Muutamat kuvaukset puhuvat sulhasen osanotosta morsiamen noudantaan etenkin suanin aikana.
Lukuisien toisten tietojen mukaan ei sulhanen sitävastoin ole mukana morsianta noudettaessa, jarashonin aikana hän useimmissa tapauksissa jää pois nuodematkalta, ja suanissakin hänen usein nimenomaan mainitaan jäävän pois. Toisten kuvausten mukaan hän ei ylipäätänsä esiinny näissä menoissa.
Tämän seikan yhteydessä tarkastelemme sulhasen asemaa ja esiintymistä votjakkien avioliittomenoissa yleensä.
Aikaisemmasta on sulhasen syrjäinen ja passivinen asema kosinnassa meille tunnettua. Häämenoissa ei niinikään useimpia kuvauksia seuratessa tämä saata olla kiinnittämättä huomiota. Vielä sulhastalossakin tapahtuvien menojen aikana pysyttelee sulhanen syrjässä. Muutamien tietojen mukaan hän pakenee nimenomaan pois kotoa morsianta tuotaessa. Eräässä Kasanhi lääniä koskevassa kuvauksessa mainitaan, että sulhasen läsnäolo on avioliittomenoissa tarpeellinen vain vihittäessä, milloin häiden yhteydessä on tapana vihittäytyä. Eräässä kylässä sulhanen työskenteli metsässä nuodematkan aikana, makasi lavitsalla toisessa pirtissä sillä aikaa, kun hänen kotonansa pidettiin häitä. Sosnovissa pysyttelihe sulhanen morsiamen tuonnin jälkeen piilossa seuraavan päivän iltaan saakka. Arvaz Pelgissä on sulhasen häämenojen alkuosan aikana oleskeltava kotoa poissa, naapurin luona. Hän saapuu salaisin puolin häätaloon vasta vähää ennen aviovuoteelle asettamista, suoraan makuuaittaan.
Niiden kuvausten suhteen, jotka puhuvat sulhasen osanotosta nuodematkaan, on huomattavaa, että useimmat niistä koskevat Glazovin piiriä (Shestakov, Gavrilov, Mahaev, Luppov), jonka häätavoissa yleensä näkyy selvä venäläinen vaikutus, niin että ne esim. siinä poikkeavat votjakkien häämenojen yleisestä kulusta, ettei morsian palaa takaisin synnyinkotiin. Sulhasen osanottoa nuodematkaan saatettaneen näin ollen pitää myöhäsyntyisenä tapana.
Parin tiedon mukaan tulee nuodematkalle lähtijöitä olla epätasalukuinen joukko. Karlyganissa lähdetään matkalle myöhään illalla tahi puolenyön aikana. Kuten kosintamatkalla, pysähdytään hääretkelläkin morsiamen kotikylässä välittäjän taloon, jossa juhlitaan ja pidetään joskus rukous.
Morsiustalossa.
Käytettävinämme olevista kuvauksista puhuvat vain harvat jonkunmoisista seremonioista nuodejoukon vastaanotossa, mutta yleensä ei vastaanotto votjakeilla näytä muodostuneen säännöllisiä ja yhtenäisiä tapoja sisältäväksi häämenojen osaksi.
Muutamissa kuvauksissa kerrotaan kuitenkin ruokatavaroilla vastaanotosta. Glazovin piirissä ottaa vanhin morsiamen perheestä ruokatavaroita (leivän, munakeittoa, juustokakkuja, voita ja suolaa) sisältävän, karttuunihuivilla peitetyn maljan, hänen vaimonsa ja muut naiset olutta ja kumyshkaa, ja tulee pihamaalle nuodejoukkoa vastaan, pyytäen siihen kuuluvia nauttimaan kestityksestä. Pyyntöä noudattavat ensiksi sulhanen, sitten muut nuodejoukkolaiset. Sarapulin piirissä otettiin nuodejoukko vastaan pihalla, johon oli asetettu pöytä leipineen, suoloineen, kumyshkoineen ja oluineen. Zavalovin volostissa oli vastaanotossa käytännössä ruokatavaroita. Kasanin piirissä saapuu morsiamen isä az-vetlisin taloon mukanaan olutta, jolla kestitsee nuodemiehiä, pyytäen heitä luokseen. Vieraita ei morsiustalossa kuitenkaan aluksi päästetä sisälle, jonka vuoksi he tekevät pihalle suuren nuotion. Sisälle astuttuaan he eivät saa mennä katon jakohirttä kauemmaksi, vaan on heidän siinä odotettava lupaa saada yhtyä morsiamen puolen vieraisiin.
Yleisenä votjakkilaisena tapana on pidettävä morsiamen piilottautumista tahi kotoa poistumista nuodejoukon saapumisen ajaksi. Se esiintyy sekä jarashonissa, että suanissa. Mamadyshin ja Glazovin piireissä hakee nuodejoukko morsiamen piilokortteerista, mukanaan ruokatavaroita. Edellisessä pidetään piilokortteerissa rukous, jälkimäisessä tapahtuu morsiamen seremoniallinen ruokkiminen. Tätäpaitsi morsian Glazovin piirissä kesken morsiustalossa tapahtuvien menojen piilottautuu ystävättärineen ruispeltoon, josta nuodejoukko käy hänet etsimässä.
Edelleen huomataan näissä tavoissa sellainen piirre, että morsian muutamien kuvausten mukaan oleskelee erillään varsinaisesta hääjoukkueesta aina lähdön edellä tapahtuviin menoihin saakka. Tämän tavan vaikutuksesta tapahtuu esim. lahjojen jakaminen joskus sukulaisen välityksellä. Esille tuotaessa on morsian huivilla tahi morsiushunnulla (byrkentshik, shobyret) verhottuna. Karlyganissa oleskelee morsian naispuolisten vieraittensa ympäröimänä kenosissa, jossa hänen on lauluilla ja kanteleen soitolla huvitettava vieraitansa. Tämän aikaisemmin tsheremissien tavoissa esiintyneen piirteen yhtäläisyydestä eräiden turkkilais-tatarilaisten kansojen tapojen kanssa olemme edellä puhuneet.
Nuodejoukon saapumisen jälkeen tapahtuvista menoista ovat yleisimpiä rukousmenot, joihin liittyy yhteinen (nuodeväen ja morsiamen sukulaisten välinen) syönti. Sarapulin piirissä yhtyy rukoukseen kolminkertainen kynttilän ympäri kulkeminen. Karlyganissa on sen aikana käytännössä nuodeväen tuoma lahjaleipä (salam). Arvaz Pelgissä toimittaa rukouksen morsiamen isä puurovatia kädessään pidellen.
Rukousmenoja seuraa usein yleinen juhla-ateria. Sen perästä tahi välillä tapahtuneen lahjojen jaon jälkeen seuraavat n.s. kiitosseremoniat, joille on ominaista se, että kunkin nuodejoukkolaisen on polvistuneena runomuotoisesti tahi laululla lausuttava kiitoksensa morsiamen vanhemmille, joskus jokaiselle morsiamen sukulaiselle erikseen. Karlyganissa tapahtuu meno sellaisessa järjestyksessä, että isäntäväki kiittää nuodemiehiä lahjaleivästä, laulaen kunkin edessä polvillaan kiitoslaulun. Tämän tapaisia menoja on turkkilais-tatarilaisten kansojen häätavoissa.
Glazovin piirin menoissa tavataan jo aikaisemmin puheenaolleen sulhasen osanoton ohella sulhasen ja morsiamen välinen yhteinen syönti. Erikoisesti huomioonotettavaa on tässä tapahtuva avioparin asettuminen vaatealustalle, mikä samassa häämenojen kohdassa on osottautunut olevan yleistä venäläisissä tavoissa. V. Behterevin kuvauksessa tavataan ruoskallalyöntimeno, jonka toimittajana on sulhanen; kuvaus koskee siis sellaisia häitä, joissa sulhanen on nuodematkalla mukana.
Edelleen huomataan valemorsiamen esiintyminen Glazovin piirissä. Samaten havaitaan sikäläisissä menoissa pöydän ympäri kulkeminen, josta muissa votjakkien häätapojen kuvauksissa yleensä ei puhuta, mutta joka varsinkin mordvalaisissa ja venäläisissä tavoissa vastaavassa kohdassa ei ole harvinainen.
Kestitsemismenot ja lahjojen jakaminen tapahtuvat milloin aikaisemmin, milloin lähdön edellä suoritettavina toimituksina.
Ennen matkalle lähtöä tapahtuvina toimituksina tavataan morsiamen kuljettaminen synnyinkodin eri paikoissa (pirtissä, aitassa, vajassa, navetassa j.n.e.) ja niiden hyvästeleminen. Ennen lähtöä itkee morsian eroitkuja vanhemmilleen ja sukulaisilleen tahi hyvästelee muutoin heitä. A. Fuchsin mukaan alkaa morsian itkeä jo silloin, kun nuodeväki ympäröi hänet. Kun myötäjäisiä aletaan asettaa vankkureihin, ulvoo morsian ääneensä ja jatkaa tätä, kunnes hänet on kannettu ulos pirtistä ja asetettu vankkureihin.
Matkallelähdössä tapahtuu vielä ympärikulkemisia ja ympärikuljettamisia. Yleisintä on morsiamen kuljettaminen lähtövalmiiden ajoneuvojen ympäri. Karlyganissa kuljetetaan morsianta kolmasti hääsaattueen ympäri. Glazovin ja Sarapulin piireissä tapahtuu koko hääsaattueen ympärikulkeminen, ympärikulkijana joku häiden virkahenkilö. Viimeksimainitussa piirissä vedetään tällöin morsiussaattueen ympärille kirveellä viiva. Morsiamen on huudahdellen hypättävä alas ajoneuvoista, ikäänkuin häntä vietäisiin väkisin. Vasta kolmannella kerralla hän jää niihin istumaan. Kasariin piirissä morsian istuuduttuaan nousee ylös ja istuutuu uudelleen (3 kertaa). Karlyganissa hän kolmasti kohottautuu ylös, ikäänkuin pois noustakseen.
Morsiusmatka.
Useissa kuvauksissa mainitaan morsiamen matkalla sulhasen kotiin itkevän ja valittavan. Mamadyshin piirissä vietiin morsian ratsun selässä kylän ulkopuolelle. Noin sata syltä kylän reunasta edennyttyä tehtiin saattajien ja hääjoukon välille veitsellä viiva ja asetettiin morsian ajoneuvoihin, joissa hän jatkoi matkaansa. Sarapulin piirissä heitettiin jokaisella pellonveräjällä vainajille leipää ja pyydettiin niitä varjelemaan taudeilta. Glazovin piirissä oli morsiamen välttämättömästi kylän ulkorajalla hypättävä pois ajoneuvoista ja karattava takaisin kotiinsa. Kasanin läänissä hyppäsi morsian A. Fuchsin kuvauksen mukaan kolmasti pois ajoneuvoista. Kasanin piirissä hän kylvöpellon ohi ajettaessa nousee oman kylvöosuutensa kohdalla ajoneuvoista ja kulkee sen poikki, jotta sukulaiset viljankorjuun aikana näkisivät hänen jälkensä ja muistaisivat häntä.
