I

Deskriptivinen esitys tutkimuksenalaisten kansojen kosinta- ja häätavoista ynnä eräiden näiden suhde nykyisten naapurikansojen tapoihin.

Mordvalaiset.

Naisenryöstöt ja morsiamen lunnasrahalla hankkiminen.

Mordvalaisten avioliittotapoja käsittelevissä kuvauksissa kiinnittävät vanhimmista nykyaikaisiin saakka erikoisesti huomiota ne tavat, joilla morsian hankittiin. Näiden joukossa on sellaisilla tavoilla, joissa ilmenee enemmän tahi vähemmän selvää väkivallan käyttöä naisen hankinnassa, sangen huomattava asema.

Naisenryöstöistä kertovat lukuisat aikaisemmat ja myöhemmät mordvalaisten tapojen ja elämän kuvaajat. XVIII vuosisadan loppupuolella huomionsa tehnyt akatemikko I. Lepehin mainitsee köyhien mordvalaisten, joilla ei ollut varaa suorittaa morsiamesta lunnasrahaa, hankkineen niitä ryöstämällä. Tyttö siepattiin joko markkinoilla ollessaan tahi kotikylästään. Jos ryöstäjät takaa-ajettaessa saavutettiin, syntyi taistelu, missä ryöstäjät saattoivat menettää henkensäkin. Tytön sukulaiset teljettiin yrityksen ajaksi pirttiin.

Erittäin mielenkiintoisia ovat ne tiedot, jotka entinen Nizhnij-Novgorodin arkkipiispa Jakov antaa mordvalaisten naisenryöstöistä. Huomattuaan hyvän neitosen tahi saatuaan kuulopuheiden mukaan tiedon sellaisesta, saapuivat ryöstäjät salaa morsiamen kotikylään ja tavattuaan tytön pellolla, lähteellä tahi jossakin muussa paikassa yksinään (mutta ei kotona, sillä huoneesta ei mordvalaisen tavan mukaan neitoja saanut ryöstää), veivät hänet mukanaan. Tällöin tapahtui usein taisteluita, joissa joku voi saada surmansakin. Morsiamen sukulaiset lähtivät nimittäin ajamaan ryöstäjiä takaa. Jos he saavuttivat heidät omilla pelloillansa, saivat he ilman vastustusta tytön takaisin ja ryöstäjien oli maksettava sakko "kunnian loukkauksesta". Jos ryöstäjät taas saavutettiin maalla, joka ei kuulunut ryöstetyn tytön kotikylälle eikä ryöstäjien kylälle, syntyi taistelu. Mutta jos takaa-ajajat tapasivat ryöstäjät näiden omilla alueilla, oli heidän itkien jätettävä neito ja palattava kotiansa. Perillä suljettiin ryöstetty sulhasen kanssa aittaan kolmeksi vuorokaudeksi. Joka aamu ja ilta lyötiin halolla oveen, lausuen kolmasti: "Tottukaa toisiinne." Kolmen päivän perästä alkoi juhla lauluineen, tansseineen ja soittoineen.

Lukuisat myöhäisemmätkin mordvalaisten tapojen kuvaukset sisältävät kertomuksia naisenryöstöistä. Nizhegorodin läänin Arzamasin piirissä kerrotaan ennen aikaan erään tien varrella olleen kaksi puusta tehtyä kuvaa, joista toinen oli miehen, toinen naisen muotoinen. Ne esittivät paikalla surmansa saanutta sulhasta ja morsianta. Eräs mordvalainen oli ryöstänyt pojalleen morsiamen. Tytön vanhempien saavutettua takaa-ajossa ryöstäjät, syntyi taistelu, jossa sulhanen ja morsian menettivät henkensä.

S. Ivantsev kertoo Alatyrin piirin Durkin kylän mordvalaisten noin 35 vuotta sitten varastaneen morsiamia vieraista kylistä. Sulhasen vanhemmat panivat merkille jonkun tytön, kokosivat muutamia miehiä ja lähtivät nuijilla asestettuina ryöstöretkelle. Vakoiltuaan tyttöä, sieppasivat he tämän sopivassa tilaisuudessa ja veivät suoraan kirkkoon. Jos morsiamen sukulaiset huomasivat ajoissa teon, kiiruhtivat he ryöstämään tyttöä takaisin, jolloin syntyi taistelu; mikä tavallisesti päättyi siten, että tyttö jäi anastajille. Saalis vietiin vastarinnasta huolimatta suoraan vihittäväksi. Kirkonpalvelijoille oli edeltäkäsin ilmoitettu aikeesta, ja morsian vihittiin usein vastoin tahtoansa. Nähdessään, ettei asiassa mitään voitu tehdä, yhtyivät morsiamen vanhemmat pitämään hääpitoja.

A.N. Münchin mukaan sattui Saratovin läänin Orkinon kylässä vanhaan aikaan usein sellaisia tapauksia, että morsiamen ollessa vastahakoinen tahi kun vanhemmat eivät suostuneet häntä antamaan miehelään, hänet otettiin ja vihittiin väkivaltaisesti, jolloin sulhasen sukulaiset edeltäpäin sopivat papin kanssa. Pappi sulki melua ja tappelua estääkseen kirkon ovet ja toimitti vihkimisen morsiamen vastustelusta ja rukouksista huolimatta. Tällaisissa tapauksissa sattui tappeluita molempien puolten välillä. Kerran tapahtui viljapellolla, josta morsianta ryöstettiin, ankara toistensa silpominen sirpeillä. Saman läänin Petrovskin piirissä ryöstettyjä tyttöjä vihittiin väkivaltaisesti. Joskus vihittiin neito sidottuna.

Xaisenryöstökertomukset käyvät tavallisesti kahteen eri suuntaan. Sellaisten ryöstöjen ohella, joissa käytettiin väkivaltaa, tapahtui "ryöstöjä" myöskin ryöstettävän suostumuksella.

Sergatshin piirissä ryöstettiin morsiamia väkivaltaisesti, jolloinka miestappojakin tapahtui. Mutta vanhempien tehdessä esteitä nuorten omin päin aikomalle avioliitolle, "ryöstettiin" morsiamia ryöstettävän suostumuksella. Pensan läänin Krasnoslobodskin piirissä lähti nuorukainen, jollei hän onnistunut saamaan morsianta lähikylistä, ryöstöretkelle etäkyliin. Ryöstön jälkeen piiloteltiin metsässä muutamia päiviä. Saman läänin Insarin piirikunnassa ei morsianta ryöstänyt sulhanen, vaan tämän sukulaiset. Sulhanen ja morsian näkivät toisensa vasta vihkimisen jälkeen. Ryöstettyä neitoa koetettiin kaikin tavoin taivuttaa kohtaloonsa. Tämän ohella tapahtui sellaisia ryöstöjä, joita varten edeltäkäsin oh hankittu ryöstettävän suostumus.

Vielä meidän päivinämme on mordvalaisten keskuudessa yleisesti säilynyt muisto väkivaltaisesta morsiamen hankkimisesta. Afashevon tienoilla kerrotaan morsiamia vielä noin neljäkymmentä vuotta sitten hankitun väkivaltaisesti ryöstämällä. Vastusteleva neitonen särki sulhasen kotona joskus pirtin akkunat. Hänet suljettiin muutamaksi ajaksi saunaan tahi aittaan, jonne loitsijaeukko lähetettiin häntä taivuttamaan. Belyj Klutshissa mainitaan viimeisten väkivaltaisten naisenryöstöjen tapahtuneen noin viisikymmentä vuotta, Kurninon mokshalaisilla nelisenkymmentä vuotta sitten.

Edellisessä on jo naisen väkivaltaisen anastamisen ohella mainittu sellaisista morsiamen hankkimisista, jotka tapahtuivat muodollisesti ryöstön tavoin, mutta joita varten oli saatu ryöstettävän suostumus. Tällaiset morsiamen ryöstöt eivät mordvalaisilla ole harvinaisia meidän päivinämmekään. Saratovin läänissä puhutteli nuori mies tyttöä kisapaikalla, tehden hänen kanssaan sopimuksen ja määräten ajan ja paikan, missä ryöstö oli tapahtuva. Morsiamen sukulaisia sovittaakseen maksoi hän niille lunnasrahaa. Eräässä tiedossa Pensan läänistä sanotaan morsiamia ennen viedyn väkisin vihille, mutta myöhemmin ovat naisenryöstöt tapahtuneet neidon suostumuksella. Tyttö vie edeltäkäsin tavaransa sovittuun paikkaan, josta sulhanen käy hänet korjaamassa. Toisessa samasta läänistä olevassa tiedossa sanotaan avioliittoja solmittavan sekä kosinnan kautta että "karkaamalla", jossa tapauksessa sulhasen vanhemmat saapuivat viinaa ja rahaa mukanaan morsiamen kotiin pitääkseen sovintojuhlaa.

Tällaisten naisenryöstöjen syyksi mainitaan korkeat lunnasrahat, vanhempien asettamat esteet nuorten itsenäisesti suunnittelemalle liitolle ja suuret kosinta- ja hääkustannukset.

Suurin osa naimisiinjoutuvan naisen suostumuksesta tapahtuvia naisenryöstöjä tapahtuu hänen vanhempiensa tahi suvun oikeutta loukkaamalla, vastoin heidän tietoansa ja tahtoansa. Samaran läänissä sopivat nuorukainen ja neito asiasta keskenään, jonka jälkeen nuori mies ilmaisi aikeen sukulaisilleen. Sitten ryöstettiin tyttö tämän vanhempien tietämättä, heidän poissaollessaan. Vanhemmat kantoivat kauan vihaa, mutta leppyivät useimmiten saatuaan lunnasrahaa. Sulhasen suvun puolelta koetettiin sovittaa neidon vanhempia maksamalla lunnasrahaa.

Tämän ohella tavataan ryöstöjä, joilla on fiktivinen ja muodollinen merkitys. Eräässä Pensan läänistä olevassa tiedossa mainitaan morsiamen vanhempien usein tietävän ryöstöyrityksestä, vaan ei tekevän sille esteitä. Tällaisella avioliiton solmimistavalla tahdottiin päästä suurista kosinta- ja hääkustannuksista. Tavallisissa kosintanaimisissa kuluu nimittäin paljon kestitysaineita ja avioliittomenoissa on annettava paljon lahjoja. Nizhegorodin läänin Sergatshin piirissä alettiin avioliittopuuhat kosinnalla, noudattaen kaikkia sen yhteydessä tavallisia menoja. Kosinnan päätyttyä oli sulhasen kuitenkin ryöstettävä morsiamensa. Tämä meni sitä varten sovitulle paikalle pellolle tahi joelle, josta sulhanen ikäänkuin väkisin sieppasi hänet, morsiamen tehdessä ankaraa vastarintaa.

Naisenryöstöjen toimeenpanijoiksi mainitaan, paitsi naimisiinaikovaa nuorta miestä, hänen isänsä ja muut sukulaisensa. Simbirskin läänin Ardatovin piirissä tapahtui ryöstö usein ilman sulhasen osanottoa, vieläpä hänen tietämättäänkin. Sen toimittivat sukulaiset naapurien avustamana. N.I. Smirnovin mukaan toimittivat mainitun läänin ersalaisilla ryöstön aivan sivulliset henkilöt, joilla oli kokemusta tällaisissa asioissa. Sulhasen vanhempien alotteesta ja toimittamana tapahtui väkivaltainen naisenryöstö myöskin Simbirskin läänin Alatyrin piirin Durkin kylässä.

