§ 191. Minä luulisin myöskin olevan hyödyksi, että tästä raamatunhistoriasta laadittaisiin lyhyt ja selvä yhteenveto, joka sisältäisi tärkeimmät ja oleellisimmat kohdat siitä ja johon lapset saisivat perehtyä heti, kun he ovat oppineet lukemaan. Vaikka tämä antaisikin heille jo varhain jonkunlaisen aavistuksen hengistä, niin ei se ole kuitenkaan ristiriidassa sen kanssa, mitä olen ylempänä[169] sanonut, ett'en minä nimittäin soisi lapsia heidän nuorina ollessaan peloiteltavan hengistä puhumalla; sillä minä tarkoitin sitä seikkaa, ett'ei minun nähdäkseni ole lainkaan hyvä, että heidän herkkiin mieliinsä painuisi jo varhain vaikutelmia kummituksista, aaveista ja henki-ilmestyksistä, joilla heidän hoitajattarensa ja muu ympäristönsä niin kernaasti heitä peloittelevat, saadakseen heidät tottelemaan käskyjänsä, koska siitä koituu heille useinkin suurta haittaa kautta koko heidän elämänsä, se kun panee heidän mielensä alttiiksi arkuudelle, tuskallisille aavisteluille, heikkoudelle ja taikauskolle, ja koska tapahtuu niinikään usein, että he ulos maailmaan ja ihmisten seuraan tultuaan alkavat kyllästyä siihen ja hävetä sitä ja että he luulonsa mukaan täydellisen parannuksen tehdäkseen ja kerrassaan vapautuakseen taakasta, joka on heitä niin raskaasti painanut, heittävät menemään kaikki ajatukset hengistä ylipäänsä ja niin suistuvat toiseen, mutta pahempaan äärimmäisyyteen.
§ 192. Syyn, miksi minä toivoisin kaiken tämän käyvän kappaleiden tutkimisen edellä ja miksi minun nähdäkseni Raamatun opit olisivat ensin hyvin mieliin juurrutettavat, ennenkuin nuoria miehiä ohjataan luonnonfilosofian alalle, on se, että aine, jonka yhteydessä me kaikkine aisteinemme lakkaamatta olemme, valtaa mielen ja sysää syrjään kaikki muut oliot, paitsi aineen, niin helposti, ett'ei sellaisille periaatteille nojautuva ennakkoluulo useinkaan jätä enää mitään tilaa henkien tunnustamiselle eikä myönnä sellaisia kuin aineettomia olentoja löytyvänkään in rerum natura[170] vaikka onkin ilmeistä, ett'ei ainoatakaan suurta luonnonilmiötä voida selittää pelkän aineen ja liikkeen avulla, kuten esimerkiksi vain niin yleistä kuin painovoimaa, mitä minä pidän mahdottomana ratkaista minkään aineen luonnollisen vaikutuksen tai jonkun muun liikkeen lain avulla, vaan missä täytyy otaksua jonkun korkeamman olennon varman tahdon esiintyvän. Ja koska nyt ei voida vedenpaisumustakaan tyydyttävästi selittää muutoin kuin otaksumalla jotakin luonnon säännöllisestä kulusta poikkeavaa tapahtuneen, esitän minä harkittavaksi, eikö myönnytys, että Jumala muutti maan painokeskuksen joksikin ajaksi (mikä on yhtä helppoa ymmärtää kuin painovoima itsekin ja minkä on voinut hyvinkin aiheuttaa joku pieni meille tuntemattomien syiden vaihtuminen), ratkaise paljoa helpommin Noakin tulvan arvoitusta kuin mikään otaksuma, mitä on tähän asti keksitty sen selittämiseksi. Minä kuulen tähän tehtävän sen painavan huomautuksen, että siten olisi syntynyt vain osittainen vedenpaisumus. Mutta jos painokeskuksen muuttamiseen kerran myönnytään, ei ole enää lainkaan vaikeata käsittää, että jumalallinen voima saattoi myös varsin hyvin muuttaa painokeskuksen sopivan matkan päähän maan keskipisteestä ja panna sen kiertämään maata määrätyn ajan, minkä vuoksi vedenpaisumus tuli yleiseksi ja mikä myös minun nähdäkseni vastaa kaikkia vedenpaisumuksen ilmiöitä, sellaisina kuin Mooses ne on esittänyt, paljoa pakottomammin, kuin ne monet kömpelöt otaksumat, joihin on turvauduttu sen selittämiseksi. Mutta tässä ei ole paikka tällaisten todistelujen pohtimiseen, ja minä olenkin niihin tässä kajonnut vain sivumennen, osoittaakseni, kuinka välttämätöntä on käyttää muitakin apuneuvoja kuin pelkkää ainetta ja sen liikettä luonnon selittämisessä, mihin tiedot hengistä ja niiden voimasta sellaisina, kuin niitä tarjoaa Raamattu, jossa niin paljon on laskettu niiden vaikutuksesta johtuvaksi, saattavat olla sopivana valmistuksena, jättämällä otollisempaan aikaan tämän otaksuman perinpohjaisemman esityksen ja sen sovittamisen koko vedenpaisumuksen kulkuun ja kaikkiin vaikeuksiin, jotka voivat ilmetä Raamatun kuvaileman maailmantulvan historiassa.
§ 193. Mutta palatkaamme luonnonfilosofian tutkimiseen. Vaikka maailma onkin täynnä sen järjestelmiä, en kuitenkaan voi sanoa tuntevani ainoatakaan, jota voitaisiin opettaa nuorelle miehelle tieteenä, missä hän voisi uskoa saavuttavansa totuuden ja varmuuden, ja sitähän kuitenkin kaikki tieteet lupaavat. Minä en kuitenkaan tee tästä sitä johtopäätöstä, ett'ei niitä olisi ainoatakaan luettava. Tänä oppineena aikana on säätyläisen tarpeellista luoda pikainen katsaus muutamiin niistä, jotta hän voisi keskustella niistä seurassa; mutta onko nyt sitten annettava hänen käteensä Des Cartesn[171] järjestelmä nykyhetken muodikkaimpana, tai pidetäänkö paraana hankkia hänelle vain lyhyt yleissilmäys siitä ja erinäisistä muista, minun mielestäni ainakin on niitä luonnonfilosofian järjestelmiä, jotka ovat voittaneet mainetta tässä maanosassa, luettava, pikemminkin jotta oppisi tuntemaan eri koulujen otaksumat ja ymmärtämään niiden oppisanat ja esitystavan, kuin jotta saavuttaisi niiden avulla laajan, tieteellisen, tyydyttävän käsityksen luonnon ilmiöistä. Sen verran vain sanottakoon, että uudenaikaiset hiukkasopin kannattajat[172] puhuvat useimmista seikoista tajuttavammin kuin peripateetikot, joiden hallussa koulut olivat juuri ennen heitä. Ken haluaa katsahtaa taaksepäin ja tutustua muinaisajan kansojen erilaisiin mielipiteisiin, hän voi ottaa käteensä tri Cudworthin Henkisen maailmanjärjestelmän[173], missä tämä erinomaisen oppinut kirjailija on sellaisella tarkkuudella ja terävänäköisyydellä koonnut ja selittänyt kreikkalaisten filosofien mielipiteitä, että hänen teoksestaan voi paremmin kuin mistään muusta, mitä minä tunnen, päästä selville niistä periaatteista, joiden nojaan he rakensivat ja niistä tärkeimmistä otaksumista, jotka heitä eroittivat. Mutta minä en tahtoisi peloittaa ketään tutkimasta luontoa sillä syyllä, ett'ei sitä tietoa, mitä meillä siitä jo on tai mitä me mahdollisesti voimme siitä saada, voida muodostaa varsinaiseksi tieteeksi. Siinä esiintyy hyvin monta seikkaa, joiden tunteminen on hyvä, jopa välttämätönkin säätyläiselle, ja sangen monta muuta seikkaa, jotka runsaasti palkitsevat uteliaan tutkijan vaivat ilolla ja hyödyllä. Mutta nämä seikat ovat uskoakseni pikemminkin löydettävissä sellaisten kirjailijain teoksista, jotka ovat harrastaneet järkevien kokeiden ja havaintojen tekemistä, kuin sellaisten, jotka ovat rakennelleet pelkkiä älyperäisiä järjestelmiä[174]. Sellaiset kirjoitukset, kuten monet hra Boylen[175] ja muiden teokset, jotka ovat kirjoittaneet maanviljelyksestä, metsänhoidosta, puutarhanhoidosta ja muusta sentapaisesta, sopinevatkin sentähden säätyläiselle, kun hän on ensin pikimmältään tutustunut muutamiin niistä luonnonfilosofian järjestelmistä, jotka ovat saavuttaneet mainetta.
§ 194. Vaikka ne fysiikan järjestelmät, mitkä minä olen tavannut, ovatkin hyvin vähän omiansa kehoittamaan etsimään varmuutta ja tietoa tutkielmista, jotka pyytävät antaa meille luonnonfilosofisen kokonaisesityksen lähtien kappaleiden alkuperusteista yleensä, niin on kuitenkin verraton hra Newton näyttänyt, kuinka pitkälle erinäisiin luonnon osiin tosiasiain oikeuttamain periaatteiden mukaisesti sovitettu matematiikka voi viedä meidät muutamien käsittämättömän maailmankaikkeuden erikoisalueiden, jos saan niitä siten nimittää, tuntemisessa. Ja jos muut osaisivat antaa meille niin oivallisen ja selvän esityksen luonnon muista osista, kuin hän on antanut tästä meidän kiertotähtikunnastamme ja siinä havaittavista tärkeimmistä ilmiöistä ihastuttavassa kirjassaan Philosophiae Naturalis Principia Mathematica,[176] niin voisimme me ajan ollen toivoa saavamme oikeampaa ja varmempaa tietoa tämän hämmästyttävän koneiston erikoisista osista, kuin mitä olemme tähän asti voineet odottaa. Ja vaikka hyvin harvat ovatkin kylliksi perehtyneitä matematiikkaan ymmärtääkseen hänen todistelujaan, niin ansaitsee hänen kirjansa kuitenkin lukemisen, koska kaikkein tarkimmat matemaatikot, jotka ovat niitä tutkineet, myöntävät niiden arvon, ja koska se tarjoaa varsin paljon valaistusta ja nautintoa niille, jotka haluavat käsittää tämän meidän aurinkokuntamme suunnattomien ainejoukkojen liikkeitä, ominaisuuksia ja vaikutuksia ja jotka huolellisesti punnitsevat vain hänen päätelmiään, mitkä ovat kaikki luotettavia, täydellisesti todistettuja väitteitä.
