XIII.
Passepartout huomaa vieläkin todeksi sananlaskun: Rohkea rokan syö.
Ehdotus oli uskallettua, täynnä vaikeuksia, kenties mahdotonkin panna toimeen. Mr. Fogg pani siinä alttiiksi henkensä tahi ainakin vapautensa ja luonnollisesti myös aikeittensa tyhjiin raukeamisen, vetonsa; mutta yhtäkaikki hän ei epäillyt. Muuten hän sai kenraalista rohkean apulaisen.
Passepartout puolestansa julisti olevansa kokonaan herrain käytettävänä. Isännän ehdotus kiihotti suuresti hänen mieltänsä. Hän näki nyt, että jääkuoren alla sykki sydän, liikkui sielu. Oikein hän mielistyi Phileas Foggiin.
Jäljellä oli ainoastaan parsilainen. Mille puolelle hän asiassa kallistuu? Kenties hän pitää hindujen puolta? Tahi jollei hän suorastaan tahdo olla avullisena, niin oli ainakin vakuutus saatava hänen puolueettomuudestaan.
Sir Francis kääntyi suoraan hänen puoleensa ja kysyi, mitä hän aikoi tehdä.
— Herra upseeri, — vastasi opas, — minä olen parsilainen, ja tuo vaimo on parsilainen hänkin. Käskekää, minä tottelen.
— Oikein, opas! — virkkoi herra Fogg.
— Mutta muistakaa visusti, — jatkoi parsilainen, — emme ainoastaan pane alttiiksi henkeämme, vaan meitä odottavat hirmuiset rangaistukset, jos joudumme kiinni. Ajatelkaa sitä.
— Se on ajateltu, — vastasi Mr. Fogg. — Minun mielestäni ei meidän käy ryhtyminen toimeemme ennen yötä.
— Sitä minäkin, — vastasi opas.
Hindu kertoi nyt lähempiä tietoja uhrista. Vaimo oli ollut syntyjään hindu, kuuluisa kauneudestaan, parsilais-lahkoa, rikkaan kauppiaan tytär Bombaysta. Hän oli siellä saanut täydellisen englantilaisen kasvatuksen, ja hänen tavoistaan ja opistaan päättäen olisi luullutkin häntä eurooppalaiseksi. Hänen nimensä oli Auda.
Vanhempainsa kuoltua hänet naitettiin väkisin Bundelkundin rajahille. Kolmen kuukauden kuluttua hän jäi leskeksi. Peläten kohtaloa, joka häntä odotti, hän pakeni, mutta otettiin kiinni, ja rajahin sukulaiset, joille oli etua hänen kuolemastansa, jättivät hänet täten uhrattavaksi, eikä hän näyttänyt voivan välttää kuolemaa.
Tämä kertomus se vain vahvisti Mr. Foggin ja hänen seuralaistensa jaloa päätöstä. Opas määrättiin ohjaamaan norsua niin lähelle Pilajin pagodia kuin mahdollista.
Puolen tunnin kuluttua pysähdyttiin viidakkoon, viidensadan askeleen päähän pagodista, jota tosin itseään ei näkynyt, mutta josta hurjamielisten huudot kuuluivat varsin selvään.
Nyt pidettiin neuvoa, miten olisi päästävä uhrin luo. Opas tunsi tämän
Pilajin pagodin ja vakuutti nuoren lesken olevan nyt siellä sulkeissa.
Pääsisikö sinne ovesta sisään, koko joukon ollessa unen huumauksissa,
vai olisiko seinä puhkaistava?
Tätä ei voitu ratkaista, ennenkuin oli päästy paikalle. Varmaa oli ainakin se, että pelastus oli toimeenpantava yön aikana ennen aamun koittoa, sillä silloinhan poloinen viedään uhrattavaksi, ja silloin ei häntä enää voi mikään ihmisvoima pelastaa.
Mr. Fogg ja hänen matkatoverinsa odottivat yön tuloa. Kello 6 illalla, jolloin pimeys peitti maan, he päättivät lähteä tutkimusretkelle. Fakiirien huutoja ei enää kuulunut. Tapansa mukaan, niin kertoi parsilainen, juovuttavat he nyt itsensä <i>hang'illa</i>, hamppuliuoksen sekaisella oopiumilla, ja saattaisihan olla mahdollista päästä heidän keskitsensä hamaan temppeliin saakka.
Parsilainen kulki muiden etunenässä ääneti metsän kautta. Kymmenen minuuttia hiivittyään puiden välitse he saapuivat erään pienen joen rannalle, johon näkyi halkopino, valaistu rautapylväiden päihin asetetuilla palavilla hartsipaloilla. Siinä oli rovio, laitettu kalliista santelipuusta ja valeltu hyvänhajuisella öljyllä. Roviolla oli rajahin balsamoitu ruumis, joka oli poltettava yhdessä hänen leskensä kanssa. Sadan askeleen päässä roviosta kohosi pagodi, jonka minareetit näkyivät tummain latvain ylitse.
— Tänne näin! — virkkoi opas matalalla äänellä. Ja entistä varovammin hiipi hän heinikossa, muita johdattaen.
Hiljaisuutta ei häirinnyt muu kuin tuulen humina puiden oksissa.
Opas pysähtyi avoimen paikan ääreen, johon muutamat hartsisoitot levittivät valoansa. Maassa makasi ylt'ympärillä huumaavasta oopiumista pyörtyneitä ihmisiä. Tuo kaikki näytti taistelutanterelta, joka on täynnä kaatuneita. Miehet, naiset, lapset — kaikki makasivat sikin sokin. Muutamilta kuului silloin tällöin körinää.
Kauempana puiden välitse näkyi, kumminkin hyvin epäselvästi, Pilajin pagodi. Mutta oppaan suureksi ihmeeksi näkyi ovella tulisoihtujen himmeässä valossa rajahin sotamiehiä vartioimassa, miekat paljaina. Luultavaa myöskin oli, että papit valvoivat temppelin sisässä.
Parsilainen ei mennyt kauemmaksi. Hän näki mahdottomaksi päästä oven kautta temppelin sisään ja vetäysi senvuoksi takaisin seuralaistensa kera.
Phileas Fogg ja sir Francis Cromarty olivat hekin huomanneet, ettei täältä päin ollut yrittämistäkään.
He pysähtyivät ja puhelivat hiljaa keskenään.
— Odotetaan, — sanoi kenraali; — kello on vasta kahdeksan; kenties vartiat nukkuvat hekin.
— Saattaapa olla, — sanoi parsilainen.
Kaikki istahtivat puun juurelle odottamaan.
Aika tuntui pitkältä. Opas läksi tuontuostakin metsänrinteelle tarkastelemaan. Rajahin vartiat pysyivät valveilla tulisoihtujen loimossa, ja heikko valo kuulsi temppelin akkunoista.
Odotettiin hamaan puoliyöhön. Asema ei muuttunut, ei vartiain valppauskaan. Nähtävästi he eivät olleet saaneet "hang'ia". Senpätähden oli nyt keino keksittävä, miten saisi seinään aukon, josta temppelin sisään pääsisi. Tieto oli vain saatava, valvoivatko papit uhrin ääressä yhtä huolellisesti kuin sotamiehet temppelin portilla.
Keskusteltiin vielä kotvanen. Sen jälkeen opas ilmoitti olevansa valmis lähtemään. Mr. Fogg, sir Francis ja Passepartout seurasivat häntä. Pitkän kierroksen tehtyänsä he lähenivät pagodia vastaiselta puolen.
Kello puoli yksi yöllä he tulivat ketään kohtaamatta muurin juurelle. Tällä puolella ei ollut yhtään vartiaa, eikä siellä ollut yhtään akkunaakaan eikä ovea.
Yö oli pilkkopimeä; kuu, joka oli viimeisessä neljänneksessä, oli peittynyt synkkiin pilviin. Korkeat puut tekivät pimeyden vielä mustemmaksi.
Mutta ei siinä kyllin, että oli tultu pagodin seinän luokse; siihen oli vielä aukko tehtävä, eikä jalomielisillä pelastajilla ollut siihen tarpeeseen muita aseita käytettävinänsä kuin linkkuveitsiä. Onneksi oli kumminkin seinä tehty osaksi tiilistä, osaksi laudoista, ja tuommoisen seinän läpi ei ole vallan vaikea tunkeutua. Kun vain yksi tiili saadaan irti, lähtevät muut helposti perässä.
Ryhdyttiin työhön niin hiljaa kuin mahdollista. Parsilainen ja Passepartout kumpikin tahollaan koettivat kaikin voimin irroittaa tiilikiviä saadakseen kahden jalan suuruista aukkoa.
Työ edistyi nopeaan, mutta äkkiä kuului huuto temppelin sisästä, ja pian vastattiin siihen ulkopuolelta.
Passepartout ja opas taukosivat työstään. Oliko kukaan huomannut heidät ja antanut hälyytysmerkkiä? Tavallisin varovaisuus käski heitä peräytymään, ja niin he tekivätkin yhdessä Phileas Foggin ja sir Francis Cromartyn kanssa. He kyykistyivät maahan, odottivat, kunnes voivotushuudot — jos ne nimittäin semmoisia olivatkaan — taukoaisivat, ja olivat sitten jälleen valmiit jatkamaan työtänsä.
Mutta — voi kovaa onnea! — vartioita ilmaantui tällekin puolelle pagodia. Mahdotonta on sanoin selittää sitä harmia, mitä nuo neljä miestä tunsivat nähtyänsä työnsä jääneen kesken. Koska he nyt eivät enää pääse uhrin luo, niin millä keinoin he voivat hänet pelastaa? Sir Francis pureskeli suutuksissaan kynsiänsä, Passepartout oli ihan vimmassa, niin että opas töin tuskin jaksoi hillitä häntä. Fogg oli kylmäverinen kuin ennenkin eikä osoittanut tunteitansa.
