XVIII.
Phileas Fogg, Passepartout ja Fiks hoitavat asioitaan, kukin tahollansa.
Loppupuolella matkaa alkoi ilma käydä kovin pahaksi. Luoteistuuli yltyi yltymistään, hidastuttaen laivan kulkua. "Rangoon" keikkui hirveästi, ja matkustajilla oli täysi syy vihata noita pitkiä, mieltäkääntäviä aaltoja, joita tuuli nosti laidan puolelta.
Marraskuun 3 ja 4 p:nä tuuli muuttui myrskyksi. Vinhasti pieksivät tuulispäät merta. "Rangoon'in" täytyi laskea isopurje alas ja kulkea puoli päivää vähennetyllä vauhdilla. Purjeet oli kääritty kokoon, ja tuulet ne ulvoen vinkuivat nuorissa ja köysissä.
Höyrylaiva kulki nähtävästi hitaammin: mahdollista oli, että se myöhästyy pari- tahi kolmekinkymmentä tuntia, ehkäpä enemmänkin, ellei myrsky lakkaa.
Tavallisella kylmäkiskoisuudellaan Phileas Fogg katseli myrskyistä merta, joka näkyi taistelevan aivan häntä vastaan. Ei hänen otsansa synkistynyt hetkeksikään, ja kumminkin saattoi parinkymmenen tunnin viivytys tehdä turhaksi hänen matkansa sen kautta, että hän tulisi Hongkongiin vasta Jokohaman laivan lähdettyä. Mutta tuohon hermottomaan mieheen ei näkynyt pystyvän malttamattomuus eikä ikäväkään. Näytti tosiaan, kuin tämä myrsky kuuluisi hänen matkasuunnitelmaansa ja olisi ollut ennakolta arvattu. Mrs. Auda, puhellessaan hänen kanssaan tästä pahasta ilmasta, huomasi hänen olevan yhtä tyynen kuin ennenkin.
Fiks katseli asiata toiselta kannalta. Myrsky oli hänen mieliinsä. Rajaton olisi hänen ilonsa ollut, jos "Rangoon'in" olisi täytynyt poiketa johonkin satamaan tuulta pitämään. Kaikki viivytykset olivat hänelle tervetulleita, ne kun pakottivat herra Foggin jäämään muutamiksi päiviksi Hongkongiin, sanalla sanoen: vastatuulet ja vihurit ne olivat hänen eduksensa. Meritauti häntä tosin hiukan vaivasi, mutta vähät siitä! Kun ruumis kimmurteli meritaudin tuskissa, iloitsi hänen sielunsa sanomattomasti.
Helppo on arvata, missä vihan vimmassa Passepartout oli näinä koettelemuksen päivinä. Tähän saakka oli kaikki käynyt hyvin. Maat ja meret näyttivät tähän asti olleen liitossa hänen isäntänsä kanssa. Laivat ja rautatiet olivat totelleet häntä, tuulet ja höyry kilvan edistäneet hänen matkaansa. Oliko nyt sitten kovan onnen hetki lyönyt? Elämä tuntui Passepartout'ista jo kovin katkeralta; hänestä tuntui, kuin nuo 20 tuhatta puntaa nyhdettäisiin hänen kukkarostaan. Tuo myrsky häntä suututti, nuo tuulenvihurit saivat hänet raivoon, ja kernaasti hän olisi antanut selkään mokomaa pahanilkistä elementtiä! Poika parka! Fiks salasi häneltä huolellisesti oman tyytyväisyytensä, ja hyvin hän siinä tekikin, sillä jos Passepartout olisi saanut vihiäkään Fiksin mielihyvästä, niin ei vainkaan Fiksille kunnian kukko olisi laulanut.
Niin kauan kuin myrskyä kesti, ei Passepartout lähtenyt ensinkään alas laivan kannelta. Hän ei malttanut pysyä kajuutassa; hän kiipeili mastoihin, hän auttoi kaikessa, notkeana ja sukkelana kuin apina, niin että laivaväen oikein ihmeeksi kävi. Satoja kertoja hän teki kysymyksiä kapteenille, perämiehelle ja matruuseille, jotka eivät voineet olla nauramatta noin tavattoman hätäyneelle miehelle. Passepartout se tahtoi välttämättömästi saada tietää, kuinka kauan myrskyä vielä kestää. Hänelle osoitettiin silloin ilmapuntaria, joka ei näkynyt tahtovan nousta. Passepartout silloin puisteli sitä aika lailla, mutta puntari parkaan, viattomaan instrumenttiin, ei näyttänyt pystyvän puistutukset eikä pahat sanat.
Vihdoinkin taukosi myrsky marraskuun 4 päivänä, ja meri asettui. Tuuli kääntyi eteläiseksi ja siis myötäiseksi.
Passepartout'in kasvot kirkastuivat sitä mukaa kuin ilmakin. Purjeet vedettiin ylös, ja "Rangoon" jatkoi matkaansa ankaralla vauhdilla.
Mutta koko viivytystä ei enää käynyt korvaaminen. Maa näkyi vasta 6 p:nä kello 5 aamulla. Phileas Foggin matkakirjan mukaan olisi laivan pitänyt tulla perille 5 p:nä; siis oli nyt 24 tuntia myöhästytty, ja Jokohaman höyrylaiva oli kaiketi jo lähtenyt.
Kello 6 tuli "Rangoon'ille" luotsi johdattamaan laivaa kapeata kulkuväylää myöten Hongkongin satamaan.
Passepartout'in teki mieli kysyä luotsilta, oliko Jokohaman laiva jo lähtenyt, mutta hän ei uskaltanut sitä tehdä: hän katsoi sittenkin parhaaksi toivoa vielä viimeiseen silmänräpäykseen saakka. Hän oli ilmoittanut rauhattomuutensa Fiksille, joka koetti — tuo kavala kettu! — lohdutella häntä sanoen, että saattaahan Mr. Fogg lähteä Jokohamaan seuraavassa höyrylaivassa. Siitä Passepartout suuttui ihan mustanpuhuvaksi.
Mutta jos ei Passepartout uskaltanut kysyä luotsilta, milloin höyrylaiva Jokohamaan lähtee, niin teki sen Mr. Fogg tyynenä ja levollisena kuin konsanaankin, katsottuansa ensin mitä Bradshaw sanoo.
— Huomisaamuna nousuveden tullessa, — vastasi luotsi.
— Vai niin! — sanoi Fogg osoittamatta pienintäkään ihastusta.
Passepartout, joka seisoi hänen vieressään, olisi kernaasti langennut luotsin kaulaan; Fiks olisi vielä kernaammin katkaissut saman kaulan.
— Mikä sen höyrylaivan nimi on? — kysyi Mr. Fogg.
— Carnatic, — vastasi luotsi.
— Eilenhän sen oli määrä lähteä.
— Niin kyllä, mutta sen täytyi korjata yhtä höyrykattiloistaan, ja senvuoksi lähtö jäi huomiseksi.
— Kiitos, — virkkoi Mr. Fogg ja astui rauhallisin askelin alas
"Rangoon'in" salonkiin.
Passepartout sen sijaan otti luotsin kädestä kiinni ja puristi sitä kovasti.
—- Kuulkaas, luotsi, te olette kelpo poika.
Luotsi ei voinut ymmärtää, mikä se hänen vastauksissaan tuotti hänelle tuommoisen ystävyyden purkauksen. Hän puhalsi höyrypillillä ja ohjasi laivaa dshonkkien, kalaveneiden ja kaikenlaisten alusten välitse, joita oli suuri joukko Hongkongin ahtailla vesillä.
Kello 1 kävi "Rangoon" laiturin viereen, ja matkustajat astuivat maihin.
Merkillinen onni oli Phileas Foggilla ollut muassansa. Ellei kattilaan olisi tullut vikaa, niin olisi "Carnatic" lähtenyt marraskuun 5 p:nä, joten Japaniin aikovien olisi pitänyt odottaa kahdeksan vuorokautta seuraavan laivan lähtöä. Mr. Foggilta oli tosin mennyt 24 tuntia hukkaan, mutta siitähän ei saattanut olla haittaa jäljellä olevalle matkalle, sillä Jokohaman ja San Fransiskon väliä kulkeva laiva oli välittömässä yhteydessä Hongkongin-laivan kanssa eikä saanut lähteä Jokohamasta ennen tämän tuloa sinne. Vaikka siis Jokohamasta lähtevä laiva pääseekin matkalle kokonaista 24 tuntia myöhemmin, niin saattaahan se korvata tämän viivytyksen Tyynellä merellä, jonka poikki sen on määrä kulkea 22 päivässä. Phileas Fogg oli Lontoosta lähtiessään ollut matkalla 35 päivää, aivan matkasuunnitelman mukaan, lukuunottamatta puheena olevia 24 liikatuntia.
"Carnatic" kun oli lähtevä vasta seuraavana aamuna kello 5, niin oli herra Foggilla 16-1/2 tuntia aikaa ajaakseen asioitansa, s.o. Mrs. Audan asiaa. Laivalta lähdettäessä hän tarjosi kätensä rouvalle ja saattoi hänet palankiinin (kantotuolin) luo. Hän tiedusteli kantajilta hotellia, ja nämä osoittivat Hôtel du Club'iin. Palankiini läksi liikkeelle, Passepartout perässä, ja kahdenkymmenen minuutin kuluttua oltiin perillä.
Vuokrattiin huone rouvalle, ja Phileas Fogg piti huolen, ettei rouvalta mitään puuttuisi. Hän sanoi sitten heti kohta lähtevänsä kuulustelemaan Mrs. Audan sukulaista. Passepartout'in hän käski jäädä siksi aikaa hotelliin, jottei rouvan tarvitsisi olla yksinään.
