TOINEN NÄYTÖS.
Knox'in talo.
ENSIMÄINEN KOHTAUS.
KNOX (Käy säännöllisesti edestakaisin, molemmat kädet selässä.
Kolkutetaan). Tule! (hän jatkaa käymistään).
LINDSAY ja MORTON (astuvat sisään). Hyvää päivää!
LINDSAY. Olemme kutsutut tänne kello neljältä.
KNOX (kuin ennen). Tiedän sen.
(Äänettömyys).
MORTON. Voiko Ruthwenkin tulla?
KNOX. En tiedä.
LINDSAY (Morton'ille, käydessään etulavalle päin). Kuinka paljon väkeä mylord on ko'onnut?
MORTON. Viisisataa jousi-miestä.
LINDSAY. Se ei ole paljon.
MORTON. Luotan niihin miehiin; he ovat ennenkin olleet muassa, missä verta on vuotanut. Muutamat heistä useammin kuin kukaan meistä.
LINDSAY. Linnan vartijajoukko on vähäinen, se on pian vangittu. Mutta myöhemmin voivat porvarit tulla.
MORTON. Minun mieheni eivät pidä porvareista enemmän lukua kuin härästä. Useimmat heistä ovat palvelleet Franskassa, Saksassa tai Tanskassa, sota on heidän elinkeinonsa ja huvituksensa.
LINDSAY. Jos minä olisin kuningas, niin kieltäisin tuommoiset pestaukset vieraasen maahan. Ne pilaa kansaa.
MORTON. Päinvastoin, ne harjoittaa kansaa.
LINDSAY. Olin aina riidassa Murray'n jarlin kanssa tästä asiasta. Hän suorastaan möi maan lapsia vieraille.
MORTON. Hän möi poikia ja sai miehiä sijaan. Murray tietää aina, mitä tekee.
LINDSAY. Luuletteko että hän ehtii perille oikeaan aikaan? On jo myöhäistä.
MORTON. Jonka täytyy salassa matkustaa, hän saa usein kulkea mutkateitä. Jos kukaan on saanut sanaa häneltä, niin se varmaankin on Knox.
LINDSAY (Knox'ille). Oletteko kuulleet jotain Murray'ltä?
KNOX (kuin ennen). Olen.
MORTON. Tuleeko hän?
KNOX. Kohta.
LINDSAY (Morton'ille). Se hyvä; istukaamme siis niin kauan kuin odotamme. En voi kieltää että vereni vähän kuohuu. Istuessa on sitä helpompi hillitä.
MORTON. Minun vereni on sitä tyynempi. Minua vaan hiukan harmittaa ett'ei Knox puhu meille. Luulenpa että puhuttelen häntä.
LINDSAY. Älä puhuttele.
MORTON. Mitähän Knox arvelee maan tilasta?
KNOX. Ei mitään.
LINDSAY. Älä, mitä se hyödyttää, Morton?
MORTON. Mitä Knox sanoo aikeestamme?
KNOX. Ei mitään siitäkään.
MORTON. Luuletteko että se on Jumalan palvelemista.
KNOX. Kaikki on Jumalan palvelemista.
MORTON. Jos tämä italialainen, David Rizzio, saisi tykkönään hävittää evankelisen uskon Skotlannista, palvelisiko hänkin Jumalaa?
KNOX. Kaikki mitä tapahtuu on edeltäpäin määrätty, ja silloin olisi sallittu että toinen ja parempi sukupolvi saa vastaan-ottaa siunauksen, mutta tämä mennä hukkaan.
LINDSAY. Lopeta jo, Morton!
MORTON. Voisimmehan silloin olla mitään tekemättä; — sillä mikä on sallittu, tapahtuu yhtäkaikki?
KNOX. Epäilemättä. Te ette voi sallimuksessanne mitään muuttaa, ette lisätä ettekä vähentää. Mitä teette, sen teette vaan teidän omaksi vapahtamiseksi.
MORTON. Mutta jos nyt ijankaikkisuudesta on sallittu että minä joudun kadotukseen, enhän silloin voi autuaaksi tulla?
KNOX. Joka ijankaikkisuudesta tietää, että joudutte kadotukseen, hän tietää myöskin ijankaikkisuudesta että olette sen ansainneet.
LINDSAY. Tämä on Jumalan pilkkaamista, Morton!
MORTON. Mahtaa Jumalan olla ikävä katsella kaikkea, mitä hän ijankaikkisuudesta edeltäpäin tietää.
KNOX. Hänellä on kyllä ajatuksensa siinä, niinkuin minulla teidän puhetta kuunnellessani — vaikka minäkin tiesin sitä edeltäpäin.
(Äänettömyys. Kolkutetaan).
TOINEN KOHTAUS.
Entiset. RUTHWEN.
KNOX. Tule!
(Ovi avataan. Ruthwen tulee sisään aseissa, palvelijaan nojautuen. Entiset kaksi nousevat, Lindsay asettaa Ruthwen'ille tuolin, Morton auttaa häntä).
MORTON. Vaivaatte itseänne liiaksi, Ruthwen. Olisi parempi että pysyisitte vuoteella.
RUTHWEN (palvelijalle, sitten kun Ruthwen on viety istumaan). Mene.
Odota ulkona.
LINDSAY. Ei ollut tarkoitus, lordi Ruthwen, että te sairaana näkisitte tätä vaivaa.
RUTHWEN. Mutta minä en luota teihin.
MORTON. Onhan meitä kuitenkin tarpeeksi suuri joukko.
LINDSAY. Ja kaikki on valmista.
RUTHWEN. Kun kuningatar rupee itkemään, joutuvat kätenne voimattomiksi.
Minä tunnen teitä.
LINDSAY. Jumala estäköön meitä pitämästä hänen kyyneleitään suuremmassa arvossa kuin tämän maan parasta.
MORTON. Ei suinkaan mylord itse ai'o linnaan tulla?
RUTHWEN. Ai'on, vaikkapa kantaisitte minua sinne!
LINDSAY. Mutta mitä mielittekään siellä tehdä, sairas kun olette?
RUTHWEN. Nähdä että se roisto oikein tapetaan. — Missä on Lethington?
LINDSAY. Sinä päivänä, kun meidän kaikkien piti allekirjoittaa, oli hän lähtenyt kaupungista.
RUTHWEN. Siinä näette! Siinä näette! Voinko minä luottaa semmoisiin?
MORTON. Lethington on varovainen.
RUTHWEN. Onko nyt aikaa olla varovainen? Katsokaa minua, vaara on niin suuri että sairaatkin saavat nousta taistelemaan!
MORTON. Jokainen auttakoon tavallansa! Lethington on hyödyttänyt asiaamme kun ei kukaan muu sitä voinut. Ja hän on voinut sitä juuri sentähden, ett'ei hän koskaan ole itseänsä paljastanut.
LINDSAY. Olette hyvin kipeä, Ruthwen!
RUTHWEN. Niin, yö on paha, päivä pahempi. — Missä on Knox?
KNOX (seisahtuu hetkeksi). Ruthwen!
RUTHWEN. Vai oletko siellä! — Minä olen kipeä, Knox!
KNOX. Minä näen sen.
RUTHWEN. Miksi et tule luokseni?
KNOX. Sentähden ettet minua vielä tarvitse.
RUTHWEN. Kyllä, Knox, sinä et tiedä miltä tuntuu maata unettomana ja katsella elämäänsä. Sinun olisi pitänyt tulla, Knox!
KNOX. Oli liian aikaista.
RUTHWEN. Liian aikaistako? Mitä sillä tarkoitat, Knox?
KNOX. Kun olet niin pitkälle päässyt että tahdot kuolla, Ruthwen, silloin minä tulen.
RUTHWEN (nousee kauhistuneena, putoo istumaan taas). Sinä erehdyt tautini suhteen, Knox. Ei se ole kuoleman tauti, se on luuvaloa helvetin tuskain kanssa; rujoksi voin minä tulla, vaan en kuole. — — Miksi olet ääneti, Knox?
KNOX. Sentähden että puhuminen on tarpeetoin.
RUTHWEN. Jos tietäisin että tautini olisi kuolemaksi, niin en odottaisi; tekisin itse siitä lopun.
KNOX. Se on suorin tie helvettiin.
RUTHWEN. Oi, Knox, älä sano niin! — Jos lukisit messuja, — ei, se on totta, nyt ei käytetä messuja enää. Knox, tule istumaan ja puhumaan minun kanssani.
