Ensiksikin Merrit San ei koskaan tule takaisin minun tykö, niinkuin minä aina unen tavalla ajatellut. Minä sentähden olla hyvin avuton ja yksinäinen.
Väliin minä oli yksinäinen ja levoton myös silloin, kun Merrit San oli täällä, mutta hänen hymy voi sulattaa pois kaikki sellainen ja täyttää sydän elämällä ja onnella.
Ah, Merrit San, kuuma veri tekee minun posket punaiset, mutta sanat pyrkii minun kynästä: minä rakastaa sinua paljon.
Buddha on tyhmä, häijy, vanha jumala, joka sanoo, että mikään ei olla todellista!
* * * * *
Ah, Merrit San, mistä sinä luulee minun nähnyt unta viime yönä? Minä olin niin iloinen, ettei voi kuvailla kynällä eikä kielellä. Sinä tuli takaisin! Se oli semmoinen onni, että sana tulee mykkä. Minä on tahtonut sanoa sinulle niin paljon, mutta ei voi lausua yhtään ääni.
Sinä lupasit viipyä kymmenen päivää. Hyvin lyhyt aika, mutta paljoa parempi kumminkin kuin puoli yötä. Ja minä toivon, toivon, että minä ei olis tarvinnut herätä siitä unesta!
Minä heräs ja kyyneleet alkoi vuotaa suuren pettymys tähden. Sitten minä muisti, kuinka sinä kääntyi takaisin, kun matkustit suureen Amerikkaan, ja sanoi: "Jumala siunatkoon sinua, Juki San." — Minun sydän tekee äänetön rukous kristittyjen Jumalalle. —
Iso temppelin kello sitten herätti minut ja kaikki linnut, ja sitten tuntui keveämpi. Tahtoi laittaa hieno, herkkusuu aamiainen vanhemmille, mutta tasku ilman rahaa, ja minä ei voinut tehdä kaikki, mitä minä tahtoi.
Kun minä kirjoittaa kaikki nämä kirjaimet, Merrit San on kaukana suuren meren päällä matkalla hänen kotiin. Hänelle tulee siellä hyvin iloinen aika. Minä toivoo saan nähdä hänet — tytön, jolla on hymyilevä silmä! Mitä hän ajattelee Japanista? Ehkä ajattelee, että se on hyvin pieni maa ja hyvin yksinäinen kansa. Tyttö Japanissa hyvin pieni ja hyvin yksinäinen.
Merrit San sanoi: "Juki San, sinä olet hyvä tyttö, sinusta tulee hyvä vaimo." Minun täytyy koettaa unohtaa sydämen yksinäisyys. —
* * * * *
Päivät ja viikot on kuin virtaava vesi: ne vierivät pois liian nopea.
Nyt vanha kuunkausi mennyt pois ja uusi jo tullut täällä. Aika rientää.
Täytyy kiireesti ommella uusia vaatteita, joita minä pitää vieraassa
talossa.
Japanilainen tyttö, joka menee naimisiin miehen kanssa, vie paljon kapineita miehen kotiin. Tänään isä hankkinut minulle, mitä Amerikassa nimitetään "piironki", monta tarjotin ja monta ompelulipas ja pehmeä futon, jonka asettaa lattialle, kun nukkuu. Toinen päivä toisen perästä monta ihminen tulee tänne ja vie kaikki kapineet vieraaseen taloon.
Japanilainen tyttö sitten käy puettuna hienossa kimonossa pitkä, pitkä aika. Merrit San kertoi: Amerikan tyttö käyttää hieno kimono ainoastaan yhtä päivää; sitten ei enää tahtoo sitä pitää.
Se päivä asuu onni hänen sydämessä. Amerikan mies tulee hänen kotiin naimaan hänet. Tyttö siellä ei yhtään pelkää puhua rakkaus, ei vaikka hänen äiti istuu vieressä. Hän ei pelkää nauraa. Hän saanut onni elämäänsä.