Sulhastalossa.
Sulhastalossa morsiamen noudon jälkeen noudatetuista menoista antaa Georgi eräitä yksityiskohtaisia tietoja. Morsian tuotiin sulhasen kotiin hunnutettuna. Pukeuduttuaan eri huoneessa naineen naisen pukuun, astui morsian juhlavieraiden joukkoon ja asettui oven luo levitetylle verkapeitolle. Tällä aikaa uhrasi uskonnollistenmenojen toimittaja ("Tor Kart") lasin olutta ja kääntyi rukouksin jumalien puoleen, anoen vastanaineille onnea elatuksen ja rikkauden hankkimisessa sekä lasten synnyttämisessä. Tämän jälkeen tarjoili joku morsiamen puolelaisiin kuuluva neitonen häävieraille mettä tahi olutta, jolloinka morsian asettui kunkin eteen polvilleen, jääden siihen asentoon, kunnes malja oli tyhjennetty.
Myöhemmissä kuvauksissa, jotka yksityiskohtaisemmin koskettelevat tätä häämenojen kohtaa, puhutaan erikoisista menoista morsiamen ja hääsaattueen vastaanottamisessa. Niiden yleisimmäksi piirteeksi on katsottava ruokatavaroiden tahi kestitysaineiden esilletuonti pihalle tahi portaiden eteen. Vastaanottajina ovat sulhasen vanhemmat. Myöskin toimitetaan tällöin usein rukous ja nautitaan yhteisesti esilletuotuja ruokia tahi juomia. Eräillä paikkakunnilla (Malmyzhin ja Kasanin piirikunnat) esiintyy vastaanotossa myöskin sulhanen, jolloinka tapahtuu avioparin välinen yhteinen syönti. Lukuunottamalla sen, mitä aikaisemmin on käynyt selville sulhasen osanotosta häämenoihin yleensä, sekä millaiseksi useimmat kuvaukset sen esittävät morsiamen tuonnin ja vastaanoton aikana sekä sitä lähinnä seuraavien toimitusten suhteen, on sulhasen esiintymistä vastaanotossa pidettävä sen votjakeilla aikaisemmin vallinneen ja paikotellen vieläkin vallitsevan kannan vastaisena, jonka mukaan sulhanen morsianta tuotaessa ei ole esillä eikä usein kotonakaan. Puheenalaisissa kuvauksissa tavattava samalle alustalle asettautuminen on samoilla edellytyksillä mahdollinen. Nämä toimitukset lienevätkin tässä häämenojen kohdassa myöhäsyntyisiä.
Mordvalaisten ja venäläisten tavoissa yleinen leivällä ja suolalla vastaanottaminen tavataan, paitsi Sosnovin votjakeilla, myös Glazovin ja Kasanin piireissä. Näistä ovat kahden ensinmainitun paikkakunnan tavat useissa suhteissa osottaneet erikoista venäläispiirteisyyttä.
Arvaz Pelgissä kuljettaa anoppi morsianta tämän ajoneuvoista laskeuduttua kolmasti niiden ympäri, ja Kasanin piirissä kulkee morsian niinikään kolmasti vankkurien ympäri. Vastaanoton jälkeen viedään morsian tavallisesti aittaan.
Kuten muutamien kuvausten mukaan morsiustalossa tapahtuvien menojen aikana, huomataan tarkastelunalaisessa häämenojen kohdassa eräänlainen morsiamen eristäytyminen niiden alkupuolella. Vastaanoton jälkeen aittaan mentyään tulee morsian esille toimittamaan kestitysmenoa tahi lahjojen jakoa, mutta poistuu näiden jälkeen joskus uudelleen aittaan. Arvaz Pelgissä oleskelee morsian aitassa, jossa hän kanteleen soitolla säestää luoksensa kokoontuneitten nuorten tanssia. Tämä erilleen leiriytyminen on kuitenkin paljoa huomattavampana ja selvempänä esiintynyt tsheremissien tavoissa.
Vastaanoton jälkeen sulhastalossa tapahtuvat menot osottavat eri kuvausten mukaan sangen suurta vaihtelevaisuutta. Paitsi sitä, että tavat todella eri seuduilla vaihtelevat, on näiden suhteen, kuten usein muulloinkin, eri huomiontekijöiden käsitys tapojen ja menojen laadusta ja kulusta vaikuttanut heidän kuvauksiinsa.
Lähimpänä jatkona vastaanottomenoille on varmaankin pidettävä M. Buchin kuvaamaa tulisijan ympäri kulkemista. Vaikkakaan sitä tämän muotoisena ja tähän häämenojen kohtaan kuuluvana ei tavata muissa kuvauksissa, on sille annettava yleisempi merkitys siksi, että morsiustalossa tapahtuvana yleisemmin esiintyvä kynttilän ympäri kulkeminen on sille läheisenä analogiana. Paitsi sitä, että ympärikulkeminen kumpaisessakin tapauksessa esiintyy tulen ympäri kulkemisena, on sekä kynttilän että tulisijan ympäri kulkemiselle yhteistä se, että meno tapahtuu rukouslauluja laulaen ja että joka kerta pysähdytään pyhäinkuvien edessä. Morsiustalossa on menon johtajana uskonnollisten menojen toimittaja, sulhastalossa juohdemies.
Vaikkakin tulisijaan kohdistuvat menot ovat yleisimpiä eri kansojen häämenoissa tavattavista seremonioista, sisältävät kysymyksessä olevat votjakkien menot piirteitä, jotka viittaavat siihen, että kirkolliset vihkimämenot ovat mahdollisesti niihin vaikuttaneet. Kreikkalais-katoliseen vihkimäseremoniaan kuuluu papin ja avioparin kolminkertainen kulku vihkimäalttarin (analoj) ympäri. Votjakkien tavoissa esiintyvät puheenalaiset ympärikulkemiset kynttilän ja tulisijan, siis tulen ympäri kulkemisena, jota ne kirkollisessa vihkimäseremoniassa eivät ole. Mutta mahdotonta ei ole, että votjakkien tapoihin vanhastaan kuulunut tulen ympäri kulkeminen kirkollisesta vaikutuksesta on muodostunut tällaiseksi uskonnollista laatua olevaksi menoksi.
Georgi puhuu kuvauksessaan avioparin istuttamisesta yhteiselle alustalle. Siihen liittyi rukouksia ja siunatun oluen yhteinen nauttiminen. Tälle menolle antaa Georgi varsinaisen avioliiton vahvistusmenon merkityksen. A. Fuchs kuvaa menoa, joka muuten yksityiskohtaisesti vastaa Georgin esittämää, paitsi että siinä vielä kysyttiin naimisiinmenijöiden suostumusta ja mainittiin heitä nimeltä.
J.P. Falkilla tavataan niinikään kuvaus votjakkilaisesta "vihkimäseremoniasta". Sen mukaan antoi hengellisten menojen toimittaja avioparin maistaa siunattua leipää ja suolaa sekä olutta, lausuen samalla rukouksen.
Näissä kuvauksissa on keskinäisen vertailun kannalta havaittavissa siksi paljon yhteisiä piirteitä, että niiden on katsottava koskevan pääasiassa saman muotoista menoa.
Kuten äsken puheenaolleille ympärikulkemismenoille, on tälle menolle ominaista se, että sen suorittaa hengellisten menojen toimittaja. Edelleen liittyy siihen rukouksia ja siunatun juoman tahi suolan-leivän ja juoman nauttiminen. Juoman ja ruoan yhteinen nauttiminen on kyllä yleisimpiä eri kansojen avioliittotapojen seremonioita ja tavataan useissa eri kohdissa votjakkien avioliittotavoissa yksinkertaisessa muodossaan. Se saattaa semmoisenaan näin ollen olla vanha vötjakkilainen tapa. Tässä kuvatussa menossa, sitä kokonaisuudessaan tarkasteltaessa havaitaan kuitenkin helposti yhtäläisyyksiä kreikkalais-katolisen vihkimäseremonian kanssa. Ensiksikin esiintyy se ennen kaikkea uskonnollisluonteisena toimituksena, jommoista merkitystä yhteisellä syönnillä tahi juonnilla yleisenä avioliiton vahvistusmenona tavallisesti ei ole. Tunnettua on, että kreikkalais-katoliseen vihkimäseremoniaan liittyy kolminkertainen avioparin välinen siunatulla vedellä sekoitetun viinin nauttiminen. Tsheremisseistä puhuessamme olemme naimisiinmenijöiden suostumuksen kysynnän, josta A. Fuchs votjakkien tavoissa puhuu, havainneet yleisenä kuuluvan muhamettilaiseen vihkimätoimitukseen. Myöskin kreikkalais-katolisessa vihkimisessä kysytään, menevätkö naimisiin joutuvat omasta tahdostaan avioliittoon. Siihen kuuluu myöskin sulhasen ja morsiamen nimeltä mainitseminen, josta A. Fuchs tarkastelunalaisessa votjakkiiaisessa menossa puhuu. Georgin ja Fuchsin mainitsemalla yhteiselle alustalle asettamisella, joka sekin muuten saattaa kuulua yleisiin n.s. istuttamismenoihin, on vastaavaisuutensa kreikkalais-katolisessa vihkimisessä.
Votjakkien "vihkimäseremonia" näyttää siis muodostuneen uskonnollista laatua olevaksi juhlalliseksi avioliiton vahvistusmenoksi kirkollisesta vaikutuksesta. Tämä ei kuitenkaan sisällä sitä, että siinä esiintyvät yhteinen syönti ja juonti sekä yhteiselle alustalle asettuminen olisivat votjakkien tavoissa täältä peräisin. Etempänä näemme niillä niinkin hyvin tutkimuksemme alaisten kansojen tavoissa kuin avioliittotavoissa yleensä olevan paljoa laajemman merkityksen.
Muista tännekuuluvista tavoista on huomattava valemorsiamen esiintyminen, joka tapahtuu sillä aikaa, kun morsiamen päähän aitassa puetaan naineen naisen tahi nuorikon päähine. Valemorsiamena esiintyy morsiamen vaatteisiin pukeutunut nainen, joka käy näyttäytymässä hääväelle.
Erittäin runsaasti tavataan tässä häämenojen kohdassa rukousmenoja. Paitsi aikaisemmin vastaanottoon, ympärikulkemismenoihin ja "vihkimäseremoniaan" liittyviä rukouksia, pidetään usein pian vastaanoton jälkeen erikoinen rukous pirtissä tahi kualassa; tätäpaitsi yhtyy aviovuoteelle asettamiseen ja vedelläkäyntimenoon rukousmenoja. Ruokatavaroiden (puuron, leivän, voin j.n.e.) käsissä piteleminen rukousten aikana on yleistä. Glazovin piirissä tavataan niiden sijalla siunausmenoja, joissa sulhasen ristivanhemmatkin esiintyvät. Tässä suhteessa yhtyvät mainitun paikkakunnan votjakkien tavat mordvalais-venäläisiin.
