Mimmi Paavaliina: 4-näytöksinen huvinäytelmä

MIMMI PAAVALIINA

4-NÄYTÖKSINEN HUVINÄYTELMÄ

Kirjoittanut

Maiju Lassila

Ensimmäisen kerran julkaissut
Arvi A. Karisto 1916

Esitysoikeus saadaan seuranäyttämöille lunastamalla kustantajalta 8 kpl. kirjaa 12 markalla.

HENKILÖT:

Mimmi Paavaliina, neitsyt. Kriitliisa, Mimmi Paavaliinan tytär, 1/2-vuotias. Ipu " " poika, 4- " Emstiina " " tytär, 8- " Efreitti " " poika, 12- " Liinu " " tytär, 17- " Jaferi " " poika, 19- " Juho Kapine, isäntämies. Katriina, Kapineen vaimo. Nysse, Kapineen poika. Lomstiina, eukko. Pekka Hakseli, isäntämies. Kunstinki, rovasti. Pilatus, lukkari. Hinkka, nuorukainen. Nellu, neitonen. Tyttöjä ja poikia.

Ensimäinen näytös.

(Kapineen tupa. Katriina ja Lomstiina neulomassa.)

KATRIINA

(Puhetta jatkaen.) Ja sillä lailla se sitten jäi… Yritti jo, mutta sitten katkesi.

LOMSTIINA

(Neuloen.) Niin!… Niinhän se on… (Kuin luetellen.) Tulee!… On!… Elää!… Mutta kunhan lopulta kuntoon käy.

KATRIINA

Ja sehän se sisar-vainaan testamentti on pahin… Minä sitä jo tehdessä pyysin toisin, mutta ei… Se vaan tuijasi… Niinpäin tuijasi.

LOMSTIINA

(Tankaten.) Jus-tiisa!… Tuijasi…

KATRIINA

Kirjoitti testamentin niin, että sitten kun on perintö korkoineen kasvanut viideksikymmeneksituhanneksi, niin vasta sitten… (Nyökäys.) Ja niin että tää meidän Nysse perii jos on silloin naimisissa, mutta jos ei, niin sitten hän tai toisen sisaren tytär Nellu, kumpi ennemmin joutuu naimisiin. (Huokailee syvään.) Jaa-ah … jaa-ah! sitä sisar-vainajaa!… Tahtoi vaan kaikitenkin sille Nellulle kaikki, mutta … sitte toki saatiin suostumaan siihen, että kirjoitti niin… (Nyökäys.) Niin että jos on jo Nysse silloin naimisissa, niin perii, mutta muuten saattaa mennä Nellulle.

LOMSTIINA

(Kuin harmistuneena testamentin tekijään.) Osasipaan!… (Tankaten.) O-sa-si-paan!

KATRIINA

(Kuin huokaillen, toistaen.) O-sa-si!… Kun neuvoivat ja yllyttivät Nellun hyväksi, niin (nyökäys) osasi… Uskoi ja uskoivat, että ei se kuitenkaan meidän Nysse … (nyökäys) niinkuin saa morsianta ja … (huokaus) sillä lailla sitten, että jää perintö Nellulle… (Surullisena.) Jaa-ah… Jaa-ah!

LOMSTIINA

(Katriinan huokailun jälkeen.) Jaa-ah … jaa-ah … jaa-ah!

KATRIINA

(Jatkaa kertoen, yhä neuloen.) Ja nyt on sitten perintö jo viisikymmentätuhatta ja … Nellu justiisa — näinä päivinä menossa rippikouluun … rippikoulu kun justiisa alkaa … ja… (Kapine saapuu kamarista, ottaa tuvan hyllylaudalta tupakkalaatikon ja ryhtyy panemaan tupakkaa.)

LOMSTIINA

(Tarttuu kuin puolustaen.) Niin… Alkaa… (Hartaasti tankaten.) Al-kaa!

KATRIINA

(Jatkaa omaansa) …alkaa ja… Ripille se kun kerran pääsee, niin… (Huokaus.) Silloin sillä on jo mies, sillä… (Harmista, kuin halveksuen, sana sanalta tankaten.) Ne — tään — ajan — naiset! (Alkaa tankkaavammin.) Ne — tään ajan — naiset!… Ennen aikaan tuota, minun nuoruudessani, maltettiin miestä odottaa… Ei vielä hätäilty ja vanhanpiian vaivoja valitettu, vaikka jo hampaat suussa vanhuuttaan irti lotisivat, mutta ne tään ajan naiset!… (Kumarrus.) Eivät malta edes suutaan pyyhkiä viimeisestä tuttimaidosta pyyhinrievulla, vaan pyyhkivät sen suorastaan miehen partaan!

LOMSTIINA

(Hyvin myöntävästi.) I-han… Par-taan… Justiisa miehen partaan pyyhkivät tään ajan naiset viimeiset tuttimaidot huulestaan. (Halveksuen.) Tuokin nyt Nellu! (Neuloo.)

KAPINE

(Tupakkaa pannen, väliin.) Ka… Se on rakkaudenkometiia kiireellinen.

KATRIINA

(Menee asiaan, yhä neuloen.) Niin… Ja nyt, niinkuin sanoin, niin se on täpärällä… Testamentin viisikymmentä tuhatta… (Huokaus.) Jaa-ah!… Sillä vaikka sitä on yritettykin, niin se vaan ei luonnista… Sille kun on niin vaikea Nysse-rukalle saada sopivaa paria, kun ihmiset pitävät sitä (nyökäys, kuin torjuva) heikkomielisenä… Ei kukaan ota. (Nyökäys, neuloo.)

LOMSTIINA

(Varmasti.) Ot-taa!… Mimmi Paavaliina ottaa… Vikuroi, mutta … ot-taa! (Nyökäys.)

KAPINE

(Tupakkaa pannen.) Jaa… Se tää muori tässä puhui, siitä… Että Lomstiinalla todellakin olisi nyt tälle meidän Nysselle niinkuin morsian tarjona.

LOMSTIINA

(Varmasti.) Ihan justiisa… Justiisa puhuimme tässä.

KAPINE

(Tupakoi.) Taitaa olla laatuihminen?… Vaikka kohta perillisiä jo onkin? (Panee tupakkalaatikon hyllylle takaisin.)

KATRIINA

(Torjuen.) Antaisipa nuo perilliset nyt olla!… Kunhan vain selvenisi Nysse … sen testamentin suhteen.

LOMSTIINA

La-atu!… Laatuihminen… On elänyt… Kulkukauppaa sanoo välitöikseen… (Nyökäys, alkaa kertoa.) Tuli!… Siitä on kaksi viikkoa… Tuli siihen meille… Isokkalan pitäjäästä sanoo olevaan kotoisin ja siinä meillä on asunut nyt ja … kuuluu vähin rahojakin olevan…

KAPINE

No, jos Lomstiina koettaisi sitten sovittaa asiaa… (Savut.) Eihän tälle Nysselle itselleen olisi niin väliä… niistä perillisistä… Se on vain enemmän sen testamenttiasian takia… Se kun on onnettomuudeksi tähän naima-asiaan tullut sidotuksi. Ja sitten ne toiset testamentin odottajat … jos onkin jo milloin morsian Nysselle saatu tietoon, niin alkavat salassa kähnätä ja parjata… Ja niin siitä ei ole tolkkua tullut. (Tupakoi.)

LOMSTIINA

(Toistaen.) Niin… (Yllyttäjän äänellä.) Kähnätä… Kähnätä… Kähnätä!… (Halveksuen.) Nää-ä nyt! (Muikistaa, yhä neuloen.)

KATRIINA

(Neuloo.) Ei huoli itselleen morsiamelle puhua … että Nysse on vähä … niinkuin päästään vialla… (Nyökkää, neuloessa vihjaisten.) Niin että ei huoli… (Nyökäys tai sopiva ele.) Kaikkia salaisuuksia huoli.

KAPINE

Sävyisäpä tää silti on … Nysse… Aina on tyytyväinen. Eikä erikoisia mielisairaan oireita osoita koskaan.

LOMSTIINA

(Varmasti.) I-han!… (Toisin.) Ja, sitä paitsi, viis Mimmi Paavaliina niistä!… Hän vaan sanoo että kunhan on mies… Niin että saa lopultakin naimisen puumerkin papinkirjaansa ja siten papinkirjan kuntoon… I-han… Että kunhan on vain mies… Niin että saa isän entisille lapsille.