— Nyt ei liene enää muuta neuvoa kuin lähteä pois, — sanoi kenraali matalalla äänellä.
— Eipä lienekään, — myönsi opas.
— Malttakaa, — sanoi Fogg. — Ennätänhän, jos olen Allahabadissa huomenna ennen puoliyötä.
— Mutta toivotteko sitten vielä jotain? — kysyi sir Francis Cromarty.
— Parin tunnin kuluttua rupeaa aamu hämärtämään ja…
— Sattuma auttaa meitä kenties viimeisessä tuokiossa.
Kenraali olisi tahtonut lukea Phileas Foggin ajatukset hänen silmistään.
Mitähän hän oikeastaan arvelee, tuo kylmä englantilainen? Vai aikooko hän rovion ruvetessa palamaan hyökätä esiin ja temmata nuoren naisen pois armottomain pyövelien käsistä?
Se olisi ollut sulaa hulluutta, ja kukapa takasi, ettei hän ollut tosiaankin hullu? Sir Francis Cromarty suostui kumminkin odottamaan kauhean tapauksen loppua. Opas ei antanut seuralaistensa kumminkaan jäädä tälle paikalle, vaan saattoi heidät metsän-aukon etupuolelle. Sieltä he puiden suojasta näkivät makaavien ryhmät.
Passepartout, joka oli kiivennyt puun ylimmälle oksalle, hautoi erästä ajatusta, joka ensin oli salamana sävähtänyt hänen mieleensä ja nyt oli juurtunut hänen aivoihinsa.
Ensin hän oli sanonut itselleen: "Mikä hulluus!" Mutta nyt hän arveli: "Mutta miksipä ei! Keino kuin keino, kenties ainoakin, ja sitten tuollaiset hupsut tuolla…"
Passepartout ei kumminkaan ilmaissut ajatustansa, vaan liukui käärmeenä oksia myöten alas, jotka taipuivat hamaan maahan asti.
Hetket kuluivat, ja pian osoittivat moniaat vaaleat juovat itäisellä taivaalla päivän koittavan. Syvä pimeys kumminkin vallitsi vielä.
Tämä oli juuri tuo kovan onnen hetki. Yleinen melu nousi makaavien joukossa; hervottomat heräsivät henkiin jälleen. Tamtam-rummut rämisivät. Laulut ja huudot alkoivat uudelleen. Hetki oli lyönyt, jona poloisen oli kuoleminen.
Pagodin portit aukenivat. Kirkas valo loisti sieltä. Mr. Fogg ja sir Francis Cromarty näkivät nyt selvästi uhrin, joka oli kirkkaasti valaistuna ja jota kaksi pappia talutti ulos. Heistä näytti, kuin olisi poloinen, toipuneena huumauksestansa, vaistoperäisellä puolustuksentunnolla koettanut päästä irti pyöveliensä käsistä. Sir Francisin sydän tykytti kovasti, ja kun hän suonenvetoisesti tarttui Phileas Foggin käteen, tunsi hän avatun veitsen hänen kädessään.
Nyt läksi joukko liikkeelle. Nuori ruhtinatar oli jälleen vaipunut horroksiin hampun savun vaikutuksesta. Hän kulki fakiirien välissä, jotka uskon vimmassa huutaen ja kirkuen seurasivat häntä puhellen uskonnollisista asioista.
Phileas Fogg ja hänen seuralaisensa hiipivät hiljaa kansanjoukon jäljessä.
Kahden minuutin kuluttua tuli joukko mainitun pienen joen rannalle ja pysähtyi noin viidenkymmenen askeleen päähän roviosta, jolla rajahin ruumis oli. Hämärässä he erottivat uhrin, joka aivan hervotonna virui puolisonsa ruumiin vieressä.
Tulisoihtu pistettiin rovion ääreen, ja öljyllä valellut puut leimahtivat heti tuleen.
Tässä tuokiossa oli sir Francisilla ja oppaalla täysi tekeminen pidellessään kiinni Phileas Foggia, joka hurjan rohkeana tahtoi rynnätä roviolle.
Phileas Fogg pääsikin jo irti heidän käsistään, mutta silloinpa näky muuttui. Kuului kauhistuksen huuto, ja koko kansanjoukko lankesi hädissänsä kasvoilleen maahan.
Eihän vanha rajah ollutkaan kuollut, sillä tuoltahan hän näkyi äkkiä nousevan, nostavan nuoren ruhtinattaren syliinsä ja aaveena astuvan alas roviolta, savun keskitse, joka teki hänet niin kamalan näköiseksi.
Fakiirit, sotamiehet, papit, kaikki olivat kauhistuksissansa maassa suullaan, uskaltamatta nostaa silmiänsä tuohon ihmeiden ihmeeseen.
Uhri lepäsi tajutonna kantajansa lujilla käsivarsilla eikä näkynyt painavan siinä ollenkaan. Mr. Fogg ja sir Francis olivat asemillaan. Parsilainen oli kumartunut, ja Passepartout oli kai hänkin hämmästynyt.
Kuolleista herännyt tuli sillä tavoin sille paikalle, jossa herra Fogg ja sir Francis Cromarty seisoivat, ja virkkoi hätäisesti:
— Pillit pussiin!
Se oli Passepartout itse. Passepartout se oli hiipinyt roviolle savun tuprutessa! Passepartout se oli nuoren rouvan temmaissut kuoleman kidasta! Passepartout se oli, yhä rohkeasti yritystään jatkaen, kulkenut hämmästyneen kansanjoukon keskitse!
Seuraavassa silmänräpäyksessä katosivat kaikki neljä metsään, ja norsu kiidätti heidät kovaa vauhtia pois. Mutta huudot ja kiljunnat, jopa luotikin, joka lävisti Mr. Foggilta hatun, osoittivat, että pako oli huomattu.
Palavalla roviolla näet oli sittenkin jäljellä vanhan rajahin ruumis. Papit, toipuneina hämmästyksestään, olivat huomanneet, että heidän uhrinsa oli rohkealla tavalla ryöstetty heiltä pois.
Suoraa päätä he olivat juosseet metsään, sotamiehet perässä. Oli ammuttu muutamia pyssynlaukauksia, mutta täyttä neliä kiitivät naisenryöstäjät tiehensä ja olivat pian päässeet ulommaksi luotien ja nuolten kantamaa.
XIV.
Phileas Fogg kulkee ihanan Gangeen laakson kautta katsahtamattakaan siihen.
Pelastus oli onnistunut. Tunnin aikaa vielä jälkeenpäin nauratti Passepartout'ia tämä vikkelä menestys. Sir Francis Cromarty oli puristanut tuon uljaan pojan kättä. Herra Fogg oli sanonut hänelle: <i>well!</i> (hyvin!) — ja tuo sana hänen suussansa merkitsi erinomaisen korkeata hyväksymistä. Tähän oli Passepartout vastannut, että kunnia koko tästä asiasta tulee hänen isännällensä. Hänelle, Passepartout'ille, se oli muka ollut vain "tuommoinen hassu päähänpisto", ja oikein sydämen pohjasta hän nauroi ajatellessaan, että hän, Passepartout, entinen nuoralla-tanssija, entinen palokunnan kersantti, oli ollut viehättävän naisen miehenä, balsamoituna indialaisena ruhtinaana!
Nuori indiatar ei vieläkään tiennyt, mitä oli tapahtunut.
Villavaippoihin kiedottuna hän makasi toisessa istuinkorissa.
Norsu, tarkan oppaan ohjaamana, kulki kovaa vauhtia vielä pimeän metsän kautta. Tunnin kuluttua siitä kuin oli Pilajin pagodilta lähdetty, saavuttiin suunnattoman suurelle lakealle. Kello 7 pysähdyttiin lepäämään. Ruhtinatar makasi yhä vielä horroksissaan. Opas antoi hänelle vähän vettä, johon oli sekoitettu pari pisaraa konjakkia, mutta oopiumin vaikutus kesti yhä vieläkin jonkun aikaa.
Sir Francis Cromarty, joka tiesi, mitä hampunsavu vaikuttaa, ei ollut ensinkään levoton hänen tähtensä.
Mutta vaikkei hän ollut rauhaton nuoren ruhtinattaren toipumisesta, niin ajatus hänen tulevaisuudestaan ei sallinut hänen olla levollisena. Hän sanoi suoraan Phileas Foggille, että jos ruhtinatar jää Indiaan, niin hän jälleen joutuu pyöveliensä käsiin. Näitä pirun riivaamia olentoja oli kaikkialla Indiassa, ja kaiketikin he, olkoon poliisi kuinka valpas tahansa, saavat uhrinsa jälleen valtoihinsa, jollei Madrasissa, niin Bombayssa, ellei siellä, niin Kalkuttassa. Sir Francis kertoi, asiata todistaakseen, samanlaisen seikan, joka oli tapahtunut joku aika sitten. Hänen mielestänsä tuo nuori nainen ei ollut turvassa ennenkuin ulkopuolella Indian nientä.
Phileas Fogg sanoi panevansa nämä tiedot visusti muistiinsa.
Kello 10 ilmoitti opas, että nyt oli tultu Allahabadin pysäyspaikalle.
Sieltä alkoi jälleen rautatie, jota myöten vuorokaudessa pääsee
Allahabadista Kalkuttaan.
Phileas Fogg ennättää siis oikeaan aikaan höyrylaivalle, joka seuraavana päivänä, lokakuun 25:ntenä, kello 12 päivällä oli lähtevä Hongkongiin.