Kestitysmenot saattavat votjakeilla tapahtua erillisinä toimituksina eri kohdissa puheenaolevaa häämenojen sarjaa, tavallisimmin kuitenkin ensimäisen hääpäivän loppupuolella, joskus seuraavana päivänä askaroittamisseremonioiden yhteydessä. Kestitysmenoon yhtyy joskus morsiamen toimittama lahjojen jakaminen sulhasen sukulaisille. Molemminpuolinen tahi yksipuolinen lahjoittaminen tapahtuu usein kestitsemisen yhteydessä, joskus pian vastaanoton jälkeen tahi häämenojen lopulla.
Askaroittamismenojen yhteydessä tapahtuvassa kestitsemisessä tarjoilee morsian valmistamaansa Sherbet-nimistä mesijuomaa, josta koko meno on saanut nimityksensä (sherbet juon). Juoman nimitys on saatu turkkilais-tatarilaiselta taholta, sherbet tavataan nimenomaan hääjuomana esim. tatareilla, osmaneilla ja persialaisilla.
Askaroittamismenoista on ensi sijassa mainittava vedelläkäynti, joka suoritetaan tuontipäivän menojen loppupuolella, seuraavana päivänä tahi joskus kolmantena päivänä. Useissa paikoissa jätetään veteen erilaisia uhriantimia, jotka osotetaan veden haltijalle (vu-murt). Glazovin piirissä kaadetaan vesipaikkaan olutta ja kumyshkaa veden haltijalle sekä heitetään veteen rahoja. Bessermaninuorikko lausuu, heittäessään vesipaikkaan kuparirahan: "Elköön vesi minua säikyttäkö vaan pesköön, elköönkä vu-murt minuun koskeko!" Wichmannin mukaan vievät bessermanit vedelle sekä sulhasen että morsiamen, antaakseen heidän "astua veteen". Morsian heittää veteen leivänkannikan ja voita lausuen: "Elköön vesi-äiti peljästyttäkö karjaamme. Suojelkoon hän hyvin (karjaa)!"
Ärvaz Pelgissä saa morsian lähteen reunalle pannun rahan, Karlyganissa tyttönen, joka on tullut vesipaikkaa neuvomaan. Sarapulin piirissä viedään vesipaikalle yksi leivistä, joka rukoiltaessa oli pöydällä; vesiämpäriin pannaan raha.
V. Koshurnikovin mukaan pestiin morsian vesimatkalla joen rannalla olevassa saunassa. Tuomallaan vedellä kestitsi morsian häävieraita. Sarapulin piirissä otti sulhasen äiti vastaan vesipaikalla mukana olleen leivän ja tuodun veden sekä antoi ne törelle, joka ripotteli vedellä kaikkia läsnäolevia; tuodusta vedestä keitettiin myös puuroa. Elabugan piirissä heittelevät vesimatkalla olevat nuoret vettä toistensa päälle ja Arvaz Pelgissä koettaa morsian kastella ammentamallansa vedellä mukanaolijoita, jotka puolestaan valavat vettä kauhasta morsiamen päälle.
Vedelläkäyntiä seuraavat eräät muut askaroittamiset, joista edellisestä tunnetaan sherbet-juoman ja puuron valmistaminen tuodusta vedestä. Glazovin piirissä on morsiamen valmistettava puuroa tuodusta vedestä sekä paistettava ohukaisia. Bessermanilainen morsian paistaa ohukaisia. Elabugan piirissä sekä bessermaneilla on morsiamen laastava lattiaa.
Kasanin ja Glazovin piirien tavoissa on huomioonotettava edellä puheenaolleen kylpemisen yhteydessä tapahtuva "neidon elämän kadottamisen" itkeminen ja neidon päähineen poisanto, jotka tunnemme yleisiksi venäläisissä neitoiltamenoissa noudatettaviksi seremonioiksi. Morsiamen kylpeminen näyttää tästä päättäen tulleen votjakkien tapoihin venäläiseltä taholta.
Arvaz Pelgissä viedään morsian hääpäivän iltana vedelläkäynnin jälkeen ruispellolle. Täällä piilotetaan nuorikon päähine (ashjan) rukiiseen, josta hänen on se apulaisneitosen avulla löydettävä.
Aviovuoteelle asettamiseen liittyy rukousmenoja ja usein avioparin välinen yhteinen syönti. Glazovin piirissä riisuu morsian sulhasen jalkineet ja saa siitä häneltä rahan. Tämä on yleinen venäläinen tapa aviovuoteelle asettamisessa.
Muista tämän yhteydessä olevista tavoista mainittakoon vielä, että Glazovin piirissä makuuvuoteen yli levitetään suojuspeitto (polog) ja että morsian Sarapulin piirissä vietiin makuuaittaan kantamalla.
II
Muutamat tutkimuksenalaiset tavat muiden suomalais-ugrilaisten y.m. kansojen tapojen valossa sekä niiden yleisen laadun ja merkityksen kannalta tarkasteltuina.
Edellisessä osassa on tutkimuksenalaisten kansojen tapojen kuvailevan esityksen yhteydessä tehty vertailuja muiden kansojen tapoihin etupäässä vain sikäli kuin yhtäläisyydet naapurikansojen tapojen kanssa ovat olleet verrattain silminnähtäviä. Osotetuista yhtäläisyyksistä on monet usein jo semmoisenaan katsottava lainoiksi, ja useat niistä koskevat sellaisia tapoja, jotka eivät osota laajempaa leviämistä, joten niitä on pidettävä vertailunalaisten kansojen keskisinä paikallisina tapailmiöinä. Useiden tapojen leviämissuhteiden selvittelyä varten on kuitenkin laajempi, niinhyvin muiden suomalais-ugrilaisten kuin vieraidenkin kansojen tapoihin ulotettu vertailu välttämätön. Tällaista laveampaa vertailua vaativat etenkin ne tavat, jotka yleisinhimillisistä käsityksistä johtuen saattavat esiintyä kansoilla, joiden kesken ei saateta olettaa sellaista geneettistä tahi kultturiyhteyttä, että esiintyvät yhtäläisyydet saatettaisiin selittää periytymisestä tahi lainauksesta johtuviksi.
Aikaisempi kosinta- ja häätapojen tarkastelumme on ylipäätänsä rajoittunut tapojen ulkoisiin ilmiöihin. Laatuunsa ja merkitykseensä nähden tahi niiden perustana olevan ajatuksen kannalta ei tapoja yleensä ole tarkasteltu. Ottaessamme seuraavassa muutamat huomattavimmat ja yleisen vertailun kannalta mielenkiintoisimmat tavat yleisesti vertailtaviksi, koetamme samalla myös tässä suhteessa etsiä niihin valaistusta.
Morsiamen hankkimisen muodoista ja avioliiton täytäntöönpanon ehdoista.
Tutkimuksemme alaisten kansojen avioliittotapojen tarkastelu on tuonut ilmi, etteivät nämä viime aikoihin saakka ole luovuttaneet tyttäriään vaimoiksi korvauksetta, vaan että morsiamesta on naimisiinaikovan puolelta pitänyt maksaa hänen perheelleen aineellinen korvaus. Samalla on morsiamia hankittu myöskin väkivaltaisesti anastamalla.
Muutamien muiden suomalais-ugrilaisten kansojen tavat osottavat avioliiton näillä kansoilla yleensä rakentuneen samoille perusteille. Lukuisat ostjakkien tapojen kuvaajat puhuvat heillä vallitsevasta naisen ryöstö- ja ostotavasta. Kahdeksannentoista vuosisadan alkupuolella huomionsa tehnyt Gr. Novitskij kertoo ostjakeista: "Kun joku tahtoo ottaa jonkun tyttären vaimokseen, määrää tytön isä tämän hinnan, jota he nimittävät kalymiksi." Kun kalym oli suoritettu, lähetti neidon isä hänet muitta juhlallisuuksitta sulhasen luo. M.A. Castrén katsoo ostjakkien avioliiton perustuvan lunnasrahaan.
Morsiamen hintana suoritettiin paitsi rahaa, poroja y.m. karjaa, koiria, metsästysaseita, talous- ja vaate-esineitä, sanalla sanoen kaikenlaisia arvovastineita. Oloihin nähden saattaa morsiamesta suoritettavien lunnaiden arvo nousta huomattavan korkeisiin määriin.
Lunnasrahaa eivät ostjakit suorita yhdellä kertaa, vaan usein pitemmän ajanjakson kuluessa. I.S. Pol'akov mainitsee sen suorituksen eräässä tapauksessa kestäneen neljätoista vuotta. Tobolskin läänin ostjakit maksavat osan kalymia kihlauksen yhteydessä, mutta lopun myöhemmin, mikä voi kestää 2-3 vuotta ja pitemmänkin aikaa.
Osan lunnasrahasta tultua suoritetuksi, oli sulhasen perheellä ja sulhasella morsiameen eräitä oikeuksia, mutta avioliiton varsinainen täytäntöönpano, morsiamen tuonti sulhasen kotiin, tapahtui vasta sitten, kun lunnasraha kokonaan oli suoritettu.
Kaiken tämän ohella hankittiin morsiamia myöskin ryöstämällä.
Myöskin vogulien mainitaan hankkivan morsiamia ostamalla, samalla kun niitä myös ryöstetään. Lunnasraha saattaa nousta sellaiseen summaan, että se voidaan suorittaa ainoastaan pitemmän ajan kuluessa. Sen maksaminen voi näin kestää vuosia, ja ennen sen lopullista suoritusta ei morsianta luovuteta isänsä kotoa. Näinä vuosina on sulhaselle luvallista tehdä matkoja morsiamen luo ja viettää öitä hänen kanssansa.
XVII ja XVIII vuosisatojen lappalaisten elämän kuvaajat osottavat neidon vanhemmille ja sukulaisille annettavien lahjojen olleen heidän avioliittonsa tärkeimpänä ehtona. Suoritettavat lahjat olivat lappalaisten elämän välttämättömiä välikappaleita ja tarve-esineitä, kuten poroja, talousesineitä, vaatteita y.m. pukuesineitä, mutta sen ohella myös arvokkaita hopeaesineitä, joilla näyttää olleen rahan merkitys. P. Högström pitää lappalaisten avioliittoa molempien sukujen välisenä kauppana. Kosinnan tärkeimpänä kohtana oli sopiminen siitä, mitä sulhasen vanhempien tahi sulhasen oli maksettava rahana ja tavarana morsiamen vanhemmille. J.J. Tornaeus'en mukaan oli kosijan esitettävä morsiamen suvulle annettavat lahjat ennenkuin myönnytys saatiin. A. Ehrenmalm tietää lappalaisten hankkineen morsiamia ostamalla. Rahana suoritettiin morsiamesta tämän vanhemmille 5-9 taaleria.
Muutamissa myöhemmissä kuvauksissa mainitaan vielä morsiamen vanhemmille ja sukulaisille suoritettavilla lahjoilla olleen avioliiton ehdon merkityksen.
Alkuperäisesti jyrkästi kaupan muotoisesta lunnasrahan suorituksesta näyttää tämä morsiamen hankkimistapa jo aikaisin kehittyneen lahjojen suoritukseksi morsiamen perheelle. Kuitenkin on lahjojen suorituksella tällöinkin avioliiton ehdon merkitys, joten lappalaisten avioliitolla, kuten v. Düben siitä lausuu, on ollut selvästi kaupanomainen luonne.
Venäjän lappalaiset hankkivat J.A. Friisin mukaan morsiamia vieraasta heimosta ryöstämällä.