KAPINE

(Äkkiä.) No… Jos puhuttaisi Nysselle itselleen jo… Valmistukseksi vaikka. (Hoihkasee.) Nysse!

NYSSE

(Kamarissa.) Hoi, hoi! (Saapuu hyvin pitkävartista piippua poltellen ja tapailee kättänsä syyhytellä.) Min' oon koko ajan jalkaani ruoputellut… Eikä tiedä mikä siinä kutkuttaa.

KAPINE

Elähän nyt ruoputuksista puhu, kun tässä … (lapauttaa sivuja)
Lomstiinalla olisi sinulle nyt morsian… (Lapauttaa.) Et kai sinä,
Nysse, pahaa tykänne?

NYSSE

Enhän minä… Onko se Puputin Kaisa?

KATRIINA

Ei se ole… Mutta ole nyt, Nysse, viisas ja kiltti… (Mielitelläkseen.) Sitten se (mairitteleva nyökäys) tuijaa… Se tuijaa sitten, Nysse.

NYSSE

Kilttihän minä olen aina.

KAPINE

(Hyvitellen.) Saat ihan toispitäjäläisen morsiamen… Saisit ihan kiittää Lomstiinaa.

NYSSE

Lomstiinakos se sen puuhaa? (Tupakoi.)

LOMSTIINA

(Mielitellen.) Lo-omstiina se… (Maireasti.) Ja Nysse … Nysse se on aina Nysse!

KAPINE

(Sovinnollisesti neuvoen.) No!… Menehän nyt, Nysse, kamariin… Me tässä puhutaan.

NYSSE

(Poistuu kamariin.) Ka!… Menenhän minä!

KATRIINA

(Pahoillaan, huokaillen, neuloen.) Ja ainoa poika näet vielä meille!… Kuoltua saa sisarensa kanssa talon puoleksi periä!… (Syvästi huokaillen.) Jaa-a!… Jaa-a!… Nysse-rukka!

KAPINE

(Vakavana, kumarassa tupakoiden.) No!… Se täytyy nyt asia ottaa semmoisenaan kun se on… Olisihan se voinut pahemminkin käydä… Tarkoitan niin, että Nysse ei olisi sävyisä… Nyt hän on sävyisämpi kuin moni viisas… (Äkkiä toiseen asiaan mennen.) Ja niin että Pekka Hakseliko se jo myös … tätä Mimmi Paavaliinaa aikoo?

LOMSTIINA

(Varmasti, yhä neuloen.) Hak-se-li!… (Nyökäys.) Kuuli näet Mimmi Paavaliinalla vähin omiakin rahoja olevan ja sitten ne … (nyökäys) Nellun vanhemmat näet… Sen testamentin takia… (Viisaana, tärkeänä.) Haistoivat jo että Nysse voi … niin Mimmi Paavaliinasta ruveta tykkäämään, ja jo kohta Nellun isä (viisaasti, salaperäisesti) mhy-yy! … on luvannut Hakselille, että jos Hakseli tarpeen tullen nai Mimmi Paavaliinan… Nysseltä pois niinkuin nai … niin hän, Nellun isä, kuittaa Hakselin velan, 5000 markkaa, heti kun Nellu on naimisissa ja perinnön saa… Niin… Sitä varten se Hakseli…

KAPINE

(Tupakoi, vakavana.) Ka… Tarpeen tuo Hakselille olisi… Velkainen talo kun on… Hyvä jos ei vasaran alle mene.

NYSSE

(Palaa tupakoiden.) Tulin kysymään… Onko se leski vai neitsyt?

KATRIINA

(Viittoen, kuin lapselle.) Nei-tsyt … neitsyt… Nysse on nyt vain kiltti…

LOMSTIINA

Jus-tiisa! Neitsyt… (Voitokkaasti.) Jaa-a, Nysse (Neuloo.)

NYSSE

No sitten minä en vastusta… Minä vain selvyyden vuoksi peräsin. (Poistuu takaisin.) Sillä neitsyt on aina soveltuvaisempi.

LOMSTIINA

(Akkunasta.) No… Sieltä se nyt Mimmi Paavaliina tuleekin. (Asettuu.) Tu-lee! (Muikisteluja.)

KAPINE

(Asiaa nopeasti loppuun sopien.) No!… Jos sitten Lomstiina… Tottapahan sitten palkitaan… Niinkuin sanoin, niin … tuhat markkaa saat perinnöstä!

KATRIINA

(Kiirehtii.) Ja vieläkin minä siitä … ettei huoli ilmoittaa, että niinkuin … (nyökäys) heikkopäinen… Sanoa vaan, että sukulaiset sen perinnön takia niin parjaavat… (Neuloo, kuin ei olisi mitään puhuttu.) Niin, että parjaavat vain.

MIMMI PAAVALIINA

(Saapuu mytty olalla.) Jaa-a!… Jaa-a… Jaa-a! (Panee kauppatavaramyttynsä penkille.) Kauppaa sitä vaan pitää tässä välillä… Sitä et leivättä ihminen tässä maailmassa elä ja helise… (Äkkiä.) Mitäs taloon kuuluu?

KAPINE

Herran rauha… Mimmi Paavaliina on hyvä ja istuu…

KATRIINA

(Nyökäten.) Ja on niinkuin kotonaan, Mimmi.

MIMMI PAAVALIINA

(Puuhaa myttynsä kanssa, sitä penkoen, kuin huokaillen, mutta leveästi, reilusti.) Jaa, niin se on… Se on tämä maailma semmoinen, että kulitpa sitä pitkin tai poikin, niin nenä se on aina vain edelläpäin… (Äkkiä.) Ja Lomstiinalle mitäs sitä kuuluu?

LOMSTIINA

Rauha… (Lyhyesti.) Herran rauha!

MIMMI PAAVALIINA

(Varmasti, heläyttäen.) Jaa-a!… Se rauha se kun onkin sydämessä, niin sitä olet ihminen rauhallinen niinkuin syöty makkara mahassa. (Nostaa mytyn toiseen paikkaan. Kuin huokaillen, mutta leveästi.) Jaa-a!… Jaa-a!… Jaa-a!

KAPINE

(Poistuu. Lomstiinalle.) No!… Niin että jos sitten Lomstiina… Tottapahan sitten … sovitaan! (Poistuu kamariin.)

MIMMI PAAVALIINA

(Silmäilee.) Vai tämä se nyt sitten on se Jussi Kapineen talo!

KATRIINA

(Neuloen.) Niin… Tässähän tätä on eletty ja retuutettu… (Huokaus.) Mutta se on se elämä meikäläisille semmoista … yhtä tuijaamista… (Nyökyttelee.)

MIMMI PAAVALIINA

(Leveästi, tankaten omiaan.) No on se!… Herrasiunatkoon kuitenkin!… Sama se on miten sitä tässä maailmassa kulet ja vaellat… Helma se kuitenkin aina näin heiluu. (Kaivaa mytystään uuden esiliinan ylleen, pannen maahan myttyyn.)

LOMSTIINA

(Neuloen, tenäten.) I-han!… Niin ihan!

KATRIINA

(Neuloen.) Mitenkä vanha tää Mimmi Paavaliina jo on?

MIMMI PAAVALIINA

(Höläyttäen.) Kynttilänpäivästä kolmaskymmeneskahdeksas vuosi… (Kuin kehaisten.) Niin sanon aina ikäni että helähtää. (Touhuaa.)

KATRIINA

(Raaputtaa sukkapuikolla niskaansa tai korvanjuurtaan.) Meilläkin tässä on poika… Lie tuo, tää Lomstiina jo puhunut…

LOMSTIINA

(Viisaasti, yhä neuloen.) O-oon!… On se Lomstiina… (Vihjaillen.) Ja Mimmi Paavaliina myös!… (Viisaasti, merkitsevillä muikisteluilla.) Johan ei!

MIMMI PAAVALIINA

Häh?… Niin mitä? (Touhuaa.)

LOMSTIINA

(Merkitsevästi vihjaillen.) Minä vaan että!… (Vihjaava nyökkäys.) Jos niinkuin niin… (Taas nyökkäys, vihjaava.) Asian perään että… (Neuloo, muikistelee salaperäisesti.)

KATRIINA

(Poistuu, kierrellen.) Mitä tuo tää Lomstiina vain aikonee… Tottapahan Mimmi Paavaliina itseltään perää. (Poistuu kamariin.)