Ruhtinatar nostettiin erityiseen huoneeseen pysäyspaikalla. Passepartout lähetettiin ostamaan tarpeellisia kapineita, niinkuin vaatteita, saaleja y.m., mitä vain löytäisi. Rahoja hän ei saa säästää, niin sanoi isäntä.
Passepartout läksi heti ulos ja juoksi katuja pitkin ylös ja alas. Allahabad, s.o. Jumalan kaupunki, on pyhimpinä pidettyjä paikkoja Indiassa, se kun on rakennettu kahden pyhän virran, Gangeen ja Dshumnan, yhdyntäpaikalle. Näiden virtain varsille tekevät hurskaat ihmiset toivioretkiä kaikilta haaroin niemimaata. Muutoin kertoo taru Gangeen lähteen olevan taivaassa, josta Brama on sen armossansa pannut juoksemaan maahan.
Ostoksia tehdessään oli Passepartout ennättänyt katsella kaupunkia, joka ennen oli suojattu komealla, nyt valtion vankilaksi muutetulla linnoituksella. Nykyään ei siinä enää harjoiteta kauppaa eikä mitään teollisuutta, vaikka se ennen muinoin oli ollut kuuluisa kauppa- ja tehdaskaupunki. Passepartout, joka turhaan oli hakenut muotimakasiinia, ikäänkuin olisi luullut kävelevänsä Lontoossa Regent-Streetillä muutaman askeleen päässä Farmer & C:sta, ei saanut haluamiansa kapineita — skotlanninkankaista leninkiä, suurta vaippaa ja komeata saukonnahkaista kappaa — muualta kuin eräältä hävyttömältä juutalaiselta, jolle hänen täytyi maksaa 75 puntaa siitä. Kaupat tehtyänsä hän kumminkin palasi riemuissaan pysäyspaikalle.
Mrs.[7] Auda oli ruvennut toipumaan. Pilajin pappien aikaansaama huumaus haihtui haihtumistaan, ja hänen kauniisiin silmiinsä palasi jälleen koko ihanuudessaan hindulainen sulous.
Kuningas ja runoniekka Usaf Uddaul ylistelee Ahmehnagaran kuningattaren suloja tällä tavalla:
"Hänen loistavat hiuksensa, kahtia jaetut, verhoavat hänen hentojen, valkoisten, terveydestä loistavain poskiensa soinnukkaita piirteitä. Hänen kiiltomustat kulmansa kaareilevat kuni Kaman, rakkauden jumalan, jousen kaari, ja hänen pitkäin silkkisten silmäripsiensä alla, suurten kirkkaitten silmäin mustasta teräksestä heijastuu, kuni Himalaijan pyhistä järvistä, taivaallinen, puhdas valo. Siroina, tasaisina, lumivalkoisina kiiltävät hänen hampaansa hymyhuulten välissä kuni kastepisarat granaattikukan puoleksi puhjenneessa terässä. Hänen pienoiset, soreat korvansa, piirteiltään säännölliset, hänen punertavat kätösensä, hänen pienet, somat jalkansa, hennot kuni lootos-kukan umppu, kimaltelevat ihanimmista Ceylonin helmistä, komeimmista Golkondan timanteista. Hänen solakka, yhden käden täyttämä vyötäisensä enentää kauneutta hänen pyöreäin lanteittensa muodosteessa ja koko hänen vartalonsa täyteläisyydessä, jossa kukoistava nuoruus näyttää runsaimmat aarteensa, ja hänen silkkisen vaippansa poimut kertovat, että hänet on hopeaan veistänyt Vicvacarma'n, iankaikkisen kuvanveistäjän, jumalainen käsi."
Tämä runollinen kuvaus olkoon nyt sillänsä, mutta varmaa on, että Mrs. Auda, Bundelkundin rajahin leski, oli "viehättävä" nainen sanan täydessä merkityksessä. Hän puhui englanninkieltä varsin sujuvasti, eikä opas ollut yhtään laskenut liikoja sanoessaan nuoren parsilaisen aivan muuttuneen kasvatuksen vaikutuksesta.
Juna oli valmiina lähtemään Allahabadista. Parsilainen oli myös tullut sinne. Mr. Fogg maksoi sovitun palkan eikä penniäkään enempää. Tämä hiukan ihmetytti Passepartout'ia, joka kyllä tiesi, kuinka paljon tuo luotettava opas oli tehnyt hänelle hyötyä. Olihan parsilainen henkensä uhalla ottanut osaa Pilaji-juttuun, ja jos hindut myöhemmin saavat hänet kiinni, niin hän tuskin voi välttää heidän kostoansa.
Vielä oli jäljellä kysymys Kiunista. Mitä kummaa sillä tekisi, tuolla kalliilla norsulla?
Mutta Phileas Fogg oli jo ratkaissut tuon kysymyksen.
— Kuules, parsilainen, — sanoi hän oppaalle, — sinä olet tehtäväsi hyvin toimittanut. Olen maksanut palkan työstäsi, mutta en uskollisuudestasi. Saat norsun omaksesi, jos tahdot.
Oppaan kasvot loistivat.
— Sehän on koko omaisuus, jonka teidän arvoisuutenne minulle lahjoittaa! — huudahti hän.
— Ota vaan, parsilainen, — vastasi Mr. Phileas Fogg, — velkaa sinulle sittenkin jään.
— Se kelpaa se! — huusi Passepartout. — Ota pois, ystävä! Kiuni on kelpo ja uljas eläin.
Passepartout meni eläimen luo ja antoi sille sokeria lausuellen:
— Se, Kiuni, se, se!
Norsu osoitti mieltymystään muutamalla omituisella mörinällä, sieppasi sitten kärsällään Passepartout'ia vyötäisistä ja kohotti hänet päänsä kohdalle. Passepartout ei pelännyt ollenkaan, vaan silitteli ja hyväili elukkaa, ja Kiuni laski hänet hiljalleen jälleen maahan. Ja hyväksi lopuksi läväytti kunnioitettava Kiuni häntä kärsällään, johon vastaukseksi kunnioitettava ranskalainen läväytti häntä kädellään.
Tuokion kuluttua istuivat Phileas Fogg, sir Francis Cromarty ja
Passepartout mukavassa rautatievaunussa, jossa paras sija oli suotu
Mrs. Audalle. Juna kiiti nyt tulista vauhtia Benaresin kaupunkia kohti.
Sinne oli korkeintaan 80 peninkulmaa, ja he saapuivat sinne kahden tunnin kuluttua.
Matkalla toipui nuori rouva täydellisesti; hangin unettavat höyryt olivat kokonaan haihtuneet.
Kuinka kovin hän hämmästyi nähdessään olevansa rautatievaunussa, puettuna eurooppalaiseen pukuun ja matkustajien seurassa, joita hän ei tuntenut!
Matkatoverit osoittivat hänelle ensin mitä hellintä huolenpitoa ja virkistivät häntä muutamalla pisaralla likööriä. Sen jälkeen kenraali kertoi koko tapauksen ja huomautti, kuinka Phileas Fogg oli ollut vähällä uhrata henkensä hänen pelastuksekseen, ja selitti sitten, miten pelastus oli tapahtunut ja kuinka suuri osa Passepartout'illa oli siinä työssä ollut.
Mr. Fogg ei sanonut tuohon yhtään mitään. Passepartout kainosteli ja saneli sanelemistaan, että "mitäs turhia, eihän se…"
Mrs. Auda kiitti pelastajiansa sydämellisesti, enemmän kyynelillä kuin sanoilla. Hänen kauniit silmänsä ilmoittivat hänen sydämellisen kiitollisuutensa vielä selvemmin kuin huulet. Kun hänen mieleensä sitten jälleen johtui tuo hirveä uhrausjuhla, tuo Indian maa, jossa niin monet vaarat häntä odottivat, silloin kävi kylmä vavistus koko hänen ruumiinsa kautta.
Phileas Fogg ymmärsi Mrs. Audan ajatukset ja rauhoittaaksensa häntä tarjoutui, muutamalla kylmällä sanalla kuitenkin, viemään hänet Hongkongiin, jonne hän jäisi siksi kuin asia on unohdettu.
Kiitollisena otti nuori rouva tarjouksen vastaan. Hongkongissa sattuukin hänellä olemaan sukulainen, parsilainen hänkin ja etevimpiä kauppiaita sanotussa kaupungissa, joka on kaikin puolin englantilainen, vaikka onkin Kiinan rannalla.
Kello puoli yksi pysähtyi juna Benaresissa. Bramiinilaiset tarut kertovat tämän kaupungin olevan samalla paikalla kuin muinoin Kaasin kaupunki, joka ennen vanhaan oli heilunut ilmassa kuin Muhammedin hauta. Mutta nyt meidän reaalisena aikanamme sijaitsi Benares eli Indian Ateena, kuten orientalistit sitä nimittävät, varsin yksinkertaisesti maassa, ja Passepartout näki vilaukselta sen kivikartanot ja oksista punotut mökit, jotka näyttivät varsin viheliäisiltä.
Tänne oli sir Francis Cromarty jääpä. Hänen sotajoukkonsa oli majoitettuna muutamain peninkulmain päähän kaupungista pohjoiseen. Kenraali sanoi senvuoksi jäähyväiset Phileas Foggille toivottaen hänelle hyvin paljon onnea ja sanoen suovansa, että tämä uudelleen tekisi tällaisen matkan vähemmin omituisella, mutta sitä edullisemmalla tavalla. Mr. Fogg ojensi sanaakaan sanomatta kätensä. Mrs. Auda lausui hänelle sen sijaan sydämelliset jäähyväiset. Hän ei sanonut koskaan unohtavansa kiitollisuuden velkaansa sir Francis Cromartylle. Passepartout'ia kenraali kunnioitti ystävällisellä kädenpuristuksella. Liikutettuna Passepartout kysäisi, missä ja milloin hän saisi uhrautua kenraalin edestä.