Edellä esitetyt naisenryöstön muodot, varsinkin väkivaltainen ja sopimuksellinen, esiintyvät usein samalla paikkakunnalla rinnatusten, jota paitsi niiden ohella solmittiin avioliittoja rauhallisen kosinnan perustalla. Lepehinin ja Jakovin kertomuksista käy ilmi väkivaltaisen ryöstön rinnalla tapahtuneen kosintanaimisiakin. Samasta puhutaan eräässä Saratovin läänistä olevassa tiedossa. Nizhegorodin läänin Sergatshin piirissä ryöstettiin morsiamia sekä väkivaltaisesti että sopimuksellisesti, jonka ohella tapahtui kosinta-avioliittojakin.

Edellisestä on jo käynyt selville, miten naisenryöstöt joskus johtuvat sopimuksellisen avioliiton alaan kuuluvista syistä. Näistä on huomattavin halu päästä suorittamasta naisesta maksettavaa korkeaa lunnasrahaa. Naisenryöstöjen mainitaan lunnasrahan määrän kohotessa samassa määrin käyneen yleisemmiksi. Toiselta puolen olemme jo edellä havainneet ryöstön ohella noudatettavan osaksi rauhallisen avioliiton muotoja: vanhempien lepyttämiseksi suoritettiin näille lunnasrahaa. Lepehin mainitsee kuitenkin, ettei ryöstettäessä maksettu täyttä lunnasrahaa.

Yllä esiintuodut tiedot mordvalaisten avioliittotavoista oikeuttavat päättämään, että heillä keskinäiseen sopimukseen perustuvan avioliittomuodon ohella on vallinnut anastuksellinen, väkivaltainen naisen ryöstö, jossa ilmeni väkivaltaa itse ryöstettävää ja hänen holhojiaan kohtaan. Useat edellä esitetyt seikat ovat osottaneet naisenryöstön olevan yhteydessä erään tutkimuksemme alaisten kansojen avioliittotapojen huomattavimman tekijän, morsiamesta tämän suvulle suoritettavan aineellisen korvauksen eli lunnasrahan suorituksen kanssa. Naisenryöstöjen merkitys saakin viimeksimainittujen ilmiöiden selvityksestä paljon lisävalaistusta.

Lunnasrahan suorittamista morsiamesta on pidettävä mordvalaisten avioliiton oikeudellisena perustana ja se on avioliittotavoissa läpikäyvänä piirteenä.

Lepehin kertoo mordvalaisten kosintatilaisuudessa sopivan lunnasrahasta (kalym). Sitä maksettiin 8-10 ruplaan ja enemmänkin, jonka lisäksi tuli ämpäri viinaa ja tynnyrillinen olutta ja mettä, mikä kaikki sulhasen isän oli suoritettava morsiamen perheelle. Georgin mukaan mordvalaiset tyttäriään naittaessaan sopivat niiden hinnasta, jota suoritettiin kahdeksasta kymmeneen ruplaan. Pallas sanoo morsiamesta maksettavan lunnasrahan olleen mokshalaisilla käytännössä kuten itämaisilla kansoilla yleensä. Arkkimandriitta Makarij mainitsee Nizhegorodin läänin mokshalaisilla sulhasen isän maksaneen inatan ja imbaban määräyksen mukaan morsiamen isälle määräsumman tyttären kasvatuksen korvaukseksi. Paitsi rahaa, kuului lunnaisiin jonkun verran lihaa, viinaa, olutta ja hunajaa.

Myöhemmältä ajalta olevat tiedot puhuvat yksimielisesti lunnasrahasta avioliiton tärkeimpänä ehtona. Vastaaviin olosuhteisiin nähden nousee lunnasraha usein sangen huomattaviin summiin. Rahana suoritetaan jopa kaksikinsataa ruplaa. Tämän ohella annetaan morsiamen perheelle viljaa, vaatetavaroita sekä ruokatavaroita.

Lunnasraha on mordvalaisilla käytännössä vielä nykyäänkin. Rahana maksetaan paikotellen sataan kahteenkymmeneen ruplaan saakka, jota paitsi morsiamen suvulle toimitetaan sovittu määrä viinaa.

Morsiamen lunnaista sovitaan kihlajaistilaisuudessa. Lunnasraha maksetaan joskus tässä tilaisuudessa, joskus myöhemmin, kuitenkin ennen häitä.

Lunnasrahan mainitaan usein olevan suhteessa niihin lahjoihin, joita morsiamen häiden aikana on annettava sulhasen sukulaisille. Joskus pidetään sitä häistä morsiamen suvulle johtuvien menojen korvauksena.

Lahjojen arvo ei kuitenkaan useimmissa tapauksissa nouse läheskään lunnasrahan määrään. Tätä paitsi on rahana suoritettavan lunnasrahan ohella morsiamen suvulle annettavalla viinalla ja ruokatavaroilla tavallisesti nimenomaan häämenojen korvauksen luonne.

Lunnasrahaa ei myöskään voida pitää korvauksena morsiamen mukana annettavista myötäjäisistä. Myötäjäisillä ei mordvalaisten avioliitossa ole varsinaista merkitystä. Morsiamen mukana annetaan tavallisesti vain hänen yksityistavaransa, kuten vaatteet ja vuodetarpeet.

Lunnasrahan merkitystä arvosteltaessa on huomioonotettava vielä se seikka, että sen määrä on riippuvainen morsiamen ominaisuuksista, esim. hänen ijästään. Erään tiedon mukaan maksettiin 20-vuotisesta tytöstä 70-100 ruplaa, yli 20-vuotisesta vähemmän. Toisessa tiedossa mainitaan maksetun sitä korkeampi lunnasraha, mitä nuorempi morsian oli.

Etempänä tutkimuksessamme tulemme huomaamaan useiden mordvalaisten avioliittotapojen ilmiöiden osottavan lunnasrahalla olevan varsinaisen morsiamesta tämän vanhemmille suoritettavan korvauksen luonteen ja saavan selvityksensä tästä tosiasiasta.

Ikäsuhteista.

Akatemikko Lepehin mainitsee mordvalaisten kihlanneen alaikäisiä keskenään. Pallas kertoo samaten alaikäisiä naitetun keskenään, mutta samalla mainitsee hän poikasia naitetun täysikasvuisten neitosten kanssa, tarkoituksella saada perheeseen työntekijättäriä.

Milkovitsh sanoo alaikäisiä kihlatun keskenään; tyttöä tällainen kihlaus ei välttämättömästi sitonut, mutta nuorukaisen, jos hän tahtoi mennä toisen kanssa naimisiin, oli maksettava muutamia ruplia korvausta (purkajaisia). Tyttärensä naittoivat mordvalaiset vasta kolmen- tahi neljänkymmenen vuotiaina. Arkkimandriitta Makarij mainitsee, että isä saattoi ottaa 12-vuotiselle pojalleen vaimoksi täysikasvuisen tytön, jos perheessä oli työvoimista puute.

Paitsi varhaisia kihlauksia, joita seurasi odotusaika ennenkuin avioliitto pantiin toimeen, havaitaan siis sellainen ilmiö, että alaikäiselle miehen puolelle otettiin vaimoksi täysikasvuinen nainen. Useat myöhemmät tiedot puhuvat saman tapaisista ilmiöistä, jotka ovat viime aikoihin saakka säilyneet mordvalaisten avioliittotavoissa siinä muodossa, että mies avioliittoon mennessä on naista huomattavasti nuorempi.

Hallitsevan Senaatin Pensan läänin papistolle kahdeksannentoista vuosisadan viisikymmenluvulla antamassa käskykirjeessä valitetaan mordvalaisten naittavan alaikäiset poikansa kahdeksan, kymmenen ja kahdentoista vuotisina ja ottavan niille kahdenkymmenen vuotiaita ja vanhempiakin vaimoja. Saratovin läänissä kosittiin Münchin mukaan vanhaan aikaan 10—12-vuotiselle pojalle 20-vuotiaita ja vanhempiakin neitoja; ei erittäin kauan sitten oli 12-vuotinen poika naimisissa 20—25-vuotisen naisen kanssa. Nykyäänkin mordvalaiset naittavat poikansa etupäässä jo 17-vuotisina, pyytäen tähän kirkon viranomaisilta erikoisen luvan; morsiamet taasen ovat 19—20-vuotiaita. Samaran läänin Bugulman piirissä naitettiin pojat viime vuosisadan seitsenkymmenluvulla kahdeksantoista vuotiaina, morsianten ijän ollessa kahdenkymmenen viiden ja kolmenkymmenen välillä. Huolimatta maallisen ja hengellisen vallan kielloista, tapahtui Pensan läänin mokshalaisilla sellaisia avioliittoja, joissa miehen puoli oli alaikäinen vielä viime vuosisadan 20-luvulla, jolloin miehen alimmaksi naimaijäksi oli säädettynä 15 vuotta.

Mordvan kansan keskuudessa on muisto tällaisista avioliitoista useissa paikoin säilynyt meidän päiviimme saakka. Kurninossa muistettiin kertoa vanhasta tavasta naittaa aivan nuoria poikia 25-30 vuoden ikäisten neitojen kanssa. Simbirskin läänin Afashevossa ja Belyj Klutshissa on tällainen tapa niinikään kansan muistossa säilynyt.

Tapa naittaa alaikäisiä poikia täyskasvuisten neitosten kanssa on mordvalaisilla vallinnut yleisenä siitäkin päättäen, että se on antanut aiheen lukuisille kansanlauluille, jotka kuvaavat niitä traagillisia suhteita, jotka olivat tällaisten luonnottomien avioliittojen seurauksena.

Nykyaikaiset naimaikäsuhteet ovat olojen muuttuessa muodostuneet pääasiassa samanlaisiksi kuin venäläisillä vallitsevat. Afashevossa vaihtelee morsiamen ikä 16-20 vuosien välillä, nuorukaisen naimaijän ollessa 18-22 vuotta; samanlaiset ovat suhteet myös Belyj Klutshissa. Vesinin mukaan on venäläisten talonpoikien keskuudessa miehen tavallinen naimaikä 18-24 vuotta, morsiamen ijän vaihdellessa 16-18 vuosien välillä. Näissä suhteissa on tietysti kirkon ja maallisen vallan säännösten vaikutus näkyvissä.

Krasnoslobodskin mokshalaisten nykyiset käsitykset näyttäisivät viittaavan vanhempaan kantaan. He pitävät kahdenkymmenen yhden ikävuoden yli tullutta nuorta miestä yli-ikäisenä, niin ettei arvokas morsian sellaiselle mielellään mene. Naiselle sitävastoin ei kahtakymmentä kolmeakaan ikävuotta pidetä liian korkeana.

Vaalivapaudesta ja aloteoikeudesta.