KNOX (asettuu hänen etehensä). Mitä tahdot multa?
RUTHWEN. Sinä olet liian ankara, Knox, — koko oppisi on liian ankara, — me emme saa mitään apua.
KNOX. Ei, syy on itsessäsi.
RUTHWEN. Tiedän sen, ja senpätähden menenkin linnaan mukana, taudistani huolimatta! Mutta jos saamme pois tieltä tämän jumalattoman vaimon, koko kirkon ruton, ja hänen viettelijänsä, Belzebub'in palvelijan tapetuksi, niin se kuitenkin luetaan suurena päivänä minulle pieneksi ansioksi, — eikö niin, Knox?
KNOX. Sitä en tiedä.
RUTHWEN. Etkö sitä tiedä, Knox? Kehoitathan sinä tähän työhön, olemmehan kokoontuneet sinun taloosi.
KNOX. Minä en koskaan ole kehoittanut siihen.
RUTHWEN. Mutta mitä sinä tarkoitat? Sinä kauhistutat minua.
LINDSAY (astuu esille). Minua myöskin, Knox! En tunne muiden syitä, mutta minä taistelen kirkon puolesta.
RUTHWEN. Sano meille siis ajatukses, Knox, se meitä peloittaa.
KNOX. En omia ajatuksiani lausu, vaan raamatun ajatukset jumalattomista kuninkaista ja heidän taloistansa. Kuulkaa siis: Profeeta Achaja sanoi kuningas Jerobeam'ille: "Sinä olet tehnyt vieraita jumalia itsellesi, sentähden sinun talosi hävitetään." — Profeeta Elias sanoi Achab'ille: "Minä tahdon hävittää sinun talosi niinkuin Jerobeam'in." — Profeeta Elisa kuninkaaksi voiteli alamaisen Jehun, "että hän surmaisi Achab'in huoneen." — Mutta Jehu niinkuin tekin ei ollut puhdas Herran edessä, vaan kuitenkin rangaistuksen ruoskana Hänen kädessänsä. — Herran tuomio on selvä; mutta jokainen, ken ottaa sitä täyttääksensä, olkoon varoillansa! Sillä Herran tuomio on kuin kaksi-teräinen miekka, joka leikkaa molemmin puolin. Voi sitä, joka sillä iskee, pyytäen kirkon omaisuutta; iskeköön se häneen itseensäkin! — Voi sitä, joka sillä iskee, koroittaaksensa omaa sukuansa! Kaatakoon ja surmatkoon se hänen itsensä, niinkuin taivaan salama! Voi sitä, joka sillä iskee vihasta ja kostonhimosta, voi, voi kaikkia niitä, jotka sitä tekevät taika-uskossa ja sydämmen kovuudessa! — Muuta kehoitusta en voi teille antaa.
(Kävelee niinkuin ennen; pitkä äänettömyys).
RUTHWEN. Kun ihminen entisinä aikoina kääntyi katolilaisen papin puoleen, lähti hän papin luota lohdutettuna ja keveällä mielellä. Mutta sinä annat kiviä, kun me anomme leipää. — Luulenpa että menen kotia jälleen.
LINDSAY. Ei, hänen sanansa ovat voimakkaasti vahvistaneet päätöstäni, niin, ne ovat, niin sanoakseni, sitoneet käteni miekan kahvaan. Jos kaatuisinkin, jos ei tarkoitukseni olisikaan aivan puhdas, — joka kyllä voi ihmiselle tapahtua, — kun Herran tuomio on niin selvästi lausuttu, kuin nyt, niin on velvollisuus täyttää se.
RUTHWEN. Silloin en ole minä oikein hänen sanojansa ymmärtänyt.
MORTON. Minustakin ne ovat epäselvät; mutta nyt, niinkuin aina kun sanat ovat epäselviä, pysyn minä toimessani kiinni. Onhan Knox itse osallisna.
RUTHWEN. Ei; Knox ei seuraa meitä.
MORTON. Ei miekka kädessä; hän on rauhan mies. Mutta hän on kuitenkin tuumassa osallisna.
(Kolkutetaan).
KAIKKI. Se on Murray!
KOLMAS KOHTAUS.
Entiset. MURRAY. (Vaippaan peitettynä, jonka kohta päältänsä heittää).
MORTON. Niin, se on Murray!
LLNDSAY. Nyt on Skotlannissa kymmenentuhatta miestä lisää! Nyt olen vasta oikein tyytyväinen! Tervetullut!
(Rientää vastaan syleilemään häntä, Morton samaten).
MURRAY (Ruthwen'ille). Hyvää päivää ystäväni! Sinä olet kipeä Ruthwen.
RUTHWEN. Niin, niin kipeä, ett'en edes parane nähdessäni sinua! Tervetullut Skotlantiin! (he syleilevät toisiansa). Mutta täällä ei ole kaikki niinkuin olla pitää.
MURRAY. On tuleva paremmaksi! (hän näkee Knox'in, menee häntä vastaan).
Teidän siunauksenne! (hän notkistaa polveansa).
KNOX (käsi hänen päälaellaan). Jumala antakoon sinulle yksinkertaisen uskon ja täydellisen tahdon! Jumala antakoon anteeksi mitä olet rikkonut.
Esirippu lankee. Muutos.
NELJÄS KOHTAUS.
Maria Stuart'in cabinet de repos.
Esiripun noustessa kuuluu toiselta puolelta naurua, ja espanjalaisia lauluja harpun säestyksellä. Toiselta puolelta sysätään samalla sisään katettu illallispöytä. Palvelijoita tulee ja asettuu paikoilleen. Ensinmainitulta puolelta tulevat Kuningatar, Stuart'in saattamana, Argylen Kreivinna, kapteeni Erskinen saattamana, ja Rizzio yksinään.
KUNINGATAR. Kalliinta viiniä tarvitaan tämän laulun soidessa. (Kaikki käyvät istumaan; palvelijalle sill'aikaa). Onko tämä sitä uutta Kypron viiniä, jota Espanjan kuningas on lähettänyt?
PALVELIJA. On, Teidän armonne!
KUNINGATAR. Maailman mainiointa viiniä!
STUART. Odottelen hartaasti ensimäistä lasia!
KREIVINNA. Niin, hartaammin kuin sultani, joka uhrasi 18,000 soturia, saadaksensa tätä viiniä haltuunsa.
STUART. Hyvä viini tulee kuin kauan odotettu juhla-laukaus. Mielet vilkastuvat, ilo nousee.
KREIVINNA. Hyvä viini on kuin sukkela sana, se polttaa ja vapauttaa.
KUNINGATAR. Hyvä viini on kuin auringonsäde sateessa, kuin sanoma ilon ijankaikkisesta lähteestä.
KREIVINNA. Hyvä viini nostaa ilman-kaaren yli unelmien maiseman, luoden toivoa ja ihanuutta.
STUART. Hyvä viini on kuin soitanto, sanoo Ronsard, se suhisee suloisesti läpi olentomme.
KUNINGATAR. Hyvä viini on kuin suloinen salaisuus, sanon minä, se kuiskailee ja hymyilee sydämmessä.
KREIVINNA. Hyvä viini on kuin kehuminen, se enentää voimiamme kahdenkertaisesti.
STUART. Tai niinkuin imarteleminen, se viettelee meitä.
KUNINGATAR. Ensimäinen lasi nostaa meidät ratsumme selkään iloiseen juoksuun.
KREIVINNA. Toinen luo kauniita maisemia ympärillemme.
STUART. Kolmas heittää meidät maahan.
KUNINGATAR. Mutta jos nyt antaisimme ensimäisen lasin seisoa, veisattuamme tämän ylistysvirren.
KREIVINNA. Se olisi suurempi koetus, kuin mitä Eva voi kestää.
RIZZIO. Koetukseksi tämä kuitenkin on liian vähäistä.
KREIVINNA. Pienet koetukset ovat usein vaikeammat, Rizzio, kuin suuret.
KUNINGATAR. Ehkä Rizzio tuntee koetuksia, — anna meille määritys.
RIZZIO. Teidän armonne!
STUART. Mutta pian!
KREIVINNA. Ei ole aikaa hakea sitä viinin kotimaasta asti.
KUNINGATAR. Mikä on koetus, Rizzio?
RIZZIO. Hm, — onhan se, että ollaan kajoomatta siihen mitä mieli enimmin tekee.
