MESTARI OLAVI

Viisinäytöksinen näytelmä

Kirj.

AUGUST STRINDBERG

Suomensi Yrjö Koskelainen

Helsingissä, Kustannusosakeyhtiö Otava, 1909.

HENKILÖT:

 MESTARI OLAVI (Olaus Petri),
 GERT KIRJANPAINAJA.
 KUSTAA EERIKINPOIKA VAASA.
 HANS BRASK, Linköpingin piispa.
 MÅNS SOMMAR, Strengnäsin piispa.
 LAURI SIGGENPOIKA, valtakunnanmarski.
 LAURENTIUS PETRI.
 HANS WINDRANK, laivuri.
 Smoolantilainen.
 Saksalainen.
 Tanskalainen.
 MARTTI, mustiaveljiä.
 NIILO, mustiaveljiä.
 Kapakanisäntä.
 Ruumiinkantaja.
 1:nen lukiolainen.
 2:nen lukiolainen.
 Suntio.
 Palvelija.
 Työvouti.
 Porvari.
 Rouva KRISTIINA, Olavin äiti.
 Aatelismies.
 KRISTIINA, Gerdtin tytär.
 Portto.
 Porvarisnainen.
 Suntion vaimo.
 Sivuhenkilöitä.

ENSIMÄINEN NÄYTÖS.

Strengnäsissä.

Puistikon ristikäytävä lukiopihan edustalla. Etäämpänä luostarikirkko. Perällä muuri, jonka takaa näkyy kukkivia hedelmäpuita. Olavi istuu kivipenkillä; hänen edessään kaksi lukiolaista; lukevat osaansa "Tobiaksen Komediaan".

1 LUKIOLAINEN.

    "Jo saavutti meidät viholliskäs'
    Voi Israel, voi, sun päiviäs!"

2 LUKIOLAINEN.

    "Ah, veljeni, missä on meillä nyt hoiva!
    Vaan itkumme täällä on iäti soiva:
    Poissa on peltomme, tavaramme,
    Me vieraassa maassa nyt vaikerramme.
    Ah, päivin huokaan, öin uneksin,
    Ett' tyhjä on lupaus Abrahamin!"

LAURENTIUS (tällä välin tullut). Mitä sinä teet, veli?

OLAVI. Minä leikin!

LAURENTIUS. Leikit?

OLAVI. Niin! Leikin pientä komediaa Israelin lapsista ja Baabelin vankeudesta!

LAURENTIUS. Eikö sinulla ole parempaa tehtävää? Suurempi työ odottaa sinua!

OLAVI. Olen liian nuori vielä!

LAURENTIUS. Älä sano itseäsi liian nuoreksi!

OLAVI. Ei, sillä niitä on ilmankin tarpeeksi, jotka sitä huutavat!

LAURENTIUS (kehittää auki paperikäärön, jonka on ottanut esiin; tarkastaa hetken Olavia; lukee:) "Ja Herran sana tapahtui Jeremialle; Minä tunsin sinun jo ennen kuin minä sinun valmistin äitis kohdussa, ja pyhitin sinun ennen kuin sinä äidistäs synnyitkään, ja panin sinun kansain propheetaksi.

"Mutta Jeremias sanoi: Voi Herra, Herra! katso, en minä kelpaa saarnaamaan; sillä minä olen nuori.

"Niin Herra sanoi: älä sano: minä olen nuori; mutta sinun pitää kaikkiin niihin menemän, kuin minä sinun lähetän, ja puhuman kaikkia, kuin minä sinulle käsken.

"Ja katso, minä teen tänäpänä sinun vahvaksi kaupungiksi, rauta patsaaksi ja vaskimuuriksi koko maassa, Juudan kuninkaita ja hänen ruhtinoitansa vastaan, hänen pappejansa ja maan kansaa vastaan.

"Ja he sotivat sinua vastaan, ei kuitenkaan heidän pidä sinua voittaman: sillä minä olen sinun tykönäs, sanoo Herra, vapahtamassa sinua!"

OLAVI (hypähtää pystyyn). Niinkö Herra sanoi?

LAURENTIUS (jatkaa). "Niin vyötä nyt sinun kupees, nouse ja saarnaa heille kaikki, kuin minä sinua käsken."

OLAVI. Miksi et sinä lähde?

LAURENTIUS. Minä olen liian vanha.

OLAVI. Sinä olet pelkuri!

LAURENTIUS. Niin, sillä minussa ei ole sitä voimaa; mutta sinussa on
— Jumala antakoon sinulle nyt uskon.

OLAVI. Ah niin, kerran minussa paloi uskon liekki ja se paloi kirkkaasti, mutta munkit sen sammuttivat vihkivesillään, kun he tahtoivat manata perkeleen ulos ruumiistani!

LAURENTIUS. Se oli olkea, jonka piti roihuta loppuun; mutta nyt on Herra sytyttävä rovion, joka polttaa filistealaisten laihon. Joko tiedät mitä tahdot, Olavi?

OLAVI. En, mutta tunnen tukehtuvani kun ajattelen tätä kurjaa kansaa, joka huokaa vapautustaan. He huutavat vettä, elävää vettä, mutta ei ole ketään, joka voisi heitä virvoittaa.

LAURENTIUS. Hajoita ensin maahan tämä vanha laho rakennus, sen sinä voit! Herra itse on rakentava heille uuden!

OLAVI. Mutta silloin he joksikin aikaa jäävät taivasalle!

LAURENTIUS. Hengittäväthän ainakin raitista ilmaa!

OLAVI. Vaan riistää usko kokonaiselta kansalta; he jäävät epätoivoon!

LAURENTIUS. Niin, he jäävät epätoivoon.

OLAVI. Mutta he kiroavat minut, häpäisevät minut, vievät ylimmäisten eteen!

LAURENTIUS. Pelkäätkö sinä?

OLAVI. En! — Mutta pahennus —

LAURENTIUS. Olavi! Sinä olet syntynyt pahennukseksi; sinä olet syntynyt iskemään. Herra kyllä tekee terveeksi jälleen.

OLAVI. Tunnen miten virta minua vetää puoleensa; vielä pitelen kiinni sulkuportista, mutta jos hellitän käteni, vie virta minut mennessään.

LAURENTIUS. Hellitä sinä; niitä tulee kyllin, jotka pitävät vastaan!

OLAVI. Ojenna minulle kätesi, veli, jos joudun liian kauas pyörteisiin.

LAURENTIUS. Se ei ole minun vallassani, ja sinun täytyy pyörteisiin, vaikka hukkuisitkin.

OLAVI. Minkä myrskyn sinä nostit sielussani; istuin äsken leikkisillä puiden varjossa, oli helluntaiaatto ja kevät ja rauha. Ja nyt miksi eivät puut tohise, miksi ei taivas pimene! Laske kätesi minun otsalleni, tunne miten vereni alkaa aaltoilla! Älä jätä minua, Lauri; näen enkelin astuvan minua vastaan, kädessään kalkki; tuolla pilven reunalla hän käy, veripunainen on hänen polkunsa ja hän kohottaa ristiä — Ei, minä en voi, minä palajan rauhalliseen laaksoon; taistelkoot toiset, minä olen vain katselija. — Ei, minä kuljen jäljissä ja hoidan haavoittuneita, kuiskaan rauhan sanoja kuolevan korvaan. Rauhan! — Ei, minäkin tahdon taistella, mutta jälkijoukossa; minkätähden minun on käytävä ensimäisenä?

LAURENTIUS. Sentähden että olet rohkein!

OLAVI. Enkö voimakkain?

LAURENTIUS. Voimakkaat tulevat jäljestä: ja voimakkain seisoo sinun kupeellasi; hän sinua kehoittaa taisteluun!

OLAVI. Auta minua, Jumala! Nyt minä lähden!

LAURENTIUS. Amen!

OLAVI. Ja sinä seuraat minua!

LAURENTIUS. Yksin tulee sinun lähteä Jumalasi kanssa.

OLAVI. Minkätähden vetäydyt sinä syrjään?

LAURENTIUS. Minä en syntynyt sotilaaksi; ainoastaan sinun asesepäksesi kelpaan! Jumalan puhdas sana on oleva sinun aseesi ja sinä olet antava sen kansan käteen; sillä nyt on paavin varushuone murrettu auki, ja jokainen, joka ihmisen nimeä kantaa, on itse taisteleva henkensä vapauden puolesta!

OLAVI. Mutta missä ovat viholliset? Minä hehkun taistelunhalusta, vaan en näe ketä vastaan taistelisin!