§ 195. Tässä on lyhyesti esitettynä kaikki se, mitä minä olen ajatellut säätyläisnuorukaisen opinnoista; siinä suhteessa kummasteltaneen ehkä, että minä olen kokonaan syrjäyttänyt kreikankielen, koska kerran kreikkalaisten keskuudesta on etsittävä niin sanoaksemme kaiken sen opin lähde ja perustus, minkä me omistamme tässä maanosassa. Minä myönnän sen ja lisäänpä vielä, ett'ei kukaan voi käydä oppineesta miehestä, joka ei tunne kreikankieltä. Mutta minähän en suunnittelekaan tässä ammattioppineen kasvatusta, vaan säätyläisen, jolle kaikki tunnustavat maailman nykyisen menon vallitessa latinan ja ranskan tarpeellisiksi. Kun hän varttuu kerran mieheksi, voi hän silloin helposti opetella kreikkaa omin päin, jos hän haluaa ulottaa tutkimuksensa avarammalle ja luoda katsauksen kreikkalaiseen tieteeseen; mutta ellei hänellä ole siihen taipumusta, on hänen kasvattajan johdolla tapahtuva opiskelunsa siinä suhteessa turhaa touhua, koska hän hukkaa paljon aikaansa ja vaivaansa sellaiseen, minkä hän lyö laimin ja heittää sikseen heti, kun on päässyt omaan vapauteensa. Sillä kuinka moni sadasta, vieläpä itsensä oppineiden joukossa, säilyttää muistissaan kreikan, minkä sai mukaansa koulusta, tai kehittää taitonsa siinä niin pitkälle, että voi vapaasti lukea ja täydellisesti ymmärtää kreikkalaisia kirjailijoita?
Päättääksemme tämän säätyläisnuorukaisen opinnoita käsittelevän osan tulee hänen kasvattajansa muistaa, ett'ei hänen toimenaan ole niin paljon opettaa hänelle kaikkea, mikä on tiedettävissä, kuin herättää hänessä rakkautta ja kunnioitusta tietoa kohtaan ja neuvoa hänelle oikea tie tietojen hankkimiseen ja kartuttamiseen omin päin, silloin kun hänen mielensä niihin vetää.
Kielten opettelemisesta tarjoan minä tässä lukijalle erään terävänäköisen kirjailijan ajatukset niin tarkoin kuin suinkin mahdollista hänen omalla ilmaisutavallaan lausuttuina[177]. Hän sanoo: "Lapsia voidaan tuskin rasittaa liian monien kielten opettelemisella. Ne ovat hyödyllisiä kaikissa asemissa eläville ihmisille ja ne avaavat heille samalla tavalla pääsyn joko syvälliseen tai helppoon ja huvittavaan oppiin. Jos tämä vaivalloinen opiskelu lykätään hiukan myöhempään ikään, niin ei nuorilla miehillä ole enää joko päättäväisyyttä kylliksi ryhtyäkseen harrastamaan sitä omasta vapaasta tahdostaan tai kylliksi tarmoa jatkaakseen sitä. Ja jos jollakulla on tämä väsymättömyyden lahja, on siitä se haitta, että hän siten kuluttaa saman ajan kieliin, joka oli tarkoitettu muihin puuhiin, ja että hän rajoittaa sanojen tutkimiseen sellaisen osan elämäänsä, joka on jo sen yläpuolella ja joka vaatii asioita; ainakin hukataan siten elämän paras ja kaunein aika. Tämä kielten laaja perustus voidaan menestyksellisesti laskea vain silloin, kun kaikki tekee herkän ja syvän vaikutuksen mieleen, kun muisti on veres, kerkeä ja uskollinen, kun pää ja sydän ovat vielä vapaat huolista, intohimoista ja suunnitelmista[178], ja kun niillä, joista lapsi on riippuvainen, on vielä riittävästi arvovaltaa pakottaakseen hänet pitkälliseen, jatkuvaan ahkerointiin. Minä olen vakuutettu siitä, että todellisesti oppineiden pieni joukko ja pintapuolisten pöyhkeilijäin suuri lauma ovat seurauksia tämän seikan unohtamisesta."
Minä uskon jokaisen olevan samaa mieltä tämän tarkkanäköisen herran[179] kanssa siitä, että kieliä on sopivin opetella ensimmäisinä ikävuosina. Mutta vanhempain ja kasvattajaan on harkittava, mitä kieliä lapsen, on paras harrastaa. Sillä myönnettävähän on, että on hedelmätöntä ajan ja vaivan hukkaa hänen opetella kieltä, jota hän ei todennäköisesti koko sen elämän kuluessa, mihin hänet on määrätty, joudu kertaakaan käyttämään ja jonka hän luonteensa laadusta päättäen on lyövä kokonaan laimin ja unohtava jälleen, niin pian kun hän miehuuden ikää lähetessään pääsee vapaaksi opettajansa valvonnasta ja jää omien taipumustensa huomaan, taipumusten, jotka ilmeisesti eivät tule myöntämään hetkeäkään hänen ajastaan oppineiden kielten viljelemiseen tai herättämään hänessä halua harrastaa mitään muuta kieltä, kuin minkä jokapäiväinen käytäntö tai joku erikoinen tarve tekee hänelle pakolliseksi.
Mutta niitä varten, joista on tuleva oppineita, lisään tähän, mitä samainen kirjoittaja edelleen esittää ylempänä luetun huomautuksensa tueksi. Sitä ansaitsee kaikkien niiden harkita, jotka haluavat kehittyä todellisiksi oppineiksi, ja se voinee sentähden olla kasvattajille sopivana opastuksena, jonka nämä voivat painaa hoidokkiensa mieleen ja jättää heille heidän vastaisten opintojensa ojennusnuoraksi.
"Alkuperäisten tekstien tutkimista", sanoo hän, "ei voida koskaan riittävästi suositella. Se on kaikenlaisen opin lyhyin, varmin ja miellyttävin tie. Ammentakaa alkulähteestä, älkääkä ottako mitään toisesta kädestä. Älkää laskeko suurten mestarien kirjoituksia milloinkaan syrjään, harrastakaa niitä herkeämättä, painakaa ne mieleenne ja esittäkää niistä otteita tilaisuuden tullen; tehkää asiaksenne ymmärtää niitä perinpohjin niiden täydessä laajuudessa, kaikkine niihin liittyvine sivuseikkoineen. Tutustukaa täydellisesti alkuperäisten kirjailijain periaatteisiin, saattakaa ne sopusointuun keskenään ja muodostakaa sitten omat johtopäätöksenne. Tässä asemassa olivat ensimmäiset selittäjät, älkääkä tekään levätkö, ennenkuin tekin olette päässyt siihen. Älkää tyytykö heidän lainavaloonsa, älkääkä ottako oppaiksenne heidän näkökantojaan muulloin kuin siinä tapauksessa, ett'ette voi muodostaa omaa mielipidettä tai että jäätte omin neuvoillenne pimeään. Heidän selityksensä eivät kuulu teille ja ne voivat helposti jättää teidät pulaan. Teidän omat huomionne taas ovat teidän oman henkenne tuotteita, ne jäävät sen omaisuudeksi ja ovat aina käsillä kaikissa keskustelun, tiedontarpeen ja väittelyn tilaisuuksissa. Älkää päästäkö sivuksenne nautintoa, jota tunnette nähdessänne, ett'eivät teitä lukiessanne pysäytä muut kuin kerrassaan voittamattomat vaikeudet, joissa selittäjät ja muistutusten laatijatkin joutuvat ymmälle eivätkä osaa sanoa mitään. Nämä laajasanaiset selittelijät, jotka vuodattavat turhanpäiväisen, pöyhkeilevän oppinsa tulvan itsessään yksinkertaisiin ja helppoihin kohtiin, tuhlaavat näin ylen auliisti sanojaan ja vaivojaan sellaisissa paikoissa, missä niitä ei lainkaan tarvita. Tulkaa täten opintonne järjestämällä perinpohjin vakuutetuksi siitä, että vain ihmisten huolimattomuus on kiihoittanut rikkiviisautta sullomaan kirjastot täyteen eikä niitä suinkaan rikastuttamaan, ja hautaamaan oivalliset kirjailijat kokonaisten huomautus- ja selityskasojen alle, ja te olette havaitseva, että laiskuus on siinä toiminut itseään ja omaa etuaan vastaan, tekemällä lukemisen ja tutkimisen puuhat monenkertaisiksi ja lisäämällä vaivoja, joita se koetti välttää."
Vaikk'ei tämä näytäkään koskevan ketään muita kuin varsinaisia oppineita, esitetään siinä kuitenkin niin tärkeitä näkökohtia heidän kasvatuksensa ja opintojensa oikeasta järjestämisestä, ett'ei minua toivoakseni moitita sen liittämisestä tähän, etenkin jos otetaan huomioon, että siitä voi olla hyötyä säätyläisillekin, milloin he sattuisivat saamaan halun mennä pintaa syvemmälle ja hankkia itselleen perusteelliset, tyydyttävät ja hallitsevat tiedot jostakin opinhaarasta.
Järjestyksen ja väsymättömyyden sanotaan muodostavan suuren eroituksen kahden ihmisen välille, ja minä olenkin varma siitä, ett'ei mikään niin tasoita alottelijan tietä, auta häntä sillä niin suuresti eteenpäin ja tee hänelle mahdolliseksi niin helppoa ja merkittävää edistymistä jollakin tutkimuksen alalla, kuin hyvä menettelytapa. Hänen opettajansa tulisi tehdä kaikki voitavansa saadakseen hänet sen huomaamaan, totuttaakseen häntä järjestykseen ja opettaakseen häntä noudattamaan tarkkaa suunnitelmaa kaikessa ajattelutoimessaan, näyttääkseen hänelle, mitä suunnitelmalla ymmärretään ja mitä se auttaa, tutustuttaakseen häntä eri menettelytapoihin, joko sitten sellaisiin, jotka johtavat yleisestä erikoiseen tai taas sellaisiin, jotka käyvät erikoisesta yleisempään, harjoittaakseen häntä molemmissa lajeissa ja tehdäkseen hänelle selväksi, missä tapauksissa mikin menettelytapa on sopivin ja mitä tarkoituksia se paraiten palvelee.
Historiassa tulisi aikajärjestyksen vallita, filosofisissa tutkimuksissa luonnon järjestyksen, joka kaikessa etenemisessään käy kulloinkin tarkasteltavasta kohdasta lähinnä siihen liittyvään kohtaan; ja niin pitää hengenkin käydä siitä tiedosta, minkä se jo omistaa, tietoon, joka on sitä lähinnä ja sen kanssa yhteydessä, ja niin pyrkiä päämääräänsä niiden yksinkertaisimpien ja selväpiirteisimpien osien avulla, joihin se voi tutkimuksensa esineen jakaa. Tässä tarkoituksessa olisi oppilaalle suureksi eduksi, että häntä totutettaisiin vetämään tarkat rajat, s.o. pyrkimään tarkkoihin käsitteisiin siinä, missä henki voi löytää jotakin todellista eroavaisuutta, mutta myös yhtä huolellisesti välttämään eroitteluja kielellisessä ilmaisussa silloin, kun hän ei omista tarkkoja eikä selväpiirteisesti eroittautuvia käsitteitä.
§ 196. Paitsi niitä avuja, joita voidaan hankkia opiskelun tietä ja kirjoihin turvautumalla, on olemassa vielä muitakin säätyläiselle tarpeellisia taitoja, joihin on perehdyttävä harjoittelemalla, joihin on myönnettävä aikaa ja joita varten on kustannettava opettajia.
Koska tanssi opettaa siroja liikkeitä koko elämän ajaksi ja koska se luo ennen kaikkea miehekkään ryhdin ja antaa nuorille lapsille soveliasta varmuutta, ei sitä minun nähdäkseni voida opetella liian varhain, sitten kun he ovat kerran saavuttaneet siihen kuuluvan ijän ja voiman. Mutta teidän täytyy pitää huolta hyvän opettajan valitsemisesta, opettajan, joka ymmärtää ja osaa opettaa sellaista, mikä on miellyttävää ja siroa ja mikä luo notkeutta ja sulavuutta kaikkiin ruumiin liikkeisiin. Opettaja, joka ei sitä opeta, on pahempi kuin ei olisi opettajaa lainkaan, koska luonnollinen kömpelyyskin on paljoa parempi kuin apinamaisesti teeskennellyt asennot, ja minusta onkin paljon siedettävämpää nostaa hattuansa ja kumartaa kunnon maalaissäätyläisen kuin nurinkurisesti käyttäytyvän tanssimestarin tavoin. Sillä mitä tulee hypähtelemiseen ja tanssikuvioihin, pidän minä niitä varsin vähässä tai en suorastaan missään arvossa, mikäli ne eivät tarkoita miellyttävän käytöksen kehittämistä.
