II
Sama paikka.
ESTERI istuu nojatuolissa, kutoo sukkaa.
KERTTU tulee ulko-ovesta.
Ylistupa on niin täynnä, että porstuaankin asti — en päässyt lähellekään.
ESTERI
Näitkös maaherraa?
KERTTU
En ylettänyt — vaikka kynnykselläkin seisoin. Isä siellä juuri puhui. Mutta kun en oikein kuullut, enkä nähnyt, niin tulin takaisin. Kertovathan ne sitten meille —
ESTERI
Kyllähän ne kertovat.
KERTTU
Pidetäänköhän se huutokauppa nyt kuitenkin, vaikka maaherrakin on täällä?
ESTERI
Saa nyt nähdä. Jos ehkä saataisiin sovinto —
KERTTU
Huutokauppa on kauhea —
ESTERI
Niin — sinähän olit Kiviojalla eilen.
KERTTU
Kaikki myytiin — hevoset, lehmät, vasikat, lampaat —. Jos olisi tehty taksvärkkiä, niin ei suinkaan sitten olisi myyty?
ESTERI
Hm! Taksvärkki-rästistähän nyt myydään. Mutta olisi kai rästiä tullut, vaikka olisi työtäkin tehty. Yrittihän isäsi viime kevännä vielä senjälkeen, kun tukinajo oli lopetettu. Viikon yritti, ja kaksi päivää tuli rästiä. Sitten lopetti.
KERTTU
Mitä ihmettä se Eliina siellä tarhassa nyt enään —? (Menee akkunaan.) Tuolla Yrjö on vetänyt kaikki pihalle — siellä kärryt — reet ja — kaikki — (Istuu penkille.) Myydään kai minun nimikko-lehmänikin?
ESTERI
Onko sinulla sitä ikävä?
KERTTU itkee hiljaa.
ESTERI
Kuule, lapseni! Tule taluttamaan minua tuonne kamariin!
KERTTU
Onko mummun jalat vaan yhtä huonot?
ESTERI
Eivät ne enään parane, lapsi kulta. Ne vaan yhä jäähtyvät — ei niitä palele, mutta ne yhä jäähtyvät —
ELIINA tulee.
KERTTU.
Jopas sinä viimeinkin sieltä tarhasta!
Menevät.
ELIINA
Siistin ja hoitelin — vielä kerran —. Nyt on minun puolestani — kunnossa.
Menee kaapilleen, ottaa esiliinan vyölleen.
YRJÖ tulee, istuu penkille.
Alkaisivat nyt sitten — että päästäisiin tästä. — Tuollakin ylhäällä pitävät mokomaa kokoustansa —!
ELIINA
Jos siitä lähtisi apu —
YRJÖ
Tyhjää!
ELIINA istuu sängyn laidalle.
Isälle on tämä kaikki niin kovin raskasta ja mummu on jo niin vanha — meidän pitäisi näyttää iloisilta ja — ja toivoa —
YRJÖ katsoo Eliinaa.
Se on totta! (Menee istumaan tuolille hänen luokseen.) Sinä olet oikeassa. (Ottaa hänen kätensä.) Ja mitä me surisimmekaan — kaksi tervettä ihmistä! Monet miljoonat ovat yhtä köyhiä kuin mekin.
ELIINA
Paljon köyhempiäkin!
Hymyilee ja katsoo Yrjöä silmiin.
YRJÖ panee kätensä Eliinan olkapäälle.
Ainakin paljon köyhempiä kuin minä. Ellei sinua olisi, Eliina, niin täällä olisi aivan kamala olla. Tätä ei kestäisi. Kyllä tässä niin miehuutta kysytään.
ELIINA
Ajattele naapureitasi — monta kymmentä on jo ryöstetty — ovatpa hekin kestäneet. Ja ajattele vanhaa, heikkoa mummua! Ei vielä kertaakaan ole valittanut.
YRJÖ j
Minä en tarkota sellaista kestämistä —
ELIINA
Mitä sitten?
YRJÖ nousee, rajusti.
Tässä pyrkii niin luonto esille, etteivät voimat riitä hillitsemään.
ELIINA
Yrjö hyvä! (Vetää hänet luokseen.) On kärsittävä miehuullisesti —
YRJÖ istuu herpaantuneena.
Ja kun voi hillitä itsensä, niin sitten heti herpaantuu niin, että tuskin jaloillaan pysyy.
ELIINA silittää hänen kättään.
Yrjö hyvä!
YRJÖ
Loppuisi edes tuo kokous, ja tulisi isä, että päästäisiin touolle.
ELIINA
Ettekö jää katselemaan huutokauppaa, isä ja sinä?
YRJÖ
Isä sanoi, että mennään pellolle heti, kun maaherra on lähtenyt.
ELIINA
Isä antoi minulle aamulla rahaa, ja käski huutamaan Kertun nimikon itselle.
YRJÖ
Minä ajattelin myöskin sitä äsken. Onko sulla riittävästi?
ELIINA
On — luulen —
YRJÖ
Hevosen huudan minä, ellei jo ilman sitä tule rästit maksuun. Jos tarvitaan, niin lähetä Kerttu kutsumaan minua vainiolta.
ESTERI tulee takaisin Kertun taluttamana.
Ei täällä kai muita ole kuin Eliina ja Yrjö?
TOISET
Ei ole.
ESTERI istuu entiselle paikalleen.
Minä löysin vanhan kanan pesän. (Aukoo sukanvarsi-myttyä.) Kertun lehmä täytyy pelastaa pikku emännällensä — Kerttu sitä jo itki äsken. — Tässä on pikku säästöjä entisiltä päiviltä. Nyt ovat hyvään tarpeeseen. Tuossa, laske itse —
ELIINA
Minulle isä antoi myöskin rahaa Kertun nimikkoa varten.
ESTERI
Hyvä on! Pane sinä sitten lisää, jos nämä eivät riitä. Eikä nämä kai riitä. — Ota nyt Kerttu! Tuossa!
