Kirkkoherra odotti Luscindan vastausta, jota ei pitkään aikaan kuulunut, mutta otaksuessani Luscindan vetävän esiin tikarin menetelläkseen mielensä mukaan tai avaavan suunsa ja lausuvan jonkin totuutta ilmaisevan tai erehdystä hälventävän sanan, kuulenkin hänen virkkavan raukealla ja heikolla äänellä: »Tahdon». Samoin vastasi Don Fernando, ja hänen annettuaan Luscindalle sormuksen he olivat sidotut toisiinsa purkamattomin sitein. Sulhanen astui puolisonsa luo aikoen sulkea hänet syliinsä, mutta Luscinda painoi kädellään sydäntänsä ja vaipui pyörtyneenä äitinsä käsivarsien varaan. Minun on nyt vielä kerrottava, miten kävi itseni, kun olin tuon myöntösanan kuultuani huomannut toiveeni täysin rauenneiksi, Luscindan sanat ja lupaukset petollisiksi ja käsittänyt olevan mahdotonta enää milloinkaan voittaa takaisin aarretta, jonka olin tuona tuokiona menettänyt: olin neuvoton, taivas tuntui minut kerrassaan hylänneen, maa jalkojeni alla muuttuneen vihollisekseni, ilma ei suonut henkeä huokauksiini, vesi ei kosteutta silmiini; tuli vain tuimentui, niin että olin pelkkää raivon ja mustasukkaisuuden lieskaa. Kaikki säikähtivät Luscindan pyörtyessä, ja hänen äitinsä, avatessaan hänen hameenmiehustaansa, jotta hän voisi vapaammin hengitellä, löysi sieltä kokoon taitetun paperin, jonka Don Fernando heti otti alkaen sitä lukea soihdun valossa. Luettuaan sen hän istuutui tuoliin ja nojasi leukansa kämmeneensä näyttäen vaipuneen syviin mietteisiin ja käymättä auttamaan niitä, jotka kokivat virvoittaa hänen pyörtynyttä puolisoansa. Nähdessäni talonväen olevan sellaisen hämmingin vallassa uskalsin poistua piilopaikastani, huolimatta siitä, huomattiinko minut vai ei. Siinä tapauksessa, että minut nähtäisiin, olin päättänyt tehdä jonkin mielettömän teon, sellaisen, että kaikki tulisivat Don Fernandoa ja myös pyörtynyttä pettäjääni kohtaavasta rangaistuksesta ymmärtämään oikeutetun närkästyksen, jonka sydämeeni loi toisen kavaluus ja toisen epävakaisuus; mutta kohtaloni, joka ilmeisesti säästää minua suurempiin onnettomuuksiin, jos niitä voi olla olemassa, sovitti niin, että minulla oli tuona hetkenä liian paljon hyvää ymmärrystä, jota minulta sittemmin on puuttunut. Huolimatta kostaa pahimmille vihollisille! (mikä olisi ollut helppoa, koska kukaan ei minua ajatellut) päätin siis kostaa itselleni saattamalla itseni siihen rangaistukseen, jonka he ansaitsivat, vieläpä kenties ankarammin kuin olisin menetellyt, jos olisin heidät siihen surmannut, sillä äkillinen kuolema lopettaa kärsimyksen lyhyeen, pitkällinen ja tuskallinen tappaa alinomaa, silti lopettamatta elämää. Poistuin siis talosta ja lähdin sen miehen asuntoon, jonka luo olin jättänyt muulini, pyysin häntä valjastamaan sen, nousin satulaan hyvästi sanomatta ja ratsastin ulos kaupungista kuin uusi Loot, uskaltamatta kääntyä katsomaan taakseni. Kun sitten olin ehtinyt ulos aukealle, kun yön pimeys levisi ympärilleni ja sen hiljaisuus yllytti valituksiin, minun tarvitsematta varoa tai pelätä että minut kuultaisiin tai tunnettaisiin, korotin ääneni ja vuodatin kieleltäni niin paljon Luscindaan ja Don Fernandoon kohdistuvia kirouksia kuin olisin niillä ottanut korvauksen solvauksesta, joka oli heidän taholtaan tullut osakseni. Nimitin Luscindaa julmaksi, kiittämättömäksi, petolliseksi ja tunnottomaksi, mutta ennen kaikkea ahneeksi, koska vihamieheni rikkaus oli niin sokaissut