§ 197. Säveltaiteen katsotaan olevan jonkunlaisessa sukulaisuussuhteessa tanssiin, ja hyvää taitoa erinäisten soittokoneiden käsittelyssä pitävätkin monet mahtavassa arvossa. Mutta nuorelta mieheltä kuluu niin paljon aikaa edes vaatimattomankin kyvyn saavuttamiseen siinä, ja se johtaa hänet useinkin niin epäilyttävään seuraan, että monien mielestä hänen on parasta olla sitä vailla. Ja lahjakkaiden ja kunnollisten miesten parissa liikkuessani olenkin minä niin harvoin kuullut ketään kehuttavan tai kunnioitettavan soittotaidon takia, että minä luullakseni saatan antaa sille viimeisen sijan kaikkien niiden seikkojen joukossa, jotka ovat ikinä päässeet hyödyllisten avujen luetteloon[180]. Meidän lyhyt elämämme ei riitä kaikkien taitojen hankkimiseen, eikä meidän henkemmekään jaksa herkeämättä harrastaa sen tai tämän seikan oppimista. Sekä meidän henkisen että ruumiillisen rakenteemme heikkous vaatii meitä usein huoahtamaan, ja ken tahtoo käyttää hyvin jotakin elämänsä osaa, hänen täytyy suoda siitä melkoinen määrä virkistymiseen. Ainakaan ei sitä olisi kiellettävä nuorisolta, ellette liiallisella kiireellä sitä vanhetuttaessanne halua suruksenne kaataa sitä hautaan tai ehättää sitä toiseen lapsuuskauteen pikemmin kuin toivoisittekaan. Ja sentähden onkin minun mielestäni vakavaan kehitykseen suotua aikaa ja vaivaa käytettävä vain kaikkein hyödyllisimpään ja tärkeimpään, noudattamalla lisäksi kaikkein helpoimpia ja lyhyimpiä menettelytapoja, mitä suinkin voidaan keksiä; ja ehkäpä ei, kuten olen ylempänä sanonut, olekaan kasvatuksen vähimpiä salaisuuksia taito tehdä ruumiin ja hengen harjoitukset virkistykseksi toisilleen. Enkä minä epäilekään, että ymmärtäväinen mies, joka ottaa vaivakseen tarkoin tutkia kasvattinsa luonnetta ja taipumuksia, voi toimittaa yhtä ja toista siihen suuntaan. Sillä ken on väsynyt joko lukemisesta tai tanssista, hän ei halua mennä heti nukkumaan, vaan askaroitsisi mielellään jotakin muuta, joka häntä huvittaisi ja virkistäisi. Mutta se on aina muistettava, ett'ei mitään sellaista voida lukea virkistykseksi, jota ei tehdä ilomielin.
§ 198. Miekkailua ja ratsastusta[181] pidetään niin välttämättöminä hyvän kasvatuksen osina, että niiden laiminlyömistä katsottaisiin suureksi puutteeksi. Kun jälkimmäistä voidaan enimmäkseen oppia vain suurissa kaupungeissa, on se terveellisimpiä harjoituksia, mitä niissä mukavuuden ja ylellisyyden pesäpaikoissa on saatavissa, ja tästä syystä onkin se varsin sopivaa puuhaa nuorelle säätyläiselle hänen siellä oleskellessaan. Ja mikäli se opettaa miestä istumaan lujasti ja sirosti satulassa ja hankkii hänelle taidon totuttaa ratsuaan pysähtymään ja kääntymään nopsasti sekä totuttaa häntä pysymään tanakkana sen selässä, on siitä säätyläiselle hyötyä sekä rauhan että sodan aikana. Mutta onko se kylliksi tärkeä, jotta siitä tehtäisiin erikoisempi numero, ja ansaitseeko se kuluttaa enemmän hänen aikaansa, kuin hänen olisi suorastaan tarpeellista terveytensä takia sopivin väliajoin käyttää sellaisiin voimakkaisiin harjoituksiin, sen jätän vanhempain ja kasvattajain ymmärryksen ratkaistavaksi. Heidän on vain hyvä muistaa kaikkiinkin kasvatuksen osiin nähden, että eniten aikaa ja harrastusta on suotava sellaisille seikoille, jotka kaiken todennäköisyyden mukaan tulevat olemaan erikoisimmin tärkeitä ja monipuolisimmin hyödyllisiä sen elämän tavallisessa menossa ja tavallisissa oloissa, johon nuori mies on määrätty.
§ 199. Mitä miekkailuun tulee, niin on se minun nähdäkseni oivallinen harjoitus terveydelle, mutta vaarallinen hengelle, koska luottamus taitoonsa voi helposti viekoitella kietoutumaan riitoihin ne, jotka luulevat osaavansa käytellä kalpaansa. Tämä pöyhkeä luulo tekee heidät useinkin tarpeettoman herkiksi kunnianasioihin ja mitättömiin tai kokonaan olemattomiin loukkauksiin nähden. Kuumaverisyydessään ovat nuoret miehet kärkkäitä uskomaan opetelleensa miekkailua hukkaan, elleivät he koskaan pääse osoittamaan taitoaan ja rohkeuttaan kaksintaistelussa, ja he näyttävätkin olevan oikeassa. Mutta kuinka moniin järisyttäviin murhenäytelmiin tämä oikeassaoleminen on antanut aihetta, sen voivat niin monen äidin kyyneleet kertoa. Mies, joka ei osaa miekkailla, on sitä huolellisemmin pysyttelevä poissa tappelupukarien ja pelurien seurasta, eikä hän ole puoliksikaan niin taipuvainen välittämään turhanpäiväisyyksistä tai loukkaamaan muita tai intohimoisesti puolustamaan loukkauksiaan, kun on kerran ne tehnyt, mistä juuri tavallisesti riidat johtuvatkin. Ja kun mies joutuu taistelukentälle, panee keskinkertainen miekkailutaito hänet pikemminkin alttiiksi hänen vihollisensa säilälle kuin varjelee häntä siltä. Ja rohkea mies, joka ei osaa lainkaan miekkailla ja joka sentähden panee kaikki yhden ainoan iskun varaan, jäämättä väistelemään, onkin varmasti paremmassa asemassa kuin keskinkertainen kalvankalistaja, etenkin jos hän lisäksi osaa painia. Jos sentähden joihinkin varokeinoihin on ryhdyttävä sellaisia onnettomuuksia vastaan ja jos isä haluaa jo ennakolta valmistaa poikaansa kaksintaistelujen varalle, soisin minä paljoa mieluummin, että minun poikani olisi taitava painija kuin tavallinen miekkailija; ja juuri tälle asteellehan säätyläinen voi korkeintaan päästä, ellei hän tahdo käydä säännöllisesti miekkailukoulussa ja harjoitella joka päivä. Mutta kun miekkailua ja ratsastusta pidetään niin yleisesti välttämättöminä avuina säätyläisen kasvatuksessa, käynee tuskin päinsä kokonaan kieltää siinä asemassa olevalta mieheltä näitä ruumiillisen kunnon merkkejä. Jätänkin sentähden isän harkittavaksi, missä määrin hänen poikansa luonne ja se yhteiskunnallinen asema, johon hän todennäköisesti joutuu, puoltavat tai vaativat hänen alistumistaan tapoihin, joilla on hyvin vähän tekemistä säädyllisen elämän kanssa, jotka toiselta puolen olivat aikaisemmin tuntemattomia sotaisimmillekin kansoille ja jotka näyttävät hyvin vähän lisänneen voimaa ja urhoutta niiden kansojen keskuudessa, mitkä ovat ne hyväksyneet, ellemme otaksu kaksintaistelun kehittäneen sotaista kuntoa ja uljuutta, kaksintaistelun, jonka mukana miekkailukin tuli maailmaan ja jonka mukana se minun toivoakseni maailmasta häviääkin.
* * * * *
§ 200. Nämä ovat tällä hetkellä ajatukseni opista ja käytännöllisistä avuista. Kaiken mitta ja määrä ovat hyve ja viisaus:
Nullum numen abest si sit Prudentia.[182]
Opettakaa hänet hallitsemaan taipumuksiaan ja alistamaan mielitekonsa järjen määrättäviksi. Kun se on saavutettu ja alituisella harjoituksella tottumukseksi vakiinnutettu, on tehtävän vaikein osa suoritettu. Jotta nuori mies pääsisi tälle kehitysasteelle, en minä tiedä mitään, joka olisi siinä määrin omiansa tähän suuntaan vaikuttamaan kuin kunnian ja kiitoksen rakkaus, jota teidän sentähden pitäisikin pyrkiä istuttamaan häneen kaikin ajateltavin keinoin. Tehkää hänen mielensä niin herkäksi maineelle ja häpeälle kuin suinkin, ja kun sen olette suorittanut, olette juurruttanut häneen periaatteen, joka on ohjaava hänen tekojansa silloinkin, kun te ette ole läsnä, johon ei vitsan tuottaman vähäpätöisen kivun pelkoa voida lainkaan verrata ja joka on oleva se kelvollinen runko, mihin myöhemmin sopii oksastaa siveyden ja uskonnon oikeat periaatteet.
* * * * *
§ 201. Minun on vieläkin lisättävä muuan seikka, joka kuitenkin heti minun siitä mainittuani panee minut alttiiksi sille epäilykselle, että minä olen muka unohtanut, mitä asiaa minä tässä oikeastaan ajan ja mitä olen aikaisemmin kirjoittanut kasvatuksesta, jonka ainoana silmämääränä on säätyläisen kutsumus, ja siihenhän taas ei mikään käytännöllinen ammatti näytä lainkaan soveltuvan. Ja kuitenkaan voi olla sanomatta, että minä soisin hänen oppivan jonkun ammatin, jonkun käsityön, niin, jopa kaksi, kolmekin, mutta yhden erikoisemmin[183]
§ 202. Kun lasten puuhailevaa luonnetta on aina ohjattava sellaiseen, mistä heille voi olla hyötyä, voidaan ne edut, jotka johtuvat heille asetetuista askareista, jakaa kahteen lajiin: ensiksikin siihen, missä harjoituksen avulla saavutettu taito on itsessään saavuttamisen arvoinen. Niinpä on sellainen taito ei ainoastaan kielissä ja oppineissa tieteissä, vaan myöskin maalauksessa, sorvaamisessa, puutarhanhoidossa, raudan karkaisemisessa ja takomisessa ja kaikissa muissa hyödyllisissä töissä hankkimisen arvoinen. Toiseksi siihen, missä harjoitus itsessään, vaikk'emme ota huomioon mitään muuta, on tarpeellinen tai hyödyllinen terveydelle. Lasten on niin välttämätöntä vielä nuorina ollessaan hankkia tietoa erinäisistä asioista, että joku osa heidän aikaansa on uhrattava heidän kehittymiseensä tässä suhteessa, vaikk'ei se puuha vähimmässäkään määrässä edistäisi heidän terveyttään. Sellaisia ovat lukeminen ja kirjoittaminen ja kaikki muut paikallaan pysymistä vaativat ja hengen viljelemistä tarkoittavat opinnot, jotka väistämättömästi anastavat suuren osan säätyläisten aikaa jo aivan kehdosta lähtien. Mutta käsityöt, joiden sekä oppimiseen että harjoittamiseen vaaditaan ponnistusta, eivät juuri tämän harjoituksen avulla edistä ainoastaan meidän taitoamme ja näppäryyttämme, vaan ovat myös eduksi terveydellemme, etenkin sellaiset, jotka hankkivat meille puuhaa ulkoilmassa. Näissä siis voidaan yhdistää terveys ja kehitys, ja niitä on sentähden muutamia sopivia valittava virkistykseksi henkilöille, joiden päätoimena on kirjojen ääressä istuminen ja opiskeleminen. Tässä valinnassa ovat asianomaisen ikä ja taipumukset otettavat huomioon, samoin kuin on aina pakottamista vältettävä häntä niihin totutettaessa. Sillä komentelu ja väkivalta voivat usein herättää vastenmielisyyttä, mutta eivät koskaan sitä poistaa, ja mitä tahansa joku onkin saatu väkisin tekemään, hän luopuu siitä niin pian kuin hän suinkin voi, ja sellainen työ tuottaa hänelle varsin vähän hyötyä ja vielä vähemmän virkistystä.