Japanilainen tyttö hyvin onnellinen, kun hän on pieni lapsi tai paljon, paljon vanha. Kun hän menee miehen taloon ja avioliittoon hänen kanssa, hänen aina täytyy olla hyvin hiljaa kuin hiiri ja enemmän ahkera kuin ahkera mesimehiläinen. — Hyvin vaikeata.
Mutta japanilainen tyttö on rohkea. Onni sentään asuu hänen sydämessä.
Hän auttaa iäkkäitä vanhempia, että heillä on hyvä olla.
Merrit San sanoi: "Maailmassa olla monta maata; olla suurempia kuin
Japani."
Minä sanoi: "Mitä on maailma? Minä tahtoo tuntea maailma." Merrit San lakkasi nauramasta; hänen ääni tuli aivan hiljainen ja vakava, ja hän sanoi:
"Ei, Juki San, sellainen pieni Lumihiutale kuin sinä ei koskaan tule tuntemaan maailmaa. Sinä ryömit pieneen pesään, olet iloinen ja tyytyväinen."
Mitä merkitsee "tyytyväinen?" Onko se vain ajatella kukkia omassa sydämessä? Onkohan se hymyileväin silmäin tyttö tyytyväinen?
Tänään minä oli ulkona suurella merellä. Viime kerralla me oli siellä monta yhdessä ja minä toisti kaikki Merrit Sanin lystikäs sana japaninkielellä. Merrit San koetti syödä puikoilla, ja me kaikki nauroi paljon.
Kylmä tuuli puhaltaa ja pinjapuut vavisee levottomuudesta. Iso, tumma pilvi laskee itsensä maan yli ja tekee kaikki musta surusta. Joskus pieni valkoinen aalto koettaa tanssia ja pirskottaa vesi korkealle: minä muistaa toinen onnellinen päivä ja tuntee iso, terävä oas sisällä sydämessä.
* * * * *
Paljon pitkä aika hitaasti juossut pois, sitte kun sinä lähti meiltä.
Minä juuri istuu ja ajattelee mennyt aika ja kaipaa sinun perään,
Merrit San. Sydän hyvin murheellinen yksinäisistä ajatuksista.
Jûbin San [Kirjeenkantaja.] tulee. Hän antaa sinulle sinun kirje, Merrit San; se tekee minut hyvin iloinen ja hyvin onnellinen. Minä ei osaa kuvailla sydämen tunne Minä painoi kirje kovasti sydäntä vasten ja seisoi pieni hetkinen aivan hiljaa. Minä näen sinun nimi ja kätesi piirtämät sanat, ja surun kyyneleet muuttuvat heti suureksi, syväksi iloksi. Tässä silmänräpäyksessä minä saan uusi elämä ja uusi kirkas toivo. Ilo ja riemu kasvavat suuriksi sydämessäni. Minä tahtois mennä ylös korkealle vuorelle ja isoon ääneen kaikille ihmisille kertoa se riemu, joka seuraa suloista rakkautta.
Se muuttaa maa ja koko elämä ja panee sydän tanssimaan ilosta. Mutta miehet ja naiset Japanissa eivät voivat ymmärtää sellainen suloinen rakkaus. Ne alkaisi halveksia minua. Minä suljen minun huulet ja panen sydämen ovi kiinni eikä tahdo puhu heille mitään.
Oi, mikä ihmeellinen pieni kapine se sydän! Sen toisessa puolessa mahtuu kaikki elämän ilo, toisessa puolessa kaikki elämän suru. Kun suloinen rakkaus tulee, se ehkä kolkuttaa väärälle ovelle ja pistää tuskallinen oas sydämeen koko elämän ajaksi.
Ah, Merrit San, sinä kiitti kirjeessäsi niin monta kertaa, että sai asua meillä. Minä kiitän vielä monta kertaa minun rakkautta sinua kohti, että se olla löytänyt tie minun sydämeeni — vaikka se on kolkuttanut molempia ovia!