KERTTU
Kiitoksia paljon, mummu hyvä! Kyllä minun nimikkoni teidät kaikki pitää voissa ja piimässä. Yksinään se sen tekee, se on vissi.
ESTERI
Nyt siellä liikutaan pihalla —
KERTTU juoksee akkunaan.
Nyt ovat lopettaneet — ihmisiä nousi portaita ylös — niitä tulee tänne —
JYLHÄNKORPI avaa oven.
Tehkää hyvin ja astukaa talonpojan tupaan, herra maaherra!
MAAHERRA tulee sisään. Häntä seuraa pari herrasmiestä, sekä Kivioja ja Tanu, jotka jäävät ovensuuhun.
Hyvää päivää! (Nyökkää kevyesti tuvassa olijoille.) Täällähän istuukin meidän kunniavanhuksemme. Antakaa anteeksi, että tulin häiritsemään teidän rauhaanne. Mutta kun kuulin kerrottavan teidän korkeasta ijästänne, niin teki mieleni nähdä teitä.
ESTERI yrittää nousta. Eliina rientää auttamaan.
MAAHERRA
Älkää millään muotoa vaivatko itseänne — istukaa te vaan!
ESTERI on noussut.
Itse maaherrako seisoo minun edessäni?
JYLHÄNKORPI
Niin — maaherra tahtoi nähdä mummua!
ESTERI
Ei minussa mitään nähtävää ole. Mutta jos tahdotte kuulla minua, maaherra, niin olkaa hyvä ja istukaa. Tehkää huoneellemme se kunnia!
KERTTU vie tuolin maaherralle.
MAAHERRA istuu.
Kuinka vanha olette?
ESTERI istuu.
Minä olin toisella kymmenellä silloin, kun Ryssä tuli maahan. Minä olen elänyt kuuden hallitsijan aikana. Ja viittä kartanon herraa olen ollut saattamassa hautaan.
MAAHERRA
Oletteko elinikänne asunut täällä Jylhänlinnan alueella?
ESTERI
Tässä talossa, maaherra.
MAAHERRA
Te olette nähnyt monet vaiheet. Onko koskaan tapahtunut sellaista kuin nyt.
ESTERI
Kartanon herra ei ole koskaan vaatinut alusilta liikoja, ja aluset ovat aina täyttäneet velvollisuutensa — ovat aina rakastaneet isäntäänsä. Rakkaus on täällä jokaisen siemenen kylvänyt — jokaisen sadon niittänyt. Ja satonut on tämä seutu. — Pikku tyttönä ollessani oli kartanossa kaksitoista lypsävää — nyt on kolmeen sataan. Se mitä täällä nyt on tapahtunut, ei voi olla kenenkään onneksi. Viha vie viljan maasta, kateus kalan vedestä.
MAAHERRA
Minä koetan parhaani teidän asianne eduksi. Koetan kääntää hallituksen huomiota oloihinne.
ESTERI
Hallituksella ja esivallalla kyllä on voimaa ja valtaa, mutta —
MAAHERRA
Niin, mahdotonta on arvata edeltäpäin —
ESTERI
Hallituksilla on niin huono muisto.
MAAHERRA
Kuinka niin?
ESTERI
Jos hallitus muistaisi, niin se tuntisi meidät — ja auttaisi ahdingosta.
MAAHERRA
Tarkotatte -?
ESTERI
Kun kapula on kiertänyt, niin Jylhänkorpi on aina lähettänyt parhaat poikansa hallitsijan ja maan turvaksi. Ja useimmat heistä ovat jääneet sodan teille. Kertomuksia kulkee jylhäläisten miehuudesta Kostialta, Pohjanmaalta ja muualta. Vieraaltakin maalta.
MAAHERRA
Te olette säilyttänyt erinomaisesti muistinne ja muut hengenlahjanne.
ESTERI
Oman sydämensä asioita muistaa helposti. Tämä Jylhänperä ja sen väki ovat kaikki osa minun sydäntäni.
MAAHERRA nousee.
Kuten sanoin ja jo lupasin kokouksessa minä koetan parastani. Esitän hallitukselle.
ESTERI
Kartano on paljon lähempänä kuin esivalta. Ellei kartano muista meidän kuokkaamme, niin ei hallituskaan muista meidän miekkaamme.
MAAHERRA
Olen iloinen tästä harvinaisesta keskustelusta — tulen muistamaan teitä kunnioituksella.
ESTERI
Pyydän teitä, maaherra — (Nousee) — viekää terveiset kartanoon ja hallitukselle —
MAAHERRA
— Suomen vanhimmalta naiselta. Kyllä. Sen teen.
ESTERI
— ja sanokaa mitä me olemme, ja — ja mikä meitä on kohdannut.
MAAHERRA
Kyllä. Jääkää hyvästi vaan, vanhus! Ja muistoksi siitä, että olen teitä vaivannut, sallikaa minun jättää teille tämä.
Tarjoo Esterille pientä seteliä.
ESTERI
Mikä se on?
ELIINA kuiskaa hämillään.
Se on rahaa!
ESTERI hiljaisella arvokkuudella.
Anteeksi, maaherra! Minä en ole tehnyt mitään, josta ansaitsisin palkan. — Menkää jumalan haltuun!
MAAHERRA katselee vähän nolona ympärilleen, voisiko antaa setelinsä jollekin toiselle, mutta kun vaistomaisesti huomaa sen mahdottomaksi, pistää setelin taskuunsa.
Jääkää hyvästi!
Menee. Herrat seuraavat.
ELIINA
Mummu tulee nyt vähän lepäämään — minä näen, että —
ESTERI
Se tuli niin odottamatta — olisi pitänyt sanoa hänelle paljon enemmän — mutta minä vanhus-rukka —
JYLHÄNKORPI
Hyvin sanoitte mummu — hyvin ja arvokkaasti —
KIVIOJA
Sen paremmin ei pappikaan — ja me sanoimme jo hänelle myöskin —
TANU
Kunniaksemme puhuitte — koko lääni teitä kiittää —
ESTERI menee Kertun kanssa, joka on rientänyt hänen sivulleen.