§ 203. Mikä minua eniten miellyttäisi kaikista muista taidoista, olisi maalaaminen, ellei sitä vastaan voitaisi tehdä paria muistutusta, joita ei ole niinkään helppo torjua. Ensiksikin on huonosti maalaaminen muuan maailman kurjimpia asioita, ja saavuttaakseen siinä edes siedettävän taidon, täytyisi miehen uhrata siihen liian paljon aikaansa. Jos hänellä on siihen luontaisia taipumuksia, on se vaara tarjolla, että hän lyö laimin kaikki muut, hyödyllisemmät opinnot ja antautuu yksistään sitä harjoittamaan; ellei hänellä taas ole vähääkään taipumusta siihen, on kaikki siihen käytetty aika, vaiva ja raha heitetty hukkaan kerrassaan tarkoituksettomasti. Toinen syy, miksi minä en voi puolustaa säätyläisen maalausharrastuksia, on se, että se on virkistys, joka vaatii paikallaan olemista ja joka antaa enemmän työtä hengelle kuin ruumiille. Säätyläisen vakavampiin puuhiin katson minä etusijassa kuuluvan opiskelun, ja kuu se vaatii levähdystä ja virkistystä, niin tarjotkoon sitä jokin ruumiinharjoitus, joka vapauttaa ajatukset, vahvistaa terveyttä ja lisää voimaa. Näistä kahdesta syystä minä en puolusta maalaamista[184].
§ 204. Seuraavassa sijassa suosittelisin minä maalla asuvalle säätyläiselle tätä yhtä työtä, tai mieluummin näitä kahta, nimittäin kasvitarhanhoitoa tai maanviljelystä[185] yleensä sekä puun muovailemista kirvesmiehenä, puuseppänä tai sorvarina, sillä nämä tarjoavat sopivaa ja terveellistä virkistystä luku- tai liikemiehelle. Sillä koska henki ei siedä alituista saman asian harrastamista samalla tavalla, ja koska istumatöitä tekevillä tai lueskelevilla ihmisilläkin tulisi olla sellaisia harjoituksia, jotka samaan aikaan hauskuttaisivat heidän mieltään ja hankkisivat heidän ruumiilleen liikettä, en tiedä muita, jotka olisivat siinä suhteessa parempia maalaissäätyläiselle kuin nämä kaksi, niistä kun aina toinen tarjoaisi hänelle puuhaa silloin, kun sää tai vuodenaika pidättäisi häntä toisesta. Sitäpaitsi voi hän, jos hän on taitava toisessa niistä, ohjata ja opastaa puutarhuriansa; jos taas toisessa, voi hän keksiä ja valmistaa paljon sekä miellyttäviä että hyödyllisiä esineitä, vaikk'en minä suosittelekaan tätä hänen ponnistelujensa päämääränä, vaan ainoastaan houkutteluna niihin, koska hänen mielensä kääntäminen hetkeksi hänen muista, vakavammista ajatuksistaan ja askareistaan hyödyllisen ja terveellisen ruumiinliikkeen avulla on minun päätarkoitukseni siinä suhteessa.
§ 205. Muinaisajan suuret miehet ymmärsivät erinomaisen hyvin yhdistää ruumiillisen työn ja valtion asiain hoitamisen, eivätkä pitäneet arvoaan alentavana harjoittaa toista virkistyäkseen toisesta. Ja puuha, joka näyttää yleisimmin askarruttaneen ja hauskuttaneen heidän vapaita hetkiään, oli maanviljelys. Juutalainen Gideon kutsuttiin eloa puimasta, samoin kuin roomalainen Cincinnatus auran kurjesta johtamaan sotajoukkoja heidän isänmaansa vihollisia vastaan; ja selvää on, ett'ei heidän taitava varstan tai auran käyttelynsä eikä heidän kuntonsa näiden työkalujen hoitelemisessa suinkaan vähentänyt heidän asetaitoansa eikä tehnyt heitä kykenemättömämmiksi sodan tai hallituksen toimiin. He olivat suuria sotapäälliköitä ja valtiomiehiä samoin kuin maanviljelijöitäkin. Cato Vanhempi, joka oli suurella menestyksellä hoitanut kaikkia tasavallan korkeita virkoja, on jättänyt meille omasta kädestään todistuksen siitä, kuinka täydellisesti hän oli perehtynyt maalaisasioihin;[186] ja muistaakseni piti Kyros puutarhanhoitoa niin vähän valtaistuimen arvoa ja mahtavuutta alentavana, että hän näytti Ksenophonille avaraa, kokonaan hänen itse istuttamaansa hedelmäpuukenttää[187]. Muinaisajan historialliset kertomukset ovat sekä juutalaisten että pakanain keskuudessa täynnään tämäntapaisia todistuksia, jos olisi tarpeellista suositella hyödyllisiä virkistyskeinoja esimerkkien avulla.
§ 206. Älköön suinkaan luultako minun erehtyvän, kun minä nimitän näitä tai muita niiden kaltaisia käsityöharjoituksia hauskutteiksi ja virkistyskeinoiksi, sillä virkistys ei ole toimettomana istumista, kuten jokainen voi huomata, vaan jonkun väsyneen ruumiinosan lepuuttamista tehtävää muuttamalla; ja ken arvelee, ett'ei hauskuutta voi olla kovassa ja ankarassa ponnistelussa, hän unohtaa metsästäjäin aikaisen nousemisen, rasittavan ratsastuksen, kuumuuden, kylmyyden ja nälän, ja kuitenkin on metsästys, kuten tietty, ylhäisimpienkin miesten säännöllisenä virkistyksenä. Kaivaminen, istuttaminen, oksastaminen tai muut sentapaiset hyödylliset askareet olisivat täydellisesti yhtä huvittavia kuin nuo turhanaikaiset muotihauskutuksetkin, jos ihmiset vain saataisiin ensin niistä nauttimaan, mihin tottuminen ja perehtyminen johonkin käytännölliseen toimeen piankin veisi jokaisen. Enkä minä epäilekään olevan ihmisiä, joita alinomaa houkuttelevat korttien ääreen tai johonkin muuhun peliin sellaiset henkilöt, että he eivät voi näiltä mitään kieltää, mutta jotka ovat väsyneempiä näihin huvituksiin kuin mihinkään elämänsä vakavimpaankaan työhön, vaikka peli olisikin ollut sellainen, ett'ei heillä luonnostaan ollut mitään sitä vastaan ja että he saattoivat joskus käyttää sitä mielelläänkin virkistyksenään.
§ 207. Peli, johon arvohenkilötkin ja etenkin naiset kuluttavat niin paljon aikaansa, on minun nähdäkseni selvä todistus siitä, ett'eivät ihmiset voi olla täydelleen toimettomia: heidän täytyy aina puuhata jotakin, sillä kuinka istuisivat he muutoin niin monet tunnit kiusautumassa sellaisessa askartelussa, joka tavallisesti tuottaa heille enemmän harmia kuin mielihyvää heidän siihen kerran kietouduttuaan? Varmaa onkin, ett'ei peli jätä jälkeensä vähintäkään tyydytystä niille, jotka ottavat sen päätyttyä asiaa ajatellakseen, eikä myöskään hyödytä ruumista eikä sielua millään tavalla. Jos se taas iskee niin syvältä, että se koskee heidän omaisuuttansa, niin on se jo silloin ammattia, eikä enää virkistystä, ammattia, missä vain harvat niistä, joilla on jotakin muutakin elääkseen, menestyvät. Ja parhaimmassakin tapauksessa harjoittaa onnellinenkin peluri siinä varsin kurjaa ammattia, koska hän täyttää taskunsa hyvän maineensa kustannuksella.
Virkistys ei merkitse mitään henkilöille, jotka eivät tunne mitään hommaa tai askarrusta ja jotka eivät kulu eivätkä väsy varsinaista kutsumustaan harjoittaessaan. Taitoa kysytään ihmisten virkistysajan järjestämisessä siten, että se lepuuttaisi ja virkistäisi sitä ruumiinosaa, joka on ollut työssä ja joka on uupunut, ja kuitenkin samalla tähtäisi hetkellisen huvin ja huojennuksen ohella sellaiseen, mistä voisi myöhemmin olla hyötyä. Vain turhamaisuus ja ylpeily mahtavuudesta ja rikkaudesta ovat tuoneet nuo hyödyttömät ja vaaralliset ajanvietteet, kuten niitä nimitetään, muotiin, ja saaneet ihmiset uskomaan, ett'ei minkään hyödyllisen toimen oppiminen ja siihen käsiksi käyminen voi olla soveliasta huvitusta säätyläiselle. Se juuri on nostanut kortit, pelinoppaset ja juomisen niin suureen arvoon maailmassa, ja monen monet tuhlaavat joutohetkensä niiden ääressä enemmän yleisen tavan pakotuksesta ja koska heillä ei ole mitään parempaakaan puuhaa vapaan aikansa toimettomuuden poistamiseksi, kuin sen todellisen huvin takia, mitä he niistä saavat. He eivät voi kantaa joutilaan ajan kuollutta painoa käsissään, eivätkä osaa tottua täydellisen toimettomuuden synnyttämään ikävään, ja kun he eivät ole oppineet mitään suositeltavaa käsityötä, joka voisi heitä huvittaa, turvautuvat he aikaansa tappaakseen niihin yleisesti käytettyihin, typeriin tai turmiollisiin keinoihin, joista järkevä mies sai vain hyvin vähän hauskuutta, ennenkuin tottumus hänet pilasi[188].