* * * * *
Eräänä päivänä Merrit San ja minä mentiin temppeliin, jossa ne vietti suuri juhla. Merrit San meni sisälle, seisoo ja katselee Buddhaa pitkä, pitkä aika ja sitten sanoo:
"Juki San, millä tavalla tuo vanha herra rankaisee sinua, jos sinä ei tottele?"
"Minä ajattelin lyhyt hetki ja sitten vastasin:
"Minä aina tottelee. — Buddha sanoo: 'Juki, tule usein temppeliin sytyttämään iso savuja panemaan joka kerta pieni raha minun kuppiini'. — Minä tottelee ja antaa hänelle paljon go-rineja, mutta Buddha pitää kaikki; ei koskaan anna mitään sijaan."
Ennenkuin minä ehtinyt lopettaa, Merrit Sania pöyristyttää kuin vilu, ja sanoo: "Tule, Juki San, menkäämme täältä ulos päiväpaisteeseen." Siellä ulkona minä sitoo seppele kirsikkapuunoksista ja Merrit San kertoo juttuja.
Hyvin ihana päivä — nyt ainaiseksi loppunut.
* * * * *
Mun viimeinen, kaunis kimono on valmis ja kaikki tavara pakattu.
Huomenna matkustaa vieraaseen taloon.
Tänä yönä, pikku kirja, minä aikoo sytyttää suuri tuli omassa sydämessä ja polttaa kaikki paha, mitä siellä on. Seuraavana päivänä minä tekee vielä isompi tuli ja polttaa sinut. Täytyy tulla vieraaseen taloon ihan valkoisena ja puhtaana, niinkuin Merrit San sanonut.
Ah, Merrit San, sinä olla minun elämäni ainoa suuri onni, ja minä ei koskaan unohda sinun ystävällisyys!
Sinä aukaisee minun sydämen kukka auki, niinkuin aurinko herättää pienen umpun!
"Sinä puhut, mitä olla 'sielu' ja mitä olla 'puhdas' ja sinä sanot:
'Tulee oikein hyvä, pieni vaimo.'"
Eräs ilta, kun kuu oli niin punainen ja pyöreä ja iso, ja kuohuva joki kohista nopeasti, nopeasti muurin vieressä, sinä pyysi me kaikki tulla puutarhaan ja sinä lauloi moni laulu, kun sinä soitti Amerikan samisenia.
Sinä oli usein hyvin iloinen; joskus, kun pieni kuunsakara näkyi mahtavan pinjapuun takaa, minä nähnyt sinut hyvin surullinen.
Nyt paistaa kuu shodshiin ja pakoittaa minun silmät tekemään taulu sinun kasvoista viimeisen kerran, Minun silmät niin usein koettavat tehdä taulu sen miehen kasvoista, jonka kanssa minun mennä naimisiin. Ei nää muuta kuin pitkän rivin hampaita ja monta kunniarahaa. Merrit Sanilla on siniset, iloiset silmät ja vaaleat, loistavat kasvot.
Nyt hän ja nauravasilmäinen tyttö olla iloiset yhdessä. Sen jalat niin keveät, tuskin koskettaa maata onnen tähden.
* * * * *
Huomenna minä menee vieraaseen taloon eikä enää kuulu minun vanhemmille.
Mutta ensin minä menee ylös temppeliin ja lupaa ei enää koskaan mainita
Merrit Sanin nimi, ei enää koskaan ajatella hänen kuva sydämessä.
Pieni kirja, monta päivää minä kantanut sinua aivan povellani; tänä yönä sinä saa levätä sydämelläni. Sinä antaa minulle rohkeutta tervehtää aurinko, joka huomenna nousee.
Sajônara!
VII. JÄÄHYVÄISET.
Temppelikellon täyteläinen, syvä malmiääni kuului vuorelta, saaden kaiun vastaamaan suunnattomista luolista, samalla kun se herätti uuden päivän eloon ja toimintaan ja sitten värähdellen hävisi lännen rusosyrjäisten pilvien taakse. Papit vanhoissa temppeleissä lukivat rukouksiaan yksitoikkoisesti laulavilla äänillä, ja pieni yksinäinen lintu vuodatti sydämensä yltäkylläisyyttä puolison pesän edessä.