Niin erottiin.
Benaresin kaupungista alkaen kulkee rautatie osittain Gangeen laakson kautta. Vaunun akkunasta näki kirkkaalla ilmalla ohitse kiitävän Beharin maakunnan viheriällä verhottuja vuoria, ohra- ja maissipeltoja, jokia ja järviä, joissa veheriät alligaattorit mellastivat, somia kyliä ja vihantia metsiä. Muutamia norsuja ja isokyttyräisiä zebu-härkiä näkyi uiskentelevan virran vedessä, ja huolimatta myöhäisestä vuodenajasta ja jotenkin jo viileästä ilmasta oli siinä hinduja kumpaakin sukupuolta joukottain kylpemässä, niinkuin käskee heidän uskontonsa. Nämä uskovaiset, buddhalaisuuden suuret viholliset, tunnustavat Braman uskontoa, jota edustaa kolme jumalaolentoa: Vishnu, auringon jumala, Shiva, luonnonvoimain olennoima, ja Brama, pappien ja lainsäätäjäin korkein mestari. Mutta milläpä silmin nuo Bramat ja Shivat ja Vishnut katsoisivat nykyistä britannioittua Indiaa, kun viheltelevät höyrylaivat saastuttavat pyhän Gangeen vettä, säikyttäen kalalokkeja sen pinnalla, kilpikonnia, joita sen rannoilla syntyy, ja hartaita uskovaisia, jotka pitkällään venyvät sen äyräillä.
Koko tuo kuva kiiti salaman nopeudella ohitse, ja usein kietoi savu sen sakeaan vaippaansa. Matkustajat tuskin erottivat Kunarin linnan, 20 peninkulman päässä kaakkoiseen Benaresin kaupungista, Belfarin rajahien entisen linnan; Gatsepurin ja sen isot ruusuvesitehtaat; lordi Cornwallisin haudan Gangeen vasemmalla rannalla; linnoitetun Buksarin kaupungin; Patna nimisen ison tehdas- ja kauppakaupungin, jossa pidetään Indian suurimpia oopiumi-markkinoita; Monghir nimisen kaupungin, joka on yhtä englantilainen kuin Manchester tai Birmingham, tunnettu valinpajoistaan ja asetehtaistaan, ja jonka korkeat tehtaiden piiput nokeavat sakealla savullaan Braman taivasta — oikea korvapuusti unelmain maassa!
Tuli yö. Ulvoen ja kiljuen pakenivat tiikerit, karhut ja sudet veturin edeltä, joka syöksi nopeinta vauhtia, ja matkustajilta jäivät näkemättä kaikki Bengalin merkillisyydet, Golkonda, Guurin rauniot, Murshedabad, entinen pääkaupunki, Burdvan, Hugly, Chandernagor, tuo ranskalainen kaupunki Indian alueella, — kuinkahan ylpeä olisi Passepartout ollutkaan, jos olisi saanut nähdä Ranskan lipun liehuvan siellä!
Viimeinkin tultiin Kalkuttaan kello 7 aamulla. Postihöyrylaiva oli lähtevä Hongkongiin vasta puolenpäivän aikana. Phileas Foggilla oli siis vielä viisi tuntia aikaa.
Matkasuunnitelman mukaan hänen piti oleman Indian pääkaupungissa lokakuun 25 p:nä, 23 päivää Lontoosta-lähtönsä jälkeen. Määrättynä päivänä hän oli sinne saapunutkin. Hän ei siis ollut voitolla eikä tappiolla. Valitettavasti oli kaksi päivää, jotka hän oli voittanut matkalla Lontoosta Bombayhin, mennyt häneltä hukkaan — lukija tietää jo miten; mutta luultavaa on, ettei Fogg ollut siitä yhtään pahoillansa.
XV.
Setelitukku laihtuu jälleen.
Juna oli pysähtynyt laiturin ääreen. Passepartout astui ensimmäisenä ulos vaunusta. Häntä seurasi herra Fogg, auttaen nuorta rouvaa. Phileas Fogg oli päättänyt mennä suoraan höyrylaivalle, jonka oli määrä lähteä Hongkongiin, toimittaakseen siellä mahdollisimman mukavan kajuutan Mrs. Audalle, jota hän ei tahtonut hetkeksikään jättää yksikseen, niin kauan kuin vielä oltiin tässä maassa, jossa niin monet vaarat häntä uhkasivat.
Mutta juuri kun Mr. Fogg oli tullut ulos asemahuoneesta, astui hänen luokseen poliisimies.
— Mr. Phileas Fogg, niinkö? — kysyi hän.
— Niin.
— Ja tuo mies on palvelijanne? — jatkoi poliisi osoittaen
Passepartout'ia.
— On.
— Seuratkaa, minua kumpikin.
Mr. Fogg ei osoittanut hämmästystään vähimmälläkään liikunnolla. Poliisimies oli lain edustaja, ja lakia englantilainen pitää pyhänä. Passepartout, ranskalainen kun oli, yritti ruveta keskustelemaan, mutta poliisi laski kätensä hänen olalleen, ja Phileas Foggkin viittasi häntä tottelemaan.
— Saako tämä nuori rouva tulla mukaan? — kysyi Mr. Fogg.
— Saa, — vastasi poliisimies.
Poliisimies saattoi Mr. Foggin, Mrs. Audan ja Passepartout'in palkigari nimisten nelipyöräisten vaunujen luo, joiden eteen oli valjastettu kaksi hevosta. Kaikki nousivat vaunuihin, ja niin ajettiin parikymmentä minuuttia, jolla välin ei kukaan virkkanut mitään.
Ensin ajettiin "Black City'n" (Mustan kaupungin) läpi, jonka kapeilla kaduilla ja viheliäisten asuntojen ympärillä vilisi kaikennäköistä ryysyistä ja likaista väkeä; sitten kuljettiin eurooppalaisen kaupunginosan kautta, joka näytti hauskemmalta kivikartanoineen kookospalmujen suojassa. Vaikka vielä oli hyvin aikaista, näkyi kumminkin komeita herroja ajelevan upeissa vaunuissa.
Palkigari pysähtyi erään talon eteen, joka näytti yksinkertaiselta; nähtävästi se ei ollut mikään asuinkartano. Sittenkuin vaunuista oli noustu, vei poliisimies vankinsa — sillä semmoisiahan he olivat — erääseen huoneeseen, jonka akkunat olivat varustetut rautaristikolla.
— Kello puoli yhdeksän kutsutaan teidät tuomari Obadian eteen, — virkkoi hän ja meni pois lukiten oven perässään.
— Nyt on piru merrassa, — sanoi Passepartout istahtaen tuolille, — nyt olemme vankeudessa.
Mrs. Auda kääntyi heti herra Foggin puoleen ja sanoi liikutuksella, jota hän turhaan koetti salata:
— Hyvä herra, jättäkää minut oman onneni nojaan! Minun tähteni teitä ahdistetaan siitä syystä, että olette pelastaneet minut!
Phileas Fogg vastasi vain, että se on mahdotonta. "Sutty"-asianko tähden ahdistettaisiin? Mitä joutavia? Kukapa uskaltaisi astua esiin kantajana? Tässä oli joku erehdys tapahtunut. Mr. Fogg lisäsi, ettei hän missään tapauksessa jätä nuorta rouvaa, vaan saattaa hänet hamaan Hongkongiin.
— Mutta höyrylaivahan lähtee puolenpäivän aikana! — sanoi
Passepartout.
— Ennen puoltapäivää olemme höyrylaivalla, — virkkoi tyyni gentlemanni.
Tämä lausuttiin niin vakavasti, että Passepartout'kin sanoi itsekseen:
— No peijakas! Sehän on tietty se. Ennen puoltapäivää ollaan laivalla!
Mutta ihan varma hän ei kumminkaan tuntenut olevansa.
Kello puoli yhdeksän avattiin ovi. Poliisimies tuli sisään ja saattoi vangit viereiseen saliin. Se oli tuomarin tutkintosali, jonne oli kuulijain paikalle kokoontunut suuri joukko eurooppalaisia sekä maanasukkaita.
Mr. Fogg, Mrs. Auda ja Passepartout kävivät istumaan penkille vastapäätä pöytää, jonka ääressä tuomarilla ja notaarilla oli sijansa.
Tuomari, herra Obadia, tuli pian sisään, perässään notaari. Hän oli kookas mies, lihava ja pullea. Hän otti seinältä naulasta peruukin ja pani sen päähänsä.
— Ensimmäinen juttu esiin! — virkkoi hän.
Mutta pian hän nosti kätensä päätään kohti.
— Mitä ihmeitä? Eihän tämä olekaan minun peruukkini! — huudahti hän.
— Minunpa se näkyy olevankin, herra Obadia, — vastasi notaari.
— Hyvä herra Oysterpuf! Kuinka te saatatte luulla, että tuomari voisi julistaa oikeata tuomiota notaarin peruukki päässä!
Herrat vaihtoivat peruukkeja. Tällä välin oli Passepartout tuskin malttanut pysyä alallaan; viisari salin suuressa kellossa kulki hänen mielestään hirmuisen nopeasti.
— Ensimmäinen juttu! — äänsi tuomari.
— Phileas Fogg! — kysyi notaari.
— Tässä olen, — vastasi herra Fogg.
— Passepartout!
— Täss' ollaan, — vastasi Passepartout.
— Hyvä! — virkkoi tuomari. — Syytetyt! Kahtena päivänä on teitä haeskeltu jok'ainoalta Bombaysta tulevalta junalta.