hänen rakkautensa, että hän oli voinut riistää sydämensä minulta ja antaa sen toiselle, jota onni oli kohdellut anteliaammin ja suopeammin. Kesken tätä kirousten ja solvausten ryöppyä minä kuitenkin puolustelin Luscindaa vakuuttaen itselleni ettei ollut ihmekään, jos tyttö, joka oli kaiken ikänsä visusti elänyt vanhempiensa suojissa ja jota oli aina kasvatettu ja totutettu heitä tottelemaan, oli tahtonut suostua heidän toivomukseensa, kun he antoivat hänelle puolisoksi niin ylhäisen, niin rikkaan ja hienon aatelismiehen, koska siinä tapauksessa, ettei hän olisi huolinut miestä omakseen, olisi voitu otaksua hänen joko olevan järjiltään tai kiintyneen johonkin toiseen, mikä seikka olisi koitunut hänen hyvän nimensä ja maineensa suureksi vahingoksi. Sitten sanoin jälleen että hänen vanhempansa, jos hän olisi ilmoittanut minut puolisokseen, olisivat oivaltaneet ettei hän minut valitessaan ollut suinkaan niin erehtynyt, etteivät he olisi voineet täysin pätevästi hänen menettelyänsä puolustaa, sillä eiväthän he olisi voineet, jos pitivät toiveensa järjellisissä rajoissa, ennen Don Fernandon kosintaa pyytää ketään minua parempaa tyttärensä puolisoksi; Luscinda olisi siis voinut välttää pakollisen ja lopullisen ratkaisun, avioliittoon suostumisen, jos olisi sanonut jo liittyneensä minuun, ja minä olisin yhtynyt ja suostunut kaikkeen, mitä hän olisi siinä kohden nähnyt hyväksi keksiä. Lopultakin siis päättelin että liian hauras rakkaus, puutteellinen arvostelukyky, suuri kunnian- ja kuuluisuudenhimo olivat saaneet hänet unohtamaan ne sanat, joilla hän oli pettänyt, tuuditellut ja odotuttanut minua vakaissa toiveissani ja vilpittömissä aikeissani.
Niin valittaen ja sellaisen levottomuuden ajamana minä kuljin eteenpäin jäljellä olevat yön hetket ja saavuin aamun koittaessa erääseen sisäänkulkupaikkaan tässä vuoristossa, missä sitten harhailin vielä kolme päivää, poluttomilla ja tiettömillä tienoilla, kunnes päädyin joillekin laidunmaille, en tiedä millä puolella tätä vuoristoa, ja tiedustelin muutamilta siellä olevilta karjankaitsijoilta, millä suunnalla sijaitsi vuoriston jylhin seutu. He mainitsivat minulle tämän paikan. Lähdin heti mainittuun suuntaan aikoen päättää täällä päiväni, ja minun saapuessani näille autiomaille kaatui muulini kuolleena maahan väsymyksen ja nälän uuvuttamana tai, kuten pikemmin otaksun, vapautuakseen minusta, aivan hyödyttömästä taakastaan. Olin nyt omien jalkojeni varassa, lopen uupuneena, nälän riuduttamana, vailla auttajaa ja viitsimättä etsiä ketään avukseni. Niin makasin maassa, en tiedä kuinka kauan, nousin sitten, nälän tuskaa enää tuntematta, ja näin ympärilläni muutamia vuohipaimenia, epäilemättä samoja, jotka olivat minua hädässäni auttaneet, sillä he kertoivat minulle, millaisessa tilassa olin ollut heidän saapuessaan ja että olin puhunut niin paljon typerää ja mieletöntä, että siitä selvästi huomasi minun menettäneen järkeni. Sittemmin olen tosiaankin havainnut ettei järkeni ole aina terve, vaan on toisinaan niin raukea ja heikko, että teen tuhansia hullutuksia, riistän vaatteet yltäni, huutelen täällä erämaassa kiroten kovaa onneani ja suotta toistellen armaan viholliseni rakasta nimeä, silloin muuta ajattelematta ja aikomatta kuin yrittää huutaa itseni kuoliaaksi; ja jälleen tajuihini tullessani huomaan olevani niin väsynyt ja runneltu, että tuskin kykenen liikahtamaan.