LOMSTIINA

(Mimmille.) Niin, Mimmi… Viisikymmentätuhatta perii… (Tankkaa.) Pe-rii!… Mutta Hakselin Pekka tää!… (Halveksien.) Mitä hänestä!… Sillä jos kerran talo vasaran alle joutuu, niin ei se höösää… Ja eikä tuo sekään vielä, mutta kun on leskimies … ja luonnoltaan kepuli… Mutta Nysse, tää, on sävy.

MIMMI PAAVALIINA

(Leveästi.) Jaaa-a!… Ihan niin… Sävy. (Touhuaa.)

LOMSTIINA

(Tankkaa, neuloen.) Sä-vy! (Nyökäys. Kehaisten.) Eikä kepuli, ja sävy… Ja testamentin ja isän perinnön kanssa satatuhatta perii… (Tankkaa.) Pe-rii! (Neuloo.) Mutta Hakselin Pekka! (Halveksuen.) Mitä Hakselista! Nää nykyajan miehet ne ovat jo kepulia… (Tenäten.) Arvaat sen!

MIMMI PAAVALIINA

(Touhakasti.) No arvaat ne!… (Touhuaa. Äkkiä leveästi, reilusti miesten pahuutta huokaillen.) Ei… Ei vaan ole enää miehestä mieheksi, eikä miksikään, sillä aina Aatamista lähtien ei ole olleet enää miehessä kaikki kylkiluut paikoillaan… Paras on poissa (Äkkiä. Rallattaa touhutessaan.)

Ja ralla-la-lalalalal-la-lala, lalla, ral-lal-lallaa. Ja et sinä mua, et sinä mua hyljätä saa!

(Työntää vanhan esiliinan myttyyn.) Justiisa!… Ihan jälliinsä, Lomstiina!

LOMSTIINA

(Neuloen, tankaten.) Jäl-liin-sä! (Äkkiä.) Ja minä jo puhuin… (Tenää.) Pu-huin… Johan en!… (Puhuen.) Mutta annetaan hänen, Nyssen, nyt itsensä tulla, niin tutustuu!… (Hoihkaa.) Nys-se!

NYSSE

(Kamarissa.) Hoi, hoi! (Saapuu, poltellen pitkävartta.) Lomstiinako se?

LOMSTIINA

(Neuloen, maireasti mielitellen.) Lo-oomstiina!

MIMMI PAAVALIINA

(Leveästi höläyttäen.) No, tää-äkö se nyt sitten on?… Se minulle ukoksi aikova?… (Äkkiä.) Mitenkä vanha sinä olet?

NYSSE

(Tupakoiden.) Neljäsvuosikymmen on jo lopussa… Mutta isä on vanhempi minua.

MIMMI PAAVALIINA

(Suinaa kuin siunaillen kädet puuskassa. Äkkiä, lyhyesti arvostelunsa sanoa heläyttäen.) No!… Poika kuin poika! (Kääntyy.) Minkä Herra kerran mieheksi teki, niin se siitä myös käy. (Ryhtyy touhuamaan kahvin jauhamista.)

LOMSTIINA

(Hanakasti.) Ihan niin… (Nyökäys.) Luojan työt ja käsialat ovat aina täydelliset.

NYSSE

(Tupakoiden.) Niin!… Käynhän minä miehestä. Ja sitä paitsi vielä … en koskaan juo enkä kiroa ja joka pyhä käyn kirkossa.

MIMMI PAAVALIINA

(Leveästi, Nyssen mieliksi kehaisten.) … Jaa-a!… Siin' onkin sitten poika! (Touhuaa, äkkiä.) Jos tuossa talon kahvimyllyllä jauhaisi itselleen kahvit. (Ryhtyy sitä puuhaamaan. Menee asiaan, kehuen.) Se ei olekaan sitten Nysse niinkuin muut miehet, jotka jo nykyään piippu suussa ja kaikki muut miehen merkit mukanaan tähän maailmaankin tulevat…

NYSSE

Niin… Enhän minä niin ole…

LOMSTIINA

(Kokien sotkea hyvittelyllä, yhä neuloen.) Niin, niin, Nysse… Nysse on aina Nysse… Nysse ei ko-oskaan turhia… (Muikisteluja.)

NYSSE

(Tupakoiden.) Niin… Enhän minä turhia… (Savut.) Ja naisväkeäkään minä en ole vielä koskaan halannut… En kädelläkään koukannut, mutta isä-ukko, kuuluu, jo on.

MIMMI PAAVALIINA

(Kuin ihmeissään.) I-ihanko sinä vielä olet niin!… Hoitanut vain miehen virkaasi toimettomana, niinkuin makkara, joka arvelee, että tottapahan syöjä minunkin puolesta murheen pitää! (Touhuaa.)

NYSSE

(Alttiisti.) Niin… Ihan minä! (Savut.)

MIMMI PAAVALIINA

(Ihmetellen.) No ei!… Ei olisi uskonut, että karhu ymmärtää kiertää loukkua ja mies koukkua. (Touhuaa.)

NYSSE

Mutta minä ymmärsin. (Savut.)

LOMSTIINA

(Varoittaen, ihan sormella.) Mutta nyt Nysse vaan (merkitsevä nyökäys) ei… Niin että ei pidä… (nyökäys) perääntyä enää! (Nyökäys. Viisaasti.) Mhyy-y! (Eleitä. Neuloo.)

NYSSE

Enhän minä peräänny.

MIMMI PAAVALIINA

(Panee myllyn pois. Kuin itsekseen huokaillen.) Jaa-a!… Jaa-a!… Jaa-a! Sen tietää!… Joka Iitistä Jaalaan kulkee, hän myös tien tietää… (Penkoo nyytistään huivia.) Jaa-a!… Jaa-a!… Jaa-a!… Tämä maailma on yhdeltä puoleltaan kupera ja toiselta puoleltaan kiperä, mutta Herran tykö vaeltaessa ei riitä vielä se, että tuntee tien Iitistä Jaalaan, sillä autuudentie ei kule Jämpsän kautta Joroisiin. (Veisaa nyyttiä penkoessaan.)

Pois maailman tavara, et saa mult' kiitosta.

(Äkkiä iloiseksi ralliksi muuttaen.)

Ja elä sinä kultani kekkuloi, vaan ole sinä aina hyvä. Sillä lemmen täytyy aina olla hellä ja suora ja hyvä.

(On rallattaessa mennä leiskutellut, kuin rallin tahdissa tanssahdellen, lieden luo ja puistattaa siellä huivia lieteen.) Minä olen ollut syntymästäni asti iloluontoinen… (Vakavammin.) Sillä ei se olisi oikeastaan oikein … rangaista syytöntä henkeä murheella lihan pahoista teoista. (Touhuaa.)

KATRIINA

(Palaa.) No?… Joko se nyt Nysse? (Istahtaa neulomaan.)

LOMSTIINA

(Neuloen. Viisaasti Nysseä hyvitellen.) Jooo-o!… Kyllä se Ny-ysse… Ei … ei se Nysse … vierasta… Jo-han! (Viisasta muikistelua ja nyökkymistä Nyssen hyvittelyksi.)

MIMMI PAAVALIINA

(Leveästi.) Jo lensivät minulta silmät suuriksi, kun Nysse tässä kertoi miten vähän hän vielä tämän maailman riemuja tuntee.

KAPINE

(Palaa.) Ja-ha!… (Savut.) Ja mitä muuta tointa se tää Mimmi Paavaliina on harjoittanut?… Paitsi tätä kulkukauppaa? (Istahtaa, tupakoi.)

MIMMI PAAVALIINA

(Touhua, kahvinjauhamista y. m.) Jaa, sitä on saanut… Seitsenvuotiaasta orvosta asti olen henkeni itse elättänyt… Olin ensin lapsenlikkana… Sitten kävin paimenessa… Kaksitoistavuotiaasta palvelin herrasväen sisäkkönä ja jos minä… Ja sitten olen ollut ammana… (Leveästi huokaillen.) Jaa-a!… Sitä saa!… Sitä saa koittaa! … ja olla ammana, jos mammanakin!… (Äkkiä. Reilusti, touhussaan.) Mutta mitäpä niistä!… Kun sitä on Herra kerran luonut ihmiselle sääret, niin sen kun vaella niillä vain kaikki tämän maailman ääret! (Touhuaa.)

KAPINE

Soo-o! Vai ammana! (Tupakoi.)