— Mistä meitä syytetään? — kysyi Passepartout maltitonna.
— Sen saatte kohta kuulla, — vastasi tuomari.
— Herra tuomari, — sanoi herra Fogg, — minä olen Englannin kansalainen ja minulla on oikeus…
— Eikö ole oltu kohteliaita teille? — kysyi Mr. Obadia.
— Sitä en saata valittaa.
— Hyvä! Kantajat sisään!
Tuomarin käskystä avattiin ovi, ja vartia saattoi sisään kolme hindulaista pappia.
— Johan minä sen arvasin! — jupisi Passepartout itsekseen, — samat roistot, jotka tahtoivat roviolla korventaa nuoren rouvan!
Papit asettuivat tuomarin eteen, ja notaari luki kovalla äänellä kanteen, jossa Phileas Foggia ja hänen palvelijaansa syytetään bramalaisen uskonnon pyhittämän paikan saastuttamisesta.
— Kuulitteko? — kysyi tuomari Phileas Foggilta.
— Kuulin, — vastasi Mr. Fogg katsahtaen kelloonsa, — ja tunnustan.
— Vai niin, te tunnustatte.
— Niin kyllä ja odotan, että nämä kolme pappia vuorostansa tunnustavat, mikä aikomus heillä oli Pilajin pagodissa.
Papit katsahtivat toisiinsa. He eivät näyttäneet ymmärtäneen syytetyn sanoja.
— Juuri niin! — kiljaisi Passepartout kiivaasti, — juuri Pilajin pagodissa, jossa he olivat tulella korventaa elävän ihmisen.
Papit jälleen ihmettelemään ja tuomari Obadia kovasti kummastelemaan.
— Mitä korventaa? — kysäisi hän. — Keskelläkö Bombayn kaupunkia?
— Bombayn! Kuinka! — huudahti Passepartout.
— Niin juuri. Tässä ei ole puhetta Pilajin pagodista, vaan pagodista
Malebarin mäellä Bombayssa.
— Ja tässä on todistus, tässä ovat temppelin saastuttajan kengät, — lisäsi notaari, asettaen kengät pöydälle.
— Voi kenkiäni! — Semmoinen huuto pääsi ehdottomastikin
Passepartout'ilta.
Tämä seikka osoitti isännälle ja palvelijalle asian oikean laidan. He olivat unohtaneet koko pagodi-asian Malebarin mäellä Bombayssa. Siitä juuri oli heidät nyt vedetty oikeuteen Kalkuttassa.
Poliisimies Fiks oli, niinkuin lukija muistaa, kuullut Bombayssa Passepartout'in kertovan isännälleen, mitä hänelle oli tapahtunut Malebarin mäellä, ja tämän seikan oli Fiks osannut käyttää hyödykseen. Hän oli jättänyt matkansa seuraavaksi päiväksi ja yllyttänyt Malebar-pagodin pappeja ajamaan pahantekijää takaa. Olipa Fiks luvannut heille melkoisen vahingonpalkkionkin, sillä hän tiesi Englannin hallituksen kovasti rankaisevan semmoisia rikoksia. Sitenpä olivat papit lähteneet pahantekijän perään seuraavassa junassa. Mutta kun nuoren lesken pelastamiseen oli kulunut joltinenkin aika, niin oli Fiks pappien kanssa ennättänyt Kalkuttaan ennen Foggia ja hänen palvelijaansa. Sähkösanomalla olivat he ilmoittaneet asian jo ennakolta tuomarille ja käskeneet ottaa kiinni Foggin ja Passepartout'in heti rautatien asemahuoneella. Mutta kovastipa Fiks ällistyi — senhän jokainen arvaa — kuultuansa, ettei Phileas Fogg vielä ollut tullutkaan Kalkuttaan. Hän rupesi arvelemaan varkaan pysähtyneen välillä, mennäksensä pohjoisiin maakuntiin. Neljäkolmatta tuntia oli Fiks tuskallisessa levottomuudessa väijynyt rautatien asemahuoneella saalistansa. Ja voi, kuinka hän ihastui tänä aamuna, nähdessään hänen astuvan ulos vaunusta, tosin erään nuoren naisen kanssa, jonka ilmaumista hän ei millään muotoa osannut arvata! Heti lähetti Fiks poliisimiehen ottamaan hänet kiinni, ja näinpä nyt Mr. Fogg, Passepartout sekä Bundelkundin rajahin nuori leski olivat joutuneet tuomari Obadian eteen.
Jos Passepartout olisi asialtansa malttanut, niin hän olisi eräässä nurkassa kuulijain joukossa huomannut salapoliisin, joka kuunteli jutun kulkua mitä suurimmalla hartaudella, niinkuin luonnollista olikin, sillä Kalkuttassakaan hän ei vielä ollut saanut vangitsemiskäskyä Lontoosta.
Tuomari Obadia oli ottanut Passepartout'in tunnustuksen pöytäkirjaan. Voi kuinka kernaasti Passepartout olisi ottanut sanansa takaisin, jos suinkin olisi laatuun käynyt!
— Syytös on siis tunnustettu? — kysyi tuomari.
— On, — vastasi Fogg kylmästi.
— Koska, — jatkoi tuomari, — Englannin laki suojelee kaikkia indialaisen väestön uskontoja, koska rikoksen on tunnustanut herra Passepartout, joka, niinkuin todistettu on, jaloillansa on saastuttanut pyhää lattiata pagodissa Malebarin mäellä Bombayssa lokakuun 20 p:nä, niin katsoo Oikeus kohtuulliseksi tuomita yllämainitun Passepartout'in 15 päivän vankeuteen ja sitäpaitsi vetämään sakkoa 300 puntaa.
— Kolmesataa puntaa! — kiljaisi Passepartout, välittämättä muusta kuin sakosta.
— Vait! — ärjäisi vartia äänellä, joka oli ankara kuin pasuuna.
— Ja koska, — jatkoi vaan tuomari Obadia, — ja koska täydellisesti ei ole voitu selville saada, että salavehkeitä olisi ollut olemassa isännän ja palvelijan välillä, mutta ensinmainittu kumminkin on velvollinen vastaamaan palvelijastansa, joka hänen leivässään on, niin katsoo Oikeus kohtuulliseksi tuomita Phileas Foggin 8 päivän vankeuteen ja vetämään sakkoa 150 puntaa. — Julistettu. — Notaari, huutakaa seuraava juttu esiin!
Fiks oli oikein mielissänsä: Phileas Foggin täytyy jäädä kahdeksaksi päiväksi Kalkuttaan, — enempää ei ole tarvis; kyllä vangitsemiskäsky siksi joutuu tänne.
Passepartout oli vimmoissaan. Moinen tuomio saattaa isännän ihan perikatoon. Kaksikymmentä tuhatta puntaa on menetetty, ja ainoastaan siitä syystä, että hän, senkin pässi, oli mennyt tuohon kirottuun pagodiin!
Phileas Fogg, tyynenä, ikäänkuin tuomio ei olisi häntä koskenutkaan, ei edes ollut räväyttänyt silmäänsäkään. Mutta juuri kun notaari yritti esiinhuutaa seuraavata juttua, nousi hän ylös.
— Minä annan takauksen, — sanoi hän.
— Siihen on teillä oikeus, — vastasi tuomari.
Fiks tunsi selkäänsä karmivan, mutta pian hän sai varmuutensa takaisin, kun kuuli tuomarin lausuvan:
— Sen johdosta, että Phileas Fogg ja hänen palvelijansa ovat ulkomaalaisia, katsoo Oikeus kohtuulliseksi määrätä kumpaisenkin takaussumman tuhanneksi punnaksi.
Kaksituhatta puntaa tuli siis Mr. Foggin maksaa, jos ei tahtoisi tyytyä ensin julistettuun tuomioon.
— Minä maksan, — sanoi hän.
Ja laukusta, joka oli Passepartout'in huostassa, otti hän setelitukun ja asetti sen notaarin eteen.
— Tämä summa, — sanoi tuomari, — suoritetaan teille takaisin, kun olette kärsineet vankeusrangaistuksenne. Siihen saakka olette vapaa tätä talletettua takaussummaa vastaan.
— Mennään, — sanoi Phileas Fogg palvelijalleen.
— Mutta antakoot edes kenkäni takaisin! — huudahti Passepartout vihan vimmassa.
Kengät hän saikin.
— Kas nämä ne kengät vasta on, — jupisi hän. — Toista tuhatta puntaa maksaa kumpikin tallukka, puhumattakaan siitä, että ne puristavat varpaita niin vietävästi.
Passepartout oli oikein murheissansa astuessaan ulos Mr. Foggin kanssa, joka oli tarjonnut käsivartensa Auda rouvalle. Fiks toivoi vielä ettei hänen luulemansa varas millään muotoa jätä näitä kahtatuhatta puntaa, vaan kyllä menee kahdeksan päivän vankeuteen. Senvuoksi hän päätti seurata Foggia.
Mr. Fogg vuokrasi vaunut. Mrs. Auda, Passepartout ja hän kävivät niihin istumaan. Fiks juoksi perässä, ja vähän ajan kuluttua pysähtyivät vaunut sataman rantaan.
Ulkona reitillä oli ankkurissa höyrylaiva "Rangoon", lähtölippu etumaston nenässä. Kello löi 11. Mr. Foggilla oli vielä tunti jäljellä. Fiks näki hänen astuvan vaunuista ja laskeutuvan nuoren naisen ja palvelijansa kanssa veneeseen. Salapoliisi polkaisi jalkaansa harmissaan.