LAURENTIUS. Sinun ei tarvitse manata niitä esiin, ne ilmestyvät kyllä! Jää hyvästi. Voit alkaa, milloin tahdot! Jumala olkoon auttajasi!

OLAVI. Älä mene, minun täytyy vielä puhua kanssasi!

LAURENTIUS. Tässä tulee etujoukko — varustaudu. (Menee).

(Joukko porvareita, vaimoja ja lapsia kulkee oikealle, kirkon ovea kohti. Pysähtyvät, nostavat hattuaan, tekevät ristinmerkin.)

GERDT KIRJANPAINAJA (puettu porvariksi). Helluntaiaattona ei ole soitettu iltamessuun mikä kumma nyt on?

ERÄS PORVARI. Ja kirkonovi on suljettu! Ehkä on pappi sairastunut.

GERDT. Tahi vielä makuulla!

PORVARI. Mitä te sanotte?

GERDT. Tarkoitan että hän on sairas!

PORVARI. Mutta onhan hänellä messuoppilaita. Joku niistä voisi lukea meille messun!

GERDT. Niillä kai on muuta tehtävää.

PORVARI. Mitä tehtävää?

GERDT. Kuka sen tietää!

PORVARI. Varo itseäsi, hyvä mies! Te vivahdatte vähän lutherilaiseen!
Hannu-piispa Linköpingistä on täällä ja kuningas myös!

GERDT. Onko Brask kaupungissa?

PORVARI. On, Jumal'avita. Mutta tunnustellaanpas ensin ovea, onko kirkko lukossa.

GERDT (juoksee kirkonportaille ja kolkuttaa oveen). Jumalan huone on suljettu helluntaiaattona. Korkea-arvoinen papisto ei tänään päästä ketään Jumalan puheille, sen tähden saa hyvinarvoisa porvaristo palata kotiinsa ja mennä maata ilman messua. Katsokaa, hyvä väki — tämä ovi on tosin vaan puusta, mutta se on vaskella silattu, katsokaa tätä ovea! Jos nyt sanon teille että Jumala asuu tämän oven takana, sillä tämähän on hänen huoneensa, jos minä nyt sanon teille, että piispan diakonus tahi sekretarius tahi kanonikus tahi joku muu -us — sillä vain hengenmiehillä on tuollainen us jälkipäässä — jos minä nyt sanon että joku semmoinen mies on ottanut tämän oven avaimen ja ripustanut sen makuuhuoneensa naulaan, niin en minä sillä ole väittänyt että hän on sulkenut meidän Jumalamme lukon taa ja ripustanut avaimen makuuhuoneensa naulaan, vaan minä sanon ainoastaan sen, että me emme pääse kirkkoon emmekä voi palvella Jumalaa tänä iltana, me, jotka olemme kuusi päivää ponnistelleet työssä, tehneet kenkiä ja kaapuja ja me, jotka koko viikon olemme panneet olutta, leiponeet ja teurastaneet korkea-arvoiselle papistolle, jotta se seitsemäntenä päivänä jaksaisi pitää meille jumalanpalveluksen. Tästä en minä suinkaan soimaa korkeastikunnioitettavaa kapitulia, sillä hehän ovat vain ihmisiä, ja vain Jumalahan jaksoi tehdä työtä kuusi päivää ja lepäsi seitsemäntenä.

PORVARI. Te pilkkaatte Jumalaa, mestari.

GERDT. Oh, sitä hän ei kuule, kun ovi on lukossa.

MUUAN NAINEN. Jeesus! Maria! Se on Antikristus!

GERDT (kolkuttaa ovea). Kuuletteko miten tyhjältä se kumajaa. — Raamatussa luetaan että esivaate kaikkeinpyhimpään repesi kahtia, ja sen täytyy olla totta, mutta jos hengenmiehet sen sittemmin ovat neuloneet kiinni jälleen, niin sitä ei sanota raamatussa ja silti sen ei tarvitse olla valetta. (Kansa ryntää Gerdtiä kohti; lapset kirkuvat.)

PORVARI. Kirottu sinä, Luther, sillä niitä sinä olet. Me olemme syntiä tehneet, siksi on Herra sulkenut ovensa. Kuuletko miten lapsetkin huutavat sinut nähdessään, sinä saastainen henki!

GERDT. Tehän poljette heidän varpailleen, rakkaat ystävät!

NAINEN. Älkää koskeko häneen; hänessä on perkele!

PORVAREITA. Alas vääräoppiset! Alas vääräoppiset!

GERDT. Älkää koskeko minuun, minä seison tässä Jumalan rauhoitetulla alueella!

PORVARI. Jumala ei suojele langennutta enkeliä!

GERDT. Ellei Jumala suojele, suojelee pyhä kirkko, ja minä olen sen vihittyjen muurien sisäpuolella.

PORVAREITA. Vetäkää hänet muurin ulkopuolelle!

GERDT. Jos ette pelkää Jumalaa, peljätkää ainakin pyhän isän kirousta!

NAINEN. Raahatkaa hänet pois ovelta; hänen saastainen henkensä on taikonut kirkon kiinni!

PORVARI. Niin! Niin! Jumala ei avaa temppeliänsä perkeleelle!
(Hyökkäävät Gerdtiä kohti, kun samassa piispan sekretarius saapuu.
Hänen edellään käy diakooni, joka vaatii hiljaisuutta.)

SEKRETARIUS (lukee). 'Koska hiippakaupunkimme ei ole suorittanut piispanistuimelle tulevaa veroa ja koska kaupunki yhä edelleen niskoittelee sen maksamisessa, on tuomiokapituli, nojautuen oikeuteensa ja paavillisiin säädöksiin, nähnyt hyväksi sulkea kirkon ovet ja lakkauttaa messut sekä uhrit siksi kunnes mainittu hairahdus on korjattu, eväten itsekultakin, joka ei ota tätä noudattaakseen, kaiken suosiomme.

Datum vigilia assumptionis Mariae Strengnäsin kapituli.'

(Menee.)

GERDT. Mitä sanotte, hyvät porvarit?

PORVARI. Ei messua helluntaiaattona! Se on häpeällistä.

GERDT. Varokaa itseänne! Älkää puhuko pahaa papeista, se ei varmaankaan ole heidän syynsä.

PORVARI. Kenen on syy?

GERDT. Kirkon! Näkymättömän ja kaikkivaltiaan! Se on, nähkääs, kirkko, joka on sulkenut kirkon. (Kansa ilmaisee tyytymättömyyttään.)

OLAVI (on astunut esiin ja soittaa nyt iltakelloja, vetäen nuorasta, joka riippuu kellotornista). Jos todella vakaasti haluatte jumalanpalvelusta, luen minä teille messun!

PORVARI. Kiitoksia, mestari Olavi, vaan ettekö tiedä mitä siitä voi seurata?

OLAVI. Peljätkäämme enemmän Jumalaa kuin ihmisiä! (Kansa polvistuu.)

"Rakkaat ystävät, veljet ja sisaret Jeesuksessa Kristuksessa! Koska olemme nyt koolle tulleet…"

PORVARI. Mestari Olavi…

OLAVI. Mikä on?…

PORVARI. Me tahdomme kuulla oikean messumme emmekä mitään uusia ihmisviisasteluja.

GERDT. Rakas mestari Olavi, sen pitää olla latinaa, muuten me emme ymmärrä sanaakaan!

PORVARI. Pyhällä kielellä sen tulee olla, muutenhan kuka hyvänsä voisi messun lukea.

OLAVI. Niin, siihen juuri on päästävä. Kukin itsekseen ja Jumalan kanssa.

KANSA. Luther! Hän on Luther! Antikristus!

PORVARI. Vai niin, mestari Olavi. Te, joka olette niin nuori ja lämmin, teihinkin on tarttunut rutto tuosta saksalaisesta perkeleestä. Minä olen jo vanha mies, minä olen nähnyt maailman menoa ja minä tarkoitan teidän parastanne: kääntykää siltä tieltä niin kauan kuin olette nuori. — Tehkää nyt mitä pyydämme ja lukekaa vanha messu!

OLAVI. En! Se narripeli on nyt lopussa. — Hengessä ja totuudessa tulee teidän rukoilla eikä sanoin, joita te ette ymmärrä.

PORVARI. Ettekö usko, nuori ystäväni, että meidän Herramme ymmärtää latinaa?

GERDT. Mutta ruotsia hän ei vähääkään ymmärrä!

PORVARI. Mestari Olavi! annatteko kansan näin lähteä luotanne ilman virvoituksen sanaa — ettekö näe miten he kaipaavat Jumalaansa. Uhratkaa oma syntinen tahtonne, ja älkää antako kansan hajaantua niinkuin lampaat, joilla ei ole paimenta!