Mitä minä — vanha vaimo parka —
ELIINA avaa kamarin oven.
Mummun täytyy nyt panna lepäämään.
Menee Esterin ja Kertun jälkeen kamariin.
KIVIOJA
Ne ovat aina sen rahansa kanssa — aivan kuin kerjäläiselle —
TANU
Mutta nolostuipa suuri herra — painoipa silmänsä maahan sokean vaimon edessä —
JYLHÄNKORPI katsoo akkunasta.
Mennäänpä nyt sentään saattamaan maaherraa vaunuihinsa —
KIVIOJA
Voihan tuota niinkuin kohteliaisuuden vuoksi — talon kunnian puolesta.
Muut paitsi Yrjö menevät.
YRJÖ kävelee pari kierrosta, menee akkunaan, palaa sitten keskilattialle, pysähtyy, istuu tuolille, pää käsien nojaan.
ELIINA tulee.
Saattamaanko menivät?
YRJÖ
Niin kai.
ELIINA
Joko taas ajattelet?
YRJÖ
Kuulehan, Eliina! Tulehan tänne istumaan!
ELIINA menee istumaan sängyn laidalle.
YRJÖ
Täällä tulee nyt niukat olot meillä — ja talvikin tulee, eikä ole mitään tietoa — kuinka nämä asiat päättyvät — eikä ole niin töitäkään — olen ajatellut, että kyllä minun täytyy lähteä jonnekin — töihin. Isä tekee ne työt mitä täällä tarvitaan — sinä hoitelet taloutta, ja Kerttu on mummun seurana.
ELIINA
Eiköhän Kerttu voisi yksin yhtä lehmää —
YRJÖ
Mitä varten yksin?
ELIINA
Täällä on liian monta syömässä — menisin palvelukseen.
YRJÖ
Kyllä se riittää, kun yksikin lähtee.
ELIINA
Mutta onhan Kerttu jo taitava tyttö.
YRJÖ
Vaikka —
ELIINA
Mutta jos täytyy.
YRJÖ
En minä sinua palvelukseen laske sittenkään.
ELIINA
Kysytään kuitenkin ensin isältä ja mummulta.
YRJÖ
Kysytään vaan — mutta ellet sinä täällä sovi — niin mennään sitten yhdessä —
ELIINA
Yhdessäkö?
YRJÖ
Niin — pappilan kautta.
ELIINA
Mutta me voisimme ansaita enemmän — sinä yhtäällä — ja minä toisaalla. Ja voisimme sitten avustaa näitäkin täällä kotona. Jos me yhteen asetumme, niin —
YRJÖ
Niin?
ELIINA
Kuka sen tietää saisimmeko kokoon muuta kuin — itsellemme.
YRJÖ
Jos minä onnistuisin saamaan jotakin tuottavaa työtä —
ELIINA
Sitä tuottavampaa se olisi, jos minä en olisi rasituksena. Ja jos minäkin saisin hyvän paikan, niin —
YRJÖ
Mitä sitten?
ELIINA
Silloin ehkä voisimme jotain säästää.
YRJÖ
Sinä et sitten minun kanssani -?
ELIINA
Me puhuimme tästä mummun kanssa — ja hän sanoi, että Yrjön talo ei tarvitse emäntää — eikä minun taloni isäntää.
YRJÖ
Ja siihenkö se sitten — jäi?
ELIINA
Siihen.
YRJÖ alakuloisesti.
Sekö on sinunkin mielesi?
ELIINA
Mitäpä minä osaan — kaksi tyhjää kättähän meillä on kummallakin.
YRJÖ nousee kiihdyksissä.
Mailmalle joudut sinäkin! Vieraitten ihmisten poljettavaksi, tallattavaksi ja —. Tällainen moninkertainen onnettomuus! (Kävelee.) Sinun kohtalosi on isän syy! Lainasi sinun rahasi alusille. Nyt ne menivät alusten mukana! Millä hän ne nyt maksaa!
ELIINA
Miksi hän niitä maksaisi? Ja kenellekä hän ne sitten olisi antanut, ellei juuri heille? Ei puhuta tyhjästä! (Nousee.) Täytyy kai näin suuressa onnettomuudessa olla kaikellaisia — pieniäkin.
YRJÖ
Niinkuin sinun ja minun — niinkuin meidänkin onnettomuutemme.
ELIINA
Me olemme vielä nuoria, ja voimme odottaa. (Menee Yrjön luo.) Olemmehan nuoria ja terveitä, niinkuin äsken sanoit. Eiväthän ne meiltä muuta vie — kuin — kuin —
Pysähtyy sanattomana.
YRJÖ
Muuta kuin — mitä? — Niin — mitä ne meiltä vievät — sanopas se!
ELIINA kääntyy poispäin.
YRJÖ
Ne vievät meiltä lainehtivat pellot ja niityt — metsän ja karjan-kellojen äänen. Ja sitten ne vievät sen, joka ainakin oli meidän omamme — ne vievät meidän työmme ja — ja hajottavat kotimme.
ELIINA vaipuu itkien tuolille.
Miksi puhut noin! Sydän pakahtuu sellaista kuunnellessa. Kaikki se mitä sanoit menee kai nyt — sinulta ja minulta — ja se kaikki on — elämä — mutta — siitä ei saa puhua — (pakottaa itsensä tyyntymään) — mummu sanoo, että suuren onnettomuuden masentaa ainoastaan sillä — ettei puhu siitä —
JYLHÄNKORPI tulee.
Ei se kai paha mies ole, tuo maaherra — onpahan semmoinen —
(Huomaa Eliinan, pysähtyy katsomaan, istuu sitten penkille.)
Minä olen menetellyt kovin huonosti, kun —
ELIINA nousee, ja puhuu aivan kuin anteeksi pyytäen.