Mr. Fogg meni Pörssiin: siellähän varmaankin tunnetaan sellainen herra kuin Jejeeb, kaupungin rikkaimpia kauppamiehiä.
Kauppa-asiain välittäjä, jolta Mr. Fogg ensin tiedusteli, sanoi varsin hyvin tuntevansa tuon parsilaisen kauppamiehen; mutta kaksi vuotta sitten oli tämä muuttanut Kiinasta pois. Koottuaan täällä suuret rikkaudet oli hän muuttanut Eurooppaan, luultavasti Hollantiin, sillä sen maan kanssa hän paraasta päästä oli kauppaa käynyt.
Phileas Fogg palasi Hôtel du Club'iin. Siellä hän heti kohta pyysi päästä Mrs. Audan puheille ja sen enempää sanoja tuhlaamatta ilmoitti hänelle, ettei kunnioitettava Jejeeb enää asukaan Hongkongissa, vaan oli kaiketikin muuttanut Hollantiin.
Alussa Mrs. Auda ei vastannut mitään. Hän pyyhkäisi otsaansa kädellään ja ajatteli tuokion.
— Mitäs minä nyt teen, Mr. Fogg? — kysyi hän suloisella äänellänsä.
— Tulette Eurooppaan tietysti, — vastasi gentlemanni.
— Mutta enhän saata olla vastuksina…
— Ette ollenkaan ole vastuksina; te ette ensinkään tee haittaa matkaohjelmalleni. Passepartout!
— Monsieur! — vastasi Passepartout.
— Menkää "Carnatic'ille" ja ostakaa kolme hyttiä.
Passepartout, ihastuneena siitä, että vieläkin saa matkustaa yhdessä tuon nuoren rouvan kanssa, joka oli niin ystävällinen hänelle, läksi heti paikalla Hôtel du Club'ista.
XIX.
Passepartout harrastaa liian paljon isäntänsä asiata, ja mitä sitten tapahtuu.
Hongkong on saari, joka tuli Englannin omaksi Nankingin sopimuksen mukaan sodan jälkeen v. 1842. Muutamassa vuodessa oli Englanti totuttuun tapaansa, nerolla ja tarmolla, perustanut sinne melkoisen kaupungin ja laittanut sataman, joka nimitettiin Viktorian satamaksi. Tämä saari on Kanton joen suussa, noin 60 peninkulman päässä portugalilaisesta Makaon kaupungista, joka on toisella rannalla. Hongkong oli ehdottomasti voittava Makaon kaupungin kauppakilvassa, ja nykyjään kulkeekin Kiinan kauppa suurimmaksi osaksi Hongkongin kautta. Laivaveistämöt, hospitaalit, makasiinit, kirkko goottilaista tyyliä, kivellä lasketut kadut, kuvernöörin asunto — kaikki tuo näyttää siltä, kuin olisi joku kaupunki Kentin tai Surreyn kreivikunnasta siirretty tänne Kiinan rannalle, melkein vastaiselle puolen maapalloa.
Kädet taskussa kulki Passepartout Viktorian satamaa kohti katsellen palankiineja, telttakattoisia rattaita ja kiinalaisia, japanilaisia, eurooppalaisia, joita suurin joukoin vilisi kaduilla. Pikkuista vailla oli täällä jälleen Bombay tai Kalkutta tai Singapur uudestaan nähtävänä. Englantilaisia kaupunkeja on niinkuin mikä vyö vedetty maapallon ympäri.
Hän tuli Viktorian satamaan. Täällä, Kanton joen suussa, oli aluksia jos miltä maailman haaroilta, englantilaisia, ranskalaisia, amerikkalaisia, hollantilaisia, kaikenlaisia kauppa- ja sotalaivoja, japanilaisia ja kiinalaisia veneitä, dshonkki-, semppa-, tankka- y.m. -nimisiä, jopa kukkalauttojakin. Kävellessään huomasi Passepartout joukottain maanasukkaita, vanhoja ukkoja keltaisissa puvuissa. Hän meni parturin luokse, ajattaakseen partansa oikein "à la chinoise" (kiinalaiseen tapaan), ja sai sikäläiseltä Figarolta kuulla, että nuo ukot olivat vähintään 80 vuoden iässä, jolloin heillä on oikeus käyttää vaatteissansa keltaista keisarillista väriä. Passepartout'in mielestä tuo oli kovin hassua, vaikkei hän itsekään osannut sanoa miksi.
Saatuaan partansa ajetuksi meni hän "Carnatic'in" laiturille ja näki Fiksin kävelevän siellä edestakaisin. Tämä ei häntä ensinkään kummastuttanut. Poliisimiehen kasvot osoittivat, että hän jälleen oli erehtynyt laskuissaan.
— Hyvä juttu, — arveli Passepartout, — huonosti käy Reform-Clubin herrain.
Hän astui Fiksin luo, iloisesti myhäillen, eikä ollut huomaavinaankaan tämän alakuloisuutta.
Syytä olikin Fiksillä olla alakuloinen, sillä tuota kirottua vangitsemiskäskyä ei ollut vielä täälläkään. Selvää oli, että se kulki hänen jäljessänsä kaupungista kaupunkiin; hänen täytyy siis vähän viivähtää, ennenkuin se ennättää tulla. Mutta kun Hongkong on viimeinen englantilainen kaupunki herra Foggin matkalla, pääsee tämä tiehensä ikipäiviksi, jos ei Fiksin onnistu pidättää häntä.
— No, monsieur Fiks, oletteko päättänyt lähteä meidän kanssamme hamaan
Amerikkaan? — kysyi Passepartout.
—- Olen, — vastasi Fiks purren hammastaan.
— Hei! — huudahti Passepartout purskahtaen nauramaan. — Tiesinhän, ettette voi meistä luopua. Käykää hankkimassa itsellenne paikka laivassa, käykää!
He menivät konttoriin ja ostivat neljä pilettiä. Mutta konttorissapa heille ilmoitettiin, että koska kattila jo oli saatu korjatuksi, niin laiva lähtee jo samana iltana kello 8 eikä seuraavana aamuna, niinkuin ensin oli ilmoitettu.
— Sitä parempi! — sanoi Passepartout. — Tuopa oli hauska uutinen isännälleni. Menenpä ilmoittamaan hänelle.
Nyt Fiks teki rohkean päätöksen: sanoa kaikki tyyni Passepartout'ille.
Tämähän oli ainoa keino saada pidätetyksi Phileas Fogg muutamia päiviä
Hongkongissa.
Konttorista tultuansa hän kutsui Passepartout'in kahvilaan juomaan lasillisen viiniä. Passepartout'illa kun oli hyvä aika, niin hän suostui.
Lähellä laituria oli kahvila eli polttohuone. Se kun näytti varsin hauskalta, niin he menivät sisään. Kauniin salin perällä oli vieretysten useampia telttavuoteita, joissa monta ihmistä makasi.
Noin 30 miestä oli istumassa pienten, vihvilästä punottujen pöytäin ääressä. Muutamat joivat haarikoista englannin olutta tai portteria, toisilla oli edessään pullollinen likööriä tai gin'iä tahi konjakkia. Suurin osa poltti punaisia piippuja, joihin oli pantu ruusuveden sekaista oopiumia. Silloin tällöin näkyi joku polttaja vaipuvan hervotonna pöydän alle, ja heti kohta kiiruhtivat palvelijat saapuville ja veivät hänet vuoteelle entisten makaajain viereen. Parikymmentä juopunutta makasi sillä lailla vieretysten, huumauksen viimeisessä asteessa.
Fiks ja Passepartout huomasivat tulleensa muutamaan noista Kiinan kuuluisista polttohuoneista. Niissä käy ahkerasti poloisia tutisevia, laihoja, tylsistyneitä, kalpeita olentoja, joille Englanti vuosittain myy 260 miljoonan markan edestä huumaavaa oopiumia. Inhottavia miljoonia, jotka on kerätty lähimmäisten halvimpain himojen tyydyttämisellä!
Turhaan on Kiinan hallitus koettanut kovilla lain säännöillä estää tätä väärinkäytöstä. Oopiumia eivät ensi alussa käyttäneet muut kuin varakkaat, mutta heistä levisi tuo hurja tapa alhaisimpiinkin kansanluokkiin, ja nyt on myöhäistä estää sen tuhotöitä.
Oopiumia poltetaan kaikkialla ja alinomaa Kiinan valtakunnassa. Miehet ja naisetkin käyttävät tätä julmaa nautintoa, ja ken vaan on tottunut vetämään henkeensä tätä huumaavata savua, se ei enää voi luopua siitä saamatta kovia vatsankipuja. Kova polttaja saattaa polttaa kahdeksankin piippua päivässä, mutta sellaiset eivät eläkään kuin viisi vuotta.
Tämmöiseen polttohuoneeseen olivat Fiks ja Passepartout tulleet virvoittelemaan. Passepartout'illa ei ollut rahoja mukanaan, mutta hän toivoi suorittavansa velkansa Fiksille myöhemmin, milloin aika ja paikka myöten antaa.
Tilattiin kaksi pulloa portviiniä. Ranskalainen näytti kyllä osaavansa antaa kelpo viinille asianmukaisen kunnian. Fiks sitävastoin joi vähän ja tarkasteli mitä suurimmalla huolella Passepartout'ia. Juteltiin kaikenlaisista asioista, erittäinkin siitä, kuinka hauska muka oli, että Fiks lähtee samalla höyrylaivalla kuin hekin. Juuri kun puhe oli kääntynyt siihen, että höyrylaiva lähtee aikaisemmin kuin ensin oli määrätty, nousi Passepartout mennäkseen ilmoittamaan sitä isännälleen. Viinikin oli jo juotu.
Fiks pidätti häntä.
— Malttakaa hetkinen, — sanoi hän.
— Onko teillä jotakin sanomista, monsieur Fiks?
— On, ja hyvin tärkeätä.