Vanhempien päättäessä lastensa avioliitosta näiden vielä kehdossa ollessa tahi yleensä heidän alaikäisyytensä aikana, ei saattanut olla puhetta naimisiinjoutuvan omasta määräysvallasta. Samoin oli asianlaita silloin, kun alaikäiselle poikalapselle otettiin täysikasvuinen neito puolisoksi. Näissä tapauksissa kuului naimaoikeus alaikäisen holhoojalle.

Vanhempien vallankäytöstä lastensa avioliitoissa puhuvat nimenomaan jo vanhemmat mordvalaisten tapojen kuvaajat. "Lastensa avioliiton suhteen — lausuu Lepehin — on isillä täydellinen valta, eivätkä he kysy näiltä vähintäkään heidän suostumustaan. Kun isä katsoo hyväksi naittaa poikansa, alottaa hän itse kosinnan morsiamen isän luona." Georgin mukaan näkee sulhanen morsiamen ensi kertaa vasta hääpäivänä, Kosimisen toimittaa sulhasen isä ilman edellisen tietoa asiasta. Milkovitshin tiedon suhteen, ettei vanhempien alaikäisyyden aikana toimittama kihlaus ollut naiseen nähden sitova ja että miehen puolelta siitä voitiin vapautua purkajaisia maksamalla, ei ole varmuutta, kenestä lopullinen päätös riippui. Piispa Jakovin mukaan valitsivat morsiamen sulhasen vanhemmat. Sulhanen ei tuntenut eikä koskaan nähnytkään morsianta ennen vihkimistä, ei kosinnan aikana eikä jälkeen.

Useimmat myöhäisemmältä ajalta olevat tiedot käyvät ylläesitettyjen suuntaan. Samaran läänin Bugulman piirissä sanotaan isien pitäneen velvollisuutenaan naittaa poikansa. Sulhaset eivät ennen häitä käyneet kertaakaan morsiantensa luona. Jos morsian otettiin vieraasta kylästä, ei sulhanen häntä tätä ennen tuntenutkaan. Saratovin läänissä alotti kosinnan sulhasen isä eikä sulhanen itse. Pensan läänin Narovtshatin ja Krasnoslobodskin piirissä tapahtui morsiamen valinta vanhempien tahdosta. Pensan ja Simbirskin läänien mokshalaisilla riippui morsiamen valinta vanhemmista. Naimisiinjoutuvat eivät tehneet esteitä vanhempien tahdolle. Kasanin läänin Tshistopolin ja Spasskin piireissä oli kosinnan alottaminen sulhasen isän asia. Simbirskin läänin Alatyrin piirissä tapahtui viime vuosisadan loppupuoliskolla avioliittoja harvoin nuorten keskinäisestä taipumuksesta, vaan riippui asia vanhempien päätösvallasta. Isä valitsi pojalleen morsiamen ja hänen oli tähän tyydyttävä. Naimisiinjoutuvat eivät uskaltaneet papillekaan ilmaista, että heitä pakotettiin vastoin tahtoa avioliittoon.

Kaikki tännekuuluvat tiedot eivät kuitenkaan käy yhtä jyrkästi tähän suuntaan. Sopimuksellisen ryöstön yhteydessä olemme havainneet naimisiinaikovan nuoren miehen itsensä voivan esiintyä toimivana. Samaran läänissä, missä sopimukselliset naisenryöstöt viime vuosisadan loppupuolella olivat tavallisia, alotti erään tiedon mukaan nuori mies itse naimahankkeensa, antaen niistä tiedon vanhemmillensa. Saratovin läänin Orkinon kylässä kuului morsiamen valinta ja alotteenteko avioliitossa samoihin aikoihin pääasiallisesti sulhaselle itselleen. Erään samasta läänistä olevan aikaisemman tiedon mukaan alotettiin kosinta tavallisesti sulhasen ja morsiamen edeltäkäsin hankitun myöntymyksen perustalla, mutta toisinaan tapahtui se vastoin morsiamen tahtoa. Saratovin läänin Hvalynskin piirissä hankkivat vanhemmat pojalleen morsiamen tämän omien osotusten mukaan.

Toimeenpanevana voimana esiintyy näidenkin myöhemmältä ajalta olevien tietojen mukaan vanhempien vallankäyttö, joskin naimisiinjoutuvan omakin tahto otetaan huomioon. Pääasiallisesti tämänlaisina esiintyvätkin nykyaikaiset suhteet, joissa vanha kanta sittenkin usein selvänä ilmenee. Tapa kihlata alaikäisiä keskenään on vielä käytännössä Nizhegorodin läänin Arzamasin piirin ersalaisilla. Täällä ei ole harvinaista, että 10-vuotiaita ja nuorempiakin lapsia kihlataan keskenään. Avioliitto tapahtuu vasta seitsemän tahi kahdeksan vuotta kihlauksen jälkeen. Simbirskin läänin Buinskin ja Alatyrin piireissä toimittavat Evsevevin mukaan morsiamen valinnan vanhemmat. Ennen kosintaa kutsutaan kokoon sukulaiset, joille vanhemmat ilmoittavat valinneensa pojalleen morsiamen ja tiedustelevat heidän mielipidettään valinnan suhteen. Afashevossa kuuluu aloteoikeus niinikään varsinaisesti vanhemmille ja suvulle. Asiasta neuvottelemaan kutsuu perheen pää sukulaisia ja esittää näille ehdokkaansa. Sopivalla tavalla hankitaan myöskin sulhasen oma mielenlaatu tietoon, sitä häneltä kuitenkaan suorastaan kysymättä. Belyj Klutshissa tapahtuvat avioliitot suurimmaksi osaksi naimisiinmenijöiden omasta tahdosta ja alotteesta; aikaisemmin kerrotaan vanhempien määräysvallan olleen vallitsevana. Vetshkanovossa kysyvät vanhemmat pojaltaan, kun hän on tullut naimaikään, ketä hän haluaa vaimokseen. "Se on teidän vallassanne", on vastaus melkein aina. Vanhemmat valitsevat tämän jälkeen puhemiehen. Kurninon mokshalaisilla tapahtuu avioliittoja sekä naimisiinmenijöiden omasta alotteesta että vanhempien alkuunpanosta. Jälkimäisen laatuisten avioliittojen sanotaan olevan yleisempiä.

Useat esiintuoduista tiedoista koskevat etupäässä naimisiinjoutuvan miehen naimaoikeutta, toiset taasen sekä miehen että naisen asemaa puheenaolevan kysymyksen suhteen. Mitä erikoisesti naiseen tulee, edellyttää jo lunnasrahan suorittaminen naisesta tämän perheelle naisen enemmän tahi vähemmän oikeudetonta asemaa. Samasta puhuvat aikaisemmat ja vielä nykyäänkin tavattavat kihlaukset tyttöjen alaikäisyyden aikana.

Kosintatavoissa on huomattava, että kosintakeskustelut alotetaan morsiamen isän kanssa ja että naimasuostumusta ennen kaikkea pyydetään morsiamen vanhemmilta.

Myöhäisempänä aikana on usein paikoin morsiamen omakin tahto ja toivomus otettu lukuun, vaikka vanhempien vallankäyttö tällöinkin on selvästi huomattavissa. Kasanin läänin Tshistopolin ja Spasskin piireissä kysyivät vanhemmat tyttäreltään, onko hän halukas menemään kosivalle nuorukaiselle. Belyj Klutshissa solmitaan nykyisin avioliittoja etupäässä nuorten oman valinnan perustalla. Kurninossa tapahtuu avioliittoja myöskin nuorten keskinäisestä taipumuksesta. Neito voi joskus asettua vanhempien tahtoa vastaankin ja kieltäytyä menemästä kosivalle, jolloin hän kääntyy papin puoleen pyynnöllä, ettei tämä toimittaisi vihkimistä. Vetshkanovossa puhuvat vanhemmat naimaesitykseen suostuttuansa myöskin tyttärensä kanssa, joka ilmaisee suostumuksensa sanoen: "Niinkuin tahdotte." Jos tyttö taas jyrkästi kieltäytyy, niin vanhemmat harvoin pakottavat häntä.

N.s. karkausavioliitot (venäl. samokrutka l. samohodka) ovat toiselta puolelta todistuksena vanhempien vallankäytöstä, toiselta naimisiinaikovien taipumuksesta itsekohtaisesti määrätä kohtalonsa avioliittoon mennessä. Sopimuksellisia ryöstöjä varten hankittiin ennen kaikkea "ryöstettävän" neidon suostumus. Tätä ei tarvitse kuitenkaan käsittää ainoastaan taipumukseksi yleensä hankkia naisen suostumus avioliittoa varten, vaan saattaa se yhtä hyvin johtua halusta voida suorittaa ryöstö, joka sopimuksellisenakin ryöstönä sisälsi väkivaltaa morsiamen holhojia ja perhettä kohtaan, mahdollisimman helposti ja turvallisesti.

Aika, jona avioliittoja solmitaan.

V. Mainov väittää ersalaisten rakentavan avioliittoja mieluimmin laskiaisen edellä ja helluntai-aaton jälkeen. Sen perästä pidetään Pietarin päivän jälkeistä aikaa sopivimpana. Mokshalaiset taasen viettävät häänsä joko lokakuussa tahi laskiaisen edellisellä "lihaviiköila".

Muutamat tiedonannot sekä omat tätä koskevat tietomme käyvät yhteen edelläesitetyn kanssa. Mordvalaisilla näyttäisi siis esiintyvän kaksi häiden viettokautta, syksyinen Pietarin päivän jälkeen ja talvinen ennen laskiaista.

Pari tiedonantoa puhuu tämän ohella keväisestä häidenviettokaudesta.

Vesinin mukaan pitävät isovenäläiset häitä tavallisimmin syksyisen paastottoman ajan, s.o. loka- ja marraskuun kuluessa, sekä uuden vuoden ja laskiaisen välisenä aikana. Muille vuodenajoille tulee vain 92 % häiden koko määrästä. Vladimirin läänissä tapahtuvat avioliitot etupäässä syksyisenä päästöttömänä aikana; syksyn osalle tulee 75 % häiden koko määrästä. Toinen häidenviettokausi on talvinen paastoton aika joulusta laskiaiseen. Vologdan läänissä ovat häät etupäässä talvella joulun ja laskiaisen välisenä aikana, Kurskin läänissä niinikään syksyllä ja talvella.

N.F. Sumtsov väittää slaavilaisilla kansoilla yleensä näitä pääasiallisesti vietettävän syksyllä. Venäläisissä kronikoissa taasen helmikuuta nimitetään svadby 'häät'.

Vaikkakin tietomme näistä seikoista ovat niukkoja ja myöhäiseltä ajalta, osottavat ne mordvalaisten tapojen eräillä seuduilla mukautuneen venäläisiin. Molempien kansojen käsityksiin ovat tässä suhteessa kirkkopaastot vaikuttaneet. Paaston aikana ei häitä juominkeineen ja kemuineen mielellään pidetä. Syksyinen hääkausi alkaa Pietarin päivästä, johon Pietarin paasto loppuu. Talvinen taasen sattuu joulupaaston ja suuren paaston väliseksi ajaksi.

Parissa tiedonannossa esiintynyt keväinen hääperiodi tavataan yleisenä Itä- ja Pohjois-Venäjän turkkilais-tatarilaisilla kansoilla. Tshuvassien avioliitot tapahtuvat etupäässä keväällä ja kesällä. Simbirskin läänin tatareilla tapahtui Milkovitshin mukaan kosinta keväällä ja kesällä. Siperian tatarit pitävät häitä etupäässä kesäkuukausina. Kisilin tatarit viettivät häänsä aina kesällä; Ufan läänin kristityt tatarit sitävastoin joulun jälkeisenä paastottomana aikana. Orenburgin kirgisit viettivät häitä kesällä.

Kosinta.

Kosinnalla ymmärrämme tutkimuksessamme niitä rauhalliseen sopimukseen perustuvia avioliittomenoihin kuuluvia toimia, jotka naimisiinjoutuvien tahi heidän holhojiensa ja perheittensä kesken tapahtuvat ennen avioliiton varsinaista toimeenpanoa. Avioliitto edellyttää useimmissa tapauksissa jonkunmoisten lähempien suhteiden syntymistä naimisiinjoutuvien sukujen välille sekä niiden oikeudellisten seikkojen selvittelyä, jotka ovat ehtona avioliiton solmimiselle. Jo lunnasrahasta sopiminen on mahdollinen yhteisen neuvottelun pohjalla, jota varten sukujen tahi niiden edustajien on jouduttava läheisiin kosketuksiin toistensa kanssa. Tämän ympärille on kokoontunut joukko toimituksia ja menoja, joita pidetään välttämättömänä niiden läheisten suhteiden aikaansaamiselle, mitkä ovat tarpeelliset ennen avioliiton lopullista päätökseen saattamista.

Aikaisemmasta on käynyt selville, että väkivaltaisen avioliiton solmimisen, naisen ryöstön rinnalla, rakennettiin avioliittoja, joita ennen tapahtui jonkunmoinen kosintamenettely, ja väkivaltaisestikin morsiamia ryöstettäessä noudatettiin joskus menoja, jotka osottavat yhtäläisyyttä kosinta- ja kihlausmenojen kanssa.

Lepehin kuvaa, paitsi tupakkasarvia vaihtamalla tapahtunutta alaikäisten kihlaamista, toisellakin tavalla toimitettua kosintaa. "Kun isä aikoo naittaa poikansa, lähettää hän ensiksi morsiamen isän luo sivullisia henkilöitä kysymään, aikooko hän antaa tyttärensä sille tahi tälle. Saatuaan tähän suotuisan vastauksen, sopivat molemmilta puolin yhteen tulleet isät ja äidit ensiksi kalymista, s.o. lunnasrahasta, sekä myös siitä, kenen on suoritettava hääkulut. Kun kaikki tämä on saatu järjestetyksi, pyytävät sulhasen isä ja äiti koko morsiamen suvun vieraiksi kotiinsa. Tultuaan sinne tuona päivänä, huvittelevat vieraat, mutta lapset eivät tästä tiedä vähääkään."

Milkovitsh kertoo ensin käydyn sulhasen puolelta morsiamen kotona tekemässä kosintatarjous; jos siihen suostuttiin, sovittiin kalymista. Kosinnan loppuun suorittamista eli kihlausta toimittamaan lähetti sulhasen isä naispuhemiehen (svaha) ja sukulaisia morsiamen kotiin.

Nämä pari kuvausta sisältävätkin mordvalaisen kosinnan yleiskulun, tosin vain muutamat sen pääasiallisimmista kohdista. Myöhempien yksityiskohtaisempien kuvausten mukaan esiintyy se paljoa monivaiheisempana. Mutta tämän ohella tavataan kosintatapojen kuvauksissa muutamia, jotka omituisella tavalla poikkeavat siitä, mikä on tunnustettava kosinnan tavalliseksi kuluksi. Näitä on siis erikseen tarkastettava.

Diakoni Vasilij Orlovin mokshalaisten tapoja koskevassa kuvauksessa kerrotaan kosinnasta seuraavaa. Sulhasen isä, toimitettuaan uhrin kodin jumalille (jurt-azyravalle ja kud-azyravalle) sekä vainajille, lähti puolenyön aikaan morsiamen isän talolle, mukanaan leivän kanta, johon oli pantu mettä. Tämän asetti hän morsiamen isän portin pielipuulle, lähestyi akkunaa ja piiskalla siihen koputtaen ilmaisi matkansa tarkoituksen lausuen: "Kosai! Minä olen Poraev Tsikafai. Tulin kosimaan tytärtäsi Kodaita pojalleni Otsupille, ota mesileipä portista ja rukoile!" Sitten pakeni hän täyttä laukkaa pihalta. Morsiamen isä lähti sukulaisten kanssa ajamaan takaa. Jos he saavuttivat kosijan, antoivat he tälle selkäsaunan ja palauttivat leivän. Jollei taas kosijaa tavoitettu, ajoi morsiamen isä tämän kotiin ja ilmaisi suostuvansa kosintaan. Takaisin kotia tultuaan toimitti morsiamen isä uhrit jurt-azyrille, jurt-azyravalle, kud-azyrille ja kud-azyravalle sekä esi-isille, uhraten niille mesileivästä. — Tällaisesta kosinnasta eivät mordvalaiset jumalien rangaistusta peläten mitenkään saattaneet kieltäytyä, vaikka sulhanen ei olisikaan ollut morsiamen veroinen.

Tässä kosintamenettelyssä oli vielä huomattava se, että kosinnan tapahtuessa köyhän puolelta koetti morsiamen isä kaikin tavoin saada jätetyksi leivän takaisin, mutta jos kosittiin rikkaaseen taloon, oli takaa-ajo näennäistä.

Arkkimandriitta Makarijn tätä koskeva kuvaus on nähtävästi mukailu edellisestä. Ennen kosintaa piti sulhasen isä rukouksen, johon kuului uhri jurt-azyravalle, kud-azyravalle ja vainajille. Kun rukous kokonaista leipää esilläpitäen oli toimitettu, leikkasi sulhasen isä leivästä kannikan ja koversi sen ontoksi. Täytettyään sen hunajalla, lähti hän yösydännä ratsain siihen taloon, josta aikoi kosia pojalleen morsianta. Kannikan asetti hän portin veräjäpuulle, ajoi itse akkunan luo, kolkutti sitä ratsupiiskallaan ja lausui: "Sefa! Olen Veshnak Mazakain poika. Kosin tytärtäsi Kodaita pojalleni Urulle. Ota portinpielestä mesileipä ja rukoile!" Sitten ajoi hän kiireimmiten pois kotia. Tämän kuultuaan nousee morsiamen isä heti vuoteeltaan, ottaa leivän portinpatsaalta ja lähtee kohta lapsineen tahi sukulaisineen ratsain takaa-ajamaan. Jos he tapaavat tiellä kosijan, niin pieksävät armotta ja antavat kannikan takaisin. Jolleivät, niin ajavat kosijan ikkunan eteen ja kysyvät, onko hän kotona. Jos takaa-ajettu kosija jo on kotona, niin palaa myös morsiamen isä seuralaisineen kotiansa. Siellä uhraa hän kodin haltijoille hunajakannikasta ja alkaa sitten valmistaa häitä. Mutta jos takaa-ajajat eivät tapaa kosijaa kotona, niin luulevat he, että hän on hädissään piiloutunut jonnekin tien varrella. Tässä tapauksessa viskaavat he hunajakannikan ikkunaan ja kosinta on rauennut sikseen. Tavallisesti meneteltiin kosijan varallisuussuhteiden mukaisesti. Jos hän oli köyhä, nousi tytön isä kiireimmiten vuoteesta ja takaa-ajo alkoi. Jos taas rikas, niin ei hän pitänyt kiirettä takaa-ajolla. Sattuipa niinkin, että nämä menot suoritettiin edelläkäyneen naimasopimuksen mukaan.

Nizhegorodin läänistä on olemassa toinenkin kuvaus saman tapaisesta kosintamenettelystä. Sulhanen tutustui vanhempiensa osotuksen mukaan johonkin neitoon, jonka jälkeen perheiden kesken tehtiin salainen sopimus. Sitten lähti sulhanen jonakin yönä ratsain salaa morsiamen kototalolle, ottaen mukaansa kokonaisen tahi puolen leipää, jonka hän ripusti talon porttiin. Aamusella tuli hän tytön isän luo, ilmoittaen ottavansa tämän tyttären tahi sisaren vaimokseen. Tämän jälkeen pidettiin kihlajaisjuomingit, ja lopuksi oli sulhasen ryöstettävä morsiamensa sovitusta paikasta.

Myöskin Lepehin kertoo tämän tapaisesta kosinnasta. Hänen mukaansa noudatettiin sitä nimenomaan silloin, kun joku kosi vaimovainajansa sisarta ja appi kieltäytyi antamasta tätä hänelle. Kosija tuli leipää ja suolaa mukanaan apen talolle. Jos hän ennätti jättää ne pöydälle ja paeta, ei appi voinut kieltäytyä antamasta sisarta. Jos taas vävy saatiin kiinni, piestiin hänet armottomasti.

Näissä kuvauksissa tavattava kosintamenettely eroaa suuresti siitä, mitä on pidettävä sen säännöllisenä yleismuotona. Sen sijaan että kosinnalla tavallisesti on rauhallisten yhtymysten luonne, on sillä edelläesitetyissä kuvauksissa jonkunmoisen vaaranalaisen seikkailun luonne. Verratessamme tällaista kosintaa esimerkiksi piispa Jakovin kuvaukseen morsiamen ryöstöstä, huomaamme niiden epäämättömän yhteenkuuluvaisuuden.

Puheenaoleva kosintamenettely sisältää samalla pitkin matkaa rauhallisen kosinnan alalle kuuluvia tapoja. Välittävänä esineenä, jonka pakollinen vastaanotto saattaa morsiamen suvun määrättyyn oikeudelliseen asemaan kosivaan puoleen nähden, on leipä (leipä ja mesi, leipä ja suola), joka yleiseen tavataan kosinnan välikappaleena saman laatuisessa merkityksessä.

Morsiamen tiedustus ja naimatarjouksen teko.

Lepehinin mukaan alkoi mordvalainen kosinta siten, että sulhasen isä lähetti kosittavan neidon isän luo sivullisia henkilöitä kysymään, tahtooko tämä antaa tyttärensä hänen pojalleen. Piispa Jakov kertoo vanhempien, tahtoessaan naittaa poikansa, lähettäneen jonkun sukulaisistansa puhemiehenä kosimaan pojalleen morsianta. Vasta useiden tällaisten käyntien jälkeen saapuivat vanhemmat kihlausta toimittamaan.

Tämä vastaa mordvalaisilla vallinnutta ja vieläkin vallitsevaa tapaa alottaa kosinta morsiamen tiedustelulla, jota toimittamaan sulhasen kotoa lähetetään yksi tahi useampi puhemies. Puhemiehet ovat tavallisimmin sulhasen lähimpiä sukulaisia, joskus isä tahi äiti.