OLAVI. Te sanotte minun tahtoani syntiseksi?

PORVARI. Te olette kova!

OLAVI. Älkää sanoko niin! Tiedättekö mitä tämä kellonsoitto minulle maksaa?

PORVARI. Turhamaisuutenne.

GERDT. Ja rauhanne! Sillä se oli hätäkello, joka kutsui taisteluun!
Hei, nyt se alkaa! Kohta vastaavat Tukholman kellot, ja silloin on
Hussin, silloin on Ziskan, silloin on tuhanten talonpoikain veri
tuleva ruhtinaitten ja paavien päälle.

NAINEN. Herra varjele, mitä hän hourii?

PORVARI. Tunnetteko tuota miestä, mestari Olavi.

OLAVI. En!

GERDT. Olavi! Sinä tunnet minut! Älä kiellä minua! Pelkäätkö sinä näitä kurjia raukkoja, jotka eivät tahdo omaa parastaan — jotka eivät koskaan ole kuulleet sanaa vapaus!

OLAVI. Mikä on nimesi?

GERDT. Jos lausun sen, niin te vapisette! Se on totta, teidän täytyy vapista herätäksenne unesta! Minun nimeni on hyljätty enkeli, joka kymmenentuhatta kertaa on palaava maan päälle, minun nimeni on vapauttaja, joka tuli liian aikaiseen, minun nimeni on saatana, sentähden että rakastin teitä enemmän kuin omaa elämääni, minun nimeni oli Luther, minun nimeni oli Huss, nyt on nimeni Anabaptista!

KANSA (peräytyy, tekee ristinmerkin). Anabaptista!

GERDT (riisuu valepukunsa, esiintyy melkoista vanhempana). Tunnetko minut nyt, Olavi!

OLAVI. Isä Gerdt!

PORVARI. Hän kutsuu sitä isäksi!

KANSA (peräytyy). Anabaptista! Anabaptista!

NAINEN. Ettekö näe, se on pannahinen —

PORVARI. Gerdt kirjanpainaja. Braskin painaja.

TOINEN PORVARI. Hän, joka painoi Lutheria!

NAINEN. Voi meitä ja meidän kaupunkiamme. Voi meidän pappejamme, jotka seurustelevat Antikristuksen kanssa!

PORVARI. Hän kieltää kasteen!

NAINEN. Hän kieltää Jumalan! (Kansa menee).

OLAVI. Isä Gerdt, sinä puhuit vaarallisia sanoja.

GERDT. Luuletko että ne olivat vaarallisia, Olavi, Jumala siunatkoon sinua siitä!

OLAVI. Sinulle vaarallisia, tarkoitin!

GERDT. Eikö kellekään muulle?

OLAVI. Toivokaamme sitä!

GERDT. Sinä tunsit Lutherin?

OLAVI. Tunsin! Ja nyt tahdon isänmaassani tehdä mitä hän teki.

GERDT. Etkö enempää?

OLAVI. Mitä tarkoitat?

GERDT. Se ei riitä! Luther on kuollut! Hän on tehnyt alun! Meidän on jatkettava!

OLAVI. Mihin tahdot johtaa minut!

GERDT. Kauas! Kauas! Olavi!

OLAVI. Minä pelkään sinua, isä Gerdt!

GERDT. Niin, niin! Sinä olet suuresti pelkäävä, sillä minä tahdon viedä sinut korkealle vuorelle, ja sinä olet sieltä näkevä yli koko maailman. Katsos, Olavi, nyt on helluntai. Helluntaina astui Pyhä Henki alas ja vuodatettiin apostolien päälle, ei, päälle koko ihmiskunnan. Sinut voi vallata Pyhä Henki niinkuin se valtasi minut, sillä minä uskoin siihen. Jumalan henki on astunut minuun, minä tunnen sen, ja siksi on minut mielipuolena suljettu telkien taakse, mutta nyt olen vapaa, nyt olen julistava sanan, sillä katsos Olavi, nyt seisomme vuoren huipulla! Näetkö miten kansa polvillansa ryömii noiden kahden luo, jotka istuvat korkeilla istuimillaan. Suuremmalla on kaksi avainta toisessa, salama toisessa kädessä. Se on paavi. Nyt hän kohottaa salamaansa ja tuhansia sieluja vaipuu kadotukseen, ja muut suutelevat hänen jalkaansa ja laulavat Gloria Deo — ja tuo joka istuu istuimella, kääntyy ja hymyilee. Katso nyt toista. Hänellä on miekka ja valtikka. Kumarra valtikkaa, muuten puree miekka. Hän rypistää kulmakarvojaan ja kaikki kansa vapisee. Silloin hän kääntyy naapuriinsa, joka istuu toisella istuimella, ja he hymyilevät molemmat. Kaksi Baalinkuvaa! Mutta silloin kuuluu sorinaa ilmassa kuin kansajoukon pauhina. Mikä sorisee? huutaa paavi ja heiluttaa salamaansa. Kuka pauhaa, ja keisari heiluttaa miekkaansa. Kukaan ei vastaa. Mutta ilmassa suhisee sittenkin ja pauhaa ja kuuluu huuto: ajattele! Ja paavi säpsähtää ja keisari kalpenee ja kysyy: kuka huusi "ajattele!" Tuokaa hänet tänne, minä otan hänen henkensä, ja paavi huutaa, tuokaa tänne, minä otan hänen sielunsa! Mutta kukaan ei huutanut, ääni kuului ilmasta; ja se paisuu yhä ja kasvaa myrskyksi ja lentää yli alppien ja ärjyy yli Fichtelgebirgen ja herättää Itämeren aallot. Ja rannoista kiirii kaiku ja tuhatkertaisena vyöryy ääni yli maailman: vapaus! vapaus! Silloin paavi heittää avaimensa mereen ja keisari pistää miekkansa tuppeen, sillä he eivät voi vaientaa ääntä!

Olavi! sinä tahdot kukistaa paavin, mutta sinä unhotat keisarin; keisarin, joka murhaa kansansa, laskematta uhrejaan, koska se uskaltaa valittaa, kun sen rinnalle poljetaan. Sinä tahdot kukistaa Rooman paavin, mutta sinä tahdot niinkuin Luther antaa heille uuden paavin: raamatun. Olavi, älä sido henkiä millään kahleella! Älä unhoita suurta helluntaipäivää, älä unhoita suurta päämäärääsi: henkinen elämä ja henkinen vapaus. Älä kallista korvaasi tuolle kuoleman huudolle: "Katso, kaikki on hyvin!" sillä silloin ei lähesty tuhatvuotinen valtakunta, vapauden valtakunta ja juuri se on nyt alkamassa.

OLAVI (vaiti).

GERDT. Huimaako sinua?

OLAVI. Sinä pyydät liikoja, Gerdt!

GERDT. Vielä tulee päivä, jolloin minua sanotaan paavilaiseksi!
Tähtää pilviin ja nuolesi osuu metsänrantaan!

OLAVI. Peräydy, Gerdt! Sinä tuhoot itsesi ja valtakunnan! Etkö näe miten maa vielä värisee haavakuumeesta viime sodan jälkeen ja sinä tahdot sytyttää kansalaissodan, se on jumalatonta!

GERDT. Nyt on veitsi kerran lihassa, leikkaa, niin voi ruumis vielä pelastua.

OLAVI. Minä annan sinut ilmi maankavaltajana.

GERDT. Sitä sinun ei pidä tehdä, sinun, joka tänään olet auttamattomasti rikkonut välisi kirkkoon! Ja sitä paitsi —

OLAVI. Puhu, puhu, Gerdt, sinä näytät tällä hetkellä saatanalta!

GERDT. Kuule salaisuuteni; saat käyttää sitä mielesi mukaan! Kuningas matkustaa Malmöhön tänään; ylihuomenna esimerkiksi on Tukholma kapinassa!

OLAVI. Mitä sanot?

GERDT. Tunnetko Rinkiä ja Knipperdollinkia?

OLAVI (säikähtyneenä). Uudestikastajat!

GERDT. Niin! Älä hämmästy! Ainoastaan pari porvaristolvanaa. Muuan turkkuri ja muuan kamasaksa, jotka kieltävät kasteen vaikutuksen sieluttomaan lapseen ja ovat tarpeeksi yksinkertaisia vastustaakseen tahallista vääränvalan ottamista järjettömiltä olennoilta.

OLAVI. Siinä on jotain muuta.

GERDT. Ja mitä sitten?

OLAVI. He ovat riivattuja!