— Hyvin tärkeätäkö! — virkkoi Passepartout, juoden viimeisen viinitilkan lasistansa. — Tärkeät asiat jätämme huomiseksi. Tänään ei minulla ole aikaa.
— Asia koskee isäntäänne, — sanoi Fiks.
Passepartout loi häneen tutkivan silmäyksen.
Fiksin kasvot osoittivat jotakin erinomaista. Hän istahti.
— No mikä tärkeä asia teillä nyt on? — kysyi hän.
Fiks laski kätensä hänen olalleen ja sanoi matalalla äänellä.
— Olette kai arvannut, kuka olen?
— Mitä vielä! — vastasi Passepartout nauraen.
— Sitten puhun teille kaikki.
— Koko tuon jutun tunnen pitkin ja poikki, veli hyvä. Asia ei ole niin kovin konstikas. Puhukaa kumminkin, mutta kaikissa tapauksissa sanon teille suoraan, että herrat ovat viskanneet rahansa aivan kuin veteen.
— Veteenkö! Sittenpä ette tiedäkään, kuinka suuri tuo summa oli.
— Tiedän maar! Kaksikymmentä tuhatta puntaa!
— Viisikymmentä ja viisi tuhatta, — vastasi Fiks puristaen toisen käsivartta.
— Mitä? — huudahti Passepartout; — olisiko herra Fogg uskaltanut!… Viisikymmentäviisi tuhatta!… No niin, sitä suurempi syy kiirehtiäkseni. — Hän nousi jälleen.
— Niin, viisikymmentäviisi tuhatta puntaa! — jatkoi Fiks pakottaen hänet istumaan, tilattuaan konjakkia. — Ja jos minun onnistuu, niin saan kaksituhatta puntaa palkinnoksi. Tahdotteko auttaa minua, niin saatte viisisataa?
— Auttaa teitä, niinkö? — huudahti Passepartout avaten silmänsä tavattoman suuriksi.
— Niin, auttaa minua pidättämään herra Foggia täällä muutamia päiviä.
— Soo-o, vai sellaista te minulle ehdotatte, — virkkoi Passepartout. — Ei vainen siinä kylläksi, että seuraatte isäntääni ja pidätte hänen rehellistä käytöstänsä epäluulonalaisena; vai tahtovat ne gentlemannit vielä päälle päätteeksi laittaa esteitä hänen tiellensä! Oikein mua hävettää heidän puolestaan.
— Mitäs te oikeastaan tarkoitatte? — kysäisi Fiks.
— Sitä minä tarkoitan, että tuommoinen käytös on hyvin huonoa. Se on niin paljon kuin rosvoina karata monsieur Foggin kimppuun ja kiskoa rahat hänen taskustaan!
— Se se juuri onkin aikomus.
— Mutta tuohan on häijyä juonta! — kiljaisi Passepartout, yhä enemmän innostuen konjakista, jota Fiks kaatamistaan kaateli hänen lasiinsa ja jota hän joi, itsekään sitä huomaamatta.
— Tuohan on häijyä paulan viritystä, ja keltä? Hyi sellaisia gentlemanneja! Sellaisia tovereita!
Fiks alkoi joutua ymmälle.
— Niin, tovereilta juuri! — jatkoi Passepartout. — Reform-Clubin jäseniltä. Muistakaa, monsieur Fiks, että isäntäni on kunnon mies ja että, jos hän on lyönyt vedon, niin luonnollisestihan hän koettaa voittaa sen!
— Mutta kenenkäs te sitten luulette minun olevan? — kysyi poliisimies ja loi terävän katseen Passepartout'iin.
— Kenenkäkö? Tietysti te olette reform-clubilaisten lähettämä vakooja, jonka tulee pitää silmällä isäntäni matkaa. Huono toimi, uskallan sanoa. Kyllähän minä arvasin, mikä mies te olette, vaikken vielä ole tahtonut sitä herra Foggille sanoa.
— Eikö hän sitten tiedä koko asiasta mitään?
— Ei niin mitään, — vastasi Passepartout ja tyhjensi jälleen lasinsa.
Fiks raapaisi päätään. Hän ei tiennyt oikein, pitikö hänen jatkaman puhetta. Passepartout näkyi tosiaankin erehtyneen, mutta sepä se juuri nosti uusia vaikeuksia hänen tielleen. Ranskalainen oli puhunut totta, sen huomasi selvästi; hän ei ollut osallinen isäntänsä rikoksessa.
— Hyvä, — arveli hän itsekseen, — sittenhän minä saan hänet puolelleni.
Fiks vakaantui entisessä päätöksessänsä. Aikaa ei enää ollut viivytellä. Maksoi mitä maksoi: Fogg oli pantava Hongkongissa kiinni.
— Kuulkaas, — sanoi Fiks nopeasti, — kuulkaa nyt hyvin tarkasti.
Minä en ole mikään reform-clubilaisten asiamies, niinkuin luulette.
— Ette vainen! — sanoi Passepartout irvistellen.
— Minä olen salapoliisi, joka olen saanut toimekseni…
— Tekö salapoliisi!
— Tässä on valtuuskirjani, — sanoi Fiks ja näytti Passepartout'ille paperin, jonka oli allekirjoittanut poliisilaitoksen ylipäällikkö Lontoossa. Passepartout oli äimistynyt. Hän katsoi Fiksiin voimatta sanaakaan sanoa.
— Herra Foggin veto, — jatkoi Fiks, — on pelkkää veruketta vain, jolla hän on pettänyt teidät ja toverinsa Reform-Clubissa, sillä hänen etunsa vaati saada teidät puolellensa, osalliseksi rikokseensa, aivan tietämättänne.
— Mutta miksi? — kysyi Passepartout.
— Asia on seuraava: viime syyskuun 28 p:nä varastettiin Englannin Pankista 55 tuhatta puntaa. Varkaan tuntomerkit ovat tässä; näettekö, ne sopivat ihan täsmällensä herra Foggiin.
— Mahdotonta, sanon minä, mahdotonta! — huudahti Passepartout lyöden lujan nyrkkinsä pöytään. — Minun isäntäni on rehellisin ihminen maailmassa!
— Mistäs te sen tiedätte? — sanoi Fiks. — Ettehän häntä tunnekaan. Tehän tulitte hänen palvelukseensa samana päivänä kuin hän läksi, vetäen mielettömiä verukkeita matkansa syyksi, ja läksi suinpäin ilman matkakapineita, mukanansa suuren suuri summa pankin seteleissä. Uskallatteko tosiaankin väittää häntä rehelliseksi mieheksi?
— Uskallan, uskallan, — kertoi Passepartout parka koneenomaisesti.
— Kenties tahdotte, että teidät otetaan kiinni osallisena rikokseen?
Passepartout tarttui molemmin käsin päähänsä. Häntä olisi tuskin voinut tuntea. Fiksiin ei hän uskaltanut katsahtaakaan. Phileas Fogg varas, niinkö! Hänkö, Audan pelastaja! Hänkö, tuo antelias, kelpo mies! Ja kumminkin viittailee vähän sinnepäin! Passepartout koetti mielestään karkoittaa tuommoiset epäluulot. Hän ei tahtonut uskoa isännästään niin pahaa.
— Mitäs te sitten minusta tahdotte? — kysyi hän ponnistaen viimeisetkin voimansa.
— Katsokaas, minä olen seurannut herra Foggia aina tänne saakka, mutta en ole vieläkään saanut käsiini pyytämääni vangitsemiskäskyä. Auttakaa te minua viivyttämään häntä täällä.
— Minäkö, ettäkö minä…!
— Niin, pannaan puoleksi 2,000 puntaa, jotka pankki on luvannut palkinnoksi.
— En koskaan! — vastasi Passepartout yrittäen nousemaan, mutta vaipuen alas jälleen. Hän tunsi päänsä kovin raskaaksi ja voimiensa rauenneen.
— Monsieur Fiks, — puhui hän sopertaen, — vaikka kaikki tuo, mitä olette puhunut, olisikin totta … vaikka minun isäntäni olisikin varas, jota ajatte takaa … vaikka minä väitän sitä vastaan … niin minä … hänen palvelijansa … minä olen nähnyt hänen olevan hyvän ja jalomielisen miehen… Häntä en petä … en … vaikka saisin kaiken maailman kullat… Minä olen maasta … semmoisesta … missä ei senkaltaista leipää syödä…
— Ette siis suostu?
— En.
— Älkää sitten olko tietääksennekään kaikesta tästä, mitä olen puhunut. Ryypätään!
— Ryypätään!
Passepartout tunsi juopuvansa yhä enemmän. Fiks oli päättänyt erottaa hänet herra Foggista ja tahtoi ajaa asiansa perin pohjin. Pöydällä oli muutamia oopiumipiippuja. Fiks pisti salaa yhden semmoisen Passepartout'in käteen. Tämä rupesi polttamaan, ja pian vaipui hänen päänsä raskaana rintaa vasten.
— Nyt, — arveli Fiks katsoen hervotonta Passepartout'ia, —- nyt ei herra Fogg saa tietoa "Carnatic'in" lähdöstä, ja jospa hän lähtisikin, niin ei ainakaan tuo pahuksen ranskalainen joukkoon joudu.
Maksettuaan viinit ja piipun hän meni tiehensä.
XX.
Fiks yhtyy Phileas Foggin kanssa yhteen.