Nykyäänkin on puhemiehenä melkein aina sukulainen. Simbirskin läänin Buinskin ja Alatyrin piireissä lähtee naimatarjousta tekemään joku sulhasen sukulainen (ikeltsa jakits {?} 'edellä kulkeva'); seuraavalla kerralla tulevat vanhemmat jonkun sukulaisen kanssa. Afashevossa lähtee kosintamatkalle ensi aluksi joku läheisistä naissukulaisista. Kihlausta toimittamaan taasen vanhemmat, risti-äiti ja sukulaisia. Belyj Klutshissa lähtee puhemiehenä joku sukulainen. Seuraavalla kerralla tulevat vanhemmat. Samaran läänin Vetshkanovossa lähtee alustavalle kosintamatkalle sulhasen isä puhemiehen kanssa, joka on läheinen sukulainen. Kurninon mokshalaiset lähettävät puhemiehenä jonkun syrjäisen naisen. Kihlausmatkalle lähtevät vanhemmat jonkun miespuolisen sukulaisen kanssa.

Venäläisillä tapahtuu kosinnan alottaminen pääasiassa samalla tapaa. Sen jälkeen kun morsiamen valintakysymys on ratkaistu, lähetetään mies- tahi naispuolinen puhemies tahi useampia sellaisia tekemään naimaesitystä tahi ottamaan selvää kosinnan onnistumisen mahdollisuuksista.

Aunuksen läänissä ovat puhemiehet (svaty) sulhasen läheisiä miespuolisia sukulaisia. Arkangelin läänissä on puhemiehenä sulhasen risti-isä tahi läheinen sukulainen. Pinegan kaupungissa puhemies ja hänen naisapulaisensa (svaha) ovat välttämättömästi sukulaisia. Novgorodin läänissä lähtee alustavalle matkalle sulhasen isä. Kolmen päivän perästä lähtee sulhanen ja sukulaisia kosintaa päättämään. Valdain piirissä valitaan puhemieheksi sulhasen veli tahi muu läheinen sukulainen. Pskovin kaupungissa lähti naimatarjousta tekemään sulhasen äiti tahi läheinen sukulainen. Kostroman läänissä lähetetään kosintamatkalle ensiksi puhemiehiä (svaty). Seuraavalla kerralla tulee sulhanen vanhempiensa kanssa. Saratovin läänissä valitsee sulhasen isä sukulaisista tahi hyvistä ystävistä puhemiehen. Toisella kerralla lähtevät sulhasen vanhemmat sulhasen itsensä ja puhemiehen kera morsiamen kotiin.

Valkovenäläiset tekevät ennen varsinaista kosintaa alustavia tiedusteluja, jotka suorittaa sulhasen äiti tahi sulhanen itse. Puhemieheksi valitaan joku kunnioitettavimmista sukulaisista, useimmiten risti-isä. Sedletsin läänissä lähetetään svaha, jona on joku sukulaisnainen, joskus sulhasen äitikin.

Puhemiehiä nimittävät venäläiset, kuten useat muut slaavilaiset kansat, samoilla nimityksillä (svat, svaha), joilla sulhasen ja morsiamen isää ja äitiä kosinnan ja häiden aikana nimitetään.

N.s. "varkain kosinnan" yhteydessä nähtiin jo asian onnelliseksi alkamiseksi toimitetun uhrit rukouksineen kodin ja talon haltijoille ja pyydetyn vainajien suosiota yritykselle. Nykyisinäkin aikoina on taivaan jumalan ohella käännytty kodin haltijoiden ja vainajien puoleen kosintaa alotettaessa. Buinskin ja Alatyrin piirien ersalaiset pyytävät onnea taivaan jumalalta (vere-shki-pas), sekä "kodin jumalalta" (kudoú kirdi sijaka) ja vainajilta (pokshtat-babat). Afashevossa toimitettavassa rukouksessa sytytetään pyhäinkuvien eteen kynttilä, noustaan seisomaan ja pyydetään onnea vere-shki-pasilta, ja vainajilta.

Alkuperäisempien rukoustapojen sijaan ovat paikotellen tulleet venäläiset rukoustavat kynttilöineen ja pyhäinkuvineen.

Ensimäisen morsiamen suvun kanssa tapahtuvan yhtymyksen tarkoituksena on niinhyvin mordvalaisilla kuin venäläisillä naimaesityksen teko tahi usein vain morsiamen suvun mielipiteen ja kosinnan mahdollisuuksien tiedustelu. Se voidaan tarvittaessa uudistaakin. Joskus saattavat avioliiton ehdot olla yksityiskohtaisemminkin keskusteltavina, mutta tavallisesti jätetään niistä sopiminen siihen tilaisuuteen, johon sulhasen vanhemmat, mukanaan muitakin sukulaisia, saapuvat morsiamen kotiin.

Kihlaus.

Puhemiesten välityksellä tehdyn naimatarjouksen jälkeen mainitsee Lepehin vanhempien molemmin puolin kokoontuneen sopimaan lunnasrahasta ja sulhasen suvun morsiamen suvulle toimitettavasta hääkulunkien korvauksesta. Kuten useat muut edelläesitetyistä tiedoista osottavat, seuraakin mordvalaisessa kosintamenettelyssä alustavan kosintakäynnin jälkeen suurempi juhla, jossa sovitaan avioliiton ehdoista pääasiallisesti ja vahvistetaan molempien perheiden sekä naimisiinjoutuvien välille syntyvä suhde sitä osottavilla ja vahvistavilla menoilla.

Yleisenä mordvalaisena tapana on pidettävä sitä, että kihlausmatkalle morsiamen kotiin lähdettäessä otetaan mukaan leipää, leipää ja suolaa, leipää ja viinaa tahi kaikkea kolmea yhtaikaa. Morsiamen kotona nämä antimet asetetaan pöydälle. Niiden vastaanottamisella tahi. nauttimisella katsotaan usein olevan naimaesitykseen suostumisen merkitys, niiden palauttaminen taasen merkitsee kieltäytymistä tahi alotettujen kosintakeskustelujen raukeamista. Missä määrin leivän käyttäminen kosinnassa ja sen vastaanotto naimaesitykseen suostumisen merkkinä oli muodostunut tapaoikeudelliselta kannalta sitovaksi, käy selville edellä puheenaolleesta "varkain kosimisesta".

Kysymyksessä olevilla mordvalaisten tavoilla on läheiset vastineet vastaavissa venäläisten tavoissa. Leivän, leivän ja suolan (resp. viinan) välityksellä kosimista on pidettävä yleisvenäläisenä tapana. Isovenäläiset kosijat ottavat mukaansa leivän ja suolaa tahi viinaa. Nämä pannaan morsiamen kotona pöydälle. Niiden vastaanottaminen tahi nauttiminen on naimatarjoukseen suostumisen merkki. Valkovenäläisillä ovat leipä ja viina välttämättömät kosinnan välikappaleet. Morsiamen suvun puolelta ei maisteta mitään, ennenkuin on suostuttu naimatarjoukseen. Vähä-Venäjällä on kosijoilla mukanaan leipä. Sillaikaa kun kosijat kolkuttavat ovea sisäänpäästäkseen, asettaa morsiamen äiti leivän pöydälle. Kosijat tarjoovat leipänsä isännälle, joka asettaa sen pöydälle talon leivän vierelle. Jos kosintaesitykseen ei suostuta, on kosijoiden otettava leipänsä takaisin.

Vaikkakin erilaisten kestitys- ja ruoka-aineiden välityksellä kosiminen tavataankin eri seuduilla lukuisilla muilla kansoilla, osottavat mordvalaiset ja venäläiset tavat sellaista yhtäläisyyttä, että niiden lähempi yhteenkuuluvaisuus on epäämätön.

Varsinaista alustavien keskustelujen jälkeen tapahtuvaa kihlajaisjuhlaa nimittää piispa Jakov juomingeiksi (zapoj). Ne tapahtuivat morsiamen kotona, jonne sulhanen isineen määrättynä päivänä saapui. Sulhanen oli kihlausmatkalla mukana vain silloin, kun morsian oli samasta kylästä. Muutoin ei sulhanen tiennyt morsiamesta eikä nähnyt häntä ennen vihkimistä. — Mukana tuodut leipä ja suola asetettiin morsiustalon pöydälle ja niiden päälle sovittu rahamäärä (yksi hopearupla). Sulhasen isä kaasi laseihin olutta ja viinaa, jonka jälkeen alettiin sopia lunnasrahasta.

Milkovitsh mainitsee morsiamen kosijoiden saapuessa viedyn jonkun sukulaisen taloon, jonneka hänen ystävättärensäkin kokoontuivat. Morsian itki, pidellen kiinni uunin orren yli heitetystä vaatteesta. Juhlaan kokoontui morsiamen sukulaisia. Tässä tilaisuudessa maksettiin osa lunnasrahaa ja määrättiin häiden aika.

Yleisenä piirteenä myöhemmissä kihlajaisjuhlia koskevissa kuvauksissa tavataan morsiamen piilottautuminen tahi kotoa poistuminen kosiomiesten saapuessa. Joskus mainitaan hänen koko kihlajaisjuhlan ajan pysyvän piilosalla.

Varsinaista kosinta- eli kihlajaisjuhlaa nimitetään parste simeme 'hyvästi juoda', lad'amo, odirvan simeme 'neidon juominen', proksimmenze, parste tshijamo 'hyvästi kosia'; kihlajais- tahi kihlausta seuraavia juominkeja toj. Ensimäisiä toimituksia puheenalaisessa tilaisuudessa on sopiminen lunnasrahasta ja sen yhteydessä olevista seikoista. Naimasopimuksen vahvistavat naimisiinjoutuvien vanhemmat kädenlyönnillä. Sen mainitaan joskus tapahtuvan kauhtanan liepeisiin käärityin käsin tahi käsineet kädessä ja sen ajaksi pannaan juomalasiin sytytettyjä päreitä tahi sytytetään kynttilät pyhäinkuvien edessä. — Afashevossa tyhjentävät vanhemmat kädenlyönnin jälkeen viinamaljat. Kurninossa täyttää sulhasen isä lasin tuomallaan viinalla ja tarjoaa morsiamen isälle; tämä estelee, esitellen syitä, joiden vuoksi ei muka voi luovuttaa tytärtään, mutta todellisuudessa suostuvaisena lopulta juo. Sitten tarjotaan morsiamen äidille, joka myös esteltyään, miehensä kehotuksesta juo. Samaran läänin Bugulman piirissä kysyivät sulhasen vanhemmat morsiamelta hänen suostumustaan. Juhlassa pidetään rukous, joskus ennen kädenlyöntiä tahi juontia, joskus sen jälkeen. Kihlausjuhlan lopulla jakaa morsian kosiomiehille lahjoja ja lähettää joskus lahjan sulhasellekin. Juhlassa ovat läsnä morsiamen sukulaiset ja välittäjänä lunnasrahasta keskusteltaessa saattaa toimia morsiamen risti-isä.

Paikotellen huomataan varsinaisia kosinnan päätöstilaisuuksia eli kihlausjuhlia vain yksi, ja on sen jälkeen molempien sukujen välillä tapahtuvilla yhtymyksillä jokin erikoismerkitys. Toisinaan taasen ei varsinaista kosintaa loppuunsuoriteta yhdessä tilaisuudessa, vaan tapahtuu morsiamen kotona uusi juhla, jolla samaten on kihlajaisten luonne.