— Tuo heittiö! — jupisi hän. — Hän lähtee! Kaksituhatta puntaa viskattu kuin veteen! Niin tuhlaa kuin varas! Haa, mutta minä seuraan häntä vaikka maailman ääriin, jos siksi tulee. Mutta tuolla lailla tuhlatessaan hän pian menettää koko varastamansa summan!
Poliisimies oli oikeassa. Lontoosta lähdettyään oli Fogg matkakulunkeihin, palkintoihin, norsun ostoon, takauksiin ja sakkoihin maksanut jo kuudetta tuhatta puntaa, niin että prosenttipalkinto takaisin saatavasta summasta suli päivä päivältä yhä pienemmäksi.
XVI.
Herra Fiks ei näy ymmärtävänkään, mitä hänelle puhutaan.
"Rangoon", niitä "Peninsular and Oriental Company'n" postilaivoja, jotka kulkevat Kiinan ja Japanin vesillä, oli rautainen propellialus, 1,770 tonnin vetoinen ja 400 hevosvoiman koneella varustettu. Se oli yhtä nopeakulkuinen kuin "Mongolia", olematta kumminkaan niin komea. Mrs. Audan ei ollutkaan siellä niin mukava olla kuin Phileas Fogg oli toivonut. Mutta eihän tätä 3,500 peninkulman matkaa kestäkään kuin 11 tai 12 päivää, ja Auda rouva ei näkynyt olevan kovin vaatelias.
Ensimmäisinä päivinä tällä matkalla oppi Mrs. Auda tuntemaan Phileas Foggia ja lausui useampia kertoja hänelle kiitollisuutensa. Kylmäverinen gentlemanni kuunteli mitä suurimmalla tyyneydellä (siltä ainakin näytti); ei ääni eikä käden viittauskaan osoittanut hänessä pienintäkään liikutusta. Hän piti tarkkaa huolta, ettei nuorelta rouvalta mitään puuttuisi. Määrättyinä hetkinä hän tuli rouvan luokse, ellei juuri haastelemaan, niin ainakin kuuntelemaan. Hän osoitti Auda rouvalle erinomaista kohteliaisuutta, mutta koneenomaisesti, ikäänkuin ennakolta määrättyjen sääntöjen mukaan. Mrs. Auda ei oikein tiennyt mitä ajatella, mutta Passepartout oli hänelle lyhyin piirtein kuvannut isäntänsä omituisen luonteen. Hän oli kertonut suuren vedon pakottaneen tämän gentlemannin matkustamaan maan ympäri. Rouva oli naurahtanut tuota kuullessaan, mutta henkensä pelastajaa ei hän voinut muuta kuin kunnioittaa sydämensä pohjasta.
Mrs. Auda vahvisti todeksi hindulaisen oppaan kertomuksen hänen surullisesta kohtalostaan. Hän oli tosiaankin parsilaisten lahkoa, joka on etevin Indian alkuasukkaista. Useat parsilaiset kauppamiehet ovat koonneet isoja rikkauksia Indiassa pumpulikaupalla. Eräs heistä, sir James Jejeebhoy, oli korotettu Englannin aatelissäätyyn, ja Mrs. Auda oli sukua hänelle. Mainitun Jejeebhoyn serkku, Jejeeb, asui Hongkongissa, ja hänen luokseen aikoi nyt nuori rouva matkustaa. Mutta saako hän siellä turvaa ja apua? Sitä hän ei vielä varmaan tiennyt. Mr. Fogg sanoi siihen, ettei hänen tarvitse olla ensinkään rauhaton; kyllä hän, Fogg, pitää huolen siitä, että kaikki käy ihan matemaatillisesti, — niin juuri hän sanoi.
Ymmärsiköhän nuori rouva tuota hirmuista sanaa? Kukapa sen tietää? Se vain on tietty, että hänen suuret silmänsä olivat kiinnitettyinä Mr. Foggiin, nuo silmät, "kirkkaat kuin Himalaijan pyhät järvet". Mutta tuo auttamattoman hidas Fogg ei näyttänyt olevan herkkä heittäymään pyhiin järviin!
Matka kävi alussa erinomaisen hyvin. Ilma oli kaunis. Koko se osa tuota suunnatonta merenpoukamaa, jota merimiehet sanovat "Bengalin syliksi", oli hyvin edullinen höyrylaivan kululle.
Pian näkyi iso Andaman saaristo, jossa 2,400 jalkaa korkea
"Satulasarvi" niminen vuori jo kaukaa siintää purjehtijan silmään.
Höyrylaiva kulki aivan rannan lähitse, mutta saaren asukkaita, jotka ovat papualaisia, raakoja ihmissyöjiä ja inhimillisen sivistyksen alhaisimmalla asteella, ei näkynyt yhtään henkeä.
Saaria ilmaantui taivaan rantaan aina vähän perästä — ihana näky! Etupuolella suunnattomina metsinä palmuja, arekoja, bambuja, muskotteja, teak-puita, jättiläismäisiä mimosoja, puunkorkuisia sananjalkoja; perällä kohoilivat vuorten somat, sinervät ryhmät. Rannikoilla lenteli lukemattomin laumoin noita kuuluisia pääskysiä, joiden pesät ovat hienoimpia herkkuja Kiinan eli, kuten kiinalaiset itse sanovat, taivaan valtakunnassa. Mutta pian olivat nämä Andaman saariston vaihtelevat kuvat jääneet jäljelle, ja "Rangoon" kulki nopeasti Malakka-salmea kohti, jonka kautta se oli laskeva ulos Kiinanmeren ulapalle.
Mitä teki tällä välin salapoliisi Fiks, jonka kova onni oli pannut kulkemaan maan ympäri? Kalkuttasta lähtiessään hän oli antanut poliisilaitokseen sen määräyksen, että vangitsemiskäsky, kun se viimeinkin on saapunut, lähetetään hänelle Hongkongiin. Sen tehtyään hän oli puikahtanut "Rangoon'iin", niin ettei Passepartout häntä huomannut, ja toivoi voivansa olla näkymättömissä hamaan Hongkongiin asti. Tukalapa hänen olisi ollutkin ruveta selittelemään, mitenkä hän muka oli laivalla, herättämättä epäluuloja Passepartout'issa, joka luuli hänen jääneen Bombayhin. Hän toivoi kumminkin asianhaarain muodostuvan niin, että hän jälleen uudistaa tuttavuutensa ranskalaisen kanssa. Millä tavoin? Sen saamme pian nähdä.
Kaikki poliisimiehen toiveet olivat kiinnitetyt yhteen ainoaan kohtaan, nimittäin Hongkongiin. Laiva pysähtyy kyllä Singapuriin, mutta niin lyhyeksi aikaa, ettei hän ennätä siellä saada mitään aikaan. Hongkongissa hänen pitää lopullisesti saada varas kiinni, sillä jos tämä sielläkin pääsee hänen käsistään, niin sitten meni kaikki toivo kuin tina tuhkaan.
Hongkong olikin viimeinen kaupunki englantilaisella alueella koko tällä matkalla. Tultuansa kerran Kiinaan tai Japaniin tai Amerikkaan on Phileas Fogg täydessä turvassa. Jos vain vangitsemiskäsky, joka tosiaankin kulki Fiksin perässä, saapuu siksi Hongkongiin, niin siellä Fogg ehdottomasti otetaan kiinni pitemmittä mutkitta. Mutta Hongkongista lähdettyä eivät enää mitkään vangitsemiskäskyt auta. Silloin tarvitaan luovutuskirja. Mutta sen hankkiminen on pitkällistä ja monimutkaista, ja varas kyllä osaa sillä välin tehdä temppuja, jotka hänen rauhaansa sopivat.
— Siis, — sanoi Fiks useita kertoja itsekseen, ikävystyen aikojansa pienessä kajuutassaan, — vangitsemiskäsky on Hongkongissa, ja silloin teen tehtäväni; ellei sitä siellä ole, silloin tulee minun tavalla tai toisella pidättää hänet siellä. Minun ei onnistunut Bombayssa; samoin kävi Kalkuttassakin. Jos nyt vielä Hongkongissakin isken kirveeni kiveen, niin silloin on mieheltä maine mennyt. Mutta, maksoi mitä maksoi, sen täytyy onnistua. Vaan millä keinoin minä saan viivytetyksi tuon pahuksen matkan, jos tulisi tarpeen?
Viimeisenä keinona päätti Fiks ilmoittaa koko asian Passepartout'ille, sanoa hänelle, mimmoinen hänen isäntänsä on, jonka rikostoveri hän ei varmaankaan ole. Arvattavasti Passepartout tämän kuultuansa rupeaa pelkäämään joutuvansa itsekin samaan nuottaan ja käy hänen, Fiksin, puolelle. Keino oli tosin hyvin uskallettu, jonka vuoksi siihen ryhdytäänkin vasta ihan viimeisessä hädässä; muutoinhan saattaisi yksi ainoa sana Passepartout'ilta hänen isännälleen tehdä koko asian tyhjäksi.
Poliisimies oli tosiaankin pahoilla mielin; mutta silloinpa Mrs. Audan läsnäolo laivalla Phileas Foggin ja Passepartout'in seurassa antoi hänelle aihetta uusiin suunnitteluihin.
Kuka tämä nainen on? Miten hän on joutunut Foggin seuraan? He olivat nähtävästi kohdanneet toisensa Bombayn ja Kalkuttan välillä. Mutta millä kohdalla? Sattumako se noin oli heidät matkalla yhteen liittänyt? Kenties oli Phileas Foggin matkalla Indian halki tarkoituksenakin kohdata tämä viehättävä nainen? Sillä viehättävä hän oli. Fiks oli huomannut sen katsellessaan häntä Kalkuttan oikeussalissa.