Tällä välin, mitään pahaa aavistamatta, käveli Mr. Fogg Mrs. Audan kanssa kaupungilla. Sittenkuin Mrs. Auda oli vastaanottanut hänen tarjouksensa, viedä hänet Eurooppaan, oli Mr. Foggin täytynyt ryhtyä hankkimaan kaikkia noin pitkälle matkalle tarvittavia kapineita. Englantilainen gentlemanni saattaa kyllä matkustaa maan ympäri pieni matkalaukku kädessä, mutta toisin on naisihmisen laita. Senpävuoksi täytyi ostaa vaatteita ja mitä muuta matkalla tarvittaisiin. Herra Fogg teki kaiken tämän omituisella tyyneydellänsä, ja kun nuori rouva, kainostuen niin suuresta ystävällisyydestä, pyyteli anteeksi tai kielteli, vastasi Fogg aina samoilla sanoilla:
— Se kuuluu minun matkaohjelmaani.
Ostokset suoritettuansa he palasivat hotelliin ja söivät päivällistä hienossa table d'hôte'ssa. Mrs. Auda, joka oli hieman väsynyt, meni huoneisiinsa, puristettuansa "à l'anglaise" uljaan pelastajansa kättä.
Kunnioitettavan gentlemannin illanviettona oli Times ja Illustrated
London News.
Jos hän olisi milloinkaan mitään voinut kummastella, niin olisi hänen ainakin täytynyt kummaksensa panna sitä, ettei palvelijaa vielä kuulunut kotiin maatapanon aikana. Mutta tietäessään höyrylaivan lähtevän Jokohamaan vasta huomisaamuna ei hän asiasta sen enempää lukua pitänyt. Aamullakaan ei vielä kuulunut Passepartout'ia.
Mitä kunnon gentlemanni lienee arvellut saatuaan tietää, ettei hänen palvelijansa ollut käynytkään hotellissa, sitä ei kukaan voi sanoa.
Herra Fogg otti matkalaukkunsa, ilmoitti Mrs. Audalle ajan olevan lähteä ja tilasi palankiinin.
Kello oli silloin 8, ja "Carnatic'in" oli määrä lähteä nousuveden tultua kello puoli 10.
Mr. Fogg ja Mrs. Auda nousivat mukavaan palankiiniin; matkakapineet seurasivat käsirattailla perässä.
Puolen tunnin kuluttua he saapuivat venelaiturille, mutta siinä Mr.
Fogg sai tietää "Carnatic'in" lähteneen edellisenä iltana.
Mr. Fogg oli tänä aamuna toivonut kohtaavansa palvelijan sekä höyrylaivan: nyt hän ei kohdannut kumpaistakaan. Mutta ei harmin värettäkään näkynyt hänen kasvoillansa, ja Mrs. Audalle, joka rauhatonna katseli häntä, virkkoi hän vain:
— Tuli este, madame, ei muuta mitään.
Tällöin läheni häntä mies, joka tarkasti silmäili häntä. Tämä oli salapoliisi Fiks, joka tervehdittyään sanoi:
— Ettekö te, monsieur, ole, niinkuin minäkin, matkustajia, jotka eilen tulivat tänne "Rangoon'illa"?
— Olen, — vastasi Fogg kylmästi, — mutta en tiedä, kenen kanssa…
— Suokaa anteeksi, luulin kohtaavani täällä palvelijanne.
— Tiedättekö, missä hän on? — kysyi nuori rouva.
— Kuinka? — vastasi Fiks, ollen hämmästyvinään, — eikö hän ole mukana?
— Ei, — vastasi Mrs. Auda. — Häntä ei ole näkynyt sitten eilispäivän. Olisiko hän yksinään mennyt "Carnatic'ille" ilman meitä?
— Ilman teitäkö, madame? — vastasi poliisimies. — Mutta sallikaa kysyäni: oliko teidän sitten aikomus lähteä "Carnatic'illa"?
— Oli kyllä.
— Niin minunkin, mutta pitipäs vaan tulla tällainen kiusa. "Carnatic" sai höyrykattilansa korjatuksi pikemmin kuin oli luultu ja läksi Hongkongista 12 tuntia ennen määrättyä aikaa, ilmoittamatta siitä kellekään mitään, ja nyt täytyy odottaa kahdeksan päivää, ennenkuin toinen höyrylaiva lähtee.
Lausuessaan nuo sanat "kahdeksan päivää" tunsi Fiks sydämensä sykähtelevän riemusta. Kahdeksan päivää! Fogg on viipyvä Hongkongissa kahdeksan päivää! Vangitsemiskäsky tulee siinä ajassa kyllä perille. Viimeinkin näytti onni alkavan hymyillä lain edustajalle.
Mutta kuvailkaapa hänen hämmästyksensä, kun hän kuuli Phileas Foggin virkkavan tyynesti:
— Onhan luullakseni muitakin laivoja Hongkongin satamassa kuin
"Carnatic".
Mr. Fogg tarjosi käsivartensa Mrs. Audalle ja käänsi askeleensa satamaan, tiedustellaksensa muita laivoja.
Fiks seurasi kovin rauhatonna. Olisi luullut hänen olevan kiinnisidotun
Mr. Foggiin.
Mutta onni näkyi tosiaankin hyljänneen tuon gentlemannin, jota se tähän saakka oli suosinut. Phileas Fogg käveli kokonaista kolme tuntia satamassa ristiin rastiin, lujasti päätettyään vuokrata, jos ei muu auttaisi, vartavasten laivan Jokohamaan. Mutta hän näki ainoastaan laivoja, jotka joko ottivat tai purkivat lastia ja jotka siis eivät olleet valmiita lähtemään. Fiks rupesi jälleen toivomaan.
Mr. Fogg ei kumminkaan ollut millänsäkään, vaan kyseli kyselemistään ja olisi tätä tehden mennyt vaikka hamaan Makaoon asti. Mutta äkkiä astui muuan merimies hänen luokseen.
— Tahdotteko venettä, armollinen herra? — kysyi merimies lakki kourassa.
— Onko teillä venettä, joka olisi valmis lähtemään? — kysyi herra
Fogg.
— On kyllä, armollinen herra, luotsikutteri n:o 43, paras koko joukosta.
— Kulkeeko hyvin?
— 8 tai 9 peninkulmaa tunnissa. Tahdotteko nähdä sitä?
— Tahdon.
— Vene on kyllä oleva mieliinne, sen takaan. Suvaitsette kai tehdä pienen huvimatkan merellä?
— Pitkän matkan.
— Minne asti?
— Tahdotteko viedä minut Jokohamaan?
Merimies, suu auki ja silmät selällään, katsoi häneen.
— Leikkiähän laskette, armollinen herra? — sanoi hän.
— En laske leikkiä. Minä myöhästyin "Carnatic'ilta" ja minun täytyy olla Jokohamassa viimeistään tämän kuun 14 p:nä ennättääkseni höyrylaivaan, joka lähtee San Fransiskoon.
— Ikävä juttu, — sanoi luotsi, — mutta mahdotonta.
— Minä tarjoan teille sataa puntaa päivältä ja palkinnoksi kaksisataa puntaa, jos päästään määrättynä aikana perille.
— Ihanko totta? — kysäisi luotsi.
— Ihan, — vastasi Mr. Fogg.
Luotsi astui muutamia askelia. Hän katseli merta; hänessä näkyi selvästi taistelevan toisella puolen halu saada omakseen suunnaton rahasumma ja toisella puolen pelko niin pitkälle matkalle lähteä. Fiks oli hirveässä tuskassa.
Sillä välin oli Mr. Fogg kääntynyt Mrs. Audan puoleen.
— Ettehän pelkää, madame? — kysyi hän.
— Teidän seurassanne en, Mr. Fogg, — vastasi toinen.
Luotsi astui jälleen gentlemannin eteen käännellen ja väännellen hattuaan käsissänsä.
— No, luotsi? — kysyi herra Fogg.
— Niin, armollinen herra, — vastasi luotsi, — en saata panna väkeäni, itseäni enkä teitäkään alttiiksi vaaroille niin pitkällä matkalla tähän vuodenaikaan pienessä aluksessa, joka vetää tuskin kahtakaankymmentä tonnia. Sitäpaitsi emme kumminkaan ennättäisi oikeaan aikaan, sillä Hongkongista Jokohamaan on 1,650 peninkulmaa.
— Ei ole kuin 1,600, — huomautti herra Fogg.
— Ykskaikki.
Fiks tunsi helpotusta.
— Mutta, — lisäsi luotsi, — kenties menisi asia lukkoon toisella tavalla.
Fiks oli tukehtua.
— Millä tavalla? — kysyi Phileas Fogg.
— Nagasakiin, joka on Japanin eteläpäässä, on Hongkongista 1,100 peninkulmaa, mutta Shangaihin ei ole kuin 800. Viimeksimainitulla matkalla sopii pysytellä lähellä Kiinan rannikkoa, ja siitä on iso etu, sitä isompi, koska merenvirta siinä käy pohjoiseen.
— Kuulkaa, luotsi, — sanoi Phileas Fogg, — Jokohamassa minun täytyy laivalle ennättää eikä Shanghaissa eikä Nagasakissa.
— Mitä se tekee? — vastasi luotsi. — Postilaiva San Fransiskoon ei lähde Jokohamasta; se vain poikkeaa Jokohamaan ja Nagasakiin, mutta Shanghaista se oikeastaan lähtee.
— Tiedättekö sen varmaan?
— Ihan varmaan.
— Ja milloin se lähtee Shanghaista?
— Tämän kuun 11 p:nä kello 7 illalla. Meillä on siis vielä neljä päivää, s.o. 96 tuntia, ja kulkien keskimäärin 8 peninkulmaa tunnissa, jos nimittäin tuuli on myötäinen ja meri rauhallinen, ennätämme kyllä hyvissä ajoin perille.
— Milloin voisitte lähteä?
— Tunnin kuluttua. Täytyy ensin ostaa ruokavaroja ja panna kaikki kuntoon.
— Päätetty siis. Tekö laivuri olette?
— Niin olen, John Bunsby, "Tankadere'n" laivuri.
— Tahdotteko käsirahaa?