Piispa Jakov kertoo ensimäisen kosintajuhlan jälkeen sulhasen sukulaisten saapuneen määrättynä päivänä morsiamen kotiin mukanaan muiden kestitysaineiden ohella kaksi puolentoista arssinan pituista ja puolen arssinan levyistä piirakkaa, jotka jauhoaltaassa asetettiin pöydälle. Juhlassa rukoiltiin, juotiin, laulettiin lauluja ja käytiin vieraisilla sukulaisten luona.

Afashevossa kokoonnutaan muutama viikko odirvan simeme-jnhlan jälkeen morsiamen kotiin lad'amo-nimiseen juhlaan. Sulhasen sukulaiset tuovat siihen, paitsi leipää ja viinaa, kaksi erikoisesti valmistettua piirakkaa. Tilaisuudessa paloitellaan piirakat ja pannaan rukouksen jälkeen kiertämään sukulaiselta toiselle, jolloin kukin rukoillen murtaa palan. Tämän aikaa oleskelee morsian naapurin talossa. Juhlan lopussa tuo kaksi neitoa (urval'anit) hänet esiin, jolloin sulhasen äiti antaa hänelle piirakan lahjaksi ja morsian jakaa lahjoja sulhasen sukulaisille. Vetshkanovossa seuraa lad'amo-juhlaa, parste tshijamo ('hyvästi kosia') juhla, jota pidetään varsinaisena kosintajuhlana. Sitä varten valitaan sulhasen suvusta uredev ja ennen lähtöä paistetaan kaksi leivänmuotoista piirakkaa (kurnik l. praka). Pitoihin kokoontuu morsiamen suku. Tilaisuudessa sovitaan lunnasrahasta, josta kuitenkin jo edellisessä lad'amo juhlassa on voitu sopia.

Kurninossa nimitetään toista kihlajaisjuhlaa proksimmenze. Morsiamen kotiin lähtevät sulhasen läheiset sukulaiset, mukanaan ruokatavaroita. Vieraiden saapuessa pakenee morsian naapurin luo. Hänet haetaan kotia ja on hän tällöin hunnutettuna. Edelleen tapahtuu yhteinen syönti ja lahjojen jako sulhasen sukulaisille.

Isovenäläisen kosinnan päättämisen eli kihlauksen päätoimituksia on niinikään "pöydälle panosta" (kladka) sopiminen, kädenlyönti naimisiinjoutuvien isien kesken tahi näiden keskinen juonti naimasopimuksen vahvistamisen merkityksessä. Kädenlyönti tapahtuu usein kauhtanan liepeisiin käärityin käsin. Juhlan lopulla, jossa niinikään on läsnä morsiamen etäisempiäkin sukulaisia, jaetaan lahjoja sulhasen sukulaisille; tämän toimittaa morsian tahi hänen äitinsä. Kädenlyönnin ajaksi noustaan seisomaan ja sytytetään kynttilät ja sen yhteydessä rukoillaan.

Kihlausjuhlan nimenä on isovenäläisillä lad, ladynki, zgovor 'sopiminen, sopimusjuhla', rukobitie 'kädenlyönti', propoj, zapoj 'juomingit, juonti', propoj nevesty 'morsiamen juonti'. Länsi- ja Etelä-Venäjällä zapoiny 'juomingit', zmoviny 'sopimusjuhla', zarutshiny, zarutshenie, zaporutshenie 'kätten yhdistäminen, kädenlyönti'.

Paitsi sitä, että venäläisen kihlauksen toimitukset esiintyvät yleisinä mordvalaisessa, ovat siis jälkimäisen nimityksetkin syntyneet samojen toimitusten mukaisesti. Joskus on ne suorastaan venäläisiltä lainattukin.

Tämän ohella tavataan Simbirskin läänin ersalaisilla sekä nähtävästi Pensan läänin mokshalaisilla kihlajaisjuhlan nimityksenä turkkilais-tatarilaista alkuperää oleva toj. Toisessa kihlajaisjuhlassa esiintyy mordvalaisilla ylipäätänsä samoja toimituksia kuin ensimäisessäkin. Lisäksi viittaavat muutamat seikat eräissä kuvauksissa sellaisiin piirteisiin, jotka ovat ominaisia häämenoille. Niissä esiintyvä uredev on yksi häiden virkahenkilöltä. Milkovitshin mukaan saapuivat sulhasen puolelaiset tämän tapaiseen juhlaan nuodejoukon kera, joka otettiin vastaan samanlaisin menoin kuin morsianta noutamaan saavuttaessakin. Tilaisuuteen otetaan mukaan erikoisesti tätä varten valmistettuja suuria piirakoita, mikä on yleistä mordvalaisissa ja venäläisissä varsinaisissa häämenoissa.

Venäläisillä seuraa samaten ensimäistä kihlajaisjuhlaa usein toinen, jota täälläkin nimitetään sopimus- eli kihlajaisjuhlaksi (zgovor), jos edellinen on käsitetty juominki- (zapoj) tahi kädenlyöntijuhlaksi (rukobitie) tahikka päinvastoin. Uudistettuun juhlaan lähtevät morsiamen kotiin sulhasen vanhemmat, sukulaisia ja puhemies.

Kurninon mokshalaisilla esiintyvä tapa asettua kosintamatkoja tehtäessä morsiamen kotikylässä aluksi johonkin muuhun kuin morsiamen kotitaloon ja toimittaa kosinta tämän pysähdyskortteerin isännän välityksellä on nykyisin tunnettu myöskin Nizhegorodin läänin Arzamasin piirin ersalaisilla. Pysähdyskortteerin isäntää nimitetään puhemieheksi (poksh-kuda). Tämä tapa, samaten kuin morsiamen piilottautuminen kosijoiden saapuessa, esiintyy myöskin varsinaisten häämenojen yhteydessä.

Katsojaiset.

Paitsi varsinaisia kosinnan päättämis- eli kihlaustoimituksia, tapahtuu mordvalaisilla kosintaan kuuluvina paikotellen vielä muutamia yhtymyksiä molempien sukujen kesken, joilla yhtymyksillä on oma erikoismerkityksensä.

Afashevossa tulevat morsiamen sukulaiset kihlajaisten jälkeen sulhasen kotiin kudo vanomo 'taloa katsomaan'. Tällöin tutustuvat morsiamen sukulaiset sulhaseen, jonka on heitä kestitettävä, sekä tarkastavat vilja-aitat ja navetat. Muutaman päivän perästä tullaan uudelleen petshurka vanomo 'uunia katsomaan'. Tällöin morsiamen isä kurkistaa uuniin ja uunin alustaan. Simbirskin läänin Ardatovin piirin Buzajevon ja Nekludovon volostien mordvalaisten talonkatsojaiset tapahtuvat kihlajaisjuominkien (toj) jälkeisenä päivänä ja uuninkatsojaiset sitä seuraavana päivänä.

Saratovin piirin Orkinon kylässä käyvät morsiamen sukulaiset kosinnan jälkeen sulhasta tarkastamassa. Sen jälkeen tulevat sulhasen puolelaiset vuorostaan morsianta tarkastamaan. Suhoj Karbulakissa tapahtuvat talonkatsojaiset sulhasen kotona ensimäisen ja toisen kosintajuhlan välillä. Kurninon mokshalaisilla ovat paikankatsojiset (vastvardzhama) kihlauksen jälkeen, ennen proksimmenze-juhlaa.

Tämän tapaiset toimitukset kuuluvat myöskin yleisvenäläisiin kosintatapoihin, joissa ne voivat yhtyä varsinaisiin kosintajuhlamenoihin, mutta esiintyvät usein myöskin erillisinä yhtymyksinä. Tavallisimmin toimitetaan tällaiset tarkastukset alustavan kosinnan jälkeen, ennen kihlajaisia. Nizhegorodin läänissä pidetään ne jonakin päivänä kihlauksen jälkeen. Kurskin ja Vologdan lääneissä ne tapahtuvat alustavan kosinnan jälkeen, ennen kihlajaisia.

Tälle tarkastusmatkalle lähtee sulhasen kotiin morsiamen vanhemmat ja sukulaisia. Vieraat tarkastavat pirtin, vilja-aitat, ruokakammiot, ruokatavaravarastot j.n.e. Vladimirin ja Pskovin lääneissä avaavat tarkastajat uunin savureijän, kurkistavat uuniin ja savutorveen. Edellisessä läänissä nimitetään tilaisuutta dymnitshanie 'savustaminen'. Donin kasakka-alueella nimitetään sitä "uuninkatsojaisiksi". Länsi-Venäjällä pidetään "katsojaiset" (rozgladiny) kihlajaisten jälkeen.

Kihlauksen ja häiden väliajolle kuuluvat yhtymykset.

Paitsi varsinaisten kosintajuhlien kanssa läheisessä yhteydessä olevia katsojaistoimituksia, voi ennen avioliiton toimeenpanoa vielä tapahtua muutamia yhtymyksiä sulhasen ja morsiamen sukujen välillä. Piispa Jakov mainitsee sulhasen isän ennen häitä käyneen morsiamen kotona hääpäivästä sopimassa. Mordvalaisten tavoissa huomataankin yleisenä kihlauksen jälkeen, jonkun aikaa ennen häiden viettoa morsiamen kotiin tehtävä käynti, jonka tarkoituksena on avioliiton oikeudellisten ehtojen lopullinen täyttäminen, lunnasrahan suoritus sekä hääpäivän määrääminen. Käyntiä nimitetään tshin-putuma (butuma) 'päivän määrääminen' tahi pozalan putoma 'määräpäivän asettaminen'. Sulhasen puolelta lähtee morsiamen taloon sulhasen isä, isä ja äiti tahi useampia sukulaisia. Saratovin piirin Orkinossa tekee sulhanen kihlauksen jälkeen käyntejä morsiamen kotona. Ensi kerran tulee hän parin kolmen toverinsa kanssa, mutta sittemmin käy hän salaisin puolin joka ilta keskustelemassa morsiamen kanssa.

Kihlauksen ja häiden välinen aika.

Viimeksi puheenaolleet toimitukset ovat jo oikeastaan kuuluneet kihlauksen ja häiden väliselle ajalle ja ovat yhteydessä toisten tännekuuluvien ilmiöiden kanssa.

Vanhemmat mordvalaisten avioliittotapojen kuvaukset osottavat, ettei avioliittoa kihlauksen jälkeen usein heti pantu täytäntöön, vaan jäi kosittu morsian pitemmäksi aikaa synnyinkotiinsa. Lepehin sanoo kosintasopimuksen usein kestäneen kauan aikaa. Milkovitshin mukaan maksettiin kihlajaisjuhlassa osa lunnasrahasta ja määrättiin hääpäivä, mutta häät olivat vasta vuoden tahi kahden perästä, jolla ajalla sulhanen ja morsian eivät nähneet toisiaan. Simbirskin ja Pensan läänien mokshalaisilla oli kihlatun neidon jäätävä morsiameksi vuodeksi tahi pitemmäksikin aikaa. Tänä aikana oli sulhasen käytävä hänen luonansa kerran viikossa tahi vähintään kerran kuukaudessa ja tuotava lahjoina ruokatavaroita, erittäinkin mettä yksi puuta kerrallansa.