Erityisesti mieltäkiinnittävää on, että lappalaisten avioliittotavoissa havaitaan samoja ilmiöitä, mitkä aikaisemmin puheenaolleilla kansoilla ovat olleet tavallisia lunnasrahan suorituksen yhteydessä. Kihlauksen ja avioliiton varsinaisen toimeenpanon välinen aika muodostuu täälläkin eräiden vanhempien tiedonantojen mukaan verrattain pitkäksi ajanjaksoksi, jona avioliiton toimeenpanon ehdot täytetään. Tänä aikana oli sulhasella oikeus tuon tuostakin käydä morsiamen luona. Samalla mainitaan lappalaisten hankkineen morsiamia myös palvelemalla tämän isän kotona. Häiden jälkeen ei mies voinut viedä vaimoaan kotiinsa, vaan oli hänen jäätävä appensa luo vuodeksi työmieheksi.
Lopetamme näiden ilmiöiden tarkastelun ottamalla puheeksi muutamat Itämeren suomalaisten avioliittotapojen piirteet. Tällöin on ilmeistä, että esim. naisen ryöstöön ja ostoon kuuluvia ilmiöitä on täällä etupäässä etsittävä näiden kansojen aikaisempaa eloa koskevista tiedoista tahi näihin ilmiöihin palautuvista kansan keskuudessa mahdollisesti säilyneistä käsityksistä ja tavoista.
Suoranaisiakaan tietoja esim. morsiamen ryöstöstä ja ostosta ei kokonaan puutu. Virolaisten mainitaan aikoinaan hankkineen morsiamia etupäässä lunnailla, mutta myöskin ryöstämällä. Erään Saarenmaan virolaisiin kohdistuvan kuvauksen mukaan tapahtui morsiamen ryöstäminen väkivaltaisesti. Ryöstettiin etupäässä vieraan, mutta omankin heimon keskuudesta. Ryöstettävää väijyttiin ja hänet raastettiin väkisin ryöstäjän kotiin, jonka vaimoksi hän näin tuli. Ryöstöä saattoi seurata takaa-ajo ja tytön takaisin valloittaminen.
Venäjän karjalaisilla mainitaan yhdeksännentoista vuosisadan alussa tapahtuneen "naisen varastamisia", joilla näyttää olleen väkivaltainen luonne. Karkausnaimisia ("uralla mänöminen"), jolloin tyttö ilman vanhempien siunausta salaa meni miehelle, kerrotaan myös tapahtuneen vanhoina aikoina ja sattuvan nykyaikanakin. Itämeren suomalaisista kansoista ovat muutamat jättäneet kansanrunoudessaan muistoja muinaisesta elostansa. Jotkut suomalaiset ja virolaiset runot sisältävät muun ohella viittauksia näiden kansojen avioliittotapoihin. Näille on ominaista se, että ne usein yhtyvät siihen kuvaan, mikä muutamista tavoista on suoranaisten tosiasioiden nojalla syntynyt muiden suomalais-ugrilaisten kansojen suhteen.
Sangen usein tavataan mainittujen kansojen runoudessa kohtia, jotka puhuvat naisen "ostosta", lunnailla hankkimisesta. "Neidon kaupasta" puhuttaessa mainitaan joskus lunnaatkin, mitkä laatuunsa nähden vastaavat usein sitä, mikä naisen hankkimisessa lunnailla on tavallista. Lunnaiden saajiksi ja neidon myyjiksi esitetään usein ei ainoastaan neidon vanhemmat, vaan myös veljet, sisaret, veljien vaimot j.n.e., mikä vastaa esim. edellä esitettyjä lappalaisia koskevia tietoja. Lunnaat ovat näissä tapauksissa siis suvulle suoritettavia lahjoja.
Samalla sisältävät Itämeren suomalaisten kosinta- ja kihlaustavat yksityispiirteitä, joita ei saata olla vertaamatta vastaaviin kohtiin aikaisemmin puheenaolleiden kansojen tavoissa.
Näistä mainittakoon ensiksikin kihlajaisissa sulhasen puolelta morsiamen sukulaisille annettavat raha- y.m. lahjat, jotka etenkin Karjalassa ja Inkerissä välttämättöminä kuuluvat kihlaukseen. Kihlaustilaisuudessa panevat kosijat morsiustalon pöydälle rahoja, joista osa jää morsiamen isälle tahi annetaan muille sukulaisille. Tämän jälkeen sanotaan morsiamen "olevan kaupoissa". Inkerissä ja Karjalan kannaksella nimitetään kihlajaisia m.m. "rahomiseksi".
Venäjän karjalaisilla ottaa morsiamen isä kosijoilta "piärahan", jotapaitsi muutkin morsiamen sukulaiset saavat kukin roposen. Viipurin tienoilla jaettiin rahaa ja lahjoja morsiamen vanhemmille, talon lapsille ja kaikelle perheelle. Muuallakin Itä-Suomessa on rahojen jakeleminen ja kaupanomainen tinkiminen ollut kihlauksessa yleistä, ensinmainittu myöskin Keski-Suomessa ainakin pari vuosikymmentä sitten.
Joskin näitä kihlauksessa suoritettavia lahjomisia ja maksuja monessa tapauksessa ei ole verrattava varsinaiseen lunnasrahaan, esiintyy käsitys morsiamesta tämän suvulle ja erittäinkin vanhemmille hänen kasvatuksestaan annettavasta korvauksesta niiden suorituksen ohella selvänä.
Karjalassa ja Inkerissä näyttää näillä maksuilla vielä viime vuosisadan loppupuolella joskus olleen realinen merkitys yhtenä avioliiton ehdoista. Rahan vastaanottamisella oli sitova merkitys kihlaukseen nähden.
Eräät kihlauksen ja avioliiton lopullisen toimeenpanon väliselle ajalle kuuluvat ilmiöt, samaten kuin muutamat häidenpidon ja morsiamen lopullisen miehensä kotiin asettumisen yhteydessä ilmenevät seikat ovat useilla aikaisemmin puheenaolleilla kansoilla osottautuneet olevan yhteydessä lunnasrahan suorituksen kanssa. Näitä ilmiöitä on ollut kihlauksen ja häiden välisen ajan muodostuminen huomattavan pitkäksi ajanjaksoksi, nuorikon jääminen häiden jälkeen synnyinkotiin ja hänen palaamisensa takaisin ensimäisen tuonnin jälkeen sekä oleskelunsa isänkotona ennen lopullista miehelään asettumista.
Itämeren suomalaisten avioliittotavoissa esiintyy parisen kohtaa, joita ei voida olla edellämainittuihin vertaamatta. On olemassa tietoja sellaisesta suomalaisilla vallinneesta tavasta, että nuorikko häiden jälkeen jäi muutamaksi ajaksi, jopa koko vuodeksi synnyinkotiinsa. Useammin puhutaan tavasta, jonka mukaan nuorikko häiden jälkeen palaa takaisin synnyinkotiinsa, viipyen siellä joskus kokonaisen vuoden, joskus lyhyemmän aikaa. Tämä tapa, joka verrattain myöhään on vallinnut useissa paikoin Suomea, esiintyy myöskin Virossa ja Inkerissä.
Turkkilais-tatarilaisten kansojen tavoissa on kihlauksen ja avioliiton lopullisen toimeenpanon välillä suhteita, jotka muodostavat läheisiä analogioita nyt tarkastelluille ilmiöille. Milkovitsh kertoo tatarilaisen nuoren vaimon jääneen häiden jälkeen isänsä luo siksi, kunnes koko lunnasraha oli maksettu, mikä saattoi kestää pari vuotta ja pitemmänkin aikaa. Kun koko lunnasraha oli saatu suoritetuksi, pidettiin uudet juhlallisuudet morsianta sulhasen kotiin tuotaessa. Kasanin tatareilla on kihlauksen ja häiden väliaikaa vuosi ja enemmänkin, jolla ajalla sulhasen on tuon tuostakin lähetettävä lahjoja morsiamelle. Siperian tatareilla on sulhasen kihlauksen ja häiden välisenä aikana ajoittain käytävä työssä appensa luona ja lähetettävä, lahjoja morsiamen suvulle. Kirgiseillä kestää ensimäisen kosinnan ja häiden välinen aika kahdesta kolmeen vuoteen. Lunnaat suoritetaan lopullisesti vasta ennen häitä. Krimin tatareilla on kosinnan ja häiden välinen aika tavallisesti kaksi vuotta. Kasak-kirgisit pitävät V. Radloffin mukaan häitä vasta sitten, kun lunnasraha pitemmän ajan kuluessa on saatu suoritetuksi. Kun puolet kalymista, on suoritettu, on sulhasella oikeus tehdä käyntejä morsiamen luo. Siperian kirgisien kosinta kestää joskus kymmenen vuotta ja enemmänkin ensimäisen sopimuksen jälkeen, jossa lunnasraha määrätään.
Näihin verrattava tapailmiö esiintyy myös esim. Melanesiassa, jossa avioliiton lopullinen toimeenpano saattaa tapahtua vasta lunnasrahan täyden suorituksen jälkeen. Täälläkin käy morsian sulhasen kotona ja palaa takaisin synnyinkotiin ennen lopullista uuteen olinpaikkaan siirtymistä.
Tämän tapaisiin seikkoihin ovat muutamat avioliittotapojen tutkijat kiinnittäneet huomiotansa. A.H. Post on perheoikeuden kehityshistoriaa käsittelevässä tutkimuksessaan todennut saman ilmiön, joka edellisessä suomalais-ugrilaisten ja turkkilais-tatarilaisten tapojen tarkastelussa on ilmennyt. Häät saatetaan usein pitää sen jälkeen kun osa lunnasrahaa on suoritettu, mutta useimmiten luovutetaan morsian sulhaselle vasta lunnasrahan täyden suorituksen jälkeen; siihen saakka jää nuorikko synnyinkotiinsa. Syntymäkotiin palaamisen häiden jälkeen katsoo Post niinikään olevan yhteydessä lunnasrahan vähittäisen suorituksen kanssa; samalla saattaa sillä hänen mielestään olla muitakin syitä perustanansa.
Nuoren vaimon synnyinkotiin jääminen on myös asetettu niiden käsitysten yhteyteen, joista usein tavattu avioliiton toimeenpanon jälkeen jonkun aikaa noudatettu pidättyväisyys johtuu. Tältä kannalta selittää P. Sartori tarkasteltavat ilmiöt. Hänen mainitsemissaan esimerkeissä on sellaisia, joiden mukaan molemmat puolisot jäävät morsiamen isän kotiin. Tällaiset tavat tuntuvat kysymyksessä olevan teorian kannalta mahdottomilta. Joskaan tämän laatuiset käsitykset eivät ole tuntemattomia suomalais-ugrilaisten kansojen tavoissa, eivät käytettävänämme olleet tiedot ole osottaneet tällaisten käsitysten olevan niiden kanssa yhteydessä. Tällainen "pidättyväisyys" ja avioliiton fyysillisessä merkityksessä toimeenpanon toistaiseksi lykkääminen ei tavallisuudessa ole pitkäaikaista. Sen sijaan näemme tutkimuksemme alaisilla ja turkkilais-tatarilaisilla kansoilla tällaisen "puoliavion" usein kestävän sangen pitkän aikaa, jotapaitsi morsiamen oleskelun aikana isän kotona fyysillinen yhteys avioparin välillä on sallittua, samaten kuin usein kosinnan ja häiden välisenä aikana.
Tarkasteltujen ilmiöiden perustaksi tutkimuksemme alaisten kansojen tavoissa jää näin ollen avioliiton oikeudellisten ehtojen täyttäminen, ensi sijassa lunnasrahan suoritus. Itämeren suomalaisiin nähden tätä ei tosin suoranaisesti voida todeta. Aikaisemmin on heidänkin avioliittonsa tosiasiallisesti perustunut morsiamesta tämän suvulle suoritettavaan korvaukseen, ja tämän yhteydessä ovat edellä puheenaoileet suhteet voineet heilläkin vallita. Mahdollisesti ovat lunnasrahan suorituksesta johtuvat tavat säilyneet sen jälkeenkin, kun lunnasraha, jo oli kadottanut varsinaisen merkityksensä avioliiton ehtona.
Samalla kertaa on ilmeistä, että kihlauksen ja häiden välinen aika muodostui pitemmäksi ajanjaksoksi kihlauksen tapahtuessa lapsuuden ja alaikäisyyden aikana. Eräässä H.N. Hutchinsonin esittämässä tapauksessa muuttaa alaikäisenä naitettu vaimo häiden jälkeen takaisin isänsä kotiin, jossa viipyy siksi, kunnes on tullut täyskasvuiseksi ja voi hoitaa taloutta.
Viimeksimainitun ilmiön johtumista yleensä morsiamen alaikäisyydestä vastustaa tutkimuksemme alaisiin kansoihin nähden kuitenkin se, että naisen naimaikä tavallisesti ja samanaikaisesti tarkasteltujen tosiasioiden kanssa on huomattavan korkea.
Käydessämme yleisemmältä kannalta ja lukuunottaen sen, mitä muiden suomalais-ugrilaisten kansojen suhteen on tullut selville, arvostelemaan morsiamen hankkimisen muotoja tutkimuksemme alaisilla kansoilla, on tarpeellista pääpiirteissään tutustua huomattavimpiin nykyään vallitseviin käsityksiin tätä koskevien kysymysten alalla.
Morsiamen ryöstöä pitävät lukuisat sekä myöhemmät että vanhemmat etnologit eräillä kultturiasteiila yleisesti vallinneena, tapaoikeudellisten säännösten rajoittamana avioliiton solmimismuotona. Ei ainoastaan primitivisten ja alhaiskultturisten vaan myöskin kulttnrikansojen avioliitto- ja häämenoissa on nähty runsaasti tapoja ja menoja, joiden on katsottu olevan yhteydessä naisen ryöstötavan kanssa. Sulhasen ja morsiamen puolten näennäinen taistelu, esteiden tekeminen nuodejoukon tielle, morsiustalon portin sulkeminne, morsiamen pako kotoansa, hänen vastustelemisensa ja näennäinen väkivallan käyttö häämenoissa sekä monet muut tavat ja menot on usein asetettu naisen ryöstötavan yhteyteen.
Toiselta puolen on etenkin sen jälkeen, kun niinhyvin tapoja kuin primitivisiä institutsioneja on alettu tutkia kansanpsykologian ja samanaikaisesti vallitsevien alkeellisten käsitysten valossa, yhä enemmän luovuttu historiallisesta selitystavasta. Näin ei ainoastaan lukuisien tapojen yhteys esim. naisen hankkimismuotojen kanssa, vaan myöskin itse teoriat ryöstö- ja ostoavioliitosta ovat peruskysymyksiinsäkin nähden joutuneet arvostelun alaisiksi. Sen sijaan, että aikaisemmin symbolisten muotojen yleensä katsottiin vastaavan muinaista todellisuutta, niin että esim. avioliittomenoissa tavattavat ryöstösymbolit viittaisivat aikaisemmin kysymyksessä olevalla kansalla vallinneeseen naisenryöstöön, katsoi jo H. Spencer niiden olevan psykologista alkuperää. Tähän suuntaan ovat sittemmin monet tutkijat kulkeneet näitä tapoja selittäessään.
Näin on jo itse naisenryöstöteoria saanut ahtaamman alan, joutumatta kuitenkaan oleellisimmissa kohdissaan arvostelun alaiseksi. Eräät nykyaikaiset tutkijat ovat käyneet tarkastamaan kysymystä naisenryöstöstä sen oleellisimmissa kohdissa. Yhtyen pääasiassa Spenceriin naisenryöstöön viittaavien seremonioiden selittämisessä, katsoo E. Westermarck ensiksikin itse ryöstötavan todennäköisesti johtuneen vastenmielisyydestä avioliittoon läheisten sukulaisten kesken. Ryöstöavioliitto, ollen kokonaan toista kuin avioliittotavoissa esiintyvä taistelu vaimoista, on ollut voimassa sellaiseen aikaan, jolloin ihmiset elivät pienissä, keskenään läheistä sukua olevissa ryhmissä, mutta jolloin käsitys kaupasta ei heille vielä ollut tunnettu. Koska kuitenkin on vaikea olettaa aikaa, jolloin ystävälliset suhteet perheiden kesken, joiden jäsenet voivat mennä naimisiin, olisivat olleet kokonaan tuntemattomia, on mahdotonta ajatella, että ryöstöavioliitto koskaan olisi ollut ainoa avioliiton solmimisen muoto, joskin se on voinut olla sen normalinen muoto.
Myöskin E. Grosse asettaa huomattavia rajoituksia naisenryöstöteorialle. Hän katsoo kyllä naisenryöstöjä avioliiton aikaansaamisen tarkoituksessa tapahtuvan kaikkialla maalipallolla, mutta missään ei se hänen mukaansa esiinny tavan ja lain tunnustamana avioliiton solmimismuotona, vaan ainoastaan oikeuden rajojen yli käypänä rangaistavana väkivallan tekona.
Kauimmaksi kielteiseen suuntaan on naisenryöstön arvostelussa mennyt E. Crawley. Ryöstöavioliiton teorian, jonka populärisuuteen sen romantillinen luonne on syynä, ovat E. Westermarck ja Fison osottaneet epätieteelliseksi. Useat kuvaukset primitivisten kansojen naisenryöstöistä eivät pidä paikkaansa tahi koskevat muodollisia ja seremoniallisia toimituksia. Ryöstö puhtaassa merkityksessä, s.o. vihollismielinen (hostile) ryöstö vieraasta heimosta ei koskaan ole ollut eikä saattanut olla avioliiton muoto, vaan ainoastaan vaimon hankkimiskeino. Tarkastamista ansaitsevat näin ollen vain "muodollinen ja aviollinen ryöstö" (formal and connubial "capture"), Nämä suuresti levinneet ryöstön muodot eivät koskaan johdu todellisesta ryöstöstä, vaan etupäässä primitivisessä yhteiskunnassa sukupuolten välisissä suhteissa esiintyvän differentiatsionitunteen (sexual resistance) alaan kuuluvista käsityksistä. Näissä tapauksissa ei morsianta ryöstetä hänen heimoltansa, vaan sukupuoleltansa.
Viimeksi esitetyn kannan mukaan olisi todellinen anastuksellinen naisenryöstö ilmiö, jota ei tavattaisi missään tavanomaisen oikeuden tunnustamana ja rajoittamana tapana ja jolla suuresti levinneiden seremoniallisten ryöstöjen ohella saattaa olla vain toisarvoinen merkitys.
Käydessämme arvostelemaan suomalais-ugrilaisilla kansoilla runsaasti esiintyneitä naisenryöstöjä, on tarpeellista saada selville, mitä ylipäätänsä voidaan pitää "vihollismielisenä" naisenryöstönä ja mitkä ovat luettavat symbolisiin ja seremoniallisiin ryöstöihin.
Jos ryöstöllä ymmärretään yleensä vieraan omaisuuden väkivaltaista anastusta, täytyy naisenryöstölläkin, jos sen yhteydessä nämä ryöstön oleellisimmat ominaisuudet todistettavasti ovat havaittavissa, olla suorastaan tällainen merkitys. Suomalais-ugrilaisilla kansoilla tavattavista naisenryöstön muodoista on muutamilla epäämättömästi ollut anastuksellisen väkivallan luonne. Ettei eräitä näiden kansojen naisenryöstöjä saateta selittää symbolisten ja seremoniallisten toimitusten kannalta, osottaa se, että niiden tarkoituksena on tosiaankin morsiamen hankkiminen. Ryöstömatkalle lähdettäessä ei useinkaan matkan päämäärä ollut tunnettu, vaan jätettiin ryöstettävän löytyminen asianhaaroista riippuvaksi; toisinaan ryöstettävä tunnettiin vain kuulopuheiden mukaan. Muutamista mordvalaisten naisenryöstöistä kerrotaan, että niiden esineeksi neidon asemasta seikkailunomaisesti joutui vanha vaimo.
Useiden ryöstökertomusten mukaan tapahtui naisenryöstöjen yhteydessä taisteluja, jotka joskus päättyivät verisestikin. Usein puhutaan myöskin takaisin ryöstöistä ja uudistetuista ryöstöistä. Ryöstettyä pideltiin pahoin, hänet teljettiin sisälle ja sidottiin kiinni pakoyritysten välttämiseksi. Väijymiset, piilottelemiset metsässä tahi vieraassa kylässä sekä morsiamen "taivuttaminen" ja väkisin vihkiminen osottavat nekin ryöstöjen useissa tapauksissa olleen todellista anastusta ja väkivaltaa. Symbolien ja avioliittoseremonioiden kannalta ei tämän tapaisia ryöstöjä suinkaan voitane selittää.
Eräitä seikkoja huomioonottaen ei naisenryöstöjä yleensä tutkimuksemme alaisilla kansoilla saattane myöskään pitää satunnaisina ilmiöinä, vaan on niillä näiden kansojen tavoissa ollut yleisempi merkitys. Joskin morsiamen hankkiminen lunnasrahalla mainitaan useimmiten varsinaisena avioliiton solmimisen muotona, puhutaan sen rinnalla miltei aina ryöstöistä. Muutaman tiedon mukaan viimeksimainittu muoto on tullut siinä määrin vallitsevaksi, että suurin osa avioliittoja tapahtuu sen mukaisesti.
Muutamat mordvalaisten tapojen ilmiöt osottavat naisenryöstön muodostuneen heidän tavoissaan tavanomaisen oikeuden rajoittamaksi ja tunnustamaksi teoksi. Näissäkin ryöstöissä on havaittavissa selviä todellisen väkivaltaisuuden tunnusmerkkejä ja niillä on epäämättömäsi anastuksen luonne, eikä niitä saateta selittää muodollisten avioliittoseremoniojen kannalta. Realinen naisenryöstö saattaa siis, päinvastoin kuin joskus on väitetty, esiintyä tavanomaisen oikeuden järjestämänä ja tunnustamana tekona.
Siitä, ettei väkivaltainen naisenryöstö ollut vain episodi avioliittomenojen sarjassa, vaan sisälsi itse avioliiton toimeenpanon, on todistuksena muun ohella se, että ryöstöavioliitossa noudatetut menot supistuivat vähään tahi ainakin kosinta-avioliittoon verraten suoritettiin lyhyen ritualin mukaan. Ryöstön kautta solmittu avioliitto oli kuitenkin samaten tunnustettu kuin kosintaan ja lunnasrahaan perustuva.
Itäisten suomalaiskansojen naisenryöstöt tapahtuvat eri sukujen tahi perheyhdyskuntien kesken ja niihin ottaa usein osaa joukko naimisiin joutuvan nuorukaisen sukulaisia, hänen itsensä jäädessä syrjään. Joskus mainitaan ryöstössä olleen mukana koko sulhasen suvun sekä takaa-ajossa ja takaisin valloittamisessa morsiamen suvun. Ryöstämällä hankittiin morsiamia toisinaan nimenomaan etäkylistä siinä tapauksessa, ettei lähiseudulta rauhallisella tavalla onnistuttu saamaan morsianta. Naisenryöstöt ovat näissä tapauksissa sukujen välillä tapahtuvia väkivaltaisen luontoisia kahakoita, eivätkä sukupuolien välisestä antagonismista johtuvia "toiselta sukupuolelta ryöstämisiä".
Näin ollen on katsottava suomalais-ugrilaisten kansojen avioliittotavoissa säilyneen muotoja, joita usein pidetään harvinaisina ja vain erittäin primitivisillä kansoilla säilyneinä.
Suuri osa itäisten suomalaiskansojen naisenryöstöistä osottaa samalla toisenlaisia suhteita kuin nyt puheenaolleet. Esitetyissä naisenryöstökertomuksissa tehdään useimmiten ero väkivaltaisten ryöstöjen ja sellaisten välillä, joista varsinainen väkivalta puuttui. Näin olemme tavanneet "ryöstöjä", joita varten edeltäkäsin hankittiin ryöstettävän suostumus. Tätäpaitsi tapahtui osa "naisenryöstöistä" siten, että rauhallisella kosinnalla alotettu avioliitto lopetettiin fiktivisellä morsiamen ryöstöllä, tahikka että ryöstö liittyi episodina häämenojen sarjaan. Näissä tapauksissa olivat ryöstöt siis seremoniallista ja muodollista laatua.
Varsinainen väkivaltainen ryöstö päättyi usein sovintoon molempien perheiden välillä. Ryöstäjän puolelta koetettiin joko sovittaa loukkausta kärsinyttä perhettä tahi tultiin viimeksimainitun puolelta vaatimaan hyvitystä, jolloin morsiamesta maksettiin lunnasrahaa ja avioliitto päätettiin hääjuhlallisuuksilla. Lunnasrahan mainitaan näissä tapauksissa olleen kuitenkin pienemmän kuin kosinta-avioliitossa. Näinkin ollen loukattiin ryöstettävän perheen oikeutta, joten ryöstöllä oli ainakin osaksi anastuksellinen luonne. Myöskin silloin, kun ryöstöä varten hankittiin itsensä ryöstettävän suostumus, tapahtui morsiamen perhettä kohtaava oikeuden loukkaus, koska sulhasen puolelta ei tällöin täytetty niitä ehtoja, joihin avioliitto muutoin perustui. Sekä väkivaltaisen että sopimuksellisen ryöstön näemme usein esiintyvän samalla paikkakunnalla samanaikuisesti. Tuntuu luonnolliselta, että sitä mukaa kun yhteiskunnan järjestyneet muodot yhä enemmän ovat vakiintuneet, väkivaltainen ryöstö on käynyt yhä hankalammaksi ja mahdottomammaksi ja näin ulkonaisten olosuhteiden pakosta on siirtynyt syrjään.
Mordvalaisilla tavatun n.s. "varkain kosinnan" näemme tapahtuvan samanlaisten tapaoikeudellisten säännösten vallitessa kuin morsiamen ryöstön eräiden kuvausten mukaan. Tällaisella kosinnalla oli paitsi muodollisesti, myöskin tavanomaisen oikeuden kannalta anastuksellinen luonne, koskapa sitä pidettiin sitovana, eikä siitä voitu kieltäytyä, vaikka sulhanen ei olisi ollut morsiamen veroinen. Tällöin ei anastettu itse morsianta, vaan tapaoikeudellisten säännösten nojalla oikeus häneen. Kun tätä tapaa verrataan eräisiin väkivaltaisen naisenryöstön muotoihin, käy sen johtuminen varsinaisesta naisenryöstöstä epäämättömäksi. Tässä tapauksessa on siis muodollinen avioliittotapa johtunut realisesta väkivaltaisesta naisen ryöstöstä, säilyttämällä samalla alkuperäiset tapaoikeudelliset piirteensä.
Suuri osa tutkimuksemme alaisia kansoja koskevissa kuvauksissa esiintyvistä naisenryöstöistä on n.s. karkausnaimisia (venäl. samokrutka, samohodka) ja johtuu korkeista lunnaista sekä vanhempien tekemistä esteistä nuorten keskenään päättämälle avioliitolle. Niitä on, kuten naisenryöstökuvauksissa yleensä ilmeneekin, pidettävä varsinkin viimemainitusta syystä johtuessaan myöhäisinä ilmiöinä. Mordvalaisten tavoissa eroavat ne siinä suhteessa esim. tämän laatuisista venäläisten tavoista, että niiden yhteydessä usein noudatettiin väkivaltaisen morsiamenryöstön menettelyä. Vaikkakin tällaiset "ryöstöt" saattavat johtua kehittyneempien olojen mukanansa tuomista syistä, liittyvät ne toisaalta tällä tavoin todellisiin ryöstöihin.
Se muoto morsiamen ryöstöä, jonka mukaan ryöstäminen tapahtui sekä ryöstettävän itsensä että hänen holhojiensa suostumuksella (muodollinen ryöstö), tapahtuu kahdenlaisissa olosuhteissa. Muutamissa tapauksissa avioliitto alotetaan muodollisella ryöstöllä. Sen syyksi mainitaan kosinta- ja häämenojen pitkällisyys ja mutkallisuus sekä niiden tuottamat suuret kulungit. Toisissa taasen alkaa avioliitto tavanmukaisella kosinnalla, ja ryöstö liittyy vain episodina avioliittomenojen sarjaan. Tällaisetkin ryöstöt tapahtuvat väkivaltaisen ryöstön tavoin siinä suhteessa, että morsian niiden yhteydessä tuodaan välittäjän (temtshe) kotiin tahi sijoitetaan kihlattu morsian jonkun naapurikylän sukulaisen tahi tuttavan taloon, josta fiktivisesti ryöstämällä tuodaan sulhasen kotiin. Näissä tapauksissa, kuten muutamissa aikaisemminkin tarkastelluissa, osottaa muodollinen ja seremoniallinen ryöstö epäämätöntä yhteyttä varsinaisen väkivaltaisen ryöstön kanssa. Edellisen laatuista ryöstöä ei näissä tapauksissa saatettane selittää vastustelumenojen ja sukupuolelta ryöstämisen kannalta, sillä siltä puuttuu tällaisten menojen luonteenomaiset piirteet. Tällaisia ryöstöjä lienee tarkastelemissamme tapauksissa pikemmin pidettävä väkivaltaisen ryöstön tavanomaisena jatkona. Tätä puolustaa myös se tosiasia, että sillä paikkakunnalla, jolla nämä tavat etupäässä esiintyvät, on myöskin todellinen väkivaltainen ryöstö ollut suuressa määrin käytännössä, niin että suurin osa avioliittoja tapahtui ryöstämällä. E. Crawleyn lausuma väite, ettei muodollinen ryöstö koskaan johdu todellisesta, näyttää tästä päättäen kaipaavan tarkistamista.
N.s. ostoavioliiton katsovat primitivisten avioliittotapojen tutkijat yleensä suuremmassa määrässä kuin naisen ryöstön muodostavan yleisen kehitysasteen avioliiton historiassa. Naisen ostotavan katsotaan tavallisimmin seuranneen ryöstötapaa.
Muutamia avioliittotapojen ilmiöitä, jotka semmoisenaan näyttävät kuuluvan ostoavioliiton piiriin, ei kuitenkaan pidetä varsinaisena morsiamen lunnasrahalla hankkimisena. Kosinnassa suoritetaan usein lahjoja ja maksuja morsiamen perheelle, mutta niillä ei ole tosiasiallista merkitystä morsiamen arvon vastineena, tahikka käytetään ne sellaisiin tarkoituksiin, etteivät ne varsinaisesti lankea morsiamen suvun hyödyksi. Näillä lahjoilla tahi maksuilla saattaa myöskin olla vain symbolinen merkitys, ja voivat ne vastata muiden tapojen yhteydessä tapahtuvia lahjomisia. Kosinnassa morsiamen perheelle suoritettavien lahjojen katsotaan kuitenkin usein johtuvan ostoavioliitosta ja edustavan sen rappeutunutta muotoa.
Lunnasrahan määrään vaikuttaa tutkimuksemme alaisilla kansoilla usein häämenoissa morsiamen puolelta sulhasen suvulle suoritettavien lahjojen sekä myötäjäisten suuruus. Näiden arvo ei kuitenkaan useissa todistettavissa tapauksissa läheskään vastaa lunnasrahan arvoa. Samalla mainitaan lunnasrahan joskus riippuvan morsiamen personallisista ominaisuuksista, esim. hänen ijästään.
Lunnasrahalla on siis itäisten suomalaiskansojen avioliittotavoissa ollut yleensä realinen merkitys morsiamesta hänen suvulleen suoritettavana korvauksena. Se tuleekin säännöllisesti morsiamen perheen, eikä hänen itsensä hyödyksi.
Se suhde, missä lunnasraha myöhempien tietojen mukaan on sulhasen suvulle annettaviin lahjoihin ja morsiamen myötäjäisiin, osottaa sen kuitenkin monesti ainakin osaksi kadottaneen merkitystänsä suoranaisena morsiamesta maksettavana korvauksena. Näin näyttää lunnasraha lappalaisilla ja varsinkin Itämeren suomalaisilla muuttuneen etupäässä morsiamen suvulle suoritettaviksi lahjoiksi.
Naimaikäsuhteet ja niiden riippuvaisuus taloudellisista syistä.
Useat seikat ovat osottaneet, että naista siinä perheyhdyskunuassa, joka tutkimuksemme alaisilla kansoilla tavataan, on pidetty niin sanoaksemme arvoyksikkönä, josta ei tahdottu korvauksetta luopua, mutta jota haluttiin saada perheeseen.
Täyskasvuisen naisen ottaminen alaikäisen pojan vaimoksi on osottautunut johtuvan etupäässä näistä seikoista. Löytääksemme lisää selvitystä näille suhteille, tarkasteltakoon seuraavassa vielä naimaikäsuhteita muutamien turkkilais-tatarilaisten ja suomalais-ugrilaisten kansojen tavoissa.
Tapa hankkia alaikäiselle pojalle täysi-ikäinen nainen vaimoksi on eräistä seikoista päättäen Venäjällä vielä kahdeksannellatoista vuosisadalla ollut yleinen. Volnoe ekonomitsheskoe obshtshestvo-niminen seura julisti v. 1768 kirjoituskilpailun aineesta: "Siitä vahingosta, mikä asujamistolle koituu sen vuoksi, että nuoria poikasia naitetaan vanhojen neitosten kanssa." Tällaiset ilmiöt ovat yleisiä turkkilais-tatarilaisilla kansoilla. Sboev sanoo tshuvassilaisnuorukaisten menevän naimisiin niin pian kuin lain määräämät vuodet sen sallivat; tytöt sen sijaan pysyvät kauan naimattomina. Ennen aikaan naitettiin kolmetoistavuotiaita poikia 30-vuotiasten neitojen kanssa.2 G.F. Müller mainitsee rikkaiden tshuvassien naittaneen poikansa viiden, kuuden vuotiaina. Kuusikymmenluvulla otti eräs kastamaton tshuvassi Tsivilskin piirissä 13-vuotiselle pojalleen 22-vuotisen morsiamen. Nykyäänkin ovat morsiamet usein ijältään sulhasta paljoa vanhempia. Pappeja pyydetään monesti merkitsemään kirkonkirjoihin alaikäisten avioliittoja.
Muiden Itä-Venäjän turkkilais-tatarilaisten kansojen tavat muistuttavat niinikään suuresti sitä kuvaa, minkä tutkimuksemme alaisten kansojen tavat ovat näistä seikoista antaneet. Siperian arotatarien keskuudessa vallitsi viime vuosisadan koskipaikoilla tapa sopia lasten avioliitoista niiden vielä kapalossa ollessa. Katshinin tatareilla kihlaavat rikkaat lapsensa jo kapalossa. Rikkaat Orenburgin läänin kirgisit kihlaavat lapsensa joskus niiden äidin kohdussa ollessa. Pojalle aletaan etsiä morsianta hänen tultuaan 5-8 vuoden ikään. Arolla voi joskus tavata 13—14-vuotiaita poikia, jotka ovat naimisissa 25-vuotiaan naisen kanssa. Samaa kerrotaan pienen Onlan kirgiseistä. Mangyshlakin kirgisit hankkivat morsiamen poikalapselle joskus jo ensimäisenä ikävuotena, tavallisimmin kuitenkin kolmannen ja kahdeksannen ikävuoden välillä.
Saman tapaiset ilmiöt eivät myöskään ole tuntemattomia Obin ugrilaisilla. I.S. Pol'akovin mukaan hankki ostjakkilainen isä joskus 10-vuotiaalle pojalle 7-10 vuotta vanhemman neidon puolisoksi. Erään tiedon mukaan voi ostjakkilainen sulhanen olla yhdeksänvuotias, morsiamen ollessa kaksikymmentävuotiaan. Aivan viime aikoina mainitaan eräässä tapauksessa ostjakin ostaneen 16-vuotiselle pojalleen vaimoksi neljänkymmenen vuoden ikäisen vaimon. Samanlaisten suhteiden kerrotaan vallitsevan Berezovin samojedeilla.
A.J. Efimenko väittää taloudellisten suhteiden määräävän karjalaisten naimaijän. Jos perhe tarvitsee työvoimia, koettaa se saada pojan tahi veljen menemään naimisiin niin aikaisin kuin suinkin. Miespuolisten perheen jäsenten aikaisen naittamisen syyksi ilmoitetaan useimmiten halu saada perheeseen työvoimia. Edelleen mainitaan poikia naitettavan aikaisin etupäässä rikkaissa perheissä, joissa on suuri talous, mutta joilla on samalla varaa suorittaa lunnasraha.
Näissä tiedoissa ansaitsee huomiota muun ohella se seikka, että niinhyvin tutkimuksemme alaisilla kuin muillakin kansoilla, joilla tällaiset naimaikäsuhteet vallitsevat, pojat kihlattiin tahi naitettiin alaikäisinä etupäässä rikkaissa perheissä, joissa talouden ollessa suuren erikoisesti tarvittiin työntekijättäriä ja joilla samalla oli varoja suorittaa morsiamesta lunnasraha.
Muutamat viimeksi esitetyt tiedot tukevat siis sitä käsitystä, mikä vastaavien seikkojen suhteen on syntynyt itäisten suomalaiskansojen tavoista, nimittäin että nämä avioliittotapojen seikat ovat yhteydessä etupäässä taloudellisen elämän ilmiöiden kanssa sekä että avioliitto oikeudellisessa suhteessa on perustunut käsitykseen naisen taloudellisesta arvosta.
Valintavapaudesta.
Samaten kuin tutkimuksemme alaisten kansojen, kuvastavat muutamien muiden suomalais-ugrilaisten tavoissa jo naimaikäsuhteet sitä kantaa, mikä valintavapauteen nähden heillä on vallinnut. Alaikäisten kihlaaminen, aikaiset avioliitot, lunnasrahasysteemi sekä eräät kihlausmenojen piirteet osottavat avioliiton käsitetyn perheen ja suvun asiaksi. Useat suoranaisestikin tätä kysymystä koskevat tiedot osottavat tällaisen tapakannan eräänä aikakautena vallinneen m.m. Itämeren suomalaisillakin. Hekin ovat pitäneet avioliittoa usein vielä sangen äskettäin vanhempien ja suvun määräysvallan piiriin kuuluvana asiana.
Sulhasen passivisuus kosinta- ja häämenoissa sekä kosijoiden ja nuodejoukon asettuminen toimintakortteeriin.
Varsinaisista avioliittoa alotettaessa ja toimeenpantaessa noudatetuista tavoista ja menoista palattakoon ensiksi siihen varsinkin mordvalaisten ja votjakkien tavoissa yleiseen ilmiöön, että kosinnan toimittavat sukulaiset ja ettei sulhanen itsekohtaisesti ota osaa kosintaan eikä morsiamen noudantaan.
Tällaisen naimisiinjoutuvan miehen passivisuuden voi eräässä suhteessa katsoa johtuvan naimaoikeudellisista käsityksistä. Morsiamen valinnan ja määräysoikeuden kuuluessa vanhemmille ja suvulle, saattoivat nämä suorittaa myöskin avioliiton käytännöllisen toimeenpanon. Mutta paitsi kosinnassa havaittavaa sulhasen syrjässä pysyttelemistä, on sekä kosinta- että häämenoissa piirteitä, jotka osottavat puheenaolevien suhteiden menevän paljoa kauemmas tähän suuntaan. Tsheremissiläinen sulhanen piilottautuu eräässä kosintamenojen kohdassa. Votjakeilla paikotellen nykyäänkin vallitsevan, tsheremisseillä ja mordvalaisilla, etenkin jälkimäisillä, yleisenä vallinneen tavan mukaan ei sulhanen ole mukana morsianta noudettaessa. Tätäpaitsi mordvalainen sulhanen parin tiedon mukaan morsianta tuotaessa piilottautui tahi poistui kotoa, samaten kuin tsheremissiläinen Birskin piirissä ja votjakkilainen paikotellen nykyäänkin. Nämä tavat sisältävät jo semmoisenaan enemmän kuin naimaoikeudellisista käsityksistä peräisin olevaa passivisuutta ja niille on etsittävä mahdollista selitystä kauempaa.
Kaikilla tutkimuksemme alaisilla kansoilla on kosinta nähty tapahtuvan siten, etteivät kosiomiehet morsiamen kotikylässä saavu aluksi morsiamen kotitaloon, vaan pysähtyvät samassa kylässä asuvan tuttavan tahi sukulaisen luo, jonka kotoa käsin ja välityksellä kosinta tapahtuu. Samoin pysähdytään nuodematkalla tähän taloon.
Samanlaisen tavan esiintymisestä Itä-Venäjän turkkilais-tatarilaisilla kansoilla olemme jo puhuneet. Se kuuluu aivan säännöllisenä varsinkin tatarien ja kirgisien avioliittomenoihin. Myöskin tshuvassien kosinta tapahtuu morsiamen kotikylässä asuvan välittäjän kotoa käsin ja nuodematkalla poiketaan hänen luoksensa.
Tatarien tavoissa on tämä piirre yleinen. Ufan läänin kristityt tatarit nimittävät pysähdyskortteeria kunak öjö 'kestitalo'. Mangyshlakin ja Orenburgin kirgisit ottavat kosijat vastaan erityisessä, jonkun matkan päähän morsiamen isän aulista pystytetyssä teltassa. Samaa tapaa noudatetaan nuodematkan yhteydessä. Sulhasen tehdessä käyntejä morsiamen luo kihlauksen ja häiden väliaikana, pystytetään sulhasta varten jonkun matkan päähän morsiamen isän aulista teltta, josta käsin hänen ja morsiamen väliset yhtymiset tapahtuvat. Tämän tarkoitukseksi mainitaan nimenomaan se, etteivät morsiamen vanhemmat ja sukulaiset näkisi sulhasta eikä tämä tapaisi morsiamen vanhempia.
Kuten sanottu, ei sulhanen usein myöskään nuodematkalla tule morsiamen isän auliin, vaan pysähtyy jonkun matkan päähän, missä häntä varten pystytetään teltta. Mangyshlakin kirgiseillä on sulhasen pysähdyttävä noin virstan päässä morsiamen isän aulista ja piilottauduttava jonkin kummun taa. Sen jälkeen kun hänen seuralaisensa on morsiamen isän aulissa ilmoittanut hänen saapumisestaan, tulee paikalle naisia, jotka rakentavat häntä varten teltan. Tässä on hänen oleskeltava 48 tuntia eli oikeammin koko häiden aika. Tatarilainen ja kirgisiläinen sulhanen saattaa näyttäytyä morsiamen vanhemmille vasta sen jälkeen, kun avioliitto on lopullisesti päätetty ja pantu täytäntöön, tahikka vasta jonkun aikaa tämän jälkeen. Tästä syystä kulkee krimin-tatarilainen sulhanen muutamia päiviä häiden jälestä kasvot punaisella liinalla peitettynä. Kirgisi-sulhanen esiintyy kosinnan aikana morsiamen kotona peitetyin kasvoin.
Eräissä tapauksissa koskee kielto sulhasen ja morsiamen keskinäistä suhdetta. Nogaj-tatarit erottavat teltasta esiripulla osan, jonka takana morsiamen on oltava sulhasen tullessa. Muiden läsnäollessa ei morsian saa näyttäytyä sulhaselle, vaan on hänen koko aika oleskeltava esiripun takana.