GERDT. Hengen riivaamia, niin! Myrsky puhuu heidän suunsa kautta.
Varo ettet joudu sen tielle!

OLAVI. Mutta se ei saa tapahtua! Minä menen kuninkaan luo.

GERDT. Olavi! Meidän tulee olla ystäviä! Sinun äitisihän asuu
Tukholmassa?

OLAVI. Sinä tiedät sen!

GERDT. Tiedätkö sinä, että minun tyttäreni Kristiina asuu sinun äitisi luona?

OLAVI. Kristiina?

GERDT. Niin, toistaiseksi. Jos me voitamme, on sinun äitisi turvassa minun tyttäreni tähden, jos katolilaiset voittavat, silloin on tyttäreni turvassa sinun äitisi tähden. Ja sinähän olet huolissasi Kristiinasta?

OLAVI. Gerdt! Gerdt! Mistä sinä olet saanut tuon viisautesi.

GERDT. Hullujenhuoneesta!

OLAVI. Mene pois minun luotani! Sinä vedät minut onnettomuuteen!

GERDT. Se on totta, jos on onnettomuus totuuden tähden menettää maallinen onnensa, joutua vankeuteen, kärsiä köyhyyttä, pilkkaa ja häväistystä. Sinä et ole kelvollinen niin suureen onnettomuuteen. Luulin että sinä ymmärtäisit minut; luotin sinun apuusi, sillä sinun tulesi leimuaa vielä, mutta näen miten maailma sinua houkuttelee; kulje virran mukana ja tule onnelliseksi!

OLAVI. Ei yksi mies voi aikaansa muuttaa!

GERDT. Luther sen teki!

OLAVI. Kukaan ei voi asettua virtaa vastaan!

GERDT. Hullu! Ohjaa virta mielesi mukaan, sillä virta olemme me. Vanhat ovat seisovia likalätäköitä, niitä vastaan sinun totisesti ei tarvitse taistella; vaan älä anna niiden mädätä ja kuivua; aukaise niille viemäri ja nekin juoksevat samaan väylään.

OLAVI. Oi, minä ymmärrän sinut; olet siittänyt uuden ajatuksen sielussani, mutta minun täytyy se tukahuttaa syntymäänsä, muuten surmaa se minut!

GERDT. Usko minua, sinusta on tuleva Daniel, joka sanot ruhtinaille totuuden, ja he vainoovat sinun henkeäsi, mutta Herra on sinua varjeleva.

Nyt menen turvallisena, sillä näen salaman säihkyvän silmässäsi ja tulenkielen lieskuvan pääsi päällä. Jää hyvästi, mestari Olavi! (Mennessään.) Tässä tulee kärpästen kuningas; älä anna hänen saastuttaa puhdasta sieluasi!

OLAVI. Jeesus ole kanssani! (Piispat Hans Brask ja Måns Sommar tulevat.)

MÅNS (lähestyy Olavia; Brask pysyttelee jälempänä, tarkastaa ympäristöä). Kanonikus, kuka on soittanut iltamessuun?

OLAVI (hiljaa vaan kiinteästi). Minä!

MÅNS. Ettekö tietäneet käskystä?

OLAVI. Kiellon tiesin kyllä!

MÅNS. Ja te uskalsitte siitä huolimatta —!

OLAVI. Uskalsin! kun kansa heitettiin niinkuin lampaat ilman paimenta, tahdoin koota sen.

MÅNS. Luulenpa että te arvostelette meidän toimenpiteitämme! Olette tosiaankin julkea.

OLAVI. Totuus on aina julkea.

MÅNS. Vai niin, nuori mies, te tahdotte näytellä totuudenapostolia!
Siitä ei teitä kukaan kiitä!

OLAVI. Minä odotan vaan kiittämättömyyttä!

MÅNS. Säästäkää totuuksianne; ne eivät ole enää käypää tavaraa.

OLAVI (kiivaasti). Neuvo, kuin valheen isän suusta… (Nöyremmin.)
Suokaa minulle anteeksi!

MÅNS. Tiedättekö kuka minä olen?

OLAVI (tulisesti). Tiedän: servus servi servorum Måns Sommar!…

BRASK (astuu esiin). Kuka on tuo mies?

MÅNS. Hän on kirkon palvelijoita.

BRASK. Hänen nimensä?

MÅNS. Olavi Pietarinpoika, alias Olaus Petri.

BRASK (tarkastaa Olavia). Oletko sinä mestari Olavi!

OLAVI (kumartaa, tarkastaa Braskia).

BRASK. Minä pidän sinusta! Haluatko ruveta minun kirjurikseni?

OLAVI. Kiitän teidän korkea-arvoisuuttanne, mutta minulla ei ole mitään suosituksia.

BRASK. Piispa Måns! Mitä te sanotte tähän!

MÅNS. Hän kuuluu saavuttaneen paljon kiitosta tohtori Lutherilta.

BRASK. Olen kuullut siitä! Nuoruudenuhmailua vaan! Me kyllä kasvatamme hänet.

OLAVI. Pelkään että se on jo myöhäistä!

BRASK. Nuorena vitsa vääntyy!

MÅNS. Teidän korkea-arvoisuutenne ei tule elättää käärmeitä! Nuori kanonikus kallistuu selvästi kerettiläisyyteen ja hän on tänään uskaltanut rikkoa meidän käskymme.

BRASK. Niinkö?

MÅNS. Me julkikuulutimme messukiellon täysin laillisilla perusteilla, ja hän on rohjennut lukea messun ja, mikä pahempi, lutherilaisen messun ja siten yllyttänyt kansaa!

BRASK. Varo itseäsi, nuori mies! Tiedätkö että pannakirous kohtaa niitä, jotka kannattavat Lutheria.

OLAVI. Sen tiedän! Mutta minä en pelkää muita jumalia kuin Jumalaa!

BRASK. Punnitse sanojasi! Minä tarkoitin sinun parastasi ja sinä työnnät minut luotasi!

OLAVI. Te aioitte ostaa minun kykyni pelastaaksenne huonon asianne, ja minä olin kyllin häpeemätön kieltäytyäkseni myymästä!

BRASK. Kautta Pyhän Yrjänän sinä olet järjiltäsi, mies!

OLAVI. Jos niin on, älkää käyttäkö minulle samaa parannustapaa kuin käytitte Gerdt kirjanpainajalle — jonka telkesitte hulluinhuoneeseen. Hän viisastui siellä liiaksi, pelkään mä.

BRASK (Månsille). Tunnetteko Gerdtiä?

MÅNS. En, teidän korkea-arvoisuutenne!

BRASK. Se oli muuan mieletön, joka minun kirjapainossani painoi Lutherin kirjoituksia, kun minä hänen painettavakseen annoin kirjoituksia Lutheria vastaan. Ja sitten hän haaveili Apokalypsistä ja tuhatvuotisesta valtakunnasta. (Olaville.) Oletko nähnyt hänet?

OLAVI. Hän oli äsken täällä, ja teillä ei ole hyvää odotettavissa häneltä.

BRASK. Hän on vapaana?

OLAVI. Hän on kohta Tukholmassa, ja pian saanette kuulla hänestä!
Olkaa varuillanne herra piispa!

BRASK. Hoo, ei vaaraa vielä.

OLAVI. Uudestikastajat ovat Tukholmassa!

BRASK. Mitä sanot?

OLAVI. Uudestikastajat ovat Tukholmassa!

BRASK. Uudestikastajat?

KUSTAA VAASA (tulee kiivain askelin). Mitä on tekeillä? Kaupunki on kuohuksissa. Kansa kiertelee katuja ja huutaa messua! Mitä se tietää?

BRASK. Niskoittelua, teidän korkeutenne!

KUSTAA. Piispa Måns!

MÅNS. Kaupunki ei ole suorittanut veroansa.

KUSTAA. Ja siitä syystä te kiellätte jumalanpalveluksen! Kuolema ja kirous!

BRASK. Teidän armonne suvaitkoon huomata…

KUSTAA. Piispa Måns! Vastatkaa!

MÅNS. Teidän armonne suvaitkoon huomata että tämänluontoiset asiat, jotka lankeavat kirkon tuomiopiiriin…

KUSTAA. Minä käsken teidän hoitaa virkanne.

BRASK. Ruotsin valtakunnan piispat kuulevat ainoastaan yliherransa, paavin ja kanoonisen lain käskyjä!

KUSTAA (masennettuna). Sen tiedän, vaan jos paavi ei joka hetki voi valvoa teidän toimianne.

BRASK. Se on meidän asiamme!

KUSTAA (leimahtaa, mutta hillitsee itsensä). Olette oikeassa, arvoisa piispa. Se on jäävä teidän asiaksenne.

BRASK. Jättääksemme tämän puheenaineen: Tukholmassa lienee puhkeamassa kapina!

KUSTAA. Kuka niin sanoo?

MÅNS. Meidän kanonikuksemme!

KUSTAA. Teidän koulumestarinne? Missä hän on? Sinäkö se olet? Mikä on nimesi?

OLAVI. Olavi Pietarinpoika.

KUSTAA. Mestari Olavi! Sinä olet kerettiläinen, niinkö? Ja haudot tuumia pyhää kirkkoa vastaan? Vaarallinen hanke!

BRASK. Hän on tänään paljastanut oikean karvansa ja ollut kyllin rohkea julkisesti rikkoakseen kapitulin messukiellon, joten me vaadimme teidän armonne suostumusta hänen rankaisemisekseen.

KUSTAA. Se asia lankee tuomiokapitulin päätösvaltaan eikä kuulu minuun! Mutta mikä kapina sinulla on tiedossa Tukholmasta?

OLAVI. Uudestikastajat!

KUSTAA. Eikö muuta!

BRASK. Teidän armonne ei tienne, miten nuo hullut ovat raivonneet Saksassa. Me ehdottaisimme että teidän armonne itse palaisi sotavoimineen Tukholmaan!

KUSTAA. Sen asian päätän minä miten hyväksi näen!

BRASK. Mutta kansalaissota!

KUSTAA. Se on minun asiani! Olavi, minä nimitän sinut Tukholman raatihuoneen kirjuriksi. Sinä matkustat heti sinne. Puhu kansalle! Minä luotan sinuun!

BRASK. Isänmaan edun nimessä pyydän teidän armoanne ajattelemaan miten mieletöntä on puhua mielettömille!

KUSTAA. Henkiä ei kukisteta miekalla. Ajatelkaa sitä, hyvät piispat!

BRASK. Kirkko ei milloinkaan — — —

KUSTAA. Eikä avaimillakaan sitä tehdä! Mene kanslerini luo, niin saat valtakirjan!

BRASK. Kanonikus odottakoon hetken!

KUSTAA. Meidän sekretariuksemme ei tottele teidän käskyjänne minun käskyjeni edellä.

BRASK. Kirkko on ensin hyvitettävä Olavi Pietarinpoika!

KUSTAA (oikaisee). Sekretarius…

BRASK. Sekretarius Olavi Pietarinpoika, te ette lähde kaupungista ennenkuin kapituli on langettanut tuomionsa.

KUSTAA. Kapituli ei langeta tuomiotaan, ennenkuin on tutkinut asian!

BRASK. Se on meidän asiamme, se!

KUSTAA. Se ei ole teidän asianne, piispa Brask! Strengnäsin kanonikusta ei tuomitse Linköpingin piispa. Piispa Måns, teillä on puhevalta.

MÅNS. Sen johdosta mitä on tapahtunut… hm!

BRASK. Lienee tarpeetonta pitemmälti puhua!

KUSTAA. Piispa Brask olkoon vaiti tahi poistukoon, milloin minä yksityisesti puhuttelen piispa Månsia — — — yksityisesti! — — Mitä teillä on sanottavaa, herra Måns?

MÅNS. En todellakaan tiedä muuta — — — kuin — — koska kerran hänen korkea-arvoisuutensa piispa Brask —

KUSTAA. Nyt on kysymys mestari Olavista! Te voitte lykätä tutkimuksen. Tehkää hyvin ja jättäkää meidät nyt. (Piispat menevät.)

KUSTAA. Tahdotko ruveta minun miehekseni?

OLAVI. Teidän armonne kirjuriksi?

KUSTAA. Ei! Sinusta on tuleva minun oikea käteni, sillä ehdolla että vasen ei toistaiseksi tiedä mitä oikea tekee. Matkusta Tukholmaan!

OLAVI. Kapituli vaatii minut takaisin ja julistaa pannaan.

KUSTAA. Ennenkuin he niin pitkälle ehtivät, voit sinä syyttää minua.
Mutta siihen saakka saat selviytyä omin-päin miten parhaiten voit!

OLAVI. Mitä teidän armonne haluaa minulta?

KUSTAA. Sinun on puhuttava noille Tukholman haaveilijoille.

OLAVI. Ja sitten?

KUSTAA. Oh, sinne on matkaa! En uskalla sitä ajatella vielä. — Anna heidän saarnata, ei haittaa, jos untelot kuulevatkin uuden sanan, vaikka se on mieletönkin; mutta väkivaltaisuuksia ei saa tapahtua; silloin puuttuu miekka leikkiin. Jää hyvästi, Olavi! (Menee.)

OLAVI. Keisari ei tahdo olla paavin ystävä! (Lukiolaiset, jotka tähän saakka ovat pysytelleet eräässä lehtokujassa taka-alalla, astuvat esiin.)

1 LUKIOLAINEN. Jatkammeko nyt leikkiä, mestari Olavi?

OLAVI. Leikkiminen on nyt lopussa, lapset.

1 LUKIOLAINEN. Aiotteko jättää meidät, mestari Olavi?

OLAVI. Aion ja luultavasti iäksi!

1 LUKIOLAINEN. Viipykää sentään yli helluntain, että saamme näytellä komediamme!

2 LUKIOLAINEN. Ja minä saan olla enkeli Gabrielina!

1 LUKIOLAINEN. Teettehän niin, mestari Olavi. Te olitte ainoa, joka kohtelitte meitä ystävällisesti ja vapautitte meidät noista kauheista paastoista!

2 LUKIOLAINEN. Ah, mestari Olavi, älkää lähtekö pois!

OLAVI. Lapset, te ette tiedä mitä pyydätte! Tulee vielä päivä, jolloin kiitätte Jumalaa siitä, että lähdin luotanne. Ah, ei! älköön se päivä koskaan valjetko! Tehkäämme eron hetki lyhyeksi. Hyvästi, Nils, hyvästi Vilhelm! (Syleilee kumpaakin, he suutelevat hänen kättänsä.)

LAURENTIUS. (on tullut näyttämölle, katselee tarkkaavana kohtausta).

1 LUKIOLAINEN. Ettekö koskaan palaa, mestari Olavi?

LAURENTIUS (astuu lähemmäksi). Oletko valmis matkaan?

OLAVI (pojille). En, minä en koskaan palaa.

LUKIOLAISET (menevät). Jääkää hyvästi, mestari Olavi, älkää unhottako meitä!

OLAVI (katselee heidän jälkeensä).

LAURENTIUS. Olen kohdannut kuninkaan.

OLAVI (hajamielisesti). Oletko?

LAURENTIUS. Tiedätkö mitä hän sanoi?

OLAVI. En!

LAURENTIUS. Minä olen saanut ajokoiran, joka löytää jäljet, saa nähdä vaan tuleeko se takaisin, kun vihellän.

OLAVI. Katsos, nyt he istuvat tuolla hautojen keskellä, leikkivät, poimivat kukkia ja laulavat helluntailauluja.

LAURENTIUS (tarttuu hänen käsivarteensa). Lapsi!

OLAVI (kavahtaa). Mitä sanot?

LAURENTIUS. Luulin sinun tänään tarttuneen auraan niin lujasti, että oli myöhäistä enää katsoa taakseen!

OLAVI (viittaa kädellään lukiolaisille).

LAURENTIUS. Sinä uneksit vielä?

OLAVI. Se oli minun viimeinen valoisa aamu-unelmani, joka haihtui. Suo minulle anteeksi — nyt olen hereillä! (Menevät oikealle. Tultuaan näyttämön reunaan kääntyy Olavi vielä kerran katsomaan lukiolaisiin. Samassa mustatveljet Martti ja Nils astuvat esiin juuri siltä kohtaa, josta lukiolaiset poistuivat.)

OLAVI (huudahtaa tahtomattaan hämmästyksestä, pyyhkäisee kädellä otsaansa).

LAURENTIUS (vetää hänet mukanaan).

ESIRIPPU.

TOINEN NÄYTÖS.

Tukholmassa.

Kapakka suurkirkon muurissa. Perällä myymäpöytä oluttuoppeineen y.m. Myymäpöydästä oikealle toinen pöytä, jonka takaa näkyy rautaovi. Pöydän ääressä istuu kaksi valepukuista munkkia (Martti ja Niilo) juoden olutta. Muiden pöytien ääressä saksalaisia sotamiehiä, talonpoikia, merimiehiä. Oikealla ovi kadulle. Eräällä tynnyrillä istuu soittoniekka viuluineen. Sotamiehet pelaavat noppaa. Kaikki äänekkäitä, humalassa. Hans Windrank, eräs smoolantilainen, muuan saksalainen porvari ja muuan tanskalainen istuvat saman pöydän ääressä.