(Kaikki nauravat).
STUART. Missä te kävitte koulua, monsieur?
KUNINGATAR. Turin'issa, tuo määritys on Piemont'ista.
RIZZIO (osoittaa viiniä). Luulin parhaaksi ottaa sen tästä vieressäni seisovasta.
KREIVINNA. Eli — vieressä istuvasta.
RIZZIO. Jos puhuisin omasta kokemuksestani, niin vaikein koetus minusta on pidättää itseänsä siihen määrään, että muut saavat olla kärsimättä kun itse kärsii.
STUART. Monsieur tahtoo sanoa että on vaikea olla kostamatta.
RIZZIO. En. Harvoin minun on tehnyt mieli lyödä takaisin, mutta usein olisin suonut lyönnin menevän edemmäksi.
STUART. Ei, takaisin.
MUUT. Niin takaisin!
KUNINGATAR. Kosto on kuin makea viini, — olkoon tämä viimeinen vertaus. Maljanne!
(Kaikki tarttuvat lasihin).
KUNINGATAR (juodessansa). Mutta Rizzio totuttakoon itseänsä koetusta kestämään! (he juovat). Parasta viiniä, mitä koskaan olen huulilleni nostanut.
STUART. Charmant!
KREIVINNA. Magnifique!
KUNINGATAR. Rizzio ei todellakaan juonut. Ha ha ha! — Ystäväni, ei tarkoitukseni niin paha ollut.
KREIVINNA. Koetuksen malja juodaan paraiten sillä tavalla.
KUNINGATAR. Koetuksenko maljan joimme? Eikö se ollut koston?
STUART. Aivan niin, ihanan koston!
RIZZIO. Rakas voi kosto olla meille, vaan ei ihana.
KAIKKI MUUT. Voipi kyllä!
KUNINGATAR. Koston ihanuus on niinkuin, — auttakaa minua keksimään elävää kuvaa, — — — kuin Bothwell'in! Bothwell on kaunis kuin kosto, kosto kuin Bothwell!
KAIKKI MUUT. Vaan Bothwell ei ole kaunis!
KUNINGATAR. Bothwell! On kauneus, jota sopii sanoa kauheaksi, ja semmoinen on Bothwell'in kauneus.
KREIVINNA. Se on siis tuommoinen, jolla on ainoastaan yksi silmä.
KUNINGATAR. No niin, että hänellä on ainoastaan yksi silmä, se kuuluu asiaan. Noissa säännöllisissä kasvoissa on salainen kirjoitus luettavana, jonka arvaaminen meitä viehättää. Hänen suuri maineensa, joka häntä seuraa kuin laivasto missä hyvänsä hän purjehtii, se kokoilee katselijoita. Tuo salamantapainen nopeus ja jyrkkyys hänen käytöksessään peloittaa heitä taas pois; hänen puheensa rohkeus hämmästyttää, ja sitten hänen lämpimyytensä on kylmä, hänen kylmyytensä lämmin … niin, paljaita vastakohtia, mutta sellainen on Bothwell ja sellainen on myös tuo kauneus.
VIIDES KOHTAUS.
Entiset. HENRIK DARNLEY (vähän päihtyneenä).
KAIKKI (paitsi kuningatar). Kuningas!
(He nousevat, ainoastaan kuningatar jää istumaan).
DARNLEY. Jää istumaan, jää istumaan ilon ihana liitto! Minä tulen ainoastaan katsomaan omaa vaimoani, tahdon ainoastaan sinua syleillä, sinä hirmuinen tenhotar.
(Hän syleilee ja suutelee kuningatarta).
KUNINGATAR. Mylord!
DARNLEY (ottaa tuolin ja käy istumaan kuningattaren taakse). Eivätkö suuteloni makealle maistu? Ajatteletteko niitä, joita Judas antoi? (Nojautuu hänen tuoliinsa). Minä ajattelen kaikkia niitä, joita te annoitte suloisella kavaluudella. Oi, kuinka olen iloinen, sanomattoman iloinen; sillä vast'edes et sinä koskaan tule suutelemaan ketään muuta kuin minua, sinä Skotlannin kesytöin joutsen!
KUNINGATAR (nousee). Kiitän tästä illasta, hyvät naiset ja herrat; en voi oikein hyvin. Suokaa anteeksi, mylord!
(Tahtoo mennä hänen ohitse).
DARNLEY. Oi, ei, ei, et pääsekkään pois, sinä kallis kultani, ei, vasta nyt jäät ijäksi minun luo. Tänne tulee enemmän iloista väkeä, katsoppas tuota kuinka lystikkäältä hän näyttää!
KUUDES KOHTAUS.
RUTHWEN (seisoo kalpeana ovessa, nojauten paljastettuun miekkaansa, hänen takanansa useita aseilla varustettuja miehiä, jotka pyrkivät sisään hänen kanssansa.)
(Entiset nousevat kaikki).
KUNINGATAR. Mitä tämä on? Miksi miehiä aseissa?
(Ei mitään vastausta).
KUNINGATAR (esille). Lordi Ruthwen? Kenenkä luvalla te astutte kuningattaren huoneesen ilmoittamatta itseänne?
RUTHWEN. Me tulemme sentähden että David Rizzio on täällä ja on ollut täällä liian kauan.
KUNINGATAR. Hävytöin!
RUTHWEN. Jos teidän armonne ei häntä poista, niin Skotlannin aatelisto on sen tekevä; sillä sen tulee valvoa kuninkaallisen istuimen kunniata.
STUART ja ARTHUR ERSKINE (paljastavat miekkansa ja rientävät esille).
KUNINGATAR. Kaarti tänne, vangitkaa kaikki!
RUTHWEN. Hiljaa, Arthur Erskine, rauhoitu Stuart. Kaarti on vangittu,
Morton ja Lindsay pitävät linnaa hallussaan.
KUNINGATAR. ERSKINE. STUART. KREIVINNA. Maankavaluutta!
STUART. Ei mikään kelpo ritari voi kärsiä että kuningatarta loukataan;
Arthur Erskine, jos emme voi häntä suojella, niin voimme kaatua! —
Sacrement!
(Pistää yhteen mieheen, joka kaatuu ja kannetaan pois;
syöksee joukkoa vastaan, Erskine seuraa; lyhyt taistelu,
jonka kestäessä he saarretaan ja viedään ulos).
STUART. Tuo kirottu ranskalainen juhlamiekka! Jos minulla vaan olisi skotlantilainen ase! Oi, madame, Jumala teitä suojelkoon!
ARGYLEN KREIVINNA (kuningattarelle). Haen James Mellwill'iä.
Kaikotuskellot soikoot, porvarit tulkoot!
KUNINGATAR. Taivaan Herra antakoon myös apuansa.
KREIVINNA (kun hän estetään menemästä ulos). Olenko minä David Rizzio?
Onko tuolla miehellä silmät päässä?
RUTHWEN. Anna hänen mennä, hän ei voi tehdä mitään. (Hän pääsee ulos.) Nyt työhömme kun saimme tuon ranskalaistuneen moskaväen pois niskastamme.
KUNINGATAR. Oi, Maria! Maria! Minkälaiseen maahan olet minut saattanut!
RUTHWEN (sotureille, jotka jälleen tulevat sisään). Vangitkaa David
Rizzio!
RIZZIO (joka on seisonut aivan hiljaa eräässä nurkassa etulavalla, menee nyt yht'äkkiä kuningattaren luo ja heittäytyy polvilleen). Oikeutta, teidän armonne, he tahtovat murhata minut!
(Hän pysyy kuningattaren takana).
KUNINGATAR. Tämä on majesteetti-rikos. Älköön kukaan uskaltako!
RUTHWEN. Vangitkaa David Rizzio!
KUNINGATAR. Mutta mitä on hän tehnyt?
RUTHWEN. Hän on loukannut Teidän Majesteettinne kunniaa ja samalla kuninkaan, teidän aviomiehenne, sekä sen aateliston ja kansan kunniaa, jonka hallitsija olette!
KUNINGATAR. Ijankaikkisen totuuden kautta, se on hävytöintä panettelemista, jonka saatte kerran kalliisti maksaa!
RUTHWEN. Hm! — Me kyllä pidämme huolta siitä, ett'ei teidän armonne enää saa valtaa tässä maassa, — eteenpäin, ottakaa hänet kiinni!