— Jos suvaitsisitte, niin…
— Kas tässä 200 puntaa etukäteen. Monsieur, — lisäsi Phileas Fogg kääntyen Fiksiin, — jos tahdotte käyttää tilaisuutta…
— Olin juuri nöyrimmästi pyytää teiltä sitä, monsieur, — sanoi Fiks päättävästi.
— Hyvä! Puolen tunnin kuluttua olemme laivalla.
— Mutta kuinka käy Passepartout paran? — kysäisi Mrs. Auda kovin levotonna hänestä.
— Teen hänen edukseen minkä voin, — vastasi Phileas Fogg.
Sillä välin kuin Fiks hermostuneena, kuumeisena, kiihkoisana astui luotsin alukseen, menivät toiset kaksi Hongkongin poliisivirastoon, jossa Phileas Fogg ilmoitti Passepartout'in tuntomerkit ja talletti sinne rahasumman matkarahoiksi Passepartout'ille kotimaahan. Samoin teki hän Ranskan konsulivirastossa. Senjälkeen vei palankiini heidät hotelliin, josta matkakapineet otettiin, ja vihdoin jouduttiin takaisin satamaan.
Kello löi 3. Luotsialus n:o 43 oli valmiina lähtöön laivaväki oli paikoillansa, ruokavarat oli ostettu.
"Tankadere" oli vähäinen, erittäin sievä kutteri, 20 tonnin vetoinen, somasti ja sievästi laitettu; se näytti kilpajahdilta. Kiiltävät vasket, galvanoidut raudat, kansi valkoinen kuin norsunluu — kaikki osoitti, että laivuri John Bunsby oli siisteyttä rakastava mies. Molemmat mastot olivat hiukan takanojassa, purjeita oli kaikenlaisia, niin että kyllä oli toivoa matkan edistymisestä kelpo tuulella. "Tankadere" olikin jo monta kertaa voittanut palkintoja kilpapurjehduksissa.
Laivaväkeä oli, paitsi laivuria John Bunsbytä, neljä miestä. Nämä olivat uljaita, kokeneita merimiehiä, uskalsivat kovassakin ilmassa ulapalle ja tunsivat tyyten tarkoin nämä purjehdusväylät. John Bunsby, noin viidenviidettä vuoden ikäinen, oli lujavartaloinen mies, iho ruskeaksi ahavoitunut, katse vilkas, kasvojenpiirteet tarmokkaat. John Bunsby olisi herättänyt luottamusta jo ensi silmäyksellä kenessä hyvänsä.
Mr. Fogg ja Mrs. Auda astuivat alukseen. Fiks oli jo siellä. Perällä oli vähäinen, neliskulmainen kajuutta, sisustettu sohvilla joka seinällä. Keskellä lattiata oli pöytä ja pöydällä heiluva lamppu. Kaikki oli vähäistä, mutta somaa.
— Mieleni on paha, etten saata tarjota teille tämän parempaa, — sanoi
Mr. Fogg Fiksille, joka kumarsi ääneti.
Salapoliisista tuntui hieman nöyryyttävältä käyttää tällä lailla hyödykseen herra Foggin kohteliaisuutta.
— Erittäin kohtelias konna, — ajatteli Fiks, — mutta konna sittenkin.
Kello 3 ja 10 min. nostettiin purjeet. Englannin lippu liehui maston nenässä. Matkustajat olivat laivan kannella. Mr. Fogg ja Mrs. Auda loivat vielä viimeisen silmäyksen rannalle, katsellen, eikö Passepartout'ia näkyisi, mutta turhaan.
Fiks ei ollut oikein levollinen. Mitäs, jos Passepartout, jota hän oli niin pahasti kohdellut, sattumalta tulisi rannalle? Siinä syntyisi selityksiä, varsin vähän edullisia salapoliisille. Mutta ranskalaista ei näkynyt; hän oli epäilemättä edelleen horroksissa oopiumista.
John Bunsby nostatti ankkurin, "Tankadere'n" purjeet paisuivat, ja pian se kiiti ulos Hongkongin satamasta keikkuen aalloilla.
XXI.
"Tankadere'n" laivuri on menettämäisillään luvatun palkinnon.
Olipa tosiaankin uskallettua tämä 800 peninkulman merimatka niin pienellä aluksella ja erittäinkin tähän aikaan vuodesta. Kiinan purjehdusvedet ovat hyvin vaarallisia, niissä kun tuulet äkkiä heittelevät suunnasta toiseen, liiatenkin päiväntasauksen aikaan, ja nythän oli vasta marraskuu alulla.
Luotsin olisi arvattavasti ollut edullisempi viedä matkustajat aina Jokohamaan, koska hän sai niin hyvän päiväpalkan. Mutta kovinpa mieletöntä olisi ollut lähteä tuommoiselle retkelle; rohkeata jo oli matka Shanghaihinkin. Mutta John Bunsby luotti alukseensa, joka kiiti kuin sotka aaltojen harjoja pitkin, ja siinä hän kenties olikin oikeassa.
Illan suussa samana päivänä oli "Tankadere" päässyt Hongkongin oikullisista väylistä.
— Minun ei tarvinne, — sanoi Phileas Fogg, kutterin laskiessa ulapalle, — muistuttaa, että kulkua on jouduttaminen niin paljon kuin mahdollista.
— Luottakaa minuun, armollinen herra, — vastasi John Bunsby. — Purjeita vedämme ylös, minkä tuuli suinkin sallii. Prammipurjeista ei olisi nyt kuin pelkkää haittaa.
— Tuo on teidän ammattianne, ei minun; minä luotan teihin.
Phileas Fogg seisoi hajasäärin, kuni oikea merimies, horjahtamatta, ja katseli aaltoilevaa merta. Nuori nainen istui hänen takanaan ja katseli surumielin kauas mahtavalle ulapalle, jonka yli hämärä laskeutui ja jonne hän nyt kiiti heikossa purressa. Hänen päänsä päällä valkoiset purjeet paisuelivat, kuljettaen häntä ulos avaruuteen kuni siivet. Tuntui kuin olisi kutteri lennossa kiitänyt ilmojen halki.
Tuli yö. Kuu kävi ensimmäistä neljännestään; sen heikko valo oli pian sammuva usvaan taivaanrannalla. Pilviä nousi idästä peittäen jo nyt osan taivaan kantta.
Luotsi oli sytyttänyt lyhtynsä yhteentörmäyksen estämiseksi, sillä näillä vesillä useinkin tulee aluksia vastakkain satamain läheisyydessä. Yhteentörmäyksiä tapahtuukin joskus, ja semmoisessa kohtauksessa olisi luotsin pursi varmaankin mennyt pirstaleiksi.
Fiks istui kokassa ajatuksissaan. Hän pysyi loitompana, tuntien kyllä Foggin harvapuheisuuden. Muutenkin oli hänen hankala haastella sen miehen kanssa, jolle hän oli kiitollisuuden velassa. Hän oli nyt varma, ettei herra Fogg jää Jokohamaan, vaan heti paikalla lähtee sieltä laivassa San Fransiskoon päästäksensä siten Amerikkaan, tuohon avaraan maahan, jossa hän kyllä osaa välttää kiinnijoutumisen. Fogg on suunnitellut matkansa merkillisen hyvin.
Tavallinen varas olisi suoraa päätä kiirehtinyt Yhdysvaltoihin, mutta Fogg oli lähtenyt kiertoteitä ja kulkenut kolme neljännestä maapallosta päästäksensä sitä varmemmin Amerikan manterelle, jossa hän rauhassa ja levossa oli nauttiva pankin rahoja, näytettyään ensin poliisille pitkän nenän. Mutta mitä tekee Fiks, kun Yhdysvaltoihin on tultu? Päästääkö hän Foggin näkyvistänsä? Ei, tuhat kertaa ei! Hän seuraa häntä, kunnes on saanut luovutuskirjan. Se on hänen velvollisuutensa, ja sitä hän koettaa täyttää viimeiseen silmänräpäykseen asti. Oli miten oli, se ainakin oli onnellinen seikka, ettei Passepartout enää ollut isäntänsä luona; heidän viimeisen keskustelunsa jälkeen oli Fiksille tuiki tärkeätä, etteivät isäntä ja palvelija enää milloinkaan näkisi toisiansa.
Phileas Fogg ei voinut olla ajattelematta niin kummallisesti kadonnutta palvelijaansa. Hänestä näytti lopulta mahdolliselta, että Passepartout viimeisessä silmänräpäyksessä sittenkin oli mennyt "Carnatic'ille". Samoin arveli Mrs. Audakin, joka suuresti kaipasi kunnon Passepartout'ia. Mahdollistahan siis on, että he kohtaavat hänet Jokohamassa, ja jos hän kerran on sinne saapunut, niin helppohan on löytää hänet sieltä.
Kello kymmenen maissa rupesi tuuli käymään kovemmaksi. Parasta kenties olisi ollut reivata purjeita, mutta luotsi tarkasteli taivasta ja antoi purjeiden olla paikoillaan. Muutoin oli "Tankadere" syvässä kulkeva alus, ja kaikki oli varattuna niin, että vihurimyrskyn tullessa voi purjeet heti laskea alas.
Puoliyön aikana menivät Phileas Fogg ja Auda rouva kajuuttaan. Fiks oli mennyt sinne jo ennen ja makasi sohvalla. Luotsi oli väkinensä koko yön kannella.
Seuraavana aamuna, marraskuun 8:ntena, oli kutteri kulkenut toista sataa peninkulmaa. Loki laskettiin tuontuostakin mereen ja ilmoitti purren keskimäärin kulkevan 8-9 peninkulmaa tunnissa. Aluksella oli nyt kaikki purjeet päällä ja nopeus korkeimmillaan. Jos vaan tuuli samanlaisena pysyy, niin on heillä kaikki edut puolellaan.