SAKSALAINEN (tanskalaiselle). Vai niin, te puolustatte sitä verikoiraa, Kristian-kuningasta!

TANSKALAINEN (hieman murtaen). Hyvä isä! Hän ole sentään ihminen.

SAKSALAINEN. Ei, hän on peto. Verihurtta! Kurja ja kavala tanskalainen!

TANSKALAINEN. Tuhat tulimmaista! Te puhutte verestä! Muistatteko vielä Kepplingin murhaa! Kun saksalaiset — —

WINDRANK. Kuulkaapas hyvät herrat! Eletään sovinnossa ja pidetään hauskaa, niin minä kerron teille Amerikan maasta!

SAKSALAINEN. Syytättekö meitä lyybekkiläisiä siitä mitä saksalaiset tekivät?

TANSKALAINEN. Hyvä isä! Minä sanon vaan että saksalaiset —

WINDRANK. Kuulkaapas nyt hyvät herrat, ei riidellä! (Huutaa isännälle.) Neljä mittaa viinaa! — Eletään rauhassa ja suloisessa sovussa niin minä kerron Amerikan maasta… (Viina tuodaan.)

SAKSALAINEN (maistellen). Oiva juoma! Ajatelkaas, hyvät herrat, miten maailma sentään edistyy! Tänään nuokkuu ohra pellolla…

WINDRANK. Ja huomenna se on muuttunut viinaksi! Kukahan senkin on keksinyt.

SAKSALAINEN. Anteeksi — se on saksalaista alkuperää. — Sanon keksintö — sillä Amerikkoja löydetään…

WINDRANK. Ja saksalaiset eivät koskaan mitään löydä.

SAKSALAINEN. Helvetti!

WINDRANK. Rauhoittukaa! Ettehän te ole saksalainen!

TANSKALAINEN (saksalaiselle).Voiko te sanoa minulle, kuka keksi sen, että saksalaiset antoivat Ruotsille sen nykyisen kuninkaan. (Naurua.)

SAKSALAINEN. Lyybekkiläiset ne antoivat Ruotsille vapauttajan, kun maa oli perikadon partaalla.

WINDRANK. Kuninkaan malja!

TANSKALAINEN. Lyybekin malja!

SAKSALAINEN (mielissään). En todellakaan löydä sanoja, ilmaistakseni…

WINDRANK. Ettehän te ole kuningas!

SAKSALAINEN. Anteeksi, tämä tanskalainen veljeni —

TANSKALAINEN. Eihän te ole lyybekkiläinen, kun te ole Tukholman porvari.

WINDRANK (smoolantilaiselle). Miksi ei hiljainen veljemme juo?

SMOOLANTILAINEN. Teidän ohraviinanne minä juon, mutta maljalle minä teen näin! (Likistää kaksin käsin tuopin litteäksi ja nakkaa lattialle.)

WINDRANK (hapuilee veistään). Te kieltäydytte juomasta kuninkaan maljaa!

SMOOLANTILAINEN. Olen niin kauan juonut hänen kalkistaan, että minulta on mennyt halu juoda hänen maljaansa.

WINDRANK. Kuolema ja helvetti!

SAKSALAINEN (vilkkaasti). Malttakaa, malttakaa! Kuullaanpas mitä hänellä on sanottavaa!

TANSKALAINEN (samaten). Niin, Herra nähköön!

SMOOLANTILAINEN Jumala minua armahtakoon, kun palaan kotiin.

WINDRANK (liikutettuna). Mitä te murehditte, mies raukka? Näytätte niin synkältä. Rahaako? Kas tässä! (Ottaa kukkaronsa.) Puolet pestirahoista on minulla jäljellä! Miten on laitanne?

SMOOLANTILAINEN Ei puhuta siitä! Viinaa, enemmän viinaa! Rahoja on minullakin. Kas tässä! Kultaa! (Tuodaan viinaa.) Mutta se ei ole omaani. Minä juon sen viimeiseen äyriin! Ja teidän, hyvät veikot, tulee auttaa.

WINDRANK. Mutta eihän rahat ole teidän — miten se käy päinsä?

SAKSALAINEN. Kuka on teille tehnyt vääryyttä, kuomaseni? Näen ettei kaikki ole kuin pitäisi!

SMOOLANTILAINEN. Minä olen hävinnyt mies! Nähkääs minä ostin velaksi 200 härkää ja kun toin ne Tukholmaan, sekaantui kuninkaan vouti asiaan ja kielsi minua myymästä korkeampaan hintaan kuin mitä hän määräsi! Kuningas määrää härkien hinnan; kuningas on syössyt minut häviöön!

SAKSALAINEN. Eihän toki?

SMOOLANTILAINEN. Hohoi, minä tiedän, vielä muutakin. Hän kuuluu kohtapuolin vievän meiltä munkit ja papit toimittaakseen aatelit niskoillemme.

TANSKALALAINEN. Aatelit?

SMOOLANTILAINEN. Niinpä niin! Olisipa se Kristian-kuningas voinut leikata vähän lähemmältä; Jumala häntä siunatkoon!

WINDRANK. Hitto, onko kuningas sitä maata! Luulin että hän piteli aatelia niskapiipelistä.

SMOOLANTILAINEN. Hänkö? Hän antaa heille oikeuden kaataa tammia minun tiluksiltani jos minulla enää olisi tammia tahi tiluksia, sillä nähkääs, minullakin on kerran ollut maakappale, mutta sitten tuli muuan herra ja tiesi että minun äidinisänäitini oli saanut sen lainaksi hänen isänäidinisältään, ja niin se oli minulta mennyttä.

SAKSALAINEN. Voiko kuningas olla sitä maata? Sitä en olisi uskonut.

SMOOLANTILAINEN. Eipähän vaan! Aatelispojat juoksentelevat pyssyineen meidän metsissämme ja ammuskelevat kauriita ihan kurillaan, mutta toista olisi jos me talonpojat nälinkuoliaina panisimme paistiksi yhden ainoankaan — silloin pelastuisimme kyllä nälkäkuolemasta — he kun hirttäisivät meidät — ei tammeen, taivas varjelkoon, sehän olisi häpeäksi kuninkaalliselle puulle — ei, mutta honkaan! Nähkääs honkapuu se ei ole syntynyt kruunupäänä, ja sentähden se ei ole kuninkaallinen… ja sen tähden lauletaan laulussa:

    "Ja talonpojat ne hirtettiin
    Ylös honkien latvuksiin —"

Siinä ei sanota "kruunu" — kuten kuulette.

SAKSALAINEN. Mutta honka pitää kuitenkin päänsä pystyssä ja on suoraselkäinen!

SMOOLANTILAINEN. Juokaa, hyvät herrat! Se on hyvästä sydämestä!
Siunattu juoma! Kunhan ei kotona olisi akka ja lapset. Niinpä niin!
Mutta viis siitä —! Hohojaa, minä tiedän yhtä ja toistakin, mutta
pidänpä suuni koreasti kiinni!

WINDRANK. Mitä te sitten tiedätte?

SAKSALAINEN. Ehkä jotain hupaista?

SMOOLANT. Nähkääs, jos Smoolannin hongat laskettaisiin, luulen että niitä olisi enemmän kuin tammia!

SAKSALAINEN. Niinkö luulette?

WINDRANK. Minä en pidä siitä että kuningasta panetellaan. Minä tosin en tiedä mitä hän tekee ja aikoo, eikä se minuun kuulukkaan, mutta sen tiedän, että hän suosii merenkulkua! Hän juuri on varustanut Espanjanlaivat ja tehnyt minusta laivurin, ja sentähden ei minulla ole mitään valittamista!

SAKSALAINEN. Ja sen hän on tehnyt vain pahansuonnista, kukistaakseen
Lyybekin kaupan, Lyybekin, jolle hän on niin suuressa velassa!

SMOOLANTILAINEN. Se on vielä kerran hänen kupissaan! Sarvet on päässä salvetullakin härällä. Kiitos hyvästä seuranpidosta. — Minun on aika lähteä.

SAKSALAINEN. Ei kiirettä, kuoma! Juodaanpas vielä pikku tuopponen, niin saamme keskustella.