Asun enimmät ajat erään korkkipuun ontelossa, joka riittää suojaamaan kurjaa ruumistani. Tässä vuoristossa liikkuvat karjankaitsijat ja vuohipaimenet säälivät minua ja pitävät huolta ravinnostani sijoittamalla ruokaa teille ja kallioille, mistä arvelevat minun voivan sattumoisin kulkea ohi ja sen löytää; ja silloin, vaikka en olisi järjissäni, luonnollinen ravinnon tarve saa minut tuntemaan ruoan ja herättää minussa halun sitä hakemaan ja nautinnokseni syömään. Järkeni ollessa selvä he sitten kertovat minulle että hyökkään kylästä paimenmajoille ruokaa tuovien paimenten kimppuun ja vien väkisin heidän eväitään, vaikka he antaisivat niitä minulle vapaaehtoisestikin. Sillä tavalla vietän onnetonta ja kurjaa elämääni, kunnes taivas suvaitsee johdattaa sen lopulliseen päätökseen tai pimentää muistini, niin ettei mieleeni enää johdu Luscindan kauneus ja petollisuus eikä Don Fernandon rikos. Jos taivas tekee niin, jättäen minut elämään, tahdon kääntää ajatukseni paremmille urille; ellei, en voi muuta kuin rukoilla sitä lopullisesti armahtamaan sieluani, sillä tunnen että minulta puuttuu sekä rohkeutta että voimia pelastaakseni ruumiini tästä surkeudesta, johon sen olen vapaaehtoisesti syössyt.
Siinä, hyvät herrat, on onnettomuuteni katkera tarina. Sanokaa, onko se mielestänne sellainen, että sitä olisi voinut kertoa vähemmin tunneläikkein kuin olette minussa havainnut, ja välttäkää turhaa vaivaa lakkaamalla minua neuvomasta ja kehoittamasta siihen, minkä järkenne otaksuu olevan soveliasta asian korjaamiseksi, sillä se hyödyttää minua yhtä vähän kuin jonkun kuuluisan lääkärin määräämä rohto sellaista henkilöä, joka ei siitä huoli. En tahdo pelastua, jos jään ilman Luscindaa, ja koska hän on tahtonut mennä toiselle, vaikka hän on tai hänen tulisi olla minun omani, saanen liittyä onnettomuuteen, vaikka olisin voinut olla onnen suosikki. Hän tahtoi epävakaisuudellaan varmentaa perikatoni, minä mielin täyttää hänen tahtonsa etsimällä omaa tuhoani, ja olkoon jälkeentulevaisille varoittava esimerkki, että yksin minulta puuttui mitä kaikilla onnettomilla on yltäkylläisestä lohdutuksen mahdottomuus näet on yleensä heille lohdutukseksi, mutta minulle se tuottaa yhä suurempia tuskia ja kärsimyksiä, koska uskon etteivät ne tule loppumaan vielä kuollessanikaan.
Tähän Cardenio päätti pitkän kertomuksensa, yhtä murheellisen kuin rakkautta hehkuvan tarinansa. Kirkkoherran parhaillaan aikoessa lausua joitakin lohduttavia sanoja hänet esti siitä hänen korviinsa kantautuva ääni, jonka he kuulivat valittavin soinnuin lausuvan mitä mainitaan tämän kertomuksen neljännessä osassa; viisas ja huolellinen historioitsija Cide Hamete Benengeli näet lopetti tähän teoksensa kolmannen osan.
SELITYKSIÄ.
Cervantes omisti teoksensa ensimmäisen osan Béjarin herttualle. Turha on antaa omistuskirjoituksen komeilla teoksen alussa eri lehdellä. Kreivi ei sitä kunniaa alun pitäenkään näytä ansainneen, ja sitä paitsi koko omistuslause on vain puolittain Cervantesin käsialaa; hän näet jäljensi sen suurelta osalta eräästä toisen miehen sepittämästä ja kirjaansa liittämästä omistuslauseesta. Mutta käännettäköön se silti tähän, jotta kaikki vanhurskaus täyttyisi:
Béjarin herttualle,
Gibraleónin rajakreiville, Benalcazarin ja Banaresin kreiville, Puebla de Alcocerin varakreiville, Capillan, Curielin ja Burguillosin kaupunkien herralle.
Luottaen siihen hyvään kohteluun ja arvonantoon, jota Teidän Ylhäisyytenne osoittaa kaikenlaisille kirjoille, ruhtinaana, joka erinomaisen alttiisti suosii kaunotaiteita, varsinkin niitä, jotka jaloutensa vuoksi eivät alennu palvelemaan ja tyydyttämään ihmisten suurta joukkoa, olen päättänyt julkaista Mielevän hidalgon Don Quijote Manchalaisen Teidän Ylhäisyytenne loistavan nimen suojassa ja pyydän Teitä, niin kunnioittavasti kuin Teidän korkea-arvoisuutenne edellyttää, suopeasti ottamaan sen suojattavaksenne, jotta se, vaikka siitä puuttuu se hienouden ja oppineisuuden oivallinen kaunistus, johon tieteellisesti sivistyneiden miesten asunnoissa sepitetyt teokset yleensä ovat verhotut, Teidän varjeluksessanne uskaltaa tyynesti ilmaantua eräiden henkilöiden arvosteltavaksi, jotka oman tietämättömyytensä rajoissa pysymättä yleensä tuomitsevat toisten teoksia liian ankarasti ja liian vähän oikeudenmukaisesti; jos näet Teidän Ylhäisyytenne viisaasti harkiten havaitsee minun hyvän aikomukseni, rohkenen uskoa ettette halveksi vaatimattoman palvelukseni vähäpätöisyyttä.
Miguel de Cervantes Saavedra.
* * * * *
[1] hidalgo (lue: idálgo): aatelismies.
[2] La Mancha (1.: Mantša): Ciudad Real nimisen Espanjan maakunnan kansanomainen nimi.
[3] Don Quijote (1.: Don Kihóte; h-äänne on lausuttava kurkkua karahduttaen).
[4] Don = herra; sana quijote merkitsee reisihaarniskaa.
[5] Non bene jne.: »Ei kelpaa myydä vapauttansa, vaikka saisi maailman kaikki kullat.»
[6] Pallida mors jne.: »Kalvas kuolema kolistelee köyhien hökkeleitä ja kuninkaitten linnoja ilman yhtään erotusta.»
[7] Ego autem jne.: »Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihollisianne.»
[8] De corde jne.: »Sydämestä lähtevät pahat ajatukset.»
[9] Donec eris jne.: »Niin kauan kuin olet onnellinen, sinulla on paljon ystäviä; kun päiväsi menee pilveen, jäät yksin.» (Ovidius.)
[10] Mondoñedon piispa Don Antonio de Guevara (k. 1545) kertoi kirjassaan »Epistolas familiares» mm. tekstissä mainittujen kolmen maanmainion ilotytön tarinan.
[11] León Hebreo, Portugalin juutalainen, joka eli lääkärinä Venetsiassa ja kirjoitti italian kielellä kirjansa »Dialoghi d'amore» (Keskusteluja rakkaudesta). — Kirja, jossa ovat kaikki nimet. Tässä ja muissakin kohdissa Cervantesin iva kohdistuu nimenomaisesti Lope de Vegaan, joka mielellään liitti teoksiinsa sellaisia pitkiä opinnäytteitä.
[12] Urganda, Amadis Gallialaiselle suopea noitanainen, »tuntematon» siksi, että esiintyi monissa eri hahmoissa. — Tässä ja eräässä seuraavassa runossa Cervantes käyttää ns. »versos de cabo rato» (säkeitä, joilta on pää katkaistu) ts. säkeitä, joiden viimeinen tavu jätetään pois, jotta tyngät sointuvat toisiinsa.
[13] Miraflores: lähellä Lontoota sijaitseva linna, jossa Amadis Gallialaisen rakastama Oriana asusti.
[14] (La) Celestina: henkilö näytelmäntapaisesta laajasta lemmentarinasta »Tragicomedia de Calisto y Melibea» (Caliston ja Melibean tragikomedia), jonka tekijästä (tai tekijöistä) ei ole varmaa tietoa ja jota mainittiin myös lyhyimmiten »Celestinan» nimellä.
[15] Lazarillo: kuuluisan (nimeään mainitsemattoman tekijän julkaiseman) veijariromaanin »La vida de Lazarillo de Tormes» (L. de T:in elämäkerta) päähenkilö.
[16] Cid Ruy (— Rodrigo) Diaz, historiallinen henkilö, lauluissa ylistetty Espanjan kansallissankari, k. 1099.