"Tankadere" pysytteli tänä päivänä lähellä rantaa, siinä kun merenvirta kulki pohjoista kohti. Rannikko, jonne oli korkeintaan viisi peninkulmaa, näkyikin vielä, vaikka hyvin epäselvästi vasemmalta. Tuuli puhalsi maalta päin, eikä merikään aaltoillut niin ankarasti, ja tämä oli edullista, sillä pienten purtten kulkua meren aaltoileminen hidastuttaa.
Puolenpäivän aikaan laimeni tuuli vähäsen ja kääntyi kaakkoiseksi. Luotsi vedätti prammipurjeet, mutta kahden tunnin kuluttua piti ne jälleen vetää kokoon, sillä tuuli yltyi.
Mr. Fogg ja nuori rouva, joka kaikeksi onneksi oli päässyt meritautia kokemasta, söivät hyvällä halulla murkinaa. Fiksille tarjottiin myös, ja hän ottikin tarjouksen vastaan, tietäen pohjalastin olevan tarpeellista sekä vatsoille että aluksille; hieman vastahakoista tuo kumminkin oli. Kulkea tuon miehen maksulla ja syödä hänen ruokaansa — se ei ollut oikein kaunista. Hän söi kumminkin, kiiruimman kaupassa kyllä — mutta söi sittenkin.
Aterian jälkeen hän katsoi tarpeelliseksi ottaa herra Foggin syrjään ja sanoi:
— Monsieur…
Tätä "monsieur" sanaa lausuessaan hän tunsi huuliansa käyvän vähän kurttuun, ja olipa niin ja näin, ettei hän nyt jo tarttunut tuota "monsieur'iä" kaulukseen.
— Monsieur, te olitte hyvin kohtelias, kun tarjositte minulle sijan tässä purressa. Mutta vaikkei minun kannata elää niin upeasti kuin te, niin aion kumminkin maksaa osani…
— Siitä ei puhuta, monsieur, — vastasi Mr. Fogg.
— Totta kai, sillä minä…
— Ei, monsieur, — sanoi Fogg semmoisella äänellä, joka ei vastausta sietänyt. — Tämä on luettu yleisiin kustannuksiin.
Fiks kumarsi. Hän oli harmista halkeamaisillaan ja meni kokkaan eikä puhunut enää sanaakaan sinä päivänä.
Matka edistyi nopeasti, ja John Bunsbyllä oli hyvä toivo. Useampia kertoja hän sanoi Mr. Foggille, että Shangaihin kyllä tullaan määrättynä aikana. Siihen Fogg vain arveli, että niinhän sen ollakin pitää. Kaikki laivamiehet olivat erinomaisen uutteria. Palkinto lisäsi noille ripeille pojille ihmeellisesti voimaa. He täyttivät mitä kernaimmin pienimmätkin käskyt. Eikä milloinkaan ole purtta huolellisemmin hoidettu "Royal Yacht Club'in" kilpapurjehduksissa.
Illalla oli luotsi lokilla mitaten laskenut, että Hongkongista oli jo kuljettu 220 peninkulmaa. Phileas Foggilla oli siis syytä toivoa, ettei hänen ole tarvis Jokohamassa kirjoittaa mitään muistikirjansa tappiopalstaan. Luultavasti siis ensimmäinen suuri vastus, joka oli häntä matkalla kohdannut, loppuu tuottamatta hänelle haittoja.
Aamupuolella yötä laski "Tankadere" hyvällä tuulella Fo-Kien'in salmeen, joka on suuren Formosan saaren ja Kiinan manteren välillä ja jonka poikki käy Kravun kääntöpiiri. Meri aaltoili ankarasti tässä salmessa, joka oli täynnä vastavirtain muodostamia kurimuksia. Kutteri keijuili kovasti. Lyhyet aallot hidastivat sen kulkua. Kovin vaivalloista oli seisoa kannella.
Aamun koittaessa koveni tuuli vieläkin. Taivas tiesi myrskyä. Barometrikin ennusti ilmanmuutosta; elohopea oli hyvin rauhatonna. Kaakkoisesta näkyikin, kuinka aaltojen harjat kasvoivat yhä korkeammiksi ja pitemmiksi. "Myrskyä tuo tietää", sanoivat merimiehet. Edellisenä iltana oli aurinko laskenut usvaan valtameren fosforoivissa säkenissä.
Kauan aikaa tarkasteli luotsi taivaan uhkaavata ulkonäköä ja jupisi jotakin itseksensä. Viimein hän virkkoi Mr. Foggille hiljaa:
— Saatanhan sanoa teille kaikki, armollinen herra?
— Saatatte, — vastasi Phileas Fogg.
— Me saamme myrskyn.
— Pohjoisestako vai etelästä?
— Etelästä. Tyfoni-myrsky on tulossa.
— Tulkoon vaan tyfoni-myrsky etelästä. Se jouduttaa kulkuamme. — vastasi herra Fogg.
— Vai niin! — sanoi luotsi. — Jos katsotte asiata siltä kannalta, niin ei minulla ole teille enää mitään sanomista.
John Bunsby oli arvannut oikein. Kesemmällä olisi tyfoni, kuuluisan meteorologin sanain mukaan, purkaunut loistavaan sähköliekistöön. Mutta talvisen päiväntasauksen aikana oli syytä peljätä sen ilmauvan ankarana.
Luotsi ryhtyi varovaisuuskeinoihin. Hän veti purjeet kokoon, otti raakapuut alas ja samoin prammitangot. Hän tukkesi tarkkaan kaikki aukot, jottei vedenpisaraakaan pääsisi kannelta purren sisään. Kolmikolkkainen purje yksin oli mastossa. Niin odotettiin mitä tuleva oli.
John Bunsby oli pyytänyt herrasväkeä menemään alas. Mutta ahtaus sekä umpea ilma ja aluksen keikkumiset tekivät alhaalla-olon kovin hankalaksi. Mr. Fogg, Mrs. Auda ja Fiks pysyivät sen vuoksi kannella.
Kello kahdeksan paikoilla alkoi myrsky rankkasateella ja ankaralla tuulella. "Tankadere", päällä ainoastaan pieni purjelappu, kulki kuni höyhen tuulen kiidättämänä. Tuulen voimasta myrskyssä ei voi saada oikein tarkkaa käsitystä. Jos vertaisi sitä nelinkertaiseen täysin höyryin kulkevan höyryveturin nopeuteen, niin ei sekään vielä osoittaisi asian oikeata laitaa.
Koko päivän kulki pursi tällä tavoin pohjoista kohti, nousten ja laskeutuen aaltojen mukana, onneksi pysyen samassa nopeudessa kuin nekin. Monta monituista kertaa oli pursi vähällä joutua takaa tulevan vesivuoren alle; mutta luotsi osasi aina taitavilla käännöksillä välttää uhkaavan tuhon. Tuontuostakin roiskahti matkustajain päälle suolaista, vaahtoavaa vettä, mutta sen he ottivat filosofisesti vastaan. Fiks kiroili kaiketi itseksensä. Rohkea Auda rouva, ihmetellen pelastajansa kylmäverisyyttä, osoitti olevansa hänen ansiollinen seurakumppaninsa eikä myöskään pelännyt myrskyä. Mitä taas Mr. Foggiin tulee, niin näytti siltä, kuin hän olisi pitänyt tätä tyfoniakin yhtenä numerona ohjelmassaan.
Aina iltaan saakka oli "Tankadere" kiitänyt pohjoista kohti, mutta nyt kääntyi tuuli, niinkuin oli pelättykin, luoteiseksi. Aallot rupesivat käymään sivulta, ja kutteri keikkui hirveästi. Meri pieksi sitä tosiaankin kauhistuttavasti: ties lieneekö se laiva niin luja liitteissään!
Yöllä yltyi myrsky entistä hurjemmaksi. Pimeän tultua, jolloin vaaratkin lisääntyivät, John Bunsby kävi rauhattomaksi. Hän rupesi arvelemaan, eikö olisi parasta poiketa johonkin satamaan, ja kysyi neuvoa laivamiehiltänsä.
Sen tehtyään hän astui Mr. Foggin luokse.
— Armollinen herra, — sanoi hän, — parasta lienee, että koetamme päästä johonkin satamaan rannalle.
— Sitä minäkin, — vastasi herra Fogg.
— Niinkö, mihinkähän olisi sopivin poiketa?
— Minä tunnen vain yhden ainoan sataman, — vastasi Mr. Fogg tyynesti.
— Ja se on…
— Shanghai.
Luotsi oli kotvasen äänetönnä, ikäänkuin ei oikein olisi ymmärtänyt vastausta, niin kovin sitkeätä ja itsepäistä. Sitten hän huudahti:
— No niinpä kyllä, armollinen herra, Shanghai juuri, ihan niin!
"Tankadere'n" kurssi pidettiin entisellään pohjoista kohti.
Kauheata yötä! Olipa oikea ihme, ettei pursi kaatunut kumoon. Monasti oli aalto vähällä huuhtaista matkustajat kannelta mereen. Mrs. Auda oli aivan rauennut, mutta valitusta ei häneltä kuulunut. Vähäväliä täytyi Mr. Foggin rientää hänen luokseen, suojelemaan häntä raivoavilta aalloilta.
Päivä koitti jälleen. Myrsky kiihtyi hurjimpaan raivoonsa, mutta tuuli kääntyi jälleen kaakkoiseksi. Tämä oli varsin edullista, ja "Tankadere" lensi jälleen huimaa vauhtia tuon tavattomasti pauhaavan meren pinnalla. Uuden tuulen nostamat aallot taistelivat entisten kanssa ankaraa taistelua, ja tässä ristiaallokossa olisi heikommin rakennettu laiva särkynyt pirstaleiksi.
Välistä siinsi silmään ranta usvan lävitse, mutta laivaa ei näkynyt ainoatakaan. "Tankadere" se ypö yksinään kesti meren raivoa.