SMOOLANTILAINEN. Kiitos vaan, mutta en uskalla enempää, sillä pelkään että se on pahaksi! Nähkääs, minua odottaa akka ja lapset, ja nyt palaan kotiini — ilmoittamaan että olemme huti-hukassa — ei — sitä minä en uskalla. Kiitän teitä, herra saksalainen — ryypätään vielä pikkuhiukkasen!

SAKSALAINEN. No, se on järkevätä puhetta! (Juovat.)

SMOOLANTILAINEN (tyhjentää tuopin ja karkaa pystyyn). Hyi, tuhannen perkelettä, kun on väkevää! (Menee horjuen.)

SAKSALAINEN (tanskalaiselle). Hoo, äijä-parkaa, kunhan selviää humalasta!

TANSKALAINEN (nyökkää.) (Melu on kasvanut, soittoniekka soittaa. —
Kuuluu urkujen ääni kirkosta.)

WINDRANK. Onpa sentään kumma että kuningas sallii kapakan kirkonmuurissa!

SAKSALAINEN. Luulenpa että teitä vaivaa omatunto, kippari. Kuningas ei siitä tiedä!

WINDRANK. Niin, mutta nuo urut eivät soinnu tähän lauluun! Minä olen aina luonnostani ollut niinkuin jumalaapelkääväinen. Se on kotiperua minussa!

SAKSALAINEN (ivallisesti). Onnellinen se, jota on kasvatettu jumalanpelvossa! Teillä oli äiti, joka — —

WINDRANK (liikutettuna.) Äiti — niin! —

SAKSALAINEN. Joka peitti teidät iltasin vuoteeseen ja opetti lukemaan: "Yks enkel' meitä suojelee —"

WINDRANK. Ah, niin, niin.

SAKSALAINEN. Se oli kelpo nainen.

WINDRANK (juopuen). Voi, jospa olisitte tuntenut hänet!

SAKSALAINEN. Jumala on kuullut hänen palavat rukouksensa! Teillä on vedet silmissä! Te olette hyvä ihminen!

TANSKALAINEN. Hyvä isä!

SAKSALAINEN. Jospa teidän äitinne nyt näkisi teidät. Noin vesissä silmin.

WINDRANK. Ah, minä olen heikko syntinen, sen tiedän, mutta katsokaa — hyvä sydän minulla on, piru vie. Tulkoon joku kurja raukka valittamaan nälkäänsä, olen valmis riisumaan paidan yltäni!

SAKSALAINEN. Eikö tyhjennetä vielä mitta!

WINDRANK. Luulen jo että riittää! (Kuuluu pari iskua ovelle. Yleinen hämminki.)

WINDRANK. Voi, voi!

SAKSALAINEN. Mitä turhia pelkäätte. Eihän se ole taivaan portti!

WINDRANK. En juo enää koskaan. Sen lupaan.

SAKSALAINEN (tanskalaiselle). On se viina koko siunattu juoma, kun panee tuommoisen vanhan kelmin haaveilemaan, ihan raittiutta.

TANSKALAINEN. Olette oikeassa: Ei mikä vedä vertaa viinalle!

SAKSALAINEN. Se avaa sydämen selkoselälleen ja lyö pääajut umpilukkoon; se on toisin sanoen: tekee meistä hyviä ihmisiä, sillä hyviähän ovat ne, joilla on laaja sydän ja päätä vähän!

TANSKALAINEN. Minä mene vielä pitemmälle; viina tekee meidät uskovaisiksi, sillä se tappa järjen, ja järkihän ole se kari, joka estää uskon purjehtimasta sydämeen!

SAKSALAINEN. Viina on pyhä juoma! Kumma ettei —

TANSKALAINEN. Hyvin puhuttu! (Rautaovea jyskytetään jälleen.)

WINDRANK (on ollut nukuksissa, herää). Auttakaa! Minä kuolen!

SAKSALAINEN. Vahinko hurskasta sielua!

(Ovi kiskaistaan auki, jolloin pöytä, jonka ääressä Martti ja Niilo istuvat, kaatuu kumoon tuoppineen päivineen. Muuan nainen, mustassa ja punaisessa hameessa, pää peitettynä nunnanhuntuun, syöksyy sisään; Gerdt nähdään vilaukselta hänen takanaan oviaukossa, joka pian sulkeutuu.)

PORTTO (katselee hämmentyneenä ympärilleen). Pelastakaa minut! Kansa ottaa minut hengiltä!

MUUAN SAKSALAINEN SOTILAS. Portto nunnankaavussa! Hahahaa!

MARTTI (ristii silmänsä). Portto! Kuka tuo porttoja tähän kunnianarvoiseen seuraan! Isäntä, toimittakaa hänet pois, ellette tahdo vahingoittaa paikan arvoa ja loukata kirkon pyhyyttä.

PORTTO. Eikö kukaan tahdo minua pelastaa? (Isäntä on tarttunut hänen käsivarteensa viedäkseen hänet kadulle.) Älkää jättäkö minua raivostuneen kansan käsiin! Minä aioin hiipiä Herran huoneeseen saadakseni murusen hänen armostaan, minä tahdoin alottaa uutta elämää — mutta munkit ajoivat minut tieheni ja usuttivat kansajoukon kimppuuni; silloin pelasti isä Gerdt minut tänne!

MARTTI. Oletteko kuulleet? Hän on häväissyt Herran pyhäkön! Hän koettaa verhota häpeänsä hameen pyhyyden hunnulla!

SAKSALAINEN. Mutta huntu ei riittänyt peitoksi!

MARTTI (tempaisee häneltä kaavun). Pois naamari, ja näytä riettautesi! (Säpsähtää nähdessään naisen kasvot.)

PORTTO. Sinäkö, Martti? Sinä, murhaaja!

SAKSALAINEN. Vanhoja tuttuja!

MARTTI. Se on hävytön vale. Minä en koskaan ole nähnyt häntä ennen!
Minä olen mustaveli Martti ja veljeni Niilo on minun todistajani!

NIILO (juovuksissa). Minä voin todistaa ettei veli Martti ole koskaan nähnyt tätä naisihmistä!

PORTTO. Ja kuitenkin juuri sinä Niilo näytit minulle Martin synninpäästökirjan, silloin kun minut ajettiin luostarista ja hän sai jäädä.

NIILO. Niin, se on totta se!

MARTTI (raivoissaan, ravistaa Niiloa käsivarresta). Sinä valehtelet, sinäkin! Näettehän, hyvät ihmiset, että mies on humalassa!

SAKSALAINEN. Hyvät ystävät, minä todistan että pyhä veli on humalassa ja valehtelee siitä syystä!

KANSA (inhoten). Humalainen pappi!

SAKSALAINEN. Niinpä kyllä! Humala antaa synninpäästön valheelle! Eikö totta, isä Martti?

ISÄNTÄ. Pyydän ilmoittaa, että minun huoneessani ei saa tapahtua epäjärjestyksiä muuten menetän tuttavapiirini ja joudun vastaamaan kapitulin eteen. Tehkää siis hyvin ja viekää pois tuo kurja ihminen, joka saa aikaan häiriötä!

MARTTI. Ajakaa ulos hänet tahi toimitan teidät pannaan! Ettekö tiedä että olemme kirkon pyhien muurien sisällä, vaikka kapituli onkin luovuttanut tämän ulkohuoneen matkustavien ruumiilliseksi virkistyspaikaksi!

SAKSALAINEN. Hyvät ystävät, tämä on pyhä huone ja täällä asuu totisesti jumala.

KANSA (työntää porttoa ovea kohti).

PORTTO. Jeesus Kristus auta!

OLAVI (tunkeutuu ovelta, tarttuu porton käteen ja vapauttaa hänet juopuneista). Vastatkaa! Kuka on tämä nainen?

MARTTI. Ei se ole nainen!

OLAVI. Mitä sanotte?

MARTTI. Ei se ole mies, vaikka on valepuvussa. — Se on portto!

OLAVI (hämmästyy, päästää käden, jota on pidellyt). Portto!

SAKSALAINEN. Älä hellitä, älä hellitä, mestari Olavi, hän lähtee karkuun.

OLAVI. Miksi häntä ahdistatte? Mikä on hänen rikoksensa?

SAKSALAINEN. Se, että hän käy kirkossa!

OLAVI. Ymmärrän! (Katsoo ympärilleen.)

MARTTI. Mitä etsitte?

OLAVI (huomaa Martin). Etsin pappia.

MARTTI. Minä olen mustaveli.

OLAVI. Vai niin! Arvasin sen! Te olette siis kiihoittanut kansaa häntä vastaan!

MARTTI. Minä suojelen kirkkoa riettaudelta ja koetan pysyttää sen etäällä paheesta. Tuo tuolla on pannaan pantu nainen, joka rahasta myy ruumiinsa, jonka tulisi olla pyhän hengen temppeli!