RIZZIO (polvillaan kuningattaren takana). Oi, sanoinhan teille, että vaara oli käsissä, vaan ette tahtoneet minua kuulla. Te olette tehneet minulle vääryyttä, — nyt teidän täytyy minua suojella!
KUNINGATAR. Jos teillä on jotain valittamista hänen suhteensa, niin olen esittävä sen lordien parlamentille. Minä sanon teille, käykää laillisia teitä, älkää kumotko tämän maan järjestystä samoin kuin syöksette kuningattarenne huoneisin ja kumootte kaikki täällä! Totisesti, tämänkin päivän perästä tulee kun tuleekin vielä päivä!
RUTHWEN. Niin, tuomion päivänä kaikki tuomitaan! Kirkon ja lain nimessä eteenpäin tätä epäjumalain palvelijaa ja viettelijää vastaan!
(Soturit menevät toiselle puolelle).
RIZZIO. Oikeutta! Minä olen teitä uskollisesti palvellut!
KUNINGATAR. Mutta eikö ole teidän joukossanne ainoatakaan, joka tahtoo totella kuningatartansa? Käskekää tänne Bothwell, käskekää luokseni Huntley, onhan toki miehiä Holyrood'in linnassa!
RUTHWEN. Heidän huoneensa ovat suljetut!
KUNINGATAR (voimalla). Mutta enkö ole minä Herran voideltu? Ja te sallitte minun seisoa avuttomana yksinäni! — Miettikää mitä teette, te murhaatte lait, te nousette kuningasvaltaa vastaan, joka on Jumalan säätämä, te tahraatte pyhää purppuraa, te revitte Herran raamattua repaleiksi! — Takaisin te mielettömät!
(He siirtyvät pois.)
RUTHWEN. Eikö ole, niinkuin sanoin: tämä vaimo teidät pian voittaa.
(Astuu itse eteenpäin ottaaksensa kiinni Rizzion, joka heittäytyy polvilleen ja pitää kiinni kuningattaren hameesta.)
RIZZIO. Apua! apua!
KUNINGATAR (rukoilevalla äänellä). Oi, te loukkaatte muutakin, te loukkaatte vaimon ijankaikkista oikeutta. Suurin synti, mitä mies voi tehdä, on antaa vaimon tuntea voimattomuuttansa; kunnioitus ja jalous pitäisi olla hänen suojeluksensa, sääliväisyys hänen asian-ajajansa ja hänen heikkoutensa pitäisi hillitä himojen raakuutta! Jos kumootte tämän oikeuden, oi, silloin ei enää ole mitään rajoja maailmassa, vaan kaikki elävät keskenänsä kuin elukat. — Älkää aloittako omasta kuningattarestanne, missä on loppu silloin oleva!
USEAT. Ruthwen, olkoon tässä jo tarpeeksi!
RUTHWEN. Nyt on hän hellämielinen, vaan huomenna saattaa hän meidät mestauslavalle.
SEITSEMÄS KOHTAUS.
Entiset. LINDSAY (tulee).
LINDSAY. Jos ei kukaan pelkää Jumalaa eikä maan kunniata enemmän kuin tätä vaimoa, niin minä sen teen!
(Rizzioon päin).
KUNINGATAR (vastaan). Minun ruumiini ylitse käy tie hänen luo.
LINDSAY. Se on tarpeetointa.
(Aikoo tarttua kuningattareen kiinni).
KUNINGATAR (takaisin). Ken uskaltaa koskea kuningattareensa?
LINDSAY (peräytyy). Tätä ei hän lausunut itsestänsä.
(Muut poistuvat myös.)
ANDREW KERR (tunkeuu esille ja virittää pistolin). Jos ei kukaan uskalla koskea häneen, niin ammumme hänet ennemmin.
(Tähtää).
KUNINGATAR (astuu eteenpäin). Niin, tee se! Vaan tiedä, minussa on kaksi henkeä, molemmat ensimäiset Skotlannissa!
(Kerr antaa pistolin vaipua alas).
RUTHWEN. Siis pitää kuninkaan, hänen puolisonsa, ottaa hänet kiinni, häntä ei kukaan voi kieltää sitä tekemästä!
KUNINGATAR (Darnley'lle, joka seisoo pöydän ääressä). Sen kieltää hänen ensimäinen velvollisuutensa aviomiehenä; sillä semmoisena pitää hänen suojella minua! Sen kieltää hänen toinen velvollisuutensa kuninkaana; sillä kuninkaana tulee hänen ajaa teidät pois! Henrik Darnley, käske nämä miehet pois. Kautta Jumalan, nyt on viimeinkin hetki tullut, jolloin voit osoittaa että olet mies!
DARNLEY. Nyt olen sitä osoittava sillä tavalla, että vastustan kaikkia rukouksianne tuon Rizzion puolesta!
KUNINGATAR. Oi, he ovat hyväksensä käyttäneet sinun kauheaa typeryyttäsi. Etkö siis enää muista että tämä Rizzio auttoi sinut valta-istuimelle! — Jumala antakoon sen hänelle anteeksi, nyt saamme molemmat siitä kärsiä.
DARNLEY. Muistanpa vielä muutakin.
KUNINGATAR. Se on valhetta, vannon sen kautta kaiken, mikä sinulle on pyhää, se on valhetta! (likelle). Oi, Darnley, sinä olet tuhlannut lempeäni, ole nyt mies, ja sinä voitat sen takaisin!
(Liittolaiset käyttävät tilaisuutta kun Rizzio on jätetty itsekseen; he karkaavat hänen päällensä; itse on hän kuunnellut kuningattaren sanoja).
RIZZIO. Apua! Apua!
KUNINGATAR. Oi, Jesus Maria, minä unohdin hänet! (rientää hänen jälkeensä, mutta Darnley asettuu eteen). Uskallatko sulkea minulta tien!
DARNLEY. Teidän pelastuksenne tähden, sillä tässä teidän henkenne on vaarassa.
KUNINGATAR. Mitä huolin minä hengestäni kun ovat jalkojensa alle polkeneet arvoani kuningattarena ja naisena.
(Hän pyrkii eteenpäin, Darnley estää).
DARNLEY. He eivät tee mitään vahinkoa hänelle.
RIZZIO (on koko ajan huutanut apua, vakuuttanut viattomuuttansa; nyt hän huutaa kuningattarelle). Oi, uskollisuuteni tähden kärsin tätä! Pelastakaa minut!
KUNINGATAR. Minä en voi.
(Muut ulos Rizzion kanssa).
KAHDEKSAS KOHTAUS.
KUNINGATAR ja DARNLEY.
KUNINGATAR. Oi, miksi tulin tähän maahan! Ei minulla ole ystävätä eikä suojelijaa, kaikki minua pettävät ja minä olen vaan nainen!
(Hän purskahtaa itkuun ja menee tainnoksiin. Darnley vie hänet sohvalle. Joku tulee ottamaan Darnley'n tikarin hänen vyöltänsä ja juoksee ulos taas).
DARNLEY (katselee miehen jälkeen). Se on oikein, se on oikein! Minun tikarillani hän tapettakoon! (hän katselee kuningatarta, joka makaa pyörtyneenä). On siis kuitenkin sitä, mikä hänet voittaa! … (kallistuen hänen ylitse). Maria, kuule minua! — (kuningatar tekee väistävän liikunnon kädellänsä ikään kuin Darnley häntä ilettäisi). Maria, ymmärrä minua: — — ei sinua, vaan häntä! — — Sinä olet aina yhtä rakas minulle, (kuningatar tekee uudestaan saman liikunnon eikä katsele ylös). Ajattele, Maria, kuinka pahoin olet minulle tehnyt! — — Jotain oli tehtävä — — Maria — — ymmärrätkö nyt, — — kuinka sua lemmin! — —
YHDEKSÄS KOHTAUS.
Entiset. RUTHWEN tulee sisään.
RUTHWEN (heittäytyy tuolille). Viiniä, minä vapisen!
(Darnley rientää sinne ja antaa hänelle täytetyn lasin, jonka hän kerrassaan tyhjentää).
KUNINGATAR (joka katsoo ylös). Rizzion lasi! Se oli omistettu kostolle!
RUTHWEN. On yhdentekevä; nyt hän on tapettu!
KUNINGATAR (kavahtaa seisalleen). Oi, se veri tulee kalliiksi muutamille teistä!
RUTHWEN. Aivan niin! Mitä enemmän te suruissanne riehutte, sitä enemmän syytä annatte epäluuloomme.
KUNINGATAR (pysähtyy miettien). Minä ymmärrän tarkoitukses. Mutta, vaikka se olisi ollut halvin palvelijoistani, olisin ennemmin antanut henkeni, kuin nähnyt hänen tapettavan minun suojelevassa läheisyydessäni. Siitä, että olen saanut kärsiä tätä nöyryyttämistä, että olette ryöstäneet minulta ylpeyteni ja jalkojenne alle polkeneet minun ruhtinaallisen itseeni-luottamuksen, siitä minä nyt itken — vaikka ilman kyyneleitä!
RUTHWEN. Niin käy! Kun hallitsija ei seuraa lakia, niin laki kääntyy hallitsijaa kohti. Te olette olleet tämän maan ruoskana ja nyt ruoskaa käytetään omassa talossanne.
KUNINGATAR. Oi, että uskalletaan minulle tämmöistä sanoa!
(Hän peittää kasvonsa).
KYMMENES KOHTAUS.
LINDSAY. Entiset.
LINDSAY. Ruthwen, he ovat päässeet pakoon!
RUTHWEN (kavahtaa pystyyn). Ken? Kuka?
LINDSAY. James Melwill, Atholen kreivi!
RUTHWEN. On yhdentekevä, kun ei vaan Bothwell…
LINDSAY. Bothwell myöskin. Hän on hypännyt maahan toisen kerroksen ikkunasta.
RUTHWEN. Hänen jälkeensä, hänen jälkeensä!
LINDSAY. Tule itse antamaan käskyjä; täällä on taistelu.
KUNINGATAR. Bothwell on kuin kosto, kosto kuin Bothwell!
RUTHWEN. Älkää iloitko liiaksi! Te ette pääse mukaan! Te olette vanki, eroitettu kuningatar! Darnley on teidän herranne, vaan voimakas Murray on molempain hallitsija. (Likemmäksi). Nyt olen tehnyt tehtäväni! (Vielä likemmäksi). Nyt luulen kostaneeni sen häpeän, johon kerran minut saatoitte kun hylkäsitte poikani käden — luulen myös tehneeni jotain oikean uskonnon hyväksi!
(Menee Lindsayn kanssa).
KUNINGATAR (Ruthwen'in jälkeen). Oikean uskonnon hyväksi? Niin, sinä olet tehnyt, että se tuomitsee sinua ijankaikkisesti! Ja nimesi olet syössyt alas kirousten syvyyteen, eikä ole tuleva se aika, joka sen sieltä vapauttaa!
RUTHWEN (seisahtuu ovessa, tahtoo kääntyä, mutta on kaatumaisillaan kun
Lindsay ottaa hänestä kiinni).
KUNINGATAR. Näetkö, sinulle tapahtuu ihme! Totisesti, tästä hetkestä et ole enää parantuva, pian olet kohtaava Rizziota ijankaikkisen tuomarin edessä!
RUTHWEN. Vie minut pois! Käske palvelijani tänne!
LINDSAY. Lordi Ruthwen on kipeä, Ruthwen'in palvelijat!
(He tulevat, hän viedään pois).
YHDESTOISTA KOHTAUS.
KUNINGATAR. DARNLEY.
KUNINGATAR (käy edestakaisin kiihoissaan, seisahtuu silloin tällöin).
DARNLEY (seisoo hiljaa, häntä katsellen). Ei, hän on vielä voimakas.
Hän leuhottelee siivillään kuin kotka, jonka kynnet ovat sidotut.
Kuinka ihana hän on! Mutta minä en taivu; hän on vapiseva raivosta,
vaan sitten pelosta! — Maria!
KUNINGATAR (seisahtuu). Älä nimitä minua tuolla nimellä! Ymmärtänette etten enää voi olla teidän vaimonne.
DARNLEY. Ennen ette sitä olleet, se on totta. Mutta nyt teidän pitää olla! Katolilainen kirkko ei tiedä mistään erosta; kuolemaan asti olette mun, tästä päivästä alkaen ja vast'edes ainoastaan mun!
KUNINGATAR. Taivaan Jumala, ei ole mahdollista että tahdot pitää elämäni sidottuna tämmöiseen ihmiseen! — Oi, mikä tulevaisuus!
(Hän peittää kasvonsa).
DARNLEY. Näettekö, muuta neuvoa ei ole. Minä olen nyt teidän herranne! Sanokaa antaumisen sana! Te ette pääse tästä linnasta ennenkuin se on sanottu, — kulukoon vaikka vuosikausia.
KUNINGATAR. Minunko pitäisi sanoa antaumisen sana?
DARNLEY. Niin.
KUNINGATAR (aivan likellä häntä). Kavaltaja! Kavaltajan poika! En tule ikinä iloiseksi ennenkuin samat tuskat leikkelevät sinun sieluasi, jotka nyt leikkaavat mun!
(Hän menee pois siitä ovesta, josta tuli).
KAHDESTOISTA KOHTAUS.
DARNLEY (yksin). Tämä taistelu tulee sekä ankarammaksi että pitemmäksi, kuin olen ajatellut. — Onko tuo viisas Lethington pettynyt taikka pettänyt minua? Pelko ei häntä kukista. Ett'en vaan olisi erehtynyt! Ett'en vaan tänään olisi kadottanut häntä ijäksi! Ei, jonkun keinon täytyy raivata tie hänen luo, — rakkaus, nöyrin, kaikki alttiiksi paneva, rukoileva rakkaus ei ole se keino, — tämä se siis olkoon! Niin, se ei voi olla muu kuin pelko; odottakaamme, odottakaamme vaan! — Hevonen nousee pystyyn ja tekee vastarintaa kunnes se on märkä kuohusta; vaan sitten se antautuu, odottakaamme vaan! — Minä tahdon nähdä Rizzion! Tahdon nähdä onko tuska kuolemassa hänen muotonsa muuttanut!
(Hän menee).
KOLMASTOISTA KOHTAUS.
MORTON. LINDSAY.
MORTON. Mikä perkele on lähettänyt porvarit niskoillemme?
LINDSAY. Mitä pitää meidän tehdä heidän kanssa?
MORTON. Ampua ne.
LINDSAY. Ei ampua; sillä se herättäisi koko Skotlannin. Meidän täytyy puhutella heitä. Vakuuttaa heille että mitä on tehty, on tehty puhdistetun uskonnon voitoksi.
MORTON. Äh, ei kukaan semmoisia loruja usko!
LINDSAY. Kun minä sanon Morton'in jarlille, että se on ollut syynä tekooni, niin tahtoisinpa mielellään kuulla, sanooko hän sitä sittenkin loruksi?
MORTON. Olkoot teidän syynne mitkä hyvänsä, mutta älkää käyttäkö niitä porvarien suhteen. Sillä heissä on jonkinmoinen haaveksivainen ihastus kuningattareensa. Jos hän puhuu heille, niin tekevät he väkirynnäkön linnaa vastaan.
LINDSAY. Silloin mekin puhumme heille uskonnon nimessä.
MORTON. Niin, koettakaa, kumpiko on voimakkaampi, teidän uskontonne vaiko kaunis nainen, joka itkee.
LINDSAY. Hän ei siis saa puhua heille.
MORTON. Mutta jos he vaativat sitä?
LINDSAY. Ei sittenkään.
MORTON. Hänen ikkunansa ovat sillä puolella. Ken voi sitä estää?
LINDSAY. Hän ei saa!
MORTON. Hyvä, — siinä tapauksessa en tiedä kuin yhtä neuvoa.
LINDSAY. Ei ampua, ei ampua!
MORTON. Ei porvareita, vaan —
LINDSAY. Mitä tarkoitatte?
MORTON. Ymmärrättekö, että jos hän puhuu, tämä linna, tiluksemme ja henkemme palavat poroksi?
LINDSAY. Ymmärrän että tässä on vaara.
MORTON. Olenko minä käskijä täällä?
LINDSAY. Minä arvelen että olemme molemmat.
MORTON. Mutta minä arvelen että se on mahdotointa kahdelle.
LINDSAY. Minä olen vanhin.
MORTON. Paljastakaa miekkanne, Lindsay; sillä minä tahdon olla vanhin!
LINDSAY. Oletteko mieltä vailla?
MORTON (tyynesti). En, mutta minä tahdon olla tätä yhdistystä vailla.
— Paljastakaa, lordi Lindsay.
LINDSAY. Lordi Lindsay ei anna itseänsä peloittaa.
MORTON. Eikä eräs Douglas anna itseänsä syrjään sysätä.
LINDSAY. Kuka teidät syrjään sysää?
MORTON. Kuolema ja kadotus, kaikki sen teette! Enkö minä tätä toimeen pannut, mutta Lethington sai kunnian? Enkö minä ko'onnut kansaa, mutta Ruthwen otti käskijävallan? Nyt on minun vuoroni; minä tahdon tehdä mitä ei kukaan teistä uskalla: tehdä lopun tästä sekamelskasta yhdellä iskulla, yhdellä niskalla! Paljastakaa, te olette tielläni!
LINDSAY. Hän on hullu!
(He vetävät).
NELJÄSTOISTA KOHTAUS.
Entiset. ASEILLA VARUSTETTUJA MIEHIÄ tulee.
MIES (vilkkaasti). Täällä on vaaraa, täällä on vaaraa! Porvarit pyytävät saada nähdä kuningatarta, he ryntäävät linnaa vastaan!
MORTON (tyynesti). Murtakaa kuningattaren ovi, asettakaa vartijoita ikkunain luo. Jos kuningatar lähestyy, niin ampukaa hänet.
LINDSAY. Mutta Patrik Lindsay ampuu sen, joka sitä uskaltaa tehdä!
MORTON. Tässä se, joka uskaltaa! — Seuratkaa minua, sotamiehet!
(Ulos, muutamat seuraavat).
LINDSAY. Minä otan teidät ja taivaan todistajaksi siitä ett'en ikinä ole tuota ihmistä tuntenut! Hänessä asuu kauheita voimia! Eteenpäin, hävitä pois semmoinen, ennenkuin hän saa haistaa verta!
(Ulos, muutamat seuraavat).
(Hetken äänettömyys vallitsee niiden joukossa, jotka ovat jääneet. He kuuntelevat; alhaalta huudetaan: "Eläköön Murray'n jarli!", lähempänä huudetaan kohta: "eläköön maan hallitsija!" Huuto siirtyy näyttämölle, ja Murray'n jarli, kahden aatelismiehen seurassa, tulee näkyviin).
VIIDESTOISTA KOHTAUS.
MURRAY'N JARLI. KANSAA. AATELISMIEHIÄ. Sitten KUNINGATAR.
MURRAY. Missä on kuningatar? Kansa pyytää saada nähdä kuningattarensa.
— Ette vastaa, — onko hän vaarassa?
KUNINGATAR (epäjärjestyksessä ja yöpuvussa). Avuksi, avuksi, Skotlannin miehet, paljastettuja miekkoja ojennetaan minun rintaani vastaan! (hän näkee paljastetun miekan ja huutaa peloissaan). Pois, pois! Minä en kestä tätä näkyä! (hän itkee). Skotlannin miehet, suojelkaa kuningatartanne! (polvillaan.) tai armahtakaa minua ja tappakaa minut, vaan niin ett'en itse sitä nä'e! Tuolla, — taaskin tuolla! (hän kavahtaa pystyyn ja katselee hajamielisenä ympärilleen). Oi, miksi tulin tähän maahan? Minä en ymmärrä teitä, minä pelkään teitä; antakaa minun lähteä kotiini jälleen! — — Oi, kun minä näin Skotlannin rannikkoa kylmässä ja sumussa märältä laivankannelta, missä viluisena seisoin, silloin tunsin jotain tulentapaista, joka poltti sydäntäni, ja nyt, nyt minä tunnen samaa taasen! Oi, antakaa minun lähteä jälleen kotia Franskaan! Hu, kuinka kamalata täällä on! Minä ratsastin teidän pimeään, synkkään kaupunkiin, te tulitte minua vastaan pitkissä rivissä, kantaen raamatun kuvia päänne päällä, kuvia murhasta, tulesta ja rovioista; te hieroitte äänettömiä soittimia, te lauloitte kolkkoja veisuja — oi, antakaa minun mennä jälleen kotia Franskaan! Franskassa on päivää ja valoa, siellä on hellyyttä vaimoja kohtaan, siellä tyynesti noudatetaan ja kunnioitetaan lakia, siellä on hyvyyttä hyljättyjä kohtaan, siellä on sukuni ja lapsuuteni päivät; oi, antakaa minun mennä jälleen kotia Franskaan! (polvillaan). (Kun Morton ja hänen seuransa tulevat, nousee hän säikähtyneenä ja pakenee). Tuossa he ovat! Nyt tahtovat minua murhata!
MURRAY. Pankaa tuppeen miekkanne, Morton'in jarli! (tämä tekee sen kohta, mutta muutamat miehet hänen takanansa eivät sitä tee.) Morton'in jarli, lähettäkää vankeuteen ne miehet teidän takananne, jotka eivät ole miekkojansa tuppeen panneet! (Morton tekee sen, he saarretaan ja viedään ulos. — Lindsaylle, joka myös on tullut). Lordi Lindsay, linnan vartioiminen jää teidän toimeksenne! Ei kukaan aseellinen uskaltako kuoleman uhalla astua kuningattaren huoneisin! — Käännös, mars!
(Näyttämö tyhjä).
KUUDESTOISTA KOHTAUS.
KUNINGATAR. MURRAY.
KUNINGATAR (joka kummastuen huomasi Murray'n ja nyt on häntä kuunnellut). James! (hänen sylissään). Oi, jos sinä olisit ollut täällä, ei tämä kaikki olisi tapahtunut!
MURRAY. Jos minä olisin ollut täällä, ei Henrik Darnley olisi teidän puolisonne, eikä Skotlannin lordit teidän vihollisenne!
KUNINGATAR. Oi, James, että olisin noudattanut neuvojasi!
MURRAY. Siihen on vielä aikaa!
KUNINGATAR. Ei, nyt minun täytyy lähteä! — Täällä en tahdo kauemmin olla ja minä olen kipeä … oi, niin kipeä!
MURRAY. Teidän armonne tarvitsee lepoa… Minä otan hallituksen huolekseni.
KUNINGATAR. Sinun pitää kostaa puolestani, James!
MURRAY. Älkää miettikö kostoa, vaan että kolmen kuukauden perästä olette äiti; suokaa itsellenne rauhaa!
KUNINGATAR. Niin, rauhaa sinä sanot … näin sorrettuna kuin olen, en saa mitään rauhaa!
MURRAY. Lähtekää sukulaisten ja ystävien luo, heittäkää pois kaikki synkät ajatukset … minä pidän huolta siitä, että saatte hyvitystä!
KUNINGATAR. Oi, tätä häpeän taakkaa; tätä kyynelten paljoutta sydämessäni, jota en voi itkeä pois, kaikkea tätä en voi päältäni heittää! — — Ei, ensin pitää jotain tapahtua!
RATSUMIES ovessa (kuningatar havaitsee hänen).
RATSUMIES (pitää kirjettä kädessään, tervehtii polvea notkistamalla kuningatarta, hän ottaa kirjeen; mies menee).
KUNINGATAR (lukee). "Kolmen päivän perästä kolme tuhatta miestä — Bothwell" … (hän ei sitä käsitä, lukee uudestaan). "Kolmen päivän perästä kolme tuhatta miestä — Bothwell!"… "Kolmen päivän perästä kolme tuhatta miestä! Bothwell…"
SEITSEMÄSTOISTA KOHTAUS.
Entiset. DARNLEY.
KUNINGATAR (kääntyy, havaitsee Darnley'n ovessa, rientää häntä vastaan ja tuo hänet esille). Tahdotko minua vapauttaa?
DARNLEY (kauhistuneena, irtauntuu). Teitä vapauttaa!
KUNINGATAR (nostaa ylös kirjeen). Bothwell'illa on kolmen päivän perästä kolme tuhatta miestä, — pako ja häpeä odottaa kaikkia kapinoitsijoita! — Millä puolella tahdot olla?
DARNLEY. Onko Bothwell päässyt pakoon!
MURRAY (erikseen). Jesus, onko hän päässyt pakoon!
KUNINGATAR (Darnley'lle). Nyt voitte pitää minua kiinni ja viedä minut pakoon mukaanne; mutta sen kautta ei kukaan voita muuta, kuin koko Skotlannin vihaa ja koko maailman kirousta! Ja sinä Henrik: sinä et saa enemmän rakkautta kuin rautakanki ikkunani ulkopuolella!