[17] Bernardo del Carpio: hänkin lauluissa mainittu, mutta apokryfisempi henkilö.
[18] petturi Galalón (Ganelon): eräs Kaarle Suuren pääreistä; hänen petollisuutensa vuoksi kristittyjen sotajoukko joutui Roncesvalissa saraseenien käsiin.
[19] Trapezuntin keisariksi: T. oli Mustanmeren etelärannikolla sijaitseva kaupunki ja valtakunta, eräs niistä, jotka syntyivät ns. kreikkalaisen keisarikunnan hajotessa v. 1220 paikkeilla. Sinne ritariromaanit mielellään sijoittivat ihmeitään.
[20] Gonella: Ferraran herttuan hovinarri (15. vuosis.).
[21] tantum pellis et ossa fuit: »oli pelkkää luuta ja nahkaa».
[22] Rocinante (c:llä merkitty äänne on tässä, ja aina e:n ja i:n edessä, sammaltaen äännetty s, sama äänne kuin th englannin think-sanassa; Andalusiassa ja Amerikassa se äännetään kuin tavallinen s): rocin merkitsee työjuhtaa, konia; antes = ennen tai etusijalla.
[23] Toboso: vanha Manchan kylä, jossa ainakin jo 1500-luvulla valmistettiin saviastioita ja valmistetaan luultavasti vieläkin.
[24] varukseni ovat kaunisteeni jne.; vuoteena on kova kallio jne. D. Quijote ja »kastellaan!» puhuttelevat toisiaan runollisesti; alkuteksti pohjautuu vanhan romanssin säkeistöön:
»Mis arreos son las armas, mi descanso el pelear, mi cama las duras penas, mi dormir siempre velar»,
jonka alkupuolta käyttää D.Q. ja jälkimmäisiä säkeitä majatalon isäntä.
[25] Sanlucar: Andalusiassa sijaitseva satamakaupunki, joka Cervantesin aikana oli kaikenlaisten meren- ja maankiertäjien tyyssija.
[26] Cacus: antiikkinen karjan varas.
[27] Päivä sattui olemaan perjantai: paastopäivä.
[28] Malagan kalarannassa jne.: Kaikki tekstissä mainitut paikat olivat pahamaineisia varkaiden, veijareiden ja porttojen pesiä.
[29] Doña: rouva, neiti.
[30] Alcarria: paljas nummi.
[31] Carloton haavoittamasta jne.: Vanha kansanlaulu kertoo Carloton, Kaarle Suuren pojan, houkutelleen kreivi Baldovinon (Balduinin) erämaahan surmatakseen hänet, jotta saisi naida lesken. Henkihieverissään makaavan B:n huokaukset kuuli Mantovan markiisi, joka sitten kosti sisarenpojan puolesta.
[32] Herra Quijana. Cervantes ei pidä tarkkaa lukua henkilöidensä nimistä. Ensimmäisessä luvussa hän mainitsee D. Q:n nimen todennäköisesti olleen Quijada (eikä Quesada), tässä on muoto Quijana ja teoksen viimeisessä luvussa Quijano. Samanlaista sekavuutta ilmenee muutenkin, esim. Sanchon eukon nimessä. Osalta tämä kirjavuus ehkä on pilailua, mutta voi myös johtua siitä, ettei C. aina tarkoin muistanut mitä oli aikaisemmin kirjoittanut.
[33] Rodrigo de Narváez. Historiallinen henkilö 1400-luvulta.
[34] Abencerraje. Abencerrajein suvun jäsen, nuori Abindarráez, oli 1428 heimolaistensa kanssa paennut Granadasta, missä silloin isännöivät maurit, ja jäänyt Cártaman kaupunginpäällikön hoiviin. Päällikön kauniin tyttären ja Abindarráezin sydämet syttyivät lempeen. Päällikkö siirrettiin toiseen paikkaan, ja A:n, joka yöllä ratsasti sinne kohtaamaan Jarifaansa, otti vangiksi Rodrigo de Narváez. Kuultuaan asian laidan tämä kumminkin vapautti A:n kolmeksi päiväksi, jottei neito turhaan odottaisi. A. palasi lupauksensa mukaan tuoden kerallaan Jarifan, ja Rodrigo päästi hänet vapaaksi, vieläpä lepytti ja suostutti Jarifan isänkin.
[35] Ranskan päärit: Kaarle Suuren hovissa.
[36] Maineen 9 sankaria: Josua, David, Judas Makkabealainen; Hektor, Aleksanteri Suuri, Julius Caesar; Arthur, Kaarle Suuri ja Bouillonin Gottfried.
[37] Esquife (Alquife): ritariromaaneissa mainittu noita.
[38] Totuutta harrastava historiankirjoittaja Turpín. T., Reimsin arkkipiispa, v:n 800 tienoilla, kirjoitti Kaarle Suuresta »historian», joka oli niin täynnä valheita, että C:kin nimittää häntä iroonisesti »totuutta harrastavaksi».
[39] Matteo Bajardo (1430—1492) sepitti runoelman »Orlando innamorata» (Rakastunut R.), jonka aihetta Ariosto (1475—1533) jatkoi teoksessaa »Orlando furioso» (Raivoisa R.).
[40] Sancho Panza (lue: Santšo Panza; z:lla merkitty äänne on sama kuin s). Sana panza merkitsee vatsaa.
[41] Juana Gutiérrez. — Mari Gutiérrez. Sanchon eukko saa hänkin kertomuksessa useita eri nimiä.
[42] Briareos: sadalla käsivarrella varustettu titaani.
[43] Agrajes (Agrages): Amadis Gallialaisen ystävä.
[44] Tämän kertomuksen ensimmäisessä osassa jne. — Cervantes jakoi teoksensa ensimmäisen nidoksen (v. 1605 ilmestyneen »Don Quijoten. ensimmäisen osan») neljään osaan, mutta luopui tästä jaoittelusta julkaistessaan kirjan jälkipuoliskon v. 1615.
[45] Alcaná, kauppatori.
[46] morisko: maurien jälkeläinen.
[47] paremman ja vanhemmankin kielen selittäjän: juutalaisen.
[48] Cide Hamete Benengeli. Cide (Cid) = arab. sid = herra.
[49] Benengeli = ar. bedengeli = esp. aberenjenado = erään perunakasvin (Solanum melongenan) värinen, tummanpuhuva.
[50] Zancas: säippäsääri.
[51] tekijän, sen koiran. Kristityt käyttivät muhamettilaisista puhuessaan usein nimitystä »koira» (perro, galgo).
[52] Pyhä Veljeskunta, La Santa Hermandad: veljeskunta, jonka jäsenet olivat ottaneet tehtäväkseen liikkua valtakunnan eri osissa pitämässä yllä järjestystä.
[53] homicidium = miestappo.
[54] Fierabras: Kaarle Suuren historiassa mainittu Aleksandrian kuningas, joka oli Jerusalemia valloitettaessa saanut haltuunsa Joosef Aramatialaisen aikoinaan viljelemän balsamin. Hänen vihamiehensä Olivier haavoitti häntä kuolettavasti, mutta Fierabras ryyppäsi balsamiansa ja jäi henkiin.
[55] Mambrinon kypäri — Sacripante. Siitä kertoo Ariosto »Orlando furioson» XVIII laulussa. Siinä ei kuitenkaan käynyt huonosti Sacripantelle vaan Dardinellille.
[56] Albraca — Kaunis Angelica. Viittaus Bojardon »Orlandoon».
[57] Sobradisan kuningaskunta mainitaan »Amadis Gallialaisessa».
[58] Zerbino: Arioston »Raivoisan Rolandin» sankareita (»Orlando furioso» XXIV laulu).
[59] Laredon Cachupínit. Sillä nimellä mainittiin yleisesti väkeä, joka oli päässyt rikastumaan ja sitten kehuskeli olevansa vanhaa ylhäistä sukuperää.
[60] Jumalainen Mantovalainen: Mantovassa syntynyt Vergilius.
[61] vuodattaako sinun läsnä ollessasi haavoistansa verta jne.: vanhan taikauskoisen käsityksen mukaan murhatun haavat alkoivat jälleen vuotaa verta, jos murhaaja tuli luo.
[62] yangueseja: Vanhan Kastilian Yanguas-maakunnan asukkaita.
[63] sataporttinen kaupunki: Egyptissä sijainnut Teeba. Don Quijote puhuu Boiotian Teebasta, sekoittaen sen ensinmainittuun.
[64] ylpeä aateluudestaan. Asturialaiset ja galicialaiset pitävät poikkeuksetta itseään aatelisina.