Fiks ajatteli sinne ja tänne. Viimein johtui hänen mieleensä, että tässä lienee tapahtunut joku luvaton karkaaminen, toisin sanoen naisen ryöstö. Niin, kyllä se on niin, ihan varmaan! Tuo ajatus ei lähtenyt hänen mielestään, ja hän ymmärsi kohta, mikä etu hänelle siitä oli. Tässä oli tapahtunut naisen ryöstö, joko vaimon tahi neidon, ykskaikki; kyllä maar hän, Fiks, osaa naisen ryöstäjän saattaa semmoiseen pälkähäsen, ettei siitä pääse rahalla, ei vaikka miljoonia olisi.
Mutta ei tässä auta odottaa kunnes "Rangoon" tulee Hongkongiin. Tuo pahuksen Fogg hyppii niin merkillisen nopeasti laivalta toiselle, että ennenkuin jutun saa alkuunkaan, niin hän on jo kuulumattomissa.
Tuiki tärkeää olisi siis ennakolta ilmoittaa Englannin poliisille
"Rangoon'in" perille-tulo, ennenkuin matkustajat pääsevät maihin.
Tämäkin käy helposti laatuun, sillä laiva poikkeaa Singapurin
kaupunkiin, josta lennätinlanka on vedettynä pitkin Kiinan rantaa
Hongkongiin.
Ensin kumminkin olisi Passepartout'ia tutkisteleminen. Ranskalaisen kyllä saa puhumaan suunsa puhtaaksi, niin arveli Fiks, ja päätti ilmautua laivan kannelle. Aikapa jo olikin, sillä tänään oli lokakuun 31 päivä ja huomenna "Rangoon" oli poikkeava Singapuriin.
Mainittuna päivänä Fiks astui kajuutastaan ylös laivan kannelle tavatakseen Passepartout'ia, suuresti kummissaan tietysti, että muka oli hänet jälleen kohdannut. Passepartout oli paraillaan kävelemässä laivan etukannella, kun salapoliisi riensi hänen luokseen ja huudahti:
— Tekö "Rangoon'illa"?
— Monsieur Fiks, tekö täällä? — vastasi Passepartout, tosiaankin kummastuen nähtyänsä entisen matkatoverinsa "Mongolia'lta". — Mitä ihmeitä! Tehän jäitte meistä Bombayhin, ja nyt ollaan taas yhdessä, matkalla Hongkongiin! Matkustatteko tekin maan ympäri?
— En suinkaan, — vastasi Fiks, — minä pysähdyn Hongkongiin, ainakin muutamiksi päiviksi.
— Vai niin! — sanoi Passepartout vähän oudostuneena. — Mutta sen koommin kuin Kalkuttasta lähdettiin, en ole teitä kertaakaan vielä nähnyt laivalla. Mitenkäs se on ymmärrettävä?
— Niin, näettehän … vähän meritautia… Makasin tuolla alhaalla kajuutassani… Bengalin lahdella en ole voinut niin hyvin kuin Indian valtamerellä. No, kuinka jaksaa isäntänne, monsieur Phileas Fogg?
— Erinomaisen hyvin; yhä yhtä tarkka ja täsmällinen kuin hänen matkakirjansakin. Ei ole myöhästynyt yhtään päivää. Ja tiedättekös, herra Fiks — niin, mistäpä te sen tietäisittekään? — meillä on mukana nuori rouvakin.
— Nuori rouvako? — kysäisi salapoliisi eikä ollut oikein ymmärtävinään, mitä toinen oli sanonut.
Pian oli Passepartout kertonut hänelle kaikki. Hän kertoi kohtaukset pagodissa Malebarin mäellä, norsun ostot, joihin meni kaksituhatta puntaa, "sutty"-historiat, Audan pelastukset, Kalkuttan käräjäjutut, takaukset. Fiks, joka tiesi jälkimmäiset tapaukset, ei ollut tietävinään mitään, ja Passepartout'in oli hauska jutella kummallisista tapauksista niin hartaalle kuulijalle.
— Mutta kuinkas se on? — sanoi Fiks. — Aikooko isäntänne viedä tuon nuoren rouvan mukanansa Eurooppaan?
— Ei, monsieur Fiks, ei ollenkaan. Me jätämme hänet Hongkongiin, jossa hänellä on sukulainen, eräs rikas kauppias.
— Ei siltäkään puolen mitään apua, — arveli Fiks itsekseen. Ääneensä hän lisäsi:
— Yks' naukku, monsieur Passepartout!
— Kernaasti, monsieur Fiks. Aivanhan on asianmukaista, että ryypätään kohtauksemme onneksi "Rangoon'illa"!
XVII.
Yhtä ja toista matkalla Singapurista Hongkongiin.
Sen koommin Passepartout ja salapoliisi tapasivat hyvin usein toisensa; mutta Fiks pysytteli hänestä erillänsä eikä edes yrittänytkään puuttumaan pakinoihin. Ainoastaan pari kertaa hän näki Mr. Foggin, joka kernaasti oleskeli "Rangoon'in" isossa salongissa, joko seurustellen Mrs. Audan kanssa tahi pelaten vistiä totuttuun tapaansa.
Passepartout oli ruvennut tarkoin miettimään tuota kummallista kohtausta, joka jälleen oli tuonut Fiksin heidän joukkoonsa. Rupeaahan ihminen vähemmästäkin kummastelemaan. Tuo todellakin rakastettava ja lempeä herra kohdataan ensin Suezissa, sitten hän nousee "Mongolialle", astuu maihin Bombayssa sanoen jäävänsä sinne, sitten hän ilmestyy "Rangoon'illa", matkalla muka Hongkongiin, sanalla sanoen ihan Mr. Foggin kintereillä, — kuinkahan semmoisen miehen laita oikeastaan onkaan? Hyvin kummallista se vain on. Mitä hän oikeastaan aikonee? Passepartout oli valmis panemaan vetoon tohvelinsa — ne hänellä vielä olivat jäljellä — että Fiks lähtee Hongkongista samassa kuin hekin ja luultavasti samassa laivassakin.
Mutta vaikkapa Passepartout olisi arvellut ja ajatellut ikänsä kaiken, ei hän sittenkään olisi voinut arvata, mikä toimi Fiksillä oikeastaan oli. Ei hänen mieleensä kuuna päivänä olisi johtunut, että Phileas Foggia ajetaan takaa kuin varasta. Mutta kun ihmisluonto pyrkii selittelemään kaikkea, niinpä Passepartout'inkin äly äkkiä välähti, ja nyt hän osasi selittää, miksikä se Fiks alinomaa on mukana. Eikä tuo selitys niin aivan mahdoton ollutkaan. Hänen mielestään ei Fiks ollut eikä voinut ollakaan muu kuin salainen asiamies, jonka Mr. Foggin toverit Reform-Clubissa olivat lähettäneet pitämään silmällä, että matka maan ympäri tapahtuu säännöllisesti, aivan matkaohjelman mukaan.
— Niin se on, niin se on ihan varmaan! — huudahteli kunnon ranskalainen itsekseen myötäänsä, oikein ylpeänä tarkasta älystänsä. — Hän on vakooja, jonka nuo herrat ovat lähettäneet meidän kintereillemme. Jotenkin halpamaista sentään! Vakoilla salaisesti sellaista rehellistä, suoraa miestä kuin Mr. Foggia. Älkääs huoliko, hyvät herrat siellä Reform-Clubissa! Tämä käy teille kalliiksi!
Passepartout oli iloissansa keksinnöstänsä, mutta päätti kummikin olla puhumatta sanaakaan isännälleen, peläten hänen tuntevan itsensä loukatuksi tästä toveriensa epäluulosta. Passepartout päätti samalla myös vähän pistellä tuontuostakin Fiksiä sopivassa tilaisuudessa sopivalla tavalla.
Keskiviikkona lokakuun 30 p:nä illan suussa laski "Rangoon" ahtaaseen Malakka-salmeen, joka erottaa samannimisen niemen ja Sumatran saaren toisistaan. Kauniit, vuoriset pikku saaret estivät kumminkin näkemästä itse pääsaarta.
Seuraavana aamuna kello 4 "Rangoon" poikkesi Singapurin satamaan, ennätettyään sinne puolta päivää aikaisemmin kuin säädetty oli.
Täällä oli otettava hiiliä.
Phileas Fogg kirjoitti matkakirjansa voittopalstaan puoli päivää ja astui tällä kertaa maihin Mrs. Audan kanssa, joka oli sanonut kernaasti tahtovansa kävellä jonkun tunnin.
Fiks, epäillen Foggin jok'ainoata askelta, seurasi salaa perässä. Passepartout nauroi sydämensä pohjasta, nähdessään Fiksin vehkeet, ja meni tavallisille ostoksilleen.
Singapurin saari ei ole iso eikä suurenmoinen nähdä. Vuoria siinä ei näe ollenkaan. Kaikessa lakeudessaan on se kumminkin varsin soma.
Se on kuin komea puisto, jossa kauniita teitä risteilee. Sievät vaunut, edessä pari komeata hevosta, joita on tuotu maahan Uudesta Hollannista, kiidättivät Mrs. Audaa ja Phileas Foggia tuuhealatvaisten palmujen ja hedelmöiväin neilikkapuiden siimeksessä. Euroopassa tavallisten orapihlajain sijassa oli täällä aitoina pippuripensaita. Saagopalmuja, kookospalmuja, suuria monihaaraisia sananjalkoja vaihteli myötäänsä tässä troopillisessa kasvistossa; muskottipuut täyttivät ilman hyvällä hajullaan. Ketteriä, irvisteleviä apinoita ei puuttunut metsistä, kenties ei tiikereitäkään dshungleista. Saattaa oudoksua, ettei näitä ahnaita ja julmia petoja ole saatu sukupuuttoon hävitetyiksi näin pieneltä saarelta, mutta asia onkin se, että ne tulevat Malakkasta uiden salmen yli.