MIMMI PAAVALIINA

(Touhuten, reilusti.) Ammana, niin ammana!… (Luettelee.) Vallesmanni Rimperille imetin pojan… Kauppias Suovalle niinikään pojan… Ruununvouti Hervalle kaksoiset… Tuomari Rumperille tytön ja toisen tytön asessori Tiijarille… Ja niin sitä on vain eletty ja… (touhuaa).

NYSSE

(Tupakoiden.) Niinhän se tää Lomstiina sanoi, että sinä olet neitsyt … et leski.

MIMMI PAAVALIINA

(Reilusti, kehaisten.) Jaa-a!… Neit-syt… Sillä papinkirja on puhdas. (Touhuaa.) Ja sitäpaitsi, niin … on sukanvarressa säästössä kolmatta tuhatta rahojakin… Kaikki rehellisellä ja kunniallisella imettämisellä ansaittua. (Tankkaa, rallattaen.)

"Ja rallaala, rallaata, rallallal laa" j. n. e.

KAPINE

(Tupakoiden, kuten mieteksiä tapaillen.) Ka!… Se on … Herra luonut … maan pyöriväksi ja … (savut) ihmisen hyöriväksi.

LOMSTIINA

(Hanakasti Mimmiä puolustaen.) Jus-tiisa. (Nyökäys. Tankaten.) I-han… Sattuu sitä täällä ajassa… (Nyökäys. Tankaten, varmasti.) Ja meille kullekin. (Eleitä, neuloo.)

MIMMI PAAVALIINA

(Kuin itsekseen.) Jaa-a!… Jaa-a! (Touhuaa.) Se tämä maailma on kulkijoilleen kapine… Minkä edestä lyhenee, sen takaapäin jatkuu… Jaa-a! (Touhuaa.) Ja sitten sitä kun … kun sitä syöt tässä maailmassa perunasi kuorineen, niin tiedät, että olet kaikki maistanut, eikä mitään hukkaan jäänyt. (Touhuaa.)

KAPINE

(Alkaa.) Meillä taas on tässä poika… (Äkkiä.) Mutta kai se jo Lomstiina on puhunut… Olisi niinkuin morsian saatava hänelle…

MIMMI PAAVALIINA

(Nopeasti.) No. Jo onkin aika.

KAPINE

(Jatkaa omaansa.) Miten tuo nyt tässä Mimmi Paavaliinalle sitten soveltunee… (Savut.) Vaikka sävyisä poikahan tää on.

LOMSTIINA

Sovel-tuu… Johaan ei. (Äkkiä.) Ja Mimmi!… Elä turhia tingi!… Et sitä kuitenkaan, yksinäinen naisihminen… Mutta kun on mies … vaikka pahainenkin, niin… Paremmin se silloin ottaa ollakseen. (Nyökäyttelyjä.)

MIMMI PAAVALIINA

(Ihan huoaten.) Jaa-a!… Niin se on!… Ihan niin että ollakseen!… Ei sitä silloin enää kukaan osoita, että ilman vihkimistä… Jaa-a!

KAPINE

No… Sittenpä tää… Ei meilläkään tässä mitään vastaan ole. (Ulkoa torven soittoa.)

MIMMI PAAVALIINA

Herra siunaa!… Se minun pentupataljoona sieltä jo tulla humuaa!… Minä menen vastaan … (rientää ulos) ja vähän niitä… Se onkin jo koko pataljoona… (Poistuu.)

LOMSTIINA

(Tärkeänä, yhä neuloen.) Menee se… I-han… Hakselin Pekka kyllä, mutta turhaan… (Tankaten.) Ihan turhaan… (Mielitellen, Nysselle.) Nys-se!… Nyt se Nysse-poika saa… Kun Lomstiina Nysseään.

MIMMI PAAVALIINA

(Palaa, sylissä pienin, toiset kokonsa mukaan rivissä perästä suoltuen, Ipulla aimo nysä suussa, Efreitillä torvi, Emstiinalla iso nukke.) Jaa-a!… Siinä se nyt on Mimmi Paavaliinan pataljoona. (Nysselle näyttäen sylilasta.) Tämän nimi on Kriitliisa… Puoli vuotta vasta ikää… Ei ole vielä kastettukaan. (Panee lapsen penkille.) Ja tämä sitten, Ipu… (Ipulle.) Tule tänne, Ipu. (Niistää esiliinalla nenän. Poika niskoittelee.) No, Ipu!… Tule nyt ja pokkaa Nysselle… Saat siitä ehkä vielä isän… (Kokee vetää.) No, Ipu! (Jaferi seisoksii ovipielessä ja vilkuu Nysseen ilvehtivillä, oudoilla eleillä.)

IPU

(Haraa vastaan, nysä suussa, eleet aina vihaiset, kuin epäluuloiset.) Elä pelhana! (Riistäytyy irti, ja asettuu kädet housurepaleitten taskussa, nysä suussa topakkana seisomaan, katsahdella muljautellen Nysseen vihaisena. Toisetkin lapset vilkuilevat Nysseen altakulmain.)

MIMMI PAAVALIINA

(Kuin toruen.) I-pu!… Sillä tavallako sinä!… Isättömänä tulit maailmaan, ja nyt kun on isä tarjolla, niin tuolla tavallako sinä… I-pu! (Menee Ipua taas raahaamaan, supattaa sen korvaan. Nysse tupakoi rauhallisena.)

KAPINE

(Katriinalle vakavana, tupakoiden.) Ka!… Mutta minkäpäs sille voi… Kun se on Nyssenkin laita kerran semmoinen. (Nousee, lähtee, vakavana, kuin itsekseen.) Jaa-a… Jaa-a!… Se on tämä maailma… (Poistuu kamariin.) Se on pantu kaikki tässä maailmassa navan päässä pyörimään… (Poistuu.)

NYSSE

(Tupakoiden.) Kaikkiko nämä ovat sinun omiasi?

MIMMI PAAVALIINA

(Leveästi, ihanpa kehaisten.) Ka-kaikki!… Kaikki samaa äitiä… Koko rykmentti! (Touhuten.) Sillä se on naisen elämä maailmassa Herran armosta yleensä semmoinen, että sitä mukaa kuin ikä laajenee, niin joukko ympärillä taajenee.

KATRIINA

(Neuloen. Kuin ohjaillen.) No!… mitäpä sinä, Nysse, näistä … maallisista!… Ole vain kiltti poika!… Kun kerran isäsi suostuu, niin… Pitää aina vain tahtoa oikein…

KAPINE

(Kamarin ovelta.) Katriina… Tulepas vähän! (Poistuu. Katriina lähtee.)

MIMMI PAAVALIINA

(Touhussaan. Kuin yksin huokaillen.) Niin, niin… Niin se on… Kun sitä yksinäinen naiseläjä tämmöistä komppaniiaa kasvatat, niin … et siinä silloin jouda tutkimaan, itäkö se vai länsi kulkiessa hameen helmaa heilauttelee… (Touhuaa.) Jaa-a!… Jaa-a! (Liinu tirskahtaa ovipielessä nauramaan Nysselle. Äkeästi.) Tyttö, pahuus siinä! (Lyö huivilla.) Vai tirskut siinä… Letukka! (Touhuaa. Jatkaa edellistä.) Mutta se on… Se on todellakin tämä maailma … tämä maailma on todellakin niinkuin Pukkisen pässi… Keväällä sen keritset, niin kohta alkaa vaan uutta villaa entisen sijalle kasvaa… (Touhuaa.)

NYSSE

Se on oikea pappamies … tuo (yrittää tutkia Ipun piippua). Näytätkös tätä!

IPU

(Äkeästi.) Elä taatana ota! (Loittonee vihaisesti muljautellen.)

NYSSE

(Selittää.) Minä olisin vain tarkastanut. (Tupakoi.) Se osaa jo hyvästi tupakoida.

MIMMI PAAVALIINA

(Leveästi.) Niin, ajattelepas!… Vasta parivuotias etana. (Touhuaa, kuin huokaillen.) Mutta se on se miesväki… Se ei mies tässä maailmassa voi imemättä elää vaan … imien se mies äitinsä kohdusta retkensä alkaa, ja niin se myös vaelluksensa piippuaan imien päättää… (Touhuaa.) Niin, niin… Niin se on! Mies ei voi koskaan kujeistaan paremmaksi päästä… (Efreitti puhaltaa torvea. Suuttuu.) Efreitti!… Juutas!… Pellolle siitä koko joukko!… Mars! (Sysii pienempiä ihan niskasta pitäen ulos.) Tässä te!… Juuttaan hyvät!… Mars pellolle… Vai siinä!