Nykyisinkin voi kihlauksen ja häiden välinen aika muodostua pitemmäksi ajanjaksoksi. Nizhegorodin läänin Arzamasin piirissä voi kihlauksen ja häiden väliaikaa kihlattujen ollessa täysikäisiä olla vuosi tahi pari. Alaikäisyyden aikana toimitetun kihlauksen yhteydessä voi se muodostua viidenkin vuoden pituiseksi.

Tälle ajalle kuuluvista seikoista on huomattava varsinkin se, että lunnasrahan suoritus muutamien tietojen mukaan tapahtui sen kuluessa. Morsianta ei luovutettu kotoaan, ennenkuin koko lunnasraha oli tullut suoritetuksi. Edellisestä tiedämme sulhasen suvun puolelta ennen häitä käydyn suorittamassa maksamatta oleva osa lunnasrahaa ja vasta silloin tahi sen jälkeen sovitun hääpäivästä. Vasilij Orlovin mukaan suorittivat mokshalaiset lunnasrahan lopullisesti vasta hääpäivänä, mutta ennen morsiamen vientiä synnyinkodistaan. Milkovitsh mainitsee viimeisen osan lunnasrahasta suoritetun heti sen jälkeen kun nuodejoukko oli saapunut morsianta hakemaan. Paitsi rahana maksettavia lunnaita, suoritettiin morsiamen perheelle ruoka- ja nautintoaineita, ja tämä suoritus tapahtui muutaman tiedon mukaan kihlauksen ja häiden välisenä periodina.

Kihlauksen ja häiden väliajan muodostuminen pitemmäksi ajanjaksoksi, jona avioliiton oikeudellisten ehtojen suoritus tapahtuu, on mordvalaisten tavoissa erityisesti huomioonotettava ilmiö siinä suhteessa, että heidän aikaisemmat tapansa, kuten etempänä tutkimuksessamme tulemme osottamaan, tässä kohden yhtyvät useimpien toisten suomalais-ugrilaisten sekä eräiden muiden Itä-Venäjän kansojen tapojen yleisiin ilmiöihin.

Kihlauksen ja häiden väliselle ajalle kuuluvat osaksi myöskin morsiamen seremonialliset itkut. Evsevevin mukaan alkaa morsian itkunsa sen jälkeen kun hääpäivä on määrätty. Hän kääntyy ensiksi keskiyöllä kartanon haltijan kardas-sarkon sekä vainajien puoleen. Tämä tapahtuu pihan keskellä olevan "puhtaan" eli "pyhän" paikan (vanks tarka, shuksh-pra) luona. Itkut toistuvat sitten joka ilta, alkaen auringon laskun aikana. Entiseen aikaan itkettiin viitenätoistakin iltana peräkkäin.

Afashevossa itkettiin vanhempaan aikaan niinikään parin viikon aikana. Nykyään itkee morsian 3-5 iltana. Belyj Klutshissa rajoittuvat itkut hääiltaan ja Kurninossa itkee morsian vasta isänkotoa lähtöä tehdessään sukulaisia hyvästellessään.

Vanhemmissa tiedonannoissa puhutaan morsiamen itkuista pääasiallisesti varsinaisten häämenojen yhteydessä. Lepehin mainitsee morsiamen itkeneen ennen isänkotoa lähtöä. Pallas kertoo mordvalaisen morsiamen itkeneen taukoamatta vihkimisen jälkeen kirkosta palatessa. Sulhasen kotona ajoneuvoista pois kannettaessa hän niinikään taukoamatta itki. Terjuhaneilla itki morsian Jakovin mukaan hääitkuja häiden aattona ja kotoa lähdettäessä.

Saratovin läänissä itki morsian ennen kotoa lähtöä hyvästellessään. Häiden aattoiltana ajoi hän kirkolle, missä astui ajoneuvoista hautuumaan tienhaarassa ja itki sukulaisvainajilleen. Samaran läänissä mainitaan morsiamen itkeneen hyvästelykäynneillään sukulaistaloissa käydessään. Erään Simbirskin läänistä olevan tiedon mukaan itki morsian kotoa lähdettäessä ajoneuvoihin kannettaessa.

Paitsi ennen häitä tapahtuvia määräaikaisia itkuja liittyy ersalaisilla nykyisin useihin varsinaisten häämenojen episodeihin, kuten neitoillan menoihin, nuodejoukon vastaanottoon ja hyvästelyihin, seremoniallisia itkuja. Ne ovat ersalaisilla kehittyneet laajaksi itkurunoudeksi. Päämotiiveina on itkuissa surun ilmaisu läheisistä omaisista sekä isänkodista erotessa, jossa neito on nuoruutensa päivät viettänyt, valitus huolettoman neitoajan loppumisesta sekä pelon ja vastustuksen ilmaisu uuteen tuntemattomaan piiriin siirryttäessä. Prof. Paasosen mukaan ovat ne erääseen määrään saakka improvisoituja. Kaikki samalla seudulla esiintyvät itkut sisältävät eräitä yhteisiä motiiveja, mutta muussa suhteessa muodostaa kukin ne runolahjansa ja olosuhteiden mukaisiksi.

Häät.

Sen jälkeen kun avioliiton solmimiselle välttämättömät suhteet molempien sukujen välillä ovat syntyneet, tapahtuu avioliittomenojen pääkohta, morsiamen siirtäminen uuteen olinpaikkaansa.

Muutamista aikaisemmista tiedoista päättäen olisi tämä tapahtunut ilman erikoisempia menoja. Lepehin kertoo naimisiinjoutuvien isien itse hääpäivänä ilmoittaneen sulhaselle ja morsiamelle häiden sinä päivänä tapahtuvan. Morsiamen vanhempien luo häntä hakemaan lähtevät sulhasen isä ja äiti. Georgin mukaan kävi sulhasen isä ennen häitä hakemassa morsiamen tämän kotoa. Arkkimandriitta Makarij väittää, ettei Nizhegorodin läänin mokshalaisilla ollut erityisiä häämenoja. Tämän yhteydessä hän kumminkin antaa tietoja muutamista sulhasen kotona suoritetuista seremonioista, ja morsiamen kotonakin toimitettiin ainakin rukous ennen morsiamen vientiä. Morsianta hakemassa oli sulhasen isä.

Samalla sisältävät vanhojen etnografien kuvaukset kuitenkin kohtia, jotka osottavat mordvalaisten häämenojen olleen paljoa monivaiheisempia. Milkovitsh kertoo morsianta hakemaan saapuneen nuodejoukon, jolla oli johtajansa ja joka morsiustalossa otettiin eräänlaisilla menoilla vastaan. Pallas, Lepehin ja Georgi tietävät puhua eräistä morsiamen tuonnin yhteydessä noudatetuista tavoista ja sen jälkeen sulhasen kotona suoritetuista menoista. Piispa Jakovilla esiintyvät häämenot jo sangen monivaiheisina, sisältäen yleisin piirtein useimmat niiden pääkohdista, sellaisina kuin ne myöhempien kuvausten nojalla sekä nykyaikaisissa tavoissa esiintyvät. Hän kertoo erityisistä menoista sekä sulhasen että morsiamen kotona ennen morsiamen noudantäan lähtöä ja nuodejoukon saapumista sekä kuvaa morsiamen tuonnin yhteydessä noudatettuja tapoja. —

Varsinaisten häämenojen sarjasta otamme ensiksi tarkastettavaksi:

Menot morsiamen kotona ennen nuodejoukon saapumista.

Jakov kertoo päivää ennen avioliiton toimeenpanoa jokaisen morsiamen luona pidetyn itkupäivän. Morsiamen luo kokoontuivat hänen ystävättärensä. Näistä muutamat lämmittivät saunan, toiset hajoittivat morsiamen palmikon. Kylvyn ja hiusten hajoittamismenon jälkeen ystävättäret jäivät koko yöksi morsiamen luokse. Tällöin ommeltiin morsiamen lahjoja ja laulettiin lauluja. Morsian itse itki koko ajan. Aamusella ennen päivän nousua tuli morsian vanhempiensa luo pyytämään heidän siunaustansa; sitten meni hän vihannesmaalle, jossa rukoillen kumarsi viidesti itäänpäin kääntyneenä. Pirttiin tultuansa itki hän morsiusitkuja, ja vietiin sitten naapurin luo. Päivän vaietessa saapui hän kotiin ja lähti pian hyvästelykäynneille sukulaisiin ja naapureihin. Tällä matkalla saatteli morsianta pari veljeä tahi sukulaista, jotka kussakin talossa veivät hänet kantamalla pirttiin. Kun morsian oli taas saapunut kotia, seurasivat hyvästijättöseremoniat vanhempien kanssa, joiden jälkeen hänet taas vietiin naapuritaloon nuodejoukon tuloa odottamaan.

Mordvalaisiin häämenoihin kuuluukin yleisesti morsiustalossa häiden aattopäivänä tahi yöllä ennen nuodejoukon saapumista tapahtuvat neitoilta- eli polterabend-menot. Niihin ottavat osaa morsiamen sukulaiset, ystävättäret ja naapurien naisväki. Huomattavimpia tännekuuluvia toimituksia on morsiamen seremoniallinen kylpy siihen liittyvine menoineen. Viimeksimainittuja on morsiamen hiuspalmikon purkaminen sekä neitojen käyttämän hiusnauhan poisottaminen ja luovuttaminen. Hiusnauhan luovuttaminen tapahtuu seremoniallista laulua laulaen tahi itkua itkien. Siinä morsian itkee neidon elämäänsä tahi jättää sisarelleen tahi ystävättärelleen "neidon kauneutensa", "neidon päivänsä", mikä voi tapahtua myös niin, että morsian antaa jollekin ystävättärelleen sormuksen.

Afashevossa esiintyy morsian ennen saunassakäyntiä hunnutettuna, istuen pöydän takana, vierellään molemmin puolin kaksi ystävätärtä. Hänen eteensä asetetaan puurovati, ja hän nousee rukoilemaan.

Neitoillan menoihin kuuluvat myöskin morsiamen sukulaistaloissa hyvästeillä käynnit. Kussakin talossa itkee morsian erojaisitkuja. Samaran läänissä vietiin morsian näillä käynneillä kussakin talossa kantamalla pirttiin. Vetshkanovossa kuljettavat urvalat häntä käsipuolesta rattaille. Hänen olkapäilleen on heitetty liina (fata). Saratovin piirin Orkinon kylässä ajelee morsian ystävättärineen kaksivaljakolla pitkin kylää, itkien itkujansa teiden risteyksissä. Sitten mennään hautausmaalle, jossa morsian itkee eroitkuja sukunsa vainajille.