[65] Arévalon rikkaimpia muulinajajia — hiukan hänen sukuansakin. Arévalo: kaupunki Vanhassa Kastiliassa. — Moriskot harjoittivat mielellään muulinajajantointa.
[66] Trapobana (Taprobana): Ceylonin vanha nimi.
[67] garamantit: afrikkalainen heimo.
[68] Rastrea mi suerte: »Tutki kohtaloani».
[69] Tohtori Laguna: Kaarle V:n henkilääkäri. Julkaisi kreikkalaisen luonnontutkijan ja lääkärin Dioskorideen teoksen espanjan kielellä.
[70] vapista kuin elohopean myrkyttämä: Espanjan elohopeakaivoksissa oli havaittu tuo vaikutus, ja lause muuttui yleiseksi sananparreksi.
[71] juxta illud, si jne. Tridentin kirkolliskokouksen eräs päätöslauselma: »Niin muodoin: jos joku perkeleen houkutuksesta» jne.
[72] mitä sattui Cid Ruy Diazille. Tarinan kertoo vanha espanjalainen romanssi.
[73] Cato Sonsarius: Cato Censorinus (Censorius), vanhempi Cato.
[74] more turquesco: turkkilaiseen tapaan.
[75] saviruukun käy… huonosti. Viittaus vanhaan tarinaan rauta- ja saviruukusta, jotka matkustivat yhdessä.
[76] Jumala suokoon… että tuo olisi meiramia jne. Sananlasku kuuluu oikeastaan: »Jumala suokoon että se olisi meiramia eikä kuminaa», mutta Sancho muuttaa sitä niin kuin asia vaatii.
[77] mutatio capparum = kaapujen vaihto. Rooman kardinaalit vaihtavat pääsiäisenä turkisvuoriset kauhtanansa kesäisempiin, joissa on punainen silkkivuori.
[78] non santa: ei hurskas.
[79] Parapilla. Tämä nimi ei miellyttänyt Pasamontea, koska se liian suorasukaisesti viittasi hänen ammattiinsa. Pillar = ryöstää.
[80] He ehtivät sinä iltana jne. Tämä sivu ja puoli seuraavaa sisältyy vasta »Don Quijoten» toiseen painokseen. Cervantes unohti kirjoittaessaan mainita Sanchon aasin varastamisesta tässä kohdassa, missä se olisi pitänyt tehdä.
[81] Aisapussi: Aisopos, kreikkalainen eläintarinain sepittäjä,
[82] Astolfon Hippogrifo — maineikas Frontino. Astolfo — niin kertoo Ariosto »Orlando furiosossaan» — lensi hevoslinnullaan paratiisiin, mistä evankelista Johannes kuljetti hänet profeetta Eliaan vaunuissa Kuuhun. Sieltä A. nouti Rolandin terveen järjen, jota säilytettiin pullossa, kiiti siipiratsullaan takaisin maahan ja jätti järjen sen oikealle omistajalle. — Frontino-hevon voitti ankarassa taistelussa omakseen urhotar Bradamante.
[83] Nula est retentio = »ei ole pidätystä». Sancho siteeraa hiukan epätarkasti; lause kuului: nulla est redemptio — »ei ole lunastusta».
[84] Corchuelo: pieni korkki, »Korkkinen».
[85] Nogales: pähkinäpuu.
[86] samanlainen kuin äiti, joka hänet synnytti. Muutamat myöhemmät painokset ovat »korjanneet» tämän lauseparren näin: »samanlainen kuin äidin hänet synnytettyä». Tässä, samoin kuin jo aikaisemmin, IX luvussa, Cervantes varmaan pilailee, ja pila säilyy vain, jos alkuperäinen lausemuoto säilytetään. (Alkutekstissä muodollinen ero on pienempi kuin käännöksessä: »se está hoy como la madre que la pariá» ja »se está hoy como su madre la parió»).
[87] Kuningas Wamba. Historiallinen henkilö, länsigoottien espanjalaisen valtakunnan voimallinen hallitsija (672—680).
[88] Vellido: Kastilian kuninkaan Sancho II:n murhaaja.
[89] Kreivi Julianin oli viimeinen goottilaiskuningas Rodrigo lähettänyt kotoa. Kun niin oli tapahtunut, J. kutsui kostoksi muhamettilaiset Espanjaan.