NYSSE

On sinulla monta lasta! (Nousee poistuakseen.) Mutta tuosta Ipusta minä tykkään… Se on jo niinkuin valmis isä. (Poistuu kamariin, tupakoiden.)

LOMSTIINA

(Selittää, asiaa kaunistellakseen.) Ei se ole erikoisesti mikään… Mutta se vaan niin tykkää… (Nyökäys.) Niin… Se tykkää vaan ja loosaa … niin olla… Mutta ei se ole silti … niinkuin älytön… Ne vaan sukulaiset testamentin takia soimaavat, mutta ei siinä mitään näkyvää vikaa ole. (Neuloo, nyökyttää, muikistelee.)

MIMMI PAAVALIINA

(Touhuaa, kuin itsekseen.) Jaa-a… Jaa-a!

LOMSTIINA

(Jatkaa.) Hakseli olisi enemmän niinkuin rahan päältä ja … niinkuin … että ottaisi vaan… Mutta Nysse on alvaari. (Nyökäys, eleitä.) Niin… Alvaari… (Muikisteluja, nyökytyksiä kuin itsekseen.)

MIMMI PAAVALIINA

(Äkkiä.) Mutta kun minulla, kuulehan, on vielä este… (Siunaillen.)
Kun se on minulla vielä käymättä, paholainen… Ajattele sitä!…
Rippikoulu! (Lyö reiteensä.) Herra sussiunaa!… (Alkaa touhuta.)
Herra sussiunaa!

LOMSTIINA

(Oudostuen.) Jaa … että rippikouluko on käymättä?

MIMMI PAAVALIINA

(Topakasti.) Jaa-a!

LOMSTIINA

(Hämillään, tapaillen.) Eipään näet… Kun ei tullut näet ajatelluksi!… Kysyä kun en hoksannut.

MIMMI PAAVALIINA

(Rutosti.) Mutta minäpä käydä hyöräytän hylyn nyt lopultakin! (Touhuaa.) Oikeastaan tulinkin näille main, kun kuulin että tään pitäjän pappi ja varsinkaan lukkari ei ole rippikoulussa niin tiukka, että kaikki taivaan tiedot puristaisi. (Touhuaa. Toisin.) Ja vanhemmat lapset kun olivat jo siinä iässä, niin arvelin, että antaa heidän aikanaan käydä heläyttää tuo rysy läpi… (Touhuaa nyyttiä kuntoon.) Ja kun tää nyt asia noin päin kääntyy, niin… (Kuivasti, lyhyesti.) Käyn itsekin koulun ja otan ripin ja sillähän se on kuitti… Justiisa alkaakin maanantaina rippikoulu kirkonkylässä. (Äkkiä.) Kuule… Elä sano kellekään mitään… Ei kirkolta tänne sana lennä ja… (Touhuaa. Äkkiä.) Sano että on pentujaan ripityttämässä, ja sittepähän… (Reilusti.) Kun on koulu reilassa, niin ottaa häntä sitten kerrankin miehen ihan säännöllisesti… Niin että ei yhä retupeliin… (Nostaa mytyn toisaanne.) Ja niin sitä on sitten tullut jo eletyksi, on ilmestynyt tuota perettäkin, mutta (puistelee hamettaan) se on se tää naisen mieli… Sitä et malta, vaan hörppäät kahvikultasi jo ennenkuin on vielä ruokasikaan siunattu… (Vakavana.) Mutta se on Luoja niin säätänyt… Että joka hameessa kulkee, hänen on aina hymyiltävä.

LOMSTIINA

(Nyökäys, tankaten.) I-han!… Ihan justiisa… (Nyökäys.) Ja niin että ei retupeliin… Ja että ei puhuta kenellekään… (Viittaus.) Nysse jos kysyy, niin sanon että … tottapahan tulee. Mutta että ei rippikoulussa.

MIMMI PAAVALIINA

(Touhussaan, kuin huokaillen.) O-on sitä jo tullut kerran toisen alkaneeksikin … sitäkin rippikoulua, mutta… Sitten on sattunut aina… On ollut maallista estettä ja … (äkkiä) kukapa ne kaikki tietää… (Tenäten, reilusti.) Jaa-a!… Jaa-a, sanoi Jaalan pappi, kun kirkko paloi…

EMSTIINA

(Tulee kiireesti, itkee.) Niinkun Ipu löi … ja purasi vielä…

IPU

(Tulee jälestä nysä suussa, äkeänä.) Elä valehtele, pelhana.

EMSTIINA

Vai valehtelen!… Enpäs!

EFREITTI

(On tullut, samoin Liinu ja Jaferi.) Valehtelee Emstiina.

LIINU

(Äkeästi.) Eipäs valehtele!

EFREITTI

(Tiukasti.) Mutta valehtelee.

MIMMI PAAVALIINA

(Päivitellen.) Tämmöistä se on, Lomstiina, tää yksinäisen naiseläjän elämä!… Kyntesi siinä saat verille tapella, kun ei ole isää, joka kakarat kurissa pitäisi. (Joukolle, tuikeasti.) Mutta nyt se loppui!… Nyt komppaniia rippikouluun mars!… (Uhitellen.) Kunhan pappi ja lukkari siellä pehmittää, niin kyllä pahat juonet oikenevat… (Äkkiä.) Liinu!… Sinä ota Kriitliisa siitä! (Liinu ottaa penkiltä lapsen. Touhuaa kuin itsekseen huokaillen.) Jaa-a… Jaa-a!… Jaa-a!… (Enemmän asiaan.) Ja nyt siitä, senkin komppaniia, kirjat ja aapiset käteen ja ala opetella ulkoa sekä lakia että evankeliumia, niin että luokonaan luku lähtee, kysyipä tuota pappi tai lukkari…

LOMSTIINA

Hakseli tulee!… (Salaperäisesti.) Se kai tahtoo samaa … mitä
Nyssekin… (Merkitsevä nyökäys. Neuloo.)

MIMMI PAAVALIINA

(Touhussaan.) Jaa… Sen tietää… Että mies mihin kahtoo, niin sitä se myös tahtoo.

HAKSELI

(Saapuu.) Ka!… Täällähän se Mimmi Paavaliinakin on… (Juo.)

LOMSTIINA

(Muikistellen.) Tää-ällä! (Neuloo.)

MIMMI PAAVALIINA

(Touhussaan, syrjästä puhujana.) Tääl-lä!… Tääl-lä! Me elämme täällä alati vain kinttujemme päällä. (Äkkiä asiallisemmin, tarkoituksella, yhä touhussaan.) Mutta ennen aikaan sitä kun elettiin… Kun sitä siihen aikaan kun minäkin rippikoulusta ripille pääsin, elettiin niin… (Äkkiä, alistuen.) Mutta minkäpä sille voi… Kun on poika ja tyttö jo aikaihmisen ijässä, niin … ripillehän ne on toimitettava… Ripille, niinkuin on itsekin aikoinaan ripille päässyt…

LOMSTIINA

(Auttaen petoksessa.) Jus-tiisa!… (Nyökäys.) Silloin kun sinä itse ripille pääsit.

HAKSELI

(Tapailee.) Ka… Se on… Minkäs sille voi… (Pyyhkii hihalla suunsa.)

MIMMI PAAVALIINA

(Touhussa, kuin huokaillen.) Ei… Ei voi… Mille ei voi, niin sille ei voi.

HAKSELI

(Puheen sävy aina kuin surullinen.) Vai lapsiaan se ripille… Mimmi Paavaliina! (Istahtaa.) Täällähän tää ainakaan ei lukkari järin kova ole… (Kapine palaa.) Sanovat kyllä ihmiset, ja lie tuossa perääkin, että hänkään … tää lukkari… (Toisin.) Mutta mitäpä siitä!

KAPINE

(Tarttuu.) Jaa, mitä?

HAKSELI

Eipä tässä mitä… Tää vain Mimmi tässä lapsiaan rippikouluun aikoo.

KAPINE

Ka… Eihän tää lukkari Pilatus… Kova laulumieshän hän on ja raamatun taidossaan syvällinen … on kuuluu… Vaikka ei tuo hänkään siltä kuulu ihan perisynnitön olevan… Naisiin ja viinaan menevä on… (Kuin sovittaen.) Mutta se tuo taitaa olla kaikkienkin nykyajan miesten yleinen vika… Se viinaan ja hameväkeen meno.

MIMMI PAAVALIINA

(Reilusti, leveästi, touhussaan.) No ihan niin!… Niin on Herra säätänyt, että miehellä pitää olla vikansa ja pirulla sarvensa, sillä eivät ne ilman niitä mitään olisi… (Joukolleen.) Ja nyt, rykmentti, senkun mars! (Alkaa niitä työnnellä ulos.)… So siitä! (Joukko suoltuu ulos. Valmiina lähtöön. Jatkaa entistä.) Jaa, jaa!… Niin se on!… Mutta kun on toki miehessäkin perisyntinsä ja vikansa, niin pysyy tämä maailma rikkaana sekä riemusta että rakkaudesta. (Viskaa mytyn olalleen.) No niin. Senkun hyvästi ja lykkyä tykö. (Poistuu, mennessään rallattaen.)

KAPINE

(Hakselille.) Kuuluuko sitä mitä?

HAKSELI

(Tupakoi.) Ka, eipä tässä… Kävin vain… (Savut.) On ollut tässä tään äskeisen eukon kanssa aikomusta naimisiin menosta, niin puhuin siitä Pojon Juholle, että jos hän niinkuin puhemieheksi suostuisi sitte… (Savut.) Lapsiahan tällä muijalla kyllä näkyy tuossa yksi kakarakunta olevan, mutta … kun tässä on emännästä puute minullakin, niin (syläistä ruikkaa) kenempäkäs naisen papinkirja se oikeastaan ihan uskottavia ja oikein enää todistaneekaan… Kun se on kerran siinäkin asiassa mies maailmassa … kylvämässä ohdakkeita nisujen sekaan.

Toinen näytös.

(Tanhua tienvarrella. Leiripaikka. Perällä aita veräjineen. Metsä. Jaferi. Liinu. Efreitti ja Emstiina aidalla istumassa. Emstiina lukee aapista. Jaferi ja Liinu pitkää, kapeaa katekismusta. Efreitti korjailee torveaan. Ipu seisoo keskellä tanhuaa kädet housuntaskuissa, piippu suussa. Syrjässä kätkyt ja käsikärryt, täynnä tavaraa. Irtonainen, pieni penkki. Tulisija nokisine kattiloineen. Kahvipannu vivussa. Pieni vesisaavi.)

EMSTIINA

(Tavaa) Aa, sano aa — pee, ee, pee — aa, pe — ällä, uu, es, lus — aa, pe, lus.

LIINU

Nyt minä jo osaan! (Lukee hyvin nopeasti ulkoa, kirja vain varana.) … ja että minä, ynnä kaikki muut ihmiset haamasta alusta ja … tähän päivään asti… Ja niinkuin yksikään ei taida itsestänsä ja hyvä olla … (syvä henkäys) ja niin kuin kaikki mikä meille kaikille nuhteeksi ja merkiksi ja ojennukseksi annettu on ja… (Syvä, nopea hengähdys. Uusi pikainen ote.) Ja… Taidatkos sen vielä selkeämmin sanoa?… Vastaus… Taidan tällä tavalla: Että niinkuin me… (Jaferi yhtyy)

LIINU JAFERI

Niinkuin me jokapäiväisen (Yhtä nopeaan ja samaan katumuksen ja jokapäiväisen tapaan kuin Liinu.) Ja mitä parannuksen kautta tämä kaikki toinkalttoinen yhä uudeksi tulemme … ja merkitsee ja sisällänsä pitää?… niinkuin se vanha aatami, Vastaus: Se merkitsee joka alusta asti ja että niinkuin kaikkinainen ijankaikkisuudessa meissä asunut se, josta tässä pääkappaleessa on … pitää upotettamaan kirjoitetaan ja josta ja kuoletettamaan eikä kuitenkaan pyhät profeetat kirjoittaneet se sillensä kuole ovat ja … kirjoittaneet ovat vaan. (Äkkiä Jaferia äkeästi ja joka meidän autuudeksemme lyöden) No… Elä sotke! hamaan tähän päivään (Jatkaa ennallaan.)… Ei asti tallelle pantu on sillensä kuitenkaan koskaan ja niinkuin ei sitä kukaan kuole vaan vasta uudeksi meiltä pois ottaa taida, niin tulemisen ja puhdistuksen ja on myös tämän maailman kaikkinaisen vanhurskauden loppu niinä päivinä oleva kautta… (_äkkiä, äkeästi, (nopea henkäys) … oleva ihan huutaen_) Elä sotke! ja… (Uusi ote.) Kuinka (Ennallaan.) … vanhurskauden tämä toinkalttoinen tieto kautta ja… (Äkäisesti. meille annettu on?… Vastaus: Lyö kirjalla Jaferia päähän) Tämä toinkalttoinen Pahuus!… Kun siinä sotkee!… tieto on meille annettu sitä (Ennallaan.) … varten että me itse kukin vanhurskauden kautta ja… aina valmiit olisimme ja aina (Henkäys) Ja niinkuin meille valvoisimme ja aina valmiit jo alussa profeettain suun olisimme sillä emme me kautta kirjoitettu on että niinkuin. tiedä aikaa emmekä hetkeä, (Efreitti alkaa puhaltaa koska tämän maailman päämies torvea. Huutaa Efreitille.) tulee ja koska hän Efreitti hoi… Tahi kun meiltä jokaisesta leiviskästä minä äidille kerron, niin!… tilin vaativa on. Ja niin on (Lyö kirjalla Efreittiä poskeen!) tämä elämänkirjassa kirjoitettu … Pahuus… (_Hyppää ja niin on se aina oleva… alas aidalta ja poistuu Aamen. (Huudahtaen.) yhä vain lukuaan jatkaen._) A-aamen… Hip! Ja niin kuin me… (_J. n. e. (Viskaa kirjansa tanhualle.) Efreitti lakkaa puhaltamasta._)

HINKKA

(Metsässä vasemmalla.) Jaferi hoi!

JAFERI

(Äkkiä, huudahtaa.) Simunan Hinkka! (Hyppää alas aidalta ja juoksee pois sitä menoaan vasemmalle.)

EFREITTI

Tule, Emstiinakin. (On hypännyt aidalta ja juoksee Jaferin jälkeen, samoin Emstiina. Ipu lähteä jurottaa viimeisenä piippu hampaissa.)

(Käki kukahtaa parisen kertaa. Siihen yhtyy oitis viulun soittoa ja laulua metsässä.)

      Miten rauhaisaa!
      Tyttö paimentaa.
      Käki koivunlatvassa kukkuu.
      Karja hiljaa syö.
      Vaikka viel' ei yö,
      tyttö mättäällänsä jo nukkuu.
      Ah metsien lasten rauhaa.

(Välillä kukahtaa käki.)

Metsä tykähtää. Sydän sykähtää. Ah mieltä sen ihmisen jolla metsä vapaa on vain! Siellä hyvä on ain niinkuin äidin helmassa olla. Siksi metsien lapsena kuljen.

LIINU

(Kulkee tanhuan yli, lukien entiseen tapaansa, niin että kirja peittää suun.) … niin kuin sanottu on… (Toisin, mutta sitä menoaan.) Kuinkasta sen tiedät?… Vastaus: … Koska minä olen jo haamaasta lapsuudesta seurakunnan yhteyteen otettu. (J. n. e. Poistuu.)

ROVASTI

(Saapuu lukkarin kanssa vasemmalta, isohko sateenvarjo kädessä kuin keppinä.) Niin, kanttori… Kuten sanottu, niin rippikoulu alkaa maanantaina ja… (Ipu saapua mullittelee oikealta, piippu suussa, kädet housuntaskuissa, pysähtyy seisomaan, polttelee ja katsahdella muljauttelee epäluuloisena, kuten vihastunut. Rovasti huomaa, oudostuu, osottaa sateenvarjollaan Ipua. Ihmeissään Pilatukselle.) Kanttori… (Katsoo Pilatuksen silmiin ihmeissään, kysyvästi) Onko tämä poika oikea ihmislapsi? (Ipulle, äkeästi.) Poika hoi!… Joko sinä sillä iällä tupakoit!

IPU

(Ynseästi.) Taatanaakot te tinua liikuttaa! (Muljauttaa vihaisesti ja lähtee kädet housuntaskuissa kävellä pultittamaan näyttämön yli pois vasemmalle. Paussi.)

ROVASTI

(Ihmeissään, lukkaria silmiin katsoen.) Häh, kanttori?

PILATUS

Jaa, herra rovasti… Ihmeellinen poika… Ei enää turhia hohise… (Nuuskaa näppejään.) Mutta housuissa ylenee aina mies.

ROVASTI

(Puhuvasti.) Kuuluu seurakuntaan ilmestyneen vieraasta pitäjästä joku kiertelevä vaimo joukkoineen… Kun ei mahtane olla sitä väkeä. (Asiaan mennen.) Niin, kanttori!… Kuten sanoin, on minut määrätty kolmeksi viikoksi seuraamaan piispan mukana tarkastusmatkalla, joten siis … jos kanttori nyt pitää yksin tämän rippikoulun… (Tapailee, katse sen johdosta maassa, kuin sanottavaa hakien.) Rippikoulun (venyttäen, kuten jotain miettien) ja-aaa… (Äkkiä, lyhyesti.) No niin!… Rippikoulun.

PILATUS

(Nuuskaa näppejään.) Jaa, herra kirkkoherra.

ROVASTI

(Jatkaa taas kuin osotellen venyttäen.) O-oon… On pidettävä silmällä eritoten kristillistä vaellusta… (Luetellen.) Sisälukua… Ulkolukua… On selitettävä kristinuskon päätotuudet ja-aaa… (Taas äkkiä) No!… No niin!… Minä itse tulen sitten jo päättämään.

LIINU

(Palaa hitaasti. Kirja silmillä, peittäen silmät kokonaan. Lukea paapattaa ennallaan, jatkaen) …ja niin on tämä asia meille meidän autuudeksemme annettu ja… Mitä muuta tämä pääkappale vielä sisällänsä pitää? Vastaus… Sen että me aina ja joka paikassa sitä ajattelisimme ja … (äkkiä kurillaan pölpöttää) pöl, pöl, pöl, pöl, pöl, pöl, pöl, pöl, pöl, pöl, pöl, pöl, (aivan kuin huudahtaen) pö-öööööö!

ROVASTI

(Ankarasti, sateenvarjoa maahan lyöden.) Tyt-tö! (Liinu hämmästyy. Ankarana.) Niinkö sinä, tyttö, Herran sanaa pitelet! (Jaferi, Emstiina, Efreitti ja Ipu palaavat, jäävät katsomaan. Ipu tupakoi, paidan helma nyt takana housuista ulkona töröllään.) Vastaa, tyttö! (Turhaan odotettuaan, Pilatukselta.) Kenenkähän ne ovat?

PILATUS

En tiedä… Mahdollista että … sen kulkurivaimon…

ROVASTI

(Joukolle.) Kun tapaatte äitinne, niin sanokaa, että hänen tässä seurakunnassa vaeltaessaan on kartettava kaikkinaista pahentavaa menoa!… (Jankaten.) Niin… Pahentavaa menoa… (Ihan sormella tankaten) Että on kartettava kaikkinaista pahentavaa elämää. (Pilatukselle.) No niin!… Jos sitten … jos sitten lähdemme… (Poistuu Pilatuksen kanssa veräjän kautta oikealle.) On valmistuksia kaikkinaisia valmistuksia… (Poistuvat.)

LIINU

(Ilkamoi jälkeen, juuri kun rovasti ja Pilatus katoavat näkyvistä.) Pölö, pölö, pölö, pöiö, pöö!

ROVASTI

(Huutaa näkymättömänä äkeästi.) Tyt-tö!… Minä toimitan rangaistuksen. (Joukko rähähtää pilkkanauruun.)

JAFERI

Saarnataan sille. (Saarnaa sinne menijöiden jälkeen.) Ja Israelissa oli yksi pappi. Mutta mitämaks jos minä Hollolan hylkäisin ja Mäntsälässä minulleni perustuksen panisin ja sanoisin että: voi sinuasi, sinä Hausjärven hyljätty ja raadollinen kansa!

LIINU

(Kiireesti.) Uhkaa… Nyrkillä uhkaa. (Nauraa rähisevät, ilkkuakseen. Efreitti puhaltaa torvea.)

MIMMI PAAVALIINA

(Rientää meluun.) Senkö elämää tämä, kun… Torvella ja pasuunalla siinä, jotta! Pois se torvi! (Kiskaisee Efreitiltä torven.) Häh!… Ihan kuin pakanat ja puplikaanit siinä…

LIINU

(Puolustautuen.) Niin, kun … kaksi tuntematonta miestä kun kulki ja — uhkasivat pahaa tehdä.

MIMMI PAAVALIINA

(Ynseänä.) Kaksi miestä!… Senkö tuuttisen miestä! (Kohentelee kätkyessä nukkuvaa lasta.) Kaikille maailman miehille pasuunalla ja torvella puhallatte.

JAFERI

Emmehän me puhuneet sanaakaan… Itse haukkuivat meitä… Mitä lie kaksi kauppamiestä ollut…

LIINU

(Ehättää.) Ja toinen vielä ivasi ja pyysi pilkatessaan saarnaamaan hänelle viidestä pennistä ja sanoi sinua haukkuakseen että: teidän äitinne on oikea emä-lehmä… Niin siitä sitten Efreitti suuttui ja soitti torvella.

MIMMI PAAVALIINA

(Kuin yksikseen.) Jaa-a!… Jaa-a!… Kaikki ne turvattoman lapsia polkevat ja pilkkaavat ja… (Työntää takaapäin Ipun housuista ulos kohonneen paidanhelman housuihin takaisin Ipun yhä tupakoidessa.) Ja sinäkin, toljottaja!… Paidanhelmaasi et vielä kykene pöksyissä pitämään, mutta piippu pitää olla… Hyvä, kun et jo ala tahtoa akkaa! Joka toki paidan nästyykkisi takaapäin housuihin työntäisi…

IPU

(Ynseänä uhitellen.) Mität titte, jot akkaa!

MIMMI PAAVALIINA

(Tyrkkää niskasta.) Mene siitä!… Sinullekin jo akka! (Touhuaa kuin yksin.) Jaa!… Jaa!… Jaa!… (Kuin Ipun asiaan takaisin mennen, lapsijoukkonsa suuruutta voivotellen, yhä touhulla.) Mutta sitä nainen tässä maailmassa hyörit, niin sitä myös kohta lapsijoukkoinesi heliset ja pyörit… (Toisin, yhä touhuten.) Mutta ylihuomenna tuo sitten toki alkaa rippikoulu!… Syötte siinä vaan votkotatte ja sen kun emäkana vaan kaakata ja löyhytä ja ravitse… (Äkkiä) Ja nyt sukkelaan siitä pyykinpesua auttamaan… Toki sen verran, että vaatteet nuoralle ripustatte. (Sieppaa vaatemytyn ja poistuu. Muut paitsi Liinu lähtevät mukaan.)

IPU

(Viimeisenä, synkkänä, piippu suussa, kädet taskussa, poistuu mullitellen, itsekseen uhitellen.) Mutta en pilu vie ota akkaa!… (Poistuu.)

LIINU

(Yksin. Katsoo pikku peiliin, vetäen otsansa kureeseen. Jää sitten selin aitaan nojautuneena seisomaan ja laulaa.)

Jos kullan saada voisin, niin hälle hellä oisin, ah silloin onneain! Ain päivin, aamuin, illoin ma aatteleisin silloin ah häntä, häntä vain.

(Kertaa kolme viime säettä. Hinkka on saapunut, asettunut aidan toiselle puolen, selin aitaan, niin että seisovat ihan selitysten.)

Ah silloin, aivan varmaan, ma kanssa oman armaan ah saisin onnen myös. Vaan, ellös, sydän syki, ja suoni, ellös tyki, on turhaa kaikki työs!

(Kertaa.)

On turhaa, sydän, työsi, kun saapuu synkkä yösi ja hiljaa nousee kuu, niin…

(Hinkka yhtyy.)

Niin kulta silloin palaa ja sua armas, halaa. Muu kaikki unehtuu.

(Jäävät edelleen selitysten eri puolella aitaa seisomaan.)

LIINU

Äiti kun siinä!… Kaksi tuntematonta miestä kulki, niin niiden kanssa kun rupesi toraamaan.

HINKKA

Mitä niin?…

LIINU

(Pureksii ja nyppii palmikkonsa nauhaa.) Muutoin vain… Ja miehetkin ne… Lupasivat ensin Jaferille kymmenen markkaa, jos se opettaa niille Hollolan saarnan, ja sitten kun ei Jaferi suostunut, niin alkoivat vaan tenätä ja kysyivät että: onko sinun äidilläsi lehmiä myödä?

HINKKA

Ne ovat olleet sitten niitä lehmäkauppiaita.