Neitojuhlaa nimitetään Afashevossa kashado jartsamoksi 'puuronsyöntipäivä' ja siihen kokoontuvat sukulaiset ja naapurien naisväki, jotka tuovat kukin morsiustaloon vadillisen puuroa ja ohukaisia. Buzajevon ja Nekludovon volosteissa syö morsian aattopäivänä viimeisen kerran "neidon puuroa". Belyj Klutshissa on häiden aattopäivän nimenä kashado jartsama 'puuroa syömään'.

Ennen nuodejoukon saapumista viedään morsian naapurin taloon "morsiuskortteeriin" (urvalan- l. urvalen-kudo) tahi "odotuskortteeriin" (ashton-kudo); paikotellen palaa hän täältä ennen nuodeväen saapumishetkeä takaisin, toisin paikoin lähtee sinne vasta saapumisen jälkeen.

Vastaaviin venäläisiin tapoihin kuuluu säännöllisenä morsiamen kotona hääaattopäivänä vietettävä neitojuhla (devitshnik). Siihen ösaaottamaan saapuvat morsiamen sukulaiset ja ystävättäret. Juhlan päätoimituksia ovat morsiamen saunassakäynti ja palmikon seremoniallinen hajoittaminen, sekä "neitsyyden" tahi "neidon kauneuden" luovuttaminen, mikä kaikki tapahtuu näihin menoihin liittyviä lauluja laulaen. Viimeksimainittu toimitus suoritetaan tavallisesti siten, että morsian luovuttaa hiusnauhansa neitsyyden merkkinä jollekin ystävättärellensä. Saratovin ja Nizhegorodin lääneissä tuovat juhlaan saapuvat sukulaiset morsiustaloon erilaisia ruokatavaroita (täysinäisen leivän, lihaa j.n.e.). Palmikkoa hajoitettaessa morsian vastustelee, sillä se on neitsyyden menettämisen merkki. Valdain piirissä morsian saunasta palattua itkee itkua, jossa kertoo kadottaneensa "neidon kauneutensa" avoimelle pellolle, viheriälle niitylle. Jaroslavin läänissä morsian hunnutettuna pöydän takana istuen itkee "neidon kauneuttansa", joka on samettinauha, jollaista neitoset juhla-aikana käyttävät pääsiteenä. Itkuissaan morsian kyselee:

"Minne vien kauneuteni — pellolle, suurelle niitylle… tulevat niittäjät viikatteineen, siinä ei ole paikkasi. Ota sinä se, rakas sisareni." Nauhan saa sisar tahi ystävätär.

Valkovenäläisiin ja vähävenäläisiin neitoiltamenoihin kuuluvat tämän laatuiset palmikkomenot välttämättömänä osana. Galitsiassa kampaa morsiamen veli seppeleensitomisjuhlassa (venkopletiny) morsiamen hiukset hajalleen. Puolalaisilla tapahtuu häiden aattoiltana (dziewiczny wieczor 'neitoilta') palmikon hajoittaminen (rozpleciny). Bulgariassa suoritetaan devishnik-juhlassa pääasiassa samat menot kuin venäläisillä.

Myöhäisempien mordvalaisten tapojen pääkohdilla on siis vastaavissa venäläisissä polterabend-menoissa selvät vastineensa, joista muutamat esiintyvät laajemmaltakin slaavilaisilla kansoilla. Näissä menoissa on vielä huomattava morsiamen seremoniallinen puuron syönti sekä neitoillan nimitys "puuronsyöntipäivä". Etenkin vanhemmissa venäläisissä häämenoissa tapahtui seremoniallisia syöntimenoja, joissa nimenomaan oli menon välikappaleena puuro. Eräässä venäläisessä kronikassa esiintyy Sumtsovin mukaan sana kasha (puuro) häiden merkityksessä. Kun Aleksanteri Nevskij v. 1239 meni naimisiin, vietti hän kasha-juhlaa, s.o. piti häät. Tsaarien häissä XVI ja XVII vuosisadalla söi morsiuspari saunassa puuroa.

Morsiamen piilottautuminen eli poistuminen ennen nuodejoukon tuloa on verrattava piilottautumiseen kosijoiden saapuessa.

Menot sulhasen kotona ennen morsiamen noudantaan lähtöä.

Muutamat vanhemmat sekä kaikki nykyaikaiset kuvaukset kertovat menoista, jotka sulhasen kotona suoritettiin ennen morsiamen noudantaan lähtöä.

Lepehinin mukaan lähtivät nuodematkalle sulhasen isä ja äiti, mutta jo Pallas'en kuvauksessa nähdään morsiamen hakuun osallisina erikoisia toimihenkilöitä, kaksi apulaista, joita hän nimittää venäläisillä nimityksillä drushka ja poddruzhe. Piispa Jakov kertoo, että sulhasen isä ja äiti kulkivat ennen morsiamen hakuun lähtöä olutkauhat kädessä kaikkien nuodemiesten keralla pirtin keskellä seisovan pöydän ympäri, jonka jälkeen rukoiltiin jumalaa. Näin tapahtui, jos morsian ei ollut sulhasen kotikylästä. Päinvastaisessa tapauksessa pyysi sulhasen isä morsiamen isältä siunausta, lähteäkseen hakemaan nuodejoukon kanssa morsianta naapurin talosta, jossa tämä oli viettänyt yönsä. Milkovitsh mainitsee morsiamen hakuun lähteneen nuodejoukon, jonka johtajana oli drushka.

Myöhempien tietojen ja nykyisten tapojen mukaan lähteekin morsiamen noutoon säännöllisesti nuodejoukko (kudat), jonka jäsenet ovat tavallisesti kaikki sukulaisia. Siihen kuuluu johto- eli virkahenkilöitä, joita on ersalaisten poksh-kuda 'suuri l. pää-kuda' eli puhemies, kud-ava, naispuolinen johtaja, kaaso. Näiksi valitaan sulhasen risti-isä ja risti-äiti. Kurninon mokshalaisilla kuuluvat vanhempina johtohenkilöinä nuodejoukkoon sulhasen vanhemmat (ata-kuda ja ava-kuda).

Mainitut virkahenkilöt ovat jonkunmoisia nuodejoukon itseoikeutettuja kunniajohtajia. Paitsi heitä kuuluu nuodejoukkoon nuorempia, sukulaisista valittuja virkahenkilöltä. Näistä huomataan ersalaisten "morsiamen kuljettaja" uredev, urved'. Hänen tehtävänään mainitaan m.m. morsiamen käsistä kuljettaminen ja varjeleminen pahansuomuksilta. Kurninon mokshalaisilla ovat valittuja virkahenkilöltä ingal-djakaj 'edellä kulkija' ja toran-kandy 'sapelin kantaja'. Morsiamen kantamisesta ja taluttamisesta (sisälle, ajoneuvoihin j.n.e.) pitää paikotellen huolta kaksi miespuolista toimihenkilöä urvalat, paikotellen taasen esiintyy eri häämenojen kohdissa (esim. itkuja itkettäessä) morsiamen kahden puolen kaksi seuralaisneitosta (urvalanit).

Useat aikaisemmat ja myöhemmät tiedonannot mainitsevat, ettei sulhanen lähde mukaan nuodematkalle. Eräillä seuduin on tämä tapa vieläkin voimassa.

Huomattava toimitus puheenalaisessa häämenojen kohdassa on n.s. suuren piirakan eli hääleivän valmistaminen. Morsiustaloon mukaan otettavaksi valmistetaan hyvin suuri piirakka tahi leipä (luvon-kshe, luksha, toj-praka, poksh-praka, kurnik), joskus 1-l 1/2 puudan painoinen, puolentoista arssinan läpimittainen. Tätä paistamaan kokoontuu hääaattoiltana sulhastaloon sukulaisia, ja toimitetaan se erikoisia menoja noudattaen. Hääaattopäivä on joskus saanut siitä nimityksensä (prakan panmo tshi 'piirakan leipomapäivä').

Ennen nuodejoukon lähtöä toimitetaan rukous sekä siunataan ja varataan (pyhäinkuvalla, suolalla ja leivällä, palavilla päreillä, teräaseella) nuodejoukko matkalle.

Puheenaolevista seikoista osottavat muutamat sen laatuista yhtäläisyyttä vastaavien venäläisten kanssa, että läheisempi vertailu näiden välillä käy tarpeelliseksi.

Venäläiseen nuodejoukkoon kuuluvat itseoikeutettuina johtohenkilöinä sulhasen isä (svat) ja äiti (svaha). Joskus nimitetään isää erotukseksi puhemiehestä, jonka nimityksenä myös on svat, korennoj sratiksi 'juuri- l. päänaittajaksi'. Heidän sijassaan tahi rinnallaan esiintyvät risti-isä ja risti-äiti. Edellisen nimenä on tysatskij 'tuhannen päämies', jälkimäisen svaha, joka on tunnettu myöskin sulhasen äidin tahi kosinnassa avustajana toimineen puhemies-eukon nimityksenä. Ristivanhempia nimitetään myöskin isän ja äidin sijaisiksi (posazhonnyj otets ja posazhonnaja mat), varsinkin silloin kun sulhasen vanhemmat ovat kuolleet.

Näiden nuodejoukon vanhempien johtohenkilöiden suhteen on siis mordvalaisten ja venäläisten häätavoissa olemassa selvä yhtäläisyys. Molemmilla tavataan tässä asemassa sulhasen vanhemmat, ja on tämä joskus mordvalaisilla kuten venäläisilläkin siirtynyt ristivanhemmille. Tämän ohella on tapahtunut saman suuntainen kehitys siinä suhteessa, että mordvalaisten kuda, samaten kuin venäläinen svat (resp. svaha) esiintyy, paitsi merkityksessä 'puhemies', myöskin naimisiinjoutuvien isän (resp. äidin) nimityksenä.

Kuda kysymyksessä oÄvien häiden toimihenkilöiden nimityksenä on kotoisin turkkilais-tatarilaisista kielistä, nähtävästi tatarista. Sana tavataan monissa turkkilais-tatarilaisissa kielissä. Tatarin kielessä merkitsee se toimivaa puhemiestä. Kirgiseillä merkitsee sana, paitsi puhemiestä, myös Gevatter, uigureilla Freund, Genosse. Tshuvassin kielessä taasen merkitsee se, paitsi puhemiestä, myöskin Vater des Schwiegersohnes od. der Schwiegertochter, jonka tapaisessa merkityksessä sana myöskin votjakin kielessä tavataan.

Vaikkakin siis puheenaoleva sana eräissä turkkilais-tatarilaisissa murteissa saattaa esiintyä sukulaisen nimityksenä (Gevatter), ei sitä niissä, tshuvassin kieltä lukuunottamatta, tavata sulhasen resp. morsiamen isän nimityksenä. Näin on asianlaita senkin kielen, nimittäin tatarin kielen suhteen, josta tämän sanan katsotaan tulleen mordvan kieleen. Tällöin ei tuntune epätodenmukaiselta olettamus, että sana niinhyvin mordvan kielessä kuin tshuvassissa ja votjakissakin olisi saanut naimisiinjoutuvien isän merkityksen venäläisen analogian mukaan, jolla taholla sillä säännöllisesti ja yleisesti on sellainen merkitys, etenkin kun häiden virkahenkilöiden nimitykset, varsinkin mordvalaisilla, muissakin suhteissa osottavat venäläistä vaikutusta.