§ 208. Minä en sano tätä siinä mielessä, ett'en minä sallisi säätyläisnuorukaisen milloinkaan antautua ikäistensä ja arvoistensa toverien seurassa yleisesti käytettyihin viattomiin huvituksiin. Minä toivoisin niin vähän hänen olevan siinä määrin juron ja nyreän, että minä haluaisin kehoittaa häntä innokkaammin kuin tavallisesti suosimaan kaikkia niitä ilonpitoja ja huvituksia, jotka ovat hänen seurapiireissään vallalla eikä milloinkaan osoittamaan taipumattomuutta ja vastenmielisyyttä, jos hänen toivotaan ottavan johonkin osaa, kunhan se vain soveltuu säätyläiselle ja kunnialliselle miehelle. Mutta kortteihin ja pelinoppasiin nähden minä katson turvallisimmaksi ja viisaimmaksi olla opettelematta ainoatakaan peliä niillä ja siten jäädä kykenemättömäksi joutumaan mihinkään tekemisiin näiden vaarallisten kiusausten ja kallisarvoisen ajan turmiollisten hävittäjäin kanssa. Mutta vaikka minä näin annankin armon huolettomalle, hilpeälle keskustelulle ja kaikille käytetyille sopiville huvittelutavoille, niin sanon minä sittenkin, että nuorelle miehelle jää vakavilta ja tärkeämmiltä puuhiltaan aikaa riittävästi melkein minkä tahansa käsityön oppimiseen. Johtuu vain harrastuksen eikä suinkaan joutohetkien puutteesta, ett'eivät ihmiset ole saavuttaneet taitoa useampaan kuin yhteen työhön, ja kuitenkin veisi yksi ainoa tunti tuollaiseen huvitteluun säännöllisesti joka päivä käytettynä miehen lyhyessä ajassa paljoa pitemmälle, kuin hän osaa kuvitellakaan, ja ellei siitä olisikaan muuta hyötyä, kuin että se poistaisi nuo tavalliset paheelliset, turhanpäiväiset ja vaaralliset ajanvietteet muodista ja osoittaisi, ett'ei niitä lainkaan tarvita, ansaitsisi se jo yksistään tästä syystä edistämistä. Jos ihmisiä jo nuoruudestaan alkaen vieroitettaisiin siitä laiskottelevasta vetelehtimisestä, joka saa heidät tottumuksen voimasta hyödyttömästi hukkaamaan hyvän osan elämäänsä ilman tointa ja ilman hauskuutta, jäisi heille kylliksi aikaa kätevyyden ja taidon hankkimiseen sadoissa töissä, jotka eivät olisi heille vähimmäksikään haitaksi, vaikka ne olisivatkin etäällä heidän varsinaisesta kutsumuksestaan. Ja sentähden onkin luullakseni tästä ja muista ylempänä[189] mainituista syistä laiskaa, halutonta mielenlaatua, joka toimetonna uinailee päivät pääksytysten, kaikkein vähimmin nuorisossa suosittava tai siedettävä. Se on oikeata sairaan ja terveydeltään murtuneen ihmisen tilaa, eikä sitä olisi suvaittava kenessäkään, missä ijässä hän onkaan ja mihin säätyyn hän kuuluneekaan.
§ 209. Ylempänä lueteltuihin taitoihin voidaan vielä lisätä hajuaineiden valmistus, kiiltomaalaus, kaiverrus ja erilaiset raudan, vasken ja hopean muovailemistavat; ja kun useimmat säätyläisnuorukaiset viettävät huomattavan osan aikaansa suurissa kaupungeissa, voisivat he opetella leikkaamaan, hiomaan ja kiinnittämään jalokiviä tai harrastaa valo-opillisten lasien tahkoamista ja hiomista[190]. On mahdotonta, ett'ei kukin tapaisi niin monen monien älykkäiden käsitöiden joukosta ainakin yhtä, joka häntä miellyttäisi ja huvittaisi, ellei hän ole sitten perinjuurin laiska tai turmeltunut, mitä taas ei voida otaksua, jos on noudatettu oikeata kasvatustapaa. Ja kun hän ei voi aina opiskella, lukea eikä seurustella, jää hänelle hänen tavallisten harrastustensa ohella monta hetkeä, jotka, ellei niitä käytetä tällä tavalla, käytetään huonommin. Sillä minä olen sitä mieltä, että nuori mies haluaa harvoin istua täydelleen liikkumattomana ja toimettomana; jos hän näin tekee, on se virhe, joka on korjattava.
§ 210. Mutta jos eksytetyt vanhemmat näiden epämiellyttäviltä soinnahtavien nimien käsityö ja ammatti peloittamina eivät voisi sietää lastensa harjoittavan mitään sentapaista, niin on kuitenkin olemassa muuan ammattia lähentelevä taito, jota he asiaa harkittuaan tulevat pitämään ehdottoman tarpeellisena poikiensa oppia.
Vaikk'ei kauppakirjanpito olekaan sellainen taito, että se todennäköisesti auttaisi säätyläistä hankkimaan itselleen rikkauksia, niin ei ehkä ole toista hyödyllisempää ja tehokkaampaa keinoa sen omaisuuden säilyttämiseksi, mikä hänellä jo on. Huomataan harvoin, että se, joka pitää tiliä tuloistaan ja menoistaan ja siten näkee säännöllisesti taloudellisten asiainsa kulun, päästäisi ne hunningolle; ja epäilemätöntä minun mielestäni onkin, että moni mies alkaa suistua kohti tuhoaan, ennenkuin hän huomaakaan, tai jatkaa samaa vauhtia, minkä on kerran ottanut, vain siitä syystä, että häneltä puuttuu juuri tuo huolenpito tai sen taito. Minä neuvoisinkin sentähden kaikkia säätyläisiä perusteellisesti oppimaan kauppakirjanpitoa eikä luulemaan sitä taidoksi, joka ei kuulu heille, koska se on saanut nimensä liikemiehiltä ja koska nämä ovat sitä etupäässä harjoittaneet.
§ 211. Kun nuori herramme on kerran saavuttanut tarpeellisen kirjanpitotaidon, joka on enemmän järkeä kuin laskemiskykyä kysyvä tehtävä, on ehkä paikallaan, että hänen isänsä vaatii häntä siitä lähtien sovittamaan sitä kaikkiin asioihinsa. Ei niin, että minä tahtoisin hänen merkitsevän muistiin jokaisen viinimitan tai rahaa vieneen pelin: yleinen menojen nimitys riittää varsin hyvin sellaisille seikoille; enkä minä myös toivoisi hänen isänsä pitävän niin tiukkaa valvontaa näistä tileistä, että hän ottaisi niistä aihetta moittia hänen kulunkejaan; hänen tulee muistaa, että hän oli itsekin kerran nuori mies, eikä hänen pidä suinkaan unohtaa niitä ajatuksia, mitä hänellä oli silloin, eikä poikansa oikeutta ajatella samoin ja vaatia myönnytystä samanlaiseen käyttäytymiseen. Kun minä siis tahtoisin nuoren säätyläisen pitävän tiliä, ei se suinkaan tapahdu tämänlaisen rajoituksen hankkimiseksi hänen menoilleen (sillä mitä hänen isänsä hänelle kerran antaa, siihen tulisi hänen samalla luovuttaa hänelle täydellinen hallitsemisoikeus),vaan sen takia, että hän tottuisi jo varhain niin tekemään ja että se kehitettäisiin hänessä luonnolliseksi ja juurtuneeksi tavaksi jo hyvissä ajoin, koska sen säännöllinen harjoittaminen on oleva hänelle niin hyödyllinen ja tarpeellinen koko hänen elämänsä varrella. Muuan venetsialainen aatelismies, jonka poika kieriskeli isänsä rikkauden ylenpalttisuudessa ja joka huomasi poikansa kulunkien kasvavan tavattoman korkeiksi ja suhdattomiksi, käski varainhoitajaansa vastaisuudessa antamaan tälle vain niin paljon rahaa, kuin hän viitsisi laskea sitä nostaessaan. Tätä ei ehkä moni pitäne kovinkaan tehokkaana nuoren ylimyksen tuhlailujen hillikkeenä, koska hän sai vapaasti niin paljon rahaa, kuin hän vain viitsi laskea. Mutta se saattoikin nuorukaisen, joka ei ollut tottunut mihinkään muuhun kuin nautintojen etsimiseen, hyvin ankaraan pulaan, joka lopulta johdatti hänet näihin kohtuullisiin ja terveellisiin mietteisiin: "Jos on minulle jo näin suuri vaiva pelkässä rahojen laskemisessa, jotka aijon tuhlata, niin mitä ponnistusta ja puuhaa maksoikaan esi-isilleni ei ainoastaan niiden laskeminen, vaan myös niiden kokoaminen?" Tämä järkevä ajatus, jonka oli herättänyt hänessä tuo pieni pakollinen vaivannäkö, vaikutti niin tehokkaasti hänen mieleensä, että se sai hänet pysähtymään ja siitä lähtien hoitamaan hyvin omaisuuttansa. Se ainakin täytyy jokaisen myöntää, ett'ei mikään ole siinä määrin omiansa pitämään miestä oikeissa rajoissa kuin säännöllinen kirjanpito, joka hetki hetkeltä asettaa hänen silmiensä eteen hänen asioittensa tilan.
§ 212. Viimeisenä osana on kasvatuksessa tavallisesti matkustus, jonka katsotaan yleisesti päättävän työn ja tekevän säätyläisestä täydellisen säätyläisen. Minäkin myönnän, että matkustelemisesta vieraissa maissa on suuria etuja, mutta minun nähdäkseni on aika, joka tavallisesti valitaan nuorten miesten lähettämiseksi ulkomaille, juuri se, jolloin he ovat kaikkein kykenemättömimpiä näistä eduista hyötymään. Tärkeimpinä pidetyt niistä voidaan rajoittaa näihin kahteen: ensiksi kielen oppimiseen ja toiseksi viisauden ja ymmärryksen kehitykseen, kun päästään näkemään ihmisiä ja tutustumaan kansoihin, jotka luonteeltaan, tavoiltaan ja elämänsuhteiltaan ovat erilaisia kuin muut ihmiset ja kansat ja erittäinkin erilaisia kuin matkustajan oman pitäjän ja naapuriston ihmiset. Mutta kuudennestatoista kahdenteenkymmenenteenyhdenteen ikävuoteensa asti, mikä aika tavallisesti määrätään matkustamiseen, ovat ihmiset koko elämästään kaikkein sopimattomimpia näillä tavoilla kehittymään. Ensimmäinen kausi vieraiden kielten oppimiseksi ja äänielinten totuttamiseksi niitä oikein lausumaan ulottuu minun mielestäni seitsemännestä ikävuodesta neljänteentoista tai kuudenteentoista, ja silloinkin on heille kasvattaja tarpeellinen ja hyödyllinen, jotta tämä voi kielten ohessa opettaa heille muutakin. Mutta kun heidät lähetetään vanhempiensa näkyviltä kauvas maailmalle, vain ohjaajansa kaitsemina, juuri sillä hetkellä, jolloin he luulevat olevansa liian suuria miehiä tarvitakseen toisten ohjausta ja jolloin ei heillä kuitenkaan ole vielä tarpeeksi ymmärrystä ja kokemusta ohjatakseen itse itseään, niin mitä tehdään silloin muuta kuin pannaan heidät alttiiksi kaikkein suurimmille vaaroille koko heidän elämässään, ja aikana, jolloin he kykenevät kaikkein vähimmin puolustautumaan niiltä ja niitä vastustamaan? Ennenkuin lapsi on joutunut tähän kuohuvaan ja kiehuvaan ikäkauteensa, voidaan toivoa kasvattajan saavan jotakin aikaan arvovallallaan: ei ijän kehittämä itsepäisyys eikä muiden esimerkin houkutus riistä häntä kasvattajansa ohjauksesta viidentoista tai kuudentoista vuotiaaseen asti. Mutta kun hän alkaa sitten etsiä miesten seuraa ja luulee itsekin mies olevansa, kun hän joutuu mieltymään miehekkäisiin paheisiin ja ylpeilemään niistä, kun hän pitää häpeällisenä olla kauvemmin muiden johdon ja valvonnan alaisena, niin mitä voidaan odottaa huolellisimmaltakaan ja pystyvimmältäkään opettajalta, kun ei hänellä ole valtaa pakottaa eikä hänen hoidokillaan halua totella, vaan tätä jälkimmäistä päinvastoin neuvovat hänen oma kuuma verensä ja vallitseva muoti kuuntelemaan hänen täsmälleen yhtä viisaiden toveriensa houkutteluja mieluummin kuin kasvattajan vakavia puheita, kasvattajan, jota nyt pidetään hänen vapautensa vihollisena? Ja milloin voi ihminen niin helposti suistua turmioon kuin silloin, kun hän on samalla kertaa sekä kehittymätön että hillitön? Tämä on juuri se hänen elämänsä kausi, jota ohjaamaan kaikkein kipeimmin kaivataan hänen vanhempiensa ja ystäviensä silmää ja valtaa. Ihmisen aikaisemman ijän taipuisuus, hän kun ei ole silloin vielä varttunut osoittamaan uppiniskaisuutta, tekee sen helpommaksi ohjata ja varmemmaksi muodostella, samoin kuin myöhemmällä ijällä taas järki ja varovaisuus alkavat saada hiukan jalansijaa ja muistuttaa ihmistä hänen menestymisestään ja kehittymisestään. Sentähden pitäisinkin minä sopivimpana nuoren säätyläisen lähettämisen ulkomaille joko silloin, kun hän on vielä verrattain nuori, mutta mukanaan kasvattaja, josta hänellä silloin on sitä enemmän hyötyä, tai ilman ohjaajaa silloin, kun hän on muutamia vuosia vanhempi, kun hän on jo niin varttunut, että hän itse osaa ohjata itseään ja tehdä huomioita kaikesta, minkä havaitsee vieraissa maissa tutkimisen arvoiseksi ja mistä voi olla hänelle hyötyä hänen matkalta palattuaan, ja kun hänellä täydellisesti perehtyneenä oman maansa lakeihin ja tapoihin, luonnollisiin ja henkisiin etuihin ja puutteisiin on jotakin vaihdettavaa ulkomaalaisten kanssa, joiden seurassa hän oli toivonut yhtä ja toista oppivansa.