PORTTO (lankee polvilleen Olavin eteen).

OLAVI (tarttuu hänen käteensä). Katsos, mustaveli, minä uskallan tarttua hänen käteensä ja asettaa hänet sinua vastaan! Hän on myynyt ruumiinsa, sanot, montako sielua sinä olet ostanut?

Minäkin olen pappi! Ei, olen ihminen, sillä en ole vielä siksi julkea, että lukitsisin Herran huoneen, ja syntisenä ihmisenä ojennan käteni toiselle ihmiselle, joka ei myöskään voi olla synnitön. Tulkoon se, joka on puhdas, heittämään ensimäisen kiven!

Astu esiin, veli Martti, sinä valkeuden enkeli, joka olet pukeutunut viattomuuden mustaan verhoon ja ajanut hiuksesi, jottei kukaan näkisi miten olet synnissä harmaantunut! Vai puuttuuko sinulta kivi, kenties? Voi sinua, mihin olet pannut ne kivet, jotka sinun on annettava kansalle, kun se pyytää leipää? Oletko jo antanut ne kaikki?

Astu esiin, sinä kunnianarvoisa porvari (Windrankille, joka kuorsaa lattialla), sinä joka nukut eläimen unta, miksi et herää käyttämään puukkoasi! Katsokaa miten hän on punainen? Häpeekö hän sitä huonoa seuraa, johon on joutunut, vai onko se nautinnosta? (Kansa sorisee paheksumista.) Te sorisette! Tarkoittaako se minun sanojani vai häpeättekö itseänne? Miksi ette viskaa kiviä? Olinhan unohtaa: teillä ei ole niitä. Avatkaa siis ovet! Kutsukaa kansa ja raahatkaa ulos tämä nainen! Jos luulette ettei viisikymmentä miestä revi häntä kappaleiksi, niin olkaa varmat siitä että viisisataa naista sen on tekevä. No! Te vaikenette. Nainen, nouse ylös! Sinut on vapautettu. Mene äläkä enää syntiä tee, mutta älä myöskään näyttäydy papeille, sillä he heittävät sinut naisten eteen.

MARTTI (joka useampia kertoja on yrittänyt katkaista Olavin puhetta, mutta josta saksalainen on hänet estänyt, ottaa esiin erään paperin.) Tämä mies, jonka sanoja te kuuntelette, on kerettiläinen, minkä huomaatte hänen puheestaan; mutta hän on myös pannaan pantu! Kas tässä, lukekaa! (Ottaa kynttilän eräältä pöydältä ja viskaa permantoon.) "Niinkuin sammuu tämä kynttilä, niin sammukoon häneltä kaikki ilo ja rauha ja kaikki se hyvä, joka jumalalta tulee!"

KANSA (ristii silmänsä ja vetäytyy pois; Olavi jää porton kanssa kaksin keskilattialle). Anathema!

MARTTI (portolle). Nyt kuulet mikä pätevyys mestari Olavin synninpäästöllä on.

OLAVI (joka on seissyt neuvotonna). Nainen! Vieläkö luotat sanaani? Etkö pelkää minua? Etkö kuule pennanuolien suhisevan meidän päittemme ympärillä? Miksi et siirry niiden kahdenkymmenen vanhurskaan joukkoon, jotka vielä ovat pyhän kirkon suojaavassa helmassa! Vastaa! Uskotko että jumala on hyljännyt minut, niinkuin nämä ovat tehneet?

PORTTO. En!

OLAVI (silmää pannajulistusta). Kas siinä! Se suuri piispa Linköpingin vähäisessä kaupungissa on myynyt minun sieluni saatanalle elinajaksi, sillä sen pitemmälle ei ulotu hänen valtansa, sentähden että kiihotin kansaa luvattomaan aikaan kääntymään jumalan puoleen; tässä on välikirja: niinkuin kirkko tämän kautta on sitonut minut helvettiin, niin repäisen irti itseni siitä (repii pergamentin) ja kirkon kirouksesta! Jumala minua auttakoon, amen!

KANSA (ulvoo). Anathema!

MARTTI. Hakatkaa maahan se mies! lyökää! Hän on pannahinen!

OLAVI (asettuu porton eteen). Kuuletko miten perkeleet kiljuvat uhriaan! Älkää koskeko minuun.

MARTTI. Eteenpäin! Hakatkaa maahan!

(Muuan sotilas hohottaa aseensa; silloin aukenee rautaovi ja uudestikastajat, Knipperdollink etunenässä, hyökkäävät huutaen sisään käsissään rikkonaisia krusifikseja, pyhäinkuvia ja revittyjä messukasukoita. Kaikki huoneessa olijat tunkeutuvat ovea kohti.)

KNIPPERDOLLINK (ensimäisenä, avatessaan ovet). Tänne väki; tässä on vielä yksi Herranhuone! Mitä tämä merkitsee, kapakka temppelissä! Katsokaa, katsokaa, pahennus on mennyt niin pitkälle että häväistään itse pyhyyttä. Mutta minä tahdon puhdistaa sen tulella! Kirkko tuleen ja pyhimykset roviolle!

OLAVI (astuu esiin). Malttakaa! Mitä aiotte tehdä!

KNIPPERDOLLINK. Pelkäätkö että oluttynnyrisi halkeavat kuumuudesta, sinä Belial; sinäkö olet se paavilainen kapakoitsija, joka et kammoa rakentaa paheen kappelia kirkon seinään!

OLAVI. Minä olen raastuvan sekretarius ja kehoitan kuninkaan nimessä teitä noudattamaan järjestystä!

KNIPPERDOLLINK. Vai niin, sinä olet se mies, jonka kuningas on lähettänyt taistelemaan meidän pyhää asiaamme vastaan! Eteenpäin, Jumalanmiehet, sitokaa hänet ensin, sitten puhdistamme Herranhuoneen epäjumalanpalveluksesta!

MARTTI. Käykää käsiksi, hyvät miehet, hän on kerettiläinen ja pannaan julistettu!

KNIPPERDOLLINK. Kerettiläinen! Sinä et siis ole paavin väkeä?

OLAVI. Senjälkeen kuin olen pannaan pantu, en kuulu enää kirkkoon!

KNIPPERDOLLINK. Sinä olet siis meidän miehiä?

OLAVI (vaikenee).

KNIPPERDOLLINK. Vastaa! Oletko sinä meitä vastaan vai meidän kanssamme?

MARTTI. Hän on Olavi Pietarinpoika, jonka kuningas on lähettänyt!

KNIPPERDOLLINK. Oletko sinä Olavi Pietarinpoika?

OLAVI. Olen!

KNIPPERDOLLINK. Mutta sinä olet kerettiläinen!

OLAVI. Kerskaan siitä että ansaitsen sen nimen.

KNIPPERDOLLINK. Ja olet kuninkaan palveluksessa!

OLAVI. Olen. (Uudestikastajat kirkuvat ja ympäröivät Olavin.)

GERDT. Pidättäkää! Mitä te aiotte!

KNIPPERDOLLINK. Gerdt! Kuka on tämä mies?

GERDT. Hän on meidän! Päästäkää hänet, ystävät, tuossa on perkeleen asiamiehet! (Osoittaa Marttia ja Niiloa, jotka pakenevat ovesta. Uudestikastajat tavoittelevat heitä nyrkit sojossa. Gerdt kääntyy ovelta Olavin puoleen. Portto on vetäytynyt muutamaan nurkkaan. Windrank nukkuu yhä pöydän alla. Olavi pysähtyy mietteissään keskilattialle.)

GERDT (heittäytyy uuvuksissa eräälle penkille). Tämä on raskas työ,
Olavi!

OLAVI. Ja mitä olette tehneet?

GERDT. Olemme tehneet puhdasta, asian aluksi!

OLAVI. Se käy teille kalliiksi.

GERDT. Vielä olemme voitolla! Koko kaupunki on liikkeessä. Rink tekee meidän työtämme Yrjänän kappelissa. Kuuleppas, onko kuningas sinut lähettänyt meitä vastaan?

OLAVI. On!

GERDT. Se oli järkevästi tehty!

OLAVI. Huomenna saarnaan uudessa saarnastuolissa!

GERDT. No, miten hoidat sinä kuninkaallista virkaasi! Tässä sinä yhä seisot ristissä käsin!

OLAVI. Tuo uskonveljesi kirkkoon huomenna.

GERDT. Tuleeko siitä korkeapaavillinen saarna?

OLAVI. Minut on tänään julistettu pannaan!