DARNLEY (kauhistuneena). Kuka on päästänyt Bothwell'in pakoon?
KUNINGATAR. Niin, nyt katumus tulee, Henrik! Mutta jos sallit vartijain lähteä pois, jos tahdot salaa, nopeasti viedä minut Bothwell'in leiriin, niin luulen minä että me vielä tänä yönä paetessa voimme nähdä anteeksi antamisen aamuruskoa!
DARNLEY. Oi, Maria!
KUNINGATAR. Niin totta kuin taivas sinun ylläsi nyt on täynnä koston kirkkaita salamoita, saat kuulla jyrinän jonakin yönä, jolloin sinä syöstään alas omantunnon vaivojen helvettiin, — taikka sinä nostat minut syliisi ja ratsastat hiljaa täältä pois, — tuonne Dunbar'in vankkaan linnaan. — — Valitse nyt nopeasti, Henrik!
DARNLEY. Oi, Maria!… Niille miehille, jotka ovat liittolaiseni, olen vannonut ett'en heitä uhraa!
KUNINGATAR. Etkö saisi petturia pettää? — Mutta minua, jota rakastat, minua voisit pettää! — Kuule minua nyt: Teidän asianne on hukassa; tahdotko ennemmin tulla tuomituksi majesteetti-rikoksesta heidän kanssansa, no hyvä, se on minulle suorin tie leskeyteen!
DARNLEY. Oi, Maria, sinun tähtesi jätin minä isänmaani, sinun tähtesi uskontoni, sinun tähtesi olen tullut murhaajaksi; pitääkö tämän mielettömän rakkauden nyt tehdä minut petturiksi myöskin? Ei, en tahdo sitä!
KUNINGATAR. Minä tunnen että täällä on useampia, jotka sieluansa vahingoittavat tänä yönä, — mutta nouskaamme siitä! — Henrik, pakene minun kanssani, ja mitä sinä voit sen kautta voittaa, sen tietää ainoastaan tuleva kevät vanhojen puiden suojassa Dunbar'in linnassa! (Darnley virkistyy). — — — Mutta luvata en voi mitään, — en mitään; — — en tahdo sinua pettää —: tässä asuu tuska, joka ensin on sinun poistettava!
DARNLEY. Murray, — onko asiamme hukassa?
MURRAY. Jos kaikki oli ai'ottu äkilliseksi rynnäköksi, niin se todellakin on hukassa.
KUNINGATAR (Murray'lle). Sinä —, James, sinä tulit kotia ottamaan haltuusi hallituksen Darnley'n nimessä; — mutta nyt hän ei enää anna tätä nimeä…
(Aikaa vastaukseen jätetään Darnley'lle, mutta kun hän on vaiti sanoo)
MURRAY. Minä huomaan sen!
KUNINGATAR. Mutta tahdotko hallita minun nimessäni?
MURRAY (oltuansa hetken vaiti). Sinunko nimessä? — muutamilla ehdoilla. — Tahdon!
KUNINGATAR. Anna Bothwell'ille ja minulle liittolaiset, ja minä annan sinulle maan hallittavaksi.
(Äänettömyys).
MURRAY. Uskonnon asiat?
KUNINGATAR. Jäävät siksensä niin kauan. — Voithan sinä erota kun minä jälleen niihin rupean.
MURRAY. Minä tahtoisin mielellään olla maani hyödyksi. — Minä mietin esitystänne!
KUNINGATAR (äkisti). Vaan sinä et varoita liittolaisia?
MURRAY. Teidän oma pakonne heitä kyllä varoittaa.
KUNINGATAR. Mutta sinä et auta heitä?
MURRAY. Heidän asiansa on hukassa.
KUNINGATAR. Sinä jätät ne oman onnensa nojaan.
MURRAY. Samoin kuin he minut, tänään vuosi sitten.
KUNINGATAR. He ovat tuomitut! — Nyt Henrik Darnley — —!
DARNLEY. Minäkin olen tuomittu!
KUNINGATAR. Henrik, minä uskon, että mitä minua vastaan olet rikkonut, sen olet rikkonut lemmestä; mutta samassa lemmessä olkoon nyt myöskin lääkityksen voima. Henrik, Dunbar'in linnassa, itseksemme, meillä on paljon sanomista toisillemme. — Kolme kuukautta minun nyt täytyy levätä. Henrik, etkö halua saada olla yksinäsi minun kanssa kolme kuukautta?
DARNLEY. Josko minä haluan — —?
KUNINGATAR. Me emme koskaan ole olleet yksinämme.
DARNLEY. Emme sitten kun naimiseen menimme.
KUNINGATAR. Se oli aviomme onnettomuus.
DARNLEY. Niin se oli.
KUNINGATAR. Jos ero on niin paljon hämmennystä aikaan-saanut, niin kiiruhtakaamme yhtymään.
DARNLEY. Ah, se on turhaa!
KUNINGATAR. Ei, — vie minut pois täältä Dunbar'in vankkaan linnaan!
DARNLEY. Jotka seuraavat meitä, ne ryöstävät sinut pian minulta pois.
KUNINGATAR. Ei kukaan meitä seuraa.
DARNLEY. Eikö kukaan paitsi minua?
KUNINGATAR. Ei kukaan!
DARNLEY. Onko se täyttä totta?
KUNINGATAR. Minä olen sen sanonut.
DARNLEY. Sinun sanasi sytyttävät tulisoittoja tuhansittain molemmin puolin tietä, joka Dunbar'iin vie!
KUNINGATAR. Mutta sinun täytyy myös olla minulle turvana ja suojana,
Henrik!
DARNLEY. Niinkuin satujen ruhtinatar loihtu-linnassa! — Ei kukaan paitsi minua, — ja kolme kuukautta, — lupaa se mulle!
KUNINGATAR. Kolme kuukautta — ja nyt tulee kevät!
DARNLEY. Maria, voimmeko olla yhdessä kolme kuukautta? —
KUNINGATAR. Niin voimme olla yhdessä kautta koko elämän! — Mutta silloin sinusta täytyy tulla toinen mies.
DARNLEY. Ennenkuin toivosi lausutkaan, ennenkuin katseesi sanoiksi muuttuu, ennenkuin ajatus katseessa ilmestyy, on se tapahtuva! Ihaninta mitä ajatella voin on alttiiksi-antava elämä! Vaan ethän ole sitä tähän asti sallinut. Niin, viimein luulin että tahdoit aivan päinvastoin, — sentähden tuli tämä yö…
KUNINGATAR (katkaisee hänen puheensa). … josta tahdomme paeta niin nopeasti, ett'ei puheemmekaan saa viipyä siinä! Darnley! Murray! (hän käy heidän väliinsä ja tarttuu heidän käsiinsä). Me saamme kaikki kolme unohtaa ja anteeksi antaa! Me olemme kaikki kolme oppineet ja kärsineet — — — Nyt, James, veljeni, sinä lupaat olla rauhallinen ja ääneti.
MURRAY. Rauhallinen ja ääneti!…
KUNINGATAR. Ja sinä minun — sinä, Henrik, lähetät vartijat pois, sinä ratsastat minun kanssani — yksin Dunbar'in vahvaan linnaan? —
DARNLEY. Mitä vaan tahdot.
KUNINGATAR. Henrik, liittolaiset pois ja kaksi satuloittua hevosta! — —
DARNLEY. Minä riennän!… Mutta … jos minä hyvänä enteenä, lahjana edeltäpäin…
KUNINGATAR. Mitä tarkoitat?
DARNLEY. Saanenko silmäyksen ja suudelman?…
KUNINGATAR. Ei suudelmaa … minä muistan viimeisen…
DARNLEY. Mutta silmäyksen, oi, minä sain sen… Se loistaa ylläni kuin aamutähti! Hyvää huomenta, äsken voitettu morsiameni! —
(Juoksee, Murray seuraa).
KUNINGATAR. Minä olen niin väsynyt, niin runneltu… Mutta yhtä kaikki: nyt minä olen taas Skotlannin kuningatar, Jumalan armo on valtio-istuimeni ja laki miekkani! — —
Esirippu lankee.
KOLMAS NÄYTÖS.
Knox'in talo.
ENSIMÄINEN KOHTAUS.
KNOX. WILLIAM TAYLOR.
(John Knox lukee suuresta kirjasta. Kolkutetaan).
KNOX. Tule!
(William Taylor tulee sisään).
TAYLOR. Vanha opettajani ja hyväntekijäni! Onko teillä hetken aikaa kuunnella minua?
KNOX. Mielelläni.
TAYLOR. Minä olen tullut kuninkaan, onnettoman Henrik Darnley'n hovipojaksi. — Etsin hänelle apua.
KNOX. Minunko luona?
TAYLOR. Hurskaan miehen luona. Joka Skotlannissa on sielustaan sairas, hän haluaa päästä John Knox'in luo.
KNOX. Henrik Darnleyko haluaa tänne tulla?
TAYLOR. Niin; — huonosti kävi Dunbar'in linnassa! — Hän on pilkattu ja hylätty kaikilta ihmisiltä, itseltänsäkin.
KNOX. Yksinäistä heikkoa huokausta sairaasta sielusta ei ole kuunteleminen.
TAYLOR. Ei, tämä on enemmän. Häntä kohtelevat kovasti sekä kuningatar että muut, Darnleyn herkkätuntoinen luonne on epätoivoon menehtymäisillään. Nyt pitäisi rientää hänen avuksensa, nyt on kylvön aika.
KNOX. Hän on kykenemätöin ankaraan katumukseen, oikeaan parannukseen.
Hän on korsi.
TAYLOR. Hänen lempensä kuningattareen on kuitenkin ollut täydellinen.
Siitä voisi ehkä korkeampi rakkaus syntyä.
KNOX. Niin, kun vaan ei kuningatar enää siihen sekaantuisi.
TAYLOR. Ei ole pelkäämistä. Kuningatar häntä kammoo.
KNOX. Mitä nyt taas on tapahtunut?
TAYLOR. Kuningatar on häneltä vaatinut että hän julkisesti sanoo itsensä vapaaksi kaikesta yhteydestä liittolaisten kanssa; sillä muuten kuningatar ei voi näitä rangaista; — sen hän heikkoudessaan on tehnyt. Mutta liittolaiset kostivat ja näyttivät toteen että Darnley on allekirjoittanut kuningattaren vallasta-luovuttamisen. — Tätä kuningatar ei voi unohtaa.
KNOX. Niin, näetkös mikä kurja ihminen hän on.
TAYLOR. Jos kuningatar vaatisi häntä kiroomaan omaa äitiänsä, niin hän sen tekisi!
KNOX. Hänessä on siis innostumisen kykyä.
TAYLOR. Suuressa määrässä! Mutta hän ei voi sitä hallita, — hän sittenkin vielä vaivaisi kuningatarta luulevaisuudellansa.
KNOX. Onhan Rizzio nyt kuollut?
TAYLOR. Niin, mutta hän oli luulevainen kuolleenkin Rizzion suhteen. Hän ei sallinut kuningattaren kunnioittaa Rizzion muistoa. Siitä tuli pahin kaikesta: kun kuningatar sai poikansa, oli hän liikutettu kuin kaikki nuoret äidit ja tahtoi nähdä isää; mutta koska kuningas sillä hetkellä oli koston-himon omana, ei hän ollut tietävinänsä että se oli hänen poikansa! — Tätä ei kuningatar koskaan voi anteeksi antaa!
KNOX. Hän on samalla pahankurinen lapsi ja äärettömän heikko.
TAYLOR. Mutta tämä lapsellisuus oli kerran niin täynnä innostunutta rakkautta, — se se olisi, joka kuningatarta viehättikin. Jos tämän luonne silloin olisi ollut niin vakava, että se olisi tukenut kuninkaan heikkoutta, niin Darnley nyt olisi mies. Molemmat ovat syylliset.
KNOX. Hän heiluu kuningattaren oikkujen mukaan niinkuin ne lastut, joita lapset heittävät lammikkoon ja joille sitten itse luovat tuulta. Kuules, William, minä en tahdo puuttua tähän. — Minulla on totisempaa työtä.
(Lukee).
TAYLOR. Suokaa mulle anteeksi, herrani, minä olen itse neuvonut häntä tähän, nyt hän ikävöi teitä.
KNOX. Sinulle on annettu anteeksi hyvän tarkoituksesi tähden; mutta sinun olisi pitänyt ymmärtää, ett'ei minulla ole aikaa semmoisia epävakaisia toiveita varten.
(Lukee, vaiti-olo).
TAYLOR. Minä olin itse yhtä kurja kun ensi kerran tulin teidän luo.
KNOX. Minä voin uudestaan istuttaa tuoreen puun, vaan en kuivaa.
TAYLOR. Niin kauan kuin yksi vihanta oksa löytyy, voi toivoa kevättä.
KNOX. Minun täytyy ensin nähdä tuo oksa. Mene nyt, William! Elämäni tunnit eivät ole niin lukuisat enää; minun täytyy käyttää niitä, jotka jälellä ovat.
TAYLOR (itsekseen). Ja hän odottaa ulkopuolella! — Jos hän tältäkin ovelta syöstään pois, niin on kuoleman ovi hänelle lähin.
KNOX. Tahdoitko minulta muuta?
TAYLOR. En, herrani!
KNOX. Sinä olet tullut turmelluksen taloon, William, sinun pitäisi — olla etsimättä kiusausta.
TAYLOR. Olen ainoastaan etsinyt yhtä, jonka kaikki ovat hylänneet.
KNOX. No, se on sinulle kunniaksi. — Jätä minut rauhaan.
(Lukee).
TAYLOR. Jääkää hyvin, herrani! (hiljaa). Luulenpa kuitenkin että uskallan!
KNOX. Hyvästi William! (Taylor menee, Knox lukee, pysähtyy). Mikä viisaus! Runoilijan sanat ovat kuin rahoja jalosta metallista; niillä on aina arvoa, mutta rahan-merkit kuluvat, ja pian niitä ei enää käytetä. Herran Sana on kuin timantti; se ei kulu konsanaan, vaan säteilee samalla loistolla Herran viimeiseen päivään asti.
(Kolkutetaan).
Tulkaa!
TOINEN KOHTAUS.
KNOX. DARNLEY (vaippaan peitettynä).
DARNLEY. Oletteko yksinänne?
KNOX. Olen!
DARNLEY. Tahdotteko puhua erään onnettoman kanssa?
KNOX. Aina.
DARNLEY (heittää päältänsä vaipan). Tunnetteko minua?
KNOX (nousee). Kuningas!
DARNLEY. Ei, ei nyt enää! Ainoastaan kurja Henrik Darnley.
KNOX (kylmästi). Mitä tahdotte te täältä?
DARNLEY. Pyytää neuvoa, lohdutusta, apua! — Niin, en tiedä mitä tahdon; mutta minä en tiedä mihinkään muualle mennä.
KNOX. Te olette hylänneet kirkkomme ja valinneet katolilaisen; — etsikää nyt lohdutusta siltä.
DARNLEY. Sillä ei ole mitään; nyt minä palajan.
KNOX. Mutta meidän kirkkomme on ankarampi kuin se.
DARNLEY. En kirkkoa minä kaipaa, vaan hurskasta miestä; sillä minä olen onnetoin!
KNOX (panee pois kirjan, käy hänen luo ja katsoo hänen silmiinsä). Mitä te tahdotte?
DARNLEY. Apua itseäni vastaan; minä itsemurhaa mietin yöt ja päivät.
KNOX. Päästäksenne lyhyestä ajallisesta tuskasta, tahdotte pyrkiä ijankaikkiseen?
DARNLEY. Ei suinkaan Jumala tahdo sitä rangaista vieläkin, joka on niin paljon kärsinyt maan päällä.
KNOX. Hän ei rankaise ihmistä, vaan syntiä; kun sen viette sinne mukananne, täytyy hänen sitä rangaista sielläkin. —
DARNLEY. Mihinkä mun siis on mentävä? Koko maailma, koko elämä on vaan täynnä moitetta, pilkkaa ja tuskaa.
KNOX. Istukaa, tahdon puhua kanssanne.
DARNLEY. Vaan älkää olko kova!
KNOX (on ottanut tuolin ja muuttanut sen Darnleyn viereen). Te olette luopuneet teidän kuningattaresta, Elisabethista, ja isänmaastanne, tullaksenne tämän naisen luo.
DARNLEY. Olen.
KNOX. Te olette hylänneet lapsuutenne uskonnon Marian tähden.
DARNLEY. Olen.
KNOX. Ja sitten olette sitä pilkanneet.