§ 213. [Puuttuu] [191].
§ 214. Matkustamisen järjestäminen tästä poikkeavalla tavalla onkin minun mielestäni syynä siihen, että niin monet nuoret säätyläiset palaavat retkiltään niin vähän kehittyneinä. Ja jos he tuovat kotiin tietoja näkemistään paikoista ja ihmisistä, niin ilmaisevat ne useimmiten kaikkein huonoimpien ja turhamaisimpien tapojen ihailua, mitä he ovat ulkomailla huomanneet, koska he säilyttävät miellyttävän muiston pikemmin niistä seikoista, joissa heidän vapautensa sai ensi kerran siivet alleen, kuin niistä, jotka voisivat tehdä heidät viisaammiksi ja paremmiksi heidän matkalta tultuaan. Ja kuinka voisi tosiaan muutoin käydäkään, kun he menevät ulkomaille siinä ijässä, kuin he tavallisesti menevät, toisen valvonnan alaisina, ja kun tämän toisen on pidettävä huolta heidän tarpeistaan ja tehtävä huomiot heidän puolestaan? Kun he kulkevat näin ohjaajansa suojassa ja varjossa ja kun he luulevat päässeensä seisomasta omilla jaloillaan tai vastaamasta omasta käytöksestään, huolivat he hyvin harvoin mitään tutkia tai tehdä hyödyllisiä havaintoja omin päin. Heidän ajatuksensa askartelevat vain iloissa ja huvituksissa, ja he katsovat nöyryytykseksi, jos heitä pidetään silmällä; mutta harvoin viitsivät he ottaa selkoa niiden ihmisten aikeista, joita tapaavat, tutkia heidän tapojaan ja tarkastella heidän kykyään, luonnettaan ja taipumuksiaan, jotta siten oppisivat tietämään, miten heidän on näihin suhtauduttava. Henkilön, joka matkustaa heidän kanssansa, on heitä tässä suojeltava, hänen on autettava heitä, kun he ovat sattuneet takertumaan orjantappuroihin ja vastattava kaikista heidän hairahduksistaan.
§ 215. Myönnän kyllä, että ihmistuntemus on niin suuri taito, ett'ei voida suinkaan odottaa nuoren miehen saavuttavan siinä heti täydellisyyttä. Mutta kuitenkin on hänen lähdöstään ulkomaille varsin vähän hyötyä, ellei matkustaminen avaa joskus hänen silmiään, tee häntä varovaiseksi ja valppaaksi, totuta häntä katsomaan pintaa syvemmälle, opeta häntä kohteliaan ja huomaavaisen käytöksen miellyttävässä varjossa esiintymään vapaana ja turvallisena seurustellessaan muukalaisten ja kaikenkaltaisten ihmisten kanssa, menettämättä silti heidän suosiollista mielipidettään. Ken joutuu matkoille sellaisen miehen ijässä ja sellaisen miehen ajatuksilla varustettuna, joka tahtoo kehittyä, hän voi kaikkialla, mihin hän tuleekin, päästä arvokkaiden henkilöiden seuraan ja tuttavuuteen; mutta vaikka tämä seikka onkin erinomaisen edullinen matkustavalle säätyläiselle, niin kysyn minä kuitenkin, onko yhtäkään sadasta kasvattajan johdossa ulkomaille lähetettyjen nuorten miestemme joukossa, joka olisi ikinään käynyt huomattavien henkilöiden luona? Paljoa vähemmän pyrkii hän sellaisten ihmisten tuttavuuteen, joiden seurassa liikkuessaan hän voisi oppia, mikä kuuluu hyvään tapaan siinä maassa ja mitä on siinä suhteessa otettava huomioon, vaikka hän sellaisilta henkilöiltä voisikin oppia yhdessä päivässä enemmän kuin kokonaisessa vuodessa majatalosta majataloon kuljeskellessaan. Eikä sitä sovi kummastellakaan, sillä arvokkaat ja lahjakkaat henkilöt eivät niin kovin mielellään päästä poikia lähempään seurapiiriinsä, poikia, jotka tarvitsevat vielä kasvattajan holhousta, kun taas toiselta puolen mieheltä näyttävä nuori säätyläinen ja ulkomaalainen, joka osoittaa halua tutustua sen maan tapoihin, tottumuksiin, lakeihin ja hallitusmuotoon, missä hän kulloinkin on, saa kaikkialla osakseen aulista avustusta ja suosiota parhailta ja sivistyneimmiltä henkilöiltä, jotka ovat valmiit ottamaan vastaan, rohkaisemaan ja suojelemaan sellaista älykästä ja tiedonhaluista muukalaista.
§ 216. Niin totta kuin tämä onkin, ei se kuitenkaan, niin pelkään, kykene muuttamaan vanhaa tapaa, joka on määrännyt matkustamisajan sopimattomimpaan kohtaan miehen elämässä, mutta syistä, jotka eivät tähtää hänen kehittymistään. Nuorta poikaa ei ole pantava matkan vaaroille alttiiksi kahdeksan tai kymmenen vanhana, jott'ei tuolle heikolle lapselle tapahtuisi ties mitä, vaikka häntä siinä ijässä uhkaavatkin kymmenen kertaa pienemmät vaarat kuin kuudentoista tai kahdeksantoista vuotiaana. Eikä hän taas saa jäädä kotiinkaan, siksi kunnes tuo vaarallinen, malttamaton ikäkausi olisi ohi, koska hänen täytyy palata takaisin jo kahdenkymmenenyhden vuotiaana, mennäkseen naimisiin ja jatkaakseen sukuaan. Isä ei voi enää kauvemmin odottaa perinnön jakamista eikä äiti uutta pikkulasten sarjaa leikkiäkseen, ja niin täytyy nuorelle herrallemme, kävi siinä sitten miten tahansa, katsoa vaimo heti, kun hän on tullut täysi-ikäiseksi, vaikk'ei olisi pienimmäksikään vahingoksi hänen terveydelleen, henkisille kyvyilleen tai jälkeläisilleen, jos asiaa hiukan viivytettäisiin ja jos hänen annettaisiin sekä vuosien että tietojen puolesta päästä jonkun matkaa edelle lapsistaan, joiden nähdään useinkin astuvan liiaksi isänsä kintereillä, varsin vähäiseksi tyydytykseksi niin hyvin pojalle kuin isällekin[192]. Mutta koska nuori herramme nyt on astumaisillaan aviosäätyyn, on meidän aika jättää hänet morsiamensa huomaan[193].
* * * * *
§ 217. Vaikka minä olenkin nyt päässyt loppuun niiden ajatusten esittämisessä, joita yksinkertaiset, selvät havainnot ovat mielessäni kasvatukseen nähden herättäneet, en kuitenkaan soisi uskottavan, että minä pidän niitä varsinaisena tutkimuksena tästä kysymyksestä. On olemassa tuhansia muita seikkoja, jotka kaipaisivat harkitsemista, etenkin jos tahtoisi ottaa käsitelläkseen niitä erilaisia luonteita, erilaisia taipumuksia ja erilaisia virheitä, joita lapsissa tavataan, ja määrätäkseen sopivia parannuskeinoja. Luonteiden moninaisuus on niin suuri, että jo se yksistään vaatisi kokonaisen nidoksen, eikä sekään vielä riittäisi. Kunkin ihmisen mielenlaadulla on, samoin kuin hänen kasvoillaankin, oma erikoisuutensa, joka eroittaa hänet kaikista muista; ja tuskin lienee olemassa kahta lasta, joita voisi ohjata täsmälleen samalla tavalla. Sitä paitsi olisi minun nähdäkseni ruhtinaan, aatelismiehen ja tavallisen säätyläisen poikaa kasvatettava kutakin erilaisten periaatteiden mukaan. Mutta kun minä olen tässä esittänyt ainoastaan muutamia yleisiä näkökohtia kasvatuksen tärkeimmistä tarkoituksista ja päämääristä ja kohdistanut ne erikoisesti erään säätyläisen poikaan, jota minä silloin hänen vielä aivan pienenä ollessaan pidin vain ikäänkuin valkoisena paperina tai vahana, mitä saattoi muovailla ja muokata mielensä mukaan, olen kosketellut tuskin muuta kuin niitä pääkohtia, jotka minä katsoin yleensä tarpeellisiksi, kun oli kysymys hänen asemassaan olevan nuoren säätyläisen kasvattamisesta; ja minä olen nyt julkaissut nämä satunnaiset ajatukseni siinä toivossa, että ne, vaikka ne eivät lähimainkaan muodosta mitään täydellistä tutkimusta tästä asiasta ja vaikka ne eivät suinkaan ole sellaisia, että kukin löytäisi niistä kaiken sen, mikä erikoisesti sopisi juuri hänen lapselleen, kuitenkin antaisivat jonkunlaista valaistusta, vaikkapa heikompaakin, niille, jotka huolehtiminen rakkaista pienokaisistaan tekee niin aavistamattoman rohkeiksi, että he uskaltavat lähteä kysymään oman järkensä neuvoa lastensa kasvatuksesta mieluummin kuin jättäytyisivät kokonaan vanhan tavan varaan.
Loppu.
SELITYKSIÄ JA HUOMAUTUKSIA.
[1] Edward Clarkeen, Chipleyn omistajaan — Chipley on lähellä Tauntonia Somersetissa — oli Locke tutustunut jo v. 1686. Ollessaan Hollannissa maanpaossa lähetteli Locke ystävälleen kirjeitä, joissa pohdittiin etupäässä kasvatusasioita ja joista sitten erinäisin muutoksin syntyivät Mietteet kasvatuksesta. Muuan Clarken lapsista, Elisabeth, oli Locken erikoisessa suosiossa, niin että hän nimittelee tyttöä leikillään "rouvakseen", vie hänet luokseen maalle kesäksi, j.n.e. Locken ystävyys parlamentinjäsen Clarken kanssa näyttää kestäneen filosofimme kuolemaan asti, koska hän testamentissaan määrää Clarkelle 200 puntaa sekä Betty Clarkelle saman summan ynnä tämän äidin kuvan.
[2] Näistä henkilöistä on erikoisesti mainittava William Molyneur, muuan Locken parhaita ystäviä. Hän oli eräässä maalisk. 2 p. 1693 merkityssä kirjeessä lausunut m.m. seuraavaa:
"Veljeni on minulle usein kertonut, että Te, kun hänellä oli ilo tutustua Teihin Leydenissä, parhaillaan sommittelitte muuatta kasvatuksen periaatteita pohtivaa teosta erään hellän isän pyynnöstä hänen ainoata poikaansa varten. Sallikaa minun siis, kunnioitettu herra, pyytää mitä hartaimmin, ett'ette suinkaan laskisi syrjään tätä erinomaisen hyödyllistä työtä, ennenkuin olette saattanut sen loppuun; sillä se on oleva arvaamattomaksi eduksi koko ihmiskunnalle, samoin kuin minulle, Teidän alttiille ystävällenne."
William Molyneux, oppinut irlantilainen fyysikko ja matemaatikko (1656-1698), oli joutunut ystävällisiin väleihin Locken kanssa julkaistuaan kiittävän arvostelun tämän jälkimmäisen ensimmäisestä suuremmasta filosofisesta teoksesta: Tutkimuskoe inhimillisestä ymmärryksestä. Hänellä oli poika, joka niihin aikoihin oli neljän vuotias, osoitti hyviä luonnonlahjoja ja oli isän sydäntä erikoisen lähellä, äiti kun oli kuollut heti esikoisen synnyttyä. Kolme viikkoa myöhemmin ilmoittaa Locke ystävälleen, että kirjeet oli lähetetty painoon.
Williamin veli, Thomas Molyneux, opiskeli lääketiedettä Leydenissä samaan aikaan kuin Lockekin siellä oleskeli ja häneen tutustui.
[3] Paitsi ylempänä mainittua William Molyneuxtä voi näiden neuvonhakijain joukosta nimetä esim. Locken ystävän ja suosijan lordi Shaftesburyn, joka Locken matkustaessa Ranskassa (1675-1679) monissa kirjeissä kyseli ohjeita pojanpoikansa kasvattamiseen; Thomas Stringerin, jonka pojalle Locke lahjoitteli leikkikaluja, Furlyn, y.m.
[4] Faults in the first Concoction. Mitenkä tämä sana concoction olisi tulkittava, siitä ovat Locken selittäjät eri mieltä. Compayrén mukaan olisi tässä kysymys fajanssiteosten eri paahtamisasteista, kun taas Sallwürk palauttaa sanan sen alkuperäiseen merkitykseen yhteenkeittäminen, ruuan sulattaminen, sekä huomauttaa eräästä vanhasta lääketieteellisestä sananparresta: Vitium primae concoctionis non corrigitur in secunda.
[5] Locke tarkoittanee v. 1686 syntynyttä nuorta Frank Mashamia, jonka äiti oli Damaris Cudworth, samannimisen filosofin tytär, ja isä Francis Masham, parlamentin jäsen. Locke oli erinomaisen ystävällisissä suhteissa tähän perheeseen, viettipä lopun ikäänsä, v. 1691 lähtien, pääasiallisesti Mashamien luona Oatesissa Essexin kreivikunnassa. Hän oli etenkin kiintynyt älykkääseen, sivistyneeseen rouva Mashamiin, ja tämä kiintymys hallitsee hänen viimeisiä vuosiaan.
Mahdollisesti voi kysymyksessä olla myös Antonius Shaftesbury, lordi Ashleyn, Locken suosijan ja valtiollisen ystävän, pojanpoika, joka sittemmin voitti mainetta ajattelijana ja kirjailijana. Locke oli nähnyt tämän lapsen syntyvän ja isoisän pyynnöstä ryhtynyt ohjaamaan hänen kasvatustaan pienestä pitäin.
[6] Oikea vuosiluku olisi nykyään 1693, vaikka englantilaiset Locken aikoihin alkoivatkin vuotensa vasta kevätpäiväntasauksen jälkeen. Käytännöllisenä miehenä koetti Locke uuden vuosisadan alkaessa saada vuoden alkamaan jo 1 p. tammikuuta, kuten muuallakin, mutta turhaan.
Locken nimi oli ensi painoksessa vain tällä paikalla, eikä lainkaan kansilehdellä.
[7] Locke käyttää tässä tuota niin yleisesti tunnettua säettä Juvenaliin kauniista kymmenennestä satiirista:
Orandum est, ut sit mens sana in corpore sano.
(Tulee rukoilla, että olisi terve sielu terveessä ruumiissa).
Heti alusta alkaen haluaa siis Locke merkitä kannakseen, että ruumiin kasvatus on yhtä tärkeä kuin sielun ja luonteen.
[8] Tämän ehkä hiukan yksipuolisen ajatuksen omaksuivat myöhemmät valistusajan filosofit erikoisella innostuksella. Niinpä antaa Voltaire murhenäytelmässään Zaire (1732), tahtoessaan saarnata uskonnollista suvaitsemattomuutta ja intoilua vastaan, pääsankarittaren julistaa (1,1), että lapsuudessa saatu kasvatus muodostaa kokonaan meidän tunteemme, tapamme, uskomme, joten on järjetöntä ruveta niin satunnaisen seikan takia tuomitsemaan yhtä enempää kuin toistakaan. Helvétius, joka pitää itseään Locken opetuslapsena, johtaa vielä pitemmälle tämän väitteen kasvatuksen kaikkivallasta: "Kaikki ihmiset syntyvät yhdenvertaisina ja samoilla kyvyillä varustettuina, ja kasvatus yksinään muodostaa erilaisuudet heidän välilleen" (Älystä, 3:s esitelmä). Locke itse ei kuitenkaan katsele asiaa näin ehdottomasti, vaan lausuu edempänä (§ 66), ett'emme voi toivoakaan muuttavamme kokonaan lasten luonnetta kasvatuksella, koska Jumala on kuhunkin sieluun painanut oman, lähtemättömän leiman, jota voidaan ehkä hieman muovailla, mutta ei kokonaan poistaa tai muuttaa. Sitäpaitsi ymmärtää Locke kasvatuksella kaikkia niitä vaikutteita, mistä tahansa ne tullevatkin, jotka yhteisesti muodostelevat lapsen herkkää mieltä, samaten kuin hän antaa suuren merkityksen harjoituksen voimalle.
Rousseau myöntää myös: "Vain luonto kirjoittaa lähtemättömin piirtein". (Émile, III).
[9] Kuten tietty, opiskeli Locke suurella hartaudella myös lääketiedettä, vaikk'ei hän koskaan harjoittanutkaan sitä taitoa ammattina, rajoittaen sen vain lordi Shaftesburyn perheeseen ja eräisiin satunnaisiin tapauksiin. Hyvältä ystävältään Sydenhamilta, käytännöllisen lääketaidon suurelta uudistajalta, lienee hän saanut yhtä ja toista uudenaikaisimpiin mielipiteisiinsä. Hänen maineensa lääkärinä oli kuitenkin niin suuri, että Englannin kuningaskin kysyi v. 1698 hänen neuvoansa. Olipa hän v. 1669 kirjoittanut erikoisen tutkielmankin lääketieteestä: De Arte Medica, joka periaatteiltaan läheisesti liittyy hänen muihin tieteellisiin harrastuksiinsa.
[10] Locke tiesi kokemuksesta, mitä huono tai hyvä terveys merkitsee. Useamman kerran esti rintatauti, jota hän poti koko ikänsä, häntä ottamasta vastaan korkeita valtiollisia toimia, lähettilään paikkoja Saksassa ja Espanjassa y.m. Terveyttään hoitaakseen teki hän v. 1675 ensimmäisen matkansa Ranskaan ja vietti vuoden Montpellierssä, ja samasta syystä oli hänen pakko mahdollisuuden mukaan välttää Lontoon sumuista ilmaa. Mutta toiselta puolen tiesi hän myöskin, mitä järkiperäinen hoito, varovaisuus ja huolellisuus voivat vaikuttaa heikkoonkin ruumiiseen: hän eli, niinkuin sanottu, 72 vuoden vanhaksi.
[11] Gentlemen: ranskaksi "les gens du monde", suomeksi ehkä parhaiten "säätyläiset", koska sanalla englanninkielessä tarkoitetaan hyvästä perheestä lähteneitä ja hyvän kasvatuksen ja sivistyksen saaneita henkilöitä, eikä suinkaan rajoituta yksinomaan aatelismiehiin, kuten saksalainen käännös "Edelleute" luulottelisi. (Vrt. erikoisesti § 217 tästä arvoluokittelusta). Aikansa katsantokannan mukaisesti kohdistaa Locke huomionsa etupäässä säätyläislasten kasvatukseen, mikä seikka ilmenee usein hänen esityksessään. Unohtaa ei kuitenkaan tule, että Locke tahtoo pidettäväksi huolta köyhänkin kansan lapsista erikoisissa n.s. työkouluissa (working schools), joista hän on kirjoittanut seikkaperäisen suunnitelman, kuuluessaan kuninkaalliseen "Kauppa- ja Siirtomaavaliokuntaan".
[12] Tämä tarina on otettu kolmannella vuosisadalla j.Kr. eläneen kreikkalaisen sofistin Klaudios Ailianoksen teoksesta Kirjavia Tarinoita (VII, 6).
[13] Locke tarkoittaa Dumontin v. 1694 Pragissa painettua kirjaa Nouveau Voyage du Levant (Uusi matka Välimeren Itärannikolle), jonka hän mainitsee tekstin sivullakin. — Varmaankin tätä kohtaa muistellen asettaa Rousseau "Islannin jääkentät" vastakohdaksi "Maltan hehkuville kallioille". (Émile, I).
[14] Locke ajatteli tässä varmaankin kuuluisaa ystäväänsä Newtonia, joka vielä muutamia vuosia ennen kuolemaansa kävi kesät talvet samoissa vaatteissa.
[15] Nämä ja seuraavat karkaisemistoimenpiteet hyväksyy Rousseau kokonaan, vieläpä menee Lockea pitemmällekin eräissä kohdin. Päähineen suhteen neuvoo hän: "Totuttakaa lapsenne pysymään talvet ja kesät, päivät ja yöt aina paljain päin". (Émile, II).