Vanhat kiviportaat, jotka johtivat pyhätöstä pyhättöön, olisivat olleet yhtä harmaat ja autiot kuin tuhansina muina aamuina, ellei tumma, pieni hahmo olisi verkalleen kulkenut niiden pitkiä, kierteleviä askelmia pitkin.
Juki San oli menossa temppeliin tekemään lupauksensa jumalille. Hänen pienet puukenkänsä kapisivat iloisesti hiljaisessa aamuilmassa ja vaikenivat sen jälkeen muutamiksi minuuteiksi hänen levähtäessään leveällä askelmalla. Vaivaloinen vaellus ei ollut onnistunut nostattamaan väriä valkoisille poskille; vain huulet hohtivat heleänpunaisina ja silmissä kuvastui luja päätös.
Hän puristi poveansa vasten pientä esinettä. Se oli kääritty furoshikiin, jonka häikäisevän punainen väri jyrkästi pisti esiin hänen tummasta puvustaan. Aivan hänen takanaan syöksyi pieni vesiputous kohisten ja pauhaten vuorta alas, ja liikkumattomat, kamalat kuvapatsaat tuiottivat vaeltajaan; mutta hän jatkoi häiriintymättä kulkuaan, ja seisoi vihdoin suuren, äänettömän temppelin avoimella ovella.
Aamun aikainen valo ei vielä ollut ehtinyt häivyttää varjoja kallisarvoisista verhoista ja rikkaasti koristelluista jumalankuvista. Valkopukuinen pappi istui mietteisiinsä vaipuneena ja näkyi tuskin huomaavan lapsellista pientä olentoa, joka oli langennut polvilleen suuren Buddhan kylmän, tyynen ja muuttumattoman kuvan eteen.
Silmänräpäyksen liikkuivat Juki Sanin huulet, sitten hän — yhä polvistuneena — otti esille punaisen furoshikinsa ja kehitti sieltä näkyville pienen sahvianikantisen muistikirjan.
Kevein askelin hän hiipi isolle hehkupannulle, ottaen sieltä pihdeillä tulisen hiilen. Senjälkeen raivasi hän varmalla kädellä pois kaikki polttouhrien jätteet suurelta vaskiarinalta alttarin edessä, kaivoi pienen hiilen tuhkaan ja asetti siihen sekä kirjansa että hiilen.
Sinervä savu alkoi hitaasti nousta ylöspäin ja kerääntyi pilveksi tytön pään ympärille. Sitten se kohosi kuin armahdusta rukoillen Buddhan jalkoja kohti ja haihtui viimein hämärään pimeän katon alle.
Tyttö seisoi katsellen sitä tuiottavin silmin ja suu raollaan.
Kun se oli kadonnut, hän pani kätensä ristiin ja nosti kasvonsa ylöspäin, palavan rukouksen kohotessa hänen sydämestään huulille:
"Olen tyhjentänyt sydämeni kaikesta, mikä on väärin! Buddha tai kristittyjen Jumala, en tiedä, kumpi on oikeassa. Mutta puhu, puhu rauhan sanoja yksinäiseen elämääni!"
Hän jätti äänettömän temppelin ja lähti kotimatkalle. Bambulehdossa, missä hän vähää ennen oli sitonut kaksi oksaa omalleen ja Merrit Sanin nimelle, hän pysähtyi.
Hänen täytyi nousta varpailleen yltääkseen oksiin, jotka Merrit San kerran oli hänelle taivuttanut. Vihdoin hänen onnistui vetää luokseen ja irroittaa niitä yhdistävä side. Sitten hän siveli niitä sivelemistään pehmoista poskeaan vasten ja päästi ne kädestään, kuiskaten hiljaa:
"Hyvästi, suloinen rakkaus, hyvästi!"