KAHDEKSASKOLMATTA LUKU
Arizonalaisessa luolassa
Ympärilläni oli pimeätä, kun aukaisin taaskin silmäni. Ruumistani verhosivat kummalliset, jäykät vaatteet, jotka rasahdellen raukesivat pölyksi, kun nousin istumaan.
Tunnustelin ruumistani päästä jalkoihin saakka, ja ylt'yleensä olin pukimissa, vaikkakin, vaipuessani pyörryksiin pienen oven edessä, olin ollut alasti. Edessäni olevasta rosoisesta aukosta näin palasen kuutamoista taivasta.
Tunnustellessani itseäni sattuivat käteni taskuihin ja yhdessä niistä oli pieni nippu öljyttyyn paperiin käärittyjä tulitikkuja. Raapaisin tulta, ja tikun himmeässä valossa näin suuren luolan, jonka perällä huomasin omituisen, liikkumattoman olennon istumassa kumarassa pienellä penkillä. Kun menin olennon luokse, näin että se oli pieni, vanha, kuollut ja muumioitunut akka, jolla oli pitkä, musta tukka. Muumio oli kumarruksissa pienen puuhiilipolttimon yli, jonka päällä oli pyöreä, kuparinen astia. Astiassa oli vähän vihertävää pulveria.
Akan takana oli katosta riippuvien raakanahkaisten hihnojen varassa koko luolan poikki ulottuva rivi ihmisenluurankoja. Niitä kannattavasta hihnasta lähti toinen pienen akan käteen. Kun kosketin hihnaa, heiluivat luurangot synnyttäen äänen, joka muistutti kuivaneiden lehtien kahinaa.
Näky oli hyvin kamala, luonnottoman kaamea, ja kiiruhdin ulkoilmaan, ollen iloinen päästessäni pois niin hirveästä paikasta.
Mutta se, mitä näin astuessani luolasta sen edustalla olevalle kapealle ulkonemalle, sai minut jähmettymään säikähdyksestä.
Katseeni kohtasi uuden taivaan, uuden maiseman. Kaukaiset, hopealta välkkyvät vuoret, melkein liikkumattomana taivaalla kumottava kuu, allani oleva kaktuksia kasvava laakso, mikään se ei ollut Marsia. Saatoin tuskin uskoa silmiäni, mutta vähitellen selkeni minulle totuus — katselin Arizonaa samalta ulkonemalta, jolta kymmenen vuotta sitten olin kaivaten katsellut Marsia.
Puristaen päätäni käsillä käännyin murtunein mielin ja suru sydämessä, lähtien astelemaan luolasta vievää polkua alaspäin.
Pääni päällä loisti Marsin punainen silmä, säilyttäen suuret salaisuutensa, runsaasti seitsemänkymmenen miljoonan kilometrin päässä.
Pääsikö marsilainen pumppuhuoneeseen? Saivatko tuon kaukaisen tähden asukkaat elämää antavaa ilmaa kyllin ajoissa pysyäkseen hengissä? Oliko Dejah Thorisini hengissä vai viruuko hänen ihana ruumiinsa kylmänä pienen kultaisen hautomakoneen vieressä Heliumin jeddakin Tardos Morsin palatsin sisäpihalla olevassa puutarhassa?
Kymmenen vuotta olen odottanut ja rukoillut vastausta kysymyksiini. Kymmenen vuotta olen odottanut ja rukoillut, että minut otettaisiin takaisin menetetyn rakkauteni maailmaan. Tahtoisin mieluummin maata kuolleena rakkaimpani vieressä kuin elää Maassa miljoonien hirvittävien penikulmien päässä hänestä.
Vanha kaivos, jonka löysin koskemattomana, on tehnyt minut satumaisen rikkaaksi. Mutta mitä välitän rikkaudesta!
Kun istun nyt illalla pienessä työhuoneessani, josta näkee Hudson-virralle, on kulunut tasan kaksikymmentä vuotta siitä ajasta, jolloin ensi kerran aukaisin silmäni Marsissa.
Pöytäni vieressä olevasta pienestä ikkunasta näen sen välkkyvän taivaalla, ja tänä yönä se näyttää taaskin kutsuvan minua niin, kuin se ei milloinkaan ole kutsunut tuon pitkän kuoleman yön jälkeen. Minusta tuntuu, että hirvittävän avaruuskuilun ylitse voin nähdä tummatukkaisen, kauniin naisen seisovan palatsin puutarhassa ja hänen vierellään pienen pojan, joka kiertää käsivartensa hänen ympärilleen, kun hän osoittaa taivaalle toista kiertotähteä, Maata, kohti. Ja heidän jalkojensa juuressa on pelottavan suuri, kammottavan näköinen otus, jolla on kultainen sydän.
Uskon, että he odottavat minua, ja joku ääni sanoo minulle, että pian saan tietää.
* * * * *
John Carterin merkillisiä seikkailuja kuvailee edelleen romaani
MARSIN JUMALAT.
Taaskin on hän joutunut tuon kummallisen taivaankappaleen kamaralle seitsemänkymmenen miljoonan kilometrin päähän Maasta. Kuinka hän voittaa takaisin vaimonsa ja poikansa, taistelee suuria valkoisia apinoita ja "kasvimiehiä" vastaan, ja uhmaa itse Issusta, kauheaa Kuoleman jumalatarta, jota kaikki Mars palvoo, sellaisia jännittäviä vaiheita esittää tämä toinen huimasävyinen kertoelma.