Puolenpäivän aikana näkyi muutamia merkkejä, jotka ennustivat myrskyn laantumista; auringon laskiessa merkit kävivät selvemmiksi. Matkustajat, ihan uupuneina ja rauenneina, saattoivat nyt nauttia vähän ruokaa ja käydä levolle.
Yö oli verrattain rauhallisempi. Luotsi lisäsi purjeita, mutta reivattuina. Purren nopeus oli melkoinen. Seuraavana päivänä, marraskuun 11:ntenä, aamun koittaessa, näkyi jo ranta. John Bunsby vakuutti, ettei enää ole Shangaihin kuin 100 peninkulmaa.
Sata peninkulmaa! Ja ne oli kuljettava yhdessä päivässä! Tänä iltana piti Mr. Foggin tulla Shangaihin, ennättääkseen Jokohaman laivalle. Jos ei myrskyä olisi noussut, olisi hän nyt ollut ainoastaan noin 30 peninkulman päässä satamasta.
Tuuli laimeni nähtävästi, mutta onneksi tyyntyi merikin. Pursi nosti kaikki purjeensa, ja kohisten vaahtoili suolainen vesi kokassa.
Puolenpäivän aikana oli "Tankadere" ainoastaan 45 peninkulman päässä Shanghaista. Vielä oli kuusi tuntia aikaa, ennenkuin Jokohaman laiva sieltä lähtee.
Laivalla ruvettiin pelkäämään. Perille oli ehdottomasti päästävä. Kaikki, paitsi Phileas Foggia, tunsivat sydämensä tykyttävän maltittomuudesta. Purren oli kuljettava keskimäärin 9 peninkulmaa tunnissa, mutta tuuli laimeni laimenemistaan. Se oli pelkkiä epäsäännöllisiä puuskia laitapuolelta. Ne loppuivat, ja meri tyyntyi heidän jälkeensä.
Mutta soman kutterin korkeat ja hyvin tiiviistä kankaasta tehdyt purjeet kokosivat poveensa kaikki pienimmätkin puuskat ja tuulahdukset, ja niiden sekä meren virran avulla päästiin kello kuusi 10 peninkulman päähän Shanghaista.
Kello 7 oli enää 3 peninkulmaa Shangaihin. Karkea kirous pääsi luotsin huulilta… Hän oli menettämäisillään kahdensadan punnan palkinnon. Hän katsahti Mr. Foggiin. Mr. Fogg seisoi tyynenä, rauhallisena, vaikka koko hänen omaisuutensa riippui tästä silmänräpäyksestä.
Samassa näkyi musta savupatsas Shanghaista päin. Jokohaman laiva lähtee siis paraillaan Shanghain satamasta.
— Revetköön raato! — kiljaisi John Bunsby.
— Signaalilaukaus! — virkkoi Phileas Fogg kuivasti.
Kokkapuolella oli vähäinen pronssitykki; sitä käytettiin signaalilaukausten ampumiseen sumussa. Tykki ladattiin täpö täyteen, mutta juuri kun luotsi oli tuonut hehkuvan hiilen ja oli panna sen sankkireiän suulle, huudahti Phileas Fogg:
— Nosta hätälippu!
Lippu vedettiin mesaaniin. Toivottavasti höyrylaiva sen huomattuaan vähentää vauhtiansa ja lähenee purtta.
Luotsi nosti hiilen jälleen sankkireiälle.
— Nyt! — komensi herra Fogg, ja pamaus pienestä tykistä kajahti.
XXII.
Passepartout huomaa, että toisellakin puolen maailmaa on rahaa tarvis.
Höyrylaiva "Carnatic", lähdettyänsä Hongkongista marraskuun 7 p:nä kello puoli 7 illalla, kiiti täysin höyryin Japania kohti, mukanaan täysi lasti tavaroita ja matkustajia. Kaksi kajuuttaa perällä oli tyhjänä, nimittäin ne, jotka oli tilattu Mr. Foggin lukuun.
Seuraavana aamuna saivat matkustajat kokassa ihmeeksensä nähdä erään matkustajan, kalpeana, riutuneena, tulevan kannelle toisen luokan kajuutasta ja hoiperrellen menevän istahtamaan pelastusveneen laidalle.
Tämä mies oli Passepartout itse omassa persoonassaan. Hänen oli käynyt seuraavalla tavalla.
Heti Fiksin mentyä polttohuoneesta ulos olivat palvelijat nostaneet hervottoman Passepartout'in muiden makaavain viereen. Mutta kolmen tunnin kuluttua oli Passepartout, jota unissakin oli vaivannut eräs ajatus, herännyt ja koetti torjua itsestään oopiumin huumaavaa vaikutusta. Ajatus, että hän oli huonosti täyttänyt velvollisuutensa, sai hänet selville. Hän läksi vuoteeltaan, hoiperrellen ja seinistä pidellen; monasti hän kaatuikin, mutta nousi jaloilleen jälleen, pyrkien vaistoperäisesti ulos. Kadulle päästyään hän kuni houreissaan huusi: <i>Carnatic! Carnatic!</i>
Postilaiva oli valmiina lähtöön. Passepartout'illa oli enää muutama askel jäljellä. Hän kulki hoiperrellen pitkin rantalautaa ja kaatui tunnottomana laivan kokkaan, samassa kuin "Carnatic'in" köydet päästettiin irti.
Muutamat merimiehet, tottuneina tuommoista näkemään, kantoivat mies paran toisen luokan kajuuttaan, jossa Passepartout heräsi vasta seuraavana aamuna, 150 peninkulman päässä Kiinan rannasta.
Hän nousi kannelle, jossa raikas aamuilma selvitti kokonaan hänen päänsä. Hän rupesi kokoamaan ajatuksiansa, vaikka se olikin kovin vaikeata. Viimein hän muisti, mitä oli tapahtunut edellisenä iltana, muisti Fiksin puheet ja polttohuoneen.
— Nähtävästikin olin minä täydessä humalassa, — puheli hän itsekseen. — Mitähän nyt Mr. Fogg sanoo? Mutta kaikissa tapauksissa en ole päästänyt höyrylaivaa käsistäni, ja sehän on pääasia.
Sitten hän ajatteli Fiksiä.
— No niin, siitä peijakkaasta on nyt päästy, luullakseni, ja tuskinpa mies viimeisten puheittensa jälkeen olisi uskaltanut tullakaan meidän kanssamme samalle laivalle. Poliisimies, salapoliisi vainoaa isäntääni, jota syytetään varkaudesta! Hullutuksia! Mr. Fogg on yhtä paljon varas kuin minä murhamies!
Mutta puhuisiko hän nyt kaikki isännälleen? Sopiiko hänelle ilmoittaa, mikä mies Fiks oikeastaan on? Eiköhän ole paras odottaa, kunnes tullaan Lontooseen, ja sitten kertoa, kuinka poliisimies oli seurannut häntä ympäri maailman, ja naureskella hänen kanssaan koko jutulle? Niin, se se kai parasta on! Kaikissa tapauksissa on asiata tarkoin miettiminen. Ensimmäisenä tehtävänä nyt on tavata Mr. Fogg ja pyytää häneltä anteeksi huonoa käytöstä.
Passepartout laskeutui alas. Meri aaltoili, ja laiva heilui pahasti. Kunnon Passepartout ei ollut vielä oikein luja jaloiltansa, mutta pääsi kumminkin mitenkuten peräkannelle. Siellä ei näkynyt yhtään ihmistä, joka edes olisi ollut hänen isäntänsä tai Mrs. Audan näköinenkään.
— No niin, — ajatteli hän, — Mrs. Auda makaa vielä kaiketikin, ja
Mr. Fogg on löytänyt vistitovereita ja tapansa mukaan…
Passepartout meni alas salonkiin, mutta Mr. Foggia ei ollut sielläkään. Passepartout kysyi silloin perämieheltä, missä herra Foggin kajuutta on. Mutta perämies ei sanonut sennimistä matkustajaa olevan laivalla lainkaan.
— On kyllä, — sanoi Passepartout, — kookas mies, harvapuheinen, mukanaan nuori rouva.
— Rouvasväkeä ei ole laivalla yhtään sielua, vastasi perämies. —
Tuoss' on teille matkustajain luettelo. Katsokaa itse.
Passepartout luki luettelon… Mr. Foggin nimeä siinä ei ollut.
Jo musteni hänen silmissänsä. Äkkiä johtui jotakin hänen mieleensä.
— Kuulkaas, — sanoi hän, — onkos tämän höyrylaivan nimi tosiaankin
"Carnatic"?
— On niinkin, — vastasi perämies.
— Ja matkalla Jokohamaan?
— Sinne juuri.
Passepartout oli ensin luullut erehdyksestä joutuneensa toiselle laivalle. Mutta "Carnatic'illa" hän sittenkin oli kuin olikin, ja varmaa oli sekin, ettei hänen isäntäänsä ollut laivalla.
Passepartout vaipui tuolille. Äkkiä hänelle selveni kaikki. Hän muisti, että "Carnatic'in" lähtöaika oli siirretty aikaisemmaksi, että hänen olisi pitänyt ilmoittaa se isännälleen, mutta oli jättänyt sen tekemättä. Siis juuri hänen tähtensä Mr. Fogg ja Mrs. Auda olivat myöhästyneet.
Hänen syynsä se oli, mutta vielä enemmin tuon konnan, joka oli juottanut hänet humalaan, erottaakseen palvelijan hänen isännästään ja saadakseen pidätetyksi tämän Hongkongissa. Nyt vasta Passepartout ymmärsi salapoliisin vehkeet. Ja nyt Mr. Fogg — perikatonsa partaalla, vetonsa menettänyt, kiinniotettu, kenties vankeudessa!… Passepartout repi tukkaansa tuskissaan. Mutta annas, että Fiks vielä kerran joutuu hänen kynsiinsä, niin sitä tilintekoa!