Ei, ei, isä! En minä sentähden itkenyt. Minä olen iloinen, että minun rahani ovat käytetyt juuri niinkuin ovat. Uskokaa minua, isä! Minä en yhtään niitä sure. Eivät ne koskaan olisi voineet joutua sen parempiin käsiin.
JYLHÄNKORPI
Eipä kyllä sen parempiin käsiin, mutta kun nyt tämä onnettomuus tuli, niin siinä meni kaikki —
ELIINA
Älkää nyt huoliko siitä, isä hyvä!
JYLHÄNKORPI
Ja se on minun syyni, kun —
ELIINA
Minä olen nähnyt, että isä on surrut sentähden — mutta eihän tämä ole meidän syytämme — ja jos minulla olisi nyt ne rahat, niin minä kuitenkin antaisin ne nyt. — En minä sentähden itkenyt.
JYLHÄNKORPI
Minkätähden sitten — onko —
YRJÖ
Minun on kai nyt lähdettävä pois kotoa — puhuimme siitä, ja — sitten
Eliina sanoi, että hänenkin pitää lähteä —
JYLHÄNKORPI
Emme me rupea hajaantumaan. Pysymme yhdessä vielä ensi talven, ja odotamme asiain menoa. Tässä on meillä kyllä Yrjön kanssa työtä. Rupeamme tekemään uusia rekiä ja rattaita noitten tilalle, jotka myydään, ja asumme taloa niinkuin ennenkin —
YRJÖ ilostuen.
Voimmeko me sitten —
JYLHÄNKORPI
Me voimme — ja meidän täytyy voida — ja Eliinalla on kyllä hommaa —
ELIINA
Mutta kun nyt karjakin vähenee — ja Kerttu yhä varttuu —
JYLHÄNKORPI
Ellei talon työtä riitä, niin sitä paremmin saat aikaa kankaillesi ja puhdetöillesi. Näkyipä sinulla olevan kasa villoja luhtisi nurkassa.
ELIINA loistaen ilosta.
Voisimmeko vielä yrittää koossa — hajaantumatta — (epäillen) — ellei se vain olisi väkinäistä yritystä? Kun mummukin arveli —
JYLHÄNKORPI
Väkinäistä se onkin. Te ette kumpikaan mene minnekään. Molemmat jäätte kotia. Me emme rupea perheitämme hävittämään. Eihän meidän kotimme mitään sudenpesiä ole, joita katajan käryllä tyhjennetään. Kohtuullista veroa ja taksvärkkiä emme ole koskaan kieltäneet. Emmekä me ole tunkeutuneet kenenkään tielle. Korpeen olemme asettuneet elättämään itseämme. Ja elämisoikeus täytyy olla meillä — jos muillakin. Sen olemme isiltämme perineet. Heidän työnsä ja hikensä olemme perineet. Emmekä me siitä oikeudestamme luovu. (Nousee.) Sentähden asumme tässä, niin kauan kun meillä on tässä suoja jumalan ilmaa vastaan.
ELIINA iloisesti.
Ja kärsimme vaikka puutettakin, kun vaan saamme olla yhdessä.
YRJÖ
Ja teemme työtä kahdenkertaisesti.
JYLHÄNKORPI hymähtää.
Minun mielestäni te molemmat olette aina tehneet työtä kahdenkertaisesti. — Minä menen nyt puhumaan tästä mummulle.
Menee kamariin.
YRJÖ
No, Eliina? Mitä nyt arvelet?
ELIINA
Älä kysy!
YRJÖ
Me elämme vielä — (tarttuu Eliinan käteen) — vielä me elämme —
ELIINA
Jumalan kiitos!
YRJÖ
Nyt on taas työtä — mieluista työtä — ja kurkihirsi on paikallaan, ja — ja pelto, ja — minä menen panemaan siementä säkkeihin ja sitten — minunhan sinä olet — olethan —?
ELIINA
Olen, olen —
YRJÖ hymyilee.
Se Pajunen on käynyt täällä kärkkymässä — kyllä minä tiedän —
ELIINA leikillisesti.
Ei suinkaan se nyt enään minusta, kun minä olen köyhä —
YRJÖ
Köyhdyit onneksi! (Pudistaa Eliinaa olkapäistä.) Jumalan kiitos!
Menee iloisena hyräillen.
KERTTU tulee touhuissaan, pyöräyttää Eliinaa.
Minä saan pitää mansikkini ja sinut ja kaikki — isä sanoi.
ELIINA pusertaa Kertun syliinsä.
Niin, Kerttu! Me saamme pitää kaikki toisemme.
KERTTU
Minä olen jo niin monena iltana itkenyt sinun tähtesi — ja tänä aamuna itkin viimeksi.
ELIINA
Minä olen itkenyt meidän kaikkien tähden. — Mutta mennään nyt huutamaan sinun mansikkisi — ja — tiedätkö mitä? Kun sinä sait mummulta — ja isä antoi minulle — ja minulla on vähän itselläni — niin —
KERTTU
Niin ettäkö — iso kellokaskin —
ELIINA
Niin — minä luulen —
KERTTU
Voi herra, sitä riemua! (Menee akkunaan.) Nyt ne menevät tarhaan päin — mennään nyt pian — minä juoksen sitten Yrjöltä vähän lisää —
JYLHÄNKORPI tulee.
Eliina! — Nyt menevät tarhaan —
ELIINA
Me menemme juuri — Minä huudan kellokkaankin, isä —
KERTTU
Me voimme — mummukin antoi — saammeko huutaa —?
JYLHÄNKORPI
Hyvähän se — jos vain rahanne riittävät —
KERTTU
No — pian nyt!
Menevät.
PAJUNEN tulee ovessa vastaan.
Kas, kas, kuinka hymyileviä, kirkassilmäisiä tyttöjä — (Tytöt livahtavat ohi.) — kulkevat kuin salamanleimaukset! Päivää, isäntä!
JYLHÄNKORPI
Päivää! — (Ivallisesti.) Tottapa nyt jo tytöt syliin lentävät, kun sulhasmies on ollut poissa puolen vuotta. Taisit tullakin jo noutamaan?
PAJUNEN
Tulin tuomaan ruununvoudille eräitä papereita.
JYLHÄNKORPI
Mitä papereita?
PAJUNEN
En tiedä mitä ovat. Oli sinetöitty käärö. Konttoorista antoivat — ja kiire oli — ennenkuin ruununvouti ehtisi pois —
JYLHÄNKORPI
No, tapasitko?
PAJUNEN
Tuollahan tuo tuli vastaani maaherran saatossa.
JYLHÄNKORPI
Niin — kiirehän niillä on nyt, niillä kartanon asioilla.
PAJUNEN
Paljonhan ovat sillä kiireellä aikaankin saaneet.
JYLHÄNKORPI
Niinpä niin! — No onko Pajusella jotakin minulle?
PAJUNEN
Olisihan vielä se vanha juttu.
JYLHÄNKORPI
Ei — hyvä mies! Ei se Eliina sinusta huoli, eikä meiltä häntä sinulle annettaisi.
PAJUNEN
Mitäpä minä hänestä, köyhästä heilakasta — ei se sitä ollut.
JYLHÄNKORPI ivallisesti.
No, mitä sitten?
PAJUNEN
Uskotte kai te nyt, että menetätte maanne?
JYLHÄNKORPI katsoo pitkään.
Kuuluuko sinulle — mitä minä uskon?
PAJUNEN
Te voisitte vielä ansaita jonkun verran sillä Suonharjalla, jos — ei aivan yhtä paljon kuin viime talvena — mutta ehkä sentään parisen tuhatta —
JYLHÄNKORPI
Sinä ainakin näyt uskovan, että minä en maatani menetä, koska yhä kanssani keinottelet.
PAJUNEN
Kyllä — uskon aivan varmasti. Mutta tämä riita voi kestää jonkun aikaa, ja — se tukkiyhtiö, joka viime talvena kaatoi kartanon metsää, tulee kai aikoinaan viemään myöskin Suonharjan. Mutta — on olemassa eräs toinen yhtiö, joka tahtoisi ennättää ennen tätä, ja haluaisi juuri Suonharjan.
JYLHÄNKORPI
Ja saisi kai sen pilkkahinnasta?
PAJUNEN
Niin — eikö teitäkin huvittaisi tehdä paroonille pieni kepponen — iskeä vähän noin — rahamiehen kukkaroon — se olisi niinkuin hyvästijätöksi.
JYLHÄNKORPI
Minä en ilkeä sanoa sinulle niinkuin pitäisi. Mutta muistelehan viime keväistä vastaustani! Ja tyydy siihen!
PAJUNEN
Mutta te menetätte kuitenkin kaikki, ettekä saa penniäkään.
Yrjö, Kivioja Ja Tanu tulevat.
YRJÖ menee kaapilleen.
KIVIOJA
No, mitä se tukkipomo täällä nyt asioitsee? Joko virka taas kohta alkaa?
TANU
Käy tietysti kartanon lakia selittelemässä.
PAJUNEN
Se on selvä ilmankin, ei se selittelyjä kaipaa. Eipä parooni välittänyt maaherrastakaan.
KIVIOJA
Mitäpä hän! Paasaa vaan omaansa.
PAJUNEN
Mikäs on paasatessa, kun laki on puolella joka käänteessä.
TANU
Niinpä niin! Hänen puolellaan näkyy olevan laki — ja meitä vastaan.
KERTTU on tullut ja mennyt Yrjön luo.
YRJÖ antaessaan rahaa Kertulle, joka heti menee.
Eihän laki voi korpilaisia puolustaa, kun ne eivät ole sitä tehneetkään.
KIVIOJA vilkastuu.
Juuri niin! Esivalta on tehnyt lain. Me emme sitä ole tehneet. Eikä meiltä ole kysytty onko se oikea tai väärä. Tottelemaan vaan käsketään.
TANU
Ja me tottelemme niin kauan kuin siihen paikkaan näännymme, mutta omaa perkaamaamme peltoa emme jätä. Minua ei auran kurjesta irroita muu kuin väkivalta.
PAJUNEN
Ettepäs totelleet, vaan teitte lakon.
YRJÖ
Me tottelimme siksi kuin näännyimme. Pajusen olisi pitänyt olla työssä, eikä ainoastaan katselijana. Vetäisi ehkä silloin toista virttä.
JYLHÄNKORPI
Antaa Pajusen olla rauhassa, ja — poistua loukkaamattomana. Hän menettelee sen mukaan kuin ymmärtää.
PAJUNEN
Kyllähän minä osaan poistuakin. — Te ette siis suostu, isäntä?
Viimeisen kerran?
JYLHÄNKORPI
Viimeisen kerran — mene!
ESTERI tulee, Yrjö rientää tukemaan.
Minä kuulin sanakopua ja kiivasta ääntä!
JYLHÄNKORPI
Täällä vain Pajunen meille lakia lukee — ei se sen pahempaa.
PAJUNEN
Kuuletteko vasaranpauketta tuolta ulkoa? Siinä teille lakia luetaan.
Menee.
ESTERI
Mistä Pajunen oli noin suuttunut?
JYLHÄNKORPI
Tyhjästä ne tohaleet tupsahtavat. — Mutta se oli kuitenkin hyvä, että hänkin sai tietää, että me emme oikeuksistamme luovu.
KIVIOJA
Niin olemme päättäneet koko lääni, että ei luovuta. Ja jos hallitus sallii rehellisten ihmisten tehdä työtä ja työstään elää, niin tekee kai se jotakin tämän kurjuuden lopettamiseksi.
Eliina ja Kerttu tulevat.
ELIINA
Nyt ne ovat meidän!
KERTTU
Mansikki ja kellokas ovat meidän.
ESTERI
No, ehkä tästä jumalan avulla päästään eteenpäin. Ehkä auttaa esivalta — ja ehkä kartanonkin herra jo armahtaa —
Alkaa kuulua vasaran iskuja ulko-oveen, aivan kuin
siihen naulattaisiin jotakin.
KAIKKI kuuntelevat hämmästyneinä. Kun iskut loppuvat, tulee hetken hiljaisuus.
ESTERI
Mitä iskuja ne olivat? — Sehän kuului aivan kuin ruumiskirstua olisi naulattu.
Yrjö juoksee ulos.
JYLHÄNKORPI
Mitä se on? Kuka hakkasi ovea vasaralla?
YRJÖ ulkona.
Tänne on naulattu paperi oveen?
JYLHÄNKORPI
Paperi oveen?
KIVIOJA
Mikä paperi se on?
TANU
Seisooko siinä mitään?
JYLHÄNKORPI
Lue se!
YRJÖ tulee.
Oveen on naulattu — häätötuomio.
Äänettömyys.
ESTERI
Siinä nyt tuli — esivallan apu ja kartanon armo: pois maalta ja mannulta — kerjäläisinä kujalle!
ELIINA
Kotimme — elämämme —
YRJÖ
Revitään pois tuo paperi!
KIVIOJA
Niin! Hävitetään mokomat julistukset!
Aikoo ulos.
JYLHÄNKORPI
Seis, miehet! — Esivalta tekee lakinsa mukaan — ja me teemme oikeutemme mukaan.
KIVIOJA
Mitä teet? Maa on sinulta nyt viety.
JYLHÄNKORPI ankarasti.
Maa pysyy paikallaan — eikä työntekemistä meiltä ole vielä kielletty. Tule, Yrjö! Mennään touolle! Ja te, miehet — menkää kylvämään peltojanne!
ESIRIPPU.
III
Sama paikka.
Eliina ja Kerttu ovat leipomishommissa.
ELIINA
Eikö mummu tarvinnut mitään?
KERTTU
Minä luulen, että hän nukkui.
ELIINA
Mummu-rukka on kovin heikontunut viime aikoina.
KERTTU
Ei suinkaan hän enään elä kauan.
ELIINA
Eipä kai. Sanoo, että se jalkojen jäähtyminen on jo levinnyt ympäri ruumiin.
KERTTU
Kyllä tulee meille ikävä, jos mummu kuolee.
ELIINA
Kestettävä kai se on sekin. — Kuinka pitkällä oli uuni?
KERTTU
Kyllä se siksi valmistuu, kun nämäkin nousevat.
(Kuuntelee, menee kurkistamaan kamarin ovesta, tulee takasin.)
Mahtaako enään joulua nähdä — mummu.
ELIINA
Toivotaan nyt sentään. Eikä tästä enään olekaan kuin pari viikkoa jouluun.
KERTTU
Jos nyt sinä ja Yrjö olisitte poissa, niinkuin aioitte, niin ihan ikävään minä täällä kuolisin.
ELIINA
Jumalan onni, että on saatu olla yhdessä. Ja onpa tässä sentään toimeen tultu. Saa sitte nähdä, kauanko tätä kestää!
KERTTU
Ei suinkaan ne nyt enään aja pois, kun kerran ovat antaneet olla näin kauan.
ELIINA
Kuka sen tässä tietää. Eipä nuo uusia välikirjoja ole antaneet.
KERTTU
Niin aina isä sanoi, että ei —. Ei parooni ottanut vastaankaan, kun kävivät viime viikolla.
ELIINA
Se oli se kartanonhoitaja, joka ei ottanut vastaan. Parooni ei ole kotonakaan.
KERTTU
Missä se sitten on?
ELIINA
En tiedä, Ulkomailla kuuluu olevan. Siellähän se tavallisesti asuukin.
KERTTU
Onpa se ihmeellinen mies! Millä hän siellä elää?
ELIINA
Täältä lähetetään rahaa.
KERTTU
Ja rahat jäävät sitten sinne? Niinkö?
ELIINA
Niin — tietysti. Kukapa ne takaisin toisi?
KERTTU
Eikö se ole kovin väärin, se?
ELIINA
Mikä niin?
KERTTU
Se rahajuttu. Kun ei hän niitä ansaitsekaan —. Täällä vaan kootaan — ja hän vie sinne — antaa vieraille ihmisille, jotka eivät tunne kartanoa, eikä lääniä, eikä meitä, eikä — eikö se ole pahasti tehty?
ELIINA
Kyllä miehet niin sanovat, että on pahasti.
KERTTU
Aina, kun on näin sama työ meillä molemmilla, niin on niin lysti sinun kanssasi keskustella. Saa tietää kaiken mailman asiat.
ELIINA nauraa.
Kaiken mailman asioista minä en tiedä yhtään mitään, Kerttu hyvä.
KERTTU
Tiedät sinä sentään. — Oletko sinä koskaan nähnyt sitä paroonia?
ELIINA
Olen — kerran.
KERTTU
Hän mahtaa olla pelottavan näköinen?
ELIINA
Kuinka niin?
KERTTU
No, kun on niin kauhean häijy. Vainoo ihmisiä. Miksi annetaankin! Kuka semmoisen oikeuden on hänelle antanut?
ELIINA
Tuomari päättää asiat. Sen mukaan sitten menetellään.
KERTTU
Sitten on tuomarikin häijy.
ELIINA
Ei hän ole häijy. Hän tuomitsee lakikirjan mukaan.
KERTTU
No, sitten siinä lakikirjassa ei puhuta oikeudesta mitään! Missä sellainen kirja on? Jos vain saisin käsiini, niin polttaisin —
ELIINA
Älä lörpöttele!
KERTTU
Ihan vissisti minä polttaisin sellaisen kirjan. — Tässä on nyt viimeinen kakko — tuli näin pikkunen. — Kaksi laudallista tuli sentään.
ELIINA
Portaat kolisevat — Yrjö kai tulee.
KERTTU
Entä jos onkin isä — tulee Kiviojan kanssa kaupungista —
ELIINA
Kohta kai nekin —
YRJÖ tulee.
KERTTU
Tuolta pihaveräjältä asti se Eliina tunsi sinun askeleesi —
ELIINA
Kertusta on tullut tavaton lörppö viimeaikoina —
YRJÖ
Sellaisiapa ne kakaramaiset —
KERTTU
Itse olet kakara! Soh! Ota kiinni kaukalosta —
YRJÖ
Minne tämä viedään?
KERTTU
Pane porstuan nurkkaan!
YRJÖ
Isä ja Kivioja tulivat jo tuossa vasikkanaan veräjällä —
ELIINA
Vai jo kaupunkimiehet — ajoissapa saimme leivotuksi —
Siistivät jälkiään.
YRJÖ vie kaukalon ulos.
KERTTU
Kai tänne kertyy muitakin alusia — kun näkevät isän tulevan kaupungista —
ELIINA
Kyllä kai tulevat kuulemaan, mitä maaherra on sanonut asiastamme. —
Onkohan se pakari jo niin lämmin, että kakot nousisivat siellä?
KERTTU
Minä katson.
Menee.
YRJÖ tulee.
Riivattu pakkanen on tulossa —
ELIINA
Vai on siellä kylmä?
YRJÖ riisuu mekkonsa.
On oikein kipristelevä — niin karkaa kiinni kuin koira kalikkaan.
Hieroo käsiään.
ELIINA
Siellä on pakarissa lämmintä keittoa.
YRJÖ
Lämpöstä täällä näkyy olevan kaikki — (menee Eliinan luo ja ottaa häntä poskista kiinni) — nuokin sinun poskesi — ihan hehkuvat —
ELIINA nauraa.
Annas kun minäkin — (tekee Yrjölle samalla tavalla) — jauhotan sinua — nyt näkevät kaikki, että olet saanut leipureilta korvillesi.
YRJÖ pyöräyttää Eliinaa ympäri.
Sittepä oppivat tuntemaan, millainen topakka tyttö se minun hilsuni on.
KERTTU tulee.
Kas, kas, — joko täällä tanssitaan —. Kyllä sinne voi viedä — nopeasti nyt! Sinne tuli jo Majamäkikin —
Kantavat kiireellä molemmat leivinlaudat ulos.
JYLHÄNKORPI tulee.
Terveisiä kaupungista! Kiire teillä näkyy olevankin, mutta onpa se tarpeenkin. Joutukaa vaan!
Riisuu yltään.
KIVIOJA tulee.
Kotia oikeastaan pitää heti, mutta voinhan vähän lämmitellä.
JYLHÄNKORPI
Istu nyt toki sulattelemaan —
Tanu ja Yrjö tulevat.
TANU
Mitä nyt kuuluu sitten uutta?
KIVIOJA
Huonoa kuuluu.
Eliina ja Kerttu tulevat.
YRJÖ
Vai huonoa!
JYLHÄNKORPI
Ei auta meitä — maan herrat eikä maan vallat.
TANU
Vai eivät auta — yksin jättävät.
YRJÖ
Eivätkö osta kartanoa?
KIVIOJA
Eivät osta, eivätkä auta muuten.
YRJÖ
Miksi eivät osta?
JYLHÄNKORPI
Sanovat, että jos Jylhänlinna nyt ostettaisiin, niin minkä kartanon aluset tahansa voisivat tehdä lakon ja vaatia samaa.
TANU
Mutta ei suinkaan nyt koko mailma ole samallaisessa kadotuksessa kuin me?
KIVIOJA
Sanovat kuitenkin, että niin voisi käydä.
TANU
Ja sentähden eivät tee mitään?
KIVIOJA
Eivät.
YRJÖ
Eivätkö edes lainaa meille, että me itse ostaisimme?
JYLHÄNKORPI
Eivät lainaakaan. Sanovat, että on sama asia.
TANU
Se on yhteen puhuttua, tämä — se on vissi se. Ja samaa sanovat muutkin.
KIVIOJA
Millä tavalla?
TANU
Kun meidät nujerretaan, niin ei kukaan enään näin tee —. Tämä on niinkuin pelotukseksi. Meidän täytyy nyt kukistua.
KIVIOJA
Kuule, Yrjö? Mitä niissä sinun sanomissasi on tästä seisonut?
YRJÖ
Niissä sanotaan, että me olemme kapitaalin ja vanhettuneen lain uhreja.
TANU
Uhreja! Niin juuri olemmekin. Oikein sanotaan.
JYLHÄNKORPI
Meillä ei tosiaankaan näy olevan enään mitään turvaa, kun laki on meidät jättänyt.
KIVIOJA
Niin — laki on meidät jättänyt, eikä hallitus meistä välitä. Mutta tulisipa nyt sota, niin saisitte nähdä kuinka kävisi. Hallitus pakottaisi meidät silloin turvaamaan itseänsä. Juuri niin se tekisi — ja huutaisi meidän korvamme lumpeen tuhansistakin velvollisuuksista sitä kohtaan — vaikka sillä ei ole yhtään ainoata velvollisuutta meitä kohtaan.
JYLHÄNKORPI
Turhaa on puhua siitä, miten kävisi, jos toisin olisi. Nyt on näin — ja tässä nyt ollaan. Kaikki toivo oikeuteen ja ihmisten apuun on nyt jätettävä.
ELIINA
Mitä on nyt sitten tehtävä?
KIVIOJA
Niin, mitä on tehtävä?
TANU
Nythän ollaan aivan joulun kynnyksellä. Kai nyt sentään joulurauha annetaan. Ei suinkaan tässä nyt mitään erityistä —
JYLHÄNKORPI
Me poikkesimme tullessamme kartanossa, ja saimme siellä kuulla touhuttavan juhlia ja tansseja — kummallisia vieraita varten. Häädöt kuuluvat alkavan kohta. Odottelivat häätöväkeä.
TANU
Ja niitäkö varten sitten tanssit?
JYLHÄNKORPI
Niitä.
YRJÖ
Mitä väkeä se on sitten sellainen, jota pitää juhlia ja tanssittaa?
KIVIOJA
Sotaväkeä kai — tai kasakoita.
ELIINA
Herra siunatkoon — kasakoita!
JYLHÄNKORPI
En minä sitä usko. Kivioja vain arvelee. Mutta jotakin väkeä se nyt on, johon ei luoteta, ellei juhlita. Juomatavaroita on tuotu paljon, kerrottiin. Ja tänä iltana on tanssit, kerrottiin myöskin.
YRJÖ kiihtyen.
Kuinkahan paljon niitä on?
KIVIOJA
Sitä ei tiedetty.
TANU
Olen minäkin ennen ollut karhujahdissa ja susijahdissa — nyt saa sitten itse vuorostaan olla sutena — ja katsella kuinka ihmispesiä hävitetään.
KERTTU itku kurkussa.
Onko meidän nyt sitten tämä koti jätettävä? Eikö se riittänyt, kun annoimme karjan — ja työkalut — ja — annetaankohan enään elääkään?
JYLHÄNKORPI
Kapitaalilla ei ole sydäntä. Ei sille mikään riitä. Se riistää ihoon saakka.
KIVIOJA
Eikä sekään riitä. Hengen ytimiin saakka se näkyy käyvän — ja lopulta kai tappaakin.
TANU
Tappaa kai sitten vasta, kun ensin nylkee.
YRJÖ tulistuneena.
Mutta onhan meitä parisataa kykenevää miestä — siinähän on paljon voimaa.
JYLHÄNKORPI
Mihin!
KIVIOJA
Mitä tarkotat?
YRJÖ
Me voisimme tehdä — uuden lain — oman lakimme —. Koska heillä on omansa — niin miksi ei myöskin meillä!
TANU
Siitä tulisi korpilaki —
ELIINA
Mitä sinä puhut, Yrjö!
YRJÖ
Tekisi mieli näyttää, miltä tuntuu väkivallan laki!
KIVIOJA
Kyllä melkein näyttää pitäisi!
JYLHÄNKORPI
Ja silloin koko mailma huutaisi meidät rosvoiksi ja pahantekijöiksi. Ei miehet! Nyt meidän annetaan edes mennä maantielle kuin koiralauman, mutta silloin teljettäisiin ristikon taakse kuin villipedot. Ei millään muotoa, miehet! Silloinhan meitä voitaisiin syyttää jostakin. Nyt ei voida syyttää mistään.
TANU
Ei suinkaan Yrjö niin todella tekisikään. Mutta onko ihme, jos nuori luonto nousee.
ELIINA
Vaikka mitä tekisivät, niin muista, ettet sormeasikaan liikuta!
JYLHÄNKORPI
Se on oikein, Eliina! Ei sormeakaan saa liikuttaa!
YRJÖ
Mitä nyt sitten tehdään? Kujalleko lähdetään? Jätetään koti ijäksi?
JYLHÄNKORPI
Jos ajetaan, niin lähdetään.
TANU
Kyllä tuntuu ajatuskin raskaalta.
YRJÖ
Niin kouristaa, ettei henki kulje.
TANU
Nämä peltotilkut ja aitovierut ovat sentään niinkuin osa omasta ruumiista.
JYLHÄNKORPI
Osa ovatkin — työn osa — miespolvien elämän osa.
ELIINA
Mutta jos lähettäisimme sanan kartanoon, että lähdemme hyvällä —
JYLHÄNKORPI
Ei, ei! Silloin uskoisivat itsekin, että heillä on oikeuskin puolellaan — ja muut uskoisivat myöskin. Nyt he tietävät, että heidän puolellaan on ainoastaan — laki.
KERTTU
Kuuletteko — maa tärisee — (Juoksee akkunaan, parkaisee.) Herra jumala!
Sotaväkeä!
ELIINA
Kerttu hyvä! Mene mummun luo! Ja pysy siellä! Äläkä vaan pelkää!
Älä näytä mummulle, että pelkäät!
KERTTU
Enhän minä pelkääkään. Tuletko sinäkin sinne?
ELIINA
Tulen, tulen.
KERTTU menee.
Kaikki muut ovat rientäneet akkunaan.
YRJÖ
Ei se sotaväkeä —! Ratsupoliiseja kaupungista.
KIVIOJA
Mutta paljopa — vissiin parikymmentä —
JYLHÄNKORPI
Nyt tuli sitten tämän elämän loppu.
KIVIOJA
Panin onneksi hevoseni tuonne vajan räystään alle — tuollaisella elämällä kun tulevat.
JYLHÄNKORPI
Sinun leipäsi, kuule, Eliina! Onko uuni valmis?
ELIINA
On se kai jo. Kyllä minä ne pian.
Menee.
JYLHÄNKORPI
Yrjö! Mene panemaan matka-reki kuntoon! Paljon heiniä pohjalle ja sivuille — mummua varten! Minä menen ulos heitä vastaan. Jos ehkä pysähtyisivät pihamaalle.
YRJÖ menee nopeasti.
Asetanko myöskin?
JYLHÄNKORPI
Aseta vaan! —
TANU
Nyt pitää kotia —
JYLHÄNKORPI
Ei suinkaan ne tänään tyhjennä enempää kuin yhden suden pesän — tuleehan kohta pimeäkin — ja on heillä vielä matkaa kartanoonkin —
Menee.
KIVIOJA
Nythän jo hämärtää. Eikä tuota työtä pimeässä uskalla —
TANU
Hyvä on, jos eivät uskallakaan — sattuisi joku kolahuttamaan, niin —
KIVIOJA
Niin — joku ei voisi estää haluaan —. Katsos, miten villiä hevosia —
TANU
Tuo on ruununvouti, joka nousee reestä. Tuomas tervehtii — mutta eipäs lakki nouse tällä kertaa —
KIVIOJA
Tuo on kai upseeri, jonka hevosta pidellään, kun nousee selästä —
TANU
Nyt ruununvouti lukee jotakin paperia Tuomaalle —
KIVIOJA
Oikein tässä arvo nousee, kun tuollainen joukko sapeleita ja pistooleja tarvitaan meitä vastaan —