[16] Tämän omituisen spartalaisen neuvon hyväksyy jälleen Rousseau, jopa hylkää jalkineet kokonaan, antaessaan Émilensä juoksennella huoneissa, rapuissa, puutarhassa joka aamu paljain jaloin, huolimatta vuodenajasta. (Vrt. muist. 15).
[17] Locke kirjoittaa 23 p. elok. 1693 ystävälleen W. Molyneuxlle tämäntapaisten kokeiden hyvistä tuloksista Frank, Mashamin suhteen:
"Te sanotte, ett'ei poikanne ole oikein vahva; tehdäksenne hänet vahvaksi, täytyy Teidän käsitellä häntä hemmoittelematta, kuten olen neuvonut; mutta Teidän täytyy tehdä se aivan huomaamattomin astein ja aloittaa karkaisutoimenpiteet, joihin haluatte häntä totuttaa, vasta keväällä. Siinä kaikki varovaisuus, mitä tarvitaan. Minulla on siitä esimerkki talossa, missä asun ja missä erinomaisen hellän äidin ainoa poika oli menossa turmioon liian hemmoittelevan kasvatuksen takia. Kokonaan vastakkaista menettelytapaa noudattamalla on hän nyt oppinut kestämään tuulta ja kylmyyttä ja jalkain kosteutta; ja yskä, joka uhkasi hänen henkeänsä tuon lämpimän ja varovaisen käsittelyn aikana, on nyt jättänyt hänet, eikä ole enää hänen vanhempainsa ainaisen pelon aiheena, kuten ennen."
[18] Lucius Seneca (poika), johon Montaigne ja Rousseaukin mielellään viittaavat, nimittää itseään Locken mainitsemissa kohdissa (kirjeissä Luciliukselle) "kylmänkylpijäksi" (psychrolutes) ja kertoo, kuinka hän kerran syöksyi myrskyilmalla laivasta mereen ja kuinka hän toisen kerran hyppäsi tammikuussa Euripus-jokeen sekä uunna vuonna erääseen kylmään lähteeseen.
[19] Kts. Horatius: Kirjeitä, I, 15.
[20] Tämä lähde, jonka kerrotaan toimittaneen ihmeitä alkaen vuodesta 644 j.Kr., antoi nimensä Holywellin (Pyhän Kaivon) kaupungille, joka sijaitsee Flintshiren kreivikunnassa Englannissa.
[21] Vasta 17. v.s:n loppupuolella alkoivat englantilaiset havaita kylmien kylpyjen oivallisen vaikutuksen. Tapa näyttää tulleen Hollannista ja Saksasta, ja rajoittui alkuaan vain luonnollisten, entuudestaan mainioitten lähteiden käyttämiseen. Vasta myöhemmin tulivat kotikylvyt muotiin.
Locken mainitsemia ihmeellisiä paranemistapauksia esittelee runsaasti m. m. John Floyer v. 1706 painetussa teoksessaan Psychrolusia.
[22] Locke olisi voinut ennen roomalaisia mainita kreikkalaiset, jotka myöskin asettivat uimisen yhtäarvoiseksi alkeistietojen (grammato = lukeminen ja kirjoittaminen) kanssa. (Kts. Platon: Laeista; Montaigne: Essais, 11, 34). Vanhan ajan kansoilla kuului uiminen voimisteluun, ja myöhemmin käytettiin sitä suosittuna tilapäisen pahoinvoinnin ja unettomuuden poistajana. (Vrt. Horatius: Sat. II, 1).
Kaikki myöhemmät kasvatuskirjailijat ovatkin myöntäneet uimiselle suuren tärkeyden. Rabelais (I, 23) tekee Gargantuastaan erinomaisen uimarin, ja Rousseaun Émile (II) liikkuu yhtä helposti vedessä kuin maallakin.
[23] Locke ei väsy toistamasta tätä väitettään (vrt. § 7), vaikka on ilmeisesti seikkoja, jotka ovat ruumiillemme vastakkaisia ja joihin sen on mahdoton tottua: moni heikko lapsi, jos häntä liian ankarasti karaistaan, saa ikuisen vamman terveydelleen. Goldsmithin ei ollutkaan näin ollen vaikeata laskea pilaa Locken liioitellusta uskosta tottumuksen kaikkivoipaisuuteen, v. 1759 kirjoittaessaan hänen kasvatusjärjestelmästään. Asiaa valaistakseen kertoo hän tarinan Pietari Suuresta, joka eräänä päivänä sai päähänsä, että hänen merimiestensä pitäisi oppia tulemaan toimeen merivedellä. Niin julkaistaankin käsky, että kaikkien laivapoikain on juotava pelkkää merivettä. Pojat heittivät henkensä, sehän on selvä, eikä koetta enää sen koommin jatkettu.
[24] Montaigne ihailee kovin Platonin neuvoa antaa lasten ja aikuisten käydä aina paljain päin ja paljain jaloin. (Essais, I, 35).
[25] Tässä kohdassa noudattaa Locke tarkalleen Montaignen (Essais, I, 25) ajatusta lapsen kaikenpuolisesta karkaisemisesta ja hänen tarmokkaan miehen eikä turhanaikaisen keikarin ominaisuuksistaan.
[26] Rousseau huomauttaa tässä kohdassa ilmenevästä epäjohdonmukaisuudesta edelliseen rohkeuteen verrattuna: kun Locke kerran tahtoo lasten kenkiä vettäpitämättömiksi, niin päästävätkö ne vähemmän vettä sisään silloin, kun lasten on kuuma? (Émile, II).
[27] Ennakkoluulo sokeria vastaan on ilmeisesti kokonaan perusteeton. Herbert Spencer esim. on asiasta kokonaan vastakkaista mieltä ja huomauttaa sokerin yleisestä suuresta merkityksestä elimistön kehityksessä. Unohtaa ei kuitenkaan tule, että sokeri Locken aikoihin kuului ylellisyysaineisiin.
[28] Suetonius (II, 76) viittaa Augustuksen kirjeisiin ja esittää seikkaperäisesti, miten hän söi vaunuissaan leipää ja taateleja tai miten hän kantotuolissaan nautti vain pienen palan leipää ja hiukan kuivatuita rypäleitä, j.n.e. — Roomalaiset saattoivat kylläkin varhaisempina aikoinaan olla varsin kohtuullisia, jopa niukkojakin ruuassaan ja juomassaan, mutta tiedämmehän, millaisiksi tavat tässä suhteessa muuttuivat juuri keisarien aikana. Kreikkalaiset söivät jo Homeroon aikoihin kolme, jopa neljäkin kertaa päivässä.
[29] Seneca (mainittu kirje Luciliukselle): "(Kylvyn) jälkeen tulee kuivaa leipää ja aamiainen ilman pöytää: sen perästä ei ole tarvis pestä käsiänsä". Jo mainitussa 10:nnessä satiirissaan nimittää Juvenalis Senecaa "tavattoman rikkaaksi mieheksi".
[30] Rousseau (Émile, II) seuraa tässä ruuan ja juoman yksinkertaisuuden tavoittelussa uskollisesti Lockea, vastustaa lihan syöntiä erikoisesti luonnetta raaistuttavana tapana, puoltaa juomaksi vain vettä, kieltää liiaksi höystetyt ruokalajit, varoittaa kehittämästä lapsen makua liian yksipuoliseksi, j.n.e.
[31] Huolimatta Locken vastasyiltä ovat kaikki kasvatuskirjailijat, Fénelonista alkaen, kokonaan toista mieltä ruoka-aikojen säännöllisyydestä, koska juuri siitä riippuu nuoren ruumiin säännöllinen ja terve toiminta.
[32] Locke tarkoittaa epäilemättä kansalaissotaa ja v. 1688:n vallankumousta, jotka luonnollisesti saivat aikaan suuria mullistuksia monien perheiden varallisuudessa ja yleisissä elämänehdoissa.
[33] Tämän hämmästyttävän neuvon selitykseksi — jota neuvoa luonnollisesti nykyään kaikki vastustavat — huomattakoon ensiksikin, että Englannissa on oluen käyttö suunnattomasti levinnyt ja oli jo Locken aikoina, ja toiseksi, ett'ei Locken päivinä vettä suinkaan yleisesti käytetty juoma-aineena, vaan siitä päinvastoin varoitettiin kaikissa lääketieteellisissä kirjoissa — mikä johtui nähtävästi jonkunlaisesta vanhasta ennakkoluulosta ja siitä, että juomavesi kaupungeissa oli useinkin hyvin kehnoa, että juuri sen kautta levisivät kulkutaudit, j.n.e. Yleisenä juomana oli mieto olut.
[34] Vrt. § 10. Tällaisia kertailemisia ja toistelemisia esiintyy Lockella varsin usein, kuten lukija huomannee.
[35] Rousseau ei noudata tässä suhteessa Locken mielipidettä, vaan pitää kummallisena, että lasta pakotetaan syömään, kun hänen on jano! Mutta hän menee toiseen äärimmäisyyteen ja antaa Émilensä juoda kylmää vettä, olkoon hänen kuinka kuuma ja olkoon ilma kuinka kylmä tahansa!
[36] Tämä kohta osoittaa, ett'ei englantilaisten äitien ollut Locken aikaan tapana itse imettää lapsiansa, enempää kuin ranskalaisten äitien Rousseaun päivinä. Mutta Locke vain toteaa seikan sitä moittimatta ja jättää Rousseaun tehtäväksi ankarasti muistuttaa äitejä heidän velvollisuuksistaan.
[37] Valitus palvelijain turmiollisesta vaikutuksesta lapsiin on yleinen 18. vuosisadan kasvatuskirjoissa, jotka koskettelevatkin yksinomaan rikkaiden lasten kasvatusta. Locke palaa asiaan 68. §:ssä.
[38] Locken ankara viinirypälettä, tuota erinomaisen terveellistä hedelmää koskeva kielto saanee selityksensä siitä, että viiniköynnös kasvaa vain vaivoin Englannissa ja että rypäleet siellä harvoin kypsyvät täydelleen. Muuan italialainen sanoikin kerran leikillään: "Ainoa kypsä hedelmä, minkä minä Englannissa näin, oli uunissa paistettu peruna".
[39] Costen, Locken ensimmäisen ranskantajan, mukaan olivat hedelmäsäilykkeet valmistajalle vahingollisia niistä eriävien hiilihöyryjen takia.
[40] Rousseau on tästä kysymyksestä aivan samaa mieltä.
[41] Locke muistelee tässä varovaisessa herättämisessä varmaankin Montaignea, joka kertoo isänsä herättäneen hänet aina soitolla, koska oli pelättävissä, että äkillinen, väkivaltainen ja meluava tapa voisi vahingoittaa lapsen herkkiä aivoja. (Essais, I, 25). Jos Rabelais herätti Gargantuansa jo kello neljältä aamulla, ei taas Rousseau, päinvastoin kuin Montaigne ja Locke, lainkaan sääli Émilensä unta, vaan herättää hänet äkkiäkin ja koettaa totuttaa häntä nousemaan minä hetkenä tahansa. (Émile, II).
[42] Tässä kohdassa kopioi Rousseau Lockea melkein sanasta sanaan: "Pehmeä vuode, missä nukkuja hautautuu höyheniin ja untuviin, sulattaa ja ikäänkuin hajoittaa ruumiin. Liian lämpimästi verhotut nivuset kuumenevat. Siitä johtuu usein rakkokivi ja muita tauteja, ja väistämättömästi arka ruumiintila, joka elättää niitä kaikkia." (Émile, II).