Ensimmäisten puuskain mentyä ohitse Passepartout vähitellen tyyntyi ja alkoi harkita tilaansa. Tämä ei suinkaan ollut kadehdittava. Hän oli nyt matkalla Japaniin. Sinne hän kyllä tulee, mutta mitenkäs sieltä pois pääsee? Rahaa ei penniäkään! Matka laivalla oli kumminkin jo ennakolta maksettu, samoin ruoka. Vielä oli hänellä viisi tai kuusi päivää aikaa miettiä ja tehdä päätöksensä. Kylläpä söi ja joi poika kelpo lailla. Hän söi isäntänsä puolesta, Mrs. Audan puolesta, omasta puolestaan. Hän söi ikäänkuin olisi Japani erämaa, jossa ei ole ruokaa rahtuakaan.
13 p:nä "Carnatic" laski aamun nousuveden mukana Jokohaman satamaan.
Jokohama on tärkeä pysäyspaikka Tyynen valtameren rannalla, ja sinne poikkeavatkin kaikki posti- sekä matkustajalaivat, jotka kulkevat Pohjois-Amerikan, Kiinan, Japanin ja Itä-Indian saarten väliä. Jokohama on Jeddo lahden rannalla, lähellä samannimistä suunnatonta kaupunkia, joka on Japanin keisarikunnan toinen pääkaupunki ja jossa aikoinansa asui Taikun, maallinen keisari. Sen kilpailijana oli Meako, jossa piti asuntoansa Mikado, suoraan jumalista polveutuva hengellinen hallitsija.
"Carnatic" kävi laiturin viereen lähelle aallonmurtajaa ja pakkahuoneita, keskelle laivoja kaikilta maailman ääriltä.
Passepartout astui ilman sen suurempaa innostusta tähän Auringon lasten omituiseen maahan. Hänellä ei ollut muuta neuvoa kuin ottaa sattuma ohjaajaksensa ja umpimähkään mennä katuja myöten astumaan.
Hän tuli ensin eurooppalaiseen kaupungin osaan, jossa oli mataloita taloja kuisteineen ja komeine pylvästöineen; ympärillä hän huomasi toreja, laivaveistämöjä ja tavaravarastoja joka haaralla. Siellä, niinkuin Hongkongissa ja Kalkuttassakin, vilisi amerikkalaisia, englantilaisia, kiinalaisia, hollantilaisia, kauppiaita, jotka ostivat ja myivät jos jotakin, ja kaikkien näiden joukossa oli ranskalainen niin outo, kuin olisi hänet äkkiä suinpäin viskattu hottentottien maahan.
Passepartout'illa oli kumminkin yksi keino päästäksensä pulasta, nimittäin kääntyä Ranskan ja Englannin konsulivirastoihin Jokohamassa, mutta hän ei tahtonut mennä kertoilemaan kohtaloaan, joka oli niin likeisesti liitetty hänen isäntänsä kohtaloon, ja päätti ensin koettaa kaikkia muita keinoja.
Kuljettuaan eurooppalaisen kaupunginosan läpi, jossa sattuma ei ensinkään näkynyt hänestä huolivan, tuli hän japanilaiseen kaupunginosaan.
Hän oli lujasti päättänyt astua eteenpäin vaikka hamaan Jeddoon asti.
Maanasukasten asuma osa kaupunkia on nimeltä Benten, ja Benteniksi sanotaan myös erästä meren jumalatarta, jota palvellaan läheisillä saarilla. Täällä Bentenissä oli ihmeellisen kauniita petäjä- ja seetrikujia, hyvin kummallisesti rakennettuja portaaleja, siltoja bambuputkistojen ja korkeiden kasvien keskellä, temppeleitä satavuotisten seetripuiden siimeksessä, Buddhan pappeja ja Konfutsen uskolaisia, outoja katuja ja laumoittain punaposkisia lapsia, joita olisi luullut vastikään irtileikatuiksi japanilaisista seinäverhoista ja jotka leikittelivät lyhytjalkaisten pikku koirain ja hännättömäin keltaisten kissain kanssa.
Kadut olivat kirjavinaan ihmisistä, joita tuli ja meni. Siellä kulki pappeja juhlakulussa, rämisytellen yksitoikkoisia rumpujansa; jakuniineja, tulli- tahi poliisimiehiä, kiillotetut suippohatut päässä ja kaksi miekkaa vyöllä; sotamiehiä siniviiruisissa pumpulipuvuissa ja suusta ladattavat pyssyt olalla; mikadon henkivartioita avaroissa silkkinutuissa, haarniskoissa ja hameissa; muuta sotaväkeä ihan toisenlaisissa puvuissa, sillä Japanissa pidetään sotilasammattia yhtä suuressa kunniassa kuin sitä Kiinassa halveksitaan. Sitäpaitsi kulki siellä almun-anojia, toivioretkeläisiä pitkissä mekoissa, siviilimiehiä, tukka sileä ja musta kuin eebenpuu, vartalo pitkä, jalat heikot, ihonväri vivahteleva vaskesta himmeään valkoiseen, mutta ei milloinkaan keltainen, niinkuin kiinalaisilla, joista japanilaiset muutenkin suuresti eroavat.
Lisäksi hän vielä näki ajokalujen, palankiinien, hevosien, kantomiesten, purjevaatteella katettujen kantotuolien, bambuputkesta tehtyjen kantovuoteitten välissä naisia, jotka käydä sipsuttelivat vaatetohvelit, olkisandaalit tai puukengät pienissä jaloissa, naisia, rumanpuoleisia, rinta likistetty, hampaat mustattuina, oikein muodin mukaan, ja puettuina kansalliseen "kirimon" nimiseen pukuun, joka on jonkinlainen yönuttu, köytetty silkkivyöllä, sen päät solmittu selän taakse hassumaiseksi rusetiksi. (Tämän muodin näkyvät pariisittaret ottaneen Japanin tyttäriltä.)
Passepartout kulki muutamia hetkiä tässä kirjavassa joukossa katsellen kummallisia, runsaasti tavaroilla täytettyjä puoteja; basaareja, joiden akkunoihin oli pantu esille japanilaisten kultaseppäin teoksia; liehuvilla lipuilla koristettuja ravintoloita, joihin häneltä oli pääsy kielletty; teenjuontipaikkoja, joissa juodaan kupillinen lämmintä, hyvänhajuista vettä sekä riisiryynistä keitettyä "saki" nimistä juomaa; polttohuoneita, joissa poltetaan erittäin hienoa tupakkaa, mutta ei oopiumia, sillä tätä Japanissa tuskin ensinkään tunnetaan.
Kunnon Passepartout oli kulussansa pian joutunut ulos kaupungista. Hän näki edessään suunnattomia riisivainioita, joissa juuri vuoden viimeiset kukat levittivät lemuansa; upeita kameliakukkia, ei enää vesoissa, vaan puissa; aituuksien sisällä bambu-, kirsikka-, luumu- ja omenapuita, joita Japanissa viljellään enemmin kukkain kuin hedelmäin tähden ja joita liehuvat linnunpelätit suojelivat varpusilta, kyyhkysiltä, variksilta ja muilta ahnailta linnuilta. Ei sitä majesteetillistä seetripuuta, jossa ei isolla kotkalla olisi ollut pesää; ei sitä surupajua, jonka siimeksessä ei olisi ollut surumielistä haikaraa seisomassa toisella jalallansa. Vihdoin ylt'ympärillä variksia, sorsia, kalasääskiä, metsähanhia ja tavattoman paljon kurkia, joita japanilaiset palvelevat jumala-olentoina ja jotka heidän mielestään ovat onnen vertauskuvia.
Vaeltaessaan huomasi hän maassa viikunan tapaisia esineitä.
— Hyvä juttu, — arveli hän; — nyt sopii syödä illallista.
Varmuuden vuoksi haistoi hän ensin noita viikunan tapaisia, mutta niiden lemun laita oli niin ja näin.
— Ei ole onnea, ei merkkiäkään! — sanoi hän.
Mies parka oli kyllä, ennakolta arvaten asian mutkat, syönyt niin lujan murkinan "Carnatic'illa" kuin suinkin oli jaksanut, mutta vaellettuansa koko päivän tunsi hän vatsansa kurnailevan. Hän oli huomannut, ettei lampaan- ja sianlihaa ollut lainkaan lihapuodeissa, ja kun hän sen lisäksi tiesi, ettei Japanissa härkiä koskaan tapeta, niitä kun käytetään vain maanviljelystöissä, niin hän päätti, että liha oli hyvin harvinaista Japanissa. Hän olikin oikeassa; mutta raavaanlihan sijasta olisi hänen vatsansa kyllä tyytynyt metsäsian- ja vuorikauriin-, peltokanan- ja peltopyyn-, kalan- ja kananpaistiin, joita japanilaiset melkein yksinomaisesti käyttävät ruokanansa, paitsi riisiä monessa eri muodossa. Mutta Passepartout'in täytyi tyytyä tilaansa ja hän heittikin huomiseksi kaikki huolet ja hommat.
Yön tullessa Passepartout palasi takaisin japanilaiseen kaupunginosaan. Hän astui katuja pitkin monenväristen lyhtyjen valossa, katsellen, kuinka silmänkääntäjät tekivät erinomaisia temppujansa ja kuinka astrologit täydessä touhussa ennustelivat kiikarin ympärille kerääntyneelle väkijoukolle taivaan tähtien mukaan. Sitten hän tuli rantaan, jossa näki kalastajia tuulastamassa.
Kaduilta väheni vähenemistään väki. Patrulleja kulki tuon tuostakin. Nähdessään noita poliisimiehiä komeissa univormuissa, seurue perässä, sanoi Passepartout naurahtaen: