Kun Suomalaisessa Nuijassa puhuttiin ruotsia
Uusmaalaisessa osakunnassa oli eräs Emil Sourander niminen, eteväksi matemaatikoksi tunnettu maisteri, (myöhemmin tohtori), joka kilpapalkintoa saadakseen kirjoitti tieteellisen esityksen jostakin omasta valitsemastansa aineesta. Hänen kirjoituksensa joutui silloisen matematiikan professorin Mittag-Lefflerin arvosteltavaksi. Mutta Mittag-Leffler muisteli lukeneensa esityksen samasta aineesta, josta Sourander kirjoitti, ja väitti Souranderin kirjoitusta plagiaatiksi, jopa suorastaan kopioksi toisen henkilön tekemästä teoksesta. Sellainen syytös oli Souranderin kunniaa loukkaava, ja hän väitti professori Mittag-Lefflerin puhetta perättömäksi. Samalla Sourander vaati professoria joko todistamaan puheensa näyttämällä muillekin sen teoksen, mistä hänen (Souranderin) kirjoituksensa muka oli lainattu tahi peruuttamaan syytöksensä kirjallisesta näpistelystä. Professori väitti kivenkovaan lukeneensa jo ennen saman esityksen, mistä Sourander oli laatinut palkintokirjoituksensa, mutta ei muistanut, mistä kirjasta eikä voinut todistaa Souranderia vastaan tekemäänsä syytöstä. Sourander suuttui asiasta niin ankarasti, että hän, niin ruotsinmielinen kuin olikin, kiukustui sydämen pohjasta sekä Mittag-Lefflerille että hänen svekomaanisille puoluelaisillensa, hylkäsi koko ruotsikkojen puolueen ja liittyi suutuksissaan Suomalaiseen Nuijaan.
Sattui sitten kerran niin, että Suomalaisessa Nuijassa otettiin keskustelunalaiseksi eräs asia, joka koski kielikysymystä ja puolueiden välistä taistelua, ja siinä kysymyksessä halusi myös Sourander lausua mielipiteensä. Mutta kun hänen suomenkielen taitonsa oli heikko, niin hän pyysi saada lausua ajatuksensa ruotsiksi. Nuijan jäsenet vakuuttivat kaikki ymmärtävänsä ruotsia ja Souranderia kehoitettiin puhumaan ruotsiksi. Hänellä olikin paljon sanottavaa. Sattui kuitenkin niin, että hänen puhuessaan tuli kokoukseen eräs Nuijan jäsen, joka oli kotoisin Pohjanmaan ruotsalaiselta seudulta. Tämä heti Souranderin jälkeen pyysi puheenvuoroa äänekkäästi lausuen:
»Herr ordförande!»
Puheenjohtaja vastasi:
»Adolf Nordmanilla on puheenvuoro.»
»Jag ville bara fråga, vem, tusan, har givit lov att vid Suomalainen Nuijas möte tala svenska?»
Yleinen naurunrähäkkä säesti tätä muistutusta, joka näytti niin luonnolliselta, kun tavallisesti näissä kokouksissa ei kuultu ruotsin sanaakaan.