Ajeltuaan vaunuissa ympäristöillä kaksi tuntia palasivat Mrs. Auda ja hänen suojelijansa — joka oli katsellut ympärilleen, näkemättä kumminkaan mitään — takaisin kaupunkiin. Tämä on sekava ryhmä huononpäiväisiä taloja viehättäväin puistojen suojassa, joissa kasvaa leipähedelmiä, ananaseja ja muita ihania hedelmiä.
Kello 10 he palasivat laivalle. Koko ajan oli Fiks heidän huomaamattansa seurannut heitä; hänenkin oli täytynyt kuluttaa rahoja vaunujen vuokraamiseen.
Passepartout odotteli heitä "Rangoon'in" kannella. Kunnon palvelija oli ostanut muutamia tusinoita leipähedelmiä, mustanruskeita päältä ja tulipunaisia sisästä. Nämä hedelmät ovat herkkusuille oikeata nautintoa. Passepartout tunsi olevansa onnellinen saadessaan tarjota niitä Mrs. Audalle ja sai häneltä mitä sulimmat kiitokset.
Kello 11 oli "Rangoon" saanut hiiliruumansa täyteen; köydet päästettiin irti, ja jonkun tunnin kuluttua olivat Malakka-niemen vuoret kadonneet näkyvistä, tuon saman niemen, jonka metsissä tavataan maailman komeimpia tiikereitä.
Singapurista on noin 1,300 peninkulmaa Hongkongiin, joka on pieni englantilainen alue Kiinan rannalla. Phileas Foggin tuli kulkea tämä matka korkeintaan kuudessa päivässä ennättääkseen höyrylaivalle, joka Hongkongista oli lähtevä Jokohamaan, Japanin etevimpään satamaan, marraskuun 6 päivänä.
"Rangoon" oli kovassa lastissa. Singapurista oli tullut koko joukko uusia matkustajia: hinduja, ceylonilaisia, kiinalaisia, malaijilaisia, portugalilaisia, kaikki enimmäksi osaksi toisen luokan matkustajia.
Ilma oli tähän saakka ollut hyvin kaunis, mutta nyt, viimeisellä kuun neljänneksellä, se muuttui. Meri rupesi pauhaamaan. Tuuli puhalsi toisinaan hyvinkin vinhasti, mutta onneksi kaakkoisesta, niin että laiva vain kulki sitä pikemmin. Hyvällä tuulella nostatti kapteeni purjeet. "Rangoon" oli taklattu prikiksi; ja kun tuuli oli paisuttanut märssy- ja mesanipurjeet ja sitäpaitsi höyrykin teki tehtäväänsä, niin edistyi "Rangoon'in" matka hyvin joutuisasti. Sillä tavoin kuljettiin Anamin ja Kochin-Kiinan ohitse lyhyessä ja varsin rasittavassa aallokossa.
Mitä uhkaavammaksi ilma muuttui, sitä suurempaa varovaisuutta oli noudattaminen; välistä täytyi kulkea puolella koneella. Täten meni aikaa hukkaan, mikä ei kumminkaan näkynyt Phileas Foggia pahoittavan. Passepartout oli kovin harmissaan. Kapteenissa oli vika, koneenkäyttäjässä oli vika, yhtiössä oli vika; sanalla sanoen kaikki, jotka tässä työntäyvät matkustajia kuljettamaan, kaikki ne hän olisi kernaasti lähettänyt menemään niin pitkälle kuin tietä piisaa. Hänen malttamattomuuttansa lisäsi kaiketi myös kaasuliekki, joka aina vaan paloi hänen maksullansa talossa Saville-row'in varrella.
— Teillä on kaiketi hyvin kova kiire Hongkongiin? — kysäisi salapoliisi kerran Passepartout'ilta.
— Kova on, — vastasi Passepartout.
— Mr. Foggilla on siis kiire päästäkseen höyrylaivassa Jokohamaan?
— Hirveän kiire.
— Te siis aina vaan uskotte tuota matkaa maan ympäri?
— Lujasti uskon; entäs te, monsieur Fiks?
— Min'en usko sitä.
— Lystikäs veitikka! — vastasi Passepartout ja iski silmää niin peräti viekkaasti.
Tämä saattoi Fiks paran ymmälle. Tuo "veitikka" teki hänet rauhattomaksi, hän ei osannut sanoa miksi. Olisikohan ranskalainen mitä arvannut? Fiks ei tiennyt mitä ajatella. Eihän hänen ammatistaan tiennyt kukaan muu kuin hän itse. Mitenkä Passepartout olisi siitä vihiä saanut? Mutta sittenkin hän oli noilla sanoillaan jotain tarkoittanut.
Kunnon Passepartout meni toisen kerran vielä pitemmälle, sillä hän ei malttanut olla puhumatta.
— Kuulkaas, monsieur Fiks, —- sanoi hän juonikkaasti, — kun nyt tullaan Hongkongiin, niin kohtaakos meitä se kova onni, että te jätätte meidät?
— Enpä tiedä, — vastasi Fiks nolona, — kenties…
— Voi sentään, — sanoi Passepartout, — olisipa suuri onni meille, jos te tulisitte mukaan; sillä näettekös, kun laivayhtiön asiamies on mukana, niin ei uskalleta matkalla kuhnailla. Tehän läksitte Bombayhin asti vain, ja nyt olette pian Kiinassa! Amerikkaan ei ole Kiinasta enää pitkä matka, ja Amerikasta Eurooppaan on vain yksi askel.
Fiks katseli tarkastellen ranskalaista, jonka kasvoissa kuvastui erinomainen lystillisyys, niin että salapoliisikin rupesi nauramaan. Mutta Passepartout, kerran vauhtiin päästyänsä, kysäisi, ansaitseeko hän muka paljonkin ammatissaan.
— Paljon ja vähän, — vastasi Fiks silmäänsäkään räpäyttämättä. — Toisinaan käyvät asiat hyvin, toisinaan huonosti; itse toki en matkojani maksa, senhän ymmärrätte.
— Ymmärrän, ymmärrän niin vietävän hyvin, — sanoi Passepartout ja nauroi oikein sydämen pohjasta.
Siihen puhe loppui. Fiks meni kajuuttaansa ja rupesi miettimään. Nähtävästi oli hänen ammattinsa saatu ilmi. Tavalla tai toisella oli ranskalainen saanut tietää hänen olevan salapoliisin. Mutta oliko hän ilmoittanut sen isännällensäkin? Oliko palvelija osallinen isäntänsä rikoksessa vai eikö? Oliko salaisuus saatu ilmi ja niinmuodoin koko asia hukassa? Salapoliisi vietti monta pulmallista hetkeä: milloin luuli hän, että kaikki oli hukassa, milloin hän toivoi, ettei Foggilla itsellään ole asiasta mitään tietoa. Lopulta Fiks parka ei tiennyt mitä ajatella.
Hän rauhoittui kumminkin pian jälleen ja päätti puhua asiansa suoraan Passepartout'ille. Ellei kaikki ole kunnossa Foggin vangitsemista varten Hongkongissa, ja jos Fogg tosiaankin rupeaa tekemään lähtöä sieltäkin, niin silloin Fiks puhuu kaikki Passepartout'ille. Palvelija saattaa olla osallinen varkaudessa — ja silloin on kaikki hukassa; tahi on hän syytön — ja silloinhan hänen oma etunsa vaatii häntä jättämään varkaan oikeuden käsiin.
Sillä kannalla oli asia näiden kahden välillä, ja heidän yllänsä liihoitteli Phileas Fogg majesteetillisen kylmäverisyytensä siivillä. Hän vain jatkoi rataansa maan ympäri huolimatta vähääkään muista ympärillään olevista taivaankappaleista.
Lähistöllä oli kumminkin kiertotähti, jonka olisi luullut saaneen aikaan, niinkuin astronomit sanovat, joitakin häiriöitä tämän gentlemannin sydämessä. Mutta ei! Mrs. Audan viehättävät sulot eivät tehneet häneen mitään vaikutusta, Passepartout'in suureksi ihmeeksi. Ja jospa mainittu kiertotähti olisi vaikuttanutkin joitakin häiriöitä Fogg-tähden kulussa, niin olisi niitä ollut vaikeampi laskea kuin itse Uranuksen häiriöitä, joitten avulla kumminkin Neptunus löydettiin.
Niin, siinä alituinen kummastelun aihe Passepartout'ille, joka tuon nuoren rouvan silmissä luki niin paljon kiitollisuutta hänen isäntäänsä kohtaan! Ihan varmaan ei Phileas Foggilla ollut sydäntä sen enempää kuin mitä on tarvis sankariksi tullakseen, mutta rakastuakseen — ei! Ei pieninkään seikka hänessä osoittanut, mitä hän paraasta päästä mietiskeli näillä matkoillansa. Mutta Passepartout oli lakkaamatta rauhatonna, peläten jonkun vastuksen kohtaavan.
Kerran hän seisoi nojaten koneruuman ympärillä olevaan rautaristikkoon ja katseli mahtavan koneen liikkeitä. Äkkiä sattui aallokko kohottamaan laivan perää niin korkealle, että propelli nousi vedenpinnan yläpuolelle. Silloin hän näki varaventtiilin aukeavan ja höyryn syöksyvän ulos ihan ilman aikojaan.
— Mokomia hataroita henkireikiä! — virkkoi hän harmissaan. — Onkos tämä muka kulkua! Senkin engelsmannit! Toisin on amerikkalaisten laita. Kyllähän heiltä kattilat välistä kahdeksi lentää, mutta se vauhti, se vauhti!