Tapa, jonka mukaan kosinnan aikana ei asetuta suoranaiseen yhteyteen morsiamen suvun kanssa, vaan toimitetaan kosinta erikoisesta toimintakeskuksesta käsin ja välittäjien avustuksella, näyttää siis turkkilais-tatarilaisilla kansoilla olevan yhteydessä niiden käsitysten kanssa, jotka kieltävät erinäisten sulhasen ja morsiamen puolten edustajien muutamissa avioliittomenojen kohdissa olemasta toistensa kanssa yhteydessä. Samoista käsityksistä johtuviksi ovat eräiden suomalais-ugrilaisten kansojen vastaavat tavat katsottavat. Ensinnäkin on käsitys, että naimisiinjoutuvien ja vastanaineiden on vältettävä appivanhempiansa, verrattain yleinen. Votjakit noudattavat nykyäänkin sellaista tapaa, ettei nuorikko vuoden aikana häiden jälkeen puhuttele appeansa eikä näytä hänelle kasvojansa. Tänä aikana käyttää nuorikko erikoista päähinettä, jossa on otsalla laite, mikä tarpeen tullen voidaan vetää alas kasvojen peitoksi. Ostjakkilainen miniä ei Georgin mukaan saanut näyttää kasvojansa apelle eikä vävy anopillensa ennen lapsen syntymistä. I.S. Pol'akov mainitsee ostjakkilaisnaisten peittävän kasvonsa kaikilta perheen ja suvun vanhemmilta jäseniltä. Erikoisen ankarat näyttävät nämä säännökset olleen sulhaseen nähden kosinnan aikana. Jos ostjakkilainen sulhanen tahtoi käydä tulevien appivanhempiensa luona, oli hänen mentävä takaperin ovesta sisälle ja käännettävä katseensa heistä poispäin. Naimatarjous ja lunnasrahasta sopiminen tapahtui erikoisten lähettiläiden välityksellä. Kihlauksen jälkeen ei sulhanen, tahtoessaan tavata morsianta, saanut näyttää kasvojansa apelleen, vaan oli hänen peitettävä ne. Myöskin ovat ostjakit noudattaneet tapaa sulkea sulhasen kotiin tuotu morsian erityiseen osastoon, jossa tämän oli oleskeltava pari viikkoa tuonnin jälkeen tahi peittää hänet. Näiden käsitysten nähdään viimeksi puheenaolevien kansojen tavoissa johtaneen samanlaisiin ilmiöihin kosintatavoissa, kuin mitä aikaisemmin tarkasteltujen kansojen suhteen on tultu tuntemaan. Sulhanen asettuu kosittaessa vieraaseen jurttaan, josta lähettää välittäjän tekemään naimatarjousta ja ottamaan selvää vaadittavan lunnasrahan suuruudesta. Kun asia on saatu alkuun, saapuu sulhanen yöllä morsiamen asunnolle. Täällä hän asettuu erikoisesti tarkoitusta varten varustettuun jurttaan, jossa hänen ja morsiamen välinen tutustuminen tapahtuu. A. Dunin-Gorkavitshin mukaan pysähtyvät ostjakkilaiset kosiomiehet välttämättömästi vieraaseen jurttaan, josta käsin puhemies sulhasen nimessä tekee naimasopimuksen. Sulhanen saapuu sukulaisineen morsiamen isän luo vasta kuudennellatoista kerralla. Vogulilainen sulhanen lähettää kosiomiehet morsiamen isän luo tahi lähtee joskus itsekin matkaan. Hän ei kuitenkaan tule jurttaan sisälle, vaan odottaa tulosta ulkopuolella tahi naapurin jurtassa. Lappalainen sulhanen ei kosittaessa tule sisälle morsiamen isän majaan, vaan odottaa ulkona, sillä tapa ei salli hänen tulla sisälle. Samanlaisesta suomalaisilla vallinneesta tavasta puhuu Acerbi.
Ylläesitetyt esimerkit osottavat, miten yleinen se käsitys suomalais-ugrilaisilla kansoilla on ollut, ettei sulhanen saanut kosinnan aikana joutua yhteyteen morsiamen tahi tämän vanhempien kanssa. Samalla näyttävät useat turkkilais-tatarilaisten ja viimeksimainittujen kansojen tavoista esitetyt tiedot kosinnan toimittamisen toimintakortteerista käsin ja välittäjän avustuksella johtuvan näistä käsityksistä.
Tällaisten kieltokäsitysten yleisyyden Itämeren suomalaisten tavoissa saattaisi olettaa johtaneen samanlaisiin tapoihin kosinnassa. Niihin viittaakin äsken puheenaollut Acerbin tieto, ja pari muuta puhuu niistä suoranaisesti. Venäjän karjalaisten kosinta tapahtuu morsiamen kotikylästä olevan tuttavan tahi sukulaisen kotoa käsin, samalla kun morsian kosijoiden tullessa piilottautuu: Kun inkeriläinen sulhanen on tullut morsiamen kotikylään, kääntää hän hevosensa jonkun sukulaisen tahi tuttavan talolle. Täältä lähtee talon emäntä puhemiehen kanssa "rahomislupaa" pyytämään.
Morsiamen pakeneminen ja piilottautuminen.
Edellisen yhteydessä tarkasteltakoon sitä kullakin tutkimuksemme alaisella kansalla yleistä tapaa, jonka mukaan morsian piilottautuu kosijoiden tahi nuodejoukon saapuessa.
Tämä tapa näyttää yleisenä vallinneen Itämeren suomalaisillakin. Suomessa on se joko suoranaisessa muodossaan tahi selvästi siihen johdettavina tapoina säilynyt viime aikoihin saakka. Venäjän Karjalassa piilottautuu morsian kosijoiden tullessa. Nuodejoukon saapuessa verhotaan joku pirtin kolkka erilleen ja asetetaan morsian sinne. Sulhasjoukko saa nähdä morsiamen vasta annettuaan rahaa morsiamen puolelaisille.
Virossa ja Inkerissä on morsiamen pakeneminen tahi piilottautuminen niinikään yleistä. Muutamien kansanrunoudessakin esiintyvien piirteiden mukaan on virolainen morsian kosijoiden tahi nuodejoukon saapuessa kätkeytyneenä. Liiviläinen morsian on sekä kosijoiden että nuodejoukon saapuessa piiloutuneena.
Samaan tapasysteemiin on varmaankin luettava vielä morsiamen hunnuttaminen ja peittäminen kosintamenoissa. Mordvalainen morsian oli kosittaessa eräiden tietojen mukaan hunnuttautuneena. Ostjakkilainen morsian istuu kosinnan aikana peiton alla.
Kun verrataan tänne vielä sitä, mitä tiedetään sulhasen asemasta, hänen piilottautumisestaan ja pakenemisestaan eräissä avioliittomenojen kohdissa varsinaisesti tutkimuksemme alaisten kansojen tavoissa, käynee epäilemättä selville, että edellä tarkastellut kosintamenojen ilmiöt sekä piilottautumiset ja pakenemiset avioliittomenoissa yleensä kuuluvat suomalais-ugrilaisilla kansoilla erittäin laajana ja yhtenäisenä esiintyvään tapasysteemiin, jonka perustaksi osottautuu pyrkimys varjella sulhasta tahi morsianta joutumasta yhteyteen joko keskenään tahi vastapuolen suvun jäsenten kanssa.
Muita eristystoimenpiteitä ja kieltoja sekä niiden yhtyminen tabu-käsitysten sarjaan.
Näitä tapoja tarkasteltaessa on jouduttu koskettelemaan erästä inhimillisiin instinkteihin perustuvaa taparyhmää, joka ilmenee käsityksinä jonkunmoisesta salaperäisestä suhteesta, jossa ihmisten muutamissa elämän tiloissa ajatellaan olevan toisiinsa, luontoon, eläimiin, esineihin tahi erinäisiin muihin seikkoihin. Tämä suhde vaatii monenmoisia rajoittamisia, kieltoja ja varovaisuustoimenpiteitä, esimerkiksi eristämisiä ja toisiinsa tällaisessa suhteessa olevien estämistä joutumasta kosketuksiin keskenään. Siitä johtuu myös erilaisia kieltoja, joita ihmisten monissa elämän tiloissa suhteessaan toisiinsa ja ulkomaailmaan on noudatettava. Näin ovat primitivisten ja alhaiskultturisten kansojen keskuudessa muutamissa erikoisasemissa olevat ihmiset, kuten hallitsijat ja papit, suhteessaan muihin määrättyjen kieltokäsitysten alaisia: heitä ei esim. saa nähdä, koskea heihin tahi lausua heidän nimeään. Myös muutamien erikoisten toimien (metsästys, kalastus) sekä eräiden n.s. kriitillisten funktsionien aikana eivät ihmiset saa joutua kosketuksiin toisten heihin määrätyssä suhteessa olevien tahi ulkomaailman kanssa j.n.e. Tähän tapasysteemiin kuuluvia rajoituksia ja kieltoja tahi niihin perustuvaa ominaisuutta nimittävät etnologit tabuiksi.
Avioliittotavat sisältävät näitä käsityksiä ja tapoja erikoisen runsaasti. Yleisimpiä ovat ne, jotka kieltävät sulhasen tahi morsiamen avioliiton toimeenpanon aikana ja usein jonkun aikaa sen jälkeen näkemästä tahi puhuttelemasta appea tahi anoppia, tahikka pakottavat naimisiinjoutuvat määrättyyn avioliittomenojen kohtaan saakka karttamaan toisiansa. Myöskään eivät avioliiton kautta määrättyyn sukulaisuussuhteeseen joutuneet saa mainita toistensa nimiä. Samalla on n.s. sukupuolinen tabu yleinen; se saattaa eri sukupuolet yleensä välttämään toisiaan ja vastustamaan eräissä tiloissa yhteyttä toistensa kanssa.
Morsiamen pakeneminen ja piilottautuminen on ehkä useimmin kuitenkin asetettu naisen ryöstötavan yhteyteen. Tämän laatuisen selitystavan sopimattomuudesta puhuvat selvästi jo analogiset sulhasen piilottautumiset ja pakenemiset. Siihen sijaan huomataan yleensä siellä, missä sulhasen tahi morsiamen pakenemis- tahi piilottautumistapa esiintyy, myöskin tabu-kieltojen olevan vallalla.
Tarkasteltujen tapojen yleisyyteen ja sitkeyteen nähden, millä ne ovat säilyneet, saatetaan olettaa, että suomalais-ugrilaisilla kansoilla, Itämeren suomalaisetkin lukuun otettuna, on vallinnut laajalle ulottuva ja tarkasti noudatettu tabu-kieltojen systeemi. Tästä ovat useat edellä esitetyt suoranaisesti siihen palautuvat tavat selvänä todistuksena. Samalla tiedämme varsinkin Obin ugrilaisilla ja syrjäneillä nykyäänkin vallitsevan suuren määrän varsinkin sukupuolisen tabun alalle kuuluvia käsityksiä. Metsästäjiin ja kalastajiin kohdistuvat tabut ovat yleisiä useilla suomalais-ugrilaisen heimon kansoilla. Myöskin ovat eräisiin eläimiin (esim. karhuun, mehiläiseen) kohdistuvat tabu-käsitykset yleisiä.
Ruokatavarat ja nautintoaineet kosinnan välikappaleina.
Yleismaailmallinen tapa ottaa kosintamatkalle kestitys- tahi ravintoaineita morsiamen perhettä varten on itäisillä suomalaiskansoilla säännöllinen. Yleisin näistä välikappaleista on leipä, sen jälkeen kestitysaineet viina ja olut. Leivän vastaanottamisella oli mordvalaisessa "varkain kosinnassa" tapaoikeudellisesti sitova merkitys. Yleensä ratkaistaan naimaesityksen hyväksyminen tahi hylkääminen leivän tahi viinan vastaanottamisella (nauttimisella) tahi hylkäämisellä, tahikka ilmoitetaan sen kautta kosiville kosinnan jatkamisen mahdollisuus tahi sen raukeaminen sikseen.