LIINU

(Viskaa ynseästi palmikkonsa olan yli taakseen, niin että ne joutuvat aidan toiselle puolelle Hinkan käsiin. Ynseästi.) Olipa nuo nyt vaikka!… Kissanhäntää minä mokomista välitän. (Hinkka ottaa palmikot ja sitaisee ne salaa kaulansa ympäri, niin että Liina jää kiinni.) Ja sitte äiti vielä rupesi niille toraamaan ja sanoi että: olisit Jaferi niille saarnannut ilkeyksissäsi… Mokomillekin!… Antaisin minä, jos ne vielä tapaisin!

(Laulaa esiliinaansa nyppien.)

Jos armas luona ois, niin huoli jäisi pois, ei oisi kyyneleitä. Me hiljaa kuiskailtais, ei näkis äiti meitä, niin rinta rauhan sais…

MIMMI PAAVALIINA

(Saapuu paita kädessä. Hämmästyy.) Tyttö pahuus! (Lyö paidalla. Hinkka ja Liinu säikähtävät ja kokevat päästä irti toisistaan, päästellen palmikkoa auki solmusta. Kiivastuu.) Sinä tyttö-letukka!… (Lyö.)… Vai jo … sillä iällä!…

LIINU

(Puolustautuen.) No mitäs kun… Hän solmisi!

MIMMI PAAVALIINA

(Leveän maireasti, pilkalla kumarrellen ja niiaillen.) Jaaa-a!… Kun hän solmisi!… (Kumarrus, tai jotain vastaavia eleitä)… Kun kissa juoksi ja pisti käpälänsä pihtiin, niin sanoi että: pihti pahuus solmisi!… Jaaa-a!… (Äkkiä Hinkalle äkeästi.) Ja sinä, Hinkka pahuus!… Tokko lie koko miehessä vielä mieheksi sanottavaakaan muuta kuin se, että isällä on ollut aikoinaan parta ja itselläsi äiti, joka on paidanhelman pöksyyn pannut, mutta jopahan vaan käsi haroi ja… (Makeasti ilkkuen) Ä ämmä… Ämmä vaan pitäisi pojalla… Jaaaa-a!… (Äkkiä, nopeasti.) Kuule, Hinkka?… Tiedätkö sinä vielä edes sitäkään, miten haikara munii?

HINKKA

(Loukkaantuneena. Äkeästi.) Elä pilkkaa!

MIMMI PAAVALIINA

Sooo-o!… Vai ihan olet ylpeä tiedostasi!… (Äkkiä) No… Eivätpähän miehet muuta tietänekään… (Suuttuu lopen, sieppaa rutosti paidan ja yrittää karata päälle.) Mutta annan minä sinulle paholaisen eväs… (Hinkka syöksyy pakoon vasemmalle. Liinulle, ihan sormella uhitellen.) Muista sinä, tyttö, juukeli!

LIINU

(Yrittää puolustautua.) Niin no…

MIMMI PAAVALIINA

(Keskeyttää. Matkien imelästi, ivalla, niiaillen tai kumarrellen.) Nii-iin-no… Jaa "nii-iin-no!"… (Niiailee, kumartelee.) Minä mampseli ja fröökinä, joka … en ole vielä kunnolla kuoresta päässyt, kun jo kaakatan kukolle… (Äkkiä, tiukasti.) Paikalla siitä pyykinpesuun rannalle!… (Yrittää hyökätä.) Pahanhengen letukka… (Liinu syöksyy pakoon, oikealle. Yksin. Touhuaa tavaroiden kanssa) Jaa-a!… Jaa-a!… Niitä tämän ajan tyttöjäkin… Pytty ei vielä kunnolla vettänsä pidä, niin jo kuvittelee isoksi korvoksi kasvaneensa… Jaa-a! Jaa-a!

HAKSELI

(Oikealta. Matkalla näkemäänsä tapausta selittäen.) Raippasivat… Minkilän kylän miehet raippasivat ja kokivat puomilla jokea salpaan, mutta irtausi raksi… (Silmäilee.) Päivää!… Vai täällä se Mimmi Paavaliina markkinaleiriä piti?

MIMMI PAAVALIINA

Jaa-a!… (Lajittelee ja tarkastelee lastensa vaatteita pesua varten.)
Sitä täytyy… Sitä täytyy… Yksinäisen naiseläjän sitä täytyy.

HAKSELI

(Istahtaa penkille.) Kyllähän sitä täytyy… Ja taisi lykästääkin? (Tupakkapuuhat.)

MIMMI PAAVALIINA

(Touhussaan.) Lyy-ykästi… Koko yönkin ajoi markkinaväkeä ohi tie mustanaan ja… Aina siinä silloin kauppakin käy… Kolmesataa kuppia meni viime yönä kahviakin kaupaksi ja viisitoista kannua viinaa.

HAKSELI

Vai sitäkin oli.

MIMMI PAAVALIINA

(Topakkana.) Jaa-a!… Ei se muutoin kauppa kannatakaan… (Touhuaa.) Kun sitä nainen yksin elät maailmassa, niin sitä täytyy käyttää hyväkseen miesten heikkouksia, niin etteivät mitkään murut maailmassa hukkaan tulisi… (Touhuaa, juoksuttaa erästä vaatetta kärryyn.) Ja niin on sitten sekä vaimolla että miehellä hyvä olla, ja puntari pysyy tasapainossa: vaimolla on rahaa ja miehellä viinaa … (äkkiä, kätkyen toisaanne nostaen) ja mitäpä siitä… Maailman pitää käydä laillaan… Sillä kun Herra kerran istutti tähän maailmaan viinapuun, niin hänen täytyi silloin myöskin luoda mies, että olisi, joka siitä puusta joisi. (Touhuaa.)

HAKSELI

(Istuu ja tupakoi, kuin ajatuksissaan, surullisella sävyllä puhuen.) Ka… Eihän se ole ihmisen hyvä ilman tarkoitusperää elää… Eikä hyvä yksinään olla… (Savut.)

MIMMI PAAVALIINA

(Leveästi) No, ei ole!… Sen sanoit oikein… Mutta kun on toki vaimollekin Herra luonut miehen ajanratoksi, niin … siinä sitä sitten sen kanssa elät ja hompsotat… Ja lähtee se silloin ralli ja riemu ämmästäkin. (Touhuaa.)

HAKSELI

(Äkkiä, kuten entisen jatkona, kuin ajatteleva.) Minullakin… Eukko-vainaa se oli… Niitä Penkkolaisen tyttäriä… Mutta torasi ja pitkin ikäänsä oli riitaisa… (Lopauttaa savut.) Koetit hyvällä sille puhua… Ei tykännyt… Koetit kärsiä, olla, ahertaa… Hän vain aina entistä toraa… (Savut.) Niinkuin nyt siinäkin Pekka Riikelin asiassa, minä olin ihan viaton, sillä Riikeli itse alkoi tappelun, vaikka sakot tuomittiin minulle… (Savut.) Mutta eukko-vainaa mitä?… Toraa minulle. Päiväkausittain rääkyttää. (Ihan innostuu: rääkyttää suutuksissaan matkien.) Krääk!… Krääk!… Krääk! — rääkyttää… Ole silloin ja elä!

MIMMI PAAVALIINA

(Touhussa. Kuin osanotolla.) Jaa-a! Pekka Hakseli!… Ole silloin ja elä!

HAKSELI

(Jatkaa. Sävy murheellinen) Ja sitten taas se markkinajuttu!… Hevonenhan meni rehellisessä kaupassa, mutta hän, eukko-vainaa, vaan rupeaa sanomaan humalan syyksi ja taas päiväkausittain rääkyttää. (Kuten äsken: rääkyttäen.) Juot!… Juot!… Juot! — rääkyttää… Ota silloin ja elä!

MIMMI PAAVALIINA

(Kuin innostuen. Leveästi.) Niin, Pekka Hakseli!… Kun akka yhä rääkyttää! (Touhuaa.)

HAKSELI

(Jatkaa.) Ja siksi minä nyt tulin ajatelleeksi sinua … Mimmi Paavaliina… Pantaisi hynttyyt yhteen… Minulla on talo… (Kuin sureksuen.) Elät tässä… Koetat konnullasi pysyä ja vuovata työn päälle, mutta … joskus falskaa… (Savut. Äkkiä.) Vai, mitä Mimmi Paavaliina?… (Savut.) Niin että totta kai sitä sinäkin tarvitset vielä itsellesi miehen?

MIMMI PAAVALIINA